EN | SVE
Yhteystiedot
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Kysely kartoittaa syitä: miksi niin harva nainen päätyy tekemään musiikkia itse?

Tekijä: paatoimittaja

Kysely kartoittaa syitä: miksi niin harva nainen päätyy tekemään musiikkia itse?

Julkaistu

Säveltäjistä, sanoittajista ja sovittajista peräti 80 prosenttia on miespuolisia. Naisten osuus musiikin tekijöistä on vuosien varrella noussut erittäin hitaasti. Nyt Teosto on käynnistänyt hankkeen, joka kartoittaa syitä sille, miksi niin harva nainen tai muunsukupuolinen päätyy tekemään musiikkia itse.

Musiikin monimuotoisuus on tärkeä teema alan uusiutumisen ja kehittymisen kannalta. Siksi Teosto ja kymmenen muuta toimijaa haluaa selvittää niitä esteitä ja kannusteita, joita musiikin tekemiselle ja säveltämiselle on ja mitkä tekijät vaikuttavat eniten siihen, että säveltämisestä tai sanoittamisesta tulee ammatti. Yhtenä tutkimuksen ydinkysymyksenä on myös, miksi niin harvat naiset ja muunsukupuoliset päätyvät säveltäjiksi ja sanoittajiksi.

Kyselytutkimus on suunnattu sekä musiikkialalla jo pidempään työskennelleille että musiikkia opiskeleville tai muuten musiikkiin suuntautuville nuorille. Kyselyllä kartoitetaan musiikin urapolkua, ympäristön tarjoamia mahdollisuuksia, kohtelua musiikkialalla sekä alalla koettuja epäkohtia. Kyselyä täydennetään puhelimitse tehdyillä haastatteluilla.

Kyselyyn kannustetaan vastaamaan kaikkia, joilla on kontaktipintaa musiikkialaan, jotta ura- ja suuntautumisvalintoihin vaikuttavia asioita saataisiin esiin mahdollisimman laajasti.

Tulokset julkistetaan Helsingissä maaliskuussa 2023. Tavoitteena on käynnistää niiden pohjalta kehittämistoimenpiteitä, joilla musiikkialan sukupuolijakaumaa voidaan tasapainottaa ja yhdenvertaisuutta parantaa.

Kyselyyn voi vastata täysin anonyymisti. Vastaajien kesken arvotaan Tiketin ja F-Musiikin lahjakortteja sekä Musiikintekijä-lehden vuosikertoja.

Vastaa kyselyyn

Lisätietoja
Vappu Aura, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Teosto, puh. 050 560 4450, vappu.aura@teosto.fi

Hankkeessa ovat mukana Teoston lisäksi:

Elements Music, Suomen Jazzliitto, Suomen konservatorioliitto, Suomen Musiikintekijät, Suomen Musiikkikustantajat, Suomen Musiikkioppilaitosten liitto, Suomen Säveltäjät, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, Warner Music Finland Oy ja Yleisradio

Loimolan Voima on Vuoden kansanmusiikkitekijä

Julkaistu

Vuoden kansanmusiikkitekijä on säveltäjä tai sanoittaja, joka on kohottanut kansanmusiikin tekemisen rimaa monipuolisella ja kunnianhimoisella työskentelyllään. Palkinnon myöntää Suomen Musiikintekijät ry.

Loimolan voima on kohottanut monipuolisella ja kunnianhimoisella työskentelyllään kansanmusiikin tekemisen rimaa. Syntetisaattorit ja loopperit yhdistyvät heidän musiikissaan luontevasti perinteisten kansanmusiikki-instrumenttien kanssa, luoden samalla jotain uutta ja oivaltavaa. Ansiokasta on myös se, että he käyttävät musiikissaan uhanalaista karjalan kieltä.

Vuoden kansanmusiikkitekijän valitsi Suomen musiikintekijät ry:n asettama raati.

Aiemmat Vuoden kansanmusiikkitekijät:
2022 Akkajee (Eläköön Folk! -gaala)
2020 Timo Alakotila (Etnogaala)
2019 Solju (Etnogaala)
2017 Pekko Käppi & K:H:H:L (Etnogaala)

Sanna Korkee aloittanut viestintäpäällikkönä

Julkaistu

Sanna Korkee (YTK) toimii Musiikintekijöiden viestintäpäällikön sijaisena Nina Lithin vanhempainvapaan ajan. Hän on ollut Musiikintekijöissä vuodesta 2012 lehden päätoimittajana ja jatkaa edelleen myös siinä tehtävässä. Ennen Musiikintekijöitä Sanna Korkee teki pitkään järjestöviestintää eri organisaatioissa ja oli uutistoimittajana sanomalehdissä sekä radiossa. Hän on myös musiikintekijä.

Sannan tavoitat parhaiten sähköpostilla: etunimi.sukunimi@musiikintekijat.fi, tai numerosta 040 588 7673.

Emma-palkintoihin uusi kategoria: Vuoden Musiikintekijä!

Julkaistu

Musiikkituottajat IFPI Finlandin apulaisjohtaja Tommi Kyyrä nykäisi minua hihasta alkusyksyisenä aamuna kahviautomaatilla Musiikin Satamassa. Tommi vastaa Emma Gaalasta, ja hänen asiansa koski uuden palkintokategorian, Vuoden Musiikintekijän, perustamista. Tämä innosti kovasti, koska olimme Suomen Musiikintekijöissä jo pitkään ihmetelleet julkisestikin, miksi musiikkialan tärkein huomiointimekanismi jättää käsittelemättä heidät, jotka tekevät laulajille laulut laulettaviksi.

IFPI valtuutti Musiikintekijät kokoamaan erikoisraadin, jossa on musiikintekijöiden edustajien lisäksi musiikkikustantaja. Hallituksemme nimitti minut raadin puheenjohtajaksi ja kutsui raatiin musiikintekijät Virpi Eroman ja Riku Mattilan sekä musiikkikustantaja Marja Kortelaisen.

Erikoisraati on nyt valinnut viisi ehdokasta, joista pääraati valitsee Emma Gaalassa helmikuussa palkittavan Vuoden Musiikintekijän. Raatimme tarttui työhön hanakasti. Sulattelimme sekä IFPI:ltä saamiamme ohjeita ja rajauksia, että omia tähän kategoriaan kohdistuvia tavoitteitamme. Lopulta tehtävä oli hyvin selvä: ehdokaslistalle etsittiin ne musiikintekijät, jotka ovat eniten olleet tekijöinä tarkkaan rajatun ajan sisällä Suomessa julkaistuilla kaupallisesti menestyneimmillä äänitteillä.

Tekijöillä tarkoitettiin tässä säveltäjiä, sanoittajia ja sovittajia. Huomio fokusoitui kahteen ensin mainittuun rooliin: säveltämiseen ja sanoittamiseen, joille syntyy ensisijainen tekijänoikeus.

Raadin mielestä oli todella hienoa huomata, miten paljon uusia suomalaisia tekijöitä löytyi Spotifyn ja radioiden soitetuimmilta listoilta. Suomalainen musiikin tekemisen taso on korkea. Raati pohti samalla, minkälaisia arviointiperusteita voisi tulevaisuudessa olla nostettavissa tämän kategorian kriteereiksi kaupallisen menestyksen rinnalle.

Emma-kategoria Vuoden Musiikintekijä nostaa entistäkin tärkeämmäksi sen, että Teoston rekisterissä on oikeat tekijätiedot. Teosrekisteriin tulee merkitä vain teoksen tekijät: säveltäjät ja sanoittajat sekä sovitus- tai kääntämisluvan saaneet.

Kautta aikojen ensimmäinen Emma-palkittu Vuoden Musiikintekijä julkistetaan 3.2.2023. Onnittelut hänelle jo etukäteen, samoin kaikille ehdokkaaksi valituille!

Aku Toivonen
Toiminnanjohtaja
Suomen Musiikintekijät

Apurahahakemusvuoren juurella

Julkaistu

Armoa! Se tuli ensimmäisenä mieleen, kun kävin läpi apurahahakemuksia ja tajusin, millaisiin talkoisiin olin lupautunut.

Vuosien varrella olin itse saanut hyvin apurahoja, mutta myös kritisoinut. Etenkin sitä, kuinka korkeakulttuurin ulkopuolella olevat ovat apurahapäätöksissä aliedustettuna. Joten, kun pyydettiin asiantuntijaksi arviomaan Suomen Kulttuurirahaston musiikin hakemuksia, huutoon piti vastata. Jaossa oli yli miljoona taiteen ja tieteen eri alueille.

Ainoa korvaus urakasta oli apurahajuhlan jälkeinen illallinen. Jokaiseen hakemukseen kuului työsuunnitelman, CV:n yms. lisäksi suosituksia ja liitteitä, joista osa oli linkkejä musiikkinäytteisiin.

Kävin ensimmäisen hakemuksen huolella läpi, kuuntelin linkit ja katsoin kelloa; aikaa vierähti vartin verran. Ehtisin siis tunnissa käydä läpi 4 hakemusta. Hakemuksia oli 106!  Minun osuuteni rajoittui hakemusten arviointiin ja pisteyttämiseen, mutta voin kuvitella millainen savotta on tiedossa apurahoista päättäville, kun he käyvät läpi kaikki yli 600 hakemusta. Onneksi työmäärä oli huomioitu aikataulussa, ja ehdin katsoa hakemukset erissä.

Ensimmäinen hämmästyksen aihe oli, kun ammattimuusikko tahtoi kymmeniä tuhansia uuteen instrumenttiin. Vaikka rahaston ohjeissa kerrotaan, ettei apurahaa myönnetä ammattimuusikolle instrumentin hankintaan. Useammassa hakemuksessa ei ollut mitään kytköksiä alueellisen rahaston kotiseudulle. Oli myös lottokuponkeja: aivan sama hakemus kiertämässä kaikissa rahastoissa ajatuksella, että jospa jossain käy tuuri.

Hakija haluaa siis paljon rahaa, mutta hänellä ei ole yhtään aikaa perehtyä hakuohjeisiin.

Kymmenettä elämää suurempaa hakemusta lukiessa, parahdin  taas: armoa!  Ohjeissa neuvotaan, että työsuunnitelma on max 4000 merkkiä. Sekö siis tarkoittaa, että hakemuksen on oltava tasan 4000 merkkiä? Sain luettavakseni sepustuksia, joissa mentiin melkein alkuräjähdykseen asti.

Liirumilla ja laarumilla hakemuksia saa venytettyä helposti.

Hakemuksia kirjoittaessa monen hakijan aivot nyrjähtävät johonkin ”virastomoodiin”: Mitä koukeroisempaa virastokieltä käytän, sen vakuuttavamman hakemuksen teen? Vaikken ole ylioppilas, luulen omaavani riittävän yleissivistyksen. Silti jouduin googlaamaan, että mitä joku latinalaispohjainen termi mahtaa tarkoittaa. Kaikista hakemuksista en vartissa selvinnyt.

Tietenkään hakemusta ei arvoteta koukeroisen kielen takia, tai sen, että siinä on epäoleellisuuksia. Huonot hakemukset ovat vaan työläitä käydä läpi, kun niistä pitää yrittää löytää se olennainen sisältö. Apurahoista päättävät yrittävät vilpittömästi olla oikeudenmukaisia, mutta ei se aina helppoa ole. Samalla viivalla saattaa olla useita hakemuksia, ja silloin hyvin tehdyllä hakemuksella on paremmat mahdollisuudet mennä läpi, kuin hätäisesti hutaistulla.

Missioni siitä, että rytmimusiikki huomioidaan paremmin, kuivui siihen, että niitä hakemuksia tuli niin vähän. Ilmeisesti luullaan ”ettei sieltä voi hakea”. Tai haetaan pikku summia isoihin projekteihin, koska ”luulin, ettei sieltä voi saada enempää”!

Hyvä apurahahakemus on kuin hyvä kitarasoolo: ytimekäs ja silkkaa asiaa. Ei teknistä briljeerausta ja tyhjää skaalojen lurittelua. Kaikki eivät ole kielen taitureita, eikä tarvitsekaan olla. ”Omin sanoin” riittää hyvin.

Rahastojen sivut kannattaa katsoa, ja hakuehdot lukea. On hyvä vilkaista myös aiempien vuosien jakoja saadakseen osviittaa, että mitä, mistä ja kuinka paljon voi ja kannattaa hakea. Rahaston kannalta ei ole merkitystä, että lähettääkö hakemuksensa viikkoa vai minuuttia ennen deadlinea, mutta viime tippaan jätetystä kirjoittamisesta tuppaa tulemaan kiireellä rustattu. Hyvällä hakemuksella parantaa mahdollisuuksiaan saada apuraha.

Yari
Säveltäjä

Epätyypillisen kannustavat sosiaaliturvaterveiset!

Julkaistu

Vaalivuosi on edessä! Toimin ensimmäistä kertaa järjestölobbarina vuoden 2011 eduskuntavaalien alla. Nykyisen hallituksen kausi on lopuillaan, ja uudet ja vanhat ehdokkaat rientävät vaalikentille pian innokkaina, uusine lupauksineen. Joten vilkaistaanpa muutamaa aihetta, joihin toivoimme tällä kaudella ratkaisuja tai edes pientä edistystä, ja kuinka kävikään.

Tyypillisesti epätyypilliset?

Freelancereiden sosiaali-, eläke- ja työttömyysturva ovat aivan yhtä levällään kuin ennenkin. Luovan alan tekijöitä on niin vaikea lokeroida, kun tulot tulevat mm. yrittäjyydestä, palkkatulosta, apurahoista ja tekijänoikeuskorvauksista. Ja eläkevakuutettuna saattaa yksi tekijä olla niin TyEl-, MYEL- kuin YEL-järjestelmässä. Ja vaikeuteen vedoten asia jää vuodesta toiseen korjaamatta.

YEL uudistuu?

Olemme Suomen Musiikintekijöissä viestineet jo vuosia, että alempi tuloluokka YEL:ssä kannustaisi pien- ja yksinyrittäjiä kerryttämään sosiaali- ja eläketurvaansa vähästäänkin. Joustavuutensa vuoksi se olisi hyvä vaihtoehto, koska tekijänoikeustulotkin saisi sitä kautta mukaan kerryttämään. Olisi hienoa, jos vanhempainvapaalle jäävän tekijän ei tarvitsisi järkyttyä, kuinka pieneksi päiväraha jääkään, vaikka biisit soivat ja tekijänoikeuskorvauksia on tullut kohtuullisesti.

Innokkaana odotimme YEL:n uudistamista tänä syksynä. Hallituksen esityksessä porkkanat korvattiin kepillä, kun unohdettiin alivakuuttamisen oikeat syyt: pien- ja yksinyrittäjien pienet ja kuukausittain runsaastikin vaihtelevat tulot, joiden vuoksi he käytännössä usein ovatkin ylivakuutettuja. Jos YEL:n rahoitusmallissa on isoja ongelmia, se ei ole pienituloisen yrittäjän syytä!

Uudistuksessa esitetään, että yrittäjän työtulo määräytyisi kyseisen toimialan kokoaikaista työtä tekevien mediaanipalkan mukaan. Lisäksi arvioidaan yrittäjän työpanoksen määrää, toiminnan laajuutta, yrittäjän ammattitaitoa ja yrittäjäntyöpanoksen arvoa… Miten määritellä taidealan mediaanipalkka? Kuka arvioi musiikintekijän ammattitaitoa ja biisin arvoa, ja miten se tapahtuu?

Tarvitseeko edes mainita, että uudistustyön valmistelussa ei kysytty pien- ja yksinyrittäjien eikä freelancereiden näkemyksiä, eikä siten tunnistettu ongelmakohtia. Kulttuurialan ääni jätettiin omaan arvoonsa, samoin kuin ne 67000 adressin allekirjoittanutta, jotka vaativat esityksen hylkäämistä.

Sosiaaliturvakomitea, mitä kuuluu?

Parlamentaarinen sosiaaliturvakomitea on nyt käyttänyt puolet kahden hallituskauden pituisesta työajastaan. Huolestuttavan vähän on tullut konkreettista tietoa, ja huolestuttavan vähän on kuultu ja kysytty freelancereiden ja kulttuurialojen tilanteesta. Kuulostaako tutulta?

Taike kuitenkin järjesti lokakuussa keskustelun taiteilijoiden sosiaaliturvasta. Sosiaaliturvakomitean poliitikkojäsenillä ei tuntunut olevan konkreettisia malleja vielä tarjolla. Yksi mahdollisuus meille ”silpputyön” tekijöille oli monen mielestä perustulo. Kyllä, kuulostaa hyvältä minustakin, mutta harmittaa puolueiden välinen kissanhännänveto: vain pieniä eroja on heidän perustulomalleissaan, mutta omista sanamuodoista ei luovuta, joten kaukana ratkaisusta pysytään…

Ajatus yhden perusturvaetuuden mallista on kuitenkin kuulemma hyväksytty, lisätietoa siitä jäämme siis odottamaan.

Samassa tilaisuudessa esiteltiin Irlannin perustulokokeilu taiteilijoille. Suomessahan vuosia sitten jätettiin nimenomaan taiteilijat ja freelancerit kokeilun ulkopuolelle! Irlannissa siis päätettiin syyskuussa kokeilusta, jossa valtio maksaa eri sektorin taiteilijoille perustuloa. Avoimen haun jälkeen valikoitiin kokeiluun n. 2000 eri taidealojen ammattilaisia, mm. 584 musiikkialan toimijaa. Summa ei ole suuri (325 €), mutta saattaa olla kokoaan vaikuttavampi. Kolmen vuoden ajan seurataan valittujen menestystä ja tuottavuutta ja verrataan kokeilun ulkopuolelle jääneiden vapaaehtoisten verrokkiryhmään. Mielenkiintoista!

Työllistyinkö omassa työssäni?

Tämän vuoden alussa puhdistui kalenterini tehokkaasti viimeisimpien koronarajoitusten vuoksi, niin teatterityöstä kuin keikoistakin. Verokortilla työskentelevänä hain työttömyyspäivärahaa, ja ilokseni sen sainkin.

Mutta sitten: hain ja sain yhden korona-apurahan Taikelta. Ei, en joutunut median hampaisiin, mutta jonkinlaiseen kannustinloukkuun. Kerroin TE-keskukselle kirjoittaneeni pari laulutekstiä korona-apuraha-aikana. Niitä tosin ei edelleenkään ole sävelletty, julkaistu eikä julkisesti esitetty. No, rehellisyys ei aina kannata: minun katsottiin ”työllistyvän päätoimisesti omassa työssäni” ja evättiin tuki.

Annoin rautalankaisen opastuksen alamme ansaintalogiikasta: en saa itselleni kirjoitetuista teksteistä palkkaa, vaan ehkä joskus tulevaisuudessa tekijänoikeuskorvauksia. Valitukseni on edelleen käsittelyssä. Samanlaisia tarinoita olen kuullut muiltakin. Ja muusikolle, joka paljasti vähän harjoitelleensa apuraha-aikana, kävi samoin. Korona-aika toi julkiseksi sen, että kohtelu työttömyysturvassa riippuu usein siitä, kuinka kartalla käsittelevä virkamies freelancereiden ja itsensä työllistäjien suhteen on.

Kevättalvella keskustelimme tästä aiheesta STM:n ministereiden ja virkamiesten kanssa, ja kävi ilmi, ettei olisi mahdoton idea keskittää taide- ja kulttuurialojen työttömyysturva-asioita yhdelle TE-keskukselle, jonka henkilökunta olisi asiaan vihkiytynyt. Näin tehtiin korona-aikana yrittäjien työttömyysturvan suhteen. Aina ei ratkaisun siis tarvitse olla kallis ja vaikea. Jatkamme keskustelua tästä aiheesta.

Jotakin hyvääkin

Hallitus päätti helmikuussa 2022, että virheellinen tulkinta työttömyysturva-asetuksissa korjataan ja vuoden 2023 alusta luovutaan tekijänoikeuskorvauksien sovittelusta työttömyysturvassa. Tekijänoikeuskorvaus ei ole palkkaa, vaan käyttökorvausta aiemmin tehdystä työstä. Lausuntokierros uudesta asetuksesta on nyt käyty, toivottavasti tämä kannustinloukku katoaa viimein!

Loukutetaan ongelmat ja kannustetaan toisiamme!

Freelancerin odotetaan osaavan kouluttaa, terapoida ja johtaa itseään. Kaikki tuo on tärkeää. Mutta tärkeää olisi myös, että yhteiskunta tulisi vastaan silloin, kun omat fyysiset tai henkiset voimat ovat vähissä. Jo tietoisuus siitä, että minulla on turvaverkko, kun olen vaarassa pudota, toisi luottamusta tulevaan ja vapauttaisi energiaa varsinaiseen työhön. Ja säästäisi myös yhteiskunnan rahoja, jotka nyt menevät turvaverkon puutteesta aiheutuneiden pitkäaikaisvaurioiden korjaamiseen.

Usein kun politiikassa puhutaan kannustimista, tarkoitetaan leikkauksia, vaikka ongelma ei ole tukien suuruus tai väärinkäyttö, vaan se, että työtilanteet vaihtelevat itsestä riippumatta. Esimerkiksi korona vaikuttaa musiikkialan työtilaisuuksiin ja tekijänoikeustuloihin vielä pitkään. Enemmän tarvittaisiin halua helpottaa ja mahdollistaa työn tekemistä niin, että se kannattaa ja tuottaa tuloa, iloa, terveyttä ja muuta hyvinvointia. Porkkana maistuu aina keppiä paremmalle!

Lopuksi lainaan itseäni (Musiikintekijä 4/2018), toimii nimittäin tänäänkin:

”Sosiaaliturvan uudistaminen on yksi seuraavan hallituskauden keskeisimmistä tavoitteista. Tekijät ja Teosto ovat nyt yhdessä tehneet avauksen. Työelämä on pysyvästi muuttunut, nyt on aika poistaa muutosta seuranneet kannustinloukut ja rakentaa puuttuvat turvaverkot. Ja me haluamme jälleen olla osa ratkaisua, ei vain ongelmaa!”

Mainiota alkavaa vaalivuotta, arvoisat musiikintekijät!

Kaija Kärkinen
Suomen Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtaja

Täysin omilla ehdoilla

Julkaistu

Laitetaanko näin: ensimmäinen bändi, Johtajameininki, veti Nokian Iisoppiin 1990-luvulla enemmän väkeä kuin Frederik?

”Laita vaan. Sehän on totta. Tehtiin silloin paikan yleisöennätys. Se oli alaikäiselle tosi kova juttu”, Toivo Susi sanoo.

Tänäänkin on keikka Nokialla, nuoruuden kotikaupungissa. Se ei tarjonnut kasvatilleen juuri muita mahdollisuuksia kuin valmistaa tehtaassa paperia tai kumia. Kaksikymppisenä Toivo Susi myi kaikki tavaransa, laittoi repun selkään ja lähti custom-prätkällään jalat edellä pohjoista päin. Nykyinen kotikaupunki on Jyväskylä.

Nyt hän on tyytyväinen siihen, että on rakentanut elämän, josta löytyy aikaa ja tilaa lauluntekoon ja muuhun luovaan toimintaan.

”Meidän suvussa ei ole ollut sellaista vaihtoehtoa, että tehtäisiin jotain ei-konkreettista. ’Koskas sä Topi menet takas oikeisiin töihin’, kysyi mummo toisen levyn julkaisun jälkeen. Ehkä luova työ on mulle jonkinlaista luokkaretkeilyä. Ainakin pidän sitä etuoikeutena.”Illan trubaduurikeikka on kahvilassa. Showtime on alkuilta, kuten viimeaikojen keikoilla aina. Toivo Susi valmistautuu rauhoittumalla ja pudottamalla roolinsa. Hän haluaa olla yleisölleen läsnä ja välittää tunteita.

”Tämän illan keikasta tiedän suurin piirtein sen, millainen on paikka ja millaista yleisöä sinne tulee. Tiedän aloitusbiisin. Siitä eteenpäin seuraan ihmisiä ja reagoin. Kun havahdun flow-tilasta ja katson kelloa, keikka on ohi.”

Keikan jälkeen kuulijat todennäköisesti haluavat ostaa cd-levyjä ja vinyylejä. Toivo Susi on julkaissut viisi albumia. Hänellä ei ole koskaan ollut vaikeuksia löytää musiikilleen kuulijoita.

”Suomi on täynnä kyliä ja kaupunkeja, jotka eivät ole lehtien palstoilla tai bändien keikkakalentereissa. Ihan samanlaisia ihmisiä niissäkin asuu. Paikoissa, joissa livemusiikkia ei ole koko aikaa tarjolla, ihmiset jaksavat keskittyä kuuntelemaan sitä.”

Isoilla radiokanavilla Toivo Suden laulut eivät soi. Mutta sillä, tai sriimien määrillä, ei ole mitään merkitystä.

”Jos tekisin musiikkia Yleltä tulevien teostotulojen takia, tekisin sitä ihan vääristä syistä.”

”Kerron päiväkirjamaisesti asioista, joita tapahtuu minulle ja joita näen ympärilläni.”

Laulujen kirjoittaminen on Toivo Sudelle puhdistava kokemus.

”Niin kornia kuin se onkin”, hän sanoo.

”Kerron päiväkirjamaisesti asioista, joita tapahtuu minulle ja joita näen ympärilläni. Sellaisista asioista, jotka herättävät tunteita, joita pitää käsitellä. En näe pointtia tehdä musiikkia, missä ei olisi tunnetta, johon kuulija voi samaistua.”

Korona-aikana hän kirjoitti Huomenna poutaa -levynsä biisejä. Synkkää tuli.

”Siinä vaiheessa, kun ei ollut mitään tietoa taiteellisista tuista tai yritystuista, vietin unettomia öitä. Oli rankkaa tajuta, että rahat riittää ehkä viideksi kuukaudeksi ja sen jälkeen lähtee talo alta. Mutta on levyllä toivoakin, kuten sen nimikin kertoo. Ja rakkauslauluja.”

Toivo Susi pohtii, että jos aikuisilla oli korona-aikana rankkaa, niin nuoret eivät edes pysty käsittelemään sen aiheuttamia tunteita. Nuoren silmistä näkyvä toivottomuus laittoi hänet kirjoittamaan mantran: Kaikki paha unohda (single, 2022).

Albumiin Nilviäinen purkautui maailmantilan aiheuttama ahdistus.

”Näin yrittäjänä sitä kai pitäisi nähdä kapitalismissa jotakin valoisia puolia. Se on helvetin vaikeeta, koska olen myös luontoihminen.”

Nilviäinen äänitettiin Toivo Susi ja #74100 -bändillä Pyhäsalmen kaivoksessa, 1500 metriä maan alla. Siinä on biisi Kuilu 1430, joka syntyi, kun tekijä asetti itselleen haasteen: kirjoita teksti juuri ennen lauluäänitystä.

”Tykkään kokeilla eri tekniikoita biisinteossa, mutta tätä en välttämättä tee uudelleen. Tilanne oli todella stressaava, mutta tekstistä tuli paras kirjoittamani. Biisin nimi tuli tekstistä kaivoksen ovessa.”

Toivo Suden kaikilla albumeilla soittaa osaava studiobändi. Mikäli mahdollista, koko bändi äänitetään aina livenä.

”Ihmiset tarvitsevat musiikkia kaikenlaisina aikoina.”

Omakustanteinen meininki sopii Toivo Sudelle. Se antaa vapauksia. Voi tehdä julkaisukiertueen liftaamalla 1500 kilometriä. Voi julkaista biisin vaikka Toivon päivänä 4. kesäkuuta, kun kaikki ovat lomilla. Tai albumin keskellä pahinta pandemiaa.

”Kyllähän ihmiset tarvitsevat musiikkia kaikenlaisina aikoina”, taitelija sanoo.

Keskustelut levy-yhtiöiden kanssa eivät ole johtaneet mihinkään.

”Tarjosivat paljon muutosvaatimuksia musiikkiin ja rahallisesti aivan paskaa diiliä. Ja sitten se, että joku soittaa mulle ja sanelee, missä aikataulussa asioita tehdään… ei sellainen sovi luonteelleni ollenkaan.”

Ensimmäisen albumin, Maailman selkäpuolella, julkaisuun liittyy käsittämätön juttu, jota lauluntekijä ihmettelee vieläkin. Levyä oli äänitetty Toivo Susi ja Nälkäiset miehet -trion kanssa, mutta rahoitusta sen julkaisuun ei ollut. Kymppitonni puuttui. Bändikin ehti jo hajota sillä aikaa, kun solisti etsi rahoitusratkaisuja.

Sitten kävi niin kuin elokuvissa.

”Vanhempi musadiggari tuli keikan jälkeen kertomaan, että haluaisi tukea mun albumin julkaisua. Kun se kirjoitti numeronsa puhelimen prepaid-kortin taakse mä mietin, että nyt on rahaa pelissä! Kuittasin tarjouksen kännijutuksi.”

Toivo Susi kuitenkin soitti numeroon ja kävi ilmi, että mesenaatti oli tosissaan. Tuntui hyvältä, että joku uskoi lauluntekijän juttuun. Mesenointi koski kahta ensimmäistä albumia.

Kolmannen albuminsa Toivo Susi toteutti yhteisörahoituksella, koska Spotify oli alkanut häiritä levymyyntiä. Yölaulu julkaistiin ensin vain fyysisenä painoksena niille, jotka sen halusivat. Suoratoistopalveluihin se laitettiin kaksi vuotta myöhemmin.

”Yhteisörahoitus onnistui hyvin. Saatan tehdä noin toistekin”, Toivo Susi pohtii.

”Olen aina ajatellut kaikista hommista niin, että jos tie on tukossa, menen sen vierestä. Aina löytyy kiertoreitti.”

5 x SET UP

Teksti ja kuvat: Toivo Susi

Rakensin itselleni keikka-auton, Volvo Amazon estate -67.

Rakensin itselleni keikka-auton, Volvo Amazon estate -67.

Ensimmäinen bändini Nokialla 1997, Johtajameininki. (Minä oikealla reunassa.)

Ensimmäinen bändini Nokialla 1997, Johtajameininki. (Minä oikealla reunassa.)

Eteinen perjantaina ennen keikalle lähtöä.

Tavallinen kuva perjantaina ennen keikalle lähtöä.

Kunnostin 70-luvun vaunun ja istun siellä joskus iltaisin tunnelmoimassa ja kirjoittamassa. (Tässä vaunu löytöhetkellä 2021.)

Kunnostin 70-luvun vaunun ja istun siellä joskus iltaisin tunnelmoimassa ja kirjoittamassa. (Tässä vaunu löytöhetkellä 2021.)

Piilopirttini Pirkanmaalla, jossa olen työstänyt lähes kaikki tekstit ja sävellykset.

Piilopirttini Pirkanmaalla, jossa olen työstänyt lähes kaikki tekstit ja sävellykset.

Kaksi ulottuvuutta

Julkaistu

Alku

”Jo tosi nuorena tuntui, että musiikki on mun juttuni. Tie sen pariin on ollut luonnollinen. Muusikkoisäni soitti kotona pianoa, ja minäkin aloitin pianoharrastuksen 5-vuotiaana. Myös lauluharrastuksen aloitin tosi nuorena. Isäni äänitykset, joilla laulan Britney Spearsia siansaksaenglannilla 7-vuotiaana, ovat hellyttävää kuunneltavaa.

Laulu tuntui enemmän omalta kuin pianonsoitto. Aika nuorena aloitin jo rutiininomaisen keikkailunkin. Kiteellä hyvin tunnettu musiikkihahmo Plamen Dimov bongasi minut ja ohjasi laulamaan bändissä. Myös Kiteen musiikkiopiston kautta pääsin bändiin. Ajatus siitä, että minusta tulee isona laulaja, syntyi jo varhain. Niinhän se on periaatteessa mennytkin, vaikka tie on ollut mutkaisempi kuin mitä silloin naiivisti ajattelin.

Olisin halunnut hakea Sibelius-lukioon, mutta vanhemmat sanoivat Helsingille ei – ja sillä sipuli. Muutin sitten Joensuuhun: ensin kävin Niinivaaran lukion musiikkilinjan ja sen jälkeen menin Karelia-ammattikorkeakouluun opiskelemaan laulupedagogiksi.

Unelma Helsinkiin muutosta toteutui pari vuotta myöhemmin, kun pääsin Metropolian opiskelemaan; niin ikään pedagogilinjalle.”

Tuottaja

”Metropoliassa aloitettuani kuulin, että siellä on myös musiikin tekijä ja tuottaja -linja. Tajusin, että sinnehän mun pitää hakea. Hakemukseen piti laittaa yksi kokonaan itse tuotettu kappale. Sellaista mulla ei ollut. Olin kyllä hankkinut Ableton Liven, mutta aina kun avasin ohjelman, se näytti ihan avaruusalukselta. En tiennyt, mistä edes aloittaisin.

Halusin opiskelemaan ja päätin perehtyä Abletoniin tosissani. Kun sain ensimmäisen audioraidan ja midiraidan tehtyä, upposin siihen maailmaan täysin. Se oli sitten menoa aamusta iltaan. En malttanut nukkua enkä tehdä yhtään mitään muuta. Suhteellisen nopeasti otinkin tuotantopuolta haltuun, koska innostuin siitä niin paljon. Muistan vahvasti sen hetken kun tajusin, mitä kaikkea pystyn luomaan itse.

Olin kirjoittanut omia kappaleita ihan teini-ikäisestä asti. Minulla oli myös vahvoja visioita siitä, miltä halusin musiikkini kuulostavan. En oikein ollut osannut selittää niitä tuottajille. Oli sellainen tunne, että pitäisi osata ’niitä musiikinteko-ohjelmia’, jotta voisi kommunikoida tuottajan kanssa. Huomasin myös, että tuottajalla on suuri vaikutusvalta kappaleiden lopputulokseen.

Nyt, kun olen itse tuottaja, minulle kaikista tärkeintä on vaalia hyvää oloa biisintekotilanteissa ja pitää huolta siitä, että toteutan artistin näkemystä. Empaattisena ja kuuntelevana ihmisenä aistin herkästi artistin reaktioita valintoihin, joita tuotantoprosessissa tehdään.”

Artisti

”Olen aina ollut superherkkä, kiltti ja miellyttämishaluinen. Artistiminäni on toinen ulottuvuuteni. Musiikki on keinoni sanoa suoraan, käsitellä vaikeita tunteita ja purkaa aggressioita. Oman musiikin tekeminen on terapeuttista. Tähän mennessä julkaistuissa kappaleissani kuuluu se, että olen pyristellyt ja päässyt irti henkisesti kieroutuneesta parisuhteesta.

Biisinkirjoitusprosessit vaihtelevat tosi paljon. Yritän ihan tietoisestikin tehdä eri tavoin, etten jäisi tiettyyn kaavaan kiinni. Joskus istun pianon ääreen ja syntyy melodia, jonka tunnelman kautta alan miettiä tarinaa. Saatan aloittaa myös inspiroivan biitin tuottamisesta.

Menen myös teksti edellä. Joskus käy niin, että kirjoitan kokonaisen tekstin ja kuulen sen sävellyksenä päässä. Se on hienoa.”

Vaikutteita

”Kaikki, mitä on kuunnellut lapsena ja nuorena, vaikuttaa tietenkin tosi paljon siihen, mitä musiikkia itsestä tulee ulos. Musiikillinen palettini on aika suuri. Opiskelin klassista pianonsoittoa kymmenen vuotta. Meillä kotona soi usein jazz, monenlainen rytmimusiikki – ja oikeastaan kaikkea laidasta laitaan.

Lapsena kuuntelin ja ihailin esimerkiksi Britney Spearsia, PMMP:tä, Whitney Houstonia ja Spice Girlsia. Veljeni kanssa pelasimme paljon, ja sieltä tulee pelimusavaikutteita. Peleistä saattaa tulla ensimmäisenä mieleen jokin Super Mario -pimpelipom, mutta niissä on musiikkia tosi laajalla skaalalla.

Huomaan, että artistina on ollut vähän vaikeaa tehdä valintaa siitä, mihin tyyliin keskittyy. Noraturi tekee elektronista poppia. Tyylillisesti en halua rajoittaa itseäni liikaa. Jos tuntuu, että jokin asia ei enää palvele, siitä voi luopua.

Artistihahmoni visuaalisuuden inspiraationa on peli- ja fantasiamaailma.”

Onnistumisia

”Onhan se ihan hienoa, jos Spotifyn listaykkösenä on biisi, jota on ollut tekemässä. Mutta sellainen ei tunnu sillä tavalla samanlaiselta onnistumiselta kuin hienon biisin syntymishetki.

Haluan tuoda esiin Epärakkauslaulun, jonka teimme maagisessa kirjoitussessiossa artisti la hakan eli Emmi Hakalan kanssa. Saimme tuotua maailmaan tosi hienon biisin. Emmi oli fiiliksissä tuotannostani ja sanoi session jälkeen, että olin tajunnut häntä hyvin. Tällaiset hetket ovat niitä oikeasti merkityksellisiä.

Tosi suuri hetki itselleni artistina oli se, kun julkaisin omakustanteena ensimmäisen Noraturi-sinkun (Droppi, 2020), joka on alusta loppuun asti omaa kädenjälkeäni.”

Haasteita

”Koen, että musiikkialalla isoimmat haasteet liittyvät kommunikointiin ja kilpailullisuuteen.

Olen herkkä aistimaan energioita, ja niin on moni muukin luova ihminen. Mielestäni sitä herkkyyttä tulisi kunnioittaa. Luovuuden kanavat saa tosi helposti tukittua. Ainakin mä menen biisinkirjoitussessiossa ihan lukkoon, jos työryhmästä joku kommentoi muiden ideoita tyyliin: no toi nyt ei toimi yhtään.

En halua yleistää, mutta usein käy niin, että työryhmän menestynein tuottaja, biisinkirjoittaja tai artisti on se, joka sanelee, miten asioiden pitäisi olla. Mielestäni olisi tärkeää, että biisinkirjoitustilanteissa oltaisiin tasavertaisia. Mailan puristaminen ja se, että tehdään toisille sessiossa oleville huono fiilis sääntöjä sanelemalla, ei johda mihinkään. Kaipaan tasavertaista kommunikointia.

Tekeminen on kovin kilpailullista. Sitä, mitä listabiisejä kukakin on ollut tekemässä, pidetään tosi tärkeänä ja siitä puhutaan paljon. Tosi vähän mietitään työhyvinvointia ja sitä, miten yhteisöstä saataisiin sellainen, että kaikilla olisi siinä hyvä olla ja kiva, luova olo. Monet tekijät voivat huonosti.”

Etuliite

”On paljon lahjakkaita naisia, joilla on annettavaa nimenomaan tuotantopuolella. Harva heistä kuitenkaan työskentelee kustantamossa tuottajasopimuksella – siis niin, että tekee tuotantoja muille kuin itselleen. Se kertoo alasta jotakin. Se on harmillista ja olen miettinyt, mitä alalla voitaisiin tehdä, että tekijäyhteisö muuttuisi tasapainoisemmaksi tässä mielessä. Naistuottajana tuntuu joskus, että elän ihan eri maailmassa kuin kollegani.”

Nyt

”Olen äänisuunnittelijana Ylellä ja aika ylpeä siitä. Olen tiimin ainoa nainen. Biisinteon vastapainoksi tuntuu hyvältä tehdä hommaa, missä prosessit on lyhyempiä. Tuottajan roolissa kaksi tai kolme biisinkirjoitussessiota viikossa on minulle sopiva määrä. Menen sessioihin niin suurella tunteella, että niistä palautuminen vie aikaa.

Artistina valmistelen tällä hetkellä uusia biisejäni ja albumikokonaisuutta. Viimeisin vuosi on ollut elämässäni suurta itsetutkiskelun kautta, ja olen ottanut itselleni aikaa kokeilla uusia ja erilaisia suuntia.”

 Tulevaisuus

”Olen tehnyt suunnitelmia pitkälle; johonkin noin kymmenen vuoden päähän. Haluan olla muuttamassa koko alaa. Minulla on isoja tavoitteita. Oma musiikkini on suuri intohimoni. Haluan tehdä sitä intensiivisemmin, hyvässä olotilassa, ympäristössä ja inspiraatiossa. Haluan aktivoida myös keikkailupuolta. Musiikin tuottaminen on tärkeää myös. Toivoisin, että saisin naistuottajayhteisön ja voisin toimia siinä sparraajana.”

Motto

”Keskeneräisyys on voimavara.”

Konevitsan kirkonkellot / Taivas sylissäni

Julkaistu

Konevitsan kirkonkellot
Säv. trad. / Antti Hytti, Sakari Kukko, Hasse Walli ja Jukka Wasama
Ensilevytys: Piirpauke (1975)

Laatokan saari Konevitsa on muiden luovutettujen alueiden tavoin nykyisin osa Venäjää. Saaren luostarin kirkonkellojen soittoa jäljitellyt kantelesävelmä oli pohjana Piirpauke-yhtyeen esikoisalbumin klassikolle.

Karjalaiset juuret on isän puolelta myös yhtyeen johtohahmolla Sakari Kukolla. Hänen isänsä muutti Kainuuseen evakkona Karjalan kannaksen Kuolemajärveltä.

Sakari sai jo lapsena elävän kosketuksen suomalaiseen perinnemusiikkiin ja sen lauluaarteistoon. Hän myös esiintyi laulajana ja oli 11-vuotiaana mukana Yleisradion lapsitähtiohjelmassa Hyppy Huipulle.

Sakari Kukko kertoo, miten ura jatkui sen jälkeen:

“Teini-iässä tuli folk, rock ja jazz. Yhdessä vaiheessa oltiin niin Donovania. Oli baskeri, mustat lasit, akustinen kitara ja huuliharppu.

Lukion jälkeen muutin Helsinkiin. Pääsoittimeksi oli valikoitunut saksofoni, ja pääsin sen ajan huippubändeihin kuten Tapiola Big Bandiin.

Kun alkukesästä 1974 esiinnyimme festareilla Kööpenhaminassa, romanialaisen kansanmusiikkibändin svengi iski kuin leka. Tajusin, että jokainen voi ammentaa omasta perinteestään, ja löysin identiteettini suomalaisena jazzmuusikkona.

Pian tämän jälkeen ostin lp:n, jolla Ulla Katajavuori ja Martti Pokela soittavat kannelta. Levyn helmenä oli Katajavuoren soittama Konevitsan kirkonkellot.

Samaan aikaan oli syntynyt se neljän hengen bändi, jonka nimeksi seuraavana vuonna tuli Piirpauke. Treenikämppänä meillä oli aluksi Jukka Wasaman kodin autotalli Risto Rytin tiellä Kulosaaressa. Siellä alkoi muotoutua se, mikä lopulta päätyi levylle.

Treenien ulkopuolelta muistan esimerkiksi sen, kun kävelin Antti Hytin kanssa Espan puistossa. Antti ehdotti, että soittaisin pianolla korkeiden kellojen nopearytmisen teeman.

Sen jälkeen oli loogista, että basso ja kitara soittavat matalampien kellojen teeman, ja yhdyn siihen vasemmalla kädellä myös pianolla.

Heti alussa oli selvää, että Hasse Wallilla on siinä iso kitarasoolo. Hän oli meistä kokenein ja aivan loistava solisti. Jukka puolestaan hyödynsi rumpalina opettajaltaan Edward Vesalalta oppimaansa herkkää ja reaktiivista lähestymistapaa.

Siellä treenikämpällä lähdimme yhdessä hengen vietäviksi. Se henki kuljetti Hassen kitarointia, me muut seurattiin ja annettiin impulsseja Hasselle. Kaikki kuuntelivat toisiaan ja vaikutteet sinkoilivat.

Sävellajina on harvemmin käytetty as-molli niin meillä kuin Katajavuorella. Se sopi hyvin myös Hassen kitarointiin, kun hän Jimi Hendrix -fanina soitti kitaraa siihen aikaan puoli sävelaskelta alemmaksi viritettynä.

Otimme biisin ohjelmistoon, ja keikoilla se oli heti se, joka eniten vetosi yleisöön. Pori Jazzissa kesällä 1975 Atte Blom tuli keikan jälkeen ehdottamaan levyä Love Recordsille. Albumi tehtiin syksyllä Finnvoxilla, äänittäjänä Paul Jyrälä.

Otto Romanowskilta tilattiin tähän biisiin syntetisaattoreilla tuulensuhina, sekin Antin idea. Esa-Pekka Salosen Antti pyysi soittamaan säveltämänsä käyrätorviteeman.

Kollektiivisen luomisen tuloksena oli sävellys, johon on yhdistetty teemoja kansanmusiikista. Kokemattomina ilmoitimme sen Teostoon vain sovitukseksi.

Muutama vuosi sitten soitin Atte Blomille kysyen hänen käsitystään albumin myyntiluvuista. Atte piti varmana, että se on kaikkien aikojen selvästi myydyin instrumentaalilevy Suomessa. Vuonna 2020 Universal antoi siitä kultalevyn.

Ortodoksisissa kirkoissa kelloja voi olla yhdessä tornissa jopa toistakymmentä. Kun luostarin kellonsoittaja aikanaan Konevitsan kelloja käsin soitti, miten sen pohjalta mahtoikaan syntyä jälkipolville säilynyt kantelesävelmä? Ehkä sekin oli kollektiivista luomista. Oli miten oli, silloinkin on henki ollut läsnä.”

Taivas sylissäni
(Himlen i min famn)
Säv. Carola Häggkvist
San. Erik Hillestad
Suom. san. Pia Perkiö
Ensilevytys suomeksi: Maria Laakso (2001)

Ruotsalaisen Carola Häggkvistin säveltämästä ja vuonna 1999 levyttämästä Himlen i min famn on tehty kaksi suomennosta. Niistä Pia Perkiön Taivas sylissäni on noussut lyhyessä ajassa yhdeksi kaikkein suosituimmista joululauluistamme.

Laulun sanoitti ruotsiksi Häggkvistin norjalainen tuottaja Erik Hillestad, joka sai Häggvistiltä valmiin sävellyksen ja evästyksen, että se voisi olla Marian kehtolaulu Jeesukselle.

Pia Perkiö kertoo, että tilauksen laulun suomentamisesta hän sai keväällä 2001 Päivi Mattilalta Suomen Lähetysseurasta. Tavoitteena oli, että se tulisi Kauneimmat Joululaulut -vihkoon.

“Laulun olivat löytäneet Lähetysseuran ruotsinkielisen De vackraste julsångerna -vihon tekijät, ja he olivat vinkanneet siitä Päiville. Otin tehtävän mielelläni vastaan, kun laulu oli niin koskettava.

Suomennos syntyi Turussa valtakunnallisilla kirkkomusiikkijuhlilla 15.–17. kesäkuuta 2001. Matkustin Turkuun siksi, että olin sanoittanut ja Ilkka Kuusisto säveltänyt juhlien teemalaulun Kun hengen tuuli puhaltaa, jonka kuorojen kymmenentuhatta laulajaa esittivät.

Muun ajan sain kirjoittaa tätä laulua yksin hotellihuoneessani Aurajoen rannalla. Oi mitkä onnenpäivät ne olivat sanoittajalle!

Kuuntelin kasetilta alkuperäistä. Sanat olivat paperilla ja myös ammattilaisen tekemä raakakäännös, jotta en ollut pelkän maitokaupparuotsini varassa. Nuotitkin Päiviltä sain, mutta en muista niitä käyttäneeni.

Kun sanoitan valmiiseen sävellykseen, teen yleensä ensin tekosanat. Nyt en sellaisia tarvinnut, sillä tämän rytmiin oli jotenkin vaivatonta sovittaa tavuja. Ei se silti kerralla tullut kuin taivaasta pakettina, vaan oli sitä myös hiottava.

Keskityin eniten siihen, mikä on tekstin ydin. Ja mielestäni myös löysin sen.

Ruotsiksi kertosäe alkaa kysymyksellä Är du en av tusen små? Suomeksi siihen kirjoittamani Olet toisten kaltainen voi olla kuultuna toteamus tai kysymys. Tämä vielä alleviivaa sitä, että jokainen lapsi on toisten kaltainen, mutta samalla aivan ainutlaatuinen. Näin siinä lauletaan vauvoista yleensä, ja niiden tuomasta hyvästä eikä vain joulun lapsesta. Ja jokaisella vanhemmalla liittyy lapseensa myös huoli.

Suomenkielinen teksti toteuttaa mielestäni juuri kaiken tämän olennaisimman, minkä löysin ruotsinkielisestä.

Joitakin ruotsinkielisen kuvia jätin pois, kun ne eivät tuntuneet välttämättömiltä kokonaisuuden sitomisessa. Esimerkiksi kohdasta runt oss dansar skuggor säilytin varjot mutta en tanssimista. Se ei oikein liity suomalaiseen jouluun, joten muotoilin siihen varjot toistaa sen nyt, enkeli on mennyt.

Vaikka tein sisällön ehdolla, niin samalla oli tietysti tärkeää, että tekstistä tuli laulullista. Mittaan jäi yksi poikkeus, joka oli ruotsinkielisessäkin. Toisen säkeistön viides rivi ei ala koholla kuten muissa säkeistöissä.

Riimeissä otin sen vapauden, että säkeistöihin tuli vain satunnaisia riimejä eikä tiukan riimikaavan mukaisia kuten ruotsinkielisessä. Kertosäkeessä on sama yksitavuisten puhtaiden riimien kaava kuin alkuperäisessä.

Sanan tarraudut jaoin tar-ra-u-dut eli niin kuin esimerkiksi Maria Laakso laulaa levyllä, jonka Lähetysseura tuotti jouluksi 2001. Useinhan lauluissa esimerkiksi sana rakkaus jaetaan rak-ka-us eikä rak-kaus.

Samoin Maria laulaa oikein jo silmiin pienokaisen. Jotkut jättävät sanan jo pois, jolloin mitan lisäksi myös sisältö muuttuu. Kauneimmat joululaulut -vihossa teksti on ollut oikein kirjoitettuna heti vuodesta 2001 lähtien.

Laulun nykyinen suosio kertoo varmaankin siitä, että kuka tahansa vanhempi voi lastaan heijatessaan laulaa tätä ja ajatella näin. Ja laajemmin kaikki me voimme ajatella ketä tahansa pientä lasta, joka on toisten kaltainen ja samalla ainutlaatuinen tuoden toivon maailmaan.”

 

Uusille jutuille utelias

Julkaistu

Vastaus on Kalle Lindroth.

”Olen utelias, elämänjanoinen ja mulla on nälkä oppia uutta. Varmaan siksi on ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Tylsistyn nopeasti, jos asiat vain on”, hän sanoo.

”Toisaalta olen myös tarkkailija. Tuntuu luontevalta kuunnella ­– ja siten ottaa oppia muilta.”

Lindroth on 33-vuotias ja kirjoittanut lauluja 20 vuotta. Ensimmäisen nimi oli Bändi perustettiin. Se oli kuin ote päiväkirjasta: ”Kutosel päätettiin bändi perustaa, treenattiin kovaa vaik oltiin huonoja”.

Bändi oli Omicron. Se treenasi Helsingin Lauttasaaren ala-asteen musiikkiluokassa ruokavälitunneilla, vuoropäivin Smallin kanssa. Small oli rinnakkaisen kuutosluokan bändi, jota Kalle ihaili. Oma soittojoukkue aiheutti lähinnä päänvaivaa.

”Yritin opettaa mun toista biisiäni bändille, jossa kenelläkään ei ollut kokemusta soittamisesta. Hermo meni”, hän kertoo.

”Juoksin musaluokasta ovet paukkuen ja ilman päällysvaatteita pihalle. Smallin kundit leikki kukkulan kuningasta. Kiipesin lumikinoksen päälle ja sanoin Henri Saloselle: Noi jätkät ei osaa soittaa. Must tuntuu et meidän bändi hajoo. Hän vastasi: Ok. Tuu illalla mun luokse kuuntelee musaa.”

Näin sai alkunsa Smak. Biisit syntyivät kitaristi-laulaja Henkan (nyk. Hank Solo) ja laulaja-Kallen yhteistyönä.

”Sanoitettiin silloin tunteita abstraktisti, ei niinkään kirjoitettu tarinoita, kuten nykyisin teen.”

Smak menestyi Helsingin Nuorisoasiainkeskuksen Ääni ja Vimma -bändikatselmuksessa ja teki levytyssopimuksen, kun Kalle oli 14-vuotias. Levyt kipaisivat listoilla, biisit huomioitiin radiokanavilla ja keikkoja riitti.

Lindroth ei muista, miksi ryhtyi lauluntekoon jo ala-asteikäisenä. Asiaan saattoi vaikuttaa se, että isä puhui paljon John Lennonista ja Paul McCartneysta, sekä se, että taitelija Katriina Honkanen oli perhetuttu. Hänet Kalle näki usein esittämässä laulujaan kitaran kanssa.

”Sieltä saattoi jäädä takaraivoon, että hei ja vau: jotkut ihmiset kirjoittaa biisejä”, Lindroth miettii.

Hän lauloi Suomalaisessa Poikakuorossa, soitti pianoa sekä pasuunaa ja haaveili kymmenvuotiaana kapellimestarin urasta.

”Olin siis klasarinörtti. Bändihommissa kiinnosti se, että tehtiin itse eikä opeteltu nuoteista musiikkia, jota joku muu oli tehnyt.”

Smak on ollut ”tauolla” vuodesta 2009. Lindroth syyttää siitä osittain itseään.

”Tein ihan hirveän paljon muutakin hommaa siihen aikaan. Saattoi siinä olla jotakin sellaistakin, että kun yksi porukasta on enemmän esillä, niin dynamiikka kärsii.”

Tällä Lindroth viittaa tv-näkyvyyteensä. Yläasteen ilmaisutaidon opettaja määräsi muutaman pojan koekuvauksiin, mikä johti muun muassa siihen, että Lindroth näytteli Kotikadussa Juusoa yhdeksän vuotta. Sosiaaliselle, ulospäin suuntautuneelle ihmiselle tarjottiin muitakin tv-töitä, eikä Kalle vielä silloin osannut sanoa ei.

Elämä oli hektistä ja uupumuskin iski, kun Kalle ja Henkka olivat vetäytyneet kaupungin kiireistä Ylläkselle biisinkirjoitushommiin.

”Siellä hiljaisuuden ja pimeyden keskellä mulle tuli äkkiä tosi huono olo. Luulin että kuolen. Henkka toimi rationaalisesti ja soitti aikuisen paikalle. Lääkäriltä sain diagnoosin: burn out. Perheen tuella toivuin siitä nopeasti, nuori kun olin. Vasta 16-vuotias.”

Sen jälkeen Lindroth on hoksannut väsymyksen oireet ajoissa ja osannut tehdä korjausliikkeitä. Näin tapahtui Tukholmassa 2017. Mutta siihen päästään myöhemmin.

Smakin jälkeen alkoi syväsukellus laulujen kirjoittamiseen.

”Ajattelen, että biisinkirjoittaja pääsee lahjakkuudella tiettyyn pisteeseen saakka, mutta näkemystä löytyy vain tekemällä.”

Warnerin A&R Asko Kallonen kannusti lähtemään soolouralle suomenkielisenä laulaja-lauluntekijänä. HMC tarjosi kustannussopimusta.

”Sain ihan hyvät paperit lukiosta ja olisin voinut hakea yliopistoon lukemaan jotakin järkevää. Valitsin musiikin”, Lindroth kertoo.

”Ja sitten, kahden vuoden ajan, valitsin musiikin joka aamu uudestaan. Harjoittelin biisinkirjoittamista yksin pianon kanssa. Se ei ollut aina kivaa. Tutkin suomalaisten lauluntekijöiden, kuten Juicen, Hectorin ja Gösta Sundqvistin, biisien sisältöjä ja muotoja. Etsin omaa tapaani tehdä. Kirjoitin parisataa biisiä”, Lindroth kertoo.

Yksi sinkku, Annika (Warner, 2014), julkaistiin. Kokonainen Kalle Lindroth -sooloalbumikin tehtiin. Mutta mihin se jäi?

”Me haluttiin tuottajaksi joku uusi nimi. Löytyi Jurek, joka tuolloin oli Kaiulla työharjoittelijana. Meillä lähti vähän lapasesta”, Lindroth kertoo.

”Rakennettiin tuotantoja kuin Iisakin kirkkoa. Mun piano & laulu -meiningillä tekemät biisit on pienimuotoisia ja niissä on vahva tunne. Kun sellaisia lähdetään buustaamaan valtavan isoilla tuotannoilla, niin ydin saattaa kadota. Me saatiin Jurekin kanssa aikaan hemmetin hyvän kuuloista musaa, jossa oli hetkensä, mutta joka ajoittain ei tuntunut missään.”

Lindroth puhalsi pelin poikki ja laittoi sooloprojektin tuumaustauolle. Samaan aikaan myös paras ystävä ja musiikillinen yhteistyökumppani Antti Tuisku oli artistiuransa suhteen mietintämyssy päässä: joko hänestä tulisi Suomen isoin poptähti tai sitten hän lopettaisi.

Tuisku halusi Lindrothin tekijätiimiinsä ja kysyi, tietäisikö tämä ketään projektiin sopivaa tuottajaa.

”Sanoin, että pitäisköhän meidän lähteä Lappiin ton Jurekin kanssa. No. Kaikki tietää mitä siinä sitten kävi”, Lindroth sanoo.

”Toki asiat eivät tässäkään projektissa tapahtuneet mitenkään helposti ja nopeasti. Ennen kuin idea pelin avanneeseen Peto on irti -biisiin syntyi, me oltiin Antin kanssa käyty jo viisi vuotta läpi sitä vaihetta, kun asiat hänen urallaan eivät menneet putkeen. Paljon taustatyötä siis oli tehty ja etsitty juttua, mikä olisi totta Antille ja koskettaisi myös yleisöä.”

Tuiskun kymmenes albumi En kommentoi (Warner 2015), jota olivat kirjoittamassa myös muun muassa sanoittaja Saara Törmä ja säveltäjä Aku Rannila, myi hullun paljon, voitti kaksi Emma-pystiä ja puhalsi Tuiskun uran uuteen lentoon.

”Menestys oli niin valtavaa, että mua alettiin repiä biisintekijänä joka paikkaan.”

Vuosina 2015–2017 Lindroth teki paljon co-writesessioita ja osallistui biisileireille Suomessa ja ulkomailla. Ajatus siitä, että jokaisesta sessiosta oppii jotakin, vaikka biisit eivät päätyisi julkaisuun, kantoi aikansa. Paljon biisejä toki menikin eteenpäin.

Mutta eräs hetki Tukholmassa laittoi miettimään. Takana oli kaksi kuukautta aktiivista biisintekomatkustelua. Sille päivälle sovittu kiinnostava kirjoitussessio oli vaihtunut ei-niin-mielenkiintoiseen sessioon Aasia-popin parissa. Ja ihan kelpo majoituskin piti vaihtaa hotellin kellarikerroksen huoneeseen.

”Väsyttävän päivän jälkeen otin sieltä bunkkerihuoneesta puhelun kotiin. Tajusin, että en halua olla täällä enkä halua olla tällainen isä pienelle lapselle.”

Sen jälkeen Lindroth on tehnyt satunnaisia kirjoitussessioita todella vähän. Hän pitää vahvuutenaan projekteja, joihin sitoudutaan myös emotionaalisesti, puolin ja toisin.

”Artistit, joille nykyisin teen, ovat aina jollakin tasolla myös frendejä”, hän sanoo.

”Kotimaisista Antti Tuisku, Pete Parkkonen, Isac Elliot ja sitten on italialaiset Benji & Fede sekä Irama. Nämä kaikki ovat mulle enemmän kuin yksittäisiä kirjoitussessioita. Olen ainakin jollain tavalla osa heidän kehitystarinaansa.”

Ja sitten on tietenkin duo Ida Paul & Kalle Lindroth. Se sai alkunsa vähän sattumalta.

Kokeneena co-writetyöläisenä Lindroth oli tottunut siihen, että studioissa tai yöelämässä lausutut ’hei tehdään joskus jotain yhdessä’ -heitot eivät välttämättä tarkoita mitään. Mutta eräällä Music Finlandin Song Hotel -reissulla tuli tutuksi Ida Paul, joka Suomeen palattua soittelikin perään: hei sä lupasit, että pidetään kirjoitussessio!

”Se oli poikkeuksellista. Ida oli silloin tosi nuori, ehkä 19. Mä olen häntä seitsemän vuotta vanhempi”, kertoo Lindroth.

”Me sovittiin kirjoitussessio, ja kun ei löydetty siihen ketään tuottajaa, päätettiin tehdä biisi kahdella akkarilla. Syntyi Hakuammuntaa.”

Lindroth näyttää puhelimestaan videota, joka on kuvattu marraskuussa 2015 Warnerin toimistolla.

”Tässä me lauletaan Hakuammuntaa vasta toisen kerran alusta loppuun. Oltiin juuri viimeistelty se, kun Asko Kallonen sattui paikalle ja halusi kuulla ja kuvata meidän biisin. Sovittiin hänen kanssaan, että kirjoitetaan lisää miettimättä sen kummemmin, mihin tarkoitukseen biisit tulee. Ei meillä siinä sellaista ajatusta ollut, että meistä tulee duo.”

Mutta niin siinä kävi. Kaksikko kitaroineen kirjoitti ja biiseistä tuli hyviä. Hakuammuntaa julkaistiin Ida Paul & Kalle Lindroth -duon ensimmäisenä singlenä. Se on yhä heidän isoin hittinsä 11,5 miljoonalla Spotify-striimillään. Kahdesta ensimmäisestä albumista on tullut platinaa ja tuplaplatinaa sekä Emma-ehdokkuuksia.

Lindroth ei osaa eikä edes halua analysoida liikaa sitä, miten hänen ja Ida Paulin biisit syntyvät. Kun ensin on juteltu, mistä aiheesta ja millä näkökulmalla tehdään, laulu lähtee liikkeelle vaivattomasti. Kirjoitustilanteissa on taikaa ja akkarit soivat edelleen.

”Mulla on yhä puhelimen sanelimessa tallella se hetki, kun alettiin yhtäkkiä vaan laulaa kaksiäänisesti. Ja se kuulosti poikkeuksellisen hyvältä.”

”Ollaan me paljon puhuttu siitä, että mitä ihmettä siinä kirjoitustilanteessa oikein tapahtuu. Mutta ei me tiedetä. Pakottamalla ainakaan ei ole koskaan syntynyt mitään. Lähes valmiin biisin kanssa tulee kyllä niitä tilanteita, kun mietitään yhtä sanaa tai lausetta puoli päivää.”

Duo Ida Paul & Kalle Lindroth julkaisi marraskuussa kolmannen albuminsa Koko maailma meidät näkee. Koska keikkapaikkoihin on koronan jälkeen ylitarjontaa esiintyjistä, päätti duo levähtää ja lähteä seuraavalle kiertueelleen kesällä 2023.

Miettiessään, mitä tekisi kesää odotellessa, Lindroth soitti Tukholmaan Mark Frylle, joka on Warner Music Nordicsin presidentti ja Ruotsin Warnerin toimitusjohtaja.

”Ajattelen, että nyt kun olen toiminut pitkään pöydän toisella puolella musiikintekijänä, mulla voisi olla annettavaa työssä levy-yhtiöllä”, Lindroth sanoo.

”Ala on sisäisessä murroksessa ja mulla on sellainen olo, että nyt tapahtuu. Jos musiikintekijät eivät saa riittävän hyvää korvausta työstään perinteisessä ääniteteollisuudessa, on vaarana, että he kaikkoavat muualle. On peliala ja sosiaalisen median alustat ­– ja vaihtoehtoisia musiikin jakelukanavia tulee koko ajan lisää. Ruotsin Warnerilla pohditaankin jo sitä, miten yhtiö voisi palvella artisteja ja tekijöitä nykyistä paremmin. Muun muassa tätä yhtälöä olen lähtenyt ratkomaan A&R-koordinaattorina.”

Pesti kestää yhdeksän kuukautta. Tällä kertaa perhe on mukana. Kirjoitussessioitakin Lindroth aikoo tehdä Tukholmassa, mutta vain valikoidusti ja sopivassa määrin.

”Tulen kirjoittamaan lauluja ihan sinne kiikkustuoliin saakka.”

Artikkelissa mainittujen biisien tekijätiedot
Peto on irti: Kalle Lindroth, Jurek, Antti Tuisku, Saara Törmä, Aku Rannila