EN | SVE
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Syksyn lehtiä

Tekijä: Sanna Korkee

Syksyn lehtiä

Julkaistu

Olen viime aikoina pohtinut syitä orastavalle optimismilleni. Maailma kun ei välttämättä muutu vain huonoon suuntaan. Syksyn lehtiä tonkiessa tosin selviää, ettei media yksimielisesti jaa toiveikkuuttani.

Ilmastoaktivisti Gretan me tunnemme jo etunimeltä, hyvä niin. Vaikka jotkut, arvostetutkin, mielipideautomaatit ovat vähätelleet hänen tietotaitoaan ja kovin huolehtineet Asperger-nuoren jaksamisesta, on selvää, että liike ei enää pysähdy. Gretan esiintulo oli lähtölaukaus, jonka ansiosta ilmaston puolesta tehdään nyt töitä näkyvämmin, kuuluvammin ja paremmissakin piireissä. Hän ei kanna maapalloa hennoilla hartioillaan, hän on heittänyt pallon meille, kaikille.

Talouslehti Financial Times yllätti kritiikillä nykymuotoista kapitalismia kohtaan: Osakkeenomistajien voiton maksimointi ei talouden veturina enää toimi. Työntekijöiden, asiakkaiden, yhteisön ja ympäristön etu on otettava huomioon. 180 yhdysvaltalaista suuryritysten johtajaa on samoilla linjoilla. Suomessa tehdaspaikkakuntien patruunat aikoinaan kantoivat yhteiskuntavastuuta, ihan ajassa olisivat tänään!

Arkadianmäellä uusi hallitus on tarttunut rohkeasti ilmasto- ja kulttuuriasioihin. Media ei ole linjauksista juuri kiitellyt. Parin kuukauden näyttöjen jälkeen jotkut jo toteavat, että pieleen meni, liikaa on luvattu, ja eväätkin on kohta jo syöty.

Toivottavasti hallitus kestää arvostelua ja tekee rohkeita siirtoja. Toivottavasti on silmää nähdä, että esimerkiksi nykyinen eläke- ja sosiaaliturva kaipaa samanlaista tuuletusta kuin nykykapitalismikin. Järjestelmä ei tällä hetkellä vastaa niihin haasteisiin, joihin kasvava itsensä työllistäjien ja pienten yrittäjien joukko arjessaan törmää.

Toivottavasti taiteen rahoitus (eli investointi luoviin aloihin) saadaan uudistettua, hiipuvista veikkausvaroista huolimatta.

Myös yksityisen kopioinnin hyvitys kaipaa päivitystä digiaikaan. Syksyn alkajaisiksi sitä uhkasi neljän miljoonan euron leikkaus, joka olisi suoraan vaikuttanut mm. MES-apurahoihin ja moniin kulttuuritapahtumiin ja -hankkeisiin. Onneksi meitä toimijoita kuunneltiin, ja hyvitys päätettiin säilyttää ennallaan vuosina 2020­–2021. Työrauha uudistustyöhön on siis turvattu.

Opetus- ja kulttuuriministeriö esitti valtion ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden määrän merkittävää lisäämistä 51:stä 100 eläkkeeseen. Jostain syystä hallitus jätti esityksen huomiotta. Niinpä liian moni tekijä jää tunnustetusta työstään huolimatta vaille kohtuullista eläketurvaa. Tekijänoikeusaloilla tilanne on ikävän tuttu, joten tähän palaamme kyllä.

Luovien alojen osuus bruttokansantuotteesta kasvaa tasaisesti ja on tällä hetkellä jo lähes neljä prosenttia, eli suurempi kuin esimerkiksi paperiteollisuuden. Olemme siis ansainneet hallituksen, joka huomioi ja kuuntelee luovan alan näkemyksiä.

Syksyn yllättävimmän keskustelunavauksen teki konkaripoliitikko Seppo Kääriäinen (Kesk.). Uudessa Aidan toiselta puolelta -kirjassaan hän pohtii, olisiko joskus hyvä valita pääministeri puoluejohtajien sijaan koulutuksen tai kulttuurin puolelta: ”Olisihan siinä hohtoa todeta, että Suomea johtaa leimallisesti sivistyspääministeri”.

Ja olisi siinä hohtoa kehuskella maailmalla, että meillä on tätä nykyä kulttuurihallitus!

Kaija Kärkinen
Suomen Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtaja

Bisnesnaisesta musiikintekijäksi

Julkaistu

”Mulla meni toi keski-iän ammatinvaihto aika överiksi. No, ehkä joku balettitanssija olisi ollut vielä utopistisempi valinta,” sanoo Laura Avonius (s. 1974) ja nauraa koko sydämestään.

”Aloitin piano-opinnot Oulun konservatoriossa kuusivuotiaana. Sormiharjoitusten tekemisen sijaan sävelsin, ja vein tunneille omia biisejäni. Opettaja ei tykännyt. Roikuin konservatoriolla kuitenkin 14-vuotiaaksi, vaikken sopeutunut siihen systeemiin.

Peruskoulussa harrastin kaikkea sellaista, mikä ei mitenkään nostanut mua koulun sosiaalisessa hierarkiassa. Olin kuorossa ja runokerhossa. Esitin omia taidepläjäyksiäni kaikissa koulun juhlissa. Murrosiässä heräsin siihen, miten epäsuosittu tyttö olinkaan.

Kun jossain lukion juhlassa esitin taas jonkun hyvin erikoisen performanssitaidejuttuni, oli vastaanotto murskaava. Mulle buuattiin. Opettajan mielestä mulla oli enemmän esiintymishalua kuin lahjakkuutta. Tyrmäys oli niin raju, että vetäydyin kaikista musiikkiharrastuksistani. Hautasin aikomukseni suuntautua taiteelliselle uralle.

Menin opiskelemaan käyttäytymistieteitä. Kunnianhimoisena ihmisenä hakeuduin jo opintojen puolivälissä töihin teknologiayritysten henkilöstöosastoille. Jossain tilaisuudessa kuulin erään toimarin sanovan, että parhaat menee Nokialle. Päätin, että mäkin meen. Pääsin Nokian IT-yksikköön vetämään kehityshankkeita. Muutin Espooseen.

Olin silloin 25-vuotias ja tapasin heti lasteni isän. Poika syntyi 2003 ja tytär 2006. Huomasin tyttäressä paljon samanlaisia, taiteellisia ja luovia piirteitä kuin minussakin oli ollut. Hänen myötään tajusin, että olen ollut hirveän onneton koko aikuisikäni, koska olin sulkenut pois mahdollisuuden toteuttaa itseäni.

Alkoi valtava muutoksen kausi. Seurasin intuitiotani. Otin avioeron ja otin loparit Nokialta. Tyttäreni Greta taiteili nimensä paperille ilman kaikkia konsonantteja. Siitä tuli mun artistinimi GEA.

Seuraavassa miehessäni, joka oli musiikkituottaja, rakastuin ehkä siihen, että hän teki asioita, joita minäkin itseltäni salaa halusin. Aloin tukea hänen musiikintekemistään, myös rahallisesti. Siten tutustuin alaan. Mies halveksi mun omia musiikillisia pyrkimyksiäni.

Suhteemme oli henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen. Olin alistettu. Egoni, joka oli bisnesmaailmassa kasvanut suureksi ja suojasi mua häpeältä, oli täysin pois pelistä. Aukesi laulunkirjoituksen uoma, joka ei enää sulkeutunut. Mitä enemmän muusikkomieheni nöyryytti, ja haukkui biisejäni ja laulutapaani, sitä enemmän tein. Musiikintekeminen eheytti.

Aloin ensimmäistä kertaa puolustaa omaa tekemistäni ja kasvoin ulos häpeästäni. Olen kiitollinen siitä kauheasta parisuhdekokemuksesta. Vaikka joku sanoisi mulle, että olen huono, en enää ota sitä itseeni. Pahimmat sanat on jo hierottu naamaan. Mua ei enää pysty särkemään.

”Musiikkini on sen verran erikoista elektroakustista keijukaismusaa, että levy-yhtiösopimus tai äänitemyynti ei ole tieni.”

Kun viimein sain erottua, päätin alkaa julkaista biisejäni. Tuottajaksi sain Mikko Haapojan. Mua jännitti aivan valtavasti, kun lähetin puhelimella äänitetyn pianolaulu-demon hänelle. Hän kuitenkin tykkäsi ja ehdotti, että lopullisessa toteutuksessakin voisi käyttää vibrafonia. Sanoin joo, vaikken tiennyt, mikä se on. En tiennyt, että olin käyttänyt sitä saundia demolla. Olin ihan noviisi.

Mulla on hyvä bisnesvainu. Musiikkini on sen verran erikoista elektroakustista keijukaismusaa, että levy-yhtiösopimus tai äänitemyynti ei ole tieni. Tavoittelen synkronointidiilejä leffoihin ja tv-sarjoihin. Olen onnistunut saamaan yhden: Biisini Followers soi instrumentaaliversiona Netflixissa, Happy Jail -sarjan toisessa jaksossa. Se on ensimmäinen biisi, joka me Mikon kanssa tuotettiin.

Oppirahoja olen maksanut markkinointipuolella. Ensimmäinen pr-toimistoni Yhdysvalloissa oli tosi kallis, eikä saanut mitään aikaiseksi. Vaihdoin promoottoria ja sain Butterflies-albumille parikymmentä arviota Pohjois-Amerikan musiikkijulkaisuihin. Kun arvioita alkoi tulla, olin hyvällä tavalla järkyttynyt: Mua verrattiin paljon Björkiin.

Sain idean lähteä Islantiin. Siellä kuvattiin musiikkivideo Wind. Olin avojaloin kesämekossa jäämeren rannalla, muu tiimi oli pilkkihaalareissa. Oli kylmää ja autiota, ja mulla tuli siellä ihan pohjaton suru. Itkin koko paluulennon ajan ja kun tulin kotiin, kirjoitin kappaleen Alone.

Sitten tehtiin Alone-musiikkivideo Islannissa kuvatun materiaalin ylijäämäkuvista. Video voitti parhaan editoinnin palkinnon Hollywood International Golden Film Awardsissa. Matkustin sinne gaalaan. Mulle ei ollut siellä istumapaikkaa ja mut ohjattiin voittajien pöytään. Olin ihan ihmeissäni. En tiennyt etukäteen, että video palkitaan. Se matka poiki mulle jonkin verran kontakteja, pienethän ne piirit Hollywoodissa on.

Tuolla Hollywoodin matkalla kävin muun muassa yhdessä pr-firmassa sopimassa albumini radiopromosta. Kampanja oli kallis, mutta poiki mutkan kautta Netflix-diilin.

Kun teen matkoja, joiden tarkoitus on edistää musiikkiuraa, ajattelen, että myös tulosta pitää tulla. On vähän huono omatunto siitä, etten käytä rahojani lapsiini. Miettiiköhän miehet tällaisia, vai onko tällainen vain naisen itselleen luoma paine?

Olen käynyt promoamassa musiikkiani Austinissa (SXSW), Osakassa, Tokiossa, Meksikossa, useamman kerran New Yorkissa sekä tietenkin Musiikki & Mediassa. Mikko on lähes aina mukana bändissä. Nyt ollaan lähdössä New Yorkiin, Mondo-tapahtumaan. Siellä on kolme keikkaa sekä yksityinen biisien esittelysessio, joka on American Guild of Music Supervisors -yhdistyksen jäsenille. Tänä vuonna on vielä Toronton Indie Week, joka onkin jo iso tapahtuma.

”Kun teen matkoja, joiden tarkoitus on edistää musiikkiuraa, ajattelen, että myös tulosta pitää tulla.”

Tällä hetkellä GEAlla ei ole pr-firmaa, vaan hoidan kaikki sen asiat itse. Yhden naisen yritykseni kautta teen myös rekrytointipalveluja ja liikkeenjohdon konsultointia. GEA ei ole vielä voiton puolella. Anteeksi ruma sana, mutta jumankauta, olin 40 vuotta hukassa. Nyt kun tiedän, mitä haluan, en kaihda ottaa taloudellisia riskejä musiikkiurallani. Tähän juttuun haluan laittaa kaikkeni ihan maksimaalisesti.

Mulla on aina ollut sellainen olo, että olen syntynyt jotain tarkoitusta varten. Sitä tarkoitusta olen etsinyt vimmaisesti, ja siksi edennyt hyvin bisnesmaailmassa. Välillä olen miettinyt politiikkaan lähtemistä, välillä Amnesty Internationalin palvelukseen hakeutumista.

Vasta musiikinteon aloittaminen vei levottomuuden pois. Ymmärsin, että mun elämäntehtävä on koskettaa ja kasvattaa ihmisissä olevaa valoa. Antaa parantavia kokemuksia musiikin kautta. Olin aluksi hämmentynyt tajutessani, että mun tehtäväni onkin lopulta näin pieni; ”vain” laulaminen. Osallistuin viime keväänä Musiikintekijöiden seminaariin, jossa käsiteltiin musiikin vaikutusta aivoihin. Siellä tajusin, että musiikki onkin vaikutuskanavista suorin ja tehokkain.”

Luova tauko

Julkaistu

Kesän ja syksyn keikat on tehty. On aika työntää esiintyvä minä taka-alalle ja ruveta houkuttelemaan luovaa minää esiin.

Tänäkin vuonna Mikko von Hertzen (s. 1972) soitti kymmeniä keikkoja Von Hertzen Brothersin laulaja-kitaristina. Vaihtelua kesään toivat Kingston Wall -tribuuttikeikat rockfestivaaleilla ja Helsingin Huvilateltassa. Nyt kalenteri on aivan tyhjä.

”Meillä ei ole mitään sovittuja aikatauluja. Pitkä tauko tästä tulee joka tapauksessa”, sanoo Mikko.

”On terve tilanne, että kalenterissa ei lue mitään. Se sopii meidän uran tähän vaiheeseen. Meistä ei kuitenkaan saa kuuminta hottia enää millään. Eikä ole mitään sellaista, että meidän olisi pakko saada jotain myytävää jonnekin mahdollisimman nopeasti. Tehdään vaan uutta musaa ihan omalla vauhdilla.”

”Me ollaan jo annettu managementille kenkää. Mulla on puhelimessa muutama muukin tyyppi, joille pitäisi soittaa.”

2010-luvun alussa Von Hertzen Brothers suuntasi ulkomaille ja rupesi noudattamaan määrätietoista viisivuotissuunnitelmaa. Se oli yhtyeen ja managementin yhdessä laatima. Sen aikana Von Hertzen Brothers saavutti monia tavoiteltuja asioita, mutta monia jäi myös saavuttamatta.

Yhtyeen tämänhetkistä tilannetta Mikko von Hertzen kuvailee jonkinlaiseksi päätepisteeksi. Se on kuin noususilta, jonka päässä ei ollutkaan mitään. Lähiaikoina Mikon, hänen isoveljensä Kien (kitara) ja pikkuveljensä Jonnen (basso) pitää keksiä, mitä yhtye seuraavaksi tekee. Ja kenen kanssa.

”Meillä on vähän samanlainen tilanne kuin ennen War Is Over -levyä (2017). Sitä ennen säädettiin kaikki yhteistyökuviot uusiksi – levy-yhtiöt, managementit, kaikki tällaiset. Suoraan sanottuna se ei vienyt asioita hirveästi eteenpäin”, kertoo Mikko.

”Me ollaan jo annettu managementille kenkää. Mulla on puhelimessa muutama muukin tyyppi, joille pitäisi soittaa. Jos on semmoinen tilanne yhteistyökumppanien kanssa, että homma ei oikein lähde, niin on aika turha jäädä siihen notkumaan. Tämä laiva on kuitenkin aika iso.”

Edellisen albumin Von Hertzen Brothers teki hollantilaiselle Mascot Recordsille. Se on yksi mahdollisuus seuraavankin julkaisijaksi, mutta keskusteluyhteyttä ei ole vielä avattu.

Ideaalitilanne olisi, jos seuraavan levyn aikataulu muovautuisi musiikin syntymisen sivutuotteena. Siinä tapauksessa bisneskuvioita ruvettaisiin säätämään vasta, kun on jotain minkä varaan laskea. Siis uutta musiikkia mahdollisille kumppaneille esitettäväksi.

”Mun mielestä on terveempi tapa, että otetaan vasta sitten yhteyttä ihmisiin. Näytetään, että meiltä on tulossa tällaista ja tällaista. Jos ne innostuu siitä musasta, kaikki on helpompaa.”

1990-luvulla Mikko von Hertzen soitti rumpuja Egotripin kahdella ensimmäisellä albumilla ja Lemonatorin kahdella ensimmäisellä albumilla. Kummassakaan hänellä ei ollut minkäänlaista lauluntekijän roolia.

”Tykkäsin olla Lemonatorissa ja Egotripissä, koska niissä oli kaksi niin helvetin hyvää melodioiden kirjoittajaa. Siinä Knipi ja Kurjen Lasse ovat superhyviä.”

”Itämaiset filosofiat ja itämainen runous puhutteli mua. Niiden kautta löysin lauluntekijän identiteettini.”

24-vuotiaana Mikko von Hertzen sai tarpeekseen rockin soittamisesta. Hän innostui äiti Amman hengellisistä opetuksista ja päätti muuttaa Intiaan. Seuraavat seitsemän vuotta Mikko asui Amritapurissa sijaitsevassa äiti Amman ashramissa ja teki vapaaehtoistyötä. Ja löysi lauluntekijyytensä.

”Mulla ei ollut mitään sanottavaa ennen kuin heräsin siihen, että mua kiinnostaa itämainen mystiikka ja Amman opetuksiin liittyvät asiat. Itämaiset filosofiat ja itämainen runous puhutteli mua. Niiden kautta löysin lauluntekijän identiteettini. Mua kiehtoo joku näkyvän maailman takana tai ulkopuolella oleva asia, joka sisältää tämän kaiken. Siitä mä haluan kirjoittaa.”

Ashramin kirjastossa oli paljon englanniksi käännettyä runoutta. Aluksi Mikko kirjoitti esikuviaan (Kahlil Gibran, Hafiz, Hermann Hesse) imitoiden. Vähitellen löytyi oma tapa asioiden esittämiseen.

”Kun lähdin Egotripistä ja Lemonatorista 90-luvun lopulla, mulla oli jotain ihan ensimmäisiä stygejä. Niiden joukossa oli tulevia VHB-biisejä, Beside You ja pari muutakin. Kie oli kirjoittanut Don Huonoille vaikka kuinka paljon biisejä, mutta Kalle (Ahola) oli aina tekstittänyt ne. Kun meillä rupesi olemaan sekä biisejä että tekstejä, me ruvettiin ajattelemaan, että tehdään tämä veljesten kesken.”

Bändin todellisena alkupisteenä Mikko von Hertzen pitää vuonna 2006 ilmestynyttä Approach-levyä. Viisi vuotta aiemmin julkaistun Experience-debyytin aikaan veljekset tekivät vain kolme keikkaa ja lähtivät taas omille teilleen.

”Olen aina halunnut löytää jotain isompaa kuin ulkomusiikilliset asiat.”

Ensimmäisen levyn kultainen idea oli veljesten välisen yhteyden säilyttäminen Mikon asuessa Intiassa. Kie soitti yhä Don Huonoissa eikä Mikolla ollut aikomustakaan muuttaa takaisin Suomeen.

”Silloin Intiasta oli vaikea lähettää meilejä tai mitään. Kerran kahdessa viikossa soitin vanhemmille, että täällä ollaan ja hyvin menee. Veljistä en kuullut oikein mitään. Sitten lähetin niille minidiscit, että mulla on tällaisia biisejä. Sitä kautta saatiin eka levy tehtyä.”

Grunge puski sisään ovista ja ikkunoista Mikko von Hertzenin ollessa 18-vuotias. Usein ajatellaan, että siinä iässä kuunnellut levyt vaikuttavat ihmisen musiikkimakuun ja musiikilliseen identiteettiin erityisen vahvasti.

”Juuri niin siinä kävi. Siinä on joku ihmeellinen klikki, jota ei vaan pysty purkamaan”, Mikko kertoo.

”Olen aina halunnut löytää jotain isompaa kuin ulkomusiikilliset asiat. Aitous on hyvin vaikea puheenaihe, mutta olisiko tämä villapaitainen grunge-sukupolvi, johon siis minäkin kuulun, jotenkin poikkeuksellisen ehdollistunut aitouteen? Että Kurt Cobain nyt ei ainakaan feikannut. Se meni samoissa tennareissa päivät ja yöt.”

Ennen grungen tuloa Mikolla oli metallikausi. Hänen mukaansa kaikki muu omaan henkilöhistoriaan kuuluva musiikki vaikuttaa Von Hertzen Brothersin ilmaisuun, mutta metallia siinä ei ole muruakaan.

”Progea, poppia, folkia, grungea, hardrockia ja muutakin raskasta voi olla, mutta ei metallia. Vaikka olen Anthraxini nuorena kuunnellut, niin sellainen ei enää tipu lainkaan. Se kuulostaa vain pahalta. Meidän musiikki on kombinaatio hyvin perinteistä melodisuutta, vaikkapa Queenin ja Pink Floydin megalomaaniseeppistä ilmaisua ja grunge-asennetta. Se on se lähestymistapa.”

”Tiedän, että meitä on vaikea myydä. Usein hevifestarit ottaa mieluummin sen oikean hevibändin ja bluesrockfestarit sen oikean rokkibändin.”

Eri maissa Von Hertzen Brothers luokitellaan eri tavoin. Usein karsinointi johtuu siitä, mikä media milläkin alueella sattuu ensiksi nostamaan artistia.

Brittiläinen Prog-lehti adoptoi Von Hertzen Brothersin hyvin varhain. Jo tämän vuosikymmenen alussa lehdessä kirjoitettiin monen sivun juttuja ”uudesta suomalaisesta progebändistä”.

Leima oli lyöty viimeistään, kun yhtye pokkasi Prog-lehden gaalassa Anthem Of The Year -palkinnon Flowers And Rust -biisillä.

”Briteissä me ollaan siitä asti oltu progebändi. Meitä buukataan progefestareille ja meidät laitetaan progelavoille. Ihmiset usein ihmettelevät, että eihän tämä mitään kunnon progea ole. Että tämähän on ihan poppia ja rockia”, Mikko von Hertzen kertoo.

”Kun me tehtiin New Day Rising-levy (2015), se oli suoraviivaisempaa rockia. Sillä saatiin pikkaisen classic rock -ovea auki. Sen jälkeen ei oltu enää pelkästään siinä ”Ian Anderson is god” -kuplassa.”

Samalla Von Hertzen Brothers pääsi monien rockhenkisten radiokanavien soittolistoille. Sekään ei ollut yhtyeen koti.

Olemalla outolintu saa vapauden tehdä mitä huvittaa, mutta siinä on myös hankaluutensa.

”Tiedän, että meitä on vaikea myydä. Usein hevifestarit ottaa mieluummin sen oikean hevibändin ja bluesrockfestarit sen oikean rokkibändin.”

Kaikki kolme von Hertzenin veljestä tekevät biisejä. Mikon mukaan heistä jokaisella on oma, tunnistettava tyylinsä.

Mikko pitää itseään ”aika perinteisenä pop-kirjoittajana”. Hänen biisinsä lähtevät liikkeelle vahvasta melodiasta ja niissä palikat ovat tutuilla paikoilla.

Kien biisit starttaavat jostain tunnelmasta ja ovat ”taiteellisempia ja arvaamattomampia”. Jonne puolestaan on ”elokuvallinen säveltäjä, joka pitää pitkistä kaarista”.

”Usein teksti elää levytykseen asti.”

Mikko kirjoittaa sanat myös veljiensä kappaleisiin. Toisin sanoen yhden ihmisen tekemien tekstien on kiteytettävä kolmen ihmisen säveltämien laulujen eetos.

”Kun Jonne tai Kie antaa mulle biisin viimeisteltäväksi, siellä on usein paljon ajatuksia mukana. Kiellä saattaa olla monta liuskaa tekstiä, että tämä voi olla tästä tai tästä tai tästä aiheesta, mutta nämä sanat pitää olla kertsissä. Ja niin edelleen. Rupean työstämään tekstiä, kun saan jostain broidien ideasta kiinni.”

Esimerkiksi Mikko nostaa viimeisimmän levyn Long Lost Sailor -biisin. Siihen Kie tarjosi pari eri vaihtoehtoa, joista biisi voisi kertoa

Mikko sai otteen merimiesaiheesta ja kirjoitti ensimmäisenä rivinä: ”Long lost sailor from the mist of the sea.” Teksti lähti purkautumaan sen ympärille.

”Mun ajatus oli, että jostain usvasta tulee pitkän ajan jälkeen takaisin tämmöinen hahmo. Ja mitä sitten tapahtuu. Kun mulla on ensimmäinen tekstiversio valmiina, laitan sen broideille heidän omista biiseistään. Kysyn, miltä tämä kuulostaa. Jos ne ei hirveästi diggaa, yritän keksiä jotain muuta. Usein teksti elää levytykseen asti.”

Aina Mikon, Kien ja Jonnen ajatukset eivät käy kitkatta yksiin.

”Pikkuasioita ne usein on, mutta ne otetaan tosi vakavasti siinä vaiheessa, kun luodaan.”

Kuuden ensimmäisen albumin ajan Von Hertzen Brothersilla oli lisenssidiili Universal Musicin kanssa. Se tarkoittaa, että Kien ja Mikon firma omistaa kyseiset levyt, mutta ne on lisensoitu Universalin käyttöön tietyksi ajaksi. Sen jälkeen kaikki oikeudet palautuvat veljeksille.

Von Hertzen Brothers lähti Universalilta, koska yhtyeelle tuli sellainen olo, että se ei ollut suuryhtiölle minkäänlainen prioriteetti.

”Se on aika tavalla väistämätöntä, kun major-yhtiöiden pitää pysyä nykyajan kelkassa ja pyydystää koko ajan hittejä”, Mikko toteaa.

”Myöskään Universalissa tapahtuneet henkilömuutokset eivät resonoineet meidän kanssa. Meidät sainannut Jarkko Nordlund lähti pois ja Kimmo Valtasesta tuli toimari. En koe, että me puhutaan Kimmon kanssa lainkaan samoista asioista. Tuli semmoinen fiilis, että tämä oli tässä.”

”Ehkä me oltaisiin pärjätty paremmin, jos oltaisiin kuunneltu muita ihmisiä, mutta se ei vaan sovi meille.”

War Is Over -albumille Von Hertzen Brothers etsi julkaisijaa vain ulkomailta. Kansainvälistyminen on ollut yhtyeen prioriteetti jo vuosikaudet.

Levydiili Mascot Recordsin kanssa oli luonteeltaan ns. artistisopimus. Se tarkoittaa, että Mascot Records omistaa albumin masterin.

”Me maksettiin levy itse ja sen jälkeen sanottiin managementille, että hintalappu ja ennakkorojalti on minimissään tämä. Se summa oli 40 000 euroa. Sillä Mascot sai levyn ja kaikki oikeudet. Meiltä meni levyn tekemiseen vähän enemmän.”

Mikko von Hertzen pitää järjestelyä toimivana. Tällä tavalla yhtye sai tehdä juuri sellaisen levyn kuin halusi ja juuri sillä tavalla kuin halusi.

Ulkopuolisten neuvojen kuunteleminen ei muutenkaan kuulu veljeskolmikon pirtaan.

”Ehkä me oltaisiin pärjätty paremmin, jos oltaisiin kuunneltu muita ihmisiä, mutta se ei vaan sovi meille. Nyt musa on ainakin just meidän kuuloista. Sillä on päästy, mihin on päästy. Muutenkin mun mielestä on ääliömäistä, että Suomen 20 parhaiten menestyvää artistia kuulostaa ihan samalta.”

Sillä lailla Von Hertzen Brothersin tilanne on otollinen, että jokaisen albumin myötä jostain päin maailmaa löytyy uutta yleisöä, joka kuulee yhtyettä ensimmäistä kertaa. Ja mikäpä olisi hienompaa kuin kohdata uusi suosikkiartisti ja tajuta, että hemmetti, sehän on tehnyt jo seitsemän levyä.

”Ei me edes tavoitella mitään maailman dominanssia. Tehdään taidetta omin ehdoin ja jos se resonoi ihmisissä, niin mahtavaa. Ei kuvion tarvi olla yhtään sen mutkikkaampi”, pohtii Mikko.

”Onneksi tähdet on ollut sen verran suotuisissa asennoissa, että me tullaan tällä toimeen. Aika harva voi sanoa, että voi tehdä työkseen juuri sitä mitä haluaa. Tiedostan, että olen sen suhteen helvetin etuoikeutettu.”

Artikkelissa mainitut biisit:
Von Hertzen Brothers: Beside You (säv. ja san. Mikko von Hertzen)
Von Hertzen Brothers: Flowers And Rust (säv. ja san. Von Hertzen Brothers)
Von Hertzen Brothers: Long Lost Sailor (säv. ja san. Von Hertzen Brothers)

Lauluja ei pääse karkuun

Julkaistu

Kauneus ja romantiikka kiehtovat Kokkosta siksi, että hänen sukujuurensa isän puolelta ovat Venäjällä. Intohimo musiikkiin on perintöä ukilta, joka oli itseoppinut viulisti. Ukin innoittamana Kokkonen aloitti itsekin viulunsoiton musiikkiopistossa. Teini-iässä soitin vaihtui sähkökitaraan.

”Siihen aikaan ei ollut aivan tavallista, että tytöt soittaa sähkökitaraa. Oli mukava erottua. Oli siinä mukana kapinallisuuttakin.”

Se, mistä laulujen kirjoittaminen lähti, on arvoitus tekijälle itselleenkin.

”Olis kyllä kiva tietää, mistä biisit tulevat. Mulla vaan soi päässä, soi jo lapsena, eikä sitä pääse karkuun.”

Isä on trubaduuri ja hänellä oli oma studio. Tytär tajusi 13-vuotiaana, että voi ryhtyä tekemään siellä omaa musiikkia, vaikka ei voinut unissaankaan kuvitella jonkun haluavan soittaa hänen biisejään.

Jos taas itse halusi soittaa muiden kanssa, oli lähes ainoa mahdollisuus mennä heavybändiin. Kokkonen meni.

”Olin useassa bändissä ja opettelin sen genren tunnollisesti. Tein myös biisejä ja oli siinä havaittavissa kunnianhimoistakin sävellystyötä. Demojen teossa tuli myös studiotyöskentely tutuksi.”

Vaihe kesti kymmenisen vuotta. Mutta heavy ei ollut intohimo.

”Tein jossain kohtaa päätöksen, että nyt pois joka ikisestä heavybändistä. Tuntuihan se kamalalta, kun kaikki oli ihania ihmisiä enkä olisi halunnut heistä eroon.”

Nuori aikuinen huomasi olevansa tyhjän päällä.

“Olin vähän aikaa, että apua, mitä nyt. Mutta sellainen tunne oli, ettei mun tarvi mennä normikuvioiden mukaan. Ei miellyttää ketään, vaikka en todellakaan tiennyt tekeväni joskus soolouraa. Rupesin vaan tekemään itseni näköistä musiikkia.”

Lyriikat syntyivät ensin englanniksi, koska Kokkonen ei erityisemmin pitänyt suomenkielestä. Se ei ollut esteettistä eikä foneettisesti kaunista. Myöhemmin syntyi kuitenkin suomenkielisiä lauluja, jotka päätyivät sitten myös levyille.

”Jos jokin sana ei kuulosta hyvältä, en halua laulaa sitä. Tajusin, että suomenkielestä löytyy niin paljon synonyymejä, että mulla on mahdollisuus valita musaani sopivimmat sanat.”

Ensimmäinen albumi Salainen puutarha oli ensin tarkoitus julkaista omakustanteena. Oli biisejä ja oli bändi, jonka kanssa keikkailtiin, joten olihan se levykin tehtävä. Ennen masterointia Kokkonen kuitenkin lähetteli biisejä levy-yhtiöille. Yllätys oli suuri, kun Riku Pääkkönen Ranka Kustannuksesta otti yhteyttä ja päädyttiin levydiiliin.

“Jos olisin tiennyt, että Rikulla on vahva heavytausta, en olisi uskaltanut lähettää biisejäni hänelle. Joskus on hyvä, ettei tiedä.”

”Voin hirveän huonosti, jos en tee biisejä. Tämä on henkilökohtainen ja itsekäs näkökulma.”

Laulunteko on Kokkoselle sydämen asia.

”Voin hirveän huonosti, jos en tee biisejä. Tämä on henkilökohtainen ja itsekäs näkökulma. Mutta haluan tehdä musiikillani myös muille niin paljon hyvää kuin vain mahdollista.”

Portti unohdettuun aikaan. Niin on hänen musiikkiaan kuvailtu. On sanottu myös, että se on universaalia ja jotenkin tuttua.

Kokkonen ajattelee luonnehdinnan johtuvan siitä, että hän rakastaa melodioita, jotka eivät ole sidoksissa johonkin tiettyyn aikakauteen ja sen määrittelemiin trendeihin.

”Eihän mulla ole aikakonetta mennä keskiajalle tai tulevaisuuteen, mutta on ihana ajatus, että samat biisit toimis sielläkin.”

Kokkonen välttelee genresidonnaisuutta. On hän silti miettinyt paljonkin omaa genreään, jota ei kuitenkaan pysty tarkkaan määrittelemään.

”Voisko se olla folkpoppia? Tai vaikka lohtupoppia? Musiikillahan on parantavia vaikutuksia. Mä aloitan sillä, että parannan ensin itseni tekemällä biisin ja sitten yritän siirtää sitä voimaa eteenpäin.”

Kokkonen ammentaa musiikkiinsa vaikutteita luonnosta, joka on hänelle järisyttävä asia, sekä irkku- ja kuoromusiikista ynnä klassisesta. Ja yllättäen jopa 80-luvun heavysta.

”Rakastan tuon ajan heavybändien kuorokohtia, joissa on hirveästi stemmoja. Viljelen biiseissäni paljon niiden kaltaista äänten polyfoniaa. Tykkään suurista melodioista ja harmonioista, jotka räjäyttävät ja puhdistavat pään, niin ettei sinne mahdu huolia.”

Polyfoniaa on kuultavissa esimerkiksi uusimman Matkalla kotiin -albumin raidoilla Painoton, Ääniä sekä Gloria. Vaikka Kokkonen rakastaa suuria ja ihania melodioita, eivät ne saa olla juustoisia.

Kokkosen tapa kirjoittaa tekstiä on runollinen. Hän ei sano asioita aivan suoraan. Biiseistä ei löydy tarkoitushakuista rosoa tai trendikkäitä ilmaisuja.

Kokkonen pitää taidetta mieltä ylentävänä mahdollisuutena.

”En oo silti välttämättä pilvissä heiluva tyyppi, joka ei tajuu mistään mitään. Tiedän kyllä, että elämässä on rankkoja asioita ja olen niistäkin kirjoittanut. Meillä on realismi tässä, ei me sitä päästä karkuun, mutta taiteen avulla on mahdollisuus päästä hetkeksi sen yläpuolelle. Kuulijat ovat kertoneet, että musiikkini antaa voimaa päästä vaikeiden asioiden yli. Luottamusta siihen, että tästä selvitään.”

Rankin tarina löytyy biisin Kultainen maa takaa. Kokkonen ystävystyi vuosia sitten Suomeen avioituneen kiinalaisen naisen kanssa. Avio-onnea varjosti naisen suuri suru ja huoli äidistään, joka vangittiin samoihin aikoihin. Vangitsemisen syy oli äidin harjoittama perinteinen kiinalainen Falun Gong -meditaatio. Äitiä kidutettiin 8 vuotta vankilassa.

”Oli vaikea kirjoittaa tuosta hirvittävästä asiasta, kun ei tiennyt, kuinka jutussa käy. Kun kaikki oli kesken, ei oikein tiennyt, miten biisin muotoilisi. Biisin ja siitä tehdyn musavideon lisäksi kävin lobbaamassa asiaa eri tahoilla. Äiti saatiin lopulta pelastettua Suomeen Amnestyn ja Suomen ulkoministeriön avulla.”

Tyttö joka uskalsi lentää -biisissä otetaan kantaa naisen asemaan ja kiusaamiseen. Tekijä katsoo tekstissä itseään pienenä tyttönä, jota hän haluaa tsempata. Biisi Veljeni kertoo syrjäytymisestä, vaikka sitä ei olekaan aivan suoraan sanottu.

Kokkonen ei ole kaihtanut muitakaan vaikeita aiheita, kuten perheväkivaltaa, rasismia tai uupumusta.

”Haluan tuoda esiin asioita, jotka ovat ajankohtaisia ja monia koskettavia. Asioiden täytyy ensin koskettaa itseäni, jotta voin tarttua niihin.”

Biisintekijöillä on hänen mielestään aikamoinen vastuu siitä, minkälaista asiaa he vievät eteenpäin. Kokkonen itse tekee mielellään sellaista musiikkia, jota lapsetkin voivat kuunnella. Siksi teksteistä ei tule löytymään kirosanoja. Hän myöntää niitäkin tarvittavan asioiden painottamiseksi. Mutta jonkun muun musiikissa.

Ei riitä, että tekstin merkitys on kunnossa, vaan tekstin täytyy olla myös foneettisesti kunnossa. Kokkonen istuu sanoituksen äärellä niin kauan, että se vastaa hänen näkemystään estetiikasta.

”Teknisesti en analysoi, mitä ja miksi, mutta kuulen, että tässä ei nyt vain voi olla tää vokaali. Kirjoitan riimit korvakuulolta. Sillä on mulle myös merkitystä, että joku tietty tärkeä sana on tärkeässä melodisessa kohdassa, niin että tunnen sanojen ja melodian tekevän yhteistyötä. Silloin kaikki on luontevan kuuloista.”

”En yleensä tee biisiä loppuun, jos en ite tykkää siitä mielettömästi.”

Biisit syntyvät valtaosin hyräilemällä ja kitaraa soittamalla. Melodia luo raamin, johon tekstin täytyy istua. Istutus tapahtuu usein ulkona kävellessä tai pyöräillessä.

”Jos on ensin vain melodia, niin sitten tulee, että voi, mun täytyy selvittää, mistä tää biisi kertoo. Se on mielenkiintoista. Toki mulla on joskus jo ennen melodiaa ajatus, että haluan kirjoittaa jostain tietystä asiasta. Joskus melodia ja sanat tulevat yhtä aikaa.”

Kokkonen säveltää paljon tietämättä, tuleeko biisistä koskaan valmista. Tallessa on monta tuntia pieniä pätkiä.

”En yleensä tee biisiä loppuun, jos en ite tykkää siitä mielettömästi.”

Viiden vuoden aikana on julkaistu kolme sooloalbumia. Tekoprosessi ei ole muuttunut, mutta rohkeus käyttää uusia soittimia on kasvanut. Uusimmalla albumilla kuullaan säkkipilliä ja harppua.

Kokkonen miettii biisit ja instrumentaation huolellisesti loppuun asti, ja tekee niistä demot kotistudiossaan. Niinpä joskus käy niin, että hän joutuu torppaamaan bändin hyvätkin ideat, koska ne eivät istu kokonaisuuteen.

”Joskus on raskasta sanoa ei, mutta bändiläiset ymmärtävät, että mun sooloprojekti menee näin. Omaehtoisesti. Mutta ei se tarkoita, että olisin vaikea tyyppi ja etten voisi mennä tekemään co-writea johonkin muuhun projektiin. Oon tehnytkin HEO:n lauluntekijäkoulutuksessa.”

Kokkonen vastaa myös biisien tuotannosta. Hän ei kuitenkaan lähde itse vääntelemään nuppeja, mutta istuu koko prosessin ajan äänittäjän vieressä tarkkaamossa huolehtien, mitä leikataan ja liimataan. Äänitykset on tehty eri studioilla, mutta luottomiksaajana kaikilla kolmella albumilla on ollut Ville Alajuuma.

”Hän ymmärtää, mitä sanon, vaikka käyttäisin aivan hölmöjä ilmaisuja. Nostan myös hattua hänen äärimmäiselle kärsivällisyydelleen.”

Keikkoja on pienistä klubeista isoihin saleihin. Parhaimmillaan lavalla on 8 henkeä, mikä on mahtavaa, mutta ei aina järkevää. Kokoonpano joustaakin paikan mukaan ollen pienimmillään nainen ja kitara. Triokeikat, joilla Kokkosen lisäksi on mukana kosketinsoittaja sekä basisti, tuntuvat toimivan hyvin.

”Joka keikan jälkeen tuntuu, että nyt oli ihana keikka. Tykkään tosi paljon live-esiintymisistä. Siinä biisit välittyvät yleisölle henkilökohtaisemmin kuin levyllä.”

”En ajattele koskaan, että pitäs tehdä sellanen biisi, joka soi radiossa.”

Musiikin tekeminen vaatii Kokkosen mielestä suurta intohimoa, koska ei ole itsestään selvää, että siitä ansaitsee edes pientä murto-osaa suhteessa ajankäyttöön ja vaivannäköön. Kokkonen ei ole ajatellut omaa tekemistään taloudellisesta näkökulmasta.

”On tietenkin ihmisiä, jotka sillä elävät. Heidän täytyy kohdata tietyt realiteetit. Ja se on erittäin kunnioitettavaa. Mä en vain siihen pysty.”

Sitä hän ei kuitenkaan kiellä, etteikö unelma olisi voida elää musiikilla. Kokkonen onkin kiitollinen siitä, että biisit ovat saaneet paljon radiosoittoa. Etenkin Radio Suomessa ja Radio Deissä.

”En ajattele koskaan, että pitäs tehdä sellanen biisi, joka soi radiossa. Mutta onhan se iso asia, kuten mikä tahansa muukin tunnustus.”

Välillä hän elää musiikilla ja välillä luokanopettajan töillä. Opettajan pätevyyttä ei taskusta löydy, mutta musiikillinen osaaminen on ollut haluttua. Hän pitää opetustyötäkin mielenkiintoisena ja palkitsevana.

Epätoivon hetketkin ovat tuttuja. Sitä mahdollisuutta ei kuitenkaan ole, että Kokkonen voisi lopettaa musiikin tekemisen, koska oma hyvinvointi menee sen kanssa niin tiukasti käsi kädessä.

Mutta tekijyyteen liittyvä ”muu” on välillä rankkaa. Kun on laittanut itsensä likoon täysillä, niin pettymykset voivat tuntua pahalta.

”Oma musa on niin suoraan sidoksissa omaan itseen ja persoonaan, että pienikin vastoinkäyminen voi tuntua kovin henkilökohtaiselta. Se yllättääkin välillä. Kun olen hoitamassa vaikka jotain keikkamyyntiin liittyvää asiaa ja saan vastauksen, josta tulee sellainen olo, etten ole tervetullut, tulee asiaa kelattua turhankin paljon. Tiedän, ettei siinä ole mitään järkeä, mutta silti.”

Kokkosen tapoja voimaantua ovat luonnossa oleilu, meditaatio ja puhuminen. Musiikintekijöiden verkostosta löytyy kollegoita, joiden kanssa istutaan alas ja jutellaan.

”Auttaa paljon, kun kollega kertoo saman tyyppisen asian tai sanoo jotain rohkaisevaa. Kun huomaa, ettei ole ainoa, jolle tapahtuu näin. Se tuki mitä on saanut, on hyvä muistaa vaikeina hetkinä. Sen sijaan, että me kilpailtaisiin keskenämme, meidän tulee tukea toisiamme.”

PAHIS

Julkaistu

Kuoppala ei liiemmin nauti kameran kohteena olemisesta, ja siksi vakavasta ilmeestä on tullut osa Pyhimyksen henkilöbrändiä. Hymykuopat tulevat esiin kun kuvaussessio päättyy. Haastattelutilanteessa Kuoppala on helposti lähestyttävä, avoin ja puhelias.

”Mä olen ollut jo koulussa tosi äänekäs ja huomionkipeä. Hölöttänyt koko ajan jotain. Samaan aikaan olen tarkkaillut ulkoapäin sitä pelleä. Nyt teen samaa työkseni”, hän sanoo.

”Olen introvertti, siksi itsereflektio on mulle luontaista.”

Mun sisäistä maailmaani ei voi tavoittaa kukaan, lausuu Pyhimys biisissä Saaret ovat alkaneet kiehtoa minua.

”Ajattelen, että ihmisen sisäiset ajatukset eivät ole sanoja tai kuvia, vaan joitakin oivalluksen tunteita. Se on musta tosi mielenkiintoista. Miten ne voi jakaa sanojen ja musiikin muodossa, tai haastattelujen?”

Viimeisimmän vuoden aikana median kiinnostus on keskittynyt, enemmän kuin koskaan ennen, henkilöön Pyhimyksen musiikin takana. Pyhimys hyödyntää tilanteen julkaisemalla seuraavaksi levyn, jonka nimi on MIKKO.

Sosiaalisen median kanavillaan hän kertoo tulevasta levystään:

”En halua sanoa, että kyse olisi silti mistään henkilökohtaisemmasta albumista sinänsä, vaan enemmänkin itsereflektiosta sen kautta miten ihmiset heijastaa mulle mun omaa kuvaa niiden käsitysten kautta. Tää on tavallaan identiteettipoliittinen teko, eli haluan ottaa sen tarinan mun omaan hallintaan ja kertoa sen just niin vääristellen, kuin itse valitsen.”

Tammikuussa julkaistava MIKKO on Pyhimyksen seitsemäs soololevy. Edellinen, Tapa poika (2018), on myynyt tuplaplatinaa. Sen toinen single Jättiläinen oli vuoden 2018 striimatuin biisi.

Pyhimys on suositumpi ja työllistetympi kuin koskaan. Viime kesänä hän teki yhteensä puolensataa keikkaa soolona ja eri kokoonpanoissa (Saimaa, Teflon Brothers). Viime Emma-gaalasta Pyhimys roudasi työhuoneelleen 6 pystiä. Hän voitti kaikki sarjat, joissa oli ehdolla.

Kuoppala sai vuoden 2019 Juha Vainio -sanoittajapalkinnon ”kyvystä pukea ikuisuusaiheet ajankohtaiskuosiin ja ajankohtaisaiheet tarinoiksi, jotka tekevät yleisestä yksityistä ja päinvastoin”. Kuoppala tekee tekstejä, jotka jättävät kuulijalle ajattelun ja löytämisen vaivan ja vapauden, sanotaan palkitsemisperusteluissa.

Kuoppala aloitti uransa Pyhimyksenä julkaisemalla omakustanteita. Ensimmäisen nimi oli Poikkeustapaus, koska soolohomman piti olla vain harha-askel.

”Heikki ja Voli meni inttiin, ja aloin tekee soololevyä ikään kuin itselleni. Silloin syntyi Pyhimys-hahmo”, Kuoppala kertoo.

Heikki Kuula ja Voli ovat Kuoppalan nuoruudenystäviä, joiden kanssa hän teki ensimmäisiä räppikokeilujaan Helsingin Malminkartanossa vuosituhannen vaihteessa. Äkkiväärää bilepoppia tekevän Teflon Brothersin kolmikko perusti vuonna 2006.

Kuoppala kertoo, että Pyhimyksen omin tapa kirjoittaa hahmottui jo ensimmäisillä soolojulkaisuilla.

”Omasta mielestäni en ollut silloin yhtään naiivi, ja pateettisissa teksteissä oli jo silloin muka ironiaakin. On ne ekat jutut silti hävettävää kuunneltavaa.”

Pyhimyksen soolotuotantojen tekstit ovat omakohtaisia ja pohdiskelevia, ja niistä puuttuu räpille tyypillinen vakuuttelu omasta paremmuudesta.

”Mulle ei oo ikinä ollut tärkeää vertailla tekemisiäni muihin. Jos vertaan niin teen sen siksi, että erottuisin”, Kuoppala sanoo.

”En muutenkaan allekirjoita hiphopin konventioita. Kuten sitä, että misogyyninen naiskuva on ok, koska se on ’vain bilejuttu’. Miks ylipäätään mitään arvoja pitää yhdistää johonkin tiettyyn ilmaisutapaan?”

”Mun musiikissani minä-hahmo, nimestään huolimatta tai juuri kontrastina sille, ei ole hyvis vaan pahis. Koska mua on aina kiinnostanut, miksi ihminen toimii itsekkäästi.”

Ihmisen kaksijakoisuus on Kuoppalan loputtoman mielenkiinnon kohde. Hän tutkii sitä tekstiensä kautta.

”Mun musiikissani minä-hahmo, nimestään huolimatta tai juuri kontrastina sille, ei ole hyvis vaan pahis. Koska mua on aina kiinnostanut, miksi ihminen toimii itsekkäästi”, Kuoppala kertoo.

”Välillä mun teoria on, että on erilaisia aivojen kerrostumia. On se mantelitumake, joka on sellainen eläinaivo. Ja sen päällä on sosiaalinen aivo, joka yrittää selittää niitä haluja pyrkimyksiä, jotka on tiedostamattomia ja eläimellisiä. Tai sitten on liskoaivo, nisäkäsaivo ja kolmantena tasona ihmisaivo.”

”Toisaalta pohdintani saattavat olla eettisiä: onko hyvää ja pahaa olemassa, vai onko kyseessä vain sosiaalinen rakenne? Nämä on mun loputtoman mielenkiinnon kohteita, ja sen takia en ole tyytynyt siihen, että teen yhden levyn ja sitten kaikki on sanottu. Tosin melkein kaikilla Pyhimys-levyillä sanon, että nyt kaikki on sanottu. Se kuuluu brändiin.”

”Mä uskon, että ihminen on myös ne puolet, joita se ei aktiivisesti toteuta. Kuten Stephen King on sanonut, että hänen kirjojensa pahimmatkin pahikset kertovat hänestä itsestään, niin myös kaikki Pyhimyksessä on minua. Mutta en voisi elää itseni kanssa jos toteuttaisin tosielämässä kaikki ne asiat, joita toteutan levyillä”, Kuoppala sanoo.

”Mulla on enemmän ideoita ja muistiin kirjoitettuja havaintoja kuin aikaa kirjoittaa ne teksteiksi.”

Lyyrikkona Kuoppala on tuottelias. Vaikka hän onkin sitä mieltä, että kaikki aiheet on käytetty ja oivallukset oivallettu, löytyy sanottavaa aina.

”Mulla on enemmän ideoita ja muistiin kirjoitettuja havaintoja kuin aikaa kirjoittaa ne teksteiksi.”

Vielä aikaakin vähemmän Kuoppalalla on henkistä energiaa. Tietokoneen avaaminen ahdistaa. Voi mennä viikko ennen kuin hän saa kuunneltua kolmen minuutin demon.

Sitten kun Kuoppala ryhtyy toimeen, teksti syntyy usein yhdeltä istumalta ja jälki on liki valmista.

”Oon ihan alusta asti kirjoittanut ajatellen, että teksti pitää saada nopeesti valmiiksi. Jälkikäteen viilaan pois epäloogisuudet, joita tekstiin jää kirjoitus-flowssa”, Kuoppala kertoo.

”Yleensä olen tosi järjestelmällinen, mutta sanoittajana impressionisti. Kymmenen viime vuoden aikana itseluottamus on kasvanut niin, että uskon tekstin olevan hyvä jos se kuulostaa ja tuntuu hyvältä.”

Sanoitusten ei tarvitse kestää lähempää teknistä tarkastelua; tavujen laskemista ja riimikaavojen ratkomista.

”Cheek puhuu Palefacen 13 kertaa kovempi -kirjassa siitä, kuinka orjallisen tarkka hän on riimien kanssa. Mä oon ihan päinvastainen. Saatan rimmata kaksi kertaa samassa biisissä minä ja sinä, mikä on riimiteknisesti erittäin köyhää.”

”Oon ennemminkin puhuja tai luennoitsija kuin räppäri. Mä ajattelen aina sitä, miten kuulija kuulee lauseen.”

Kun Pyhimys tulkitsee tekstejään, hän keskittyy eri asioihin kuin räpissä ”pitäisi”. Olennaisinta ei ole se, että tavut osuvat iskuille vaan se, miten teksti tulee ulos mahdollisimman luontevasti.

”Toki yritän tehdä musaa mukailevia rytmityksiä, mutta se ei ole ikinä prioriteetti”, Kuoppala sanoo.

”Oon ennemminkin puhuja tai luennoitsija kuin räppäri. Mä ajattelen aina sitä, miten kuulija kuulee lauseen. Mietin, mitä asioita painotan ja sitä, kuinka pitkiä pitkät tavut on ja miten tauotan lauseita. Se on hienosäätöä, ja jopa snare-saundin vaihtaminen voi johtaa siihen, että mun pitää räpätä uudestaan, kun teksti ei enää osukaan biisiin samalla tavalla.”

Juha Vainio -palkinnon perusteluissa sanotaan: Pyhimyksen suosio on kyseenalaistanut käsityksen, että hitissä tekstin pitää olla helppo ja aueta ensikuulemalta. Kuoppala tekee monitulkintaisia lyriikoita, joita kuulija joutuu miettimään ja analysoimaan.

”Mun tekstien punainen lanka ei ole kronologinen. Teksteistä saattaa puuttua pari riviä välistä, ja kuulijan pitää itse täyttää ne tyhjät kohdat. Se, ettei asiaa kerrota kuin lastenkirjassa, aktivoi mieltä”, Kuoppala sanoo.

”Kuten Asa on sanonut: proosa menee eteenpäin, mut biisi menee ympäri, ympäri ja ympäri. Joka kerta kun tullaan kertsiin, pitää olla uusi motiivi tulla siihen samaan toistoon. Niin, että kertsin sisältö on tietyllä tapaa eri, vaikka se onkin sama. Nämä havainnot tekee leikistä mielenkiintoista.”

Kuoppala pyrkii siihen, että sanoitukset koskettaisivat ja olisivat muutakin kuin rytmistä hölinää.

”Hyvä lyriikka voi toki olla myös sitä, että poimii hyvän lainin ja laittaa sen oikeaan paikkaan. Vaikka olenkin Tefloneissa yrittänyt tehdä iskusävelmiä, niin se ei ole ihan mun ominta aluetta.”

Pyhimyksen soololevyillä tapaa olla kantava teema. Pyhimys & Saimaa -albumin (Olisinpa täällä 2019) sanoitusten lähtöajatus oli: Entä jos Pekka Streng olisi ollut räppäri?  Streng oli muusikko ja lauluntekijä, joka menehtyi syöpään 26-vuotiaana.

Tekstien tematiikka käsittelee kuolemaa elämän väistämättömänä osana sekä rakkauden vaikeutta.

”Ajattelen siinä, että jos äkkiä pitäisi purkaa osiin onnen lähde, niin se olisi rakkaus. Elämä on rajallista, eikä rakkaus koskaan ole täydellistä”, pohtii Kuoppala.

”On romanttista rakastua ensisilmäyksellä, mutta entä jos rakastuukin viimeisellä? Jos viimeinen kokemus on rakastuminen, onko se tragedia? Vai olisiko hienoin tapa mennä se, että saa rakastumisen kokemuksen ja kuolee siihen ilman, että se rakkaus koskaan toteutuu?”

Tapa poika -albumilla on isä-poika-teema. Kuoppala sanoo, ettei albumi kerro hänestä, vaan on ennemminkin sukupolvikokemus.

Jättiläinen-biisin kertosäkeistön Kuoppala sanoitti Heikki Salon kanssa. Hän halusi biisin asioita, joita ei itse kirjoittaisi.

”Yksinään me täällä ryömitään, on mun laini ja seuraava: Ei jäätävä tuuli laula meille, se laulaa lähteneille, on Heikin. Noissa vaihtuu sivellin hyvällä tavalla. Lauseet sopii mun mielestä tosi hyvin yhteen.”

”Heikki myös kommentoi mun räppiosuuksia tyyliin: tossa on liikaa toistoa, tota mä en ymmärrä. Sain tavallaan vertaistukea ja ihmisen, joka katsoo tekstiä eri kulmasta, mikä oli tarkoituskin. Se homma meni maaliin.”

”Mä koen, että ollaan sekä tekstillisesti että tuotannollisesti poikkeuksellisen kevyen musiikin ympäröimiä, vaikka raskassävytteiset biisit voivat olla tosi voimaannuttavia.”

Mikko Kuoppala on ollut yrittäjä koko musiikkiuransa ajan. Se on hänelle luontevaa. Vuodesta 2013 hän on hoitanut yrityksensä kautta myös Johanna Kustannuksen tuotantopäällikön hommia ja ollut myös joidenkin Universalin artistien A&R. Kokemus on antanut hänelle taitoa ja työkaluja Pyhimyksen soolouran kehittämiseen.

”Mun artistitie on vaatinut sen, että oon ollut A&R. Oon oppinut paljon Rikulta (Mattila), ja oon oppinut paljon artisteilta”, Kuoppala sanoo.

”Tosi pieni osa julkaisuista menee maaliin. Siitä ei pidä ottaa itseensä. Pitää laittaa uutta spagettia pyssyyn ja katsoa, tarttuuko se seinään. Musiikkibisnes on peliä, jossa pitää olla suunnitelmallinen.”

Pyhimyksen valtti on lohduttomuus.

”Mä koen, että ollaan sekä tekstillisesti että tuotannollisesti poikkeuksellisen kevyen musiikin ympäröimiä, vaikka raskassävytteiset biisit voivat olla tosi voimaannuttavia.”

 

Artikkelissa mainitut biisit
Pyhimys: Jättiläinen, san. Väinö Wallenius, Riku Mattila, san. Mikko Kuoppala, Heikki Salo
Pyhimys & Saimaa: Saaret ovat alkaneet kiehtoa minua,  säv. Eppu Kosonen, Matti Mikkola, san. Mikko Kuoppala

Musiikintekijä on Vuoden laatulehti 2019

Julkaistu

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry palkitsi Musiikintekijä-lehden kirjamessuilla lauantaina. Vuoden laatulehti -palkinto myönnettiin 14. kerran.

Tämän vuoden laatulehtivoittajan valitsi kirjailija ja toimittaja Matti Rönkä, joka kuvailee voittajalehden olevan korkealaatuista ammattityötä.

“Jutut olivat kiinnostavia, kuvitus journalistinen, paperi miellyttävä, taitto selkeä ja rakenne mukavasti osastoitu”, Rönkä toteaa.

”Olen äärimmäisen otettu tästä yhdistyksen lehdelle suodusta huomionosoituksesta”, kommentoi Musiikintekijän päätoimittaja Sanna Korkee.

”Musiikintekijä-lehden ydintiimiin kanssani kuuluvat Musiikintekijöiden viestintäpäällikkö Nina Lith ja graafikko Tuukka Lindqvist (Mogold Oy). Uudistimme lehden perin pohjin neljä vuotta sitten. Haluamme tehdä sisällöllisesti ajatuksia herättävää ja visuaalisesti rohkeaa printtiä. Kiitos tiimille. Olemme onnistuneet. Palkinto kuuluu myös osaavalle joukolle freelancer-toimittajia ja -valokuvaajia, jotka tuottavat lehteen sisältöä ammattitaidolla ja suurella sydämellä. Iso kiitos musiikintekijöille, jotka ovat vuosien varrella avanneet luovan työn erityispiirteitä, iloja ja haasteita lehden henkilöhaastatteluissa. Tämän lehden päähenkilöitä ovat myös sellaiset säveltäjät, sanoittajat ja sovittajat, jotka eivät ole esiintyviä taiteilijoita, vaan luovat laulajille laulettavaa ja muusikoille soitettavaa. Musiikilla on tekijänsä.”

Kilpailuun osallistui 53 Kultin noin 200 jäsenlehdestä.

Kultti ry:n Vuoden laatulehti -palkinto jaettiin nyt 14. kerran. Kilpailun tarkoitus on nostaa esiin laadukkaita kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtiä sekä muistuttaa niiden merkityksestä osana suomalaista yhteiskunnallista keskustelua. Voittajalle luovutettiin kunniakirja sekä palkinto, jota sponsoroi Kirjakauppa Rosebud.

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry on riippumattoman journalismin äänitorvi ja noin 200 Suomessa ilmestyvän lehden kattojärjestö. Kultti valvoo lehtien etuja sekä tarjoaa niille koulutusta ja markkinointiväyliä.

Säv. & San. – näin tehtiin Jäätelökesä ja Retki merenrantaan

Julkaistu

 Retki merenrantaan
Säv. ja san. Edu Kettunen
Ensilevytys: Edu Kettunen (1986)

Mystinen tarina perheen luontoretkestä antaa kuulijalle tilaa rakentaa oma tarinansa. Edu Kettunen teki biisin toiselle soololevylleen. Teksti sai mukautua sävellykseen, joka polveili ilman selviä rivijakoja, joten esimerkiksi ensimmäisestä lauseesta tuli laulutekstiksi harvinaisen pitkä.

“Poika syntyi maaliskuussa 1985 ja laulu vuoden jälkipuolella. Esikoisen myötä jotain valkeni elämästä. Havahtui sukupolvien ketjuun.

Asuimme Myllypurossa. Tämä ja Lentäjän poikatulivat lähekkäin. Ne on selvästi saman ajan biisejä. Tässä prosessi kesti ainakin pari kuukautta, kun taas Lentäjän pojassaelokuva Valiojoukko kolahti niin lujaa, että juoksin kotiin ja tein biisin kerralla.

Yleensä tein ensin sävellyksen ja niin myös tässä. Soittelin kitaraa, lauloin sianenglantia ja tallensin c-kasetille. Mutta tämä oli hyvin hankala tekstitettävä. Melodiassa ei ole selkeitä rivejä vaan se polveilee menemään.

Pitkin aamuöistä joenuomaa kulki perhe retkimuonaa repuissaan kohti merenrantaa pohtimaan kukin haaveitaan.

Yleensä annan sävellyksen ja rytmiikan elää tekstin ehdoilla, mutta tässä päätin jääräpäisesti pysyä juuri siinä sävellyksessä.

Tämä oli ensimmäisiä, jossa löysin omaa tapaa tehdä tekstiä. Tajusin esimerkiksi, että vapautumalla säännöllisestä riimikaavasta pystyy pelaamaan rytmiikan kanssa ja rivit saa elää omaa elämäänsä ilman miettimistä niiden alkua ja loppua.

Tuloksena oli alkuriimejä, sisäriimejä ja loppuriimejä, mutta epäsymmetrisesti miten sattuu. Eikä tehdessä tarvinnut miettiä, mikä oli milloinkin kyseessä. Sai tulla vaikka alkuriimi kohti/pohtimaan.

Luultavasti teksti lähti ekoista sanoista “pitkin aamuöistä joenuomaa”. Yleensä alan vain tehdä ja katson, mihin se johtaa. Ja vasta tehdessä päätän, mistä biisi kertoo.

Isä jäi puuksi merenrantaan, meren raivopäisen rantaan isä jähmettyi ja juuttui, kunnes tuuleksi muuttui.

Kun melodiassa tullaan toisen kerran kertsiin, teksti vaihtuu kokonaan. Se antaa tilaa tarinalle eikä sido käsiä sillä, että säkeistön tekstin pitää aina viedä kertsiin.

Mystistä fiilistä varmaan hain. Mua on aina viehättänyt kerronta, joka jättää asioita auki. Ja maaginen realismi kuten Gabriel Garcia Marquezin romaanissa Sadan vuoden yksinäisyys. Jo teininä kolahtivat Steely Dan ja Genesis. Myös Eagles ja David Bowie. Hectorin Herra Mirandos.

Olen myös pienestä asti ollut yksinolija ja rakentanut sen oman kuplan, jossa edelleen elelen. Ei niin, että mulla olisi lapsena ollut mielikuvitusystäviä, mutta kuitenkin. Toisaalta olin myös raivorealisti. Tajusin harmillisen aikaisin kaiken hyödyttömyyden. Jotain viisivuotiaana työntelin muoviautoa pihalla ja aloin miettiä, mitä tää leikkiminen oikein on, eihän tää johda mihinkään.

Laulun tarinalla ei ole suoraa todellisuuspohjaa. Oma isäni ei esimerkiksi ollut erityisen väsynyt mies. Ehkä laulun isässä on enemmän omaa maailmantuskaani.

Laulutekstin tarkoitus on, että kuulija saa tehdä niistä omat kuvansa ja tarinansa. Ketäpä minun asiani kiinnostaisivat.

Tuotin albumin itse ja sovitin biisit. Soittajien kädenjälkeä on mukana. Biisin loppu levyllä on täysi moka. Se haukkaa yhden tahdin tai kaksi tahtia, mutta siihen aikaan ei pystynyt editoimaan. Päätin, että olkoon sitten noin.

Teksti alkaa realistisilla kuvilla ja vasta loppupuolella tulee maagisempia. Maagiset kuvat vaativat, että niiden pitää olla vasten jotain tosi realistista. Muuten kaikki menee ihan kummalliseksi.

Ja ihmisen mielihän on sellainen, että eletään realistisessa maailmassa, mutta aika ufoja me mietitään.”

Jäätelökesä
Säv. ja sov. Sami Hurmerinta
San. Mikko Alatalo
Ensilevytys: Maarit (1978)

Suomalaisten kesäbiisien klassikko sai alkunsa Sami Hurmerinnan intuitiona syntyneestä sävellyksestä.

“Vaivattomasti se syntyi. Ensin tuli A-osan idea funk- ja soulhengessä. Sitten ajattelin, että B-osassa voisi olla pidempi kaari. B-osan melodia lähti päässä soimaan, ja biisi tuli viimeisteltyä lähes yhdellä istumalla.

Siinä oli jännää taikaa kuten biiseissä, jotka kuulee päässä. Melodia lähtee soimaan ja myös sointuharmonia. Se on hieno fiilis. Laskelmoinnissa taika häviäisi.

Ideat tulee kitaraa tai pianoa soitellessa tai lenkillä tai illalla, kun päässä alkaa äkkiä tapahtua. Siinä saavuttaa jonkin käsittämättömän yhteyden.

Demo äänitettiin kasetille. Soitin kitaraa ja Maarit lauloi diipadaapa-tavuilla.

Maaritin toisella albumilla oli ollut Juicelta useampi teksti. Atte Blom suositteli, että Mikko Alatalo on myös Tampereelta Juicen kavereita ja häntäkin kannattaisi kokeilla. Ja yhden käännöstekstin Mikko oli sitten jo tehnyt meidän Janus-bändin singlelle.

Sovituksessa mulla oli tarkka visio, että tapahtuu kasvua. Oli mahtavat soittajat. Roope Koistinen rummut, Harri Merilahti basso, Kari Kuusamo koskettimet. Pepe Willberg lauloi Maaritin kanssa taustaköörit. Ja tietenkin biisin kruunasi Maaritin upea ja sielukas tulkinta.

Varmaan alkuvuonna 1978 sävellys ja sanoitus syntyivät. Maikkarin Toivotaan toivotaan -ohjelmaan äitienpäiväksi pyydettiin meiltä pari biisiä. Tämä otettiin toiseksi ja tehtiin versio Maikkarin studiolla ja sitten levyn versio Takomo-studiolla. Tavallaan hyvä, että oli jo kertaalleen tehty.

Single ilmestyi kesäkuussa, albumi Siivet saanalkusyksystä. Levy-yhtiö oli Finnlevy.

Ei sitä osannut etukäteen arvata, mikä jää elämään. Tehtiin vain aina omasta mielestä mahdollisimman hyvää ja kestävää.”

Mikko Alatalo alkoi demon saatuaan miettiä tarinaksi, että on syksy ja kahden nuoren yhteinen kesä on ohi:

“Kun Rinteen Harrin kanssa oli tutkittu astrologiaa, niin sain ujutettua kuvan, jossa poika piirsi tähdistä santaan kartat erilaiset. Eli nämä henkilöt olivat erilaisia ja erosivat kesän mentyä.

Uima-altaiden tyhjentämisestä sain assosiaation lennettyäni jenkkeihin pari viikkoa aikaisemmin, ja New Yorkin uima-altaista osa oli kiinni.

Jossain vaiheessa tekstiä tehdessä aloin miettiä, mikä kuuluisi kesään. No jäätelö tietenkin! Ja makean vastakohdaksi iho suolainen. Jäätelön hetkellisyys kuten rakkauden. Että jäit jäätelökesään.

Juicen ja Harrin kanssa meillä oli harrastuksena tehdä uusia sanontoja, joita ei ollut suomen kielessä. Niitä sitten päätyi lauluihinkin kuten “tykkään sinut”, “joviaali ilmiö” ja “hasardihommia”. Jäätelökesä tuli samalla tekniikalla.

Kertsissä teksti vaihtuu. Se oli tahallinen rikos. Se mahdollisti loppua kohti uusia elementtejä ja uutta syvyyttä.

Tietenkään ei kerrota, mitä heille tapahtui. Siinä kesässä oli kaikki. Jos uudestaan tavattaisiin, se olisi jo jäähdyttelyä.

Tunteellinen poika edusti hippisukupolvea. Sama teema kuin Maaritille myöhemmin tekemässämme Hymypoika-biisissä, jossa patsaat kaadettiin. Siinä olin tehnyt tekstin ensin. Kun Sami lähetti tekstistä tietämättä sävellyksen, huomasin, että täähän istuu siihen.

Riimipari yksin / sykähdyksin on tärkeä. Eletään sykähdyksin sitä yhtä hetkeä. Se oli silloin uutta. Eikö sitä pitäisi leipää tienata ja perustaa perhettä eikä koko kesää huuhailla jonkun rokkarin kanssa?

Jälkeenpäin näitä voi analysoida. Tehdessä vain heittäytyy tunnelmaan.

Pispalassa työhuoneessa tein. Se oli tavallaan surullista aikaa, Love Recordsin kuoleman aikaa.

Sami teki hienon ja ajattoman sävellyksen. Maarit sisäisti upeasti ja sai siihen uskomattoman hehkun.”

Vältä tätä ansaa!

Julkaistu

Jos musiikintekijä tekee kustantajan kanssa house writer -sopimuksen, siinä sovitaan yhteistyöhön liittyvistä asioista ja velvollisuuksista sekä siitä, millä ehdoilla sopimuksessa määritellyt teokset tulevat kustannetuiksi. Tämä tarkoittaa muun muassa kustantajan jako-osuudesta sopimista sekä sitä, miten kauan jako-osuus kuuluu kustantajalle.

Sopimuksessa saatetaan myös sopia, että kustantaja maksaa tekijälle ennakkoa. Se on lainaa, jonka tekijä maksaa takaisin kustantajalle saamistaan tekijänoikeuskorvauksista sitten, kun niitä tulee. Usein tehdään sopimus, jolla tekijä valtuuttaa Teoston tilittämään kustantajalle suoraan tekijänoikeuskorvauksiaan niin kauan kuin ennakkovelkaa on jäljellä.

Järjestely pelittää hyvin niin kauan kuin tekijän teosten menekki on jatkuvaa ja tekijänoikeuskorvauksia tulee. Ongelma syntyy silloin, kun tekijä on nostanut ennakkoja, mutta tekijänoikeuskorvauksien virta syystä tai toisesta tyrehtyy.

On tullut esiin tilanteita, joissa tämä johtaa sosioekonomiseen ansaan. Kansaneläkelaitos Kela on hylännyt toimeentulotukihakemuksia, kun se tulkitsee musiikintekijän saavan tekijänoikeuskorvauksista tuloja itselleen. Tosiasiassa korvaukset siirtyvät suoraan Teostosta kustantajalle ennakkovelan lyhentämiseen.

Tilanne on tavallaan ymmärrettävä. Jos tekijä olisi ottanut lainan ja tehnyt lainan antaneen yhtiön tai pankin kanssa sopimuksen siitä, että hänen tekijänoikeuskorvauksensa lyhentävät suoraan lainaa, nämäkin korvaukset olisivat tekijän tuloa. Rahat on vain saatu etukäteen käyttöön. Tuloillahan lainaa lyhennetään.

Tekijänoikeuskorvaukset ovat Kelan näkökulmasta tuloja, vaikka ne menisivät suoraan kustantajalle ennakkojen kuittaamiseen.

Ennakkojen kanssa tulee olla kohtuullinen. Jos otat ennakkoja, ota vain sen verran, minkä varmasti pystyt kattamaan tekijänoikeuskorvauksillasi seuraavien parin vuoden sisällä. Arvioi huolellisesti tulevat tekijänoikeuskorvauksesi ja mielellään alakanttiin.

Tällä vältät sen, että jos tekijäurasi ei lähdekään odottamaasi nousuun tai jatku samalla vauhdilla kuin aiemmin, eivät tekijänoikeuskorvaukset, jotka menevät ennakkojen kuittaamiseen, estä sinua saamasta Kelalta toimeentulotukea.

Huomioithan, että ennakkovelka kustantajalle lyhenee tekijänoikeuskorvauksistasi aina vain nettosumman verran, eli sen summan verran, joka jää jäljelle verottajalle kuuluvan osuuden jälkeen.

Toinen tähän liittyvä hankala asia on, että TE-toimistot tulkitsevat sinut yrittäjäksi, jos olet saanut tekijänoikeuskorvauksia tai työkorvauksia ilman työsopimusta. Sinuun ei suhtauduta työttömänä työnhakijana.

Kustantajan kanssa tehty house writer -sopimus ei ole työsopimus, eikä musiikintekijällä ole työsuhdetta Teostoon, joten sinulla ei välttämättä ole työuraa takana työntekijänä. Olet kuitenkin saanut korvauksia – TE-toimiston näkökulmasta yrittäjänä.

Musiikintekijän työ on siis (ainakin toistaiseksi) lähtökohtaisesti yrittäjänä toimimista. Oman talouden hallinta nousee entistä tärkeämpään rooliin. Ongelmatilanteissa ole yhteydessä toimistoomme. Tiedossamme on myös, että päätöksestä valittaminen on kannattanut.

Kirjoittaja on Suomen Musiikintekijöiden toiminnanjohtaja.

Kohokohtia

Julkaistu

Onneksi on kesä! Kovalevylle kertyi kevätkaudella niin monenlaista, että on hyvä pysähtyä purkamaan tiedostoja ja poistamaan rönsyjä. Tai laittaa koho kellumaan ja toivoa, ettei vahingossakaan nykäise.

Kevään kohokohta oli 26. maaliskuuta: Sattumalta juuri Musiikintekijöiden päivänä EU-parlamentti äänesti tekijänoikeusdirektiivin hyväksymisen puolesta! Vuosikausien vääntö suurten kaupallisten nettialustojen vastuusta sopia tekijänoikeudellisen sisällön käytöstä tekijöiden kanssa saatiin päätökseen. Toki kysymys oli vain välikaronkasta, mutta tärkeä työvoitto koko luovalle alalle kuitenkin.

Direktiivin kansallinen toimeenpano on alkanut poikkeuksellisen julkisesti. OKM on jakanut direktiivin kuuteen osa-alueeseen, joista kaikista järjestetään työpajat. Musiikintekijöiden kannalta tärkeimmät ovat ”Alustojen vastuu sisällöstä” sekä ”Tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden suojaksi asetetut säännökset”. Työpajoista kertynyt materiaali on nähtävissä OKM:n sivuilla. Toivottavasti työpajakeskusteluilla on todellista merkitystä ja myös olemassa olevia parhaita käytäntöjä saadaan hyödynnettyä.

Työpajojen osallistujat ovat pääsääntöisesti järjestöjen ja firmojen lakimiehiä. Amatöörinä mietin, kuinka alan ulkopuolelta tuleva viisaus hyödyttäisi eri intressipiirejä tällaisessa ”aivomyrskyvaiheessa”.

Vapaata viisautta voisi olla vaikkapa tekoälytutkija Timo Honkelalla, joka ilahdutti meitä toukokuussa Tekoäly ja Musiikki-seminaarissa. Hän on lapsuudestaan saakka pohtinut ihmisten taipumusta ymmärtää toisiaan väärin ja laatinut Rauhankoneen, jota kutsuu testamentikseen. Sen mukaan tekoäly tulee vielä auttamaan oikeudenmukaisemman maailman luomisessa.

Lohdullinen oli Honkelan näkemys, että vaikka koneet oppivat pian jopa intuitiivisiksi, meidän luovaa panostamme tarvitaan silti enemmän kuin koskaan. Oppiva konekin on aina ihmisen tekemä.

Valta vaihtui kevään vaaleissa. Pääministeri Antti Rinteen hallitus kirjasi ohjelmaansa ilahduttavan paljon meille musiikintekijöille tärkeitä tavoitteita. Selvitetään keinoja yrittäjien sosiaali- ja eläketurvan parantamiseen sekä eri tulomuotojen toimivaan yhteensovittamiseen, päivitetään hyvitysjärjestelmää, korostetaan Ylen riippumattomuutta ja roolia kotimaisen kulttuuriperinnön vaalijana.

Onnea ja rohkeutta toivotan kulttuuriministeri Annika Saarikolle ja häntä äitiyslomittavalle Hanna Kososelle. Uskon, että kiinnostusta, aikaa ja tahtoa rakentavaan keskusteluun kulttuurikentän kanssa löytyy molemmilta.

Ilmastoasiat nousivat eduskunta- ja EU-vaalien ykkösasiaksi, ja hyvä niin. Nopeita ja merkittäviä muutoksia tarvitaan, niin meillä kuin muualla. Pieniä tekoja voimme tehdä kaikki.

Suomen Musiikintekijöiden hallitus on päättänyt, että yhdistyksen tilaisuuksissa nautitaan vain kasvisruokaa. Palaute päätöksestä on ollut voittopuolisesti positiivisia, kiitos siitä. Osallistuimme myös Teoston ja jäsenjärjestöjen hiilijalanjälkiselvitykseen. Yhdistyksen kasvihuonekaasupäästöt olivat 15,98t/v., ja Teoston 214,98t/v. Valtaosa päästöistä tulee matkustamisesta. Emme ole pahimpia saastuttajia, mutta tietoisuus oman toiminnan vaikutuksista johtaa muutoksiin, joilla on merkitystä.

Ja musiikkihan on päästötön, luonnonmukainen ja ehtymätön luonnonvara, jota on tarjolla jokaiseen makuun!

Kirjoittaja on Suomen Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtaja

Palautumisosaaminen on tärkeä taito

Julkaistu

Apua! Olenkohan ajautunut ADT-tilaan (attention deficit trait), jossa aivoni eivät toimi normaalisti? Muistini pätkii. Minulla on oravan keskittymiskyky ja usein poukkoilen asiasta toiseen.

Lisäksi minun on vaikea erotella työ- ja vapaa-aikaa. Tavallaan freelancer-elämä on ihanaa, enkä helpolla vaihtaisi sitä säännölliseen työaikaan. Mutta jotakin tolkkua tarvitsisin.

Vuorokausirytmini on omanlaisensa. Kirjoittelen juttujani illalla vaikka tiedän, että läppärin suljettuani en saa heti unta. Aamulla poden huonoa omaatuntoa siitä, etten ole heräämiskunnossa niin sanottuun ihmisten aikaan.

Musiikintekijöiden toukokuisen hyvinvointipäivän asiantuntijavieras oli aivotutkija, professori Minna Huotilainen. Hänen mukaansa se, onko ihminen aktiivisimmillaan aamulla vai illalla, on kirjoitettu geeneihin. Mikäli mahdollista, meidän tulisi kunnioittaa luontaista vuorokausirytmiämme.

Jos ihmisen flow-tila sattuu olemaan illalla, ei se mitään. Ennen nukkumaan menoa kannattaisi kuitenkin vielä puuhastella jotakin, joka ei liity töihin; täyttää vaikka tiskikonetta tai ristikkoa tai rapsutella koiraa. Näin aivot orientoituvat kohti unta, joka on niille tuiki tärkeää. Unen aikana aivot tallentavat uusia tietoja ja taitoja hermoverkkoon, vanhan tiedon rinnalle. Nukkuessamme aivomme säätelevät emootioita, eli työstävät pois epärelevantit, pienet harmin aiheet. Kasaantuva univaje voi aiheuttaa masennusta ja alakuloa.

Viiva työn imun ja työuupumuksen välillä on veteen piirretty, muistutti Huotilainen. Täysi panostus työhön ja työn kehittämiseen vaatii vastapainokseen hyviä palautumiskeinoja. Se, että uni, liikunta ja monipuolinen ravinto ovat aivoterveydelle tärkeitä, ei ole yllätys kenellekään. Mutta miten järjestää työ ja arki aivoystävälliseksi? Siinäpä se. Oman työn piirteitä tulisi pohtia myös aivojen näkökulmasta, ei vain tehokkuuden ja työergonomian.

Kirjoittaja on Musiikintekijä-lehden päätoimittaja