EN | SVE
Yhteystiedot Contact
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Pirjo Bergström 21.4.1939 - 15.5.2011

Tekijä: Nina Lith

Pirjo Bergström 21.4.1939 – 15.5.2011

Julkaistu

Pirjo Bergström (os. Halminen) syntyi Helsingissä musikaaliseen perheeseen. Myöhemmin hän kertoi oman äitinsä olleen ensimmäinen musiikinopettajansa, ja myöskin ihmetelleensä kouluun mennessään sitä, etteivät kaikki osanneetkaan laulaa tai soittaa. Omat musiikkiopintonsa Pirjo Bergström aloitti kansakouluikäisenä, jolloin hänet otettiin Sibelius-Akatemiaan harjoitusoppilaaksi. 12-vuotiaana hän aloitti talossa piano-oppilaana Martti Paavolan oppilaana. Myöhemmin hän opiskeli talossa sivuaineenaan myös laulua. Lukioikäisenä Bergström kiinnostui jazzista, ja jo soittikin sitä joillakin ravintolakeikoilla. Eräällä tällaisella hän 50-luvun lopulla tapasi miehensä, basisti Matti Bergströmin, jonka myötä siirtyminen kevyen musiikin puolelle tapahtui luontevasti.

Pariskunta nousi laajempaan tietoisuuteen 70-luvun alussa, kun he toimivat Heikki ”Hector” Harman ensimmäisten soololevyjen sovittaja/muusikkoina, ja myös tuottajina, vaikkei sellaisesta – taiteellisessa mielessä – vielä varsinaisesti puhuttukaan. Matti Bergström oli työskennellyt Cumulus-yhtyeen kanssa jo jonkin aikaa, ja kun Hector alkoi irtaantua yhtyeestä omalle uralleen, levy-yhtiö PSO:n johtaja Martti Piha kysyi Bergströmien kiinnostusta toimia yhteistyössä Hectorin debyytillä (Nostalgia 1972). Pirjo tuli mukaan myös Cumuluksen varsin kokeilevalle albumille Sirkustirehtöörin pieni sydän, joka julkaistiin vuonna 1973. Yhteistyö Hectorin kanssa jatkui kahdella seuraavalla Hector-albumilla, eli Herra Mirandos (1973) sekä Hectorock I (1974).

Omien albumien teon Bergströmit aloittivat vuoden 1973 julkaisulla Jouluyö, joka sai jatkoa sovituksilla suomalaisista kansanlauluista, otsikolla Suomen kansan lauluja tänään vuonna 1975. Nimenomaan pariskunnan saama huomio Hectorin kolmella ensimmäisellä albumilla johti siihen, että Bergströmit saivat tehdä albumin PSO:lle myös kokonaan omista taiteellisista lähtökohdistaan, ja vuonna 1976 sellainen julkaistiin, otsikoltaan Free & Easy. Etupäässä vapaan hillittyä improvisaatiota aiemmin toistensa kanssa soittamattoman muusikkoryhmän kanssa sisältävä albumi on marginaalisuudessaan jäänyt keräilyharvinaisuudeksi.

Toisaalta Bergströmit olivat samoihin aikoihin esillä niin Syksyn Sävel- kuin euroviisukarsinnoissakin, finaalitasolle menestyen. Vuoden 1975 Syksyn Sävel -finalisti oli Matin esittämä ja Pirjon tekemä laulu Pitkätukka-rakastettuni, ja euroviisujen puolella vuonna 1976 oli yhteistyönä tehty suomalaiskansallinen Posket hehkuu ja haitari soi, jonka esitti Paula Koivuniemi. Hänen levytysohjelmistoonsa laulu ei kuitenkaan yltänyt, vaan Pirjo levytti sen itse hieman myöhemmin – keräilykohde sekin single. Näiden vuosien työskentely on erinomaisen kuvaavaa Matti ja Pirjo Bergströmin taiteelliselle toiminnalle: ”Tekemisiämme on aina ollut vaikea niin sanotusti otsikoida” totesi Pirjo Muusikko-lehden haastattelussa vuonna 2004. Rohkeutta kyseenalaistaa kaikkea löytyi myös vuoden 1978 Syksy-finalistista, yhteistyönä syntyneestä laulusta Minä itse, jonka pariskunta itse esitti: suoran medium jazz-kompin päälle Matti esittää tekstin puhuen, käyttäen teatraalista pikkulapsen ääntä, Pirjon laulaessa oopperasopraanollaan taustalla obligato-linjoja. Huomattava enemmistö kisan äänestäjistä päätyi tuolloin Mikko Alatalon Vicky Leen kannalle.

Pariskunnan työtahtia näiden poikkitaiteellisten piikkien kohtalot eivät mitenkään häirinneet. Äänilevytuotannon suhteen esimerkiksi yhteistyö Cumuluksen kanssa jatkui, ja Pirjo työskenteli yksinään mm. Anki Lindqvistin kanssa Runoja-albumilla (1976). Free & easy -albumi puolestaan johti merkittävään yhteistyöhön ja jatkumoon modernin tanssin puolella. Pariisissa tuolloin työskennellyt amerikansuomalainen koreografi Carolyn Carlson kuuli levyn ja ehdotti yhteistyötä. Tuloksena syntyi teos Kaiku, joka sai kantaesityksensä Suomen Kansallisoopperassa vuonna 1976. Carlsonin ryhmässä oli tanssijana Jorma Uotinen, joka nappasi säveltäjäpariskunnan mukaansa toteuttamaan omaa, sittemmin jo legendaariseksi noussutta sooloteostaan Jojo, jonka kantaesitys oli vuonna 1979. Uotisen ja Bergströmin yhteistyö eri produktioissa kesti seuraavat 15 vuotta.

Puolisonsa, Elvisin perustajajäsenen ja ensimmäisen puheenjohtajan Harry Bergströmin pojan, Matti Bergströmin kuoltua 1994 jatkoi Pirjo Bergström omaa monipuolista taiteilijauraansa säveltäjänä, sovittajana, muusikkona ja myös näyttelijänä. Viimemainitussa roolissa hänet muistetaan jo maineikkaan tv-sarja Velipuolikuun ensimmäisen kastin jäsenenä 80-luvun puolivälistä. Pirjo työskenteli suvereenisti genreen katsomatta television, elokuvan, äänilevyjen, teatterin, tanssin sekä muiden estradien maailmassa. Genre ei todellakaan ollut hänelle minkäänlainen ongelma; oli kysymyksessä Georg Malmstén tai Frank Zappa, niin hän oli valmis lähtemään mukaan – innolla, kunnioituksella ja ammattitaidolla. 

Pirjo Bergström oli yksi ensimmäisistä naisista Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n johtokunnassa – tässä luottamustoimessa hän oli kaksi kautta vuosina 1986-89 – ja hänet kutsuttiin yhdistyksen kunniajäseneksi vuonna 2008. Helsingin kaupungin kulttuuripalkinto Pirjo Bergströmille luovutettiin vuonna 1998 ja valtion ylimääräinen taiteilijaeläke hänelle myönnettiin vuonna 2008. Kahden viime vuoden ajalta hänet erityisesti muistetaan estraditaiteen Thalia-palkintogaalan kapellimestari/pianistina.

Suorastaan räjähtävän näyttävään kampaukseen jo aikanaan mieltynyt Pirjo määritteli itseään esiintyjänä haastattelussa seuraavasti: ”Esiintyjänä minulla on mielestäni rock-asenne. Tällä tarkoitan sitä, että olen lavalla aina oma itseni. En halua, en voi, enkä ehdi muuttua keneksikään muuksi. Rock-asenteessa on kyse siitä, että on sitoutunut muusikon elämään”.

Pekka Nissilä

Väreilyä vaalikentillä

Julkaistu

Ilmassa on kevään ja vaalien tuomaa väreilyä. Jännitystä lisää se, että moni äänestäjä miettii vielä. Pitäisikö kuunnella omaa lompakkoaan? Pitäisikö ajatella maan talouskasvua ja työllisyyttä, vai yhteisiä palveluja ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta? Pitäisikö asettaa etusijalle arvot ja vaikkapa eläinten oikeudet? Pitäisikö valita puolue sen puheenjohtajan karisman ja uskottavuuden perusteella?

Tässä lehtemme erikoisnumerossa kymmenet Elvis ry:n jäsenet kertovat terveisensä huhtikuussa valittaville päättäjille. Kärjessä ovat tekijän oikeudet sekä tekijän sosiaaliturva ja verotus. 

Yksi viesti on se, että musiikin ammattitekijöiden tulot ovat kääntyneet laskuun. Teostotuloilla mitattuna vain 156 suomalaista tekijää pääsi viime vuonna yli jonkinlaisen köyhyysrajan eli tulon, joka vastaa runsaan 1.200 euron kuukausipalkkaa. Tuloissa ovat mukana myös ulkomailta saadut vientitulot. Vaikka musiikkiamme käytetään aina enemmän, valtava osa käytöstä on joko lakia halveksivaa ilmaiskäyttöä tai muuten sellaista, että tekijät saavat siitä vain murusia. 

Minkä muun kansanedustajiemme säätämän lain rikkomista voitaisiin katsoa läpi sormien samalla tavalla kuin vuonna 2005 uudistetun tekijänoikeuslain? Jos muuta omaisuutta kuin tekijöiden henkistä omaisuutta kunnioitettaisiin yhtä vähän, eikö lakeja tiukennettaisi ja valvontaa tehostettaisi? Miksi tekijöiden luoma omaisuus on sellaista, että se voidaan jättää anarkian armoille?

Uuden eduskunnan ja hallituksen on taattava tekijöille perustuslain mukainen omaisuuden ja työnsä saavutusten suoja. Verotuksessa ja sosiaaliturvassa tekijänoikeustulot on lopultakin saatava tasa-arvoiseen asemaan muihin ansiotuloihin verrattuna, kun kerran niitä ansiotuloina verotetaankin. Ja kolmanneksi: jotain on tehtävä myös sille, että alkutuottajan osuus musiikin tuoman taloudellisen hyödyn kokonaiskakusta alkaa kasvaa nykyisen kutistumisen sijaan. Eikä kyse tällä hetkellä ole siitä, että tulot musiikista jäisivät levy-yhtiöiden, musiikkikustantajien tai Teoston kassaan, vaan siitä, että musiikista hyötyvät liiketoiminnassaan pääasiassa aivan muut toimialat kuten esimerkiksi laiteteollisuus tai media- ja viihdeteollisuus. 

Hyvät ehdokkaat! Lukekaa, mitä Jarkko Martikaisella, Hannu Nurmiolla, Mariskalla, Mikko Kuustosella, Jukka Immosella, Erin Anttilalla, Tommi Läntisellä, Toni Nygårdilla, Kimmo Pohjosella ja jäsengallupin seitsemällätoista tekijällä on sanottavaa. Arvioikaa, miten puolueenne vastaukset tämän lehden neljään kysymykseen ovat sopusoinnussa tekijöiden terveisten kanssa. Elvis ry:n hallitusohjelmatavoitteet löydätte sivulta 16. 

Aurinkoa vaalikentille ja viisautta tuleviin hallitusneuvotteluihin!

Martti Heikkilä

martti.heikkila@elvisry.fi

Onko musiikintekijän tulevaisuus

Julkaistu

Ammattilaisuutta ilman toimeentuloa?

– Jos suunta on seuraavat viisi vuotta yhtä huono, olemme tosi liemessä.

Näin sanoo musiikintekijä Jarkko Martikainen. Vielä vuonna 2004 hänen kokonaistulonsa olivat noin 60.000 euroa, mistä Teoston tilitysten osuus oli 30.000 euroa. Vuonna 2010 vastaavat luvut olivat 40.000 euroa ja 25.000 euroa.

Heittelyt hänen tuloissaan ovat viime vuosina olleet suuria. Epävarmuuuden lisäksi musiikintekijän tuloja ei suoraan voi verrata kuukausipalkkaisen palkansaajan tuloihin sillä tekijän on tuloillaan kustannettava myös työvälineensä, työtilansa ja matkansa sekä katettava sosiaaliturva.

Vielä 2000-luvun alussa Martikaisen yhtyeen YUP:n albumi Lauluja metsästä myi lähes 20.000 kappaletta. Martikaisen kirjoittamia tekstejä oli noina vuosina myös suosionsa huipulla olleen Trio Niskalaukauksen levyillä.

Vuodesta 2004 lähtien Martikainen on julkaissut neljä soololevyä (kolme studiolevyä ja yhden livelevyn). Niiden myynti on yltänyt muutamaan tuhanteen, mikä sekin on nyky-Suomessa hyvä määrä. Neljäs studiolevy on tulossa tänä keväänä.

– Tämä soolo-musiikkini on sellaista, että radiot eivät siihen ole juuri koskeneet.

Mies ei silti aio tinkiä musiikillisesta linjastaan. Uskollista yleisöä hänellä edelleen riittää, mutta kuinka moni levy jää ostamatta piratismin vuoksi? Tai sen vuoksi, että piratismiin kytkeytyy yleinen henki “että kuka niihin törkeän kalliisiin levyihin enää rahojaan laittaa”.

– Sitä on vaikea arvioida. Ehkä kolmasosa jää ostamatta. Ehkä puolet.

Tulojen tippumisesta huolimatta Jarkko Martikainen haluaa uskoa ammattinsa tulevaisuuteen ja siihen, että “jotenkin tässä rimpuillaan”.

– Mutta ehkä muitakin tulomahdollisuuksia pitää katsoa. Silkka tekijyys voi olla vaikeaa.

Martikainen kysyy, onko tulojen etsiminen muualta jatkossa yhä useamman kohtalo.

– Voiko olla ammattilaisuutta ilman toimeentuloa? Eikö se ole silloin vain kapea-alaista harrastelua, jos valtaosa ajasta kuluu muuhun ansiotyöhön ja nukkumiseen?

“Menkää oikeisiin töihin!”

Keskustelupalstoilla Martikainen on törmännyt mitä hurjimpiin visioihin siitä, miten musiikintekijät voivat luovalla ajattelulla turvata toimeentulonsa eikä enää “vanhanaikaisesti tekijänoikeuksilla”.

– Se mitä Radiohead pystyy tekemään maailmanlaajuisesti ei onnistu Suomen markkinoilla. Albumin tuotantokustannuksia on vaikea puristaa alle 10.000 euron, jos muusikoille maksetaan palkat ja käytetään oikeata studiota ja äänittäjää. No, jos oikein puristetaan ja tehdään kannetkin itse, niin 6.000-7.000 euroa. Jos levyä myydään netissä 6-7 eurolla miinus alvit ja jakelukulut, niin parintuhannen myynti on minimi, ettei koko homma tuota pelkkää tappiota.

– Tai voihan tätä myös sivutoimisesti puuhastella ja maksaa harrastuksestaan, mutta se ei ole ammattilaisuutta.

– Internetin loanheittäjät neuvovat, että menkää taiteilijat oikeisiin töihin. Musiikintekijän työtä ei siis pidetä minään. Mulle ei tulisi mieleenkään lähteä muiden ammatteja mollaamaan.

Keskustelupalstoja lukiessa Jarkko Martikaiselle tulee yleensä “kiusaantunut ja halju olo”

– Neuvotaan myös, että “tehkää laiskurit keikkoja”. Muusikko-musiikintekijälle se on tietysti mahdollista, mutta ei keikkojakaan Suomen maassa voi loputtomasti tehdä. Mene nyt Tampereelle klubi-keikalle kolmannen kerran saman vuoden aikana.

– Ja ahkera keikkailu on auttamatta tekemisestä pois. Tanssi-iskelmän puolella artistit ja bändit voivat kiertää ahkerasti, mutta biisinteosta vastaavatkin sitten ihan muut.

– Tai sanotaan, että ryhtykää rekkakuskeiksi. Siinä ammatissa tehdään tärkeää työtä, mutta eikö olisi parempi, jos Ismo Alanko ja Hande Nurmio voisivat pysyä musiikintekijöinä?

Tuottajana vajaan 8 euron tuntipalkka

Martikaista työllistää musiikintekemisen ja keikkailun lisäksi tuottajan työ. Hän  on tuottanut Timo Rautiaista ja Niskalaukausta sekä Samuli Putroa. Työn alla on Putron seuraava levy, jonka julkaisee Kaiku.

– Laskin yhdessä projektissa, että kun tätä työtä oman luonteensa mukaisesti tekee tunnollisesti, pääsee 7,92 euron tuntipalkalle miinus verot. Tuottajan palkkiohan on könttä. Enimmillään voisi päästä 20.000 euron vuosiansioon, jos seuraava projekti alkaisi aina edellisen päätyttyä ja ehtisi tuottaa neljä albumia vuodessa.

Martikainen ei epäile, etteikö harrastuspohjaltakin voi edelleen syntyä hyviä debyyttilevyjä uusilta lahjakkuuksilta, joilla on kova into ja palo alalle.

– Mutta kuinka moni pystyy sen ensilevyn jälkeen jatkamaan uraansa, jos ammattilaisuuden perusteet murenevat.

Vaikka musiikintekemisellä on yhä vaikeampi elää, on musiikki tämän ajan suomalaiselle hyvin merkityksellistä.

– Kari Tapion kuoleman jälkeen tulin huomaamaan monen suomalaisen vilpittömän surun. Hänen työnsä näyttää olleen ihmisten mielestä “pirun tärkeää”. Eikö siihen silloin sisälly myös kunnioitus niitä säveltäjiä, sanoittajia ja sovittajia kohtaan, jotka ovat tehneet Kari Tapion esittämän musiikin?

– Tai kun sain 1980 joululahjaksi Hassisen koneen Täältä tullaan Venäjä, jolla on ollut suuri merkitys sille, miten koko elämäni on rakentunut. Ismo on tekemisellään selvästi parantanut elämäni laatua.

Kun Jarkko Martikainen on viime vuosina ansainnut 40.000-50.000 euron bruttotulot vuodessa, se voi jonkun mielestä olla ihan kohtuullisesti. Hän asuu vaimonsa kanssa omakotitalossa Riiihimäellä. Kotistudio on erillisessä piharakennuksessa.

– Bruttotuloilla on hankittava kitarat ja kotistudion varustus. Kyllä tässäkin työssä on jotenkin kelvolliset työkalut oltava kuten säälliset mikrofonit ja etuasteet. Jos joku tekee puusta huonekaluja, ei hänkään niitä mattoveitsellä tee.

Miehellä on ikää 40 ja vasta kolmen vuoden ajan hän on laittanut jotain syrjään eläketurvaa varten.

Kuka valitsisi valtiontaiteilijat?

Jarkko Martikaisella on ollut onni saada elantoa työskentelyyn myös joistakin apurahoista. Suurin on ollut valtion 1,5 vuotinen apuraha, joka päättyi viime vuonna.

– Se oli tärkeä apu siinä, että voi jättää keikkailun vähemmälle. Tien päällä on lauluja vaikea rustailla. On saatava aikaa tiettyyn viipyilevyyteen ja hiljentymiseen. Tarvitaan retriittikaistale hosumisen sijaan.

Silti satunnainen apurahansaaja ei innostu siitä, että tekijänoikeuksien sijasta valtio elättäisi tietyn valikoidun joukon musiikintekijöitä.

– En ikinä haluaisi olla päättämässä, kuka hyväksytään valtiontaiteilijaksi.

Martikainen peräänkuuluttaa puheiden sijasta tekoja.

– Juhlapuheissa sanotaan, että luova työ on uuden talouden kivijalka. Ja toisaalla sanotaan, että musiikkinne on niin luokatonta, että pitäisi maksaa kipurahaa sen kuuntelemisesta. Mutta ilman konkreettisia toimia luova talous on vain puhetta ja ilman todellista tietoa mäiskiminen on mäiskimistä.

– Missä ovat konkreettiset tulokset vaikkapa teostotulojen jaksottamisessa? Urheiljoilla on rahastonsa, mutta mitä on meillä jatkuvuutta turvaamassa.

Haastattelu tehdään Martikaisen kotistudiossa Riihimäellä. Kipakan pakkasyön jälkeen aurinko alkaa jo lämmittää.

– Tuo yksi ainoa aurinko meille paistaa ja samalla tavalla Suomen populaarimusiikkiin mahtuu vain yksi aurinko kerrallaan. Juuri nyt se on Jenni Vartiainen, sitä ennen Lauri Tähkä, PMMP, Kotiteollisuus ja Trio Niskalaukaus. Aina yksi ilmiö kerrallaan. Mutta yhden kulloisenkin auringon lisäksi tarvitaan myös muita, tarvitaan aluskasvillisuutta.

Martikaisen edellisen sooloalbumin levy-yhtiönä oli kotimainen Levy-yhtiö. Uuden julkaisee Sakara, kotimainen sekin. Yksi keskustelupalstojen mäiskijöiden “tieto” on se, että valtaosa tekijänoikeusmaksuista päätyy ulkomaille ja Teoston hallintokulujen pöhöttämiseen.

– Mun kohdallani teostot tulee sataprosenttisesti Riihimäelle, kun en ole enää aikoihin tehnyt kustannussopimuksia. Ja eikö se Teoston kuluprosentti ole hiukan yli kymmenen, tallennepuolella vielä vähemmän. Tietty kuluhan siitä väistämättä syntyy, kun rahat kerätään monesta eri purosta ja raportoituja musiikin esitystapahtumia on miljoonia.

Teostot alle köyhyysrajan

Julkaistu
Vuonna 2010 vain 156 tekijää sai yli 1.235 euron palkkaa vastaavan tulon

Yhä useamman teostot alle köyhyysrajan

Yhä useampi suomalainen musiikintekijä elää köyhyysrajan alapuolella. Näin voi päätellä Teoston tilastoista, joiden mukaan vain 156 musiikintekijää sai vuonna 2010 tilityksiä yli 20.000 euroa. Luvussa ovat mukana elävät suomalaiset musiikintekijät ja heidän kaikki teostotulonsa ulkomaan tilityksiä myöten.

Tämä on siis se ammattilaisten joukko, joka Suomessa edes jotenkuten elää musiikintekemisellä. Ja heitäkin uhkaa tulojen romahtaminen. Jotkut heistä voivat muusikkoina saada tuloa myös keikkailusta, mutta teostot muodostavat kuitenkin suurimman osan ammattimaisten musikintekijöiden tuloista  

Yli 20.000 euroa kokonaistilitystä saaneiden elävien tekijöiden määrä oli vuonna 2004 yhteensä 130. Vuonna 2005 luku oli korkeimmillaan nousten 164:ään. Vuonna 2006 luku oli 156 eli sama kuin viime vuonna. Kasvu näyttää viime vuosikymmenen puolivälissä pysähtyneen ja kääntyneen laskuun.

20.000 euron teostotulo vastaa 1.235 euron kuukausipalkkaa, kun työsuhteessa palkkaan liittyy työnantajan maksama eläke- ja muu sosiaaliturva sekä loma-ajan palkka ja lomakorvaus. Muuntokertoimena on tässä käytetty 21 prosentin työnantajakulua sekä 11,5 prosentin lomakorvausta.

Köyhyysrajana pidetään EU:n komission määritelmän mukaan summaa joka on 60 prosenttia kansalaisten mediaanitulosta. Vuonna 2009 köyhyysraja oli Suomessa näin laskettuna noin 1.080 euroa. Yleisen tulotason kohotessa köyhyysraja alkaa jo olla lähellä tuota 20.000 euron teostotuloja vastaavaa tasoa. Työehtosopimusten minimipalkat ovat pääsääntöisesti jo yli tuon 1.235 euron kuukausipalkan.

Köyhyysraja nousee yleisen tulotason noustessa. Jos 20.000 euroa ylittäneiden Teoston tekijäasiakkaiden määrä ei enää lisäänny, köyhyysrajan ylittävien tekijöiden määrä vähenee edelleen.

Äänitetuloissa miljoonan pudotus

Suurin yksittäinen syy suomalaisten musiikintekijöiden heikkoon tulokehitykseen on laillisen äänitemyyynnin väheneminen. Teoston tilittämät ncb- eli tallennekorvaukset ovat laskeneet muutamassa vuodessa noin kuudesta miljoonasta eurosta noin viiteen miljoonaan euroon. Vuonna 2004 summa oli 5.957.349 euroa, vuonna 2006 se oli 5.965,973 euroa ja vuonna 2010 enää 5.006.911 euroa. Näissä summissa ovat mukana elävien tekijöiden lisäksi myös suomalaiset perikunnat ja Suomessa toimivat musiikkikustantajat.

Yleinen arvio on, että tallennetulojen väheneminen on seurausta laittoman nettipiratismin yleisyydestä. Kun laillinen nettimyynti ei ole pystynyt kilpailemaan laittoman jakelun ja lataamisen kanssa, ovat myös musiikintekijöiden tulot nettimyynnistä olleet toistaiseksi pelkkiä murusia.

Lyhdyn (Luovan työn tekijät ja yrittäjät) Taloustutkimuksella vuosi sitten teettämän tutkimuksen mukaan nettipiratismin aiheuttamat menetykset olivat vuositasolla noin 355 miljoonaa euroa. Musiikin osuus tästä oli 73 miljoonaa. Tämän mukaan myös suomalaiset musiikintekijät ovat menettäneet ison osan tuloistaan sen vuoksi, että laitonta imurointia ei ole saatu kuriin.

Kutistuvalle kakulle lisää jakajia

Jos tulotasoa pidetään ammattimaisen musiikintekemisen mittarina, ei edes köyhyysrajalle yllä siis enää kuin pienenevä määrä suomalaisia säveltäjiä ja sanoittajia. Samaan aikaan musiikintekijöitä on vuosi vuodelta enemmän. Kun 20.000 euron – eli 1.235 euron kuukausipalkan – ylitti vuonna 2010 enää 156 tekijää, liittyi Teostoon samana vuonna lähes 4.400 uutta tekijää. Vuoden lopussa Teostoon kuului yli 25.000 oikeudenomistajaa.

Tuhansia uusia musiikintekijöitä tuli siis vuodessa teostotilitysten rajallista kokonaispottia jakamaan. Ja kun ottaa huomioon, että parhaita kokonaistilityksiä saaneissa ovat mukana myös ne, joiden tilitykset tulevat pääasiassa ulkomailta, synkkenee kuva suomenkielistä musiikkia tekevien ammattilaisten tilanteesta entisestään.

Osaamisensa puolesta ammattimaisia musiikintekijöitä on Suomessa varmasti paljon enemmän kuin 156. Vertauskohtana voi pitää vaikkapa sitä, että Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:ssä on 674 jäsentä. Päivänpolttava kysymys musiikintekijöiden kannalta on, voiko ammattimaisuudella enää elää. Moni osaava ja lahjakas musiikintekijä joutuukin tekemään leipänsä eteen aivan muuta työtä kuin säveltämistä ja sanoittamista.

Hyvätuloisten teostot puolittuneet

Kun köyhyysrajan yläpuolelle pääsi viime vuonna vain 156 musiikintekijää, meneekö kaikkein eniten tienaavilla kuitenkin ruhtinaallisesti? Keskustelupalstoilla elää sitkeästi käsitys, että raharikkaat tekijät tienaavat miljoonia, kun tekijänoikeusmafia riistää kansalaisia sekä pienyrittäjiä, jotka käyttävät musiikkia liiketoiminnassaan.

Karu totuus on, että vain muutama kymmenen suomalaista musiikintekijää pystyy saavuttamaan pysyvästi edes keskituloisten kuukausipalkkaa vastaavan tulotason. Ja hyvätuloisten palkkatasolle pääsee vuorollaan vain muutama tekijä – heistä tuskin kukaan pysyvästi, sillä suurimpia teostotuloja saavien elävien tekijöiden terävin kärki vaihtuu sykleittäin. Vaikka tänään olet huipullla, voit viiden vuoden kuluttua jäädä jo alle köyhyysrajan.

Selvis tutki 25 suomalaisen musiikintekijän teostotulojen kehitystä vuosina 2004, 2006 ja 2010. Tilastoista otettiin mukaan viisitoista eniten vuonna 2004 kotimaisia esityskorvauksia saanutta tekijää sekä kymmenen sijoille 101-110 vastavassa tilastossa sijoittunutta tekijää. Näiden yhteensä 25 tekijän osalta laskettiin sitten kaikkien teostotulojen kehitys ulkomaantulot mukaanlukien.

Kärkeen sijoittuneiden 15 tekijän teostotulojen keskiarvo vuonna 2004 oli 125.955 euroa eli palkaksi muunnettuna 7.779 e/kk. Vuonna 2006 heidän teostotulojensa keskiarvo oli 112.685 euroa eli palkaksi muunnettuna 6.960 e/kk. Vuonna 2010 tulotaso oli jo romahtanut aikaisempaan verrattuna. Näiden tekijöiden teostotulojen keskiarvo oli viime vuonna enää 64.072 euroa eli palkaksi muunnettuna 3.957 e/kk.

Sijoille 101-110 sijoittuneet kymmenen musiikintekijää saivat vuonna 2004 Teoston kokonaistilitystä keskimäärin 29.515 euroa eli palkaksi muunnettuna 1.823 e/kk. Vuonna 2006 näiden samojen tekijöiden kokonaistilitys oli keskimäärin 33.444 euroa eli palkaksi muunnettuna 2.065 e/kk. Vuonna 2010 luvut olivat kääntyneet laskuun ja keskiarvot olivat 31.666 euroa ja 1.955 e/kk.

Keskustelupalstojen harhat

Moni musiikintekijä toimii tietysti myös muusikkona ja saa tuloja keikkailusta, äänitemyynnin artistirojalteista tai muusikon studiopalkkkioista sekä gramex-korvauksista. Kokonaiskuvan saaminen muusikko-musiikintekijän kokonaistulojen kehittymisestä edellyttäisi laajempaa selvitystä. Todennäköisesti kehityssuunta ei olisi sen valoisampi kuin teostotuloilla mitattuna.

Kaikista musiikin tekijänoikeustuloista Teoston tilitykset kattavat joka tapauksessa valtaosan ja useimmille ammattimaisesti toimiville tekijöille ne ovat ainoa tai lähes ainoa säveltämisestä, sanoittamisesta ja sovittamisesta saatu tulo. Nuottimyynnistä saadut rojaltit eivät juuri kenenkään kohdalla ylitä muutamia kymmeniä euroja vuodessa ja vain joistakin suurimmista hiteistä kertyy korvauksia niiden mainoskäytöstä. Kustantajien maksamat ennakot eivät nekään muuta kokonaiskuvaa.

Keskustelupalstoilla elää myös sellainen harha, että Teoston keräämät korvaukset valuvat muutaman amerikkalaisten omistaman megayhtiön kirstuun. Vuonna 2010 Teoston kotimaahan maksetusta tilityksestä musiikkikustantajat saivat kuitenkin alle viidenneksen ja siitä huomattava osa maksettiin suomalaisten omistamille kustannusyhtiöille.

Joillakin musiikintekijöillä on oma kustannusyhtiö, joka saa Teostosta tilityksiä kustantajana. Vaikka tämä jonkin verran lisäisikin näiden tekijöiden lopullista teostotulomäärää, on vastaavasti syytä muistaa, että moni tekijä kustantaa Teostosta saamallaan bruttotulolla omat työvälineensä ja muut musiikintekemisestä aiheutuneet kulut. Palkansaajilla nämä vastaavat kulut maksaa työnantaja.

Teksti: Martti Heikkilä

FAKTA

• 20.000 euron vuotuinen teostotulo vastaa 1.235 euron kuukausipalkkaa

• Vuonna 2010 rajan ylitti 156 suomalaista tekijää

• Vuonna 2005 rajan ylitti 164 suomalaista tekijää

• Tallennetilitykset putosivat miljoonalla vuodesta 2006 vuoteen 2010

• Teostoon liittyi viime vuonna 4.400 uutta tekijää

• Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:ssä on 674 jäsentä

Musiikintekijöiden keskiluokka katoaa

Julkaistu

– Teostotuloja kuvaavista tilastoista näkyy, miten pieni on musiikinteolla itsensä elättävien joukko tässä maassa. Se tulee pienenemään entisestään, jos nykyinen kehitys jatkuu. Jäljelle jäävät Idols-tyyppiset tähdenlennot, jotka pärjäävät suosion aallonharjalla muutaman vuoden, sekä tähdille biisejä kirjoittavat lauluntekijät, Nurmio arvioi.

Lisäksi tällä tulevaisuuden musiikkikentällä tähtien varjossa temmeltää valtava joukko harrastelijoita. He keikkailevat nuoruuden innolla, kunhan liksoilla saa maksettua bensat ja sämpylät. Rahakeikkaa tekevät vain isot tähdet, jotka vetävät tuvan täyteen. Välimaastossa oleville ammattilaisille ei ole tarjolla lisääntyvää määrää keikkoja, joista saisi järkevän korvauksen. Keikkailulla ei siis mitenkään kompensoida teostotulojen vähenemistä.

– Suomi on pieni maa. Keikkapaikkojen määrä on jo nyt aika maksimissaan, eli siitä lähteestä ei voi oikein enää enempää ammentaa. Suuri osa musiikintekijöistä, jotka on joten kuten pärjänneet tähän asti, tulee siirtymään työmarkkinoilta kortistoon.

Keltaista pelimannin kuppiin

Suurin yksittäinen syy musiikintekijöiden ammattikunnan kurjistumiseen on edelleen musiikin laiton lataaminen netistä. Laillisiakin latausmahdollisuuksia on jo, mutta Musiikkituottajat ry:n mukaan yli 90 prosenttia digitaalisen musiikin kulutuksesta on silti laitonta lataamista.

– Laiton lataaminen on kuin kusisi pelimannin kuppiin. Samaan aikaan ei voi ladata ilmaiseksi musaa ja oikeesti digata sen esittäjää. Se on kaksinaamaista.

Laittomasti musiikkia lataavat eivät välttämättä tule edes ajatelleeksi, että vievät leivän raatajan kädestä.

– Suuri yleisö ei tunne musiikkialan realiteetteja. Valtaosa muusikoista on ihan samanlaisia duunareita kuin kaikki muutkin, tai nälkätaiteilijoita, eivätkä mitään supertähtiä. Tilastoista näkyy hyvin se, miten vaatimattomia musikanttien ja biisintekijöiden liksat on normaaliin palkkatasoon verrattuna. Onnellisesti käy, jos koko ikänsä tätä työtä tekevä saa joskus vanhoilla päivillään asuntolainan maksettua.

Kulttuuria köyhdyttävä villi länsi

Nurmio heittää kysymyksen, kannattaako uutta musiikkia nykytilanteessa ylipäätään tehdä, jos kukaan ei ole valmis maksamaan siitä.

– Ensin pitää tietenkin olla leipää, kämppä, terveydenhuolto ja niin edelleen. Musa tulee jossain näiden perustarpeiden jälkeen. Mikä arvo annetaan musiikille, tarvitaanko sitä ylipäätään ja onko musiikilla merkitystä kansalliseen identiteettiin? Tarvitaanko kotimaista musaa tai mitään uutta musiikkia ylipäätään, kun maailma on jo täynnä musaa? Jos ei, niin silloin ei tietenkään tarvita enää tekijöitäkään.

Toistaiseksi suomen kieli on populaarimusiikissa aika vahvoilla, mutta tulevaisuudessa saatetaan mennä siihen, että meillä soi vain ylikansallinen musiikki. Kun tekijät köyhtyvät, köyhtyy myös kulttuuri. Kukaan ei jaksa tehdä musiikkia loputtomiin harrastuspohjalta, ilman asianmukaista liksaa.

– Internet on kuin villi länsi, jossa lait eivät päde tekijänoikeusasioiden eivätkä monien muidenkaan asioiden kohdalla. Päättäjien pitäisi pystyä saamaan internet lainsäädännön piiriin. Asennemuutosta tarvitaan, sekä päättäjille että ihan tavallisille ihmisille, jotka lataa netistä kamaa.

Nurmiolla itsellään on menossa jo neljäs ammattivuosikymmen rockmuusikkona.

– Uskoisin pärjääväni tällä hommalla niin kauan, kun pysyn keikkakunnossa. Sen jälkeen mä saan kansaneläkkeen perusosaa.

Operaattorit mukaan! Piraattijakelu kuriin!

Julkaistu
Mistä löytyvät ne keinot, joilla nettipiratismi saadaan kuriin? Alkaako tieto laittomien jakelijoiden saamista tuomioista vähitellen vaikuttaa? Onko ratkaisun avain teleoperaattoreiden ja oikeudenomistajien yhteisessä varoitusjärjestelmässä?

Musiikin ja elokuvien laiton verkkojakelu on saavuttanut Suomessakin valtavat mittasuhteet. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n (TTVK) mukaan Suomessa oli vuonna 2010 yli 125.000 kotitaloutta, joista jaettiin laittomasti yhteensä 153,6 miljoonaa tiedostoa. Tietoverkkopiratismin aiheuttamat kokonaistappiot suomalaiselle yhteiskunnalle nousevat yli 355 miljoonaan euroon vuodessa. Luvut perustuvat Taloustutkimuksen haastattelututkimukseen, joka tehtiin yli 3.000 hengen otannalla vuosi sitten.

Tuomioistuinten tuoreimmat ratkaisut osoittavat myös osaltaan ongelman laajuutta ja vahingollisuutta.Viimeksi Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi (20.1.2011) 35-vuotiaan helsinkiläisnaisen ja 21-vuotiaan helsinkiläismiehen tekijänoikeusrikoksesta ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Nainen sai neljä kuukautta vankeutta ja mies kolme kuukautta. Vastaajat tuomittiin maksamaan yhteisvastuullisesti oikeudenhaltijoille tekijänoikeuslain mukaisia hyvityksiä ja korvauksia yhteensä yli 800.000 euroa.

Vastaavantyypiset tuomiot tulivat viime vuoden lopulla Varsinais-Suomen ja Oulun käräjäoikeuksista. Näissäkin tapauksissa vastaajat tuomittiin kolmen ja neljän kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin ja satojen tuhansien eurojen korvauksiin.

Kaikissa kolmessa tapauksessa kyse oli piraattipalvelun ylläpitäjien rikosoikeudellisesta vastuusta. Alioikeudet noudattivat tuomioissaan korkeimman oikeuden kesällä 2010 antamaa merkittävää ennakkopäätöstä ns. Finreactor-tapauksessa.

Torjuntataistelu

Torjuntavoitoista huolimatta taistelua ei ole voitettu. Ongelman laajuus on herättänyt valtiovallankin, hallitus esitti viime lokakuussa eduskunnalle uutta ilmoitusmenettelyä. Lakiesitys on tällä hetkellä eduskunnan sivistys- ja perustuslakivaliokuntien käsittelyssä

Vireillä olevan lakiesityksen mukaan teleoperaattoreiden tulisi tulevaisuudessa välittää asiakkailleen oikeudenhaltijoiden laatima määrämuotoinen ilmoitus havaitusta laittomasta toiminnasta.

Oikeudenhaltijat pitävät esitystä askeleena parempaan, mutta sellaisenaan riittämättömänä. Lakiesityksen mukaan lähetettäviä ilmoituksia ei millään tavalla rekisteröitäisi teleoperaattoreiden toimesta, jolloin ei jäisi mahdollisuutta puuttua niihin tapauksiin, joissa laiton toiminta ei loppuisi useammankaan ilmoituksen jälkeen.

– Pelkkä ilmoitus ilman seuraamuksia ei riitä, sillä 90 prosenttia käyttäjistä tietää toiminnan olevan laitonta, sanoo TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen.

Oikeudenhaltijoiden mukaan lakiesitystä tulee muuttaa siten, että lähetettävät ilmoitukset rekisteröidään. Tämä menettely mahdollistaa oikeudelliset seuraamukset niille, jotka eivät lopeta tiedostojen laitonta jakamista. TTVK:n mukaan nykyinen esitys on torso ja vaarana on, että se jäisi vaille käyttöä tehottomuutensa ja kalleutensa vuoksi.

TTVK teki vuonna 2010 yhteensä 100 tekijänoikeuslain mukaista tiedonsaantihakemusta. Tiedonsaantihakemuksissa tuomioistuimelta pyydetään tekijänoikeuslain mukaista määräystä, jolla teleoperaattori velvoitetaan kertomaan TTVK:lle laittomaan toimintaan käytetyn IP-osoitteen haltijan henkilöllisyys ja yhteystiedot.

Kotilainen korostaa, että nykyisellä lainsäädännöllä ei pystytä riittävästi rajoittamaan ongelmaa. Viimeisten tutkimusten perusteella piraattijakelua harjoitetaan n. 150.000 kotitaloudessa. Kotilaisen mukaan on selvää, ettei tuomioistuinlaitos pysty käsittelemään näin montaa tapausta. Juuri siksi tarvitaan uutta, tehokkaampaa ja samalla pehmeämpää keinoa puuttua laittomaan piraattijakeluun.

Juhlapuheiden sijaan tarvitaan tekoja, joilla aidosti turvataan kotimaisen musiikin ja kulttuurin toimintamahdollisuudet myös verkkoympäristössä, painottaa Kotilainen.

Internet-operaattoreiden vastuuta lisättävä

Kotilainen on huolissaan myös elokuvien laittomasta levittämisestä. Niiden helppo saanti ja katsominen näkyy jo videovuokraamojen kannattavuudessa. Hän ottaa esimerkiksi Fin-Tv:n, joiden jäljet johtavat ulkomaille, mutta tarjonta on suunnattu suomalaisille.

Kotilaisen mukaan yksi merkittävä ongelma on, että EU:n vuonna 2004 antama ns. Enforcement direktiivi on saatettu voimaan jäsenvaltioissa vaihtelevin tulkinnoin.

Kyseisen direktiivin tulisi mahdollistaa pysyvät kieltotuomiot sellaisia internet-operaattoreita vastaan, joiden palveluja kolmannet osapuolet käyttävät tekijänoikeuden loukkaamiseksi. Suomen laki ei tällä hetkellä mahdollista pysyvää kieltotuomiota internet-operaattoria vastaan.

– Nyt tulisikin varmistaa, että operaattorit voidaan velvoittaa estämään asiakkaidensa pääsyn tietyille sivustoille. Ainakin Tanskassa ja Italiassa keinoa on jo käytetty PirateBay-palvelua koskien.

Merkittäviä, suuria piraattipalveluja on tällä hetkellä maailmassa kymmenkunta.

– Jos viisikin suurinta saataisiin pois pelistä, niin laillinen kauppa voisi jo hengittää paljon paremmin.

TTVK:n ja viranomaisten työn tuloksena maassamme ei ole tällä hetkellä merkittäviä piraattitiedostoja jakavia palvelimia. Suomalaisten käyttämät palvelut sijaitsevat ulkomailla.

– Luova ala hakee tällä hetkellä operaattoreiden roolin kasvattamista. Operaattorit eivät voi mennä sen taakse, että he vain välittävät aineistoa. Me haluamme terveen tietoyhteiskunnan, jossa laillisilla toimijoilla on toimintamahdollisuus.

Piratismin avainlukuja 2010 löytyy TTVK:n nettisivulta 25.1.2011 päivätystä uutisesta osoitteessa https://www.antipiracy.fi/ajankohtaista/?id=200.

FAKTA

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) on rekisteröity ja voittoa tavoittelematon yhdistys. Yhdistys valvoo jäsentensä oikeuksia ja tiedottaa ja kouluttaa tekijänoikeudesta.

Teksti: Risto Pekkala

Kuva: Reino Pekkala

C’est La Vie, Missä muruseni on … Sanat Mariska

Julkaistu

Mariska on monessa mukana. Hänen nimeensä törmää niin soittolistoja kuin laulujen tekijätietojakin selaillessa. Mariska on vaihtanut tyylilajia tasaisin väliajoin, koska se pitää hänet hereillä ja tekemisen raikkaana.

Omasta tekemisestään Mariska tunnistaa seitsemän vuoden syklin, silloin on aina tapahtunut jotain uutta. Hän on musiikin moniottelija, joka kulkee vastavirtaan, tai oikeastaan virran edellä.

– Seitsemänvuotiaana aloitin klasaripianon. Jossain vaiheessa piano vaihtui punkkiin, ja minusta tuli bändin laulaja. Siitä homma jatkui räppiin parikymppisenä. Nykyinen tyylini onkin sitten uuden levyni kansissa. Menen musiikin suhteen aika fiilispohjalta, siksi pitää aina sille päälle sattuessa raikastaa ja vaihtaa musiikkityyliä. Sillä tavalla hommaan tulee haasteita ja tekeminen pysyy tuoreena. Uutta levyäni varten kuuntelin vanhempaa iskelmämusiikkia pari vuotta aktiivisesti. Minuun puree lauluissa aika simppeli ja selkeä juju.

– Yleensä teen biisit kotona, kun olen ensin ollut hankkimassa ideat ulkomaailmasta. Sitten istun vain alas ja teen. Itselleni tehdessä teksti ja melodia tulevat yhtä aikaa, tekstilähtöisesti kuitenkin. Kyllähän se vähän yllätti, että uusin levyni otettiin niin hyvin vastaan. Varsinkin, kun se ei löytänyt nuorisokanavia, mutta löysi oikeaan osoitteeseen toista tietä.

Rakkaus äidinkieleen

Mariskan musiikissa kuuluvat monenlaiset vaikutteet. Suomenkielinen musiikki on kuitenkin hänelle se ainoa oikea. Hän myöntää kerran tehneensä englanninkielisen laulun, mutta siinä ei tunne ollut mukana samalla tavalla kuin omalla äidinkielellä tehdyissä kappaleissa. Palikkaenglannin viljeleminen ei kiehdo häntä millään tavalla. Suomalaisista lauluntekijöistä Mariska kuuntelee mielellään Juha Vainiota.

– Olin räppäämisessä sellainen jälkialoittelija, siihen olisi pitänyt sukeltaa paljon syvemmälle. Biisien tekemistä olen harjoitellut vain tekemällä. Keskustelen paljon muiden tekijöiden kanssa, olen lukenut alaan liittyviä kirjoja sekä käynyt Heikki Salon Riimimylly -koulutuksen. Samalla kun tapaan ihmisiä, joiden kanssa voin tekemisestä jutella, opin siinä paljon. On hauska pallotella ajatuksia ja kuulla muiden tavoista tehdä lauluja ja rakentaa kokonaisuuksia. Saan ideoita myös kuuntelemalla mitä ihmiset puhuvat; esimerkiksi kapakat ovat mainioita paikkoja, joskus. Hyvä flow huulenheitossa saa ajatuksen liikkeelle. Se antaa biisintekijälle monenlaisia ideoita. Joskus juttu pitää kirjoittaa moneen kertaan, tai se on jätettävä rauhaan vähäksi aikaa, ikään kuin muhimaan.

– Minua kiinnostaa suomenkieli, siinä on niin paljon ulottuvuuksia. Kulttuurin ja kielen pitää olla minulle tuttua. Löydän koko ajan suomenkielestä uusia vivahteita. Nykyään nuoret kuuntelevat aika sujuvasti englantia. Jos siihen tottuu jo nuoresta, niin se saattaa vaikuttaa siihen minkälaista musiikkia tulevaisuudessa tehdään. Joskus tuntuu, että englanniksi menee helposti latteudet läpi, mutta suomeksi lauletuissa biiseissä ollaan hyvinkin tarkkoina sanomasta. Genreajattelu on muuttunut, välillä on hyvä tuulettaa, muutos on usein hyvästä. Iskelmä on uudistunut ja minusta on mukava kuunnella sitä, koska se on juurtunut suomalaiseen sielunmaisemaani niin vahvasti. Se on arpapeliä mikä on milloinkin voimissaan, nyt tuntuu olevan popiskelmän aika.

Hyvä laulu tulee läpi

Naiset ovat lyöneet itsensä läpi leveällä rintamalla, niin tekijöinä kuin esittäjinäkin. Mariska lukeutuu näihin molempiin. Hän ei itse ole koskaan ajatellut asiaa kovin paljon. Hän pitää sitä kulttuurisidonnaisena juttuna, joka on pikkuhiljaa vain muuttunut. Mariskan mielestä hyvä ja tuore juttu tulee läpi, jos on tullakseen, oli tekijä kuka hyvänsä. Hän on omien laulujensa lisäksi sanoittanut monia hittejä mm. Jenni Vartiaiselle ja Anna Puulle.

– Yleensä yritän tavata artistin ja puhua hänen kanssaan, tutustua ja selvittää mistä hän haluaa laulaa.

– Jenni Vartiaisen kohdalla etsimme kokonaisuutta, sellaista tietynlaista ilmettä, jota voi myös ajatella visuaalisesti, vaikka sanoista ja tarinoista onkin kysymys. Ei siinä sen enempää ohjeisteta, se lopullinen tarina on sitten minun tehtäväni. Siinä samalla selvitetään myös se, halutaanko sievistelyä vai reteetä meininkiä. Sekin antaa osviittaa sanoihin ja asioihin.

– Ajatellaan vaikka Jennin levyä; tapasimme muutaman kerran ja hän kertoi minkälaiset kuvat ja elokuvat kuvastavat hänestä levyä. Se auttoi minua paljon. Jennihän on vähän eteerinen ja levyllä lauletaan isoista asioista. Itse ujutin sinne uskontoakin mukaan. Joillekin uskonto voi olla punainen vaate, mutta oikein käytettynä se voi olla juuri se juttu.

Liioittelu, valehtelu ja röyhkeä toiminta

Mariskalla on oma tyylinsä, joka korostuu hänen omilla levyillään. Tarkkaavainen kuulija tunnistaa hänen tapansa tarkastella maailmaa myös muille tehdyistä sanoituksista. Mariskan Sua kaipaan -kappale voitti viime vuonna Tangomarkkinoiden sävellys-, ja sanoituskilpailun. Hän on tuonut iskelmään/poppiin tuulahduksen jotain uutta. Mariska sujahtaa sulavasti musiikkiaitojen ylitse.

– Itse tykkään liioitella ja valehdella, ylipäänsä pidän röyhkeästä toiminnasta musiikissa. Haluan asettaa moraalin kyseenalaiseksi. Viihdytän ja nauratan itseäni. Biisinkirjoitus on minulle mitä suurinta liioittelua. Minua kiinnostaa rockasenne. Tosin on paljon artisteja, joille pääsen tekemään hempeämpiä juttuja. Itselleni ne eivät välttämättä sovi, mutta teen niitä mielelläni muille esitettäväksi. Ihmisessä on paljon ulottuvuuksia, pehmeää ja kovaa, riippuu aina mielentilasta mikä saa kirjoittamaan.

Riskinottaja

– Luovuus ei ole kaivo, joka tyhjenee ammentamalla. Uskon, että mitä enemmän tekee, sitä helpommaksi asiat muuttuvat. Nykyään on helpompi saada ideoita. Tähän olen pyrkinyt. Tavoite on ollut, että saan tehdä tätä työkseni. Tekeminen säilyy mielenkiintoisena, kun saan tehdä monenlaisia juttuja. Minulle on joskus käynyt niin, että into on hetkeksi hiipunut. Silloin olen laittanut kioskin hetkeksi kiinni. Ei ole hyvä, että tekemisen raskaus tulee kuvioon mukaan. Kevyesti lasten lailla leikkien on paras tapa tehdä. Onhan tässä vuosien varrella tullut tehtyä kaikenlaisia, pikkuhiljaa itsevarmuus on parantunut ja uskallan ottaa riskejä.

– Täällä on paljon asioita tekemättä, eli kyllä tilaa löytyy. Uusille sanankäyttäjille on aina tilaa, se tarve ei ole vielä läheskään täytetty. Säveltäjiä on aika paljon. Vaikea sanoa mitä tulee seuraavaksi tapahtumaan. Itse joudun tekemään ratkaisut oman levyni kohdalla juuri nyt.

– Suomalainen on aivopesty iskelmämusiikkiin jo lapsuudessa. Kotimaisen musiikin merkitys on iso, harvassa maassa myydään ja käytetään kotimaista musiikkia niin paljon kuin Suomessa. Itselle on jotenkin itsestään selvää, että haluan kuulla kotimaista. Tarina on tärkeä ja täällä tehdään hienoja tarinoita.

Tekijänoikeudet tuovat kaurapuuroa

–Tekijänoikeus on palkkani. Aika hyvin Suomessa se toimii. Selkeästi kuitenkin näyttää siltä, että yksittäisen tekijän toimeentuloa uhataan jatkuvasti. Ihminen on kuitenkin ne aivot. Toivoisin, että tekijöistä jaksettaisiin pitää huolta, että he saisivat kaurapuuroa koneistoonsa jatkossakin.

Utelias etsijä…

Julkaistu

Mikko Kuustonen on ollut monessa mukana, mutta laulajana ja lauluntekijänä hänet tunnetaan parhaiten. Lauluntekemisen lisäksi hänellä on painavaa sanottavaa myös musiikintekijöiden verotuksesta, joka on Ruotsissa paljon paremmin järjestetty.  

Mikko Kuustosen laulut ovat jättäneet jälkensä monen suomalaisen sydämeen. Hän julkaisi ensimmäisen soololevynsä vuonna 1979. Suuri yleisö oppi tuntemaan hänet Q. Stone -yhtyeestä, jonka hän perusti yhdessä Heikki Silvennoisen kanssa. Sooloura lähti varsinaiseen lentoon 90-luvun alussa.

Kuustosella on paljon esikuvia. Hänen ensimmäiset suuret innoittajansa olivat Neil Young, Jackson Brown ja Paul Simon, ja myöhemmin joukkoon tulivat Marc Cohn ja Nitin Sawhney. Kotimaisista musiikintekijöistä mies nostaa esiin Tuomari Nurmion.

Kuustosen musiikissa on vahva singer-songwriter leima.

– Yhtä työtapaa ei ole, mutta pyrin kirjaamaan teksti-ideat talteen pieneen mustaan kirjaani. Kokoan näitä aihioita myös tietokoneelleni ja työstän tekstejäni suunnilleen kerran kuussa. Jos lähtöajatus kantaa, on biisinteko helppoa; teksti saa rytminsä kirjoittaessa ja usein säveltäminen on enemmän ensimmäisen idean resitoimista tai tallentamista. Olen kömpelö soittaja, joten yksin en pidemmälle pyrikään, vaan teen biisin loppuun levytyksen yhteydessä muiden kanssa. Uskon jaettuun osaamiseen ja yhdessä tekemisen voimaan.

– Muutamasta laulusta on tullut erityinen. Aurora on erityisen rakas biisi kenties siksi, että se syntyi poikkeuksellisen hitaasti parin vuoden aikana. Teksti on mielestäni ylikryptinen, mutta laulun henki kantaa. Myöhemmistä biiseistäni Hietaniemi ja Pysy lujana nyt ovat itselleni todenmakuisia ja tärkeitä.

Monipuolinen Kuustonen

Mikko Kuustonen tekee myös toimittajan, dokumentaristin ja televisiotuottajan töitä. Nämä kaikki ammatit antavat perspektiiviä ja syvyyttä musiikin tekemiseen. Kuustonen pitää itseään uteliaana etsijänä, joka löytää tarinoita ja kohtaloita, ja jotkut niistä ottavat laulun muodon. Hänen uransa aikana musiikkielämä on muuttunut paljon, se on muuttunut ammattimaisemmaksi ja pirstaleisemmaksi. Jokaiselle löytyy jotakin.

– Nuoret soittajat ja biisintekijät ovat uskomattoman lahjakkaita ja monipuolisia. Koulutuksen, kansainvälisyyden ja moniarvoisuuden hyvät hedelmät näkyvät kirkkaasti. Eniten on kuitenkin tapahtunut asenteissa ja kannustavuudessa. Kenties suurin musiikkimaailman haaste on siinä, että kaikkea on liikaa, ja suunnattoman tarjonnan keskellä artistien on vaikeampaa luoda elämänmittaisia kehityskaaria. Pitkälle viety tuotteistaminen tekee toisinaan myös ilmiöistä harmillisen kertakäyttöisiä. Koen suureksi rikkaudeksi tehdä yhteistyötä eri-ikäisten muusikoiden kanssa – oppimista tapahtuu aina molemmin puolin.

– Ensilevyni julkaisusta on juuri kulunut kolmekymmentä vuotta, joten suhtaudun armollisesti luomispaineisiin. Välillä teen mielelläni muita asioita, kuten tv-töitä tai luentoja. Lauluihin tartun aina, kun virta vie mukanaan ja työ sujuu. Pyrin säilyttämään perusuteliaisuuden ja oppimaan jatkuvasti uutta, jotta en päätyisi papparaisena juputtamaan siitä, kuinka asiat tehtiin ennen paremmin.

Tulot vaihtelevat eri vuosina

Kuustonen on kantanut huolta musiikintekijöiden toimeentulosta. Hän on tuonut esiin verotuksen epäkohtia ja puhunut asiasta, jota moni ei ole tullut edes ajatelleeksi.

Musiikintekijät ovat tottuneet siihen, että veroasiat hoituvat tietyllä tavalla. Ajatus asioiden muuttamisesta ei ole monelle tullut edes mieleen. Kuustonen on uransa aikana huomannut, että musiikintekijän vuodet ovat erilaisia. Siihen kuuluvat niin ylä- kuin alamäetkin.

– Epäkohta on yksinkertainen ja selvä: lauluntekijän merkittävin tulonlähde koostuu yleensä Teostokorvauksista. Nämä tekijänoikeustulot käsitellään ja verotetaan Suomessa aina henkilökohtaisena tulona, lukuun ottamatta kustannusoikeuden siivua, mikäli tekijällä on alan yhtiö. Jos lauluntekijä onnistuu luomaan hittibiisin ja levytys tuottaa yhdelle vuodelle poikkeuksellisen merkittävää tuloa, on progressiivinen tuloverotus kohtuuttoman karu. Tästä palkkatulosta ei liioin kerry eläkettä. Tulontasausta useammalle vuodelle voi toki verottajalta anoa, mutta huomattavasti toimivampaa ja kannustavampaa olisi sallia teostotulojen laskuttaminen yritykselle tai varojen ohjaaminen vaikkapa tekijän rahastolle. Vastaavia malleja löytyy Euroopasta ja naapurimaistamme.

– Olen onnellinen ja motivoitunut veronmaksaja, mutta tämän epäkohdan osalta ajattelen, että olisi viimein aika muuttaa lainsäädäntöä. Lauluntekemisestä voisi kehittyä sekä palkitsevaa taidetta, että kansantaloudellisesti merkittävä toimiala. Länsinaapurimme on tästä erinomainen esimerkki; sikäläinen tekijänoikeusjärjestö Stim voi maksaa tilitykset kokonaisuudessaan tekijän omistamalle yritykselle. Ruotsalaistaiteilijalle on mahdollista myös jakauttaa tai säätiöittää tulojaan. Irlannissa tekijänoikeustuloja ei veroteta lainkaan ja Isossa Britanniassakin vain kohtuudella porrastaen.

Urheilijat ja musiikintekijät

Kuustosen mielestä musiikintekijät eivät ole marginaaliryhmä, vaan he ovat merkittävä sisältötalouden toimiala. Hänen mielestään kilpailukykymme ja vuorovaikutuksemme voivat kehittyä vain, jos lainsäädäntöä muutetaan. Tästä esimerkkinä ovat urheilijat, jotka voivat aktiiviaikanaan tienaamia rahoja nostaa uran jälkeen. Hän toivookin urheilupomojen rinnalle asiansa osaavia kulttuuripomoja, joilla olisi aito suhde tekemisen arkeen.

–Tehkää pitkäjänteinen kulttuuriteko ja muuttakaa tekijänoikeuslainsäädäntö siten, että teollisuuden lobbareiden sijaan myös sisällöntuottajat tulevat aidosti kuulluiksi. Liittäkää myös hyvitysmaksut puhelimiin ja muihinkin tallentaviin laitteisiin, jotta upeasti koulutettu nuori musiikintekijäsukupolvi voi suhtautua osaamiseensa oikeana työnä ja oikeudenmukaisuus toteutuu.

– Taiteilija-identiteetistäni huolimatta koen, että musiikkiteollisuuden viennille on keskeistä, että alaa myös kohdellaan teollisuutena. Tämä tarkoittaa mahdollisuutta yhtiöittää tekijän toiminta eli luoda yritystoimintaa tekijänoikeuksien ympärille silloin, kun se on tekijälle luontevaa. Tämähän on mahdollista kaikkien muidenkin immateriaalioikeuksien kohdalla.

– Yksinomaan luonnollisen henkilön verotukseen perustuvalla tekijänoikeusmallilla ei ole tulevaisuutta. Länsinaapurimme on pienestä koostaan huolimatta maailman kolmanneksi suurin musiikintuottaja. Lisäksi Ruotsin musiikkiteollisuuden kokonaistuotoista 80 prosenttia syntyy tekijänoikeuksista. Alaan on siellä satsattu monin eri tavoin, mutta keskeistä on, että tekijänoikeuskorvauksia voidaan laskuttaa yhtiöihin. Tämä lisää investointeja ja kasvattaa toimintaa entisestään.

Tulot tulevat pienistä puroista

Kuustonen uskoo, että suomalaisilla on kaikki edellytykset olla musiikkialan etulinjassa. Se mikä on Ruotsissa toiminut ja luonut sinne merkittävän teollisuuden haaran, voisi toimia myös Suomessa. Hänen mielestään tahto, asenne ja oikeudenmukaisuus ratkaisevat.

Tekijänoikeudet ovat koko toimeentulon perusta.

– Kohtuukorvausta tehdystä työstä. En saa senttiäkään korvausta siitä, että sävellän ja sanoitan laulun omalle tai jonkun toisen albumille – palkka koostuu vasta myynnin ja soittojen myötä Teosto- ja Gramex-korvauksina. Niinpä tekijänoikeudet ovat kirjaimellisesti tekijän oikeuksia.

Intohimona musiikki

Julkaistu

Jenni Vartiaisen ja Anna Puun musiikillinen ilme on pitkälti Immosen luomaa. Hän on aina viihtynyt studiossa ja kuuluu menestyjiimme myös biisiviennissä. Takana on useita kuukausien sessioita ja kimppakirjoittamista Lontoossa.

Immonen aloitteli tekijäuraansa hiphopilla, tekemällä trackejä artisteille. Oma studio on antanut hänelle mahdollisuuden tehdä ja kokeilla.

– Biisi voi olla hyvä monestakin eri syystä. Joskus pelkkä teksti ja tulkinta riittävät, joskus joku biitti on niin kreisi, että siitä tulee hirveät fiilikset. Minulle musiikki on aika mustavalkoista. On vain hyviä ja huonoja biisejä, eikä sitä tarvitse sen enempää analysoida. Jos joku tuntuu hyvältä, niin se on sitten hyvä.

Intohimo ja oma tapa tehdä

– Minulla on aina joku, jonka kanssa teen tekstit. Tekstit tulevat mukaan ennen tai jälkeen melodian, siksi oma tekemiseni on aina ryhmätyötä. Joskus meitä on kaksi, joskus viisi. Oma roolini vaihtelee projektin mukaan, ja se on minusta hyvä asia. Jonkun kanssa saan tehdä pelkästään melodiaa ja toisen kanssa taas olen trackimiehenä. Kaikki toimii, kunhan on fiilis, että tästä syntyy jotain järkevää.

– Viime aikoina olen tykännyt siitä, kun olen tehnyt suomeksi lauluja, että minulla on valmis teksti tai ainakin osia siitä. Tämä menee kuitenkin ihan projektikohtaisesti ja kuukauden päästä homma on todennäköisesti taas toisinpäin. Pyrin kuitenkin siihen, että silloinkin olisi joku punchline tai edes joku aavistus tittelistä, josta tekstittäjä pystyy jatkamaan.

– Arvostan ja innostun musiikista, josta kuuluvat intohimo ja joku ajatus tehdä ratkaisuja omalla tavalla. Yritän ammentaa fiiliksiä mahdollisimman monista jutuista, enkä oikein osaa nimetä yhtä tai kahta esikuvaa. Minusta on myös mukava tehdä musiikkia kuvaan. Siinä pääsen pois kertosäkeistöajattelusta, ja voin keskittyä tekemään tunnelmaa. Se on loistava vastapaino levyjen tekemiselle.

Jukka Immonen on vuoden istunut musiikkiteknologian aikuiskoulutuslinjalla, muuten hän on itseoppinut. Hän aloitti 13-vuotiaana bändissä ja kokoamalla kotistudiota. Hän kiinnostui musiikista, jossa olivat rytmi, harmonia ja melodia, itse tehtynä ja omilla soundeilla. Se avasi nuorelle miehelle oven tielle, jota hän yhä kulkee. Immonen saattoi laittaa kassiin tai puseroon nauhurin piiloon, ja työstää nauhaa jälkeenpäin, tehdä siitä jotain uutta. Siksi hän ehkä päätyikin tekemään musiikkia studioon. Soittimien suhteen hän on kaikkiruokainen, kaikki inspiroivaääniset laitteet kelpaavat.

Menestynyt tuottaja

Jukka Immonen on ollut tuottajana kahden artistin menestysprojekteissa viime vuosina. Jenni Vartiaisen ja Anna Puun suosio ei ole tullut itsestään. Immosen kädenjälki näkyy, tai oikeastaan kuuluu molemmissa projekteissa.

– Annan tuotannoissa meitä on neljä (Anna, Lasse Kurki, Knipi ja mä) koko ajan studiossa. Sovitamme laulut kasaan ihan perinteisesti yhdessä soittamalla. Usein teemme sen vielä siten, että soitin vaihtuu joka biisissä. Lassen kanssa pystymme miettimään ja tekemään samanaikaisesti juttuja, mikä periaatteessa tuplaa aikamme, ja se on aina vaan hyvä. Me voimme samaan aikaan, vuoron perään, sekä laulattaa että puuhata lisää musaraitoja, ja koko ajan asiat kuitenkin edistyvät. 

– Minulle laulattaminen on levyn tekemisessä kaikista pyhin asia, jota en normaalisti ikinä pysty antamaan kenenkään toisen käsiin, mutta Lassen kanssa en ole ikinä edes miettinyt asiaa. Luottamus on ryhmätyön A ja O. 

– Jennin kanssa hieromme juttuja päivän päätteeksi kahdestaan. Hänen kanssaan käytämme paljon aikaa, ja molemmilla levyillä toteutusta on mutusteltu hyvinkin pitkään, mikä on ihan ideaali tilanne. Nykyään tuntuu, että tarvitsen ainakin vuoden kokonaisen levyn tekemiseen. Teemme usein monia demoversioita biiseistä ja katsomme mihin kaikkeen laulut taipuvat. Jenni tykkää haastaa minua näissä jutuissa, ja se ajaa meidät aina johonkin jännempään ratkaisuun, ainakin omasta mielestämme.

Roolit muuttuvat

Musiikintekijänrooli on muuttunut viime vuosina paljon. Ei ole enää välttämättä selkeästi säveltäjiä, sanoittajia ja sovittajia. Ala puhuu toplinereista, trackereista ja co-writereista. Pysyvätkö tekijät enää itse perässä siinä, mikä rooli on kulloinkin päällä?

– Pitää kyllä paikkansa, että on vaikea välillä tietää mikä on toimenkuva, jos pitää noista valita. Helpointa on silloin, kun kaikki ovat samassa huoneessa ja biisi aloitetaan siinä paikassa. Silloin olemme vain biisintekijöitä. Aina ei tietenkään mene näin, kun esimerkiksi vanhoja biisiaihioita jatketaan. 

– Mahdollinen sovittajan rooli on vielä pakattava samaan pakettiin, joten kyllä joskus teosilmoituksia tehdessä on hieman epätietoinen olo. Mutta periaatteessa se, joka pimputtaa pianoa tai rämpyttää kitaraa, eli on vastuussa harmonioista, on ns. track-hahmo. Toinen, joka kiljuu siihen päälle melodiaa ja tekstiä, on topliner. Toki näinä päivinä sessioissa usein lähdetään trackistä liikkeelle. Toisaalta ovathan bänditkin tehneet kautta aikojen valmiita pohjia rakenteineen ennen melodiaa tai tekstiä

Kansainvälisyys, suhteet ja verkostot

Suomalaiset tekijät ovat seuraamassa Ruotsin mallia ja alalla uskotaan, että musiikista tulee vielä merkittävä vientituote. Se ei kuitenkaan ole helppoa, jos tekijöitä ei tueta ja he jäävät yksin puurtamaan. Se on monelle vielä uusi ajatus, että ei viedä artistia ulkomaille, vaan viedään tekijän tietotaito.

Kansainvälisessä toiminnassa tarvitaan suhteita ja verkostoja. On tärkeää olla paikanpäällä ja tavata ihmisiä. Suomalaiset tekijät ovat ottaneet mallia kansainvälisestä tavasta tehdä musiikkia. Tekijät on koottu yhteen hiomaan ja tekemään hittibiisejä. Jukka Immonen on ollut mukana näissä tapahtumissa sekä osallistujana että kouluttajana.

– Suunta on hyvä ja asian eteen tehdään paljon töitä monella taholla. Omalta osaltaan myös Musexin mukaantulo biisinkirjoittajien puuhiin on luonut paljon hyviä tapahtumia, ja ennen kaikkea innostanut uusia tekijöitä heittäytymään. Se on välttämätöntä, jos sillä haluaa elantonsa tehdä. 

– Taloudellista apua reissukassaan tarvitaan, joko ihan konkreettisesti rahana, majapaikan järjestämisellä tai saamalla studio-aikaa. Taloudellinen tuki mahdollistaa tekemisen ulkomailla, joka taas luo uusia tapahtumia kyseisille markkinoille. Satsaus ulkomaisiin kirjoitusreissuihin on kallista, mutta pakollista, jos haluaa saada jotain aikaan. Riski on useimmiten kokonaisuudessaan biisintekijällä itsellään.

– Vuoden kirjoitusreissuihin voi palaa kymmeniätuhansia euroja, se on kuitenkin välttämätöntä. Varsinkin tuottajilla, jotka tarvitsevat majapaikan lisäksi myös studion. Siellä pitäisi olla ainakin 3-4 kuukautta vuodesta. 

–Tällainen tukimuoto pitäisi perustua pelkästään tekemiseen, ja kaikki tapahtumat voisi kirjata päiväkirjaan esimerkiksi Musexille, joka keräisi kaiken tiedon talteen: kontaktit, tapahtumat, onnistumiset ja epäonnistumiset. Tällaisesta informaatiosta olisi varmasti hyötyä jatkossa.

Panostus sisältöön

– Tuntuu kuin koko ala olisi viimeiset pari vuotta kävellyt ohuella jäällä lahkeet märkänä, aivan kuin todetakseen, että pohjaanhan tässä väistämättä mennään. Nykyään jokainen äänilevy on todellinen taloudellinen riski. Nyt, jos koskaan, tarvitaan panostusta sisältöön, sekä levy-yhtiöltä että tekijöiltä. 

– Levybudjettien leikkaaminen ja paniikkiratkaisut sisällön tuottamisen suhteen eivät edesauta alan elpymistä ja uusien mielenkiintoisten projektien syntyä. 

– Uskon, että ala mullistuu lähitulevaisuudessa, mutta yritän antaa sen olla vaikuttamatta siihen, mitä studiossa itse puuhailen. Yritän tehdä parhaani, ja naiivisti uskon siihen, että se riittää. Joku jossain päin maailmaa on valmis tekemistäni taloudellisesti tukemaan. Jos ei, niin voin syyttää siitä pelkästään itseäni. En piratismia, tai huonoa levynmyyntiä. Tärkeintä on tehdä hyvien ihmisten kanssa hyvää musiikkia. 

Nylon Beatin jälkeen – Löytöretkellä lauluntekoon

Julkaistu

Lauluntekijä Erin Anttilaa kuultiin jo Elvis ry:n Tekosyy-klubilla syyskuussa ja moni paikalla ollut pitkän linjan lauluntekijä oli innoissaan. Nyt ensisingle soi tiuhaan myös radiossa. Vanha nainen hunningolla on tarina kuusikymppisen seikkailusta.

– Koitan lauluja tehdessäni asettua jonkun tyypin kenkiin ja miettiä, miltä siitä tuntuu. Siis samaistun kuin näyttelijä. Se on yksi laulunteon tekniikka, jota olen lähtenyt kokeilemaan.

Erin on tyytyväinen ensimmäisen biisinsä saamaan huomioon, vaikka kuusikymppisen elämästä laulaminen on herättänyt ihmetystäkin. Radiokuuluvuutta on tullut ja yleisöpalaute on ollut itsevarmuutta ja inspiraatiota kohottavaa.

– Biisihän ei mene täydellisesti minkään radion formaattiin, joten se voi periaatteessa soida missä vaan. Uskon, että mun musan läpimenoa helpottaa Anna Puu, joka on ollut akustisen popin tienraivaaja tänä päivänä. Ja historiani takia musiikkini on noteerattu myös nuorisokanavilla.

Sittenkin suomeksi

Nylon Beatin jälkeen Erin muutti Irlantiin, joka on hänen toinen kotimaansa. Vuosi kului laulun, musiikinteorian ja pianonsoiton opiskelun parissa. Ensimmäiset biisit syntyivät ja laulukieli oli englanti.

– Olen kaksikielinen, joten tunnetasolla on sama kirjoitanko suomeksi vai englanniksi. Itsensä ilmaiseminen on molemmilla kielillä yhtä helppoa tai vaikeaa. Kun Pekka Ruuska kuuli mun lauluja, hän ei suoraan ehdottanut laulukielen vaihtamista, mutta kertoi alan realiteetit. Sain itse oivaltaa, että ilman muuta lauluntekijän kieli on täällä suomi. Laulut tehdään yleisöä ajatellen.

Niinpä Erin jätti englanninkieliset laulunsa pöytälaatikkon ja aloitti alusta. Ensin tulevat melodiat.

– Osaan soittaa pianoa, mutta kitara olisi parempi soitin tämänkaltaisen musan teossa. Se mun pitäisi kyllä ottaa haltuun. Vanha nainen hunningolla syntyi Garage Bandin virtuaalikitaristin kanssa. Melodioissa voi sävellysvaiheessa olla jotain tekstipätkiä, esimerkiksi sinkkubiisissä oli aluksi vanha nainen ja ratsastus. Ajan kanssa ja kaivamalla sieltä sitten löytyi tuo tarina. Jossa ei sitten olekaan hevosta. Tekstien valmiiksi asti tekeminen on järjettömän työlästä pilkunviilausta, mutta todella palkitsevaa.

Ideoita laulujen aiheiksi Erinillä on paljon, mutta ajatukset eivät aina siirry paperille sellaisessa muodossa, että aukeaisivat muillekin. Levylle tuleekin ainakin Edu Kettusen kanssa yhteistyössä tehtyjä tekstejä.

Erin kertoo, että hänen laulujensa aiheet voivat olla rankkojakin. Onko se oikein kertoo raskaana olevasta naisesta, joka harkitsee aborttia. Kokeile mua on tarina naisesta, joka on jätetty yksin velkojen ja lasten kanssa.

– Rankimmissakaan biiseissä en halua olla liian melodramaattinen, vaan toiveikas. Sitten on ihan sellaisia aivonlepuutusbiisejä ja perusrakkauslauluja. Musiikissani on elementtejä varmaan kaikesta, mitä olen elämäni aikana kuunnellut. Selvää genreä ei ole, ja siksi tuotanto on ollut haasteellista. Vaikutteita on kantrista ja folkista, mutta poplevy siitä tulee.

Haasteita ja suunta

Levyä valmistellaan paraikaa. Sen tuottaa Erinin aviopuoliso Vesa Anttila, julkaisija on Warner ja kustantaja Kaiku Songs.

– Kaikki on mennyt hyvin ja musa edellä. Nylon Beat oli 20 prosenttia musaa ja 80 prosenttia jotain ihan muuta. Nyt haluan, että prosentit kääntyy päinvastoin. Olen biisintekijänä vielä aloittelija mutta on ihan mahtavaa, että musassa on haasteita ja mulla suunta. Teen ensimmäistä kertaa jotain asiaa niin, että tietoisesti mietin mitä haluan. Olen aikaisemmin touhunnut vähän sellaisella kaikki käy -asenteella.

Erin halusi laulajaksi jo 11-vuotiaana. Hän muistelee hymyllä Nylon Beatin aikoja ja suuria suunnitelmia, joilla hän ja Jonna lähtivät maikkarin Kiitorata-kilpailuun, josta heidät löydettiin.

– Nylon Beat perustui siihen, ettei meistä yritetty rakentaa mitään perustyttöbändiä. Saatiin olla just sellaisia kuin oltiin ja tehdä kaikki mahdolliset virheet. Ei ihme, että jengi oli kiinnostunut meistä ja luki meidän sekopäisiä haastatteluita, mehän oltiin ihan campia. Eka keikkakin, jolla ikinä oltiin käyty, oli meidän oma ja me tehtiin lavalla kaikkea ihan kummallista. Me tehtiin keikkaa ympäri vuoden ja joskus oli joku parin viikon loma. Ja kun levy myi platinaa me kyseltiin, onko se hyvin.

Esiintymiskokemusta on Nylon Beatin ajalta niin paljon, että Erin ei arastele astua yleisön eteen omien biisien kanssa. Keikkatahti saisi kuitenkin pysyä maltillisena.

– Totta kai haluan, että ihmiset löytäisivät musiikkini, mutta suuri menestys ei enää ole se eteenpäin vievä voima, koska se on jo nähty. Olisin tosi onnellinen, jos pystyisin elättämään itseni omalla musalla niin, että elämä olisi sellaista perusmukavaa. Välillä saisi olla kotona tekemässä biisejä ja välillä pääsisi keikoille. Sekin on jo suuri tavoite, jonka toteutuminen ei ole mitenkään itsestään selvää.