Antti Kleemola (s. 1972) sekosi musiikkiin pienenä ja pikavauhtia. Ensimmäiset äänet Zimmermannin koskettimista hän tapaili nelivuotiaana.

– Aloin aika pikkuisena löytää pianosta kaikenlaisia juttuja ja aavistella, että mihin tämä minut vielä viekään. Ekat omat biisit, siis biisit noin lainausmerkeissä, tein ekaluokkalaisena. Kun olin kymmenen, aloitti eka bändi, jossa soitin pianoa. Alusta asti oli omat biisit tyyliin ”tää on meidän rokki, tää on parempi kuin nakki”.

Aikomukset harrastaa urheilua tai muuta jäivät nopeasti, kun musiikki vei mennessään. Antin ollessa 12-vuotias perustettiin toinen bändi, jossa oltiinkin sitten jo ihan tosissaan.

– Soitettiin yhdessä kymmenen vuotta. Tyyli vaihtui sata kertaa ja kieli englannista suomeen. Ei ollut oikein ketään, keneltä olisi voinut kysyä apua, joten itse tehtiin kaikki. Läheteltiin demoja ja päädyttiin sitten tekemään omakustanteita, kun levy-yhtiöt ei kiinnostuneet.

Kleemola muistelee huvittuneena, kuinka oli joskus harmissaan siitä, että ”Suurlähettiläät ehti ensin”.

– Kun meilläkin oli bändissä puhaltimia. Taisin olla sillä hetkellä vähän katkerakin. Myöhemmin kyllä tajusin, että ei meidän tekstit olleet ihan sillä tasolla. Lauluntekomielessä bänditouhu oli omalla kohdallani vielä harjoittelua. Tein liian usein hirmu rönsyileviä biisejä, sellaisia ihme teoksia.

– Kauhajoella oli siihen aikaan kaksi tai kolme bändiä. Oltiin jopa vähän julkkiksia, kun oltiin Kauhajoen kunnallislehdessä usein. Oli iso asia omalle identiteetille olla bändin solisti ja esiintyä Kauhajoen kasinolla ja Nummirockissa. Parasta oli kuitenkin itse porukka. Oltiin tiiviisti yhdessä koko tuo aika ja kasvettiin siinä vainvihkaa pikkupojista aikuisiksi.

Bändihommien rinnalla kulki musiikin opiskelu. Kleemola soitti trumpettia puhallinorkesterissa ja myöhemmin big bandissa sekä pianotunneilla klassista ja pop & jazzia.

Opetusta ja lauluntekoa

Ammatinvalinta ei musiikin täyttämän lapsuuden jälkeen tuottanut vaikeuksia. Pohjanmaan poika muutti armeijan jälkeen Jyväskylään ja opiskeli yliopistossa musiikinopettajaksi.

– Mä ajattelin, että pitää olla muutakin kuin soittaminen, että pitää olla päivätyö. Mun kaltaiselleni ihmiselle tämä järjestely tuo ryhtiä arkeen ja pitää vuorokausirytmin jotenkin normaalina. Ja päivätyö antaa tietyllä lailla oikeutuksen biisintekoon.

Nykyään Kleemola asuu perheensä kanssa Jyväskylässä. Hän opettaa kahtena päivänä viikossa mm. lauluntekoa ammattiopiston pop/jazz-linjalla, keikkailee, säveltää biisejä eri artisteille ja työstää parhaillaan kolmatta sooloalbumiaan.

Muusikon vaiheet

Ennen perheen perustamista olivat Helsingin vuodet 1997-2005. Niiden aikana Kleemola kävi läpi vaiheita, joiden hän arvelee olevan tuttuja monille muusikoille.

– Aluksi on innoissaan siitä, että pääsee coverbändiin, jolla on keikkoja. Ei ole mitään sen parempaa. Seuraavaksi ollaan artistin taustabändissä ja taas sama homma: tämän parempaa ei ole. Kunnes sitten alkaa haluta esille omalla musalla. Siinä vaiheessa on turha valehdella itselleen, että on aidosti innoissaan rivimuusikkona olemisesta.

– Aikoinaan olin muun muassa Downtown-bändissä, joka oli laivalla töissä pisimmillään 22 päivää putkeen ja soitti kuusi settiä illassa. Mahtavaa hommaa se oli, vuoden ajan. Ja osoitti, että minusta ei ole sellaiseen pysyvästi.

Kleemola oli mukana myös omaa musiikkia esittävissä kokoonpanoissa (a cappella -yhtye Apostolit, Karaoke Fan Club), jotka olivat soolouran kannalta rohkaisevia kokemuksia.

– Aloin ajatella, että perhana, mulla voisi olla jotakin annettavaa niin, että teen laulut kokonaan itse ja myös esitän ne itse. Ehkä pari vuotta tein muutamaa biisiä, joilla sitten hain levytyssopimusta. Mulle oli todella merkittävä juttu voittaa pelkoni ja kokeilla siipiäni laulaja-lauluntekijänä.

Tykkääkö ne musta?

Kleemolan ensimmäinen albumi Jotain parempaa (Poko) julkaistiin 2006. Sooloura oli aluksi kauhun paikka.

– Kun tekee laulut yksin ja laittaa niihin henkilökohtaisia asioita, tosin liioitellen, ja sitten esittää ne itse… koen sen todella henkilökohtaiseksi asiaksi. Pelissä on koko historiani, ainakin musiikillinen historiani. Ja samallahan sitä paljastaa arvomaailmansa ja sen, mitkä asiat on omasta mielestä kiinnostavia tai kauniita. Siinä ottaa ison riskin ja miettii, että tykkääkö ne musta.

Ensimmäinen sinkku laulaja-lauluntekijä Kleemolalta oli Timo tahtoo. Biisissä päähenkilö listaa ihannenaiselleen niin paljon vaatimuksia, ettei löydä ketään sopivaa. Timo tahtoo muistutti tekijälleen, että musiikki on todellakin makuasia ja palaute sen mukaista.

– Olen saanut tästä tragikoomiseksi tarkoitetusta biisistä tuohtunutta, aggressiivista sähköpostia. Ja toisaalta kiitosta siitä, että se on antanut voimia. Kommentit olivat niin äärilaidasta toiseen, että palautetta koskevat pelot asettuivat mittasuhteisiinsa. Teki mitä vaan, niin palaute voi olla mitä vaan.

Kolmannen soololevyn tekemisessä Kleemolalla on nyt hyvä vaihe. Levybiiseistä ehkä puolet on valmiina.

– Palautteeseen osaan suhtautua jo astetta rauhallisemmin kuin ekoja levyjä tehdessä. En enää ole lyömässä hanskoja naulaan, jos joku ei tykkää siitä, mitä teen.

Novellista lauluteksti

Kleemola ei juurikaan ole tehnyt tekstejä muille artisteille, vaan säveltänyt eri sanoittajien tekstejä. Soololevyjensä biiseihin hän on tehnyt sekä sävelet että tekstit.

– Laulunteon vaikein asia on sanoittaminen. Alle kolmekymppisenä mulla ei edes ollut mitään sanottavaa. Tekstien tekeminen oli kummallista, väkinäistä rimpuilua. En ollut ehkä lukenut tarpeeksi tai kiinnittänyt huomiota laulujen teksteihin. En vain ollut kypsä sanoittamaan.

Kolmenkymmenen ikävuoden hujakoilla alkoi tulla aiheita, mutta sanoitukset eivät synny vieläkään vaivattomasti.

– Kirjoitan ensin ihan kaiken, mitä tarinasta tulee mieleen. Tajunnanvirtanovellia tulee sivutolkulla. Sitten laitan tekstin sivuun ja katson jonkin ajan päästä, mitä asioita ja laineja sieltä nousee esiin.

– En halua julistaa sanomaa, mutta tykkään tehdä lauluja, joissa ollaan heikomman ja pienemmän puolella. Myös tragikoomisuus on tyylilaji, josta pidän.

Kleemola pitää tärkeänä myös sitä, että saa teksteihinsä ulkopuolisen näkökulman. Ensimmäisen levyn tekstituottajaksi Poko pestasi Heikki Salon. Toisen soololevyn tekstejä opponoivat levyn tuottanut Sami Sallinen sekä sanoittaja Aki Miettinen.

Ihan kaikkia seuraavan levyn sanoituksia Kleemola ei aio tehdä ”jääräpäisesti yksin”. Mukana tekstinteossa on ainakin sanoittaja Mikko Karjalainen.

Sointukiertoja vihkoon

Säveltäminen sujuu sutjakkaammin kuin sanoittaminen, ja jos takki tuntuu tyhjenevän, Kleemola analysoi biisejä, joista pitää.

– Mulle ei riitä, että hengailen sen musan tahdissa, mistä tykkään. Mun pitää selvittää rakennusaineet, joista se on tehty. Aluksi mä sävelsin fiilispohjalta, mutta sitten tuli tämä tarve analysoida. Haen kirjastosta lempibiisieni nuotteja ja käyn niitä läpi. Pistän jatkuvasti muistivihkoon sointukiertoja.

Säveltäjä-Kleemolan innoittajia ovat mm. Stevie Wonder, Nik Kershaw, Burt Bacharach, Queenin tuotanto sekä Elton Johnin ja Billy Joelin varhaistuotanto. Kotimaisista Kleemola nostaa hattuaan mm. Aki Sirkesalon ja Anssi Kelan uran alkuvaiheille, sekä Maija Vilkkumaalle ja Lasse Kurjelle.

Laulunteko on itsetuntoasia

Antti Kleemola on tehnyt lauluja 15 vuotta tauotta ja on vaatimattomasti hyvillään siitä, että työ on viime vuosina tuottanut tuloksia. Yli sata sävellystä on päätynyt eri artistien levyille.

– Olen muutaman vuoden ajan saanut biisitilauksia, ja kontakteja on kohtalaisesti. Tää on kiva vaihe. Nyt pitää kehittyä lauluntekijänä ja diggailla itseään parempia. Pitäisi myös osata pitää tekemisen määrä järkevänä. Haluan pistää parastani joka biisiin, säilyttää tason.

Suurelle yleisölle mies radiobiisien takaa tuli tutuksi viimeistään viime vuonna, kun hän oli Euroviisujen Suomen finaalissa kappaleellaan Sun puolella. Viisut toivat väliaikaista nostetta keikkamääriin artistina, ja lisäsivät entisestään Kleemolan kysyntää lauluntekijänä.

– Laulunteon ihanuus ja vaikeus on siinä, että se on itsetuntoasia. On uskallettava luottaa omiin kylmiin väreisiin. Kun ne tulee, biisi pitää ikään kuin lukita, eikä sitä sitten ole enää syytä vatvoa.