Paatoksen puolesta

A.W. Yrjänä Haastattelu

Paatoksen puolesta

Hardcore-yhtyeenä aloittanut CMX on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen arvostetuimmista rockbändeistä. Ryhmän johtava biisintekijä, runoilijanakin ansioitunut A.W. Yrjänä laulaa paatoksen ja puhuu kriittisyyden puolesta.

CMX aloitti julkaisutaipaleensa 1980-luvun lopulla. Sittemmin useita radiohittejäkin tehnyt yhtye oli alkuaikoinaan ärhäkkä hardcoreryhmä. Kiukkuisen punkbändin sanoitukset herättivät huomiota oppineisuudellaan ja uskonnollisella kuvastollaan. Debyytti-EP Johannes Kastaja alkoi A.W. Yrjänän vaatimattomalla toiveella: ”haluan että maailmankaikkeutta ei koskaan olisi ollutkaan”.

CMX perustettiin vuonna 1985, mutta olit jo sitä ennen lähettänyt levy-yhtiöille musiikkia ja saanut nuivaa palautetta. Minkälaista se musiikki oli?

– Tämän päivän perspektiivistä voisi sanoa, että musiikki oli sellaista, jota CMX on soittanut suurimman osan ajasta. Jotakuinkin senhenkistä tavaraa, johon CMX päätyi Aurinko-levyn myötä [vuonna 1992].

Levy-yhtiöiden nihkeän palautteen jälkeen päätitte soittaa pelkästään punkkia. Miksi juuri sitä?

– Siihen oli muutama yksinkertainen syy. Mehän oltiin noin 18-vuotiaita ja ajateltiin, ettei me oltu tarpeeksi hyviä tekemään sellaista vetelää poppia, joka menisi läpi. Ja meidän porukassamme kaikki olivat kuitenkin lähdössä opiskelemaan. Ajateltiin siis, että ei yritetä mitään ihmeempää vaan soitetaan punkkia, koska se on hauskaa. Ajatuksena oli myös, että voidaan soittaa nopeammin ja vaikeampia biisejä kuin Terveet Kädet. Niin tehtiin, ja homma lähti käsistä.

Pidän täysin mahdollisena, että CMX-musiikin ajoittainen kovaäänisyys on karkottanut ihmisiä, jotka olisivat hyvinkin voineet löytää teksteistäsi itselleen läheisiä asioita. Onko tämä sinulle relevantti ongelma tai edes kysymys?

– Ensinnäkin se varmaan pitää paikkansa. Mehän tosin olemme yrittäneet lähestyä tätä ongelmaa julkaisemalla varsin rauhallisia singlejä. Ja kyllähän meidän tuotannosta voisi työstää parikin kokoelmaa, jotka kuulostaisivat enemmän Pekka Strengiltä kuin heviltä. Mutta niin, ajattelin kyllä varsinkin yhtyeen alkuaikoina, että metelöiminen on ikään kuin eksistentiaalisesti ainoa rehellinen suhtautumistapa musiikin tekemiseen. Kaikki muu on kaunosieluista velttoutta ja yleisönkosiskelua.

Miksi juuri metelöinti?

– No, kokemusta oli tietysti siihen aikaan vähän vähemmän… Taustalla oli ainakin zenbuddhalaisuutta länsimaille esitelleen Alan Wattsin tuotantoon tutustuminen. Kirjoitin jopa ylioppilaskirjoitusten preliminäärivaiheessa esseen, jossa perustelin, että sietämättömän epäesteettisen musiikin tekeminen on ikään kuin zenbuddhalaisten koania vastaava teko. [toimittajan huom.: Koan on zenbuddhalaisuudessa kysymys tai teko, johon perinteinen logiikka ei päde. Yksi tunnetuimmista koan-kysymyksistä kuuluu: ”Kahdesta kädestä lähtee taputuksen ääni. Mikä on yhden käden ääni?”]

Millä mielellä suhtaudut tällä hetkellä alkuaikojen CMX-paahtoon ja niiden biisien tekijään, nuoreen itseesi?

– No, minähän tiedän että meillä oli tavattoman hauskaa sitä musiikkia tehdessä. Musiikin äärimmäinen vakavuus ja kiihkeä apokalyptinen paatos lähtivät siitä, että me pidettiin sitä myös täysin järjettömänä touhuna. Monet niistä teksteistä syntyivät kyllä aidosta nuoren taiteilijan ahdistuksesta maailman puristuksessa… [nauraa] Minusta siellä on ihan virkistäviä tiivistelmiä eri asioista. Onhan se kaikki tietysti tehty huokeasti. Kun levy-yhtiön vaihduttua isompaan saatiin Aurinko-levylle enemmän resursseja, soundimaailmasta tuli luonnollisesti heti rikkaampi.

Kriittinen progemies

Varhaisessa CMX:ssä yhdistyivät punk ja – yllättävää kyllä – proge, koska kappaleet olivat hardcore-henkisyydestään huolimatta aika monimutkaisia. Oliko tämä aivan tietoinen veto?

– Vaikea sanoa, mikä se tietoisuuden aste oli. En ole juuri koskaan kuunnellut punkkia, lukuun ottamatta Terveitä Käsiä ja Dischargea. Mutta olen kuunnellut 14- vuotiaasta lähtien aika paljon progea – Yesiä, Genesistä, King Crimsonia, Jethro Tullia, Pink Floydia. Mutta voit kuvitella, että 1980-luvun puolivälissä oli turha lähettää levy-yhtiöihin demoja, joissa on kaksikymmentäminuuttisia kappaleita.

CMX:ssä kuulee punkin ja progen ohella myös jonkinlaisia iskelmävaikutteita, ainakin singlekappaleiden melodioissa. Mistä nämä juonteet ovat peräisin?

– Iskelmää tuli varmaan radiosta paljon, kun olin pieni. En kuuntele sitä nykyään, ja koko siinä musiikinlajissa on jotain kiusallista. Sitä on vaikea määritellä, mutta minulle vaikutelma on usein se, että iskelmässä ihmiset, jotka eivät pidä laulamisesta, esittävät sellaisten ihmisten kappaleita, jotka eivät halua tehdä musiikkia. Minusta ne meidän ”iskelmät” ovat enemmän vain laulelmia. Toinen juonne on sitten se, että hevibändeillähän on aina myös niitä hiljaisia balladeja [nauraa]. Niitä missä kitaristi osoittaa osaavansa myös näppäillä.

Kahden edellisen CMX-albumin tekstit ovat olleet korostetun yhteiskunnallisia. On ollut erittäin mielenkiintoista, että tätä ei ole nostettu kritiikeissä lainkaan esiin. Mitä ajattelet siitä?

– Itse asiassa koko tekstilliseen sisältöön ei ole puututtu viime levyn kritiikissä juuri millään tavalla, lukuun ottamatta Pohjolan Sanomia, jossa puhuttiin ainoastaan teksteistä. Toimittaja oli löytänyt kyllä sen yhteiskunnallisenkin juonteen.

Halusin kysyä tätä siksi, että tuntuu kuin rockmusiikin yhteiskunnallisuus olisi lähes kadonnut. Tai sitten käy niin, että kun rock on yhteiskunnallista, sitä ei huomata.

– Niin, rock on nykyään semmoista kivaa vain. Tai parhaimmillaan valtiovallan tunnustamaa liiketoimintaa. Ja tunnetusti liiketoiminnan yhteiskunnalliset ulottuvuudet ovat enemmän taloudellisia kuin kulttuurisia. Kriittisyys on kauppatavarana hankala.

Kuuletko sinä yhteiskunnallisuutta tämän päivän rockissa tai ylipäänsä kevyessä musiikissa?

– Sitähän esiintyy jonkin verran rapmusiikin puolella. Olen kuunnellut rappia lähinnä radion välityksellä, mutta sisältö tuntuu olevan usein aika lähellä tätä kunniakasta ”yhteiskunta haisee”- ja ”kytät on natsisikoja”-linjaa. Sitä samaa, joka oli olemassa jo punkin aikaan ja josta esimerkiksi CMX nimenomaan halusi sanoutua irti. Mutta toisaalta, mikä on sisältövaatimus, jos ajatellaan laulua esimerkiksi osana radiotoimintaa. Haluavatko ihmiset kuulla alle neljässä minuutissa esitettyjä vaihtoehtoisia yhteiskuntamalleja? Minä haluaisin kyllä.

Turhauttaako nykytilanne? Kaksikymmentä vuotta sitten rock oli yhteiskunnassa vähemmän esillä, ja sen piirissä ainakin ajateltiin voitavan esittää uusia ideoita. Nykyään se soi joka paikassa, mutta samalla sen sisällöllinen merkitys tuntuu kadonneen.

– En tiedä, onko tämä sukupolvikysymys. Tuntuu että 60/70-lukujen vaihteessa syntyneet ihmiset mieltävät usein maailman paikaksi, jota pitää muuttaa. Mutta nuoremman sukupolven kohdalla tuntuu, että on pieni joukko hyvin radikaalia väkeä ja sitten aika paljon porukkaa, joka katsoo maailmaa niin, että se olisi ikään kuin valmis. Että huvipuisto on valmis, nyt pidetään vaan kivaa. Minusta se on vähän sellaista eloi-mentaliteettia, jos H.G. Wellsin ajatuksia lainataan. Voi muuten olla, että omiin lauluihin on tullut enemmän yhteiskunnallisia painotuksia juuri tämän takia.

Lehdistö ottaa nykyään kantaa aika yllättäviin asioihin. Esimerkiksi Rumban päätoimittaja esitti ilmeisen tosissaan, että CMX:n ei pitäisi seuraavalla kerralla olla mukana Rumban vuosiäänestyksessä. Mitä ajattelet toisaalta yhtyeesi asemasta ja toisaalta tämäntyyppisistä reaktioista?

– Niin, sehän oli meidän kymmenes voittomme tuossa äänestyksessä… Toisaalta meillä ei ole yhtään jättimenestyslevyä. Jokainen EMI:n julkaisema levy on myynyt noin kaksikymmentätuhatta kappaletta. Joskus on kyllä tullut toivottua, että voisi astua syrjään siitä tutkimusmatkailijan asemasta. Viimeksi kun oltiin studiossa, puhuttiin uusista suomalaisista yhtyeistä. Keskustelun sävy oli se, että suurin piirtein polvillamme anottiin, että ”Yllättäkää meidät! Lyökää meidät laudalta!” Aikanaan kun Kotiteollisuus teki parhaan levynsä Kuolleen kukan nimi, tuntui pitkästä aikaa helvetin hyvältä. Että kollegoillakin on paatosta.

Muistin varassa

Yrjänä ei ole CMX:n ainoa biisintekijä, vaan myös kitaristit Janne Halmkrona ja Timo Rasio säveltävät. Yrjänä on kuitenkin tehnyt selvästi yli puolet yhtyeen sävellyksistä, minkä lisäksi hän vastaa kaikista sanoituksista.

Soitat CMX:ssä bassoa. Ymmärtääkseni kuitenkin sävellät akustisella kitaralla, vai miten?

– Akustisella tai sähkökitaralla. Sähkökitaralla syntyy helpommin riffejä, akustisella menee enemmän soinnuttelun kautta. Bassolla syntyy aika harvoin kappaleita. Ihan pari kappaletta olen tehnyt joillain kosketinsoittimilla, joita en siis osaa varsinaisesti soittaa, mutta aina sitä nyt sen verran.

Miten vapaa ympäristö CMX sinulle on? Kyseessä on kuitenkin bändi eikä henkilökohtainen projektisi.

– Teenpä minkälaisen kappaleen tahansa, muut bändin jäsenet eivät luultavasti pidä siitä. Että sillä tavalla voi tehdä mitä vain. Harvoin on tullut mistään kappaleesta heti sellaista palautetta, että onpa hyvä biisi. Ja kyllähän tietysti toivon, että myös kitaristit tekisivät kappaleita mahdollisimman paljon.

Minkälaisessa muodossa tarjoat biisit bändille?

– Olen aika monesti sanonut työryhmälle sovitustyön alussa, että minä olen tähän mennessä ainoa, joka on kuullut levyn valmiina. Eli mielessä on kyllä käsitys orkestraatiosta ja soundeista. Tietenkin se elää siinä projektin aikana, mutta jos soitan akustisella kitaralla biisiä ja känisen siihen päälle jotain, niin kuulen kyllä koko bändin päässäni jo silloin. Ja enkelikuorot ja kirkonkellot…

Mutta tarjoat käytännössä vain sen akustisen demon?

– Kyllä. Yksi ryhmässä työskentelemisen motivaatioista on siinä, että vie bändille kappaleen aihion ja katsoo, mitä toiset siihen tekevät. Meillä on ollut pitkään sama työryhmä, joten osaan yleensä kuvitella, minkälaisia ratkaisuja toiset saattavat tehdä. Usein he tekevät mielenkiintoisempia ratkaisuja kuin kuvittelin.

Te olette jo muutaman vuoden ajan tehneet kaikki singlejen b-puolet yhdessä päivässä. Minkälaisia näkökulmia se on tuonut säveltämiseen?

– Toiminta on mielenkiintoisessa suhteessa siihen tunteeseen tai haaveeseen, joka oli joskus 16-vuotiaana: että jos pääsisi joskus tekemään levyä. Kun on sen yhden päivän siellä studiossa, nousee ajatus: mitä tahansa nyt tehdään, se julkaistaan. Yleensä se on erittäin tervehdyttävä kokemus. Ammattimainen levyntekeminen menee joskus aika vakavaksi, mutta bonusraitojen tekeminen palaa siihen, mistä kaikki on lähtenytkin, eli täyteen leikkimiseen.

Teetkö biisejä koko ajan vai periodeittain?

– Minulla on aina muutama laulu kesken. Juuri nyt näyttää siltä, että me olemme menossa joulukuussa studioon. Olen vähitellen alkanut työstää materiaalia sitä varten, eli tehnyt säännöllisesti laulujen parissa töitä muutaman tunnin päivässä. Ei oikeastaan ole ollut sellaisia kausia, että lauluja ei olisi syntynyt.

Mistä prosessi lähtee käyntiin?

– Tarvitsen ainakin laulun nimen ennen kuin pääsen alkuun. En voi säveltää kirjoittamatta. En muista kappaletta, jos siitä ei ole jonkinlaista tekstihahmotelmaa. En käytä sävellystyössä nauhuria yleensä ollenkaan. Kappaleet ovat vain ruutuvihkossa ja päässä. Olen siis toiminut aina niin, että jos en seuraavana päivänä muista jotain kappaletta, sitä ei ole enää olemassa.

Osaatko arvioida, kuinka monta kappaletta on kadonnut tämän takia?

– Minulla on sellainen teoria, että ei yhtäkään muistamisenarvoista.


 

CMX:
Kolmikärki 1990 Bad Vugum
(Gold-versio 2002)
Veljeskunta 1991 Bad Vugum
(Gold-versio 2002)
Aurinko 1992 Herodes/EMI
Aura 1994 Herodes/EMI
Rautakantele 1995 Herodes/EMI
Discopolis 1996 Herodes/EMI
Vainajala 1998 Herodes/EMI
Dinosaurus Stereophonicus 2000 Herodes/EMI
Isohaara 2002 Herodes/EMI
Aion 2003 Herodes/EMI
Pedot 2005 Herodes/EMI
 
kokoelmat:
Cloaca Maxima 1997 Herodes/EMI
Cloaca Maxima II 2004 Herodes/EMI
 
DVD:
CMX 2001 Herodes/EMI
 
muuta:
A.W. Yrjänä: Silta Niilin yli
(Joensuun Laulujuhlat) 1997
- 18 kappaletta seitsenhenkiselle orkesterille
A.W. Yrjänä-Henrik Otto Donner- Sanna Kurki-Suonio: Taivaantakoja
(Helsingin Jäähalli) 1999
- Kalevala 150 vuotta
 
runokirjat:
Arcana 1997 Like
Rota 2000 Like
Somnia 2003 Johnny Kniga
 
CMX-yhtyeen kotisivut (historia, diskografia, lyriikat ym.): www.cmx.fi
Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 2/2006

Selaa lehden artikkeleita