EN | SVE
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Jaettu taakka, kevyempi kantaa?

Tekijä: Sanna Korkee

Jaettu taakka, kevyempi kantaa?

Julkaistu

Musiikintekijöiden syyskauden aloitti pohjoismaisten kollegoidemme kyläily. Nordic Populärauktor Union NPU perustettiin vuonna 1949 ajamaan populaarimusiikin asiaa. Silloinen Elvis ry liittyi mukaan 1967. Tapaamme vuosittain ja tänä vuonna oli meidän vuoromme kutsua kylään.

Kaksi tiivistä päivää keskustelimme aiheista, jotka puhuttavat tekijöitä juuri nyt. Ilolla totesimme, että yhteistyömme on vahvistunut viime vuosina: jaamme avoimesti tietoa ja parhaiksi koettuja toimintamuotoja. Uskallamme myös tuskailla niitä asioita, jotka aherruksesta huolimatta edistyvät hitaasti, jos ollenkaan.

Ajankohtainen ja tärkeä yhteinen asia on musiikintekijäpalkkiokeskustelu. Euroopan kattojärjestömme ECSA huomioi omissa kanavissaan mm. Iltalehden artikkelin 21.8., jossa musiikintekijät Kyösti Salokorpi, Sana Mustonen ja Maiju Lindell avasivat selkokielisesti, kuinka epäreilu on alkutuottajan asema biisintekoprosessissa: musiikintekijät jäävät ilman työkorvausta, vaikka ilman heitä ei ole mitä julkaista tai esittää. Millä muulla alalla kutsutaan parhaat ammattilaiset tekemään mittatilaustyötä ilman korvausta?

Ratkaisuehdotuksia on jo olemassa. Tanskassa levy-yhtiöt ovat lähteneet kokeilemaan palkkiomallia. Nyt tarvitaan avointa keskustelua ja sitä tarjosimme syyskuussa Music x Mediassa Tampereella. Järjestimme Musiikintekijöiden tunti -tilaisuuden otsikolla ”Kohti kestävämpää tulonmuodostusta”. Yksimielisesti panelistit kannattivat erilaisten palkkiomallien kokeilua, ja niin kuin Maiju Lindell totesi: ”Kyllä ne standardit muuttuvat, kunhan jostain aloitetaan”. Koko ketju hyötyy, kun tekijällä on mahdollisuus panostaa luovaan työhön ja laatuun.

Streaming-korvausten pienuus ja jakautuminen ovat niinikään yhteinen haasteemme. Vaadimme yksimielisesti läpinäkyvyyttä ja avointa keskustelua sekä kuluttajien suuntaan että alan sisällä. Tekijänoikeusjärjestöjen eurooppalaisen kattojärjestön GESACin ja Saksan GEMAn uudet tutkimukset paljastavat selkeästi tekijöiden heikon aseman tuossa arvoketjussa.

Yhdenvertaisuus ja turvallisemmat tilat puhuttavat pohjoismaisia musiikintekijöitä. Me kerroimme omista Turvallisemman tilan periaatteistamme ja viime keväänä julkistetusta Yhdenvertaisuus musiikkialalla -kyselystä, joka kertoi karuja totuuksia alaa vaivaavasta epäasiallisesta käytöksestä. Molemmista löydät tietoa nettisivuiltamme!

Hienoa, että keskustelua herätellään myös päättäjien suunnalta: tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen sekä pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist ovat kutsuneet meidät pyöreän pöydän keskusteluun lokakuussa. Aiheena on seksuaalisen häirinnän kitkeminen kulttuurialoilta.

Kotimaan kestoaiheisiin: keskeneräisten listalla keikkuu edelleen tuskallisen hitaasti uudistuva sosiaaliturvamme. Kunpa uudistustyöryhmä kävisi ajoissa sen keskustelun, jonka YEL-kehittäjät jättivät väliin ja saivat hapokkaan palautevyöryn yksinyrittäjiltä ja itsensä työllistäjiltä niskaansa –­ ja ihan aiheesta. Työryhmän tulisi selvitä tehtävästään seuraavan vaalikauden aikana, ylivaalikautista sitoutumista pitäisi siis löytyä.

He, jotka onnistuivat pääsemään työttömyysturvan piiriin pandemian aikana, ovat saaneet kerran jos toisenkin selvittää TE-keskukselle, mitä tekivätkään Taiken apurahoilla, joiden piti olla korvausta rajoitusten vuoksi menetetyistä keikkaliksoista ja tekijänoikeuskorvauksista. Ja ovatko sittenkin omassa työssään työllistyviä, kun apurahaakin tuli? Jos kulttuurialojen asiat hoidettaisiin keskitetysti asiantuntevassa TE-toimistossa, dialogi saattaisi olla tolkullisempaa. Jatketaan tätäkin työtä.

Ja se tekijänoikeusdirektiivi, sekin on edelleen implementoimatta, ja vaalit lähestyvät…

Hienoa on, että me musiikin luovan puolen toimijat, Teosto ja jäsenjärjestöt, olemme yhdistäneet voimamme: yhteiset tavoitteet seuraavalle vaalikaudelle ovat muotoutumassa. Niistä enemmän vaalien lähestyessä. Omaa ääntämme käytämme toki, mutta yhteistyöllä saamme nupit kaakkoon!

Voimaa ja valoa, tavataan tapahtumissa ja jaetaan taakkoja!

Kaija Kärkinen
Suomen Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtaja

 

 

Musiikilla on tekijänsä

Julkaistu

JÄLLEEN syksy
jo yhdennentoista kerran
katse tulevaan

jotain uutta, jotain vanhaa
mutta yhtä kaikki
puolella, tukena, apuna

suuria asioita
pieniä nytkähdyksiä
palasia kokonaisuuteen
kohti parempaa

uskonko – uskon
luotanko – luotan
teen

KOSKA jos ei usko
jos ei luota
mikään ei muutu
ja liekki sammuu
siihen en suostu

USKOKAA ystävät, luottakaa
kortenne kekoon kantakaa
se on yhteinen
ja oma

KOSKA ilman meitä
on tyhjää
vain etsivä kursori
valkoinen tausta

ilman meitä
on vilkkuviivan elo tylsää
uutta ei synny

LUOVUUS, tekijän ote
synnyttää sisältöä, arvoa
musiikilla on tekijänsä

JOKAINEN päivä
antaa mahdollisuuden
auttaa, tukea sinua
meitä
kohti parempaa edes piirun verran

KIITOS, sen teen

Aku Toivonen
Toiminnanjohtaja
Suomen Musiikintekijat

Aku Toivosella tuli syksyllä 2022 kymmenen 10 vuotta täyteen Musiikintekijöiden toiminnanjohtajana.

Tyytymättömyyden signaaleja

Julkaistu

Musiikintekijöiden turhautuneisuus alan ansaintalogiikkaan on ollut jo pitkään olemassa ns. bubbling under -ilmiönä. Nyt tekijät ovat vihdoin avanneet aiheesta keskustelun somessa ja mediassa, mukaan lukien tämä meidän lehtemme. Vilma Alina kysyi viime numerossa (Musiikintekijä 2/22): miksi toplinerit ovat musabisneksen ainoa ammattiryhmä, jonka toimeentulo on tekijänoikeuskorvausten varassa?

Musiikkibisneksen kirstunvartijoiden kannattaisi kuunnella tarkalla korvalla näitä tyytymättömyyden signaaleja, ja myös reagoida niihin ihan oikeasti ja inhimillisesti. Totutut ”no kun näin tämä nyt vain menee, ota tai jätä” -vastaukset kertovat vain välinpitämättömyydestä ja arvostuksen puutteesta musiikintekijöiden ammattikuntaa kohtaan.

On vaikea uskoa, että kukaan bisneksessä toimiva tieten tahtoen haluaa, että musiikintekijät uupuvat ja turhautuvat alan käytäntöihin jo uran alkumetreillä. Realistinen pelko on, ettei musiikintekemistä koeta enää mielekkääksi uravaihtoehdoksi.

Ratkaisujakin on. Euroopan musiikintekijäjärjestöjen kattojärjestö ECSAn oppaassa esitellään musiikintekijöiden palkkiomalleja, joita Euroopassa jo on käytössä (ks. lehden takakansi). Musiikintekijät on julkaissut oppaasta suomenkielisen version ja koonnut aiheesta artikkeleita nettisivulleen.

Sitä paitsi: musiikintekijöiden päämääriin suopeasti suhtautuminen voi antaa levy-yhtiöille ja kustantajille merkittävän kilpailuedun markkinoilla. Nimittäin: mitä tyytyväisemmät tekijät, sitä paremmat biisit.

Aiheesta Musiikintekijöiden netissä.

Joko musiikintekijäpalkkiot ovat käytössä Suomessa? Tästä tulossa juttua Musiikintekijän joulukuun numeroon. Jos tiedät asiasta jotakin (tai tiedät jonkun joka tietää), laita viesti toimitukselle: lehti@musiikintekijat.fi

 

Suurista tunteista syntyy pieniä tarinoita

Julkaistu

Dantchevilla on yli 20-vuotinen ura freelancermuusikkona; muun muassa soulin, jazzin ja bulgarialaisen perinnemusiikin laulajana. Hän on aloittanut nyt myös laulaja-lauluntekijän polkunsa. DANTCHEV:DOMAIN on julkaissut kaksi albumia.

Esikoisalbumin Say It julkaisu osui keskelle pahinta pandemiaa vuonna 2020. Dantchev oli valmistellut sitä pitkään, eikä malttanut jäädä odottelemaan parempia aikoja.

”Independentinä voin tehdä mitä huvittaa ja niinpä annoin rohkeasti vain mennä”, hän kertoo.

Say It valittiin Kansanmusiikki-lehden ja KamuKanta.fi-sivuston äänestyksessä Vuoden Kansanmusiikkilevyksi. Se nousi myös Top 10 Roots Music Report (US) sekä Top 20 World Music Charts Europe -listalle.

”Korona laittoi mut kuitenkin miettimään, onko musiikkihommissa järkeä lainkaan”, Dantchev sanoo.

”Marginaalimuusikolle kaikki slotit Suomessa ovat muutenkin kiven alla ja todella kilpailtuja. Korona kiristi tilannetta entisestään. Mietin paljon miksi-kysymyksiä.”

Poikkeuksellisten aikojen ja pandemian aiheuttaman yksinäisyyden tunteen keskellä Dantchev alkoi etsiä rohkeutta kirjoittamalla siitä lauluja. Kakkosalbumin The Lions We Are julkaisu oli kesällä 2022.

”Leijona edustaa mulle ultimaattista uljautta, rohkeutta ja vahvuutta. Se on myös sekä Suomen että Bulgarian symboli.”

Rohkeuslevyn isona inspiraationa ovat siirtolaisten tarinat ja ajatus siitä, että ihmiset ovat kautta aikain lähteneet kohti tuntematonta luottaen siihen, että seuraavassa paikassa alkaa uusi, parempi elämä.

”Koen siirtolaisuuden valtavana rohkeuden ilmentymänä”, Dantchev sanoo.

”Aiheeseen liittyvät tarinat koskettavat mua henkilökohtaisesti. Mieheni sukua on lähtenyt siirtolaisina Amerikkaan. Oma isäni on siirtolainen ja siirtolaisina tuli myös äidinäitini suku Karjalasta.”

Albumin ensimmäisessä laulussa kertoja astuu laivaan ja vilkuttaa rannalle jääneille. Viimeisessä laulussa ollaan perillä.

”Kuvittelin, miltä tuntuu matkustaa myrskyävällä merellä. Oikeasti en uskaltaisi, koska pelkään vettä ja pelkään pimeää. Kunnioitan ja ihailen merta suuresti. Sen toisella puolella on aina jotakin, ja siihen liittyy ajatus vapaudesta. Meri on albumilla metafora elämälle, vapaudelle, rohkeudelle.”

Dantchev kertoo, että hänen tapansa tehdä, nähdä ja kokea musiikkia on elokuvallinen.

”Teen lauluja tunne ja tarina edellä. Pohdin mielessäni isojakin asioita ja teemoja, mikä ei välttämättä käy suoraan ilmi pienimuotoisista tarinoistani. Valmiiksi pureskeltua en halua kuulijalle tarjota.”

Bändiinsä Dantchev on koonnut soitinarsenaalia, jolla saa toteutettua musiikillisia visioitaan, ja jolla saa aikaiseksi mielenkiintoista äänimaisemaa sekä rytmiikkaa. DANTCHEV:DOMAINissa soivat Erno Haukkalan pasuuna ja sousafoni, Kenneth Ojutkankaan tuuba ja kitara, Antti-Pekka Rissasen rummut sekä João Luísin perkussiot ja vibrafoni.

Vaskisoitinten ääni on miellyttänyt Dantchevia aina, sekä afroamerikkalaisessa että Balkan brass -tyyppisessä musiikissa.

”Etenkin pasuuna on mulle tärkeä instrumentti; voimakas ja ekspressiivinen”, hän kertoo.

”Pasuunalla on biiseissäni sekä bassolinjoja että solistisia linjoja. Koen sen tarvittaessa toiseksi lauluääneksi, joka sopii omaan äänenväriini. Olemme kuin laulajaduo.”

Tuuba tuli orkesteriin bonuksena Kenneth Ojutkankaan mukana, jota Dantchev kysyi kitaristiksi.

”Pasuunalla ja tuuballa saadaan tosi mielenkiintoista ja monipuolista äänimaisemaa aikaiseksi.”

Dantchev työstää säveliä ja harmonioita kotonaan pianolla. Puhelimen sanelin täyttyy melodiaideoista aikaan ja paikkaan katsomatta.

”Kerään talteen myös mielenkiintoisia fraaseja. Levyn nimi The Lions We Are on bändini pasunistin ’puolivahingossa’ heittämä lausahdus, joka minusta kuulosti hienolta.”

Soittajilleen hän antaa mielellään vapauksia sovitusten suhteen.

”Haluan, että jokainen soittaja kokee tilan bändissä omakseen. He ovat omien instrumenttiensa asiantuntijoita, joiden näkemyksiä kunnioitan. Meillä on hieno porukka, johon pystyn luottamaan.”

Luottoihminen on myös äänittäjä-miksaaja Mikko Raita. Hänen aloitteestaan The Lions We Are on tiettävästi Suomen ensimmäinen kokonainen albumi, josta julkaistiin myös Dolby Atmos -versio. Atmos-äänentoistojärjestelmää käytetään elokuvateattereissa ja hyvin varustetuissa kotikatsomoissa. Kuuntelukokemus on immersiivinen ja kolmiulotteinen.

Dantchev on kahden kulttuurin kansalainen. Hän on syntynyt Pohjois-Pohjanmaalla Haapavedellä suomalais-bulgarialaiseen perheeseen. Muusikkoisä Hristo Dantchev piti huolen siitä, että kotona soi musiikki aina ja monipuolisesti.

Anna lauloi bulgarialaisia kansanlauluja jo lapsena ja myöhemmin perehtyi maan laulutyyliin alan mestareiden kanssa Bulgariassa. Sibelius-Akatemian globaalin musiikin koulutusohjelmassa hän sukelsi isoisoäitinsä maailmaan; bulgarialaiseen itkuvirsiperinteeseen.

Bulgarialaisuus on mukana hänen laulaja-lauluntekijyydessään, mutta se ei ole itsetarkoitus. Jos laulun tarina ja tunnelma sitä vaativat, Dantchev valitsee musiikillisesta työkalupakistaan Bulgaria-elementtejä: mikrointervalleja, dissonanssia ja ”levotonta” rytmiikkaa sekä laulutyyliä, jonka estetiikka ei aina perustu tasavireisyyteen.

”Ne ovat syvätasolla osa minua”, hän sanoo.

Identiteetin pohtiminen on ollut Dantchevin elämässä aina läsnä. Suomi on monella tapaa ihana ja hyvä kotimaa. Mutta.

”Toivoisin, että suomenbulgarialaiset, suomenvietnamilaiset, afrosuomalaiset tai ketkä vain Suomessa musiikkia tekevät ja esittävät voisivat olla suomalaisia ja that’s it – ilman, että eksotisoidaan. Haluaisin edustaa musiikillani ja persoonallani tämän päivän Suomea. Se olisi ihannetilanne.”

Entä tulevaisuus noin muuten? Dantchev toivoo, että saisi tehdä rakastamaansa musiikintekijän työtä vielä pitkään. Ja että laulajan instrumentti, siis koko keho pääkoppaa myöten, pysyisi kunnossa ja terveenä.

”Toivon lisää keikkoja ja sitä, että saan vietyä bändiäni maailmalle. Isoja unelmia on mutta olen oppinut sen, että ihan kaikkea ei kannata kertoa etukäteen”, hän hymyilee.

5 X Set up

”Pianoni on 50-luvulta ja siinä on edelleen alkuperäinen koneisto. Karjalasta kotoisin olevan isoäitini sisko osti tämän, kun sai ensimmäisen palkkansa. Minulle piano tuli häälahjana.”

”Tärkeä esine, joka on esillä kodissani. Tällä huhmarilla bulgarialainen baba, siis isoäiti, on murskannut valkosipulia. Tuoksun voi vieläkin tuntea. Käytän tätä itsekin erityisissä tilanteissa.”

”Bulgarialaisen Tupan-rummun ääni on voimanlähteeni. Keikoilla soitan rumpua valikoidusti, koska haluan pitää soittimen lähellä kehoani ja kaulahihna hankaloittaa laulamista.”

”Kellot aloittavat Say It -albumin ja ankkuroivat minut juurilleni Bulgarian Balkan-vuoristoon, mistä sukuni on kotoisin. Suvullani on ollut lampaita ja lehmiä.”

”Joskus on hyvä purkaa tunteitaan potkunyrkkeilyyn. Näköjään säkkiä on myös kiva halata!”

Yhteisöllisyys inspiroi

Julkaistu

1. Alku

”Minulle annettiin lapsena mahdollisuus kokeilla erilaisia harrastuksia. Niistä yksi oli kansantanssi, jonka aloitin 3-vuotiaana. Sitä harjoiteltiin livemusiikin tahtiin ja paikalla oli haitaristi. Muistikuvani on, että tykkäsin mekaanisista laitteista ja haitari liikkuvine osineen ja lukuisine nappuloineen oli sellainen, joten kiinnostuin soittimesta. Yhdeksänvuotiaana sain oman haitarin. Kävin myös pianotunneilla. Jotakin alkeellisia biisejä tein jo silloin, mutta musiikkiopistossa omien biisien tekoa ei koskaan mainittu mahdollisuutena, joten asia jäi.

Kansanmusiikkiliiton järjestämälle kamu-leirille osallistuin ensimmäistä kertaa yläasteikäisenä. Siellä oli lupa tehdä omia sävellyksiä ja improvisoida. Ja siellä soitettiin bändeissä. Leirin päätteeksi esiinnyimme julkisella paikalla yleisölle, joka ei koostunut vain opettajista ja soittajien vanhemmista. Musiikin tekeminen ja esiintyminen tuntui näin ollen heti oikealta, ei esiintymisen harjoittelulta, kuten musiikkiopistossa asia ilmaistiin.

Lukioajan olin Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosaston nuorisokoulutuksessa. Oli luontevaa jatkaa siellä kansanmusiikin opintoja Sibelius-lukion jälkeen. En edes ajatellut, että minustapa tulee nyt ammattimuusikko, se tuntui niin epävarmalta. Halusin vain soittaa yhdessä muiden kanssa ja laatia biisejä koko ajan. Eipä siinä sitten lopulta ollut enää muuhun aikaa. Soittamiseen ja musiikkiin vain uppoutui ja siinä oli sitä samoin ajattelevaa opiskeluporukka ympärillä lietsomassa. ”

2. Fantasiatango

”Tangon löysin alun perin lukioaikana, kun luokkakaverini esitteli Astor Piazzollan tuotantoa. Aloimme soittaa sitä Novjaro-kvintetissä lukiokavereiden kanssa. Vuosien aikana Piazzollan sävellystyyli tuli enemmän kuin tutuksi ja löysin sitä kautta uuden näkökulman myös suomalaiseen tangoon, joka ei aiemmin kuulunut suosikkeihini marssillisuudessaan. Kansanmuusikkona luonteva seuraava askel oli tehdä omia tangosävellyksiä ja ensimmäiset sellaiset tein duolle Milla Viljamaan kanssa. Myöhemmin liityin Tango-orkesteri Untoon, jolle myös olen tehnyt muutaman sävellyksen. Tangoteema ui mukaan myös omiin bändeihini.

Yle järjesti Euroviisut vuonna 2007 ja minulta tilattiin avajaisnumero fantasiatango-teemalla. Osuva nimi ja unelmatehtävä. Siitä asti olenkin kutsunut sävellysgenreäni fantasiatangoksi. Siinä on vaikutteita tango nuevosta, kansanmusiikista, pop-musiikista ja elektronisesta musiikista. Sytykkeinä toimivat visuaalisuus ja tarinallisuus.

Säveltäessäni yhdistelen intuitiivisesti juttuja, joita olen soittanut ja kuunnellut. Ne tulevat jostakin selkäytimestä sen kummemmin analysoimatta. Sävellän soittamalla.

Mieluiten sävellän johonkin kuvaan tai näyttämötilanteeseen, tai sitten keksin tarinan ja tunnelman mielessäni. Saatan myös kuvitella, miten biisiä tanssitaan ja säveltää sitten sen mukaan lisää. Harvoin lähden liikkeelle pelkästään sävelillä.

Muusikkosäveltäjän teoksen ei koskaan tarvitse olla valmis, vaan sitä voi muuntaa soittokerrasta toiseen.”

3. Soitin

”Soittimeni on kromaattinen 5-rivinen melodiabassoharmonikka. Olen itse ideoinut sen yhteistyössä Piginin tehtaan suunnittelijoiden kanssa Italiassa. Visuaalisuus on minulle tärkeää ja piirsin soittimen ulkomuodosta mallin, jonka tehdas toteutti. Haastavinta olivat kompromissit haluamieni teknisten ominaisuuksien ja mahdollisimman alhaisen painon välillä. Harmonikka painaa nyt noin 12,5 kiloa ja soitto- ja roudauskunnon ylläpito vaatii salitreeniä.”

4. Yhteisöllisyys

”Aiemmin olen ajatellut omaa musiikin tekemisen tarvettani ja ideoitteni kuuluviin saattamista etupäässä henkilökohtaisena asiana. Nykyisin koen olevani pikkuinen osa taideyhteisöä, verkostoa tai organismia, jossa tekijät vaikuttuvat ja inspiroituvat toisistaan. Kaikki liittyy kaikkeen. Taiteen ja musiikin parissa toimiminen on osa ihmisyyden toteuttamista ja se yhdistää meitä tuomalla meidät yhteisen asian äärelle. Minulle on tärkeää päästä näkemään ja kuulemaan muiden luomuksia. Voimme kokea ymmärtävämme yhdessä tai vaikka olevamme ihan pihalla yhdessä. Tässä verkostoajatuksessa kaikki taide, myös se marginaalisin, on tärkeää. On lupa ja velvollisuus kokeilla ja epäonnistuakin. Sekin on tarpeellista ja hienoa.”

5. Luovuus

”Työskentelen kotona. Välillä työpäivän käyntiin saaminen voi olla vaikeaa. Joskus pidän kotona työskentelevien kollegoiden kanssa etänä aamupalaverin, jossa kukin listaa päivän työtehtävät.

Kun sävellän uutta, on minimityöaika neljä tuntia. Flow-tilan saavuttaminen ottaa aikansa.

Henkistä vauhtia saan soittamalla omia vanhoja omasta mielestä onnistuneita kappaleita ja inspiraatiota saan etenkin visuaalisesta esittävästä taiteesta. Se naksauttaa monesti luovuusvaihteen päälle aivoissani.

Ajattelen, että ihmiset ovat luonnostaan luovia, mutta luovuudella voi olla paljon esteitä. Opittuja rajoittavia ajatusmalleja voi olla omassa päässä, tai sitten ulkopuolelta voi tulla odotuksia. Myös resurssien kuten ajan ja rahan puute verottaa luovuutta. Viime aikoina olen yrittänyt ymmärtää oman luovuuteni esteitä. Rajoitanko itseäni liikaa, vaikkapa käytännöllisyyden nimissä, vai onko käytännöllisyys vain järkevää ja itse asiassa pakollista suunnittelua ja projektinhallintaa?”

6. Onnistumiset

”On pieniä ja isompia ilon ja onnistumisen hetkiä. Onnistumisen tunnetta tuo se, että työryhmässä kaikki ovat innoissaan ja motivoituneita. Että on kunnianhimoa ja rakkautta työtä ja käsillä olevaa sisältöä kohtaan. Pidän tärkeänä sitä, että työkavereille annetaan positiivista palautetta koko ajan; studiossa, treeneissä ja keikkojen jälkeen. Tietenkin myös yleisöltä tuleva palaute tuntuu hyvältä.

Isot onnistumisen tunteet liittyvät projektien valmistumiseen. Esimerkiksi Johanna Juhola & Imaginary Friends -konsertti oli ponnistus, jossa olin säveltäjä, konseptisuunnittelija ja tuottaja. Rahoituksen kasaan saamiseen meni kolme vuotta, ja työryhmässä oli 23 henkilöä. Ensi-ilta oli vuonna 2016, ja sen jälkeen olemme tehneet tällä konseptilla noin 120 keikkaa ja lisää on tulossa. Esitys myös laajentuu ja uudistuu.

Saavutuksena, tai ehkä enemmänkin suurena onnena, pidän sitä, että mulla on ollut niin hienoja soittokavereita. Olen päässyt soittamaan monien sellaisten kanssa, joita jo nuorena fanitin ja joidenkin kanssa olen saanut kasvaa rinnakkain.”

7. Juuri nyt

”Meneillään on yhtä aikaa monta projektia, koska niistä monia tehdään hiljalleen pitkän ajan kuluessa. Juuri nyt työn alla on kaksi levyä: Timo Alakotilan kanssa teemme duolevyä, jolla on molempien sävellyksiä. Se on nyt äänitettynä ja parhaillaan teen editointivalintoja mm. siitä, mitä improvisoituja soolojani valitaan mukaan.

Tekeillä on myös uusi soololevy. Käyn läpi sovitusdemoja ja viimeistelen sävellyksiä. Julkaisu on ajoitettu ensi vuodelle. Levyllä ovat muutaman aiemman levyn tapaan mukana yhtyeitteni Johanna Juhola Trion ja Reaktorin soittajat. Musiikissa yhdistyy mm. kansanmusiikki ja elektroninen musiikki. Tällä kertaa vain muutamassa biisissä on kuultavissa vähän tangoa.

Työpäiviini kuuluu myös toimistohommaa: kaikenlaista aikataulujen säätämistä, työryhmien kokoamista, apurahojen hakemista. Ja asioiden suunnittelua – sitä on paljon. Käyn mieleni sisällä koko ajan painia siitä, että mitä kannattaisi tehdä seuraavaksi ja mitkä ideoistani olisivat toteuttamiskelpoisia.”

8. Haasteet

”Olen päätynyt perustamaan bändejä ja toteuttamaan projekteja, joiden keskiössä on musiikkini ja minä. Solistin, bändiliiderin ja tuottajan yhdistelmänä olen luovan tekemisen ja esiintymisen lisäksi vastuussa monista käytännön asioista. Se vie aikaa ja kuormittaa henkisesti, vaikka koenkin olevani järjestelmällinen ihminen. Minulle on tärkeää, että työryhmieni jäsenet olisivat suht tyytyväisiä. Stressaan muiden hyvinvoinnista ja poden huonoa omaatuntoa vaikkapa siitä, että palkat eivät aina ole niin hyviä kuin mitä huipputaidokkaat työryhmäläiseni ansaitsisivat.”

9. Viiden vuoden päästä

”Minulla ei ole viisivuotissuunnitelmaa. Suunnitelmia ja haaveita on paljon ja pyrin niitä kohti, mutta se mihin ideoihini saan rahoitusta tai mihin minua kenties kysytään mukaan, ratkaisee paljon.

Esimerkiksi jonkinlainen jatkuva rahoitus, jolla voisi oman työskentelyn lisäksi kattaa myös yhtyeiden ja työryhmän palkkoja sekä materiaalikuluja, vaikuttaisi paljon siihen mihin tahtiin omia taiteellisia suunnitelmia voisi toteuttaa ja kuinka pitkäjänteisiä ja laajoja suunnitelmia voisi tehdä.

Visuaalisen puolen liittäminen musiikkiini eri muodoissaan kiinnostaa edelleen paljon. Haaveilen säveltäjänä ja muusikkona toimimisesta poikkitaiteellisessa työryhmässä isossa tuotannossa, jossa sekoitettaisiin kaikenlaisia tyylejä ennakkoluulottomasti. Ison koneiston osana toimiminen olisi vastapainoa omille pienehköille projekteilleni, joista olen yksin vastuussa.”

10. Motto

”Jos yrität musiikillasi miellyttää jotakuta muuta kuin itseäsi, voi olla, ettet lopulta miellytä ketään – et edes itseäsi.”

Ruoste / Hengaillaan

Julkaistu

Hengaillaan
Säv. Jukka Siikavire
San. Jussi Tuominen
Ensilevytys: Kirka (1984)

Suomea Euroviisuissa 1984 edustanut Hengaillaan on tällä hetkellä Spotifyn yli kuudella miljoonalla kuuntelulla Kirkan levytyksistä selvästi suosituin. Lukema on myös kaikkien suomenkielisten viisuedustajiemme suurin. Versioita on tehty aina kuorosovituksista diskoversioihin ja elokuussa julkaistuun joensuulaisen Salsa Nuevan salsaversioon.

Jukka Siikavire kertoo, mistä tekeminen alkoi:

”Esittelin Jussille erilaisia teema-aiheita ja rytmisiä ideoita. Yksi oli lopullisen Hengaillaan-kappaleen melkein valmis kertsi. Jussi sanoi kuulevansa siinä junan rytmin ja keksi näin idean sanoitukseen. Homma lähti heti oikeille raiteille.

Kertosäe oli silloin Karibia-henkisesti keinuva ja medium-tempossa.

Olin jo 70-luvun loppupuolella tehnyt epäkaupallisia viisuja: Erkki Mäkisen sanoittamat Neidonryöstö ja Liehuva liekinvarsi, joissa oli tiettyä protestihenkeä viisukulttuuriamme kohtaan. Päästiin Suomen finaaliin, mutta niillä ei tietenkään voinut voittaa mitään äänestyksiä. Nyt halusin säveltää laulun, jolla voisi oikeasti viisuissa pärjätä. Tarvittiin siis koukkuja.

Ensimmäiseksi nostin biisin up-tempoon ja muutin kompin suoraviivaisemmaksi. Kappaleen alkuun halusin heti tunnistettavan intron, syntyi se 16-osa-pianokilkutus.

Tiesin Kirkan soittavan huuliharppua, sekin täytyi saada mukaan ja keksiä sille osuus. Kirkaa ei tarvinnut juurikaan suostutella harpun soittoon, hän innostui heti.

Vaikka mitään hittikaavaa ei olekaan, niin uskoimme hyväntuulisen ja nopean duuribiisin pärjäävän Suomen finaalissa ja ruotsinlaivaa pidemmälläkin.

Suomen alkukarsinnassa oli muuten sellainen erikoisuus, että mulla oli mukana ratakiskon pätkä. Se oli sitä perua, että isäni oli konduktööri. Löin siihen tyyliin kakskyt kaks, kling kling, ja nelkytviis, kling kling. Suomen finaalista se jo jätettiin pois.

Biisin kustannusoikeudet on Suomen osalta meillä Alba Forte Oy:ssä. Olin jo aiemmin ymmärtänyt näiden kustannusasioiden arvon.”

Jussi Tuominen kertoo, että juna-aihe ei ollut hänelle uusi, mutta nyt näkökulma oli toinen:

“Kirka oli jo 1975 levyttänyt tekstini Taas nousen junaan, joka on suomenkielinen versio hitistä I shot the sheriff. Nyt keksin, että tällä kertaa jäädäänkin asemalle hillumaan. Junia tulee ja menee, mutta taaskaan ei noustu junaan.

Omalle kohdalle tällainen hippivaihde ei ollut koskaan osunut, vaan se oli ja on yhä pelkkä haavekuva. Päätoimisen tv-työn rinnalla oli aina monta muutakin kirjoitusprojektia ja lomatkin meni niihin. Eläkkeellä piti aloittaa hengailu; nyt neljästoista vuosi menossa eikä relaamisesta tietoakaan.

Työskentelimme Jukan kanssa niin, että kumpikin teki tahoillaan, mutta aina välillä tavattiin ja hiottiin. Jukka on tarkin säveltäjä, jonka kanssa olen tehnyt. Sisältöön hän ei puuttunut, mutta musiikin ja tekstin piti toimia yhteen täydellisesti. Sain häneltä myös nuotit, joihin hän oli kirjoittanut apusanat, jotka ei tarkoittaneet mitään, mutta joissa oli oikea rytmiikka.

Viisut oli Luxemburgissa ja oli laulettava suomeksi. Sijoitus oli 9:s. Tehtiin myös englanninkielinen single, C’mon let’s boogie, jonka sanoitin. Se pysyi pitkään Keski-Euroopan euroviisufanien listalla ykkösenä ja kakkosena, ja valittiin myös vuoden 1984 parhaaksi.

Tämä oli viimeisiä levytettyjä laulutekstejäni. Suurin osa oli mennyt Tommi Liuhalan ja hänen vetämänsä Hi-Hat-levymerkin kautta. Sitten tilaukset levyille loppui, mutta muu sanoittaminen on jatkunut. Lähes tuhannen julkaistun laulutekstini joukossa on esimerkiksi neljä musikaalia ja pari sataa tv-ohjelmissa esitettyä laulua.

Niin käsikirjoittajana kuin sanoittajana olen aina keskittynyt veikeämpiin aiheisiin. Olen ajatellut, että mun elämäntehtävänä on tuoda iloa maailmaan.”

I shot the sheriff: säv. ja san. Bob Marley

Ruoste
Säv. ja san. Aki Yrjänä
Ensilevytys: CMX (1994)

Syksyllä 1991 Aki Yrjänä osallistui kansainvälisen teosofisen seuran kurssille saatuaan stipendin Suomen teosofiselta seuralta. Yhdeksän viikon kurssi pidettiin Etelä-Kaliforniassa Ojai-nimisessä pikkukaupungissa. Siellä sitruunapuun alla lähti soimaan laulu, josta tuli yksi suomirockin suosituimmista balladeista.

Aki kertoo, että kurssipaikkana oli vanha maatilan päärakennus, jonka ympärille oli rakennettu bungaloweja.

“Asuin yhdessä bungalowissa ja kolmantena päivänä huomasin, että sohvan taakse oli jäänyt akustinen nailonkielinen kitara pölyttymään. Omaa kitaraa ei reissussa ollut, mutta kun sellainen yllättäen tarjoutui, käänsin kielet itselleni vasenkätisiksi ja soittelin sitä välillä iltaisin.

Kurssikeskuksesta aukeni laaja ja karu puistoalue, jossa liikuskeli esimerkiksi villiintyneitä intiaaniponeja. Sieltä löytyi myös pieni sitruunapuulehto.

Puolivälissä kurssia oli tulossa tilaisuus, jossa halukkaat saivat esiintyä tyyliin lava on vapaa. Tehdäkseni siihen jonkun biisintyngän otin yhtenä päivänä kitaran ja käppäilin siihen sitruunapuulehtoon. Istuskelin sitruunapuun alla pari tuntia yli 30 asteessa. Siinä syntyi melodia ja englanniksi tekstiä.

Musiikillinen alkuidea oli, että alussa on oikein pitkä nuotti ja sen alla sointu vaihtuu C:stä f-molliin. Ensimmäiseksi sanaksi tuli hey eli sama, mikä myöhemmin kääntyi suoraan suomeksi.

Bungalowiin palattua kirjoitin luonnoksen ylös ja viimeistelin tekstin. Kun sitten siinä tilaisuudessa tämän esitin, kävi jo mielessä, että voisihan sen tehdä joskus suomeksikin.

Siinä venähti vuoden verran, kunnes syksyllä 1992 suomenkielinen teksti tuli yhdellä istumalla. Asuin tulevan vaimoni Kikke Heikkisen kanssa yksiössä Aleksis Kiven kadulla Helsingissä.

Kun esittelin biisin suomeksi Kikelle, hänen mielestään kertosäe kuulosti tekstiltään samalta, mitä on tehty jo tuhat kertaa. Hänen kehotuksestaan päätin kokeilla jotain ihan muuta.

Uutisissa vyöryivät silloin Bosnian sota ja Sarajevon pommitukset. Säkeistöissä oli surun ja luopumisen teemoja, ja nyt tähän kertosäkeen uuteen tekstiin tuli palaneiden kotien metafora.

Säkeistöistä muistan sen, että alunperin tomu satoi vuorten ylle, mikä tuli siitä, että säveltäessä maisemaa hallitsivat Etelä-Kalifornian vuoret. Vaihdoin tilalle vuotten ylle, kun vuosissa on enemmän sykliä.

Lauluja tehdessä näen jotain ja sijoitan kuvia tekstiin. En jämähdä pohtimaan, mitä mikäkin tarkoittaa. Päämäärä on saada analyyttinen mieli hetkeksi syrjään ja antaa alitajunnan puhua.

Miten kuulija puolestaan tekstin ja sen kuvat kokee, se on jokaisen oman tunnetilan ja muistojen summa. Esimerkiksi kuun ja auringon yhdessä taivaalla voi kukin nähdä ja kokea omalla tavallaan. Itse näen sen jonkinlaisena tarot-korttina, keskiaikaisena piirroksena, jossa kuulla ja auringolla on kasvot, ja niiden alla on ihmishahmoja tekemässä vaikka jotain alkemistista prosessia.

Kun aloimme valmistella CMX:n neljättä albumia Aura, niin bändikaverit tuumi tästä, että kyllähän levylle kaikenlaisia kappaleita mahtuu. Suuria odotuksia ei ollut meillä kellään.

Levy tehtiin EMI:lle tuottajana Gabi Hakanen. Hän ehdotti, että pyydetään vanhan liiton mestari Veikko Huuskoselta jousisovitukset muutamaan biisiin. Veikko esitteli valittavaksemme monta eri ideaa ja oli ihmeissään, kun päätimme ottaa ne kaikki. Jousia soitti kahdeksan RSO:n soittajaa.

Miksatessa pohdittiin, että olisiko punk-henkiseltä yhtyeeltä punkveto laittaa balladi sinkuksi. Niin tehtiin, ja siitä tuli meidän ensimmäinen radiohitti.

Se mielentila siellä sitruunapuun alla oli hyvin erityinen. En ollut tekemässä bändille biisiä eikä ollut painetta eikä pakkoa tehdä välttämättä yhtään mitään. Sellaisessa tilassa voi vaivattomasti irrota ratkaisuja, joita ei muuten olisi itselleen sallinut.”

Energioiden fiilistelijä

Julkaistu

Leri Leskisen neljäkymmentävuotinen tarina musiikintekijänä, muusikkona ja tuottajana alkoi muusikkoisän evästämänä.

”Faija opetti ensimmäiset soinnut ja oli selvää alusta lähtien, mihin mun elämä tulee liittymään. Faija on rakastettava ja hyvin kannustava persoona. Hän oli myös orkesterinjohtaja ja tuli seurattua, miten hän liidas bändiään kunnianhimoisella lempeydellä. Toivon ja uskon, että mussa on faijaa.”

Kun Leskinen oli lukiolainen, kapellimestari Antti Hyvärinen poimi hänet bändiinsä kosketinsoittajaksi ja avasi näkymän ison bändin liidaamiseen sekä tuohon aikaan suosittujen floorshow-esitysten tuottamiseen.

”Se oli loistava koulu. Tehtiin Kivikasvoja, Dannya ja Marion Rungia. Antti kirjoitti kaikki arrit käsin ja oli helvetin hieno sovittaja.”

Seurasi kutsu Paula Koivuniemen bändiin. Säveltäjä Esa Nieminen tuotti tuolloin Paulan levyjä ja toimi kapuna konserttirundilla, jossa miehet tutustuivat.

”Sain iloa siitä, miten Esa omalla tavallaan sai artistit tuntemaan olonsa kotoisaksi ja itsensä arvokkaiksi taiteilijoiksi. Esa otti mut studioonsa tekemään yhteistyötä tuotantojen osalta. Hänestä on tullut mulle myös läheinen ja tärkeä ystävä.

Leskinen tutustui studiolla myös Niemisen yhtiökumppaniin, säveltäjä-tuottaja Kim Kuuseen.

”Sen parempaa oppia ei oo, kun on saanut kasvaa Kimin musiikki- ja yrittäjyysajatusten kanssa. Hieno mies ja nähnyt tän alan läpikotaisin.”

Samoissa tiloissa työskennelleestä tuottaja Kalle Chydeniuksesta tuli Leskiselle niin ikään tärkeä yhteistyökumppani. Häneltä Leskinen oppi tuottamisessa tarvittavia teknisiä valmiuksia. Pääosa heidän tuotannoistaan oli tuolloin elokuva- ja mainosmusiikkia.

”Saan kiittää universumia, että mulla oli tuollainen tuki ja turva, juuri nuo ihmiset, studiot ja rensselit. Siinä kävi munkki.”

Tärkeä ihminen on myös Samuli Edelmann, jonka Elysion-bändiin Leskistä pyydettiin 18-vuotiaana.

”Mua inspiroi Samulin energia sekä asenne, että kaikki on mahdollista: otetaan runo sieltä ja toinen täältä ja ruvetaan vaan tekemään. Samulistakin tuli hyvä frendi. Me tehdään edelleen musajuttujakin yhdessä.”

”Juuri rohkeudessa onkin tapahtunut mieletöntä kehitystä. Biisintekeminen on Suomessa mahtavalla tolalla.”

Aitiopaikka alan kehityksen seuraamiseen on ollut Vain elämää -sarja, jonka musiikillisena tuottajana Leskinen on toiminut kaikki 13 kautta kymmenen vuoden ajan.

”Ekalla kaudella oli mukana Cheek. Hän oli suurelle yleisölle silloin vielä melko tuntematon. Mietin, miten pop-rap iskee suomalaiseen mielenmaisemaan, mut hyvin iski ja hänestä tuli isoin stara, mitä tässä maassa on koskaan ollut. Eka Vain elämää -albumikin myi käsittämättömät 350 000 kappaletta.”

Rap-musiikin läpimurron lisäksi selvä muutos kymmenen vuoden ajalla on tietenkin se, ettei fyysisiä levyjä juurikaan enää myydä.

”Spotifyn TOP 50 on mielenkiintoista luettavaa. Ne on aika nuoria, jotka siellä on aktiivisia, mikä johtaa siihen, että levy-yhtiöt panostaa heille suunnattavaan musaan. Pop-iskelmä soi enemmän radioissa ja keikoilla. Jotkut urputtaa, mut homma kehittyy.”

Musiikintekijöitä on myös tullut paljon lisää, mikä on Leskisen mielestä erinomainen asia. Rohkeita ja luovia naisia on tullut alalle paljon, hienoja kirjoittajia ja artisteja.

”Juuri rohkeudessa onkin tapahtunut mieletöntä kehitystä. Biisintekeminen on Suomessa mahtavalla tolalla.”

Nykyisin artistin tarinaan kuuluu yhä useammin myös aktiivisuus biisinkirjoittamisessa. Artistin ympärille muodostetaan tiimejä, jotka tekevät taiteellisen duunin. Ennen oli enemmän artisteja, jotka olivat puhtaasti laulajia. Kumpikaan ei ole Leskisen mielestä vähemmän tai enemmän arvostettavaa.

”Joidenkin artistien ydintä on olla järjettömän hyviä muiden kirjoittamien tekstien tulkitsijoita. Artistin uraa ei himmennä se, ettei hän ole kirjoittanut biisejä itse.”

”Joku ei tiedä, mikä on C-duuri, mutta tuksuttelee menemään ja tekee saatanan hyvää musaa. Se on ollut mulle tosi freesiä.”

Vain elämää -formaatti on vuosien varrella kehittynyt, mikä on johtanut siihen, että palavereissa istumiset sekä asioiden suunnittelu vievät leijonanosan ajasta. Niinpä Leskinen ei teekään enää musiikin koodaamista eikä kaikkia sovituksiakaan.

”Aluksi tein bändin kanssa kaikki versiot, mutta siitä tuli mahdoton urakka. Kun alkoi tulla artisteja, joilla on selkeä oma tuotannollinen saundi, niin versioiden haluttiin kuulostavan heidänlaisilta. Artisti tuokin usein mukanaan oman tuottajansa, ja jos sellaista ei ole, niin etsitään. Onnistumisen eteen tehdään kaikki, olkoon se vaikka, että käydään äänittämässä johonkin biisiin sinfikset.”

Ohjelman myötä Leskinen on oppinut tuntemaan paljon nuoria tuottajia.

”Diggaan tehdä heidän kanssaan, kun he tulee niin eri kulmasta. Joku ei tiedä, mikä on C-duuri, mutta tuksuttelee menemään ja tekee saatanan hyvää musaa. Se on ollut mulle tosi freesiä.”

Artistien laulattaminen on yksi Leskisen työtehtävistä Vain elämää -ohjelmassa.

”Ohjelmasta on tullut yhä kunnianhimoisempi kaikille, nyt tehdään sydänverellä. Jokaisen biisin pitäisi olla onnistunut lahja, joka annetaan pöydän päässä istuvalle. Artistit haluaa ladata jokaiseen numeroonsa kaiken. Siinä pääsee artistia tosi lähelle.”

Samalla Leskinen on päässyt itseäänkin lähelle. Oman egon aiheuttamien tunnekuohujen tiedostaminen on ollut olennaista. Sitä ovat edesauttaneet vuosia sitten aloitettu meditointi, myös terapia.

”Leirin aikana veivataan 60 biisiä ja mennään vauhdilla tunneskaalasta toiseen. Siinä pitää pysyä rauhallisena. Oon ollut aika kiihkee ja mun tunteet näkyi naamasta saman tien. Jos mieli tekee tepposiaan ja kuohuttaa, niin tiedän jo jonkin osuneen omaan arkaan kohtaan. Tiedän myös, ettei mun tarvitse reagoida.”

Kun oman osaamisen rajat tulevat vastaan, ei ole ongelma pyytää apua asian paremmin osaavalta kollegalta.

”Ennen omien puutteiden tunnustaminen ei tullut missään nimessä kysymykseen. Nyt voin myöntää ne jopa ilman häpeää. Se auttaa myös muita, siitä syntyy hyvää energiaa. Aina.”

Esiintymistilanne leirillä on jokaiselle artistille outo ja hyvin henkilökohtainen, yleisönä vain muutama kollega, mikä on jännittävämpää kuin stadionilla esiintyminen. On tärkeää havaita nopeasti, miten kukin artisti käsittelee stressaavaa tilannetta.

”Jos joku rupee häröilemään, sit hengitellään. Joku tarvitsee ´nyt lähtee´ -tsemppiä, ja joku on tarkka, että asiat on just niinku treeneissä. Ja mä hoidan, että on. Bändin jäbätkin aistii vaikka sen, että nyt on niin herkillä oleva taiteilija ja tulossa niin herkkä biisi, ettei puhuta paskaa eikä tehdä mitään ylimääräistä. Sekin on taidetta.”

Koko ajan samana pysynyt bändi tekee liiderinsä tapaan kaikkensa, jotta artistit voivat tuntea olonsa turvalliseksi. Tilanne kuin tilanne hoituu, kun yhdessä on soitettu tuhat biisiä.

”On mahtavaa, että saa fiilistellä toisten ihmisten energiaa, ja kun se liittyy intohimoduuniin, niin siinä on herkimmillään ikinä. Kun haluaa, että toinen onnistuu omassa tärkeimmässä jutussaan, niin yhtäkkiä se on myös sun tärkein juttu.”

”Junnuna toisten muusikoiden hyväksyntä oli äärimmäisen tärkeää.”

Hyväksytyksi tulemisen tarve on kulkenut Leskisen mukana läpi koko uran. Se on lisännyt paineita, mutta saanut myös asioita tapahtumaan.

”Junnuna toisten muusikoiden hyväksyntä oli äärimmäisen tärkeää. Koen, että mut on hyväksytty, mutta kyllä mä edelleen joka päivä haen pienistäkin asioista hyväksyntää ja jos joku arvostelee, niin kyllä se käy egolle.”

Kun Leskisen piti 80-luvulla ansaita kannuksensa tuottajana, se tarkoitti ympäripyöreitä työpäiviä. Luovassa flow-tilassa hän ei itse kuitenkaan tajunnut olevansa melkoisen poikki, kunnes ei pystynyt tekemään enää mitään.

”Sekin kun saa sanoa, että mulla on helvetisti kaikkea, on egon pätemiskeino. Siinä kokee itsensä jotenkin tärkeäksi, mikä on tosi tyhmää. Kyllä mä sen tiedostan, mutta se on yks osa rakennelmaa nimeltä Leri.”

Leskinen on oppinut, että väsymys tasoittuu, kun urheilee enemmän ja fiilistelee vähemmän viinipullon kanssa. Palautumistaidot ovat tarpeen etenkin intensiivisen Vain elämää -rupeaman jälkeen. Metsä, futis, formaattiin ja musiikkiinkin liittymättömien asioiden fiilistely sekä ystävät, joiden kanssa puhua avoimesti kaikesta, ovat tärkeitä.

Nykyisin suurena apuna Leskiselle tärkeän jämptiyden sekä monien liikkuvien osien hallinnan ylläpitämisessä on myös ”maailman paras assistentti”, musiikintekijä Lasse Mikkonen.

”Se, että kuunnellaan joku refebiisi ja pyritään tekemään lähelle samanlainen, ei ole kovin luova lähtökohta.”

Sielultaan Leskinen on eniten musiikintekijä, vaikka aika ei siihen juuri nyt riitäkään. Lähitulevaisuus täyttyy Samuli Edelmannin Vaiheet-levyjen tiimoilta toteutettavasta konsertista Kuopion sinfoniaorkesterin kanssa, Suvi Teräsniskan joulukonsertista Nokia-Areenalla ja muista tv-konserteista. Myös MTV:n Secret Song Suomi -tuotannon musiikillisena tirehtöörinä kuluu kuukausia.

”Koronavuosina tehtiin pari leffaa ja tein niihin biisejä. Enemmän haluaisin tehdä. Väkisin ei kuitenkaan voi puristaa. Kerään kyllä matskua puhelimeen ja tietsarille, että on mitä tehdä, kun aktivoidun. Sekin aika tulee varmasti.”

Tekeminen ei enää juurikaan tapahdu siten, että ”istunpa alas ja alan säveltää”, vaan musiikkia synnytetään ja kehitellään yhdessä jonkun kanssa, onhan Leskinen jalkapalloilija ja joukkuepelaaja. Varsinainen co-writing ei kuitenkaan inspiroi.

”Mun pitää tuntea tosi hyvin se ihminen, kenen kanssa teen. Kun menen uusien kanssa sessioon, niin vaistoan joskus niiden ajattelevan mun olevan äijä, joka on ollut sata vuotta alalla ja joka on vähän A&R Warnerilla ja tuntee kaikki”, Leskinen sanoo.

”Se, että kuunnellaan joku refebiisi ja pyritään tekemään lähelle samanlainen, ei ole kovin luova lähtökohta. Kuten ei sekään, että tehdään tietylle artistille, jonka ura on tietynlainen. Musaa tehdessä pitäisi tulla sielusta käsky, et nyt sun pitää tehdä näin. Mulle on inspiroivaa tehdä omasta mielestäni maailman paras biisi. Aivan sama kuka sen esittää.”

Leskinen on miettinyt paljonkin, missä näkee itsensä viiden vuoden kuluttua. Hän ei silti kaipaa tarkkaa suunnitelmaa.

”On mulla musikaaliunelma, josta oon aina tietyin väliajoin ihmisille puhunutkin. Samoin mua on ruvennut kiinnostamaan kovasti klasarimusa ja sen tuottaminen. En tiedä yhtään miksi, mutta sitäkin kohden oon matkalla. Se on vielä puhdas harrastus. Oma julkaisu kiinnostaa myös, olkoon se instrumentaalimusiikkia, poppia tai mitä ikinä.”

Leskinen uskoo, että kaikki maailmassa liikkuva energia vie häntä oikeaan suuntaan. Niin hänen urallaan on aina tapahtunut. Väkisin hän ei halua lähteä tekemään mitään.

”Kaikki kyllä ohjautuu sinne, minne pitääkin.”

Miltä nyt tuntuu?

Julkaistu

”Päätös puheenjohtajuuden jättämisestä oli rankka, mutta mieleni on nyt sopeutunut ajatukseen. Olen hyvin helpottunut siitä, että kaksi vuotta varapuheenjohtajana toiminut Antti Auvinen saatiin Teoston hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Hänellä on laaja ymmärrys sekä klassisesta että kevyestä musiikista ja myös talousasioista. Olen ihan varma siitä, että Teoston hallituksesta tulee vielä toimivampi kuin mitä se on ollut minun aikanani.”

Miten Teoston jäsenjärjestöjen rooli suhteessa Teostoon on muuttunut vuosien varrella?

”Puheenjohtajakauteni alkuaikoina jäsenjärjestöjen ja Teoston välillä oli hämmentävää eripuraa ja epäluottamusta. Se liittyi ehkä henkilökemioihin. Nykyisin Teoston ja sen jäsenjärjestöjen välinen yhteistyö on todella hyvällä tolalla. Myös jäsenjärjestöjen keskinäinen yhteistyö toimii – olipa käsiteltävänä kuinka iso ja monimutkainen asia tahansa. Kyllä on todella hyvät, yhteistyökykyiset ja ammattitaitoiset toiminnanjohtajat ja puheenjohtajat kaikilla tahoilla tällä hetkellä.”

Minkälainen asema Teostolla on muiden eurooppalaisten tekijänoikeusjärjestöjen keskuudessa?

”Teosto nähdään aikaansa seuraavana ja eteenpäin katsovana järjestönä, jonka kyky kerätä esityskorvauksia omalta talousalueeltaan on erittäin hyvä.

On mainiota, että Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen valittiin juuri toiselle kaudelle eurooppalaisten tekijänoikeusjärjestöjen kattojärjestön GESAC:n hallitukseen. Pohjoismaisista järjestöistä siellä ovat aiemmin olleet edustettuina lähinnä ruotsalainen STIM ja tanskalainen KODA.”

Suomen Musiikintekijät kutsui sinut kunniajäseneksi kevätkokouksessaan 2022. Onnittelut! Liityit yhdistykseen vuonna 1971 (silloin Elokuva- ja viihdesäveltäjät ELVIS ry). Olit hallituksessa 1976–1984. Kertoisitko jonkin kepeän järjestömuiston noilta ajoilta?

”Yleiskuva on, että meno oli silloin hulvattoman villiä. Hauskoja ja uskomattomia juttuja sattui jatkuvasti eri ihmisten kanssa.

Neuvostoliiton tekijänoikeusjärjestön vierailu Suomessa oli ikimuistoinen. Illallisella säveltäjä Helvi Leiviskä aloitti keskustelun kanssani kuiskaten: vieläkö se on se pop-musiikki kovasti suosittua? Siinä oli nuoren miehen oltava kieli keskellä suuta.

Sitten oli Neuvostoliiton järjestön puheenjohtajan juhlapuhe, joka tulkattiin Suomeksi. Jo parin ensimmäisen lauseen jälkeen säveltäjä Erik Bergman nousi ylös, huudahti ’hirvittävää paskaa’ ja säntäsi ulos huoneesta.”

Olet tehnyt mittavan uran mainosmusiikin parissa, levy-yhtiöissä sekä muusikkona eri kokoonpanoissa. Mitä sinulle kuuluu nyt musiikillisesti?

”Lopetin yritystoiminnan ja jäin lainausmerkeissä työeläkkeelle samoihin aikoihin, kun aloitin Teoston puheenjohtajana. Musiikinteko jatkui harrastuksena – josta joskus jopa maksetaan.

Ja juuri eilen oltiin Pihasoittajien kanssa ensimmäisellä keikalla koronan jälkeen. Mikään ei ole parempaa kuin päästä esiintymään vanhan soittokunnan kanssa! Laulu, huuliharppu ja haitari on mun tonttia bändissä. Pihasoittajat on nykyisin perheorkesteri, jossa on soittajia kahdessa sukupolvessa. Kokoonnutaan kerran viikossa harjoittelemaan ja soittelemaan bändin vanhoja biisejä. Onneksi niitä riittää!”

Terveisesi musiikintekijöille, jotka eivät vielä ole Teoston jäseniä?

”Teoston asiakkuus ja jäsenyys menevät ihmisten mielissä usein sekaisin. Jäseneksi liittyminen on eri asia kuin asiakkuussopimuksen tekeminen. Jäsenenä pääsee osallistumaan Teoston päätöksentekoon ja oppii ymmärtämään sen toimintaa kokonaisuutena. Ja jos haluaa vaikuttaa Teoston toimintaan, voi asettua ehdolle toimikuntiin, kuten jakosääntötoimikuntaan ja ohjelmistotoimikuntaan.”

Suojakerroin 50

Julkaistu

Vastasin alkuvuonna kyselyyn yhdenvertaisuudesta musiikkialalla. Kysyttiin, olenko kohdannut siellä toimiessani epäasiallista käytöstä. Tuli mieleen: osaamiseni vähättely, seksistiset vitsit, ulkonäköni kommentointi, mitätöinti neuvottelupöydissä, ämmittely, tytöttely ja ikärasismi. Kokemukseni eivät liity nykyiseen työhöni eivätkä biisinkirjoitushommiin tai kohtaamisiin Musiikintekijöissä. Ja niistä on aikaa.

Kyselyssä kartoitettiin kokemuksia noin viiden viime vuoden ajalta. Vastaajista 76% oli kokenut itse epäasiallista käytöstä; naisista, muunsukupuolisista ja nuorista vielä useampi. Ja nuorista (20–25-vuotiaat) lähes jokainen (98%). Pöyristyttävää!

Omat kokemukseni ovat kaukaa menneisyydestä, mutta se ei tarkoita, että ajat olisivat muuttuneet. Minä olen. Kyselytuloksista nilkkaani osui se, että mitä vanhempi vastaaja, sitä todennäköisemmin hän kokee alan häirinnästä ja syrjinnästä vapaaksi.

”Musiikkialalla ei kyetä aidosti rehelliseen itsereflektioon ja alan toimintakulttuurin kriittiseen läpivalaisuun. Vanhemmat polvet jarruttavat ja nuoremmat pelkäävät.” (Lainaus kyselyn avoimista vastauksista)

Ne nuoret tai muutkaan, joihin epäasiallinen käytös musiikkialalla kohdistuu, eivät ole millään tavoin vastuussa sen pois kitkemisestä. Vastuussa on jokainen, joka ikänsä tai asemansa antaman suojakertoimen ansiosta välttyy itse epäasialliselta kohtelulta. Nyt valoja päälle.

Musiikkialan järjestöt ovat jo liikkeellä. On laadittu yhteistuumin kättä pidempää eli Esiinnyn edukseni – Kaikille turvallinen musiikkiala -ohjeistus. Musiikintekijöillä on Turvallisemman tilan periaatteet, joihin sitoudumme yhdistyksen tilaisuuksissa niin henkilökohtaisella kuin yhteisöllisellä tasolla.

Aurinkoista kesää, nähdään syksyllä!

Sanna Korkee
Musiikintekijä-lehden päätoimittaja

 

Jäsenjärjestöjen välisestä yhteistyöstä

Julkaistu

Teostolla on kolme aktiivisesti toimivaa jäsenjärjestöä: Suomen Musiikintekijät, Suomen Säveltäjät ja Suomen Musiikkikustantajat. Ne ovat viiteryhmiensä ja jäsenistöjensä itsenäisiä etujärjestöjä ja Teoston jäsenkokouksessa päätöksentekoon osallistuvia jäsenjärjestöjä.

Jäsenjärjestöjen rooli ja tehtävä Teoston tarkoitusta ja toimintaa edistävinä toimijoina on viime vuosina kasvanut. Aiempaa useammin Teosto esittää jäsenjärjestöille kysymyksiä ja antaa tehtäviä tai laajaa pohdintaa vaativia hankkeita valmisteltavaksi.

Jotkut asiat käsitellään jäsenjärjestöjen hallituksissa, jotkut ovat ratkaistavissa toiminnanjohtajien välisin neuvotteluin. Jäsenjärjestöjen valmistelemat aiheet menevät usein Teoston hallituksen käsittelyyn ja sieltä vielä mahdollisesti jäsenkokouksen päätettäviksi.

Valmistelu- ja päätösketjusta on pääteltävissä, että Teoston jäsenkokoukseen tuotavat päätösasiat on jäsenjärjestöissä hyvin valmisteltu ja neuvoteltu. Valmisteluvaihe on sisältänyt useita kulmien hiomisia ja kunkin viiteryhmän näkökulmaisten ansojen havaitsemisia. Jäsenjärjestöt käyvät nämä neuvottelut hyvässä hengessä kokonaisuus huomioiden.

On toki aiheita, joissa intressit ovat erisuuntaisia näinkin pienessä hiekkalaatikossa. Taloudelliset jakosuhteet herättävät intohimoja. Teoston tilityssääntö ei sinällään sisällä enää genreisyystulkintaa, vaikka aivan suoraviivaiseksikaan ei sitä voi väittää.

Selvää lienee, että Teostoon sisään tulevat varat ovat enimmäkseen peräisin kevyen musiikin esittämisestä tai muusta käyttämisestä, mutta tarkkaan tätä jakosuhdetta ei ole mahdollista määritellä. Selvää on myös se, että jäsenmääräänsä suhteutettuna Suomen Säveltäjät saa Teoston toiminta-avustusta huomattavasti enemmän kuin Suomen Musiikintekijät. Määrällisesti Musiikintekijöiden toiminta-avustus on toki isompi kuin Säveltäjien.

Olennaista on kuitenkin se, mitä me toiminta-avustuksillamme teemme. Käytämmekö me niitä toisiamme vastaan taistelemiseen, pelkästään omiin edunvalvonnallisiin tehtäviimme – vai onko meillä yhteisiä tavoitteita, yhteistä tekemistä?

Kyse on kokonaisuudesta. Musiikintekijöiden ja Säveltäjien jäseniä on yhteenlaskettuna paljon.

Meillä on yhteisiä tavoitteita, myös Teoston ulkopuolisia. Me rakennamme yhdessä tulevaisuutta, jossa suomalainen musiikki elää, kukoistaa ja menestyy, ja jossa syntyy uutta musiikkia ja uusia musiikkia tekeviä sukupolvia.

Teoston hallitus koostuu musiikintekijöiden, vakavan musiikin säveltäjien ja musiikkikustantajien edustajista. Kim Kuusi on ollut hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2011, ja hän luovutti Teoston kevätkokouksessa 18.5.2022 paikkansa seuraajalle. Kim on ollut hallituksessa musiikintekijöiden edustajan paikalla.

Teoston vaalivaliokunta esitti Suomen Säveltäjien puheenjohtaja Antti Auvista Teoston seuraavaksi hallituksen puheenjohtajaksi, ja hän tuli valituksi yksimielisesti. Teoston puheenjohtajana on ollut puhtaasti vakavan musiikin säveltäjä ja Suomen Säveltäjien edustaja viimeksi 1980-luvulla.

Haluan kertoa luottamukseni Anttiin edellä kuvaamani kokonaisuuden tavoitteiden näkijänä ja edistäjänä. Luotan häneen myös siinä, että puheenjohtajuuden tavoittelemisen taustalla ei hänellä ole oman viiteryhmän etujen erityinen edistäminen. Selvää toki on, että puheenjohtajalle avautuu mahdollisuus nostaa oman viiteryhmänsä asioita esiin rivijäsentä paremmin, mutta Teoston hallituksen puheenjohtajan tehtävä ei ole oman viiteryhmänsä etujen ajaminen.

Ansiokkaan puheenjohtajakautensa aikana Kim Kuusi kuuli meitä luomatta erityistä suosikkisuhdetta mihinkään jäsenjärjestöön. Kim rakensi Teostoa vahvemmaksi kokonaisuutena, suuret kiitokset siitä!

Uskon ja luotan meidän kaikkien Teoston jäsenjärjestöjen tähtäävän siihen, että suomalaisen luovan säveltaiteen arvo ja arvostus sekä monimuotoisuus kasvavat. Ilman tätä uuden suomalaisen musiikin luova tekeminen kuihtuu, ja jäljelle jää merkittävä kulttuurinen tyhjiö ulkomaisen musiikin vallattavaksi.

Musiikilla on tekijänsä!

Aku Toivonen
Suomen Musiikintekijöiden toiminnanjohtaja