EN | SVE
Yhteystiedot Contact
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Jakosääntögallup

Tekijä: Nina Lith

Jakosääntögallup

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

SELVIS kysyi muutamilta jäseniltään mielipiteitä seuraaviin päivänpolttaviin ikuisuuskysymyksiin:

1. Millä välillä mielestäsi kustantajan osuus voisi vaihdella ja millä ehdoilla?

2. Keneltä pitää ottaa sovittajan ja kääntäjän osuus?

3. Onko oikein että tulevassa jakosäännössä säveltäjä ja sanoittaja ovat tasa-arvoiset.

Kysymykset olivat oikeastaan tismalleen samat kuin keskustelunaiheet ELVISin syyspaneelissa, jossa puhujia olisi riittänyt vaikka kuinka pitkään. Jakosääntöuudistus siis kiinnostaa ja kiihottaa.

Marjatta Meritähti

1.Minulla on aika vähän kustantamiseen liittyviä kokemuksia eikä kovin onnellisia. Voin ymmärtää tietyissä tapauksissa sekä korkeamman että alhaisemman kustantajaosuuden kuin nykyisen 33,33%. Sopimusvapautta voisi lisätä molempiin suuntiin, mielellään yhtä paljon.

2.En kannata ainoana mahdollisuutena kakkumallia (=sovittajan osuus säveltäjältä ja kääntäjän osuus sanoittajaltatoim.huom.). Jokainen teos on oma tapauksensa.

3.Kun tilaaja tilaa sävellyksen ja sanoituksen, lähtökohta on tasa-arvoinen. Itse usein sävellän useaan kertaan kustannettuja tekstejä, ja säveltämällä edistän runojenkin myyntiä.

Kun sovitan jotain omaani pienyhtyeeltä sinfoniabändille, sanoittaja ei tee enää mitään, mutta teos monipuolistuu musiikillisesti. Tällaisessa tapauksessa pitää olla neuvotteluvaraa, jos sanoittaja haluaisikin tukea sovituksen syntymistä omista osuuksistaan.

On itsestään selvää, ettei kannata ryhtyä mihinkään suurempaan työhön, jos sopimusta ei ole etukäteen pystytty tekemään.

Jaana Rinne

Ensiksi Jaana välttelee ja sanoo olevansa aika huono näissä pykälissä ja byrokratia-asioissa. Kun kuitenkin täsmennän, että kyse on rahasta vastauksia alkaa tulla nopeasti: Vastaan ENEMMÄN. Sanottajalle enemmän. Eikse oo aika hyvä numero.

1.Minulla on vain vähän kustannettuja tekstejä. En ota siksi kantaa.

2.Reiluinta olisi ottaa kaikilta, myös kustantajalta. Keneltäkään ei pidä kuitenkaan ottaa osuuksia ilman suostumusta.

3.50/50 ilman muuta. On monia biisejä, joissa sanoittajan pitäisi saada säveltäjää enemmän. Olen muuten sitä mieltä, että tilatusta tekstistä pitäisi aina maksaa kunnon palkkio, vaikkei tekstiä sitten käytettäisikään.

Chrisse Johansson

Chrisse vastaa asuinpaikastaan Espanjasta piiitkällä kirjeellä, josta lyhennetty ja sensuroitu versio tässä:

1.Kustantajan osuus voisi liikkua ihan sillä välillä kuin on liikkunutkin, mutta ei automaattisesti. Kustantaja, joka tekee vähemmän biisin eteen kuin minä oman kustantamoni puitteissa ei ansaitse osuuksia.

Jokainen biisi, josta kustantaja solmitun kustannussopimuksen perusteella saa osuutensa, on nuotinnettava ja sitä on poikkeuksetta markkinoitava kentälle tuli siitä hitti tai ei. Sitä paitsi, ei yksikään bändi keikoilla vedä pelkkiä hittejä, vaan sekaan tarvitaan hyviä tanssittavia kipaleita, vaikka levyttämättömiäkin. Kuka piru voi väittää, että vain levytetyt laulut ovat hyviä!

2.Yksinkertaisesti: sävellys sovitetaan, siis osuudet säveltäjältä! Yleensä sovittaja ei tee mitään tekstille, joten minkä takia tekstittäjän pitäisi jakaa osuutensa sovituksen kustantamiseksi.

Käännös on kinkkisempi; pääsääntöisesti osuudet alkuperäiseltä tekstittäjältä, mutta en pitäisi mahdottomana, että kääntäjän osuus jaettaisiin 50/50 säveltäjän ja sanoittajan kanssa. Sama peruste: kääntäjä ei tee mitään alkuperäiselle tekstille, alkuperäisellä tekstillä kylläkin. Ja käännös on aina lisuke alkuperäiseen sävellykseen.

On ehdottoman väärin, että nykyään säveltäjä voi mielensä mukaan jaella sovituslupia niin, että myös osa sanoittajan tuloista poistuu. Olisi muuten kiva tietää kuka tahna-aivo on tämän käytännön takana ja missä sanoittajien edustaja oli silloin kun tästä päätettiin?!

3.Minusta säveltäjän ja sanoittajan olisi aikojen alusta asti pitänyt olla tasa-arvoisia.

Janne Louhivuori

1.16,67-50%. 50% vain selkeästi määritellyin ehdoin lähinnä vakavan musiikin suurimuotoisiin teoksiin määräaikaisesti.

2.Oikeudenmukaisuuden nimissä osuudet pitäisi ottaa kaikilta alkuperäistekijöiltä ja kustantajalta, sillä kun teokselle syntyy uudelleenkäyttöä, se hyödyttää kaikkia. Huonona puolena tässä saattaa olla lupienhakuviidakon kasvu.

Tämän asian ei pidä muodostua kuitenkaan kynnyskysymykseksi, kun jakosääntöä rukataan. Vanhankin käytännön kanssa voidaan elää.

3.Ei automaattisesti. Liikkumavaraa pitää olla molempiin suuntiin.

Jussi Sydänmäki

1.Tuntemallani pop-puolella maksimiksi riittää varsin hyvin 33,33%, ovat panostukset sitten mitä hyvänsä. Uusien tekijöiden kannalta suuremman kustantajaosuuden mahdollisuus on ilmiselvä vaara.

2. Kaikkien suostumuksella kaikilta, myös kustantajalta, kuulostaa reilulta.

3.On. Aina pitää voida kuitenkin sopia tapauskohtaisesti, koska biisejä on monenlaisia. Kun alalle tulee uusia ihmisiä, menee aikaa ottaa selvää asioista ja pelisäännöistä; 50/50 on siksikin luontevin perusjako, koska se turvaa tietyn oikeudenmukaisuuden.

Jari Knuutinen

1. Kustantajan osuus teostokorvauksista tulisi mielestäni olla tekijän/tekijöiden sovittavissa miten ikinä haluavatkaan.

2. Sovittajan ja kääntäjän osuus tulisi mielestäni lohkoa koko kakusta.

3. Sanoittajan ja säveltäjän osuudet tulisi mielestäni myös olla sovittavissa tilanteen mukaan.

Veltto 400. jäsen

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)
Yhdistyksemme jäsenmäärä on ylittänyt 400. Lauluntekijä Pertti Veltto Virtanen on Elviksen neljässadas jäsen.

Ensimmäinen tilaisuus, johon Veltto osallistui oli syyspaneeli 20. lokakuuta. Ja uskokaa tai älkää; koko kolme tuntia kestäneen keskustelun aikana Veltto ei pyytänyt eikä käyttänyt yhtään puheenvuoroa vaan kuunteli tarkkaavaisesti, mitä muut jakosäännöstä lausuivat. Veltto käytti puheenvuoroja vasta, kun paneelikeskustelu päättyi ja siirryttiin vapaamuotoisempaan yhdessäoloon. Lauluntekijä, rockmuusikko, psykologi ja kansanedustaja Virtanen on äskettäin hyväksytty myös Teoston jäseneksi. Ehkä hän säästi sanottavansa jakosäännöstä Teoston jatkokokoukseen 1. joulukuuta.

Elvis on tämän vuoden aikana saanut jo yli 40 uutta jäsentä. Seuraava taulukko jäsenmäärämme kehityksestä osoittaa, että kasvua on ennenkin tapahtunut hyppäyksittäin. Edellinen kunnon loikka oli kahdeksan vuotta sitten. Vuosiluvun perässä oleva luku kertoo yhdistyksen jäsenmäärän vuoden lopussa. Todettakoon muuten, että yhdistyksen kahdessadas jäsen vuonna 1981 oli Aappo I. Piippo.

Jäsenmäärä vuosittain:

1996: 362

1995: 346

1994: 343

1993: 335

1992: 322

1991: 326

1990: 318

1989: 293

1988: 250

1987: 238

1986: 230

1985: 226

1984: 221

1983: 222

1982: 218

1981: 206

1980: 188

1979: 187

1978: 168

Valtakunnan sovittajat paneelissa

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Suomen Musiikkikustantajat ry järjesti sovittajaseminaarin torstaina 9. lokakuuta, jossa eri alustusten pohjalta paneeli- ja yleisökeskustelussa käsiteltiin jo myös viime Selviksessä käsiteltyjä kysymyksiä. Kertoilen tässä tilaisuudessa saamiani vaikutteita ja mietteitäni asiasta.

Tilaisuus muodostui aiemmin samasta aiheesta Teostossa järjestettyä tilaisuutta leppoisammaksi ja esiin nousseisiin kysymyksiin pyrittiin hyvässä yhteisymmärryksessä keskustellen löytämään menettelytapoja ja ratkaisuja. Näinhän tietysti tuleekin olla, sillä edustettuina olleet lainoppineet, säveltäjät, sovittajat, äänitetuottajat ja Teosto, pyrkivät lopultakin samaan mahdollisimman oikeudenmukaiseen ja taloudellisesti tehokkaaseen tulokseen.

Alustuksessaan Teoston ohjelmistoasiamies selvitti sovituksen historiaa ja kertoi ohjelmistotoimikunnan käytännöistä vapaiden teosten sovitusten luokittelussa, sekä mainitsi vaikeuksista runsaslukuisimpien rekisteröityjen sovitusten ja monisovittajaisten teosten rekisteröinnissä ja tilityksissä. Alustuksessa kuultiin myös lakimiehen näkemys sovituksesta ja paneelikeskustelijat valottivat asiaa kukin omalta kannaltaan.

Keskustelussa käsiteltiin tietysti myös ns. luovuutta sovituksessa. Käsite on mielestäni monesti ymmärretty tai haluttu ymmärtää väärin. Ääritapauksinahan voitaneen ajatella, että sovitukseksi voidaan hyväksyä vain teos josta alkuperäinen teema on juuri ja juuri tunnistettavissa tyylistä poikkeavan soinnutuksen ja vastateemojen joukosta, taikka sitten sovitukseksi tulee hyväksyä neliäänisestä koraalista jousikvartetille stemmoiksi kirjoitettu versio ja tanssiyhtyeen Toivelaulukirjasta soittama kansanlaulu. Totuus ei löydy sellaisenaan näistä esimerkeistä.

Jos teos on suojattu (tekijä elää, tai on kulunut alle 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä) niin teoksen oikeudenomistaja (tekijä, kuolinpesä, kustantaja) määrää teoksesta ja oikeuttaa sovitukseksi haluamansa sovituksen. Oikeudenomistaja voi hyväksyä sovituksen ilman osuuksia tai määritellä jako-osuudet myös vakiojaosta poikkeavasti. Jos taas teos ei ole suojattu (tekijän kuolinvuoden päättymisestä on kulunut 70 vuotta) on Teoston ohjelmistotoimikunta (käytännössä ohjelmistoasiamies) se instanssi joka luokittelee sovitukset.

Edellä mainitsemistani ääriesimerkkitapauksista vapaiden teosten sovitusten osalta ohjelmistotoimikunta oletettavasti luokittelisi ensimmäisen esimerkin mahdollisesti sävellykseksi taikka sovitukseksi suurin osuuksin, sekä jättäisi jälkimmäiset esimerkkitapaukset hyväksymättä jako-osuuksiin oikeuttaviksi sovituksiksi. Käytännön esimerkkinä ”luovuuden” vaikutuksesta eräs osallistuja mainitsi perustellusti ettei TV-yhtiö halua tilata ohjelmaansa kovin ”luovaa” (=alkuperäisestä tyylistä poikkeavaa) sovitusta ja tuskin tällaista luovuuden itseisarvoa kukaan muukaan sovitukselta vaatii.

Alan teknillistyminen saattaa hälventää perinteisiä rajoja säveltäjä/sovittaja/muusikko/ tuottaja/äänittäjä/miksaaja/kustantaja ja tuoda osaltaan uusia ongelmia oikeudenmukaisen taloudellisten osuuksien jaon suhteen, sekä sekoittaa perinteistä tekijänoikeuskäsitettä. Paneelikeskustelussa pulma tuli esiin ns konemusiikissa, jossa koko tuote saatetaan tehdä säveltäjän idean pohjalta sovittaja-tuottajan toimesta koneellisesti. Mielestäni perinteinen tekijäkäsite on pidettävä ennallaan, eikä tuotanto- ja työpalkkioita tule sälyttää maksettavaksi tekijänoikeuskorvauksista. Ensisijaisen tärkeää on, että alalla toimivat tuntevat lainsäädännön ja käytännön, sekä erottavat mikä oikeuttaa tekijänoikeuskorvauksiin ja mikä taas palkkoihin, palkkioihin tai myyntirojalteihin.

Edellä esitetty palkkioiden vierittäminen tekijänoikeuskorvauksista maksettavaksi ilmeni keskustelussa myös tapauksissa, joissa TV- tai tuotantoyhtiö maksaa ohjelmassa esiintyvälle yhtyeelle mahdollisimman huonosti taikka ei ollenkaan perusteella, että ”saattehan te sitten Teostosta sovitusosuudet”. Sama menettely on aistittavissa myös yhtyeiden keikkapalkkioissa jos yhtyeen johtaja/säveltäjä jakaa sovitusosuudet yhtyeen jäsenten kanssa päivittäen teosilmoitukset aina soittajan vaihtuessa.

Eräs keskustelussa jälleen esillä ollut kysymys oli ns ensimmäinen sovittaja, joka säveltäjän idean pohjalta mahdollisesti luo teoksen muodon, soinnutuksen ja jopa osan melodiasta. Eräät pitkään alalla toimineet sovittajat olivat sitä mieltä, että sovittaja tekee tällöin vain kustantajan/tuottajan palkkaamaa ammattityötä eikä ole oikeutettu erityisiin osuuksiin sovituksesta. Toiset taas olivat sitä mieltä, että tällöin sovittajan tulee nousta säveltäjäksi alkuperäisen säveltäjän rinnalle. Mielestäni molemmat ajatusmallit ovat oikeutettuja. Tärkeintä on, että säveltäjä ja sovittaja sopivat etukäteen asiasta, jolloin alkuperäissäveltäjä hyväksyy sekä sovitun jaon, että uuden säveltäjän (sovittajan) tekemät muutokset ja lisäykset sävelmään. Tämä kaikki on mahdollista jo nyt Teostossa käytössä olevan jakosäännön mukaan.

Monista esiin tulleista ongelmista selviää tekemällä ensin itselleen selväksi mitä on tekemässä; toimiiko säveltäjänä, sovittajana, tuottajana, muusikkona jne., saako siitä palkan ja/vai osuudet tekijänoikeuskorvauksista, sekä sopimalla asiasta muiden osallisten kanssa ennakolta. Sovittajan ammattitaidon ja sovittelevan mielenlaadun lisäksi on näissäkin asioissa omantunnon ja järjen käyttö sallittua ja jopa suotavaa.

Sovitellaan!

Musiikki & Media Tampereella

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Tampereella vietettiin 17.-19.10. Musiikki & Media paneeli- ja workshop-tapahtuma. Tarkoitettu viihteen rautaisille ammattilaisille. Massiivinen aloitus, vaan oli tilaisuuskin sellainen. Allekirjoittanut ei tähän perinteiseen pippaloon ollut aikaisemmin osallistunut, joten tilanne oli luonnollisesti varsin uusi, ellei peräti outo. Elviksen edustajana Ilveksessä, siinäpä hilpeä sanaleikki. Tilaisuudet kuitenkin tosiaan ottivat paikkansa Hotelli Ilveksen arvokkaissa tiloissa.

Lukijaa detaljivyöryllä rasittamatta raportoin ensikertalaisen vaikutelmia tästä viihteen ja oheistoimintojen ja hyödyntäjien vuotuisesta happeningistä. Mieleen tulee: Jos on liikaa paneelia niin tuleeko elämästä puisevaa? Ei välttämättä, joten ensimmäisenä päivänä syöksyttiin välittömästi ajankohtaisen aiheen, yllätys yllätys, internetin kimppuun.

Pääosiltaan keskustelu käsitteli netin tulevaa ja mahdollista käyttöä musiikin jakelijana, eli ”music on demand”. Levykauppareissu jää väliin tuotteen saapuessa kuluttajalle digitaalimuodossa. Asiassa on olemassa selvästi ns. vanhauskoisia ja sitten uusiuskoisia.

Koska aihe oli ”music on demand – nujertaako netti perinteiset levykaupat”, kiehui problematiikka lihallisen ostosuorituksen tai sitten koneella, kotona tapahtuvan ”tavaranvaihdon” tiimoilla.

Osa raadista (en rasita tässä ketään nimillä) oli sitä mieltä, että perinteinen levykauppa tulee katoamaan, osa taas sitä mieltä, että jo pelkästään ostotapahtuma tuo inhimilliseen elämään sisältöä, ei pelkästään ostetun tuotteen ”substanssi”. Eli on mukavaa kävellä kauppaan, tavata ihmisiä ja samalla selailla levyjä ja katsella niiden kansia ja kenties saada niistäkin virikkeitä ostotapahtumaan. Sitähän varten muuten kansitaide itse asiassa on kehitetty, tai kehittynyt.

Tietysti on sellaisia yhteiskunnan osa-alueita kuten liikuntarajoitteiset, kiireiset tai muut joille demand-palvelu tietenkin avaa mahdollisuuden ostotapahtumaan sen muuten ollessa estetyn. Veikkaisin kuitenkin itse, että (voin tietenkin olla väärässä) jonkin näköinen formaatti, jota fyysisesti voi käydä ostamassa, tulee säilymään. Olisi aika irvokasta, jos ihmiset esimerkiksi lähettelisivät toisilleen joululahjoja ”on demand”-välityksellä.

”Media tähtien tekijä vai tähdillä elävä?”. Mielenkiintoinen kysymys. Joskus tuntuu, että median ja yleensä bisneksessä elävien ja siitä leipänsä tienaavien ihmisten lantussa on tietynlainen ajatusharha. Ääni-kuva- ja printtimedia ei todellakaan elätä artistia vaan artisti elättää heidät. (Ja teos artistin, noin tarkkaan ottaen.) Otsikko oli sinänsä haastava ja se käsitti asian molemmat puolet, mutta vieläkin kuulsi läpi asenne, että media tekee tähden. No, onneksi tästäkin asiasta oli eriäviä mielipiteitä, totuushan on se, että tekohengitystä voidaan antaa tai kytkeä koneeseen, mutta kun se sammutetaan, niin toiminta loppuu, jollei potilas itse elä.

Samankaltaista problematiikkaa, tällä kertaa teoksiin kohdistuvaa, käsiteltiin ”Internet ja tekijänoikeudet”-nimikkeen alla. Vallalla oli ikävä kyllä ajatus, että ns. promootio on ikäänkuin hyväntekeväisyyttä oikeudenomistajia kohtaan (tällä kertaa kohdistuen säveltäjään ja sanoittajaan), eikä silloin tulisi puhua korvauksista. Yritetään yhdessä vielä sanoo laulukin, ja niin tietysti pitääkin. Urheilussa käytetään usein sanontaa: ”Voitto on valmentajan ansiota ja häviö pelaajan syy.”

Musiikilla on tietysti erittäin kehittävä ja yleissivistävä vaikutus. Ihminen ikäänkuin henkistyy ja kohoaa arjen yläpuolelle nauttiessaan hyvästä taiteesta (onko olemassa pahaa taidetta) ja parhaimmillaan hänestä tulee enemmän ihminen. Tämä on tietysti oikein ja toivottavaa, tapahtui se sitten elävän musiikin, perinteisten välittimien tai internetin kautta nautittujen taidepläjäysten ansiosta. Kannattaa vain muistaa, että kaikki tämä on taloudellista toimintaa, josta kuuluu korvaus kaikille siihen osallistuneille.Tai ainakin pitäisi.

Tässä paneelissa Teoston edustaja selvitti osallistujille tekijänoikeuksien perusteita, jotka eivät ihme kyllä kaikille osallistujille, vaikkakin ammattimaisesti alalla toimivat, olleet lainkaan vielä selkiytyneet.

Musiikkikustannus on asia, josta Selvisin lukijat ovat saaneet kuulla silloin tällöin. ”Musiikkikustantaminen eilen, tänään ja huomenna”. Otsikko joka sai hien nousemaan otsalle, nimittäin tuskanhien. Tarvitaanko nuottia, mikä on kustanne, mikä teoksen edistämistä?

Ainakin selvisi se, että paneelissa oli artisti, joka oli selvästi tyytyväinen kustantajansa toimintaan. Siihen perinteiseen, nuottien levittämiseen sellaisesta teoksesta, joka oli kymmeniä vuosia vanha mutta tuottaa erilaisten nuottien johdosta esityksiä ja näin ollen esityskorvauksia edelleen. Oli myös artisti, joka toi ilmoille tyytyväisyytensä pidettyään hengentuotteensa manuksena. Tämä on kai asia, jonka jokainen joutuu itse itseksensä päättämään. Tärkeintä on kai se, että tietää mitä sopimisesta tai sopimatta jättämisestä seuraa.

Julki tuotiin myös (yleiskeskustelussa) ”fiktiivinen” esimerkki elinikäisen sopimuksen tehneestä taiteilijasta, joka äänitteen elinkaaren uuvuttua vielä lopun ikänsä keikoilla käydessään ja omaa ohjelmistoa esittäessään tienaa rahaa toisen pussiin. Ja hänen lopulta nyykähdettyään Lallintalon portaille (nyt tuli nimi) teoksensa jyvittävät kustantajaa vielä 70 vuotta sen jälkeen. Siitähän ei taiteilija mitään enää tiedä. Vaan olisi pitänyt tietää.

”Hannele Lauri ja media” oli erittäin kiinnostava ja merkittävä media-aihetilaisuus, josta poistuin välittömästi.

Kun yleisotsikko oli ”Musiikki & Media”, oli sangen mielenkiintoista havaita ”Miten maa tanssii”-teemaa käsiteltäessä, että ns. suuret mediat ja toisaalta maakunnan todellisuus ja sen pienemmät viestintäyksiköt puhuvat sangen eri kieltä. Se musiikki, jota ”käytetään” eikä pelkästään kuunnella, ts. tanssipaikoissa, ravintoloissa ja klubeilla, sen musiikin suhde koti/ulkomainen musiikki on hyvin erilainen. Eräs radio käyttää suuria summia rahaa tutkiakseen, mikä musiikki ei ole ”liian ärsyttävää” ja soittaa kotimaista selkeästi pienemmällä suhdeluvulla kuin ulkomaista. Yhden tunnin biiseistä kaksi kotimaista, kymmenen ulkomaista. Keskisuomalainen paikallisradio ilmaisi suhteen about toisinpäin. Pitäisikö median viestiä todellisuutta vai rakentaa sitä? Miksi musiikki ei saa ärsyttää? Eli pitääkö sen vain rauhoittaa? Diapamia korvan kautta, ilmeisesti. Provosoiva kysymys yleisöstä: minkälaista musiikkia pitäisi tehdä päästäkseen aalloille? Itseäni musiikin tekijänä tämän kaltainen, lähes orwellilainen absurdius olisi naurattanut, jos se ei olisi kauhistuttanut. Tanssitaito kunniaan!

Yksi asia, mikä myös mietitytti, oli se että varsinkin radiomedian puolella puhuttiin kauttaaltaan kuin se olisi pelkän mekaanisen musiikin välittäjä. Näinhän ei saisi olla, vaikka siihen pyritään. Erikoisesti Ylen tulisi tässä suhteessa näyttää mallia. Myös käsite, jota varsinkin toimittajat viljelevät ”Me soitamme”, kannattaisi tarkentaa. Ei radio tai edes internet mitään soita, se ainoastaan välittää.

Välillä jaettiin kovasti palkintoja ja hurrattiin ja jaettiin lisää palkintoja ja taas hurrattiin. Tiskeillä ja käytävillä vaihdettiin kuulumisia ja tietoja, missä keskinäisessä suhteessa, siitä ei ole tarkempaa tietoa. Sunnuntaina lähti junia etelään, noin tunnin välein. Lähetys päättyy tähän.

Teksti: Pekka Tegelman

Tässä Pekan pakinatyyliseen juttuun vielä muutama kohta meikäläisen muistiinpanoista. Musiikkikustantamista käsitelleessä mielenkiintoisessa paneelissa edustivat tekijöitä jäsenemme Jukka Kuoppamäki ja Mikko Kuustonen. Ohjelmavihkoseen heidän tittelikseen oli jostain syystä painettu harhauttavasti ”artisti”.

Kustantajia edustivat Tom Frisk (Warner/Chappell) ja Kari Epe Helenius (Poplandia Music Oy). He edustivat siis kahta kustantamisen ääripäätä: edellinen sitä toimintaa, jossa ponnistellaan biisin saamiseksi eri levy-yhtiöiden levylle; jälkimmäinen toimintaa, jossa on vaikea nähdä eroa kustantajan ja levy-yhtiön välillä.

Jukka edusti tekijää, joka kustannuttaa teoksensa, ja joka vakuuttaa olevansa tyytyväinen nykyiseen kustantajaansa Warner/Chappelliin. Mikko puolestaan edusti niitä tekijöitä, jotka nykyisin pitävät suurimman osan teoksistaan manuksena. Paneelin aluksi saksalainen musiikkikustantaja Walter Holtzbaur (Wintrup Musik) kertoi toiminnastaan. Kysymys tuntui olevan samanlaisesta todellisesta kustannustoiminnasta kuin Warner Chappelillakin.

Jukan ja Mikon ansiokkaat puheenvuorot sisälsivät useimmille Elviksen jäsenille tuttuja elementtejä. Puhetta johtanut Jari Muikku (Mic) piti huolta siitä, että tekijöiden ja kustantajien vastakkainasettelua ja siihen liittyviä järjestövääntöjä vältettiin. Paneelin pienoinen jännite syntyikin Tom Friskin ja Epe Heleniuksen välille.

Kun Jari kysyi Tomilta, mitä eroja suomalaisissa levy-yhtiöissä on suhtautumisessa Warner Chappellin palveluihin, Tom vastasi jotenkin tähän tapaan: ”Monikansallisille levy-yhtiöille ristiinkytkentä on tätä päivää. Ne voivat ottaa levyille hyviä biisejä miltä kustantamolta tahansa. Sen sijaan kotimaisten levy-yhtiöiden joukosta löytyy protektionismia.” Tähän Jukka lisäsi, että on ”pari tahoa, jotka eivät tahdo ottaa hänen biisejään ilman kustannusoikeuksia”.

Tomin luonnehdintaa protektionistisuudesta Epe kommentoi vakuuttamalla, että jos joku kustantaja haluaa tarjota hänen levy-yhtiönsä (Poko Recordsin) edustamille Eppu Normaalille tai Ismo Alangolle biiejä, niin ”siitä vaan”. Paneelin lopuksi Epe sanoi, ettei ole oikein, jos ja kun hänen kustantamonsa saa vuosien kuluttua kustantajaosuudet silloinkin, kun artisti itse esittää keikoilla omia biisejään. ”Jos tämän voisi irrottaa kustannussopimuksesta, niin tekisin niin”, hän lupasi. Tässä siis yhteinen tavoite alan järjestöille ja Teostolle: Tehdään tällaiset kustannussopimukset mahdollisiksi.

Teksti: Martti Heikkilä

Kuulumisia Kultur Kalmarista

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

”Tanskan Elvis r.y.” eli Danske Populaerautorer järjesti 3.-5. lokakuuta Kungälvin Kansankorkeakoulussa (Nordiska Folkhögskolan i Kungälv) pohjoismaisille musiikintekijöille tarkoitetun Kultur Kalmar -nimisen tapahtuman. Ohjelmassa piti oleman työpajoja, ryhmätöitä, musisointia sekä mm. yleiskeskustelu populaarimusiikin tekijöiden tulevaisuudesta Pohjoismaissa. Suomen ainoana edustajana sain matkatukea ELVISiltä.

Lupasin kirjoittaa tästä Selvikseen, ja vaikka Lupaukset ovat Lohdutusta Hulluille, niin tässä seuraa muutama huomio.

Pari viikkoa ennen tapahtumaa sain osanottajalistan, ja totesin että tanskalaisia oli ylivoimaisesti eniten tulossa. Muutama norjalainen oli myös tulossa, mutta kukaan heistä ei sitten jostain syystä ilmestynytkään. Sen sijaan oli yksi islantilainen, joka kylläkin asui Tanskassa ja siksi puhui tanskaa islantilaisella korostuksella. Ruotsalaisia oli vain neljä.

Perjantaina ohjelma alkoi 12:00 lounaalla, jonka jälkeen esittelimme itsemme toisillemme lyhyesti. Nordisk Folkhögskolanin rehtori Stewe Claeson lausui Kultur Kalmarin osanottajat tervetulleiksi ja yllätti kysymällä suomeksi ”Onko täällä Suomalaisia?” Hanne Juul joka toimii Nordiska Visskolanin opettajana (joka on osa Nordisk Folkhögskolania) kertoi koulun toiminnasta ja periaatteista, sekä mahdollisuuksista opintotukeen – myös suomalaisille opiskelijoille. Oppilaitten ikä on ollut 19-63 vuotta, mutta ikärajoja ei ole asetettu. Hakuaika päättyy toukokuun 1. mutta jos on tilaa niin harkitaan myös myöhemmin tulleita hakemuksia.

Sitten Sören Hyldgård, tanskalainen elokuvasäveltäjä kertoi työstään, ja näytti esimerkkejä (videolta ja kuvalevyltä) Örnens Öye (Kotkan Silmä) filmistä, johon hän oli tehnyt musiikin. Nuotinnusta tietokoneen avulla vilautettiin, ja kuvia elävistä muusikoista soittimineen, sekä kuoroista. (Ei siis MIDIä). Hyldgård näytti myös pätkän piirretystä filmistä, ensin luonnosvaiheesta, ja sitten vastaavasta pätkästä valmiina. Esitelmän lopussa keskusteltiin filmimusiikista, sen tehtävästä ja vaikutuksesta, sekä siitä miten hittejä joskus käytetään filmin markkinointiin. Vaikutti siltä että monet osanottajista eivät tienneet kovin paljon filmimusiikin tekemisestä, ja uskon että esitelmä herätti ajatuksia tästä mahdollisuudesta. Tosin Sörenin näyttämä kalvo jossa näkyi click track/aikakoodi yms vähän tuntui kauhistuttavan muutamia.

Iltapalan jälkeen oli Avoin Näyttämö osanottajille, eli runolausuntaa ja laulua, enimmäkseen tanskaksi, mutta Suomen edustaja soittikin 5-kielistä kannelta, ja valisti että tämäpä on Suomen Kansallissoitin. Tuntui hienolta soittaa kuuntelijoille jotka olivat hiiren hiljaa, ja joista muutama tuli vielä jälkeenpäin erikseen kiittämään.

Sid Jansson totesi että tilanne Ruotsissa tällä hetkellä on varsin synkkä: Omassa kotikunnassaan, Rättvikissä, Taalainmaalla, (11.000 asukasta) kulttuuribudjetti oli viime vuonna 80.000:- kruunua, josta mm piti riittää rahaa kirjastojen aukioloaikojen mainostamiseen jne. Mahdolliset rahalliset varat on keskitetty suurkaupunkeihin. Kuitenkin Sid arveli että noin 15 vuoden kuluttua tilanne voi kääntyä taas paremmaksi.

Liliane Håkanson alun perin Tukholmasta, nykyään Göteborgista oli aikoinaan Musikcentrumin (”Musiikkikeskus”) puheenjohtajana, ja kertoi tästä organisaatiosta. Musikcentrum julkaisee joka vuosi luettelon muusikoista, jotka etsivät keikkoja. Luetteloa levitetään ympäri ruotsia mahdollisille keikkajärjestäjille. Musikcentrumilla on myös nykyään kotisivu, joten sieltä saa ajan tasalla olevia tietoja.

Bornholmilainen sanoittaja/runoilija Djorn Juni kertoi, että Bornholmissa ei kukaan lue nuotteja, mutta vaikka saarella asuu vain 45000 asukasta niin siellä on 6 harrastelijateatteria! Yhteistyötä kuulemma tehdään Eestin, Liettuan ja Latvian kanssa, mutta jostain syystä ei Ruotsin kanssa, mitä Djorn nyt toivoi että tehtäisiin tulevaisuudessa.

Git Magnusson kertoi projekteistaan, Waxholmin Viisufestivaaleista jne, jotka hän oli perustanut, ja jotka kaikki ovat kuivuneet pois heti kun hän ei ollut enää puhaltamassa niihin elämää. Nykyään hän vetää Mosebacke Etablissementiä Tukholman Söder¹illä, ja työllistää siten monta ihmistä. Esiintyjät siellä esiintyvät periaatteella ”puolet ovituloista”, joskin joskus on poikkeuksia, kuten silloin kun hänen perustamaan Atlantic Jazzravintolaan (1974-77) tuotiin Buddy Rich Big Bandeineen, Mercer Ellington, Sarah Vaughan, Muddy Waters, jne. 50-vuotispäiväänsä varten Git kirjoitti uuden yhden hengen kabareen johon hän ”kutsui noin 500 lähintä ystäväänsä – ja pakotti heidät maksamaan” (!) Maria Lindström, joka on säveltäjä/sanoittaja, (ja hyvä kitaristi) ja myös tehnyt kabareeta yms, on alun perin Tukholmalainen, joka nykyään asuu Malmössä, kertoi Malmön musiikkielämästä.

Useimmista tanskalaisten esitelmistä en saanut paljoakaan selvää, mutta sen verran kuitenkin että Bodil Heister soittaa haitaria ja pianoa ja toimii kapellimestarina, Klaus Brinch johtaa kuoroa, jolle hän myös säveltää. Lauloimme pari hänen sävellystään perjantai- ja lauantai-iltoina. Gully Hanna Ragnarsdottir, Islannista, laulaa säveltämiään vanhoja Islantilaisia runoja, mutta ilmeisesti myös omia sanoituksia/sävellyksiä. Hänellä on oma trio.

Kirsten Lockhart toimii kabareitten ja revyiden maailmassa, ja Anne Brodin, joka veti koko Kultur Kalmar-tapahtumaa ei laula, mutta kirjoittaa lastenteatteri-, revyy-, kabaree ja varieteetekstejä. Ellen Heiberg sanoittaa lauluja tai kirjoittaa runoja, joita toiset sanoittavat. Ellen jätti minulle jopa CD:n + kaksi nuottivihkoa, jotka sisälsivät hänen tekemiään sanoituksia.

Allekirjoittanut kertoi työstään Vaasan Kaupunginteatterissa, sekä Kaustisten Kansanmusiikkijuhlista. Viimeksimainitut herättivät suurta kiinnostusta ja hämmästystä tanskalaisten ja ruotsalaisten keskuudessa kun kerroin, että ne ovat suuremmat kuin Roskilden Rockfestarit ja Falunin Kansanmusiikkijuhlat!

Itseltäni kysyttiin kiinnostaisiko lähteä Tanskaan soittamaan Kanteletta, ja uskon että moni muukin sai uusia tuttuja, sysäyksiä, inspiraatiota jne. Kysymys onkin: Tarvittaisiinko jotain vastaavaa Suomeen? ELVIShän on järjestänyt alan ihmisten tapaamisia, joihin minulla ei ole ollut mahdollisuutta leipätyön takia osallistua, vaan voi olla, että tällainen muutaman päivän tapahtuma ei olisi pahitteeksi. Kun seuraavan kerran tulee kutsu Kultur Kalmariin kehotan kaikkia, joilla on mahdollisuus lähtemään mukaan (ainoana varauksena, että kieliongelmia voi ilmaantua). Mutta ongelmathan on luotu ratkaistaviksi!

Lokakuun ELVIS-paneelit yleisömenestyksiä

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Syyspaneeli ruoti jakosääntöä

Elviksen syyspaneeli keräsi 20. lokakuuta lähes 50 kiinnostunutta Satakunta-taloon. Tilaisuus osoitti, että tällaisia kannattaa järjestää lisää. Vilkasta keskustelua riitti yli kolmen tunnin ajan Teoston jakosäännöstä ja sen uudistamisesta. Varsinainen jakosäännön h-hetkihän on 1. joulukuuta, jolloin Teoston jäsenet kokoontuvat uudistuksesta päättämään.

Syyspaneelin pääkeskustelijoina olivat Mikko Kuustonen (lauluntekijä), Marjatta Meritähti (säveltäjä), Jaakko Salo (sovittaja), Jorma Toiviainen (sanoittaja), Kalevi Aho (vakava säveltäjä) ja Ilmo Laevuo (lakimies). Puhetta johti Otto Donner.

Panelistien ja yleisön puheenvuoroista kävi selvästi ilmi, että periaate säveltäjän ja sanoittajan välisestä tasa-arvosta on jo korkea aika ottaa Teoston jakosääntöön. Ja niinhän kaikissa esityksissä on esitettykin. Jakosääntötoimikunnan esitykseen tosin sisältyy vielä pieni erivapaus vakavan vokaalimusiikin kohdalla, mutta ainakaan tässä tilaisuudessa siitä ei käytetty vastustavia puheenvuoroja.

Puhetta riitti odotetusti eniten siitä, keneltä sovittajan osuudet pitäisi ottaa ja millä tavalla kustantajan osuuden pitäisi joustaa. Näissähän kohdissa jakosääntötoimikunnan esitys ja siihen pohjautuva Teoston johtokunnan esitys ovat eri linjoilla kuin elvisläisten aloite.

Vankka mielipide ainakin salissa tuntui olevan sillä kannalla, että myös kustantajan pitäisi osallistua sovittajan ja kääntäjän osuuksien ”rahoitukseen”. Elvisläisten aloitteessahan tämä on pakollista ja jakosääntötoimikunnan esityksessä se on ensimmäisenä sopimusjaon vaihtoehtona.

Vähintään yhtä vankka kannatus oli sillä, että kustantajan osuuden pitäisi joustaa alaspäin, mutta ei ylöspäin. Näinhän esitetään elvisläisten aloitteessa. Sen sijaan jakosääntötoimikunnan esitys siitä, että ”kustantajan osuus voi olla 50 prosenttia enintään viiden vuoden määräaikaisessa kustannussopimuksessa, joka edellyttää kustantajalta poikkeuksellisen suurta panostusta teokseen” sai runsaasti kritiikkiä. Kalevi Aho kertoi olevansa sen kannalla.

Elviksen jäsenet jatkavat keskustelua jakosäännöstä ja muista Teoston jatkokokouksen asioista 1. joulukuuta klo 14.00 Hotelli Intercontinentalissa. Samassa paikassa alkaa sitten kaksi tuntia myöhemmin se Teoston kokous, jossa asioista päätetään.

ELVISin rocktekstipaneeli suurmenestys

Matti ja Otto Tehosekoittimesta edustivat nuorta ja nousevaa sanoittajapolvea Elviksen järjestämässä paneelissa, jossa ruodittiin rock-tekstien syvintä olemusta. Tämä tapahtui Music Non Stop -messuilla Helsingin Messukeskuksen auditoriossa 25. lokakuuta. Muut panelistit olivat Jarkko Martikainen, Ilkka Vainio ja Pauli Hanhiniemi. Keskustelun naruja pitivät hallussaan Heikki Salo ja Tero Liete. Auditorio oli tupaten täynnä, ja moni kiinnostunut (ja myöhässä tullut) jäi ovien ulkopuolelle. Keskustelun ydinsanoma oli tekstin tärkeydessä tyylistä ja sukupolvesta riippumatta.

Norjassa oikeus purki kustannussopimuksia

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Norjalaisten tekijöiden oma ”Kari Kuuva-tapaus” on läpäissyt käräjäoikeuden voitollisesti. Kuten täälläkin, on myös Norjassa käräjäoikeus tuominnut kustannussopimukset purettaviksi siitä päivästä lähtien, jolloin tekijä on purkua vaatinut. Perusteena on ennen muuta se, ettei alkuaikojen jälkeen ole näyttöä kustantajan todellisesta aktiviteetista, vaan ainoa toiminta on tapahtunut äänitetuottajien toimesta. Ikuisia sopimuksia oikeus on pitänyt kohtuuttomana.

Oikeudenkäynnissä olivat vastakkain norjalainen lauluntekijä Henning Kvitnes ja tanskalainen musiikkikustantaja Warner Chappell Music Denmark AS. Oikeudenkäynti käytiin Norjassa, koska oikeus katsoi sopimuksissa olevan kyse ennen muuta Norjassa tapahtuvasta toiminnasta ja koska säveltäjän kotimaa on Norja.

Purkuvaatimus koski tarkkaan ottaen vain yhtä sopimusta. Se oli solmittu vuoden 1992 alussa. Kyseessä oli niin sanottu tallisopimus, jolla tekijä luovutti kaikki aikaisemmin tekemänsä teokset sekä seuraavan viiden vuoden aikana syntyvät teokset kustannettaviksi. Ulkopuolelle jäivät vain ne vanhat teokset, joista tekijällä oli kustannussopimus jonkin muun kustantajan kanssa. Tulevien teosten osalta kustantajalla oli optio, jonka mukaan sopimusta voitaisiin tulevien teosten osalta jatkaa viiden vuoden välein. Kustannettavien teosten osalta sopimus oli tehty koko suoja-ajaksi, joka Norjassa on 50 vuotta tekijän kuolemasta.

Luovuttaessaan näin kustannusoikeudet kerralla kaikista teoksistaan (myös seuraavan viiden vuoden aikana syntyvistä) sai Kvitnes korvaukseksi ennakkona 200.000 Tanskan kruunua. Mutta tämä oli vain ennakkoa; sopimuksen mukaan kustantaja sai tämän jälkeen kerätä 100 prosenttia tekijän Tonosta (Norjan Teostosta) saamista korvauksista. Varsinainen kustantajan oma osuus oli normaali 33,33 prosenttia ja alikustannustapauksissa puolet.

Henning Kvitnes on Norjassa tunnettu lauluntekijä, rock-artisti ja muusikko. Oma yksityiskohtansa tallisopimuksen synnyssä oli se, että sopimuksen solmimisen aikaan hänellä oli tuntuvia alkoholiongelmia sekä ongelmia yksityiselämässä, joten hän oli helpommin painostettavissa sopimukseen.

Kvitnes vaati tallisopimuksen purettavaksi kirjeellään 18.3. 1996. Hän vaati myös takautuvasti kaikkia niitä korvauksia, jotka kustantaja oli hänen mielestään aiheettomasti saanut.

Haldenin käräjäoikeus antoi tuomionsa kesäkuun lopussa. Oikeus tuomitsi tallisopimuksen purettavaksi 18.3. 1996 lähtien. Se purkautui samalla kaikkien yksittäisten teosten osalta eli kustannusoikeudet palautuivat Kvitnesille. Kustantaja tuomittiin maksamaan tekijän oikeudenkäyntikuluja 118.050 Norjan kruunua. Tekijän vaatimus takautuvista korvauksista hylättiin ja tältä osin tekijä tuomittiin maksamaan kustantajan oikeudenkäyntikuluja 10.000 kruunua.

Oikeus katsoi, että sopimuksen alkuaikana tekijä oli saanut tiettyä vastinetta sopimukselleen. Sen vuoksi oli perusteltua, että kustantaja sai pitää sen kolmasosan Tonon kautta tulleista korvauksista, joka sille sopimusaikana kuului eli 18.3. 1996 asti.

Kustantajan aktiviteetti oli oikeuden näkemyksen mukaan myöhempinä vuosina hiipunut olemattomiin. Nuotteja teoksista ei oltu julkaistu. Tekijälle ei siis ollut kustannussopimuksesta enää hyötyä, joten oikeuden näkemyksen mukaan sopimuksen purkaminen oli oikein ja kohtuullista.

Kustantaja on valittanut päätöksestä hovioikeuteen kuten Suomessakin vastaavassa tapauksessa, jossa vastapuolina ovat Elviksen jäsen Kari Kuuva ja kustantaja EMI Finland Oy. Odoteltaessa hovioikeuksien vastaavia päätöksiä todettakoon, että jos nämä käräjäoikeuksien linjaukset muodostuisivat yleisemmäksi oikeuskäytännöksi Pohjoismaissa, varsin suuri osa kustannussopimuksista saattaisi olla oikeusteitse purettavissa. Todettakoon kuitenkin myös, että Tanskassa on viime kesänä annettu käräjäoikeuden tuomio, jossa tekijä ei saanut sopimuksiaan puretuiksi. Tämän tapauksen yksityiskohtia meillä ei vielä ole tiedossa.

teksti:Martti Heikkilä

ELVIS vetosi Ylen hallintoneuvostoon

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

ELVISin johtokunta päätti kokouksessaan 2.9.1997 lähettää seuraavan vetoomuksen Yleisradion hallintoneuvostolle:

TV1 suunnittelee tiettävästi itsetuotettujen musiikkiohjelmien korvaamista halvoilla ulkomaisilla ostoilla, jopa niin, että Radion sinfoniaorkesterin käyttöä vähennettäisiin. Tämä on järjetöntä ja Yleisradion toimiluvan vastaista. Yleisradion toiminta rahoitetaan mm. lupamaksuilla ja julkisen palvelun maksuilla. Yleisradiolla ei siis ole tarvetta kilpailla kaupallisten radio- ja televisioyritysten kanssa. Mainosrahoitteisuus pakottaa ne ihan toisenlaiseen taloudelliseen ajatteluun, jossa mainostajien tarpeet sekä kuuntelija- ja katsojalukujen maksimointi ovat etusijalla.

Yleisradion tehtävät ovat sen sijaan aivan toiset. Sen ohjelmapolitiikan tärkeimpiä tehtäviä on toisten lähettäjäyritysten jättämien aukkojen täyttäminen ja ennen kaikkea suomalaisen kulttuurin äänitorvena toimiminen. Tämän tehtävän Yleisradio on kevyen musiikin osalta miltei tyystin laiminlyönyt. Hyvin tuotetut tämän alan tapahtumat ovat Yleisradion televisiotoiminnassa erittäin harvinaisia ja radion puolella Yleisradio toimii nykyisin lähes pelkästään ääniteteollisuuden etäispäätteenä ja musiikin tasapäistäjänä. Yleisradion pitäisi olla mukana laajentamassa ja monipuolistamassa suomalaista musiikkikulttuuria eikä kaventamassa sitä. Yksi räikeimpiä esimerkkejä tästä kaventamisesta on lasten musiikin asema nykyisillä radiokanavilla.

Odotamme, että Yleisradion hallintoneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin Yleisradion musiikkiohjelmapolitiikan oikaisemiseksi niin, että se vastaa Yleisradiolle annettua tehtävää suomalaisena kulttuurilaitoksena.

Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry

Myös Suomen Säveltäjät ry on lähettänyt vastaavan vetoomuksen.

Vexi Salmi tekijäillassa

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Tusinan verran tekijöitä saapui kuuntelemaan, kun Vexi Salmi kertoi urastaan ja kokemuksistaan sanoittajana. Tämä tapahtui Elviksen tekijäillassa 14. toukokuuta Ravintola Hullun Kukon biljardisalissa Helsingissä. Tähänastiset tekijäillathan ovat osoittaneet, että niillä on muualla Suomessa paljon suurempi kysyntä kuin Helsingissä. Ennätyshän on toistaiseksi Turussa; yli 80 osanottajaa.

Ne jotka jäivät 14.5. seuramaan Kanada-Ruotsi loppuottelua tv:stä, saavat syyttää itseään. Kaksijapuolituntinen Vexin seurassa luisti taatusti liukkaammin. Tässä muutamia väläyksiä illan kimarasta:

Levytettyjä tekstejä Vexillä on noin 1900. Kaikki alkoi siitä, kun kaikki kaverit Hämeenlinnassa soittivat ja lauloivat bändeissä. Vexillä kun ei ollut soittotaitoa eikä edes nuottikorvaa, hänen piti ryhtyä tekstejä tekemään, ensin englanniksi ja sitten suomeksi. Ura urkeni Irwinin kanssa tehdyillä iskelmien parodioilla.

Toivo Kärjen koulussa hän sai viiden vuoden ankaran opin. Topin ensimmäinen kysymys nuorelle miehelle oli: ”Osaatko riimit? Jos olisin Veikko Salmi, opettelisin runousopin. ”Vexi lähti heti viikoksi Hämeenlinnaan lukemaan 30-luvulla painettua Aristoteleen Runousoppia. Viikon kuluttua hän palasi ja sanoi Topille: ”Hallussa on. ” Topi esitti myös kysymyksen: ”Osaatko nuotit? ” Eihän siinäkään auttanut muuta kuin opetella.

”Työmiehen lauantai ” sensuroitiin Ylessä siten, että nauhalta leikattiin ”t ” pois, jolloin siitä tuli ”Yömiehen lauantai ”. Alkuperäinen muoto kuulemma pilkkasi suomalaista työläistä. Saksiminen saattoi olla syynä laulun läpimurtoon, kun kuuntelijoita alkoi kummeksuttaa, mistä oikein on kysymys.

– Ideoita voidaan muhia pitkään, mutta työhön ryhdyttyä monet tekstit syntyvät nopeasti. Silloin paikkana on työhuone. ”Rentun ruusu ” syntyi Flamingossa parissakymmenessä minuutissa, kun Kassu Halonen oli        tullut sisään valmiin melodian kanssa. ”Rentun ruusu”, ”Surun pyyhit silmistäin” ja ”Sydämeeni joulun teen” syntyivät kaikki vuonna 1988.

– Suomessa toimii yksi aktiivinen musiikkikustantamo (Warner Chappell, toim.huom.).

– Romaanien kirjoittamiset ovat terapiaa.

– Mitä on inspiraatio? Jos haluaa tehdä jotain, keskittyy siihen ja eläytyy mukaan.

– Nykyihmiseltä ovat illuusiot kuolleet ja siksi tarinoita syntyy vähemmän.

– Yle palvelee hittitehtailua, mutta näin ei pitäisi olla.

– Iskelmästä ei voi tulla korkeakulttuuria. Se on myös eri asia kuin romaani.

– Riimi: Jos nokkeluus on itsetarkoitus, siinä ei ole mitään järkeä vaan se osoittaa mauttomuutta.

– 75-80 prosenttia tuloista tulee tällä hetkellä Teoston kautta. Eniten tuo Niittykukkia -teksti (sävel Matti Siitonen).

– Vapaa-aikana kuuntelen klassista musiikkia. Oikeastaan sanat pilaa musiikin.

”Jokainen päivä on liikaa” syntyi siten, että Junnu teki tuon alun (kuvasi kai hänen tuntojaan työaamuina siihen aikaan 70-luvun alussa) ja Vexi teki loppuun, kun teksti oli saatava äkkiä valmiiksi. Teostossa teksti on merkitty salanimille Mirja Lähde ja Irja Tähde.

Vexi on mystikko, joka uskoo jumaluuteen vankemmin kuin Jumalaan. Tässä siis vain lyhyitä välähdyksiä illan annista. Olisipa ollut nauhuri mukana.

 

Elvis sai kiitosta NPU:ssa

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Elviksen kahden vuoden urakka NPU:n isäntänä päättyi toukokuun lopussa pidettyyn kongressiin. Helsinkiin saapui 14 kokousedustajaa ja muutama seuralainen viikonlopuksi 24. – 25.5.1997.

Grand Marina -hotellissa pidetyssä kokouksessa käytettiin eniten aikaa kysymyksiin, jotka liittyivät tekijöiden ja kustantajien välisiin suhteisiin. Muiden maiden edustajat olivat erittäin kiinnostuneita kuulemaan, mitä Suomessa on tapahtunut. Sekä Riihimäen käräjäoikeuden päätös Kari Kuuvan tapauksessa sekä kilpailuviraston päätös Elviksen tutkimuspyyntöön nähtiin rohkaisevina todisteina siitä, että tekijöiden vaatimukset alkavat saada vastakaikua.

Elviksen toiminta tällä alueella sai sisarjärjestöiltä varauksettoman tuen ja kiitoksen. Norjalaiset ja tanskalaiset kertoivat, että heillä on vireillä vastaavanlaiset oikeustapaukset kuin Kari Kuuvan tapaus, jossa käräjäoikeus viime keväänä tuomitsi sopimukset purettaviksi. Samansuuntainen tuomio Norjassa annettiin sitten kesäkuun lopussa, mistä pidempi selostus toisaalla tässä lehdessä.

Genret kilpailuvirastoon?

NPU:n kongressissa keskusteltiin myös mm. jakosäännöstä ja tilityssäännöistä. Ruotsalaisten ja norjalaisten murheena on edelleen genrejako, josta näiden maiden vakavat säveltäjät eivät tietenkään halua luopua. Me elvisläiset väläyttelimme kollegoillemme kääntymistä paikallisen kilpailuviraston puoleen. Kevyiden tekijöiden joukkovoima ei Norjassa ja Ruotsissa ole yhtä tehokas kuin mitä se on ollut Suomessa johtuen NOPA:n ja STIM:n erilaisista säännöistä, joiden mukaan esimerkiksi STIM:ssä on kaikki olennaiset päätökset tehtävä yksimielisesti.

Vilkasta keskustelua käytiin myös musiikkijournalismista (ja sen puuttumisesta) tämän päivän radioasemilla. Nämäkin murheet tuntuivat olevan kaikilla yhteisiä. Yleisradion tapaan on julkisen palvelun rooli muuallakin hämärtynyt ja mainosradioiden formatointityyli levinnyt kaikkialle. Elviksen edustajat kertoivat huhtikuussa pidetystä musiikkijournalismiseminaarista sekä musiikkitoimittajien yhdistyksen puuhaamisesta. Tanskalaiset puolestaan kertoivat kuuntelijatutkimuksesta, josta lisää täällä.

NPU-palkinto Rauno Lehtiselle

NPU-kongressin yhteydessä luovutettiin tämän vuoden NPU-palkinto Rauno Lehtiselle. Kyseinen palkinto jaetaan kahden vuoden välein pidettävän kongressin isäntämaan ansioituneelle henkilölle.

Esittäessään Raunoa palkinnon saajaksi Elvis esitti perusteluissa mm., että hän on harvinaisen monipuolinen musiikin tekijä, joka toimii säveltäjänä, sanoittajana, sovittajana, kapellimestarina, soittajana ja jopa laulajanakin. Ulkomailla hänen Letkiksensä on Sibeliuksen sävellysten jälkeen varmaankin tunnetuin suomalainen sävellys. Hän on ollut aktiivinen myös järjestöelämässä, niin Elviksen ja Teoston johtokunnassa kuin NPU:ssakin.

Palkinto luovutettiin sunnuntai-iltana Suomenlinnassa pidetyillä NPU-illallisilla. Palkinnon konkreettisena olomuotona oli jouhikko. Rane totesikin kiitospuheessaan, että tällaista soitinta hän ei vielä hallitsekaan. Hän myös riemastutti pohjoismaisia ystäviä muistelemalla niitä NPU:n kokouksia, joissa hän itse on ollut mukana, sekä määrittelemällä kunkin maan kansalliset ominaispiirteet. Meille nuoremmille hän näytti esimerkkiä sujuvalla tanskankielellään, joka on perua hänen Tanskaan tekemiltä muusikkokiertueilta. Illan ohjelmaan kuului tietysti myös Letkiksen tahdissa tanssittu letkajenkka, jonka Leinosen Jussi hanurillaan säesti.

Suomalaisista NPU-palkinnon ovat aikaisemmin saaneet Georg Malmstén, Harry Bergström ja George de Godzinsky.

NPU-kongressi päättyi, kun kaksi vuotta presidenttinä toiminut Juhani Leinonen luovutti tehtävän Tanskan DPA:n Hans Dahlille. Suomeen kongressi on luvassa seuraavan kerran vuonna 2007. Uskaltaiskohan ennustaa, että maailma on musiikintekijöiden edunvalvonnan vinkkelistä silloin aika toisenlainen.