Miltä nyt tuntuu?

Miltä nyt tuntuu?

”Päätös puheenjohtajuuden jättämisestä oli rankka, mutta mieleni on nyt sopeutunut ajatukseen. Olen hyvin helpottunut siitä, että kaksi vuotta varapuheenjohtajana toiminut Antti Auvinen saatiin Teoston hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Hänellä on laaja ymmärrys sekä klassisesta että kevyestä musiikista ja myös talousasioista. Olen ihan varma siitä, että Teoston hallituksesta tulee vielä toimivampi kuin mitä se on ollut minun aikanani.”

Miten Teoston jäsenjärjestöjen rooli suhteessa Teostoon on muuttunut vuosien varrella?

”Puheenjohtajakauteni alkuaikoina jäsenjärjestöjen ja Teoston välillä oli hämmentävää eripuraa ja epäluottamusta. Se liittyi ehkä henkilökemioihin. Nykyisin Teoston ja sen jäsenjärjestöjen välinen yhteistyö on todella hyvällä tolalla. Myös jäsenjärjestöjen keskinäinen yhteistyö toimii – olipa käsiteltävänä kuinka iso ja monimutkainen asia tahansa. Kyllä on todella hyvät, yhteistyökykyiset ja ammattitaitoiset toiminnanjohtajat ja puheenjohtajat kaikilla tahoilla tällä hetkellä.”

Minkälainen asema Teostolla on muiden eurooppalaisten tekijänoikeusjärjestöjen keskuudessa?

”Teosto nähdään aikaansa seuraavana ja eteenpäin katsovana järjestönä, jonka kyky kerätä esityskorvauksia omalta talousalueeltaan on erittäin hyvä.

On mainiota, että Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen valittiin juuri toiselle kaudelle eurooppalaisten tekijänoikeusjärjestöjen kattojärjestön GESAC:n hallitukseen. Pohjoismaisista järjestöistä siellä ovat aiemmin olleet edustettuina lähinnä ruotsalainen STIM ja tanskalainen KODA.”

Suomen Musiikintekijät kutsui sinut kunniajäseneksi kevätkokouksessaan 2022. Onnittelut! Liityit yhdistykseen vuonna 1971 (silloin Elokuva- ja viihdesäveltäjät ELVIS ry). Olit hallituksessa 1976–1984. Kertoisitko jonkin kepeän järjestömuiston noilta ajoilta?

”Yleiskuva on, että meno oli silloin hulvattoman villiä. Hauskoja ja uskomattomia juttuja sattui jatkuvasti eri ihmisten kanssa.

Neuvostoliiton tekijänoikeusjärjestön vierailu Suomessa oli ikimuistoinen. Illallisella säveltäjä Helvi Leiviskä aloitti keskustelun kanssani kuiskaten: vieläkö se on se pop-musiikki kovasti suosittua? Siinä oli nuoren miehen oltava kieli keskellä suuta.

Sitten oli Neuvostoliiton järjestön puheenjohtajan juhlapuhe, joka tulkattiin Suomeksi. Jo parin ensimmäisen lauseen jälkeen säveltäjä Erik Bergman nousi ylös, huudahti ’hirvittävää paskaa’ ja säntäsi ulos huoneesta.”

Olet tehnyt mittavan uran mainosmusiikin parissa, levy-yhtiöissä sekä muusikkona eri kokoonpanoissa. Mitä sinulle kuuluu nyt musiikillisesti?

”Lopetin yritystoiminnan ja jäin lainausmerkeissä työeläkkeelle samoihin aikoihin, kun aloitin Teoston puheenjohtajana. Musiikinteko jatkui harrastuksena – josta joskus jopa maksetaan.

Ja juuri eilen oltiin Pihasoittajien kanssa ensimmäisellä keikalla koronan jälkeen. Mikään ei ole parempaa kuin päästä esiintymään vanhan soittokunnan kanssa! Laulu, huuliharppu ja haitari on mun tonttia bändissä. Pihasoittajat on nykyisin perheorkesteri, jossa on soittajia kahdessa sukupolvessa. Kokoonnutaan kerran viikossa harjoittelemaan ja soittelemaan bändin vanhoja biisejä. Onneksi niitä riittää!”

Terveisesi musiikintekijöille, jotka eivät vielä ole Teoston jäseniä?

”Teoston asiakkuus ja jäsenyys menevät ihmisten mielissä usein sekaisin. Jäseneksi liittyminen on eri asia kuin asiakkuussopimuksen tekeminen. Jäsenenä pääsee osallistumaan Teoston päätöksentekoon ja oppii ymmärtämään sen toimintaa kokonaisuutena. Ja jos haluaa vaikuttaa Teoston toimintaan, voi asettua ehdolle toimikuntiin, kuten jakosääntötoimikuntaan ja ohjelmistotoimikuntaan.”

Suojakerroin 50

Vastasin alkuvuonna kyselyyn yhdenvertaisuudesta musiikkialalla. Kysyttiin, olenko kohdannut siellä toimiessani epäasiallista käytöstä. Tuli mieleen: osaamiseni vähättely, seksistiset vitsit, ulkonäköni kommentointi, mitätöinti neuvottelupöydissä, ämmittely, tytöttely ja ikärasismi. Kokemukseni eivät liity nykyiseen työhöni eivätkä biisinkirjoitushommiin tai kohtaamisiin Musiikintekijöissä. Ja niistä on aikaa.

Kyselyssä kartoitettiin kokemuksia noin viiden viime vuoden ajalta. Vastaajista 76% oli kokenut itse epäasiallista käytöstä; naisista, muunsukupuolisista ja nuorista vielä useampi. Ja nuorista (20–25-vuotiaat) lähes jokainen (98%). Pöyristyttävää!

Omat kokemukseni ovat kaukaa menneisyydestä, mutta se ei tarkoita, että ajat olisivat muuttuneet. Minä olen. Kyselytuloksista nilkkaani osui se, että mitä vanhempi vastaaja, sitä todennäköisemmin hän kokee alan häirinnästä ja syrjinnästä vapaaksi.

”Musiikkialalla ei kyetä aidosti rehelliseen itsereflektioon ja alan toimintakulttuurin kriittiseen läpivalaisuun. Vanhemmat polvet jarruttavat ja nuoremmat pelkäävät.” (Lainaus kyselyn avoimista vastauksista)

Ne nuoret tai muutkaan, joihin epäasiallinen käytös musiikkialalla kohdistuu, eivät ole millään tavoin vastuussa sen pois kitkemisestä. Vastuussa on jokainen, joka ikänsä tai asemansa antaman suojakertoimen ansiosta välttyy itse epäasialliselta kohtelulta. Nyt valoja päälle.

Musiikkialan järjestöt ovat jo liikkeellä. On laadittu yhteistuumin kättä pidempää eli Esiinnyn edukseni – Kaikille turvallinen musiikkiala -ohjeistus. Musiikintekijöillä on Turvallisemman tilan periaatteet, joihin sitoudumme yhdistyksen tilaisuuksissa niin henkilökohtaisella kuin yhteisöllisellä tasolla.

Aurinkoista kesää, nähdään syksyllä!

Sanna Korkee
Musiikintekijä-lehden päätoimittaja

 

Jäsenjärjestöjen välisestä yhteistyöstä

Teostolla on kolme aktiivisesti toimivaa jäsenjärjestöä: Suomen Musiikintekijät, Suomen Säveltäjät ja Suomen Musiikkikustantajat. Ne ovat viiteryhmiensä ja jäsenistöjensä itsenäisiä etujärjestöjä ja Teoston jäsenkokouksessa päätöksentekoon osallistuvia jäsenjärjestöjä.

Jäsenjärjestöjen rooli ja tehtävä Teoston tarkoitusta ja toimintaa edistävinä toimijoina on viime vuosina kasvanut. Aiempaa useammin Teosto esittää jäsenjärjestöille kysymyksiä ja antaa tehtäviä tai laajaa pohdintaa vaativia hankkeita valmisteltavaksi.

Jotkut asiat käsitellään jäsenjärjestöjen hallituksissa, jotkut ovat ratkaistavissa toiminnanjohtajien välisin neuvotteluin. Jäsenjärjestöjen valmistelemat aiheet menevät usein Teoston hallituksen käsittelyyn ja sieltä vielä mahdollisesti jäsenkokouksen päätettäviksi.

Valmistelu- ja päätösketjusta on pääteltävissä, että Teoston jäsenkokoukseen tuotavat päätösasiat on jäsenjärjestöissä hyvin valmisteltu ja neuvoteltu. Valmisteluvaihe on sisältänyt useita kulmien hiomisia ja kunkin viiteryhmän näkökulmaisten ansojen havaitsemisia. Jäsenjärjestöt käyvät nämä neuvottelut hyvässä hengessä kokonaisuus huomioiden.

On toki aiheita, joissa intressit ovat erisuuntaisia näinkin pienessä hiekkalaatikossa. Taloudelliset jakosuhteet herättävät intohimoja. Teoston tilityssääntö ei sinällään sisällä enää genreisyystulkintaa, vaikka aivan suoraviivaiseksikaan ei sitä voi väittää.

Selvää lienee, että Teostoon sisään tulevat varat ovat enimmäkseen peräisin kevyen musiikin esittämisestä tai muusta käyttämisestä, mutta tarkkaan tätä jakosuhdetta ei ole mahdollista määritellä. Selvää on myös se, että jäsenmääräänsä suhteutettuna Suomen Säveltäjät saa Teoston toiminta-avustusta huomattavasti enemmän kuin Suomen Musiikintekijät. Määrällisesti Musiikintekijöiden toiminta-avustus on toki isompi kuin Säveltäjien.

Olennaista on kuitenkin se, mitä me toiminta-avustuksillamme teemme. Käytämmekö me niitä toisiamme vastaan taistelemiseen, pelkästään omiin edunvalvonnallisiin tehtäviimme – vai onko meillä yhteisiä tavoitteita, yhteistä tekemistä?

Kyse on kokonaisuudesta. Musiikintekijöiden ja Säveltäjien jäseniä on yhteenlaskettuna paljon.

Meillä on yhteisiä tavoitteita, myös Teoston ulkopuolisia. Me rakennamme yhdessä tulevaisuutta, jossa suomalainen musiikki elää, kukoistaa ja menestyy, ja jossa syntyy uutta musiikkia ja uusia musiikkia tekeviä sukupolvia.

Teoston hallitus koostuu musiikintekijöiden, vakavan musiikin säveltäjien ja musiikkikustantajien edustajista. Kim Kuusi on ollut hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2011, ja hän luovutti Teoston kevätkokouksessa 18.5.2022 paikkansa seuraajalle. Kim on ollut hallituksessa musiikintekijöiden edustajan paikalla.

Teoston vaalivaliokunta esitti Suomen Säveltäjien puheenjohtaja Antti Auvista Teoston seuraavaksi hallituksen puheenjohtajaksi, ja hän tuli valituksi yksimielisesti. Teoston puheenjohtajana on ollut puhtaasti vakavan musiikin säveltäjä ja Suomen Säveltäjien edustaja viimeksi 1980-luvulla.

Haluan kertoa luottamukseni Anttiin edellä kuvaamani kokonaisuuden tavoitteiden näkijänä ja edistäjänä. Luotan häneen myös siinä, että puheenjohtajuuden tavoittelemisen taustalla ei hänellä ole oman viiteryhmän etujen erityinen edistäminen. Selvää toki on, että puheenjohtajalle avautuu mahdollisuus nostaa oman viiteryhmänsä asioita esiin rivijäsentä paremmin, mutta Teoston hallituksen puheenjohtajan tehtävä ei ole oman viiteryhmänsä etujen ajaminen.

Ansiokkaan puheenjohtajakautensa aikana Kim Kuusi kuuli meitä luomatta erityistä suosikkisuhdetta mihinkään jäsenjärjestöön. Kim rakensi Teostoa vahvemmaksi kokonaisuutena, suuret kiitokset siitä!

Uskon ja luotan meidän kaikkien Teoston jäsenjärjestöjen tähtäävän siihen, että suomalaisen luovan säveltaiteen arvo ja arvostus sekä monimuotoisuus kasvavat. Ilman tätä uuden suomalaisen musiikin luova tekeminen kuihtuu, ja jäljelle jää merkittävä kulttuurinen tyhjiö ulkomaisen musiikin vallattavaksi.

Musiikilla on tekijänsä!

Aku Toivonen
Suomen Musiikintekijöiden toiminnanjohtaja

Matkalla turvallisempiin tiloihin!

Toukokuussa julkistettu musiikkialan järjestöjen yhdenvertaisuuskysely ei ole mairittelevaa luettavaa! Kolme neljästä musiikkialalla toimivasta on työssään kokenut jollain tavalla epäasiallista käytöstä. Eikä jossain kaukana menneisyydessä, vaan viimeisimmän viiden vuoden aikana!

Yli puolet vastaajista on musiikin esittäjiä. Tekijöitä vastaajissa on vähemmän, mutta se tarkoita, ettei kokemusta vähättelystä, häirinnästä, poissulkemisesta olisi. Monet tekijöistä ovat myös esiintyjiä, joten emmeköhän ole edustettuna noissa ikävissä luvuissa. Useimmiten epäasiallisen käytöksen kohteina ovat naiset, muunsukupuoliset ja nuoret, mutta kokemusta siitä on myös miehillä.

Kyselyn tulosten julkistustilaisuuteen oli kutsuttu tasapuolisesti kaikkia oletettuja, mutta yleisö oli vahvasti naisvoittoinen. Paikalle saapuneet miehet saivat siis rutkasti kiitosta ja ansaitusti. Poissaolevat ”näkyivät” selkeämmin kuin monissa muissa tilaisuuksissa.

”Ikäiseni miehet käyttävät alalla valtaa, joten heillä on myös vastuu”, sanoi muusikko Pekka Lehti paneelikeskustelussa. Heitä olisi mukaan mahtunut kyllä, mm. majorlevy-yhtiöiden edustajia hieman kaipailtiin.

Paneelissa ruodittiin hedelmällisesti epäasiallisen käytöksen syitä, seurauksia ja ratkaisuvaihtoehtoja.

Artisti-musiikintekijä Hassan Maikal korosti kaupunkien ja kuntien nuoriso- ja bänditilojen merkitystä yhdenvertaisuuden lisäämisessä. Mitä vähemmän kaupungit ja kunnat satsaavat matalan kynnyksen tiloihin, sitä epätasa-arvoisemmassa asemassa ovat mm. maahanmuuttajien lapset ja nuoret! Ja kaikki muutkin, joiden perheet eivät tue lapsen musiikkiharrastusta, syystä tai toisesta.  Maikalin kokemus on, että nuorisotiloissakin muita huonommassa asemassa ovat nuoret naiset ja muunsukupuoliset…

Jotain hyvää toki on jo tehtykin. Levysopimuksissa saattaa jo olla kirjattuna esim. yhdenvertaisuusvaatimus ja rasisminvastaisuus. Naisille on omia someryhmiä ja ”vaihtoehtoisia vastatiloja” edistää projektejaan. Maahanmuuttajanuorille tarjotaan studioaikaa ja -koulutusta. Orkestereiden koesoittoja järjestetään sermin takana, jolloin vain itse suoritus ratkaisee. Hyvä niin!

Tilaisuuden antia oli myös ilmoille heitetty idea koko alan yhteisestä viestinnästä ja esimerikiksi ”Vuoden yhdenvertaisuusteko”-palkinnosta.

Ilolla totean, että me olemme jo osa ratkaisua! Suomen Musiikintekijät ry julkisti tänä keväänä Turvallisemman tilan periaatteet, joilla pyritään tekemään tilaisuuksistamme kaikille turvallisia ja vapaita kaikenlaisesta häirinnästä ja epäasiallisesta käytöksestä. Jokainen tapahtumiimme osallistuja sitoutuu jo ilmoittautuessaan noudattamaan periaatteita ja kantamaan oman vastuunsa tilaisuuden onnistumisesta.

Ihmisiä kun olemme, niin mokia tai ylilyöntejä saattaa toki tapahtua. Silloin on hyvä osata pyytää anteeksi ja pyrkiä korjaamaan käytöstään. Jos joutuu itse tai havaitsee jonkun toisen joutuvan epäasiallisen käytöksen kohteeksi, siihen täytyy puuttua! Ja tarvittaessa pyytää apua muilta paikallaolijoilta. Jo muoto ”turvallisempi” kertoo, että täydellisyys ei ole tavoite, vaan haluamme olla matkalla parempaan tulevaisuuteen.

Meillä on kolme yhteyshenkilöä, joihin voi olla yhteydessä kaikissa häirintään liittyvissä asioissa. He tarjoavat keskusteluapua ja neuvovat miten asian kanssa kannattaa toimia ja edetä. Toiminta on luottamuksellista, ja yhteyttä voi ottaa omalla nimellään tai anonyymisti.

Kohdelkaamme muita ihmisiä niin kuin haluamme itseämme sekä meille tärkeitä ja rakkaita ihmisiä kohdeltavan. Sen vaikeammasta asiasta ei ole kysymys!

Hyvää ja turvallista kesää meille kaikille!

Kaija Kärkinen
Suomen Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtaja

Tekijyys ja dialogi

Olen toiminut aktiivisesti eri rooleissa Teoston piirissä vuodesta 2011. Näinä vuosina olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että tekijänoikeusjärjestömme nykyisissä rakenteissa vaikuttaa kaksi positiivista voimaa: tekijyys ja rajat ylittävä dialogi.

Tekijyys huokuu parhaimmillaan monimuotoista osaamista ja silkkaa lahjakkuudesta jalostunutta erinomaisuutta sekä ymmärrystä niistä erilaisista musiikkialan rakenteista, joita menestyminen ja täysipainoinen ammatinharjoittaminen vaativat. Rajat ylittävä dialogi on puolestaan yhtäältä kansainvälisessä verkostossa toimivalle pienelle tekijänoikeusjärjestölle elinehto. Toisaalta monenlaisia rajat ylittävän dialogin käyttöyhteyksiä voi piirtää myös oman maamme sisälle. Rajat ylittävän dialogin keskeisenä päämääränä voi nähdä ymmärryksen ja luottamuksen rakentamisen.

Teoston kolmessa jäsenjärjestössä on huomattavaa osaamista. Jäsenjärjestöillä onkin varsin merkittävä rooli osana keskustelevaa, hyvin valmisteltua oikeudenhaltijapiirejä koskevaa päätöksenteon rakennetta. Toimiessani tilitystoimikunnan puheenjohtajana minulle muodostui kattava käsitys niistä monisyisistä prosesseista, joiden kautta kollektiivihallinnon kokonaisuutta on aiheellista tarkastella – yhdessä eri oikeudenhaltijapiirien kanssa. Teoston hallituksessa on käyty erinomaista strategista keskustelua Teoston tavoitteista, uhkakuvista ja mahdollisuuksista. Ja erityisesti siitä, millaisia arvoja Teosto edustaa, edistää ja kantaa mukanaan toiminnassaan.

Olen vaikuttunut siitä osaamisesta ja intohimosta, jota Teoston henkilöstön piirissä on. Meillä oikeudenhaltijoilla on mielestäni vahva ja osaava organisaatio tukenamme. En sano, että maailma on valmis, tai etteikö edessämme olisi paljon työtä ja haasteita. Olen kuitenkin varma, että yhteistyön ja dialogin kautta oikeudenhaltijoilla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa siihen, että Teosto tulevaisuudessakin on osaltaan turvaamassa ja kehittämässä yhteisiä toimintaedellytyksiämme.

Musiikin, kuten myös Teoston, eduista voi pitää huolta hyvin monella eri tavalla. Suunnan on kuitenkin oltava kristallin kirkas. Valintojemme on rakennettava maamme monimuotoisen musiikin arvokasta tulevaisuutta.

Tätä varten Teoston on oltava elinvoimainen ja tehokas, merkityksellisesti kasvava tekijänoikeusjärjestö, jonka liiketoiminta voi hyvin ja kehittyy. On keskeistä ymmärtää, että musiikki on kaiken muun arvokkaan lisäksi myös elinkeino ja huomattavaa liiketoimintaa. Mutta samalla Teosto voi olla ylpeästi myös kulttuurinen toimija, joka kantaa osaltaan vastuuta pienen kielialueemme luovan musiikin alan kukoistavasta ja hyvinvoivasta tulevaisuudesta.

Mielestäni Teoston puheenjohtajuudessa on oleellista paitsi alaspesifi osaaminen ja laaja-alainen ymmärrys kollektiivihallinnosta, myös halu ja kyky käydä dialogia sekä toteuttaa rajat ylittävää yhteistyötä Teoston sisällä. Ymmärtäen, ja aidosti tunnistaen, erilaisten musiikin tekemisten yhdenvertaisen merkityksen.

Puheenjohtaja on Teostossa kokoava voima. Puheenjohtajan tehtävä on työskennellä oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti kaikkia oikeudenhaltijapiirejä kuullen, Teoston eduksi. Olen nöyrän kiitollinen saamastani tuesta sekä minulle osoitetusta luottamuksesta. Aion olla luottamuksen arvoinen. Minulle on suuri kunnia saada toimia Teoston puheenjohtajana.

Antti Auvinen
Kirjoittaja on säveltäjä ja Teoston hallituksen uusi puheenjohtaja.

Suomirokkia / (Sinä olet) Aurinko

Suomirokkia
San. Jukka Takalo
Säv. Jukka Takalo ja Kai Latvalehto
Ensilevytys: Aknestik (1998)

Kuuntele Spotifyssa

Jotkut laulut ovat valmiita syntyessään ja toisia muokataan pitkään. Aknestikin klassikko Suomirokkia kuuluu jälkimmäisiin. Jukka Takalo kertoo, että ensimmäinen aihio syntyi 1995.

”Tein silloin albumimme Säätiedotuksia merenkulkijoille biisejä. Kämpässäni Oulun Heinäpäässä soittelin The Clashin London Calling -biisin tatsilla tätä sointukiertoa ja kelasin lapsuusmuistoja. Palasin yhteen kesäpäivistä, joita olin viettänyt serkkujen luona Kuusamossa.

Vanhemmista serkkupojista joku ajoi, kun Ladalla huristeltiin uimarannalle tai kalastamaan. C-kasetti soi täysillä ja takapenkillä hakkasin etupenkin niskatukia, joissa oli älyttömän hyvät rumpusaundit.

Tämä Mustosenvaaran maisema ja tunnelma on mulle se, missä laulun ensimmäisessä säkeistössä ollaan.

Kertosäkeessa aloin toistaa iskusanaa suomirokkia ja kuinka sitä on siellä sun täällä. Rakenteeksi tuli se, että paikat ja tilanteet aina vaihtuu. Näin jälkikäteen arvioituna se, että kertsikin kuljettaa tarinaa koko biisin ajan, oli onnistunut ratkaisu. Samalla iskusanaan tuli vertauskuvallisuutta ja tarina sai tasoja.

Toistoa olin käyttänyt tehokeinona jo uran alusta lähtien. Usein toisto toimii paremmin kuin liiat sanat.

Osaltaan tekstin kollaasimaiseen rakenteeseen vaikutti se, että olin suorittanut opistotasoisen videokoulutuksen Oulun Pikisaaressa. Kun tekee leikkauksia ja kuljettaa tarinaa kohtauksittain, kuulija voi täyttää aukot.

Aknestikin ekoista levyistä lähtien olin myös luottanut siihen kirjallisuudesta tuttuun metodiin, että yksityinen muuttuu yleiseksi. Jos lauletaan suomirokkia Haukiputtaalla, todennäköisesti Vaajakoskellakin se tajutaan. Kirjallisuutta olin lukuharrastukseni lisäksi myös opiskellut Oulun yliopistossa ennen videokoulua.

Yhdeksi tekstin ideaksi keksin viittaukset suomirokin biiseihin. On Dingoa aamukasteessa ja Juicea saunan takana. Lama-yhtyeen Totuus löytyy kaurapuurosta oli tullut ekan kerran tutuksi Vaasan Myllyn t-paidoista, joita kaverimme Haukiputaan yläasteella jakeli. Hänen isänsä oli siellä töissä, ja yhtiö oli ottanut biisin sloganin mainoksiinsa.

Kun biisin ensimmäinen versio oli valmis, kokeilimme sitä bändinä, mutta se ei toiminut vaan jäi pois levyltä.

Jatkoin työstämistä ja muokkasin tekstiä niin, että Lasse Virén vaihtui Kaarlo Maaninkaan ja Eput sellaisiin kuin Keba ja Noitalinna huraa. Näin tyypit tulivat lähemmäksi sitä, mitä itsekin oltiin.

Biisin viimeistelyvaihe oli 1997, jolloin tehtiin jo levyämme Aallonmurtaja. Asuin silloin Punavuoressa Helsingissä. Olin hankkinut syntikan, jossa oli valmiita komppeja. Biisin poljentoon tuli vaikutteita elektronisesta tanssipopista tyyliin Pet Shop Boys.

Latvalehdon Kai ehdotti fuusiota, jossa hän tulee mukaan mun synapoppiin soittamalla kitaraa kuin U2:n The Edge. Näin biisi löysi muotonsa. Levyn tuottaja Janne Huotari sitten vielä ohjasi sitä hiukan rokimmaksi. Hän halusi nostaa biisin sydänveren pintaan ja jättää syntikoiden tuomia ironisia tasoja vähemmälle.

Pokolla Juha Torvinen oli meidän A&R-managerina. Kun Suomirokkia oli äänitetty, hän kommentoi, että tämmösiä nyt tulee aina. Parin päivän päästä hän soitti, että nyt Epe (Helenius) kuunteli sen ja tykkäsi ihan helvetisti.

Levytyksessä soittavat kitaraa Kai Latvalehto ja Vesa Kupila, rumpuja Mikko Rautalin ja bassoa Janne Huotari. Koskettimet ja ohjelmoinnit hoiti Olli Tuomainen. Itse keskityin lauluun, ja taustoja albumille lauloivat Mika Ronkainen, Tapsa Louhimo ja Timo Rautio.

Sinkku ilmestyi talvella 1998. Aknestik lopetti aktiiviuransa 2002, mutta biisi jatkoi elämäänsä ja on sitten kasvanut vuosi vuodelta isommaksi.”

Jutussa mainittujen muiden laulujen tekijät:
London Calling: Mick Jones ja Joe Strummer
Totuus löytyy kaurapuurosta: Timo Eno, Jarkko Hämäläinen, Jari Kronholm ja Timo Peräniitty

 

(Sinä olet) Aurinko
Säv. ja san. Kalle Chydenius
Ensilevytys: Samuli Edelmann (1994)

Kuuntele Spotifyssa

Kreikassa Kosin saaren vesillä sai elokuussa 1993 alkunsa yksi suomipopin klassikoista. Kalle Chydenius kertoo olleensa silloin tulevan vaimonsa kanssa ensimmäisellä yhteisellä ulkomaanmatkalla.

“Oltiin veneretkellä, ja vene oli ankkuroitu turkoosina hohtavaan lahteen. Turistit sai hyppiä veneen katolta veteen.

Seisoin siinä katolla ja katsoin alas. Syvyyttä oli kymmenisen metriä, vesi oli peilikirkasta ja pohja näkyi selvästi. Oli kuin jokin voima olisi kutsunut mua pohjaan.

Siitä kokemuksesta se lähti: Luonnossa on voimia, jotka vetävät puoleensa niin voimakkaasti, että voisimme kuolla, jos seuraisimme kutsua ilman filtteriä. Tätä tunnetta kuvaa esimerkiksi kohta, jossa vesi odottaa, että veneeni pohjasta tappi irtoaa.

Näin laulusta tuli ylistyslaulu luonnolle ja luonnonvoimille –  jopa jumalalle, sellaisille voimille, jotka ovat meitä suurempia, emmekä kykene niiden edessä kuin ihailemaan.

Kotiin palattua tein sävellyksen pianon kanssa. Ehkä myös se kokemukseni luonnonvoimista sanallistui laulutekstiksi vasta silloin. Nopeasti laulu oli valmis.

Samuli Edelmannin vuoden 1992 albumilla Yön valot oli ollut jo joitakin biisejäni. Nyt Samuli etsi uutta levy-yhtiötä Flamingon tilalle. Tätä biisiä tehdessä oli vapaan tekemisen vaihe, jossa uudesta yhtiöstä ei vielä hengitetty niskaan. Se uusi levy-yhtiö oli sitten BMG.

Pian Kosin matkan jälkeen tapahtui myös se, että menin sivaria suorittamaan Annantalon taidekeskukseen. Siellä oli lasten ja nuorten harrastustoimintaa varten moniraitastudio. Omalla ajalla tein siellä demoja, ja myös tästä biiistä. Samuli kävi laulamassa ja sovitus oli reggaepoljentoa Bob Marley and the Wailers -hengessä.

Samulin uuden albumin tuotin yhdessä Pekka Witikan kanssa. Siitä Annantalon demoversiosta Pekka ei pitänyt, joten lähdin hakemaan groovimpaa ajatusta ja kehitin alun bassokuvion sekä sen bassolinjan, jonka ympärille koko arri sitten rakentui.

Kuuntelin siihen aikaan paljon Stereo MC’s:in levyä, jonka hitistä Step it up tuli tämän biisin tuotantoon vaikutteita. Ja Al Green oli tärkeä referenssi. Soul oli sana, joka niissä sessioissa usein lausuttiin, vaikka suomisoulia ei käsitteenä silloin vielä tunnettu.

Biisin soittajat ovat Peter Engberg kitarat, Leri Leskinen hammond ja Sami Kuoppamäki rummut. Itse soitan bassoa ja loput on Pekan ja pieneltä osin mun ohjelmointia.

Anna-Mari Kähärä, Ona Kamu ja Kati Bergman lauloivat taustat. Session lopuksi pyysimme Anna-Maria vielä scättäämään. Niin syntyi hauskoja fillejä korostamaan biisin groovia leikillisyyttä.

Albumin nimeksi tuli Ihana valo, mutta biisille kehitin uuden nimen tämän alkuperäisen tilalle, koska samalle levylle tuli Arto Tammisen tekemä Ihana ilta. Pelkkä Aurinko ei sekään käynyt, kun CMX oli juuri julkaissut albumin sillä nimellä. Sulut halusin tämän nimeen mukaan, jotta se ei tunnu liian iskelmälliseltä.

Albumi oli myyntimenestys ja saimme Pekan kanssa siitä tuottaja-Emman. Samuli oli vuoden miessolisti.

Tekstistä ovat jotkut kuulemma löytäneet yhtymäkohtia moderniin lyriikkaan. Se ei ollut millään tavalla tietoista, annoin sanojen vain tulla. Toki olin jo lapsesta saakka imenyt vaikutteita suomalaisesta runoudesta vanhempieni välittämänä.

Olin silloin 23, ja tämä on edelleen selvästi suosituin kaikista tekemistäni biiseistä. Jotain vapautunutta ja nuoruuden estottomuutta siinä täytyi olla. Sellainen on aika liikuttavaa, kun sitä nyt ajattelee.”

Jutussa mainitun Step it up -laulun tekijät:
Nicholas Hallam ja Robert Birch

Blue note on koko maailma

Johdatus

”Polullani on liikaa puhtaita sattumia, jotta voisin ymmärtää sitä muuten kuin niin, että se on tähtiin kirjoitettu. Kaikki on tapahtunut kuin itsestään, niin kuin villeimmissä haaveissa. Totta kai siinä on ollut työtä, mutta kaikki on tarjottu minulle. Polkuni on ollut valaistu.

Uskon, että meillä on paljon mahdollisuuksia, joita emme osaa käyttää. Tiedän tältä alalta useita tarinoita siitä, että on tarjottu vaikka mitä mahdollisuuksia, mutta ihmiset eivät ole uskaltaneet tarttua niihin.

Ensimmäinen uskaltaminen minulla oli jättäytyä pois klassisesta musiikista 19-vuotiaana. Urani tähtihetki oli se, kun jäin tyhjän päälle. Se oli oikea ratkaisu. Kun uskalsin päästää irti, kaikki tuotiin pian nenän eteen. Olin päättänyt mennä Kirkan bändiin, ja minut pyydettiin siihen. Sitten tuli Jaakko Salo ja levytykset, Topi Kärki tarjoutui mentorikseni. Vuonna 1984 Vexi Salmi pyysi säveltämään Irwinin levyn.

Sanoin jo kansakoulussa toisella luokalla, että minusta tulee säveltäjä. Kuuntelin radiosta ja näin itseni mukana soittamassa. Tiesin sen. Kun Kirka lauloi radiossa, sanoin koulukavereilleni, että siinä on tuleva työnantajani. Sehän kuulosti kahjolta: Manamansalosta jätkä paskaisissa vaatteissa sanoo noin.”

Lahja ja tehtävä

”Joskus ajattelin, että säveltäminen on työtä. Mutta minulle tämä on tehtävä, joka on annettu. Lahja on muuttunut tehtäväksi. Kuulen asiat päässäni, ja kaikki tulee kynän kautta jostain ylhäältä, mietin vain toteutustapaa ja ratkaisua. Minulla ei ole muuta mahdollisuutta. Tarve tehdä on niin valtava.

Minusta ei olisi koskaan tullut virtuoosisoittajaa, koska aikani menee musiikin kokonaisuuden ajatteluun. Kovat soittajat, joiden kanssa olen tehnyt töitä niin sinfoniabändissä kuin studiossa, ovat tehneet valtavan työn soittimensa kanssa. Ei minusta olisi ollut siihen. Kyvyt olisivat ehkä riittäneet, mutta aika ei.”

Oma aika

”En ollut viittäkään vuotta, kun otin mandoliinin ja menin kodin lähellä olevalle kivelle soittamaan. Saatoin viettää tunteja yksin. Soitin ja sävelsin. Minulla oli oma metodi, jolla tein niitä biisejä. Olin kuullut radiosta Kipparikvartettia, Tapio Rautavaaraa ja sen ajan lauluja. Tein niistä kappaleista omanlaisiani sävellyksiä. Äiti ymmärsi aina erityislaatuisuuttani ja rohkaisi minua. Hän ei tullut koskaan häiritsemään. Äiti tiesi, että poika soittaa silmät kiinni, sitä ei saa häiritä.

Tilanne on yhä sama: tarvitsen omaa aikaa, jotta pystyn säveltämään. Juosten ei synny mitään hyvää. Säveltämiseen kuuluu laiskottelu ja hiljaisen tiedon kerääminen. Sinfonioita alkoi syntyä vasta sitten, kun vähensin kaikkea muuta tekemistä.”

Blue note

”Blue note soi koko ajan, kun sävellän. Kaikki lähtee rhythm ’n’ bluesista, ja ilman sitä ajattelutapaa musiikki on kömpelöä. Eikä sitä tarvitse mitenkään korostaa, se soi joka biisissä. Jos se otettaisiin pois, lopettaisin musiikin tekemisen siihen paikkaan.

Blue note on myös sinfonioissani, sitä ei vain huomaa, koska melodiikka on niin erilaista kuin bluesissa ja iskelmässä. Mutta se on siellä yleisessä harmonia-ajattelussani ja pohjautuu samoihin asioihin. Klassisessa musiikissa se on vain eri mittaista.

Blue note ei ole vain pieni terssi, se on koko maailma. Sama asia kuin shuffle. Myös sinfoniabändi soittaa shufflea, mutta sitä ei vain tajua. Jopa suorat neljäsosaiskut voivat olla shufflea.

Joka biisissä pitäisi myös olla pieni boogie. Mark Knopfler sanoi samaa. Irwinille piti aina olla jotain renkutusta. Tein Rentun ruusun, kun Vexi Salmi ehdotti, että tekisin molliboogien. Irwinin biisit rakentuivat aina teksteihin.”

Lyijykynä

”Jos kirjoitan kirjeen, niin en kirjoita sitä koneella vaan käsin. Kun sävellän, käytän aina lyijykynää. Lyijyn pehmeys pitää olla juuri oikeanlainen, ettei sitä tarvitse painaa. Viivan täytyy tulla vaivattomasti, mutta siinä pitää olla myös vastusta. Se vaikuttaa liikkeeseen ja siihen, miltä se näyttää. Käyttämäni kynä on lyijytäytekynä ja pehmeys on HB3.

Minulla ei soi, jos ei ole kynää kädessä. Tietenkin pikku teemoja voi kirjoittaa millä vaan, mutta jos kirjoitan sinfonioita, tarvitsen aina lyijykynän. Se on se tunne. En pysty kirjoittamaan musiikkia esimerkiksi kuulakärkikynällä. Puhumattakaan tietokoneen nuotinnosohjelmasta. Se jotenkin tukkii väylän, joka lähettää tavaraa.”

Auto

”Auto antaa vapauden tunteen. Olen kuin häkkilintu ilman sitä. Olen hetken lapsi ja minun täytyy päästä lähtemään heti kun haluan. En kestä odottamista – tämä sama luonteenpiirre on ollut isälläni.

Jokin vaihdelaatikko minulla on kuitenkin päässä, sillä kun alan säveltää, minulla ei ole mihinkään kiire. Kun aloin tehdä ensimmäistä sinfoniaani tammikuussa 2019, tein 12-tuntisia päiviä. Istuin ja kirjoitin.

Auto on minulle luovuuden paikka. Siellä on aikaa ajatella. Olen säveltänyt autossa monta biisiä. Esimerkiksi Surun pyyhit silmistäni -kertosäe syntyi ajaessani mökille.

Muistan, kuinka olimme Kisun kanssa tekemässä biisejä Torreviejassa Espanjassa 1980-luvulla. Olin tulossa golfkentältä ja ajoin autolla vuoristossa, kun päässä alkoi soimaan melodia. En löytänyt kynää mistään, en auton hansikaslokerosta enkä edes golfbagista, missä yleensä aina on kynä. Paiskasin auton takaluukun kiinni ja huomasin, että takalasissa oli hiekkapölyä. Kirjoitin siihen tikulla teeman. Usein pelkkä kirjoittaminen riittääkin siihen, että melodia jää mieleen. Siitä tuli biisi Kirkalle, Kesäilta.”

Sovittamisesta

”Säveltäminen ja sovittaminen ovat perinteisesti kaksi eri asiaa. Minulla sovitus soi kuitenkin samaan aikaan kuin sävellyskin. Voin tehdä sovituksen myös eri tavoin, mutta yleensä en ole silloin tyytyväinen lopputulokseen.

Nuoren sovittajan kardinaalivirhe on tukkia kaistat. Kestää vuosikausia, että oppii sovittamaan niin, että musiikki ei mene tukkoon. Samassa rekisterissä voivat soida jouset, puhaltimet, piano, kitarat… sovittajan pitää osata levittää laajemmalle alueelle. Vanhanajan sovittajista George de Godzinsky oli mestari käyttämään alarekisteriä ja kontrastivärinä yläpuolta. Usein kokeneilta äänittäjiltä sai studiossa näkemyksen, jota kannatti kuunnella. Esimerkiksi jos alapäässä oli liikaa asioita niin, että bassot alkoivat lepattaa.” 

Kirka

”Kirkan asenne oli aina: ei kompromisseja. Hän veti joka ikisen keikan täysillä, eikä koskaan jännittänyt esiintymisiä. Hänellä oli aina niin kokonaisvaltainen positiivinen elämänasenne, että se oli aivan poikkeuksellista. Muistan, kun hän soitti kerran ja kertoi, että hänen isänsä kuoli pari tuntia sitten. Kysyin: mitä meinaat tehdä? Hän sanoi menevänsä Josafatiin huutamaan. Oli siis menossa keikalle.

Laulajana Kirka oli poikkeuksellisuus, jolle oli ilo tehdä musiikkia. Hänellä oli valtavan hyvä omaksumiskyky. Musikaalisuus näkyi studiossa nopeutena. Hän pystyi salamannopeasti tavoittamaan biisin maailman. Tietenkin siihen vaikutti hänen hyvä laulutekniikkaansa, esimerkiksi selkeä aspiraatio ja järkyttävän laaja ääniala.”

Radio päässä

”Mun päässä soi koko ajan. Mutta aina välillä se radio hiljenee, niin kuin varmasti jokaisella musiikintekijällä. Tulee niitä hiljaisia kausia, mikä on hyväkin. Silloin pystyy kuuntelemaan musiikkia. Se kestää muutaman päivän.

Musiikkiahan en muuten oikeastaan kuuntele ollenkaan. Jos luomismoodi on päällä, on kuin kaksi kanavaa soisi yhtä aikaa. Siksi en pysty radiosta kuuntelemaan kuin puheohjelmia.”

Motto

Syö ennen kuin sinut syödään. Eli tartu tilaisuuteen silloin kun se tulee. Motto on Remun lanseeraama.”

PS. Melodian Mestari, Kassu Halonen -dokumentti Yle Areenassa 10.10. saakka.

Tunne on tärkein

Alpo Nummelin ”altistui” taiteelle jo lapsena. Hänen vanhempansa työskentelivät museoalalla Porissa. Kaikki visuaalinen kiehtoi, ja lukion jälkeen Nummelin opiskeli valosuunnittelijaksi Tampereella. Klassisen kitaransoiton hän aloitti teini-ikäisenä. Nuoruudesta löytyy myös ”aivan raivostuttavan puritaani 60–70-lukujen progepää -vaihe”. Nummelin on seikkaillut kokeellisen elektronisen musiikin parissa. Uransa alkuvaiheissa hän soitti mm. bändeissä Cityman, Eleanoora Rosenholm sekä Zebra & Snake.

Tätä nykyä Nummelin on neljäsosa Ruusut-bändistä ja toimii kotimaisten artistien (mm. SANNI, Vesala, JVG) tuottaja-biisinkirjoittajana, pyrkimyksenään luoda vahvoja pop-kappaleita.

Orionin vanha lääketehdas Vallilan mäellä Helsingissä tarjoaa vuokralaisilleen paksut tiiliseinät, betonilattian ja sähkön. Alpo Nummelin nimittää mustaa ikkunatonta työhuonettaan bunkkeriksi.

”Tulen joka aamu tänne tekemään musaa, vaikka mulla ei olisi mitään ideaa tai inspiraatiota”, hän kertoo.

Neroudesta yksi prosentti on inspiraatiota ja 99 prosenttia perspiraatiota. Eli hikoilua. Näin tuumi keksijä ja liikemies Thomas Alva Edison aikoinaan. Nummelin allekirjoittaa.

”Luotan siihen, että ahkera tekeminen alkaa jossain kohtaa kantaa hedelmää. Niin sanottuja nopeita onnistumisiakin edeltää aika, jolloin harjoitellaan ahkerasti ja valmistaudutaan.”

Harjoittelullaan Nummelin ei viittaa minkään yksittäisen soittimen treenaamiseen vaan musiikin luomiseen studiollaan; Logicilla sekä niillä soittimilla, joita soittaa (kitara, basso, koskettimet, rummut).

”Joskus olen kärsinyt siitä, etten ole omasta mielestäni ollut tarpeeksi virtuoosimainen yksittäisen soittimen kanssa. Olen myös aina ollut kiinnostunut useamman instrumentin muodostamasta äänikuvasta. Niinpä päätin yhteen instrumenttiin keskittymisen sijaan opetella tuottajaksi. Tuottajan ei tarvitse olla virtuoosimainen soittaja. Tärkeintä on, että osaa toteuttaa sen sen ajatuksen, joka päässä soi. Ja välitettyä tunteen.”

Musiikin tekemiseen käytetty aika ei mene ikinä hukkaan. Se on Nummelinille tärkeä oivallus.

”Ne tuhannet tunnit, joita olen viettänyt studiolla yksin tehden jotakin, jossa ei ollutkaan mitään järkeä! Ne ovat lannoitetta luovuudelle, josta kukat kasvaa”, hän miettii.

”Ja biisinkirjoitussessiot, joissa ei syntynyt timanttista biisiä! Silti voi pitää hauskaa ja nauttia erilaisista näkemyksistä ja eri tavoista tehdä musiikkia. Sekä oppia antamaan ja vastaanottamaan palautetta rakentavasti, mikä on tosi tärkeää co-write-kulttuurissa.”

”Ruusuissa meille on tärkeää tutkia, mitä me ollaan taiteilijoina yksin ja mitä me ollaan yhdessä.”

Tänään Nummelin on tullut poikkeamaan bunkkerissaan vasta illansuussa, tehtyään täyden työpäivän eräässä studiossa, jonka Ruusut on vuokrannut kuukaudeksi tulevan julkaisunsa sovitus- ja tuotantovaihetta varten.

Ruusuissa on, Nummelinin sanoin, ”neljä vahvaäänistä taiteilijaa, joilla on vähän erilainen estetiikka”.

”Me haastetaan toisiamme ja tuodaan biiseihin erilaisia näkökulmia. Se tekee meidän musasta sellaista kuin se on”, hän kertoo.

”Kaikilla on pitkä bändiura ja tietoisuus bändidynamiikasta. Meille on tärkeää tutkia, mitä me ollaan taiteilijoina yksin ja mitä me ollaan yhdessä. Ollaan hyviä siinä, että laitetaan egot syrjään ja keskitytään yhteiseen päämäärään eli musiikkiin.”

Nummelinin kanssa Ruusuissa toimivat Ringa Manner (Pintandwefall, The Hearing), Miikka Koivisto (Disco Ensemble) ja Samuli Kukkola (Solano + Profettes).

Jokainen työstää biisiaihioita itsekseen ja tuottaa. Raitoja lähetellään. Joskus bändi vuokraa Turusta talon biisileiriä varten. Kappaleet ja albumikokonaisuudet nivotaan yhteen vastaavan tuottajan Artturi Tairan kanssa.

”Artturi on supermusikaalinen ihminen, joka osaa katsoa meidän tekemisiä vähän ulkopuolelta. Meillä kaikilla on vahva luottamus hänen näkemyksiinsä”, Nummelin kertoo.

Ruusujen tekstimaailman luomisessa kirjailija Lauri Levolalla on iso rooli.

”Hän kirjoittaa meille aihioita ja ajatuksia, melkeinpä novelleja, ja on luonut albumiemme taustalle kokonaisia maailmoja. Ne antavat meille työkaluja biisitekstien työstämiseen. Ruusujen tekstimaailma on runsas ja ehkä monitulkintaisempi kuin mihin pop-lyriikassa yleensä uskaltaudutaan”, Nummelin pohtii.

 ”Pop-musiikki ei ole ikinä pysynyt aloillaan. Siinä on sisään koodattu uudistumisen tarve.”

Ruusujen tavoite oli alusta asti selkeä: Ei mitään läpsyttelyä. Yritetään tosissaan.

”Me halutaan tehdä Suomen kiinnostavinta musiikkia. Se oli meidän mind set heti. Tästä keskusteltiin jo ennen kuin oltiin tehty yhtäkään biisiä.”

Ruusut on ilmoittanut uudistavansa suomalaisen popmusiikin. Uudistamisen ajatus kiinnostaa Nummelinia myös silloin, kun hän tekee töitä artistien kanssa tuottaja-biisinkirjoittajan roolissa. Hän ei pidä sitä mitenkään radikaalina.

”Pop-musiikki ei ole ikinä pysynyt aloillaan. Siinä on sisään koodattu uudistumisen tarve, joka tarkoittaa musiikin tekemistä pelottomasti niistä asioista, mitkä oikeasti kiinnostavat ja resonoivat juuri nyt”, hän toteaa.

”On paljon artisteja, joilla on voimakasta sanottavaa. Se muoto, joka on todettu toimivaksi vielä kaksi vuotta sitten, ei välttämättä toimi uudelle artistille ollenkaan nyt. Mua inspiroi ihan älyttömästi se, että miten löytää artistille uutta ilmaisua, ja miten tehdä mahdollisimman vahvoja biisejä ja saada ne vielä puskettua musateollisuuden koneiston läpi suuren yleisön kuultaviksi.”

Musateollisuuden vaatimukset ja valmius ottaa riskejä eivät aina kohtaa sen kanssa, mitä tuottaja ja artisti haluaisivat.

”Monesti on kyse siitä, miten studiossa syntynyt sieluntuote sovitetaan kulloiseenkin tuotteistamisen vaateeseen”, Nummelin muotoilee.

”Sielu saattaa tulla, jos ei nyt jyrätyksi, niin muotoilluksi hyvin eri asentoon. Se voi olla kivulias prosessi.”

Itseään säästääkseen Nummelin on opetellut suhtautumaan työnsä eri vaiheisiin eri tavoin: Kaikki herkkyys ja tunteet käyttöön silloin, kun laulua tehdään. Kun sitä hiotaan levy-yhtiön toiveiden mukaiseksi, voi tekemisen ajatella olevan lähellä teollista muotoilua.

”Tuottajana yritän musiikin kautta saada välitettyä juuri sitä tunnetta, joka on biisin tekstissä ja artistin ilmaisussa.”

Artistilähtöisyys on Nummelinille tärkeää biisinkirjoittaja-tuottajan ammatissa. Tuottaminen alkaa jo ensimmäisestä keskustelusta.

”Haluan oikeasti ymmärtää, mitä artisti haluaa ja mihin hän pyrkii. Kiinnostaa, millaisia tunteita ja asioita löytyy ytimestä silloin, kun defenssit puretaan. Se, mitä sielussa tapahtuu, on kultaa. Siitä syntyvät parhaat biisit.”

Toki biisit voivat löytyä myös käytännönläheisemmin, ilman aivan syvimpään sukeltamista. Periaate kuitenkin on: kuuntele artistia, muodosta näkemys ja tarjoile se. Vaikka Nummelinin fokus on säveltämisessä ja tuotannossa, hän haastaa ja sparraa artistia myös teksteissä.

”Tuottajana yritän musiikin kautta saada välitettyä juuri sitä tunnetta, joka on biisin tekstissä ja artistin ilmaisussa.”

Nummelin ennustaa, että musateollisuuden rakenteiden uudistuminen on vääjäämätöntä lähitulevaisuudessa. Se on myös mitä enimmässä määrin toivottavaa.

”Haluaisin musateollisuuden päättäviin asemiin ja tuottajiksi lisää naisia, lisää muunsukupuolisia sekä nuoria, jotka ovat korva kiinni kiskossa ja tietoisia siitä, mitä tapahtuu”, hän sanoo.

”Feminiininen energia palvelee koko musakenttää ja työympäristöä, jossa ollaan päivästä päivään herkkien asioiden äärellä ja koitetaan sanoittaa ympäröivää todellisuutta ja kokemuksia. Tähän prosessiin ainakaan mä henkilökohtaisesti en halua hirveästi egoilua ja machoilua, vaan mieluummin herkkyyttä ja tarkkuutta.”

Nummelin unelmoi myös siitä, että suomalaisten biisintekijöiden ja tuottajien taitavuus ja ammattitaito saataisiin vietyä ulkomaille. Tähän liittyy myös rohkeuden vaade.

”Feminiininen energia palvelee koko musakenttää ja työympäristöä, jossa ollaan päivästä päivään herkkien asioiden äärellä.”

”Pelolla ei saavuteta mitään! Suomalainen musabisnes saadaan kukoistamaan, kun tekijät ja tuottajat luottavat osaamiseensa. Niin kuin ruotsalaisetkin ovat aina luottaneet. On vaikea ymmärtää, miksi suomalaiset biisinkirjoittajat kokevat vuodesta toiseen jotakin ihme alemmuuskompleksia. Meillä on ihan sairaan kovia tekijöitä. Ja jotkut rohkeat kustantamot, kirjoittajat ja tuottajat ovatkin jo lyömässä itseään läpi maailmalla.”

Entä henkilökohtaiset unelmat?

”Mulla on yksinkertainen ja askeettinen unelma: haluan tehdä koko ajan parempia biisejä. Ajatus siitä motivoi tosi paljon. Ja sitten on lapsellinen unelma: haluan kirjoittaa musaa Max Martinin kanssa. Hän on mun suuri idoli.”

 

PS. Musiikintekijöiden ensi syksyn Biisijalostamon haku on auki elokuun loppuun saakka. Nummelin on mukana tuottajamentorina, yhdessä Noora Tuurin ja Mikko Koivusen kanssa. Lisätiedot ja haku.

5 x Set up

Kuvat: Alpo Nummelin / Sanna Korkee

”Ruusujen livesettiä. MPC 1000 ja SP-404 -samplerit ovat hyvin tärkeät instrumentit liveshow’ssa.”


”Puun väriset instrumentit ovat kauniita. Basso on Fender Mustang vuodelta 1977. Kitara on uusi Ben Gibbard -signature Fender Mustang. Molemmat ovat saarnirunkoisia. Bassoa soitan Chisun bändissä.”

”GR-1 granulaarisyna! Ei mikään miljoonan saundin buffet vaan soitin, jossa on vahva ominaissaundi. Waldorf Blofeld -synaa käytän paljon Ruusuissa.”

”Inhosin kasarimusan saundia, kunnes New Order herätti kiinnostukseni siihen. Juno-106 on ensimmäinen syntikkani. Tosi yksinkertainen polyfoninen syna, jonka sisäänrakennettu chorus avaa taivasten portit.”

”Kriitikoiden valinta -Emma esikoisalbumista 2018 ja YleX Läpimurto 2019. Merkittäviä tunnustuksia, jotka Ruusut sai alkuaikoinaan. Tuntui hyvältä, että meidän musiikki resonoi ja noteerattiin.”

Rakkaudesta syntyy loputon määrä lauluja

Seitsemänvuotiaana soittotunneille, sormet pianon koskettimilla. Myös tarinoiden kirjoittaminen ja säveltäminen kiehtoivat Vilmaa jo nuorena. Kodissa kannustettiin luovaan toimintaan. Sibelius-lukiossa tiedostavan valikoivaa musadiggailua (fuusiojazzia, 70–80-lukuista rockia, Frank Zappaa, Kate Bushia, Björkiä) ja ajatus, että pophittien kuunteleminen on epäcoolia.

Pop & Jazz Konservatorio oli tavoitteena. Mutta kun lukion kamarikuoron Sveitsin-matka eskaloitui biletykseen paikallisen jalkapallojoukkueen voitonjuhlissa, ei tulevasta muusikosta lähtenyt ääntäkään, kun pääsykokeisiin olisi pitänyt mennä. Nolotti ja edessä oleva välivuosi tuntui musertavalta.

Jotakin tekemistä piti keksiä, joten Vilma hankki loopperin ja alkoi laulaa YouTubeen covereita. Video, jossa hän yhdistelee teinitähti Robinin ja Anssi Kelan tuotantoa, laittoi lumipallon liikkeelle. Kela jakoi videon somessaan, tuottajauraansa aloitteleva Jurek Reunamäki bongasi sen ja kutsui Vilman juttusille Kaikuun, jonka päällikkö Pekka Ruuska innostui nuoresta, lupaavasta laulajasta, joka halusi tehdä musiikkinsa itse.

Yllättäen kalenteriin tulikin mieluisia merkintöjä: parin viikon välein biisinkuuntelupalavereja Ruuskan kanssa, ja keikkoja kosketinsoittajana Robinin bändissä. Vilma sävelsi, ja alkoi harjoitella tarinoidensa kirjoittamista laulutekstien muotoon. Se ei ollut helppoa ja välillä pääsi parku, mutta määrätietoisuus vie eteenpäin. Välivuosi ja puolikas päälle, ja oma sanoitustyyli tuntui hahmottuvan.

Kun Universal Music esitteli uuden laulaja-lauluntekijän esikoisalbumin Ufoja (2016), Vilma Alina oli 22-vuotias. Jo pari vuotta aiemmin oli julkaistu hänen ensimmäinen singlensä Hullut asuu Kallios.

Ensimmäisen soololevyn julkaisun jälkeen alkoi biisien kirjoittaminen myös muille artistelle.

”Tunnistan aika hyvin sen, kirjoitanko biisiä Vilma Alinalle vai jollekin muulle.”

”Meitä oli silloin Kaiun tallissa muitakin uusia tekijöitä, kuten Tido ja Minna Koivisto. Saimme opetella, tutkia ja löytää asioita yhdessä”, Lähteenmäki kertoo.

”Mun neuvoni aloitteleville laulunkirjoittajille onkin ollut se, että kannattaa etsiä samassa kehitysvaiheessa olevia tyyppejä rinnalleen. Nimittäin jos menee heti kirjoitussessioihin todella kokeneiden tekijöiden kanssa ja ikään kuin vain ottaa mallia viisaammilta, saattaa oma kehitystarina jäädä kokematta.”

Lukion jälkeisenä välivuotena yllättäin alkanut ura on johtanut siihen, että Lähteenmäki, 28, tekee sekä soolouraa Vilma Alinana että toimii useiden artistien säveltäjänä ja sanoittajana, popkielellä toplinerina, kustantajanaan nyt HMC.

Kaksoisrooli ei tuota päänvaivaa.

”Tunnistan aika hyvin sen, kirjoitanko biisiä Vilma Alinalle vai jollekin muulle. Itse asiassa usein käy niin, että ilmeisempi hittibiisi saa mennä muuhun käyttöön.”

Itsellään Lähteenmäki pitää laulut, jotka haluaa toteuttaa omilla ehdoillaan. Sellaiset, joiden lopullisen toteutuksen hän kuulee päässään ja sellaiset, joiden teksteissä tuntuu olevan jotakin todella omaa sanottavaa, Vilma Alinaa itseään.

”Nautin sanoittaa tietty pilke silmäkulmassa ja käyttää hassuja ilmaisuja. Vakavan asian kerrottuani saatan heittää perään jonkin omituisen termin.”

Omien biisien kanssa on lupa odotella rauhassa inspiraation hetkeä ja sitä ideaa, joka todella sytyttää innostuksen.

”Koska se tuntuu hauskalta työtavalta.”

Vilma_Alina_istuu_lattialla

”Työskentelen vain sellaisten ihmisten kanssa, joille kehtaan esitellä keskeneräisiä ideoitani.”

Kirjoitussessioissa, joissa tehdään kimpassa biisejä tietylle artistille, on luovuuden sytyttävä ripeämmin. Siinä auttavat idikset, joita Lähteenmäki hymisee puhelimeensa – hyvin usein koiranulkoilutusreissuilla.

”Tällä hetkellä voice memoja taitaa olla noin 1600”, hän paljastaa.

”Mulla on viikossa keskimäärin kolme sovittua kirjoitussessiota. Työskentelen vain sellaisten ihmisten kanssa, joille kehtaan esitellä keskeneräisiä ideoita ja joiden kanssa ilmapiiri on hyväksyvä ja tekeminen tuntuu kivalta.”

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty -ajattelu sopii vallan hyvin biisitekstin tekoon. Jos vain alkaa kirjoittaa jotakin kronologisessa järjestyksessä, saattaa tekstin edetessä kompastua kysymykseen: mistä tämä laulu oikeastaan kertoo?

”Sanoituksessa taika tapahtuu, kun saa yhdistettyä tekniseen osaamiseen sen, mitä oikeasti haluaa sanoa”, Lähteenmäki miettii.

Biisisessiossa hän saattaa tuumailla ensimmäiset kolme tuntia vain kertosäkeistöä. Hän näpyttelee tekstiä puhelimeen, koska se tuntuu luontevalta ja rennolta. Kuin kirjoittaisi viestejä kaverille.

”Etsin kirkkainta ajatusta, sitä tekstin tärkeintä väittämää. Ydinviestiä, jonka haluan kertoa”, Lähteenmäki kuvailee.

Kun kertsi on hahmottunut, säkeistöt rakentuvat sitä kohti tarinaksi, jonka kertsi sitten lunastaa.

”Säkeistöihin laitan usein sellaiset ideat ja lauseenpätkät, jotka jäivät kertsissä käyttämättä. Siksi säkeistöjen kirjoittaminen sujuu aika nopeasti. Joskus tunnissa.”

Rakkaus. Siitä on hiteimmät poplaulut tehty. Tosin vaikka näin ei olisikaan, Lähteenmäki kirjoittaisi rakkaudesta silti.

”Kyllä mä haluan tehdä lauluja, jotka osuu syvälle.”

”Oon tiimissä ainoa, joka saa vain Teosto-korvaukset, jotka siis usein jaetaan tiimin kesken tasan”

Toplinerit, kuten Lähteenmäki, ovat musabisneksen ainoa ammattiryhmä, joiden toimeentulo on Teosto-korvausten varassa. Tilanne on puhuttanut ja harmittanut tekijöitä jo pitkään.

Jos co-write-sessioissa ei synny sinkkubiisejä radiosoittoon, työpäivästä ei saa mitään korvausta. Suoratoistopalvelujen tekijänoikeuskorvaukset ovat, Lähteenmäen sanoin, loukkaavan pieniä. Niinpä albumiraidat tuottavat säveltäjille ja sanoittajille lähinnä lounasrahoja. Artistit saavat niistäkin Gramex-korvaukset ja levyrojaltit, tuottajat niinikään Gramex-korvaukset sekä tuotantopalkkiot.

”Mä teen biisejä usein tuottajan ja artistin kanssa. Oon tiimissä ainoa, joka saa vain Teosto-korvaukset, jotka siis usein jaetaan tiimin kesken tasan”, Lähteenmäki kuvailee.

”Mua ihan oikeasti kiinnostaisi tietää, miten tähän tilanteeseen on tultu. Missä vaiheessa ja miksi biisinkirjoittajille on lakattu maksamasta levyrojalteja? Ja miten me ammattikuntana on annettu tämän tapahtua?”

Uhkarohkeus on osa musiikkialan hauskuutta, ja tavallaan Lähteenmäki tekee ihan mielellään työtään niin sanotusti omalla riskillä. Hän arvioi, että noin puolet hänen toplinerina tekemistään biiseistä päätyy julkaisuun.

Kirjoitussessiopalkkiota hän ei omalla kohdallaan kannata.

”Se toisi paineita saada jotain hyvää aikaiseksi päivän aikana. Ja pakottava tilanne ei ole luova. Haluan pitää itselläni mahdollisuuden mennä studiolle ja todeta, että tänään ei lähde yhtään mitään.”

Rahasta hän puhuisi levy-yhtiön kanssa mielellään sitten, kun biisi on menossa julkaisuun.

”Olisiko se joku rojaltisysteemi tai sitten niin, että biisin tekijät saisivat siinä kohtaa jonkin kirjoituspalkkion? Tähän mulla ei ole suoraa vastausta”, Lähteenmäki sanoo.

”Mutta on paljon artisteja, joille tosi mielelläni tekisin vaikka albumillisen biisejä jonkinlaista korvausta vastaan. Ja tiedän, että niin tekisi moni muukin.”

Se, että biisintekijät tienaavat käytännössä vain sinkkubiiseillä, kaventaa heidän mahdollisuuksiaan laittaa peliin kaikki osaamisensa.

”Me tehtäisiin niin mielellään paljon monipuolisempaa musiikkia ja kokeellisempia projekteja. Ja sehän tekisi hyvää koko musa-alalle. Uudet suuntaukset tulisivat nopeammin esiin”, Lähteenmäki pohtii.

”Kun levy-yhtiö tekee artistilleen julkaisua, löytyy budjetista siivut tuottajille, soittajille, miksaajille, masteroijalle, valokuvaajalle, stylistille ja niin edelleen. Miksei sitten sen myytävän tuotteen, musiikin, tekijöillekin jotakin? Onko kyseessä ajattelemattomuus, piittaamattomuus vai arvostuksen puute? Sitä en osaa sanoa.”

Lähteenmäki huomauttaa, että toplinereita on aika vähän ja moni heistä on herkkä taitelijasielu. Musabisneksen ilmapiirin ja asenteen ei pitäisi olla sellainen, että omia oikeuksiaan puolustava ja rahasta puhuva tekijä saa hankalan ihmisen maineen.

”Me tehtäisiin niin mielellään paljon monipuolisempaa musiikkia ja kokeellisempia projekteja.”

Robynin Body talk oli se levy, jonka ansiosta Lähteenmäki aikanaan rakastui poppiin, siis aikuisena, niiden vähän rajoittuneiden lukiovuosien jälkeen. Hänen seuraavalla eli neljännellä albumillaan onkin ruotsalaistyyppisiä duuribiisejä. Myös menneisyys klassisen musiikin parissa on kuultavissa.

Aiemmat albumit ovat syntyneet aika pitkälti biisi kerrallaan -metodilla. Edellisellä (True Crime, 2021) tosin oli alusta asti tekstillinen teema, ja tuotantoakin mietittiin kokonaisuutena.

Tulevan albumin laulujen kirjoittamisen Lähteenmäki on aloittanut yksin kotona kitaran ja pianon kanssa, kaikessa rauhassa fiilistellen. Laulu on valmis, kun ihan jokainen kohta siinä tuntuu ihokarvamittarilla mitattuna hyvältä.

”Vein studioon tuottajalleni Ilkka Wirtaselle läjän valmiita biisejä, joiden toteutuksesta mulla on valmis visio. Kirjoitamme vielä yhdessä lisää. Haluan, että siinä vaiheessa kun ekoja sinkkuja aletaan julkaista, on seuraavia julkaistavia jonossa. Että on sitten, mistä ottaa, ettei tule niitä tekemisen paineita.”

Lauluntekijänä Lähteenmäki on löytänyt oman identiteettinsä ja äänensä. Artisti Vilma Alinaksi kasvaminen on tuntunut, ja tuntuu edelleen, haastavalta.

”Mulle ei ole yhtään luontevaa keksiä tai esittää mitään artistiroolia. On paljon kollegoja, jotka ovat lavalla kuin eri tyyppejä ja osaavat vetää show’ta. Mä en ole koskaan osannut eritellä minää ja artistiminää.”

Ajatus itsensä brändäämisestä, minuuden eri puolien korostamisesta tai häivyttämisestä, tuntuu vieraalta.

”Haluan pitää itselläni sen vapauden, että mun seuraava levy on aina juuri sellainen, kuin mitä olen biisinkirjoittajana sillä hetkellä.

”Kaikista rakkainta mulle tällä alalla on just se luova työ, biisien tekeminen.”

Missä Vilma Alina Lähteenmäki on viiden vuoden päästä?

”Tavallaan toivon, että arki on samanlaista kuin nyt. Olen parin viime vuoden aikana löytänyt tasapainon siinä, miten paljon ja millä tavoin mun kannattaa tehdä, jotta työ on ihanaa eikä kuormita liikaa. En halua kyynistyä ja rutinoitua. Haluan musiikin tulevan oikeista paikoista ja oikeista syistä.”

Tapahtuupa Vilma Alinan soolouralla miten isoa tahansa, biisinteko muille artisteille jatkuu.

”Kaikista rakkainta mulle tällä alalla on just se luova työ, biisien tekeminen. En mä mitenkään ehdi itse julkaista sitä kaikkea, mitä kirjoitan”, Lähteenmäki sanoo.

”Kirjoittaminen on niin mun lempparijuttu. Se vahva ja aito inspiraatio ja flow. Ja kun saa sukeltaa syvälle mielikuvitusmaailmaan ja tarinaan, se on… elämyksellistä!”

Entä se Pop & Jazz Konservatorio – kiinnostaako vielä? Lähteenmäkeä naurattaa.

”No mähän läpäisin pääsykokeet sitten seuraavana vuonna. Mutta opinnot on edelleen vähän kesken, valmistuminen vähän nolosti vain parista kurssista kiinni.”

Lautturi / Perutaan häät

Lautturi
Säv. Jori Roosberg
San. Paula Vesala
Ensilevytys: PMMP (2009)

Kuuntele Spotifyssa

PMMP:n albumi Veden varaan sai Teosto-palkinnon 2009. Sen tunnetuin laulu sai alkunsa elokuussa 2008. Jori Sjöroos (nykyisin Roosberg) tunsi, että tulevalle levylle tarvitaan hitti.

Tällä asenteella kotistudiossa Turussa syntyi pianoriffi ja säkeistön melodia.

Joria melkein hävetti lähettää demo Paula Vesalalle, kun se oli niin hittibiisin kuuloinen:

“Paula kommentoi, että tää on meidän paras biisi. Sitten palloteltiin kertsin melodiaa niin, että tein ensin kolme vaihtoehtoa ja lähetin ne. Paula pyysi vielä yhden ja sen saatuaan hän vastasi, että se on siinä. Tämän jälkeen sävelsin C-osan ja tein lopullisen demon. Sen kuten muut demot lauloin pseudoenglannilla.

Rakenteessa C-osa nivoutuu orgaanisesti kertsiin ja lopussakin siitä soi pätkä. Säveltäjällä on ollut hyvä flow päällä, ja kova tahto saada hitti albumille. Hioin tuotantoa pitkään, ettei se kuulostaisi tuotetulta vaan ajattomalta ja soljuvalta musiikilta, jonka kyydissä voi levätä.

Tekstin sisältö meni multa silloin täysin ohi. Keskityin vain tavuihin ja fonetiikkaan. Olin silloin kuten edelleen tarkkana, että teksti istuu melodian rytmiin ainakin kriittisissä kohdissa. Muualla voin tarvittaessa hiukan joustaa.

Vasta myöhemmin levyn jo ilmestyttyä aloin kuunnella, mitä laulussa oikein sanotaan. Paulan kyky tehdä upeaa lyriikkaa mun poukkoileviin ja tarkasti tavutettuihin melodioihin on aivan ‘master level’.

Myös biisin kaiken tuotannon tein kotistudiossa, ja siellä Paula ja Mira [Luoti] myös lauloivat. C-osan akustisen kitaran soitti Mikko Virta ja muun soitin itse.”

Paula Vesalalla kesti kolme kuukautta saada teksti valmiiksi:

“Ei se kirjoittaminen vaikeaa ollut, halusin vain hioa sitä. Hain oikeita sanoja ja tavuja. Se Jorin rytmeihin kirjoittaminen PMMP:n aikana oli mun tärkein sanoittajakoulu. Piirsin karttoja ja viivoja, täytin niitä ja laskin sanojen tavumääriä.

Sisällöstä tiesin vaistomaisesti, mitä kohti mennään, vaikka aluksi maali olikin epämääräinen. En ole tittelikirjoittaja vaan intuitiivinen kirjoittaja.

Tätä tehdessä luin samaan aikaan runoja kuten Eeva-Liisa Manneria. Etsin ja etsin, että voiko tämä lause olla vielä parempi. Halusin kunnioittaa sen sävellyksen upeutta, sen tummaa ja lyyristä maailmaa. Ja koska siinä oli hyvin henkilökohtainen aihe, sellainen pitää pukea oikealla tavalla.

Mun isä hukkui ennen syntymääni. Olin lapsena hengellinen, vaikka koti ei ollut uskonnollinen. Uskoin ja toivoin näkeväni isän sitten joskus. Mutta aika pienenä jo tajusin, etten tiedä, oliko hän uskossa. Sitten iski epäilys, että onko edes mitään kuoleman jälkeen.

Kirjoittaminen oli tämän prosessointia, sen lapsen toiveen päästä hänen luokseen ja sen uskonkriisin, että kohtaanko häntä koskaan.

Jorin sävellys kosketti näitä tunteita ja toi mieleen vesielementin. Ensimmäisenä tuli kuva tunnelista ja Tuonen tytistä. Meidän mytologiassa lautturina ei ole mies vaan tyttö, joka vie Tuonelle mustan joen yli. Paljon olen myös pohtinut hukkumista. Siitä on kirjoitettu, että ihan loppu ei ole tuskaa, vaan euforinen tila.

Tekstin kuvissa on monenlaista henkilöhistoriaani. Kuolleilla kielillä laulaminen juontaa siitä, kun kävin nuorena seuroissa. Olen myös tutkinut selityksiä, voiko pyhyyttä kokiessa puhua jotain muinaiskieltä. Uhanalaisia sukukieliämme olen itsekin laulanut kansanmusassa.

Joskus levyn ilmestymisen aloin katua, että kohtaan yhä kuoro laulaa olisi pitänyt laittaa pyhä kuoro. Kerroin sen Vain elämää -ohjelmassa ja Jenni [Vartiainen] lauloi sen niin.

Jotkut tekstit ovat syntyneet tiettyyn tarkoitukseen; Rakkauslaulu häissä esitettäväksi ja Prinsessalle hautajaisissa. Lautturiin kirjoitin jotain sellaista, minkä voisi hakata hautakiveeni.”

Jutussa mainittujen muiden laulujen muut tekijät:
Rakkauslaulu: säv. Lauri Ylönen
Prinsessalle: säv. Tuomas Kantelinen, co-san. Mariska

 

Perutaan häät
Säv. ja san. Mikko Karjalainen
Ensilevytys: Anne Mattila (2005)

Kuuntele Spotifyssa

Kun lauluntekijä löytää inspiroivan aiheen, loppu on helppoa. Tämän koki myös Mikko Karjalainen saatuaan bändin hääkeikan perumisesta idean tarinaan, jossa ollaan perumassa koko häät.

Mikko eli itse lapsiperheen arkea, ja näin laulun teemaksi tuli jännite hääromantiikan ja parisuhderealismin välillä. Tekstin tyylijaksi valikoitui luonnostaan parodinen liioittelu. Parodiahenkisiä iskelmiä hän oli tehnyt jo ennenkin.

Laulu syntyi kesällä 2004, jolloin Mikko Karjalainen oli 34-vuotias:

“Tultuani 90-luvun alkupuolella Jyväskylään opiskelemaan kokosin humppabändin Kyösti Simpukka ja Rytmiorkesteri Kertalaaki. Soitimme pikkujouluissa ja pubeissa finnhitsejä ja myös omia biisejä, joita tein pilke silmäkulmassa. Iskelmää en mitenkään vieroksunut, vaan rockin ohella sekin oli tullut tutuksi.

Rockbändeilleni tein aika kryptisiä tekstejä. Biisinteon lisäksi olin yläasteelta lähtien kirjoittanut vapaamittaisia runoja. Jotain pientä menestystäkin olin saanut JH Erkko -kilpailussa.

Yksi rockbändeistä oli BetoniHank, joka pääsi levyttämään Johanna Kustannukselle. Albumi julkaistiin 2004.

Johanna toimi myös musiikkikustantajana, ja yhtiön vetäjä Sini Perho kysyi kerran, löytyisikö multa materiaalia iskelmäartisteille.

Samoihin aikoihin valmisteltiin BetoniHank -bändin rumpalin Tero Pekkarisen siskon kesähäitä. Tero kyseli, että voitaisiinko suostua häiden orkesteriksi. Hetken miettimisen jälkeen tunnustimme sen tosiasian, ettei näin rähmäkäpäläisistä muusikoista ole siihen hommaan. Nuoripari löysikin sitten häihinsä ihan oikeat soittajat.

Tästä tilanteesta tuli kimmoke biisiin, ja mielikuvitus lähti laukkaamaan. Omasta arjesta kahden pienen lapsen kanssa löysin kuvat ensimmäiseen säkeistöön. Ja kertsissä sitten perutaan häiden, kakun ja muun lisäksi myös veljen bändi.

Beatlesin Lucy in the sky with diamonds -biisin picture yourself  oli mallina sille rakenteelle, että säkeistöjen rivit alkaa kehotuksella kuvittele. Tein myös ihan tietoisesti vastinparia Naimisiin-biisille. Eli kun sen kertsissä ollaan yhdessä aina, niin tässä perutaan yhteinen hautapaikka.

Riimejä ei tähän tullut lainkaan eikä tavumäärätkään täsmää. Tällaisiin metriikkajuttuihin en tuohon aikaan kiinnittänyt lainkaan huomiota. Melodiakin on kahden pennin kantria. Soinnuissa hiukan poikkesin peruskantrista, mutta ei sekään järin omaperäistä ollut.

Helposti biisi syntyi siellä meidän treenikämpässä tanssisali Lutakon kolmannessa kerroksessa. Myös demon äänitin samassa paikassa ja soitin kaiken itse.

Kun kuuntelutin valmiin laulun vaimollani, hänen ensireaktionsa oli, että eihän tuollaista kukaan voi levyttää. Yleensä hän on kyllä osunut arvioissaan heti oikeaan.

Ensimmäisessä versiossa biisin minä oli mies, ja niin sen myös lauloin demolle. Mutta tekstilapulle laitoin myös sen vaihtoehdon, että minä on nainen. Eli vaihtoehdot kuvittele sut ja kuvittele mut sen mukaan, onko artistina mies vai nainen.

Kustantajan saatua demon tätä tarjottiin useammalle levy-yhtiölle, ja Sony BMG:n tuottaja Seppo Matintalo sen poimi. Anne Mattila osui artistina nappiin. Keltanokalle oli iso yllätys, kun se alkoi soida. Muut biisit siitä Sinille lähteneestä paketista ei menneet koskaan mihinkään.

Nyt kun sitä tekstiä analysoi, niin tarinassahan jää auki, perutaanko näitä häitä kuitenkaan, vai onko se vain hetken puuskahdus. Näin se voi toimia terapiabiisinä myös pysyvässä parisuhteessa. Ja kun C-osassa mainitaan se sattumalta yössä kohtaaminen, se varmaan voi olla myös parisuhteessa koettu uusi syttyminen.”

Jutussa mainittujen muiden laulujen tekijät:
Lucy in the sky with diamonds: John Lennon ja Paul McCartney
Naimisiin: Pekka Ruuska