Uusi pulma: Laulelmien ja hengellisen musiikin säveltäjä-sanoittaja -jako

Uusi pulma: Laulelmien ja hengellisen musiikin säveltäjä-sanoittaja -jako

(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Emme puhu tässä yhteydessä mistään häistä (viroksi ”häät” on ”pulmad”), vaan asiasta, johon on otettava kantaa ja joka pitää oikaista. Hupaisaa on se, että aina vain tulee esille asioita, jotka eivät ole oikealla tolalla, mutta joita kukaan ei ole huomannut. Teoston voimassa olevassa ”esityskorvausten jakosäännössä” suhde säveltäjän ja sanoittajan välillä on erilainen riippuen siitä, onko kyse ”vakavasta” vai ”kevyestä” musiikista. Kukaan ei oikein muista, kuinka kauan tämä jako on ollut olemassa. Muiden pohjoismaiden jakotauluissa tällaista eroa ”vakavan” ja ”kevyen” välillä ei ole.

Kun on kyse ”vakavasta” musiikista, sanoittajan osuus on taulukossa aina pienempi, joka voi olla perusteltavissa sillä, että säveltäjän luova panos katsotaan suuremmaksi tai että ainoastaan säveltäjän työn yhteydessä sanoittaja tai runoilija saa ylipäänsä esityskorvauksia. ”Kevyessä” musiikissa teksti voi olla ja onkin usein esityksen kannalta merkittävämpi ja teosta esitetään usein juuri tekstin takia.

Jakotaulu ei ole ehdoton: tekijät voivat tiettyjen rajojen sisällä keskenään sopia minkälaista jakoa Teosto noudattaa. Mutta jos sopimusta ei tekijöiden kesken tehdä, Teosto noudattaa aina vakiojakoa, eli sitä joka on kirjoitettu jakotaulukkoon.

Nyt on osoittautunut, että sillä on voinut olla ratkaiseva merkitys, mihin lajiin tekijät ovat teoskortissa ruksanneet teoksen kuuluvaksi. Vaikka meillä ei ole enää genre-luokittelua, ohjelmistotoimikunta joutuu luokittelemaan teokset sen vuoksi, että esim. Norjan TONOlla ja Ruotsin STIMllä on vielä genre-luokittelu käytössä. Tässä luokittelussa on numero 1 ”populaarimusiikki yleensä” ja numero 4 ”vokaaliteokset (säestykselliset tai a cappella)”. Käytännössä on menetelty siten, että iskelmät ja sen tyyppiset on luokiteltu luokkaan 1, mutta esim. laulelmat ja hengelliset teokset luokkaan 4. Tämä taas on johtanut siihen, että hyvin usein (muttei kuitenkaan aina) on katsottu, että kyse on ”vakavasta” musiikista, jolloin sanoittajan osuus on pudonnut esim. 41,66%:sta 33,33%:iin tai 33,33%:sta 25%:iin. Tämä ei ole oikein eikä ole koskaan ollut tarkoitus, mutta sitä ei ole kukaan aikaisemmin huomannut.

Jakosääntömmehän muuttuu jossain vaiheessa. Se ei kuitenkaan korjaa tätä virhettä: uusi jakosääntö ei tule voimaan taannehtivasti. Virheet pitää siis korjata teoskohtaisesti. Kuinka tämä tapahtuu, on vielä täysin epäselvää. ELVIS on kuitenkin kiinnittänyt huomiota tähän sanoittajien ”diskriminointiin” ja tulee ajamaan asian korjaamista. Sanoittajia, jotka epäilevät, että heillä on juuri tällaisia tapauksia, pyydetään ottamaan yhteyttä ELVISin toimistoon ja tuomaan omien teostensa teosluettelon (jonka saa Teostosta maksutta kahdesti vuodessa). Yritetään selvittää asiaa.

Uusien teosten osalta on toistaiseksi kaikkein varminta tehdä niin, että säveltäjä ja sanoittaja sopivat teoskortissa, mikä on heidän keskinäinen jakonsa; normaalitapauksessa se kai olisi tasajako.

Hupaisa yksityiskohta on, että Teoston mekanisointikorvausten jakosäännössä puhutaan ”Genre I” ja ”Genre II”:sta, vaikka genret on jo aikoja sitten haudattu ja kuopattu, eikä niitä ole koskaan käytettykään mekanisointikorvauksissa. Kaiken kukkuraksi mekanisointijakotaulukossa maininnat ”Genre I” ja ”Genre II” ovat yhtä riviä liian korkealla ja näin ollen täysin järjettömiä. Mutta sattuuhan sitä.

PS. Tätä uutta pulmaa on nyt käsitelty myös Teoston ohjelmistotoimikunnassa. Se esittää, että tällainen poikkeusjako poistettaisiin ja kaikissa teoslajeissa noudatettaisiin normaalijakoa, elle asiasta ole tekijöiden kesken erikseen muuta sovittu. Ohjelmistotoimikunnan mielestä rekisteröintimuutos tulisi tekijöiden niin halutessa toteuttaa myös jo rekisteröidyistä teoksista.


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/1997

Selaa lehden artikkeleita