Räpeltäjistä alan tekijöiksi - Lisää naisia studioihin

Räpeltäjistä alan tekijöiksi – Lisää naisia studioihin

Naiset ovat tuottajina Suomessa harvinaisuuksia. Myös monen biisintekijänaisen tekninen osaaminen on niin vaatimatonta, että demojen tekemiseen pitää pyytää kavereiden apua. Ensimmäiset naisille suunnatut äänityskurssit alkavat korjata tilannetta ja pienentää miesten ja naisten välistä osaamisen kuilua.

Ajatus naisille suunnatuista äänityskursseista sai alkunsa Music Export Finlandin viime syksynä järjestämässä musiikkialan naisille suunnatussa Musiikkiviennin Naistenklinikka -tapahtumassa. Tapahtumaan osallistunut laulaja ja kulttuurituottaja Henna Dolk alkoi miettiä, miten naiset saisivat parempia toimintamahdollisuuksia miesvaltaisessa musiikkibisneksessä.

– Mietin, mitä voisin tehdä, että tekijänoikeustulot jakautuisivat tulevaisuudessa tasaisemmin miesten ja naisten välille. Nyt miehet saavat 90 prosenttia tekijänoikeustuloista. Myös naisten puutteelliset tekniset taidot mietityttivät minua. Kun on teknistä osaamista, taiteellinen päätäntävalta pysyy itsellä ja pystyy jalostamaan omia ideoitaan. Helposti kaikki valta ja vastuu siirtyy muuten sille, joka painelee nappuloita.

Dolk keskusteli asiasta tuottaja Jussi Jaakonahon kanssa ja ensimmäiset naisille suunnatut äänityskurssit järjestettiin huhtikuussa Finnvoxin studioilla. Sibelius-Akatemia oli mukana kattamassa opettajan palkkioita ja Elvis tuki kurssille osallistuvia jäseniään rahoittamalla osan kurssimaksusta.

– Kurssit ovat herättäneet innostusta. Sain osallistujilta tosi hyvää palautetta kursseista ja eri tahot ovat ehdottaneet yhteistyötä. Perustamallani Mun Studio -projektilla on kuitenkin yhteiskunnallinen missio, enkä tavoittele taloudellista voittoa. Haluan pitää tämän omissa käsissäni, jotta kursseista hyötyvät ne naiset, jotka niille osallistuvat ja voin järjestää nopeasti ja kevyesti naisten tarpeisiin räätälöityä koulutusta. Olen saanut projektiin mukaan huippuopettajat: Suomen kärkikaartin äänittäjiä, tuottajia ja biisintekijöitä. Ideoita on paljon ja jos vain porukkaa tulee, järjestän naisille lisää kursseja vaativammista ohjelmista ja biisintekemisestä. Myös verkostoituminen on tärkeää. Kaikki kurssin käyneet saavat toisiltaan Facebook-ryhmässä apua ja neuvoja. Tarvitaan naisten keskinäistä yhteistyötä ja tietoa siitä, ketkä naiset tällä alalla jotain tekevät.

Naisille suunnatut kurssit ovat herättäneet myös kysymyksen miesten syrjinnästä. Tasa-arvolain näkökulmasta naisten kouluttaminen ei kuitenkaan syrji miehiä: kun toinen sukupuoli on alalla aliedustettuna, väliaikaisiksi tarkoitetut positiiviset erityistoimet ovat lain hengen mukaisia.

Nälkä kasvaa syödessä

Omiin puutteellisiin äänitystaitoihinsa turhautunut laulaja ja säveltäjä Virpi Eroma osallistui kurssille saadakseen nopeasti paremman kuvan käytössään olevista mahdollisuuksista.

– Kurssilla käytetty Garage Band on hyvin simppeli ohjelma ja yksinkin opeteltavissa, joten itseäni mietityttivät ohjelmaa enemmän erilaiset kytkennät. Ajattelin, että kun joku selittää yksinkertaisesti lyhyessä ajassa koko jutun, homma ei kaadu pieniin teknisiin esteisiin. Koska lähdettiin alkeista, oli tärkeää päästä sellaiseen ilmapiiriin, jossa saa kysyä stressittömästi mitä vaan. Naisporukassa se on helppoa. Tämän kurssin ansiosta uskallan osallistua jatkokursseille miesten kanssa.

Eroma iloitsee, että Elvis tukee toimintaa, josta on todellista hyötyä jäsenille. Hän kertoo ottaneensa vauhdilla kaiken opin käyttöön kurssin jälkeen.

– Nälkä kasvaa syödessä. Nyt kun osaa käyttää yksinkertaista ohjelmaa, huomaa, että tarvitsisi parempia saundeja ja mahdollisuutta äänittää enemmän raitoja. Haluan oppia vielä paljon lisää!

Myös pitkän linjan laulaja ja säveltäjä Maritta Kuula osallistui innolla kurssille.

– Teknologia on kehittynyt urani aikana paljon käyttäjäystävällisemmäksi. Tietokoneohjelmat ovat helpompia, ja se on demokratisoinut musiikin tekemistä. Olen etsinyt ja odottanut jo vuosikausia musiikinteko-ohjelmista kursseja. En ole mikään hyvä soittaja, joten minua on aina kiinnostanut äänen muokkaaminen ohjelmien avulla. Äänitysohjelmat toimivat myös inspiraation lähteinä; jostakin saundista tai muunnellusta soinnusta voi nousta biisi.

– Olen käyttänyt Garage Bandia, Pro Toolsia ja Logicia, ja vaikka erilaiset ohjekirjat ja videot ovatkin sinänsä hyviä opastettuja kiertoajeluja, päästään niissä yleensä koskettamaan vain pintaa kaikista ohjelmien sisältämistä ominaisuuksista. Tiesin myös, että Jussilla on paljon äänityskokemusta ja halusin saada äänittäjän näkökulman mikrofonivalintoihin ja muutenkin hänen näkemyksiään. Kaipaan, ja olen kaivannut jo pitkään hard core -opetusta äänitysohjelmien käytöstä.

– Olen pohtinut, miksi niin harvoin tapaa naisia, joilla on teknologia todella hyvin hallussa. Vaikea sanoa, mistä se johtuu.

Naiset tervehdyttäisivät alaa

Äänityskursseille osallistuneiden naistekijöiden asenne teki tuottaja ja äänittäjä Jussi Jaakonahoon vaikutuksen.

– Olen opettanut eri oppilaitoksissa ja erilaisissa yhteyksissä äänituotantoon ja äänittämiseen liittyviä asioita jo 14 vuotta. Yhtään hehkuttamatta nämä olivat motivoituneimmat ja aktiivisimmat ”oppilaat” kautta aikojen. Enkä usko että se johtuu siitä, että he joutuivat maksamaan kurssista. Tuskin puhtaasti sukupuolestakaan, mutta opettajalle on tietysti äärettömän paljon mukavampaa ja motivoivampaa, jos vuorovaikutusta syntyy.

– Naiset ovat studioissa niin äänittäjinä kuin tuottajina ainakin Suomessa vielä toistaiseksi harvinaisia. Vaikea hahmottaa, mistä kaikesta se johtuu; osittain varmasti miesten kliseisesti suuremmasta kiinnostuksesta teknologiaan sekä poikien bändipuuhastelujen seuraamuksista. Lisäksi käytettävät ohjelmat ja laitteet ovat 99 prosenttisesti miesten suunnittelemia. Varmasti voidaan osoittaa jonkinlaisia raakoja linjauksia miesten ja naisten eroissa siinä, minkälainen käyttöliittymä mielletään helposti lähestyttäväksi.

Jaakonaho toteaa, että niissä oppilaitoksissa, joissa hän on opettanut, on ollut koko ajan naisia oppilaina.

– Käytännön töihin heitä ei vaan näytä ilmaantuvan samaan tahtiin kuin miehiä. Tähän minulla ei ole mitään pitävää selitystä. En haluaisi ajatella, että miesten kyynärpäät ovat leveämmällä. On selvää, että jos naisia olisi alan tekijöinä enemmän, se veisi alaa vain terveempään suuntaan ja näkökulmat laajenisivat uusiin suuntiin.

Teksti: Päivi Ojanperä

Kuvat: Markku Mattila

The House Of Songs, Austin, Texas

Sain kunnian tulla valituksi ensimmäisenä suomalaisena musiikintekijänä The House Of Songs -vaihto-ohjelmaan, jonka puitteissa skandinaaviset biisintekijät pääsevät työskentelemään kahden viikon ajaksi Texasin pääkaupunkiin Austiniin.

Kun sain valinnasta tiedon ennen, en oikein käsittänyt miten suuresta joululahjasta olikaan kyse. Selvisi, että suomalaiset tekijät saavat Elvis ry:ltä tuhannen euron matkastipendin ja lisäksi Luses muisti minua kuukauden työskentelytuella. Näin onnistuin hankkimaan lentoliput ja kustantamaan oleskeluni kaupungissa kokonaan apurahoilla, mistä olen asianosaisille nöyrästi kiitollinen. Onnistuin venyttämään oleskeluani vielä puolellatoista viikolla, sillä yhtyeeni The Latebirds valittiin esiintymään Austinin South By Southwest festivaaleilla. Vietin siis helteisessä Texasissa musisoiden lähes koko maaliskuun.

Maailman livemusiikin pääkaupungin titteliä kannatteleva Austin on poikkeuksellinen kaupunki, eikä vain Texasin, vaan koko Amerikan mittakaavassa. Puolentoista miljoonan asukkaan kaupungissa lasketaan asustavan tätä nykyä 8.000 muusikkoa. Austinilaisten muusikkojen suuren määrän selittää paitsi kova klubitarjonta, myös kaupungin muusikoilleen tarjoama ilmainen terveydenhuolto, mitä on Amerikassa ennenkuulumatonta. Liberaalin kulttuuripolitiikan avulla Texasin keskelle on syntynyt poikkeuksellisen rikas musiikkikeidas, jossa tekijöitä on musiikkityylistä riippumatta joka lähtöön.

Kaupungin eteläosassa sijaitsee kirjaimellisesti ”house of songs” – reilun 60 neliön kokoinen viihtyisä talo, joka on varustettu pianolla, kitaroilla, banjolla, huuliharpuilla, pienellä demostudiolla, ruualla ja kahdella makuuhuoneella. Aurinkoisena päivänä biisejä voi kirjoitella olohuoneen ohella myös puisella patiolla. Talon sijainti on erinomainen – monet kaupungin parhaista ravintoloista sijaitsevat vain kivenheiton päässä. Autotallista löytyy useita polkupyöriä, jotka ovat täällä suosittuja. Päädyinkin fillaroimaan lähes joka päivä ja tajusin, että Austinissa pyörätiet on järjestetty kuin Hollannissa konsanaan.

Tyylien ja tekijöiden kirjo

The House Of Songs -idean isä on pitkänlinjan texasilaisbiisintekijä Troy Campbell, joka on saanut projektin taakse myös Austinin kaupungin päättäjät. Kaupungin ja skandinaavisten lauluntekijäjärjestöjen tuella Campbell on vuokrannut taloa parin vuoden ajan vieraileville biisintekijöille. Tätä nykyä vuokralla on myös vastapäinen isompi rakennus. Austinissa oleskellessani taloissa asui lisäkseni puolentusinaa tanskalaista, ruotsalaista, islantilaista ja färsaarelaista musiikintekijää. Musiikkikenttäkin on lavea – talossa soi täydellisessä harmoniassa folk-, indiepop-, afro-, blues-, jazz-, kantri- ja rockbiisit.

– Tähtäimessäni on vuokrata lisää taloja ja pyytää mukaan eurooppalaisten ohella afrikkalaisiakin biisintekijöitä, jotka sitten vastavuoroisesti kutsuisivat texasilaisia kotimaihinsa, Troy Campbell visioi hakiessaan minua lentokentältä. Vain reilua viikkoa myöhemmin House Of Songsiin kutsutaankin kenialainen Abbi Mudunia, joka on vierailemassa Austinin SXSW-festivaaleilla.

Astellessani taloon ensi kertaa sisään minua tervehtii tanskalainen lauluntekijä MC Hansen. Hansen vierailee talossa jo toista kertaa. Myös vastapäisessä talossa asustelevat Gudrid Hansdóttir ja Anna Bell Bentholm ovat täällä toista kertaa.

Löydän makuuhuoneestani Campbellin avustajan, Nathan Foxin kirjoittaman aikataulun seuraavien kahden viikon ajalle. Luvassa on paljon ohjelmaa – biisintekoa paikallisten tekijöiden ja vierailevien skandinaavien kanssa sekä keikkoja Flipnotics ja The Ghost Room -klubeissa. Lisäksi päädyn musisoimaan Campbellin ja Anna Bellin kanssa skandinaavisille diplomaateille tilaisuudessa, jonka Austinin kaupunginviskaalit järjestivät Texasin osavaltion 175-vuotispäivän kunniaksi.

Ensimmäisellä viikolla sävellän biisejä austinilaisten Dave Maddenin ja Charlie Fayen kanssa. Seuraavalla viikolla luvassa on yhteistyötä Will Sextonin ja Randy Weeksin kera. Nämä miehet ovat paikallisissa piireissä hyvin arvostettuja. Weeks on kirjoittanut hittejä muun muassa Lucinda Williamsille ja Will Sexton on veljensä Charlie Sextonin tavoin tunnettu sekä biisintekijänä että muusikkona ja tuottajana. House Of Songsissa käy uutterasti myös Matt The Electrician -niminen paikallinen artisti, jonka ammattitaito tekee suuren vaikutuksen.

Työskentely austinilaisten kanssa osoittautuu hedelmälliseksi, mutta on myös hienoa päästä tutustumaan skandinaavisiin kollegoihin, joiden kanssa soittelimme toisillemme biisejä iltapäivän auringon valaisemalla pihalla. Viimeisenä päivänäni päädyin kirjoittamaan The House Of Songs -nimisen kappaleen Campbellin ja ruotsalaisen Hanna Turin kanssa.

Toivottavasti tähän hienoon vaihto-ohjelmaan osallistuu lähitulevaisuudessa enemmänkin suomalaisia biisintekijöitä.

Teksti ja kuva: Markus Nordenstreng

Sippola ja Sydänmäki seuraavat

The House Of Songs -vaihto-ohjelmaan

on Markus Nordenstrengin jälkeen valittu Laura Sippola ja Jussi Sydänmäki.
Elvis ry maksaa valituille kahden viikon oleskelun sekä tuhat euroa matka-
avustusta. Seuraavasta hakukierroksesta tiedotetaan myöhemmin.

Vaihtoehto hyvitysmaksujärjestelmälle?

Kulttuuriministeri Stefan Wallin asetti maaliskuussa Ylen entisen toimitusjohtajan,  Arne Wessbergin, selvittämään vaihtoehtoa nykyiselle laitesidonnaisuuteen perustuvalle hyvitysmaksujärjestelmälle. Järjestelmähän sai alkunsa 1984 ja se ristittiin kasettimaksuksi. Tuolloin maksu kohdistui vain tyhjiin tallennusalustoihin korvaamaan yksityisestä kopioinnista tekijöille aiheutuvaa taloudellista haittaa. Laitteet tulivat maksun piiriin tallentavien digiboksien myötä ja nimi vaihdettiin hyvitysmaksuksi.

Merkittävä osa yksityisestä kopioinnista tapahtuu nykyisin monikäyttölaitteilla, joilla on kopioinnin lisäksi muitakin käyttötarkoituksia. Hyvitysmaksujen määritteleminen onkin (ainakin siitä päättävien mielestä) muuttunut vaikeammaksi. Maksun piiriin kuuluvaa laitekantaa ei olekaan päivitetty viime hallituskaudella ennen aivan sen loppumetrejä, jolloin maksu laajennettiin koskemaan ulkoisia kiinnelevyjä. Laiha lohtu tekijöille. Yksityinen kopiointi ei ole vähentynyt, mutta hyvitysmaksutuotto on puolittunut muutamassa vuodessa 12 miljoonasta eurosta noin 6 miljoonaan eikä edellä mainittu laajennus saa sitä missään nimessä nostettua lähellekään entistä tasoaan.

Ratkaisuna viestintärahasto?

26.5. julkistetun selvityksen lähtökohtina olivat

1.  vakaampi ja ennustettavampi hyvitysmaksutuotto

2.  ajallisesti nykyistä kestävämmät ratkaisut

3.  yksinkertaisempi keräysjärjestelmä

4.  tasapaino tekijänoikeuksien haltijoiden, kuluttajien sekä laitevalmistajien 

     ja maahantuojien välillä

5.  luovan talouden ja sähköisen kaupankäynnin edistäminen.

Wessberg on selvityksessään pohtinut eri vaihtoehtoja hyvitysmaksun keräämiseksi. Nykyisen laitesidonnaisen järjestelmän kehittämisen lisäksi myös mahdollisuutta, jossa hyvitysmaksut olisivat valtion tulo- ja menoarviossa. Hän on päätynyt kuitenkin esittämään vaihtoehtoa, jossa hyvitysmaksut kytkettäisiin osaksi nykyisestä televisio- ja radiorahastosta muodostettavaa viestintärahastoa.

Rahastoon ohjattaisiin televisiomaksutulojen lisäksi tulevaisuudessa käyttöön otettavien taajuusalueiden huutokauppatulot. On myös mahdollista harkita maksua laajakaistayhteyksille, ellei taajuuksiin liittyviä maksuja toteuteta. Rahaston käyttötarkoitusta laajennettaisiin siten, että rahaston käyttösuunnitelmaan voidaan varata rahat tekijänoikeudellisia hyvityksiä varten.

Yhteiskunnan näkemys sopivasta hyvitystasosta määräytyisi valtioneuvoston vahvistaessa valtion viestintärahaston käyttösuunnitelman.

Pohdintaa plussista ja miinuksista

On helppo yhtyä Wessbergin näkemykseen romahtaneen hyvitysmaksun tasapainon palauttamisesta entiselleen, minkä tuleekin olla lähitulevaisuuden ehdoton ykköstavoite. Viime vuosina kuluttajien ja laitealan saamat hyödyt ovat lisääntyneet  oikeudenhaltijoiden menetysten kustannuksella. Samasta syystä on myös luovan talouden toimintaedellytysten vahvistaminen vaikeutunut. Musiikintekijöitä koskien esimerkiksi LUSESin apurahoina jaettavat tulot.

Nykytilanteeseen peilattuna on esityksen plussaa, ettei hyvitysmaksu olisi riippuvainen laitemarkkinoiden kehityksestä eikä valtioneuvoston hyvitysmaksupiiriin kuuluvan laitekannan päivityksistä tai paremminkin päivittämättä jättämisestä. Järjestelmä olisi luultavasti myös nykyistä kilpailuneutraalimpi ja  oleellisesti yksinkertaisempi.

Jonkinlaiseksi plussaksi voisi katsoa ehkä myös sen, että luultavasti Teostoon hyvitysmaksun hallinnoijana kohdistunut täysin aiheeton loanheitto laantuisi, jos hallinnoijana olisi muu taho. Teosto on hoitanut hyvitysmaksujen keräämisen ja tilittämisen mallikkaasti ja on valmis sitä loasta huolimatta edelleen jatkamaan.

Miinusmerkkisiä ajatuksia sen sijaan herättää, että Wessbergin mukaan hyvitysmaksujärjestelmän toteuttamisen tulee perustua ymmärrykseen sopivasta hyvitystasosta, jonka vahvistaisi valtioneuvosto. EU:n tuomioistuimen 2010 antaman ns. Padawan-päätöksen mukaan sopiva hyvitys  on tulkittava ja sovellettava yhdenmukaisella tavalla kaikissa jäsenvaltioissa. Valtioneuvostolla ei näin ollen liene toimivaltaa määritellä hyvitystä kulloinkin sopivaksi katsomalleen tasolle.

Myöskään ehdotus maksujärjestelmän toteuttamisesta kytkennällä valtio viestintärahastoon ei käytännössä välttämättä toteutettaisi esityksen lähtökohtana olevaa tuoton ennustettavuuden parantamista. Kun viestintärahaston muut mahdolliset käyttötarkoitukset eivät saa vaarantaa Yleisradion rahoitusta, jäisivät hyvitysmaksun rahoituslähteeksi pelkästään huutokauppa- tai käyttömaksutulot tai laajakaistamaksu.

Huutokaupparahoitus ainakin näyttää riskiltä siinä valossa, että Suomessa on järjestetty vain yksi taajuushuutokauppa vuonna 2009. Sen tuotto 20 vuoden mittaisista toimiluvista oli  vain 3,8 miljoonaa euroa.

Mielestäni mielenkiintoisempi ajatus on Wessbergin kaavailema mahdollinen laajakaistamaksu. Esityksessä on laskettu, että 7 euron vuotuinen laajakaistamaksu vahvistaisi viestintärahastoa noin 12 miljoonalla eurolla vuodessa. Suomessa on runsaat 3 miljoonaa laajakaistaliittymää (Tilastokeskus 5/2010). Yksityiseen käyttöön tallennettavat aineistot saadaan merkittävässä määrin laajakaistaa käyttäen mm. puhelimen muistiin ladatusta musiikista neljännes. Myös hieman yli 30 % ulkoiselle kovalevylle tallennetusta musiikista on peräisin verkosta. Avoimeksi jää sen sijaan kysymys siitä, miten suuriksi laajakaistamaksun toteuttamisen hallinnointikulut muodostuisivat.

Summien summa Wessbergin esityksestä on mielestäni kuitenkin plussan puolella. Siinä tulee esiin halu saada hyvitysmaksutuotot tekijöidenkin näkökulmasta tolalleen ja pitkäaikainen vääntö loppumaan. Tätä halua tervehdin!

Eija Hinkkala

Tekijä matkalla

Olen hypännyt uutena elvisläisenä vauhdilla mukaan Elvisin ja sen hallituksen toimintaan. Jäsenyyttä hakiessani odotin lähinnä, että saisin tekijänoikeuksiin liittyvää neuvontaa ja jonkinlaisen yhteyden biisintekijöiden ammatilliseen verkostoon. Lyhyt Elvis-aikani on ollut kuitenkin paljon muutakin. Olen tuntenut suurta iloa keskustellessani muiden säveltäjien ja sanoittajien kanssa ja lämmin vastaanotto ja luottamus ovat tehneet minuun vaikutuksen.

Viime viikkoina olen huomannut, että tämän samanhenkisten tekijöiden välille syntyvän yhteyden voi löytää mistä päin maailmaa tahansa. Palasin juuri Afrikasta 16-henkisen naiskuoro Philomelan kulttuurivaihtokiertueelta. Lähdin matkaan laulajana ja afrikkalaisen yhteiskunnan polttavia kysymyksiä tarkastelevana journalistina, mutta lauluntekemiseen liittyvät ajatukset seurasivat minua kaikkialle.

Päädyin Sambiassa jo ensimmäisellä lounaalla keskustelemaan paikallisten säveltäjien kanssa siitä, miksi on tärkeää olla kääntämättä selkäänsä oman maansa musiikille ja miten säveltämällä voisi elää. Kun vain rikkaimmat saavat kouluttautumismahdollisuuksia ja töitä, ammattimainen musiikin tekeminen vaatii niin kovia ponnistuksia, että vain todella voimakas luomisen tarve saa lauluntekijän uskomaan itseensä. Totesimme, että vaikka olosuhteemme ja yhteiskuntamme ovat täysin erilaisia, toiveet ja ongelmat olivat samanlaisia. Minustakin tuntuu, että maksan arjessani vapaudestani tehdä lauluja.

Afrikkalaisten sanomalehtien korruptionvastainen taistelu, demokratiapyrkimykset ja keskustelut muusikoiden kanssa saivat minut ajattelemaan tekijöiden vapautta, sananvapautta ja lauluntekemisen syvempiä merkityksiä. Näin taas, miten paljon laulut voivat koskettaa ihmisiä toisella puolella maailmaa, vaikka he eivät edes ymmärrä niiden sanoja. Lauloimme Afrikan lavoilla suomalaisten säveltäjä- ja sanoittajanaisten musiikkia. Tekijöiden näkyväksi tekeminen, heistä kertominen ja naisten tunteista laulaminen tuntui valtavalta symboliselta teolta maassa, jossa esiintyjät voidaan pidättää lavalla ja jossa naisten kokemuksilla ei ole ääntä.

Sain itsekin tehdä toisen lauluntekijänaisen onnelliseksi. Matkan yksi vaikuttavimpia kokemuksia oli zimbabwelaisen laulaja-lauluntekijän Kudzai Sevenzon upea keikka Hararen festivaaleilla. Afrikan lämpimässä yössä Sevenzon kappale Freedom train tempasi meidät ja sambialaiset ystävämme tanssimaan festivaaliyleisön joukossa yhtenä jonona. Tajusimme vasta bändin hurratessa, että perässämme tanssi ihmisiä silmänkantamattomiin: kymmenen valkoisen ja mustan ystävyksen jonosta oli tullut satoja metrejä pitkä tanssiva vapauden juna. Kun menin myöhemmin kiittämään Sevenzoa ja ostamaan hänen levynsä, kohtasin nöyrän biisintekijänaisen, joka ei saanut sanotuksi muuta kuin että on äärettömän kiitollinen saamastaan tuesta. Jäin miettimään, millaiselta lauluntekijän maailma mahtaa näyttää mustan zimbabwelaisen naisen silmin.

Lähdin Afrikkaan niin kuin Elvisin toimintaan, ilman varsinaisia odotuksia, avoimin mielin ja sain hetkessä hyviä ystäviä ja arvokkaita kontakteja. Uusi innostunut yhteistyö herätti kuitenkin myös kysymyksiä siitä, miten oikeuteni toteutuvat, kun kenialainen sekakuoro ja sambialainen maailmaa kiertävä lauluyhtye esittävät suomenkielisiä sävellyksiäni. Voinko saada esityskorvauksia Afrikasta vai onko yhteistyömme palkkiona lähinnä laulujeni ”leviäminen” toiselle mantereelle? Pitäisikö kansainvälistä yhteistyötä tiivistää myös afrikkalaisten tekijöiden kanssa? Varmaa on, että YouTuben välityksellä kaikkien meidän teokset löytävät tiensä köyhimpienkin kylien nettikahviloihin, kaikille mantereille.

Päivi Ojanperä

paivi.ojanpera@gmail.com

“Ei kai sinua pelota” – Pari muistikuvaa Esa Pakarisesta

Näin Esa Pakarisen monta kertaa kun olin pieni poika. Elokuvissa Pekka Puupäänä ja Severi Suhosena. Ilmielävänä enoni luona, joskus sattumalta huristamassa autollaan ohi, iso baskeri kallellaan päässä. Myöhemmin eräässä varkautelaisessa musiikkiliikkeessä tarinoita kertoilemassa.

Aika kului, vuodet vieri. Eräänä päivänä tuttavani, varkautelaisen kodinkoneliikkeen omistaja soitti ja kertoi, että Pakarisen Esa haluaa tavata minut. En muista meninkö Pakariselle tapaamaan häntä vai tapasimmeko jossain muualla, joka tapauksessa Esa sanoi tarvitsevansa laulutekstejä.

– Miksi sinä et soittanut suoraan minulle, kysyin?

– Minä luulin, että sinä oot pelkkä rokkimies, Esa vastasi.

Esalla oli kotona pieni äänityslaitteisto. Siellä äänitettiin meidän ensimmäinen yhteinen laulu. Esa oli luvannut tehdä sen Suomi meloo -tapahtumaan. Hän sävelsi, lauloi ja soitti kaikki soittimet. Minä kirjoitin lauluun sanat. Äänittäjänä toimi varkautelainen tv-mekaanikko. Taustaan lisättiin veden liplatusta, tulikohan se tehostelevyltä vai käytimmekö vesilaseja?

Kerran kysyin Esalta, Pekka Puupäänä kun olet ollut, kiinnostaisiko sinua tehdä lastenlauluja?

Seuraavana päivänä tavattiin, Esa saapui täsmälleen sovittuun aikaan, kuten aina, sekunnin tarkkuudella.

– Nyt pitäis ruveta säveltämään niitä lastenlauluja.

– Nyt? Eihän minulla ole vielä tekstejäkään.

Mentiin kirjastoon. Päätettiin että lainataan Suomen kansan vanhat runot -kirjasarjan Savon runot -osa. Valittiin siitä runoja, Esa tahollaan rupesi säveltämään, minä taas kirjoittamaan kansanrunoihin uusia tekstejä. Pari laulua tehtiin tällä menetelmällä, suurin osa teksteistä oli uusia, Esaa varten kirjoittamiani lastenrunoja. Syntyi kaksitoista lastenlaulua ja ne tallennettiin Yleisradion kantanauhalle. Esan sairaus oli ollut jo pitkään tiedossa ja lääkkeet väsyttivät häntä, haitaria soitti Aaro Kurkela.

Tein tuohon aikaan Yleisradiolle Kissalaakson kaupallisradio -nimistä lastenohjelmaa ja soitin siinä näitä lauluja. Mielilauluni on edelleen vauhdikas Aakkoset. Julkaisin tekstin runokokoelmassani Be & Pop. Nuottina Aakkoset on julkaistu koulujen musiikkikirjoissa. Muistan miten hanakasti Esa halusi tehdä laulun Hammaspeikosta, joka pesiytyy suuhun, jos ahmii liikaa makeaa. Laulu tehtiin.

Esa oli pitkään suunnitellut Kalle Väänäsen murrerunojen säveltämistä. Hän kysyi, voinko valikoida Väänäsen tuotannosta sävellettäviksi sopivia runoja. Tunsin Väänäsen tuotantoa ja tietenkin minulla oli hyllyssä hänen kokoelmansa Savolaista sanarieskoo. Tiiviin tekstin kirjoittaminen ei ollut Kalle Väänäsen päällimmäisiä hyveitä. Hänen runonsa ovat yleensä hyvin vuolaita, jotkut runomuotoon sorvattuja pitkitettyjä sutkauksia. Mutta Väänänen on parhaimmillaan mainio tunnelmarunoilija. Valitsin Esalle sävellettäväksi kaksi runoa myös sieltä herkimmistä päästä, Lapsuuvemmuistoja ja Päeväsyömmellä. Saanassa -runo on kuin Esalle tehty ja hän on levyttänyt sen jo aikaisemminkin. Esa piti kovasti runosta Pyykkirannassa. Se on pitkä kuin nälkävuosi, oikeastaan se on runomuotoon kirjoitettu sketsi. Lyhensin tekstiä karsimalla säkeistöjä, mutta en muuttanut sanaakaan. Toisen runoja ei saa mennä käpälöimään.

Lyhentämisestä huolimatta laulun levyversio kestää yli viisi minuuttia. Tuottaja Jaakko Salo keksi, että osa tekstistä kannattaa tulkita lausumalla, jotta kokonaisuuteen saadaan tarvittavaa vaihtelua. Niinpä siitä tulikin eräänlainen musiikillinen kuulokuva. Kahden pyykkärin välille kehkeytyy sanaharkka yhdestä vaivaisesta kauhanrottelosta. Riitapukarit eivät sanoja säästele. Toisen kaula on toisen mielestä ”pitkä kuin helvetintorvi”.

Esa kävi laulamassa Väänäs-laulut Takomo-studiossa syyskuussa 1988. Kymmenen laulua sisältävänä äänilevynä ne ilmestyivät vasta Esan kuoleman jälkeen 1994. Levyn julkistamistilaisuudessa Kuopiossa juttelin Jaakko Salon kanssa ja hän kertoi juttuja, jotka kuvasivat Esan lahjakkuutta muusikkona. Esa soitti monia soittimia, huilua, bassoa, olipa soittanut keikalla saksofoniakin. Haitari oli tietenkin hänen omin soittimensa. Sen hän hallitsi mestarillisesti, mutta sanoi aina minulle, että ”Minä vaan vähän näpelöin”.

Vähän ennen kuin joutui lopullisesti sairaalahoitoon, Esa antoi minulle keltaisen c – kasetin ja sanoi:

– Kuuntele tuota sitten joskus.

Esa soittaa kasetilla klassista musiikkia. Viimeinen yhteinen laulumme Laulu elämälle on julkaistu kirjassa Varkaus, laulun arvoinen kaupunki. Se on melkoisella varmuudella viimeinen Esan säveltämä laulu, ja ansaitsisi ehdottomasti tulla levytetyksi, niin kaunis ja herkkä se on. Esa oli pohjimmiltaan hyvin herkkä ihminen, mutta oli tottunut pitämään sen omana tietonaan.

Pari kertaa käytiin Väänäs-laulujen tiimoilta Varkaudesta Helsingissä levy-yhtiössä Jaakko Salon juttusilla. Matkalla Esa ei paljon vitsaillut, kuten ei siviilissä muutenkaan. Minutkin veti Esan kyydissä vakavaksi. Hän ajoi välillä tavattoman lujaa, vilkuili syrjäsilmällä minua ja kysyi ilkikurisesti:

– Ei kai pelota?

Kämmeneni olivat hiestä märät.

– Ei yhtään, vastasin.

Jukka Itkonen

Pirjo Bergström 21.4.1939 – 15.5.2011

Pirjo Bergström (os. Halminen) syntyi Helsingissä musikaaliseen perheeseen. Myöhemmin hän kertoi oman äitinsä olleen ensimmäinen musiikinopettajansa, ja myöskin ihmetelleensä kouluun mennessään sitä, etteivät kaikki osanneetkaan laulaa tai soittaa. Omat musiikkiopintonsa Pirjo Bergström aloitti kansakouluikäisenä, jolloin hänet otettiin Sibelius-Akatemiaan harjoitusoppilaaksi. 12-vuotiaana hän aloitti talossa piano-oppilaana Martti Paavolan oppilaana. Myöhemmin hän opiskeli talossa sivuaineenaan myös laulua. Lukioikäisenä Bergström kiinnostui jazzista, ja jo soittikin sitä joillakin ravintolakeikoilla. Eräällä tällaisella hän 50-luvun lopulla tapasi miehensä, basisti Matti Bergströmin, jonka myötä siirtyminen kevyen musiikin puolelle tapahtui luontevasti.

Pariskunta nousi laajempaan tietoisuuteen 70-luvun alussa, kun he toimivat Heikki ”Hector” Harman ensimmäisten soololevyjen sovittaja/muusikkoina, ja myös tuottajina, vaikkei sellaisesta – taiteellisessa mielessä – vielä varsinaisesti puhuttukaan. Matti Bergström oli työskennellyt Cumulus-yhtyeen kanssa jo jonkin aikaa, ja kun Hector alkoi irtaantua yhtyeestä omalle uralleen, levy-yhtiö PSO:n johtaja Martti Piha kysyi Bergströmien kiinnostusta toimia yhteistyössä Hectorin debyytillä (Nostalgia 1972). Pirjo tuli mukaan myös Cumuluksen varsin kokeilevalle albumille Sirkustirehtöörin pieni sydän, joka julkaistiin vuonna 1973. Yhteistyö Hectorin kanssa jatkui kahdella seuraavalla Hector-albumilla, eli Herra Mirandos (1973) sekä Hectorock I (1974).

Omien albumien teon Bergströmit aloittivat vuoden 1973 julkaisulla Jouluyö, joka sai jatkoa sovituksilla suomalaisista kansanlauluista, otsikolla Suomen kansan lauluja tänään vuonna 1975. Nimenomaan pariskunnan saama huomio Hectorin kolmella ensimmäisellä albumilla johti siihen, että Bergströmit saivat tehdä albumin PSO:lle myös kokonaan omista taiteellisista lähtökohdistaan, ja vuonna 1976 sellainen julkaistiin, otsikoltaan Free & Easy. Etupäässä vapaan hillittyä improvisaatiota aiemmin toistensa kanssa soittamattoman muusikkoryhmän kanssa sisältävä albumi on marginaalisuudessaan jäänyt keräilyharvinaisuudeksi.

Toisaalta Bergströmit olivat samoihin aikoihin esillä niin Syksyn Sävel- kuin euroviisukarsinnoissakin, finaalitasolle menestyen. Vuoden 1975 Syksyn Sävel -finalisti oli Matin esittämä ja Pirjon tekemä laulu Pitkätukka-rakastettuni, ja euroviisujen puolella vuonna 1976 oli yhteistyönä tehty suomalaiskansallinen Posket hehkuu ja haitari soi, jonka esitti Paula Koivuniemi. Hänen levytysohjelmistoonsa laulu ei kuitenkaan yltänyt, vaan Pirjo levytti sen itse hieman myöhemmin – keräilykohde sekin single. Näiden vuosien työskentely on erinomaisen kuvaavaa Matti ja Pirjo Bergströmin taiteelliselle toiminnalle: ”Tekemisiämme on aina ollut vaikea niin sanotusti otsikoida” totesi Pirjo Muusikko-lehden haastattelussa vuonna 2004. Rohkeutta kyseenalaistaa kaikkea löytyi myös vuoden 1978 Syksy-finalistista, yhteistyönä syntyneestä laulusta Minä itse, jonka pariskunta itse esitti: suoran medium jazz-kompin päälle Matti esittää tekstin puhuen, käyttäen teatraalista pikkulapsen ääntä, Pirjon laulaessa oopperasopraanollaan taustalla obligato-linjoja. Huomattava enemmistö kisan äänestäjistä päätyi tuolloin Mikko Alatalon Vicky Leen kannalle.

Pariskunnan työtahtia näiden poikkitaiteellisten piikkien kohtalot eivät mitenkään häirinneet. Äänilevytuotannon suhteen esimerkiksi yhteistyö Cumuluksen kanssa jatkui, ja Pirjo työskenteli yksinään mm. Anki Lindqvistin kanssa Runoja-albumilla (1976). Free & easy -albumi puolestaan johti merkittävään yhteistyöhön ja jatkumoon modernin tanssin puolella. Pariisissa tuolloin työskennellyt amerikansuomalainen koreografi Carolyn Carlson kuuli levyn ja ehdotti yhteistyötä. Tuloksena syntyi teos Kaiku, joka sai kantaesityksensä Suomen Kansallisoopperassa vuonna 1976. Carlsonin ryhmässä oli tanssijana Jorma Uotinen, joka nappasi säveltäjäpariskunnan mukaansa toteuttamaan omaa, sittemmin jo legendaariseksi noussutta sooloteostaan Jojo, jonka kantaesitys oli vuonna 1979. Uotisen ja Bergströmin yhteistyö eri produktioissa kesti seuraavat 15 vuotta.

Puolisonsa, Elvisin perustajajäsenen ja ensimmäisen puheenjohtajan Harry Bergströmin pojan, Matti Bergströmin kuoltua 1994 jatkoi Pirjo Bergström omaa monipuolista taiteilijauraansa säveltäjänä, sovittajana, muusikkona ja myös näyttelijänä. Viimemainitussa roolissa hänet muistetaan jo maineikkaan tv-sarja Velipuolikuun ensimmäisen kastin jäsenenä 80-luvun puolivälistä. Pirjo työskenteli suvereenisti genreen katsomatta television, elokuvan, äänilevyjen, teatterin, tanssin sekä muiden estradien maailmassa. Genre ei todellakaan ollut hänelle minkäänlainen ongelma; oli kysymyksessä Georg Malmstén tai Frank Zappa, niin hän oli valmis lähtemään mukaan – innolla, kunnioituksella ja ammattitaidolla. 

Pirjo Bergström oli yksi ensimmäisistä naisista Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n johtokunnassa – tässä luottamustoimessa hän oli kaksi kautta vuosina 1986-89 – ja hänet kutsuttiin yhdistyksen kunniajäseneksi vuonna 2008. Helsingin kaupungin kulttuuripalkinto Pirjo Bergströmille luovutettiin vuonna 1998 ja valtion ylimääräinen taiteilijaeläke hänelle myönnettiin vuonna 2008. Kahden viime vuoden ajalta hänet erityisesti muistetaan estraditaiteen Thalia-palkintogaalan kapellimestari/pianistina.

Suorastaan räjähtävän näyttävään kampaukseen jo aikanaan mieltynyt Pirjo määritteli itseään esiintyjänä haastattelussa seuraavasti: ”Esiintyjänä minulla on mielestäni rock-asenne. Tällä tarkoitan sitä, että olen lavalla aina oma itseni. En halua, en voi, enkä ehdi muuttua keneksikään muuksi. Rock-asenteessa on kyse siitä, että on sitoutunut muusikon elämään”.

Pekka Nissilä

Väreilyä vaalikentillä

Ilmassa on kevään ja vaalien tuomaa väreilyä. Jännitystä lisää se, että moni äänestäjä miettii vielä. Pitäisikö kuunnella omaa lompakkoaan? Pitäisikö ajatella maan talouskasvua ja työllisyyttä, vai yhteisiä palveluja ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta? Pitäisikö asettaa etusijalle arvot ja vaikkapa eläinten oikeudet? Pitäisikö valita puolue sen puheenjohtajan karisman ja uskottavuuden perusteella?

Tässä lehtemme erikoisnumerossa kymmenet Elvis ry:n jäsenet kertovat terveisensä huhtikuussa valittaville päättäjille. Kärjessä ovat tekijän oikeudet sekä tekijän sosiaaliturva ja verotus. 

Yksi viesti on se, että musiikin ammattitekijöiden tulot ovat kääntyneet laskuun. Teostotuloilla mitattuna vain 156 suomalaista tekijää pääsi viime vuonna yli jonkinlaisen köyhyysrajan eli tulon, joka vastaa runsaan 1.200 euron kuukausipalkkaa. Tuloissa ovat mukana myös ulkomailta saadut vientitulot. Vaikka musiikkiamme käytetään aina enemmän, valtava osa käytöstä on joko lakia halveksivaa ilmaiskäyttöä tai muuten sellaista, että tekijät saavat siitä vain murusia. 

Minkä muun kansanedustajiemme säätämän lain rikkomista voitaisiin katsoa läpi sormien samalla tavalla kuin vuonna 2005 uudistetun tekijänoikeuslain? Jos muuta omaisuutta kuin tekijöiden henkistä omaisuutta kunnioitettaisiin yhtä vähän, eikö lakeja tiukennettaisi ja valvontaa tehostettaisi? Miksi tekijöiden luoma omaisuus on sellaista, että se voidaan jättää anarkian armoille?

Uuden eduskunnan ja hallituksen on taattava tekijöille perustuslain mukainen omaisuuden ja työnsä saavutusten suoja. Verotuksessa ja sosiaaliturvassa tekijänoikeustulot on lopultakin saatava tasa-arvoiseen asemaan muihin ansiotuloihin verrattuna, kun kerran niitä ansiotuloina verotetaankin. Ja kolmanneksi: jotain on tehtävä myös sille, että alkutuottajan osuus musiikin tuoman taloudellisen hyödyn kokonaiskakusta alkaa kasvaa nykyisen kutistumisen sijaan. Eikä kyse tällä hetkellä ole siitä, että tulot musiikista jäisivät levy-yhtiöiden, musiikkikustantajien tai Teoston kassaan, vaan siitä, että musiikista hyötyvät liiketoiminnassaan pääasiassa aivan muut toimialat kuten esimerkiksi laiteteollisuus tai media- ja viihdeteollisuus. 

Hyvät ehdokkaat! Lukekaa, mitä Jarkko Martikaisella, Hannu Nurmiolla, Mariskalla, Mikko Kuustosella, Jukka Immosella, Erin Anttilalla, Tommi Läntisellä, Toni Nygårdilla, Kimmo Pohjosella ja jäsengallupin seitsemällätoista tekijällä on sanottavaa. Arvioikaa, miten puolueenne vastaukset tämän lehden neljään kysymykseen ovat sopusoinnussa tekijöiden terveisten kanssa. Elvis ry:n hallitusohjelmatavoitteet löydätte sivulta 16. 

Aurinkoa vaalikentille ja viisautta tuleviin hallitusneuvotteluihin!

Martti Heikkilä

martti.heikkila@elvisry.fi

Onko musiikintekijän tulevaisuus

Ammattilaisuutta ilman toimeentuloa?

– Jos suunta on seuraavat viisi vuotta yhtä huono, olemme tosi liemessä.

Näin sanoo musiikintekijä Jarkko Martikainen. Vielä vuonna 2004 hänen kokonaistulonsa olivat noin 60.000 euroa, mistä Teoston tilitysten osuus oli 30.000 euroa. Vuonna 2010 vastaavat luvut olivat 40.000 euroa ja 25.000 euroa.

Heittelyt hänen tuloissaan ovat viime vuosina olleet suuria. Epävarmuuuden lisäksi musiikintekijän tuloja ei suoraan voi verrata kuukausipalkkaisen palkansaajan tuloihin sillä tekijän on tuloillaan kustannettava myös työvälineensä, työtilansa ja matkansa sekä katettava sosiaaliturva.

Vielä 2000-luvun alussa Martikaisen yhtyeen YUP:n albumi Lauluja metsästä myi lähes 20.000 kappaletta. Martikaisen kirjoittamia tekstejä oli noina vuosina myös suosionsa huipulla olleen Trio Niskalaukauksen levyillä.

Vuodesta 2004 lähtien Martikainen on julkaissut neljä soololevyä (kolme studiolevyä ja yhden livelevyn). Niiden myynti on yltänyt muutamaan tuhanteen, mikä sekin on nyky-Suomessa hyvä määrä. Neljäs studiolevy on tulossa tänä keväänä.

– Tämä soolo-musiikkini on sellaista, että radiot eivät siihen ole juuri koskeneet.

Mies ei silti aio tinkiä musiikillisesta linjastaan. Uskollista yleisöä hänellä edelleen riittää, mutta kuinka moni levy jää ostamatta piratismin vuoksi? Tai sen vuoksi, että piratismiin kytkeytyy yleinen henki “että kuka niihin törkeän kalliisiin levyihin enää rahojaan laittaa”.

– Sitä on vaikea arvioida. Ehkä kolmasosa jää ostamatta. Ehkä puolet.

Tulojen tippumisesta huolimatta Jarkko Martikainen haluaa uskoa ammattinsa tulevaisuuteen ja siihen, että “jotenkin tässä rimpuillaan”.

– Mutta ehkä muitakin tulomahdollisuuksia pitää katsoa. Silkka tekijyys voi olla vaikeaa.

Martikainen kysyy, onko tulojen etsiminen muualta jatkossa yhä useamman kohtalo.

– Voiko olla ammattilaisuutta ilman toimeentuloa? Eikö se ole silloin vain kapea-alaista harrastelua, jos valtaosa ajasta kuluu muuhun ansiotyöhön ja nukkumiseen?

“Menkää oikeisiin töihin!”

Keskustelupalstoilla Martikainen on törmännyt mitä hurjimpiin visioihin siitä, miten musiikintekijät voivat luovalla ajattelulla turvata toimeentulonsa eikä enää “vanhanaikaisesti tekijänoikeuksilla”.

– Se mitä Radiohead pystyy tekemään maailmanlaajuisesti ei onnistu Suomen markkinoilla. Albumin tuotantokustannuksia on vaikea puristaa alle 10.000 euron, jos muusikoille maksetaan palkat ja käytetään oikeata studiota ja äänittäjää. No, jos oikein puristetaan ja tehdään kannetkin itse, niin 6.000-7.000 euroa. Jos levyä myydään netissä 6-7 eurolla miinus alvit ja jakelukulut, niin parintuhannen myynti on minimi, ettei koko homma tuota pelkkää tappiota.

– Tai voihan tätä myös sivutoimisesti puuhastella ja maksaa harrastuksestaan, mutta se ei ole ammattilaisuutta.

– Internetin loanheittäjät neuvovat, että menkää taiteilijat oikeisiin töihin. Musiikintekijän työtä ei siis pidetä minään. Mulle ei tulisi mieleenkään lähteä muiden ammatteja mollaamaan.

Keskustelupalstoja lukiessa Jarkko Martikaiselle tulee yleensä “kiusaantunut ja halju olo”

– Neuvotaan myös, että “tehkää laiskurit keikkoja”. Muusikko-musiikintekijälle se on tietysti mahdollista, mutta ei keikkojakaan Suomen maassa voi loputtomasti tehdä. Mene nyt Tampereelle klubi-keikalle kolmannen kerran saman vuoden aikana.

– Ja ahkera keikkailu on auttamatta tekemisestä pois. Tanssi-iskelmän puolella artistit ja bändit voivat kiertää ahkerasti, mutta biisinteosta vastaavatkin sitten ihan muut.

– Tai sanotaan, että ryhtykää rekkakuskeiksi. Siinä ammatissa tehdään tärkeää työtä, mutta eikö olisi parempi, jos Ismo Alanko ja Hande Nurmio voisivat pysyä musiikintekijöinä?

Tuottajana vajaan 8 euron tuntipalkka

Martikaista työllistää musiikintekemisen ja keikkailun lisäksi tuottajan työ. Hän  on tuottanut Timo Rautiaista ja Niskalaukausta sekä Samuli Putroa. Työn alla on Putron seuraava levy, jonka julkaisee Kaiku.

– Laskin yhdessä projektissa, että kun tätä työtä oman luonteensa mukaisesti tekee tunnollisesti, pääsee 7,92 euron tuntipalkalle miinus verot. Tuottajan palkkiohan on könttä. Enimmillään voisi päästä 20.000 euron vuosiansioon, jos seuraava projekti alkaisi aina edellisen päätyttyä ja ehtisi tuottaa neljä albumia vuodessa.

Martikainen ei epäile, etteikö harrastuspohjaltakin voi edelleen syntyä hyviä debyyttilevyjä uusilta lahjakkuuksilta, joilla on kova into ja palo alalle.

– Mutta kuinka moni pystyy sen ensilevyn jälkeen jatkamaan uraansa, jos ammattilaisuuden perusteet murenevat.

Vaikka musiikintekemisellä on yhä vaikeampi elää, on musiikki tämän ajan suomalaiselle hyvin merkityksellistä.

– Kari Tapion kuoleman jälkeen tulin huomaamaan monen suomalaisen vilpittömän surun. Hänen työnsä näyttää olleen ihmisten mielestä “pirun tärkeää”. Eikö siihen silloin sisälly myös kunnioitus niitä säveltäjiä, sanoittajia ja sovittajia kohtaan, jotka ovat tehneet Kari Tapion esittämän musiikin?

– Tai kun sain 1980 joululahjaksi Hassisen koneen Täältä tullaan Venäjä, jolla on ollut suuri merkitys sille, miten koko elämäni on rakentunut. Ismo on tekemisellään selvästi parantanut elämäni laatua.

Kun Jarkko Martikainen on viime vuosina ansainnut 40.000-50.000 euron bruttotulot vuodessa, se voi jonkun mielestä olla ihan kohtuullisesti. Hän asuu vaimonsa kanssa omakotitalossa Riiihimäellä. Kotistudio on erillisessä piharakennuksessa.

– Bruttotuloilla on hankittava kitarat ja kotistudion varustus. Kyllä tässäkin työssä on jotenkin kelvolliset työkalut oltava kuten säälliset mikrofonit ja etuasteet. Jos joku tekee puusta huonekaluja, ei hänkään niitä mattoveitsellä tee.

Miehellä on ikää 40 ja vasta kolmen vuoden ajan hän on laittanut jotain syrjään eläketurvaa varten.

Kuka valitsisi valtiontaiteilijat?

Jarkko Martikaisella on ollut onni saada elantoa työskentelyyn myös joistakin apurahoista. Suurin on ollut valtion 1,5 vuotinen apuraha, joka päättyi viime vuonna.

– Se oli tärkeä apu siinä, että voi jättää keikkailun vähemmälle. Tien päällä on lauluja vaikea rustailla. On saatava aikaa tiettyyn viipyilevyyteen ja hiljentymiseen. Tarvitaan retriittikaistale hosumisen sijaan.

Silti satunnainen apurahansaaja ei innostu siitä, että tekijänoikeuksien sijasta valtio elättäisi tietyn valikoidun joukon musiikintekijöitä.

– En ikinä haluaisi olla päättämässä, kuka hyväksytään valtiontaiteilijaksi.

Martikainen peräänkuuluttaa puheiden sijasta tekoja.

– Juhlapuheissa sanotaan, että luova työ on uuden talouden kivijalka. Ja toisaalla sanotaan, että musiikkinne on niin luokatonta, että pitäisi maksaa kipurahaa sen kuuntelemisesta. Mutta ilman konkreettisia toimia luova talous on vain puhetta ja ilman todellista tietoa mäiskiminen on mäiskimistä.

– Missä ovat konkreettiset tulokset vaikkapa teostotulojen jaksottamisessa? Urheiljoilla on rahastonsa, mutta mitä on meillä jatkuvuutta turvaamassa.

Haastattelu tehdään Martikaisen kotistudiossa Riihimäellä. Kipakan pakkasyön jälkeen aurinko alkaa jo lämmittää.

– Tuo yksi ainoa aurinko meille paistaa ja samalla tavalla Suomen populaarimusiikkiin mahtuu vain yksi aurinko kerrallaan. Juuri nyt se on Jenni Vartiainen, sitä ennen Lauri Tähkä, PMMP, Kotiteollisuus ja Trio Niskalaukaus. Aina yksi ilmiö kerrallaan. Mutta yhden kulloisenkin auringon lisäksi tarvitaan myös muita, tarvitaan aluskasvillisuutta.

Martikaisen edellisen sooloalbumin levy-yhtiönä oli kotimainen Levy-yhtiö. Uuden julkaisee Sakara, kotimainen sekin. Yksi keskustelupalstojen mäiskijöiden “tieto” on se, että valtaosa tekijänoikeusmaksuista päätyy ulkomaille ja Teoston hallintokulujen pöhöttämiseen.

– Mun kohdallani teostot tulee sataprosenttisesti Riihimäelle, kun en ole enää aikoihin tehnyt kustannussopimuksia. Ja eikö se Teoston kuluprosentti ole hiukan yli kymmenen, tallennepuolella vielä vähemmän. Tietty kuluhan siitä väistämättä syntyy, kun rahat kerätään monesta eri purosta ja raportoituja musiikin esitystapahtumia on miljoonia.

Teostot alle köyhyysrajan

Vuonna 2010 vain 156 tekijää sai yli 1.235 euron palkkaa vastaavan tulon

Yhä useamman teostot alle köyhyysrajan

Yhä useampi suomalainen musiikintekijä elää köyhyysrajan alapuolella. Näin voi päätellä Teoston tilastoista, joiden mukaan vain 156 musiikintekijää sai vuonna 2010 tilityksiä yli 20.000 euroa. Luvussa ovat mukana elävät suomalaiset musiikintekijät ja heidän kaikki teostotulonsa ulkomaan tilityksiä myöten.

Tämä on siis se ammattilaisten joukko, joka Suomessa edes jotenkuten elää musiikintekemisellä. Ja heitäkin uhkaa tulojen romahtaminen. Jotkut heistä voivat muusikkoina saada tuloa myös keikkailusta, mutta teostot muodostavat kuitenkin suurimman osan ammattimaisten musikintekijöiden tuloista  

Yli 20.000 euroa kokonaistilitystä saaneiden elävien tekijöiden määrä oli vuonna 2004 yhteensä 130. Vuonna 2005 luku oli korkeimmillaan nousten 164:ään. Vuonna 2006 luku oli 156 eli sama kuin viime vuonna. Kasvu näyttää viime vuosikymmenen puolivälissä pysähtyneen ja kääntyneen laskuun.

20.000 euron teostotulo vastaa 1.235 euron kuukausipalkkaa, kun työsuhteessa palkkaan liittyy työnantajan maksama eläke- ja muu sosiaaliturva sekä loma-ajan palkka ja lomakorvaus. Muuntokertoimena on tässä käytetty 21 prosentin työnantajakulua sekä 11,5 prosentin lomakorvausta.

Köyhyysrajana pidetään EU:n komission määritelmän mukaan summaa joka on 60 prosenttia kansalaisten mediaanitulosta. Vuonna 2009 köyhyysraja oli Suomessa näin laskettuna noin 1.080 euroa. Yleisen tulotason kohotessa köyhyysraja alkaa jo olla lähellä tuota 20.000 euron teostotuloja vastaavaa tasoa. Työehtosopimusten minimipalkat ovat pääsääntöisesti jo yli tuon 1.235 euron kuukausipalkan.

Köyhyysraja nousee yleisen tulotason noustessa. Jos 20.000 euroa ylittäneiden Teoston tekijäasiakkaiden määrä ei enää lisäänny, köyhyysrajan ylittävien tekijöiden määrä vähenee edelleen.

Äänitetuloissa miljoonan pudotus

Suurin yksittäinen syy suomalaisten musiikintekijöiden heikkoon tulokehitykseen on laillisen äänitemyyynnin väheneminen. Teoston tilittämät ncb- eli tallennekorvaukset ovat laskeneet muutamassa vuodessa noin kuudesta miljoonasta eurosta noin viiteen miljoonaan euroon. Vuonna 2004 summa oli 5.957.349 euroa, vuonna 2006 se oli 5.965,973 euroa ja vuonna 2010 enää 5.006.911 euroa. Näissä summissa ovat mukana elävien tekijöiden lisäksi myös suomalaiset perikunnat ja Suomessa toimivat musiikkikustantajat.

Yleinen arvio on, että tallennetulojen väheneminen on seurausta laittoman nettipiratismin yleisyydestä. Kun laillinen nettimyynti ei ole pystynyt kilpailemaan laittoman jakelun ja lataamisen kanssa, ovat myös musiikintekijöiden tulot nettimyynnistä olleet toistaiseksi pelkkiä murusia.

Lyhdyn (Luovan työn tekijät ja yrittäjät) Taloustutkimuksella vuosi sitten teettämän tutkimuksen mukaan nettipiratismin aiheuttamat menetykset olivat vuositasolla noin 355 miljoonaa euroa. Musiikin osuus tästä oli 73 miljoonaa. Tämän mukaan myös suomalaiset musiikintekijät ovat menettäneet ison osan tuloistaan sen vuoksi, että laitonta imurointia ei ole saatu kuriin.

Kutistuvalle kakulle lisää jakajia

Jos tulotasoa pidetään ammattimaisen musiikintekemisen mittarina, ei edes köyhyysrajalle yllä siis enää kuin pienenevä määrä suomalaisia säveltäjiä ja sanoittajia. Samaan aikaan musiikintekijöitä on vuosi vuodelta enemmän. Kun 20.000 euron – eli 1.235 euron kuukausipalkan – ylitti vuonna 2010 enää 156 tekijää, liittyi Teostoon samana vuonna lähes 4.400 uutta tekijää. Vuoden lopussa Teostoon kuului yli 25.000 oikeudenomistajaa.

Tuhansia uusia musiikintekijöitä tuli siis vuodessa teostotilitysten rajallista kokonaispottia jakamaan. Ja kun ottaa huomioon, että parhaita kokonaistilityksiä saaneissa ovat mukana myös ne, joiden tilitykset tulevat pääasiassa ulkomailta, synkkenee kuva suomenkielistä musiikkia tekevien ammattilaisten tilanteesta entisestään.

Osaamisensa puolesta ammattimaisia musiikintekijöitä on Suomessa varmasti paljon enemmän kuin 156. Vertauskohtana voi pitää vaikkapa sitä, että Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:ssä on 674 jäsentä. Päivänpolttava kysymys musiikintekijöiden kannalta on, voiko ammattimaisuudella enää elää. Moni osaava ja lahjakas musiikintekijä joutuukin tekemään leipänsä eteen aivan muuta työtä kuin säveltämistä ja sanoittamista.

Hyvätuloisten teostot puolittuneet

Kun köyhyysrajan yläpuolelle pääsi viime vuonna vain 156 musiikintekijää, meneekö kaikkein eniten tienaavilla kuitenkin ruhtinaallisesti? Keskustelupalstoilla elää sitkeästi käsitys, että raharikkaat tekijät tienaavat miljoonia, kun tekijänoikeusmafia riistää kansalaisia sekä pienyrittäjiä, jotka käyttävät musiikkia liiketoiminnassaan.

Karu totuus on, että vain muutama kymmenen suomalaista musiikintekijää pystyy saavuttamaan pysyvästi edes keskituloisten kuukausipalkkaa vastaavan tulotason. Ja hyvätuloisten palkkatasolle pääsee vuorollaan vain muutama tekijä – heistä tuskin kukaan pysyvästi, sillä suurimpia teostotuloja saavien elävien tekijöiden terävin kärki vaihtuu sykleittäin. Vaikka tänään olet huipullla, voit viiden vuoden kuluttua jäädä jo alle köyhyysrajan.

Selvis tutki 25 suomalaisen musiikintekijän teostotulojen kehitystä vuosina 2004, 2006 ja 2010. Tilastoista otettiin mukaan viisitoista eniten vuonna 2004 kotimaisia esityskorvauksia saanutta tekijää sekä kymmenen sijoille 101-110 vastavassa tilastossa sijoittunutta tekijää. Näiden yhteensä 25 tekijän osalta laskettiin sitten kaikkien teostotulojen kehitys ulkomaantulot mukaanlukien.

Kärkeen sijoittuneiden 15 tekijän teostotulojen keskiarvo vuonna 2004 oli 125.955 euroa eli palkaksi muunnettuna 7.779 e/kk. Vuonna 2006 heidän teostotulojensa keskiarvo oli 112.685 euroa eli palkaksi muunnettuna 6.960 e/kk. Vuonna 2010 tulotaso oli jo romahtanut aikaisempaan verrattuna. Näiden tekijöiden teostotulojen keskiarvo oli viime vuonna enää 64.072 euroa eli palkaksi muunnettuna 3.957 e/kk.

Sijoille 101-110 sijoittuneet kymmenen musiikintekijää saivat vuonna 2004 Teoston kokonaistilitystä keskimäärin 29.515 euroa eli palkaksi muunnettuna 1.823 e/kk. Vuonna 2006 näiden samojen tekijöiden kokonaistilitys oli keskimäärin 33.444 euroa eli palkaksi muunnettuna 2.065 e/kk. Vuonna 2010 luvut olivat kääntyneet laskuun ja keskiarvot olivat 31.666 euroa ja 1.955 e/kk.

Keskustelupalstojen harhat

Moni musiikintekijä toimii tietysti myös muusikkona ja saa tuloja keikkailusta, äänitemyynnin artistirojalteista tai muusikon studiopalkkkioista sekä gramex-korvauksista. Kokonaiskuvan saaminen muusikko-musiikintekijän kokonaistulojen kehittymisestä edellyttäisi laajempaa selvitystä. Todennäköisesti kehityssuunta ei olisi sen valoisampi kuin teostotuloilla mitattuna.

Kaikista musiikin tekijänoikeustuloista Teoston tilitykset kattavat joka tapauksessa valtaosan ja useimmille ammattimaisesti toimiville tekijöille ne ovat ainoa tai lähes ainoa säveltämisestä, sanoittamisesta ja sovittamisesta saatu tulo. Nuottimyynnistä saadut rojaltit eivät juuri kenenkään kohdalla ylitä muutamia kymmeniä euroja vuodessa ja vain joistakin suurimmista hiteistä kertyy korvauksia niiden mainoskäytöstä. Kustantajien maksamat ennakot eivät nekään muuta kokonaiskuvaa.

Keskustelupalstoilla elää myös sellainen harha, että Teoston keräämät korvaukset valuvat muutaman amerikkalaisten omistaman megayhtiön kirstuun. Vuonna 2010 Teoston kotimaahan maksetusta tilityksestä musiikkikustantajat saivat kuitenkin alle viidenneksen ja siitä huomattava osa maksettiin suomalaisten omistamille kustannusyhtiöille.

Joillakin musiikintekijöillä on oma kustannusyhtiö, joka saa Teostosta tilityksiä kustantajana. Vaikka tämä jonkin verran lisäisikin näiden tekijöiden lopullista teostotulomäärää, on vastaavasti syytä muistaa, että moni tekijä kustantaa Teostosta saamallaan bruttotulolla omat työvälineensä ja muut musiikintekemisestä aiheutuneet kulut. Palkansaajilla nämä vastaavat kulut maksaa työnantaja.

Teksti: Martti Heikkilä

FAKTA

• 20.000 euron vuotuinen teostotulo vastaa 1.235 euron kuukausipalkkaa

• Vuonna 2010 rajan ylitti 156 suomalaista tekijää

• Vuonna 2005 rajan ylitti 164 suomalaista tekijää

• Tallennetilitykset putosivat miljoonalla vuodesta 2006 vuoteen 2010

• Teostoon liittyi viime vuonna 4.400 uutta tekijää

• Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:ssä on 674 jäsentä

Musiikintekijöiden keskiluokka katoaa

– Teostotuloja kuvaavista tilastoista näkyy, miten pieni on musiikinteolla itsensä elättävien joukko tässä maassa. Se tulee pienenemään entisestään, jos nykyinen kehitys jatkuu. Jäljelle jäävät Idols-tyyppiset tähdenlennot, jotka pärjäävät suosion aallonharjalla muutaman vuoden, sekä tähdille biisejä kirjoittavat lauluntekijät, Nurmio arvioi.

Lisäksi tällä tulevaisuuden musiikkikentällä tähtien varjossa temmeltää valtava joukko harrastelijoita. He keikkailevat nuoruuden innolla, kunhan liksoilla saa maksettua bensat ja sämpylät. Rahakeikkaa tekevät vain isot tähdet, jotka vetävät tuvan täyteen. Välimaastossa oleville ammattilaisille ei ole tarjolla lisääntyvää määrää keikkoja, joista saisi järkevän korvauksen. Keikkailulla ei siis mitenkään kompensoida teostotulojen vähenemistä.

– Suomi on pieni maa. Keikkapaikkojen määrä on jo nyt aika maksimissaan, eli siitä lähteestä ei voi oikein enää enempää ammentaa. Suuri osa musiikintekijöistä, jotka on joten kuten pärjänneet tähän asti, tulee siirtymään työmarkkinoilta kortistoon.

Keltaista pelimannin kuppiin

Suurin yksittäinen syy musiikintekijöiden ammattikunnan kurjistumiseen on edelleen musiikin laiton lataaminen netistä. Laillisiakin latausmahdollisuuksia on jo, mutta Musiikkituottajat ry:n mukaan yli 90 prosenttia digitaalisen musiikin kulutuksesta on silti laitonta lataamista.

– Laiton lataaminen on kuin kusisi pelimannin kuppiin. Samaan aikaan ei voi ladata ilmaiseksi musaa ja oikeesti digata sen esittäjää. Se on kaksinaamaista.

Laittomasti musiikkia lataavat eivät välttämättä tule edes ajatelleeksi, että vievät leivän raatajan kädestä.

– Suuri yleisö ei tunne musiikkialan realiteetteja. Valtaosa muusikoista on ihan samanlaisia duunareita kuin kaikki muutkin, tai nälkätaiteilijoita, eivätkä mitään supertähtiä. Tilastoista näkyy hyvin se, miten vaatimattomia musikanttien ja biisintekijöiden liksat on normaaliin palkkatasoon verrattuna. Onnellisesti käy, jos koko ikänsä tätä työtä tekevä saa joskus vanhoilla päivillään asuntolainan maksettua.

Kulttuuria köyhdyttävä villi länsi

Nurmio heittää kysymyksen, kannattaako uutta musiikkia nykytilanteessa ylipäätään tehdä, jos kukaan ei ole valmis maksamaan siitä.

– Ensin pitää tietenkin olla leipää, kämppä, terveydenhuolto ja niin edelleen. Musa tulee jossain näiden perustarpeiden jälkeen. Mikä arvo annetaan musiikille, tarvitaanko sitä ylipäätään ja onko musiikilla merkitystä kansalliseen identiteettiin? Tarvitaanko kotimaista musaa tai mitään uutta musiikkia ylipäätään, kun maailma on jo täynnä musaa? Jos ei, niin silloin ei tietenkään tarvita enää tekijöitäkään.

Toistaiseksi suomen kieli on populaarimusiikissa aika vahvoilla, mutta tulevaisuudessa saatetaan mennä siihen, että meillä soi vain ylikansallinen musiikki. Kun tekijät köyhtyvät, köyhtyy myös kulttuuri. Kukaan ei jaksa tehdä musiikkia loputtomiin harrastuspohjalta, ilman asianmukaista liksaa.

– Internet on kuin villi länsi, jossa lait eivät päde tekijänoikeusasioiden eivätkä monien muidenkaan asioiden kohdalla. Päättäjien pitäisi pystyä saamaan internet lainsäädännön piiriin. Asennemuutosta tarvitaan, sekä päättäjille että ihan tavallisille ihmisille, jotka lataa netistä kamaa.

Nurmiolla itsellään on menossa jo neljäs ammattivuosikymmen rockmuusikkona.

– Uskoisin pärjääväni tällä hommalla niin kauan, kun pysyn keikkakunnossa. Sen jälkeen mä saan kansaneläkkeen perusosaa.