Vaeltelun tärkeydestä

Laura Naukkarinen

Vaeltelun tärkeydestä

Unenomaisten äänimaisemien Lau Nau Luottaa intuitioon.

Laura Naukkarisella pitelee kiirettä. Hän on haastatteluhetkellä säveltämässä sekä elokuvaa että dokumenttisarjaa. Niiden lisäksi hän viimeistelee syksyllä ilmestyvää seuraavaa bändilevyään, ja keväällä on tulossa myös syntetisaattoripohjainen sooloalbumi.

”Mun oli tarkoitus tehdä levy, joka yhdistelee orgaanisempaa ja synapuolta, mutta ne alkoivat eriytyä liikaa.”

Helisevän kauniista äänimaisemistaan tunnettu Lau Nau on julkaissut tähän mennessä kahdeksan omaa albumia ja musiikkia lukemattomiin muihin projekteihin. Albumeista kolme on elokuvien soundtrackeja. Alkuhetkistään lähtien Lau Nau on keikkaillut ympäri maailmaa, ja levyjä on julkaistu Jenkeissä ja Japanissa.

”Mutta perusolemukseltani mä olen pysyvyyttä arvostava erakko. Aktiivisesti yritän kiskoa itseäni ihmisten ilmoille.”

Yksin Naukkarinen ei kuitenkaan elä vaan äänitaiteilijapuolisonsa ja 11- ja 17-vuotiaiden poikiensa kanssa. Pari vuotta sitten Turkuun muuttanut perhe asui 16 vuotta Kemiönsaaressa, jossa Naukkarisella on yhä toinen työhuone. Musiikillisesti vaeltelevaista elämää elävälle taiteilijalle on tärkeää, että luomistyötä ympäröi harmonia.

”Työympäristössä pitää olla fengshuit kohdallaan, muuten olen levoton, järjestelen ja prokrastinoin. Ja jos tekisin töitä ikkunattomassa studiossa, musiikkini olisi varmasti erilaista.”

”Työympäristössä pitää olla fengshuit kohdallaan.”

Nyt tapaamme Naukkarisen kaupunkityöhuoneella Turun Portsassa. Huone on pikkuinen asunto vanhassa puutalossa, jonka siniset ulko-ovet sopivat kuvaan. Huoneelta löytyy paitsi kakluuni, kaikki se, mitä tämänhetkiset projektit tarvitsevat.

”Kemiönsaaressa on piano ja paljon vuosien varrella kertynyttä kamaa, täällä uudempi setuppi. On tärkeimmät soittimet kuten synat ja installaatioissa käyttämäni kelanauhurit. Jonkin verran efektilaitteita, theremin ja tietysti kenttä-äänityssetti, joka kulkee mukana aina. Siinä on hyvä tallennin ja herkät mikit, joilla voi äänittää ulkona tosi pieniäkin ääniä.”

Ulkonauhoituksista on tullut tärkeä osa Naukkarisen työskentelyä. Lempijuttuihin kuuluvat myös hydrofonit vedenalaisiin äänityksiin.

”Keikalla mulla on usein vesikulho ja siinä hydrofoni. Soitan kulhoa ja vettä. Joulukuussa Oslofjordenissa soitin kolme keikkaa saunassa. Olin sijoittanut yhden mikin uimatikkaiden viereen ja jos joku meni kesken keikan uimaan, siitä tuli osa esitystä.”

Varsinaisesti soittaminen tapahtuu modulaarisyntetisaattorilla, joka on viitisen vuotta ollut Naukkarisen pääinstrumentti.

”Synassa on efektejä, joiden kautta muokkaan esimerkiksi hydrofonin ääniä tai muita akustisia instrumentteja. Voin syöttää sekvensseriin nuotteja oskillaattoreiden soitettaviksi ja tehdä verhokäyrägeneraattorilla rytmejä. Analogisilla oskillaattoreilla on kaunis ääni ja ne käyttäytyvät mielenkiintoisesti. Ne elävät, saattavat mennä epävireeseen, koen siis niiden kanssa sielujen sympatiaa.”

Viimeistelyvaiheessa olevan bändilevyn kappaleet taas ovat pianopohjaisia, kuten levyn sisarlevyn, v. 2017 ilmestyneen Poseidonin.

”Instrumentaatio on muutenkin sama, on koskettimia, jouhikko, viulu, vähän kitaroita ja kenttä-äänityksiä.  Ja tekijöinä nytkin Pekko Käppi, Matti Bye, tuottaja Samuli Kosminen. Lisäksi livebändini kitaristi Topias Tiheäsalo ja viulisti-kontrabasisti Hermanni Yli-Tepsa, joiden kanssa soitetaan triona livekeikkoja, mm. säestetään mykkäelokuvia.”

Hetken Naukkarinen muistelee v. 2005 ilmestynyttä debyyttilevyään, jota tehdessään hän paikkaili osaamiseensa liittyvää epävarmuutta soitinten moninaisuudella. ”Ajattelin että jos jokaisen biisin kohdalla vaihdan intrumenttia, niissä ainakin on eroja. Sieltä löytyy kanteletta, mandoliinia, pyöränkelloa, tamburaa. Rikkinäinen sanelukone, jossa monta kerrosta äänityksiä päällekkäin. Ihan ekassa äänittämässäni biisissä oli biitti keittiön kaapinovista ja käytössä oli myös paikallaan jankkaava Björkin cd.”

”Aika paljon sävellän äänittämällä ja eri yksityiskohtia kuulostelemalla.”

Naukkarisen säveltäminen on assosiatiivista ja muovautuvaa.

”Aika paljon sävellän äänittämällä ja eri yksityiskohtia kuulostelemalla. Ne ohjaavat kokonaisuutta. Paljon en voi suunnitella etukäteen, toki riippuen projektista. Esimerkiksi elokuvan säveltämiseen liittyy keskusteluja ohjaajan kanssa, ja kuvat luovat sävellystyölle rakenteen.”

Musiikissa pitää olla tilaa hengittää.

”Mahdollisimman vähän esimerkiksi käytän metronomia. On ihanaa, jos musiikki saa mennä omaan tahtiinsa. Tila on erityisen tärkeä myös elokuvamusiikissa. Kuvan sisäistämiselle pitää jäädä aikaa. Ilman kuviin säveltämistäkin näen musiikin ja äänen kuvana, ikään kuin elävänä tekstuurina.”

Vähäisessä roolissa eivät ole tekstitkään, vaikka Naukkarinen on enemmän profiloitunut säveltäjänä.

”Nuorempana olin erityisesti kirjoittaja ja sanoitukset ovat mulle kyllä tärkeitä. Mutta niitäkin ohjaa tietty assosiatiivisuus. Mun lyriikat nojaa enemmän runousharrastukseeni kuin sanoittajan teknisempään käsityötaitoon. Tekstit on välillä aika dadaa.”

Naukkarisen projekteissa merkittävässä roolissa ovat taidenäyttelyihin suunnitellut ääni-installaatiot, joissa kelanauhureiden ja monikanavaisen äänen avulla luodaan tilan tuntua ja uusia paikkoja olemassa oleviin tiloihin.

Teemu Korpipää on rakentanut mulle pari sensorisoitinta, joita olen hyödyntänyt. Sensorit aktivoituvat liikkeestä, jolloin näyttelyn kävijä voi omalta osaltaan osallistua tilojen luomiseen.”

Lähivuosien keskeisiin töihin kuuluu Taiteen valtionpalkinnon saanut Huoneiden kirja, runoilija Saila Susiluodon samannimiseen teokseen pohjautuva immersiivinen suurteos, jonka sadat taiteilijat toteuttivat Turun kivipainoon v. 2021. Naukkarinen huolehti 64 huoneen äänimaiseman koordinoimisesta, teki teokseen itsekin kymmenisen maisemaa. ”Huoneiden kirjassa oli oleellista, millä tavalla rakennuksen äänet tihkuivat huoneista toisiin, miten tiloista seuraaviin siirryttiin.”

Millaisissa tiloissa Naukkarinen sitten omaa musiikkiaan esittää, oslolaisten saunojen lisäksi?

”Aika paljon sellaisissa, joissa istutaan kuuntelemassa. Teattereissa, tanssistudioissa, gallerioissa… Toisaalta isoissakin paikoissa kuten vaikka Malmön uusi klassisen musiikin konserttitalo tai San Franciscon vanha Castro-teatteri, jossa oon säestänyt mykkäelokuvia.”

Täysipäiväinen musiikintekijä Naukkarinen on ollut nyt neljä vuotta. Kemiönsaaressa hän työskenteli vielä kolme päivää viikossa kirjastonhoitajana. Elämäntapa musiikki on ollut kuitenkin aina, ja nykyiset kansainväliset verkostot alkoivat rakentua jo alle parikymppisenä.

”Mulla oli silloisen poikaystävän kanssa jo oma levymerkki. Tutustuin ihmisiin ympäri maailmaa, vaihdeltiin levyjä, kiertelin improbändien kanssa keikoilla. Musiikki on säilynyt yhteisöllisen puuhailun muotona, vaikka tietenkin myös muuntautunut elämäntilanteiden mukaan.”

Tee-se-itse-meininki on ollut Naukkarisen sydäntä lähellä aina, mieluiten vielä vähän vaikean kautta. ”Sellainen vahvistaa itsenäisyyttä! Ja olen utelias luonne. Nyt oon käynyt työväenopiston kurssilla opettelemassa syntetisaattorimoduulien rakentamista. Oon kiitollinen, että mulla on mahdollisuus syventyä musiikin tekemiseen niin monelta kantilta, ja tilaa tehdä.”

5 x Set up

Teksti: Laura Naukkarinen


Uusin instrumenttihankintani on 3/4-sello. Uuden soittimen harjoittelu tekee hyvää luovuudelle.


Harrastan kannettavia kelanauhureita, joita on kertynyt useita. Nagra-nauhureita käytän äänitykseen ja muita nauhureita ääni-installaatioiden toteuttamiseen.


Modulaarisyntetisaattorista on tullut pääinstrumenttini. Valikoin salkkuun tarvitsemani moduulit ja rakennan niitä nykyään myös itse.


Pöytäkoneen sijasta suosin läppäriä ja kovalevyjä, jotka kulkevat mukana. Se mahdollistaa työnteon eri ympäristöissä.


Vesikulho, hydrofoni ja erilaiset vedessä soivat instrumentit kulkevat keikoilla mukana.


Laura Naukkarinen (s. 1980) on laulaja-lauluntekijä, säveltäjä ja tuottaja, joka oman musiikkinsa lisäksi tekee musiikkia mm. elokuviin ja installaatioihin. Soittaa myös yhtyeissä Matti Bye Ensemble, Kiri Ra! ja Hertta Lussu Ässä. Huomiotu Teosto- ja Emma-ehdokkuuksilla ja Femma-palkinnolla.

ALBUMIT
Puutarhassa, Akti Records, 2022
Själö – Island of Souls. Original soundtrack with sound environments by Janne Laine, Fonal Records, 2020
Land Without God, Original score, Fonal Records, 2019
Poseidon, Fonal Records, Beacon Sound 2017
Hem. Någonstans, Original score, Fonal Records, 2015
Valohiukkanen, Fonal Records, 2012
Nukkuu, Locust 2008
Kuutarha, Locust 2005

Lisäksi:
Valo siroutuu (Lau Nau & Sontag Shogun), Beacon Sound, 2022
Signals (Lau Nau & Matti Bye) Time Released Sound, 2020


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2023

Selaa lehden artikkeleita