Musiikintekijät -logo

Mika Toivanen tekee ja tuottaa - tilaustöitä ja käsityöläisyyttä

Mika Toivanen tekee ja tuottaa – tilaustöitä ja käsityöläisyyttä

Yhdeksi keskeisistä säveltäjä/sovittaja/tuottajistamme viime vuosina noussut Mika Toivanen on menestynyt niin kilpailuissa kuin äänitetuotannossakin. Työllistetty ahertaja löytyi iltamyöhään Helsingin Pitäjänmäen studioltaan vääntämässä viimeisiä säätöjään Kari Tapion uusimman julkaisun miksaukseen.

mikatoivanen1

Mikä sinut on ylipäätään saanut säveltämään?

– Iskelmien säveltäminen on lähtenyt siitä, kun nuorempana halusi sessiomuusikoksi studioihin. Enkä

tiedä pääsinkö koskaan edes sille tasolle että puhelin olisi alkanut soimaan, mutta silloin oli ihan selvä suuntaus että kapellimestarit olivat etupäässä pianisteja. Veikko Samuli, Kari Litmanen, Jari Puhakka jne. tietenkin soittivat itse omissa sessioissaan, joten ajattelin että jos teen itse biisit, niin siitä sitten. Tätä kautta se lähti. Olihan siinä muutakin, mutta tuo oli yksi selvimpiä syitä.

Aloit siis säveltämään täysi-ikäisenä?

– No joo, mä olen ekat levyni tehnyt jotain 18-19-vuotiaana Chrisse Johanssonin kanssa, eli kauan sitten. Muutettuani Helsinkiin alkoi pari vuotta sen jälkeen sitten sellainen ammattimaisempi meininki, myös soittokeikkailun ohella. Nythän se on keskittynyt tänne (Pitäjänmäen Utopiah-studiolle), studiohommiin melkein pelkästään. Tosin nyt viime aikoina on tullut taas jotain keikkailua muutaman kapu-homman myötä; on päässyt vähän uloskin täältä! Se on ihan hyvä, ja ainakin toistaiseksi homma on ollut balanssissa; sopivasti niin livesoittoa kuin studiohommaakin.

Chrisse Johanssonin kanssa, eli kauan sitten. Muutettuani Helsinkiin alkoi pari vuotta sen jälkeen sitten sellainen ammattimaisempi meininki, myös soittokeikkailun ohella. Nythän se on keskittynyt tänne (Pitäjänmäen Utopiah-studiolle), studiohommiin melkein pelkästään. Tosin nyt viime aikoina on tullut taas jotain keikkailua muutaman kapu-homman myötä; on päässyt vähän uloskin täältä! Se on ihan hyvä, ja ainakin toistaiseksi homma on ollut balanssissa; sopivasti niin livesoittoa kuin studiohommaakin.

Onko siinä löydettävissä balanssia?

– En mä tiedä; ei kai siinä ole, mutta kun tuota bassaria tuossa kuuntelee kaksi viikkoa, niin on se sellainen puhdistava kokemus mennä sen jälkeen tuonne ihmisten ilmoille ihan soittamaan. Ja nyt nuo tekemäni Jari Sillanpään 10-vuotis- ja Paula Koivuniemen 40-vuotisjuhlarundit ovat olleet hienoja keikkoja tehdä. Jarin kanssa tehtiin myös Määränpää tuntematon -kokonaisuus, jossa samannimistä levyä jo rakennettiin sovituksiltaan sen mukaan, että mennään samalla kattauksella rundille; ei esimerkiksi käytetty puhaltimia, vaan perkussio- ja kitarapohjalta. Tämmöset on mukavia kombinaatioita, ikäänkuin rundi jatkeena levylle. Ihan niin kuin ne popparitkin suuressa maailmassa tekee!

Jari Sillanpään 10-vuotis- ja Paula Koivuniemen 40-vuotisjuhlarundit ovat olleet hienoja keikkoja tehdä. Jarin kanssa tehtiin myös Määränpää tuntematon -kokonaisuus, jossa samannimistä levyä jo rakennettiin sovituksiltaan sen mukaan, että mennään samalla kattauksella rundille; ei esimerkiksi käytetty puhaltimia, vaan perkussio- ja kitarapohjalta. Tämmöset on mukavia kombinaatioita, ikäänkuin rundi jatkeena levylle. Ihan niin kuin ne popparitkin suuressa maailmassa tekee!

Kun olet taiteellisena tuottajana, sovittajana ja kapellimestarina, niin mikä on merkittävin ero sinun työsi kannalta kun lähdet tekemään kokemattoman tangoprinsessan ensilevyä tai 40-vuotisen uran tehneen laulajan uusinta?

– Ainakin se, että ensikertalaisen kanssa on ihan sen (laulu) soundin haku, että vedetäänkö näin (leuka alhaalla rintaresonanssilla) vai näin (leuka ylhäällä lievällä ohenteella). Ne on voineet laulaa aika erilaista materiaalia tahollaan, eikä niillä ole soundia vetää niitä biisejä mitä levylle pitäisi tehdä, ja vielä studiossa. Ymmärrettävää, mutta vähän nurinkurista. Kun sitten tulee kymmeniä vuosia tätä tehnyt, ja sillä on se soundi, ja heti. Siinä pitää laulatussessiossa tietää ja tajuta, että se soundi ja tapa on, eikä sitä aleta muuttamaan.

Pitää tietää miten sen ääni toimii ja mitkä ne maneerit on – mun mielestä niitä on turha lähteä karsimaan. Nuorempana aloin tehdä sitä, mutta hyvin nopeasti tajusin, että hei, tää on tää tyyppi ja se laulaa näin, tää on sen tyyli. Artistin tunnistettavaan stailiin ei kannata puuttua, mä olen sitä mieltä…

Vaikka siinä olisi maneereita ärsyttävyyteen asti?

– Vaikka. Olen sitä mieltä. Jos mä laulan jotain eteen, niin aina kysyn että tuntuuko luontevalta näin? Aika nopeasti kuulee, että ymmärsikö se sen, vai tekeekö apinoiden vaan perässä. Laulattamisessa on tärkeätä, että saa solistin sisäistämään asioita. En usko, että pitkään alalla olleen uudistuminen lähtee jollain uudella tavalla laulamisesta; kyllä se lähtee biiseistä ja arreista. Kokeneempien laulajien kanssa työskennellessä heidän tapaansa laulaa pyrkii hyödyntämään jo biisien tekovaiheessa. Referenssilevyjen kautta kun opettelee tuntemaan itsekunkin rekisterin, äänenkäytön ja fraseerauksen, niin aika hyvin voi jo tietää etukäteen että miten se jonkun kohdan vetää.

Miten olet kokenut sen, että kun nyt viime aikoina olet tehnyt juuri tällaisten hyvin kokeneiden solistien – Paula Koivuniemi, Katri Helena, Kari Tapio – kanssa, niin mikä on se “mikatoivanen” minkä sinä heidän levyilleen – ja kunkin uralle siinä samalla tietenkin – annat?

– Kyllä se ehkä enemmän on siinä tuotannossa, ja biiseissäkin…

Mitä se voisi olla? Onko se enemmän henkimaailman asioita? Kun kuitenkin on niinkin, että olet sinä tai [Risto] Asikainen puikoissa, niin [Anssi] Nykänen soittaa rummut, ja…

Mitä se voisi olla? Onko se enemmän henkimaailman asioita? Kun kuitenkin on niinkin, että olet sinä tai [Risto] Asikainen puikoissa, niin [Anssi] Nykänen soittaa rummut, ja…

– …Niin – niin se on joo…en mä tiedä…

Mitä ne (solistit) on sanoneet, kun ovat ottaneet yhteyttä?

– Yleensä se levy-yhtiöstä tulee, ja biiseistä se kyllä lähtee; halutaan biisejä.

On hienoa kuulla, että niin se edelleen on!

– Eli tilataan biisejä (tuotantoineen), ja jos mulla on joku visio siitä tuotannosta, niin kyllä niitä biisejä sitten löytyy. Mutta jos mulla ei ole mitään visiota, niin silloin ei ehkä pysty ottamaan keikkaa vastaan. Kyllä kaikilla on oma soundinsa tässä tuottajapuolellakin, mutta en mä yritä mitään tavaramerkkiä viljellä. Esimerkkinä noista viimeaikaisista tuotannoista voisin ottaa Katrille tehdyn “Onnen onkija” (san. Kaisu Liuhala), jossa on tommosta klezmer-hommaa, ja Paulalta rockimpi “Kuka pelkää Paulaa” (san. Ilkka Vainio-Mika Toivanen). Ne on samassa sessiossa jopa soitettu, ja on niissä kyllä aika huomattava ero.

Tulkinnan perässä

Sävellätkö vasta sitten, kun sessio on ikäänkuin menossa, vai otatko pöytälaatikosta?

– Aika vähän niitä on valmiina, mutta kyllä mä sitten teen nipussa kun tilataan. Nehän pitää kuitenkin jokainen aina ensin hyväksyttää, ja aika monessa portaassa, ennen kuin mikään menee levylle asti. Aikamoista kompromissia siinä saattaa tulla, mutta kun  tätä työkseen tekee, niin ei voi lähteä sillä asenteella,  että (lyö kämmenellä toiseen) se on tässä, kelpaa tai ei. Tuntosarvet pitää olla pystyssä, että kuka mitäkin haluaa.

Oletko säveltäjänä törmännyt sellaiseen, että yöllä teeman tullessa tajuat siinä, että ei tässä voi tuon miinusvitosen kautta mennä kun ei ne saa sitä menemään. Eli joudutko taiteellisesta näkökulmasta viilaamaan ilmaisuasi liikaa toiseen suuntaan käytännön syistä?

– Iskelmässä mennään laulun ehdoilla aika pitkälle. Ja että suoritus olisi uskottava sen on mentävä niin kuin solisti sen laulaa. Jos jotain ”oikomista” tulee, niin ei se saa olla kynnyskysymys. Mä en suhtaudu näihin sävellyksiin mitenkään yliolkaisesti, mutta nämä on nähtävä kokonaisuutena. Ei lähde radiosoitosta puolet, jos joku miinusvitonen jää tulematta. Teksti on ilman muuta merkittävämpi, ja jopa soittimien (voimakkuus)taso voi ratkaista. Enkä nyt tarkoita sitäkään, että ajanpuutteen takia tehtäisi jotain puolivillaisesti, mutta kyllä aikataulussakin joku yksityiskohta voi menettää merkityksensä kokonaisuuden kannalta. En mä näe järkeä jumittaa koko hommaa sen takia, että yksi laulufraasi menee toisin kuin alunperin on tarkoitettu. Kyllä solistin vakuuttava suoritus ajaa kaiken edelle.

Säveltämisen kannalta ajattelen vielä niinkin, että oikeastaanhan laulettavat melodiat on jo tehty, ei mitään uutta voi niinkään keksiä. Eikä musikaalinen laulaja sitä melodiaa ”korjaa” jotenkin vääräksi. Tärkeää on myös muistaa, että tallennetta ollaan tekemässä, ja suoritus jää ikuisesti olemaan; yliolkainen suhtautuminen ei käy. Tämän olen itse karmealla tavalla oppinut, kun Sauli Lehtosen kanssa tehtiin ”Mun aika mennä on” (san. Jorma Toiviainen). Se laulettiin ensin kokoelmalle, ja siinä jäi vähän sellainen viimeinen rutistus tekemättä. Todettiin kiireessä, että olkoon nyt kokoelmalla tuollainen, mutta sitten omalle levylle tehdään paremmin. Eikä sitä sitten koskaan tehty. Eihän se levytys mitenkään huono ole, mutta muistan vaan ne viimeiset sanat, että ”tehdään maanantaina sitten tosi otto”.

Sauli Lehtosen kanssa tehtiin ”Mun aika mennä on” (san. Jorma Toiviainen). Se laulettiin ensin kokoelmalle, ja siinä jäi vähän sellainen viimeinen rutistus tekemättä. Todettiin kiireessä, että olkoon nyt kokoelmalla tuollainen, mutta sitten omalle levylle tehdään paremmin. Eikä sitä sitten koskaan tehty. Eihän se levytys mitenkään huono ole, mutta muistan vaan ne viimeiset sanat, että ”tehdään maanantaina sitten tosi otto”.

Olen keskustellut muutamien tekijöidenkin kanssa tästä, mutta olen istunut kuuntelemassa lukuisia tanssibändejä Martti Metsäkedon kanssa, ja aina välillä Metsis on kääntynyt puoleeni ja hyräillyt jonkun fraasin tai intervallikulun, että ”näinhän se menee”. Eli kun tekijälle on alkanut muodostua persoonallinen ilmaisu esimerkiksi tiettyjen karaktääristen äänenkuljetusten myötä, ja sitten joku vetääkin niitä vähän oikoen, niin voidaan ajatella, että se on jotenkin väärin; tai ainakin siinä menetetään jotain.

– Mun kokemuksella on niin, että eihän ne laulajat yritä tarjota siihen jotain ”parempaa”, vaan se on joku niille luontevampi juttu, niinkuin jo sanoinkin. Ja onhan jonkinlainen tulkinnan vapaus kai olemassa? Se, mitä on tullut tilalle, on mennyt läpi; ”okei, toimiihan tää näinkin”. Mutta on mulla jotain tapauksia ollut, jossa olen kyllä vaatinut täsmällistä linjaa. Ylipäätään ajattelen kuitenkin niin, että mun biisit on taiteellisesti sellaisia, että se on melko sama miten päin jotain pentatonista asteikkoa siinä pyöritellään – ei vaikuta myyntiin tai radiosoittoon (naurua)! Lähtökohtaisesti on mentävä niin, että artisti tuntee todella olevansa oikealla asialla. Tulkintaa kuitenkin me kaikki haetaan. Näistä vehkeistä (viittaa studion laiteräkkiin) löytyy kyllä taimin korjaus ja vireen korjaus, mutta sitä ”tulkintaplugaria” ei ole vielä keksitty, sitä ei napista saa.

Miten säveltämisesi tapahtuu? Melodia vai teksti ensin, vai kenties groove?

– Aika pitkään olen tehnyt melodian ensin, ja hakenut niille sitten tekstejä, mutta nyt olen tehnyt jonkin verran toisinpäin. Esimerkiksi Liuhalan Kaisulta sain pari tekstiä, kun oltiin Jarin ja Katrin kanssa Tampere-talolla keikalla, ja just Katri oli kysynyt multa biisejä. Kaisun nipussa oli ”Onnen onkija”, jonka mä näin heti selvästi sopivan Katrille: ”oma luumupuuni on kukkinut / mutta kuivuivat luumut puuhun / eikä niukoilla eväillä koskaan / kukaan ole mennyt kuuhun”. Vanhempi nainen laulaa positiivisella sävyllä lievän itseironisesti – ihan loistava teksti, ja tottakai innostuin siitä; hieno teksti innostaa aina heti.

Aika paljon on myös sitä, että esimerkiksi Vainion Ilen kanssa on tehty tekstit yhdessä. Niinkuin “Kuka pelkää Paulaa”; mulla on joku melodia ja aihe tai fraasi, ja siitä on lähdetty. Ilen kanssa tommonen toimii aika hyvin. Ja Ilehän on vanhan liiton miehiä siinä, että riimit on kohdallaan, ja mun mielestä sellainen on iskelmässä aika hyvä olla. Teksti soljuu helposti, ja auttaa varmasti kuulijaa omaksumaan sen. Mutta eihän siinäkään kaavaa ole; jollain Ultra Bralla oli järkyttävän isoja hittejä ilman riimin häivääkään. Tuo groove on aika usein myös heti esillä, että minkä tyyppinen biisi voisi olla. Paljon tilataankin siltä pohjalta, että “tee sen ja sen tyyppinen” biisi. Ja ne kyllä tilaa aina enemmänkin sen äänimaiseman, kuin varsinaisen biisin; ei kukaan tilaa “sellaista ja sellaista melodiaa”. On esimerkiksi Seinäjoen tangoskabaan tekemäni biisit olleet lähdöstä saakka tangoja.

Miten esimerkiksi yksi kärkikaartin biiseistäsi ”En mielestäin sua saa” Laura Voutilaiselle (san. Jiri Nikkinen)?

– Se on myös ollut ihan alusta saakka sellainen kun se on. Ainahan on joitain referenssilevyjä, kun tuotantoa aloitetaan, ja siinä taisi olla jotain [The] Corrs’ia ja Shania Twainia kuuntelussa silloin. Sellaiset vaikuttaa kuitenkin tuotantopuoleen – miksaukseen varsinkin – enemmän kuin melodiamaailmaan.

Entä Anna Erikssonille tehty ”Voi ei”, jossa on Pauli Hanhiniemen teksti? Siinä on jo vähän mättöä jopa.

– Se lähti mun visiosta Anna Erikssonin suhteen, siitä millainen sen äänimaiseman pitäisi mun mielestä olla; siinä on rajuus ja herkkyys. A-osa on iisi mutta tunnelmaltaan ahdistava – aamuyö keittiössä – ja sitten kertsi lähtee voimalla kun riita tulee päälle. Se on Annalle tehty, ja jumalattoman hienosti hän sen laulaa; pystyy laulamaan tiukkojakin intervalleja ylhäältä. Levyn tuotannossahan kävi niin, että siinä pyrittiin irti aiemmasta, ja mä itseasiassa tein neljä biisiä tyrkylle, ja ne pari jotka ei yltäneet mukaan on vielä rajumpia. Pakko sanoa, että sitten kun kuulin julkaistun levyn, niin olin mä vähän, että “tätäkö se kuitenkin sitten on”, kun mä olin siinä fiiliksessä, että särökitara nyt on vähimmäislähtökohta! No, hyviä biisejähän siinä on, nimibiisikin [“Kaikista kasvoista” – säv. Esa Nieminen, san. Sinikka Svärd] tosi hieno, mutta kuitenkin vähän ihmettelin.

Anna Erikssonin suhteen, siitä millainen sen äänimaiseman pitäisi mun mielestä olla; siinä on rajuus ja herkkyys. A-osa on iisi mutta tunnelmaltaan ahdistava – aamuyö keittiössä – ja sitten kertsi lähtee voimalla kun riita tulee päälle. Se on Annalle tehty, ja jumalattoman hienosti hän sen laulaa; pystyy laulamaan tiukkojakin intervalleja ylhäältä. Levyn tuotannossahan kävi niin, että siinä pyrittiin irti aiemmasta, ja mä itseasiassa tein neljä biisiä tyrkylle, ja ne pari jotka ei yltäneet mukaan on vielä rajumpia. Pakko sanoa, että sitten kun kuulin julkaistun levyn, niin olin mä vähän, että “tätäkö se kuitenkin sitten on”, kun mä olin siinä fiiliksessä, että särökitara nyt on vähimmäislähtökohta! No, hyviä biisejähän siinä on, nimibiisikin [“Kaikista kasvoista” – säv. Esa Nieminen, san. Sinikka Svärd] tosi hieno, mutta kuitenkin vähän ihmettelin. Niissä tuotannoissa missä on tekemässä vaan osan albumin raidoista, ei yleensä tiedä mitään siitä mitä muuta siellä on tulossa, ja on se vähän ongelma. Mutta tänään tehdään tuotannot aika vahvasti raitakohtaisesti.

Mähän olen opiskellut – sanotaanko klassista – säveltämistä, ja tuossa on pöytälaatikossa jousikvarteton tynkää ja orkesterialkusoittoa, mutta sehän on ihan toinen maailma. Tämä on toisentyyppistä säveltämistä; tilaustyötä ja käsityöläisyyttä. Vaikka omaa persoonaa varmaan esiin tuodaankin, niin ei tässä sellaista varsinaista sanomisen tarvetta ainakaan mulla ole. Olen jossain haastattelussa sanonutkin, ettei mua kiinnosta tehdä apurahalla jotain ”omaa”, mikä ei ole tarkoitettu apurahasysteemin mollaamiseksi, ei todellakaan. On erittäin tärkeää, että sitä kuviota pidetään yllä. Mutta harvoin, jos koskaan, mä voin perustella jotain sillä, että ”kun mä haluan että se menee näin.” Siksi mä en ole tuota jousikvartettoa koskaan valmiiksi saanutkaan, mulla ei ole riittävän voimakasta sellaisen sanomisen tarvetta.

Tämä tuli aikanaan esiin jollain Olli Kortekankaan sävellystunnilla Sibiksessä, kun tehtävänä oli tehdä kolmen tai viiden äänen melodia. Olin jotenkin jumissa sen kanssa; enhän mä voi sellaista tehdä kun en tiedä kuka laulaa, mikä on tyylisuunta – referenssit kun puuttui! Oli niin myynyt itsensä jo tälle popille. Kun tällaisessa maailmassa elää, eli on monien armoilla, niin kyllähän se jälkensä jättää (naurua)! Mutta en mä tuota ”toista maailmaa” ole kuitenkaan henkisesti vielä hyljännyt, kyllä mä välillä teen sellaisen viiden äänen melodian, joka ei tule jarisillanpäälle eikä arjakorisevalle.

Olli Kortekankaan sävellystunnilla Sibiksessä, kun tehtävänä oli tehdä kolmen tai viiden äänen melodia. Olin jotenkin jumissa sen kanssa; enhän mä voi sellaista tehdä kun en tiedä kuka laulaa, mikä on tyylisuunta – referenssit kun puuttui! Oli niin myynyt itsensä jo tälle popille. Kun tällaisessa maailmassa elää, eli on monien armoilla, niin kyllähän se jälkensä jättää (naurua)! Mutta en mä tuota ”toista maailmaa” ole kuitenkaan henkisesti vielä hyljännyt, kyllä mä välillä teen sellaisen viiden äänen melodian, joka ei tule jarisillanpäälle eikä arjakorisevalle.

Normaalireittiä, Toivo Kärjen naapuriksi

Mennään siihen kaiken alkuun. Pienenä aloitit siis, mutta mistä piano tuli?

– Mä olen pienenä sähköuruilla aloittanut, ja siitä sitten luontevasti siirtynyt pianoon. Minkäänlaisia sukurasitteita ei ole, ja meillä kuunneltiin kotona kotimaista iskelmää. Urut oli ehkä helpompi hankkia kuin piano, mutta ne oli oikein hyvät, ja mä innostuin niistä heti. Rauman musiikkiopistossa alkoi (klassiset) pianotunnit, ja sieltä siirryin Turun konservatorioon. Lukiovaiheessa jäi klasariosasto kuitenkin pois, tätä kevyttä puolta oli jo niin paljon kuviossa. Pääsin kirjoitusten jälkeen 1989 Sibikseen Mukalle.

Oletkin mm. Esa Niemisen, Anssi Tikanmäen ja Pertti Haverisen kanssa näitä Sibelius Akatemian musiikkikasvatuksen koulimia alan miehiä. Mitä siitä jäi käteen?

– Muka oli silloin murrosvaiheessa, irtautumassa tiukasta klassisesta pohjasta, ja valinnaisissa aineissa varsinkin oli paljon afroamerikkalaista musiikkia. Mutta pääsoitin piano oli vielä tiukkaa klassista, enkä siitä enää innostunut lainkaan. Mutta tein valinnaisista sävellystä ja soitinoppia, ne oli tärkeämpiä kuin pallohyppely ja runonlausunta – jotka molemmat kyllä suoritin! Papereita mulla ei – vielä – sieltä ole. Opetushomma koulussa ei ollutkaan koskaan kiinnostanut, Sibis oli vain keino päästä Helsinkiin. Klassiselle puolelle en olisi päässytkään, enkä jazziinkaan…

Onko jazz sinänsä kiinnostanut?

– Onhan se, eikö kaikkia soittajia ole?

Eeeii… enkä sano tätä mitenkään pahalla!

– Ei se minunkaan juttuni ollut, mä olen kuitenkin aina ollut noita kolmisointumiehiä! Usein teoria vaan painaa voimakkaasti läpi, vaikka olisi hyvä mennä enemmän rallattelu- ja viheltelypohjalta – sehän on vanha totuus näissä hommissa. Voihan tietenkin olla isompaakin harmoniaa, en mä sitä sano.

Olen nähnyt sinut keikalla Seinäjoen orkesterin pianopallilla tangokonserteissa.

– Se tuli muistaakseni tuurauksena, aika lyhyellä varoituksella, ja meni kai hyvin, kun jäin sinne 6-7 vuodeksi. Livesoitto on kyllä kivaa, mutta soittokuntoa ei näissä hommissa pysty kovin korkealla pitämään, täällä studiossa nykyään kun vaan tökitään hiirellä ruutua. Nyt kun on taas keikkaillut noiden Nykäsen, [Harri] Rantasen ja muiden todellisten osaajien kanssa, niin kyllä siinä välillä tulee tunne, että ”ei helvetti, täytyy vaan yrittää pyöriä tässä mukana (naurua)”! Noiden huippuäijien kanssa soittaminen on helppoa, ja niiden kanssa uskaltaa mennä mihin vaan.

Nykäsen, [Harri] Rantasen ja muiden todellisten osaajien kanssa, niin kyllä siinä välillä tulee tunne, että ”ei helvetti, täytyy vaan yrittää pyöriä tässä mukana (naurua)”! Noiden huippuäijien kanssa soittaminen on helppoa, ja niiden kanssa uskaltaa mennä mihin vaan.

Onko sinulla tekijäpuolella erityisiä suosikkeja?

– Stevie Wonder nyt ainakin on, se on ollut ihan nuoresta lähtien. Viime levy olikin taas ihan hyvä, mutta siinä välissä oli kyllä jo liikaa konetsäkätystä… Ehkä lauluntekomielessä kuitenkin on jotkut nykymiehet, niin yksi mies hallitsee globaalit soittolistat. Sitä paitsi mä oikeasti tykkään sellaisesta musasta; ehkä siinä on syy miksi musta ei jazzmuusikkoa tai klasarisäveltäjää tullutkaan (naurua)! Joskus keikkabussissa mä pistän pientä provokaatiota peliin toteamalla, että “Abba on paljon parempi kuin Beatles” – jumallauta kun siitä lähtee…

No sehän on kova väite, tarvii jo vähän katsoa että missä seurassa on…

– Joo, täytyy kyllä varoa! Mutta se on enemmän mun yritys kertoa omasta sielunmaailmastani kuin joku maailmanhistorian statement. Mä olen syntynyt 1970, niin ehkä ne mun tietyt vuodet on menneet siten, että se vaan on Abba. Ja onhan niiden arrit, tuotanto, melodiat ja laulut kestävää kamaa.

statement. Mä olen syntynyt 1970, niin ehkä ne mun tietyt vuodet on menneet siten, että se vaan on Abba. Ja onhan niiden arrit, tuotanto, melodiat ja laulut kestävää kamaa.

Kaikin puolin. Mutta jossain laulussasi olen kuulevinani enemmän amerikkaa, esimerkiksi ”Kuuntelitko sydäntäs” (san. Jiri Nikkinen) Arja Korisevalle.

– On siinä joo. Siinäkin taisi olla jotain amerikkalevyä kuuntelussa silloin, sellaisesta se helposti lähtee. Hyvä biisihän se on kyllä. Mun musiikkimaku on jotenkin täysin ”mauton”, se on [Astor] Piazzollasta Meshuggas’ iin. Tykkään erilaisten juttujen kuuntelemisesta, ja funtsailla siinä miten niihin ratkaisuihin on päädytty, itse tuntematta niiden tyylien taustoja tai sääntöjä.

Onko sinulla suomalaiskansallisen populaarimusiikin perinteeseen minkälaista suhdetta?

– On toki. Ja mulla on erittäin hieno henkilökohtainen muisto Toivo Kärjestä. Kun muutin Helsinkiin Humalistonkadulle, niin katsoin naapurin ovesta, että siinä lukee ”Kärki”. En uskonut, että se voisi olla se Kärki, mutta niin oli – aivan mahtava fiilis! Jossain vaiheessa taloyhtiössä tuli jotain sanomista mun pianonsoitosta, ja mä silloin soittelin naapureille, ja soitin Kärjenkin numeroon. Topi itse vastasi, ja mä kohteliaana, että ”tässä on Mika Toivanen naapurista, päivää, että häiritseekö pianonsoittoni?”. ”Ei häiritse, anna mennä vaan!” vastasi Kärki. Eihän me koskaan työkuvioissa tavattu, hän oli jo aika huonossa kunnossakin. Mä jotenkin luulen tietäväni millaisessa ympäristössä hän hommansa teki. Käyttömusiikkia, kireät aikataulut, paljon hommia, paljon biisejä; tällä viikolla tuli tällaisia, ja ne meni purkkiin tällä tavalla. Siinä on niin paljon sellaista normaalin työelämän arkea, ammattiduunia – välillä menee hyvin ja välillä huonommin.

Toivo Kärjestä. Kun muutin Helsinkiin Humalistonkadulle, niin katsoin naapurin ovesta, että siinä lukee ”Kärki”. En uskonut, että se voisi olla se Kärki, mutta niin oli – aivan mahtava fiilis! Jossain vaiheessa taloyhtiössä tuli jotain sanomista mun pianonsoitosta, ja mä silloin soittelin naapureille, ja soitin Kärjenkin numeroon. Topi itse vastasi, ja mä kohteliaana, että ”tässä on Mika Toivanen naapurista, päivää, että häiritseekö pianonsoittoni?”. ”Ei häiritse, anna mennä vaan!” vastasi Kärki. Eihän me koskaan työkuvioissa tavattu, hän oli jo aika huonossa kunnossakin. Mä jotenkin luulen tietäväni millaisessa ympäristössä hän hommansa teki. Käyttömusiikkia, kireät aikataulut, paljon hommia, paljon biisejä; tällä viikolla tuli tällaisia, ja ne meni purkkiin tällä tavalla. Siinä on niin paljon sellaista normaalin työelämän arkea, ammattiduunia – välillä menee hyvin ja välillä huonommin.

Kärkihän aina korosti juuri tuota ammattilaisuutta ja käyttömusiikkia. Että ”jos minä olisin jazzia alkanut säveltämään niin olisin kuollut nälkään”. Hän sanoi aina, että ”tehdäänpäs näitä ralleja”.

– Aivan. Mutta kuuleehan niistä hänen tangoistaan ja fokseistaan sen, että hän oli jazzmiehiä – se on viimeisen päälle sisäänrakennettuna niihin.

Meille ja muualle

Olet ryhtynyt yrittäjäksi, eli pyörität studiota ja toimit omana kustantajanasi. Miten suurta osaa tekijänoikeustulot näyttelevät toimeentulossasi?

– Tärkeintä ilman muuta, niillähän mä elän. Ei tämä (viittaa ympärilleen studiossa) elätä, kaikki menee takaisin tähän. Pystyn omilla tuotannoillani pitämään tämän pystyssä ja ajan tasalla, mutta kaikki aika ja raha siihen menee. Teostoilla ja gramexeilla käydään ruokakaupassa.

Ilmastomuutos on varmaan parhaillaan päivän kovin sana, mutta musiikkivienti on siinä aika vieressä, ja euroviisutkin alkaa nousta riesaksi asti. Miten näet työssäsi kansainvälisyyden? Laitatko eri soinnut, jos teet vientibiisiä?

– Laitan joo. Kyllä mäkin aluksi ajattelin, että mulla kun on jonkun verran näitä biisejä, ja joku hittikin, niin laitetaan siitä vaan englanninkielisiä tekstejä ja aletaan viemään. Mutta olin sitten Warnerin kautta yhdessä pohjoismaisessa biisiseminaarissa Norjassa Tammisen Arton kanssa. Siellä oli mm. ruotsalaiskundit Paul Rein ja Andreas Carlsson, jotka on sittemmin nousseet maailmanluokkaan; Rein teki Christina Aquileran [1999] USA-ykköstä Come on over, ja Carlsson on sanoittanut osan Britney Spearsin kahden ekan levyn biiseistä. Näiden kavereiden

Tammisen Arton kanssa. Siellä oli mm. ruotsalaiskundit Paul Rein ja Andreas Carlsson, jotka on sittemmin nousseet maailmanluokkaan; Rein teki Christina Aquileran [1999] USA-ykköstä Come on over, ja Carlsson on sanoittanut osan Britney Spearsin kahden ekan levyn biiseistä. Näiden kavereiden

– ja monen muunkin siellä – touhu oli kaikenkaikkiaan ihan eri juttu. Ne oli hyviä laulajia, ja niiden valkopersesoul-meiningistä tajusi nopeasti, että kansainvälinen ote on jotain muuta kuin meidän ”murheellisten laulujen maata”. Sitä mollia täällä vaan tyrkkää.


Albumeja, joissa säveltäjä/sovittaja/tuottaja tai co-tuottaja (valikoima):
- sanoittaja suluissa 
 
1994
Mika Pohjonen Yhden illan jälkeen (MTV-Musiikki)
- Kulta pieni (J. Toiviainen), Monta kertaa soitin sulle (A. I. Piippo), Jos taivas vain tietää, Yhden illan jälkeen (M. Salonen)
Lea Laven Mitä rakkaus on (Audiovox)
- Musta maanantai (A. I. Piippo), Näytit parhainta aikaa (I. Vainio), On aika mennä (J. Välimaa) 
 
Heidi Kyrö Heidi Kyrö (MTV-Musiikki)
- Sun suomineitos oon, Nyt tuuleen lennä perhonen (A. I. Piippo-I. Vainio)Eija Kantola Yössä sielujen (Audiovox/MTV-Musiikki)
- mm. Yössä sielujen (I. Vainio), Tuhkimo ja tanssikengät, Menneisyys palaa, Rakkauden katse, Tahdon sun tietävän (J. Välimaa), Kaksi tuulta (P. Nyman), Kahden rytmi (A. I. Piippo-I. Vainio), Oon saanut kuulla (Hector), Jos vielä jäät (J. Välimaa) 
 
1995
Eija Kantola Tänään (Audiovox)
- mm. Tänään, Salamarakkaus (J. Välimaa), Oi Valentino (M. Salonen), Ei milloinkaan, Sinä minä taivas kuu ja tähdet, Tuo kesä (J. Nummelin), Serkkupoika (I. Vainio-A. I. Piippo)Jukka Ruusumaa Jukka Ruusumaa (Snap)
- Sä ohjasit mua, Taivaanrannanmaalari (J. Nummelin), Tähtitaivas tietä näyttää (J. Välimaa) 1997
 
Eija Kantola Katseet (Audiovox/MTV-Musiikki)
- mm. Kurkiaurat (P. Laaksonen), Syvemmälle, On rakkauteni tummaa väkevää (K. Laitinen), Salainen piilopaikka (A. Sirkesalo), Aamuyöllä kolmen aikaan (L. Sailo), Katseet (K. Kärkinen), Valoon päin (J. Nikkinen), Jäätyneet kyyneleet (P. Laaksonen)
1998
Heidi Kyrö Tuut mua rakastamaan (MTVMusiikki)
- Tuut mua rakastamaan, Mennään naimisiin (A. I. Piippo-I. Vainio), Onhan meillä vielä aikaa (M. Widen)  
 
Susanna Heikki Susanna Heikki (MTVMusiikki) 
- mm. Lentosuukko, Benjamin (J. Nikkinen), Sateelta suojaa haimme (M. Widen), Kipeää ja kaunista, Rakastavaiset (P. Laaksonen), Miksi vielä teeskennellään (I. Vainio- R. Asikainen-J. Nikkinen)
 
1999
Jari Sillanpää Onnenetsijä (Veijari)
- mm. Sydän mua ohjaa (J. Nikkinen), Huntujen huuma (V. Salmi), Illan viimeinen, Lauluni (P. Laaksonen), Onnenetsijä (J. Nummelin), Kuuleeko Eero (V. Siltsu) Kirsi Ranto Kirsi Ranto (MTV-Musiikki)
- mm. Kukkamekko ja tanssikengät (J. Nummelin), Tällä tähdellä tänään, Yön halki kaupunkiin (P. Laaksonen), Myötätuulet, Siivet saan (J. Nikkinen), Joka päivä joka ilta (I. Vainio-R. Asikainen)
2000
Esa Nummela Esa Nummela (AXR/Mediamusiikki)
- Ikävä, Kohtalon oikut, Mars ja Venus, Syliin lämpimään, Tähtisilmäinen, Yhteinen piilopaikka (J. Nikkinen)
 
Mira Kunnasluoto Mira Kunnasluoto (AXR/Mediamusiikki)
- Onnenhetket, Elämännälkää, Kyllä mäkin sua (P. Laaksonen)
 
Antti Raiski Antti Raiski (AXR/Edel)
- mm. Lähdön hetki (I. Vainio-A. I. Piippo), Kolme syytä, Vapaa oon, Tähdistä kirkkain, Aurinkoni, Jos päättää saan (J. Nikkinen), Luokkakuvat (P. Laaksonen), Olen se mies, Tää yö (J. Toiviainen)
 
Jukka Ruusumaa Elämän pokeri (Sata-Artistit)
- Juulia, Paitsioon, Taivas tietää, (J. Nummelin), Keinutaan, Valkein purjein (P. Laaksonen), Minä ja Mary Jane, (M. Widen)
2001
Anna Eriksson Kun katsoit minuun (Universal)
- Ilta ja viini, Hiljaa huokaa yö (J. Nikkinen)
 
Kirsi Ranto Kesytön (Mediamusiikki)
- Kesytön, Margarita, Katse vain voi riittää, Valoa ja voimaa, Sinä vain puutut (J. Nikkinen), Tyhjät sanat (M. Widen)
 
Laura Voutilainen Puolet sun auringosta (Warner)
- En mielestäin sua saa, Neonvalot, Pyrstötähti, Katala kaipuu (J. Nikkinen), Ei edes kuolema (V. Kallio), Kuutamoon (K. Kärkinen)
2003
Jari Sillanpää Määränpää tuntematon (Bridgehead)
- Kaunis ikävä, Ohitse kiitävää, Elämän liekki, Tietää et saa, Viilenneen, Portti, Taivas (J. Nummelin), Tahdoin taikka en (J. Toiviainen)
 
Anna Eriksson Kaikista kasvoista (Universal)
- Voi ei (P. Hanhiniemi), Pariisi (J. Nikkinen)Laura Päiväkirja (Warner)
- Päiväkirja, Nukke, Pakkomielle (L. Voutilainen), Minä ja hän, Yö vain aikaa meille jää (J. Nikkinen) Annika Eklund Valoja ja varjoja (Warner)
- mm. Toisillemme luodut, Valoja ja varjoja, Oo ihan lähelläin, On sama kuinka kauas meet, Vähenevä kuu, Särkyvää, Jää, Aina mielessäin, Mä tahdon kanssas naimisiin, Muutosten aikaa (J. Nikkinen)
 
2004
Tommi Soidinmäki Tommi Soidinmäki (Mediamusiikki)
- Laulu joutsenien (I. Vainio-M. Toivanen), Rumba negro, Hei saanko luvan? (J. Nummelin).
2005
Eija Kantola Legendaa (Edel/Mediamusiikki)
- Kuka?, Sattumaa, Legendaa, Jäljet, Hotelli Kaipuu
 
Kirka Elämääni eksynyt (Sony BMG)
- Elämääni eksynyt (J. Nummelin), Suruilta suojaan (K. Laitinen)
 
Johanna Debreczeni Parempaa (Mediamusiikki)
- Nimi, Isä, Ikävä jää (I. Vainio-M. Toivanen), Pohjantähti (J. Nikkinen)
2006
Tommi Soidinmäki Kotkan siivet (Mediamusiikki)
- Kotkan siivet, Julien Cabaree, Isänmaa, Aikanaan (I. Vainio-M. Toivanen), Lemmenjuomaa (J. Nummelin)  
 
Paula Koivuniemi Yöperhonen (Edel)
- Yöperhonen, Kuka pelkää Paulaa, Sata miestä, Virta, Fantasiaa, Mä tahdon kaiken, Tuulee, En kadu mitään (I. Vainio-M. Toivanen), Sydänmaa, Lady like, Mitä meille tapahtui (K. Laitinen)
 
Katri Helena Elämänlangat (Warner)
- Onnen onkija, Jin ja jang (K. Liuhala)
 
Muita levytettyjä sävellyksiä
(valikoima):
 
ST = Seinäjoen tangosävellyskilpailu, SS = Syksyn Sävel, EV = Eurovision laulukilpailun Suomen finaali
 
1988
Kiitos tästä vuodesta (C. Johansson) Eijariitta 1988
1993
Rakkauden pallomeri (I. Vainio) Johanna Virtanen
Vanha swingi, Louie (L. Sailo), Yön kuningatar (J. Toiviainen) Eija Kantola (ST 1.)
Mä miksi lähtenyt en silloin (I. Vainio-A. I. Piippo) Heidi Kyrö (SS 2.)1994
Yön hiljaisuus (J. Välimaa)
 
1994
Yön hiljaisuus (J. Välimaa) Eija Kantola (SS 1.)
Faksaa mulle (I. Vainio-A. I. Piippo) Heidi Kyrö (SS 4.)
 
1995
Rakkauden syyllinen (J. Välimaa) Tiina Räsänen
Siellä missä nyt oot, Kulku ihmisen (J. Toivanen) Jari Sillanpää
Mun aika mennä on (J. Toiviainen) Sauli Lehtonen (ST 1.)
1996
Rakkauden kirja (J. Nummelin) Eija Kantola (EV 2.)
Vain kyyneleet sä näät (J. Nummelin) Paula Koivuniemi
 
1997
Bum bum bum (V. Siltsu) Jari Sillanpää
Suunnaton kaipaus (J. Nummelin-A. Koriseva) Arja Koriseva
 
Jari Sillanpää
Suunnaton kaipaus (J. Nummelin-A. Koriseva) Arja Koriseva1998
Valkeaa unelmaa (P. Laaksonen) Jari Sillanpää (EV 2.)
1999
Kastanjapuu (J. Nikkinen) Markus Lampela
Päivänpaiste (S. Laaksonen) Susanna Heikki
 
Markus Lampela
Päivänpaiste (S. Laaksonen) Susanna Heikki2000
Mä vaikka lähtös voisin estää, Vain tuuli valvoo (J. Toiviainen) Topi Sorsakoski
Vie kotiin minut (J. Nummelin) Susanna Heikki (SS 5.)
2001
Kuuntelitko sydäntäs, Sydämessä jos sun (J. Nikkinen) Arja Koriseva
 
2004
Why (S. Stewart) Geir Rönning (EV 1.)
2005
Takes 2 to tango (J. Sillanpää) Jari Sillanpää (EV 1.)
Mitä sinä teet (I. Vainio-M. Toivanen) Antti Raiski
 
Nuottijulkaisu:
 
Sumuiset kansiot 1 (Utopiah) 2001
Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2007

Selaa lehden artikkeleita