EN | SVE
Yhteystiedot Contact
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

TAPAUS HERRA X - Lue ravistuttava raportti!

Tekijä: Nina Lith

TAPAUS HERRA X – Lue ravistuttava raportti!

Julkaistu

 
Lauluntekijä herra X julistettiin työvoimahallinnon päätöksellä ”henkilöksi, lue taiteilijaksi – joka työllisty omassa työssään”. – Hienoa, X riemuitsi, olisivat lähettäneet vielä baskerin! Mutta pian X:n hymy hyytyi, sillä samalla häneltä vietiin oikeus työttömystukeen.

X oli siis lainsuojaton. Omillaan – turvaverkko kokoon rullattuna. Ja tästä edes hän saisi taiteilla korkeuksissaan mielin määrin, mutta omalla vastuulla. X ei jäänyt tuleen makaamaan ja löysi itsensä kuumeisen pohdinnan jälkeen harjoittamasta sitä maailman vanhinta ammattia.

– Tässä sitä nyt ollaan, X huokasi syvään, uudelleensyntyneenä keikkamyyjäksi. X oli jouluyön pimeydessä saanut valaistuksen. Epävarma tulevaisuus, ja sen aiheuttama aivopaine, olivat keittäneet hänen aivosolujaan, kunnes ne olivat kertoneet hänelle ratkaisun toimeentulopulmaan. Heureka! Asettelen ahterini promoottorin parjatulle pallille, alan myydä itseäni ja takoa rahaa!

Mutta, mutta… miten tähän tilanteeseen oltiin tultu? Kelataanpa hieman taaksepäin. Vielä kaksi ja puoli vuotta sitten X:llä oli sosiaalinen turvaverkko. Hän sai ansioihinsa suhteutettua työmarkkinatukea. Eli peruspäivärahaa, niiltä päiviltä joina ”töitä”, lue palkkatyötä, ei ollut. Tukeen vaikuttivat X:n kaikki tulot ja niistä oli raportoitava Kelalle, tositteineen, joka kuukausi. Ja tunnustettava anomuslomakkeen kylmille riveille, niiden päivien kohdalle joilta tuloa ei ollut, hänen yhteiskunnallinen arvonsa: työtön, työtön, työtön… Jo tilitysten ja palkkatodistusten kerääminen eri työnantajilta kävi freelanserille työstä. Hän oli kuin ehdonalaisvanki – jatkuvan tutkinnan alla. Ja hänen rikoksensa – alhainen toimeentulo.

Jokainen luovan alan tekijä tietää, että näissä hommissa ollaan 24 tuntia vuorokaudessa ja 365 päivää vuodessa. Päänsä töpseliä on seinästä mahdotonta irrottaa, X oli mutissut.

Mutta se toimeentulo?! Koska X oli intohimoinen kaveri muussakin kuin suhteessa työhönsä oli perhettäkin siunaantunut.

X ei siis ollut työtön. Hän oli pätkätyöläinen – vanhanliiton keikkarenki. Ja paljon muuta. Hän oli yhtyeilleen sanoittava ja säveltävä esiintyväartisti, kirjailija ja ties vaikka mitä. Noh, joka tapauksessa X oli järjestänyt toimeliaisuudellaan itselleen töitä. Niitä pienipalkkaisia töitä. Sen systeemi vielä nikotellen nieli.

Mutta sitten, kuten saduissa käy, onni potkaisi X:ää. Aurinko lähetti säteensä risukasaan. Hän sai anomansa ison apurahan, kokonaista 6.000 euroa. Riemumielin, ja rintaansa röyhistäen hän toimitti Työkkäriin ja Kelaan työsuunnitelmansa, sekä selvityksen: ettei olisi apurahakaudella työmarkkinoiden käytettävissä. Samassa paperissa hän kysyi viranomaisilta, jatkuisiko työmarkkinatuki apurahakauden jälkeen ja milloin?

X:n selvityksen luettuaan nousi Työvoimatoimiston sedillä ja tädeillä tukka pystyyn. Uusi säännöstö oli juuri saapunut – ja luettu kahvipöydässä. Ja pian virkamieskuoro huusi kurkku punaisena: Tämä mikä lie taiteilijaplanttu ei tänne kuulu. Täällä ollaan rehellisesti työttömiä ajasta ikuisuuteen. Mitään omaa toimintaa toimeentulon eteen ei sallita!

X:lle asiasta ei informoitu. Vasta pyydettyään, hän sai puolen vuoden kuluttua toimistolta kirjeen. Siinä kerrottiin, että X työllistyi apurahan saamisesta lähtien omassa työssään. Luukku oli sulkeutunut ja tuki evätty ikuisiksi ajoiksi.

X meni käymään toimistossa, sieltä hän sai kehotuksen siirtyä siivousalalle, jossa töitä olisi ollut tarjolla. X sanoi harkitsevansa asiaa ja sai kengänkuvion persuksiinsa. X ryhtyi epätoivoiseen taisteluun tuulimyllyjä vastaan. Teki selvityksiä selvitysten perään, valituksia valitusten perään. Mutta vastauksissa laulu oli aina sama: ”Hakija X työllistyy omassa työssään. Piste.”

– Näinhän se sitten kai on, X oli narissut, liksat kun vaan on niin pirun pienet.

Sitten tuli se jouluyö. Taivaalla kirkkaat tähdet. Yltäkylläisyys maan päällä. Ja X:n päässä paloivat tuhannet kynttilät. Ja hän muisti juhlakalun, sen idealistisen partaradikaalin sanat: ”Katsokaa taivaan lintuja, ne eivät työtä tee ja silti herra ruokkii ne kaikki.”

X tuhahti ja muokkasi oman evankeliuminsa alkusanat: – Tässä maailmassa, ilman rahaa, on äkkiä kusessa.

Ja niin X sai valaistuksensa ja alkoi myydä yhtyeelleen keikkoja. Itselleen hän valehteli tekevänsä antropologista tutkimusta soittoravintoloille bändit buukkaavista ihmisistä, tuosta oudosta heimosta, joka oli käytökseltään harvinaisen brutaali ja maailmankuvaltaan ahne ja tietämätön.

– Maailma, jossa vain raha haisee on pahanhajuinen paikka, X mutisi näyttöpäätteen ääressä. Tuo sielultaan keuhkotautinen runoilijaparka.

Ja X:n mielessä pyöri kummia ajatuksia. Oliko oikein, että pienituloisen ”taiteilijan” saadakseen yhteiskunnalta tukea piti todistaa että oli luopunut täydellisesti taiteellisesta työstään. Että oli polttanut lyijykynänsä, irtisanonut työhuoneensa, myynyt kitaransa, katkonut sormensa, ommellut suunsa umpeen, puhkonut silmänsä, leikannut korvansa irti ja mieluiten käynyt lobotomia-leikkauksessa, tyhjentämässä päänsä kaikista mahdollisista tai mahdottomista ajatuksista, joita voisi käyttää tulevaisuudessa työtilaisuuksien luomiseen?!

X huokasi, naputteli näytölle uuden keikkatarjouksen, risti kätensä, ja lähetti sen eteenpäin. Lähiöbaarin oluen ja tupakan hajuinen syli odotti – jos diiliä syntyisi.

JÄLKISANAT

Itse asiassa tutkijat, nuo taiteilijoiden järkevät kaverit, aloittivat Hesarin mielipidepalstalla napinan työvoimatoimiston menettelyistä. Heissäkin on paljon apurahakansalaisia, jotka shekkinsä kuitatessaan ovat menettäneet oikeuden työttömyysturvaan. Helmikuussa 2007 alkoi sähköposteissa liikkua kiertokirjeitä. Opetusministerin osoite tukkeutui. Ja lopulta maaliskuussa taiteilijat valtasivat, tutkijat suojakilpenään, eduskuntatalon portaat. Tulevaisuus tuo nähtäväksi mitä asian suhteen tapahtuu.

NAPPULAA

Vaimo on onneton

Vaik’ pesutornin sai

Pitäis olla kämppä isompi

Keskuspölynimurilla kai

Mä Työkkäristä potkut sain

Ja Kela naruttaa

Kun pientä ihmistä tallotaan

Isokenkäiset naurut saa

Ja lisää löylyä

Vaimo kiukaalle lyö

Ei saa mies rahaton

Ees lempeä

Taas alkaa kylmä yö

Täytyy hoitaa jostain vähän nappulaa

Pelirahaa

Täytyy repii kehiin vähän setelii

Nostaa panosta

Ja panna ruletti pyörimään

Vaan minne menisin

Aarrettako kaivamaan?

Kokeilisinko alkemiaa:

Kyllä tuhkasta kultaa saa!

Pitäiskö pistää joku päiviltä:

Iso pomo lihoiksi vaan?

Syöksyä kettuna kanalaan

Muiden mukaan kotkottamaan

Täytyy hoitaa jostain vähän nappulaa…

Teksti ja kuvat: Jussi Sydänmäki 

Terveisiä Teoston johtokunnalta

Julkaistu

Kun tulin valituksi Teoston johtokuntaan viime keväänä, en osannut aavistaa kuinka painavia asioita johtokunnan pöydälle seuraavien kuukausien aikana tulisi. Muutoksen lähtökohtana on Euroopan Unionin musiikin on-line (Internetin välityksellä tapahtuvaan) lisensiointiin ja tekijänoikeusseurojen vastavuoroisuussopimuksiin liittyvät kannanotot.

Nämä ovat käynnistäneet tekijänoikeuksien hallinnoinnin markkinoilla monitasoisen prosessin, joka tulee muuttamaan eurooppalaisten musiikin tekijänoikeuksia hallinnoivien tekijänoikeusjärjestöjen toimintaympäristöä ja toimintaedellytyksiä syvällisesti. Eurooppalaiset musiikin tekijänoikeushallinnoinnin markkinat ovat liikkeessä ja uusia yhteistyöhankkeita on jo julkistettu. Tämän prosessin seurauksena maailma tulee näyttämään erilaiselta. Entiseen ei enää ole paluuta.

Junnun laulun salakuljettaja Laitisen sanoin: ”Aika entinen ei koskaan enää palaa.”.

Teosto ja toimintaympäristön muutos

Vuosikymmenien ajan Teoston asema on ollut hyvin vakaa. Kansallinen lainsäädäntö, opetusministeriön myöntämä sopimuslisenssijärjestön asema ja kattava vastavuoroisuussopimusten peitto on käytännössä taannut Teostolle monopoliaseman Suomessa. Teosto on edustanut yksin koko maailman musiikin tekijöiden ja kustantajien oikeuksia Suomessa.

Järjestelmä on toiminut niin oikeudenomistajien kuin musiikin käyttäjien kanalta hyvin. Korvaukset tekijöille on pystytty hoitamaan aina vain nopeammin ja tarkemmin ja musiikin käyttäjät ovat saaneet musiikin käyttöluvat tehokkaasti yhdeltä luukulta, Teostosta.

EU:n kannanottojen ydin on siinä, että se moittii musiikin tekijänoikeusjärjestöjä vastavuoroisuussopimusten sisältämistä kilpailurajoituspykälistä. Mikäli niitä ei pureta, uhkaa Komissio järjestöjä tuntuvilla uhkasakoilla. Kilpailua halutaan siis lisätä ja alistaa kansalliset markkinat kansainväliselle kilpailulle. Mitä tämä tarkoittaa Teoston kannalta?

Se tarkoittaa mm. sitä, että Teosto on joutunut aivan uudenlaisen kilpailutilanteen eteen. Teosto joutuu kilpailemaan sekä edustamastaan repertuaarista että musiikin käyttäjäasiakkaista. Tulevaisuudessa musiikin käyttäjät voivat Komission suunnitelmissa hakea musiikin käyttölupansa myös muilta tekijänoikeusjärjestöiltä kuin Teostosta eikä Teostolla enää välttämättä ole kaikkien tekijöiden repertuaaria edustuksessaan. Uudessa kilpailutilanteessa Teoston kannalta keskeisiä tekijöitä ovat, kuinka suuren repertuaarin Teosto onnistuu muuttuneessa tilanteessa edustukseensa hankkimaan ja kuinka tehokkaasti näitä oikeuksia pystytään hallinnoimaan. Mikäli merkittävä osa nykyistä repertuaaria menetetään, tulee Teoston tekijöiltä perimä kulupidätys nousemaan huomattavasti.

siikin käyttäjät voivat Komission suunnitelmissa hakea musiikin käyttölupansa myös muilta tekijänoikeusjärjestöiltä kuin Teostosta eikä Teostolla enää välttämättä ole kaikkien tekijöiden repertuaaria edustuksessaan. Uudessa kilpailutilanteessa Teoston kannalta keskeisiä tekijöitä ovat, kuinka suuren repertuaarin Teosto onnistuu muuttuneessa tilanteessa edustukseensa hankkimaan ja kuinka tehokkaasti näitä oikeuksia pystytään hallinnoimaan. Mikäli merkittävä osa nykyistä repertuaaria menetetään, tulee Teoston tekijöiltä perimä kulupidätys nousemaan huomattavasti.

Kustantajat liikkeellä

Tällä hetkellä suuret kustantajat kilpailuttavat tekijänoikeusjärjestöjä repertuaariensa edustuksesta on-line ympäristössä. Muuttuneessa tilanteessa kustantajat voivat kilpailuttaa tekijänoikeusjärjestöjä ja antaa on-line repertuaarinsa sen järjestön hallinnoitavaksi, jolta he uskovat saavansa parhaan palvelun edullisimpaan hintaan. Repertuaariensa hallinnoinnille kustantajat ovat asettaneet muutamia selkeitä ennakkoehtoja, joista yksi keskeisimpiä on se, että kustantajat vaativat niiden järjestöjen johtokuntapaikoista kolmasosan, joille repertuaariensa edustuksen antavat. Sellainen järjestö, joka ei täytä tätä ehtoa tulee menettämään suurten kustantajien repertuaarien edustuksen on-line markkinoilla. Teoston johtokunnan paikkajako ei tällä hetkellä tätä ennakkoehtoa täytä. Ruotsin STIM:in johtokunnassa kustantajien osuus on tämän ennakkoehdon mukainen. Toinen keskeinen ennakkoehto on se, että on-line lisensioinnista ei myöskään voida enää pidättää kansallisia varoja.

Teoston tulevan kilpailukyvyn edellytyksiä on toimiva yhteistyö kansainvälisten kustantajien kanssa. Teosto voi tarjota kustantajille lisäarvoa tehokkaana alueellisena oikeuksien lisensioijana, jonka tilityskäytännöt ovat tehokkaita ja läpinäkyviä. Tässä tilanteessa vuosien ajan tehty määrätietoinen työ Teoston raportointi- ja tilitysjärjestelmien kehittämiseksi on arvokasta pääomaa. Olemme moneen eurooppalaiseen seuraan verrattuna parasta A-ryhmää. Tilitykset hoituvat nopeasti, tehokkaasti ja tarkasti. Suuri kiitos tästä kuuluu sekä aiemmille johtokunnille ja että asiansa osaavalle toimistolle, jotka ovat osanneet yhdessä visioida tulevaisuuden haasteita oikealla tavalla ja myös toteuttaa tarpeelliset uudistukset hyvissä ajoin.

Uudenlaista yhteistyötä

– uusia ratkaisuja

Uudessa tilanteessa emme kuitenkaan enää pärjää yksin. Euroopan suuret tekijänoikeusseurat ovat jo liikkeellä julkistettujen yhteistyöhankkeidensa kanssa. Markkinoilla on tapahtumassa merkittävää keskittymistä. Teostossa ajan merkkejä on luettu mielestäni aivan oikein ja skandinaavisen yhteistyön syventämiseen ja tehokkuuden lisäämiseen tähtäävä projekti on ollut käynnissä jo reilun vuoden ajan. Viidessä skandinaavisessa seurassa henkilökunta on konsulttien johdolla tehnyt satoja ja taas satoja tunteja töitä rakentaakseen uudenlaista ja tehokkaampaa skandinaavista yhteistyötä tekijöiden ja oikeidenhaltijoiden hyväksi. Tästä Teoston toimiston henkilökunta ja johto ansaitsee meidän tekijöiden täyden tunnustuksen. Työ on tuottanut konkreettisia toimenpide-ehdotuksia ja antanut meille johtokunnan jäsenille hyviä eväitä harkita tulevia päätöksiä.

Eurooppalaisten tekijänoikeusseurojen maailma on muuttunut aidosti eikä se tule palaamaan entiselleen. Teosto on tilanteessa, jossa paluuta vanhoihin hyviin aikoihin ei enää ole. Peruutusvaihde puuttuu ja nyt ollaan tilanteessa, jossa on valittava käytettävistä optioista paras mahdollinen. Kun optiot on käyty perusteellisesti läpi ja asiat kypsiä päätettäväksi, tuodaan lopullinen päätös jäsenkokoukselle. Se tulee olemaan eräs Teoston historian tärkeimmistä päätöksistä – ellei tähänastisista kaikkein tärkein.

Junnun laulun salakuljettaja Laitinen joutui vastaavaan tilanteeseen. Toimintaympäristö muuttui. Uusi innovaatio, tutka, muutti Laitisen elämän perusteitaan myöten: ”Tarkka tutka tullimiehen taittoi matkan puolitiehen.”. Nyt Teoston on kyettävä Laitisen lailla löytämään uusia tapoja selvitä perusteellisesti muuttuneessa maailmassa. Tämä tulee vaatimaan uudenlaista ajattelua ja rohkeita päätöksiä. On kyettävä jäsentämään ja ajattelemaan asioita uusista lähtökohdista – luovasti.

Koska järjestömme pääsyvaatimuksena on todennettu luovuus säveltaiteen alalla, uskon jäsenkunnallamme olevan erinomaiset mahdollisuudet ymmärtää myös Teoston kohtaamia uusia haasteita ja mahdollisuuksia luovasti. Kaikessa muutoksessa piilee aina uusien mahdollisuuksien siemen. Tulevaisuus voi olla parempi kuin menneisyys.

teksti: Arto Tamminen

Kulttuuri kuuluu opetusministeriölle

Julkaistu

Mediayhtiöiden ja teknologiateollisuuden isokenkäiset ovat panneet pyörät pyörimään, jotta tekijänoikeusasiat siirrettäisiin opetusministeriöstä kauppa- ja teollisuusministeriöön. Mukana ovat mm. Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Teknologiateollisuus, Nokia sekä TeliaSonera Finland.

Asialla ovat etenkin tekijänoikeuksien käyttäjät, joiden pyrkimyksenä on heikentää tekijöiden oikeuksia ja asemaa neuvottelupöydissä. Toisena päätavoitteena on lainsäädäntö, jonka turvin tekijöiltä voidaan mahdollisimman helposti ulosmitata kaikki oikeudet tekijänoikeusteollisuutta harjoittaville yrityksille.

Perimmältään kysymys on siitä, onko tekijänoikeuksien perustarkoitus turvata taiteilijoiden edellytykset uusien teosten luomiseen ja niiden esittämiseen vai valjastetaanko tekijänoikeudet nousevien osakekurssien ja osinkotulojen vankkureiksi. Eli lyhyesti: onko tekijänoikeuksissa kyse kulttuurista vai puhtaasta bisneksestä.

Opetusministeriön toimialaan on perinteisesti kuulunut kulttuuri ja sen osana taiteilijat ja taiteilijapolitiikka. Täten myös tekijänoikeudet ovat olleet osa suomalaista kulttuuripolitiikkaa. Eduskunnassa tekijänoikeudet ovat tämän logiikan mukaisesti kuuluneet valiokuntien työnjaossa sivistysvaliokunnalle.

On toki selvää, että kauppapolitiikan ja teollisuuspolitiikan alueeseen kuuluu myös luova talous. Täten on ollut luontevaa esimerkiksi se, että ktm on tukenut kevyen musiikin vientiorganisaatiota Musexia. Yhteistyö on sujunut hyvin tällä alueella, jossa valtion näkökulmasta ensisijaisena pyrkimyksenä on musiikin vientitulojen kasvattaminen. Hyvin on sujunut myös opm:n, ktm:n ja ulkoasiainministeriön hallinnon rajat ylittävä yhteistyö suomalaisen kulttuuriviennin edistämiseksi.

Mutta kun kehitetään tekijänoikeuslakeja, kyse on usein siitä, miten taloudellista hyötyä jaetaan taiteilijoiden ja teollisuuden välillä sekä oikeudenomistajien ja käyttäjien välillä. Opetusministeriössä taiteilijoiden ääni tulee kuulluksi tavalla, joka turvaa tekijänoikeuksien alkuperäisen tarkoituksen. Samalla taataan oikeudenmukainen tasapaino eri intressiryhmien välillä.

Ison pyörän pyörittäjät haluavat tekijänoikeuksien siirron tapahtuvan seuraavalla hallituskaudella. Samassa yhteydessä kammettaisiin eteenpäin myös työsuhdetekijänoikeutta, jossa tekijänoikeudet kuuluisivat automaattisesti työnantajalle, ellei toisin olisi erikseen sovittu.

Ennen kuin taiteilijat ja taiteilijoiden ystävät astuvat äänestyskoppiin, heidän on hyvä tietää, kumpaan ministeriöön heidän ehdokkaansa ja puolueensa tekijänoikeudet sijoittaisi.

Martti Heikkilä

NOW

Julkaistu

Uusi tekijänoikeuslaki pureskelee tuoreilla maitohampaillaan. Tulostakin syntyy. Maan suurin sanomalehti (HS) käsitteli 19.11. sunnuntainumerossaan laintonta musiikin verkkolevittämistä. Kokosivunjuttu. Mieleeni jäi, että pihvi hienokseltaan kallistui kun kallistuikin tekijän puolelle. Hyvä niin.

Lehden nk. kainalojuttu kertoi parhaan aseen musiikin laitonta verkkokauppaa vastaan olevan laillisten verkkokauppojen perustamisen. Niitä on maailmassa 380 kappaletta. Tätä luettaessa kenties jo enemmän. Suomessa viisitoista. Eräs niistä, NetAnttila kertoi lokakuun lopulla myyneensä vuoden aikana yli 10 000 albumia ja yli 200 000 yksittäistä biisiä.

***

Mikkeliin on suunnitteilla talvinen kevyen musiikin festivaali. Vaikka etelässäkin on jo ensilumi koettu, ovat uuden musiikkijuhlan ennakkotiedot vielä visusti piilossa. Mutta Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry: tä on pyydetty hankkeeseen mukaan. Ilman taloudellisia riskejä. Esillä tulee olemaan elokuvamusiikki, josta ennakkotietojen mukaan suunnitellaan laadukasta seminaaria. Seminaarin toteutuksesta tulee vastaamaan Elvis ry.

***

Musiikkimarkkinoiden nopea muutos ja Euroopan uudet tuulet pitävät tekijänoikeusseurat virkeänä. Jotta työkyky säilyisi terässään myös vastaisuudessa, pohjoismaiset seurat ovat miettineet toimintojensa tehostamista ja kilpailukyvyn turvaamista.

Seurat ajaa kilpailuun myös EU:n komissio, yrittäen ohjata tekijänoikeuksien hallinnoinin muutamalle suurelle eurooppalaiselle alan järjestölle. Onnistuessaan tuo ei tiedä pienille maille hyvää. Tekijänoikeuden hallinnointi on merkittävä osa paikallista kulttuurin tukiverkostoa. Arvoissa painaa luonnollisesti talous, mutta myös kulttuurinen moniarvoisuus ja sen edistäminen. Ei ole se ja sama missä lisensoidaan ja mitä. Musiikin verkkokaupan lupakäytännön tulee muodostua markkinaosapuolten toiminnasta. Ja reiluun kilpailuun Teostokin on valmis.

***

Tulevaisuuden Euroopassa ja maailmalla Pohjoismaat mielletään musiikkimarkkinoilla yhdeksi tehokkaaksi yksiköksi. Pohjoismaiset tekijänoikeusjärjestöt löytäisivät merkittäviä säästöjä yhdistämällä päällekkäiset toiminnat. Hoitamalla keskitetysti nk. ydinprosessit. Onnistuessaan tämä turvaa ja säilyttää myös suomalaisen tekijänoikeu spalvelun. Pitää meikäläiset oikeudenomistajat tyytyväisenä.

Keväällä 2006, vielä Otto Donnerin puheenjohtajakaudella, käynnistyi tekijänoikeusseurojen yhteispohjoismainen NOW (Nordic Way) -projekti, tähdäten merkittäviin säästöihin ja kilpailukyvyn vahvistamiseen. Tavoitteena on markkinoida Pohjoismaat oman alueensa ulkopuolella siten, että ne mielletään yhdeksi kilpailukykyiseksi kokonaisuudeksi. Tämä kaikki kansallisa etuja polkematta. Hankkeessa olivat yksituumaisesti mukana Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska.

Merkittävä keskustelu aiheesta käytiin 7. -8. joulukuuta Nordisk Unionin ylimääräisessä kokouksessa sekä NCB: n hallituksen kokouksessa Kööpenhaminassa. Teoston johtokunta käsitteli aihetta joulukuun puolessa välissä ja toimitusjohtaja Katri Sipilä kertoi hankkeesta myös 14.12. Teoston jäsenkokouksessa.

Pohjoismaisissa tekijänoikeusseuroissa NOW-projektin valmisteluun on käytetty mittava määrä työtunteja ja henkilöresursseja. Myös laadukasta ulkopuolista asiantuntija-apua. Me suomalaiset olemme kantaneet erityisesti huolta siitä, että jatkossakin palvelut kaikissa tilanteissa saadaan suomenkielellä. Tämä on todellisen pohjoismaisen yhteistyön tinkimätön edellytys. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Jani Uhlenius (Selvis 04/2006)

Mediayhtiöiden ja levy-yhtiöiden kustantajakytkyt

Julkaistu

Kustannussopimusta saa toivoa mutta ei vaatia

Ruotsin markkinatuomioistuin on hylännyt sisarjärjestömme SKAP:n vaatimuksen siitä, että markkinatuomioistuin kieltäisi Ruotsin TV4 AB:tä harjoittamasta musiikin kustannustoimintaa. Päätös syntyi äänin 3-1. Eriävän mielipiteen mukaan yhtiöltä olisi pitänyt kieltää kustannussopimusten tekeminen tilausmusiikin yhteydessä. Enemmistön mukaan toivomuksen kustannussopimuksesta saa jatkossakin esittää.

Tekijöiden näkökulmasta päätös ei ole lopputuloksen kannalta paras mahdollinen, mutta eriävän mielipiteen lisäksi markkinatuomioistuimen päätökseen ja koko prosessiin sisältyy yhtä ja toista hyvääkin.

TV4 on kaupallinen tv-yhtiö, jonka suuromistaja Bonnier on myös Suomen MTV3:n pääomistaja. TV4 on 90-luvun lopulta lähtien toiminut myös musiikinkustantajana ja se on Teoston sisarseuran STIM:in kustantaja-asiakas.

Tekijöiden näkökulmasta voidaan sanoa, että TV4 ei kuitenkaan varsinaisesti harjoita minkäänlaista kustannustoimintaa. Kuitenkin yhtiö on vuodesta 1999 lähtien solminut runsaasta 50 teoksesta kustannussopimukset. Kyse on ollut tilausmusiikista, jonka yhtiö on tilannut säveltäjiltä omiin ohjelmiinsa. Se on ollut esimerkiksi tunnusmusiikkia tai taustamusiikkia yhtiön tuottamiin tv-ohjelmiin, joihin säveltäjä on tämän musiikin vartavasten säveltänyt.

Musiikin käyttäjä palauttaa korvauksia itselleen

Ruotsalaisia kevyen musiikin tekijöitä edustava SKAP perusteli vaatimustaan sillä, että TV4 on asettanut ehdoksi kustannussopimuksen ennen kuin se suostuu tilaamaan säveltäjältä musiikkia. Kun TV4 on samanaikaisesti STIM:n käyttäjäasiakas ja maksaa esittämästään musiikista STIM:lle esityskorvaukset, se palauttaa kustannussopimusten kautta kolmanneksen maksamistaan korvauksista itselleen.

Tekijä ei puolestaan saa juuri mitään vastinetta sille, että hän luopuu kolmanneksesta tekijänoikeuskorvauksiaan. Ainoa muodollinen vastine on hallinnollinen, jonka käytännön merkitys on kuitenkin pieni. SKAP:n mukaan tekijä on näissä sopimussuhteissa isoa mediayhtiötä selvästi heikompi osapuoli. Koska TV4 siis ei harjoita varsinaista kustannustoimintaa, vaan pyrkii ainoastaan kustannussopimusten avulla minimoimaan kulujaan, vaati SKAP, että markkinatuomioistuimen tulisi kieltää tällaiset kustannussopimukset kohtuuttomina.

TV4 korostaa omassa vastauksessaan, että tilausmusiikin säveltäjät ovat saaneet täysin vapaasti päättää, tekevätkö kustannussopimuksen vaiko eivät. Vuodesta 1999 lähtien TV4 on tilannut noin 150 teosta ja kustannussopimus on siis tehty vain runsaasta 50:stä.

TV4 korostaa myös, että kyseiset säveltäjät ovat kokeneita ammattilaisia, jotka hyvin tietävät, mistä kustannussopimuksessa on kyse. Monet heistä ovat tehneet kustannussopimuksen useisiin eri teoksiin. TV4 perustelee sopimuksia lisäksi sillä, että yhtiö tarvitsee kattavasti oikeudet tuottamiinsa ohjelmiin. Sopimuksissa on noudatettu STIM: n jakosääntöä ja kustantajan osuus on osassa sopimuksia 25,00 prosenttia, lopuissa 33,33 prosenttia. Lisäksi TV4 on maksanut säveltäjille erillisen tilauspalkkion.

Kohtuuttomat ehdot voidaan kieltää

Ruotsissa markkinatuomioistuin voi lain mukaan puuttua elinkeinonharjoittajien välisiin sopimuksiin, jos voidaan katsoa, että yksi elinkeinonharjoittaja asettaa toiselle elinkeinonharjoittajalle kohtuuttomia ehtoja. Jos markkinatuomioistuin katsoo, että näin on tehty, se voi kieltää kyseistä elinkeinonharjoittajaa enää jatkossa asettamasta tällaisia tai vastaavia ehtoja. Kyseisen lainkohdan tarkoitus on ennen muuta vahvistaa heikomman osapuolen asemaa elinkeinonharjoittajien välisissä sopimuksissa.

Markkinatuomioistuin päätyy 15.11. 2006 antamassaan päätöksessä siihen, että SKAP:n ja TV4:n kirjallisten lausuntojen sekä suullisten todistelujen perusteella ei voida pitää kohtuuttomana sitä, että TV4 tietyissä tilanteissa esittää säveltäjälle toivomuksen kustannussopimuksen tekemisestä. Päätöksessä viitataan myös tekijänoikeuslakiin, jonka mukaan tekijällä on sopimusvapaus luopua tekijänoikeudestaan, kokonaan tai osittain. (Tarkkaan ottaen Ruotsissakaan tekijä ei voi luopua moraalisista oikeuksistaan.)

Eriävä mielipide: sopimusehto ei pelkkä toivomus

Eriävän mielipiteen markkinatuomioistuimen neljästä jäsenestä on jättänyt Per Eklund. Hän muistuttaa ensinnäkin siitä, että TV4 näyttää olevan Ruotsissa ainoa tv-yhtiö, joka käyttää kustannussopimusta sopimusehtona tilatessaan tunnus- ja taustamusiikkia ohjelmiinsa. Siten sillä on myös suhteellisen vahva asema suhteessa tällaisen musiikin säveltäjiin.

Kyseiset säveltäjät puolestaan näyttävät olevan lähes poikkeuksetta yhden henkilön elinkeinonharjoittajia, joille tilauksen saamisella TV4:ltä on suuri taloudellinen merkitys. Eklund arvioikin, että näillä tekijöillä on tyypillisesti heikompi asema suhteessa TV4: ään. Hän kiinnittää huomiota myös siihen, että kyseistä sopimusehtoa ei ole TV4:n sopimuksissa muotoiltu ainoastaan toivomukseksi. Ehdon kohtuuttomuutta ei hänen mielestään muuta se, että kaksi kolmannesta tekijöistä on onnistunut neuvottelemaan tilaussopimuksen ilman kustannussopimusta.

Eklund korostaa myös, että TV4 voi sopia säveltäjän kanssa kaikista tarvitsemistaan tekijänoikeudellisista luvista ilman kustannussopimustakin. Uusista käyttömuodoista voidaan sopia tekijän kanssa myös myöhemmin. Mutta solmimalla kustannussopimuksia TV4 hankkii itselleen oikeuksia, joita se voi myöhemmin myydä tai muulla tavoin hyödyntää taloudellisesti, kun taas tekijä pakotetaan luopumaan kustannusoikeuksista, mikä on tekijälle epäedullista.

Eriävän mielipiteensä lopuksi Eklund tekee sen arvion, että tekijän ja TV4:n välillä ei vallitse osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välillä kohtuullinen tasapaino ja että asiassa esiintulleet näkökohdat huomioonottaen kyseistä sopimusehtoa kustannussopimuksesta voidaan pitää kohtuuttomana.

ÄKT: levy-yhtiöillä ei pakkokytkentää

Tässä Ruotsissa käsitellyssä tapauksessa on tiettyjä yhtäläisyyksiä toimenpidepyyntöön, jonka Elvis ry teki Suomen kilpailuvirastolle vuonna 1995. Elvis pyysi silloin kilpailuvirastoa selvittämään musiikin kustantamisen ja äänitetuotannon kytkentöjen aiheuttamia kilpailunrajoituksia. Lisäksi Elvis pyysi kilpailuvirastoa ryhtymään toimiin niiden kilpailunrajoitusten poistamiseksi, jotka aiheutuivat siitä, että MTV toimi sekä mediayhtiönä, levytuottajana että kustantajana. (Nyttemmin MTV on luopunut molemmista.)

Tuolloin levy-yhtiöitä edustanut ÄKT totesi vastineessaan, että äänitealalla ei ole hiljaista tai nimenomaista sopimusta, jonka perusteella tuottajat tallentaisivat vain niitä teoksia, jotka sille läheinen kustantaja on kustantanut. ÄKT siis kielsi, että minkäänlaista pakkokytkentää olisi olemassa.

Kilpailuvirasto antoi päätöksensä 31.1.1997. Sen mukaan musiikin kustantamista ja äänitetuotantoa voidaan pitää erillisinä markkinoina, joilla toimivat eri yritykset. Saamiensa tietojen perusteella kilpailuvirasto päätteli, että jotkut äänitetuottajat ovat asettaneet kustannussopimuksen tekemisen edellytykseksi sille, että tietty teos otetaan yhtiön äänitteelle. Tämän jälkeen päätöksessä sanotaan:

”Tällaisen sitovan ehdon asettaminen saattaa äänitetuotannon ja kustannustoiminnan tehtävien erilaisuudesta johtuen olla tietyissä tapauksissa kilpailunrajoituslain 9 §: ssä tarkoitettu vahingollinen kilpailunrajoitus. Koska Kilpailuvirasto ei kuitenkaan ole saanut tarkempaa tietoa yksittäisistä sidontatapauksista ja niitä toteuttaneista yhtiöistä, virasto ei voi tässä vaiheessa ottaa tarkempaa kantaa sitomisen vahingollisuuteen.”

MTV Oy:stä virasto katsoi, ettei sen harjoittamasta kustannustoiminnasta ollut tässä yhteydessä syytä lausua mitään erillistä. Viraston päätöksessä viitattiin myös siihen, että tekijöiden ja kustantajien välisiin sopimussuhteisiin voidaan mahdollisesti soveltaa sopimustoimintaa koskevien säännösten ohella myös lakia elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä. Tämän lain mukaan sopimuksissa ei saa käyttää heikomman osapuolen kannalta kohtuuttomia ehtoja. Kohtuuttomien sopimusehtojen kieltämisestä määrää Suomessa markkinatuomioistuin. Aivan samoin siis kuin Ruotsissakin.

Sitomisyritykset tutkintaan

Yksi konkreettinen hyöty niin Ruotsin uudesta päätöksestä kuin Suomen lähes kymmenen vuoden takaisesta päätöksestä on siis se, että alalla toimivat yritykset tietävät, että ne eivät saa pakottaa tekijöitä erilaisten kytkyjen avulla kustannussopimuksiin. Tämä kannattaa myös kaikkien tekijöiden muistaa, olivatpa uransa alussa tai vanhoja konkareita. Yksittäisten mediayhtiöiden tai levy-yhtiöiden sitomisyritykset voidaan tarvittaessa saattaa kilpailuviraston tutkittavaksi ja kohtuuttomille sopimusehdoille voidaan hakea kieltoa markkinatuomioistuimesta.

Vaikka Ruotsissa jälkimmäisessä tapauksessa nyt tulikin hylkäävä päätös äänin 3-1, Ruotsin TV4:ssä ollaan varmaankin nyt entistä valppaampia, että kustannussopimus tilausmusiikin yhteydessä on aidosti vapaaehtoinen eikä minkäänlainen tilaukseen kytketty ehto. Toivomuksen saa esittää, mutta ei asettaa ehtoja.

Ihan oikeassa kustannustoiminnassa ilman epäterveitä kytkentöjä mediayhtiöön tai levy-yhtiöön pakottamiselle ei tietysti ole edes tarvetta. Kustantaja tekee tekijälle tarjouksen, jonka tämä voi vapaasti hylätä tai hyväksyä. Tällaista kustannustoimintaa myös Elvis ry ja SKAP ovat mielellään edistämässä.

Martti Heikkilä (Selvis 04/2006)

”TV4 ei kuitenkaan varsinaisesti

harjoita minkäänlaista

kustannustoimintaa”

”ei voida pitää kohtuuttomana

sitä, että TV4 tietyissä

tilanteissa esittää säveltäjälle

toivomuksen kustannussopimuksen

tekemisestä”

”tekijän ja TV4:n välillä ei vallitse

osapuolten oikeuksien

ja velvollisuuksien välillä kohtuullinen

tasapaino”

Uutta musiikkia jousille

Julkaistu


Konsertin päätteeksi kukitettuina Esa Onttonen,
Veli-Matti Halkosalmi, Jarmo Savolainen ja Heikki Elo.

Konserttitalo Mikaelin Martti Talvela -salissa Mikkelissä kuultiin lokakuun 5. päivänä Mikkelin kaupunginorkesterin konsertti, jossa kuultiin Atso Almilan johtamana viisi uutta kotimaista jousiorkesterisävellystä. 

Mikkelin kaupunginorkesterin ja Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry:n yhteistyönä syntynyt konsertti muovautui sävellystilausten, kilpailun ja täydentävän valintaprosessin myötä. Tarkempi syntyhistoria on kerrottu Jani Uhleniuksen toimesta SELVIS- lehden edellisessä numerossa (3/06), sekä myös yhdistyksen nettisivujen uutisissa.

Konsertin aloittanut Jarmo Savolaisen kolmiosainen Expanses oli kattauksen vapainta tonaliteettia käyttänyt sävellys, joka oli myös varmaankin esittäjilleen illan vaativin teos. Soittotekniikassa viljeltiin erilaisia (traditionaalisia) jousenkäyttötapoja, ja crescendo/diminuendot olivat vahvoja. Rakenteen suhteen kirjoitin muistiinpanoihini, että ”riittävän lyhyt 1. osa”, mutta toisaalta sitten ”2. osa ehkä jää kesken”. Joka tapauksessa Savolaisen kokemuksella ja näkemyksellä syntyy suvereenin varmaotteista, absoluuttista musiikkia.

Esa Onttonen lähestyi Chains of Mind -teoksellaan jo hieman meditatiivisempia sävyjä. Pitkän g-sävelen soivuutta unisonossa ja oktaaveissa hyödyntänyt sävellys tarpoi hetkittäin jo paikallaan, mutta tavoitti edetessään myös hyvänä kontrastina laulavimpiakin sointuja.

Traditionaalista kolmiosaista rakennetta käytti myös Veli-Matti Halkosalmi teoksessaan Trinity. Pizzicatojen johdattelema alttoviulun lyhyt soolo alussa johti hienon soundin satsiin, josta jatkettiin selkeällä ostinatolla ja teemalla. Toinen osa kasvoi ja laajeni tehokkaasti, ja kolmas osa toimi vastauksenomaisesti hyvin, kruunaten lopun upealla kaarellaan. Kaikenkaikkiaan kokonaisuus nosti sävellyksen illan vaikuttavimmaksi.

Myös Heikki Elo luotti selkeään teemaan ja ostinatoon. Pianeta Distante -teoksessa jousten ylä- ja alarekisterit olivat selkeässä käytössä kautta linjan, ykkösviulujen käydessä jo varsin korkealla. Kokonaisuus oli illan tarjonnasta selvästi “elokuvamaisin”, eikä sinänsä mitenkään huonosti.

Konsertin päätöksenä kuultu Jorma Härkösen Vuodenkierto -sarja oli monin tavoin selkeästi perinteisin sävellys. Neliosaisen teoksen otsikot Ensilumi, Kevään kihahdus, Hunajakäpälä ja Joutsenen kuolema olivat rehellisen kuvaannollisia, sillä juuri sellaista kuultiin. Tulikin nopeasti mieleen, että teos sopii mainiosti myös lapsiyleisölle. Myös teknisesti se sopii oppilasorkestereidenkin soitettavaksi, ehkä ensiosan todella korkeita – mutta toimivia – ykkösviuluosuuksia lukuunottamatta.

Mikkelin kaupunginorkesteri oli kapellimestari Atso Almilan johdolla harjoittanut teokset erittäin hyvään kuntoon, ja esitys oli aivan pientä hetkellistä horjuntaa lukuunottamatta erinomaista tasoa. Konsertti oli orkesterin taholta rohkea veto, mutta yleisöä oli paikalla hyvin. On syytä toivoa, että vastaavanlaista yhteistyötä saataisiin maamme orkesterilaitoksen suhteen muutenkin aikaan. Uutta sukupolvea on niin tekijöiden, esittäjien kuin järjestäjienkin tahoilla.

Pekka Nissilä (SELVIS 04/2006)

Mutkaton mies tanssittaa ja juontaa

Julkaistu

Eki Jantunen & Mutkattomat nykykokoonpanossaan
vas. Pekka Melander, Jani Varpujärvi,
Kari Salminen ja Eki. (kuva: Tomi Kallio)

Suomen tanssilavojen legendaarisimpia kokoonpanoja on Eki Jantunen ja Mutkattomat Orimattilasta, jo yli 30 vuotta toiminut ja moneen kertaan maamme kärkibändien joukkoon äänestetty ja mm. Kullervo Linna – palkinnolla 1993 palkittu monipuolinen orkesteri. ”Mutkatonta menoa” tanssikansalle ja kaikille muillekin lavoilla, ravintoloissa, konserteissa ja monenlaisissa pienemmissä pippaloissa tarjoileva yhtye on tehnyt myös mittavan 18 albumin levytysuran.

Kaikki alkoi singlestä vuonna 1976. Mustan muovin A-puolella komeillut Jätkän humppa (säv. Paavo Melander, san. Tupa-Uuno) on jatkuvasti ollut soitetuimpia kappaleita – viime vuonnakin Teosto-listan kolmonen radioissa ja lavoilla. Jätkän humpasta on tehty yli 20 versiota ja sitä on myyty yli miljoona kappaletta. Yhä enenevässä määrin myös omia biisejä on väsännyt Mutkattomien johtohahmo Erkki “Eki” Jantunen, joka parhaillaan valmistelee ensi vuonna täyttyvää ”40 Viihteen Vuotta” -kokonaisuutta.

Liverpoolin tuulet puhdistivat pöydän

Mutta tanssilavojen takuusoittajan taustalla ei pienenä poikana ollut suinkaan innostus suomalaiseen musaan vaan ”Liverpoolin kundeihin”. Eki Jantunen on syntynyt 1951 ja orimattilalaisnuori hurahti ”Fab Fouriin” jo vuonna 1964.

– Beatles oli se mikä kilahti. Aikaisemmin saattoi olla jotain kansakoulunopettaja Väinö Luonsisen vetämää tiernapoikatouhua ja nokkahuilukerhoa jota paikallinen kanttori Eino Miettinen veti… Ihan kivaa, mutta eihän me juniorit silloin oikein ymmärretty.

– Tuossa Pakaantiellä alettiin 1964 pikkupoikina hyvän kaverin, Tuomisen Hanskin kanssa perustaa bändiä. Joitain beat-bändejä oli käynyt kylillä ja mm. kun tivoli kävi, siellä kyyrättiin poppisbändiä teltan takana tuntitolkulla. Se oli täysi kaaos mitä oli aiemmin kuunnellut ja musiikista ymmärtänyt, eikä oikein tiennyt mikä olisi kiinnostanut. Beatles oli selkeä valinta.

Muita Ekin suosikkeja olivat eturivin laulubändit Hollies, Herman’s Hermits, Tremeloes, Kinks, Animals ja Procol Harum, jonka biisi A Whiter Shade of Pale (säv. Gary Brooker, san K. Reid) oli todella kova juttu. – Arvaa vaan, kun meilläkin oli jossain vaiheessa aito hammond-mies piironkilesleineen, sehän oli kitararivistöön aika paukku. Meillä oli ihan eka bändinimi Spellingers, sitten Face ja kun Briteistä nousi samanniminen, me lisättiin eteen bad-liite eli Bad Faces. Myöhemmin pantiin nimeksi Free, mutta Suosikin hittilistoilta bongasimme taas samannimisen ryhmän, että eikun nimi Freebandiksi ja julisteet taas uusiksi. Taidettiin päästä helpommalla kuin että olisimme lähteneet saarille lakitupaan…!

SM-mittelöitä

Poppia veivattiin kymmenkunta vuotta 1964-74 melkeinpä samalla ryhmällä, jossa vaikuttivat pitkäaikaisimmassa peruspoppoossa Hannu Tuominen, Arto ja Ari Näveri, Erkki Jantunen ja Jorma Haakana. Eri vaiheissa olivat mukana Martti Lappalainen, Pekka Melander ja Juha Yrjönen. Freeband käväisi popin SM-kisoissa vuosina 1967-68 ja parhaimmillaan ylsi kakkossijaan Tampereen jäähallissa. Ekin tonttina olivat tuolloin kitara ja laulut.

– Soitettiin covereita ja listabiisejä popmestoissa ja kouluissa, omia ei yhtään. Vakimestoista on jäänyt mieliin melkeinpä kerran kuukaudessa käyty Natsa, johon manageri Pirskanen junaili pitkän putken keikkoja. Pääpaino oli stemmalaulutouhuissa. Linjasta lipsuttiin 70-luvun alussa, kun oli pakko ottaa parit valssit ja humpat kehiin. Joskus silloin tällöin Freebandilläkin soitellaan vielä keikka vuodessa. Jätkät ovat kaikki täältä päin, tosin kaksi on joukostamme pois. Kiva joukko lapsuuden ajoilta, on oltu hyvät kaverit samalta kylältä jo ennen soittoa – ja ollaan kavereita vielä soiton jälkeenkin. Mikä onkin harvinaista!

– 70-luvulla lisättiin ryhmälle solistinimi: Kari Palm & Freeband, kun alkoi tulla lavakeikkaakin. Ei oikein tiedetty, että se oli romaninimi ja aika usein kansa kyseli, että ”milloin se Palm tulee? ” Kuka Palm? Eihän me tiedetä! Se oli suurin piirtein puhelinluettelosta vetästy nimi, eksoottisempi kuin että oltais vaikka Matti Hämäläinen & Freeband.

Mutkattomien synty

Vuonna 1975 muotoutui uusi juttu – Mutkattomat kokoonpanolla Erkki Jantunen (laulu ja basso), Pekka Melander (hanuri ja koskettimet) ja Hannu Tuominen (rummut).

– Päätettiin perustaa lähiseudulla soitteleva pikkujuhlien tanssiyhtye Mutkattomat. Oltiin väsytty siihen poppivaiheeseen ja kulkemiseenkin, kun oltiin käyty jopa 100 kilometrin päässä! Tanssipaikkoja löytyi lähistöltä tuolloin tosi hyvin: Myrskylän suunnalla oli kolme tai neljä paikkaa ja matkaa korkeintaan 20 kilometriä, samaten Artjärven suuntaan taas 2-3 paikkaa, Lahden suuntaan 4-5 paikkaa. Tuosta läheltä Luhtikylän ja Mallusjoen suunnaltakin löytyi aina ne pari paikkaa, ja nyt ei tässä Lahden lähistöllä Kehräämön lisäksi ole oikein mitään.

– Itse asiassa Mutkattomistahan tuli hetkessä valtakunnallinen bändi, joka kiersi normaalikeikkojen lisäksi kohta vuotuiset Lapin ja Ruotsin rundit ihan tosta vaan ja kilometrejä tuli mittariin vähintään taksarin vuosiajot. Nykyisinkin vielä pyyhkäistään Joensuuhun ihan kuin mentäisiin käymään Myrskylässä. Eli paljon heikompaan suuntaanhan asia on mennyt pelimannin kantilta katsottuna. Pelin henki on sellainen, että läänissä on nykyisin suurin piirtein yksi iso mesta ja kaikki on siinä eli matkustusta riittää. Vielä 80-luvulla 2 000 paikkaa, nykyisin sanotaan olevan tuollaiset reilu sata.

Eikä kehitys varmaan käänny takaisin?

– Ei varmaankaan. Maailma on jo levinnyt niin pikkubiteiksi. Eri genret keräävät omia pikkujoukkojaan, tanssi yhtenä niistä. Jonkun verran on tullut näitä päiväkerhojuttuja, joissa käyvät aikuiset, lähinnä pariskunnat. Muutenkin tanssipaikoilla viihtyy pääasiassa aikuinen väki, toki jokunen nuori pari on lähtenyt askelmerkkejään tanssikurssien kautta kokeilemaan… Kaiken kaikkiaan pieneksi on mennyt.

Brändi enen brändiä

Kun Mutkattomat aloitti 1975, bändillä ei ollut oikein nimeäkään. Eki kertoo kuinka ruutupaperille kirjoitettiin suunnitelmaa.

– Ajateltiin, että soitetaan pääasiassa paikallisten Paavo Melanderin ja Tupa-Uunon (oik. Uuno Tupasela 1902 – 1983) kappaleita ja joitakin tuttuja vanhoja kappaleita kuten Malmstènia, Linnaa ja vähän Beatlesiä, siis vain tanssimusiikkia. Esiinnytään siisteissä vaatteissa, samanlaisiin pukeutuneina, laitteet ja johdot nätisti lavalla jne. Kaikki pyrittiin tekemään samanmuotoisesti, kuitenkin veitikka silmäkulmassa. Tietämättämme olimme tekemässä brändiä! Oltiin kaksvitosia eikä koko brändi-sanasta tiedetty Suomessa vielä mitään. Oli valittu jopa bändinimelle oma kirjasintyyppi ja väri, jota ainoastaan sai käyttää bändin nimessä julisteissa ja ilmoituksissa. Keikka-autokin oli oikein taiteilija Jouko Hokkasen suunnittelemassa kuosissa, sponsorina kun komeili Finnkarelia. Bändin hanuristi Melanderin Pekka oli painoalan kavereita joka teki kaikki lehtimainostarpeet ja kuvat, aina samantyyppisellä tyylillä. Nykyäänhän on itsestään selvää, että bändi brändää nettisivunsa, julisteensa, fanikorttinsa, ilmoituksensa ja melkeinpä jo musiikinkin, että erottuisi suurista massoista.

– Ainakin omintakeinen ohjelmisto takasi sen, että oli jotain erilaista annettavaa. Kerrankin suurilla juhannusjuhlilla Saarijärvellä muut esiintyjät olivat vetäneet ”paratiisinsa” jo moneen kertaan, oli aika leuhkaa heittää omaa juttua kehiin!

– Kun alettiin soittamaan Melanderin kappaleita, Limperin muorin humppaa tai Jätkän humppaa, huomattiin, että ne aplodimäärät olivat aivan huikeita. Meinattiin, että jotain näissä on, laitetaanpas nämä jollain konstilla talteen.

– Taas tehtiin tietämättämme oikein päin: ensin tuotekehittelyä kentällä ja sitten studioon ja levylle. Siitähän se lähti: soitettiin triolla vuoteen 1980 asti isot lavat, Finlandia- talot, Linnanmäet ja kaikki, jo paljon ennen Solistiyhtye Suomea joka teki triona myöhemmin samat kuviot. Vaikka jotkut järkkärit sanoivat, ettei triolla voi soittaa tanssimusaa, me vaan soitettiin yli viisi vuotta; hanuri, basso ja rummut -pohjalta niin tv-, radio- kuin tanssikeikatkin. Sitten tuli nykyisin Lahden Konservatorion kitaransoitonopettajana toimiva Juha Johansson mukaan ja vähän myöhemmin bassoon Kari Salminen.

Mutkattomat oli 90-luvulla pitkään viisimiehinen, mukana oli kultainen hanuristi Jarno Kuusisto, kosketinmies Ossi Kemppinen, basisti Jyrki Hautamäki ja rumpalit Kari Salminen ja Toni Jantunen. Pitkät pätkät teki myös puhallinsoittaja Erkki Lehtimäki, Oulunkylän Pop- ja Jazzopiston ensimmäisiä opettajia joka vaikuttaa nykyi- Original Mutkattomat Finlandia- talolla 1977 Finnhitskonsertissa, vas. Eki, Hannu Tuominen ja Pekka Melander. Pitkät pätkät teki myös puhallinsoittaja Erkki Lehtimäki, Oulunkylän Pop- ja Jazzopiston ensimmäisiä opettajia joka vaikuttaa nykyisin Vantaan musiikkiopistossa. Tänä päivänä ryhmä on kepeästi kulkeva kvartetti kokoonpanolla Pekka Melander (hanuri), Erkki Jantunen (laulu ja kitara), Kari Salminen (rummut ja laulu) ja Jani Varpujärvi (koskettimet ja laulu).


Mutkattomat treenitauolla ennen Lavalauantainauhoitusta 19.5.2005.

Vasemmalta Erkki Lehtimäki, Erkki Jantunen, Kimmo Parviainen,

Kari Salminen (edessä), Jarno Kuusisto, Jani Varpujärvi ja Toni Jantunen.

Riimejä, ralleja, radiota ja telkkaria

Kirjoittaminen kiinnosti Ekiä jo 70-luvulla ja hän ihaili Tupa-Uunoa, ehdotonta riimimiestä, joka tuolloin oli jo seitenvitonen mies ja vanhan kansan pelimanni ja hauskuuttaja. Mies elätti perheensä 1930-40-luvuilla tivolissa: kirjoitti päivällä laulut ja illalla esitti ne. Eki sai nähdä Paavo Melanderin ja Tupa-Uunon ansiosta läheltä, miten ralleja tehdään. Tupa-Uuno viljeli jonkin verran ruotsalaissanontoja (faartilla, kroppa, breikkaa…) teksteissään, vaikka olikin suomenkielinen ja Artjärveltä kotoisin kuten J. Alfred Tannerkin.

– Kaksi kovaa jätkää tuosta 20 kilometrin päästä. Tupa-Uunolla oli hirveän hyvät tekstit, tosi tanakkaa tekstiä, aina juju päällä. Jätkän humpan ja kymmenien muiden mutkattomien laulujen säveltäjä Melanderin Paavo taas oli pitkän linjan muusikko, jolla oli oma bändi samalla peruskokoonpanolla yli 50 vuotta, aina kuolemaansa saakka.

Eki yritti väsätä biisejä, mutta alku oli todella hankalaa. Ensimmäiset tekeleet ovat vieläkin pöytälaatikossa, ensimmäiset levytetyt olivat vuonna 1980 Valon voimaa, Nuorelle äidille ja Möysän mimmi (san. Tupa- Uuno) Kaj Westerlundin sovituksin.

– Siihen ei oikein ehtinyt paneutua, kun tiedotustyöt työllistivät Finnkareliassa (vuodesta 1969), kuten edelleenkin ja sitten päälle melkoinen viihdemylly keikkoineen.

Finnkareliassa Eki on tehnyt mm. henkilökuntalehteä. Vuodesta 1986 lähtien hän on tehnyt kolmea päivää viikossa. Toimittajana hänet kutsuttiin mukaan myös radiojuttuihin.

– 1980-luvulla sain tehdä aika paljon Ylelle Puhelinlankoja, erilaisia toivekonsertteja mm. lavoilta, iltamia taloilta, osaavan viihdepäällikön ja tuottajan Veijo Miettisen johdolla. Jossain vaiheessa MTV:n Toivotaan toivotaan -ohjelman kuviot tuli mukaan: Yli viisi vuotta kävin viikottain Pöllölaaksossa sitä tekemässä. Se oli suorastaan upeaa aikaa, aina elävät isot bändit ja huippusolistit esittämässä lahjoittajien toivomaa musiikkia ja katsojakansaa aina vähintään se ensimmäinen miljoona. Omansa olivat myös Satahäme Soi -juhlien Kultainen Harmonikka- ja Valkea ruusu -tv-juonnot.

Seuraava telkkaripesti tuli TV 1:ssä tuottaja Heikki Kahilan johdolla Tanssit stadissa -ohjelmaan, jossa vierähti kolme vuotta. Yli kahdeksan vuotta kaikkiaan tv-työtä 150 ohjelman verran. Vuonna 2001 Eki teki Sävelradiolle omaa viikottaista viihdeohjelmaa nimellä Juhlapaikka parin vuoden verran.

– Noissa isommissa mediapuuhissa oli jännää se, että sitten kun yhteen vähän näkyvämpään meni mukaan, yhtäkkiä myös muiden kanavien tuottajat olivat kilvan pyytämässä ohjelmiinsa.

Biisien tekoon

– Itsehän sitä on aina hirveän kriittinen, biisihän ei periaatteessa ole koskaan valmis. Mutta johonkin pisteeseenhän se on aina jätettävä. Katsoo sitten myöhemmin laatikkoon ja tutkii oliko siinä järkeä. Siinä vaiheessa onkin jo aika helppo korjailla, sen sijaan että yrittäisi heti saada sataprosenttista aikaan tai tuhoaisi senhetkisen innovaation – sehän se on kuitenkin aina se arvokkain.

Kun mietit tekstiä, aukeneeko sinulle ensin lause, riimi vai biisin nimi?

– Usein lähden B-osasta liikkeelle, napakka kertosäe kasaan ja matkaan. Siitä onkin sitten helpompaa siirtyä A-osan funtsimisiin, kun on periaatteessa kohokohta ikään kuin kunnossa. Aika usein rakentelen matkoilla ralleja. Siihen pääsee paljon paremmin käsiksi, kun kaikki muu hulina on poissa. Tykkään nousta aamulla aikaisin, esim. etelässä on tosi nastaa istua parvekkeella auringonnousun aikaan, kun kaikkialla on vielä hiljaista. Siinä on kiva pyöritellä aihetta ja kirjoitella. Joku tekee ristikoita, minä koetan laittaa rallin sanoja paikalleen.

Teostossa on sinulla noin 150 rallia. Missä vaiheessa sävellät tekstin?

– Se syntyy siinä tekstin myötä, mielellään ilman instrumenttia, jalostetummassa vaiheessa sitten kitaralla komppaillen. Tekstiä tehdessä biisi alkaa soida päässäni melodiana, ensin B-osa, sitten verse. Siitä onkin helpompi rakentaa muita säkeistöjä, kun sanat ovat saaneet soinnin ja rytmityksen. Usein funtsaan jo mahdolliset tyylilajivaihtoehdotkin valmiiksi. Vexi Salmen kurssilla olen istuskellut ja kuunnellut hänen ja kollegojen tapoja tehdä, niistä oppii – kasvukivut ovat hyvin samantyyppisiä.

Tarinat talteen

Ekin levyprojekteja on matkan varrella hoidettu perinteisellä kaavalla eli “kähvellysten” jälkeen (lainaus Taito Vainion sävellys-sanasta) arkkitehti (sovittaja) piirtää kuviot, ensin treenataan ja sitten mennään studioon pohjien tekoon, päällesoittoihin ja lauluihin.

– Muutamat viime vuosien levyt on sen sijaan saatu tehdä pitkillä aikatauluilla ja aika usein raita kerrallaan. Pikkupajassa on sen verran adat- ja kovalevytallennusvermeitä, että saadaan raidat kohtuullisesti talteen. Sitten kun soppaa on riittävästi kattilassa, mennään isoon pajaan ja pistetään äänimaailmat vaikkapa Jorma ”Hämis” Hämäläisen kanssa Studio Popissa kuntoon ja jujut järjestykseen.

– Tällä tavalla on mukava edetä levysessiossa. Sovitusidea voi välähtää vaikkapa saunan lauteilla maanantaiyönä klo 01.30. Ei kun koneet päälle ja ajatukset pajan puolella talteen ja takaisin löylyihin. Tilausstudiossa ei taitaisi oikein onnistua.

– Metodi on todellakin se, että rakennetaan palikka kerrallaan. Se tuntuu mielekkäältä eikä kukaan ahdista. Vähän erilaista, kun tilausstudiossa pahimmillaan joku huutaa “äänitys” ja “se iso punainen lamppu syttyy” – ole siinä sitten parhaimmillasi!

Varmaan aika moni tänä päivänä tekee noin, mutta toiset käyvät tekemässä kompin jossain muualla ja viimeistelevät kotosalla – ja taas palaavat isompaan pajaan?

– Joo, ja viime aikoina on herännyt kaiho ajatus tehdä live-levy, koska Mutkattomat on kuitenkin lavabändi. Esimerkiksi joitakin kirkkokonsertteja on vedetty nauhalle viimeisen parin vuoden aikana ja taitaapa siellä olla joltain lavaltakin jotain tallessa.

– Viime vuonna oli kiva tehdä Yleisradiolle täältä Orimattilan Kehräämöltä Lavalauantai- sarjaa Agentsien, Yölintujen, Katri-Helenan ja Jari Sillanpään kanssa. Yle otti suoraan meidän pöydästä kanavilta mikittäen yleisöä sun muuta lisäksi. Pasilassa sitten päälle vielä pari päivää miksauksia. Ennenhän niitä radio- ja tv nauhoituksia tuli sieltä, täältä ja tuolta, mutta nykyisin tuntuu ihan juhlalta kun joku sanoo että kävisikö keikka, he tulevat vetämään sen narulle.

Levytysuran alku

Vuonna 1975 tallentuivat kaksi ekaa biisiä.

– Nurmikallion Pekka Lahden Microvox- studiossa oli aika mestari, vaikka teki periaatteessa suoraan valmista kaksiraitaista. Kahden kappaleen teko maksoi 250 markkaa. Irwin on jossain todennut, että En kerro kuinka jouduin naimisiin olisi ollut vielä halvempaa.

– Mutkattomat teki ”tangokauppiaskiertueen” kyseisillä kahdella sinkkubiisillä. Kaikki suuret levy-yhtiöt käytiin läpi Helsingissä ja käytiinpä myös Topi Kärjellä. Hän sanoi säveltäjä Melanderille, että “ei tää kappale Paavo vielä ole kunnossa”. Ei kelvannut Jätkän humppa. Timo Lindström PSO:ssa innostui: “näähän on kuin nappi silmään humppakoostelevylle, joka on justiin tulossa”!

Humppa on poikaa -kokoelmalevyllä oli mukana myös Kauko Käyhköä, Esko Könöstä, Henry Theeliä ja monia muita ja levyä myytiin todella paljon. Syksyllä 1976 ilmestyi Mutkattomien debyyttisingle ja ensimmäinen Mutkattomat-lp Ilo irti vasta vuoden päästä 1977.

– Ihmeteltiin vähän tätä lp:n nimeä Ilo irti, miksei se ollut Jätkän humppa joka oli jo breikannut radioissa ja ennen kaikkea Leo Ahosen vetämässä Metsäradiossa. Nimibiisi on Jylhän Jarmon tekemä ja se tuli aivan loppuvaiheessa mukaan.

Ensimmäiset viisi Mutkattomat-lp: tä tehtiin PSO: lle Timo Lindströmin tuottamina ja melko pitkälle Jori Sivosen ja Kaj Westerlundin sovittamina. PSO: n ostaneen Finnlevyn riveissäkin vielä levytettiin samojen tuottajien kanssa kuin PSO: ssakin. Levy-yhtiö vaihtui kohta Polarvoxiin, jossa Mutkattomat julkaisi vielä albumin Alpo Kettusen tuottamana ja Hillel Tokazierin sekä Bruno Korpelan sovittamina.

Rivijäsenestä keulahahmoksi ja soolouralle

Ande Päiväläinen keksi idean nostaa Eki bändinsä päähenkilöksi. Tällä Eki Jantunen & Mutkattomat -asetelmalla työstettiin levy, jonka nimeksi tuli Ja hevosella pääsee (1987). Levyllä Mentiin vähän vossikalla (Jorma Simola/ Timo Hämäläinen) tai kuultiin Hevoskylän kutsua (Erkki Jantunen). Nimiralli Rahalla saa ja hevosella pääsee oli edelleen Melander/Tupa-Uuno -tuotantoa.

Toivotaan toivotaan -ohjelman aikoihin vuonna 1989 Finnlevy ehdotti Ekille sooloprojektia, joka tuotettiin neljän tuottajan/ sovittajan, eli Markku Johanssonin, Timo Lindströmin, Kaj Westerlundin ja Jori Sivosen kanssa, neljä biisiä mieheen. Näin syntyi Ekin ensimmäinen soololevy Ruusuja sinulta.

Ruusuja sinulta oli oikeastaan toinen Ekin soololevy. Ylläskaltio-kasetti (1990) on tehty tilaustyönä pohjoiselle hotellille; Mutkattomien lisäksi rautalankabändi Mustangs samasta kylästä on mukana levyllä puoliksi. Rytmimme tää -levyltä (Poptori 1992) löytyy viisi Ekin omaa laulua, nimikkomelodiasta alkaen (Tokazier / Jantunen). Seuraava soololevy oli Riijuureissu (1994). Siinä oli studiosoiton eräänlainen taitekohta, Ekin ja Mutkattomien mennessä Jari Holmin Countryside-studioon, missä Holm sanoi että ”perkele tuleeks tänne oikein orkesteri”.

– Siis jo vuonna 1994 oli harvinaista että ihan oikea bändi tulee studioon soittamaan. Nimibiisi ja singlevalinta Kesä kaunein oli Timo Kahilaisen (Kummeli) biisi. Tälle kiekolle oli hieno saada Raimo Roihan teoksia kuten Keiteleen rannalla, johon sovituksen ja soolot käväisi vetämässä Mäntsälän mestari Taito Vainio. Raimon Nuoruus on poissa -biisiin sain tehdä tekstin. Fonisti Erkki Lehtimäeltä tuli mukaan paljon kiitelty Pikku Nainen, Bob Dylanilta Itke siis siitä viis (suom. Juha Vainio), ja omina juttuina mm. Jiveä jalkaan ja Riijuureissu.

– Salon Jakke kävi kylläkin laulattamassa Kesä kaunein -biisin jo Finnlevyn aikoihin sinkulle. He uskoivat siihen biisiin, mutta älppäriä ei siitä siellä syntynyt, talossa oli jo muut tuulet puhaltamassa. Jakke sanoi itse tuottamastamme albumista, että ”tämä on hyvä mutta liian hieno, täytyisi vaan olla rosoa enemmän”. Jaken kanssa oli kiva tehdä laulu valmiiksi, niin pienellä hän teki niin paljon siihen juttuun. Turkan (Mali) tekstiäkin hän kirjoitteli vähän uusiksi: ”Ei näin, laitetaan noin… Kesä kaunein… Miten sä näet sen kimalluksen? ” Tulos oli aivan toinen, vaikka työstö oli ihan silkkihansikasmeininkiä. Jakke oli todellinen laulattaja.

Nauravia suita ja muita

Nauravat suut -levyllä (1999) ovat jo kaikki biisit Ekin omia.

– Levy on Hollolassa Petrax-studiolla tehty; Petri Rappulan kartanomiljöössä oleva paja on tänä päivänä kovassa vedossa, sieltä studioaikaa kysyttäessä voi kuulla että ”vuoden päästä, ehkä”. Siellä on hyvät fasiliteetit, sauna ja kämpät ynnä muut. Hesalaiset rock-ja popryhmät käyvät paljon, asuvat siellä sessioajat, viikon tai kaksi.

50-vuotissynttärinsä kunniaksi Eki julkaisi bändeineen vuonna 2001 levyn Juhlan Paikka. Yhteistyö Erik Lindströmin kanssa alkoi tästä levystä. Valssi Elonkorjuun aikaan on Lindströmin tuottama ja tiettävästi Konsta Jylhän viimeisin kappale, teksti puolestaan Junnu Vainion. Rautalankabändi Mustangs teki juhlan kunniaksi pohjat biisiin Jätkän twist ja Eki lauloi; kyseinen versio Jätkän humpasta menestyi myös kaupallisilla listoilla.

Levyllä Jätkän humpasta tunteiden tulvaan (2004) tuli ensimmäisen kerran kuvioon VL-Musiikki.

– Siinä sain tehdä yhteistyötä Frimanin Ekin kanssa, joka sovitti ja soitatti osan kappaleista.

Uusimmat albumit onkin sitten tehty yhteistyössä juuri VL-Musiikin kanssa.

jantunen2.jpgTeema Karjalasta ja suomalaismetsästä

Eki on tehnyt uransa aikana kaksi teemalevyä: Suomalainen metsä (2006) ja Karjalaisil kesäjuhlil (2005). Jälkimmäisellä Eki on juurillaan, sillä hänen isänsä on rajantakaisesta Karjalasta.

Ekin ja Mutkattomien viimeisin levy Suomalainen metsä on Vihreät niityt -tapahtuman innoittama. Festivaaliin otti osaa viime vuonna noin 50 000 ihmistä. Järjestäjät laskivat, että tänä vuonna Jätkän humpan ykköslevytyksestä tulee kuluneeksi 30 vuotta ja teemanakin juhlien perjantaipäivänä oli metsä.

Tempot kohdillaan – tanssikeikkaa ja terveydenhoitoa

Tanssipaikoilla on otettu tanssiminen yhä enemmän hyvänä kunnonhoitona. Kun Klippanin tansseja tehtiin TV1: lle kolme kesää, treenasivat esitanssijat koko talven kuvioitaan, ja Pekka Helinin johtama ja Pentti Lasasen sovittama iso tanssibändi soitti niin, että varmasti vedettiin hidas valssi sillä tempolla kuin pitääkin.

– Siellä näki sen maailman jossa soitetaan ja tanssitaan oikeilla tempoilla. Se on aivan oikein. Samaan aikaan ei kuitenkaan saisi unohtaa sitä normaalitanssijaa, sitä ”Topia” joka tulee tanssipaikalle kenties vähän katselemaan jos löytyisi vastakkaista sukupuolta… Hän kyttää, että kun Satumaa tulee niin silloin lähdetään. Ja jos hänen askelmerkkinsä eivät enää riitä, niin silloin kadotetaan suurta yleisöä. Siellä on joukossa hyvin osaavia, jonkun verran nuoriakin. On iso osa, jotka lähtevät aika usein pareittain tanssimaan ja kuntoaan hoitamaan. Jollakin oli tullut kello kahdeksasta puoli yhteen kymmenen kilometrin lenkki tehtyä.

Eki iloitsee, että päivätanssit ovat piristyneet, eivätkä ihmiset enää halua odottaa että tähdet saapuvat lavalle kello 24 ja lopettavat aamukolmelta tai -neljältä. Palautteen mukaan yleisö haluaa nähdä esiintyjät aikaisin.

– Väestörakennehan on kuin joulukuusi väärinpäin, suuret ikäluokat tekevät valintojaan. Yleisö vastaa jaloillaan ja rupeaa käymään päivisin tansseissa. Ollaan varhaiseläkkeellä tai muuten vapaita, yksin ja ehkä yksinäisiäkin.

Nykyään Eki ja Mutkattomat tekevät parisen bändikeikkaa viikossa, läpi vuoden mutta kesään painottuen. Eki itse tekee lisäksi mies ja kitara plus taustat -keikkoja, juontokeikkoja, harjannostajaisia, pikkujouluja ja muita firmojen juhlia.

– Tietenkin tanssimaailma koostuu monenlaisista tyyleistä, mutta kyllä kolmen kärki on edelleen valssi, tango ja humppa. Tietysti foxit, jenkat, masurkat ja polkat pitää tulla pyytämättä illassa. Jive-porukkaa on myös tietysti, ja rokkihan on aina poikaa. Eki muistuttaa, että tanssibändin rooli on muuttunut siten, että muusikon tulee osata todella monia asioita. Tanssimusiikin tyylejä aivan laidasta laitaan.

– Peruspop tai perusrokkihan on periaatteessa vaan beatia eri nopeuksilla. Tangossa taas tauot ovat taidetta, valssin vetävyys aivan oma juttunsa ja humpan huumat taas omansa. Kävin 13 kesää juontamassa tanssibändien SM-kisoja Ylläksellä; se oli hyvä oppikoulu kun kuunteli muutamaa sataa bändiä ja tuomareita.

– Alkuaikoina sieltä tehtiin Miettisen Veijon kanssa Ylelle useita suoria lähetyksiä. Perjantaina oli semifinaali, lauantaina finaali, ja kaikki tuli radiosta, kahdeksasta puoleenyöhön. Nyt ei ole enää kuulunut mitään. No, TV2 alkoi pari vuotta sitten plokata sen voittajabändin aina Kesäillan valssi -ohjelmaan, mutta nyt on sekin kuulemma muuttumassa.

Radion ja median muututtua hyvin yksipuolisiksi musiikin tarjoajiksi on Ekin mukaan samaan aikaan nähtävissä lavoilla se tilanne, että live-bändin soittaessa yleisö kokee hyvin nostalgisen fiiliksen.

– Tavallaan asia saattaa kääntyä toisin päin. Eihän siellä voi soittaa niitä samoja biisejä mitkä radiossa ovat jo palaneet puhki! Media soittaa hyvin yksipuolista musiikkia, mikä antaakin tilaa live-kundeille. Yhtäkkiä kuuleekin jenkan, mitä ei radiossa ole kuultu enää vuosikausiin. Siitä tulee poskettoman hieno fiilis.

Kansanmusiikissa kaikki tekevät kaikkea – Heikki Laitinen luottaa yhdessä tekemiseen

Julkaistu

– Kansanmusiikki, etnomusiikki, miten sitä kutsutaankin, on suomalaisessa kulttuurissa tällä hetkellä äärimmäisessä marginaalissa, vaikka sillä on vastattavana 95 % maailman musiikkikulttuureista, toteaa kansanmusiikin professori, säveltäjä, sovittaja, esiintyjä, tuottaja, elvisläinen Heikki Laitinen. Ja jatkaa, että suomalaisen musiikin kokonaisuudessa on kaksi valtavan isoa aluetta: Klassinen musiikki, jonka kuluttajamäärä pieni mutta valtionapu valtaisa ja joka voi siksi tarjota paljon ammattityöpaikkoja. Toinen on populaarimusiikki, iskelmä, rock, koko se alue, jota valtio ei tue, mutta joka kannattaa itse itsensä.

– Ja sitten on marginaalissa pieni mutta värikäs läntti: jazz-musiikki ja kansanmusiikki. No, pääasia on, että musiikkikulttuurimme on rikasta.

Mitä on kansanmusiikki?

 – Mitä jazz on? Se tiedetään. Mutta toisaalta jazzissa on ilmiöitä, jotka ovat niin lähellä modernia klassista musaa, ettei enää tiedä, kumpaa ne on. Samoin on helppo sanoa, mitä niin sanottu taidemusiikki on. Mutta kun Magnus Lindberg roudaa romua Finlandia-talon konserttisaliin, niin sekin on vielä klassista musiikkia, jos niitä kilkutellaan siellä. Kaikissa ydin on selkeä, mutta reunoilla on huttua, josta ei enää tiedä, mitä se on. Niin kansanmusiikissakin: ydin on sitä, mikä oli 10 000 ensimmäistä vuotta Suomessa ainoaa musiikkia. Keski-ajalla alkoi tulla kirkkomusaa ja muukin musiikki alkoi monipuolistua. Sitten 1800-luvun lopussa tuli kansakoulu ja valtava kulttuurin murros. Se tavallaan lopetti historiallisen kansanmusiikin, joka oli sen jälkeen muistoja, jäänteitä, elvytystä, sovittamista, museomaista esittämistä.

– Tällä hetkellä kansanmusiikki on valtavan monipuolista. Joku haluaa tehdä lauluja 1850-luvun malliin, joku sovittelee afrikkalaisia rytmejä tai fuusioi omaansa maailman musiikkeihin. Kimmo Pohjonen sanoo ”olen kansanmuusikko” ja repii haitariaan efektilaitteen läpi. Kansanmusiikillakin on oikeus omiin magnuslindbergeihinsä.

Linnunlaulusta hittien kuuntelun

– Lintu on niin paljon ihmistä vanhempi, että ihmisen musiikki on tullut linnuilta. Ihminen on laulanut jo ennen kuin puhunut, Heikki Laitinen sanoo ja jatkaa, että laulu on ihmisen perusominaisuus, se on geeneissä eikä kulttuurissa.

– On aivan sama, onko laulu Väinämöisen laulama 2000 vuotta sitten vai Kauko Röyhkän tänä vuonna. Se on samaa jatkumoa, tulee päästä, jolla on suomen kieli hallussaan, se kieli joka määrittelee laulun runomitan ja kielikuvat. Aivan sama, kuka suomenkielisiä lauluja säveltää; hän on suomen kielen armoilla.

– Suomalainen musiikkikulttuuri on vanha, uusimpien löytöjen mukaan Suomessa on ollut asutusta jääkauden jälkeen 11 000 vuotta. Ennen vanhaan ihmiselle oli yhtä luonnollista laulaa kuin puhua tai olla hiljaa. Kaikki laulut olivat muistin varassa ja uusiutuivat koko ajan. Toisen maailmansodan jälkeen kulttuuri on muuttunut valtavasti. Teknologia nopeutti luopumista jokamiehen oikeudesta laulaa, muututtiin kuuntelijoiksi. En tiedä, onko se hyvä vai huono juttu. Toki ihmiset edelleen laulaa omissa oloissaan ja suosikkilaulut osataan ulkoa.

Ristiriitoja

Heikki Laitinen oli valtakunnan vaikuttajia, kun gospel rantautui Suomeen 1960-luvun alussa.

– YKY: n (Ylioppilaiden kristillinen yhdistys) piireissä tein lauluja Mikko Heikan kanssa. Niissä oli paljon protestia verrattuna nykyiseen gospeliin – nuoren kovaa kritiikkiä kirkkoa, sen pönäkkyyttä ja kieltoja, kohtaan – mutta eniten niissä oli kolmannen maailman kysymyksiä. Jos nyt kuuntelee 60-luvun laulujani, ne tuntuu tavanomaisilta, koska ne on menettäneet sen merkityksen, mikä niillä oli.

– En osannut soittaa kitaraa, olin pianisti, mutta opettelin siskon kitaralla muutaman soinnun. Ja elätin itseni monta vuotta kiertelemällä ympäriinsä laulamassa gospeleitani. Tein myös muutaman levyn – siihen aikaan levyn tekeminen oli harvinaista. Kitarasta tuli ongelmiakin; mulla oli porttikielto moneen kirkkoon.

Teologian ohella Heikki opiskeli musiikkitiedettä ja meni Sibelius Akatemiaan ruvetakseen klassisen musiikin moderniksi säveltäjäksi.

– Toisaalta mulla oli yhteys körttiveisuuseen ja itkuvirsiin, runolauluun ja pelimannimusiikkiin – lukioaikana Raahessa keräsinkin kansanmusiikkia – ja toisaalta tein mahdollisimman modernia musiikkia Erik Bergmanin sävellysoppilaana. Ei siinä mulle ollut ristiriitaa. Sanoin, että Erik Bergmanille mä sävellän, ja sitten kotona teen lauluja. Aika lapsellinen jako. Mutta oli pakko jotenkin selvittää se itselleni. Siihen aikaan oli harvinaista, että joku käy folk-keikoilla ja säveltää atonaalista musiikkia nuoteille.

Heikki toimi niihin aikoihin myös radiotoimittajana.

– Mulla oli varmaan Ylen historian merkillisin toimenkuva: kansanmusiikki, harrastajamusiikki ja moderni klassinen musiikki. Matkustin Keski-Euroopassa modernin musiikin festareilla ja Suomen pitäjissä tekemässä kansanmusiikkijuttuja. Tykkäsin siitä ristiriidasta. Siinä oli kaksi äärimmäistä marginaalia. Marginaalit ja palomiehen hommat on aina kiehtoneet. Sen takia olin sivarinakin lentoaseman palokunnassa.

Ensi kertaa maailmanhistoriassa

Puhelu Kaustiselta muutti suunnitelmat.

– Viljo S. Määttälä pyysi minut uuden kansanmusiikki-instituutin johtajaksi. Tulevaisuuteni tutkijana, säveltäjänä ja esiintyjänä oli Helsingissä ja pohdin pitkään kavereiden kanssa, voinko lähteä pieneen kirkonkylään. Niin lapsellista se oli siihen aikaan. No, lähdin, ja vuodesta 1974 olen ollut kansanmusiikin ammattilainen. Velvollisuuteni on taata, että suomalaisessa kulttuurissa tietyt soittimet ja soittotyylit säilyy – että vanhoja soittimia elvytetään ja kuullaan tässä kulttuurissa.

– Olin 1990-luvulla virkavapaana useita vuosia, ja ehdin säveltää, esiintyä, tutkia. Siihen ei olekaan jäänyt paljon aikaa sen jälkeen, kun vuonna 2001 otin vastaan kansanmusiikin professuurin. Mutta laajasta kokemuksesta on totta kai hyötyä; voi antaa virikkeitä, on verkostoa ja tietää, kun on itse säveltänyt klassista musaa, esittänyt kansanmusiikkia ja ollut rockbändissä.

Heikki Laitisen työryhmä sai tänä vuonna Suomen Kulttuurirahastolta 240.000 euron apurahan hankkeeseen, jossa luodaan mahdollisuuksia kansanmusiikin ammattimaiseen esittämiseen ja opetukseen sekä musiikkiportaalin luomiseen.

– Kun tulin Sibikseen 80-luvulla, siellä opetettiin kolmenlaista musiikkia: jazz-musiikkia, kansanmusiikkia ja musiikkia. Huvittavaa. Kansanvalistuksen aikana 1800-luvun lopussa, kun Suomen nykyinen musiikkikulttuuri varsinaisesti alkoi hahmottua, pantiin klassikot Helsingin Musiikkiopistoon, nykyiseen Sibelius Akatemiaan, ja ruvettiin tekemään heistä ammattilaisia. Silloin olis ollut mahdollista perustaa myös kansanmusiikkiopisto, josta olis tullut kansanmusiikin ammattilaisia. Niin ei tehty, kansanmusiikki pakotettiin pysymään harrastajamusiikkina.

– Päätös perustaa vuonna 1983 Sibikseen kansanmusiikkiosasto oli rautaa. Ensimmäistä kertaa Länsi-Euroopassa, ensi kertaa maailmanhistoriassa, alettiin kouluttaa ammattimaisia kansanmuusikoita, joiden elämäntehtävä on miettiä suomalaisen kansanmusiikin kehittämistä. Mutta vielä puuttuu omat managerit ja varmuus siitä, että musiikkiopistossa saa opiskella kansanmusiikkia ja että valmistuvat kansanmuusikot saa työtä musiikkiopistoista. Näiden rakenteiden luomiseen me saatiin se apuraha – kolmen vuoden onni alkoi elokuun alussa. Nyt on mahdollisuus kokeilla ja kehittää kansanmusiikin mukaista musiikkiopetusta ja luoda esittämisen rakenteita, niin klubeilla kuin konserttitaloissa, ja etsiä myös omia, kansanmusiikkitraditiosta tulevia esitystapoja ja -paikkoja.

– Kansanmusiikkiperinteen ehdottomasti tärkeimpiä puolia on yhdessä tekeminen, yhdessä laulaminen, soittaminen, tanssiminen. Raja-aitoja ei ole; ei erikseen säveltäjiä, ei sanoittajia eikä tanssijoita. Kaikki tekee kaikkea. Meidän osastolla on tosi paljon luovuutta, kun kaikki soittaa, laulaa, tanssii, opiskelee lauluntekoa ja improvisaatiota. Opiskelijoista monet valuukin teatteriin tai populaarimusiikin puolelle, koska siellä tarvitaan heidän taitojaan ja improkykyjään.

Kyllä muusikko muusikon tuntee

Mikä ero on kansanmusiikilla ja etnomusiikilla?

– Kansanmusiikki on rasitettu sana, koska siihen liittyy kansallinen hurmos. Maailmassa on ehkä 6000 erilaista musiikkikulttuuria. Millä niitä kuvataan? Kolmannen maailman musiikki, maailmanmusiikki, world music … etnomusiikki? Nimitykset on päällekkäisiä, risteytyviä. Minusta etno- ja kansanmusa ovat tällä hetkellä rinnasteisia käsitteitä. Viime kesänä Helsingissä oli Etnoespa, jonka esiintyjistä valtaosa oli kansanmusiikkibändejä. Etnoespa on sananakin mielenkiintoinen. Alkusoinnun viehätys tulee tosi kaukaa. Se tunkeutuu jopa puheeseen, mutta on ilman muuta syntynyt laulussa tuhansia vuosia sitten.

– Ennen vanhaan sanottiin, että musiikki on kansainvälinen kieli. Se tarkoitti sitä, että jos Suomeen tulee Singaporesta sinfoniaorkesteri soittamaan, niin kyllähän me ymmärretään, mitä se soittaa. Mutta jos ne singaporelaiset soittais alkuperäistä musiikkiaan, oliskin jo vähän vaikeampaa.

– Kansanmusiikintutkijat on sanoneet, että jos haluaa tutustua toiseen kulttuuriin, sitä täytyy tutkia tarkkaan. Mä olin etnomusikologi ja kiltisti opin, että perusteelliseen tutkimiseen menee vuosia. Mutta kun mä muusikkona rupesin kiertämään maailmaa ja tapasin muusikoita Afrikasta ja muualta ja tein niiden kanssa yhdessä keikkaa, niin hätkähdin, että eihän se mulle opetettu pidä paikkaansa. Mun tunnuslauseeksi tuli, että kyllä muusikko aina muusikon tuntee, oli se mistä kulttuurista tahansa, koska muusikko on intohimoinen ääniavaruuden tuottaja. Ihan sama, minkälaisia säveliä, minkälaisia soittimia, minkälaisia tanssiaskelia sinne avaruuteen tuotetaan, intohimo on yhteistä.

Heikki Laitinen on itse erikoistunut kymppikielisen soittoon, kanteleen, joka säilyi Karjalassa 1910-20-luvulle asti ja jonka soitolle on ominaista ikuisuus.

– Siinä vain plimpotellaan tiettyjä sointukulkuja jatkuvasti muunnellen. Siinä ei ole biisejä, se ei pätkity kappaleiksi, se vain on olemassa. Vähän niin kuin Nils-Aslak Valkeapää sanoi joiusta, että se ei ala eikä lopu, se on kuin tunturimaisema, jatkuu ja jatkuu. Alkaessaan soittaa tai laulaa kalevalaisia lauluja ihminen ikään kuin menee sinne sisään, on siellä tietyn ajan ja tulee pois, musiikki jää sinne olemaan.

Sari Kaasinen – luottaa kansannaisen taitoihinsa

Julkaistu

 
 

Tekemisen tahti taisi alkaa suunnilleen samaan aikaan kun Sari oppi kävelemään. Laulunlahjansa hän oli nimittäin jo ilmaissut aiemmin, ja jaloilleen nousu herätti myös esiintymisvietin. Maanviljelijäperheen esikoinen ehti joka paikkaan mihin hänet suinkin mukaan otettiin. Välillä pellolle isän ja ukin saappaanjälkiin, välillä laulettiin tuvassa tai pihalla äidin ja mummon kanssa kodin- ja karjanhoidossa.

Polkan askelkuviot tarttuivat jalkoihin kolmevuotiaana, ekaluokkalaisena alkoivat viuluopinnot ja samoihin aikoihin perustettiin ensimmäinen yhtye Tsupukat. Sedän häistä ja kylän juhlista Sari Kaasinen kavereineen ja pienempine sisaruksineen siirtyi isommille lavoille, soitin vaihtui kanteleeksi yläkouluiän lähestyessä.

Hän oli kansanmuusikko jo paljon ennen kuin tiesi kyseistä ammattia olevan olemassakaan, tottunut esiintyjä ja rupesi myös säveltämään samoihin aikoihin kun aloitti oppivelvollisuutensa.

Kokemus kuuluviin

Sari Kaasinen on siis pienestä asti ollut oman tiensä kulkija, mutta aina hän on antanut tilaa toisillekin: esiintynyt ja ideoinut yhdessä ryhmän kanssa. Lopputulos on paras mahdollinen vain kun jokainen osallistuja tuntee antavansa parastaan.

Sari sanoo että mielikuva päässä on hyvinkin valmis kun musiikkia aletaan työstää ryhmässä, mutta hyvä ohjaaja pääsee lopputulokseen muuten kuin tarkoilla määräyksillä; osalliset on saatava itse haluamaan sitä mitä tekijä tarkoittaa.

Tämä näkyy ja kuuluu esimerkiksi Sari Kaasinen & Otawan uusimmalla levyllä Mie kun. Kaikkien 12 kappaleen säveltäjä ja sanoittaja on Kaasinen, mutta sovittajana mainitaan lisäksi yhtye. Myös jokainen konsertti on ainutkertainen.

Otawa on ollut kasassa kuutisen vuotta. Edelliset levyt Reissunainen ja Sarin joulu ilmestyivät vuonna 2002. Viime keväänä yhtyeen kokoonpano vaihtui muutaman soittajan verran, nykyistä seitsikkoa Kaasinen kuvailee tyyliinsä täydellisen sopivaksi.

Mukana ovat Jussi Kaasinen (mandoliinit), Karoliina Kantelinen (laulu), Jukka Kyllönen (lyömäsoittimet ja laulu), Tero Palo (basso), Raisa Päivinen (viulu ja jouhikko), Markus Rantanen (kielisoittimet ja laulu) sekä Laura Vartio (haitari). Sari Kaasinen laulaa ja soittaa kannelta, lisäksi levyllä yhdessä laulussa on mukana Mari Kaasinen.


Sari Kaasinen & Otawa: Markus Rantanen vasemmalla, Jussi Kaasinen, Sari Kaasinen, Tero Palo,

Jukka Kyllönen, Karoliina Kantelinen, Laura Vartio ja Raisa Päivinen.

 

Mie kun -lauluissa kuuluu koko naisen elämän kirjo, kaikkea sitä mitä ei Sarin mukaan parikymppisenä olisi voinut sen enempää säveltää tai sanoittaa kuin esittääkään. Eletyn elämän pitää kuulua!

Yhtyeen soundi täydentää elämän rosoista ja rohkeaa otetta. Tunnelmat vaihtuvat kauniista haikeudesta raastavaan manaukseen, herkkyydestä vahvaan voimainnäyttöön. Musiikin pitää koskettaa, tuntua joltain.

Pääoma omassa päässä

– Biisien yksinkertaisuus on tarkkaan harkittua ja pitkällisen työn tulos, tunnustaa Sari Kaasinen. Helpolta kuulostaminen on kuitenkin helpommin sanottu kuin sävelletty ja sanoitettu.

Hän toteaa että vaikka päivä päivältä tuntee olevansa omassa osaamisessaan parempi, samalla on kuitenkin koko ajan tietoisempi vajavaisuudestaan ja oppiakseen lisää on osattava olla entistä nöyrempi.

Sari Kaasinen luottaa siihen, että nykyihmisellä olisi paljon opittavaa ikiaikaiselta naiselta. Tunteita ei jätetty sisälle, oman itsensä ilmaisu oli osa luonnollista arkea. Paha olo ja kolotukset itkettiin, laulettiin tai vähintäänkin hymistiin ulos.

Kehtolauluja tutkiessaan Kaasinen on saanut tuntumaa siihen tekemisen helppouteen, missä sanat ja sävelet soljuvat kuin itsestään. Mitä tyhjempi mieli on ajatuksista, sitä vaivattomammin laulu syntyy, elää hetkessä ja hetkestä.

– Joskus olen itsekin ihmetellyt kuinka tässä nyt näin laulan, tuumaa (viidestä) kolmanteen tohtorintutkintonsa konserttiin valmistautuva Sari Kaasinen. Jo on tukka tuulta nähny -konsertissa hän paneutuu karjalaisen naisen tuntoihin. Liike, puhe ja ääni tuutivat tarinaa, jossa nainen kulkee elämäänsä iloista suruun ja onnesta murheeseen.

Työryhmässä on mukana kaksi muutakin vahvaa karjalaisnaista: tanssitaiteilija Mira Laakkonen vastaa liike- ja tanssi-ilmaisusta, näyttelijä Kaisa Ursinus draamaosuudesta. Kolmea eri ikäkautta edustava kolmikko pohtii kuinka yhdistää moderni liike ikiaikaisiin runoihin ja sävelmaailmaan. Sari Kaasinen muistuttaa, että taiteilijan pääoma kasvatetaan omassa päässä. Tarvitaan jotain perustaa kuten vaikka kalevalamitta, mutta sitäkin voi soveltaa ja sitten on vain uskallettava! Sitä samaa herkkyyttä kun nykyihminen löytäisi kaikkeen tekemiseen! 

 

Yleisö osana musiikkia

Kansanmusiikin tekijän ei parane pelätä kansaa. Päinvastoin väki on väännettävä voimaksi, yleisö saatava soimaan osaksi kokonaisuutta. Ja senhän Sari Kaasinen osaa! Kuinka se sitten tapahtuukaan, spontaani reaktio vain syttyy jossain vaiheessa. Taputukset kuitenkin taas hiljenevät kuin taikaiskusta, kun vuorossa on vaikkapa kanteleella säestetty kehtolaulu.

– Jos esiintyjä on konsertin sydän, niin yleisö on vähintäänkin keuhkot, kuvailee kansanmuusikko tuntojaan siitä kenelle hänen tuotantonsa on tarkoitettu. Esittäminen ei riitä, muusikoiden on elettävä musiikkia, silloin koko konsertti alkaa hengittää.

 

Sari Kaasinen sanoo saaneensa parhaan koulutuksensa yleisökontaktin ottoon lastenkonserteissaan. Lapset kun eivät kainostele tuntemuksiaan ja muistuttavat koko olemuksellaan, että esiintyjä on heitä varten, eivätkä he esiintyjää varten.

Musiikintekijä kokee onnistuvansa erityisesti silloin, kun musiikki toimii näin itsestään ja itsessään, toistenkin esittämänä. Esimerkiksi teatterissa musiikki on osa kokonaisuutta ja sen on hengitettävä tasan samaan tahtiin muun menon kanssa. Lokakuun lopulla sai Tampereen Teatterissa ensi-iltansa musiikkinäytelmä Kun isoisä Suomeen hiihti. Daniel Katzin romaanin on dramatisoinut ja ohjannut Tommi Auvinen, musiikki on Sari Kaasisen, tanssit Teija Auvisen käsialaa.

– Hauska ja hurja teksti on täynnä juutalaisia perinteitä, se soi jo valmiiksi ja siihen oli äärettömän haastavaa ruveta säveltämään. Klezmer ja muu perinteinen sointi olivat hyvä pohja ponnistaa, kun samaan näytelmään piti saada mahtumaan niin riemukkaita ralleja kuin herkkiä rakkauslaulujakin.

Tampereen Teatterin päälavalla menevän näytelmän musiikin esittää kuusijäseninen yhtye, jota johtaa Jukka Hänninen.

Oppiminen vie yhä syvemmälle

Musiikintekijänä Sari Kaasinen korostaa palaavansa koko ajan syvemmälle juurilleen. Hiljaisuuden merkitys lisääntyy koko ajan, suuren ja komean tärkeys häviää, pieni ja syvä puhuttelee.

Prosesseille pitää antaa niiden vaatima aika. Uutta levyä tehtiin hitaasti ja hartaasti, mutta valmista tuli kuitenkin etuajassa. Tohtorintutkinnon konserteilla ei ole tarkkaa aikataulua, ne syntyvät siihen tahtiin kuin luonnostaan syntyvät.

Kaasinen sanoo oikeasti haluavansa tutkia omaa oppimistaan, mitä ja miten oppii, kuinka syvälle omassa taidossaan pääsee. Taiteilijuus- matkalla on hyvä havainnoida myös yhteistyötä toisten ilmaisutapojen kanssa, mitä voi antaa ja saada, puolin ja toisin.

Hyvä, syvä tekemisen ja oppimisen prosessi näkyy kaikessa ja on jopa tärkeämpää kuin lopputulos, vaikka sekin on tietysti yleensä sitä parempi mitä onnistuneempi prosessi. Erehtyminen se kuitenkin vasta opettaakin.

Sari Kaasinen on nyt tekemistensä takana niin vahvasti kuin vain taiteilija voi, hän nauttii parhaillaan Wihuri-säätiöltä saamaansa apurahaa. Se ei kyllä perheellistä pitkälle elätä mutta mahdollistaa opetustyöstä tauon pitämisen.

– Suurimpana haaveenani on, että tällä tekemisellä voisi koko bändi oikeasti elää, kansanmusiikin uudistaja unelmoi ja jää odottamaan sitä aikaa kun taas kansanmusiikkia voi kuulla myös radiossa. Mutta kädet ristissä hän ei odottele, vaan töitä tehden.

16 x Sari Kaasinen

haastattelu: Martti Heikkilä

1. Millaisia olivat ensimmäiset sävellyksesi?

Ne olivat kanteleella tehtyjä melodian pätkiä…. ensimmäinen virallinen sävellykseni on vuodelta 1981 ja sen nimi on Polkka. Osallistuin sillä Ilomantsin kanteleleirin sävellyskilpailuun ja sain 2. palkinnon. Nuotinsin sen hienosti, tallessa on edelleen….

2. Entä sanoituksesi?

Sanoitusten tekemisen aloitus on vähän hämärän peitossa… äitini aina ”paranteli” niitä Kantelettaren ja SKVR: n tekstejä – taisin aluksi tehdä itse samoin – mutta ihka ensimmäinen oikeasti oma sanoitus lienee sävellyksessäni vuodelta 1989, se on Värttinän Musta Lindu -levyllä oleva Itku.

3. Miten vuodet ovat muuttaneet sinua?

a) Säveltäjänä:

Toisaalta paljon, toisaalta eivät oikeastaan ollenkaan. Paljon sikäli, että nyt pystyn ja voin ja tiedän pystyväni tekemään musiikkia ”käskystä”. Eli tehdessäni tilaustöitä voin luottaa siihen, että asiat syntyvät ajallaan. Joskus myös itsekin ihmettelen, että mitenkäs minä nyt tämmöistä melodiaa tähän tarjoilen – mutta sitten tulee oivallus, että siksi!

Myös sillä kokoonpanolla, jolle ja jonka kanssa töitä teen, on minulle suuri merkitys. Haluan, että sävellykseni esittäjä saa tilaa. Hänen oma persoonansa saa kuulua ja näkyä. Tulkitsijahan saa kappaleen eloon – tai sitten ei…

Vähän siksi, että luotan edelleenkin hetkeen ja melodian puhuttelevuuteen. Melodia on kaiken a ja o. Melodiani syntyvät vieläkin paljolti hetkessä ja hetkestä. Ihmiset, tapaamiset ja niiden tunnelmat alkavat soida. Uskallan myös olla kirjaamatta aina asioita ylös – hyvä melodian kaari alkaa kyllä soida päässä uudelleen. Teen melodioita myös soittamalla. Niin korkea oli taivas syntyi kanteleella….

b) Sanoittajana:

Paljon. Aluksi kirjoitin vain erilaisia kalevalamittaisia ja rekilaulumittaisia sanoja, mutta nykyisin teen myös paljon muita tekstejä. Eli viimeksi sanoitin ne ”Isoisän” laulut Tampereelle. Minun on paljon helpompaa säveltää teksti kuin sanoittaa melodia. En tiedä, mikä siinä on, ja olen miettinyt sitä paljon. Ehkä se on sitä, että minulle melodia on kuitenkin se ensimmäinen elementti.

c) Muusikkona ja laulajana:

Mitä enemmän teen, sen vähemmän tunnen osaavani. Silloin 20-kymppisenä sitä oli niiiiiiin oikeassa ja tiesi ja osasi kaiken. Nyt kyseenalaistaa ja tietää oman pienuutensa. Joka päivä oppii uutta. Toisaalta, nyt myös tietää sen, mitä tämä on: Tässä ammatissa ei ole koskaan valmis. Joka päivä on parempi – on elänyt yhden päivän enemmän. Myös tulkinta ja syvyys ovat aika erilaisia kuin silloin huitukkana…

4. Kuinka monessa Värttinän biisissä olet ollut säveltäjänä ja sanoittajana?

No monessa, pitää laskea…. minun Värttinä- kauteni kesti 1983-1996. Oisiko noita n. 20-30? Levyt on Rääkkylässä….

 

5. Kuinka paljon olet tehnyt biisejä yhdessä Herra Tradin kanssa ja miten ne ovat syntyneet?

Niitäkin on paljon, ja niitä tuli tehtyä silloin Värttinän alkuvuosina. Ne on syntyneet niin, että olen esim. jatkanut jotakin melodian pätkää, tai tehnyt nk. B- ja / tai C-osan. Sanoja olen vääntänyt ja kääntänyt ja parannellut ja huononnellut…. ja välillä kukaan ei uskonut, että jotkut sanat ovat minun. Kyllä siitä Teostolta kysyttiin mielipidettä useamman kerran, että missä sanoittamisen ja trad käytön raja kulkee. Olen kyllä tarkka ”biisipoliisi”, ja annan arvon herra tai rouva Tradille. Kuulen tosin myös vähän liian herkästi lainaukset sieltä ja täältä – joskus on hassua huomata, että kato, tuopas on lainannut itseään…. 🙂

6. Miten biisimaailma muuttui, kun Värttinä uusiutui 90-luvun alussa Oi Dai -levyn myötä?

Oikeastaan biisimaailma ei muuttunut. Tai luut eivät muuttuneet, mutta lihaa ne luut saivat ympärilleen erilailla kuin ennen. Melodian juuret vielä Oi Dailla olivat samat, mutta lähestymistapa olikin yhtäkkiä ihan erilainen. Tommi Viksten ja Tom Nyman toivat mukanaan aivan uuden maailman ja tavan sovittaa musiikkia. Kyllä me teimmekin töitä biisien ja sovitusten eteen! Vähitellen tosin biisimaailmakin alkoi muuttua, kun trad-melodioista siirryttiin omiin sävellyksiin.

7. Millaista aikaa oli Värttinän hurjin buumi?

No se oli hurjaa aikaa. Kotona käytiin pyykkiä pesemässä ja taas mentiin. Keikat olivat loppuunmyytyjä ja meidän tyttöjen kalevalakorut kilisivät. Se elämä oli varmaan myös vähän rock… Vikstenin Tommia lainatakseni: keikkakorkeakoulua tuli käytyä ja keikkabussissa tuli vietettyä erinäisiä kilometrejä

– Homppa ja Jussi joutuivat aluksi puunaamaan ja siivoamaan bussinsa ihan yltympäri, kun semmoinen naislauma astui bussiin ja alkoi arvioida petiosaston olosuhteita. Tyrmäävintä oli kuulemma ollut se, kun me heti bussiin päästyämme vetäistiin villasukat jalkaan…

8. Miten Värttinän laulusaundi syntyi?

Se syntyi Rasivaaran nuorisoseuran talolla. Tytöt seisoivat toisessa päässä salia ja minä toisessa. Laulettiin ja minä karjuin, että laulakaa kovempaa, kun minä en kuule, enkä saa sanoista selvää… tää on totta. Minulle oli tietyllä tavalla aikamoinen shokki, kun sain kuulla, että näinhän sitä on iät ja ajat laulettu tuolla itärajan tuolla puolen… ne juuret, ne juuret….

 

9. Miksi lähdit Värttinästä?

Minulle oli jo suotu kaksi lasta vuonna 1996. Samaisena keväänä, kolmen viikon rundilla Hollannissa, Belgiassa ja Saksassa istuin eräässä takahuoneessa, ja katselin, kun Piita 9 kk ryömi likaisella lattialla. Mietin, että mitä ihmettä minä teen täällä, kun minun pitäisi olla jossakin ihan muualla. Siinä hetkessä se kirkastui, elämän silloinen ja myös nykyinenkin arvojärjestys.

10. Miten karjalaisen kansanlaulun buumi 90- luvulla erosi kaustislaisesta pelimannimusiikin buumista 60-luvulla?

Buumihan on buumi. Aina syntyy buumeja ja silloin kaikki vannovat samaan nimeen… Muistan siitä kaustis-buumista silloin 60-luvun lopusta ja 70-luvun taitteesta Konsta Jylhän ja hänen soittonsa festivaaleilla. Olin tosi pieni, ja minut otettiin mukaan festareille. Lähtökohta buumeille oli sama: pieni kylä, josta tuli jotakin aivan uutta – tai oikeastaan ikiaikaista. Tehtiin jotakin, johon jokaisella meistä oli joku muistikuva tai muistijälki. Värttinän buumiin liittyi vielä tämä tyttö /naisaspekti.

11. Millaista on ollut trad-biisien keruutyö?

Todella antoisaa. Olen tallentanut suomalais- ugrilaisia ryhmiä Venäjällä ja Suomessa, nauhoittanut walkmanilla lukemattomia nauhoja, jotka pitäisi siirtää paremmalle formaatille…. niitä tallennuksia on julkaistukin Mipun levymerkillä. Se julkaisutoiminta oli minun kiitokseni ja kunnianosoitukseni niille laulajille, joilta me esim. Värttinän kanssa saimme paljon materiaalia itsellemme silloin 90-luvun taitteessa. Yksi mieleenpainuvimpia hetkiä oli tavata inkeriläisiä röntyskän taitajia, marilaisia, vienankarjalaisia ja karjalaisia Petroskoissa vuonna 1988. Laulaa ja tanssia heidän kanssaan, vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan.

12. Miksi kansanmusiikki ei soi enää radiossa?

Niin, mikä nyt soi radiossa??? Ne biisit, joista jotkut tietyt tahot päättävät tehdä hittejä. Kaiken pitää olla suurta ja massiivista. Rahalla tehdään tänä päivänä hittejä, tosin, kyllä hiteissä oikeastikin on hienoja melodioita. No, musiikin elinkaari on valtavan lyhyt tänään. Joku levy julkaistaan tänään ja sitä ei enää huomenna ole. Markkinointi ja superhyper- megajulkisuus on tärkeintä. Ei-musiikilliset asiat vievät huomion tärkeimmältä. Jos haluat olla esillä, sinun on oltava valmis puhumaan paljon muusta kuin musiikistasi. Kansanmusiikki ei kiinnosta – se ei ole sex, drugs and rock’n roll…. kansanmusiikin perusolemukseen ei kuulu tietty ”komppi ja biitti”. Se on oikeasti soitettua, ja elettyä musiikkia. Tekijälle itselleen hyvinkin syvä kokemus. Kansanmusiikin perusolemukseen kuuluu myös oikeus muuttua. Me olemme tosin saaneet taas uusia kansanlauluja, kun suuresti arvostamani lauluntekijä Juice Leskinen on poissa. Syksyn sävel ja Viidestoista yö tituleerattiin iltapäivälehdistössäkin jo kansanlauluiksi.

13. Uuden Mie kun -levyn biisit ovat rohkean omaperäisiä ja kaikkea muuta kuin nykyisiin radioformaatteihin mukautettuja, esim. edellisen Reissunainen-levyn nimibiisiin verrattuna. Valitsitko tietoisesti tällaisen tinkimättömän linjan?

Tuli sellainen olo, että nyt on tehtävä juuri tuommoinen levy. Rosoinen, elämältä maistuva, ei liian sliipattu. Linjaa voisi ehkä kutsua tinkimättömäksi, mutta se nyt sitten maksaa viimeisetkin teosto-radiosoittorahat… ei, tärkeämpää on kuunnella itseään, tehdä juuri sitä, mitä pitää tehdä. Meillä oli itse asiassa levylle tarjolla tuplasti kappaleita, joista sitten nyt valikoituivat nämä laulut. Pois jäivät nimenomaan ne “radioystävällisimmät rallit”, koska ne eivät sopineet kokonaisuuteen. Mutta, olen erittäin hyvällä mielellä tästä levystä ja yhtyeestäni Otawasta. Olemme hyvällä tiellä!

14. Uutta levyä voi luonnehtia myös siten, että siinä ollaan suomalaisen ja karjalaisen kansanlaulun juurilla. Mukana on mm. laulua ilman säestystä ja suoranaista manausta. Se on uutta kansanmusiikkia, jonka ilmaisukeinot ovat syvältä perinteestä. Allekirjoitattko tällaisen luonnehdinnan?

Tuo on mielestäni todella kaunis ja hieno luonnehdinta ja tulkinta aiheesta. Ehkä myös, tai ei ehkä vaan ihan varmasti tuo taiteellisen tohtorin tutkinnon tekeminen Sibelius-Akatemiassa on vaikuttanut minun musiikkiini myös muuten. Kun saa keskittyä ja paneutua yhteen aiheeseen oikein kunnolla, kuten minä karjalaisen, ikiaikaisen naisen laulamiseen, niin se syvyys, jonka siinä saavuttaa, ei varmasti voi olla kuulumatta myös muussa repertuaarissa.

15. Mitkä olivat kokemuksesi valtion säveltaidetoimikunnasta vuosina 1995-97?

Hyvät muistot jäivät. Lienenkö ollut silloin vielä vähän nuori? Yritin puhua oman genreeni puolesta, sitä vartenhan minä kai siellä olin? Mutta se oli hyvä oppiaika, nyt voisin olla aika napakka täti siellä….

16. Millainen elvisläinen olet?

No, vielä en ehkä ole ehtinyt olla aktiivinen järjestöön päin. Luen Selviksen kyllä kannesta kanteen ja vierailen www-sivuilla säännöllisesti. Saan järjestön kautta minulle tärkeätä tietoa. Oli erittäin hyvä, kun vihdoin ”tajusin” liittyä mukaan! Jatkossa aioin aktivoitua. On hienoa, että asioihin voi ottaa kantaa ja vaikuttaa tätä kautta! 

 

Monitaituri Taisto

Julkaistu


Sävellykset ja äänitykset on hyvä tehdä kodin yhteydessä olevassa omassa studiossa. Siellä Taisto teki äskettäin myös amatööritrion kanssa levyn.
– Soittivat hyvin, Taisto kehuu. – Plagioivat 1960-luvun alun Barney Kessel, Ray Brown ja Shelly Mannen trioa.  

Itähelsinkiläisen omakotitalon portissa on kyltti: Olen sekunnissa portilla. Aiotko silti tulla sisään.Se ei tarkoittane talon isäntää eikä emäntää vaan puolitoistavuotiasta Emmaa, jonka ärhäkkä haukunta vaatii pysähtymään portin ulkopuolelle. Isännän tuoma makupala sujahtaa tulijan käteen ja siitä Emman suuhun. Tulija hyväksytään, ja portti avautuu.

Tässä talossa on aina ollut koiria, musiikkia rakastavia totta kai. Nyt jo rajantakaisessa haukkukuorossa olevat Sisi ja Ellu olivat säveltäjiäkin.

– Ne tykkäs soittamisesta, Taisto Wesslin sanoo. – Sisi oli aina mun kanssa, kun harjoittelin. Ellu vain oli vanhemmiten sellainen, että se nukahti kitaran hellään ääneen ja alkoi kuorsata. Soiton äänittämisestä ei silloin tahtonut tulla mitään.

Luonnonoikkuja säveltäjäkoirat eivät sentään olleet, antoivat vain isännälleen pseudonyymit.

– Sisin ja Ellun nimiin panin suurimman osan niistä sävellyksistä, joita me Lasasen Pentin kanssa on yhdessä soitettu.

Kitara vie pojan

Taisto oli 2,5-vuotias joutuessaan sotalapsena Ruotsiin vuonna 1943.

– Mulle koitui siitä pelkkää hyvää. Sain kahdet vanhemmat, hän sanoo.

Rauhan tultua Ruotsin isä toi pojan Suomeen. Isät päättivät kuitenkin, että poika asuu Ruotsissa, kunnes on aika aloittaa koulunkäynti Suomessa. Taiston yhteys Ruotsin vanhempiin säilyi heidän kuolemaansa asti.

Kitaransoiton Taisto aloitti 8-vuotiaana. Ensimmäisen opettajan, Torsten Tapion, muutettua Kanadaan Taisto pääsi kuuluisan kitaristin Ivan Putilinin oppilaaksi.

– Hän opetti sitä, mitä halusinkin, rokista jazziin ja siinä ohella pikkuhiljaa myös klassisia kappaleita. Tahdoin oppia sointukulkuja, ja hän kirjoittikin sellaiset kaavat, ettei niitä ole missään oppikirjassa tänä päivänäkään.

Putilinin oppilaana Taisto pääsi soittamaan myös konsertteihin, ensimmäiseensä 11-vuotiaana.

Jo 14-vuotiaana hän lähes samanikäisen Artto Juuselan kanssa hoiti kahdestaan koko konsertin. Ja sanoo, ettei jännittänyt.

– Nuorena sitä menee vaan ja soittaa. Mä soitin kaikki niin sanotut popklassikot, muun muassa Granadoksen Espanjalaisen tanssin nro 5, Artto soitti Rodrigon kitarakonserton George de Godzinskyn säestämänä.

Menestys oli taattu. Harjoittelumotivaatio kasvoi. Oli muitakin soittimia, mutta kitaraa ne eivät uhanneet.

– Kokeilin trumpettia vähän. Ja basso on aina kiinnostanut.

Ammattimuusikon ura avautuu

Oliko nuorella kitaristilla esikuvia?

– Oli, paljon. Muun muassa brasilialainen Laurindo Almeida, suurin opettajani, jonka levyjä kuuntelin, kopsasin niiltä kappaleita, kunnes pikkuhiljaa löytyi nuottejakin.

Koulun ja erilaisten vaiheiden jälkeen Taisto palasi lapsuutensa kaupunkiin Jönköpingiin, osti osamaksulla Hagström-merkkisen sähkökitaran ja meni bändeihin.

Rock´n roll valtasi alaa 1950-luvun puolivälissä. Muutamassa päivässä Taisto harjoitteli levyltä Rock a round the clock -biisin kitarasoolon. Siitä tuli hänelle esiintymisten vakiokamaa, ”olen tainnut soittaa sen tuhansia kertoja”. Elvis ja Bill Haley eivät suoranaisesti olleet esikuvia, mutta ne biisit hän osasi.

– Me soitettiin niitä ja swingiä Nana Style Boys -rokkibändissä Ruotsissa. Se Nana oli meidän solisti.

Armeija-aika kului Suomen laivastossa. Silloin Taisto keikkaili Raimo Sirkiän (oopperalaulaja Sirkiän isän) bändissä, jossa soitti myös muuan Jani Uhlenius.

Valmistuttuaan radiosähköttäjäksi Wesslin seilasi maailman meriä reilun vuoden, jäi kontrahdin päätyttyä maihin ja muutti Göteborgiin. Elettiin vuotta 1964. Alkoi muusikon ura suositussa bändissä Stig Löfstrands Sixty sex, jolla meni lujaa Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa.

Wesslin soitti tuolloin muissakin orkestereissa säestäen muun muassa Ray Adamsia, Lill-Babsia, Lill Lindforsia ja Arja Saijonmaata. Taiston säestäjäkseen sai myös Delta Rhythm Boys.

Paluu Suomeen

Kitaristin rakkaus löytyi Norjasta; Taiston ja Karinin häät vietettiin tammikuussa 1967.

– Se oli mun ainoa vapaapäivä. Pakkasta oli 37 astetta ja kirkossa poljettavat urut, joista kuului vain krook krook … Oikeat muusikon häät!

Elettiin kiertue-elämää, samaan tapaan kuin Rauno Lehtinen samoissa maisemissa 10 vuotta aikaisemmin. Jatkuva paikasta toiseen muuttaminen riitti, kun kaksoset syntyivät. Oli aika palata Suomeen.

– Maailmankuulu norjalainen jazzkriitikko Randi Hultin oli kirjoittanut minusta samanlaisia kehuja kuin aiemmin Raunosta. Hän ja Rauno ja Esko Linnavalli, jonka kanssa olin soittanut samassa bändissä Ruotsissa, kannustivat minua, rohkaisivat muuttamaan Suomeen, että ”kyllä täältä töitä löytyy”. Ja niin on löytynyt.

Suomessa oli tuolloin vain vähän allround- ammattikitaristeja. Taisto Wesslin sai pian vahvan aseman radiossa, televisiossa ja levystudioissa. Vauhti oli päätähuimaavaa: solistina ja muusikkona Radion sinfoniaorkesterissa, Helsingin kaupunginorkesterissa, Kansallisoopperan orkesterissa, yhtä aikaakin monessa teatterissa ja produktiossa, ”yleistyönantajina” Jaakko Salo, Onni Gideon, Mikko von Deringer, Ilkka Kuusisto, George de Godzinzky… 25 vuotta soittajana Eino Virtasen vetämissä TV:n lauantaitansseissa… Luettelo on hengästyttävä, vaikka tässä on vain siivu noiden aikojen soitoista.

– Olin vähän joka paikassa, Taisto sanoo.

– Kaikki tapahtui salamannopeasti. Mutta pitää muistaa, että yhtä nopeasti kaikki menee, jos munaa itsensä.

– Sain muuten yhden hyvän opin ollessani laivalla soittamassa 60-luvun lopulla Yrjö Honkasen kanssa. Laivat oli silloin hyviä keikkoja; sessiot oli lyhyitä, pari tuntia kerrallaan, asuttiin hienosti, syötiin upseerien messissä, ja palkka oli hyvä. Nykyisinhän ne taitaa soittaa kahdeksan tuntia päivässä, asua propelin vieressä ja palkkakin taitaa olla olematon. No, siihen tuli yksi ruotsalainen herrasmies ja pyysi meitä soittamaan ”Hangövalsen”. Soitettiin se. Vähän ajan päästä hän tuli pyytämään sitä taas. Soitettiin se uudelleen. Kun hän tuli kolmannen kerran, me sanottiin, että mehän ollaan jo kahdesti soitettu se. ”Joo, mutta se ei svengannut. ” Silloin hävetti. Mutta sitten soitettiin!

Sävellyksiä syntyy

Pikkuhiljaa kitaristi Wesslinistä tuli myös säveltäjä Wesslin.

– Suurin syypää sävellystyöni alkamiseen on toimittaja Heikki Annala. Tehtiin 60- luvun lopulla Ylelle Studio Liisaa. Sitä kesti neljä vuotta, tein siihen joka viikko yhden uuden biisin, jonka meidän soitinyhtye Studio Liisa esitti. Ohjelma oli erittäin suosittu, mutta niin vaan se lopetettiin.

Kun sävellyksiä alkoi tulla, niitä sitten tuli. Taisto sävelsi koko ajan.

Hänen tunnetuimpia sävellyksiään lienevät Eino Leinon teksteihin Perttu Hietasen kanssa tehdyt laulut (viisi kultalevyä), kirkon Raamattuvuoden 1993 teemalaulu, josta Taisto kasvatti laajan teoksen Via Vitae. Se on soinut muun muassa Aki Kaurismäen elokuvissa Mies vailla menneisyyttä ja Laitakaupungin valot.

Taiston sävellysrepertoaarissa on iskelmiä, laulelmia ja lastenmusiikkia. Hard rockia hän ei ole tehnyt. Vielä. Mikä genre on mieluisin?

– Kaikki, Taisto vastaa empimättä.

Taiston ennakkoluulottomuudesta kertoo, että hän suostui Helsingin kirkkopäivien 1987 laulelmaillan säveltäjäksi sanoittajia ennestään tuntematta, pyysi mukaan vielä muusikot ja solistitkin. Finlandia-talon yleisö otti avosylin vastaan laulut, jotka myös levytettiin.

Yhdellä monista Espanjan-matkoistaan Wesslin sairastui vakavasti 1980-luvun lopulla. Väärät diagnoosit ja hoidot olivat viedä hengen, mutta kuin ihmeenä ”mies nousi tuhkasta”, kuten Rauno Lehtinen asian ilmaisi.

– Kun aloin toipua, tuntui, että oli pakko tehdä jotain, Taisto sanoo.

– Jo sairaalassa sävelsin 24 minuuttisen sarjan jousille, Kalastajat. Se on iso sävellys, Helsingin kaupunginorkesterin jouset soitti sen Markku Johanssonin johdolla Ylen kantanauhalle.

Lastenlaulujen säveltäminen ja sovittaminen alkoivat tilauksesta nekin.

– Sovitin monen vuoden ajan Ylen ruotsinkieliselle toimitukselle kerrallaan 7 – 8 uutta lastenlaulua, Taisto sanoo. – Oli kvartetti soittamassa ja lapset laulamassa. Se oli entisajan Yle…

Vuonna 1996 syntyi musikaali-idea, lauluaapinen aasista ötökkään. Kolmen vuoden kuluttua Nooan arkki – Taiston hilpeät, tarttuvat melodiat ja Pauli Ylitalon oivaltavat, humoristiset tekstit – lähti seilaamaan Suomen kouluihin. Koululaiset valmistavat itse esityksen lavasteita myöten. Innostuneen vastaanoton saaneesta ja yhä uusiin kouluihin leviävästä musikaalista on julkaistu myös levy ja nuottikirja.

Wesslinin uusimpia töitä on Tatu Pekkarisen sanoituksiin sävelletty laaja laulukokonaisuus.

– Oltiin muutama vuosi sitten Lasasen Pentin kanssa Rautalammilla pitämässä konserttia. Kulttuuripomo Pali Pekkarinen kysäisi, että sanooks mulle Tatu Pekkarinen mitään? Aika paljonkin, mä sanoin. Siitä se alkoi, oikeudenomistajien luvalla tietysti. Tehtiin levykin. Ja näytelmä, jonka Rautalammin harrastajateatteri esitti kesällä 2006 ja jossa on myös kaikki levyn laulut.

Uutta syntyy koko ajan. Äskettäin Taisto sai valmiiksi kahdeksan biisiä Souvareille. Tuoreimpiin kuuluu myös lastenlauluprojekti Warnerille; Margareta Othman-Sundellin sanoituksia ja yhdessä muokattuja sävellyksiä.

– Tehtiin yhdessä levy 12 vuotta sitten. Nyt on uusia lauluja 24, ja kun ne on suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, niin niitä on kaikkiaan 72. Kuulin, että tehdään vielä 18 lisää. Tulossa on sekä äänite että nuottijulkaisu.


Taisto ja Emma

Erinomainen esiintyjä

Taisto Wesslinin huikeat esiintymistaidot olivat tarpeen, kun hän esitti Nooan Arkin Tööttiä lapsiryhmille. Hulvaton vauhti ja saumaton yhteistyö Sööttiä esittäneen Mira-Maria Håkanssonin kanssa takasivat, ettei päiväkotien väki ollut ihastuksesta penkillä pysyä.

Aki Kaurismäen menestysleffassa Kauas pilvet karkaavat Taisto oli kitaristina. Siihen liittyen Markus Allan ja Taiston bändi esiintyivät Cannesin elokuvajuhlilla ja Pariisissa, Belgiassa, Moskovassa…

Maata ja maailmaa Taisto on kiertänyt esiintymässä myös ja varsinkin Pentti Lasasen kanssa.

– Pentin ja minun yhteisesiintyminen alkoi, kun tehtiin nauhoja Studio Liisaan. Siitä sitten jatkui, tehtiin studiokeikkaa, oltiin samoissa bändeissä.

Duo Lasanen & Wesslin on konsertoinut satoja kertoja. On kierretty koko Suomi, ”lukuun ottamatta eteläisintä Helsinkiä”, on oltu Norjassa, Saksassa montakin kertaa, Espanjassa, Indonesiassa, itsenäisyyspäivänä Islannissa…

– Eikä meidän esitys ole koskaan kahta kertaa samanlainen.

Taisto on ollut kapellimestarina muun muassa Barbara Helsingiuksen, Vesa-Matti Loirin, Katri-Helenan, Tapio Heinosen, Reima Helmisen, Pasi Kauniston, Brita Koivusen ja Kaj Lindin levyillä tai kiertueilla. Taiston ensimmäisiä levytyksiä Suomessa oli Irwin Goodmanin laulama Ryysyranta. Sen jälkeen hänen kitaransa soikin kaikissa Goodmanin 70-luvun levytyksissä. Soololevyjä Taistolla on viisi.

Taisto Wesslinin panos musiikissa on niin laaja ja monipuolinen, että puoli kirjastoa taitaisi täyttyä, jos kaiken kirjaisi. Teostossa on hänelle säveltäjänä tai sovittajana merkittyjä teoksia noin tuhat, Gramexissa noin 8000 raitaa.

– On tullu soitettua vähän kaikkien taustoja, Taisto sanoo vaatimattomaan tapaansa ja lähtee Emman kanssa lenkille. Ehkä siellä alkaa mielessä soida taas jokin uusi melodia. Hard rockia, kuka tietää.