Matti Ministeriltä ja Veijo Yleisradiolta vaadittiin lisää rahaa Elvis ry:n elokuvaseminaarissa
Elvis ry:n seminaari ”Taiteilijoiden oikeudet suomalaisessa elokuva- ja av- tuotannossa” kokosi kymmenen panelistia ja viitisenkymmentä alan vaikuttajaa ja ammattilaista kolmen tunnin vilkkaaseen keskusteluun.
Seminaari pidettiin 30. maaliskuuta ja se oli osa Mikkelissä ensimmäistä kertaa järjestettyä viisipäiväistä Hanget Soi -festivaalia, jonka ohjelmassa oli myös useita konsertteja sekä elokuva-aiheisia luentoja. Festivaalin järjestelyistä vastasi Mikkelin kaupunginorkesteri.
Elvis oli yksi tapahtuman yhteistyökumppaneista, mikä käytännössä tarkoitti vastuuta tämän iltapäiväseminaarin sisällöstä. Sen lisäksi osallistuimme Teoston kansallisilla varoilla sovitustilauksiin konsertissa, jossa Kauko Röyhkä ja Mikkelin kaupunginorkesteri esittivät Röyhkän tuotantoa Veli-Matti Halkosalmen jousiorkesterisovituksina.
Luova työ tuo epävarmuutta
Elokuva- ja av-alan taiteilijoiden oikeuksiin keskittyneen seminaarin puheenjohtajana toimi Jouni Mykkänen, joka viime kesänä siirtyi aktiiviseksi eläkeläiseksi Suomen Elokuvasäätiön toimitusjohtajan tehtävistä. Hän totesi avauksessaan elokuva- ja av-alan olevan hyvin monitahoinen.
– On monenlaisia taiteilijaryhmiä ja tuottajia sekä monimutkaisen tekijänoikeuskentän haasteet, hän sanoi.
Myös alan sopimuskäytännöt ovat monenkirjavia. Oma erityispiirteensä on se, että (Mykkäsen arvion mukaan) alan taiteilijoista noin 80 prosenttia on järjestäytynyt, kun taas tuottajista vain vähemmistö on työnantajina järjestäytynyt.
Seminaarin ensimmäinen alustaja oli Suomen Elokuva- ja Videotyöntekijäin liiton varapuheenjohtaja, ohjaaja Marjo Valve. Hän muistutti, miten ensiarvoisen tärkeää on luovan työprosessin omalaatuisuuden ymmärtäminen.
– Jos haluaa työskennellä luovasti, täytyy sietää epävarmuutta. Jos haluaa uutta, on uskallettava olla säröllä. Mutta jos työskentelyolosuhteet eivät ole tämän prosessin tukena, tilanteesta katoaa järki.
Valve korosti myös, että tällä alalla kaikkien tulisi osata immateriaalioikeuden alkeet kansainvälistä tietoa myöten. Alan yhteiseksi ongelmaksi hän kiteytti taloudellisen kurjistumisen:
– Avainasemassa ovat Martti Ministeri ja Veijo Yleisradio. Suuri osa muiden alojen taiteilijoista kuvittelee, että elokuva-ala on hyvin rahoitettu, mikä johtuu mm. siitä, että alan rahoituksesta puhutaan paljon, ja siitä, että ala on hyvin palkintokeskeistä. Mutta todellisuudessa alalla vallitseva faktinen köyhyys suorastaan nolostuttaa, Valve sanoi ja lisäsi että jos emme yhteistuumin pyri nousemaan tästä köyhyyden aiheuttamasta kurjuudesta, kukaan ulkopuolinen ei meitä puolestamme käy nostamaan.
Elokuva vaikuttavin taidemuoto
Toisena alustajana puhui säveltäjä Jari ”Yari” Knuutinen, joka muisteli, kuinka hänen isoisänsä aikanaan opetti pojanpojalle, että ketju on niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Toinen isoisän oppi oli, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
– Olisivatpa tuottajat omaksuneet nämä samat neuvot, päivitteli Knuutinen verratessaan kahdenkymmenen vuoden kokemuksiaan elokuva-alalla.
– Elokuvatuotanto on venynyt ja vanunut. Toki kehitystäkin on tapahtunut, mutta elokuvan jälkituotanto mättää ja tämä koskee erityisesti musiikkia. Elokuva on kuin talo, jota rakennettaessa tarvitaan hyvät työkalut. Suomessa musiikki on sellainen työkalu, jota ei osata elokuvassa käyttää. Meillä ei esimerkiksi ole yhtään musiikkisuunnittelijaa eli music editoria tai music supervisoria.
Tästä seuraa vaikkapa, että musiikkia miksataan viime tingassa uudestaan, kun luvat eivät olekaan kunnossa.
Yhdeksi alan ongelmaksi Knuutinen totesi ylikoulutuksen, joka osittain johtuu alan trendikkyydestä. Samoin on musiikintekijöitä, jotka haluaisivat hinnalla millä hyvänsä jalan oven väliin. Jopa nimekkäät muussa musiikissa kunnostautuneet tekijät tarjoutuvat tekemään ilmaiseksi töitä tuotantoihin, joissa kaikille muille elokuvantekijöille maksetaan normaalit palkat, päästäkseen elokuvasäveltäjiksi.
– Elokuva on tämän päivän vaikuttavin taidemuoto. Siinä päästään tietyssä mielessä joskus vähemmilläkin taiteellisilla eväillä illuusion maailmaan. Siksi alalle on tunkua, vaikkapa vain seisomaan joukkokohtaukseen. Tarjontaa on paljon yli kysynnän, ja tuottajan on tietysti vaikea kieltäytyä, jos joku haluaa tehdä ilmaiseksi.
Myös Knuutinen nosti esiin suomalaisen elokuvan perusongelman, valtion rahoituksen, joka on säälittävä suhteessa elokuvan taiteelliseen merkitykseen. Yksi kärsijä on silloin musiikki, koska se tehdään jälkituotantovaiheessa, jolloin rahat ovat jo lopussa. Itse hän sanoi tekevänsä musiikkia elokuviin, koska rakastaa elokuvia ja koska musiikki ja elokuva ovat jo lapsuuden perintöä, kun isä oli muusikko ja äiti elokuvateatterin koneenhoitaja.
– Se arvo, mikä musiikilla on elokuvalle taiteellisesti, pitäisi sillä olla myös tuotannollisesti, päätti Knuutinen alustuksensa.
Ammattimuusikolla ei tarvetta polkuhintoihin
Kolmas alustaja, Muusikkojen liiton puheenjohtaja Ahti Vänttinen oli samoilla linjoilla Knuutisen kanssa elokuvasta vaikuttavimpana taidemuotona. Tai ehkä musiikki on yhtä vaikuttava.
– Elokuvan rahoitusta pitäisi siis ehdottomasti lisätä, jotta saataisiin enemmän kotimaista katsottavaa.
Ammattimuusikoiden näkökulmasta Vänttinen näki elokuva-alan kuitenkin pulmattomana edellisiin alustajiin verrattuna.
– Tämä on niitä aloja, joilla muusikoilla ei ole ollut suurta hinkua työehtosopimuksiin, joten työnantajien järjestäytymättömyys ei ole muusikoille samanlainen ongelma kuin muille ryhmille. Työtilaisuuksien määrä on toki suhteellisen vähäinen, mutta yleensä soittajiksi halutaan ammattilaisia, jotka osaavat työnsä. Ja ammattityöllä on hintansa, jota ei ole ollut tarvetta lähetä polkemaan.
Tämä johtuu Vänttisen mukaan osittain siitäkin, ettei muusikon persoona jää elokuvassa taka-alalle eikä halu esillepääsyyn houkuttele palkkioista tinkimiseen. Kun levy-yhtiöille on artistiehdokkaita tarjolla joka kellarissa, elokuvamusiikissa tarvitaan ammattilaisia, joiden kohdalla kysynnän ja tarjonnan suhde on terveellä pohjalla. Myönteisenä asiana hän mainitsi myös tekijänoikeuslain muutoksen, jonka ansiosta muusikot saivat musiikkivideoiden julkisesta käytöstä korvausoikeuden kun musiikkivideota käytetään äänitteenomaisesti.
Vinkkinä elokuvatuottajille Vänttisellä oli se, että suomalaisten sinfoniaorkestereiden käyttäminen ei ole useinkaan niin kallista kuin kuvitellaan. Tämä johtuu siitä, että yhteiskunta on tallennesopimuksen omaavien orkestereiden suhteen työnantajana jo muusikoiden palkat asiaankuuluvine tekijänoikeuskorvauksineen maksanut, jolloin nämä voivat tiettyjen pelisääntöjen puitteissa tehdä kilpailukykyisiä elokuvakeikkoja, kunhan ne ajoissa buukataan.
Yle ostaa, ei tue
Alustuksia seuranneeseen paneelikeskusteluun osallistuivat Jouni Mykkäsen puheenjohdolla yhteistuotantojen päällikkö Erkki Astala Yleisradiosta, toimitusjohtaja Irina Krohn Elokuvasäätiöstä, toiminnanjohtaja Markus Pyhältö Näytelmäkirjailijaliitosta, puheenjohtaja Lasse Saarinen Elokuvatuottajien keskusliitosta, puheenjohtaja Minna Sirnö Teatteri- ja mediatyöntekijöistä, säveltäjä Mauri Sumén Elvis ry:stä sekä alustajat Valve, Knuutinen ja Vänttinen.
Keskustelu alkoi Erkki Astalan ja Irina Krohnin vastakkaisilla kommenteilla siitä, onko Yleisradion nykytehtävä toimia ainoastaan elokuvaoikeuksien ostajana eikä enää kotimaisten elokuvien ”vastikkeettomana tukijana”. Astalan mielestä juuri näin tulee olla, kun taas Krohnin mielestä tulisi lisätä poliittista painetta, jotta Yle sitoutuisi kotimaisen elokuvatuotannon edistämiseen myös muussa kuin lähetysoikeuksien ostajan roolissa.
Käsikirjoittajien ja tuottajien törmäykset
Tämän jälkeen Markus Pyhältö toi keskusteluun käsikirjoittajien näkökulman.
– Viimeisten kahden vuoden aikana Suomessa on tuotettu kolmisenkymmentä uutta pitkää elokuvaa ja niistä neljässä on ollut sopimuksellista häikkää tuottajan ja käsikirjoittajan välillä. Kahdessa kiista on koskenut sovittujen palkkioiden maksamatta jättämistä ja kahdessa tekijänoikeuksia.
Säveltäjien tilanteeseen verrattuna Pyhältö näki sen eron, että musiikki tulee usein mukaan vasta, kun elokuvan muu tuotanto on jo pitkällä, kun taas käsikirjoituksesta kaikki alkaa. Ja koska käsikirjoitusta ei tuotannon myöhemmässä vaiheessa voi enää muuttaa saati poistaa, joutuvat käsikirjoittajat toisinaan taipumaan pakkosopuun. Heihin myös vedotaan, milloin milläkin perusteella; vaikka siten, että lastenelokuvan käsikirjoittajan tulisi antaa periksi lasten vuoksi.Parhaiten tällaiset yhteentörmäykset tietysti vältetään hyvin tehdyillä sopimuksilla siinä vaiheessa, kun käsikirjoituksen tilaamisesta sovitaan.
Ongelmat halvoissa tv-tuotannnoissa
Lasse Saarinen kiitti alustajia rakentavista puheenvuoroista ja korosti edustavansa elokuvatuottajia, mutta ei tv-tuottajia. – Monet tässä mainitut ongelmat koskevat todennäköisesti enemmänkin halpoja tv-tuotantoja, hän sanoi.
– Yleisesti ottaen olemme kyllä kaikki samassa liemessä, kun valtiovalta on meidät unohtanut. Kansallisteatterikin saa yksinään enemmän julkista tukea kuin koko elokuvaala yhteensä. Ja reaalisesti alan tuki on samalla tasolla kuin viisitoista vuotta sitten.
Saarinen sanoi olevansa Marjo Valveen kanssa samaa mieltä siinä, että alan yhtenäisyys on ainoa tie alan julkisen rahoituksen kasvuun. Knuutiselle hän kommentoi, että tämän kritiikki ei koske ainakaan hänen Kinotar-yhtiötään.
– Kyllä me varaamme rahat myös jälkituotantoon ja musiikkiin ja hallitsemme myös hyvän suunnittelun. Ja kyllä meillekin tulee demoja säveltäjiltä, mutta en edes vastaa sellaiselle, joka tarjoaa työtään ilmaiseksi.
”Oppilaitoksista orjia unelmatehtaalle”
Minna Sirnö puolestaan kuvasi mediatyöntekijöiden raadollista arkea.
– Onhan meillä hyviäkin tuottajia, mutta on myös niitä, jotka tarjoavat työtä ilman palkkaa sillä lupauksella, että seuraavalla kerralla sitten jo jotain maksetaankin. Alalla voidaan tehdä 28 tunnin työt 8 tunnin palkalla, mutta siitä pitäisi vaieta yhteisen edun nimissä. Oppilaitokset suoltavat satoja orjia unelmatehtaalle. Elokuva-ala on näin tekemässä isoa karhunpalvelusta itselleen. Ja vaikka siis on hyviäkin tuottajia, epäreilu tilanne vääristää kilpailua.
Myös Sirnö peräänkuulutti julkisen rahoituksen roimaa lisäystä, jonka hän konkretisoi tuplaamiseksi vuoteen 2010 mennessä. Mutta julkisten rahojen käyttöä tulisi hänen mukaansa myös valvoa siten, että tuottajat saavat tukea vain, jos noudattavat tiettyjä pelisääntöjä.
Irina Krohn sanoi olevansa julkisen tukeen liittyvästä valvonnasta Sirnön kanssa samaa mieltä siinä, että Elokuvasäätiön tulee tukea ainoastaan ammattimaista toimintaa. Budjetin on oltava uskottava ja maksetuista veroista ja eläkkeistä tulee olla todistukset. Eri mieltä hän sanoi olevansa siinä, että säätiö ei voi asettaa ehdoksi työnantajan kuulumista työnantajaliittoon, koska Suomessa tulee olla yhdistymisvapaus, mikä tarkoittaa myös vapautta olla kuulumatta johonkin tiettyyn liittoon.
Säveltäjille parempi NCB-provisio
Mauri Sumén kertoi omakohtaisina kokemuksinaan, että hänellä ei ole ollut ongelmia elokuvatuottajien kanssa. Toki musiikin osuutta suomalaisten elokuvien budjetista tulisi hänen mukaansa nostaa. Hän arvioi sen olevan kaksi prosenttia, joten yhdenkin prosenttiyksikön korotus toisi kehitysmahdollisuuksia ja lisäisi myös elokuviemme kilpailukykyä.
Sumén tiesi, että ulkomailla säveltäjille tarjotaan toisinaan buy out -sopimuksia ja samoja paineita on alkanut ilmaantua tännekin. Suomessa onneksi Teosto valvoo säveltäjien tekijänoikeuksia hyvin myös elokuvien osalta.
– Suomalaisten elokuvasäveltäjien aktiivisuuden sekä Elvis ry:n ja Teoston johtokunnnan tuen ansiosta saatiin äskettäin läpi NCB:ssä muutos, jolla näiden tallennekorvausten kuluprovisio laski 15:stä 8:aan prosenttiin.
Seminaari kokosi monitahoisen elokuvaalan samaan pöytään ja keskustelua eri taiteilijaryhmien ja tuottajien välillä on syytä jatkaa. Yksi konkreettinen tulos iltapäivästä oli se, että Irina Krohn lupasi musiikille omaa saraketta Elokuvasäätiön tuotantotukihakemuksiin. Jatkossa siis tukipäätöksissä painaa aikaisempaa enemmän se, että musiikki on kuvassa mukana jo ennakkosuunnitteluvaiheessa.
Teksti ja kuvat: Martti Heikkilä
Piirros: Esa Vehmassalo
