Musiikintekijä Uncategorized

Sanoittaja Absurdistanissa

Olen yhdeltä ammatiltani sanoittaja. Syksyn ja alkutalven aikana olen sanoittanut enimmäkseen musiikintekijöiden ja muiden luovien ihmisten järkytystä, epäuskoisuutta, hämmennystä, raivoa, varovaista toivoa. Aivan kuin olisin välillä vaeltanut pimeässä Absurdistanissa. Ei ole mikään lomakeskus tämä Absurdistan, ei.

Ensin saimme tietää kulttuuribudjettiin suunnitelluista leikkauksista, kun rahapelituotot hupenevat. Leikkaukset olisivat iskeneet juuri koronan kurittamiin freelancereihin sekä heikentäneet musiikin ja koko luovan alan monimuotoisuutta, kansainvälistä kilpailukykyä sekä vähentäneet kansalaisten mahdollisuuksia moniin matalan kynnyksen kulttuuripalveluihin. Leikkausuhka ei valitettavasti kokonaan poistunut, joten sanoitustyötä riittää tuleville vuosille.

Lokakuussa vetäistiin sitten matto alta oikein kunnolla, kun EU:n tekijänoikeusdirektiivin (DSM) kansallisen toimeenpanon esitysluonnos tuli viimein lausuntokierrokselle. Esitys hämmästytti ja kummastutti luovien alojen toimijoita.

Suomen lakiluonnos on hätkähdyttävästi ristiriidassa direktiivin ja EU-maiden enemmistön siitä tekemän tulkinnan kanssa. Monin paikoin se jopa huonontaisi tekijöiden ja oikeudenhaltijoiden asemaa. Ja lainsäädännön yhtenäistämisen sijaan meille suomalaisille olisi luvassa muusta Euroopasta poikkeavia käytäntöjä.

Suomen esitys jättää direktiivin vastaisesti määrittelemättä, että verkkosisällönjakopalvelut välittävät tekijänoikeudella suojattua sisältöä yleisölle. Näin jää myös epäselväksi alustojen vastuu hankkia oikeudenhaltijoilta lupa sisältöjen jakamiseen.

Jännittäviä ansojakin sinne on viritelty, esimerkiksi korvausvastuu oikeudenhaltijalle väärästä poistopyynnöstä. Direktiivi ei tuollaista sisällä. Ja jos ladattu sisältö ei ”vastaa täysin” poistettavaksi vaadittua teosta, niin esto ei ole mahdollinen. Eli lyriikkavideo musan yhteyteen, niin automaattinen esto vältetään. Muitakin vesitysesityksiä löytyy.

Asianmukaisten ja oikeasuhtaisten korvausten varmistaminen, läpinäkyvä tiedonsaanti oikeuksien käytöstä tai kollektiivinen sopiminen eivät esityksessä direktiivin mukaisesti toteudu. Niin kuin ei matalan kynnyksen riitojenratkaisumekanismikaan.

Tiivistimme tekijän kannalta keskeisiä ongelmia kirjailija Juha Itkosen kanssa Hesarin Vieraskynä-palstalla 24.11.

Teoston lakiasiainjohtaja Antti Härmänmaa avaa blogissaan todella ansiokkaasti sen, mitä outouksia esittelijä on artikla 17:n sisään leiponut.

Moni muukin on ollut saman sanoitustyön touhussa. Lyhty, Tekijäfoorumi, Mitta on täysi -yhteisö ja järjestöt ovat tehneet ongelmia näkyviksi. Eri painotuksia, mutta yhteinen huoli: tämänhän piti yhtenäistää EU:n sisäistä lainsäädäntöä ja turvata tekijöiden ja oikeudenhaltijoiden asema digimarkkinoilla!

Olen kiitollinen useasta tapaamisesta mm. kulttuuriministeri Antti Kurvisen kanssa. Olen kiitollinen kaikille niille poliittisille päättäjille, jotka ovat vastanneet viesteihini. He ovat nostaneet minut takaisin matolle ja antavat toivoa, että direktiivin merkitys meille tekijöille, kulttuurialan yrityksille ja koko luovalle alalle on ymmärretty. Ja että tekijän oikeuksilla ei lattiaa saa pyyhkiä!

Monissa ministerin ja ministeriön kommenteissa on toistunut huoli siitä, että kiire on, olemme nyt jo myöhässä annetusta aikataulusta. Hosumalla ei kuitenkaan synny mitään hyvää, ei lainsäädäntöäkään.

Vuoden lopulla uutisoitiin, että uusi tekijänoikeuslain luonnos siirtyy eduskunnan käsiteltäväksi vasta vuoden 2022 puolella. Hyvä niin. Toivottavasti myös lausuntokierros toteutetaan uudestaan.

Päätän raporttini Absurdistanista tähän. Uusi vuosi tuokoon minut sellaiseen Suomeen, joka on oikeudenmukaisuuden, tekijöiden ja kulttuurin puolella!

Kaija Kärkinen
Kirjoittaja on Suomen Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtaja sekä laulaja, sanoittaja ja näyttelijä.

 

Tuumasta sanoittajan toimeen

”Oon ollut klassinen runotyttö; kirjoittanut aina runoja, novelleja ja omia heppakirjoja. Ala-asteikäisenä ajattelin, että musta tulee kirjailija”, Valjus kertoo.

Ei tullut heppakirjailijaa, mutta ammattikirjoittaja kuitenkin. Valjus on toimittaja, blogisti, kolumnisti ja kriitikko. Sanojen rakastaja. Musiikissakin, jota hän lapsena kuunteli radiosta ja c-kaseteilta, huomion kiinnittivät nimenomaan tekstit.

Gösta Sundqvistin sanankäyttö jäi erityisesti mieleen, vaikka lapsena en tietenkään ymmärtänyt hänen tarinoidensa kaikkia vivahteita. Myöhemmin Maija Vilkkumaan Pitkä ihana leikki -levy vuonna 1999 oli mulle aivan käänteentekevä. Mietin, että ai näinkin voi sanoittaa.”

Laululyriikan tekeminen sai kuitenkin odottaa, lukuun ottamatta yksittäistä, ihan ”hullun mielenkiintoista” kokeilua eräällä Oriveden opiston kirjoittajakurssilla. Se muistui mieleen, kun ystävien syksyisellä mökkireissulla keskusteltiin toteuttamattomista unelmista.

”Mä sanoin, että haluaisin alkaa kirjoittaa laulutekstejä”, Valjus kertoo.

”Olin alusta asti mukana sillä asenteella, että sanoittamisesta tulee osa mun työtä.”

Ja niin kuin elämässä joskus käy, alkoi ääneen sanotusta ajatuksesta tulla totta. Alkuvuodesta 2013 Valjuksen silmiin osui lehti-ilmoitus ammattiopisto Lappian lauluntekijälinjasta. Ystävät tietenkin kannustivat hakemaan.

Oli yksi mutta: Hakemukseen pyydettyä biisidemoa ei löytynyt, koska Valjus ei ollut vielä tehnyt sanoituksia. Hän soitti koulutuksen vetäjälle ja alkoi vakuutella.

Kiimalaisen Artsi sitten tuumi, että olisihan se hyvä jos linjalla olisi yksi sanoittamiseenkin erikoistunut opiskelija. Mä olin vaan että niin todellakin olisi! Sain sitten jonkun kirjoitustehtävän ja pääsin mukaan.”

Koulutuksessa Valjus parkkeerasi itsensä aina etupulpettiin ja toimittajatyyliin kyseli kaikkea mahdollista musiikkialasta.

”Olin alusta asti mukana sillä asenteella, että sanoittamisesta tulee osa mun työtä. Toinen vaihtoehto olisi ollut lähteä kouluun harrasteleminen mielessä. Sekin toki olisi ollut ihan hyvä linjaus.”

Ensimmäinen teksti, joka Valjus sai julkaisuun, oli Suvi Teräsniskan esittämä Joulun henki (WMF 2014, säv. Nalle Ahlstedt).

”Heti ison yhtiön isolle artistille. Tuntui kuitenkin, että tietynlainen seinä siellä on vastassa sellaisille, jotka eivät ole tallikirjoittajia, tai sanoita tallikirjoittajien sävellyksiä”, kertoo Valjus.

Hän päätti väistää esteen ja ryhtyi tekemään yhteistyötä myös omakustanneartistien kanssa. Julkaistuja tekstejä on tällä hetkellä nelisenkymmentä. Genrevalikoimasta löytyy kaikenlaista: lastenlauluja, iskelmää, tanssimusiikkia ja räppikertsejä.

Monista yhteistyökumppaneistaan Valjus mainitsee säveltäjät Maki Kolehmaisen, Jussi Rasinkankaan ja Erkki Koiviston sekä oululaiset artistit Tuohimaan ja Suvi Hiltusen.

Toimittajataustasta on ollut Valjukselle hyötyä lyriikon hommissa. Etenkin elokuvakritiikkien ja laulutekstien kirjoittamisessa jotain samaa.

”Molemmissa tuodaan esiin omaa fiilistä omalla äänellä. Nyt korona-aikana, kun elokuvakritiikkien teko oli tauolla, huomasin kaipaavani sitä kirjoittamisen muotoa ihan hirveästi.”

Ylipäätään se, että kirjoittaa paljon ja monenlaista tekstiä, pitää sanoituskynänkin hereillä. Valjus on toimittajana tottunut kirjoittamaan eri medioihin ja erilaisille yleisöille. Myös laulutekstit syntyvät yleisölähtöisesti.

”Kun lähden tekemään laulutekstiä, mietin aina artistin yleisöä ja keikkapaikkoja. Pohdin, mikä olisi hyvä aihe ja näkökulma, ja miten se tehdään tarinaksi.”

Hän lähestyy laulujen aiheita mieluusti yhteiskunnallisesta näkökulmasta.

”Vaikka tuttua ja turvallista usein toivotaan, haluaisin kirjoittaa vaikeistakin aiheista. Olen kirjoittanut esimerkiksi superihmisyyteen pyrkimisestä, mikä on yleistä meidän ajassa. Ja perheväkivallasta.”

Valjuksen motto sanoittajana kuitenkin on: ei sitten tehdä mitään ruikutusbiisejä.

”Mun elämänasenteeseen ylipäätäänkään ei sovi uhriutuminen ja ruikutus.”

”Sanoittaminen on vaativaa. Se vie enemmän aivokapasiteettia kuin muu kirjoittaminen.”

Valmiita tai viimeistelyä vaille timmejä lauluja jää syystä tai toisesta aina pyörimään pöytälaatikkoon. Silloin helpottaa ajatus, että samasta asiasta voi kirjoittaa useammankin tekstin.

”Hyvä aihe ei kulu kirjoittamalla. Tämä on ollut mulle iso oivallus sanoittajana”,  Valjus miettii.

”Sanoittaminen on vaativaa. Se vie enemmän aivokapasiteettia kuin muu kirjoittaminen.”

Lyriikan kirjoittaminen jää helposti sivuun, kun työpöydällä on kirjoitustöitä, joissa on deadline ja joista saa taatusti liksan. Valjus ei ole kysellyt kirjoituspalkkioiden perään silloinkaan, kun tekee tekstejä omakustanteille. Teosto-tuloja tulee jos on tullakseen.

”Samaan hengenvetoon on myös todettava, ettei mikään muu kirjoittamisen laji ole niin palkitsevaa kuin sanoittaminen. Valmiiseen biisiin on vain niin paljon matkaa… perslihaksia vaatii tämä homma, kuten tiedämme.”

Co-writesessiot ovat Valjukselle mieluinen työskentelytapa. Ne laittavat tekemään. Korona-aikana hänellä on ollut säännöllisesti Zoom-kirjoitustapaamisia erään toisen sanoittajan kanssa.

”Mulla on kirjoittajatreffejä myös yhden käsikirjoittajan kanssa. Vaikka me kirjoitetaan eri tyylilajeja, niin häneltä saan ikään kuin vähän valveutuneemman lukijan palautetta teksteistäni. Tällaisia tekstipajoja saisi olla enemmänkin.”

”Kun tekee teksti edellä, on ihanaa yllättyä siitä, miltä sanoitus kuulostaa sävellettynä.”

Valjus kirjoittaa sanoituksia sekä valmiisiin melodioihin että ilman niitä. Molemmissa tavoissa on puolensa.

”Valmis melodia yleensä viestittää mulle, mistä biisi kertoo. Hyvään melodiaan on tosi kiva kirjoittaa.

Mukavaa on myös se, että biisi on ikään kuin valmis, kun olen tehnyt työni”, hän pohtii.

”Toisaalta, kun tekee teksti edellä, on ihanaa yllättyä siitä, miltä sanoitus kuulostaa sävellettynä.”

Valjus on huomannut, että parhaiten lyriikan kirjoittaminen onnistuu silloin, kun vaihtaa maisemaa ja irtoaa rutiineista.

”Kuulostaa ihan naurettavalta ja tosi kermaperseeltä, ettei muka voi kirjoittaa kuin jossain tyyliin merimaisemassa. Mutta mulle sanoittaminen vaan on joku semmonen ei-arkinen mielentila.”

Musiikintekijöiden jäseneksi Valjus liittyi vuonna 2015. Yhdistyksen kautta verkostoituminen säveltäjien ja muiden sanoittajien kanssa on onnistunut mutkattomasti.

”Musiikintekijöiden tapahtumat on ihan ykkösjuttu. Mutta jokaisessa tapahtumassa saan ainakin kerran kuulla ihmettelyä, että ihanko Oulusta asti tulit tänne tätä varten. Se alkaa jo vähän ärsyttää”, Valjus nauraa.

”Kun siis totta kai mä tulen. Ja nimenomaan ’vain’ tätä varten. Enhän mä verkostoidu ihmisten kanssa ellen tule. Vaivaa pitää olla valmis näkemään jos haluaa tutustua ihmisiin ja saada asioita aikaan. Kukaan ei tule kotoa hakemaan.”

5 x set up
Teksti: Kati Valjus
Kuvat: Valjuksen arkisto


Sanoitustyö vaatii tilaa ajatuksille. Olen oivaltanut, että minun pitää luoda sitä itsekkäästi itse itselleni. (Kuva:  Mikko Törmänen)


Harrastan remontointia ja olen Airbnb-host. Ajatus oli, että voisin vetäytyä Airbnb-kämppään kirjoittamaan, mutta sen varauskalenteri on ollut yllättävän täynnä.


Olen saanut kuulla, että olen helppo kirjoituskaveri. En silti päästä tekstejä helpolla. Tässä kirjoitamme Tanja Vähäsarjan kanssa.


Normaalioloissa reissaan Oulusta Helsinkiin noin joka toinen kuukausi. Nautin, kun saan tuijottaa lakeuksia liikkuvan junan ikkunasta. Junamatkustaminen on mulle omaa aikaa.


”Kirjoitan biisintekstit tietokoneen muistiinpanoihin, jolloin ne kulkevat aina mukana, sekä koneella että puhelimella. En osaa kirjoittaa käsin, kynä ei pysy ajatusten perässä.

 

SANOITUKSIA
(Valjuksen omat valinnat)

Kati Valjus haluaa modernisoida joululaulujen sisältöä, koska hengellisyys näyttelee yhä pienempää osaa ihmisten jouluissa. Joululla on silti tärkeä merkitys pysähtymisen ja itsetutkiskelun paikkana.

Suvi Teräsniska: Joulun henki
Säv. Nalle Ahlstedt, san. KV

Sani: Joulun teen sydämeen
Säv. Maki Kolehmainen, san. KV

Saija Tuupanen: Joulu puhuu
Säv. Jussi Rasinkangas, san. KV

Tommi Soidinmäki: Ihmeellinen joulu
Säv. Maki Kolehmainen, san. KV

Tuija Rantalainen ja Vahtikoira Veikko: Joulutäpinä
Säv. Tuija Rantalainen, san. Tuija Rantalainen ja KV

Musiikkiarkiston hallitus on myöntänyt Jazzlegenda-palkinnon rumpali Matti Koskialalle

Suomen Jazzlegenda -palkintoja on myönnetty vuodesta 2001 lähtien. Vuosina 2001–2014 Suomen Big Band Yhdistys, Suomen Jazz & Pop Arkisto ja Imatra Big Band Festival valitsivat yhteensä 28 Jazzlegendaa. Vuodesta 2017 lähtien palkintojen jakamisesta on vastannut Musiikkiarkisto. Luettelo aikaisemmin jaetuista Suomen Jazzlegenda -palkinnoista:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Jazzlegenda
Matti Koskiala on soittanut lukemattoman määrän keikkoja eri kokoonpanoissa. Esimerkiksi yhteistyö Heikki Sarmannon kanssa alkoi jo vuonna 1958. Koskialan pitkäaikaisempia kokoonpanoja ovat olleet Sarmannon yhtyeen lisäksi esimerkiksi Pentti Tiensuun, Onni Gideonin, Aarno Wallin, Seppo Sädevuon, Seppo Hovin ja Mikki Nuorivaaran johtamat yhtyeet.
Koskiala on lisäksi soittanut monien kansainvälisten jazzsolistien kanssa konserteissa, radiossa ja televisiossa sekä klubeilla. Hänen rumpujaan on kuultu muun muassa Art Farmerin, Ted Cursonin, Johnny Griffinin, Ben Websterin, Charlie Marianon, Arne Domneruksen, George Russelin ja Jan Johanssonin taustalla.
Yleisradion musiikkiohjelmissa esiintymisiä on ollut noin 750 kpl ja televisioesiintymisiä noin 610 kpl. Erilaisissa filmimusiikeissa Koskiala on ollut mukana yli 200 kertaa. Koskiala on myös ollut ahkerasti käytetty studiomuusikko – Gramexin rekisterissä on yli 2000 uraa.
Koskiala on rumpupedagogiikan edelläkävijä Suomessa. Hän opetti Fazerin musiikkikoulussa 1968–71 ja Pop/Jazz konservatoriossa 1972–78. Koskialan oppilaita ovat olleet muun muassa Jukkis Uotila, Janne Haavisto, Jartsa Karvonen ja Tomi Parkkonen.
Koskialalla oli omia radio-ohjelmia jazzista ja brasilialaisesta musiikista vuosina 1963–1995 yhteensä noin 300 kpl. Lisäksi hänellä on ollut pedegogisia koulukonsertteja yli 200 kpl. Koskiala on myös kirjoittanut tietokirjan ”Samba ja Rion karnevaalit” (1984) sekä tuottanut oppimateriaalipaketin ”Rytmiikkaa” (1972).
Kuvatiedot: Suomen Jazzlegenda nro 37 Matti Koskiala ja arkistonjohtaja Juha Henriksson. Musiikkiarkisto.

Ihmisen ikävä keikoille

Alku

”Ihailin yhteiskunnallisista asioista kertovia teräviä toimittajia ja halusin sellaiseksi. Minusta ei pitänyt tulla taitelija. Olin kyllä soittanut Oulussa rokki- ja tanssibändeissä. Jälkimmäisestä oli hyötyä, kun juonsin Tammerkosken sillalla -ohjelmaa: vanhat valssit ja muut olivat tuttuja.

Merkittävä käänne tapahtui, kun muutin Tampereelle opiskelemaan tiedotusoppia ja tutustuin Harri Rinteeseen ja Juice Leskiseen. Juice opetti mulle tekstintekemistä. Mä opetin hänelle kitarasointuja. Perustimme bändin ja Love Records julkaisi Juice Leskinen & Coitus Int -albumin vuonna 1973.

Toimittajaurani alkoi Oulussa Kaleva-lehdessä ja  jatkui sitten tv-uutisissa ja Ajankohtaisessa Kakkosessa, mikä oli unelmani lukiolaisena. Juonsin myös musiikkiohjelmia, muun muassa Iltatähteä, ja ’pilasin’ Suomen nuorison näyttämällä Sex Pistolsia.

Kun soololevyn tekeminen alkoi kiinnostaa, Juice kannusti siihen kovasti. Hän oli antanut mulle lisänimen Kiimingin Steve Winwood.

Love Records julkaisi Maalaispoika oon -albumini 1974. Se nousi listojen kärkisijoille. Äkkiä olinkin Suomen suosituin laulaja ja nuortenlehtien karvapääpörssien ykkönen jonkin aikaa. Oli sitten pakko lähteä keikoille ja jättää toimittajan töitä vähemmälle. Se päätös teki aivan hirveän kipeää.”

Inspiraatio

”Tavallaan tein reportaaseja, kun kirjoitin lauluja. Minua ovat inspiroineet erityisesti katoava maaseutu, muuttoliike pohjoisesta etelään sekä Ruotsiin ja kaupungistuvien ihmisten elämä. Harri Rinteen kanssa ryhdyimme kirjoittamaan Siirtomaasuomen lauluja -trilogiaa jo silloin, kun olin vielä teinisuosikki. Teinien suosio tulee ja menee, ja minunkin tapauksessani se kesti vain tovin.

Trilogian lauluja esitän keikoilla edelleen, niistä mainittakoon Kiiminkijoki, Yhdentoista virran maa, Leuhkat eväät ja Pohjoisen laulu. Ja tietenkin Ajolähtö; tunnari Mikko Niskasen samannimiseen elokuvaan.

Harrin ja mun laulujen sankarit ovat usein rehvakkaita työmiehiä, joilla on lommo sydämessä. Pinnan alla on hyvin herkkä ja haavoittuvainen suomalainen mies.

Valehtelisin jos sanoisin, etteivät naiset olisi inspiroineet. Kyllä Harrin ja mun suuri inspiraation aihe on olleet ihmissuhteet. Meidän aidoimmat laulut ovat syntyneet tosielämän kohtaamisista, ihastumisista, rakkaudesta ja eroista. Rakkauslauluja on tuotannossamme satoja.

Keikoilla inspiraatio on haitaristi Jammi Humalamäki. Hauska mies.”

Luovuus

”Yhteiskunta ja sen kehitys on mulle luovuuden lähde. Olen sosiologinen lauluntekijä. Luen paljon ja seuraan asioita. Välillä kävin eduskunnassa puhumassa ja laatimassa lakeja.

Pidä yhteistyötä soittajien kanssa todella tärkeänä. Täällä mun talon kellarissa esittelen heille ideoitani. Luova prosessi, kun se biisi alkaa muotoutua soittajien käsissä, on niin upeeta. Olen tässä täysin vanhan liiton mies.

Haluan olla oikeasti tekemisissä niiden ihmisten kanssa, jotka levyilläni soittavat. Haluan mainita erityisesti Masi Luoman, jonka sovittamat suomalaiskansalliset jouset ovat kruunanneet monet mun biisit.

Mulla ei ole lähes koskaan ollut sellaista vaihetta, ettei lauluja olisi syntynyt. Olen julkaissut levyn vuodessa, parhaimpina kaksi. Yksin olen tehnyt reilu sata laulua.”

Harri Rinne

”Myös lauluntekijäkollegani ja ystäväni Harri Rinne on mulle luovuuden lähde. Hänen kanssaan tulee puhuttua ihan kaikesta. Parhaimmillaan laulut on meille terapiaa. Me ollaan rohkeasti kirjoitettu aiheesta kuin aiheesta.

Ollaan kirjoitettu yhdessä noin 600 laulua. Tiimityö on ollut meille hyväksi; me ikään kuin kiritetään toisiamme. Mä olen tosi monisanainen, ja Harrilla on ihmeellinen kyky tiivistää sanottava. Tehdään sekä tekstit että sävelet kimpassa, kitarat sylissä.

Ollaankohan me Suomen ensimmäisiä co-writaajia? Junnu Vainio -rahaston sanoittajapalkintokin me saatiin yhdessä, vuonna 2005.

Mitä enemmän on ikää, sitä raskaammilta laulunkirjoitussessiot tuntuvat – siis henkisesti. Me ei edes yritetä kertoa muita kuin meidän ikäluokan tarinoita. Viimeinen juna vuodelta 2018 saattaa olla viimeisimpiä levyjä, joilla meidän uusia biisejä julkaistaan. Sieltä löytyy esimerkiksi Tyhjä pesä; kertomus siitä, kun lapset on lähteneet kotoa. Musta ikävä kuvaa ihmistä, joka ei ole koskaan oikein kunnolla rakastunut, vaikka on ollut suhteissa. Rakastaja yhä nostaa esiin tabun aiheen: ikäihmisten erotiikan. Juicea me muistellaan kappaleessa Ikävä Jussia.”

Onnistumisia

”Sanoitin Maaritille 1980-luvulla kappaleet Jäätelökesä, Hymypoika ja Avainkaulalapsi. Sävellykset ovat Sami Hurmerinnan. Näistä lauluista olen edelleen hyvin ylpeä.

Koen onnistumisen tunnetta, kun taitelijat tekevät kappaleistani uusia versioita, joissa on aivan eri ulottuvuuksia kuin alkuperäisessä. Arvokkaita on se, että laulut jäävät elämään.

Vuonna 1978-1982 julkaistu Siirtomaasuomen laulut-trilogia on minulle tärkeä – olenhan pohjoissuomalainen lauluntekijä. Maalaispoikien tarina jatkui lähiölauluissa ja kantreissa. Nämäkin yhteiskunnalliset laulut olivat merkityksellisiä vaikka eivät sellaiset radioissa soineet enää 80-90-luvuilla. Ile Vainio sanoi Herraksi synnytään -levystäni: hyviä lauluja, mutten usko että myyvät paskaakaan. Eikä ne myyneetkään. Ile halusi kuitenkin antaa mahdollisuuden. Sen jälkeen aloin julkaista Indie-tuottajana itse.

Haasteita

”Monipuolisuus on synti Suomessa. Nyt toki ajattelen, että Rikoo on riskillä ruma, Vicky Lee ja muut Syksyn sävelessä menestyneet rallit ovat ihan hyvää camp-huumoria; sellaista esi-Kummelia. Mutta silloin aikanaan harmitti, kun yhteiskunnallisesti kantaaottavat lauluni jäivät niiden varjoon.

1990-luku oli hankala. Pakinoitsijat ja kriitikot kirjoittivat minusta kovaan sävyyn. Kestin dissaamisen jotenkuten, mutta myönnän, että se vaikutti luovuuteeni.

Kollegat ja ystävät olivat puolellani: Harri Rinne ilmoitti menevänsä lauluntekolakkoon ellei kirjoittelu lopu. Juice sanoi julkisuudessa, että on ainoa ihminen, joka saa vittuilla Alatalolle.

Ehkä mun ei-boheemi elämäntapa ja imago ärsytti? Hiihdin, laskettelin, kiipeilin ja meloin. Olin ulkoilmaihminen. Joskus 80–90-luvullahan surkeuden ja alkoholiongelmien romantisointi oli vielä muotia.

Kirjoitin 1990-luvun alussa Puutarha-levyä ja olin täynnä surua. Albumin laulut ovat itsemurhan tehneelle vaimolleni Marjalle. Ne syntyivät kuin automaatiokirjoituksella. Olin shokissa, enkä edes noteerannut hyviä arvosteluja, joita se levy sai.

Eduskunta-aikanani sain torpattua työsuhdetekijänoikeuden. Pidän sitä onnistumisena.”

Politiikka

”Eduskunnassa ihmettelin aluksi, että miten tällainen laulaja-lauluntekijä on tänne päässyt. Muutaman kuukauden siellä kansanedustajien juttuja kuunneltuani aloin miettiä, että miten nuo on tänne päässeet. Samanlaisia ihmisiä me ollaan kaikki.

Harrin kanssa kirjoittamani Totuuden etsijät -kappale kuvastaa tuntojani 16 vuodesta eduskunnassa: Rakastan kaikkia niitä, jotka totuutta etsivät. Pelkään kaikkia niitä, jotka sen jo löysivät.

 Poliittinen debatti herätti minussa vastenmielisyyden; kun ei enää puhuta asiasta, vaan huudetaan sitä omaa totuutta. Ääriryhmiksi jakautuminen ei Suomessa onneksi vielä näy niin paljon kuin Amerikassa. Mutta se huolestuttaa.”

Nyt

”Koronapandemia on ollut iso katastrofi musiikkialalle – sekä henkinen että taloudellinen. Pitäisi löytyä valtion tukea freelancereille, joilta on lähtenyt työt alta. En nyt tarkoita itseäni; olenhan eläkeläinen. Paljon keikkoja ja suunnitelmia on peruuntunut minultakin, ja juhlakonsertilleni Tampere-talossa on laitettu uusi päivämäärä maaliskuulle 2022.”

Huomenna

”Olen vanhan liiton mies: Haluan, että levyilläni on oikeita soittimia ja soittajia – Music Played by Humans – kuten Gary Barlow nimesi upean albuminsa. Se maksaa.

Pitäisi päästä keikoille, että firmani saisi rahaa levyjen tekoon. Ja keikoille on hirveä ikävä muutenkin. Joku puhuu läheisriippuvuudesta; mulla on yleisöriippuvuus.”

Motto

”Jos et elää voi kuin tahdot, tahdot elää niin kuin voit.”

Jutussa mainitut biisit:
Kiiminkijoki, Yhdentoista virran maa, Pohjoisen laulu: säv. ja san.  Alatalo
Leuhkat eväät, Ajolähtö, Tyhjä pesä, Musta ikävä, Rakastaja yhä, Ikävä Jussia: säv. ja san. Alatalo & Rinne

Kaj Chydenius säveltää sanoille siivet

Työpäivä alkaa usein niin, että Chydenius etsii seuraavaa sävellettävää tekstiä runokirjasta. Niitä on hänen työhuoneessaan hyllyllinen. Tarkkaan ottaen Chydeniuksen yhteydessä ei pitäisi puhua työhuoneesta eikä työpäivästä?

”Tämä on elämäntapa. En kutsu tätä työksi. Minä harrastan säveltämistä”, hän sanoo.

Kun kiinnostava runo on löytynyt, säveltäjä lukee sen ensin ajatuksen kanssa ja siirtyy sitten pianolle.

”Tapailen sointuja ja alan hahmottaa, miten melodia voisi kulkea. Kun tuntuu hyvältä, kirjoitan nuoteille yhden fraasin kerrallaan tai pidemmän osan.”

Säveltämään houkuttelevat runot, jotka ovat laulullisia. Osa laulullisuutta on poljento, jonka tekstin rytmistä tunnistaa.

”Teksti sen kertoo, onko esimerkiksi valssia, humppaa tai tangoa. Sen tietää tekstin rytmistä ilman, että sitä on kirjoittaja mihinkään merkinnyt. Tai voihan sen joskus merkitäkin, kuten Anu Kaipainen oli laittanut tekstinsä nimeksi Nuoruustango.”

Säveltäjä voi lisätä omia variaatioita, mutta kaikki lähtee tekstistä.

”Esimerkiksi Tyttö ja tanssiva karhu on kolmijakoinen. Tämä poljento oli jo Marja-Leena Mikkolan kirjoittamana.”

Tavumääriä tai sanojen painoja Chydenius ei mieti.

”Ei näitä tarvitse matemaattisesti ajatella, riittää kun tekee niin, että tuntuu hyvältä. Kyllä tekstistä huomaa, jos siinä jokin mättää. Jotkut ontuu ja toiset soljuu. Esimerkiksi Pentti Saaritsa on taitava rytmin käsittelijä sen ansiosta, että hän on itse muusikko.”

”Hyvä teksti ei ole tasapaksu ja pliisu, ei suora viiva vaan kaari, jossa on vielä jokin erityinen nousukohta. Moni runoilija osaa näin kirjoittaa.”

Riimit eivät ole tekstin laulullisuuden edellytys. Esimerkiksi Aulikki Oksasen Sinua, sinua rakastan on riimitön.

Tekstin sisällössä Chydenius kiinnittää huomiota alun kiinnostavuuteen ja kerronnan selkeyteen sekä siihen, miten tarina ja draama on rakennettu.

”On hyvä, jos aloitus vetää heti mukaan ja jos sisällössä pysyy kärryillä. Ei haittaa, jos on jokin tunnenousu ja yllätys, jokin sellainen kohta, joka hyviin runoihin on osattu rakentaa. Hyvä teksti ei ole tasapaksu ja pliisu, ei suora viiva vaan kaari, jossa on vielä jokin erityinen nousukohta. Moni runoilija osaa näin kirjoittaa”, Chydenius kehuu.

Lyhytkin teksti on mahdollinen.

Esimerkiksi Vaikka olen vain hiekka joessa on sävelletty Tyyne Saastamoisen viisiriviseen runoon. Laulun ydinviesti mahtuu yhteen virkkeeseen: Vaikka olen vain hiekka joessa, olen matkalla mereen ja kuuntelen rannat.

Saastamoinen asui Ranskassa vuodesta 1960. Chydeniuksen vuonna 2018 säveltämä runo on julkaistu 1994. Sanoja kuunnellessa voi nähdä runoilijan asuinpaikan Etelä-Ranskan joet, joista hiekka virtaa Välimereen.

”Taivaalliset sanat. Ne järkyttävät syvästi. Ei tarvita enempää. Ei tarvitse koko lapsuutta kertoa.”

Yksi tunnetuimpia Chydeniuksen laulusävellyksiä on Matti Rossin tekstiin sävelletty Jos rakastat Kristiina Halkolan levytyksenäMusiikki elää tekstin mukana tavalla, joka on Chydeniukselle tyypillistä.

Vaihtelua on myös suositun Lounatuulen laulun sävellyksessä. Sanat kirjoitti Kaarina Helakisa, ja laulu tehtiin Helsinki Television lastennäytelmään Anselmus. Sävellys alkaa mollissa mutta vaihtuu puolen välin jälkeen duuriin. Lopussa vaihdetaan taas molliin.

”Kaikkea tällaista, jos tuntuu, että se auttaa tekstin ymmärtämistä. Minun pitää säveltää teksti juuri niin kuin minusta tuntuu ja mikä saa minussa tunnevaikutuksen aikaan. Jos sävellys on onnistunut, se voi antaa runolle siivet.”

Chydeniuksella on tapana merkitä kunkin laulun nuottiin, milloin ja missä laulu on sävelletty. Lounatuulen laulun hän sävelsi Tukholmassa vuonna 1970.

Laulusävellyksistään suurimman osan Chydenius on tehnyt julkaistuun runoon. Osa lauluista on syntynyt niin, että kirjoittaja on tiennyt tekstinsä tulevan Chydeniuksen sävellettäväksi.

Tällaisia ovat esimerkiksi monet Marja-Leena Mikkolan, Aulikki Oksasen, Matti Rossin ja Pentti Saaritsan teksteihin sävelletyt laulut. Niiden maalina on heti alkuunsa ollut esimerkiksi Ylioppilasteatteri, KOM-teatteri tai jokin tv-näytelmä tai muu vastaava produktio.

Säveltämisen lisäksi Kaj Chydenius käy yhdessä laulajan kanssa läpi yksityiskohdat kuten fraseerauksen.

Eniten hänen laulujaan on tällä vuosituhannella levyttänyt Taru Nyman.

”Olemme tehneet kaksikymmentä vuotta yhteistyötä. Tarulla on ainutlaatuinen kyky siinä, että kuulija ymmärtää heti ensi kuulemalla, mitä laulussa sanotaan”, säveltäjä ylistää.

Tekstiin eläytymisellä ja sanojen sisäistämisellä sekä oikealla fraseerauksella välttää ongelmat esimerkiksi tavujen pituuksissa.

”Aleksis Kiven runoa Laulu oravasta en ole säveltänyt laulettavaksi uunien Kultalaan.”

Musiikintekijät ry:n jäsenistä Chydenius on säveltänyt esimerkiksi Jukka Itkosen, Pauli Ylitalon, Heikki Salon ja Ilkka Kylävaaran tekstejä.

Kirjassa Muistin juuri Chydenius kertoo reaktiostaan, kun hän ensimmäisen kerran sai Jukka Itkoselta paksun kirjekuoren runoja: ”Hetkessä olin myyty: ihastuttavia tekstejä kasapäin, hauskoja, syvällisiä, ja mikä tärkeintä, sävellettäviä!”

”Pauli puolestaan on ammattimuusikko ja tekstit ovat hurmaavia. Heikin kanssa yhteistyö alkoi, kun Sari Mällinen pyysi KOM-teatteriin kolme laulutekstiä. Jukalla, Paulilla ja Heikillä, on teksteissään huumoria. Heille runo on jotain kivaa. Taivaan kiitos!”

Ilkka Kylävaara soitti Chydeniukselle tammikuussa 1995 ja kysyi, miten laulutekstejä kirjoitetaan. Säveltäjä vastasi, että kertoisi, jos tietäisi. Hän lisäsi, että kertosäe on usein hyväksi havaittu keino.

Pian Kylävaaran tekstejä alkoi tulla. Elvis ry:n juhlakonsertissa 2004 Timo Turpeinen esitti Matti Pellonpään muistoksi kirjoitetun On Eliten pöydässä paikka.

”En muista, että olisi tullut yhtään tolkullista laulua niin, että olisin ensin tehnyt sävellyksen.”

Sävellys ennen tekstiä on Chydeniukselle nurinkurinen järjestys.

”En muista, että olisi tullut yhtään tolkullista laulua niin, että olisin ensin tehnyt sävellyksen”, hän sanoo.

Joskus sävellys ja teksti voivat olla ristiriidassa. Tai ainakin siltä voi tuntua.

”Jos teksti on tragikoominen, tämä on mahdollista. Teksti voi tuntua traagiselta, mutta siinä on hienovaraisesti jokin koominen pohjavire. Silloin sävellys ei saa korostaa traagisuutta vaan se koomisuuskin pitää säilyttää”, Chydenius sanoo.

Musiikki voi myös pilata hyvän tekstin.

”Todellakin. Esimerkkejä on pilvin pimein. Mutta älä pyydä minua mainitsemaan niitä. Löytyy omastakin tuotannosta.”

Nykytahdilla laulusävellyksiä syntyy pari sataa vuodessa. Niiden kokonaismääräksi Chydenius arvioi yli viisi tuhatta. Mukana ovat myös ne, jotka ovat vasta käsinkirjoitetuilla nuoteilla eivätkä vielä lopullisena versiona tietokoneella.

Säveltäjänuraan on tiiviisti liittynyt laulajien kouluttaminen. Chydenius on esimerkiksi ollut tuntiopettajana Teatterikorkeakoulussa ja Tampereen yliopiston Nätyllä.

Säveltämistä hän ei ole opettanut yhdelläkään kurssilla.

”Olen pyynnöstä voinut kommentoida joidenkin nuorempien sävellyksiä. Mutta en takaa mitään, onko neuvoistani hyötyä. Poikiani Kallea ja Jussia en ole lähtenyt neuvomaan.”

Love Records oli 1970-luvun lopun konkurssiin asti Chydeniuksen levytettyjen sävellysten pääasiallinen julkaisija. Sen jälkeen se on ollut Martti Heikkisen Texicalli Records. Pelkästään viimeisimmän kymmenen vuoden aikana levyjä on ilmestynyt toistakymmentä, ja usein yhdellä julkaisulla on yli kaksikymmentä laulua.

”Martsalle olen tosi kiitollinen, että olen saanut näitä lauluja levyille. Usein hän tulee konsertteihinkin mukanaan laatikollinen levyjä. Äsken Texicallin pikkujouluissa näin, mitä kaikkea hän on viime aikoina julkaissut. En voisi enempää ihailla.”

Pianoa monella Chydeniuksen sävellysten levyllä soittaa Eero Ojanen, joka on myös sovittanut osan lauluista.

Chydenius tekee luottolaulajiensa kanssa edelleen useita kymmeniä keikkoja vuodessa. Konserttien jälkeen on usein käynyt niin, että kuulija on tullut sanomaan musiikin aukaisseen hänelle runon, jonka hän on ennestäänkin tuntenut.

”Tällaisesta palautteesta tulen aina iloiseksi. Sävellys on onnistunut, kun runoilija saa tekstilleen oikeutta.”

“Ei uhka eikä mikään!”

Kansansävelmässä Kalliolle kukkulalle on piirilaulun poljento. Se voi tuntua jopa monotoniselta.

Kaj Chydenius sävelsi tekstin uudestaan 1970-luvun alussa Teatterikoulun opiskelijoille kuorolaulun harjoitustehtäväksi. Hän löysi tekstistä keinuvamman poljennon. Samalla sävellaji vaihtui mollista duuriin.

Chydenius kertoo sävellyksen synnystä Otto Donnerin haastattelemana Populaarimusiikin museon Pomus.netin videotallenteella (24.10.2008) näin:

”Se kansansävelmä on toiminut hyvin piirilaulussa. Mutta minulle oli jäänyt siitä piirilaulusta se käsitys, että se on hiukan yhdentekevää niille pojille, että tuleeko tyttö vai ei. Että jollen sua saa, niin lähden täältä ainakin metrin päähän. Se ei ollut uhka eikä mikään.”

Piirilaulussa kansansävelmä toimii hyvin, mutta nyt laululla oli toinen funktio.

”Halusin, että pojat sanovat kerralla, että se on menoa, jos sä et tuu.”

Aki Tykki ja kauniit sanat

”Silloin oltiin viidettä viikkoa Lapin rundilla. Hissiin mentiin peruuttamalla, ettei vahingossakaan olisi nähnyt peiliin. Siitä tuli ajatus, että mitä jos joku inhoaisi itseään niin paljon, että peittäisi kotonaan kaikki heijastavat pinnat.”

Näin sai alkunsa epävarmojen rohkaisuksi kirjoitettu Olette kauniita, joka löytyy Happoradion menestykseen nostaneelta ja useita radiosinkkuja sisältävältä albumilta Kaunis Minä (2008). Radiosoittoa bändi oli saanut jo kolmella edellisellä levyllään, joista Asemalla-debyytin krapulankatkuinen Pois Kalliosta soi edelleen.

Bändin keulahahmo ja teksteistä pääosin vastaava Aki Tykki (s. 1975) on käsitellyt sanoituksissaan paljon mielen tummiakin kerroksia. Kallion kämpillä muurahaisia laskevasta dokailijasta hän on kuitenkin kasvanut jo kauas, niin laulunaiheiltaan kuin muutenkin.

”Nykyään olen tällainen espoolainen perheenisä ja ällöttävän vapautunut keski-ikäinen mies. Ja syvyys on tärkeää sanoituksissa. Uran alussa ne olivat lähinnä välttämätön paha.”

Parhaillaan Aki Tykki potee lievää väsymystä keikkojen, biisinkirjoittamisen ja lapsiperhe-elämän kolminaisuudessa. Sonylta Warnerille siirtynyt Happoradio julkaisi alkuvuodesta sinkun Tehdään jotain kaunista, ja keikkojen ohella bändi työstää uutta materiaalia.

”Aiemmin työskentelin enemmän öisin, punaviiniä unohtamatta.”

Kesästä asti Aki Tykki on kirjoittanut lauluja myös muille solmittuaan house writer -sopimuksen HMC:n kanssa.

”Sillä saralla on kannukset vielä ansaitsematta, mutta flow on ollut hyvä. Muutenkaan elämässä ei ole valittamista.”

Tykki kyllä myöntää hieman haaveilevansa siitä, että voisi jossain vaiheessa sulkeutua bändeineen muutamaksi päiväksi arjen ulottumattomiin.

”Olisihan se keskittyminen toisenlaista. Nyt sitä työskentelee pitkälti toimistoaikoina ja vaikka miten olisi inspiraatio päällä niin lapsi on haettava päiväkodista. Aiemmin työskentelin enemmän öisin, punaviiniä unohtamatta.”

Samassa bändissä Aki Tykki kokee olleensa periaatteessa jo rippikouluikäisestä, sillä siitä asti Happoradiossa on soittanut myös bändin nykyinen rumpali Markku DeFrost. Alun perin joensuulaisesta Sydänyöstä tuli Happoradio erinäisten vaiheiden jälkeen Helsingissä vuonna 2001.

Alkuperäiskaksikon lisäksi bändiin kuuluvat kitaristi AH Haapasalo, basisti Jatu Motti ja tuoreimpana jäsenenä kosketinsoittaja Klaus Suominen.

Kappaleet Tykki ja Haapasalo säveltävät yhdessä,  useimmiten Haapasalon sävellyksellisten ideoiden pohjalta.

”Tosin minulla on veto-oikeus melodiaan, jos en keksi siihen sopivaa tekstiä. Sanoja en mieti vielä siinä vaiheessa, kun yhdessä fiilistelemme sointukulkuja.”

Joskus sanat voivat putoilla paikoilleen nopeastikin, mutta useimmiten prosessi vie aikaa ja yksi säkeistö saattaa vaatia kuukausienkin pyörittelyn.

”Opiskelin aikoinaan musiikkitieteitä, en kuitenkaan tarpeeksi pitkään pystyäkseni analysoimaan prosessejani. Olisi ihan hauska ymmärtää, millaiseen melodiaan löydän tekstin ja millaiseen en. Luulen, että kyseessä on rytminen asia.”

Tuskallisin on ollut tilanne, jossa kappaleen pohja oli miksattu valmiiksi, mutta tekstin aiheesta ei ollut vielä hajuakaan.

”Sen jälkeen olen vannonut, että enää biisi ei mene tuotantoon ennen kuin sillä on aihe edes otsikon verran.”
Yhteistyössä ja muille kuin omalle bändille tekstit muotoutuvat toisenlaisessa prosessissa.

Co-write-sessioissa omaa rimaa on pakko madaltaa ja pakottaa itsensä toimimaan normaalia nopeammin.

”Se tekee hyvää. Tekstin synty ei myöskään ole pelkästään omalla kontolla.”

Kun kirjoittaa yksin, avuksi on koitunut tekniikka tai oikeastaan hahmo nimeltä Kemppi, kuvitteellinen kokemäkeläinen koneasentaja, joka ei ole kovinkaan hyvä kirjoittaja, mutta saattaa homman valmiiksi.

”Entinen miksaajamme Ville Kulju sen keksi. Pistetään Kemppi töihin ja korjaillaan myöhemmin. Kun tehdään joku osa, tekstitän sen puutaheinää-sanoilla. Joskus sellaisesta jää lopulliseen tekstiin rivejä, jotka eivät miettimällä ehkä tulisi mieleenkään.”

”Kirjoittaessa skitsoilen draaman kaarta ja sitä miten teksti etenee.”

Sanoittamista Aki Tykki pitää vaikeampana kuin säveltämistä. Pianosta voi hakea melodioita päivittäin, mutta tekstit vaativat toisenlaista paneutumista.

”Kun operoidaan popmusan maailmassa, on käytettävissä aika rajattu määrä sointukulkuja ja melodioita. Aiheita ja sanoja taas on periaatteessa loputtomasti.”

Tekstit rakentuvat yleensä yhden lauseen ympärille ja alkusysäys voi tulla mistä tahansa, vaikka Simpsoneista.

”Kirjoittaessa skitsoilen draaman kaarta ja sitä miten teksti etenee. Tärkeintä on tunnelma, mutta mielelläni kirjoitan niin, että tekstiin tulee useampia tasoja.”

Biisi voikin päällisin puolin olla rakkauslaulu, mutta kertoa myös muusta, vaikka pokeririippuvuudesta kuten Hirsipuu: ”Vene ei valmistu ja naulat kaatuu jokeen”.

”Vene eli boat tarkoittaa täyskättä, naulat ässäparia ja joki eli river viidettä korttia, joka jaetaan pöytään Texas hold’emissa. Videossa koira juoksee Mikonkadulla Casinon ohi ja minä myhäilen vaikka tiedän, että kuulijoista 97 prosenttia ei tajua koko juttua. No, kymmenen vuotta myöhemmin voin kertoa sen haastattelussa!”

Pelastaja taas on puhetta Jumalalle Jeesuksen näkökulmasta. Sen tekstillä on yhteys Tykin omaan rippikouluaikaan.

”Olisimme halunneet esittää konfirmaatiossa laulun, jossa puhuttiin epävarmuudesta ja etsimisestä. Meitä kiellettiin laulamasta kirkossa sellaista, koska kristitty ei saa epäillä. Kyllä ärsytti, epäilihän Jeesuskin! Sittemmin minusta tuli ateisti. Kirkonkin kanta lienee lieventynyt, sillä Pelastaja valittiin rippikoulun laulukirjaan.”

Suomen kieltä Aki Tykki sanoo rakastavansa ja pitää sillä leikittelystä. Riimittely on hänelle luontaista ja monet teksteistä vilisevät täydellisiä riimisanapareja.

”Kyllähän ne juurtuneet ja uurtuneet helposti rusahtavat paikoilleen. Tavallaan koen riimittelyn ilmaisukeinona halvaksikin kun se on itselle niin helppoa. Se voi myös kääntyä tahattoman koomiseksi tai sitten itsensä ajaa ansaan kaiken maailman sisäriimien kanssa.”

Välillä riimeistä yrittää rimpuilla irti ihan tietoisesti, mutta hyvää flow’ta ei kannata katkaista.

”Esimerkiksi Ihmisenpyörää ja Valopalloa  kirjoittaessani päätin antaa mennä ihan härskisti sen enempää kyseenalaistamatta, voiko näin sanoa.”

Monelle tekstille on tunnusomaista lämpöä tuova jutustelevuus.

”Sellaisesta tykkään, esimerkiksi Samuli Putron tekstien rupattelevuudesta. Hän on sanoittaja, jonka tekstit aiheuttavat minussa voimakkaimmat tunnereaktiot. Hänellä tavut asettuvat niin hienosti ja sisältö kuitenkin hengittää.”

”Bändin perustamisen aikoihin oli luontevaa laulaa ryyppäämisestä, vanhemmiten pohdinnat ovat syventyneet ja musta on tullut runollisempi.”

Uusiakin sanoja on vahingossa tullut keksityksi.

”Pojalleni tekemääni Leevin lauluun kirjoitin että linnunpoika, liepukkani hei ja sitten googlailin, mistäs tällainen liepukka nyt tuli, tarkoittaako se edes mitään. Päädyin lueskelemaan tuutulaulujen historiasta ja siitä, miten tilannesidonnaisesti ne ovat syntyneet.”

Isäksi tulo on vaikuttanut tekstimaailmoihin voimakkaasti, kuten omat elämänvaiheet muutoinkin. Aki Tykin mielestä elämänkokemusten pitääkin antaa näkyä.

”Bändin perustamisen aikoihin oli luontevaa laulaa ryyppäämisestä, vanhemmiten pohdinnat ovat syventyneet ja musta on tullut runollisempi. Baarin nurkkapöydät ovat vaihtuneet luontometaforiin. Joka toiseen tekstiin meinaa puskea puu.”

Suomirokin kaanoniin kuuluu horjuva ja naisen pelastusta huutava mies, ja sitä lippua Tykki sanoo kantaneensa ihan ansiokkaasti.

”Nyt jo mieluusti olen itsekin avuksi jollekulle.”

 

Erityisesti mieleen on jäänyt Pidä pinnalla pää -tekstin öinen kirjoitushetki, kun muu perhe nukkui seinän takana.

”Mietin, että tekstin kautta voin puhua pojalleni sittenkin, kun hän on aikuinen ja minua ei ehkä enää ole. Kirjoittamisen hetkellä hän oli vasta muutaman kuukauden ikäinen. Tuntui huimalta ajatella, millaisen ajan päähän siitä ylsin.”

Yksi yhteen laulujen minä ei kirjoittajaansa peilaa, mutta oman persoonan läpi jokainen teksti on suodattunut.

”Nyt kun kirjoitan myös muille, on tätäkin pitänyt miettiä. Minkä aseman siinä ottaa ja miten välttää ulkokohtaisuuden tunnun.”

Samana lauluntekemisessä on pysynyt yksi asia, onneksi. Se ohikiitävä hetki, kun tuntee tehneensä maailman parhaan biisin.

”Se tulee vuosi vuodelta harvemmin, mutta fiiliksen onnistuu yhä joskus tavoittamaan. Aikanaan kun keksin Taviksen kertosäkeen niin lähdin heti baariin, että nyt tuli hitti! Levy-yhtiö ei meinannut aluksi julkaista koko biisiä.”

Hitti kappaleesta kuitenkin tuli, joskus taas hitti yllättää tekijänsäkin. Niin kävi bändin tuotannon kulmakivelle Puhu äänellä jonka kuulen, joka oli alun alkaen tarkoitettu kivaksi akustiseksi välipalaksi.

”Nyt yhteislaulatan siitä keikoilla toista säkeistöä, en enää kertsiä.”

”Yhä muistan ne Lieksan Puustellin kaksi katsojaa.”

Vaikka suomirock ei ole viime vuosina ollut suurimmassa huudossa, on Happoradion suosio pitänyt ja uusia nuoria faneja tullut.

”Radiosoitossa muutosta on toki nähnyt, mutta toisaalta striimausten kautta musaa kuunnellaan enemmän kuin koskaan.”

Aikaan bändi on mukautunut luontevasti omien intressien kautta, eikä esimerkiksi koneiden käyttäminen bändisoitinten ohella ole ollut mikään juttu.

”En kuuntele Radio Nostalgiaa. Innostun helposti uudesta musasta ja kokeilemme mielellämme uusia saundeja. Se, mikä Happoradio on, tulee biisiemme, harmoniakäsityksemme ja minun lauluääneni kautta. Tuotanto voi elää.”

Henkseleitä paukutellen bändi ei lavalle vieläkään mene.

”Yhä muistan ne Lieksan Puustellin kaksi katsojaa.”

Yhtä asiaa Aki Tykki on toisinaan miettinyt. Kun hän aikoinaan haki musiikkiopistoon opiskelemaan pianonsoittoa, piti valita klassinen tai pop/jazz-linja.

”Valitsin pop/jazzin vaikken tiennyt, mitä se edes tarkoittaa. Jos olisin valinnut toisin, missähän olisin nyt?”

Ensimmäinen bändi oli perustettu kavereiden kanssa jo ennen opintoja.

”Kukaan ei osannut soittaa mitään, kunhan vain larpattiin bändiä. Jossain vaiheessa tajusin, että soittotaito voisi olla ihan hyvä.”

Tosin ensimmäisen biisinsä Aki Tykki sävelsi jo ennen soittotaitoakaan. Hän piirteli nuottiviivastolle nuotteja tahtilajiin 5/4, minkä jälkeen hänen isänsä sanoitti kappaleen ja lähetti sen Kevään sävel -kilpailuun.

”Sijoitumme sijalle 150, osallistujia oli kolmisensataa. Herää kysymys, millaisia ne loput biisit olivat.”

Mutta ennen nuotteja oli vielä jotain, oli sanat. Oli pieni tytönnäköinen poika, joka jossain päin Joensuuta istui runoilemassa koiranpennuista. Kunnes sitten eräänä päivänä näki Michael Jacksonin Thriller-videon, jossa muututtiin sekä ihmissudeksi että zombieksi.

”En ymmärtänyt, mistä oli kyse mutta olihan se nyt siistiä. Tiesin haluavani musa-alalle, kun siellä kerran voi tapahtua tuollaista.”

Paras sanoitus on Aki Tykin mielestä kuin talo, jonka ovesta pääsee helposti sisään, mutta sokkeloista, ullakoilta ja kellareista voi paljastua mitä tahansa.

Omissa teksteissään hän toivoisi oppivansa käyttämään vähemmän sanaa ”kaunis”.

”Jos tekoäly kirjoittaisi Happoradion kappaleen, sen nimeksi tulisi Kaunis Puu.”

Jutussa mainittujen biisien sävellykset:
AH Haapasalo & Aki Tykki, paitsi Pois Kalliosta säv. Miki Pii & Aki Tykki

Bisnesnaisesta musiikintekijäksi

”Mulla meni toi keski-iän ammatinvaihto aika överiksi. No, ehkä joku balettitanssija olisi ollut vielä utopistisempi valinta,” sanoo Laura Avonius (s. 1974) ja nauraa koko sydämestään.

”Aloitin piano-opinnot Oulun konservatoriossa kuusivuotiaana. Sormiharjoitusten tekemisen sijaan sävelsin, ja vein tunneille omia biisejäni. Opettaja ei tykännyt. Roikuin konservatoriolla kuitenkin 14-vuotiaaksi, vaikken sopeutunut siihen systeemiin.

Peruskoulussa harrastin kaikkea sellaista, mikä ei mitenkään nostanut mua koulun sosiaalisessa hierarkiassa. Olin kuorossa ja runokerhossa. Esitin omia taidepläjäyksiäni kaikissa koulun juhlissa. Murrosiässä heräsin siihen, miten epäsuosittu tyttö olinkaan.

Kun jossain lukion juhlassa esitin taas jonkun hyvin erikoisen performanssitaidejuttuni, oli vastaanotto murskaava. Mulle buuattiin. Opettajan mielestä mulla oli enemmän esiintymishalua kuin lahjakkuutta. Tyrmäys oli niin raju, että vetäydyin kaikista musiikkiharrastuksistani. Hautasin aikomukseni suuntautua taiteelliselle uralle.

Menin opiskelemaan käyttäytymistieteitä. Kunnianhimoisena ihmisenä hakeuduin jo opintojen puolivälissä töihin teknologiayritysten henkilöstöosastoille. Jossain tilaisuudessa kuulin erään toimarin sanovan, että parhaat menee Nokialle. Päätin, että mäkin meen. Pääsin Nokian IT-yksikköön vetämään kehityshankkeita. Muutin Espooseen.

Olin silloin 25-vuotias ja tapasin heti lasteni isän. Poika syntyi 2003 ja tytär 2006. Huomasin tyttäressä paljon samanlaisia, taiteellisia ja luovia piirteitä kuin minussakin oli ollut. Hänen myötään tajusin, että olen ollut hirveän onneton koko aikuisikäni, koska olin sulkenut pois mahdollisuuden toteuttaa itseäni.

Alkoi valtava muutoksen kausi. Seurasin intuitiotani. Otin avioeron ja otin loparit Nokialta. Tyttäreni Greta taiteili nimensä paperille ilman kaikkia konsonantteja. Siitä tuli mun artistinimi GEA.

Seuraavassa miehessäni, joka oli musiikkituottaja, rakastuin ehkä siihen, että hän teki asioita, joita minäkin itseltäni salaa halusin. Aloin tukea hänen musiikintekemistään, myös rahallisesti. Siten tutustuin alaan. Mies halveksi mun omia musiikillisia pyrkimyksiäni.

Suhteemme oli henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen. Olin alistettu. Egoni, joka oli bisnesmaailmassa kasvanut suureksi ja suojasi mua häpeältä, oli täysin pois pelistä. Aukesi laulunkirjoituksen uoma, joka ei enää sulkeutunut. Mitä enemmän muusikkomieheni nöyryytti, ja haukkui biisejäni ja laulutapaani, sitä enemmän tein. Musiikintekeminen eheytti.

Aloin ensimmäistä kertaa puolustaa omaa tekemistäni ja kasvoin ulos häpeästäni. Olen kiitollinen siitä kauheasta parisuhdekokemuksesta. Vaikka joku sanoisi mulle, että olen huono, en enää ota sitä itseeni. Pahimmat sanat on jo hierottu naamaan. Mua ei enää pysty särkemään.

”Musiikkini on sen verran erikoista elektroakustista keijukaismusaa, että levy-yhtiösopimus tai äänitemyynti ei ole tieni.”

Kun viimein sain erottua, päätin alkaa julkaista biisejäni. Tuottajaksi sain Mikko Haapojan. Mua jännitti aivan valtavasti, kun lähetin puhelimella äänitetyn pianolaulu-demon hänelle. Hän kuitenkin tykkäsi ja ehdotti, että lopullisessa toteutuksessakin voisi käyttää vibrafonia. Sanoin joo, vaikken tiennyt, mikä se on. En tiennyt, että olin käyttänyt sitä saundia demolla. Olin ihan noviisi.

Mulla on hyvä bisnesvainu. Musiikkini on sen verran erikoista elektroakustista keijukaismusaa, että levy-yhtiösopimus tai äänitemyynti ei ole tieni. Tavoittelen synkronointidiilejä leffoihin ja tv-sarjoihin. Olen onnistunut saamaan yhden: Biisini Followers soi instrumentaaliversiona Netflixissa, Happy Jail -sarjan toisessa jaksossa. Se on ensimmäinen biisi, joka me Mikon kanssa tuotettiin.

Oppirahoja olen maksanut markkinointipuolella. Ensimmäinen pr-toimistoni Yhdysvalloissa oli tosi kallis, eikä saanut mitään aikaiseksi. Vaihdoin promoottoria ja sain Butterflies-albumille parikymmentä arviota Pohjois-Amerikan musiikkijulkaisuihin. Kun arvioita alkoi tulla, olin hyvällä tavalla järkyttynyt: Mua verrattiin paljon Björkiin.

Sain idean lähteä Islantiin. Siellä kuvattiin musiikkivideo Wind. Olin avojaloin kesämekossa jäämeren rannalla, muu tiimi oli pilkkihaalareissa. Oli kylmää ja autiota, ja mulla tuli siellä ihan pohjaton suru. Itkin koko paluulennon ajan ja kun tulin kotiin, kirjoitin kappaleen Alone.

Sitten tehtiin Alone-musiikkivideo Islannissa kuvatun materiaalin ylijäämäkuvista. Video voitti parhaan editoinnin palkinnon Hollywood International Golden Film Awardsissa. Matkustin sinne gaalaan. Mulle ei ollut siellä istumapaikkaa ja mut ohjattiin voittajien pöytään. Olin ihan ihmeissäni. En tiennyt etukäteen, että video palkitaan. Se matka poiki mulle jonkin verran kontakteja, pienethän ne piirit Hollywoodissa on.

Tuolla Hollywoodin matkalla kävin muun muassa yhdessä pr-firmassa sopimassa albumini radiopromosta. Kampanja oli kallis, mutta poiki mutkan kautta Netflix-diilin.

Kun teen matkoja, joiden tarkoitus on edistää musiikkiuraa, ajattelen, että myös tulosta pitää tulla. On vähän huono omatunto siitä, etten käytä rahojani lapsiini. Miettiiköhän miehet tällaisia, vai onko tällainen vain naisen itselleen luoma paine?

Olen käynyt promoamassa musiikkiani Austinissa (SXSW), Osakassa, Tokiossa, Meksikossa, useamman kerran New Yorkissa sekä tietenkin Musiikki & Mediassa. Mikko on lähes aina mukana bändissä. Nyt ollaan lähdössä New Yorkiin, Mondo-tapahtumaan. Siellä on kolme keikkaa sekä yksityinen biisien esittelysessio, joka on American Guild of Music Supervisors -yhdistyksen jäsenille. Tänä vuonna on vielä Toronton Indie Week, joka onkin jo iso tapahtuma.

”Kun teen matkoja, joiden tarkoitus on edistää musiikkiuraa, ajattelen, että myös tulosta pitää tulla.”

Tällä hetkellä GEAlla ei ole pr-firmaa, vaan hoidan kaikki sen asiat itse. Yhden naisen yritykseni kautta teen myös rekrytointipalveluja ja liikkeenjohdon konsultointia. GEA ei ole vielä voiton puolella. Anteeksi ruma sana, mutta jumankauta, olin 40 vuotta hukassa. Nyt kun tiedän, mitä haluan, en kaihda ottaa taloudellisia riskejä musiikkiurallani. Tähän juttuun haluan laittaa kaikkeni ihan maksimaalisesti.

Mulla on aina ollut sellainen olo, että olen syntynyt jotain tarkoitusta varten. Sitä tarkoitusta olen etsinyt vimmaisesti, ja siksi edennyt hyvin bisnesmaailmassa. Välillä olen miettinyt politiikkaan lähtemistä, välillä Amnesty Internationalin palvelukseen hakeutumista.

Vasta musiikinteon aloittaminen vei levottomuuden pois. Ymmärsin, että mun elämäntehtävä on koskettaa ja kasvattaa ihmisissä olevaa valoa. Antaa parantavia kokemuksia musiikin kautta. Olin aluksi hämmentynyt tajutessani, että mun tehtäväni onkin lopulta näin pieni; ”vain” laulaminen. Osallistuin viime keväänä Musiikintekijöiden seminaariin, jossa käsiteltiin musiikin vaikutusta aivoihin. Siellä tajusin, että musiikki onkin vaikutuskanavista suorin ja tehokkain.”

Taike rahoittaa 290 taiteilijan työskentelyä taiteilija-apurahoin

Taiken rahoittama työskentely alkaa vuoden 2020 alusta. Kausien pituudet vaihtelevat puolesta vuodesta viiteen vuoteen. Taiteilija-apurahan suuruus on ensi vuonna 2 000 euroa kuukaudessa, jos valtiovarainministeriön ehdotus vuoden 2020 talousarvioksi toteutuu. Nykyisin kuukausittain maksettava veroton apuraha on 1 733 euroa, josta taiteilija maksaa eläke- ja tapaturmavakuutusmaksun.

”Taiteilija-apurahojen taso on jäänyt jälkeen yleisestä palkkakehityksestä”, sanoo Taiken johtaja Paula Tuovinen. ”Taiteilijoiden tulisi saada elantonsa ja normaali sosiaaliturva taiteellisesta työstä.” Taiteilija-apurahalla työskentelee vuosittain yli 600 taiteilijaa, mikä on kolmisen prosenttia maan taiteilijakunnasta.

Tänä vuonna jaettiin kaksi taiteilijaprofessoriapurahaa. Valokuvataiteilija Ilkka Halso ja taiteilija Maija Tammi voivat käyttää taiteilijaprofessorin nimikettä viisivuotisen apurahakauden ajan.

Uudellemaalle jaettiin apurahoja aikaisempaa vähemmän

Ensi vuoden alussa työskentelynsä aloittavista taiteilijoista noin kaksisataa asuu Uudellamaalla. Heidän osuutensa on 70 prosenttia, kun kahtena edellisenä vuotena uusmaalaisia on ollut 74 prosenttia vuosiapurahan saaneista. Myös uusmaalaisten hakijoiden osuus on ollut lievässä laskussa viimeiset kaksi vuotta. Tänä vuonna 62 prosenttia hakemuksista tuli Uudeltamaalta.

Naiset työllistyvät tanssitaiteen ja muotoilun aloilla, miehet muusikkoina

Taiken rahoittamista taiteilijoista 57 prosenttia on naisia, täsmälleen sama osuus kuin hakijoista. Taiteenalojen välillä on kuitenkin eroja. Tanssitaiteessa, muotoilussa ja monitaiteessa vähintään kolme neljästä apurahan saajasta on naisia, mikä vastaa näiden alojen naishakijoiden määrää. Miehet puolestaan saivat suhteellisesti eniten apurahoja musiikissa, sirkustaiteessa ja taidejournalismissa. Musiikissa naishakijoita oli vähiten, vain 37 prosenttia.

Joka kuudes työllistettävä taiteilija on nuori

Eri taiteenaloilla työskentelee ensi vuonna yhteensä 49 nuorta, alle 35-vuotiasta taiteilijaa. Nuorten osuus on suurin arkkitehtuurissa ja tanssitaiteessa ja pienin kirjallisuudessa ja muotoilussa. Näyttämö-, valokuva-, sarjakuva- ja kuvitustaiteessa joka neljäs apurahan saaja on nuori.

Joka viides apurahalla työskentelevä on kuvataiteilija

Vaikeinta apurahan saaminen oli kuva- ja valokuvataiteessa, sarjakuva- ja kuvitustaiteessa sekä monitaiteessa, joissa rahoitusta riitti vain 8–9 prosentille hakijoista, vaikka esimerkiksi kuvataiteeseen jaettiin määrällisesti eniten apurahoja, 61 kappaletta. Toista ääripäätä edustaa arkkitehtuuri, jossa lähes 40 prosenttia hakijoista sai apurahan. Työskentelyyn tarkoitetuilla apurahoilla Taike rahoittaa erityisesti kuvataiteen ja kirjallisuuden ammattilaisia.

Hakemuksia arvioi yli 70 taiteilijaa, tutkijaa tai kriitikkoa

Hakemuksia tuli yhteensä runsaat 2 600. Määrä laski muutamalla prosentilla edellisvuodesta. Hakemukset arvioitiin seitsemässä taidetoimikunnassa, joissa on yhteensä 74 vertaisarvioijaa. He ovat kuvataiteilijoita, kirjailijoita, muusikkoja, näyttelijöitä ja muita taiteilijoita sekä taiteen opettajia, tutkijoita ja kriitikoita.

Hakemusten kokonaisarvioinnissa vaikuttavat lisäksi alueelliset ja kielelliset seikat sekä sukupuolten tasa-arvoinen kohtelu. Eri puolilla Suomea asuvat asiantuntijat vaihtuvat kahden vuoden välein, mikä takaa näkökulmien moninaisuuden.

Taike päättää apurahojen jakautumisesta eri taiteenalojen kesken, mutta taidetoimikunnat jakavat itsenäisesti oman alansa apurahat. Apurahojen jakaminen perustuu valtion taiteilija-apurahoista annettuun lakiin. Vuosittain taiteilijoiden työskentelyä rahoitetaan noin 11,5 miljoonalla eurolla.

Lisätiedot: Ansa Aarnio, erityisasiantuntija, ansa.aarnio@taike.fi, p. 0295 330 701

Arkkitehtuuri

kolmivuotinen
Teräsvirta Janne, Helsinki

yksivuotinen
Saari Heini-Emilia, Helsinki
Vuori Jussi, Helsinki

puolivuotinen
Cederström Hannele, Helsinki
Coker Sini, Helsinki
Norros Inka, Helsinki
Paloheimo Kirsti, Espoo

Elokuvataide

viisivuotinen
Härö Klaus, Porvoo
Lillqvist Katariina, Turku

kolmivuotinen
Myllylahti Mikko, Karkkila
Valkeapää Jukka-Pekka, Helsinki

yksivuotinen
Paavilainen Anna, Helsinki
Pennanen Karin, Espoo
Saari Kirsikka, Helsinki
Toivoniemi Jenni, Helsinki

puolivuotinen
Brotkin Anna, Helsinki
Heikkilä Ulla, Helsinki
Olsson Iris, Helsinki
Vartiainen Hannes, Järvenpää
Veikkolainen Pekka, Helsinki
Vuorinen Elli, Kaarina

Kirjallisuus

Kirjailijat
viisivuotinen
Honkasalo Laura, Helsinki
Härkönen Anna-Leena, Helsinki
Karlström Sanna, Helsinki
Kolu Siri, Vantaa
Sandström Peter, Åbo
Tavi Henriikka, Helsinki
Venho Johanna, Espoo
Viikilä Jukka, Helsinki

kolmivuotinen
Enckell Agneta, Helsingfors
Hassinen Pirjo, Jyväskylä
Hulkko Johanna, Nokia
Hyvärinen Lassi, Tohmajärvi
Koivukari Tapio, Rauma
Lindstedt Laura, Helsinki
Salmela Aki, Helsinki
Sandelin Annika, Helsingfors
Vuola Sinikka, Helsinki

yksivuotinen
Alasalmi Päivi, Akaa
Blomberg Kristian, Jyväskylä
Ekholm Johannes, Helsinki
Ellilä Kirsti, Turku
Halonen Magdalena, Masku
Holmberg Niillas, Utsjoki
Hytönen Ville, Tallinna
Kallio Katja, Helsinki
Kurtto Marianna, Sammatti
Laajarinne Jukka, Espoo
Lipasti Roope, Lieto
Liukkonen Miki, Helsinki
Oikarinen Risto, Helsinki
Pelo Riikka, Helsinki
Salminen Antti, Ylöjärvi
Seppälä Juha, Pori
Åsbacka Robert, Eskilstuna

puolivuotinen
Frantz Eva, Esbo
Ijäs Kaisa, Helsinki
Kekäläinen Tatu-Pekka, Kuopio
Kinnunen Tommi, Turku
Leikas Antti, Oulu
Paasonen Markku, Helsinki

Kääntäjät
viisivuotinen
Kojo Tuula, Helsinki

 

kolmivuotinen
Helkamo Taina, Helsinki
Kankaanpää Jaakko, Turku

yksivuotinen
Jansson Sami, Jyväskylä
Kattelus Kaisa, Helsinki
Manninen Sanna, Helsinki
Valkonen Tero, Helsinki

puolivuotinen
Nyström Taru, Napoli
Pääkkönen Saara, Helsinki.

Kuvataide

viisivuotinen
Gottberg Susanne, Helsinki
Karjula Pasi, Mänttä-Vilppula
Lounila Liisa, Helsinki
Palosaari Sari, Helsinki
Paunu Paavo, Rauma
Pieski Outi, Utsjoki
Puronen Riikka, Helsinki
Sandison Charles, Tampere
Teeri Maria, Närpiö
Tuori Anna, Helsinki

kolmivuotinen
Ala-Maunus Petri, Helsinki
Antas Axel, Kauniainen
Court John, Tornio
Heino Timo, Helsinki
Helin Mika, Helsinki
Kokko Tapani, Orimattila
Korpela Teemu, Helsinki
Laakkonen Juha Pekka Matias, Helsinki
Laakso Anni, Helsinki
Männikkö Pia, Helsinki
Nevalainen Reima, Porvoo
Nio Leena, Espoo
Pallasvuo Jaakko, Helsinki
Pennanen Anu, Helsinki
Pulkkinen Anssi, Helsinki
Rönkkö Nastja Säde, Helsinki
Sassi Pekka, Helsinki
Schroderus Noora, Salo
Straschnoy Axel, Helsinki
Vehosalo Kari, Helsinki
Wesamaa Laura, Helsinki

yksivuotinen
Adamsson Erika, Turku
Ainala Emma, Savonlinna
Arnold Dylan, Helsinki
Autio Elina, Valkeakoski
Czinege Michal, Nurmes
Eklund Eeva-Leena, Helsinki
Hallapuro Mari, Järvenpää
Heiska Tiina, Helsinki
Helenelund Corinna, Borgå
Hyrkkänen Anna, Tampere
Karsi Jouna, Turku
Kokko Jaana, Helsinki
Kumpulainen Hannele, Helsinki
Mielonen Tiina, Helsinki
Mäkikoskela Ville, Helsinki
Mäkinen Riku, Helsinki
Nio-Juss Noora, Helsinki
Ollikainen Paula, Nokia
Palmu Tiina, Helsinki
Pesonen Liisa, Kauniainen
Salonen Elsa, Turku
Saumya Vidha, Helsinki
Stauffer Kaarlo, Helsinki
Toukkari Milla, Helsinki
Turunen Aki, Helsinki
Vartiainen Timo, Helsinki
Vehviläinen Juha, Helsinki
Vihriälä Hanna, Tampere

puolivuotinen
Hallivuo Tuomas, Kankaanpää
Korkalo Tuomas, Rovaniemi

Mediataide
viisivuotinen
Estarriola Anna, Helsinki

kolmivuotinen
Långström Minna, Helsinki
Pelkki Sini, Helsinki
Sänpäkkilä Sami, Tampere

yksivuotinen
Ekola Meri, Savonlinna (valotaide)
Horelli Laura, Berliini
Laiho Anssi, Oulu (äänitaide)
Saarikko Petri, Helsinki
Salmi Kaisa, Helsinki

puolivuotinen
Motola Haidi, Helsinki
Niskanen Mark, Helsinki
Pathirane Sara, Helsinki
Salo Jani-Matti, Helsinki

Monitaide

kolmivuotinen
Kallinen Mikko, Helsinki
Salin Salla, Helsinki
Timonen Maija, Lontoo

yksivuotinen
Ahti Marja, Turku
Auer Camille, Turku
Goldstone Edwina, Riihimäki
Mattila Lauri Antti, Helsinki
Pellicer Kemê, Helsinki

Muotoilu

viisivuotinen
Taiviola Kirsti, Helsinki
Turunen Riitta, Heinävesi

kolmivuotinen
Kuo Chao-Hsien, Lahti
Nieminen Kari, Helsinki
Penttilä Tuulia, Fiskari
Runeberg Ru, Vasa
Vainio Johanna, Helsinki

yksivuotinen
Isopahkala Mari, Kalajoki
Keto Mari, Kööpenhamina
Kivivirta Kirsi, Helsinki
Martikainen Outi, Helsinki
Matikainen Tiia, Helsinki
Ripatti Timo, Helsinki

puolivuotinen
Jaakonaho Pasi, Inari
Paikkari Mari, Helsinki
Pandikow Wiebke, Helsinki
Wikberg Minttu, Helsinki

Musiikki

 

viisivuotinen
Alakotila Timo, Helsinki
Kivimäki Anne-Mari, Tampere
Mikkola Laura, Espoo
Mäkynen Teppo, Helsinki
Tarkiainen Outi, Ivalo

kolmivuotinen
Krokfors Ulf, Tervakoski
Innanen Mikko, Helsinki
Kujala Susanne, Vantaa
Leinonen Minna, Tampere
Pirttijärvi-Länsman Ulla, Utsjoki
Rahikainen Maria (Mariska), Helsinki

yksivuotinen
Berghäll Joakim, Helsinki
Egecioglu Anni Elif, Helsinki
Eskelinen Senni, Helsinki
Eskola Jukka    , Helsinki
Haavisto Joonas, Helsinki
Hartikainen Jarkko, Helsinki
Hirvelä Jouni, Helsinki
Holopainen Esa, Helsinki
Hynninen Maija, Vantaa
Kella Hannu, Hollola
Kilpiö Lauri, Helsinki
Käppi Pekko, Tampere
Lajunen Emilia, Helsinki
Lerche Pauliina, Kauniainen
Louhivuori Olavi, Helsinki
Luoto Meriheini, Helsinki
Maalismaa Eriikka, Helsinki
Majidi Marouf, Helsinki
Mertanen Janne, Joensuu
Naukkarinen Laura, Kemiönsaari
Piirto Johannes, Wien
Porra Lauri, Helsinki
Raasakka Mikko, Helsinki
Viitala Mirka, Helsinki
Yrjänä Aki, Porvoo
Zinovjev Sauli, Helsinki

Näyttämötaide

viisivuotinen
Mäki Teemu, Helsinki
Pöyhönen Merja, Turku
Turunen Saara, Helsinki

kolmivuotinen
Mustanoja Juha, Helsinki
Wingren Joanna, Helsingfors

yksivuotinen
Ferrafiat Perrine, Helsinki
Heino Markus, Helsinki
Heiskanen Marika, Pirkkala
Holopainen Johannes, Helsinki
Hosiasluoma Niina, Helsinki
Huitila Jukka, Rovaniemi
Izarra Ollikainen Elina, Helsinki
Jämsä Anne, Helsinki
Järvikallas Marko, Helsinki
Kivinen Miko, Kuopio
Laitinen Tuomas, Helsinki
Lajunen Elina, Helsinki
Leo Okko, Helsinki
Matikainen Jussi, Helsinki
Murtomaa Laura, Tammisaari
Näykki Meri-Maija, Tampere
Rejström Tom, Helsingfors
Rutanen Jenni, Turku
Räbinä Pasi, Oulu
Räikkä Tanjalotta, Tampere
Snicker Elina, Hämeenlinna

puolivuotinen
Aaltonen Erno, Helsinki
Aminoff Sofia, Pornainen
Erista Geoffrey, Helsinki
Halme Roosa, Kemiönsaari
Kivi Aino, Lahti
Laaksola Hennariikka, Helsinki
Lehtinen Ilja, Helsinki
Leppänen Kaisa, Helsinki
Louhivuori Ronja, Helsinki
Moila Jussi, Helsinki
Pahkala Aija, Helsinki
Sarkola Milja, Helsingfors

Sarjakuva- ja kuvitustaide

viisivuotinen
Hagelberg Matti, Helsinki

kolmivuotinen
Bondestam, Linda, Helsingfors
Sormunen Riikka, Helsinki

yksivuotinen
Hukkanen Sanna, Joensuu
Hyrri Juliana, Helsinki
Meltio Eeva, Helsinki

puolivuotinen
Leka Kaisa, Porvoo
Pentti Camilla, Helsinki

Sirkustaide

viisivuotinen
Nio Kalle, Espoo

kolmivuotinen
Sartori Do Vale Luis, Helsinki

yksivuotinen
Järvinen Milla, Kirkkonummi
Kallo Jenni, Rovaniemi
Lehto Kalle, Helsinki

Taidejournalismi

kolmivuotinen
Soikkeli Markku, Tampere

yksivuotinen
Jerrman Toni, Helsinki
Pasanen Anu, Turku
Römpötti Harri, Helsinki
Tuomela Matti, Helsinki

 

Tanssitaide

viisivuotinen
Lindfors Sonya, Helsinki
Pirinen Elina, Helsinki

kolmivuotinen
Mandelin Jarkko, Helsinki
Palmgren Sari, Vantaa
Torkkel Anna, Turku
von Bagh Jenni-Elina, Helsinki

yksivuotinen
Koskinen Anni, Helsinki
Lehtovaara Veli, Helsinki
Pajala-Assefa Hanna, Helsinki
Partanen Jarkko, Helsinki
Talonen Virva, Helsinki
Yli-Maunula Pirjo, Oulu

puolivuotinen
Gurevitsch Sara, Helsinki
Haaponiemi Matti, Tampere
Häkkinen Anna Maria, Helsinki
Kovamäki Sara, Helsinki

Valokuvataide

viisivuotinen taiteilijaprofessoriapuraha
Halso Ilkka, Orimattila
Tammi Maija, Helsinki

kolmivuotinen
Kekarainen Pertti, Helsinki
Kiiski Hertta, Turku
Rikala Mikko, Helsinki
Savolainen Maija, Helsinki
Vatanen Niina, Helsinki

yksivuotinen
Lenkkeri Ville, Tukholma
Niittyvirta Pekka, Helsinki
Parkkinen Sami, Helsinki
Saarikoski Aura, Helsinki
Vera Nita, Helsinki

Musiikintekijän hyvinvointipäivä kevät 2018

Time: today 28.5. – you 29.5.2018. The event starts at 11.30 am at lunchtime.
Place:  Spa Hotel Päiväkumpu , os. Ylhäntie 1, 09120 Karjalohja.

The seats are filled in the order of registration, the first 11 can be accommodated. The event is free of charge and only to members of Finnish Musicians. To get to the place, the Finnish Musicians will reimburse travel expenses. NB! Learn about new Travel Compensation Instructions .

The participant link opens here on May 8, 2018 at 10am.


Spa Hotel At daytime, participants can enjoy the peace of nature, visit the spa and the hotel’s gym.

You will need: comfortable clothing and, if possible, your own blouse. Take the blanket into mindfulness training. Also, have a little of your own food if you need it. There are no shops in the immediate vicinity. Also, if you like, take a bathing suit for the spa and sportswear for the gym.

Package includes: lunch, dinner and breakfast. Other purchases (eg minibars, drinks, other meals) are paid on a self-catering basis.

PROGRAM

Ma 28.5.2018

  • 11.30 meeting for lunch
  • 12.30 switch to group work. With a trained tutor approaching the subject:  Mindfulness as a resource for creative work
    • The Mindfulness theme is approached through theoretical background and participants’ own experiences
    • the importance of conscious presence: what mindfulness is and the benefits of mindfulness training
    • regulation of your own nervous system, the importance of relaxation and calming
    • strengthening of concentration and conscious presence
    • strengthening self-esteem
    • building an optimally creative working space for yourself and harnessing creativity
  • 14 break
  • 14.30  From Theory to Practice: Guided Exercises
    • various types of breathing and mindfulness exercises are conducted
    • with the aim of achieving a conscious presence through their own experience
    • Finally, sharing common experiences and making independent work placements
  • 16 from the free time. Hotel rooms are available from 16am
  • 17-19 dinner
  • free time, socializing with colleagues. The spa is open until 21:00
Tue 29.5.2018
  • 7.15-9.30 hotel breakfast
  • free time, eg morning swimming (for hotel guests only) every day from 10am to 12pm
  • Check out 12

Marjukka Laurola is a mindfulness instructor for the  musician’s wellbeing day . He is a musician-based mental health psychologist and psychic trainer who specializes in supporting the wellbeing of artists and the specific issues of creative industries.Marjukka has a reception in Helsinki and she also trains, works and writes about the themes
. marjukkalaurola.com
www. the artist’s psychiatric nurse

Photo: Ida Stenros

Warmly welcome to relax!