Musiikintekijät Melaan?

Musiikintekijät Melaan?

Uutiskirjeiden statistiikan mukaan säännönmukaisesti eniten huomiota kiinnitetään apuraha- ja avustustiedottamiseen.

Tästä voi päätellä, että jäsenistömme toimii alalla, jolla oman työn ja oikeuksien arvoa määritellään usein yksittäisin sopimuksin, ja jolla tavoitellaan työskentelylle rahoitusta oman ansainnan ulkopuolelta.

Musiikintekijä on itsensätyöllistäjä, jolla on oltava ammattitaidon lisäksi useita muita taitoja. Siksipä olemme kehittäneet jäsenpalveluamme niin, että olemme huomioineet muun muassa neuvottelutaitojen sekä talous-, vero- ja elämänhallinnan kehittämistarpeet. Näiden tiimoilta on joko jo ollut, tai on tulossa aamukahvitilaisuuksia, joissa aiheita käsitellään musiikintekijän näkökulmasta.

Myös sosiaaliturva puhuttaa. Monelle on yllätys, että tekijänoikeuskorvauksia ei huomioida laskettaessa esimerkiksi äitiysrahaa. Tekijänoikeuskorvaukset ovat immateriaalioikeuskorvausta, eli korvausta tekijän aineettomien oikeuksien käytöstä. Tekijä ei ole työsuhteessa Teostoon. Siksi tekijälle kertyneestä kokonaiskorvauksesta ei pidätetä eikä makseta eteenpäin summia, jotka kerryttäisivät hänen sosiaali- ja eläketurvaansa.

Siitä sentään tehdään ennakonpidätys korvauksia tilitettäessä. Jos näin ei toimittaisi, tekijän tulisi maksaa joko ennakkoveroa tai valmistautua mätkyihin lopullisessa verotuksessa. Veroeurot eivät kerrytä henkilökohtaista sosiaali- ja eläketurvaa. Niillä katetaan julkisen sektorin toimintaa, eli terveydenhuoltoa, koulutusta ja muita kansalaisten tarvitsemia palveluja.

Työstämme Teoston kanssa ratkaisua sosiaali- ja eläketurvan parantamiseksi. Ratkaisu saattaa löytyä Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen (Mela) MYEL-vakuuttamisen kautta. Tässä mallissa tekijä, jonka vuosittaiset tekijänoikeuskorvaukset ovat yli 3751 euroa, liittyisi Melaan ja kerryttäisi itselleen vapaaehtoista eläke-, sosiaali- ja työttömyysturvaa.

Valitettavasti verolaki ei ainakaan toistaiseksi anna mahdollisuutta tilittää tekijänoikeuskorvauksia tekijän yhtiölle. Rajoitteeksi on tiivistynyt valtionvarainministeriön huomio, että tekijänoikeudet ovat henkilökohtaisia, eikä niistä kertyneitä korvauksia voi ohjata muutoin kuin oikeudenomistajalle itselleen. Kustannussopimuksella siirretyt oikeudet ja niistä kertyvät korvaukset ovat asia erikseen.

Haemme tähänkin asiaan aktiivisesti ratkaisua Teoston kanssa ja toivomme, että lakivalmistelijat ja poliittinen koneisto ymmärtävät todellisen tarpeen verotuslain kehittämiselle tältä osin. Esimerkiksi Ruotsin verolaki mahdollistaa tekijänoikeustulojen tilityksen yritykselle.

Aku Toivonen
Toiminnanjohtaja
Elvis ry

Työttömyysloikkaa ja ymmärrysvajetta

Pienet muutokset paperilla toivat lisää sattumanvaraisuutta itsensätyöllistäjän elämään, eikä TEM:n laatima 191-sivuinen ohjeistus TE-keskuksia  varten tehnyt lain tulkintaa yhtään helpommaksi. Vähäinenkin keikkatyö ja laskutuspalveluiden käyttö voidaan nyt katsoa yritystoiminnaksi. Tällöin tekijä menettää oikeuden soviteltuun päivärahaan.

Sivutoiminen yrittäjyys toki sallitaan, mutta raja pää- ja sivutoimisen välillä on sekin varsin häilyvä. Sivutoimisuutta määrittävät yli puolen vuoden työsuhteet tai toimeksiannot ovat meidän alallamme harvinaisia. Ja jos esimerkiksi markkinoit työtäsi enemmän kuin vähäisessä määrin (?!), olet jo päätoiminen yrittäjä. Ei kuulosta kovin kannustavalta, saati sitten työllistymistä edistävältä lainsäädännöltä. Ja voi sitä TE-virkailijaparkaa, joka joutuu tulkinnan tekemään…

Elvis ry:n jäsenistä 47%:lla on yritys tai toiminimi (Sosiaali-ja eläketurvakysely 2013), ja useimmat heistä ovat yrittäjiä vapaasta tahdostaan ja ilomielin. On myös paljon niitä tekijöitä, jotka käytännön syistä haluavat olla freelancereita. Opetus-, teatteri- ja muusikontöissä verokortilla toimiminen voi olla se helpoin tai jopa ainoa tapa toimia. Lisäksi YEL-maksu on monille pienituloiselle musiikintekijälle ylivoimaisen korkea.

Elvis, Suomen Säveltäjät ja Teosto lobbaavat  ns. MYEL-mallia, jossa tekijä voisi kerryttää sosiaali- ja eläketurvaansa tekijänoikeustuloistaan. Tosiasia kuitenkin on, että meistä useimmat tekevät elääkseen paljon muutakin kuin tekijänoikeustuloja kartuttavaa työtä. Siksipä olemme keskellä laajempaa ongelmavyyhtiä, jonka juuret ovat kyvyttömyydessä nähdä ja hyväksyä muutos, joka yhteiskunnassa ja työelämässä on jo kauan sitten tapahtunut.

Minulle on ihan sama, kutsutaanko minua yksinyrittäjäksi vai itsensätyöllistäjäksi. Molemmilla nimikkeillä toimivat ovat tismalleen yhtä epätasa-arvoisessa asemassa sosiaali- ja eläketurvansa suhteen. On surullista, että rämmimme edelleen menneessä maailmassa, jossa työntekemisen muotoja on tasan kaksi: yrittäjä tai palkansaaja.

Syy ole pelkästään poliittisissa päättäjissä, vaan myös palkansaajajärjestöissä, jotka tämänkin lakiesityksen siunasivat.

Olisiko perustulo sittenkin se yksinkertaisin ratkaisu, jonka poliittiset päättäjät, ammattijärjestöt ja virkamiehetkin voisivat hyväksyä? Ja minkälainen perustulomalli olisi paras, se onkin jo sitten ihan toinen kysymys. Jokaisella toimijalla taitaa olla siitä oma käsityksensä, ja konsensus ei todellakaan tunnu olevan päivän sana.

KELA on nyt perustanut työryhmän kehittämään perustulokokeilua jo vuodelle 2017. Jonkinlaista tahtoa lienee siis ilmassa.

Ja kevättä, onneksi!

Kaija Kärkinen
Hallituksen puheenjohtaja
Elvis ry

Miksei Spotify palkkaa musiikin metadatan asiantuntijoita?

Siksi on hyvä, että Markus Nordenstreng nosti asian pöydälle kirjoituksessaan ”Kadonneitten tekijätietojen metsästyksestä” (Selvis 4/2015). Nordenstreng toteaa, että kaikilla osapuolilla on peiliin katsomisen paikka. Totta, mutta musiikin tuottajat ja verkkojakelijat ovat silti avainasemassa. He kuitenkin aina lopulta päättävät siitä, mitä tietoja tuotetaan ja julkaistaan, mitä ei. Toistaiseksi ei optimismiin ole juuri ollut syytä. Varsinkaan Spotifyn kaltaisilla toimijoilla ei ole ollut kunnollista motiivia tehdä asialle mitään. Verkkopalvelun tuottajalle ei nimittäin synny välttämättä merkittävää lisäarvoa siitä, että musiikin tekijöiden tiedot on syötetty järjestelmään kunnolla. Vielä vähemmän heitä kiinnostaa varmistaa, että syötetyt tiedot ovat myös oikein. Näyttää hyvin riittävän, että jotain klikataan. Levy-yhtiöille laadukas metadata kyllä kelpaisi, kunhan siitä ei tarvitsisi maksaa.

Toisin kuin Nordenstreng loppuhenkosessaan toteaa, ongelmaa ei voida ratkaista ”koodaamalla”. Metadatan syöttäminen ei ole pelkästään tai edes pääasiassa tietotekninen ongelma, vaikka myös näitä rajapintojen seurusteluongelmia esiintyy. Pääongelma on tarvittavan metadatan tuottamisen vaatiman ihmistyön määrä ja laatuvaatimukset. Kirjastoissa tiedetään, miten kallista metadatan tuottaminen on, kun tavoitteena on laadukas hakujärjestelmä. Esimerkiksi HelMet-kirjastojen tietokantaa on kymmenien vuosien ajan tuottanut parinkymmenen päätoimisen ammattiluetteloijan ryhmä. Kirjastoalan palkat eivät kenenkään päätä huimaa, mutta ei se metadata silti itsestään tai ilmaiseksi ole syntynyt.

Spotifyn kaltaisten toimijoiden kohdalla kysymys on siitä, ettei metadatan tuottamisen pysyviä kustannuksia haluta ottaa mukaan liiketoimintamalliin. Asiassa tuskin voidaan kuitenkaan edetä, ellei isoja kaupallisia toimijoita pakoteta metadatan systemaattiseen ja laadukkaaseen tuottamiseen (kuten tekijänoikeuslakimme perusteella voisi ja pitäisi) tai jollain konstilla saada houkuteltua taloudelliseen satsaamiseen, todennäköisesti yhteistyössä sisältöteollisuuden edustajien kanssa ja kustannuksia jakaen.

Hyvää tilanteessa on, että Suomesta sentään löytyy musiikin metadatan tuottamisen ammattilaisia – nimittäin kirjastoista. Kun vaan saataisiin Spotify ja musiikin tuottajat palkkaamaan näitä osaajia laittamaan nykyinen sekasotku johonkin järjestykseen. Musiikin käyttäjissä olisi joukkovoimaa tarvittavaan painostukseen, mutta ihmisiä on vaikea saada barrikadeille banderollilla, joka vaatii ”MUSIIKIN METADATA KUNTOON!”. Palveluiden surkeaan laatuun on valitettavasti ehditty jo tottua. Siksi vastuu taitaa isolta osalta jäädä artisteille itselleen.

Heikki Poroila
FM, musiikkikirjastonhoitaja

Suomen nuottigraafikot järjestäytyvät

Marraskuussa 2015 perustettiin suomalaisten nuottigraafikkojen etuja, arvostusta ja yhteisöllisyyttä edistävä yhdistys, Suomen nuottigraafikot ry. Aikaisemmin alaan liittyvistä tariffisopimuksista ovat sopineet keskenään mm. Suomen Muusikkojen Liitto ja Yleisradio.

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia aktiivisesti etuusasioihin liittyvien sopimusten asiantuntijana alan erityisluonteen vuoksi. Yhdistys järjestää nuottigrafiikan kursseja, tuottaa alaan liittyviä julkaisuja ja pyrkii muilla tavoin lisäämään alan tunnettuutta musiikkialan toimijoiden, kuten orkestereiden ja säveltäjien keskuudessa. 

Yhdistyksen jäseniksi voivat hakemuksesta liittyä kaikki suomalaiset ja Suomessa ammattimaisesti toimivat nuottigraafikot. 

Lisätietoja www.nuottigraafikot.org

Georg Malmstén -säätiön hallitusvaali 2016

Georg Malmstén -säätiön sääntöjen mukaan Elvis ry:n hallitus tekee kevätkokoukselle ehdotuksen säätiön hallituksen kokoonpanosta.

Kevätkokouksessa 2016 Georg Malmstén –säätiön hallituksen erovuoroiset jäsenet ovat Pauliina Lerche, Yatta Malmstén, Costi Snellman, Lasse Wikman. Malmstén-suku asettaa edustajansa hallitukseen. Lerche, Snellman ja Wikman ovat ilmoittaneet, etteivät ole enää käytettävissä hallitukseen. Muut Malmtén-säätiön hallituksen jäsenet ovat Jiri Kuronen (puheenjohtaja), Vellu Halkosalmi (varapuheenjohtaja) ja Jari Eskola.
 

Ehdokkaat ja heidän esittäytymiset

 

Elvis ry:n hallitusvaaliehdokkaat 2016

Elvis ry:n kevätkokouksessa suoritetaan hallitusvaali. 

Ensin järjestetään puheenjohtajavaali. Vaalivaliokunta esittää erovuoroista Kaija Kärkistä edelleen puheenjohtajaksi. Puheenjohtajavaalin jälkeen valitaan hallitukseen kolme jäsentä. Alla esiteltävien henkilöiden lisäksi kokouksessa voidaan esittää lisäehdokkaita.

Hallituksen jäsenistä ovat erovuoroisia Heikki Elo, Esa Nieminen ja Olavi Uusivirta. Olavi Uusivirta ei enää asetu hallitusvaaliehdokkaaksi. 

Ehdokkaat ja heidän esittäytymiset

Nordisk kulturfond

Projektituki

Pohjoismainen kulttuurirahasto tukee taide- ja kulttuuriprojekteja, joissa on yhteistyökumppaneita useammasta eri Pohjoismaasta (Tanska, Suomi, Färsaaret, Grönlanti, Islanti, Norja, Ruotsi ja Ahvenanmaa). Projektin peruslähtökohtana tulee olla pohjoismainen painoarvo ja yhteistyö.

Hakijana voi olla yksilö, ryhmä, järjestö, laitos, yhdistys tai yritys. Hakijalta ei edellytetä Pohjoismaissa asumista tai jonkin Pohjoismaan kansalaisuutta.

Hakuajat 2018
1. helmikuuta klo 23.59 Tanskan aikaa (UTC + 1)
2. toukokuuta klo 23.59 Tanskan aikaa
1. lokakuuta klo 23.59 Tanskan aikaa
Vastaus tulee 7 viikkoa hakuajan päättymisen jälkeen.

Arviointikriteerit ja hakuohje: https://www.nordiskkulturfond.org/fi/projektituki-info/ 

The House of Songs -vaihto-ohjelmaan lähtijät vuodelle 2016 valittu

The House of Songs -vaihto-ohjelma on valinnut vuonna 2016 vaihto-ohjelmaan mukaan päässeet. Tänä vuonna Austiniin lähtevät Kanerva Pasanen ja Mia Renwall.

Seuraavasta hakuajasta tiedotetaan Elvisin uutiskirjeessä loppuvuodesta. Kiitos kaikille hakijoille!

 
Mikä THOS?
 
THOS – The House of Songs, on vaihto-ohjelma, jonka tavoitteena on edistää eri kulttuureista tulevien tekijöiden verkostoitumista sekä tuottaa uutta musiikkia. 
 
Musiikkia lähdetään tekemään Austiniin, Teksasiin, The House of Songs -taloon. Talosta löytyy langaton verkkoyhteys, Gibson-kitaroita, piano sekä tietysti polkupyöriä, jotta vierailevat musiikintekijät voivat aktiivisesti tutustua ympäröivään ”the Live Music Capital of the World” -kaupunkiin.  
 
Päätavoitteena on kuitenkin edistää tekijyyttä tarjoamalla uniikki ympäristö musiikin tekemiseen ja mahdollistaa kansainvälinen kollegiaalinen verkostoituminen. Talossa asuukin siten samanaikaisesti THOS-vaihto-ohjelman vieras sekä paikallinen, ammattimainen musiikintekijä, jonka vaihto-ohjelman organisaattori, musiikintekijä ja tuottaja Troy Campbell on valinnut. Tavoitteena on yhdistää kaksi mahdollisimman yhteensopivaa musiikintekijää, jotta yhteys löytyy ja vierailusta tulee antoisa ja inspiroiva. Konseptiin kuuluu myös mahdollisen co-writing-tuotannon esittäminen Austinin live-klubeilla. Musiikintekijöillä on myös mahdollisuus nauhoittaa vierailunsa aikana demoja. 
 
 

Elvisin tapahtumia on mahdollista seurata nyt myös etänä

Elvisin tapahtumia on jatkossa mahdollista seurata live-streaming-lähetyksellä. Tapahtuman streaming-lähetys on katsottavissa 24 tunnin ajan. 

Elvis haluaa jakaa tärkeää tietoa jäsenilleen huomioiden myös pääkaupunkiseudun ulkopuoliset alueet ja jäsenten mahdolliset haasteet päästä paikan päälle tiettynä aikana. Tästä johtuen jatkossa erityisesti Elvisin aamukahviseminaarit eli 2 tunnin kestoiset ajankohtaisiin aiheisiin paneutuvat tilaisuudet streamataan livenä Periscope-palvelua hyödyntäen. Muita tapahtumia streamataan mahdollisuuksien mukaan ja niistä tiedotetaan erikseen.

Huom! Streaming-lähetykset toteutetaan iPhone-puhelimella ja lähetysten toiminnallisuus on riippuvainen Periscope-palvelusta ja mm. nettiyhteyden toimivuudesta. 

Ensimmäinen streamattava tapahtuma on Elvisin aamukahviseminaari 15.3. Aiheena tuolloin on Musiikintekijän talous- ja verovinkit. 

Näin voit seurata tapahtumia

  • Linkki jaetaan kolmessa eri paikassa: 
    1. tapahtuman sivu Elvisin nettisivuilla (ei edellytä Facebook-jäsenyyttä)
    2. Elvisin julkisella Facebook-sivulla
    3. Elvisin vain jäsenille tarkoitetulla Facebook-ryhmässä.

     
  • Streaming-tapahtumalle luodaan omat Facebook-tapahtumat sekä Elvisin julkiselle Facebook-sivulle että Elvisin vain jäsenille tarkoitetussa Facebook-ryhmässä.
  • Linkkiä ei voi tiedottaa etukäteen, sillä linkki muodostuu vasta kun tapahtuman streaming-lähetys alkaa.
  • Klikkaa auki linkki selaimellasi, ja ohjelma käynnistyy.
  • Linkki on aktiivinen 24h lähetyksen päättymisen jälkeen. Tämän jälkeen lähetystä ei ole mahdollista enää katsoa.

Kommentointi etänä

  • Voit lähettää kysymyksiä ja kommentteja seminaariin liittyen ja niihin pyritään vastaamaan lähetyksen aikana.
  • Mikäli olet Periscope-palvelussa, voit kirjoittaa kommentit suoraan kyseiseen palveluun. 
  • Mikäli katsot lähetystä tietokoneeltasi (selain) niin voit kirjoittaa kommenttisi tapahtuman Facebook-sivuille, joko julkisella sivulla tai ryhmässä. Näiden sivujen kommentointia seurataan tapahtuman aikana.
  • Kun lähetys on päättynyt, kysymykset eivät enää välity puhujille. Voit toki kirjoittaa kommentteja edelleen tapahtuman Facebook-sivuille.

Tervetuloa seuraamaan Elvisin tapahtumia myös etänä!

Hae nyt mukaan Riimimyllyyn

Riimimylly


19.-23.6.2016

Kauppilan matkailutila, Ikaalinen
Kauppilanranta 2, 39500 Ikaalinen

Kouluttaja
Heikki Salo, muusikko, lauluntekijä
Eija Hinkkala, sanoittaja ja tiimivalmentaja
Antti Hinkkala, urheiluhieroja/Method Putkisto -ohjaaja


Elämyksellinen laululyriikan intensiivikoulutus on suunnattu kaikille, jotka haluavat kehittyä laululyriikan kirjoittajina.


Koulutuksen tavoitteena on

  • oppia jotain lisää laululyriikan kirjoittamisesta
  • kirjoittaa laululyriikkaa teksti edellä (tekstin ehdoilla)
  • saada 2 uutta sanoitusta jumppaa vaille valmiiksi
  • treenata kimppakirjoittamista
  • saada apuja / palautetta 2-3- aikaisemmin kirjoitettuun tekstiin
  • verkostoitua uusien heimolaisten kanssa
  • nauttia ulkoilmasta ja luonnosta sekä oman kehon kepeästä liikuttelusta
     

Su 19.6.

12.00 Lounas, majoittuminen     
13.00 Tutustuminen, riimileiriytyminen                                                     
14.30 Biisiksi lyriikka edellä (tiimitreeni), Kimppakirjoittaminen (tiimitreeni)
17.00 Päivällinen
18.00 1. teksti tulille (luuranko)                                              
19.00 Iltakisailut, ryhmäytyminen    
21.00 Yöpalaa

Ma 20.6.
9.00 Aamiainen
9.45 Riimiviritys (Method Putkisto)
10.30 Luurangosta lyriikaksi (palautetta, jatkotyöstöä)
13.00 Lounas
14.00 Luovuutta laavulta, pientä patikointia, lisätutustumista
17.00 Päivällinen
18.00 2. teksti tulille
21.00 Yöpalaa

Ti 21.6.
9.00 Aamiainen
9.45 Riimiviritys (Method Putkisto)
10.30 Lyriikkatreeniä (1. tekstin tiimipunnitusta ja jatkotyöstöä)
13.00 Lounas
14.00 Lyriikkatreeniä (2. tekstin / luurangon tiimipunnistusta ja jatkotyöstöä)
17.00 Päivällinen
18.00 Tekstien jatkotyöstöä
21.00 Yöpalaa

Ke 22.6.
9.00 Aamupala
9.45 Riimiviritys (Method Putkisto)
10.30 Lyriikkaklinikka (yksin kirjoitetut ja leirillä viilatut tekstit, 2 tiimiä)
13.00 Lounas
14.00 Lyriikkaklinikka (yksin kirjoitetut ja leirillä viilatut tekstit, 2 tiimiä)
17.00 Päivällinen
18.00 Riimipolku
21.00 Riimigrilli ja leikkiä ja laulua

To 23.6.
9.00 Aamupala
9.45 Riimiviritys (Method Putkisto)
10.30 Reflektointi, oppimiskolahdukset, MOTOROLA-palaute
12.30 Lounas, päätöskahvit                                                                                

Suoritustapa

Lyriikkatreenit:
Eijan lyriikkatreeneissä synnytetään systemaattisesti ja ehkäpä epämukavuusalueellakin liikkuen 2 uutta sanoitusta/leiriläinen. Ainakin toinen näistä kirjoitetaan kahden kimpassa.

Lyriikkaklinikka:
Heikin lyriikkaklinikalla punnitaan jokaiselta 2-3 jo ennen leiriä kirjoitettua sanoitusta.

Luovuutta ulkoilusta:
Antin luontokisailuissa ja pihavirittelyissä tuuletetaan turhat ja luovuutta kahlitsevat aivopölyt venytellen ja lapsekkaasti leikkien.


    Tutustu ennakkoon Heikki Salon kirjoittamaan laululyriikan käsikirjaan: (Kahle)kuningaslaji, uusittu painos 2014.
    Etenkin luvut 4 (laulun tehtävä, aihe, idea ja teema), 5 (laulun osat) ja 14 (kimppakirjoittaminen).

    Tuo mukanasi 2-3 tekstiä, joihin haluat apua Heikin klinikalta.

    590.00
     

    Kurssimaksu sisältää koulutuksen, majoituksen sekä ohjelmanmukaiset ruokailut. Majoitus kahden hengen huoneessa. Vuodevaatteet ja pyyhkeet kuuluvat pakettiin.

    Ensimmäinen ilmoittautumispäivä
    19.02.2016

    07.05.2016
     

    Koulutukseen haetaan erillisellä hakulomakkeella. Hakulomake avautuu täällä 19.2. Hakuaika on 19.2.-7.5.2016. Opiskelijavalinnoista ilmoitetetaan hakijoille viikolla 20.

    Mukaan oma läppäri, muistiinpanovälineet sekä muistitikku. Leirillä ei sävelletä, mutta voit tuoda oman kitaran tms. helposti liikuteltavan soittimen vaikkapa tiistain puutarhajamitteluja varten.

    Pakkaa kassiisi myös venyvää, paukkuvaa, sateen, savun ja kylmän kestävää ulkovaatetta ja metsäreissuun sopivat jalkineet. Ulkona ollaan aina välillä, vaikka taivaalta tulisi ukkoja ja akkoja! Hepenet ja lakerikengät voit unohtaa kotiin.

    Lisätietoja koulutuksesta antaa:
    projektipäällikkö Mikko Mattila
    050 443 3878 
    mikko.mattila (at) tampereenkesayliopisto.fi