(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)
Petri Kari Olavi Laaksonen syntyi perheen esikoisena Sauvossa Lahjan päivänä, elokuun seitsemäntenä, 1962 ja debytoi laulajana Sauvon kirkossa pyhäkoulujuhlassa nelivuotiaana. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie vei suoraan kuulijoiden sydämiin, ja Petrin tulevaisuus oli sinetöity. ”Pikkuveljeni Mika ja minä esiinnyttiin aina yhdessä. Laulettiin a cappella, oltiin Sauvon sen ajan tenavatähtiä: Petri ja Mika Laaksonen.”
Petrin ensimmäinen soitin oli pyhäkoulunopettajan tyttären melodica, jonka hän onnekseen sai, kun muut eivät siitä välittäneet.
Ekalla luokalla Petri katseli lumoutuneena, kun opettaja soitti koulun harmoonia. ”Kyllä mä ymmärrän, mitä sä teet tolla oikealla kädellä, mutta mitä sä teet vasemmalla kädellä?” Petri ihmetteli. Opettaja Pirkko Hongisto kertoi soinnuista, ja pian ekaluokkalainen hallitsi C-duurin ja G-duurin, soitteli Ukko Nooaa kahdella kädellä.
Samoihin aikoihin tämä kirkkaalla äänellä ja kovaa laulava nuorimies vietiin laulutunneille operetti- ja iskelmälaulaja Pirkko-Liisa Jaakkolan luo Turkuun. Ja kun perhe muutti Paimioon, laulunopettaja Heimo Heimola sai 8-vuotiaan oppilaan. Hänen luonaan musiikkiopistossa Petri kävi koko kouluajan ja muistelee kiitollisena Heimolaa, joka kannusti häntä, teki sovituksia, kokosi sikermiä esityksiä varten.
Toisella kymmenellä Petri aloitti pianotunnit, opetteli itsekseen kitaransoittoa ja perusti 16-vuotiaana oman bändin Kimi and the Geysir. ”Mua oli koulussa lauluharrastuksen takia haukuttu Kimi Kultakurkuksi. Mä päätin kääntää haukkumisen voitokseni, ja pian olin valovoimainen laulusolisti. Me soitettiin poppia ja rokkia.”
Niillä main oli muitakin yhtyeitä. Vanhempien poikien bändi oli kyllästynyt poppiin ja ruvennut soittamaan tanssimusaa. ”Niiden laulusolisti lähti armeijaan, ja mua pyydettiin tilalle. Se oli komeeta. Tädit tykkäs ja toi suklaata!”
Petri jatkoi klassisen laulun opiskelua Turun konservatoriossa, valmistui opettajaksi ja erikoistui musiikkiin, lauloi parina kesänä Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa … ”Mutta ooppera ei ollu mun juttu. Se vaatii pitkäjännitteisyyttä, ja mulle sopii paremmin lyhyet välähdykset.”
Euroviisukarsinta 1985 on juuri voitettu. ELÄKÖÖN ELÄMÄ, riemuitsevat sovittaja Bruno Korpela, säveltäjä Petri Laaksonen, laulaja Sonja Lumme ja sanoittaja V-P Lehto.
Opettajakoulutuksen alkuvaiheessa Petri innostui säveltämisestä. ”Pekka Viljasen teettämästä harjoitustyöstä se alkoi. Hän kannusti mua. Muille en asiasta hiiskunut.”
Vuonna 1985 se kuitenkin paljastui kerralla, kun Petrin säveltämä Eläköön elämä valittiin Suomen Euroviisuksi. Säveltäjän itseluottamus vahvistui, tietoisuus oikealla tiellä olemisesta lujittui.
Petri halusi musiikin lähteille ja muutti Helsinkiin, meni opiskelemaan Konservatorioon laulua ja Oulunkylän Pop & Jazz Konservatorioon sovitusta. ”Ogelissa olin vain vuoden. Mulla ei riittäny kärsivällisyyttä. Ensin olis pitäny olla 3-4 vuotta peruskursseilla, vasta sitten olis päässyt opiskelemaan sovitusta.” Sittemmin Petri on opiskellut laulua Sibelius-akatemiassa Kimmo Lappalaisen oppilaana.
Vuonna 1987 Petri näytti taas taitonsa: Sata salamaa valittiin Suomen Euroviisuksi. Hän meni Laajasalon yläasteen ja lukion musiikinopettajaksi ja perusti koulun kuoron ja orkesterin, joista tuli massiivisten ja huikean suosion saavuttaneiden viihdekonserttiensa ansiosta käsite helsinkiläisessä koulumaailmassa. ”Kerran itsenäisyyspäiväjuhlaan koottiin kuoron pojista kvartetti. Se laajeni pian 16 hengen nuorukaiskuoroksi. Niin syntyi lauluyhtye Könsikkäät, joka esiintyy yhä, usein myös mun konserteissa.”
Vuonna 1994 ilmestyi Täällä Pohjantähden alla. ”Oma soololevy oli unelmien täyttymys!”
Petri jäi keväällä 1994 koulusta opintovapaalle aikomuksenaan suorittaa musiikkiaineen opettajan tutkinto Sibelius- akatemiassa. Se saikin jäädä odottamaan. Sävellystyö ja esiintymiset veivät miehen kokonaan. ”Lauluni ovat pop-iskelmiä, jotkut laulelmia, jotkut gospelia. En pidä siitä, että lauluja määritellään ja luokitellaan. Ne pitää vain kuunnella ja elää!”
Petrin esiintymisiäkään ei voi luokitella. Ne vaihtelevat ravintola- ja tanssilavakeikoista kirkkokonsertteihin. Viime kesänä keikkakalenteri oli täynnä: ”Köyhän ralli” – laulelmakonsertteja kesäjuhlilla, ”Kesäyön lempeä tuuli” – kirkkokonsertteja yhden tai kahden säestäjän kanssa, ulkoilmakonsertteja Pohjantähti-orkesterin kanssa, tanssikeikkoja lavoilla ja ravintoloissa … ”Haluan säilyttää laaja-alaisuuden. Olis puuduttavaa tehdä vain yhdenlaisia keikkoja. Kyllästyisin nopeesti.”
Viihdepuoli vetää. Petri haluaisi säveltää nykyistä enemmän myös muille kuin itselleen, mutta aika ei riitä. ”Tekstit on mun lauluissa tärkeitä. Haluan, että tekstissä on särmää, jännitettä, ja sävellän vain tekstejä, joista tykkään. Kun saan sävellysidean, mietin samanatien, kuka tekis siihen sanoituksen. Itse en tee valmiita tekstejä, en liioin sävellyksiä pöytälaatikkoon.”
Tässä skoolataan SATA SALAMAA Virve Rostin kanssa Brysselin Euroviisuissa 1987
Säveltäminen ja sanoittaminen on yksinäistä puuhaa, yhteys toisiin yksinäisiin tärkeää. ”Olin kuullut Elviksestä ja menin pikkujouluun joskus vuonna 87-88. Viehättävä ihminen, Taimi Kyyrö, otti minut vastaan sellaisella lämmöllä, jollaista vain harvoin tapaa. Koin siellä kaipaamaani kollegiaalista yhteyttä. Tuntui hyvältä huomata, että muutkin painivat samanlaisten kysymysten ja tuntojen kanssa kuin minä, nekin, jotka olivat säveltäneet jo pitkään.” ”Nyt oon hallituksessa ja, pakko tunnustaa, vielä kuunteluoppilaana. Mutta yritän parhaani mukaan paneutua asioihin.”
”On tärkeetä, että säveltäjät ja sanoittajat saavat töitään julkisuuteen. Myös nuoret, joilla ei vielä ole suhteita eikä yhteistyöverkostoa eikä näyttöä. Kysymys onkin, miten laaja tarjonta kohtaa tarpeen eli miten oikeat biisit ja demot saadaan oikeille tuottajille ja ehkä jo olemassaolevat hyvät laulut äänitteille.”
”Levytysvaiheessa tuottajat tyytyy tavanomaisiin ja turvallisiin ratkaisuihin. Kaiken pohjana on kaupallisuus. Tarvitaan raikkaita ideoita ja uskallusta toteuttaa ne. Miks kaikkien pitäis laulaa tanssi- ja iskelmämusaa? Miks ei uskalleta tehdä erilaisia levyjä? Mun lyhyt laulajanurani osoittaa sen, että valtaväylästä poikkeavalla musiikillakin voi menestyä – esimerkiks Täällä Pohjantähden alla -levyä on myyty jo yli 30 000.”
”Tulevaisuus? Mua huolestuttaa tekijän aseman mahdollinen muuttuminen, kun kansainvälistyminen ja kaupallistuminen kiihtyy. Että mitä se kaikki tarkoittaa suomalaisen tekijän kannalta: mikä on suomalaisen tekijän asema tässä kiihtyvällä vauhdilla kasvavassa viihteen ja kaupallisuuden musiikkimassassa? Jääkö hyvälle suomalaiselle musiikille, hyville suomalaisille lauluille, tilaa? Onko kansainvälistyminen kaksisuuntaista? Avautuuko muu maailma meillekin, meidän lauluille? Onko meillä kanavia ja mahdollisuuksia viedä meidän musiikkia vai ollaanko me vain tuontimaa?”
