EN | SVE
Yhteystiedot Contact
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Terveisiä Teoston johtokunnasta - erimielisyyksiä

Tekijä: Nina Lith

Terveisiä Teoston johtokunnasta – erimielisyyksiä

Julkaistu

Aloittelen nyt toista kautta Teoston johtokunnassa ja vaikka vielä ei voine puhua mistään varsinaisesta aikaperspektiivistä, jolla pystyisin tapahtuneita tarkastelemaan, niin jotain johdonmukaisuuksia luulen jo minäkin havainneeni.

Teoston johtokunnassa käsiteltävät asiat ovat yhdistelmä matematiikkaa ja politiikkaa (onneksi vain kulttuuri-sellaista). Ja erilaisia näkemyksiä esiintyy kumpaakin aluetta käsiteltäessä. Jotkut kammoksuvat erimielisyyksiä ja yrittävät kaikin keinoin lakaista ne maton alle. Minusta erimielisyyksiä pitää aina silloin tällöin pulpahdellakin, teemmehän me yksittäiset johtokunnan jäsenet hommiamme erilaisista lähtökohdista ponnistaen.

Minusta on realismia hyväksyä se tosiasia, että meidän kevyen puolen ihmisten edut eivät aina ole yhteneväiset vakavien kanssa tai että joitain asioita haluttaisiin hoitaa eri tavalla kuin mitä kustantajat on fundeeranneet.

Se, että olisi vain yksi musiikkielämä ilman raja-aitoja, on utopia, joka voidaan ottaa esiin tarpeen tullen ja unohtaa taas, kun se on asian kannalta tarkoituksenmukaista.

Tällaista utopiaa ei kuitenkaan pitäisi helliä, vaan käsitellä asioita reilusti ns. ”kissa pöydällä”-periaatteella, jossa puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Ja kun erimielisyyksiä tulee, toivoisin, että niihin suhtauduttaisiin nykyistä rennommin, siis niin, että asiat ovat vastakkain, eivätkä ihmiset.

Viime aikoina on kaikissa leireissä ollut pientä ylikierroksilla käyntiä, joka on välillä jo tosikkomaisuudessaan kääntynyt melkein huumorin puolelle. Siitä pitäisi mielestäni päästä. Siis siitä tosikkomaisuudesta. Ei huumorista.

Jospa ei otettaisikaan enää nokkiin niin herkästi, eikä kannetaisi kaunaa! Onhan joka ihmisellä yksityiselämässäänkin kaikenlaista sählinkiä, enkä lainkaan usko, että siellä joka risaukseen suhtaudutaan yhtä ryppyotsaisesti kuin näihin edunvalvontajuttuihin.

Ainakin omalta osaltani haluan sanoa kaikille, että kun esitän asioita, ja jos joku on eri mieltä, olkoon sitten kuka vaan, niin sanokoon reippaasti: ”Älä äijä jauha skeidaa!” ja perustelkoon sen jälkeen oman näkökantansa.

Siitä minä tykkään.

Jorma Toiviainen

Sanoittaa, tuottaa ja työllistää

Julkaistu


”ELVIS tekee hyvää työtä, sellaista mistä kaikki ei tiedäkään.
Olen tykännyt henkilökunnasta ja muista ­ tosi ammattitaitoista
porukkaa.”

Mitä ajankohtaista kuuluu alkusyksyyn?

Syksyn Säveleen tässä yritetään saada materiaalia aikaan; itse asiassa muutamalle eri tuottajalle ja säveltäjälle tehdään kappaleita. Mulla on aika monta juttua menossa.

Hyvin monet artistit ovat esittäneet sanoituksiasi?

Kyllä, mm. Eino Grön, Kari Tapio, Nylon Beat tietysti. Jonna Kantola on ihan uusi nimi; poppitähti Sheidi… Niitä on paljon erilaisia. Anna Eriksson, Dimitri, Kirsi Ranto, Tomi Markkola, Susanna Heikki, Jope Ruonansuu, Antti Raiski, Heidi Kyrö, ja Mikko Mäkeläinen, josta odotetaan suuria.

Sitten on muutamia vahvoja tekijöitä, jotka haluaa tehdä mun kanssa; Saija Varjuksen ja Eija Kantolan kanssa on hienoa tehdä yhteistyötä, he ovat taitavia mutta eri sävyisiä laulajia.

Nylon Beatistä mä olen todella ylpeä. Jonna, Erin, Risto Asikainen ja minä ­ se on se ydintiimi. Riston kanssa meillä on samaa näkemystä, meillä on ihan saumaton yhteistyö. Rankkaa se on välillä: voi mennä kokonainen viikko ja usein kahteen asti yöhön että saadaan kappale valmiiksi… Mutta ei se ole rahasta kiinni, siinä on kunnia kyseessä ja se antaa tyydytyksen kun syntyy hyviä kappaleita ja saa vielä muita ihmisiä työllistettyä, kotimaisia huippusäveltäjiä, -sanoittajia ja -sovittajia.

Olet tehnyt sanoituksia nimimerkeillä; Nylon Beatille nimellä Sipi Castrén. Onko esim. pseudonyymi Mauno Lehto yleisessä tiedossa?

Joo, on se, laita lehteen vaan. Tiedän määränpään on Mauno Lehdon tekemä. Mutta Sipi Castrén on yksi keskeisimpiä, siitä olen tosi ylpeä. Kikka oli yksi, jolle tuli tehtyä Sipinä paljon; Tartu tiukasti hanuriin.

Sitten oli Varastomies. Sillä nimellä tein esim. Solistiyhtye Suomelle; ne oli ensimmäisiä joille tein. Ja sitten mun elämäni ensimmäinen ja viimeinen sävellys: 1990-luvun alkupuolella Veikko Lavi halusi välttämättä levyttää semmoisen kappaleen kuin Paperihattu ­ se oli kova juttu kun Vepa halus sen.

Olet myös kustantaja. Kerrotko Saarnipuu Oy:stä?

Olen mukana siinä. Ari Oinonen ja minä pyöritetään sitä. Pääasia on, että saadaan hyviä kappaleita. Saarnipuun lisäksi kustannan kappaleita myös Edel Records Finland Oy:lle.

Tykkään tehdä tekstejä; se on rankkaa hommaa, ja tuotantopäällikkönä mulle on tärkeää että saadaan hyviä levyjä aikaan. Levy-yhtiökuvioissa teen myös paljon yhteistyötä Oinosen, eli Mediamusiikin kanssa, ja hyvien säveltäjien ja tuottajien kanssa: Risto, Pertti Haverinen, Mika Toivanen, näiden kanssa enimmäkseen. Sanoittajapuolella taas esim. Jorma Toiviaisen, Jori Nummelinin ja Vexi Salmen kanssa.

Kappaleita ja tekijöitä etsitään koko ajan. Se on totta kai oma maailmansa, mutta sitten kun ymmärtää ne asiat ja osaa hyvin tehdä työtä, alkaa tulla töitä vähän enemmän. Niin kuin Jiri Nikkisen tapauksessa ­ Jirihän rupesi tekemään iskelmiä ammatikseen ­, kun homma lähtee rullaamaan, niin me maksetaan asianmukaisesti ja hommat hoituu aina.

Juhakin aikoinaan sanoi, että pitää pystyä perustelemaan miten toimitaan. Pitää osata korjata ja näyttää mikä on parempi vaihtoehto. Sen mä opin Juhalta ja siitä saan olla Juhalle kiitollinen. Pitää olla molemminpuolinen kunnioitus. Muita vanhempia herroja joita mä arvostan Juhan ohella, ovat Vexi Salmi, Virtasen Jukka ja Aappo I. Piippo. Niillä on määrättyä hienoa oivallusta. Ja Helismaa totta kai.

Olet mukana monissa tuomaristoissa; miltä alan taso näyttää siitä perspektiivistä?

Tangosävellyskilpailusta on noussut monta ikivihreää. Jos vertaa vaikka Kotkan Meripäivien kilpailuun, niin… Kotkalaisena ihmettelen: aiheena meri, eikä sieltä ole tullut mitään. Mutta koneisto on tietysti vahvempi Seinäjoella.

Taso on tosi korkea. Jorma Toiviainen on voittanut sanoittajana viisi kertaa siellä. Esimerkiksi Kuu, kylmä kuningatar on Jorman hyvä sanoitus ja Timo Forsströmin loistava sävellys. Vaikka taso on hyvä, niin siellä kärjessä ne samat ammattilaiset pärjää aina. Ilahduin kun Pauli Hanhiniemi oli ottanut osaa. Rokkareita ja muuta uutta polvea rohkeesti mukaan! Oinosen kanssakin etsitään uusia tangoja koko ajan.

Tangomarkkinoilla on niin asiantunteva raati; ne haluaa että tangokin elää niin kuin iskelmä elää. Mä haluaisin että tulisi aina jotain uutta eikä poljettaisi paikoillaan. Niin kuin iskelmässä: pitää ottaa uusia tuoreita sävyjä popista mukaan. Uudempaa ja uusilla soundeilla. Jouko ja Kosti oli 30 vuotta sitten modernimpaa kuin mitä moni tänä päivänä tekee.

Olet myös Ylläs soikoon -tapahtuman ja Juha Vainio -palkinnon tuomaristoissa. Millaiset näkymät niiltä palleilta aukeavat?

No, Ylläs soikoon on muuten ihan hyvä ja Nissilän Pekka ja Martti Metsäketo tekevät hienoa työtä, mutta sieltä sais löytyä sellaisia bändejä jotka vois laittaa levyttämään. Että olis muutakin kuin pelkkä tekniikka: elämisen särmää ja sisältöä niin kuin jossain Yölinnussa, Agentseissa, Paavo & Zephyrissä tai Sinitaivaassa. Ei ne olis varmaan pärjänneet siellä muuten, mutta kansa olis tykännyt niistä. Semmoisia pitäis hakea, ei ihan perustanssia vaan jotain missä on ihan omaa juttua, oma soundimaailmansa. Ettei olis ihan rivibändi.

Vainio-palkinto on mun sydäntä lähellä. Se on tärkeä asia jota on vaalittu. Sehän on sanoittajien Finlandia -palkinto. Koskaan valinta ei ole helppo. Joka vuosi kysytään että miksei nainen saa sitä, mutta ei sitä sukupuolen takia voida myöntää, miehiä vaan on huomattavasti enemmän tällä alalla. Siellä on loistavia miehiä ja naisia, jotka tulee vielä saamaan. Ei kannata huippunimien hermostua. Ei ne ole missään arvojärjestyksessä eikä ikäjärjestyksessä.

On hienoa olla mukana valitsemassa. Jaakko Salo ja Virtasen Jukka on olleet siellä alusta lähtien. ELVIS on vahvasti mukana: Heikkilän Martti ja Laitisen Kikka.

Muita kisoja on sitten esim. Ponnahdus pinnalle, ja Somerolla Unto Monosen laulukilpailu.

Olet myös ESEK:in äänitejaostossa mukana kevyen musiikin puolella.

Aika monta vuotta olen ollut siinä. Nyt siellä on yksi parhaita kokoonpanoja, erittäin reilu ja todella oikeudenmukainen porukka, vaikkei ole helppoa puntaroida eri äänitteitä. Jazzit, iskelmät, hevit, kansanmusiikit ja punkit; asiantuntemusta löytyy joka lajista eikä mikään musiikkilaji ole erikoisasemassa. Jazz ja kansanmusiikki tosin saavat suhteessa vähän enemmän, mutta mun mielestä pitää saadakin.

Eivätkö isot levy-yhtiöt mellasta siellä jakamassa toisilleen tukea?

Ei missään nimessä! Mekin ollaan saatu prosentuaalisesti varmaan kaikkein vähiten myynteihin nähden. Siellä on se oikeudenmukaisuus pääasia, ja asiantuntemus. Se antaa meille kaikille paljon ­ tiedetään mitä Suomessa tehdään, nähdään läpileikkaus suomalaisesta musiikista, siitä mitä koko ajan kentällä tapahtuu.

15.5. tänä vuonna sinut hyväksyttiin ELVIS ry:n jäseneksi. Mistä sait inspiraation liittyä juuri nyt?

Martin kanssa ollaan tehty yhteistyötä, tuli juttua ja ilmeni, etten ole edes jäsen. No, eihän mua ole kukaan pyytänytkään! Se oli ihan iloinen asia, että hyväksyttiin jäseneksi. Siellä on hyvä porukka ­ ja olisihan se vähän outoa jos mä en olisi jäsen.

Siellä on ammattilaisia liuta, on todellisia pitkän linjan taiteilijoita. ELVIS tekee hyvää työtä, sellaista mistä kaikki ei tiedäkään. Olen tykännyt henkilökunnasta ja muista, ­tosi ammattitaitoista porukkaa.

Apu-rahoista

Julkaistu

Kun tiedustelin toiminnanjohtajaltamme, mistä minun olisi syytä kirjoittaa tähän omalle palstalleni, Martti ehdotti, että kirjoittaisin apurahoista. Olin aluksi vähän vastahakoinen, mutta kun Martti muistutti, että olen ollut pari kautta valtion säveltaidetoimikunnan jäsenenä ja alusta alkaen mukana jakamassa apurahoja, jotka ensin olivat Teoston, sittemmin LUSESin ja nykyään Georg Malmstén-säätiön, jonka varapuheenjohtaja edelleen olen, suostuin kuitenkin. Liikkeelle lähdettiin siten, että Teosto varasi vuosittain saman summan kuin se oli jo vuosikausia varannut Suomen Säveltäjien Sibelius-rahastolle. Vuonna 1969 perustettiin apurahalautakunta, johon kuuluivat: puheenjohtajana Teoston toimitusjohtaja Pekka Kallio ja jäseninä Kai Brunila, Arthur Fuhrmann, Åke Grandell, Erkki Melakoski ja Harry Orvomaa. Lautakunnan ensimmäisessä kokouksessa sattui huvittava välikohtaus. Yksi apurahan anojista oli Aimo Mustonen, josta kysyttiin kuka hän mahtaa olla. Fuhrmann tiesi, että Mustonen on Sillanpään marssilaulun säveltäjä. Kokouksen lopussa Harry Orvomaa (joka oli lautakunnassa kustantajien edustaja) saneli pöytäkirjaan paheksumisensa siitä, että Fuhrmann olisi tuonut esille poliittisia mielipiteitään.

Vuonna 1970 ensimmäiset apurahan saajat olivat: Harry Bergström, Henrik Otto Donner, Pentti Lasanen, Esko Linnavalli, Aimo Mustonen, Seppo ”Paroni” Paakkunainen, Esa Pethman, Heikki Sarmanto ja Eino Virtanen. Jotkut heistä jättivät apurahan käyttöselvityksen tekemättä. Jos nyt jollakin alkaa omatunto soimaan: ei ole vielä myöhäistä selvittää ja vaikkapa vihdoinkin tehdä sitä mihin apuraha aikoinaan myönnettiin.

Tämä on pulma, joka ei ole vieläkään tyystin ratkennut. Vielä tänäkin päivänä löytyy ihmisiä, jotka ovat hyviä kirjoittamaan anomuksia, mutta hyvin huonoja kirjoittamaan selvityksiä. Joskin tilanne on huomattavasti parantunut ja suurin osa stipendin saajista viimeistään karhukirjeen jälkeen tekee sen, minkä he olivat luvanneet apurahan saamisen yhteydessä, eli kertovat mihin raha käytettiin.

Näissä lautakunnissa (siis Teoston, LUSESin ja Malmsténin) on henki ollut erittäin hyvä ja päätökset tehtiin aina yksimielisesti. Joskus mentiin kompromissin kautta. Muistan, etten ollut kovinkaan onnellinen siitä, että apuraha annettiin kerran (hyvin kauan sitten) eräälle säveltäjälle, joka tarvitsi rahaa kattoremonttiin. On tietenkin selvä, että on hankala säveltää kun katto vuotaa. Alusta lähtien pidettiin muuten ihan selvänä, että apurahat olivat todellakin apu-rahoja, jotka ovat avuksi nimenomaan luovaan työhön. Ne eivät ole missään tapauksessa sosiaaliavustuksia. Tämä tuo mukanaan, että esim. eläkeläisillä ja työttömillä on aika huonot mahdollisuudet saada stipendi. Molemmille ryhmillä lienee tarpeeksi aikaa säveltämiseen tai tekstien kirjoittamiseen. Malmstén-apurahoja ei myöskään myönnetä äänitteiden tuottamiseen tai soittimien hankkimiseen. Mielestäni paras anomus on edelleenkin sellainen, jossa sanotaan, että on tarkoitus ottaa ”siviilitöistä” virkavapaata saadakseen aikaa luovaan työhön. Silloinkin tulee joskus vaikeuksia kun käy selville, että jokin taho (jopa Yleisradio!) on tilannut teoksen, mutta ei ole valmis maksamaan sitä minkä tekijä tarvitsee voidakseen vapautua muista hommista.

Kun apurahoja siirrettiin Teostosta LUSESiin ja siitä myöhemmin Malmstén-säätiölle, meillä oli aluksi aika jäykkä ja kaavamainen ”rooteli”-ajattelu. Otettiin huomioon maantieteellisiä asioita, sukupuolijakauma, eri musiikin lajit jne. Pian kuitenkin huomattiin, että tämä vei kohtuuttomuuksiin. Jos jonakin vuonna esim. olisi ollut Lapissa nainen, jonka suunnitelmissa oli säveltää vaikkapa lastenlauluja, hänen mahdollisuutensa olivat huomattavasti paremmat kuin esim. kolmen miespuolisen säveltäjän Helsingistä, jotka olisivat halunneet kirjoittaa sovituksia puhallinorkesterille. Vaikka lappilaisnaisella ei olisi ollut kovinkaan paljon näyttöä ja puhallinmiehet olisivat olleet vanhoja konkareita. Näin ollen olemme tulleet siihen pisteeseen, että arvioimme kuka parhaiten saa luvatut luomukset tehdyiksi, mistä on Suomen musiikkielämälle eniten hyötyä. Tämän lisäksi olemme yrittäneet ottaa huomioon nuoret tekijät ja vaikka ehkä silloin ei synnykään kuolemattomia teoksia, kannustus on voinut olla sille säveltäjänalulle hyvin merkittävä. Lasse Mårtenson (joka ei 1974 kylläkään ollut enää mikään aloittelija) on usein sanonut, että Malmsténin apuraha antoi hänelle paljon itseluottamusta, että se on ollut ratkaiseva hänen tulevalle uralle.

Nihkeästi suhtaudutaan sellaisiin anomuksiin, joissa sanotaan suurinpiirtein ”jos saisin rahaa, voisin jotakin tehdä”. Suuri pulma on tietenkin, että rahaa on suhteellisen vähän (ehkä 100-140 tuhatta vuosittain) ja hakemuksia on suuri määrä. Suurin osa niistä on järkeviä ja kannatettavia. Viime vuonna tuli 164 hakemusta, apurahoja sai 15 ja yhteissumma oli 134 000 mk. Apurahat olivat kaikkia 8 000 mk:n suuruisia, paitsi kaksi työryhmää, jotka saivat 15 000 kumpikin.

Yksi tärkeä periaate, joka lienee yleinen kaikkien apurahojen jaossa: apurahaa annetaan enintään se summa, jota anotaan. Tämä on tietenkin hankalaa anojalle. Jos pyytää liian suurta summaa, on se mahdollisuus, ettei edes saa pienempää määrää, koska arvioidaan, että kovin pienellä summalla ei saa mitään aikaiseksi. Jos taas pyytää hyvin pientä summaa, sen voi ehkä saada, mutta jollekin suurelle projektille siitä ei ole paljon hyötyä.

Vielä eräs tärkeä seikka. Vaikka apurahalautakunta pyrkii olemaan objektiivinen, aina tapahtuu ”oikeusmurhia”, mutta kenelläkään ei ole absoluuttista oikeutta saada apurahoja. Muistan aina, että saimme kerran hakemuksen, jossa sanottiin, että voisitte jo vihdoinkin antaa minulle stipendin kun olen jo niin vanha ja tehnyt paljon säveltaiteen hyväksi. Anomus käsiteltiin hyvin nopeasti ja tietenkin negatiivisesti.

Muistot säveltaidetoimikunnasta ovat aika ristiriitaisia. Kaiken lisäksi siitä on jo aika kauan kun olin siellä, eikä minulla ole minkäänlaisia muistiinpanoja. Sen kyllä muistan, että ilmapiiri sielläkin oli etupäässä mukava ja periaatteessa kaikki yrittivät olla tasapuolisia ja suhtautua asioihin objektiivisesti. Tämä koskee varsinkin aikanani olleita puheenjohtajia Harald Andersénia ja Ellen Urhoa. Vaikka molemmat olivat vahvasti ”eliittimusiikkia” edustavia, minkäänlaista kevyen musiikin halveksintaa ei ollut havaittavissa. Ainoat soraäänet tulivat työväenmusiikin ja kansanmusiikin edustajien tahoilta. Varsinkin viimeinen piti kaikkea muuta kuin kansanmusiikkia ”humpuukina ja tingeltangelina” eikä ns. vakava musiikkikaan saanut paljoa armoa. Esim. kamariorkesterit eivät olisi saaneet hänen mielestään minkäänlaista tukea, koska hänen mielestään kyseessä olivat ainoastaan vakituisesti kiinnitetyt orkesterimuusikot, jotka halusivat tehdä rahaa soittamalla kamarimusiikkia. Itse asiassa tämä asenne oli loppujen lopuksi aika edullinen. Kun me Otto Donnerin kanssa tuimme kamarimusiikkia, vakavan musiikin edustajat katsoivat olevansa velvoitettuja tukemaan meitä kun ajoimme UMOn vakinaistamista. Teimme sitten vielä kompromissin kansanmusiikin edustajan kanssa ja tuimme, kun hän halusi vakinaistaa kansanmusiikkiyhtyeen, sillä ehdolla, että hän tuki myös UMOn asiaa. Tällä mielestäni aika häpeällisellä tavalla saimme ensimmäisen ja ainoan ammattilaisbigbandin vakinaistetuksi. UMOn ylläpitäjiksi oli tarkoitettu opetusministeriö, Helsingin kaupunki ja Yleisradio. Viimemainittu sitten (jo kauan ennen digihössötyksen alkua) vähensi yksipuolisesti omaa osuuttaan ja tietääkseni nykyään Yle rahoittaa UMOa ainoastaan joidenkin harvojen ohjelmien tilaamisella. Tämä on aiheuttanut sen, että UMO on toistuvasti ollut pakkolomalla. Tämäkin on erittäin häpeällistä. Työväenmusiikin edustajasta jäi minulle sellainen mielikuva, että häntä kiinnostivat ensisijaisesti hänen henkilökohtaiset tuttavansa, sen jälkeen hänen yhdistykseensä liittyvät asiat. Muista asioista hän ei ollut kiinnostunut, vaikka ei hän kyllä pistänyt paljon hanttiinkaan. Mutta paha maku jäi suuhun.

Eräs alamme vaikeuksista on se, että se on niin laaja. Jo ELVISin jäsenkuntaan kuuluvat itse asiassa kaikki eri musiikkilajit, jotka eivät ole edustettuna Suomen Säveltäjissä. Eli kansanmusiikista lähtien viihdemusiikki, rokki ja popmusiikki ihan jazziin saakka. Olkoonkin, että jotkut etupäässä jazzia kirjoittavat säveltäjät tuntuvat viihtyvän paremmin Suomen Säveltäjien seurassa ja että Yleisradio (ainakin analogisessa ohjelmatoiminnassa) laskee jazzin ja kansanmusiikin kuuluvan samaan kategoriaan kuin ns. klassinen musiikki. (Klassinen musiikki on tässä yhteydessä aika huono ilmaisu. Tarkkaan ottaen klassinen musiikki tarkoittaa lähinnä Haydnin, Mozartin ja Beethovenin aikakautta, jolla ei liene paljon tekemistä esim. nykyaikaisen minimalismin kanssa.) Kun ottaa huomioon, että ELVIS edustaa myös tekstintekijöitä eli sanoittajia, on selvä, että meidän vaikutuspiirimme on monta kertaa laajempi kuin ”klassisella” alalla. Näin ollen meidän piirin apurahat ovat yleensä paljon pienemmät kuin heidän.

Erään asian on kuitenkin tässä vielä tultava esiin: Kuuluminen ELVISiin, Suomen Säveltäjiin, Muusikkojen Liittoon jne. ei vaikuta millään tavalla apurahan saantiin. Malmstén-säätiössä on merkittävää ainoastaan se, onko Teoston asiakas vai ei. Varat stipendeihin tulevat suurelta osin Teostolta (viime vuosina 100 000 mk/v), joten on perusteltua, että apurahat menevät myös niille, jotka osallistuvat rahojen keräämiseen.

Olisi tietenkin paljon kerrottavaa monista muista apurahamuodoista. Esim. musiikkialan kirjastokorvaukset ovat tärkeä saavutus, jota ei olisi saavutettu ilman ELVISin voimakasta panostusta. Se, että valtio varaa vuosittain 500 000 mk yhteensä esiintyvälle ja luovalle säveltaiteelle oli ihan hyvä päänavaus, mutta tässäkin pitää päästä samalle tasolle kuin kirjailijat, jotka saavat vuosittain 10% siitä summasta, jonka kirjastot käyttävät uusien kirjojen hankkimiseen. Mielestäni olisi aika helppo tutkia, kuinka paljon kirjastot ostavat nuotteja ja äänitteitä. 10% tästä summasta on huomattavasti enemmän kuin se puoli miljoonaa, joka nyt saadaan.

Muina apurahoina voidaan pitää myös niitä järjestelmiä Teostossa, joissa annetaan mm. partituuritukea ja lisätilitystä ainoastaan televisio-, radio- ja konserttialueilla. Partituuritukihan menee ainoastaan sellaisille teoksille, jotka on luokiteltu ryhmiin C-D-E:hen (eikä siis A:han ja B:hen, joissa suurin osa kevyestä musiikista on). Mielestäni koko partituurimusiikki on yhtä typerä käsite kuin klassinen musiikki. En ole kirjoittanut montakaan sävellystä ja sovitusta, joista en olisi kirjoittanut partituuria. Ja tiedän, että partituurimusiikin tukea on annettu myös teoksille, jotka on sävelletty ainoastaan yhdelle soolosoittimelle. Mitä mieltä olen höpötyksestä, jota kutsutaan partituurimusiikin tilaussävellysapurahaksi, olen jo tuonut esille. Joten se siitä!

Väärässä kurkussa minulla on myös se, että monet Yleisradion ohjelmat tehdään nykyään tekijöiden ja esiintyjien rahoilla. Hyvin usein saa ohjelman lopusta lukea, että ohjelmat on tuotettu LUSESin, ESEKin ja KOURAn tuella. Näissä on siis varoja, jotka ovat peräisin taiteilijoiden tekijänoikeuskorvauksista. Tässä tulee mieleen vanha paroni Münchhausen, joka veti itsensä omasta tukastaan suosta. Eikö Yleisradion, jota rahoitetaan lupamaksuilla ja julkisen palvelun korvauksilla, pidä tuottaa ohjelmia omilla rahoilla, eikä käydä vielä palkollistensa taskuilla?

Yhtä vähän ymmärrän sitä, että monissa Ylen ohjelmissa on systeemi, jossa kuuntelijat saavat soittaa lähetyksiin ja he joutuvat maksamaan x-markkaa + pvm. Miksi minun pitää maksaa Yleisradiolle, jos osallistun ohjelmantekoon? Yleisradion rahat tuntuvat menevän aina vaan enemmän tekniikkaan ja ”sisältötuotantoon” (miten halveksiva sana luovalle toiminnalle!). Niihin pitää saada varoja jostakin muualta. Soittolistatkin ovat korvaamassa musiikkitoimittajien luovan panoksen. Olen kylläkin vahvasti sitä mieltä, että joka kerta kun kone korvaa ihmisen, menetämme osan humaanisuutta. Mutta sitä Yleisradion herrat eivät ilmeisesti tajua digi-huumassaan.

Toteaa Arthur Fuhrmann

PS. Voitteko kuvitella kuinka minua ahdistaa, kun omassa pienessä puutarhassani kasvaa digitalis!

Myytti suurista tuloista

Julkaistu

”Onhan meillä fyrkkaa vaikka polttaa”. Näin on sanonut Ville Valo Rumban haastattelijan Samuli Knuutin mukaan (Rumba 15/01 s. 19). Ville ei puhu HIM:n jäsenten henkilökohtaisista rahavaroista, sillä hän vastaa kysymykseen, olisiko levy-yhtiöllä (eli BMG:llä) ollut varaa palkata kansainvälisiä tähtituottajia yhtyeen uuden Deep Shadows And Brilliant Highlights -albumin kaikille raidoille. Useimmilla raidoillahan on tuottajana kotimainen T.T. Oksala. Syynä tähän on jutun mukaan yksinkertaisesti se, että Oksalan kanssa tehdyt demot kuulostivat niin hyviltä, että iso osa otettiin levylle sellaisenaan.

Mutta jos lukee vain Rumban kannessa olevan sitaatin, luulee helposti Villen tarkoittavan omaa varallisuuttaan. Väärän kuvan artistien äveryydestä saa myös iltapäivälehtien lööpeistä, kun ne säännöllisin väliajoin uutisoivat miljoonaluokan keikkapalkkioista. Jos näiden juttujen summissa on jokin todenperäisyys, niin se on enintään siinä, kuinka paljon keikan järjestäjä esiintyryhmästä maksaa. Se unohdetaan kertoa, millaisen murto-osan tästä bruttosummasta saa lopulta itse artisti.

Myytti populaarimusiikkia edustavien säveltaiteilijoiden suurista tuloista haihtuu savuna ilmaan, kun lukee Turun kauppakorkeakoulun Mediaryhmässä tehdyn tutkimuksen ”Säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien taloudellinen asema Suomessa.” Tutkimukseen vastasi viime talvena kaksisataa Elviksen jäsentä ja viisikymmentä Suomen Säveltäjien jäsentä. Tutkimuksen toimeksiantajana oli Teosto.

Vain kymmenesosa Elvis ry:n jäsenistä saa musiikin tekemisestä tuloa yli 135.920 mk vuodessa. Näiden tulojen mediaani eli keskiluku oli 15.000 mk. Näistä bruttotuloista on verotuksessa hyväksytty keskimäärin 4.000 mk:n vähennykset eli verotettavaa tuloa jäi keskimäärin 11.000 mk. Tekijöiden kokonaistulot olivat keskimäärin 147.650 mk, joten kovin harva eli pelkällä säveltämisellä, sanoittamisella ja sovittamisella.

Suurin elvisläisen saama korvaus Teostosta oli tutkimuksen mukaan 920.000 mk vuodessa. Se voi tuntua paljolta, mutta kyse on siis vain yhdestä henkilöstä, minkä lisäksi summa on bruttona ennen verotuksessa hyväksyttyjä tulonhankkimiskuluja. Ja ehkä tämänkin henkilön kohdalla on ollut poikkeuksellinen piikki, ja seuraava vuosi jo paljon huonompi. Suuret vuosittaiset vaihtelut tuloissa ovat nimittäin tutkimuksen mukaan ominaisia suomalaisille musiikintekijöille. Siitä taas seuraa, että piikkivuosina verottajakin ottaa isolla kämmenellä. Paljon oikeudenmukaisempaa olisikin siirtyä kaikkien tekijänoikeustulojen kohdalla pääomaverotukseen.

Vastauksissa oli myös runsaasti sanallisia kommentteja. Tässä muutamia poimintoja tutkimuksessa julkaistuista:

”Minulle musiikin tekeminen on liiketoimintaa ja siihen pätevät samat säännöt kuin muuhunkin liiketoimintaan: hyvät työt ja krediitit lisäävät töitä ja tuloja. Ns. pöytälaatikkosäveltäminen on jäänyt.”

” Poikamiehenä elätin itseni säveltäjänä, kun tein 12-tuntista työpäivää vailla ihmeempiä lomia. Nyt perheellisenä kuukausipalkkainen opetustyö takaa inhimilliset työajat, eikä sävellystyöhön kohdistu juurikaan taloudellista painetta.”

”Teen marginaalimusiikkia, en iskelmää. Vaikeampi sarka! Suomessa hyväksytään ainoastaan tietyn maun ja tyylin sävellyksiä.”

”Toki on oikein ja tärkeää, että tekijänoikeus takaa tekijöille oikeuden korvauksiin, sikäli tulevaisuus riippuu paljon siitä, miten nykyinen eurooppalainen tekijänoikeusjärjestelmä säilyy eikä mennä amerikkalaismalliseen järjestelmään, jossa tekijän myyvät oikeutensa halvalla.”

”Suuri ongelma on levy-yhtiöiden tuotantoporras. Esim. useimmat päälliköt toimivat myös säveltäjinä ja sanoittajana ja suoraan sanoen valitsevat mieluummin omia teoksia.”

”Menestyminen kansainvälisillä markkinoilla saattaa vaikuttaa edullisesti koko ammattikuntaan. Ala vetää tällöin puoleensa todellisia lahjakkuuksia, joille avautuu uudenlaisia töitä ja markkinoita.”

Teksti: Martti Heikkilä

piirros: Vesa Huhtala

Kenelle apurahaaaa…?

Julkaistu

Hakemus ratkaisee

Hyvä hakemus on kaiken a ja o, jos hakee apurahaa musiikin tekemiseen. Tämä saatiin kuulla Elvis ry:n järjestämässä syyspaneelissa 22. lokakuuta. Keskustelijoina olivat Rauno Anttila (kirjastokorvausapurahalautakunta, opetusministeriö), Arthur Fuhrmann ja Kirsi ”Costi” Snellman (Malmstén-säätiö), Janne Louhivuori (Luovan Säveltaiteen Edistämissäätiö LUSES) ja Jani Uhlenius (valtion säveltaidetoimikunta). Puhetta johti Juhani Leinonen. Paikalla Ravintola Tekniskassa oli 43 henkeä.

Millainen sitten on hyvä hakemus? Siihen ei saatu selvää vastausta, mutta osviittaa kyllä. Hakemuksessa tulee esittää projektisuunnitelma siitä, mitä aikoo apurahan turvin tehdä. ”Pitää olla erikoisluonteinen, tavallisuudesta poikkeava oma projekti,” kiteytti Janne Louhivuori.

Selvin vastaus saatiin siihen, millainen on huono hakemus: ”Jos saisin rahaa, tekisin jotain”. Kuultiin myös, että vaikka projektisuunnitelma olisi kuinka hyvä, pitää lautakuntien myös olla vakuuttuneita siitä, että hakijalla on edellytykset tehdä mitä suunnittelee.

Esimerkiksi sanoittajien ja lauluntekijöiden kannattaa siis pitää useampikin tuumatunti ennen kuin ryhtyvät hakemusta rustaamaan. Jani Uhleniukselta ja Janne Louhivuorelta kysyttiin, onko iskelmän sanoittaja saanut koskaan valtion tai LUSESin apurahaa. Kumpikin totesi, ettei heidän tietääkseen yksikään iskelmän sanoittaja ei ole koskaan hakenut näitä apurahoja.

Louhivuori arvioi, että myös iskelmän sanoittajalla on hyvä olla selkeä projekti. Pelkästään se, että tekee sanoituksia ja tarjoaa niitä sen jälkeen säveltäjille, artisteille, kustantajille ja levy-yhtiöille, ei ehkä riitä. On hyvä suunnitella jotain tavallisesta perusduunista poikkeavaa. Uhlenius puolestaan vakuutti, että iskelmä ansaitsee arvostuksen ja apurahoja siinä kuin muutkin musikiinlajit.

Illan aikana kuultiin myös, että rahaa voi samanaikaisesti hakea useasta eri paikasta. Tämä vain pitää hakemuksissaan ilmoittaa. Ja Costi Snellman muistutti, että Malmstén-säätiö on antanut apurahaa myös bändeille.

Ainakaan Malmstén-säätiö ja kirjastokorvausapurahalautakunta eivät ole myöntäneet kenellekään apurahaa kahtena vuonna peräkkäin. Eli jos on juuri saanut, seuraavana vuonna on turha hakea, neuvoi Arthur Fuhrmann. Samalla hän totesi, että jotkut ovat ehtineet saada Malmstén-apurahaa vuosien aikana jo kolmekin kertaa.

Kirjastokorvausapurahoja on ollut jaossa vuodesta 1999 alkaen. Rauno Anttila totesi, että 500.000 markalla lähdettiin liikkeelle eikä määräraha ole sen jälkeen noussut. Toisaalta hakijoidenkaan määrä ei ole ollut tolkuton. Eli siinä mielessä hakemus kannattaa lähettää vaikka heti seuraavanakin vuonna myönteisen päätöksen jälkeen. Valtion taiteilija-apurahaa saavat eivät ole voineet saada kirjastokorvausapurahaa eikä sitä ole myöskään puollettu taiteilijaeläkettä saaville.

Siihen ei illan aikana saatu vastausta, ovatko suuret tulot apurahan este. Sen sijaan kuultiin, että suuri eläke on valtion ylimääräisen taiteilijaeläkkeen este. Aikaisemmin saatettiin puolikas eläke myöntää ansioituneelle taiteilijalle muusta eläketulosta riippumatta. Nykyisin ylärajat ovat noin 6000 mk kokoeläkkeelle ja noin 10.000 puolikkaalle.

Tilaisuudessa oli paikalla myös partituurimusiikin tilaussävellystoimikunnan sihteeri Tapio Kallio. Hän kertoi, että tätä tukea hakee tilaaja ja tuella on tarkoitus kattaa säveltäjälle maksettava tilauspalkkio. Myös äänitetuotantotukea illan aikana sivuttiin (sitä myöntävät sekä LUSES että Esittävän säveltaiteen edistämiskeskus ESEK). Äänitetukea voi saada myös henkilö, jos toimii äänitteen (taloudellisena) tuottajana. Jakelu pitää kuitenkin olla järjestyksessä. LUSES myöntää myös nuottitukea.

Apurahoja myöntäviä tahoja on tietysti paljon muitakin kuin syyspaneelissa esillä olleet. On Suomen Kultuurirahastoon kuuluvia tahoja, on alueellisia taidetoimikuntia. Yhteystiedot ja hakuohjeet löytyvät helpoimmin internetistä. Surffailun voi aloittaa osoitteista www.minedu.fi/artcoun/ ja www.skr.fi/spalvelu. Mutta tärkeintä on siis hyvä hakemus ja projekti.

Teksti: Martti Heikkilä

piirros: Vesa Huhtala

Mediapeliä

Julkaistu

EU:ssa vuosikausia valmisteltu digitaaliajan tekijänoikeusdirektiivi on viimeistä pistettä vaille valmis. EU-parlamentti hyväksyi sen lukuisten eri käsittelyvaiheiden jälkeen 14. helmikuuta. Direktiivi astuu voimaan sen jälkeen, kun EU:n neuvosto on sen hyväksynyt. Tätä hyväksyntää pidetään käytännössä varmana.

Direktiivin saatua viimeisenkin pisteen, jäsenvaltioilla on 18 kuukautta aikaa saattaa sen määräykset voimaan kansallisessa lainsäädännössä. Direktiivi asettaa raamit Suomen ja muiden jäsenvaltioiden lainsäädännölle. Kansallista liikkumavaraakin se kuitenkin jättää.

Näistä liikkumavaroista tullaan nyt sitten seuraavat puolitoista vuotta meilläkin kättä vääntämään. Direktiivihän vahvistaa, että tekijällä on yksinoikeus teokseensa myös tietoverkoissa. Näin on ollut tähänkin asti. Tähän tekijän yksinoikeuteen on kuitenkin tiettyjä rajoituksia; on ollut tähän asti ja niitä sallitaan myös verkkomaailmassa. Suomi ja muut jäsenvaltiot saavat nyt päättää, mitkä direktiivin luettelemista rajoituksista saatetaan kansallisesti voimaan.

Direktiivin eri vaiheisiin on liittynyt paljon niin sanottua mediapeliä. Helsingin Sanomista alkaen lehdet ovat antaneet sen kuvan, että taiteilijat ja levytuottajat voittivat ja kuluttajat sekä sellaiset yhteiskunnan omistamat tahot kuin Yleisradio ja kirjastot hävisivät.

Mediapeli tulee varmaan jatkumaan myös nyt, kun kansallisen lainsäädännön sopeuttaminen alkaa. Varsin outona voi pitää sitä, jos isot mediayhtiöt edelleen suhtautuvat nuivasti tekijöiden oikeuksiin. Ovathan ne itsekin tekijänoikeuksien haltijoita ja niiden palveluksessa olevat toimittajat ja muut ammattilaiset tekijöitä. Etteivät vain sahaisi omaa oksaansa.

Direktiivi on ollut lukemattomien kompromissien tulos eikä mikään tekijänoikeuksien puolustajien selkävoitto. Kaikkien yhteinen etu on se, että ainoastaan niitä direktiivin sallimia tekijänoikeuden rajoituksia otetaan kansallisesti käyttöön, joista vallitsee riittävän laaja yksimielisyys. Miksi vaikkapa kirjastojen pitäisi automaattisesti saada kopioida teoksia ilman tekijän lupaa tai murtaa teosten digitaalisia suojauksia? Luonnollinen tapa on sopia oikeuksista tekijöiden ja kustantajien kanssa.

Äänitteiden ja nuottien verkkojakeluun liittyy vielä paljon kysymyksiä eivätkä läheskään kaikki ratkea tekijänoikeusdirektiivin tai sen kansallisen soveltamisen avulla. Oma lukunsa on esimerkiksi arvonlisäverotus; äänitteiden arvonlisävero on 22 prosenttia, samoin nuottien, jos julkaisun sivumäärä on alle 16. Mutta tekijänoikeuden luovutus on arvonlisäverosta vapaata, eikö siten myös verkkokaupassa ostettu kopiointioikeus.

Martti Heikkilä

KULTTUURIPOLITIIKKAA

Julkaistu

Politiikkahan on yhteisten asioiden hoitoa ja kulttuuri taas juontaa juurensa maanviljelyn aloittamiseen, eli elannon saannin varmistamiseen. Niinpä tätä yhteisesti suoritettavaa elinkeinon edistämistä ja varmistamista, kulttuuripolitiikkaa, suoritetaan luonnollisesti nykyisin oman alamme järjestöissä Teostossa ja ELVISissä.

jussi Oman yhdistyksemme vuosikokouksessa vahvistettiin mm. laadittu toimintasuunnitelma, jonka mukaan eräänä tavoitteenamme on saada Teoston tilitysjärjestelmä mahdollisimman oikeudenmukaiseksi ja ”läpinäkyväksi”. Emme suinkaan halua tyystin torjua tulonsiirtoja eri tilitysalueiden sisällä ja niiden kesken, mutta haluamme kaiken toteutuvan hallitusti, sekä jäsenistön ja asiakaskunnankin haluamalla tavalla. Tavoitteen toteutumista edistämme seuraavaksi Teoston vuosikokoukselle tekemällämme aloitteella. Teoston hallinnon uudistaminen ei ole tarkoitus, mutta tavoitteiden saavuttamiseksi sekin saattaa joskus tulla keinona tarpeelliseksi.

Eräänä vuosikokouksen asiana oli johtokunnan täydentäminen erovuoroisten, ja tällä kertaa muutenkin paikkansa jättäneiden, tilalle. Varapuheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti uudelleen Eero Lupari ja muista neljästä paikasta päästiinkin sitten äänestämään jopa seitsemän ehdokkaan kesken. Todella miellyttävää on, että yhteisten asioiden hoitajiksi on näin paljon halukkuutta. Nyt johtokuntaan valittiin kahden vuoden kaudeksi Timo Forsström (uusi), Jari Knuutinen (uusi) ja Jani Uhlenius (uusi), sekä yhden vuoden kaudeksi Janne Louhivuori (vanha). Kiitän johtokuntatyöskentelyn nyt jättäneitä Pia Perkiötä, Esa Niemistä ja Timo Kososta hyvästä yhteistyöstä ja panoksesta yhdistyksemme sekä koko alamme hyväksi. Uskon tämän työn jatkuvan tahollanne kullekin luontaisimmalla tavalla omalla paikallaan työskennellessään. Toivotan uudet ja vanhat johtokuntamme jäsenet tervetulleiksi seuraavalle toimintakaudelle tekemään alaamme rakentavaa kulttuuripolitiikkaa.

Koska henkilövalintojen valmistelusta käytettiin kokouksessa yksi epäilevä puheenvuoro, niin tässä yhteydessä lienee jo syytä kertoa, että seuraavassa vuosikokouksessa erovuoroisina johtokunnasta ovat puheenjohtaja Juhani Leinonen, sekä jäsenet Matti Kontio, Janne Louhivuori, Jori Nummelin ja Kirsi Snellman, joiden paikat ovat vuosikokouksen valinnan mukaisesti täytettävissä. Omalta osaltani voin jo nyt kertoa ilmeisen halukkuuteni jatkoon, sekä lähes yhtä ilmeisen valmiuteni tarvittaessa luopumaan tehtävästä. Muiden osalta en asiaa tunne. Jos jollakin jäsenistössä on tarvetta ja halukkuutta valintojen valmisteluun, niin nyt sen voi aloittaa.

Teoston perinnän, tilityksen ja raportoinnin kehittäminen, uusien tekniikoiden tuomien ongelmien hallitseminen, viestinnän uusien muotojen mukanaan tuomat asetelmat, alan kansainvälistyminen, keskittyminen ja kilpailu, piratismi, EU:n lainsäädäntö; siinä muutamia esimerkkejä tulevaisuuden haasteista. Työtä riittää kulttuuripolitiikassa!

Hyvää toimintavuota 2001 toivottaen

Jussi

P.S. Suomalaisen musiikin päivää tulisi viettää 11.3.!

Markka sisään – paljonko ulos?

Julkaistu

Keskustelu Teoston tilitysten sisältämästä ohjailusta on ollut viime aikoina vilkasta ainakin Elviksen sisällä. Samalla yhdistys on entistä selkeämmin liputtanut sen puolesta, että sellainen ohjailu, jolla suositaan joitakin musiikinlajeja, ei kuulu tilitykseen.

Perinteisesti tämä suosiminen on ollut ”heikommin toimeentulevien lajien tukemista”. Ja Elviksen sisälläkin on ollut tälle ymmärtämystä, kunhan myös heikommin toimeen tulevia kevyen musiikin lajeja suositaan eikä ainoastaan vakavaa musiikkia.

Elviksen vuoden 1999 toimintasuunnitelmassa sanottiin, että Teoston tilitysuudistuksen seurannassa ja jatkotoimissa ”kiinnitetään erityisesti huomiota siihen, minkä verran Teoston tilitysjärjestelmässä on vielä syytä olla musiikkipoliittisia kompensaatioita.”

Vuoden 2000 toimintasuunnitelmassa tämä muuttui muotoon: ”Pitkällä tähtäimellä tavoitteena on, että Teoston tilitysjärjestelmä ja hallinto saatetaan olemassaolevia voimasuhteita vastaavaksi.”

Vuoden 2001 toimintasuunnitelma on aikaisempia selkeämpi: ”ELVISin tavoitteena on saattaa Teoston perintä ja tilitys mahdollisimman tarkoin toisiaan vastaaviksi. Käytännöistä, joissa tilityksessä suositaan joitakin musiikinlajeja, tulee kokonaan luopua. Teoston jäsen- ja asiakaskunnan hyväksymiä tukitoimia voidaan suorittaa ns. kansallisten varojen puitteissa.”

Viesti on siis se, että kaikki genre-ajattelu pitää kitkeä pois Teoston tilityksistä. Joku ehkä kysyy, että eikös ne genret poistettu jo vuosia sitten. Kyllä, kyllä, mutta genre-ajattelu jäi. Sen ajattelun mukaan ns. kaupallisilta musiikin lajeilta pitää ottaa ja ns. epäkaupallisille mutta taiteellisesti arvokkaille antaa.

Teoston syyskokouksen (13.12.2000) yhteydessä pidetyssä seminaarissa pohdittiin Teoston luonnetta aatteellisena yhdistyksenä. Ennen keskustelua pitivät valmistellun puheenvuoron Teoston puolesta Otto Donner ja Jaakko Fredman, vakavan musiikin säveltäjien puolesta Kalevi Aho, kevyen musiikin tekijöiden puolesta Pentti Lasanen ja musiikkikustantajien puolesta Niko Nordström.

Kalevi Aho vastusti Teoston johtokunnan sanoittajajäsenen Jorma Toiviaisen esitystä siitä, että Teoston johtokuntaan tulisi yksi kevyen musiikin tekijä lisää ja vastaavasti vakavan musiikin säveltäjiä olisi yksi vähemmän. Ahon mukaan taloudellisesti vahvimpien intressit ylittäisivät silloin yhteiset intressit.

”Toiviaisen mallissa ei toteutuisi demokratia, vaan tuloksena olisi yhden jäsenryhmittymän pysyväksi jäävä diktatuuri”, hän sanoi. Suomen Säveltäjien puheenjohtajaa Mikko Heiniötä lainaten hän kysyi, ”minkälaisten asioiden läpiajamiseksi juuri kaupallisimmin suuntautunut musiikki tätä enemmistöä tarvitsee”.

Samoin Aho vastusti Toiviaisen esitystä siitä, että Teoston jäseneksi pääsemisen tulorajaa pitäisi korottaa siten, että tekijöillä tulisi olla vähintään 5.000 markan tilitykset vuodessa (nykyisin 2.000-3.000 mk). Ahon mielestä pitäisi kiinnittää enemmän huomiota hakijan todelliseen ammatillisuuteen, ammatilliseen osaamiseen eikä taiteellisiin näyttöihin.

Aho sanoi myös, että ”koko nykyisessä yhteiskunnassamme on monilla elämänalueilla alettu suosia yhä yksipuolisemmin niitä, joilla jo entuudestaan on eniten rahaa ja valtaa.” Yhteiskunnan pelastus löytyy hänen mukaansa marginaaleista ja niiden ”olemassaolon mahdollisuuksia myös Teostolla on ehdoton velvollisuus vaalia musiikin saralla.”

Pentti Lasanen piti Ahon puheenvuoroa melkoisena epäluottamuslauseena kevyen musiikin tekijöille. Kirjailija Erno Paasilinnaa referoiden hän korosti, että ”ainoat oppineet ovat itseoppineita – muut on opetettu”. Han katsoi, että Teoston toiminnassa pitäisi olla hallitsevana rehellisyys ja kohtuus.

Lasasen mukaan yhteistyö Teostossa on ensisijassa rahanjakoa. Tilitykset pitäisi maksaa tekijöille ja kustantajille sen mukaisesti, mitä musiikin käyttäjät kunkin teoksen käytöstä Teostolle maksavat. Tukitoimia pitäisi harjoittaa kohtuuden mukaan.

Alustusten jälkeen käydyssä yleiskeskustelussa useat elvisläiset korostivat, että Teoston tilitysten pitäisi kohdistua mahdollisimman oikein eli ns. ”markka sisään, markka ulos” -periaatteen mukaisesti. Tämä periaatehan tarkoittaa sitä, että jos musiikin käyttäjä maksaa tietyn teoksen tietystä käytöstä markan, tulee tämä markka tilittää juuri tämä teoksen tekijöille ja kustantajalle. Teoston hallinnointikulut tästä markasta saa tietysti pidättää samoin kuin enintään 10 penniä kansallisiin varoihin. Mutta ei ole oikein, jos siitä markasta lohkaistaan osa jonkin toisen teoksen tekijöille ja kustantajille.

Tilitysten ohjailussa suurin yksittäinen väline on viime vuosina muodostunut niin sanotuista tukisiirroista (viime vuonna yli 14 miljoonaa markkaa). Elviksen johtokunta päättikin kokouksessaan 26.2. tehdä Teoston kevätkokoukselle aloitteen siitä, että tukisiirroille asetetaan tietty katto, kunnes niitä koskevat periaatteet on hyväksytty osaksi tilitys- ja jakosääntöä. Aloite sisältää eräänlaisen ”markka sisään, enintään markka viisikymmentä penniä ulos” -periaatteen. Tukisiirtojen määrä voisi siten olla enintään 50 prosenttia kyseisen alueen bruttotulosta. Eli melkoisesti tukea sallii vielä tämäkin leikkuri.

Ennen seminaaria pidetyssä Teoston syyskokouksessa hyväksyttiin mm. seuraavat elvisläisten tekemät esitykset:

– Lisäyksenä vuoden 2001 toimintasuunnitelmaan; ”NCB:n ongelmallisen tilanteen vuoksi Teosto järjestää toimintavuoden aikana ylimääräisen yhdistyksen kokouksen, joka pidetään eri päivänä kuin kevätkokous tai syyskokous.” (Sittemmin Teoston johtokunta päätti, että ylimääräinen NCB-kokous pidetään samana päivänä kuin Teoston kevätkokous eli 26.4. klo 12.)

– Lisäyksenä pöytäkirjaan; ”Syyskokous toteaa, että kokouksessa esitettiin toivomus raporttiasiamiehen palkkaamisesta. Johtokunta velvoitetaan selvittämään, miten tällainen kiinnitys voidaan hyväksytyn budjetin puitteissa tehdä sekä raportoimaan selvityksen tuloksista vuoden 2001 kevätkokoukselle.”

Syyskokouksessa suoritettiin myös koeäänestys toimintasuunnitelmaan esitetystä muutoksesta, jonka mukaan matkapuhelinten soittoäänien lisensioinnissa siirryttäisiin noudattamaan mainosmusiikin lisensioinnissa sovellettua menettelyä, jonka mukaisesti tekijältä itseltään kysyttäisiin lupa, kun teosta käytetään soittoääniyhteydessä. Esityksen teki Arthur Fuhrmann (webmaster huom. Arthurland 4/2000 sisältää perusteluita) Petri Kaivannon (Tässä lehdessä toisaalla Petri kertoo miksi) kannattamana. Koeäänestyksessä sitä kannatti ainoastaan kuusi jäsentä, joten esitys hylättiin.

Samaan aikaan, kun Teoston tilitysjärjestelmää kehitetään kohti ”markka sisään, markka ulos” -periaatetta (tai sama euroina), niin maailmalta kiirivät uutiset siitä, kuinka paljon Napster kulloinkin on valmis maksamaan levy-yhtiöille, jotta sopu syntyisi nettimusiikin tekijänoikeuksista.

Suomalaisen musiikintekijän näkökulmasta nämä uutiset ovat olleet aika hämmentäviä. Eiväthän isot levy-yhtiöt voi tehdä mitään sopimuksia meidän puolestamme. Ainoa, jolle olemme antaneet valtuudet tehdä kollektiivisia sopimuksia, on Teosto.

Napster-uutisten levittäjiltä tuntuvat välillä puuttuvan kaikki tekijänoikeuslain perustiedot. Tekijällähän on yksinoikeus teokseensa, ei suinkaan millään levy-yhtiöllä. Eikä tämä yksinoikeus ole siirtynyt levy-yhtiölle, vaikka tämä olisikin saanut luvan teoksen julkaisemiseen tuottamallaan äänitteellä. Sehän on vain käyttölupa, jonka Teosto ja NCB ovat tekijän puolesta antaneet. Tätä käyttölupaa ei levy-yhtiö voi siirtää Napsterille.

Martti Heikkilä

HILSEN FRA NORGE – Hilsettä Norjasta?

Julkaistu

(Mä mistä keksisin paremman otsikon?)

Artspages International AS, Norjan ulkoministeriö ja CUIDADO järjestivät tammikuun toisella viikolla Oslossa seminaarin, jonka aiheita olivat mm.uudet teknologiat, tekijänoikeudet, ja kulttuuridiversiteetti. Tarkoituksena oli myös löytää levittää Artspages- ja CUIDADO-hankkeita.

Mikä ARTSPAGES?

Artspages on norjalaislähtöinen hanke ja yhtiö, joka tähtää musiikkialan portaalien portaaliksi ja koordinoimaan uusia teknologioita tekijöiden ja esittäjien hyödyksi. Artspagesin taustalla on paitsi ideologisia lähtökohtia myös lukuisten merkittävien yhteistyökumppanien antama uskottavuus.

Vaikka kyseessä onkin kaupallinen yritys, se lupaa palauttaa yli 75% voitoista itse tekijöille, esittäjille tai näitä edustaville yhteenliittymille ­ tähän tavoitteeseen eivät ihan kaikki maailman tekijänoikeusseuratkaan taida yltää… Tätä tarkoitusta tukemaan seminaarin päätteeksi perustettiin Norjaan rekisteröity osuuskunta, jonka jäseniksi kutsutaan aluksi vain ei-valtionalaisia yhteisöjä (non-governmental organisations) myöhemmin myös yksilöitä, jotka ovat sitoutuneet esittävien ja luovien taiteilijoiden tai muiden oikeuksien haltijoiden asioiden edistämiseen. (ELVIS kutsuttiin mukaan perustaviin jäseniin). Tällä osuuskunnalla on 40% Artspages Operations -tytäryhtiöstä, jonka toimialue on koko maailma lukuunottamatta Kiinaa, johon perustetaan toinen tytäryhtiö.

Artspagesin toiminta on käynnistymisvaiheessa, samoin kotisivut, jotka avautuvat aikanaan osoitteessa www.artspages.com.

Mikä CUIDADO?

CUIDADO on EU:n rahoittama kolmivuotinen hanke, joka liittyy kehitteillä olevaan MPEG7-standardiin, josta voi lukea lisää kirjoituksestani viimeisestä Musa.Fi -lehdestä. Lyhyesti MPEG7:ssä on kyse siitä, että kuva- ja äänitiedostoja voisi tulevaisuudessa hakea myös sisällön perusteella. MPEG7 on sisällönkuvaus- ja luettelointistandardi, se EI OLE uusi kompressointistandardi.

CUIDADO keskittyy vain musiikkiin ja ennen muuta kahteen pilottisovellukseen.

Sound Palette on tarkoitettu musiikin tekijöiden tarpeisiin eli tarkoituksena on luoda ohjelma, jolla voisi hakea ja editoida sampleja paremmin kuin millään muulla tavalla. Tavoitteena on integroida Sound Palette jo olemassa oleviin ammattilaisten käyttöympäristöihin.

Jotakin lievästi jo tämän suuntaista on IRCAMin Studio Online, johon on tallennettu 125.000 samplea luonnollisista soittimista. Studio Onlineen voi tutustua osoitteessa https://www.ircam.fr/produits/technologies/sol/. Rekisteröimättömien käyttäjien pitäisi päästä käsiksi alle kahden sekunnin sampleihin, mutta en ole vielä onnistunut tsekkaamaan, sillä Java-pohjainen sovellus vaatii toimiakseen paitsi tehokasta konetta ja yhteyttä, myös taistelua selainasetusten kanssa ja paljon RAM-muistia.

Kuluttajille suunnattu sovellus on työnimeltään Music Browser. MPEG7 ja muut uudet teknologiat mahdollistavat monenlaisia visioita. Music Browser voisi esimerkiksi oppia käyttäjänsä mausta ja tarjota kuunneltavaksi jollain parametreillä samanlaista musiikkia. Tai sitten käyttäjän pyynnöstä nimenomaan erilaista. Sitten kun musiikkitiedostojen absoluuttista sisältöä pystytään vertailemaan on mahdollista myös, että käyttäjä tallentaa kännykkäänsä pätkän biisiä leffassa tai konsertissa tai vaikkapa hyräilee mikrofoniin parhaan kykynsä mukaan, ja sitten lähettää tämän sämplen hakukoneelle, joka etsii tämän kappaleen saatavilla olevat levytykset!


Petrille ja muulle seminaariväelle MPEG7-standardia oli selvittämässä IRCAMin Vincent Puig.

NÄIN TULEVAISUUDEN, ENKÄ OLE VARMA PIDÄNKÖ SIITÄ.

Science fictionia? Ei enää montaakaan vuotta. Onneksi CUIDADO-projekti ei ole vain teknologialähtöinen, vaan musiikin tekijöiden näkemykset ja tarpeetkin halutaan ottaa huomioon jo kehitysvaiheessa. Tarkoitus on myös, että tämän sovelluksen kautta kulkevia musiikkitiedostoja voisi seurata ja siten helpottaa taistelua piratismia vastaan. Tämä perustuisi siihen, että tekijänoikeuksien haltijat pitäisivät yllä tietokantoja, joihin imuroituja musiikkitiedostoja verrattaisiin.

Oikeudenhaltijoiden kannalta tämä kaikki sisältää tietenkin paljon uhkia ja mahdollisuuksia. Olisihan se mukavaa, jos Music Browser tarjoaisi ennakkoluuloiselle anglo-amerikkalaiselle käyttäjälle käyttäjän omien mieltymysten perusteella vaikkapa suomalaista musiikkia. Valitettavasti vain nykyinen kaupallinen internet ei takaa kaikille maailman musiikin tekijöille samanlaisia mahdollisuuksia: jakelukanavien omistajat vaikuttavat väistämättä myös sisältöön.

Brittien uuden tekijäjärjestön (nykyinen BACS = entinen BASCA + kaksi muuta järjestöä = 2500 jäsentä) Mark Ayres nosti esiin eräänä uhkana sen, että uusi teknologia saattaa aiheuttaa myös plagiaattioikeudenkäyntien aallon, kun teosten vertailu automatisoituu. Ajatelkaapas lakimiesten armeijaa, joka innostuu tekemään tästä itselleen elinkeinon eli vertaamaan kuka itse asiassa onkaan ensimmäisenä säveltänyt päivän hittibiisit. Kuten jokainen vähänkin lahjakkaampi musiikintekijä ymmärtää: kaikki biisit on tehty jo moneen kertaan.


Artspages-seminaarin loppuaplodit

SEMINAARIN ANTIA

Ehdin paikalle juuri parahiksi ensimmäisen paneelikeskustelun loppuhuumaan. Tässä keskustelussa pohdittiin artistin asemaa tulevaisuuden musiikkibisneksessä. Mm.Pink Floydin ja Billy Braggin ex-manageri Peter Jennerin mukaan itse musiikkibisneksen eri osa-alueet, promootio, tuotanto, rahoitus jne. eivät sinänsä muutu miksikään, mutta ne saattavat siirtyä eri tahoille. Suurin haaste nykyisille suurille mediayhtiöille on säilyä kilpailukykyisinä rahoituslaitoksina: yhtä hyvin pankit, vakuutusyhtiöt tai paikalliset rytsölät saattavat lähteä rahoittamaan musiikkibisnestä ja pystyvät tekemään sen ehkä artistille paremmin ehdoin. Toinen huippumanageri Keith Harris (mm.Stevie Wonder) oli myös sitä mieltä, että suuret levy-yhtiöt ovat muuttuneet hyvin taiteilijavihamielisiksi ja toivoi että internet muuttuisi uhasta mahdollisuudeksi siten, että tekijät yhdistäisivät voimansa.

Suuri Suomen ystävä ja venäläinen mediapersoona Art Troitsky jyrähteli ja hauskutti:

– Listamusiikki on huonoimmillaan 30 vuoteen

– Nykyinen teollisuus ei kykene tuomaan esille uusia Beatlesin tai Bob Marleyn tasoisia taiteilijoita, vaan haluaa käyttövoimakseen vain täysin muokattavia esiintyjiä.

– Varsinkin Venäjällä osataan vain apinoida länsimaista listakamaa

– Venäjän piratismiaste on virallisesti ”vain” 65%, mutta minusta se on kyllä 98%.

Venäjänosaajat voivat muuten kuunnella Artia koko laajalla Venäjänmaalla hänen Moskovan kaiku -radioasemaltaan sekä lukea mm.Artin päätoimittamaa Venäjän Playboyta. Art Troitsky on järjestämässä marraskuussa suomalaisia bändejä esiintymään Moskovan ravintoloihin ”Art goes kapakka”-otsikon alla. Art valitteli, etteivät ryssät bonjaa, että stadin slangin kapakka on venäläisperäinen sana. Mainittakoon myös, että hänen mielestään Ismo Alanko on suhteessa lahjakkuuteen aliarvioiduin elävä taiteilija.


Mediaguru Art Troitski tilittää PapaRazziassa 17.1.2001
(RealAudio) Suomen ja Venäjän popmusiikkimieltymyksiään.
Koko haastattelu videona! (Quicktime)

TEKIJÄT LOBBAAMAAN

Toisen seminaaripäivän avasi Kopioston toimitusjohtaja Tarja Koskinen-Olsson rautaisannoksella kansainvälisen lainsäädännön nykytilasta. Hänhän koordinoi 6 maan VERDI-projektia ja on suostunut Artspagesin neuvoa-antavaan toimikuntaan. Tarja sai paljon kiitosta selkeästä esityksestään.

Tarjan mielestä tekijänoikeutta väitetään osin syystäkin monimutkaiseksi asiaksi. Siitä pitäisikin tehdä mahdollisimman yksinkertaista ja läpinäkyvää. Pohjimmiltaan teosten sähköisessä kaupassa on kyse vain kahdesta oikeudesta: kopioinnista ja yleisön saataville laittamisesta. Nykyisen kansainvälisen tekijänoikeuden pohjana ovat YK:n tekijänoikeusjärjestö WIPOn sopimukset vuodelta 1996. EU sai tekijänoikeusdirektiivinsä vasta tätä kirjoittaessa helmikuussa valmiiksi, kun USA:n Digital Millennium Copyright Act tuli voimaan jo 1998.

Tarjan mielestä edellytykset sähköisen kaupan menestymiselle ovat mekanismien luominen piratismia vastaan ja WIPOn sopimusten globaali ratifiointi. Toivottavaa olisi myös, että maailman kauppajärjestö WTO ottaisi aktiivisemman roolin tekijänoikeuksien puolustajana, koska sillä olisi enemmän kykyä painostaa kaikkia maita ruotuun kunnioittamaan tekijänoikeutta.

Paneelikeskustelussa Tarja Koskinen-Olsson painotti, että on esittäjien ja tekijöiden panos lobbaustyössä on ratkaisevaa. Kukaan poliitikko ei sääli suuria yhtiöitä, yhdistyksiä tai näiden lakimiehiä. Tekijänoikeus tarvitsee kasvot.

KEHITYSMAIDEN ONGELMIA JA KIINALAISIA JUTTUJA

Seminaarissa oli myös huomattava kiinalainen delegaatio ja runsas osanotto mm. Brasiliasta ja eri Afrikan maista. Muusikoiden asema maissa, joissa ei ole toimivaa tekijänoikeutta on todella vaikea. Hieman kärjistäen: afrikkalaisten ykköstähtien pitää repiä elantonsa heimopäälliköiden hääkeikoista ja kyläjuhlista, vaikka heidän äänitteitään myytäisiin joka kadunkulmassa ja soitettaisiin medioissa. Tansaniassa ei edes ole tekijänoikeusseuraa ja Ghanan ”Teoston” Jonathan Cudjoe kertoi, että perintä yrittäjiltä on todella tahmeaa, viime vuoden laskutus oli vain n. 200.000 USD. Ghanan ykkösartisti on myynyt 5000 laillista äänitettä, loput 99% piraatteja.

Myös kiinalaisen supertähden levy-yhtiön johtaja Gary Chen kertoi, että menestynyt kiinalainen äänite myy parhaimmillaan 100.000 laillista kopiota ja 500.000 laitonta. Michael Jackson myy helposti kymmenenkin miljoonaa, sataprosenttisesti piraatteja. Kiinan nuoret yhtiöt odottavat yhteistyökumppaneita, ennen muuta rahaa ja tuottajia, lännestä. Tällä hetkellä vielä toiminta on kohtuullisen mahdotonta, sillä valtiolla on jakelun ja kustannustoiminnan monopoli. Kiinalaiset ovat kuitenkin kovin toiveikkaita ja uskovat, että Kiinan markkinoiden avautuminen alkaa nimenomaan musiikkiteollisuudesta. Uutta tekijänoikeuslainsäädäntöä on saatu viime aikoina Kiinassakin voimaan ja jopa musiikin internetkäyttöäkin on jo lisensioitu.

Nigerian tekijänoikeusseuran johtajat valittivat, että WIPOssa kehitysmaita edustavat väärät miehet, joilla ei ole ansioita kulttuurin ja tekijänoikeuden aloilta. Heidän mielestään suuret yhtiöt kolonisoivat kehitysmaita ja paikalliseen musiikkiin ei satsata. Kuulostaako tutulta?

Amerikkalainen muusikko David Rothenberg (joka kiirehti Oslosta keikalle Helsingin Kiasmaan) totesi:

– Ääniteteollisuus on kiinnostunut vain hiukan poikkeavasta musiikista ja kutsuu sitä maailmanmusiikiksi. Vaarallista on, että nykyinen teollisuus mittaa musiikin arvoa vain rahassa.

David piristi seminaaria esittelemällä tunnetun tekijänoikeudenriiston, joka varmasti vielä puhuttaa pitkään. Kyseessähän on ranskalaisen Deep Forestin ensimmäinen single Sweet Lullaby, joka myi yli 4 miljoonaa kopiota. Se perustuu etnomusikologi Hugo Zempin kenttänauhoituksiin, joita UNESCO julkaisi levynä 70-luvulla. Ranskalaiset tekijät pyysivät Zempiltä lupaa pygmien musiikkiin, antaen valheellisesti ymmärtää, että kyseessä olisi epäkaupallinen projekti ja ilmeisesti saivatkin jonkinasteisen luvan. Sweet Lullaby sen sijaan perustuu kansanlauluun, joka ei ole Afrikkaa nähnytkään, eikä Deep Forestilla ainakaan alunperin ollut mitään lupaa tämän äänitteen kierrätykseen. Se on nimittäin äänitetty Salomonsaarilla vuosina 1969-70 ja ainakin esittäjän nimi lie tiedossa (ja mistä sen tietää vaikkei kyseessä olisikaan puhtaasti kansansävelmä) alkuperäisellä äänitteellä ”Solomon Islands: Fataleka and Baegu music from Malaita”. Tämä kaunis oseanialainen laulu toi miljoonia Michel Sanchezille ja Eric Mouquetille eli Deep Forestille. Koska kansainvälinen tekijänoikeuslainsäädäntö on vasta unelman asteella, niin tietenkään penniäkään ei ole mennyt Salomonsaarille ja Deep Forestin biisiä on sittemmin käytetty ainakin shampoo-, CocaCola-, auto- ja Body Shop -mainoksissa…

Tarina ei lopu tähän… Norjassa kun oltiin, sopi erinomaisesti ottaa esiin se, että norjalainen saksofonisti Jan Garbarek teki levylleen Visible World instrumentaaliversion tästä melodiasta ja nimesi sen ”Pygmy Lullaby”. Kaiken kukkuraksi hän sai sen rekisteröityä Norjassa 50% osuuksiin oikeuttavaksi sovitukseksi (nykyään Teostossa mahdoton) ja nyt aiheesta käräjöidään ainakin Garbarekin ja ranskalaisten välillä.

Tarinasta lisää vaikkapa tässä.


Ääniteteollisuus on kiinnostunut vain hiukan
poikkeavasta musiikista ja kutsuu sitä maailmanmusiikiksi.
Vaarallista on, että nykyinen teollisuus mittaa
musiikin arvoa vain rahassa, sanoo David Rothenberg

DIGITOINTIA JA PORTAALEJA

Vastaavat vääryydet varmasti lisääntyvät, kun eri maiden kansanmusiikkiarkistot digitoidaan yleisön vapaasti imuroitavaksi. On todella kiire saada aikaan koko maailmalle yhteiset tekijänoikeuslait, muuten kulttuuri-imperialismi vain pahenee.

Digitointihankkeitaan esittelivät useat seminaarin osallistujat eri mantereilta.

Wayne Williams kertoi mittavasta afrikkalaisten nauhoitusten arkistosta ILAMista ja totesi, että tekijänoikeusasioita ei ole oikein ollut aikaa pohtia, kun on kiire pelastaa ainutlaatuiset tallenteet rapistuvilta nauhoilta. SKAPin Roger Wallis ja manageri Peter Jenner jyrähtelivät: ”Perustakaa kustannusyhtiö ja rekisteröikää kaikki kansansävelmät, jotta rahat jäisivät edes osin oikeaan maahan! Osa tuloista on annettava yhteisöille, joista musiikki on peräisin!”.

Myös kiinalaiset ovat aloittaneet kansanmusiikkiarkistojen julkaisun internetissä. China Music Network (LINKKI TOIMII, kun otat selaimessa STYLESHEETit pois päältä) aloitti hallituksen luvalla vuosi sitten ja toukokuussa luvassa pitäisi olla englanninkielinen versio. Toimitusjohtaja Yang Guobinin mukaan tavoitteena on viidessä vuodessa vähintään miljoonan biisin kirjasto, joka sisältäisi myös ulkomaista musiikkia, kunhan tekijänoikeusasiat saadaan kuntoon. MP3-tiedostoja sieltä myydään vain rekisteröityneille käyttäjille luottokorttia vastaan.

Brasilialainen yhtiö Baluarte suunnittelee myös suuria kirjojen ja musiikin nettijakelun suhteen ja tulevan portaalin osoite on www.culturalmarket.com. Ylipäätään brasilialaisten usko sähköisen kaupan kasvuun on kova ja heillä on esittää uskonsa tueksi vakuuttavia kasvulukuja. Esimerkiksi Etelä-Amerikan 20 miljoonasta nettikäyttäjästä kaksi kolmasosaa on brasilialaisia ja heistä 1,8 miljoonaa on ostanut levyjä netistä viimeisen 3 kuukauden aikana. Jo toimivia tärkeitä brasilialaisen musiikin portaaleja ovat www.MusicaBR.com.br ja www.mp3box.com.br. Niistä imuroitiin pelkästään viime marraskuun aikana yhteensä 90 miljoonaa äänitettä.

Eräs maailman suurimmista museokeskuksista on amerikkalainen Smithsonian Institute, joka myös on aktiivinen tällä saralla. Jon Kertzer kertoi, että uusi hanke World Music Net pyrkii auttamaan eri maiden kansanmusiikkiarkistojen digitointia ja yleisön saataville tuomista. Rockefellerin säätiö tukee huomattavasti ja yhteistyötä Artspagesin kanssa pidetään mahdollisena.

Varteenotettava maailmanmusiikkiportaali on myös ranskalainen nettilehti www.mondomix.org. Se on toiminut vuodesta 1998 voittoa tavoittelemattomana yhtiönä Ranskan SACEMin ja kahden ministeriön tuella ja pyrkimyksenä on laajentua TV-ohjelmaksi ja webcastingiksi sekä tilausmaksujen ansiosta myös omavaraiseksi.

GLOBAALIA MEININKIÄ

Tiago de Oliveira Pinto Brasilian kulttuuri-instituutista kertoi, että kaikki Brasilian etniset ryhmät ovat järjestäytyneet yhdistyksiksi, mikä helpottaa yhteistyötä ja tekijänoikeuksien käsittelyä. Hänenkin pelkonsa oli, että musiikkiteollisuus suhtautuu kehitysmaiden kansanperinteeseen samoin kuin lääketeollisuus patentoidessaan ”löytämiään” luonnonlääkkeitä. Keskusteluissa puhuttiin myös alkuperäiskansojen erilaisista tekijänoikeuskäsityksistä: jotkut kansat uneksivat musiikkia tai pitävät musiikin lahjoittamista yleisenä…

Marie-Agnes Beau on yhtä kuin ranskalaisen musiikin tiedotuskeskus Lontoossa. Hän kertoi, että ranskalaiset käyttävät kaiken osoitteettoman rahan SACEMista ja ADAMista maailmanmusiikkibändien kiertuetukiin. He kuitenkin edellyttävät tällöin levy-yhtiöiden ja kustantajien sitoutumista maailmanlaajuiseen jakeluun ja promootioon. Villiltä kuulosti myös se, että ranskalaista räppiä ja hiphoppia viedään järjestämällä ”lehdistötilaisuuksia” englantilaisissa kouluissa.

Ranskassa on jo pitkät perinteet laajamittaiseen musiikkiviennin tukemiseen, mutta aluksi ongelmana oli se, että poliitikkojen käsitys ranskalaisesta musiikista rajoittui ranskalaiseen chansoniin. Poliitikot kyselivät, että miksi kunnon ranskalaisten rahoilla lähetetään kaiken maailman mutakuonoja edustamaan Ranskaa. Gipsy Kingsien, Les Negresses Vertesien, Mano Negran ja Patricia Kaasin kansainvälinen menestys tukki useimpien suut, mutta Marie-Agnesin mielestä lopullisesti työ helpottui vasta jalkapallon maailmanmestaruuden ansioista. Zinedine Zidanen ansiosta nyt virallinenkin Ranska on ylpeä viedessään monikulttuurisuutta ja ulkomaankauppaministeriökin on herännyt avaamaan kukkaronnyörejään.

Norjassa muuten sekä indie-tuottajien FONO että ylikansallisten IFPI, paikalliset SOLO/Muusikkojen liitto, ELVISin sisarseura NOPA sekä Norjan MIC ovat lyöneet hynttyyt yhteen perustamalla Export Music Norway Oy:n. Norjalaisia selvästi tökkii viime aikojen lievä suomalais- ja tanskalaismenestys hittilistoilla. Norjalaisten kosto tulee olemaan hirmuinen…

LOPPUSALDO

Norja ja Oslo jäi näkemättä, sillä seminaaripäivät olivat pitkiä, hotelli hevonkuusessa ja puhuttavaa riitti niin kauan kuin vain pysyi valveilla. Oli todella hienoa tutustua moniin hyviin ihmisiin kaukaisista maista ja suunnitella oikeudenmukaisempaa maailmaa. Toivon todella, että Artspagesin hanke luoda tekijä- ja esittäjälähtöinen jakelukanava onnistuu.

NUOTTIEN NETTIJAKELU KEHITTYY…

Kaupallinen nuottijakelu siirtyy takuuvarmasti kokonaan nettiin heti kun suojaus- ja maksumenetelmät ovat kunnossa. Siinä eivät jarruta edes yhteysnopeudet, sillä nuottitiedostot ovat niin pieniä, että niitä saa imuroitua vauhdikkaasti vaikka kuinka antiikkisella modeemilla. Paperinuottiin verrattuna nämä uudet nettinuotit ovat ylivoimaisia, sillä niitä voi mm.kuunnella ja transponoida ennen tulostamista, mikäli nuotin julkaisija on niin halunnut.

Askeleen muita systeemejä edellä on Sibelius-nuotinnusohjelma ja sen plug-in -versio Scorch, joissa edellämainittu on jo todellisuutta. Jotta voisi myydä nuottejaan Sibelius/Scorch -muodossa, ne on annettava myyntiin Sibelius Groupin sivustolle https://www.scorchmusic.com/. Hinnoittelu on toistaiseksi kiinteä Sibelius Groupin määräämä ja tekijä saa tuloista puolet. Ilmaisena sieltä löytyy myös runsaasti nuotteja, mm. pari puheenjohtajamme Juhani Leinosen puhallinorkesteribiisiä!

Igor Engraver on ruotsalaisen säveltäjän, Peter Bengtsonin, vastaus kaupallisille ohjelmille ja sitä on jo kehuttu ainakin Finalea paremmaksi. Ennen muuta hinta on lyömätön, sillä Igor on ja tulee olemaan ilmainen ohjelma: NoteHeads AB odottaa tuloja vasta kauttaan tapahtuvasta nuottimyynnistä. Igor Engraver toimii vasta Macintosheissa, mutta Igorilla tehtyjä nuotteja voi jo avata ja printata PC:lläkin. NoteHeadsin takana on sen työntekijöiden lisäksi Esa-Pekka Salonen ja ruotsalaisia investojia.

Tällä hetkellä kaikista pyyteettömämmältä vaikuttaa WEDELMUSIC (Web Delivering of Music Scores) -niminen hanke. Se tähtää luomaan musiikin kuvaamiselle XML-pohjaisen standardikielen eli uuden tiedostomuodon, joka ratkaisisi lopullisesti musiikin nettijakelun ongelmat. Siihen voisi konvertoida myös jo olemassa olevia tiedostomuotoja kuten MIDIä, Finale- ja Sibelius-tiedostoja etc. Luvassa on myös monia toimintoja, joita Igorista ja Sibeliuksesta ei vielä löydy. Mukana olevat kustantajat painottanevat varmasti ratkaisujen luomista sähköisen kaupan sujumiseen ja tekijänoikeuksien suojaamiseen. Tämän hankkeen hedelmät tulevat ilmeisesti myös enimmäkseen ilmaiseksi koko maailman käyttöön, mutta se on vielä alkuvaiheessaan: ensimmäinen konferenssi pidetään joulukuussa. Tärkeimpiä projektin osallistujia ovat mm. IRCAM, Firenzen Yliopisto, Italian BMG Ricordi ja Fraunhofer-instituutti.

(Valitettavasti SMOKin suunnitelmat jakaa nuotteja maksua vastaan staattisina PDF-tiedostoina ovat näihin jo todellisuutta oleviin hankkeisiin verrattuna mielestäni täysin vanhentuneita.)

TIMO FORSSTRÖM – PUHALTAA HENKEÄ ISKELMÄÄN

Julkaistu


Timo Forsström oli Elvis ry:n johtokunnassa 1996-98,
jäi sen jälkeen kiireisiinsä vedoten pois, mutta suostui
nyt jälleen ehdokkaaksi ja valittiin johtokuntaan
seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi.

 

Toisaalta tulee sovitettua puhallinorkesterille koko ajan jotain. Viime vuonna syntyi joitakin sävellyksiä, mutta nyt vähään aikaan ei ole tullut mitään. Aika on mennyt iskelmien parissa.

Millaisia iskelmäprojekteja on paraikaa menossa? Tai tulossa?

Niistä ei viitsi kauheesti puhua ennen kuin ne on totta. Yleisesti ottaen: teen pääasiassa Jorma Toiviaisen kanssa, hänen kanssaan ideoin biisejä. Samalla mietitään kelle niitä tarjoaisi. Paljon muiden kanssa en ole ehtinyt tehdä. Se on kuitenkin harrastus; päivät täyttyy kaikesta muusta. Viimeisin juttu minkä pitäisi olla kohta valmis, on Hietasen Pentin levy.

Kerro solisteista, jotka ovat levyttäneet biisejäsi. Syksyn Sävel -finaalissahan 1999 oli mukana yksi sun sävellys?

Joo, Marionin Oven aukaisin. Se oli tällasia hauskoja sattumia. Maarit Peltoniemen viimeksi ilmestyneellä levyllä on pari biisiä, Jouni Keroselle on tehty… T.T. Purontaka, Anna Eriksson, Jouni Apajainen (Suomen tähti 1999). Biisejä on odottelemassa, kun levy-yhtiöt on ottaneet niitä hyllyyn. Ei tiedä sitten mihin niitä menee. Sen takia on hankala kertoa niistä etukäteen.

Biisisi eivät ole tilaustöitä?

Ei. Kun tuottajien kanssa on tekemisissä, niin harvoin suoranaisesti tilataan. Vinkkiä annetaan kelle voisi tarjota. Siltä pohjalta se pyörii. Kyllä tilataankin, mutta tuottajan harkittavaksi se jää.

Olit Elviksen johtokunnassa yhden kauden. Kiinnostaako järjestötoiminta yleensäkin?

Kyllä se kiinnostaa tällä musapuolella, koska on niin selkeitä asioita ajettavana, tekijänoikeusasiat ja muut, joiden kanssa jotkut ihmiset joutuu koko ajan kamppailemaan. Siinä on kiva olla mukana, sen kaksivuotiskauden aikana sen totesin. No, sitten tuli kaikkea muuta; huomasi että aikaa on hirveen vähän. Siihen pitäis pystyä uhrautumaan.

Onko jokin yleinen epäkohta tai ongelma, mikä koskee suakin tällä hetkellä?

Kun tää ei ole mulle kuitenkaan leipätyö, niin pienemmät ongelmat ei haittaa niin kauan kuin homma toimii. Biisintekijänä koskettaa tämä kustannustoiminta; mun mielestä se on Suomessa edelleen lapsenkengissä. Ehkä se johtuu siitä, että markkinat on mitä on ja ne sanelee miten homma toimi. Se on asia mikä aiheuttaa välillä hämmästystä, kustantajan rooli nimenomaan.

Sehän on edelleen varsin epäselvä, vaikka kehitystä parempaan on ainakin tapahtuvinaan?

En tiedä… Uutta takavuosiin verrattuna on esim. Warnerin kustantamo, joka toimii ikään kuin itsekseen. En ole kuitenkaan ihan vakuuttunut miten ne on onnistuneet siinä. Aika monet muut kustantajathan on selkeesti levy-yhtiöiden sivukonttoreita, ei varsinaisia kustantajia.

Oletko tehnyt iskelmistäsi kustannussopimuksia, ja onko nuotteja julkaistu?

Olen tehnyt, mutta en ole varma onko julkaistu. (Nauraa.) Puhallinmusiikin kautta kustannustoiminta on paljon selkeempää, koska siellä ihan oikeesti levitetään nuotteja. Mullahan on itselläni kustantamo, Blosari-kustannus, jonka kanssa tehdään ihan oikeeta nuotin kanssa toimivaa kustannustyötä. Levyt on sillä puolella sivutuote: nuottia myydään ja levy syntyy jos syntyy.

Millä sävellät?

Työkalut löytyy tietokoneen ympäriltä. Iskelmien kanssa käytän sekvensseriohjelmia. Nuottipuoli syntyy Finale-ohjelmalla ja olen vähän Sibeliukseenkin tutustunut. Moniraituri, 8-raitainen mini-disc, on demoja varten. Kotipajameininkiä.