Musiikintekijät -logo

Seppo Sillanpää - Suomi-folkin pioneeri

Seppo Sillanpää – Suomi-folkin pioneeri

1960-luvun alussa Yhdysvalloissa valveutunut nuoriso kiinnostui oman maansa kansallisesta musiikkiperinteestä. Monet jo unohduksiin vaipuneet muusikot kaivettiin keikalle yliopistokahviloihin ja festivaaleille.Kansallinen perinne heräsi uudestaan elämään ja maailmalle levisi folkaalto, joka rantautui myös Suomeen. Otolliseen maaperään se iskeytyi, kun Seppo Sillanpää sai siitä vihiä.

 

Aikuiseksi Seppo varttui 1950-60 -lukujen puu- ja metalliteollisuudestaan tunnetussa Lahdessa, jonka elämänrytmin huipensi oli vuosittaiset Salpausselän-hiihdot. Minään kulttuurikeskittymänä paikkakuntaa tuskin saattoi pitää. Kaupunginorkesterilla oli ohjelmistonsa, mutta taso oli nykyiseen verrattuna melko vaatimaton. Lavat ja ravintolat viihdyttivät tanssikansaa, mutta vaihtoehtoista musiikkia hakeva joutui ponnistelemaan tyydyttääkseen musiikinnälkänsä.

Seppo alkoi kuusivuotiaana käydä Viipurista sodan jälkeen Lahteen muuttaneessa musiikkiopistossa klassisilla viulutunneilla, koska isä ja isoisäkin olivat soittaneet viulua. Varsinainen musiikillinen herätys syntyi kuitenkin vasta, kun suomalaisen folkin varhaiset vaikuttajat Finntrio ja Hootenanny Trio sytyttivät hänessä lähtemättömästi rakkauden kansanmusiikkiin ja sitä lähellä oleviin tyyleihin.

Edellä mainituissa yhtyeissä banjoa soittaneen ja myöhemmin merkittävän sanoittajauran luoneen Pertti “Pertsa” Reposen pikkuveli Vesa asui Sepon kanssa samassa talossa. Tätä kautta hänellä oli oma kanavansa folkin silloiseen luovaan ytimeen.

Myös Yleisradio tarjosi lohtua etsivälle. Pekka Gronowin ja Philip Donnerin asiantuntevat ohjelmat ovat jääneet Sepon mieleen.

– Ne olivat ikkunoita maailman musiikkikulttuureihin. Muistan, kuinka esimerkiksi Gronow kertoi country blues -perinteeseen liittyvistä tavoista virittää kitara tavallisesta poikkeavasti avoimeen duurisointuun.

– Minäkin havahduin siihen, että voin tehdä kitarallani mitä haluan ja etsiä musiikilleni erilaisia ulospääsyteitä. Siihen tekemiseen ja kokemiseen liittyi vapaus olla oma itsensä ja tehdä omanlaistansa musiikkia.

Kitara oli hiljalleen tullut viulun tilalle pääsoittimeksi ja sen myötä avautuivat ovet laajemmin musiikin maailmaan. Ehkä tähän liittyi myös se, että omaehtoisessa opiskelussa motivaatio itsensä kehittämiseen kasvoi huippuunsa. Eikä tuolloin oppia olisi mistään saanutkaan, vaan kaikki piti selvittää itse, mikä teki asiasta entistä kiehtovamman.

– Pystyin itse vaikuttamaan siihen, mitä musiikkia soitin ja miten. Tekemisessä oli ihan toinen meininki kuin opistoläksyjen soittamisessa.

Ensi askeleet tekijänä

Varhaisimmat omat teokset syntyivätkin saman tien 60-luvun lopun teiniaikoihin, kun omaan tekemiseen oli löytynyt riittävästi työkaluja. Tandbergin kelanauhurilla hän äänitti kotonaan kymmenkunta omaa sävellystään, joiden tausta liittyi vahvasti kaikkeen siihen, mitä hän oli siihen asti itseensä imenyt. Säveltämiseen liittyi myös nauhakotelon kansitaide, jonka hän myös teki itse.

Halu tehdä itse oli voimakas, vaikka tekijänä hän oli vasta uransa alkumetreillä.

– Minulle on aina ollut ominaista halu laittaa musiikkiin oma itseni, oli musiikillinen materiaali mitä vaan. Olen halunnut tehnyt soittamisesta itseni näköistä. Kansanmusiikkiin liittyvä muuntelu ja tekemisen vapaus on viehättänyt minua alusta lähtien.

Kyseinen nauha ei enää ole Sepolla tallessa, mutta teoksissa oli sävyjä eri maiden kansanmusiikeista, klassisesta ja jazzista.

Vaikka 70-luvulla kulttuuripiirejä vaivasi melko voimakas kahtiajako vakavaan musiikkiin ja rytmimusiikkiin, niin tämä ei Sepon tekemisiä haitannut.

– Tämä ilmiö on ollut minulle aina vieras. Pidän itseäni musiikillisesti moniarvoisena ja jyrkkä kahtiajako tuntui lähinnä huvittavalta. Olen kuunnellut kaikenlaista musiikkia ilman genrerajoja.

– Mieleeni onkin painunut koominen tapahtuma menneiltä vuosilta, kun eräs toimittajakollega tivaamalla tivasi ”kumpaa porukkaa sä oikein oot”. Minun kun haluttiin selkeästi ilmaisevan minkä takana seison.

Opiskelijaelämää keikkaputkessa

Syventävät musiikkiopinnot hän suoritti musiikkitieteilijänä Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa. Jyväskylästä mieleen ovat jääneet musisoivat serkukset Teppo Koski ja Jouni Koskimäki. Serkusten musiikillinen maailmankatsomus sopi yhteen Sepon kanssa, eikä kansanmusiikkikaan päässyt konserttimusiikkiin painottuvana opiskeluaikana unohtumaan.

Opiskeluaika yliopistossa laajensi Sepon musiikillista taustaa edelleen. Pro gradu -työ keskittyi Jyväskylässä heränneeseen kiinnostukseen mandoliiniperheen soittimistoon, mistä hänelle oli tullut uusi tutkimuksen ja innostuksen kohde. Tuntuukin siltä, että tuolloin haettiin rajoja, mihin kaikkeen perinteinen kansanmusiikkisoittimisto oikein taipuisi.

Soitettiin perinnemusiikkia meiltä ja muualta, mutta etsittiin myös oman luovuuden rajoja.

Helsinkiin muuton myötä Seppo tempautui entistä aktiivisemmin mukaan musiikin tekemiseen. Vuoden 1973 lopulla rockbändien Suomen mestaruuden voittanut, vahvasti folk-taustainen Vanha Isäntä -yhtye etsi viulistia. Seppo otti yhteyttä ja tuossa vaiheessa jo varsin monitaitoinen instrumentalisti tuli valituksi.

Vanhan Isännän myötä alkoi yhteistyö toisen multi-instrumentalistin Olli Haaviston kanssa, mikä jatkuu tänäkin päivänä Band’o -yhtyeessä.

Seppo oli mukana kolmella Vanha Isäntä -äänitteellä. Yhtye nousi kansalliseen maineeseen ja keikkaili ympäri Suomea festivaaleilla ja klubeilla. Yhtyeen jäsenistön ystäväpiirin muodostivat käytännössä niin pääkaupunki- kuin maaseudun alan harrastajat. Seppo oli nyt tapahtumien ja tekemisen keskipisteessä ja omia instrumentaalisävellyksiä alkoi syntyä Vanhan Isännän tarpeisiin.

Yksi merkittävä alan yhtye tuolloin oli Pihasoittajat, joiden tekemisissä Seppo oli mukana. Suurelle yleisölle suomalaisen folkin näkyvä esiinmarssi lienee ollut vuosi 1975, kun Kim Kuusen säveltämä ja Hannu Karlssonin sanoittama laulu Viulu-ukko valittiin edustamaan Suomea Eurovision laulukilpailuihin Tukholmaan. Viulua kilpailuyhtyeessä soitti nimenomaan Seppo. Biisi menestyi kotimaisessa vertailussa hyvin, loppusijoitus oli seitsemäs.

Oman luomisen aika

Omimman itsen löytäminen oli kuitenkin vielä edessä. Takana oli toistakymmentä vuotta aktiivista soittamista, mutta luova minä oli vasta heräämässä.

Marginaalisen musiikin tekijän asema maassamme ei koskaan ole ollut taloudellisesti kovin turvattu. Valtavirtojen ulkopuolella olevan musiikin esittämiselle ei ole kovin paljon tilaisuuksia ja palkkiot eivät päätä huimaa. Seppokin aloitti valmistumisen jälkeen ”oikeissa töissä” ja muutti takaisin Lahden seudulle. Ensin hän toimi Steiner-koulun musiikinopettajana ja 1984 hän aloitti musiikkitoimittajana Yleisradion paikallisessa maakuntaradiossa.

Sepon tekijäuralla tapahtumat näyttävät edenneen täsmälleen niin kuin Frank Zappan tunnettu ohje tekijäkollegoille kuuluu: jos haluat tehdä sellaista musiikkia mikä itsellesi on tärkeintä, hanki itsellesi ensin hyvä työpaikka, ja ryhdy sitten toteuttamaan itseäsi. 

Kun päivätöitä oli tehty jokunen vuosi, niin tekijän sisälle oli patoutunut paljon musiikkia, joka etsi ulospääsytietä. Seurauksena olivat äänitteet Akustin polska ja Lamentarola.

Näillä äänitteillä Seppo palasi sähköisten Vanha Isäntä -vuosien jälkeen takaisin intiimimmän ilmaisun pariin. Samalla käynnistyi pitkä yhteisten julkaisujen sarja vaimon, kaikki levykannet ja nuottikirjat valokuvanneen Aija Sillanpään kanssa.

Akustin polska yhdisti suomalaisen ja amerikkalaisen musiikkiperinteen. Viime vuonna Jukka Karjalainen julkaisi levynsä Lännen-Jukka, missä musiikkiperinteeseen lisäksi liitettiin Lännen-Jukan tarinat. Lähtökohdiltaan tekemisen taustat Sepolla ja Jukalla ovat yhteneväiset. Siinäkin mielessä on mielenkiintoista tietää, että kansanomaista clawhammer-banjotyyliä opiskellessaan Jukka vieraili Sepon luona Hollolassa oppia ja vaikutteita imemässä.

Sepon tekemä musiikki sai soittoaikaa myös radiossa, kun ”sävelradiohenkisyyttä” oli vielä jonkun verran olemassa. Instrumentaalimusiikillekin oli vielä tuolloin sijaa.

Hyvästä vastaanotosta innostuneena Seppo jatkoi tekemistä, jonka tuloksena syntyi äänite Lamentarola. Jos Akustin polska oli aineistoltaan traditionaalisempaa musiikkia Sepon sovittamana, niin Lamentarolalla musiikki oli enemmän hän itsensä säveltämää. 

Musiikki toimittamisen rinnalla

– Halusin, että musiikin tekemiselläni oli joku päämäärä. Tunsin ja tiesin, että käsillä on hyvää materiaalia ja halusin saada sen tallennetuksi. Asetin tavoitteen ja ainakin itselleni jonkinlainen deadline on luovuuden hyvä kannustin.

– Kun suunnitelmat olivat olemassa niin tekemiselle syntyi vahva motiivi. Huomio keskittyi asetetun määränpään saavuttamiseen. Työskentelin kaikilla mahdollisilla välineillä: soittamalla moniraiturille, kirjoittamalla nuotteja ja tekemällä kirjallisia muistiinpanoja aiheista ja ideoista. 

Musiikkitoimittajan tehtävästäänkin hän muistaa mieluisimpina toimeksiannot, joissa häntä pyydetään valitsemaan musiikkia milloin minkäkin kuvan tai tv-jutun yhteydessä käytettäväksi. Kun selkeä tehtävä tai toimeksianto on annettu, oma mielikuvitus ja luovuus pääsevät vauhtiin.

– Saattaisin olla hyvä elokuvamusiikin tekijä, jos vaan joku tajuaisi pyytää. Yleensä tällaisesta toimeksiannosta syntyy vauhtiin päästyäni paljon erilaista materiaalia, josta jää aineistoa vielä varastoonkin.

Sepon laaja-alaisuudesta omassa musiikin tekemisessään kertokoon se, että hän on osallistunut ja tullut palkituksi muun muassa sävellyskilpailuissa niinkin erilaisille soittimille kuin bluegrass-banjo, 2-rivinen haitari ja 5-kielinen kantele.

Lastenmusiikin tekijäksi ja tekstittäjäksi 

Seppo on tehnyt kaksi lastenlaululevyä, joiden musiikillinen yleisilme noudattelee instrumentaaliäänitteille tallentunutta tekijäkuvaa.

– Steiner-koulussa tein lapsille eri yhteyksiin ja kokoonpanoille mittatilauksena omaa musiikkia, koska mieleistäni sopivaa ei ollut valmiina. Myöhemmin soitimme ja lauloimme näitä lauluja tyttärieni Jeminan ja Selinan kanssa kotona.

Kun lastenäänitteiden teko tuli ajankohtaiseksi, niin oli luontevaa, että laulusolisteiksi valikoituivat omat tytöt.

Lastenlauluihin Seppo teki itse myös tekstit. Ensi alkuun musiikki syntyi kansanrunouteen, mutta myöhemmin hän ryhtyi tekstittämään itse.

– Olen aina kunnioittanut sanataituruutta muun muassa iskelmissä ja tuntui siltä, että kynnys oli kovin korkealla sanoittajaksi ryhtyessäni.

– Perheeltäni sain välitöntä palautetta ja rohkaisua niin musiikista kuin tekstieni tarinoista. Lapsilta tuli ajatuksia laulujen sisällöistä ja siitä miten tarinoiden tulisi heidän mielestään päättyä. Opin tarkkailemaan maailmaa ja ympäristöäni lastenlauluntekijän korvin.

Pöytälaatikkorunoilija Seppo ei ole ollut, vaikka olikin koulussa mielestään sujuva ainekirjoittaja. Oppinsa hän on ammentanut oman tekemisen ja kokeilemisen kautta. Itsetunto ja luottamus oman tekemiseen ovat olleet terveellä pohjalla.

Perheen parista maailmalle

Musiikki on ollut merkittävässä asemassa Sepon tyttärien varttuessa aikuisuuteen.

– Lapsi pystyy aistimaan miten heidän tekemisiinsä suhtaudutaan. Kun aikuinen aidosti paneutuu lapsen tekemiseen niin hän antaa viestin, että lapsi on tehnyt jotain arvokasta.

– Merkkejä luovan asenteen ja ilmaisun siirtymisestä omiin lapsiin näkyi esimerkiksi siinä, että saatoimme Aijan kanssa saada joululahjaksi tyttöjen tekemiä omia sävellyksiä. Nämä olivat meille kovin mieluisia.

Jeminan ja Selinan kasvaessa heidän roolinsa lastenmusiikin tulkitsijoina pieneni ajan myötä. Musisointi perheen sisällä ei kuitenkaan vähentynyt. Päinvastoin, perheen sisälle syntyi roots-musiikkia ja yhä enenevässä määrin tyttöjen omia teoksia esittävä trio.

Vuonna 1995 koko perhe kävi Yhdysvalloissa kiertueella ja trio esiintyi menestyksekkäästi amerikkalaiseen old-time -musiikkiperinteeseen hyvin sopivalla The Sillanpaa Family -nimellä. Onkin helppo kuvitella kuinka valloittavaksi trion esiintymiset on koettu perherakkaassa amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Kun soitossa vielä yhdistyi tuttu amerikkalainen poljento eurooppalaiseen melodiikkaan, niin siirtolaistaustaiset amerikkalaiset olivat myytyjä.

Yhtye esiintyy niin USA:ssa kuin kotimaassa yleensä kahdella kielellä: suomeksi ja englanniksi. Uusimmalla tallenteella kieli vaihtuu jopa yhden teoksen sisällä. Kahden oistuvia ja voi vain arvata, mitä tulevaisuus tuo tulleessaan, kun tyttöjen oma itsenäinen tekeminen edelleen kypsyy. Suhteet on luotu ja esiintymisrutiinia USA:n keikkamarkkinoilta on olemassa.

Sillanpaa Familyn myötä syntyi yhtye Band’o, jonka tuorein cd-julkaisu on viime vuodelta. Isän rooli tekijänä on pienentynyt ja viime vuonna julkaistun uusimman tallenteen kaikki uudet teokset ovat tyttöjen tekemiä. Yhtyeen muut muusikot ovat vanhoja tuttuja vuosien varrelta: Olli Haavisto, Janne Viksten ja Tom Nyman.

Tyttöjen omat urat aktiivisina esiintyvinä aiteilijoina ovat hyvässä vauhdissa. Molemmat ytöt tekevät musiikkia ja ovat tulevia teatterityön mmattilaisia.

Muista menoista huolimatta tytöt edelleen musisoivat Sepon kanssa. Heistä onkin kasvanut joukko toisensa hyvin tuntevia tekijöitä ja muusikoita. Yhdistävä tekijä ei enää välttämättä ole perheyhteys, vaan he ovat toisilleen tärkeitä muusikoita ja luovan innostuksen herättäjiä.

Tytöt muistelevat luovaa ympäristöään kotona ja miettivät omaa tulevaisuuttaan musiikissa.

– Olemme oppineet isältä todella paljon matkan varrella ja ennen kaikkea saimme kotoa kipinän lähteä opiskelemaan musiikkia sen kaikissa muodoissa.

– Olisi hienoa säveltää ja sanoittaa ihan ammatikseen ja samalla säilyttää tämänhetkinen into ja pystyä yhä keskittymään jokaiseen kappaleeseen yksilöllisesti. Ihanteellisinta olisi, että voisimme jatkaa oman näköisten kappaleiden tekemistä. Onneksi meillä on vielä opiskelua jäljellä mukavasti, joten voimme vielä hiukan haaveilla, suunnitella ja kokeilla.

 

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2007

Selaa lehden artikkeleita