Kulttuuri- ja tapahtuma-alan Viimeinen sulku – ovet auki! -mielenilmaus 3.2.2022

Kulttuuri- ja tapahtuma-alan Viimeinen sulku – ovet auki! -mielenilmaus 3.2.2022

Koronarajoitukset ovat lamauttaneet yli 200 000 ihmistä työllistävän kulttuuri-, urheilu- ja tapahtumatoimialan. Sulku on kestänyt eri muodoissaan pian kaksi vuotta.  Alan toimijoiden ahdinko on syvä, eikä epätoivoa ja vaatimuksia ole ymmärretty. Kulttuuri- ja tapahtuma-alan toimijoilta on viety oikeus työntekoon ja elinkeinoon, kansalaisilta oikeus kulttuuriin ja kokoontumiseen. Rajoitustoimet ovat kajonneet perustuslaillisiin oikeuksiin. Siksi kokoonnumme vaatimaan, että meneillään oleva sulku on viimeinen ja että kulttuuritilat ja -tapahtumat avataan alojen kanssa yhteistyössä: heti.

Tapahtumassa luetaan alan vaatimukset: elinkeinonharjoittamisen oikeuksien palauttaminen, rajoituspolitiikan päätösten avoimuus, ennakoivuus sekä tietoperustaisuus, alojen yhdenvertainen kohtelu, alojen kuuntelu sekä riittävät koronatuet ja elvytysohjelma kulttuuri- ja tapahtuma-alalle pandemian jälkihoitoon. Lisäksi vaatimuksena on, ettei sairaanhoidon leikkauksia enää jatkossa maksateta kulttuuri- ja tapahtuma-alan toimijoilla, ja että lainsäädäntö uudistetaan tulevia epidemioita ennakoiden. 

Tärkeimpänä vaatimuksena on, että nyt koettava sulkutila on viimeinen ja tapahtuma-ala pääsee takaisin töihin ja yleisö tapahtumien ääreen.  

Jaettu suuttumus epätasa-arvoisesta kohtelusta ja huoli tulevasta on yhdistänyt poikkeuksellisella tavalla suomalaiset kulttuurin, urheilun ja tapahtuma-alan yritykset, yhdistykset, ryhmät ja muut toimijat pienimmistä suurimpiin laajaksi rintamaksi. Tapahtumassa kuullaan puheita ja esityksiä eri alojen edustajilta. Lavalle nousevat mm. Pauli Rautiainen, Reeta Vestman ja lauluyhtye Rajaton. Tapahtuman juontaa Paula Vesala.

Rinnakkaistapahtumia järjestetään eri puolilla Suomea päätapahtuman aikana sekä sen jälkeen. Sosiaalisessa mediassa mielenilmaukseen voi osallistua tunnistein #OvetAuki #ViimeinenSulku #OikeusTyöhön #200000ihmistä #MittaOnTäysi #OikeusKulttuuriin.

Mielenilmauksen järjestää Mitta on täysi -työryhmä.

 

Liite:
Kulttuuri- ja tapahtuma-alan vaatimukset

Musiikkiala: Musiikkitapahtumien rajoituksia on alettava purkaa välittömästi

MUSIIKKIALAN TOIMENPIDEVAATIMUS PÄÄTTÄJILLE – Musiikkitapahtumien rajoituksia on alettava purkaa välittömästi

1. MUSIIKKITAPAHTUMIEN RAJOITUKSIA PURETTAVA VÄLITTÖMÄSTI

Musiikkialaa ei saa enää rajoittaa tiukemmin kuin muuta yhteiskuntaa. Ei ole voitu osoittaa, että musiikkitapahtumien rajoituksilla olisi ollut merkittävää vaikutusta tartuntamääriin.

Musiikkitapahtumien rajoituksia on alettava purkaa välittömästi: asteittain ensin kaikenlaiset tapahtumatilat, joissa on mahdollista järjestää istumapaikat ja toimia terveysturvallisesti. Tällöin myös ravintolatoimintaa tulee voida jatkaa vähintään klo 23 asti. Helmikuun puoleen väliin mennessä rajoituksista on luovuttava kokonaan.

Jos koronapassin käyttöä jatketaan, sitä tulee käyttää ainoastaan välttämättömän ajan ja ainoastaan vaihtoehtona rajoituksille. THL:n riskipotentiaalitaulukkoa ei enää tule käyttää päätöksenteon tai rajoitusten perusteena. Riskiarvioiden on perustuttava tutkittuun tietoon ja läpinäkyvään dataan.

Jos rajoituksia tarvitaan uudelleen, niiden tulee olla tiukasti välttämättömyysperiaatteeseen perustuvia. Tällöin musiikkiala tarvitsee selkeät reunaehdot siitä, miten koronanhoidossa edetään ja millä perustein rajoitukset puretaan.

2. MENETYKSIIN SUHTEUTETTU TUKIMÄÄRÄ ON JAETTAVA NOPEASTI JA TARKOITUKSENMUKAISESTI

Musiikkialan tukia tulee jatkaa niin kauan kuin rajoitusten vaikutukset jatkuvat. Tukimekanismeja valmisteltaessa on hyödynnettävä alan omaa asiantuntemusta.

Tukien tulee olla riittäviä suhteessa menetyksiin ja ne tulee kohdentaa siten, että ne kattavat koko sen musiikkialan moninaisen kentän, joka on koronasta kärsinyt – ilman väliinputoajia.

3. SUOMALAINEN MUSIIKKIALA UUTEEN NOUSUUN!

Korona pysäytti vahvalla kasvu-uralla olleen musiikkialan kehityksen. Ala on ollut yksi eniten koronasta kärsineistä toimialoista, mutta sillä on edelleen valtava potentiaali nousta merkittäväksi työllistäjäksi ja kasvu- ja vientialaksi.

Päättäjien, puolueiden ja eri hallinnonalojen on sitouduttava – yhteistyössä musiikkialan kanssa  – rakentamaan pitkän aikavälin toimenpideohjelma. Sen tulee sisältää toimenpiteet, jolla turvataan perustoiminnan edellytykset, työllisyys, alan kehittyminen ja kansainvälinen kasvu. Ala on jo joulukuussa esittänyt ehdotuksen toimenpiteistä pääministerille. (linkki)

Helsingissä 25.1.2022

Music Finland
LiveFIN
Teosto
Gramex
Suomen Musiikkikustantajat
Muusikkojen liitto
Suomen Musiikintekijät
Suomen Säveltäjät
Musiikkituottajat – IFPI Finland
IndieCo
Musiikin edistämissäätiö MES
Music Managers Forum Finland
SOA – Suomen ohjelmatoimistot ja agentit
Suomen musiikkineuvosto
Suomen Jazzliitto

Oletko kiinnostunut hallitustyöskentelystä?

Kiinnostaako sinua hallitustyöskentely Suomen Musiikintekijöissä?

Suomen Musiikintekijöiden kevätkokouksessa suoritetaan hallitusvaali. Tänä vuonna käydään myös puheenjohtajavaali. Ilmoita kiinnostuksesi hallitustyöskentelyyn 31.1.2022 mennessä.

Suomen Musiikintekijöiden jäsenet päättävät äänestämällä hallituksen jäsenet. Hallitusjäsenen kausi on kaksivuotinen, ja sisältää kokouksia noin kerran kuussa (poislukien heinä/elokuu) sekä työskentelyä yhdistyksen toiminnan edistämiseksi. Kokouksista maksetaan palkkio. Lisätietoja hallitustyöskentelystä saat toiminnanjohtaja Aku Toivoselta: aku.toivonen@musiikintekijat.fi tai puh. 050 559 0025.

Vaalivaliokunta tekee ehdotuksen hallitusvaaliehdokkaista kevätkokoukselle

Suomen Musiikintekijöiden sääntöjen mukaisesti hallitus nimittää kevätkokousta edeltävän kalenterivuoden loppuun mennessä vaalivaliokunnan puheenjohtajan, joka kutsuu valiokuntaan kolme muuta jäsentä. Vaalivaliokunnan tehtävä on ehdottaa kevätkokoukselle ehdokkaita vapautuville hallituspaikoille. Ehdotus ei sido kevätkokousta. Vaalivaliokunnan jäsenten toimikausi päättyy kevätkokoukseen. Vaalivaliokunnan puheenjohtaja keväällä 2022 on Alpo Nummelin.

Ilmoita nyt vaalivaliokunnalle olevasi kiinnostunut ja käytettävissä hallitustyöskentelyyn. Voit myös ehdottaa jotain toista jäsentä vaalivaliokunnalle. Selvitä etukäteen ehdottamasi jäsenen suostumus hallitustyöskentelyyn. Kerro myös, oletko kiinnostunut puheenjohtajuudesta vai hallituksen jäsenyydestä, tai ehdotatko toista jäsentä hallituksen puheenjohtajaksi vai hallituksen jäseneksi. Jäsenistön ehdotukset eivät sido vaalivaliokuntaa.

Vaalivaliokunnan ehdotus tulee julkiseksi kevätkokouskutsun yhteydessä. Kutsussa on myös ohjeet hakeutumisesta hallitusvaaliehdokkaaksi vaalivaliokunnan ehdotuksen ulkopuolelta.

Oletko kiinnostunut Suomen Musiikintekijöiden hallitustyöskentelystä? Lähetä lomake tästä!

Ilmoita kiinnostuksestasi Georg Malmstén -säätiön hallitukseen

Kevätkokouksessa 2022 suoritetaan myös Georg Malmstén -säätiön hallitusvaali. Ilmoita kiinnostuksesi hallitustyöskentelyyn 31.1.2022 mennessä.

Huomioithan, että säätiön hallituksen jäsenet eivät voi hallitusaikanaan hakea apurahaa säätiöltä. Kokouksista maksetaan palkkio. Lisätietoja hallitustyöskentelystä saat toiminnanjohtaja Aku Toivoselta: aku.toivonen@musiikintekijat.fi tai puh. 050 559 0025.

Vaalivaliokunta tekee ehdotuksen Georg Malmstén -säätiön hallitusvaaliehdokkaista Suomen Musiikintekijöiden hallitukselle

Suomen Musiikintekijöiden sääntöjen mukaisesti hallitus nimittää kevätkokousta edeltävän kalenterivuoden loppuun mennessä vaalivaliokunnan puheenjohtajan, joka kutsuu valiokuntaan kolme muuta jäsentä. Vaalivaliokunnan tehtävä on esittää Suomen Musiikintekijöiden hallitukselle ehdotus Georg Malmstén -säätiön hallituksesta. Tämä ehdotus esitellään kevätkokouksessa Suomen Musiikintekijöiden hallituksen esityksenä. Ehdotus ei sido kevätkokousta. Vaalivaliokunnan jäsenten toimikausi päättyy kevätkokoukseen. Vaalivaliokunnan puheenjohtaja keväällä 2022 on Alpo Nummelin.

Ilmoita nyt vaalivaliokunnalle olevasi kiinnostunut ja käytettävissä Georg Malmstén -säätiön hallitustyöskentelyyn. Voit myös ehdottaa jotain toista jäsentä vaalivaliokunnalle. Selvitä etukäteen ehdottamasi jäsenen suostumus hallitustyöskentelyyn. Jäsenistön ehdotukset eivät sido vaalivaliokuntaa.

Esitys jäsenistä Georg Malmstén -säätiön hallitukseen tulee julkiseksi kevätkokouskutsun yhteydessä. Kutsussa on myös ohjeet hakeutumisesta hallitusvaaliehdokkaaksi Suomen Musiikintekijöiden hallituksen esityksen ulkopuolelta.

Oletko kiinnostunut Georg Malmstén -säätiön hallitustyöskentelystä? Lähetä lomake tästä!

Teoston uusi tilityssääntö tuli voimaan 1.1.2022

Teoston kaltaisessa yhteishallinnointiorganisaatiossa tilityssääntö on yksi keskeisimmistä asiakirjoista: se sisältää ne periaatteet, joiden mukaan teoksia koskevaa dataa käsitellään, tilityslaskenta tehdään ja joiden mukaan tilitykset lopulta jaetaan oikeudenomistajille.

Tilityssääntö on julkinen asiakirja, jonka hyväksyvät Teoston jäsenet jäsenkokouksessa.  Nyt voimaantullut tilityssääntö hyväksyttiin Teoston jäsenkokouksessa toukokuussa 2021 ja syksyn ajan sen käyttöönoton prosesseja on valmisteltu Teostossa sisäisesti.

Vuosina 2018 ─ 2021 käynnissä olleen tilityssäännön uudistusprojektin tavoitteena oli tehdä dokumentista entistä selkeämpi ja ymmärrettävämpi. Tilityssääntö kaipasi päivittämistä, koska mm. niin lainsäädäntö, valvonta kuin musiikkimarkkinatkin olivat muuttuneet viimeisen parinkymmenen vuoden aikana merkittävästi. Tänä päivänä teosten tekemiseen osallistuu entistä laajempi joukko oikeudenomistajia ja osuuksien jakaminen näiden kesken on entistä monisyisempää. Uudistusta valmisteltiin työryhmässä, jossa oli Teoston toimiston sekä sen jäsenjärjestöjen edustus.

Nyt käyttöön otetussa uudessa dokumentissa sääntelyä on päivitetty nykylainsäädännön mukaiseksi sekä tilitykseen liittyvää päätöksentekoa on selkeytetty: esimerkiksi Teoston toimitusjohtajan ja hallituksen päätösvastuut tilityksen suhteen on nyt kirjattu tarkemmin. Myös käytettyä terminologiaa on yhtenäistetty ja tilityssääntöön on liitetty erillinen sanasto, jonka toivotaan lisäävän dokumentin ymmärrettävyyttä. Lisäksi on poistettu joitakin vanhentuneita käytäntöjä sekä kirjattu ylös uusia, jo käytännön toiminnassa vakiintuneita käytäntöjä. Uudella tilityssäännöllä ei ole takautuvia vaikutuksia vaan se koskee tilityksiä ja toimia, jotka tehdään sen voimaantulon jälkeen.

Muutos aikaisempaan käytäntöön on sovitusosuuksiin liittyvä menettely. Uudessa tilityssäännössä sovitusosuuksien kriteerit on kirjattu vastaamaan tarkemmin jo aiemmin voimassa olleita määräyksiä. Tilityssäännössä tarkennetaan kohtaa, jonka mukaan sovittajan osuus ei voi olla suurempi kuin kuudesosa koko teokselle tilitettävistä korvauksista (16,67 %). Aikaisemmin sovittajan osuus on voitu teosilmoitusta tehtäessä ilmoittaa tätä suuremmaksi. Nyt tästä menettelystä luovutaan siten, että sovittajalle ei voi enää antaa teoksen ensirekisteröinnissä tätä suurempaa osuutta. Mikäli tätä suurempi osuus halutaan antaa, on henkilö merkittävä säveltäjäksi. Uusi menettely tulee käyttöön Teoston verkkopalveluissa 11.1. alkaen.

Poikkeuksena tästä ovat olemassa olevien teosten uudet versiot, joissa sovittajan luovan panoksen voidaan katsoa olevan tavanomaista merkittävämpi.  Tällöin säveltäjällä – kustannettujen teosten osalta yhdessä kustantajan kanssa – on mahdollisuus hakea Teoston ohjelmistotoimikunnalta sovittajalle tavanomaista korkeampaa jako-osuutta, joka voi olla enintään 33,33 % koko teokselle tilitettävistä korvauksista.

Tilityssäännöstä ja sen menettelyistä kerätään palautetta kevään 2022 aikana toiminnan kehittämistä silmällä pitäen.

Uuteen tilityssääntöön voit perehtyä osoitteessa teosto.fi/tilityssaanto

Tutustu Suomen Musiikintekijöiden Neuvonta-sivuilla Teoston tilityssääntö -ohjeisiin

Pääministerikin kuulee meitä

Pääministeri Sanna Marin kutsui musiikkialan edustajia vierailulle Kesärantaan marraskuun lopulla. Tällä kerralla kutsuttuina oli nimenomaan organisaatioiden edustajia, ei taiteilijoita. Kutsussa mainittiin tapaamisen aiheiksi musiikkialan kasvun edellytykset ja haasteet.

Tämä oli minulle ensimmäinen kerta, kun olin kutsuttuna pääministerin vieraaksi musiikintekijöiden edustajana. Pidän kutsun saamista erittäin hyvänä merkkinä musiikkialan yhtenäisen voiman löytymisestä.

Tapaaminen oli tehokas. Kahvittelun merkeissä kukin musiikkialan edustaja esitteli sovitusti oman osuutensa aiheesta. Minun osuuteni oli kertoa tekijänoikeuskorvausten ja työttömyysturvan yhteensovittamiseen liittyvästä ongelmasta, joka on yksi sosiaaliturvan monista epäkohdista.

Tekijänoikeuskorvaukset eivät kerrytä työttömyysturvaa, mutta leikkaavat maksukuukauden työttömyyspäivärahaa sekä muita etuuksia, muun muassa asumistukea ja vanhempainpäivärahaa. Tilanne olisi ratkaistavissa valtioneuvoston työttömyysetuutta koskevan asetuksen muuttamisella.

Tapaamisessa esitettiin myös toinen sosiaali- ja eläketurva-aihe: työsuhteen ja yrittäjätoiminnan rajanvedon yhtenäistämisen tarve. Tällä hetkellä yrittäjätoiminnaksi katsotaan kaikki ei-työsuhteessa tehty työ.

Kerroimme lisäksi, että TE-viranomaisilla on puutteellinen asiantuntemus luovien alojen työllistymismuodoista. Monet freelancerit on tulkittu yrittäjiksi sen perusteella, että he ovat kertoneet tekevänsä freelance-työtä tai heillä on ollut lisäksi muutamia toimeksiantoja.

Kerroimme musiikkialan näkemyksenä, että alan elpymisen ja kasvun edellytyksiä ovat alan itsensä valmistelema kulttuuripolitiikka sekä poikkihallinnolliset toimenpiteet. Korona-ajan jälkeinen kasvu kaipaa työn tukemista kaikilla mahdollisilla tavoilla. Tarvitaan ennakoitavuutta sekä näkymää tulevaisuuteen.

Totesimme, että musiikkialan elinkeinopoliittinen merkittävyys on nostettava sen kulttuurisen arvon rinnalle. Musiikkiala tulee tunnistaa ja tunnustaa elinkeinona, jonka ekosysteemiin kuuluu myös merkittävää liiketoimintaa.

Pääministeri Sanna Marin myönsi, että häntä huolestuttaa kulttuuribudjetin tulevaisuus. Leikkaamisilta tuskin vältytään. Hän suhtautui positiivisesti esittämäämme ehdotukseen musiikkialan yhteistyönä valmisteltavasta toimenpideohjelmasta. Sen tavoite on ratkaista musiikkialan usealle hallinnonalalle osuvia haasteita.

Lopuksi keskustelimme tekijänoikeuslain uudistuksen hallituksen esityksen luonnoksesta. Kuten jo kaikkien musiikkialan toimijoiden lausunnoissa on todettu, totesimme nytkin, että esitys tulee palauttaa valmisteluun. Marinin erityisavustaja Pirita Ruokonen sanoikin, että tämä viesti on lausunnoista osattu tulkita, ja että asiaan suhtaudutaan vakavasti. Uudistuksen on tarkoitus vahvistaa oikeudenhaltijoiden asemaa, ei heikentää sitä.

Tarjosimme esille nostamiimme ongelmiin samalla selkeitä ratkaisuja. Nähtäväksi jää, miten tämä hallitus saa mahdutettua niiden toteuttamisen tulevaan työhönsä. Joka tapauksessa Sanna Marin ja Pirita Ruokonen kuuntelivat meitä hyvin tarkkaavaisesti ja kommentoivat sekä tekivät tarkentavia kysymyksiä keskustelun aikana.

Kiitos kutsusta pääministerille. Tällaisia tapaamisia tarvitaan. Kiitos myös Music Finlandin toiminnanjohtaja Kaisa Rönkölle. Hän on osoittanut poliittisille päättäjille, että koko musiikkiala ja sen asiantuntemus on kuin onkin kerralla tavoitettavissa.

Aku Toivonen
Kirjoittaja on Suomen Musiikintekijöiden toiminnanjohtaja.

Vesa Vierikon Harry Potterit

Nyt kuulkaas ihmiset vahva suositus: ottakaa haltuun Vesa Vierikon Harry Potter -kirjat. Äänikirjoina löytyy kaikki osat. Itse olen kuunnellut kuin noiduttuna kaksi ensimmäistä eli Viisasten kiven ja Salaisuuksien kammion. Aion jatkaa nautintoa joulunpyhinä. Vielä on jäljellä viisi osaa. Aah!

Vesa Vierikko on rakastettu näyttelijä, jonka huikea matka suomalaisen television ja elokuvan parissa alkoi 1980-luvulla. Vierikko osaa koskettaa ja viihdyttää. Harry Pottereissa hän toteuttaa monia puoliaan, ollen yhtä aikaa herkkä ja vahva tulkitsija. Potterit lukuisine hahmoineen sopivat hänelle kuin jänis hattuun.

Potter-sarjan kolmas osa, jota nyt aloittelen, on saanut käyttämässäni äänikirjapalvelussa 3481 kuuntelija-arviota. Sen arvosana asteikolla 1–5 on 4,8.

”Paras Potter-kirjoista ja -elokuvista”, hehkuttaa eräs.

Alkuperäisten Jaana Kapari-Jattan suomentamien kirjojen kannet on kuvittanut Mika Launis. Vierikon Potterit on äänitetty Silencio-studiolla, jonka toimisto sijaitsee Lönnrotinkadulla Helsingissä. Kustantamo on Pottermore Publishing.

Eräänä äänityspäivänä Vierikko oli pukeutunut tummanharmaaseen neuleeseen, jonka kaula-aukosta pilkisteli keltainen paita(pusero?). Kuva tilanteesta löytyy osoitteesta yle.fi ja sen on ottanut Juha Heikanen. Kuvassa pöydällä on raidallinen lierihattu, joka lienee Vierikon oma.

Let’s kuunnellaan!

Ai niin, aivan: Harry Potterit on kirjoittanut J.K. Rowling.

P.S. Myös musiikilla on tekijänsä.

Sanna Korkee
Kirjoittaja on Musiikintekijä-lehden päätoimittaja.

Sanoittaja Absurdistanissa

Olen yhdeltä ammatiltani sanoittaja. Syksyn ja alkutalven aikana olen sanoittanut enimmäkseen musiikintekijöiden ja muiden luovien ihmisten järkytystä, epäuskoisuutta, hämmennystä, raivoa, varovaista toivoa. Aivan kuin olisin välillä vaeltanut pimeässä Absurdistanissa. Ei ole mikään lomakeskus tämä Absurdistan, ei.

Ensin saimme tietää kulttuuribudjettiin suunnitelluista leikkauksista, kun rahapelituotot hupenevat. Leikkaukset olisivat iskeneet juuri koronan kurittamiin freelancereihin sekä heikentäneet musiikin ja koko luovan alan monimuotoisuutta, kansainvälistä kilpailukykyä sekä vähentäneet kansalaisten mahdollisuuksia moniin matalan kynnyksen kulttuuripalveluihin. Leikkausuhka ei valitettavasti kokonaan poistunut, joten sanoitustyötä riittää tuleville vuosille.

Lokakuussa vetäistiin sitten matto alta oikein kunnolla, kun EU:n tekijänoikeusdirektiivin (DSM) kansallisen toimeenpanon esitysluonnos tuli viimein lausuntokierrokselle. Esitys hämmästytti ja kummastutti luovien alojen toimijoita.

Suomen lakiluonnos on hätkähdyttävästi ristiriidassa direktiivin ja EU-maiden enemmistön siitä tekemän tulkinnan kanssa. Monin paikoin se jopa huonontaisi tekijöiden ja oikeudenhaltijoiden asemaa. Ja lainsäädännön yhtenäistämisen sijaan meille suomalaisille olisi luvassa muusta Euroopasta poikkeavia käytäntöjä.

Suomen esitys jättää direktiivin vastaisesti määrittelemättä, että verkkosisällönjakopalvelut välittävät tekijänoikeudella suojattua sisältöä yleisölle. Näin jää myös epäselväksi alustojen vastuu hankkia oikeudenhaltijoilta lupa sisältöjen jakamiseen.

Jännittäviä ansojakin sinne on viritelty, esimerkiksi korvausvastuu oikeudenhaltijalle väärästä poistopyynnöstä. Direktiivi ei tuollaista sisällä. Ja jos ladattu sisältö ei ”vastaa täysin” poistettavaksi vaadittua teosta, niin esto ei ole mahdollinen. Eli lyriikkavideo musan yhteyteen, niin automaattinen esto vältetään. Muitakin vesitysesityksiä löytyy.

Asianmukaisten ja oikeasuhtaisten korvausten varmistaminen, läpinäkyvä tiedonsaanti oikeuksien käytöstä tai kollektiivinen sopiminen eivät esityksessä direktiivin mukaisesti toteudu. Niin kuin ei matalan kynnyksen riitojenratkaisumekanismikaan.

Tiivistimme tekijän kannalta keskeisiä ongelmia kirjailija Juha Itkosen kanssa Hesarin Vieraskynä-palstalla 24.11.

Teoston lakiasiainjohtaja Antti Härmänmaa avaa blogissaan todella ansiokkaasti sen, mitä outouksia esittelijä on artikla 17:n sisään leiponut.

Moni muukin on ollut saman sanoitustyön touhussa. Lyhty, Tekijäfoorumi, Mitta on täysi -yhteisö ja järjestöt ovat tehneet ongelmia näkyviksi. Eri painotuksia, mutta yhteinen huoli: tämänhän piti yhtenäistää EU:n sisäistä lainsäädäntöä ja turvata tekijöiden ja oikeudenhaltijoiden asema digimarkkinoilla!

Olen kiitollinen useasta tapaamisesta mm. kulttuuriministeri Antti Kurvisen kanssa. Olen kiitollinen kaikille niille poliittisille päättäjille, jotka ovat vastanneet viesteihini. He ovat nostaneet minut takaisin matolle ja antavat toivoa, että direktiivin merkitys meille tekijöille, kulttuurialan yrityksille ja koko luovalle alalle on ymmärretty. Ja että tekijän oikeuksilla ei lattiaa saa pyyhkiä!

Monissa ministerin ja ministeriön kommenteissa on toistunut huoli siitä, että kiire on, olemme nyt jo myöhässä annetusta aikataulusta. Hosumalla ei kuitenkaan synny mitään hyvää, ei lainsäädäntöäkään.

Vuoden lopulla uutisoitiin, että uusi tekijänoikeuslain luonnos siirtyy eduskunnan käsiteltäväksi vasta vuoden 2022 puolella. Hyvä niin. Toivottavasti myös lausuntokierros toteutetaan uudestaan.

Päätän raporttini Absurdistanista tähän. Uusi vuosi tuokoon minut sellaiseen Suomeen, joka on oikeudenmukaisuuden, tekijöiden ja kulttuurin puolella!

Kaija Kärkinen
Kirjoittaja on Suomen Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtaja sekä laulaja, sanoittaja ja näyttelijä.

 

Freelancer vanhempainvapaalla

Kiitos Musiikintekijän lukijoille kuluneesta vuodesta. Tämä on viimeinen kolumnini teille. Kirjoitan sen sovitusti ja oikein mielelläni, vaikka olenkin nyt vauvan kanssa kotona. Vapaan toimittajan töitä on mahdollista tehdä omaan tahtiin pyhätöinä. Opettamistakin jatkan, kun se tuntuu hyvältä. Esiintymään minulla ei ole kiire.

Kiitos kysymästä, vauva-arki on lähtenyt käyntiin mukavasti. Olemme avopuolisoni kanssa väsyneet ja onnelliset, ylpeät vanhemmat. Luonnollista, normaalia, ymmärrettävää. Kaikki on siis kotona hyvin, mutta työelämässä olenkin kuopassa. Tilanteeni ja asemani on sama, jos ei jopa heikompi, kuin perheettömänä.

Naureskelin viimeksi toissa päivänä, ettei kukaan ota minua ainakaan kokoaikatöihin, koska olen pienen lapsen äiti. Samalla tunsin piston sydämessäni – jatkuuko epävarma työelämä koko loppuelämäni? Ennen kaikkea hirvittää, miten hulluksi tämä meno vielä äityykään.

”Onneksi nyt olemme tilanteessa, jossa sosiaaliturvan uudistaminen on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Asioiden täytyy vihdoinkin muuttua!”

Minulta on kysytty, miksi ihmeessä teen mitään töitä vanhempainvapaani aikana. ”Nauti vauvavuodesta! Keskity vain vauvailuun, se aika menee niin nopeasti. Älä tee mitään muuta!” No, vanhempainpäivärahani määräytyy korona-aikaisten tulojeni mukaan. Tekijänoikeuskorvaukset eivät kerryttäneet etuutta, koska käyttökorvaus ei kerrytä sosiaaliturvaa. Kelasta kerrottiin, ettei Teosto-korvausten saaminen vanhempainpäivärahakaudella kuitenkaan vaikuta maksussa olevaan etuuteen.

Onneksi nyt olemme tilanteessa, jossa sosiaaliturvan uudistaminen on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Asioiden täytyy vihdoinkin muuttua! Pakkoyrittäjäksi sysääminen on monelle pirullinen pelko. Nyt kun yrittäjiäkin on korona-aikana tuettu, millä verukkeella nämä tuet otetaan pois? Emme voi suostua siihen, että ihmiset hiljennetään takaisin lainsuojattomiksi.

Freelancerin työelämä ei mene niin, että voisi vain heittäytyä haamuksi. Jos minä en tee, joku muu kyllä tekee. Työntekijänä olen korvattavissa, äitinä en. Astuin jo varhain pois vauvakuplasta, jos siellä olen kunnolla ollutkaan. Yritän kuitenkin uskoa, että jaksan painaa töitä seitenkymppiseksi, vähintään lapseni vuoksi.

Jukka Takalo on kirjoittanut tähän liittyen Horjumaton-lauluunsa:

Mä työtäni teen,
sinun vuoksi vaan.
Kai olen yksi heistä,
jotka rakensi tään maan.

Mun aikani vain
ei ole loputon,
mutt’ aikaa se vain
ja sitä sulla on.

Siks koita poika elää ihmisiks,
koita poika elää…

Viime viikot olen laatinut apurahahakemuksia, päivittänyt ansioluetteloa ja hahmotellut tulevaisuutta. Kävin ostamassa vuoden 2022 kalenterin, johon aloin suunnitella toisen levyni julkaisuaikataulua. Miksaukset alkoivat marraskuussa, masteroinnilla ei ole vielä kiirettä. Toivon saavani apurahan kattamaan kansitaiteilijan ja taittajan palkkioita. Olen kiitollinen, että albumiprojekti on aiemmin saanut pieniä tukia eri tahoilta.

Nyt kun olen vanhempi, olen myös herkempi ja vahvempi – taistelenhan myös jälkikasvuni tulevaisuuden puolesta. Ja eihän sitä koskaan tiedä, vaikka lapsenikin tekisi taidetta jossakin muodossa. Niin tai näin, toivottavasti hänen sosiaaliturvansa tulee aikanaan olemaan paremmalla tolalla, kuin monen meidän tällä hetkellä.

Kaikkea hyvää, parempaa tulevaisuutta!

Dimi Salo
Kirjoittaja on suomalais-kreikkalainen laulaja-lauluntekijä, muusikko ja musiikkipedagogi. Hän asuu Oulussa.

Horjumaton
säv. & san. Jukka Takalo
Lupa lyriikan julkaisuun saatu tekijältä.

Muutoksen merkkejä musiikkialalla

Muusikkojen liiton, Suomen Musiikintekijöiden ja Autiosaaren Vastuullinen musiikkiala -hanke herättelee ja käy keskustelua ekologisesta kestävyydestä ja sosiaalisesta yhdenvertaisuudesta. Verkkotapahtumissa sekä Musiikki & Median pyöreän pöydän ääressä on tuotu yhteen musiikin ammattilaisia, vastuullisuusasiantuntijoita ja muita aiheesta kiinnostuneita.

Projektipäällikön roolissa olen ilokseni saanut huomata, että todella paljon hyvää tapahtuu jo. Maineikkaat yhtyeet ja artistit eivät epäile käyttää vaikutusvaltaansa ja ottaa kantaa luonnon monimuotoisuuden puolesta erilaisissa julkisissa kampanjoissa. Musiikintekijät ja muusikot pohtivat kestävyyttä soitin- ja laitehankinnoissaan sekä matkustustapojen vaihtoehdoissa co-writing-sessioihin ja keikoille suunnatessaan. Kiertueproduktioita skaalataan ja logistiikkaratkaisuja optimoidaan yhdessä kansainvälisten kumppaneiden kanssa.

Sosiaaliseen vastuullisuuteenkin liittyviä kysymyksiä hahmotetaan yhä paremmin. Ovatko kaikki tervetulleita musiikintekotilanteisiin? Tehdäänkö kaikille tilaa? Musiikkialan tulee tarkastella kriittisesti rakenteiden nykytilaa ja valta-asetelmia, ja tehdä korjaavia toimenpiteitä.

Levy-yhtiöissä ja keikkapaikoilla onkin laadittu yhdenvertaisuusstrategioita, perustettu moninaisuutta edistäviä työryhmiä sekä järjestetty koulutuksia. Kesällä #metoo:n hengessä virinnyt keskustelu on osaltaan vauhdittanut muutosta sekä kirkastanut tavoitetilaa, jossa jokaisella on oltava yhtäläiset mahdollisuudet toteuttaa ja ilmaista itseään sekä edetä urallaan. Tai ihan vain olla sellainen kuin on. Musiikin kenttä vain rikastuu, kun saamme erilaiset äänet kuuluviin.

Paljon on silti yhä tehtävää. Tiedämme, että kokeiluihin ja kehittämiseen kaivataan apua: relevanttia tutkimustietoa kestävistä ratkaisuista sekä vilkasta keskustelukulttuuria. Alan toimijat kehittävät ja päivittävätkin parhaillaan monenlaisia työkaluja muutoksen rakentamiseen.

Vastuullinen musiikkiala -hankkeessa muun muassa valmistelemme keväälle laajaa kyselytutkimusta yhdenvertaisuudesta musiikkialalla. Keskeisenä tavoitteena on muotoilla ja tuoda esiin konkreettisia toimenpiteitä, joita jokainen voi jatkossa hyödyntää työskentelynsä tukena ja turvana – omassa ammatissaan, yhteisellä musiikkialalla.

Murroskohdissa olo voi tuntua hankalalta, kun uudet tavat toimia ja ajatella eivät vielä ole juurtuneet osaksi arkea. Tärkeintä on aloittaa jostakin, tehdä ensin vähän ja sitten vähän enemmän.

Ajattelen, että kuten musiikin tekemisessä, myös vastuullisen elämäntyylin haltuunotossa pääsee hyvin alkuun, kun yksinkertaisesti pysähtyy kuuntelemaan toisia ihmisiä ja ympäröivän maailman ilmiöitä. Sitten voi miettiä, miten tässä tilanteessa tuntuisi oikealta toimia. Kyllä se voi olla niinkin yksinkertaista.

Helmi Saksala

Kirjoittaja on Vastuullinen musiikkiala -hankkeen projektipäällikkö, Autiosaari Oy:n toimitusjohtaja, viestinnän valmentaja ja kirjoittaja, tapahtuma-alan ja luovien alojen osaaja sekä musatyyppi. Hän auttaa yrityksiä ja tekijöitä innostumaan kestävistä toimintatavoista ja tunnistamaan oman tarinansa.

Vastuullinen musiikkiala -keskustelutilaisuuksien tallenteet ja lisää hankkeesta: vastuullinenmusiikkiala.com

Luovuus on irti raamien sisällä

Säveltäjä Levannon työpäivä alkaa tyypillisesti viimeistään aamuyhdeksältä. Hänen työhuoneensa sijaitsee Helsingin kantakaupungissa tunnelmallisessa kivitalossa, joka on rakennettu viime vuosisadan alussa. Janne Riionheimo on suunnitellut kellutetun studion katutason entiseen liiketilaan.

Työhuoneelta löytyy Yamaha C3 -flyygeli, joka on ollut Levannon läheinen työpari jo pitkään. Työasemana on Cubase (täydennettynä hirveällä määrällä plugareita) ja nuotinnusohjelmana Dorico. Työhuoneessa on laulukoppi ja tilaa äänittää vierailevia soittajia. Säveltäjä itse soittaa demomielessä myös kitaraa, bassoa ja vähän viulua.

Tänään Levanto on viettänyt aamupäivän kuunnellen Bela Bartókin Konserttoa Orkesterille ja tutkinut sen partituuria viikonlopun kapellimestarikurssia silmälläpitäen.

”Uuden oppiminen ja säveltäjänä kehittyminen on mulle tosi tärkeää. Voisi melkein jopa sanoa, että työt on siinä ympärillä nimenomaan palvelemassa tätä tarkoitusta”, Levanto pohtii.

”Aina kun on aikaa, mä opiskelen. Luen partituureja ja tutkin erilaista musiikkia tai opettelen jotain uutta softaa.”

”Ei ole järkeä käyttää yhteen ideaan viikkokausia, vaan kannattaa ensin tehdä niitä pätkiä ennemminkin kvantiteetti kuin kvaliteetti edellä.”

Nyt työn alla on yksi norjalainen ja yksi tanskalainen elokuva. Niistä ei vielä puhuta sen enempää.

Tammikuussa Suomen ensi-iltaan on tulossa The Innocents. Se on norjalainen yliluonnollinen trilleri, joka on voittanut useita kansainvälisiä palkintoja ja esitettiin Cannesin elokuvajuhlien Un Certain Regard -kilpasarjassa viime kesänä.

Levanto on filmistä innoissaan.

”Työ oli taiteellisesti tosi palkitseva. Uskon tähän leffaan vahvasti.”

The Innocentsin tekoprosessi oli säveltäjän näkökulmasta mieluisa. Levanto pääsi hommaan mukaan aivan alusta saakka, siis jo ennen elokuvan kuvausten alkamista.

”Esituotantovaiheessa ohjaajalla on aikaa ja energiaa keskustella musiikista. Mitä lähempänä kuvauksia ollaan, sitä enemmän ohjaajalla on muuta säätöä. Ei ohjaajaa enää kuvauksia edeltävällä viikolla saa keskittymään jälkityövaiheen asioihin, kuten musiikkiin.”

Levanto ja ohjaaja-käsikirjoittaja Eskil Vogt tapasivat kerran ja skypettivät paljon. Vogt lähetti Levannolle Spotify-listan, jota oli kuunnellut The Innocentsin käsikirjoitusta tehdessään. Levanto täydensi listaa referenssiehdotuksillaan.”Kävi pian selväksi, että nyt ei haluta mitään kuningasmelodioita tai harmonisesti monimutkaista musiikkia. Lähdin kehittelemään saundimaailmoita siltä pohjalta”, Levanto kertoo.

”Yleensä teen sämpleillä demoja ja jos ne miellyttävät ohjaajaa, ne orkestroidaan, äänitetään ja miksataan. Nyt teinkin niin päin, että ensin äänitettiin pieni jousiorkesterisessio, jota sitten leikkelin ja prosessoin. Eksperimentoin saundinmuokkaustekniikoilla, joita en ollut ennen kokeillut. Käytin fyysistä nauhaa ja c-kasetteja.”

Levanto toimitti elokuvan leikkaamoon viisi tuntia demoja – yli sata erilaista pätkää, jotka hän oli tehnyt melko nopeasti.

”Ei ole järkeä käyttää yhteen ideaan viikkokausia, vaan kannattaa ensin tehdä niitä pätkiä ennemminkin kvantiteetti kuin kvaliteetti edellä. On hyvä tiedostaa, että kaikkea ei tulla käyttämään.”

Kun elokuvan leikkaus oli pitkällä, Levanto työsti valitut aihiot valmiiksi ja ajasti ne leikkaukseen. Tämä on elokuvasäveltäjälle se työvaihe, jossa päivät venyvät helposti 14-tuntisiksi.

The Innocentsin musiikin making of -video löytyy Levannon YouTube-kanavalta.

”Ohjaajahan on usein miettinyt leffaa vuosikausia, ehkä jopa itse käsikirjoittanut sen. Tietenkin hänellä on siitä selkeämpi näkemys kuin minulla, joka hyppään mukaan muutamaksi kuukaudeksi.”

Jännittävää ja kiehtovaa elokuvamaailmassa on se, että joka projektissa voi luoda nahkaansa säveltäjänä. Saa olla myös monipuolinen. Levannon isoin elokuvamusiikkituotanto on tehty 80 hengen orkesterilla. Pienimmän tuotannon hän on tehnyt yksin.

”Voi yrittää luoda uuden saundin tai musiikillisen idean, joka on vain sen kyseisen projektin juttu ja toivottavasti erilainen kuin aiemmat, joita on tehnyt”, Levanto sanoo.

”Ensi viikolla esimerkiksi äänitetään yhteen projektiin barokkiviulua, joka on viritetty epätavalliseen vireeseen. Voihan se olla ihan paska idea. Kiva kokeilla kuitenkin.”

Elokuvan ohjaaja on projektissa aina pomo, jonka taiteelliset näkemykset ajavat säveltäjän ideoiden edelle. Levanto on huomannut, että ohjaajan kommentit vievät musiikkia monesti aivan oikeaan suuntaan.

”Ohjaajahan on usein miettinyt leffaa vuosikausia, ehkä jopa itse käsikirjoittanut sen. Tietenkin hänellä on siitä selkeämpi näkemys kuin minulla, joka hyppään mukaan muutamaksi kuukaudeksi.”

Työskentely ohjaajan kanssa on hienovaraista. Ohjaaja osaa vain harvoin ilmaista musiikillisin termein sen, mitä haluaa. Säveltäjän on pystyttävä viestimään ohjaajalle, että se ei haittaa.

”Se, että sama ohjaaja ja säveltäjä tekevät leffan toisensa jälkeen yhdessä, ei johdu musiikista vaan siitä, että vuorovaikutus toimii”, Levanto kertoo.

Hän viihtyy hyvin ohjaajien antamissa raameissa. Ne helpottavat työhön ryhtymistä.

”Leffamusiikkihan ole mikään tietty genre. Se voi olla punkia, syntikka-ambientia, intialaista taidemusiikkia tai ihan mitä tahansa. Että sikäli on hyväkin rajata vähän”, hän pohtii.

”Usein ajatellaan, että raamit ovat kahlitsevia. Jos näin todella on, sitten kannattaa keskittyä konserttimusan säveltämiseen.”

Onnistunut leffamusa palvelee kokonaisuutta ja tuo siihen jonkin koherentin, uniikin saundin. Musiikin ei tarvitse olla arvokasta yksinään.

”Jos sitä joku haluaa kuunnella leffasta irrotettuna, niin se on sitten vain ihan kiva bonus”, Levanto toteaa.

”Konserttimusiikissa säveltäjä voi olla juuri niin nokkela ja oivallinen kuin haluaa, ja äänten informaation määrä saa olla paljon suurempi kuin mitä leffamusiikissa. Jos elokuvamusiikissa on liikaa tavaraa, katsoja ei ehdi prosessoida kaikkea aistimaansa.”

Jos säveltäjä haluaa tehdä leffamusiikkia saadakseen kuulijoita ja näkyvyyttä, hän on Levannon mielestä liikkeellä vääristä lähtökohdista.

”Motiivin pitäisi olla se, että elokuvasta tulee mahdollisimman hyvä. Väärät motiivit  tulevat kyllä ohjaajalle hyvin pian selviksi. Säveltäjän on ennen kaikkea oltava kiinnostunut kokonaisuudesta, eli siitä leffasta.”

Katsojilta tulee säveltäjälle tosi harvoin palautetta, ja se on Levannolle ihan ok.

”Jos katsojalla on kauheasti aikaa kiinnittää huomiota musiikkiin, on leffa ehkä epäkiinnostava. Kun katsoja tempautuu juonen vietäväksi eikä oikeastaan huomaa musiikkia, silloin on onnistuttu. Toki leffassa voi olla kohtia, joissa musiikilla on isompi rooli. Mutta en itsekään, ainakaan ensimmäisellä katsomiskerralla, useinkaan pysty keskittymään musiikkiin jos leffa on hyvä.

Myös raha on väärä motiivi ja mielikuva, että leffapuolella sitä liikkuisi paljon, on virheellinen.

”Vaikka jonkun leffan kokonaisbudjetti olisi kuinka kova, ei leffamusiikkiin missään päin maailmaa laiteta satoja tuhansia – kaikkein isompia Hollywood-tuotantoja lukuunottamatta. Työn määrään verrattuna liksat per leffa ei todellakaan ole kaksisia”, Levanto sanoo.

”Toki, jos leffa saa paljon katsojia teattereissa, siitä tulee sitten Teosto-tuloja. Jos leffa menee vain suoratoistopalveluihin, jäävät tekijänoikeuskorvaukset vähäisiksi.”

Jos haluaa elokuvasäveltäjäksi, on varauduttava siihen, että kilpailua on. Ennen kuin edes alkaa esitellä itseään alan toimijoille, on tehtävä päräyttävä showreel.

”Se ei mene niin, että antakaa mulle mahdollisuus niin sitten mä näytän. On osattava ohjelmoida timanttisen kuuloisia sämpledemoja. General MIDI -bounce ei riitä. Softien opettelu on vain käytännön asia, jonka voi oppia ihan kuka vain”, Levanto toteaa.

Alkuvaiheessa harvoin pääsee projekteihin, joissa liikkuu rahaa. Levanto aloitti tekemällä musiikkia muun muassa Dome Karukosken ja Lauri Nurksen opiskeluajan leffoihin. Kun Nurkse sitten ohjasi ensimmäisen pitkän elokuvansa Sooloilua (2007), Levanto oli mukana säveltäjänä – niin ikään ekakertalaisena.

Sitten, jos rahahommien syrjään pääsee kiinni, on yleisin toimintatapa mallia avaimet käteen. Eli tuotantoyhtiölle yksi lasku musiikista. Alalla pidetään ihmisistä, joista on mahdollisimman vähän vaivaa.

 Levanto on tyytyväinen siitä, että on saanut sävellettäväkseen monen genren leffoja. Se pitää työn mielekkäänä ja mielenkiintoisena.

”Vähän käy sääliksikin, ei toki taloudellisesti mutta taiteellisesti, sellaisia säveltäjiä, jotka ovat onnistuneet tekemään hitin. Esimerkiksi Thomas Newman, joka sävelsi American Beautyn, on tehnyt seuraavat leffamusiikkinsa samalla tyylillä. Ehkä tilaaja on sanonut, että tee sitä hyvää marimbaa vaan.”
Mitä isomman budjetin elokuva on kyseessä, sitä riskittömämmin se tehdään. Ajattelu ulottuu myös musiikkiin. Halutaan tuttuja elementtejä, joita katsoja lukee tietyn sanaston kautta. Toisaalta yritetään saada tekemiseen uutta twistiä.

”Paljon ja kaikilla on projekteja, joiden suunnitteluvaiheessa elvistellään, että nyt tehdään jotain uutta ja erilaista. Askel askeleelta rohkeus vesittyy ja lopputulos on geneeristä tavaraa, jolla saadaan sama yleisöreaktio kuin aiemminkin. Usein ei ehkä haluta ottaa riskiä kun on huomattu, että yleensä tietyn tyylisissä leffoissa toimii tietynlainen musiikki.”

Draamat ovat Levannon ominta alaa. Ovet ovat jo avautuneet Pohjoismaiden leffamaailmaan, ja tulevaisuuden toiveet suuntautuvat Eurooppaan laajemminkin.

”Mun tyyli musiikillisesti, tai ihmisenäkään, ei ole suuntautunut massiiviseen epic-musan tekemiseen. Hienovireisemmät draamat kiinnostavat enemmän kuin Marvel-supersankarileffat.”

Leffat, joihin Levanto on säveltänyt, ovat olleet kokonaisbudjetiltaan 1–4 miljoonaa euroa. Hän toivoo joskus pääsevänsä mukaan isompiin, 15–20 miljoonan euron projekteihin.

”Sellaisissa musabudjetti on sitä luokkaa, että mulla olisi varaa pitää pientä työryhmää. Itse voisin keskittyä säveltämiseen. Ja äänityksiä voisi tehdä joissain kivoissa mestoissa.”

”Tärkeintä on pitää innostunut ja raikas olo omassa tekemisessä. Sen enempää ei voi itseltään vaatia.”

Miten syntyy säveltäjän oma, tunnistettava tyyli?

”Kun tutkii, opettelee ja kuuntelee mahdollisimman paljon erilaista musiikkia, tulee omasta vaikutteiden kirjosta monivivahteinen”, Levanto tuumii.

Omaa tyyliään säveltäjänä hän ei lähde analysoimaan.

”En tietoisesti ajattele, mikä on mun tyyli. Luulen, että oma maku tai tyyli kehittyy, kun vain tekee ja tekee. Jos laittaa musiikkiinsa jotain kurkkulaulua ja kotiloita siksi, ettei kukaan muu niitä käytä, se ei ole enää rehellistä. Se on kikkailua”, Levanto sanoo.

”Ja jos olettaa, että jokainen biisi jonka tekee, on täysin uraauurtava ja ennen kuulematon, ei saa mitään valmiiksi. Tärkeintä on pitää innostunut ja raikas olo omassa tekemisessä. Sen enempää ei voi itseltään vaatia.”

Musiikkia elokuviin (Levannon omat valinnat)
The Innocents, 2021, ohjaus ja käsikirjoitus Eskil Vogt
Pala sydämestä (Ylen tv-sarja, 2021), ohjaus Hanna Maylett, käsikirjoitus Anna Lappalainen ja Aino Lappalainen
Psychosia, 2019, ohjaus ja käsikirjoitus Marie Grahtø Sørensen
Oma maa, 2018, ohjaus Markku Pölönen, käsikirjoitus Markku Pölönen ja Antti Heikkinen
Kätilö, 2015, ohjaus Antti J. Jokinen, käsikirjoitus Katja Kettu & Antti J. Jokinen