Norjan Elvis on NOPA

Tine Tanguesten

Norjan Elvis on NOPA

Streaming-palvelut, tekijänoikeuslain muutokset sekä musiikin kotimaisuusasteen nostaminen oman maan yleisradiossa puhuttavat Norjassakin. Siellä musiikintekijöiden etujärjestö on Norsk forening for komponister og tekstforfattere eli NOPA, jonka hallituksen puheenjohtaja on Ingrid Kindem.

NOPA, kuten Elviskin, on ammattimaisesti toimivien musiikintekijöiden järjestö, joka on perustettu vuonna 1937. Jäseniä on noin tuhat ja he edustavat kaikkia kevyen musiikin genrejä. Jäseneksi pääsemisen kriteerejä ovat mm. asiakkuus Norjan Teostossa (TONO), sekä tietty määrä musiikin tekemiseen liittyvää tuloa tekijänoikeustulona tai vaikkapa sovitukseen liittyvistä tilaustöistä saatuna.

Järjestön perustehtäväkin on hyvin samankaltainen kuin Elvisin: musiikin tekemisen edistäminen niin taloudellisista kuin taiteellisistakin lähtökohdista. Erittäin tärkeässä roolissa on myös norjalaisen musiikintekijöiden yhteisön vahvistaminen.

NOPA:ssa on naisvalta. Sekä toiminnanjohtaja että hallituksen puheenjohtaja ovat naisia. Toiminnanjohtaja Tine Tanguesten on toiminut tehtävässään nyt kolme vuotta. Hän kertoo viihtyvänsä työssään erittäin hyvin.

”Olen aina työskennellyt kulttuurin parissa. Tässä tehtävässäni pääsen konkreettisesti edistämään kulttuuritoimintaa,” toteaa Tanguesten ja kertoo toimineensa laajalti eri hallinnonalan tehtävissä myös Euroopan tasolla.

”Päätöksentekoon vaikuttaminen on hyvin tärkeä osa työtämme. Käymmekin jatkuvasti aktiivista dialogia päättäjien suuntaan. Tehostaaksemme viestiämme olemme perustaneet luovan alan yhteisön, Kunstnernettverketin, joka edustaa noin 25 000:ttä luovan alan tekijää ja esiintyjää. Se keskittyy teemoissaan  tulonmuodostuksen haasteisiin, sosiaaliturvaan ja tekijänoikeuteen.”

Tanguestenin mukaan Norjassa puhuttavat erityisesti streaming-palvelut ja niistä saatava korvaus, tekijänoikeuslain muutokset sekä norjalaisen musiikin kotimaisuusasteen nostaminen Norjan yleisradion toiminnassa.

”Tekemämme työ NOPA:ssa ja ne aiheet, joiden parissa työskentelemme, liikkuvat hyvin samojen asioiden ympärillä kuin Suomessakin. Siksi koen hyvin tärkeäksi pohjoismaisen yhteistyömme. On olennaista vaihtaa tietoja, auttaa ja työskennellä yhdessä tärkeiden asioiden eteen.”

Hallituksen puheenjohtaja Ingrid Kindem (kuvassa) on norjalainen säveltäjä, muusikko ja tuottaja. Kulttuurialan monitoiminainen valittiin NOPA:n hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2014. Puheenjohtajan pestinsä lisäksi hän istuu myös TONO:n hallituksessa. Lapsesta saakka musiikkia harrastanut Kindem kertoo kokeneensa aina tarpeen kuulua ”johonkin yhteisöön”.

”Olen aina ollut kiinnostunut siitä, mitä ihmiset voivat saada yhdessä aikaan. Nautin, kun saan tehdä töitä muiden ihmisten kanssa. Ja luonnollisesti nautin suuresti musiikista. Työssäni NOPA:ssa saan yhdistettyä kaiken tämän.”

Norjassa hallituksen puheenjohtaja on palkattu, työsuhteinen työntekijä, toisin kuin Elvisissä, jossa puheenjohtajan pesti on luottamustoimi.

”Yritän pakolla tehdä tilaa myös taiteelliselle työlleni, ja NOPA:n toimisto onneksi joustaa tässä. Mutta koen myös, että puheenjohtajuus on vastuullinen tehtävä, johon haluan käyttää aikaani ja energiaani.”

Kindem kokee työskentelyn luovien ihmisten parissa erittäin inspiroivaksi.

Tine Tanguesten on samaa mieltä.

”On erittäin motivoivaa työskennellä säveltäjien ja sanoittajien etujärjestössä. Työskentelemme, jotta he voivat työskennellä ja tehdä meille musiikkia ja sanoituksia, joilla saattaa olla hyvinkin iso merkitys ihmisten elämässä”, hän hymyilee.


Näin Norjassa

Norjassa kansallisten varojen pidätysprosentti on 10. Siitä kolmasosa jaetaan apurahoina TONO:n jäsenille ja 2/3 toiminta-avustuksina jäsenjärjestöille. NOPA:n osuus toiminta-avustuksista on 1,2 miljoonaa euroa. Elvis saa Teostolta toiminta-avustusta 224 000 euroa.

NOPA:n kokonaisbudjetti on 1,5 miljoonaa, Elvisin 530 000 euroa.

Jäsenet voivat hakea apurahaa NOPA:lta kolmesti vuodessa. Apurahaa on jaettavana noin 200 000 euroa vuosittain. Yksittäinen hakija voi saada korkeintaan 4000 euroa apurahaa ja kolmen vuoden aikana yhteensä enintään 6000 euroa.

NOPA:lla on residenssejä Lontoossa, Vencessä (Ranska) sekä Berliinissä.

NOPA:n toimisto sijaitsee Oslon keskustassa (Kongens gate 24). NOPA jakaa toimitilansa taidemusiikin säveltäjien yhdistyksen (Komponistforeningen) ja musiikkikustantajien (Musikkforleggerne) kanssa, aivan kuten Elviskin Kampin Huipussa, Urho Kekkosen kadulla. Poikkea kahville, sekä Helsingissä että Oslossa!

www.nopa.no


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2016

Selaa lehden artikkeleita