Musiikintekijät -logo

Vaihtoehto hyvitysmaksujärjestelmälle?

Vaihtoehto hyvitysmaksujärjestelmälle?

Kulttuuriministeri Stefan Wallin asetti maaliskuussa Ylen entisen toimitusjohtajan,  Arne Wessbergin, selvittämään vaihtoehtoa nykyiselle laitesidonnaisuuteen perustuvalle hyvitysmaksujärjestelmälle. Järjestelmähän sai alkunsa 1984 ja se ristittiin kasettimaksuksi. Tuolloin maksu kohdistui vain tyhjiin tallennusalustoihin korvaamaan yksityisestä kopioinnista tekijöille aiheutuvaa taloudellista haittaa. Laitteet tulivat maksun piiriin tallentavien digiboksien myötä ja nimi vaihdettiin hyvitysmaksuksi.

Merkittävä osa yksityisestä kopioinnista tapahtuu nykyisin monikäyttölaitteilla, joilla on kopioinnin lisäksi muitakin käyttötarkoituksia. Hyvitysmaksujen määritteleminen onkin (ainakin siitä päättävien mielestä) muuttunut vaikeammaksi. Maksun piiriin kuuluvaa laitekantaa ei olekaan päivitetty viime hallituskaudella ennen aivan sen loppumetrejä, jolloin maksu laajennettiin koskemaan ulkoisia kiinnelevyjä. Laiha lohtu tekijöille. Yksityinen kopiointi ei ole vähentynyt, mutta hyvitysmaksutuotto on puolittunut muutamassa vuodessa 12 miljoonasta eurosta noin 6 miljoonaan eikä edellä mainittu laajennus saa sitä missään nimessä nostettua lähellekään entistä tasoaan.

Ratkaisuna viestintärahasto?

26.5. julkistetun selvityksen lähtökohtina olivat

1.  vakaampi ja ennustettavampi hyvitysmaksutuotto

2.  ajallisesti nykyistä kestävämmät ratkaisut

3.  yksinkertaisempi keräysjärjestelmä

4.  tasapaino tekijänoikeuksien haltijoiden, kuluttajien sekä laitevalmistajien 

     ja maahantuojien välillä

5.  luovan talouden ja sähköisen kaupankäynnin edistäminen.

Wessberg on selvityksessään pohtinut eri vaihtoehtoja hyvitysmaksun keräämiseksi. Nykyisen laitesidonnaisen järjestelmän kehittämisen lisäksi myös mahdollisuutta, jossa hyvitysmaksut olisivat valtion tulo- ja menoarviossa. Hän on päätynyt kuitenkin esittämään vaihtoehtoa, jossa hyvitysmaksut kytkettäisiin osaksi nykyisestä televisio- ja radiorahastosta muodostettavaa viestintärahastoa.

Rahastoon ohjattaisiin televisiomaksutulojen lisäksi tulevaisuudessa käyttöön otettavien taajuusalueiden huutokauppatulot. On myös mahdollista harkita maksua laajakaistayhteyksille, ellei taajuuksiin liittyviä maksuja toteuteta. Rahaston käyttötarkoitusta laajennettaisiin siten, että rahaston käyttösuunnitelmaan voidaan varata rahat tekijänoikeudellisia hyvityksiä varten.

Yhteiskunnan näkemys sopivasta hyvitystasosta määräytyisi valtioneuvoston vahvistaessa valtion viestintärahaston käyttösuunnitelman.

Pohdintaa plussista ja miinuksista

On helppo yhtyä Wessbergin näkemykseen romahtaneen hyvitysmaksun tasapainon palauttamisesta entiselleen, minkä tuleekin olla lähitulevaisuuden ehdoton ykköstavoite. Viime vuosina kuluttajien ja laitealan saamat hyödyt ovat lisääntyneet  oikeudenhaltijoiden menetysten kustannuksella. Samasta syystä on myös luovan talouden toimintaedellytysten vahvistaminen vaikeutunut. Musiikintekijöitä koskien esimerkiksi LUSESin apurahoina jaettavat tulot.

Nykytilanteeseen peilattuna on esityksen plussaa, ettei hyvitysmaksu olisi riippuvainen laitemarkkinoiden kehityksestä eikä valtioneuvoston hyvitysmaksupiiriin kuuluvan laitekannan päivityksistä tai paremminkin päivittämättä jättämisestä. Järjestelmä olisi luultavasti myös nykyistä kilpailuneutraalimpi ja  oleellisesti yksinkertaisempi.

Jonkinlaiseksi plussaksi voisi katsoa ehkä myös sen, että luultavasti Teostoon hyvitysmaksun hallinnoijana kohdistunut täysin aiheeton loanheitto laantuisi, jos hallinnoijana olisi muu taho. Teosto on hoitanut hyvitysmaksujen keräämisen ja tilittämisen mallikkaasti ja on valmis sitä loasta huolimatta edelleen jatkamaan.

Miinusmerkkisiä ajatuksia sen sijaan herättää, että Wessbergin mukaan hyvitysmaksujärjestelmän toteuttamisen tulee perustua ymmärrykseen sopivasta hyvitystasosta, jonka vahvistaisi valtioneuvosto. EU:n tuomioistuimen 2010 antaman ns. Padawan-päätöksen mukaan sopiva hyvitys  on tulkittava ja sovellettava yhdenmukaisella tavalla kaikissa jäsenvaltioissa. Valtioneuvostolla ei näin ollen liene toimivaltaa määritellä hyvitystä kulloinkin sopivaksi katsomalleen tasolle.

Myöskään ehdotus maksujärjestelmän toteuttamisesta kytkennällä valtio viestintärahastoon ei käytännössä välttämättä toteutettaisi esityksen lähtökohtana olevaa tuoton ennustettavuuden parantamista. Kun viestintärahaston muut mahdolliset käyttötarkoitukset eivät saa vaarantaa Yleisradion rahoitusta, jäisivät hyvitysmaksun rahoituslähteeksi pelkästään huutokauppa- tai käyttömaksutulot tai laajakaistamaksu.

Huutokaupparahoitus ainakin näyttää riskiltä siinä valossa, että Suomessa on järjestetty vain yksi taajuushuutokauppa vuonna 2009. Sen tuotto 20 vuoden mittaisista toimiluvista oli  vain 3,8 miljoonaa euroa.

Mielestäni mielenkiintoisempi ajatus on Wessbergin kaavailema mahdollinen laajakaistamaksu. Esityksessä on laskettu, että 7 euron vuotuinen laajakaistamaksu vahvistaisi viestintärahastoa noin 12 miljoonalla eurolla vuodessa. Suomessa on runsaat 3 miljoonaa laajakaistaliittymää (Tilastokeskus 5/2010). Yksityiseen käyttöön tallennettavat aineistot saadaan merkittävässä määrin laajakaistaa käyttäen mm. puhelimen muistiin ladatusta musiikista neljännes. Myös hieman yli 30 % ulkoiselle kovalevylle tallennetusta musiikista on peräisin verkosta. Avoimeksi jää sen sijaan kysymys siitä, miten suuriksi laajakaistamaksun toteuttamisen hallinnointikulut muodostuisivat.

Summien summa Wessbergin esityksestä on mielestäni kuitenkin plussan puolella. Siinä tulee esiin halu saada hyvitysmaksutuotot tekijöidenkin näkökulmasta tolalleen ja pitkäaikainen vääntö loppumaan. Tätä halua tervehdin!

Eija Hinkkala

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 2/2011

Selaa lehden artikkeleita