Alakotilan kalenteri on aina melkoisen täynnä. Eräällä toukokuun viikolla on ohjelmassa Alakotilan ja bluegrass-viulisti Ruthie Dornfeldin duolevyn miksausta Speedy Saarisen kanssa. On myös laulaja-sellisti Iiris Tarnasen levyn tuottamista, sekä Elias Frigårdin, Markus Räsäsen ja Timo Alakotilan levyn miksausta. Ynnä Senni Valtosen kantelekonsertti, johon Alakotila osallistuu tällä kertaa kuuntelijan roolissa.
Iltapuhteinaan Alakotila tekee sovituksia jousikvartetille ja Rönsy-yhtyeelle.
Työn alla on myös tilaussävellys. Tanskalainen kapellimestari Thomas Dausgaard on ideoinut teoksen 5th Symphony Prelude, jossa vuorottelevat aiheet Jean Sibeliuksen viidennestä sinfoniasta ja samankaltaiset kansanmusiikkiteemat. Alakotila säveltää yhdessä hänen kanssaan preludit Scottish Symphony Orchestralle. Mukana myös suomalaisia kansanmuusikoita. Preludien kantaesitys ja Sibeliuksen viidennen esitys on elokuussa Royal Albert Hallissa Lontoossa.
Samassa konsertissa viulisti Pekka Kuusisto esittää Sibeliuksen viulukonserton, jonka alkuun tulee preludi – samalla idealla.
”Sibelius tutki kansanmusiikkia ja otti siitä vaikutteita omaan musiikkinsa, joten oli hieno idea yhdistää sitä hänen sinfoniaansa ja konserttoonsa”, Alakotila innostuu.
Viikko sisältää myös opetustunteja Taideyliopistossa, Sibelius-Akatemiassa. Alakotila opettaa säveltämistä, sovittamista, improvisointia sekä vapaata säestystä ja jonkin verran pianon ja harmoonin soittoa.
Tuntiopettajan homma sopii hänelle hyvin, koska se antaa tilaa keskittyä opetukseen ja musisointiin, ei byrokratiaan.
”Opetus on mahtavaa. Siinä tutustuu nuoriin muusikoihin ja jos heillä on omia sävellyksiä, saattaa itsellä olla jotain annettavaa niihin ja niiden sovituksiin. Voin ehdottaa hätätilassa sinne omia kliseitäni”, Alakotila vitsailee.
”Oppilaiden kanssa syntyy usein myös yhteistyökuvioita. Ikäasia ei ole tullut vastaan. Musiikki yhdistää.”
Viikonloppuna pianisti-Alakotilalla onkin sitten pari keikkaa.
”Työssäni kaikkein parasta on monipuolisuus, epäsäännöllisyys ja vaihtelevuus. Selviän hommistani ottamalla päivän kerrallaan ja yhden asian kerrallaan. En ota työpöydälleni montaa asiaa samaan aikaan.”
Alakotila laskee, että hänen töistään on yleensä noin puolet palkatonta.
”Ja se on tässä mun genressä ihan ok.”
Kansanmusiikkikolahduksen Alakotila sai jo nuorena. Tarkalleen ottaen 13-vuotiaana, kun vuodelle 1972 osui kaksi merkittävää juttua: Säveltäjä ja viulistipelimanni Konsta Jylhä konsertoi Nurmijärvellä, ja muusikkoisä Toivo Alakotila tutustui Hattulan kansalaisopiston kautta kaustislaiseen mestaripelimanni Aarne Järvelään.
”Nämä asiat on vaikuttaneet suuntaa-antavasti elämääni.”
Kansanmusiikki siirtyi isältä pojalle, samalla tavoin kuin perinteinen tanssimusiikkikin. Isä soitti haitaria ja viulua, poika harmoonia, myöhemmin pianoa.
”Kansanmusiikki vei mukanaan heti. Ja vie edelleen. Se kokoaa yhteen eritasoiset soittajat, vanhat ja nuoret. Siinä yhdistyvät tunne ja soitollinen taituruus”, Alakotila pohtii mutta päätyy toteamaan, ettei oikeasti tiedä, miksi juuri kansanmusiikki kolahti.
”Siinä on jotain selittämätöntä, jonka ehkä haluankin pitää itselleni mysteerinä.”
Poikana Alakotila kävi klassisen pianon tunneilla ja opiskeli teoriaa. Teoriaopettaja Kari Pettinen kannusti opiskelemaan musiikista ammatin. Koska vapaa soittaminen ja improvisaatio kiinnostivat, tuntui parhaalta vaihtoehdolta sen aikainen Oulunkylän Pop & Jazz -opisto. Alakotila aloitti siellä pianonsoitto- ja teoriaopinnot 19-vuotiaana.
”En varsinaisesti tiennyt pop- ja jazzmusiikista paljoakaan silloin. Mutta pärjäsin teoria-aineissa ja pianonsoitossa.”
Kansanmusiikin rinnalle löytyi uusia mielenkiinnon kohteita ja musiikillisia vaikuttajia jazzin puolelta.
”Muusikko Risto Suurlalta kysyin, miten mä selviän tästä, kun kansanmusiikin tämmäys on niin erilaista kuin jazzin rytmiikka. Sain mielestäni hyvän ohjeen: Ajattele ne eri asioina äläkä sotke niitä keskenään. Älä siis opettele toista musiikkityyliä toisen kautta. Nykyään ne jossain muodossa jopa yhdistyvät mun työssä.”
”Sana fuusio kuvaa hyvin musiikillista tekemistäni”, Alakotila sanoo.
Deadline on Alakotilan suurin inspiraatio – ei välttämättä ”luonnossa käveleminen tai muu sellainen”.
Kun hän saa sävellystilauksen, on toimeksiannossa usein kerrottu, millaista halutaan. Varsin usein pyydetään teosta, jossa on kaikuja kansanmusiikista.
”Eniten vaikutteita otan kansanmusiikin soittotavasta ja rytmiikasta. Esimerkiksi jousituksissa käytän paljon iskualojen yli meneviä synkooppeja sekä aksentteja. Ja tietysti, kun päässä on paljon kansanmusiikkia, se vaikuttaa myös melodioihin.”
Deadline on Alakotilan suurin inspiraatio – ei välttämättä ”luonnossa käveleminen tai muu sellainen”.
”Menen työhuoneelle ja ryhdyn soittamaan. Melodioita ei juuri ole tullut päähän itsestään, ellei sitten ole jotain erityisen tunnepitoisia tapahtumia, kuten vaikka siskon tai äidin merkkipäivät tai isän muistotilaisuus.”
Luovuutta säveltäjänä ylläpitää se, että Alakotila on tavalla tai toisella koko ajan musiikin kanssa tekemisissä.
”Siinä vaiheessa kun miettii, että teenköhän nyt sadatta kertaa samaa kappaletta, on ehdottoman tärkeää saada vaikutteita. Niitä tulee yhtälailla oppilailta kuin kollegoilta. Käyn konserteissa ja kuuntelen musiikkia tilaisuuden tullen.”
Periodimainen säveltäminen sopii Alakotilalle. Palo sävellystyöhön kasvaa, kun työn alla ei ole jatkuvasti jotakin.
”Kun aloittaa säveltämisen tauon jälkeen, on ehkä jossain määrin unohtanut omat kliseensä ja saa aikaan uudenlaista.”
Piano, harmooni, lauluääni ja tietokone ovat Alakotilan keskeisimmät sävellystyökalut. Se, minkä niistä valitsee, vaikuttaa olennaisesti lopputulokseen. Joskus piano voi olla väärä valinta, mutta harmoonin äänenväri houkuttelee sävellyksen esiin. Joskus käy päinvastoin.
Vuoteen 2007 saakka Alakotila kirjoitti kaiken käsin. Sitten hän otti avuksi tietokoneen, ja tekeminen nopeutui huomattavasti. Tämä on johtanut siihen, että sävellystyön aloittaminen saattaa joskus viivästyä.
”Sitä kun tulee ajatelleeksi, että nopeestihan mä sen sitten teen. Mut ei se aina menekään niin. Kyllä kannattaisi laittaa talteen ne ideat, jotka tulee tuoreeltaan mieleen toimeksiannosta. En tykkää siitä, että työt viivästyy, mutta ikävä kyllä joskus on käynyt niin.”
Koska Alakotila on myös muusikko, ei sävellystyön yksinäisyys pääse riivaamaan. Joskus hän saattaa vetäytyä mökille säveltämään, vaikkapa viikoksi. Pidemmät sessiot luonnon helmassa eivät oikein sovi luonteelle.
”Olen aika rauhaton sielu.”
Alakotila innostuu helposti erilaisista projekteista. Hän onkin ollut yli kahdella sadalla levyllä taiteellisena tuottajana, muusikkona, säveltäjänä ja sovittajana. Viime vuonna hän teki keikkaa ja studiotyötä kaikkiaan ainakin 38 eri kokoonpanon kanssa.
”Tykkään tehdä töitä, mutta ihan tuollaista määrää hommia en aio enää ottaa. Meinasi tehdä tiukkaa, vaikka urheilenkin aika paljon kunnon ylläpitämiseksi”, hän naurahtaa.
Vuonna 2015 Timo Alakotila toteutti pitkään hautuneen ajatuksensa soololevyn säveltämisestä. Syntyi Timo Alakotila & Piano (2016). Se oli iso asia. Jännittäväkin.
”Olen keikoilla yleensä enimmäkseen säestäjän roolissa ja saan energiani kanssamuusikoilta. Yksin esiintyessä sellainen vuorovaikutus puuttuu. En mielestäni ole niin hyvä melodioiden soittaja. Kyllä ne onnistuvat, mutta mulla ei ole niihin sellaista rutiinia kuin vaikkapa viulisteilla.”
Ensimmäinen soolokeikka levyn tiimoilta oli Tokiossa maaliskuun alussa 2016. Samalla reissulla taittui maraton.
”Toki! Olen tyypillinen suomalainen”, tuumaa Alakotila kysyttäessä, onko hän joskus pohtinut uravalintaansa.
Yksi solmu tuli eteen, kun hän 15-vuotiaana aloitti klassisen pianon opinnot.
”Eräs opettajani sanoi, että ei kannata enää aloittaa, koska soittotekniikan pitäisi olla jo kunnossa tuossa iässä. Hän kannusti soittamaan vetopasuunaa. En tuntenut soitinta ollenkaan enkä tiennyt sen soittamisesta mitään. Onhan se toki ihan mahtava soitin, ja opettaja tarkoitti hyvää ajatellen, että esimerkiksi Sibelius-Akatemiaan olisi helpompi päästä sillä soittimella. Musta se tuntui ihan kauhealta. Piano tuntui jo silloin omalta. Meni monta viikkoa huonossa fiiliksessä. Tosin vuoden päästä opettaja myönsi olleensa väärässä.”
Vaikka ikä on tuonut itseluottamusta, on perisuomalaisesta itsetunnosta jotain jäljellä. Kehuja on vaikea uskoa ja lyttäävät arvostelut masentavat.
Myöhemmissä opinnoissa omat puutteet mietityttivät useinkin.
”Kaj Backlund oli teoria-, sävellys- ja sovitusopettajani Ogelissa. Hän sanoi kerran, ikään kuin sivulauseessa, että pitää verrata itseään vain itseensä ja omaan kehityskohtaansa, ei ikinä muihin. Se oli hyvä neuvo.”
Vaikka ikä on tuonut itseluottamusta, on perisuomalaisesta itsetunnosta jotain jäljellä. Kehuja on vaikea uskoa ja lyttäävät arvostelut masentavat.
”Ikävä kyllä ne laittavat ajattelemaan, sävellänkö jotain ihan… sotkua. Homma on jotenkin niin herkkää.”
Myös se, että keikka ei mene juuri niin kuten on harjoiteltu, saattaa harmittaa.
”Ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, huomasiko yleisö mitään. Asia vaan paisuu itselle kovin suureksi. Noissa tilanteissa oon sitten kääntänyt ajattelun niin, että en osaa muutakaan. Ja siksi mun vaan nyt pitää junnata tätä juttua”, Alakotila sanoo ja nauraa.
”Nykyään esiintyessä ajatusta johtaa ideologia: Nauti tilanteesta ja ota sopivasti myös riskejä tarpeen vaatiessa. Tämä ajattelutapa vapauttaa ja antaa hyvää energiaa.”
Alakotila täyttää heinäkuussa 60 vuotta. Paljon taidetta tehneellä säveltäjällä riittää tavoitteita.
”Sinfonia olisi kiva saada kasaan.”
Tulisiko siihen kansanmusiikkivaikutteita?
”No. Ehkä. Vai tuntuisiko se liian ”helpolta” ratkaisulta?”
Timo Alakotila (s. 1959) on uuden suomalaisen kansanmusiikin uranuurtaja: säveltäjä, sovittaja, tuottaja, muusikko ja pedagogi. Alakotilan sävellys- ja sovitustuotanto on laaja ja ylittää genrerajoja. Hän on kirjoittanut teoksia erilaisten kansanmusiikkikokoonpanojen lisäksi big bandeille, klassisille yhtyeille jousikvartetista sinfoniaorkesteriin ja erityylisille populäärimusiikkikokoonpanoille.
Alakotilan instrumentit ovat piano ja harmooni. Yhtyeitä: Maria Kalaniemi duo, JPP, Troka, Nordik Tree, Tango-orkesteri Unto, T for Three, Troka, Luna Nova, Taksi, Psalttamus, May Monday sekä useita duoja ja trioja.
Alakotilalle on myönnetty taiteilijaprofessorin arvonimi vuosille 2012–2016 ja kolme peräkkäistä valtion säveltaidetoimikunnan viisivuotisapurahaa (alkaen 2001).
