Musiikintekijät -logo

HILSEN FRA NORGE - Hilsettä Norjasta?

HILSEN FRA NORGE – Hilsettä Norjasta?

(Mä mistä keksisin paremman otsikon?)

Artspages International AS, Norjan ulkoministeriö ja CUIDADO järjestivät tammikuun toisella viikolla Oslossa seminaarin, jonka aiheita olivat mm.uudet teknologiat, tekijänoikeudet, ja kulttuuridiversiteetti. Tarkoituksena oli myös löytää levittää Artspages- ja CUIDADO-hankkeita.

Mikä ARTSPAGES?

Artspages on norjalaislähtöinen hanke ja yhtiö, joka tähtää musiikkialan portaalien portaaliksi ja koordinoimaan uusia teknologioita tekijöiden ja esittäjien hyödyksi. Artspagesin taustalla on paitsi ideologisia lähtökohtia myös lukuisten merkittävien yhteistyökumppanien antama uskottavuus.

Vaikka kyseessä onkin kaupallinen yritys, se lupaa palauttaa yli 75% voitoista itse tekijöille, esittäjille tai näitä edustaville yhteenliittymille ­ tähän tavoitteeseen eivät ihan kaikki maailman tekijänoikeusseuratkaan taida yltää… Tätä tarkoitusta tukemaan seminaarin päätteeksi perustettiin Norjaan rekisteröity osuuskunta, jonka jäseniksi kutsutaan aluksi vain ei-valtionalaisia yhteisöjä (non-governmental organisations) myöhemmin myös yksilöitä, jotka ovat sitoutuneet esittävien ja luovien taiteilijoiden tai muiden oikeuksien haltijoiden asioiden edistämiseen. (ELVIS kutsuttiin mukaan perustaviin jäseniin). Tällä osuuskunnalla on 40% Artspages Operations -tytäryhtiöstä, jonka toimialue on koko maailma lukuunottamatta Kiinaa, johon perustetaan toinen tytäryhtiö.

Artspagesin toiminta on käynnistymisvaiheessa, samoin kotisivut, jotka avautuvat aikanaan osoitteessa www.artspages.com.

Mikä CUIDADO?

CUIDADO on EU:n rahoittama kolmivuotinen hanke, joka liittyy kehitteillä olevaan MPEG7-standardiin, josta voi lukea lisää kirjoituksestani viimeisestä Musa.Fi -lehdestä. Lyhyesti MPEG7:ssä on kyse siitä, että kuva- ja äänitiedostoja voisi tulevaisuudessa hakea myös sisällön perusteella. MPEG7 on sisällönkuvaus- ja luettelointistandardi, se EI OLE uusi kompressointistandardi.

CUIDADO keskittyy vain musiikkiin ja ennen muuta kahteen pilottisovellukseen.

Sound Palette on tarkoitettu musiikin tekijöiden tarpeisiin eli tarkoituksena on luoda ohjelma, jolla voisi hakea ja editoida sampleja paremmin kuin millään muulla tavalla. Tavoitteena on integroida Sound Palette jo olemassa oleviin ammattilaisten käyttöympäristöihin.

Jotakin lievästi jo tämän suuntaista on IRCAMin Studio Online, johon on tallennettu 125.000 samplea luonnollisista soittimista. Studio Onlineen voi tutustua osoitteessa http://www.ircam.fr/produits/technologies/sol/. Rekisteröimättömien käyttäjien pitäisi päästä käsiksi alle kahden sekunnin sampleihin, mutta en ole vielä onnistunut tsekkaamaan, sillä Java-pohjainen sovellus vaatii toimiakseen paitsi tehokasta konetta ja yhteyttä, myös taistelua selainasetusten kanssa ja paljon RAM-muistia.

Kuluttajille suunnattu sovellus on työnimeltään Music Browser. MPEG7 ja muut uudet teknologiat mahdollistavat monenlaisia visioita. Music Browser voisi esimerkiksi oppia käyttäjänsä mausta ja tarjota kuunneltavaksi jollain parametreillä samanlaista musiikkia. Tai sitten käyttäjän pyynnöstä nimenomaan erilaista. Sitten kun musiikkitiedostojen absoluuttista sisältöä pystytään vertailemaan on mahdollista myös, että käyttäjä tallentaa kännykkäänsä pätkän biisiä leffassa tai konsertissa tai vaikkapa hyräilee mikrofoniin parhaan kykynsä mukaan, ja sitten lähettää tämän sämplen hakukoneelle, joka etsii tämän kappaleen saatavilla olevat levytykset!


Petrille ja muulle seminaariväelle MPEG7-standardia oli selvittämässä IRCAMin Vincent Puig.

NÄIN TULEVAISUUDEN, ENKÄ OLE VARMA PIDÄNKÖ SIITÄ.

Science fictionia? Ei enää montaakaan vuotta. Onneksi CUIDADO-projekti ei ole vain teknologialähtöinen, vaan musiikin tekijöiden näkemykset ja tarpeetkin halutaan ottaa huomioon jo kehitysvaiheessa. Tarkoitus on myös, että tämän sovelluksen kautta kulkevia musiikkitiedostoja voisi seurata ja siten helpottaa taistelua piratismia vastaan. Tämä perustuisi siihen, että tekijänoikeuksien haltijat pitäisivät yllä tietokantoja, joihin imuroituja musiikkitiedostoja verrattaisiin.

Oikeudenhaltijoiden kannalta tämä kaikki sisältää tietenkin paljon uhkia ja mahdollisuuksia. Olisihan se mukavaa, jos Music Browser tarjoaisi ennakkoluuloiselle anglo-amerikkalaiselle käyttäjälle käyttäjän omien mieltymysten perusteella vaikkapa suomalaista musiikkia. Valitettavasti vain nykyinen kaupallinen internet ei takaa kaikille maailman musiikin tekijöille samanlaisia mahdollisuuksia: jakelukanavien omistajat vaikuttavat väistämättä myös sisältöön.

Brittien uuden tekijäjärjestön (nykyinen BACS = entinen BASCA + kaksi muuta järjestöä = 2500 jäsentä) Mark Ayres nosti esiin eräänä uhkana sen, että uusi teknologia saattaa aiheuttaa myös plagiaattioikeudenkäyntien aallon, kun teosten vertailu automatisoituu. Ajatelkaapas lakimiesten armeijaa, joka innostuu tekemään tästä itselleen elinkeinon eli vertaamaan kuka itse asiassa onkaan ensimmäisenä säveltänyt päivän hittibiisit. Kuten jokainen vähänkin lahjakkaampi musiikintekijä ymmärtää: kaikki biisit on tehty jo moneen kertaan.


Artspages-seminaarin loppuaplodit

SEMINAARIN ANTIA

Ehdin paikalle juuri parahiksi ensimmäisen paneelikeskustelun loppuhuumaan. Tässä keskustelussa pohdittiin artistin asemaa tulevaisuuden musiikkibisneksessä. Mm.Pink Floydin ja Billy Braggin ex-manageri Peter Jennerin mukaan itse musiikkibisneksen eri osa-alueet, promootio, tuotanto, rahoitus jne. eivät sinänsä muutu miksikään, mutta ne saattavat siirtyä eri tahoille. Suurin haaste nykyisille suurille mediayhtiöille on säilyä kilpailukykyisinä rahoituslaitoksina: yhtä hyvin pankit, vakuutusyhtiöt tai paikalliset rytsölät saattavat lähteä rahoittamaan musiikkibisnestä ja pystyvät tekemään sen ehkä artistille paremmin ehdoin. Toinen huippumanageri Keith Harris (mm.Stevie Wonder) oli myös sitä mieltä, että suuret levy-yhtiöt ovat muuttuneet hyvin taiteilijavihamielisiksi ja toivoi että internet muuttuisi uhasta mahdollisuudeksi siten, että tekijät yhdistäisivät voimansa.

Suuri Suomen ystävä ja venäläinen mediapersoona Art Troitsky jyrähteli ja hauskutti:

– Listamusiikki on huonoimmillaan 30 vuoteen

– Nykyinen teollisuus ei kykene tuomaan esille uusia Beatlesin tai Bob Marleyn tasoisia taiteilijoita, vaan haluaa käyttövoimakseen vain täysin muokattavia esiintyjiä.

– Varsinkin Venäjällä osataan vain apinoida länsimaista listakamaa

– Venäjän piratismiaste on virallisesti ”vain” 65%, mutta minusta se on kyllä 98%.

Venäjänosaajat voivat muuten kuunnella Artia koko laajalla Venäjänmaalla hänen Moskovan kaiku -radioasemaltaan sekä lukea mm.Artin päätoimittamaa Venäjän Playboyta. Art Troitsky on järjestämässä marraskuussa suomalaisia bändejä esiintymään Moskovan ravintoloihin ”Art goes kapakka”-otsikon alla. Art valitteli, etteivät ryssät bonjaa, että stadin slangin kapakka on venäläisperäinen sana. Mainittakoon myös, että hänen mielestään Ismo Alanko on suhteessa lahjakkuuteen aliarvioiduin elävä taiteilija.


Mediaguru Art Troitski tilittää PapaRazziassa 17.1.2001
(RealAudio) Suomen ja Venäjän popmusiikkimieltymyksiään.
Koko haastattelu videona! (Quicktime)

TEKIJÄT LOBBAAMAAN

Toisen seminaaripäivän avasi Kopioston toimitusjohtaja Tarja Koskinen-Olsson rautaisannoksella kansainvälisen lainsäädännön nykytilasta. Hänhän koordinoi 6 maan VERDI-projektia ja on suostunut Artspagesin neuvoa-antavaan toimikuntaan. Tarja sai paljon kiitosta selkeästä esityksestään.

Tarjan mielestä tekijänoikeutta väitetään osin syystäkin monimutkaiseksi asiaksi. Siitä pitäisikin tehdä mahdollisimman yksinkertaista ja läpinäkyvää. Pohjimmiltaan teosten sähköisessä kaupassa on kyse vain kahdesta oikeudesta: kopioinnista ja yleisön saataville laittamisesta. Nykyisen kansainvälisen tekijänoikeuden pohjana ovat YK:n tekijänoikeusjärjestö WIPOn sopimukset vuodelta 1996. EU sai tekijänoikeusdirektiivinsä vasta tätä kirjoittaessa helmikuussa valmiiksi, kun USA:n Digital Millennium Copyright Act tuli voimaan jo 1998.

Tarjan mielestä edellytykset sähköisen kaupan menestymiselle ovat mekanismien luominen piratismia vastaan ja WIPOn sopimusten globaali ratifiointi. Toivottavaa olisi myös, että maailman kauppajärjestö WTO ottaisi aktiivisemman roolin tekijänoikeuksien puolustajana, koska sillä olisi enemmän kykyä painostaa kaikkia maita ruotuun kunnioittamaan tekijänoikeutta.

Paneelikeskustelussa Tarja Koskinen-Olsson painotti, että on esittäjien ja tekijöiden panos lobbaustyössä on ratkaisevaa. Kukaan poliitikko ei sääli suuria yhtiöitä, yhdistyksiä tai näiden lakimiehiä. Tekijänoikeus tarvitsee kasvot.

KEHITYSMAIDEN ONGELMIA JA KIINALAISIA JUTTUJA

Seminaarissa oli myös huomattava kiinalainen delegaatio ja runsas osanotto mm. Brasiliasta ja eri Afrikan maista. Muusikoiden asema maissa, joissa ei ole toimivaa tekijänoikeutta on todella vaikea. Hieman kärjistäen: afrikkalaisten ykköstähtien pitää repiä elantonsa heimopäälliköiden hääkeikoista ja kyläjuhlista, vaikka heidän äänitteitään myytäisiin joka kadunkulmassa ja soitettaisiin medioissa. Tansaniassa ei edes ole tekijänoikeusseuraa ja Ghanan ”Teoston” Jonathan Cudjoe kertoi, että perintä yrittäjiltä on todella tahmeaa, viime vuoden laskutus oli vain n. 200.000 USD. Ghanan ykkösartisti on myynyt 5000 laillista äänitettä, loput 99% piraatteja.

Myös kiinalaisen supertähden levy-yhtiön johtaja Gary Chen kertoi, että menestynyt kiinalainen äänite myy parhaimmillaan 100.000 laillista kopiota ja 500.000 laitonta. Michael Jackson myy helposti kymmenenkin miljoonaa, sataprosenttisesti piraatteja. Kiinan nuoret yhtiöt odottavat yhteistyökumppaneita, ennen muuta rahaa ja tuottajia, lännestä. Tällä hetkellä vielä toiminta on kohtuullisen mahdotonta, sillä valtiolla on jakelun ja kustannustoiminnan monopoli. Kiinalaiset ovat kuitenkin kovin toiveikkaita ja uskovat, että Kiinan markkinoiden avautuminen alkaa nimenomaan musiikkiteollisuudesta. Uutta tekijänoikeuslainsäädäntöä on saatu viime aikoina Kiinassakin voimaan ja jopa musiikin internetkäyttöäkin on jo lisensioitu.

Nigerian tekijänoikeusseuran johtajat valittivat, että WIPOssa kehitysmaita edustavat väärät miehet, joilla ei ole ansioita kulttuurin ja tekijänoikeuden aloilta. Heidän mielestään suuret yhtiöt kolonisoivat kehitysmaita ja paikalliseen musiikkiin ei satsata. Kuulostaako tutulta?

Amerikkalainen muusikko David Rothenberg (joka kiirehti Oslosta keikalle Helsingin Kiasmaan) totesi:

– Ääniteteollisuus on kiinnostunut vain hiukan poikkeavasta musiikista ja kutsuu sitä maailmanmusiikiksi. Vaarallista on, että nykyinen teollisuus mittaa musiikin arvoa vain rahassa.

David piristi seminaaria esittelemällä tunnetun tekijänoikeudenriiston, joka varmasti vielä puhuttaa pitkään. Kyseessähän on ranskalaisen Deep Forestin ensimmäinen single Sweet Lullaby, joka myi yli 4 miljoonaa kopiota. Se perustuu etnomusikologi Hugo Zempin kenttänauhoituksiin, joita UNESCO julkaisi levynä 70-luvulla. Ranskalaiset tekijät pyysivät Zempiltä lupaa pygmien musiikkiin, antaen valheellisesti ymmärtää, että kyseessä olisi epäkaupallinen projekti ja ilmeisesti saivatkin jonkinasteisen luvan. Sweet Lullaby sen sijaan perustuu kansanlauluun, joka ei ole Afrikkaa nähnytkään, eikä Deep Forestilla ainakaan alunperin ollut mitään lupaa tämän äänitteen kierrätykseen. Se on nimittäin äänitetty Salomonsaarilla vuosina 1969-70 ja ainakin esittäjän nimi lie tiedossa (ja mistä sen tietää vaikkei kyseessä olisikaan puhtaasti kansansävelmä) alkuperäisellä äänitteellä ”Solomon Islands: Fataleka and Baegu music from Malaita”. Tämä kaunis oseanialainen laulu toi miljoonia Michel Sanchezille ja Eric Mouquetille eli Deep Forestille. Koska kansainvälinen tekijänoikeuslainsäädäntö on vasta unelman asteella, niin tietenkään penniäkään ei ole mennyt Salomonsaarille ja Deep Forestin biisiä on sittemmin käytetty ainakin shampoo-, CocaCola-, auto- ja Body Shop -mainoksissa…

Tarina ei lopu tähän… Norjassa kun oltiin, sopi erinomaisesti ottaa esiin se, että norjalainen saksofonisti Jan Garbarek teki levylleen Visible World instrumentaaliversion tästä melodiasta ja nimesi sen ”Pygmy Lullaby”. Kaiken kukkuraksi hän sai sen rekisteröityä Norjassa 50% osuuksiin oikeuttavaksi sovitukseksi (nykyään Teostossa mahdoton) ja nyt aiheesta käräjöidään ainakin Garbarekin ja ranskalaisten välillä.

Tarinasta lisää vaikkapa tässä.


Ääniteteollisuus on kiinnostunut vain hiukan
poikkeavasta musiikista ja kutsuu sitä maailmanmusiikiksi.
Vaarallista on, että nykyinen teollisuus mittaa
musiikin arvoa vain rahassa, sanoo David Rothenberg

DIGITOINTIA JA PORTAALEJA

Vastaavat vääryydet varmasti lisääntyvät, kun eri maiden kansanmusiikkiarkistot digitoidaan yleisön vapaasti imuroitavaksi. On todella kiire saada aikaan koko maailmalle yhteiset tekijänoikeuslait, muuten kulttuuri-imperialismi vain pahenee.

Digitointihankkeitaan esittelivät useat seminaarin osallistujat eri mantereilta.

Wayne Williams kertoi mittavasta afrikkalaisten nauhoitusten arkistosta ILAMista ja totesi, että tekijänoikeusasioita ei ole oikein ollut aikaa pohtia, kun on kiire pelastaa ainutlaatuiset tallenteet rapistuvilta nauhoilta. SKAPin Roger Wallis ja manageri Peter Jenner jyrähtelivät: ”Perustakaa kustannusyhtiö ja rekisteröikää kaikki kansansävelmät, jotta rahat jäisivät edes osin oikeaan maahan! Osa tuloista on annettava yhteisöille, joista musiikki on peräisin!”.

Myös kiinalaiset ovat aloittaneet kansanmusiikkiarkistojen julkaisun internetissä. China Music Network (LINKKI TOIMII, kun otat selaimessa STYLESHEETit pois päältä) aloitti hallituksen luvalla vuosi sitten ja toukokuussa luvassa pitäisi olla englanninkielinen versio. Toimitusjohtaja Yang Guobinin mukaan tavoitteena on viidessä vuodessa vähintään miljoonan biisin kirjasto, joka sisältäisi myös ulkomaista musiikkia, kunhan tekijänoikeusasiat saadaan kuntoon. MP3-tiedostoja sieltä myydään vain rekisteröityneille käyttäjille luottokorttia vastaan.

Brasilialainen yhtiö Baluarte suunnittelee myös suuria kirjojen ja musiikin nettijakelun suhteen ja tulevan portaalin osoite on www.culturalmarket.com. Ylipäätään brasilialaisten usko sähköisen kaupan kasvuun on kova ja heillä on esittää uskonsa tueksi vakuuttavia kasvulukuja. Esimerkiksi Etelä-Amerikan 20 miljoonasta nettikäyttäjästä kaksi kolmasosaa on brasilialaisia ja heistä 1,8 miljoonaa on ostanut levyjä netistä viimeisen 3 kuukauden aikana. Jo toimivia tärkeitä brasilialaisen musiikin portaaleja ovat www.MusicaBR.com.br ja www.mp3box.com.br. Niistä imuroitiin pelkästään viime marraskuun aikana yhteensä 90 miljoonaa äänitettä.

Eräs maailman suurimmista museokeskuksista on amerikkalainen Smithsonian Institute, joka myös on aktiivinen tällä saralla. Jon Kertzer kertoi, että uusi hanke World Music Net pyrkii auttamaan eri maiden kansanmusiikkiarkistojen digitointia ja yleisön saataville tuomista. Rockefellerin säätiö tukee huomattavasti ja yhteistyötä Artspagesin kanssa pidetään mahdollisena.

Varteenotettava maailmanmusiikkiportaali on myös ranskalainen nettilehti www.mondomix.org. Se on toiminut vuodesta 1998 voittoa tavoittelemattomana yhtiönä Ranskan SACEMin ja kahden ministeriön tuella ja pyrkimyksenä on laajentua TV-ohjelmaksi ja webcastingiksi sekä tilausmaksujen ansiosta myös omavaraiseksi.

GLOBAALIA MEININKIÄ

Tiago de Oliveira Pinto Brasilian kulttuuri-instituutista kertoi, että kaikki Brasilian etniset ryhmät ovat järjestäytyneet yhdistyksiksi, mikä helpottaa yhteistyötä ja tekijänoikeuksien käsittelyä. Hänenkin pelkonsa oli, että musiikkiteollisuus suhtautuu kehitysmaiden kansanperinteeseen samoin kuin lääketeollisuus patentoidessaan ”löytämiään” luonnonlääkkeitä. Keskusteluissa puhuttiin myös alkuperäiskansojen erilaisista tekijänoikeuskäsityksistä: jotkut kansat uneksivat musiikkia tai pitävät musiikin lahjoittamista yleisenä…

Marie-Agnes Beau on yhtä kuin ranskalaisen musiikin tiedotuskeskus Lontoossa. Hän kertoi, että ranskalaiset käyttävät kaiken osoitteettoman rahan SACEMista ja ADAMista maailmanmusiikkibändien kiertuetukiin. He kuitenkin edellyttävät tällöin levy-yhtiöiden ja kustantajien sitoutumista maailmanlaajuiseen jakeluun ja promootioon. Villiltä kuulosti myös se, että ranskalaista räppiä ja hiphoppia viedään järjestämällä ”lehdistötilaisuuksia” englantilaisissa kouluissa.

Ranskassa on jo pitkät perinteet laajamittaiseen musiikkiviennin tukemiseen, mutta aluksi ongelmana oli se, että poliitikkojen käsitys ranskalaisesta musiikista rajoittui ranskalaiseen chansoniin. Poliitikot kyselivät, että miksi kunnon ranskalaisten rahoilla lähetetään kaiken maailman mutakuonoja edustamaan Ranskaa. Gipsy Kingsien, Les Negresses Vertesien, Mano Negran ja Patricia Kaasin kansainvälinen menestys tukki useimpien suut, mutta Marie-Agnesin mielestä lopullisesti työ helpottui vasta jalkapallon maailmanmestaruuden ansioista. Zinedine Zidanen ansiosta nyt virallinenkin Ranska on ylpeä viedessään monikulttuurisuutta ja ulkomaankauppaministeriökin on herännyt avaamaan kukkaronnyörejään.

Norjassa muuten sekä indie-tuottajien FONO että ylikansallisten IFPI, paikalliset SOLO/Muusikkojen liitto, ELVISin sisarseura NOPA sekä Norjan MIC ovat lyöneet hynttyyt yhteen perustamalla Export Music Norway Oy:n. Norjalaisia selvästi tökkii viime aikojen lievä suomalais- ja tanskalaismenestys hittilistoilla. Norjalaisten kosto tulee olemaan hirmuinen…

LOPPUSALDO

Norja ja Oslo jäi näkemättä, sillä seminaaripäivät olivat pitkiä, hotelli hevonkuusessa ja puhuttavaa riitti niin kauan kuin vain pysyi valveilla. Oli todella hienoa tutustua moniin hyviin ihmisiin kaukaisista maista ja suunnitella oikeudenmukaisempaa maailmaa. Toivon todella, että Artspagesin hanke luoda tekijä- ja esittäjälähtöinen jakelukanava onnistuu.

NUOTTIEN NETTIJAKELU KEHITTYY…

Kaupallinen nuottijakelu siirtyy takuuvarmasti kokonaan nettiin heti kun suojaus- ja maksumenetelmät ovat kunnossa. Siinä eivät jarruta edes yhteysnopeudet, sillä nuottitiedostot ovat niin pieniä, että niitä saa imuroitua vauhdikkaasti vaikka kuinka antiikkisella modeemilla. Paperinuottiin verrattuna nämä uudet nettinuotit ovat ylivoimaisia, sillä niitä voi mm.kuunnella ja transponoida ennen tulostamista, mikäli nuotin julkaisija on niin halunnut.

Askeleen muita systeemejä edellä on Sibelius-nuotinnusohjelma ja sen plug-in -versio Scorch, joissa edellämainittu on jo todellisuutta. Jotta voisi myydä nuottejaan Sibelius/Scorch -muodossa, ne on annettava myyntiin Sibelius Groupin sivustolle http://www.scorchmusic.com/. Hinnoittelu on toistaiseksi kiinteä Sibelius Groupin määräämä ja tekijä saa tuloista puolet. Ilmaisena sieltä löytyy myös runsaasti nuotteja, mm. pari puheenjohtajamme Juhani Leinosen puhallinorkesteribiisiä!

Igor Engraver on ruotsalaisen säveltäjän, Peter Bengtsonin, vastaus kaupallisille ohjelmille ja sitä on jo kehuttu ainakin Finalea paremmaksi. Ennen muuta hinta on lyömätön, sillä Igor on ja tulee olemaan ilmainen ohjelma: NoteHeads AB odottaa tuloja vasta kauttaan tapahtuvasta nuottimyynnistä. Igor Engraver toimii vasta Macintosheissa, mutta Igorilla tehtyjä nuotteja voi jo avata ja printata PC:lläkin. NoteHeadsin takana on sen työntekijöiden lisäksi Esa-Pekka Salonen ja ruotsalaisia investojia.

Tällä hetkellä kaikista pyyteettömämmältä vaikuttaa WEDELMUSIC (Web Delivering of Music Scores) -niminen hanke. Se tähtää luomaan musiikin kuvaamiselle XML-pohjaisen standardikielen eli uuden tiedostomuodon, joka ratkaisisi lopullisesti musiikin nettijakelun ongelmat. Siihen voisi konvertoida myös jo olemassa olevia tiedostomuotoja kuten MIDIä, Finale- ja Sibelius-tiedostoja etc. Luvassa on myös monia toimintoja, joita Igorista ja Sibeliuksesta ei vielä löydy. Mukana olevat kustantajat painottanevat varmasti ratkaisujen luomista sähköisen kaupan sujumiseen ja tekijänoikeuksien suojaamiseen. Tämän hankkeen hedelmät tulevat ilmeisesti myös enimmäkseen ilmaiseksi koko maailman käyttöön, mutta se on vielä alkuvaiheessaan: ensimmäinen konferenssi pidetään joulukuussa. Tärkeimpiä projektin osallistujia ovat mm. IRCAM, Firenzen Yliopisto, Italian BMG Ricordi ja Fraunhofer-instituutti.

(Valitettavasti SMOKin suunnitelmat jakaa nuotteja maksua vastaan staattisina PDF-tiedostoina ovat näihin jo todellisuutta oleviin hankkeisiin verrattuna mielestäni täysin vanhentuneita.)

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2001

Selaa lehden artikkeleita