EN | SVE
Yhteystiedot
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Tekoälyn pahimmat skenaariot torpataan edunvalvonnalla

Tekijä: paatoimittaja

Tekoälyn pahimmat skenaariot torpataan edunvalvonnalla

Julkaistu

Kappale kuulosti aivan yhdeltä maailman tunnetuimmista hiphop-artisteista. Äänen takana ei kuitenkaan ollut ihminen, vaan kone.

Maaliskuussa 2023 ranskalais-amerikkalainen AllttA-yhtye latasi YouTube-palveluun Savages-nimisen kappaleen. Sen lauluraita oli tekoälysuodattimen avulla saatu kuulostamaan Jay-Z:ltä, yhdeltä genrensä tunnetuimmista tekijöistä.

Suhteellisen tuntemattoman duon kappale sai maailmanlaajuisen huomion ja muodostui yhdeksi monista vedenjakajista, joita tekoälyn saapuminen musiikkimarkkinoille on luonut.

“Olen hyvin tietoinen siitä, että teknologiaa ei voi pysäyttää. Kun pullon henki on vapaana, sitä ei voi enää työntää takaisin”, Jay-Z:n tuottaja ja pitkäaikainen yhteistyökumppani Young Guru kirjoitti pian Instagramissa.

Musiikkiala jakaa näkemyksen. Generatiivinen eli sisältöä luova tekoäly on täällä, ja sitä on jo koulutettu muusikoiden ja lauluntekijöiden työllä eli erilaisilla äänitteillä ja tallenteilla – ilman lupaa. Näin kone pystyy tuottamaan tutun kuuloista musiikkia nappia painamalla. Nyt kysymys kuuluu, kuinka toimintaa säädellään.

Keskustelu on edennyt nopeasti ja synnyttänyt uusia kysymyksiä. Onko tekoälyn luoma sisältö esimerkiksi uusi, itsenäinen teos, vai ainoastaan jäljitelmä? Entä millä ehdoilla tekoälyn voi antaa hyödyntää musiikintekijöiden työtä? Ja kun musiikkia voi luoda liki ilmaiseksi, mitä se tekee musiikintekijöiden ansioille?

SUOMALAISEN musiikkialan asenteet tekoälyä kohtaan ovat muuttuneet lyhyessä ajassa kielteisemmiksi.

Tekijänoikeusjärjestö Teosto teki ensimmäisen tekoälyä koskevan kyselynsä vuonna 2023. Kysely toistettiin pian uudelleen, ja tammikuussa 2025 järjestö julkaisi uudet tulokset musiikkialalla työskentelevien näkemyksistä ja kokemuksista tekoälyn hyödyntämisestä musiikissa.

Vaikka aikaa kyselyiden välillä oli reilu vuosi, muutos oli selkeä. Ensimmäisessä kyselyssä tunnelma oli vielä odottavainen, mutta nyt uhkakuvat olivat nostaneet päätään, tekijänoikeusjärjestön yhteiskuntasuhdejohtaja Vappu Aura totesi tiedotteessa tammikuun lopussa.

Tämä näkyy luvuissa. Kielteisesti tai erittäin kielteisesti tekoälyyn musiikinteossa suhtautui 72 prosenttia vastaajista, kun edellisessä kyselyssä vielä 43 prosenttia vastaajista suhtautui siihen myönteisesti.

Myös vastaajien näkemys tekoälyn tuottamasta sisällöstä oli muuttunut. Vuonna 2023 vastaajista 36 prosenttia oli ollut sitä mieltä, että tekoälyn luoma sisältö voi olla oikeaa taidetta, mutta nyt näin ajatteli enää 13 prosenttia vastaajista.

Toisaalta vastauksissa näkyi realismi. Vuoden 2023 kyselyssä noin puolet vastaajista olisi ollut valmis antamaan musiikkinsa tekoälysovellusten käyttöön korvausta vastaan, kun vuoden 2025 kyselyssä osuus oli noin kaksi kolmannesta.

Kyselyyn vastanneiden musiikintekijöiden suurimmat huolenaiheet kohdistuivat toimeentuloon. 87 prosenttia vastaajista oli huolissaan tekoälyn luomasta epäreilusta kilpailusta, 85 prosenttia musiikin plagioinnista ja 83 prosenttia tulojen vähenemisestä.

Toisaalta kolme neljännestä myös näki tekoälyssä mahdollisuuksia oman työnsä helpottamiseen, esimerkiksi työvaiheita automatisoimalla.

Uutta kyselyssä oli musiikintekijöiden ajatukset heidän tulevaisuudenansioistaan. Neljä viidestä vastaajasta uskoi, että tekoäly oli heikentänyt heidän musiikistaan saamiaan tuloja. Toisaalta lähes viidennes vastaajista uskoi, että tekoäly on parantanut heidän tulojaan, ja että se parantaa niitä viiden vuoden päästä.

TEOSTON toimitusjohtaja Risto Salminen antaa haastattelun tammikuun lopulla, jolloin hän on käynyt Brysselissä tapaamassa muita eurooppalaisia tekijänoikeusjärjestöjä ja kuulemassa digi- ja teknologiakomissaari Henna Virkkusta.

Salmisen puhetapa kertoo paljon siitä, miten teknologia-alaan pyritään vaikuttamaan. Kritiikin rinnalla hän korostaa mahdollisuuksia ja sitä, kuinka luova ala haluaa olla osa ratkaisua ja AI:n kehittämistä.

Toisaalta hän on suorapuheinen kääntöpuolista. Salminen näkee generatiivisessa tekoälyssä potentiaalisen uhan, jos se jatkaa kehittymistään nykyisellä tahdilla. Taloudelliset menetykset voivat pahimmillaan olla mittavia jo 2020-luvun lopulla, hän arvioi.

“Haluan henkilökohtaisesti uskoa siihen, että asiat eivät etene pahimpaan skenaarioon asti, vaan kansainvälisellä edunvalvonnalla pystymme vaikuttamaan asioihin.”

Positiivisten näkökulmien pitäminen mukana on ymmärrettävää, koska tekijänoikeusjärjestöt haluavat päästä neuvottelupöytiin. Tähän mennessä musiikkialan tekoäly-yritykset eivät Salmisen mukaan ole kuitenkaan olleet halukkaita neuvotteluihin. Siksi ratkaisua on haettu raastuvasta.

Yhdysvaltalainen musiikin tekijänoikeusjärjestö RIAA haastoi kesäkuussa 2024 oikeuteen musiikkialan tekoälypalvelut Suno AI:n ja Udion. RIAA:n mukaan palvelut loivat tekijöitä matkivaa musiikkia ilman tarvittavaa lisensointia ja rikkoivat näin tekijänoikeuksia.

Samalle polulle on lähdetty myös Euroopassa. Saksalainen musiikin tekijänoikeusjärjestö GEMA haastoi marraskuussa 2024 oikeuteen ChatGPT-palvelustaan tunnetun Open AI:n ja tammikuussa 2025 Suno AI:n.

Eurooppalainen musiikkiala on Salmisen mukaan varsin yksimielinen vaatimuksistaan. Oikeuksia pitää kunnioittaa esimerkiksi neuvotteluiden, sopimusten ja korvausten maksamisen muodossa. Lisäksi teknologiayhtiöiden pitää kertoa läpinäkyvästi, minkälaisella aineistolla tekoälyä on koulutettu.

“Tässä pitäisi saada aidot neuvottelut toimialan kesken käyntiin, ja jos niitä ei muuten saada, sitä pitäisi ohjata lainsäädännöllä, jotta tekoälytoimijoilla olisi aktiivinen velvollisuus hankkia lisenssi ja huolehtia, että korvauksia maksetaan”, Salminen sanoo.

Nykytiedon valossa toimenpiteille on tarvetta. Generatiivinen tekoäly uhkaa merkittävästi luovan alan tekijöiden toimeentuloa, selviää kansainvälisen tekijänoikeusjärjestöjen kattojärjestö CISAC:n tilaamasta tutkimuksesta.

Joulukuussa 2024 julkaistun tutkimuksen mukaan musiikintekijät voivat menettää tuloistaan 24 prosenttia – 10 miljardia euroa – vuoteen 2028 mennessä tekoälysisältöjen takia. Samalla teknologiayhtiöt rikastuvat.

MUTTA kun generatiivisella tekoälyllä voi jo luoda tutun kuuloista musiikkia, onko musiikintekijöille enää kysyntää?

Teoston tammikuisessa kyselyssä 64 prosenttia vastanneista musiikintekijöistä uskoi, että tekoälyllä luodut teokset voivat korvata ihmisen luoman musiikin. Osin tämä on totta – mutta osin ei.

Suomen Musiikintekijöiden hallituksen jäsen, lauluntekijä Kyösti Salokorpi huomautti blogitekstissään joulukuussa 2022, miten musiikin tekemisen helpottuminen ei ole aiemminkaan korvannut musiikintekijöitä.

“Vaikka kuka tahansa voi periaatteessa tehdä juuri sitä aiemmin pelättyä konemusiikkia omalla puhelimellaan tai läppärillään, menestyneiden tekijöiden kärki on silti pysynyt kovin kapeana”, hän muistutti.

Stig-artistinimellä tunnettu Pasi Siitonen on viime vuosina esiintynyt runsaasti julkisuudessa tekoälyn hyödyntämisen ja kokeilun tiimoilta. Hän on itse kertonut käyttävänsä tekoälyprojektissaan vain murto-osaa teknologian luomista sisällöistä. Ihmistä tarvitaankin edelleen mukaan – ainakin kuratoimaan.

Teoston, Suomen Musiikintekijöiden, Suomen Säveltäjien ja Suomen Musiikkikustantajien edunvalvontapäällikkö Iiris Suomelan mukaan generatiivista tekoälyä käytetään jo nyt luomaan taustamusiikkia tilanteisiin, joissa se ei ole pääasiallisen huomion kohteena – esimerkiksi baareihin tai tosi-tv-ohjelmiin.

“Tällainen musiikki on ollut keskeinen osa musiikintekijöiden tulovirtaa. Joillekin se on ollut päätyö, joillekin kohtuullisen tasainen osa tulovirtaa. Jos se katoaa, se vie monelta mahdollisuuden työskennellä tällä alalla ammattimaisesti”, Suomela sanoo.

Hänen mukaansa ollaan kuitenkin vielä kaukana siitä, että ihmiset haluaisivat varta vasten kuunnella tekoälyn luomaa musiikkia.

Suomelan mukaan moni päättäjä uskoo, että tekoäly olisi tulevaisuuden haaste, eikä niinkään nykyhetken. Musiikkiala on kuitenkin yksi ensimmäisistä aloista, joilla ihmisiltä on jo hävinnyt toimeentuloa tekoälyn takia, hän huomauttaa. Alalle on ollut haitallista se, että ettei tekoälyn käyttöä ole säännelty kunnolla, eikä valvonta ole ollut riittävää.

“Musiikin käyttäminen ilman korvausta on piratismia. Se on jo nyt laitonta, mutta sen on annettu rehottaa”, Suomela sanoo.

Toisaalta hän näkee, että generatiivista tekoälyä voi käyttää vastuullisesti. Jos tekoälypalvelussa esimerkiksi olisi hankittu luvat sisällön käyttöön, tekijälle maksetaan korvaus ja tiedot tekijänoikeusraportointia varten järjestyvät, toiminta muistuttaisi Suomelan mukaansa esimerkiksi sämpläystä.

“Musiikkia on pitkään tehty niin, että ammennetaan muiden tekemästä työstä. Kukaan vastuullinen tekijä ei kuitenkaan tee sitä ilman, että kunnia ja osuus tuloista menevät sinne minne ne kuuluvat.”

Tekstissä mainittu kappale: Savages (Säv. Sylvain Richard, san. Jason Medeiros)

Lue Teoston tekemä Tekoäly musiikkialalla 2025 -tutkimus.

Tervehdys, taikuuden tekijät

Julkaistu

Onpa ollut innostavaa koota tätä ensimmäistä päätoimittamaani Musiikintekijää. Vaikka olen tehnyt musiikkijournalismia neljännesvuosisadan, on minulla poikkeuksellisen vahvasti olo, että nyt ollaan asian ytimessä.

Tässä lehdessä saa ja pitää keskittyä siihen magiasta suurimpaan: lauluntekemiseen.

Se on minulle rutkasti suurempi mysteeri kuin teille, Musiikintekijöiden jäsenille. Vaikka olenkin muutaman kappaleen elämässäni tehnyt ja ne jopa cd-levylle asti esittänyt, eivät Teosto-tuloni olisi koskaan riittäneet edes Suomen Musiikintekijöiden jäsenyysrajaan. Olen siis sillä sektorilla ikuinen harrastaja ja aloittelija. Ja sen kanssa täysin sinut.

Positioni takia jaksan innostua loputtomasti siitä taidosta, mikä teillä on. Oli kyse sitten näennäisen yksinkertaisesta rockriffistä, ikiaikaisia perinteitä kunnioittavasta ja uudistavasta kansanmusiikista, psykedeelisestä metallista, virtaviivaisesta popista, kellariräpistä tai täysin uusia uria etsivästä nykymusiikista, sama ihana mysteeri on läsnä: millaisesta ihmisestä tämä kaikki on lähtöisin ja millaisen matkan se on kulkenut ennen päätymistä korviini.

Paino sanalla ihminen.

Tässä lehdessä käsitellään nykyajan kuumimpiin lukeutuvaa puheenaihetta eli tekoälyä. Itse teknologiamyönteisenä ja kaikesta uudesta innostuvana suhtaudun aiheeseen ristiriitaisesti. Olen kiinnostuneena testaillut tekoälysovelluksia ja hämmästellyt niiden valtavan nopeaa kehitystä, mutta toisaalta tuntuu koko ajan selvemmältä, että niiden maagisimpien hetkien takana on nyt ja aina oltava ihminen.

Mikko Meriläinen
Päätoimittaja

Olkaamme ylpeitä

Julkaistu

”Alussa oli suo, kuokka ja Jussi”, alkaa Väinö Linnan klassikkoteos Täällä Pohjantähden alla. 1880-luvulla suurin osa suomalaisista teki raskasta, fyysistä työtä Jussi Koskelan tavoin. Olemmeko vielä lähes 150 vuotta myöhemmin jämähtäneet agraariyhteiskunnan jäänteisiin, jossa työn kuuluu olla ilotonta puurtamista?

Meistä musiikintekijöistä varmasti jokainen on saanut kuulla ”oikeista töistä”, jollaiseksi musiikintekemistä ei lasketa. Ainakaan näiden kommentoijien mielestä. Joskus edes läheisimmätkään eivät ymmärrä työtämme. Välillä se voi olla liikaa muutenkin epävarmassa (työ)elämässämme.

Mutta mikä muu asia kuin musiikki on yhtä vahvasti läsnä ihmiselämän kaikissa vaiheissa, arjessa ja juhlassa, ilon ja surun keskellä? Ei ainakaan minulle tule kovin montaa mieleen. Ja sen musiikin on aina tehnyt joku. Musiikilla on tekijänsä – todellakin!

Vauvat putkahtavat usein maailmaan musiikin soidessa ja musiikki soi myös silloin, kun hyvästelemme rakkaamme viimeisen kerran. Voimme tanssia ja laulaa riehakkaasti musiikin tahtiin, toisaalta musiikki lohduttaa ja rauhoittaa kun tarvitsemme sitä. Musiikki on läsnä kaikissa elämän tärkeissä kiinnekohdissa, se kantaa muistoja. Mitä olisi maailma ilman musiikkia?

Suomen Musiikintekijät täyttää 70 vuotta. Nyt on aika juhlia sekä rakasta yhdistystämme että meitä kaikkia musiikintekijöitä. Olemme tärkeitä, meidän ammattimme on tärkeä. Olkaamme siis ylpeitä, meillä on siihen syytä!

Pauliina Lerche
puheenjohtaja
Suomen Musiikintekijät

Akun juhlalataus

Julkaistu

Toimintamme koetaan merkitykselliseksi. Tästä kertoo jäsenmäärän jatkuva kasvu. Olemme saaneet kuulla uusien jäsenten illassa sekä lukea Musiikintekijä-lehden uusien jäsenten esittelysivuiltakin, että ammattimaisesti toimivien musiikintekijöiden joukkoon kuuluminen koetaan kunnia-asiaksi.

Yhdistyksemme menestys on oletettavasti sen seurausta, että olemme löytäneet tasapainon pitkällä aikavälillä rakennetun asiantuntijuuden ja uusiutumisen välille. Asiantuntijuus ja ammattimaisesti toimivien musiikintekijöiden kattava edustavuus ovat toimintamme kivijalka. Lisäksi on tärkeää olla hereillä ja herkkänä yhteiskunnan muutoksille ja tekijyyden sekä musiikkialan markkinoiden muuttumiselle.

Yhteiskuntaa ja etenkin julkista rahoitusta koettelevat turbulenssit hipovat yhdistystämmekin. Ajattelen kuitenkin niin, että historiamme, aatteemme ja valpas otteemme tulevaisuuden rakentamiseen kantavat. Reagoimme tarkoituksenmukaisesti, emme tuuliviirin lailla.

JOHTAMISOPPEJA on monenlaisia. Syntyy ideologioita ja uusia käytäntöjä, ja kukin johtaja kietoo niistä omaa lankakeräänsä organisaationsa arkeen. Luotettavuus, toisen kunnioittaminen ja yhdenvertaisuus ovat minulle henkilökohtainen missio, ja ne ovat osa johtamisfilosofiaani. Yhdistyksen toiminnanjohtajana tunnen vahvaa yhteyttä jäsenistöömme. Yhteisöllinen vastuu kantaa toivottavasti myös toimistomme ulkopuolelle – myös sinne, mistä katsoen tunnumme kaukaisilta.

Tommy Tabermann ei todennäköisesti tarkoittanut alla olevaa runoaan johtamisopiksi, mutta kun siihen tutustuin, koin vahvasti: näin olen minäkin elämän ja vastuullisen yhteiselon nähnyt.

Elinehto

Kaikkea saa tehdä.
Kaikkea pitää tehdä.
Kaikkia ovia pitää tempoa,
kaikkia kuita kurkotella.
On vain yksi ehto,
elinehto:
Värisevää sielua
ei saa tallata.

Tommy Tabermann
Intohimon panttivanki, 1980.

 

TÄMÄ Musiikintekijä-lehden Juhlanumero jää rakkaan päätoimittajamme Sanna Korkeen viimeiseksi tämän muotoiseksi työksi yhdistyksellemme. Kiitän koko sydämestäni sinua Sanna tämän lehden toimittamisesta ja ajanmukaistamisesta, jota sinun aikanasi tehtiinkin useasti. Muistakaamme ikuisesti, että Sannan päätoimittaja-aikana Musiikintekijä-lehti sai Vuoden laatulehti -palkinnon vuonna 2019.

Aku Toivonen
toiminnanjohtaja
Suomen Musiikintekijät

Hattu päästä ja näkemisiin!

Julkaistu

JO MUINAISET kreikkalaiset nerot tunnustivat musiikin voiman. Aristoteles suositteli huilumusiikkia tunnekuohuista vapautumiseen, Platon sanoi musiikin palauttavan sielun harmonian ja tyytyväisyyden, Pythagoras uskoi musiikin rytmin parantaviin vaikutuksiin.

Musiikki hellii ja hoitaa ihmistä monin tavoin. Se aktivoi niitä aivojen alueita, jotka säätelevät vireyttä, huomiokykyä, käsitteellistä ajattelua, muistia, tunteita sekä liikkeitä.

Ilmankos musiikintekijät ovat hullaantuneita työstään. He ovat musiikin parantavan voiman alkulähteillä ja jos eivät lääkärin liksoille pääsekään, niin tekevät työtä, joka palkitsee monella tavoin. Musiikintekijöillä on mahdollisuus purkaa työhön omia tuntemuksiaan ja lupa liikuttua sen jäljestä.

SUOMESSA tehdään hienoa ja monipuolista musiikkia, jonka tekijöistä olen saanut kirjoittaa ja lukea Musiikintekijä-lehteä päätoimittaessani. Olen noteerannut muutamia asioita, jotka yhdistävät tätä ammattikuntaa. Niitä ovat työmoraali, tahdonvoima ja rohkeus. Se mitä tehdään, tehdään aina niin hyvin kuin osataan. Se mitä ei osata, opetellaan. Alan epävarmuus on hidaste, mutta ei este, ja pärjääminen kysyy luovuutta ja kykyä uudistua.

Musiikkia on usein harrastettu jo lapsesta asti, ja taitojen kartuttamiseen on käytetty lukemattomia tunteja ja vuosia. Ammattilaiseksi ryhtyminen vaatii riskien ottamista ja usein yrittäjähenkisyyttä.

Siispä hattu päästä kaikille musiikintekijöille – ja myös 70-vuotiaalle yhdistykselle. On ollut ilo olla mukana toiminnassa; ensin jäsenenä 1990-luvun puolivälistä saakka ja sitten lehden päätoimittajana vuodesta 2012.

MERKKIPÄIVÄN kunniaksi tehtiin lehdestä juhlanumero, jossa puheenvuoron saa parikymmentä Musiikintekijöiden jäsentä. Myös lehden juttujen kirjoittajat ovat jäseniämme. Koska juhlanumero on viimeinen päätoimittamani Musiikintekijä, on aika lähettää halaukset kaikille lehteen vuosien varrella kirjoittaneille sekä valokuvanneille / piirtäneille ja haastatelluille taitureille.

Haluan kiitellä myös hallitusta ja toimistolaisia luottamuksesta. Yhdessä graafikko Tuukka Lindqvistin kanssa olemme saaneet tehdä sisällöllisesti ja visuaalisesti laadukasta printtijournalismia. Yhteistyö on ollut sujuvaa, luovaa ja hauskaa. Viimeisin lehden printtiversiouudistus tehtiin alkuvuodesta. Samalla oli tarkoitus ajantasaistaa tämä lehden nettiversiokin ja avata sille musiikintekijalehti.fi-sivusto, mutta se jäi toteutumatta.

Missioni on ollut tehdä ammattilehteä, joka antaa lukijoille inspiraatiota ja kollegiaalista tukea. Muistankin lämmöllä kaikkia teitä musiikintekijöitä, jotka olette kertoneet ajatuksianne lehdessä avoimesti ja rohkeasti.

Kaikkea hyvää toivottaen
Sanna Korkee
päätoimittaja

Tilaa Musiikintekijän printtilehti tästä

Musiikintekijät ovat heimoni

Julkaistu

VERKOSTOITUMINEN on melkoinen muotisana. Mielikuva on jotenkin juhlava, sellainen, että varmaan vaatisi hiotun hissipuheen ja pahviset käyntikortit. Ei siis ollenkaan sellainen kuin ensimmäinen piipahdukseni yhdistyksemme tilaisuuteen, kymmenen vuotta sitten.

Tulin yksin. Erotin jo narikassa monet ystävälliset kasvot, vaikken tuntenut yksiäkään. Äkkiä joku nappasikin hihasta, pyysi pöytään, kyseli ja jutteli. Esittäydyttiin ja oltiin hetkessä tuttuja. Ystävällisiä kasvoja oli kaikkialla: vessajonossa, kahviautomaatilla, jatkoseurueessa. Hissipuhe tuli hiottua siinä illan aikana, kun vastasin moneen kertaan samaan kysymykseen: ”kuka sä oot ja mitä teet?”. Oli mahtavaa tutustua. Käyntikortteja ei tosiaan tarvittu: seuraavana päivänä kuuntelin junassa uusien tuttavuuksien tekemiä biisejä Spotifysta. Ai tällasta!

OLIN jo saanut kuulla levy-yhtiöpomolta, että musiikintekijän urani esteeksi saattaa tulla se, että olen Oulusta. Siis kaukaa. Kaukaa mistä? No maailman navasta, tietenkin! Päätin, että tästä se ei jäisi kiinni. Tulisin vaikka pienimpiinkin kissanristiäisiin, ja niin olen tullut. Arvostan todella sitä, että yhdistyksemme linjaus on maksaa matkat tapahtumiin pitkänmatkalaisille.

Uusia, ystävällisiä kasvoja on tullut tutuksi joka ikinen kerta. On tavattu myös kursseilla, biisileireillä ja Teamsissa. Aloitettu aina alusta: ”kuka sä oot ja mitä teet?”. On iloittu toisten onnistumisista, kannustettu eteenpäin ja annettu apua.

Oman ammatti-identiteettini kasvun huomaan siitä, miten vastaus tuohon kysymykseen on hioutunut. Nyt se tulee jo apteekin hyllyltä: ”Olen Kati Oulusta, sanoittaja. Teen enimmäkseen iskelmää ja pop-iskelmää muille, mutta ammattikirjoittajana kirjoitan monipuolisesti kaikkiin genreihin. Entäs sä?”

SUOMEN Musiikintekijät on kasvanut hurjasti ja uusia, ihania tyyppejä on tullut mukaan. Olen suositellut jäsenyyttä ja tapahtumiin osallistumista monelle. Olen pyrkinyt itse olemaan ne ystävälliset kasvot, jotka kohtasin kymmenen vuotta sitten.

On tehty musaa yhdessä. Joskus tavattu pikkujouluissa ensimmäistä kertaa elävänä. ”Ai moi se oot sä, mehän ollaankin tehty biisi yhdessä!”.

Näiden kohtaamisten hyvää tunnelmaa olen joskus ääneenkin analysoinut. Tässä porukassa on turvallista heittäytyä kuinka syvälliseen keskusteluun tahansa, kun tietää, että luovan työn tekijöinä kaikki ovat tottuneet itsensä avaamiseen. Perinteinen ”mitä kuuluu?” ei ole näissä karkeloissa pinnallinen kysymys.

HARVASSA yhteisössä syntyy äkkiä niin vahvoja siteitä kuin tässä porukassa. Vaan ihmekös tuo: moni puurtaa poterossaan yksin, minäkin, joten yhteiseen ”kahvihuoneeseen” kannattaa tosiaan saapua vähän kauempaakin.

Musiikintekijät ovat heimoni. Huomaan sen siitä… apua. Jos tää olis biisinteksti, seuraava kuuluisi siihen ”hiotaan tätä ilmaisua vielä” -kategoriaan. Mutta mennään nyt tällä. Huomaan sen siitä, miten sydämessäni läikähtää joka kerta, kun tulen omieni joukkoon.

Kati Valjus
sanoittaja
Oulu

Johannes Brotherus: Aina joku pikkuinen idea

Julkaistu

”Jaksan kiitos tosi hyvin. Mulla on sellainen jopa levännyt olo”, vastaa Johannes Brotherus, joka on viettänyt viimeiset pari vuotta keikoilla yhtyeensä Kuumaan kanssa. Haastatteluhetkellä kesän rundista on kuukauden verran, ja marraskuisen Maasta kuuhun -areenakiertueen esituotanto ja treenaus täydessä vauhdissa.

”Vähän on jo fiilis, että joko mennään.”

Viimeistään vuonna 2023 Uuden Musiikin Kilpailun myötä suursuosioon ponnahtaneen yhtyeen keulakuva ei kaipaa irtiottoja. Hän on pienestä asti kasvanut elämään, jossa musiikki on jokapäiväinen asia. Taiteilijaperhe ja kolmentoista vuoden viulunsoittoharrastus pohjustivat polun moniin rooleihin musiikintekijänä.

”MULLA on aina ollut tarve tuottaa jonkinlaista meteliä. Kolmevuotiaana sain impulssin viulunsoittoon vanhasta Hepokatti-VHS:stä, jossa viulua soittava heinäsirkka sai tavarat lentämään soitollaan. Se oli taianomaista. Olin onnekas ja pääsin heti tunneille Käpylän musiikkiopistoon.”

Myös sisarukset soittivat. Ensimmäiset bändikaveritkin olivat siis lähellä.

”Vaikka klasaopinnoissa oltiin, niin Suzuki-metodiin kuului korvakuulolta soittaminen nuottien sijaan ja se oli hauskaa. Isoveljen kanssa opeteltiin korvakuulolta Beatlesia, joka oli kotona lapsuudenmusaa. Päädyttiin katusoittamaan ja jossain vaiheessa tekemään omiakin biisejä.”

Kotona oli hyllykaupalla vinyylejä, musiikkiin monelta kantilta tutustuttava muusikkoisä ja nyt työhuoneella majaileva satavuotias piano, jonka kulmaan Brotherus pienenä juoksi pää edellä.

”Ja kasettimankka, jolla omia höpötyksiä ja biisejä pystyi äänittämään. Se oli mullistavaa.”

Lapsesta asti tottui myös siihen ajatukseen, että taidetta voi tehdä työkseen. Sitä Brotherus pitää ratkaisevana. Säveltäminen, teatteri ja treenisalit näyttäytyivät normaaleina asioina.

”Mihinkään ei painostettu, mutta omaa kipinää kannustettiin. On tärkeää, että jos lapsessa syttyy tekemisen valo, lähellä on joku, joka näkee sen.”

Viulunsoittoa Brotherus opiskeli musiikkiopiston jälkeen vielä Pop & Jazz Konservatoriossa. Konserttiviulistiksi hän ei kuitenkaan haikaillut. Nuoteista soittamista enemmän kiinnosti vapaampi musisointi.

”Koitan silti yhä pitää soitinta lähellä itseäni, teen paljon jousisovituksia ja tuotantoja niin meidän kuin muiden kappaleisiin. Uskon, että viulun jynssääminen on jättänyt ison jäljen tapaani tehdä musiikkia.”

TÄHÄN mennessä kolme albumia ja lukuisia hittejä julkaissut Kuumaa sai alkunsa Kallion lukion aikoina vuonna 2016. Aluksi viisihenkiseen yhtyeeseen kuuluvat Brotheruksen lisäksi nykyään rumpali Jonttu Luhtavaara ja basisti Aarni Soivio. Homma on toiminut alusta asti mutkattomasti, ja yhdessä on edelleen päivittäin hauskaa.

”Ja musaa tehdään koko ajan ihan vain siksi, että tykätään siitä. Niin ei myöskään tule tulppia, pysyy hyvä hölkkäkondis yllä.”

Alkumetreillä bändille tarjottiin valmiitakin kappaleita, mutta biisit haluttiin opetella tekemään itse.

”Se on myös pitänyt meitä yhdessä. Meillä on tämmöinen kiva askartelukerho, joka kokoontuu. Ekan levyn aikaan apuna oli kyllä myös monia ulkopuolisia kirjoittajia, joille olen hirmu kiitollinen. Suomenkielisten tekstien tekeminen oli mulle silloin kauheaa tiristämistä. Ilman yhteisiä sessioita en olisi löytänyt samoin omia suuntaviivoja.”

Kuumaan biisejä on tehty ”kaikenmaailman pöpeliköissä ja välillä ulkomaillakin” mutta usein jonkun ryhmäläisen työhuoneessa saman käytävän varrella Kalasatamassa. Laulut syntyvät yhdessä soittamisen kautta sen kummemmin suunnittelematta, Brotherus tuolloin useimmiten pianolla. Tekstien kirjoittamiseen hänellä on tukena muistilista, johon hän on vuosikaudet kerännyt sanoja, lauseita ja havaintoja ympäröivästä elämästä.

”Rick Rubin kutsuu tuollaisia ideoita siemeniksi. Välillä kun on se yliluonnollisen tuntuinen kokemus, että biisi tulee kuin tuulenpuuskana, jostain annettuna, yksi teoriani on, että tavallaan kappaletta on mielessään kirjoittanut jo kauan matskua keräämällä.”

Esimerkiksi megahitti Ylivoimainen syntyi kutakuinkin näin:

”Tuottajamme Jonas Olsson laittoi rumpukompin, että tässä tempo, Jonttu otti e-mollin, Aarni siinä basson kanssa, kaikki alkoivat ulista jotain melodioita, ja kun soivaa asiaa oli tarpeeksi, menin keittiöön muistilistalle ja humps.”

Yhdessä tekeminen on yhtä innostunutta ja paineetonta kuin alkuaikoina, jolloin yleisöt olivat vielä pieniä.

”Aikaa on vietetty yhdessä niin paljon, että ideointi on vapaata ja työskentely egotonta. Pelkoja tai häpeää ei ole, ja toisiltamme opitaan koko ajan. Ja menestymisen paineet on yritetty kääntää niin että onpa siistiä, kun ihmisiä kiinnostaa. Onnistumiset on tuoneet itsevarmuutta.”

Hyvän meiningin säilymisessä Brotherus korostaa koko ydintyöryhmän merkitystä.

”Tuottaja on ollut koko ajan sama, ja Universalilla ja Fullsteamilla on mahtavaa porukkaa. On tosi paljon väliä, millaiset ihmiset ympäröi, etenkin, kun suosiota tulee enemmän. Ylipäätään lähimpien huolenpito on mahdollistanut meille sen, mitä nyt teemme.”

MITÄ Kuumaan biisien aiheisiin tulee, Brotherus summaa asian sanoilla rakkaus plus konflikti.

”Vaistomaisesti yritän löytää biisiin aina jonkun ristivedon. Joku asia on näin, mutta. Meidän viimeisimmällä levyllä on myös aika paljon kappaleita, jotka haluavat nähdä toiveikkuutta tulevassa.”

Kirjoittamisessa Brotherusta on auttanut ajatus, että aihetta tärkeämpää on tunne.

”Raivaan ensimmäisen pusikon läpi itsekään aina tietämättä, mistä aion kertoa. Se löytyy kirjoittamalla, ei etukäteen päättämällä. Epäonnistumista ei kannata pelätä. Ei kaikkien biisien tarvitse olla julkaisukelpoisia.”

Musiikkia Kuumaa on tehnyt alusta asti tosissaan.

”Haluttiin investoida tähän aikaa. Haluttiin manageri ja levytyssopimus ja altistaa itsemme heti yleisölle, ja onneksemme

asiat toteutuivat nopeasti. Parhaat jutut syntyvät silti yhä pakottomassa ilmatilassa. Musantekemiselle voi rakentaa raameja ja rutiinit auttavat, mutta parhaimpien biisien syntyyn liittyy aina pieni mysteeri.”

Taukoa musiikintekoon ei tule keikkarundeillakaan.

”Esimerkiksi kesällä, kun ennen jotain festarikeikkaa oli tyhjää, vuokrattiin mökki ja mentiin maakuntaan jo päiviä aiemmin musavehkeiden kanssa. Keikkapaikalle kävellessä meillä olikin sitten viisi uutta biisiä.”

Toki on päiviä, kun tulee umpikujan tunne ja toisinaan väsyneenä mikään ei kuulosta hetkeen miltään.

”Silloin pitää vain päästää irti, lähteä ulos ja sitten kuulee, kun metron hissi piippaa vähän eri tavalla ja a-molli onkin taas jännittävä. Ja kollaboraatio on siitä hienoa, että monesti jo se, että joku tulee viereen istumaan, auttaa näkemään toisin.”

MUSIIKKIA Brotherus rakastaa sen kaikissa muodoissa ja tekee niin yksin kuin ryhmässä, popkappaleista näyttämöteoksiin ja liikkuvaan kuvaan.

”Yritän sisällyttää vuoteen mahdollisimman erilaisia projekteja. Miten ihanaa tehdä välillä puoli tuntia jotain surinaa, jotain tosi viipyilevää ja hidasta. Mua kiinnostaa myös kuvan ja äänen tai liikkeen ja äänen suhde, ja näyttämöteosten säveltäminen on ollut kiehtovaa. Silloin istun treeneissä niin paljon kuin mahdollista, etsin referenssimusiikkien ja toteuttavan ryhmän reaktioiden kautta oikeaa suuntaa. Okei, siis synkempää, valoisampaa, elektronisempaa, akustisempaa… Se on sellainen luova pingispeli, jossa toista ei ole ilman toista.”

Ryhmätöissä oleellisinta on kuuntelun taito, uteliaisuus ja heittäytyminen.

”Monesti se, mistä päivän alussa lähdetään, on päivän päätteeksi muuttunut joksikin muuksi, ja se on vain hienoa.”

Yhteistyöstä muiden artistien kanssa Brotherus mainitsee Tuure Kilpeläisen Sanat jää ilmaan -albumin, jonka hän tuotti ja johon he tekivät sävellykset kahdestaan.

”Vaikka yksittäiset biisiyhteistyöt tai pistokeikat biisileireille ovat myös hauskoja, tykkään olla osana jatkuvampia projekteja. Kun pääsee jyvälle jonkun ihmisen mielenmaisemasta niin musaa alkaa syntyä ihan eri tavalla. Olisi kiva olla jatkossakin mukana isommissa kokonaisuuksissa.”

LEPÄÄMISEN Brotherus myöntää olevan vähän vaikeaa, vaikka hän onkin yrittänyt sitä opetella.

”Olen huono menemään nukkumaan, kun aina olisi joku pikkuinen idea. Koko ajan soi päässä. Jossain kohtaa on vain painettava pause ja luotettava siihen, että huomennakin soi.”

Ja sitten kun on tyhjää tilaa…

”…tulen mielelläni tänne työhuoneelle. Ihmiset välillä toruu mua siitä, mutta en itse miellä asiaa niin, että täällä jotenkin raadan. Kun tää on se juttu mitä mä teen, yhtä lailla jos joku pyytää tai vaikka ketään ei kiinnostaisi. Voin kuunnella jonkun yhden sävelen sointia vaikka tunnin, eikä se ole mulle arkista.”

Brotherus käy mielellään myös teatterissa, leffassa, kävelyillä, lukee ja tapaa ihmisiä.

”Sellaisesta mä nautin. Mitään vapaasukellusta en vielä oo ruvennut harrastamaan.”

Tulevaisuus tuo toivon mukaan jatkuvuutta Kuumaan kanssa ja uusia yllätyksiä.

”Kaikki, mitä on bändinä päästy kokemaan, on ollut juuri niin hienoa kuin kuvittelinkin. Toivottavasti pysytään ystävinä ja pystytään jatkossakin innostumaan toistemme seurasta. Eihän tällainen tilanne ole mikään itsestäänselvyys.”

Ei kuitenkaan pidä luulla tietävänsä, miten asiat ovat ja tulevat menemään. Se on Brotheruksen mielestä vaarallista ja sillä myös sulkee itseltään mahdollisuuden oppia uutta.

”Odotan innolla, mitä juttuja tuolta on tulossa, kaikkea sitä, mistä en vielä osaa edes haaveilla.”

…

Ylivoimainen: säv. & sov. Johannes Brotherus, Jonttu Luhtavaara, Aarni Soivio, Jonas Olsson, san. Johannes Brotherus

Petra Poutanen ja pyhän kokemus

Julkaistu

1. Alku

”Laulaminen ja musiikki on ollut minulle aina luontevin tapa tuntea ja purkaa tunteita. Koulussa minulle paljastui, että jotkut lapset opiskelevat soittamista. Ilmoitin kotona äidille, että ’lähden soittotunnille’. Halusin vain soittaa ja laulaa jotain. Sattuman kautta kanteleesta tuli pääinstrumenttini. Kun pääsin musiikkiopistoon, oli opettajani Sari Kauranen tärkeä. Hän opetti improvisaatiota ja rohkaisi siihen, että omilla mielipiteillä on merkitystä. Joskus sijainen yritti pistää minua soittamaan vanhempaa musiikkia, mutta rempseisiin duuribiiseihin en suostunut. Musiikin piti olla mystistä ja siinä piti olla patetiaa.”

2. Kurkkulaulu ja tuvalainen postsosialistinen folklorismi

”Olin juuri muuttanut Tampereelle opiskelemaan klasaria, kun aloin sattumien summana opiskella kurkkulaulua. Pärähdin heti siihen fiilikseen, että saan itsestäni niin matalan äänen, hurjan mörinän. Minulla oli ollut pitkään haaveena hypätä Siperian-junaan, mutta ajattelin, että olisi kiva samalla tehdä jotain. Päätin lähteä Tuvan tasavaltaan tutkimaan kurkkulaulua. Opiskelin laulutekniikkaa, äänittelin ja haastattelin muusikoita. Tuvasta jatkoin Mongolian, Kiinan ja Nepalin läpi Intiaan, missä oli maanpaossa olleita Tiibetin munkkeja. Matkalla syntyi ajatus gradustani ’tuvalainen postsosialistinen folklorismi’. Innostuin myös guzhengiin, joka on kanteleen tapainen kiinalainen perinnesoitin.”

3. Pelkkä Poutanen

”Pelkkä Poutanen syntyi tarpeesta yhdistää kansanmusa kokeelliseen musiikkiin. Artistiroolin kautta minulla on ollut lupa leikkiä ja astua ulos itse rakentamistani rajoista. Pelkkis on käsitellyt paljon pyhän käsitettä, sen absurdeja muotoja ja valtaa. Biisi Matka syntyi henkilökohtaisesta pyhän kokemuksesta, tarpeesta laulaa ääniä, jotka saavat mun pyhät tunteet heräämään. Pelkkä Poutasta näyttää kiinnostavan myös kuolema ja väkivalta, mutta erityisesti ristiriidat. Ensimmäisessä biisissä Pussy Riotin Punk-rukous yhdistyi Bachin kirkkomusaan. Koko ilmiössä taistelee idän ja lännen pyhät, patriarkaatti vastaan sananvapaus ja feminismi. Pelkkä Poutasen tekstit ovat usein vanhoja, mutta ne resonoivat tässä päivässä.”

4. Mao Tse-Tungin hitit

”Hesarin 50 vuotta sitten -palstalla oli uutinen, jossa kerrottiin, että Neuvostoliiton top 10 -listalle kuuluu monta Maon ’tekemää biisiä’. Juttuun oli käännetty biisien nimiä. Laitoin niitä peräkkäin ja täydensin tekstiä Platonovin Tsevengur -romaanilla. Siinä odotetaan kiivaasti kommunismin saapumista, vaikkei tiedetä mitä se on. Kirjassa on kohta, jossa joukko ihmisiä on juuri tapettu, mutta heidät ammutaan varmuuden vuoksi uudestaan, ’etteivät kuolemattomat sielut pääse taivaaseen’. Se ajatus kiehtoi minua kuvauksena ihmisen erilaisten uskomusten absurdiudesta ja lisäsin sen kohtauksen tuohon tekstiin. Sävellyksen toteutuksessa käytin Kiinan oppejani, guzhengia ja kurkkulaulua.”

5. Sillan alle ja kuorolaulun ihanuus

”Kuorolaulamisessa minua kiehtoo ihmisäänen kyky koskettaa toista ihmistä. Meillä on DNA:ssa tarve olla syvässä yhteydessä toisiin ja tarve laulaa – seuraan siis vain eläintä itsessäni. Kuoromusan tekemisessä on tosi olennaista se instrumentti eli kuoro. Itse sävellän ensisijaisesti vain omille kuoroilleni. Mietin, missä on tarpeeksi haastetta, ja mikä on mahdollista. Tärkeintä on viesti, eikä se, kuinka puhdasta sointia mun egoni säveltäjänä kaipaisi. Ei ihmisen tarve laulaa tai kertoa tarinoita synny tarpeesta pysyä sävellajissa. Tärkeämpää on ajattelu sen musan takana ja mitä esittäjissä tapahtuu.

Kuoroteoksissakin teksti on lähtökohta. Pitää olla olennainen syy, miksi valitsen tekstin. Sen jälkeen kiinnostaa ristiriidat. Voiko tekstin säveltää niin, että sen ymmärtämiseen tulee uusia, odottamattomia kulmia? Kuinka härskiksi idean voi viedä? Eivätkä biisit ole absoluuttisia. Jos biisi ei palvele instrumenttia, niin sitten muutetaan sitä.

Minulle myös se, missä ja kuka jotakin esittää, on lopulta tärkeämpää kuin se, mitä sävellyskynästäni irtoaa. Väki-kuoron kanssa lauloimme kodittomuudesta Ratinan sillan alla. Kun neljäkymmentä tyyppiä hihkuu viileässä syysillassa yhteistä onnistumisen tunnetta, se kokemus kantaa pitkälle heidänkin elämässään.”

6. Tekstin ja sävellyksen liitto

”Omissa teksteissäni rakastan sanaleikkejä, asioiden kääntämistä päälaelleen ja liioittelua. Riimitkin tuntuvat minulle leikiltä. Rakastan myös runoja. Sävellysprosessiin lähden usein moodeista tai jostain fiiliksestä, jota yritän pitää läsnä. Sointuprogressiot eivät puhuttele minua. Teatterissa ensemblen laulettavaksi säveltämisessä on usein tiukat raamit. Se on ongelmanratkaisutyötä, eräänlaista leikkiä tai peliä. Haluan luoda kaikille mielekästä musisoitavaa, vaikkei olisi koskaan ollut juuri laulaja tai soittaja. Minulle on tosi tärkeää, että mukana olijat voivat kokea onnistuvansa ja oppivansa. Teatteri Telakan Synnytystalkoot oli siitä erityisen kiinnostava, että kirjoitin musiikin lisäksi myös laululyriikkaa ja sisältöä. Ja sain näytellä!”

7. Kalliolle kukkulalle

”Sain isolta asunnonvälitysfirmalta pestin perustaa asukkaiden yhteisökuoro. He halusivat kuoron esiintymään syntymäpäiväjuhlilleen. Laulajien taso oli todella kirjava, joten tein harjoituksia leikin kautta. Laulettiin Tellu Turkan biisi Iso Karhu, jossa lauletaan ’jalat löytävät kyllä kotiin’. Sain palautetta firman vastaavalta, että se on ’liian eksoottista’. Hän sanoi, että ’olisi kiva, kun olisi vaikka Kalliolle kukkulalle’. Minua vitutti työhöni puuttuminen ja se, ettei ammattitaitooni luotettu. Junassa kirjoitin koko Kalliolle kukkulalle -biisin uudestaan. Olennaisinta siinä on siirto tälle vuosituhannelle. Kyse on haaveesta turvaan, omaan tilaan ja kutsu koskee kaikkia sukupuolia. Samalla sävelsin biisinkin uusiksi. Myöhemmin tein biisistä vähän haasteellisemman version, jota Väki-kuoroni on esittänyt.”

8. Metsäooppera

”Olen säveltänyt Samuli Paulaharjun novelleja. Niitä esittää jättikuoro ensi kesänä. Aloitetaan Seitsemisen kansallispuistosta toukokuussa. Ekan niistä tein ollessani Kiinassa. Kävin kuuntelemassa paljon paikallisia orkestereita ja annoin musan vaikuttaa. Siinä tarinassa on suuri johtaja, joka lankeaa. Pentatoniikka on vahvasti läsnä ja dramaattisimmilla hetkillä sävelkieli alkaa laajentua. Toisessa lauletaan paatoksella Isän Perkeleen nimeen, kun animismi ja kristinusko kohtaavat eikä pappi pysy haudassaan. Kolmannessa ihmisen ahneus helisee kevyinä teemoina.”

9. Utun englannikielinen taidepop

”Koen, että yhtyeeni Utu on lähinnä identiteettiäni. Lyriikoiltaan se on myös rehellisintä minua. Seuraavan julkaistavan sinkun (Oh, Sorrow) kuulin unessa, jossa kaikki oli sinistä. Se oli kauneinta mitä olin koskaan kokenut. Itkin vuolaasti sitä kauneutta ja heräsin omaan itkuuni. Äänitin sen puhelimeeni, etten unohtaisi – nauhalla kuuluu myös lapseni uninen ääni ’äiti älä laula’. Tiesin mistä se kertoo, mutta minulla ei ollut kykyä kirjoittaa sitä. Meni kaksi vuotta, kunnes teksti syntyi yhdeltä istumalta ja nopeasti. Siinä ei ole sanaleikkejä eikä kikkailua kuten muissa Utu-biiseissä, siksi sen julkaisu tuntuukin jännittävältä.

Jostain syystä otsaani on jäänyt vain teatterin, kuoron ja kansanmusan merkki, ja tuo oman sielun indiemusa joutuu usein väistämään. Teatteri- ja kuorosävellyksistä saan kuitenkin elantoni. Tulevaisuuteni on kiinni kuoroissa, jotka outoina organismeina elää ja kasvaa ja vie varmasti kohti yllätyksiäkin. Pöytälaatikossa tapahtuu myös koko ajan, ja välillä ne valuu sieltä uloskin.”

10. Motto:

”Mä haluun tuntee tästä kaiken ennen ku aika parantaa haavat.”

…

Jutussa mainitut kappaleet
Matka: säv. & san. Petra Poutanen
Paimenen sydän ja Mao Tse-Tungin ajatukset ovat yhtä: säv. Petra Poutanen, san. Mao Tse-tung
Kalliolle kukkulalle: san. trad, säv. Kaj Chydenius
Kalliolle, kukkulalle, suolle, tielle, sillan alle: säv. & san. Petra Poutanen
Oh, Sorrow: säv. & san. Petra Poutanen

”Täytyy mennä se edellä, mitä musiikki tarvitsee”

Julkaistu

”ET ole mikään patarumpu, riittää se lyttyyn lyöminen. Herkkyydelle pitää antaa tilaa”, sanoi psykiatri Jutta Irene Ruonansuulle kymmenen vuotta sitten. Irene oli ajautunut kauas siitä, mitä hän todella halusi tehdä – musiikkia.

Syynä oli väkivaltaisen pianonsoitonopettajan aiheuttama vuosien piina, josta Irene on aiemmin puhunut julkisuudessa. Nyt, vuosia myöhemmin, hän keskittyy siihen mihin todella haluaa, niin musiikintekijänä kuin toisessa työssään brändistrategistina. Päiviä värittää myös hänen perheensä ja silmäteränsä, kolmevuotias lapsi.

”Äitiys on muuttanut ja vapauttanut minut. Kaikki ei pyörikään oman toteutumisen ympärillä”, Irene kertoo.

MYÖS Irenen tytär on innostunut musiikista ja festivaaleilla mukana keikkumisesta.

”En pidä sellaisesta ajatuksesta, jossa äidin ja artistin pitäisi olla kaksi eri naista. Minulla on yli äyräiden elämää pursuava pinaattilättyarki, ja sitten on se maailma, jossa lähdetään keikkareissulle ja tuodaan kotiin jänniä tuliaisia”, Irene kertoo.

Musiikki on vienyt häntä myös maailmalle, erityisesti Tanskaan, Färsaarille ja Islantiin. Ennen psykiatrin pysäyttäviä sanoja Irene oli jo useamman vuoden tehnyt muuta kuin musiikkia – opiskellut kirjallisuustiedettä ja arkkitehtuuria ja perustanut yrityksen. Hän myi yrityksensä ja muutti miehensä kanssa ensin Pariisiin, sitten Amsterdamiin ja opiskeli samalla Tanskassa, Complete Vocal Institutessa.

Hän tutustui opintojensa kautta moniin pohjoismaisiin tekijöihin ja löysi nykyisen tuottajakumppaninsa, Noah Rosanesin.

”Uusi ympäristö auttoi karistamaan suomalaiselle tyypillisen nöyristelyn. Löysin paljon uusia ihmisiä ja näkökulmia”, hän kertoo.

Oma-aloitteisuus onkin ollut Irenen valttikortti itsenäisenä tekijänä, joka ei toistaiseksi ole halunnut ympärilleen esimerkiksi levy-yhtiötä. Hän ei sulje kuitenkaan pois ajatusta.

”Täytyy mennä se edellä, mitä oma musiikki tarvitsee”, Irene toteaa.

Erään yhteistyökumppaninsa ideasta Irene lähti bändinsä kanssa soittamaan Iceland Airwaves -festivaalin aikana Islantiin.

”Nyt, monta keikkaa myöhemmin koen, että minut on pyytämättä adoptoitu islantilaiseen musiikkiyhteisöön”, hän iloitsee.

Ireneä viehättää Islannin musiikkiyhteisössä erityisesti se, että sukupuolten väliset valtarakenteet vaikuttavat vallitsevan huomattavasti vähemmän kuin muualla. Kaikki esiintyjät tukevat toisiaan.

”Se on pieni maa, jossa sama tyyppi soittaa päälavalla tänään ja toimii huomenna roudarina ystävänsä bändille”, Irene kertoo.

TOINEN Irenen uran käännekohdista oli saada kutsu tekemään musiikkia Ylen Vaietut arktiset sodat -sarjaan. Wars Untold -kappaleen tekovaiheessa Irene haaveili yhteistyöstä muun muassa Coldplayn orkestroijana tutun Davide Rossin kanssa.

”Tuottajani Noah totesi, että soitetaan hänelle”, hän naurahtaa.

Rossi lähti heti mukaan ja jäi Irenen luottoyhteistyökumppaniksi.

”Kun asioita tekee itsenäisesti omalla rahalla ja omalla painollaan, niin se on välillä tuskastuttavan hidasta. Mutta mieluummin laitan ulos jotain sellaista, josta voin olla loppuelämäni ylpeä.”

…

Wars Untold
san. säv. Jutta Irene Ruonansuu, sov. Davide Rossi, Noah Rosanes

Elämänliekin ylläpitäjä Yrjö Hjelt

Julkaistu

1. Alku

”Musiikki soi paljon lapsuudenkodissani Karhulassa: vanhemmat kuuntelivat klassista, ja kolme vanhempaa siskoani Louis Armstrongia ja rokkia. Ensimmäinen iso kolahdukseni oli (Jean) Sibeliuksen Satu, jota kuuntelin jo 3-vuotiaana ihan älyttömästi. Seuraava oli (Igor) Stravinskyn Kevätuhri. Kuullessani sen 12-vuotiaana mietin, että ’vau, mitä hittoa tämä on?’. Siitä asti olen ollut Stravinskyn fani. Varhaisteininä perehdyin tarkemmin myös (Gustav) Holstin Planeettoihin sekä (Maurice) Ravelin orkesteriteoksiin. Näissä kaikissa orkesterin käyttö, soitinnus ja tekniikka ovat ihan omaa luokkaansa. Nämä havainnot vaikuttivat siihen, että myöhemmin rupesin tutkimaan orkestraatiota perusteellisemmin.”

2. Koulunkäynti haittaa harrastusta

”Olin soittanut viulua 6-vuotiaasta. Kun olin 12, kitara tuli kuvioihin, ja tutustuin Karhulassa Björnisen Juhaan. Sähkökitaran lisäksi aloin soittaa huilua yhden karhulalaistytön houkuttelemana, ja kävin Helsingissä huilutunneillakin. Keskikoulussa 14–15-vuotiaana rupesin jättämään koulua väliin ja liftailemaan Helsinkiin. Lukion toisella päätin lopettaa koulun, aloin opiskella itsekseni ja kävin koulussa vain tenteissä. Kerran kun vanhemmat lähtivät matkalle, kodistani tuli Karhulan yleinen olohuone: pidin kymmenen päivän bileet, joihin tuli kaikenlaista porukkaa. Se oli hirmu hauskaa kommuunielämää, mutta siihen viimeistään loppui koulunkäyntini.”

3. Scube Deiski

”Ollessani 14-vuotias kaverini kertoi kuulleensa radiosta ’mielettömän kappaleen, jossa laulettiin jotain Scube Deiski’. Mietin, mitä ihmettä se voi olla, mutta se olikin sitten Purple Haze.

Jimi Hendrixin kitaran käsittely, soundi ja harmonia oli ihan tajutonta. Hendrixistä puhutaan usein ’vain’ kitaravirtuoosina, mutta koko hänen musiikillinen maailmansa on tavattoman suuri ja moniulotteinen. Myös Beatlesin psykedeelinen pop kosketti syvältä, etenkin Strawberry Fields ja I Am the Walrus.

Myöhemmin pop-rockin puolella tykästyin kovasti Frank Zappaan, sekä John McLaughliniin ja The Mahavishnu Orchestraan.”

4. Miten tätä kitaraa pidetään?

”18-vuotiaana menin vapaaehtoisena armeijaan, jonka jälkeen liftailin Euroopassa, kunnes muutin pääkaupunkiseudulle. Menin rakennustöihin ja tapasin tyypin, joka tutustutti bändikuvioihin. Vanhin siskoni piti minulle moraalisaarnan: ’Rupea tekemään jotain kunnolla, äläkä vain haahuille. Pyri vaikka konservatorioon, kun sinulla näyttää olevan musiikillisia taipumuksia’. Suivaannuin tästä niin paljon, että pyrin piruuttani konservatorioon opiskelemaan klassista kitaraa, vaikka en ollut soittanut sitä ollenkaan. Etsin Aleksanterinkadun Musiikki-Fazerilta kitaristin näköisen asiakkaan ja pyysin näyttämään, kuinka klassisessa kitarassa pidetään oikeaa kättä. Ostin samalla nuotit pariin Bachin kappaleeseen, jotka olin kuullut (Andrés) Segovian levyllä. Lainasin sisarenpojan Landolan, treenasin kaksi viikkoa, pyrin Helsingin Konservatorioon, ja pääsin ensiyrittämällä sisään.”

5. DIY-manikyyri

”Olen työskennellyt sovittajana monenlaisen musiikin parissa. Säveltäjänä olen nykyään enemmän vakavan puolella. Tiukkapipoisimmille modernisteille olen kaikkea muuta kuin modernisti, mutta muusikot saattavat pitää minua yllättävän modernistisena, kun ovat tutustuneet minuun vain orkesterisovitusten tekijänä. Ja niitähän olenkin enimmäkseen tehnyt, usein laulujen taustoiksi konserttikäyttöön ja levyille.

Tällainen olen aina ollut: toinen jalka kevyessä, toinen hyvinkin taidemusiikissa. Aloitettuani konservatoriossa 1975 soitin vielä muutaman vuoden bändeissä. Se oli vähän vaikea yhtälö: sähkökitaraa tulee soitettua joskus aika ronskisti, kun taas klassisessa kitarassa kynsien pitää olla hyvässä kunnossa. Niinpä taoin itse pellistä metalliset suojakynnet, jotka teippasin kynsieni päälle, niin saatoin räpätä kunnolla. Vaikka rystysistä valui veri, kynnet pysyivät kuosissa.”

6. Musiikintekijät Elvistelevät

”1980-luvulla ruvetessani tekemään sovituksia joku vinkkasi järjestäytymisen tarpeellisuudesta ja Elvis ry:stä (nyk. Suomen Musiikintekijät ry). Edunvalvonta-asiat eivät niinkään merkinneet, mutta yhteisöön kuuluminen oli tärkeää. Yhdistyksessä on ollut aina hyviä ihmisiä vaikuttamassa asioihin. Aiempina vuosina oli – aiheettomastikin – sellaista altavastaajan asennetta, että ollaan musiikintekijöiden proletariaattia, vaikka Suomen Säveltäjiin nähden. Parikymmentä vuotta sitten ilmapiiri muuttui. Ruvettiin korostamaan, että musiikkityylistä riippumatta ollaan samalla viivalla muiden taiteentekijöiden kanssa. Se teki hyvää jäsenistön itsetunnolle ja sille, miten yhdistyksen ulkopuoliset taiteentekijät yhdistystä arvostivat.

Suomen Musiikintekijöissä on paljon näkemystä ja osaamista. Tunnustus ja tuki ovat tietysti jokaiselle tärkeitä, ja joillekin maine ja suosio ovat ehkä tärkeämpiäkin kuin itse musiikki. Mutta yksinkertaisessakin pop-iskelmässä joku saattaa onnistua tosi tyylikkäästi, luoden nostetta ja sisällöllistä merkitystä. Voi olla pienestä asiasta kiinni, mikä tekee jostakin vaikuttavan, ja toisesta melkein samanlaisesta suorastaan kornin.”

7. Torilla tavataan

”Helsingin juhlaviikoilla vuosina 2001 ja 2002 Ylipormestarin populaarikonserteissa Senaatintorilla yleisö sai äänestää, mitä lauluja ja kenenkin suomalaisen popparin tai rokkarin laulamana esitetään. Siellä oli aika vitsikästä touhua: Fredille ehdotettiin Sielun veljien kappaletta Aina nälkä ja Paula Koivuniemelle Apulannan Anna mulle piiskaa. Ja ne toteutuivat, kaikki olivat leikissä mukana. Sovitimme Mauri Suménin kanssa ensimmäisen konsertin biisit, toisessa oli neljä sovittajaa. Helsingin kaupunginorkesteri ja UMO oli pistetty yhteen, ja taustalla oli kunnon rock-combo.”

8. Kun joulu on

”Sovitin hieman kieli poskella amerikkalaiseen suurten estradien tyyliin kappaleen Have Yourself a Merry Little Christmas Karita Mattilan ja Turun filharmonisen orkesterin joulukonsertteihin Turun ja Helsingin isoilla areenoilla vuonna 2001. Myöhemmin Chicago Symphony Orchestra halusi esittää sovitukseni kuudessa joulukonsertissaan 2017 sekä uudella transponoidulla versiolla vuonna 2021. Jenkkityylinen sovitukseni taisi siis onnistua aika hyvin.

Olin jo päättänyt olla tekemättä enää yhtä ainutta joululevyä – olin tehnyt jo satoja joululaulujen sovituksia. Ari Hakulinen sai minut kuitenkin suostuteltua sovittamaan Juha Uusitalon ja Turun filharmonisen orkesterin joululevyn The Wonder of Christmas (2007) luvaten täysin vapaat kädet. Siitä tuli ehkä paras tekemäni sovituskokonaisuus.”

9. Kiireinen eläkeläinen

”Ihan viime aikoinakin olen sovittanut yhtä ja toista. Pientä tutunkauppaa, ja osana isompaa projektia sovitin neljä kappaletta Kaj Chydeniuksen lauluja konsertteja varten, poikansa Jussi Chydeniuksen pyynnöstä. Vaikka kappaleet eivät sinänsä olleet erityisen hankalia, hommaan liittyi haastavia näkökulmia. Harvoin yhden kappaleen sovittamiseen on mennyt yhtä paljon aikaa kuin mitä vaikkapa laulun Tyttö ja tanssiva karhu sovittamiseen meni.”

10. Motto

”Älä sammuta sitä elämänliekkiä, jonka teos on syntyessään saanut. Tämä liittyy ennen kaikkea sovittamiseen, mutta myös säveltämiseen, ja elämään yleensäkin.”

…

Jutussa mainitut kappaleet:
Strawberry Fields: John Lennon & Paul McCartney
I Am the Walrus: George Harrison, John Lennon & Paul McCartney
Aina nälkä: säv. & san. Ismo Alanko
Anna mulle piiskaa: Apulanta
Have Yourself a Merry Little Christmas: Hugh Martin & Ralph Blane