EN | SVE
Yhteystiedot Contact
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Johannes Brotherus on vuoden kevyen musiikin tekijä ja Cha cha cha vuoden biisi

Tekijä: paatoimittaja

Johannes Brotherus on vuoden kevyen musiikin tekijä ja Cha cha cha vuoden biisi

Julkaistu

Suomen Musiikkikustantajat järjesti palkintogaalan 1.9. kymmenettä kertaa ja palkitsi teoksia ja tekijöitä kuudessa kategoriassa.

Vuoden kevyen musiikin tekijä: Johannes Brotherus
Vuoden läpimurto: Johannes Brotherus

Vuoden läpimurto ja Vuoden kevyen musiikin tekijä -palkinnoilla palkittiin KUUMAA-yhtyeestäkin tuttu laulaja-lauluntekijä Johannes Brotherus. Hän on kirjoittanut biisejä muun muassa Tuure Kilpeläiselle, Antti Ketoselle, Ville Veikalle ja Einille. Johannes on myös tuottaja ja freelancemuusikko, sekä tehnyt jousisovituksia ja -äänityksiä mm. Etalle, Maija Vilkkumaalle ja Ellinooralle.

Johannes Brotherus tekee musiikkia artistien lisäksi eri äänitteisiin, tanssiteoksiin sekä TV- ja elokuvatuotantoihin. Kustantajana toimii Elements Music.

”KUUMAAn tunnistettava sävelkieli ja kuulijoita koskettavat sanoitukset muuttavat suomalaisen popin maisemaa. Yhtyeen menestys on myös esimerkki siitä, että joskus biisileirit eivät auta, vaan tarvitaan artistin omaa tekijyyttä”, raati kommentoi.

Vuoden vientiteko: Käärjiä
Vuoden biisi: Cha cha cha

  • säv. ja san. Jere Pöyhönen, Johannes Naukkarinen, Aleksi Nurmi, Jukka Sorsa
  • es. Käärjiä
  • kustantajat: HMC Publishing, Warner Chappell Music Finland

Cha Cha Cha on ollut Spotifyn ykkönen kuudessa eri maassa, mennyt viiden kärkeen 18 eri maassa ja Top 50 -listalle 28 eri maassa. Se teki historiaa myös lyömällä Suomen päiväkohtaisen striimiennätyksen Spotifyssa yli 469 600 striimillä. Cha Cha Cha:lla on tällä hetkellä yli 100 miljoonaa maailmanlaajuista striimiä Spotifyssa, 140 miljoonaa YouTubessa ja 928 miljoonaa TikTokissa.

”Kappale on tehnyt suomalaisen musiikin historiaa maailmanlaajuisesti ollen eniten striimattu suomenkielinen kappale. Käärijä-ilmiö on yksi vuoden 2023 isoimmista ilmiöistä Suomessa, ja kaiken keskiössä on Cha cha cha -biisi, joka sellaisenaan on oivaltava, hauska ja aikaa kestävä kappale”, raati perustelee.

Genrevapaa/avoin kategoria: Kaiken takana on Bämä -liike

Vuoden genrevapaa -kategoriassa voiton vei Kaiken takana on Bämä -liike kustantajanaan Elements Music. Liikkeen takana on 11 naisartistia, joiden yhteistyön tuloksena syntyi Kaiken takana on Bämä -kappale. Kappaleen kaikki tulot ohjataan Särö-organisaatiolle, joka tarjoaa tytöille ja naisille sekä trans- ja muunsukupuolisille ihmisille mahdollisuuksia toteuttaa itseään musiikin keinoin.

Vuoden taidemusiikin säveltäjä

Suurimuotoiset teokset -kategoria: Outi Tarkiainen teoksesta Milky Ways – Concerto for English Horn and Orchestra. Kappaleen on kustantanut Edition Wilhelm Hansen.

Pienimuotoiset teokset -kategoria: Tiina Myllärinen teoksesta (Bad) Dreams come true jousikvartetille (2022). Kustantajana on toiminut Fennica Gehrman.

Vuoden raportoija: Antti Ahopelto

Lue uutinen täältä

Lisäksi

Nuoren tekijän stipendi  tuottaja ja lauluntekijä Wille Mannilalle

Mannila HMC Publishingille vain 18-vuotiaana. Mannilasta on kasvanut muutaman vuoden sisään haluttu tuottaja ja biisintekijä, jonka biisejä ovat esittäneet mm. Antti Tuisku, Isac Elliot, Ahti, Costi, Överi, DAVI ja LEWI & Tippa.

Kunniapalkinto laulaja-lauluntekijä ja tuottaja Teemu Brunilalle

Alunperin The Crash -yhtyeen perustajana ja johtohahmona tunnettu Brunila on tehnyt pitkäjänteistä työtä matkalla Suomen kansainvälisesti menestyneimmäksi pop-musiikin tekijäksi. Hänen kirjoittamiaan kappaleita on kuunneltu yli 5 miljardia kertaa eri streaming-palveluissa. Hän on kirjoittanut kappaleita mm. Tiestolle, Jason Derulolle, JP Cooperille ja monille muille globaalin tason sekä eturivin kotimaisille artisteille. Brunila on hyvin arvostettu musiikintekijä niin Suomessa kuin maailmalla.

”Teemu Brunila on luonut poikkeuksellisen menestyksekkään musiikkiuran. Hän on esikuva paitsi musiikintekijänä myös bisnestoimijana. Yhdessä tuottaja Jukka Immosen kanssa hän on perustanut kustannusyhtiö Nordic Music Partnersin, joka toimii nykyään Suomen lisäks myös Norjassa, Hollannissa ja Ranskassa sekä Yhdysvalloissa”, kertovat palkintoperusteluissaan Suomen Musiikkikustantajat ry:n hallituksen jäsenet Tommi Tuomainen Elements Music Oy:stä ja Tom Frisk Kaiku Songs -yhtiöstä.

Taustaa

Suomen Musiikkikustantajien palkintojen tavoitteena on nostaa esiin yksittäisiä kustannettuja teoksia ja tekijöitä, sekä edistää musiikkikustantamisen tunnettuutta ja arvostusta. Palkintogaala on järjestetty vuodesta 2014 alkaen.

Ehdokkaat valitsivat yhdistyksen jäsenet ja voittajista päättivät kutsuraadit. Poikkeuksena olivat Nuoren tekijän stipendi, Kunniapalkinto sekä Vuoden vientiteko – ja Vuoden läpimurto -palkinnot, joista päätti yhdistyksen hallitus.

Katso ehdolla olleet

Musiikilla on tekijänsä – myös Syntisten pöydällä

Julkaistu

Musiikkikappaleilla on esittäjänsä ja tekijänsä. Esimerkiksi Syntisten pöydän sanoittajat ovat Kaisa Korhonen ja Janne Rintala. Säveltäjät ovat Kaisa Korhonen, Janne Rintala ja Mika Laakkonen. Kappale on Erika Vikmanin esittämä.  

Sanoitukset ovat ammattilaisten tekemiä taitavia kuvauksia ja tiivistyksiä meitä ympäröivistä asioista, ilmiöistä ja tapahtumista. Sanoitusten siteeraaminen on inhimillistä ja paikoin jopa kekseliästäkin. Poliittisissa yhteyksissä teoksen siteeraaminen ilman oikeudenhaltijan lupaa on kuitenkin kyseenalaista.

Myös hyvään journalistiseen tapaan kuuluu tekijänoikeuksien tunteminen ja niiden mukaan toimiminen. Jos sanoitusta lainataan kirjoituksessa, on sanoittajat mainittava. Toki esittäjänkin voi ja saa mainita. 

Helsingin Sanomat julkaisi perussuomalaisten puoluekokouksen tapahtumista videokoosteen 13.8.2023 (tekijät: Don Lehtinen, Janne Elkki). Teksti kertoo:  Kokouksen avajaispuheessa puheenjohtaja Riikka Purra liikuttui mukaillessaan Erika Vikmanin Syntisten pöytä -kappaleen sanoja.

Tämä lause olisi oikein toimiva, jos toimittaja olisi kirjoittanut, että Syntisten pöytä on Erika Vikmanin esittämä, ja että sen sanoitus on Kaisa Korhosen ja Janne Rintalan tekemä. 

Suuremman virheen teki Yle uutisoidessaan 15.8.2023: Riikka Purra lainasi Erika Vikmania – näistä syistä se nousi otsikoihin

Toimittaja Veera Jokinen lainasi artikkelissaan Syntisten pöytä -kappaleen sanoituksesta yhdeksän riviä mainitsematta sanoittajia. Toimittaja kirjoitti siteeratun sanoituksen olevan ”Vikmanin kappaleesta”. (Oikaisupyynnön tehtyämme uutiseen lisättiin Syntisten pöydän tekijöiden nimet. Kiitos siitä.)

Musiikkikappaleen esittäminen ja sanoituksen siteeraaminen poliittisessa yhteydessä ilman sanoittajien ja muiden oikeudenhaltijoiden lupaa on kyseenalaista, kuten aiemmin totesin. Syntisten pöydän siteeraamiseen ja esittämiseen ei ollut kysytty lupaa nyt puheenaiheeksi nousseessa tapauksessa. 

Tekijänoikeus tuottaa esimerkiksi valokuvaajille, taidemaalareille ja kirjailijoille oikeuden määrätä teostensa käyttämisestä. Sama koskee musiikin tekijöitä, eli sanoittajia, säveltäjiä ja sovittajia. Heillä on myös oikeus tulla mainituiksi teostensa tekijöinä.

Tekijätietoja on saatavilla musiikin käyttöliittymistä. Jos tietoja ei sieltä löydy, tai ne eivät ole riittävän tarkkoja, kannustan olemaan yhteydessä meidän toimistoomme. Autamme asiassa mielellämme. 

Aku Toivonen 
Toiminnanjohtaja
Suomen Musiikintekijät 

Juha Vainio -sanoittajapalkinto M. A. Nummiselle

Julkaistu

Juha Vainio -palkinto myönnettiin vuonna 2023 M. A. Nummiselle, 83.

Mauri Antero Numminen on ehtinyt luoda 60 vuodessa kulttuuriperinnön, jonka keskeinen osa koostuu lauluista ja laululyriikasta. Tunnistettavan lauluäänen lisäksi M. A. Numminen on luonut omaleimaisen tavan käyttää suomen kieltä kekseliäästi, humoristisesti, vapaasti ja svengaavasti.

Kun puhutaan Suomi-rockin varhaisista vaikuttajista, M. A. Nummisen sanoituspanosta Suomen talvisota 1939–1940 -yhtyeessä ei voi ohittaa. Jo ennen sitä Numminen oli ehtinyt tuulettaa käsitystä laulujen sanoittamisesta tieteellisiksi kutsumillaan lauluilla, joiden tekstit nuori lauluntekijä oli kopioinut muun muassa lakikirjasta ja sukupuolioppaista. Jenkka ulkosynnyttimistä ja Mitä nuoren aviomiehen on syytä muistaa menivät skandaalin saattelemina saman tien soittokieltoon. Saman kohtalon koki myös viaton, Nummisen sanoittama tango Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa, jota Yleisradion ohjelmaneuvosto piti eduskunnan vastaisena.

Kohujen laannuttua M. A. Numminen sanoitti tiensä suuren yleisön suosioon uusrahvaanomaisella jatsillaan, jossa swingin ja schlagerin klassikot kääntyivät suomeksi hurmaavan notkeasti kuten Olen nähnyt Helga-neidin kylvyssä (Ich hab’ das Fräulein Helen baden seh’n), Kuinka saisin rikki kookospähkinän (I’ve Got A Lovely Bunch Of Coconuts) ja Tunnelmassa (In The Mood). Nummisen käännöskynästä on myös yksi rakastetuimmista syntymäpäivälauluistamme Minä soitan harmonikkaa. Numminen on kääntänyt lisäksi tuoreempia hittejä suorasukaisella tyylillään – Yes sir, olen boogie.

Lastenlaulujen sanoittajana Numminen aloitti niin ikään varhain vuonna 1970 levyllä Isomies ja keijukainen, Nummisen Gommi ja Pommi -duolle sanoittamat lastenlaulut ovat puolestaan 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa varttuneiden varhaista äänimaisemaa ja äidinkielen kylvetystä.

Nummisen kaikessa tekemisessä taidemusiikista lastenlauluihin ja jazziskelmistä undergroundiin kuuluu hänen rakkautensa suomen kielen monimuotoisuuteen. Nummisen 1960-luvun kielisosiologian opinnot ja tutkimukset stadin slangista sekä Somerniemen murteesta ovat saaneet luontevaa jatkoa elämänurasta, jossa suomen kielen vivahteet ovat olleet avainasemassa.

Nummisen ura sanoittajana muistuttaa myös sivistyksen merkityksestä. Nummisen lauluihin mahtuu sekä arkinen että filosofinen. ”Parhaimmillaan sivistyksen oppii, kun opettelee hallitsemaan oman kielensä, oman maantieteensä ja oman historiansa”, Numminen on todennut. Lauluissaan hän on todistanut, että nämä työkalut ovat esimerkillisesti hallussa.

Näillä perusteluilla Juha Vainio -palkinto luovutettiin M. A. Nummiselle Kotkassa 27. heinäkuuta 2023. Palkintosumma on 6000 euroa. Palkinnon myöntää kotkalaisen sanoittajan Juha Vainion nimeä kantava rahasto, jota hallinnoivat Kotkan kaupunki ja Suomen musiikintekijät ry. Rahaston hallitukseen kuuluu myös edustaja Juha Vainion perheestä.

Vastuuhenkilö Kotkassa: Kari Makkonen, puh. 0400 755535, kari.makkonen@kotka.fi

Tekoälytön aika on ohi

Julkaistu

Tervetuloa uuteen aikakauteen, musiikintekijät! On selvää, että tekoäly on vallannut musiikin maailman ja se muuttaa tapaamme säveltää, sanoittaa ja sovittaa musiikkia. Emme voi enää sivuuttaa sen läsnäoloa. Mutta kun astumme tähän tekoälyn aikakauteen, meidän on myös tärkeää olla kriittisiä ja tiedostaa sekä sen haasteet että mahdollisuudet.

Säveltäjän näkökulmasta tekoäly voi tarjota luovuudelle uusia ulottuvuuksia. Sen avulla voimme kokeilla erilaisia ideoita, löytää uusia musiikillisia elementtejä ja inspiroitua ennen näkemättömällä tavalla. Mutta samalla meidän on oltava varovaisia siinä, ettemme menetä omaa ääntämme tekoälyn palvelemiseen. On helppo sortua siihen, että käytämme valmiita kaavoja ja perinteitä rikkomatta tekoälyn tarjoamia mahdollisuuksia täysin hyödyksi. Meidän tulee pitää huolta siitä, että säilytämme ainutlaatuisen ilmaisumme ja luovuutemme.

Sanoittajan roolissa tekoäly voi tarjota uudenlaisia työkaluja luovaan kirjoittamiseen. Se voi auttaa sanallisten ideoiden kehittämisessä ja tarjota ehdotuksia sanoituksiin. Mutta samalla meidän on oltava tietoisia siitä, että tekoäly ei voi ymmärtää ihmisen syvintä tunnetta tai kertoa tarinoita samalla tavalla kuin me itse. Meidän on säilytettävä oman ainutlaatuisen äänemme ja viestimme voima. Tekoäly voi toimia apuna, mutta emme saa unohtaa omaa kriittistä rooliamme sanoittajina.

Sovittajan näkökulmasta tekoäly voi tarjota uusia äänimaisemia ja soundeja, joita voimme käyttää musiikissamme. Se voi auttaa löytämään mielenkiintoisia ja innovatiivisia äänivalintoja. Kuitenkin meidän on ymmärrettävä, että tekoäly ei voi korvata ihmisen intuitiota ja musiikillista ymmärrystä. Tekoäly ei voi luoda aitoa tunnetta tai tasapainoista musiikillista kokemusta samalla tavalla kuin me itse. Meidän tehtävänämme on hyödyntää tekoälyn tarjoamia työkaluja kriittisesti ja huolellisesti, säilyttäen samalla oman ainutlaatuisen musiikillisen näkemyksemme.

Vaikka tekoälyllä on roolinsa musiikin luomisessa, meidän on tärkeää pitää mielessä, että se on väline, ei päämäärä. Meidän luovuutemme, tunteemme ja ainutlaatuinen äänemme tekevät meistä musiikintekijöitä. On meidän vastuullamme määrittää, kuinka hyödynnämme tekoälyä omassa työssämme. Meidän on säilytettävä oma kriittinen ajattelumme ja rohkeus kokeilla uutta.

Tekoälytön aika on ohi, ja uusi aikakausi on täällä. Astukaamme siihen rohkeasti ja valppaina, tiedostaen sekä sen tarjoamat mahdollisuudet että haasteet. Sillä vain me musiikintekijät voimme luoda musiikkia, joka heijastaa sydämemme syvyyksiä ja tavoittaa kuulijoidemme sielut.

+ + + + +

ChatGPT loi edellä olevan tekstin sille antamieni käskyjen (promptien) pohjalta. Ensimmäisillä yrityksillä teksti ei ollut tavoittelemaani, mutta lisäohjeiden avulla sain muutettua tekstin sisältöä ja sävyäkin. Tämä on tekoälyn viehättävä puoli: se toteuttaa kohteliaasti ja tehokkaasti käyttäjän pyynnöt.

Tekoälyn kanssa voi keskustella, sitä voi opettaa ja ohjata kohti toivottua lopputulosta. Tekoäly ei siis sinällään tuota yhtä ja ainoaa totuutta. Se ei toimi hakukoneiden tavoin.

Uudenlaisen kriittisyyden aika on käsillä: tekoälyä on saatettu käyttää missä vain lukemassani tekstissä, kuulemassani musiikissa tai kokemissani av-tuotannoissa. Tämän olen oppinut, kun olen tutustunut tekoälyyn työkaluna. Näkemykseni mukaan tekoälytön aika on siis ohi.

Nämä huomiot tässä vaiheessa – lainsäädäntöön ja muihin musiikintekijöihin liittyviin tekoälynäkökulmiin palaan tulevaisuudessa.

Aku Toivonen
Suomen Musiikintekijöiden toiminnanjohtaja

Aina vaan kannustavampaa kesää!

Julkaistu

Maahamme synnytettiin uusi hallitusta pitkän kaavan mukaan. Tämä oli ennalta arvattavissa, mutta silti on kylmä hiki noussut otsalle, sen verran kovaa ”kannustusta” näyttäisi olevan tulossa mm. pienituloisille ja työttömille. Emme me kulttuurialoillakaan taida jäädä tästä ”kannustuksesta” paitsi. Turvaverkkoa ei Säätytalolla ainakaan paikkailtu, päinvastoin. Tämä kannustus on nääs leikkaavaa sorttia, niin kuin hölmöläisten peiton pidennykseen kuuluu.

Toukokuun loppuun mennessä hallitusneuvottelijoiden kuultavana oli käynyt yli 1000 asiantuntijaa. Toivottavasti musiikin luovan alkutuotannon tavoitteet muistetaan pöydissä, vaikka kutsua ei meille tullutkaan. Onneksi sentään laajasti taidealoja edustava Forum Artis pääsi esittämään näkemyksensä hallitusneuvottelijoille, yhtenä kärkenään sosiaali-, työttömyys- ja eläketurva sekä verotuskohtelu:

”Taiteilijoiden sosiaaliturva on saatettava yhdenvertaiseksi muun työväestön kanssa. Työn erityispiirteiden huomioiminen on varmistettava ja taiteilijoiden asioiden hoito keskitettävä alaa tunteville ja ymmärtäville asiantuntijoille, ”yhdelle luukulle” KELAssa, TE-keskuksissa ja verottajalla. Nykyään kohtelu on riippuvainen virkailijan asiantuntemuksesta ja päätökset vaihtelevat samankaltaisissa tilanteissa. ”

Minulla on omakohtainen ja tuore kokemus siitä, että työttömyysturvan hakeminen ja saaminen on freelancerille taito-, tahto- tai kestävyyslaji.

Alkuvuodesta koronan jälkimainingit, mm. hitaasti toipuva lipunmyynti, tyhjensivät kalenteria. Lisäksi kesäduuni peruttiin minusta ja ihanasta työryhmästämme riippumattomista syistä. Peruutus tuli sen verran aikaisin, että korvauksia ei voinut mistään saada, mutta sen verran myöhään, että kesäduunit oli jo roolitettu, ja kesän keikat jo lähes buukattu.

Niinpä päätin yrittää hakeutua työttömäksi työnhakijaksi ja hakea soviteltua päivärahaa. Sain selvityspyynnön toisensa jälkeen, kysyttiin samoja asioita uudelleen ja uudelleen: ”Onko sinulla y-tunnus? Onko sinulla YEL/MYEL-vakuutus? Onko perheenjäsenelläsi yritys? Kun työskentelet, työskenteletkö toimeksiantajan tiloissa ja valvonnassa?

Kysyttiin myös, milloin työllistymiseni freelancerina on alkanut. No, vuonna 1991!

Minulla ei ole y:tä, YELiä eikä MYELiä, olen koko freelance-urani purjehtinut palkansaajana. Mutta muistan hyvin, milloin meidät freelancerit alettiin tulkita pääsääntöisesti yrittäjiksi: Vuonna 2015 Sipilän hallitus teki tällaisen muutoksen työttömyysturvaan runsaasta, puoluerajat ylittävästä vastustuksesta huolimatta. Virkailijaparat joutuvat tekemään tulkintoja yrittäjyyden osa- ja kokoaikaisuudesta; jopa työnsä ja taitojensa mainostaminen somessa tai laskutuspalvelun käyttö voi olla täysipäiväisen yrittäjyyden merkki.  Miten kannustavaa!

Taiken korona-apuraha taisi olla minun hakemukseni ongelmakohta: TE katsoi minun ”työllistyvän omassa työssäni” apurahakauden alusta alkaen hamaan tulevaisuuteen. Oikaisin asian. En liene ainoa, jolle apurahana myönnetty koronatuki on tuonut tällaisia tilanteita eteen…

Monet alallamme ovat yrittäjiä omasta tahdostaan, toiset taas sen vuoksi, että se on ainoa keino kotiuttaa työstä saatu tulo, kun jopa kunnalliset toimijat usein hyväksyvät vain laskutuksen.

Toive yhdestä luukusta taide- ja kulttuurialoille TE-asioissa ei ole turha, eikä erään STM:n virkahenkilön mukaan edes vaikea toteuttaa, koska niin toimittiin koronan aikaan yrittäjien työttömyysturvan kanssa. Alojemme ansaintalogiikka vaatii erityisosaamista, jotta olisimme keskenämme samalla viivalla!

Monet alallamme ovat yrittäjiä omasta tahdostaan, toiset taas sen vuoksi, että se on ainoa keino kotiuttaa työstä saatu tulo, kun jopa kunnalliset toimijat usein hyväksyvät vain laskutuksen. Koska y-tunnuksen vuoksi pienituloinen yksinyrittäjä ei saa työttömyysturvaa silloin kun tarve vaatisi, pitäisikö pienituloisen yrittäjän turvana olla joku tuloraja (vrt. apurahojen verottomuusraja)? Ainakin erilaisia tulomuotoja yhdistävä vakuutus olisi toimivampi kuin nykyinen järjestelmä.

Vai auttaisiko toimiva perustulomalli yksinkertaistamaan koko turvaverkkoa? Luovan työn tekijällä useimmiten pää tekee töitä koko ajan, mutta se työ ei heti muutu tuloksi.  Välillä ollaan töiden tai tulojen välisessä taloudellisessa tilanteessa, Siksi kiinnostaa kovasti taiteilijoiden perustulokokeilu Irlannissa. Tässä Irlannin kulttuuriministeri Catherine Martinin kommentti  keväältä: ”Uskon, että tällä hankkeella on merkittävä vaikutus siihen, miten Irlanti tulevaisuudessa tukee taiteilijoita. Se on todella innovatiivinen globaalilla tasolla ja toivon että muut maat seuraavat meitä. Osallistujat tuntevat liian hyvin taidealojen epävarmuuden ja matalapalkkaisuuden, ja tavoitteeni on poistaa tuo epävarmuus ja antaa heille mahdollisuus keskittyä luovaan työhön.”

Elän edelleen jännittäviä aikoja oikeuksieni suhteen, niin kuin freelancerina olen tottunut elämään. Toivottavasti sosiaaliturvakomitea tekisi oikeasti työnsä loppuun asti tämän tulevan hallituskauden aikana, ja kysäisisi neuvoa myös kokemusasiantuntijoilta.

Löysin neljän vuoden takaisesta Kaijastuksestani sopivat hallitusterveiset: ”Olisiko joskus hyvä valita pääministeri puoluejohtajien sijaan koulutuksen tai kulttuurin puolelta? Olisihan siinä hohtoa todeta, että Suomea johtaa leimallisesti sivistyspääministeri”. Näin kirjoitti konkaripoliitikko Seppo Kääriäinen (Kesk.)  Aidan toiselta puolelta-kirjassaan v. 2019.

En vastusta, vaan peräti kannustan!

Kaija Kärkinen
Suomen Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtaja
Laulaja, sanoittaja ja näyttelijä

I LOVE my job!

Julkaistu

In my world few things can beat the feeling of writing a great song. It is like a prism of the disagreements, the stories we’ve told each other throughout the years, the music we’re making, all the music we’ve ever listened to in our lives, the argument with our loved one last week, the profound talks with a friend last week, the stress of that really busy last week. It’s a snapshot of life condensed into something like 3 minutes. Short, sweet, and to the point. Not too little, not too much. Just perfect.

But I don’t love putting a price tag on something so intangible as a great song. Especially when nobody in the business thinks the songwriter needs to get paid more than their share of the publishing. And in regards to publishing, sharing really is caring (for everyone but the songwriter).

The artist gives the song life, so they get a cut. The producer designs the sound, so they get a cut. The cool guitar player who came to the studio and played the synth melody with a real guitar in some really cool sunglasses and a sweet leather jacket gets 10% for giving extra “life” to the song, cause it’s “good karma” (and because the guitar player doesn’t get a fee for coming to the studio).

These split discussions (in my experience) almost always end with an equal split usually agreed upon by all of the creators of the song. And the karma is really good, but you can’t eat karma. And even songwriters gotta eat.

I LOVE my job, but I hate that people think I just pull songs out of my ass. That I never sat night after night, day after day, honing my craft, and perfecting a line there, a bridge here, or rewrote a hook because it wasn’t the best it could possibly be. I hate that people think I come unprepared,  and just sorta try something based on my feelings that day. That’s not my job.

My job is to never run out of ideas. And that job takes time.

My job is to come prepared with A, B, C and D plans and ideas for what this particular song should be. My job is to never run out of ideas. And that job takes time. I take notes when I read, watch movies, binge a tv show, or listen to a podcast, because somewhere, in those notes, there might be a song for an artist I haven’t even met yet. And that’s a time consuming job. It’s just too bad nobody wants to pay for the hours and days I put in. Tough luck. I guess.

“Let’s set up a session” is a great ending to a conversation with an artist, an A&R, a label manager or a manager. Sure thing, buddy. Let’s set it up. An amazing new artist would really love to work with me. Wow. Little ol’ me. Amazing. I can’t wait. We find a date that suits everybody. We meet on said date, and just before we start working, the artist says he/she’s been really busy working. He/she’s quite tired, cause he/she’s been “doing the round”.

And what does that mean, you might ask? It just means that the artist isn’t quite ready to release anything yet, there were some great demos, but they don’t quite sound like a single. So the artist gets thrown into any session the label or manager can set up, because… well because maybe magic will happen, maybe the artist will figure what a single sounds like to them (they’re not quite sure yet), and maybe lightning will strike, and maybe… I’m hungry. It’s time for some lunch. Should we order something? Yeah! Nice! I’m sure the label… oh,  they don’t? Ok, I guess I’ll have to pay for lunch myself then.

But that’s cool, cause I get a small fee for a days work, right? I mean, the label… oh, they don’t pay fees to songwriters? So I have to argue with the producer over their fee? That doesn’t seem right. They work long hours too, way more hours than they get paid for. But I thought you had a label? Don’t they expect some sort of cost, when you gather people up, to try to make some magic? Oh… they don’t, they just said “I needed to do the rounds, otherwise they’re not sure there’s really gonna be a release next year”. Oh. Ok. I’ll pay for my lunch then. I guess you gotta spend money, to make money, right? Let’s start making that magic song then, right? Right.

Over time some of the arguments tend to disappear. The ones who don’t, finds a place inside you, where you can live with them. Bullshit tends to show its true colors over the course of time, and, as most of you already know, bullshit doesn’t last, but the great songs do. To me, that’s the most important thing to remember when you’re arguing, negotiating, being blackballed, and trying to cope with the hurt, when people tell you, you’re not really worth the price you’re reasonably asking for. At the end of the day, the music remains.

Gisli Gislason
Songwriter, lyricist, writer

Kirjoittaja on Musiikintekijöiden tanskalaisen sisarusjärjestön DPA:n hallituksen jäsen ja palkittu musiikintekijä.

 

 

Evakkoreki / Ikuinen virta

Julkaistu

Evakkoreki
Säv. ja san. Erkki Liikanen
Ensilevytys: Erkki Liikanen (1975)
Kuuntele Spotifyssa

Kepeään aiheeseen liittyi vakava pohjavire, kun Karjalan murteella kirjoitettu huumorilaulu voitti vuoden 1975 Syksyn sävelen ylivoimaisesti 157 375 postikorttiäänellä.

Erkki Liikanen kertoo tehneensä laulun kotonaan Forssassa, jossa hän perheineen silloin asui.

”Kertosäkeen idean sain siitä, kun olin keikkareissuilla nähnyt Lappeenrannasta lähtiessä kyltin, jossa luki’tuutha sie vastakii. Siihen lisäsin jatkoksi ’tuutha sie takasii’.

Kaupunkiin päin kyltissä luki ’kyl ol lyst ko tulitta’. Kun itsekin on karjalainen, niin kyllähän tällaisiin toivotuksiin kiinnitti huomiota ja ne jäivät mieleen.

Evakkoaihe tuli tietysti omasta evakkomatkasta, josta en tosin muista kuin myöhempiä vaiheita. Olin vähän yli yhden, kun kesällä 1944 lähdettiin karkuun kotoa Uuraan saaresta läheltä Viipuria.

Sen muistan jo elävästi, kun loppukesällä 1945 muutimme Kauhajoelta, josta lähdimme koivukujaa hevosella rautatieasemalle ja sieltä junalla kohti Lappeenrantaa ja Lamposaarta. Isä oli saanut sieltä sahalta työpaikan.

Alun perin tein tämän laulun Yleisradion tv-sarjaan Merirosvoradio, jossa olin yhtenä sketsien ja humorististen laulujen esittäjänä. Tämäkin sitten nauhoitettiin yhden osan loppukevennykseksi. Pekka Laiho soitti hanuria, Petra Frey tanssi kansallispuvussa ja itse lauloin ja soitin kitaraa.

Nauhoituksen jälkeen illalla ohjelman toinen ohjaaja ja käsikirjoittaja Pertti Reponen soitti sanoen, että tää on niin hyvä kappale, että lähetä se Syksyn säveleen, hän leikkaa sen nauhalta pois.

Niin tehtiin ja Ylessä ihmeteltiin, kun ohjelma oli liian lyhyt. Pertsa selitti, että loppulaulun äänityksessä oli jokin ‘räpsy’ ja siksi se piti leikata pois.

Syksyn säveltä varten äänitettiin studiossa kokonaan uusi versio Aarno Ranisen johdolla. Levy-yhtiö oli Discophon.

Tekstin absurdius kuului siihen Merirosvoradion sketsityyliin. Laitetaan huolettomasti mitä sattuu eikä haittaa, jos riimit vie. Ensin kaveri on talvella reessä vieres anopin ja sitten näkee Porvoonjoessa kanootin. Siinäkin on puoliriimit kuplettihengessä.

Karjalan murre tuntui sopivan tähän kaikin tavoin. Urho Kekkonen oli pitkään ollut presidentti ja yrittänyt dempata kaikkea karjalaisuutta. Sehän oli kuin bensaa liekeille, että jouduimme omaa historiaamme peittelemään. Siksi halusin protestoida ja tein tämän kuten myös seuraavan vuoden Syksyn sävel -voittajan Jokkantiin, joka hyllytettiin Ylessä soittokieltoon joksikin aikaa. Perusteena oli, että siinä muka ihannoitiin sotaa.

Totta kai naapurien kanssa pitää olla välilöissä, mutta sellainen ylenpalttinen nuoleminen oli hyvin ärsyttävää siihen aikaan, kun piti ystävyyttä vähintään kerran tunnissa toitottaa. Ja kyllähän ne sen ajan Suomen herrat hyötyivät itsekin Neuvostoliiton mielistelystä, kuka taloudellisesti ja kuka sillä, että pääsi valtaan ja hyvään asemaan.

Tunsin olevani kansan asialla. Kansantaiteilijan ja viihdyttäjän tehtävä on olla se hovinarri, joka nostaa epäkohdat ja totuudet pöydälle.

Laulun lopussa oleva Tapio Rautavaara -imitaatio lähti siitä, että hän oli suomalaisuuden ikoni ja sankari isolla ässällä. Kukapa sen paremmin sopi sanomaan, että lähetään Karjalaan polle.

Nopeasti ja helposti tämä syntyi. Sävellykseen tuli kansanmusiikkimaisen rallin poljento, jota kantrikompilla modernisoitiin. Duuria ja kolme sointua, eihän tähän mitään itkumollia voinut ajatella.”

Ikuinen virta
Säv. ja san. Johanna Salomaa
Co-san. Pekka Eronen
Ensilevytys: Indica (2004)
Kuuntele Spotifyssa

Indica-yhtyeen esikoisalbumi oli jo äänitetty lähes kokonaan, kun albumin tuottaja Gabi Hakanen sanoi bändin lauluntekijälle Jonsu Salomaalle, että tarvittaisiin vielä yksi nopeatempoinen radiobiisi.

Syntyi kestohitti, joka soi edelleen radioissa, suoratoistopalveluissa ja karaokessa. Esimerkiksi Ylen viime syksynä kokoamalla karaokelistalla sen sijoitus oli 26:s.

Jonsu kertoo, että hän aloitti tekemisen miettimällä, mikä olisi sellainen häntä koskettava aihe ja teema, joka olisi samalla ajaton.

”No, kuolema ja elämän rajallisuus ja se, ettei ole muuta varmaa kuin tämä hetki. Olin 19-vuotiaana siinä elämän taitekohdassa, jossa tällaisia alkaa miettiä.

Kirjoitin tämän, kuten suuren osan sen ajan biiseistä, sillä samalla sängyllä, jossa olin nukkunut lapsesta asti. Ikkunasta avautui melkein koko lapsuushistoriani, esimerkiksi terijoensalava, jossa lapsena kiipeiltiin.

Yleensä teen sävellystä ja tekstiä samaan aikaan, mutta tässä tein ensin sanat. Aloitin kertsistä ja siitä menin ensimmäiseen säkeistöön. Kirjoitin sanat vihkoon käsin, tärkeimmät palaset yhden illan aikana. Biisinteko ajoittuu mulla aina iltaan.

Tekstin kuvasto on mun suosikkikuvastoa, laivoja ja vettä, tuhkaa ja taivasta. Rakastan tällaista kansanrunouden maailmaa, ja on oltava tarkkana, että ne saa samalla jotenkin freshin kuuloisiksi.

Indican ensimmäisen levyn lyriikoissa oli Pekka Eronen sparraajana, ja hänen kanssaan tekstiä vielä hiottiin. Esimerkiksi kertosäkeessä melkein kaikki rivit alkoivat ensin Entä jos, mutta Pekka kokeneena neuvoi, että toisto on hyvä, mutta liika on liikaa.

Tekstin tavut menivät melko sujuvasti mittaan pelkällä intuitiolla. Teorian sijasta olin omaksunut perinteistä metriikkaa esimerkiksi laulaessani 4-vuotiaasta asti kuorossa.

Säveltäessä oli selvää, että melodian ja harmonian pitää olla näin syvissä vesissä uivaa tekstiä kepeämpää, jotta laulusta ei tule itkuvirttä. Laulut ovat  on kokonaisuuksia, ja siksi vierastan ajatusta julkaista kirjaa pelkistä teksteistäni.

Tein sävellyksen kitaralla, minkä ansiosta siihen tuli perussoinnut. Pianolla olisi tullut erikoisempaa. Melodian rakennan aina sointujen päälle, koska melodian tunnelataus on niin riippuvainen soinnuista.

Kun sävellys oli valmis, tein pianodemon. Se alkoi pianointrolla, joka oli mielestäni tosi kaunis ja herkkä.

Studiossa purskahdin itkuun, kun Gabi Hakanen ja Erno Laitinen olivat vaihtaneet tilalle täysin erilaisen kitaraintron ja riffin. Koko bändi tykkäsi uudesta introsta, ja Erno ja Gabi olivat innoissaan. Olin aivan shokissa, kunnes parin päivän jälkeen ymmärsin, että uusi intro toimii paljon paremmin kuin omani. Joskus keikoilla soitan yhä sitäkin.

Sovitus tehtiin pitkälti studiolla sovittajina Gabi, Erno ja me bändiläiset eli Laura Häkkänen, Sirkku Karvonen, Jenny Mandelin, Heini Säisä ja minä. Koko tällä tiimillä oli muutenkin iso rooli siinä, millaiseksi Indican soundi silloin muotoutui.

Sävellyksen ohella myös Ikuisen virran sovitus korostaa hetkessä elämisen väkevää tunnetta ja voimaannuttavuutta kontrastina tekstille, jossa on muistutuksia elämän hauraudesta. Nämä kaksi puolta ovat läsnä samaan aikaan, kuten ne ovat usein elämässäkin.

Vaikka tämä olikin tilausbiisi, en usko siihen, että tekijänä voisin vain päättää, että nyt teen ison sinkkubiisin. Mikään pakottaminen ei ole se resepti.

Kun tätä levyä Sonylle tehtiin, kaikki oli innostavaa ja samalla rentoa. Me bändiläiset toivottiin, että levy myisi joitakin satoja. Ei ollut edellisen levyn asettamia paineita, eikä muitakaan meidän itsemme asettamia. Oli vain ihana tehdä musiikkia ja laulaa.”

”Enemmän kasvua, vähemmän esteitä”

Julkaistu

Myryn edunvalvonnan kohderyhmään kuuluu peräti yli 93 prosenttia suomalaisista yrityksistä: meillä on noin 200 000 yksinyrittäjää ja 80 000 mikroyritystä.

”Luovan työn tekijöitä, taiteilijoita, kampaajia, liikunnanohjaajia, konsultteja, kivijalkaliikkeiden pitäjiä, perhepäivähoitajia, hevosenkengittäjiä”, luettelee yhdistyksen puheenjohtaja Liisa Hanén (kuvassa).

”Ihmisiä, jotka pyörittävät Oy Suomi Ab:n palveluita ja tekevät Suomesta hyvän paikan olla. Heitä, jotka ovat enimmäkseen työnantajien ja palkansaajien välimaastossa. Osa on yrittäjiä, koska se on paras heille paras elämäntapa, ja osa siksi, että vain yrittäjyys mahdollistaa oman ammatin harjoittamisen.”

Hanén havahtui viime kesänä siihen, että yrittäjien eläketurvaa säätelevää lakia (YEL) oltiin uudistamassa vaivihkaa. Siis niin, että hallituksen lakiesitys oli menossa eduskunnan hyväksyttäväksi ilman, että sitä laitettiin laajalle lausuntokierrokselle – esimerkiksi järjestöille. Lakiuudistus olisi voinut nostaa YEL-maksut kerralla suhteettoman suuriksi, ja vaarantaa tuhansien mikro- ja yksinyrittäjien toimintamahdollisuuksia.

Hän laittoi alulle adressin, jossa vaadittiin hallituksen tekemän YEL-esityksen kumoamista ja uudelleenkäsittelyä. Jos 5000 allekirjoitusta saadaan, niin hyvä, Hanèn ajatteli. Allekirjoituksia tuli ryöppynä, ja kun niitä oli reilut 67 000, hän sulki adressin.

Monet allekirjoittaneet jättivät adressiin terveisensä siitä, millaista on mikro- ja yksinyrittäjän asema, arki ja kohtelu Suomessa.

”Luin niitä tuhansia tarinoita ja mietin, että tässä aukesi nyt sellainen ovi, josta on mentävä. Meillä on monia oikein hyviä toimialakohtaisia järjestöjä, mutta mikro- ja yksinyrittäjien yhteinen ääni on puuttunut. Siksi syntyi MYRY”, Hanén kertoo.

Mikro- ja yksinyrittäjien tarpeet ja näkökulmat ovat usein erilaiset kuin pk-yritysten.

”Mikroyritykset sivuutetaan ja jätetään helposti marginaaliin. Työelämän ja yrittäjyyden murros jää liian vähälle huomiolle – samoin uudet yrittäjyyden muodot.”

Myryyn on liittynyt noin tuhat jäsentä (tilanne kesäkuussa 2023). Eniten hätäännystä ja kysymyksiä tällä hetkellä aiheuttaa YEL-uudistus, joka (laajasta vastustuksesta huolimatta) tuli voimaan vuoden 2023 alussa. Monet ovat saaneet eläkelaitokseltaan keväällä yhteydenoton, joka koskee YEL-vakuutuksen perusteena olevan työtulon tarkastusta. Nyt tarkastetaan työtulot, jotka ovat alle 15 000 euroa.

Hanén muistuttaa, että YEL-uudistukseen saatiin mm. Myryn vaikuttamistyön ansiosta maksukorotuskatto. Siksi kenenkään YEL-maksu ei voi nousta nyt enempää kuin 80 euroa kuukaudessa. Seuraava tarkistus tehdään kolmen  vuoden kuluttua. Asiasta on selkeä ohjeistus Myryn sivuilla: mikrojayksinyrittajat.fi/yel

YEL-asia on Hanénin mukaan vain jäävuoren huippu ja alkupotku yhdistyksen perustamiselle. YELin ajan tasalle saattamisen lisäksi MYRY haluaa sosiaaliturvan yhtenäisemmäksi niin, että se mahdollistaa liikkumisen erilaisten yrittäjyyden ja palkkatyön muotojen välillä – eli vastaa nykypäivän työelämää.

Myryn mielestä Suomi tarvitsee kunnollisen Mikroyrittäjyysstrategian ja näkemyksiä erilaisista kasvun mahdollisuuksista. Suomessa on monipuolinen ja rikas mikroyrittäjäkulttuuri, jota pitää tukea ja arvostaa. Yhdistyksen motto on: Enemmän kasvua, vähemmän esteitä.

Jäsenetu Musiikintekijöille

MYRY tarjoaa jäsenilleen mm. ilmaista lakineuvontaa, ilmaisen sosiaaliturva- ja eläkekartoituksen sekä vaihtuvia jäsentarjouksia (mm. koulutukset, hyvinvointi). Musiikintekijöiden jäsenet saavat 50 prosentin alennuksen yhdistyksen jäsenmaksusta (norm. 35 euroa vuodessa). Lue lisää!

mikrojayksinyrittajat.fi

Genret sekoittuvat Soivassa

Julkaistu

”Hyvän näköinen pytinki, vai mitä”, Laukkanen hymyilee.

Ollaan Helsingin Arabiassa, Soiva-talossa. Sinne sijoittuvat Metropolia Ammattikorkeakoulun musiikinopetus sekä Pop & Jazz Konservatorio. Laukkanen on Metropolian musiikin tekemisen ja tuottamisen koulutuksen vetäjä.

Hän oli kiinteästi mukana kaksi vuotta sitten valmistuneen Soivan suunnittelussa.

”Talo on rakennettu täysin musiikin ja musiikintekemisen ehdoilla. Jo ennen kuin arkkitehdit aloittivat työnsä, suunniteltiin akustointia. Kaiken kaikkiaan projektiin meni kymmenen vuotta.”

Talon oppimis- ja esitystilat sekä tekniikka ovat huippumodernit – ja henki hyvä.

”Meillä on ihan loistava tiimi ja osaavia kollegoja, jotka kaikki ovat tärkeän panoksensa antaneet.”

Tutkinnon suorittaneella on edellytykset harjoittaa musiikin tekemistä ja tuottamista päätoimisena ammattina, jolla voi elättää itsensä. Opintojen laajuus palvelee tätä tavoitetta.

”Ammattikorkeakoululain mukaisesti koulutamme asiantuntijoita vaativiin työelämän tehtäviin. Pidämme jatkuvasti yhteyttä alan työelämään opetusta kehittäessämme, ja esimerkiksi co-write-sessioista osa toteutetaan yhteistyössä musiikkikustantajien kanssa.”

Opetuksessa ei keskitytä yhteen tiettyyn pop-formaattiin.

”Monenlaisista genreistä ja niiden sekoituksista voi syntyä musiikkia, joka elättää tekijänsä. Heterogeenisyys on yksi tavoite myös valitessamme vuosittain kaksitoista opiskelijaa noin sadasta hakijasta.”

Laaja-alaisuuden ohella opiskelija voi myös suuntautua oman kiinnostuksen mukaisesti esimerkiksi yksilöopetuksessa.

”Osa käyttää sitä johonkin instrumenttiin, osa sanoittamiseen, osa musiikkiohjelmistojen erityisosaamiseen, osa esimerkiksi tuotantomentorointiin.”

Iso osa opiskelusta on seminaarimuotoista.

”Annamme toimeksiantoja, joita opiskelijat toteuttavat oman estetiikkansa ja näkemyksensä mukaisesti ja esittelevät tuotoksiaan muille. Kaikki myös kuuntelevat toistensa tekemää musiikkia, antavat palautetta ja saavat sitä.”

Laukkanen opettaa laulunkirjoitusta ja säveltämistä, sovitusta ja orkestrointia, yhtyetyöskentelyä sekä tekijänoikeutta ja musiikkiliiketoimintaa. Hän myös ohjaa projekteja ja opinnäytetöitä sekä vetää esimerkiksi biisileirejä Erasmus-rahoitteisessa House of Europe International  Songwriting Project -hankkeessa.

Uudet opetustilat on suunniteltu yhteisöllisen oppimisen ehdoilla. Milloin opettaja itse on eniten “henkisissä tiloissa”?

”Silloin, kun näiden lahjakkaiden ja osaavien opiskelijoidemme kanssa syntyy uusia ja yhdessä jaettavia oivalluksia.”

Taiteilijana Jere Laukkanen on löytänyt oman kielensä sulauttamalla jazzmusiikin ja afrokuubalaisen rytmiikan. Hänen varhaisimpia musiikkikokemuksiaan olivat isän jazz-levyt, Beatles sekä Woodstock-elokuvan tähdet: Santana, The Who ja muut.

Lapsuuden soittimet olivat poikkihuilu ja saksofoni. Lukion kynnyksellä foni vaihtui sähköbassoon ja kitaraan, ja bändissä Mystery Train Laukkanen teki ensimmäiset levyllä julkaistut sävellyksensä ja tekstinsä. Rock-vaiheen jälkeen seuraava bändi oli jazz-henkistä musiikkia soittanut Juhlayhtye.

Opiskeltuaan Oulunkylän pop/jazz -opistossa ja konservatoriossa muusikkolinjalla basso pääinstrumenttina Laukkanen jatkoi opintojaan musiikinteorian opetus pääaineenaan. Sen olennaisena osana oli säveltäminen ja sovittaminen.

Lapsesta asti kytenyt innostus afrokuubalaiseen musiikkiin leimahti liekkiin konservatoriossa, jossa Laukkanen osallistui muun muassa Julio Romeron vetämiin salsayhtyeisiin.

90-luvun alkuvuosina Laukkanen alkoi jo itsekin opettaa konservatoriossa tuntiopettajana. Samoihin aikoihin käynnistyi myös isommille kokoonpanoille sovittaminen.

”Ensimmäinen iso juttu oli Boston Promenade, Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan big band, jonka avainrooleihin otettiin musiikin opiskelijoita. Soitin siinä sähköbassoa ja olin pari vuotta kapellimestarinakin. Kirjoitin sovituksia ja myös ensimmäisen ison bändin sävellykseni.”

Iso sysäys jazzmusiikin ja afrokuubalaisen rytmiikan sulauttamiseen oli 90-luvun puolivälissä Imatran Big Band -kurssilla opettanut yhdysvaltalainen jazz-säveltäjä Maria Schneider.

”Alkoi kiehtoa ajatus yhdistää afrokuubalaista rytmiikkaa ja ison orkesterin kokoonpanoa sekä hiukan pehmeämpää, dissonoivampaa ja modernimpaa ilmaisua.”

Laukkanen perustikin oman 21-henkisen huippumuusikoista koostuvan Jere Laukkanen Afro-Cuban Jazz Orchestran. Ikimuistoisten keikkojen lisäksi orkesteri teki levyn Naxosille. Vuoden 2000 albumista pääosa on Laukkasen sävellyksiä.

Naxos Jazzin kokoamat lukuiset levyarviot eri puolilta maailmaa olivat ylistäviä. Lähes kymmenentuhatta myytyä levyä, ehkä jo ylikin, on suomalaiselle rytmimusiikin instrumentaalilevylle saavutus, johon vain harva on yltänyt.

Afrokuubalaisessa rytmiikassa kaiken ytimessä ovat rytmiset jännitteet, joita säännöllisesti puretaan.

”Pidätys, jännite, purkaus; pidätys, jännite, purkaus. Variointia on paljon samoin kuin synkopoinnin ja iskullisuuden vuorottelua. Olennaista on myös se, että kunkin kappaleen rytmisessä kudoksessa kaikki on hierarkkista ja suhteessa toisiinsa. Tällainen rytmiikka tuo suurta tunnetta ilmaisuun.”

Jere Laukkanen Afro-Cuban Jazz Orchestra teki viimeisen keikkansa vuonna 2003. Toiseen albumiin ei rahoitusta järjestynyt. Osa Laukkasen sitä varten säveltämästä materiaalista päätyi Sibelius-Akatemiassa pidettyyn  A-tutkintokonserttiin hänen aloitettuaan siellä jazz-säveltämisen opinnot.

Laukkanen valmistui musiikin maisteriksi 2005 ja ryhtyi muun ohella tekemään väitöskirjaa afroamerikkalaisesta rytmiikasta.

Myös musiikin tekeminen jatkui. Yhdistyksemme tilauksesta hän teki sovitukset vuoden 2004 juhlakonserttimme elokuvasävellysten sikermään Vantaan Viihdeorkesterille sekä vuoden 2008 Rauno Lehtinen -konsertin kolmen laulun sovitukset UMO:lle. TV2 lähetti molemmat konsertit.

Ura opettajana jatkui niin, että vuonna 2008 Laukkanen valittiin Metropolian pop/jazz-musiikin koulutusohjelman koulutuspäälliköksi. Sen myötä väitöskirja oli laitettava hyllylle.

Yksi taiteilijanuran merkkipaaluista osui näihinkin vuosiin, kun Laukkanen valittiin European Jazz Orchestran kapellimestariksi. Tämän Euroopan yleisradioliiton EBU:n big bandin vetovastuu oli eri mailla vuorovuosin.

”Samalla tuli myös säveltäjyys tälle orkesterille puoliksi virolaisen jazzsäveltäjän Raul Söötin kanssa. Keväällä 2011 oli viikon harjoitusleiri Tanskassa ja sen jälkeen kolmen viikon kiertue ympäri Keski- ja Pohjois-Eurooppaa. Se oli mielettömän hieno ‘kerran elämässä’ -kokemus.”

Kiertueen päätöskonsertista Turussa tehtiin tupla-cd. Konsertti myös radioitiin ja sitä lähetettiin ympäri Eurooppaa.

Opettajan työssä Jere Laukkanen nauttii yhteisöllisyydestä, mutta säveltäjänä ja sovittajana hän viihtyy yksin asuntonsa työhuoneessa.

”Kirjoitan mieluimmin illalla tai yöllä, jolloin talo on hiljainen ja turhaa itsekriittisyyttä aiheuttavat limitterit ovat alempana. Säveltäminen on minulle istumatyötä, jossa toteutan omaa tai tilaajan ideaa pyrkien samalla hankkiutumaan luovaan tilaan. Siihen pääsemistä voi opetella ihan metodisestikin. Itsellä se vaatii sekä ajallista että tilallista rauhaa.”

5 x Set Up

Soiva-talossa on rockin mustaa sekä vaskisoitinten messinkiä ja kultaa. Julkisivun ikkunoihin arkkitehti Miia-Liina Tommila haki inspiraatiota keskiaikaisesta nuottikirjoituksesta.

Kosketinsoitinhuoneesta löytyy jos jonkinlaista herkkupeliä.

Soivan Sampo: kokopuinen yhteissoittokantele aulatilassa. Paikalla myös musiikkileikkikoulun edustaja.

Kellarikerroksessa on kaksi tarkkaamoa sekä soittohuoneet, joiden akustiikan on suunnitellut Janne Riionheimo.

Tarkkaamot on rakennettu sekä kooltaan että kuuntelultaan opetuskäyttöön soveltuviksi.

Kreisi taiteilija

Julkaistu

Siemen

Suzukilla mentiin. Aloin soittaa pianoa musiikkiopistossa nelivuotiaana. 12-vuotiaana otin sivusoittimeksi harpun. Halusin samoja ominaisuuksia kuin pianossa, sointuja, harmonioita, mahdollisuuden laulaa samalla. Toisaalta harppu oli wau, vähän erikoisempi juttu.

Olin musiikkiluokilla ja kävin musiikkilukion, mutta syy musantekijyydelleni löytyy kotoa. Äiti on Karjalasta ja yhdessä laulettiin paljon. Siskon ja veljen kanssa soitettiin nelikätisesti pelimusatunnareita. Jaettu ilo on se, mitä edelleen haen.

Musiikkiopisto herätti aikanaan lähinnä kauhua, sillä pelkäsin esiintymisiä. Opin toki soittamaan ja tuntemaan laajasti länsimaista klassista musiikkia, mutta suorituskeskeisyys vei kauas olennaisesta. Omaa luovuutta ei tuettu. Siemen jäi kuitenkin itämään.

Meksiko

Valmistuin Sibelius-Akatemiasta musiikkikasvattajaksi vuonna 2006. Neljä vuotta myöhemmin palasin Sibiksen Glomas-ohjelmaan harppu pääaineenani. Ennen MuKalta valmistumista olin vaihdossa Meksikossa, jossa tapahtui sisäinen maanjäristys.

Tuolloin en ollut vielä löytänyt harppuuni aitoa yhteyttä. Liittyy kai siihenkin, että harppu on instrumenttina niin jämähtänyt omaan konventionaaliseen traditioonsa. Etelä-Amerikassa harppua soitetaan ihan eri tekniikalla, kieliä sammutetaan ja soitetaan kynsillä, harppua käytetään nimenomaan rytmisoittimena. Innostuin ja opiskelin paragualaista harpputekniikkaa. Meksikossa myös aloin säveltää. Aiemmin mulla ei ollut taiteilijaindentiteettiä.

Meksikosta palattuani jatkoin säveltämistä ja kiinnostuin kokeellisesta nykymusiikista. En tajunnut sitä yhtään, aloin siis opiskella sitä. Kävin Eero Hämeenniemen sävellystunneilla ja rupesin säveltämään livemusaa muusikoille.

Klassista en oo tehnyt enää aikoihin. Sävellän pelimusiikkia ja jonkin verran lyhytelokuvia, harpistina oon erikoistunut rytmimusiikkiin ja soitan erilaisissa bändeissä. Teen kokeellista musiikkia, äänitaidetta, improvisaatiota, omia performansseja. Normiohjelmistoa en pidä yllä oikeastaan ollenkaan. Mitä kummallisempi konsepti, sitä varmemmin lähden mukaan!

Rovio

Vuosi Meksikon jälkeen perustin veljeni ja tämän kavereiden kanssa tuotantoyhtiön, joka teki pääasiassa animaatiota ja jälkituotantoja. Tein musiikkia aina kun mahdollista. Opettelin käyttämään musaohjelmia ja erilaisia virtuaali-instrumentteja, sävelsin mainoksia, lyhytfilmejä, teatteria. Mediamusan säveltämiseni alkoi. Samaan aikaan toimin nykymusiikkiskenessä.

2011 Rovio osti yrityksen, koska halusi animaatiostudion. Minä ja veli perustettiin Roviolle audio-osasto, koska siellä ei sellaista ollut. Useimmat säveltäjät, kuten Angry Birdsin alkuperäisen teeman säveltänyt Ari Pulkkinen, olivat freelancereita. Olin Roviolla kahdeksan vuotta.

Pelimusiikki on tilausmusiikkia, jolla on tietyt lainalaisuudet. Ennen säveltämistä perehdyn peliin tarkasti. Pelaan testiversiota, jos sellainen on, ja haluan tietää tiimiltä kaiken mahdollisen. Kyselen yksityiskohtia: Onko tää siilihahmo sympaattinen vai ilkikurinen? Sävyt pitää tietää tarkkaan. Keskustelut ovat tärkeitä siksikin, että monella pelillä on taustatarina, joka ei välttämättä käy ilmi itse pelistä, ja soundtrackin sielu voi löytyä niistä.

Haen huolella tunnelmaa ja siihen sopivia soittimia. Etsin referenssejä, analysoin eri biisien rakennetta. Kun esimerkiksi tein Merge Mansonia ja halusin siihen staccatojousia, kuuntelin Downtown Abbeyn teemaa ja tutkin jousisovitusten hajoituksia ja artikulaatioita tarkasti. Tässä mielessä oon aika perinteinen säveltäjä.

Mobiilipelimusa on lajina aliarvostettua ja moni yllättyy, miten hyvää musaa peleistä voi löytyä. Mutta kun kuuntelumääriä ajattelee, onhan se hurjaa, Angry Birdsilläkin satoja miljoonia. Kuulijoita ei kuitenkaan kohtaa kuten keikoilla, joilla suhde yleisöön on välitön. Toisaalta palautetta saa asiakkailta, ja jakamisen hienous toteutuu äänistyssessioissa toisten muusikoiden kanssa.

Performanssit

Suurista heräämisistäni toinen sijoittuu Romaniaan vuonna 2014. Mulla oli tuolloin elämässä hankalaa ja kaipasin jotain, mikä ravistaisi mut traumasta irti. Sitten näin yhdessä facebook-ryhmässä ilmoituksen Bukarestissa järjestettävästä work shopista.

Olin jo pitkään ollut kiinnostunut poikkitaiteellisuudesta, mutta performanssitaiteesta mulla ei ollut hajua. Se oli aika kauheakin kurssi. Joka päivä joku itki. Opettajalla oli metodi, jonka toimimattomuutta hän itsekin hämmästeli. Kurssi pidettiin hylätyssä tehdasrakennuksessa, joka oli täynnä mustaa pölyä. Sain aluksi muilta lannistavaa palautetta ja olin että okei, halusin vain hiffata, mistä on kyse. Sitten oivalsin. Sehän on tää materiaali, keho, transformaatio, tää prosessi tässä!

Kurssi oli käänteentekevä myös musiikinteon kannalta. Itseään ei voi ajatella asioihin tai rakentaa ulkopuolelta. Muutos tapahtuu kehossa ja muutokseen sysää liike. Liikkeestä tuli keskeisemminkin osa työskentelyäni, se vie eteenpäin myös luovia prosesseja.

Performanssia tehdessä ei mieti tarinaa, manifestia tai määränpäätä. On vain tila, materiaali ja liike. Esityksissä on oma tosi tyydyttävä logiikkansa. Se on erilainen kuin vaikka pelimusiikissa, joka on kuin japanilainen kukka-asetelma, kaikki elementit kohdallaan ja kontekstissa, ja tyydytys tulee siitä. Tarvitsen molempia puolia.

Praktiikka

Jos miettii, miten tehokkaimmin työskennellä ja myös pitää yllä inspiraatiota, vastaus on praktiikka. Etenkin nykyään, kun mulla on pieni lapsi, aika pitää käyttää optimaalisesti. Kokeilen erilaisia rutiineja, joihin saattaa liittyä suurtakin taikauskoa. Rutiinit vaihtelevat projektikohtaisesti. Yhden projektin aikaan mun piti saada joka aamu chilikanareissari!

Työhuone mulla on Arabialla entisissä Pop-jazz-konsan tiloissa 1800-luvun miljöössä. Oon fiilistelijätyyppi ja mulle on tärkeää, että työtilassa on tunnelmaa. Ja että sieltä näkee ulos! Joku kellarin seinä pysäyttäisi prosessin. Välillä haen tarvittavaa liikettä vaikka kävelyiltä, mutta koko ajan pyrin työtä kohti, prokrastinaatio halvaannuttaa.

Työhuoneella mulla on kaikki tarvittava, koneet, kiipparit, sähköharppu ja akustinen harppu, pedaalit, PA, äänityslaitteet, paljon kalustoa. Pyrin järjestämään olosuhteet mahdollisimman otollisiksi, jotta luovaan työhön tarvittava antautumisen olotila voisi toteutua. Joskus huonokin olosuhde saattaa yllättäen toimia. On vaikka niin väsynyt, ettei sisäinen kriitikkokaan jaksa pysyä hereillä!

Sävellystyön alku on usein kauhistuttava. Konkretiaan tarttuminen ja tietty obsessiivisuus liittyy myös pelonhallintaan. Itse työskentelyn aloitan useimmiten aina pianolla.

Syndroomat

Moni asia hävettää. Performansseja teen siksikin, että ylittäisin häpeän. Performansseissa esiinnyn nimellä Salmun Deer. Hän on tyyppi, joka pyörii lavalla mudassa ja taikinassa ja heittäytyy täysillä mukaan, vaikka pelottaisi.

Huijarisyndroomasta kärsin myös. Mitkään meriitit eivät todista, että osaisin oikeasti jotain, kun itsekritiikki keskittyy asioihin, joita en osaa “riittävän” hyvin. En oo valmistunut säveltäjäksi enkä harpistiksi, ja pelimusaakin sävellän olematta pesunkestävä pelientusiasti. Onneksi päässä on kannustavampiakin ääniä.

Mindi

Alter egoni Mindi on tukipilarini. Mindiin sain idean Outi Heiskaselta, joka tarvitsi kreisin taiteilijaminän ja kehitteli hahmon sitä varten. Mutta mä olen itse kreisi taiteilija ja tarvitsin tuekseni järkevämmän tyypin. Mindi on mua nuorempi, mutkaton ja sähäkkä tuottajahahmo, joka toimii silloin kun itse jään jahkailemaan. Se on että hei Salla, älä nyt tommosta mieti. Tai että hoituu! Ja soittaa pari puhelua. Mindi ei ota mitään itseensä ja on loputtoman positiivinen, kun taas itse osaan tehdä joka asiasta vaikeaa.

Harppu

Myös harpullani on ääni. Onhan se persoona enemmän kuin pelkkä soitin. Ensin mulla oli vain akustinen harppu, ja kun välillä kyseenalaistelin, miksi täälläkin joutomaalla tätä raahaan, harppu kannusti. Tajusin etten mä raahaakaan harppua vaan harppu raahaa mua!

Kun menin ostamaan ensimmäistä harppuani Lontooseen, tapasin ensimmäisen miesystäväni. Harppu vei mut Meksikoon ja Romaniaan, on innostanut laulamaan ja johdattanut säveltämisen pariin. Ennen säveltämistä rupesin tekemään harpulle sovituksia ja eka kertaa irtauduin siitä, mitä nuotissa lukee.

Harppu on saanut mut kokeilemaan eri asioita, se on laittanut mut töihin ja treenaamaan, matkustamaan ympäri maailmaa. Nyt mulla on huono omatunto, kun se ei saa, mitä toivoisi. Se on pitkään halunnut uusia biisejä, ja mä pyytelen anteeksi, kun en vaan pysty kaikkeen samaan aikaan. Mutta ne on tulossa!

Vapaus

Aikoihin en vielä elänyt musiikilla. Tein kaikenlaista, opetin lattaritansseja, johdin kuoroja. Vähitellen sain riittävästi töitä säveltäjänä ja harpistina. Vuodet Rovion leivissä olivat merkittäviä, sain kokemusta ja meriittiä ja omaan katalogiin paljon hyvänkuuloista musaa. Se, että lähdin Roviolta ja aloin yrittäjäksi, oli kuitenkin mulle oikea valinta.

Säveltäminen säännöllisellä kuukausipalkalla ei sovi mun heittäytyvälle ja uudistumishaluiselle luonteelleni. Epävarmuus myös motivoi eri tavalla tekemään parhaansa. Kiihkeydestä ja itsensä täysillä likoon laittamisesta on enemmän hyötyä omassa firmassa. Nyt koen olevani vapaa.

Haaveet sitten? Vaikka oon monenlaisissa projekteissa ollut ja hienoja juttuja on meneillään, omaa uutta settiä en ole saanut vielä valmiiksi. Surin kovasti, miten rakas Löytölapset-bändini aikanaan loppui. Silloin rahkeeni eivät riittäneet, mutta asia jäi kummittelemaan. Työstän materiaalia uutta omaa levyä varten. Myös musikaalin haluaisin säveltää! Hauskaa näissä hommissa on se, että koskaan ei tiedä, mikä juttu lähtee vetämään. Yhtäkkiä saa vain yllättyä, että no nyt on jengi innoissaan!

Motto

Jos joku muukin, niin miksen minäkin. Ja jos ei kukaan muu, niin sitten ainakin minä!