Vanhemmat sisarukset muovaavat musiikkimakuamme enemmän kuin tulemme edes ajatelleeksi. He usein löytävät uusimmat virtaukset, joita nuoremmat matkivat. Helsingin Meilahdessa lapsuutensa viettänyt Eero kuunteli siskonsa levyjä, ja jälkiviisaana voisi jopa todeta, että isosiskon musiikkimaku vaikutti koko uraan. Pikkupojan korvaan Elvis Presley ja Bill Haley kuulostivat ja vaikuttivat hauskoilta ilmiöiltä, kun musiikkiin liittyi olennaisena osana myös vaikkapa hyppiminen. Kipinä syttyi.

”Meillä oli kotona ovikannel, jota tutkimalla opin ymmärtämään jotain sävelkorkeudesta. Se näet muuttui, kun väänsin ruuvia. Tuon alkukantaisen havainnon myötä musiikki alkoi todella kiinnostaa. Niinpä halusin kitaran, jonka sitten sainkin syntymäpäivälahjaksi. Koulun musiikinopettaja opetti alkeet. Ei mennyt kauaakaan, kun löysin samanhenkisiä kavereita. Perustimme bändin ja siitä se alkoi.”

Rautalanka kolahti

Koulujen musiikinopetuksessa oli yksi piirre, jota vanhempi sukupolvi muistelee vieläkin kauhunsekaisin tuntein. Laulukokeet olivat julkisia ja jokainen lauloi luokan edessä. Itseään etsivälle nuorelle ne olivat tiukkoja paikkoja. Kaikki kuuntelivat ja palaute tuli heti. Nuo kokeet ovat jättäneet moneen elämänmittaisen trauman. Luparin innostusta musiikkiin eivät laulukokeet pysäyttäneet; vain hidastivat hieman. Rautalanka tuli ja vei soittajan mennessään. The Shadows ja The Ventures kolahtivat kovaa.

”Rock toki ravisutti, mutta vain pientä osaa kansasta. Ajateltiin, että se on ulkomainen villitys, joka tulee ja menee. Musiikissa elettiin muutoksen aikaa, kun rautalankanuoret ensimmäistä kertaa soittivat omanikäisilleen. Sitten Britanniasta tuli popmusiikki ja bändeistä rupesi löytymään myös laulajia. 13-vuotiaana mulla oli eka keikka, jota jännitin kovasti.”

Koulun bändissä jäsenet vaihtuivat tiuhaan tahtiin, mutta Lupari pysyi ja nautti joka hetkestä soittotaitojen hiljalleen karttuessa. Hänen ensimmäinen julkinen bändinsä oli Rolle & The Needles. Se toi jo taskurahaa nuorelle muusikolle. Kun lukio oli alkamassa, Lupari mietti, että soittaminen saisi jäädä vähemmälle. Kohtalo päätti kuitenkin toisin, sillä Gugi Kokljuschkin Topmost-bändistä otti yhteyttä.

”Ne oli jostain kuulleet musta. Menin Topmostin treeneihin tutustumaan kavereihin ja ohjelmistoon. Olin heti valmis lähtemään mukaan. Siinä se lukio sujui keikkailun ohessa. Kirjoitukset menivät yllättävän hyvin.”

Teinibileiden suosikki

Noihin aikoihin kouluissa pidettiin teinibileitä, ja keikkoja saattoi olla useassa koulussa samana iltana. Topmost oli kuusikymmentäluvun jälkipuoliskolla erittäin suosittu Suomessa, ja menestyksen aallot veivät bändiä myös Ruotsiin, jossa Jormas oli tasoittanut sopivasti tietä aiemmin. Bändin huippuhetket eivät kestäneet ikuisesti, koska nuoria miehiä kiinnostivat muutkin asiat kuin soittaminen – eli se tuttu tarina.
”Yksi kesä tosin jatkettiin triona Danny-shown mukana, Holle Holopainen, Kisu Jernström ja minä. Me oltiin niin nuoria, että ei oikein tajuttukaan missä oltiin mukana. Oli siinä toki meillä jonkin verran ikäeroakin.”

Sitten syntyi Apollo, Suomen tiettävästi ensimmäinen hevibändi, jossa Luparin lisäksi mukana olivat Edward Vesala, Harri Saksala ja Holle Holopainen. Apollo saavutti lyhyestä iästään huolimatta aikamoisen kulttimaineen raisuilla esiintymisillään. Yhtye teki suomenkielisen rockalbumin.

Ylioppilasvuonna Luparin isä kuoli. Se oli nuorelle miehelle aikuistumisen paikka. Hänen oli otettava vastuuta tulevaisuudestaan. Omien sanojensa mukaan Lupari on kerran elämässään ollut oikeissa töissä. Hän sai suhteilla työpaikan Lontoosta VW-auton maahantuojalta, eleli muutaman kuukauden suurkaupungin sykkeessä ja palasi kotiin parantunut englanninkielentaito taskussaan.

”Seppo Hovi soitti ja kysyi, tulisinko Kirkan bändiin Islandersiin. Se sattui hyvään saumaan: kaipasin tekemistä ja ansaitsemista. Siinä meni vähän toista vuotta kunnes piti mennä armeijaan. Siellä oli myös muusikkoja ja kohta pääsin taas soittamaan. Yksi heistä oli Kari Kuusamo, joka meni urkuriksi Islandersiin intin jälkeen. Se pyysi mua sinne mukaan soittamaan ja siitä mulla alkoi toinen vaihe bändissä.”

Kotimaisen nousu

70-luvun alku oli monelle musiikintekijälle käänteentekevä, koska silloin suomenkielinen popmusiikki teki lopullisen läpimurtonsa. Yleisö halusi kotimaista ja siihen huutoon vastattiin leveällä rintamalla. Hector, Juice, Dave Lindholm ja monet muut näyttivät suuntaa. Luparikin tahtoi tehdä lisää suomenkielistä rockia, kuten oli aiemmin tehnyt Apollossa.

”Meillä oli mainio bändi, Ilokaasu, mutta aika ei ollut vielä kypsä edustamallemme roots-rockille. Radio ja telkkari eivät tuoneet sitä silloin vielä esiin. Se oli sitä aikaa, kun nauhurit olivat aina valmiina, jos sattui tulemaan jotain hyviä biisejä radiosta. Samaan aikaan Hullujussi nousi suosioon, mutta Hurriganes sitten vasta räjäytti pankin niin, että suuri yleisökin alkoi tulla rockmusiikkitietoiseksi.”

Luomisen ja tekemisen jano ovat vieneet Luparia eteenpäin. Hän on hakeutunut sellaisiin paikkoihin ja sellaisten ihmisten seuraan, jotka ovat ruokkineet hänen taiteellista nälkäänsä. Hän kuitenkin näki jo uransa alkuvaiheessa sen, millaiseen pyöritykseen bändien keulahahmot joutuvat, eikä se tuntunut omalta jutulta. Lupari on ennen kaikkea joukkuepelaaja, bändin yksi jäsen, missä roolissa hän viihtyy parhaiten. Hänen kunnianhimonsa on aina liittynyt tekemiseen, ei henkilökohtaiseen suosioon. Taiteellisia kokeiluja ovat ohjanneet halu kehittyä ja uuden etsintä.

Soololevy Uniystävä

Aikoinaan perustettiin levymerkki, jonka nimi oli Hi-Hat. Se tuotti ennakkoluulottomasti musiikkia aika paljon samalla ajatuksella kuin Love Records. Sieltä Luparikin löysi oman paikkansa. Syntyi sooloalbumi Uniystävä.

”Edward Wesala kuuli mun demoja ja sanoi, että nämä pitää julkaista. Tietyt intohimot purkautuivat samalla, kun sain tehdä vinyylin täydeltä omaa materiaalia.”

Luparin matka jatkui eteenpäin. Seuraava bändi oli Rotox. Se teki yhden levyn, jota Luparin mukaan kelpaa kuunnella vieläkin, vaikka se ei saavuttanutkaan mitään suurta suosiota. The New Strangers perustettiin, kun miehet halusivat soittaa rautalankaa taas pitkästä aikaa. Sekin oli pienten piirien musiikkia, bändi teki pari levyä.

”Niihin aikoihin tuoreena perheenisänä tajusin myös, että pitäisi huolehtia tulevaisuudesta. Muusikko halusin olla, mutta jotain taloudellistakin järkeä touhussa pitäisi olla. Olin ollut aika monissa studiosessioissa mukana, kun Esko Linnavalli 70-luvun alussa oli pyytänyt mukaan. Myöhemmin sain lisää vastuuta ja pääsin myös tuottamaan. Olen ollut mukana noin tuhannella raidalla jossain roolissa.”

Raittisten kanssa

80-luvulle tultaessa uusi studiomuusikkopolvi valtasi alaa. Tuottaja kerää usein ympärilleen omia luotettavia tekijöitä, niin Luparikin oli tehnyt aikoinaan. Hän huomasi, että studiotyöt olivat vähenemässä ja tahtoi mennä taas eteenpäin. Eero ja Jussi & The Boys tuli kuvioihin. Bändi oli ollut telakalla, koska tanssipaikoilla oli käynyt rakennemuutos ja työt olivat vähentyneet. Lupari ehdotti Eero ja Jussi Raittiselle, että he aloittaisivat keikkailun triona, pienillä äänentoistolaitteilla ja etupäässä akustisesti.

”Me innostuttiin siitä kaikki kolme, vedettiin kolmiäänisesti lauluja. Kalle Lae kitaroineen kutsuttiin vielä mukaan. Moni biisi toimi kivasti, mutta esiinnyttäessä todellisuus iski kasvoihin: volyymi ei riittänyt. Jäätiin kapakoissa peruskeskustelun alle ja niin me palattiin normaaliin äänentoistoon vahvistimineen. Liikuimme aika pienellä autolla. Suomessa oli kuitenkin paljon esiintymispaikkoja ja arkenakin sai keikkaa. Oli helppo rakentaa 2–3 viikon kiertueita. Me tehtiin myös niin, että päivisin esiinnyttiin koululaisille. Konsertin lisäksi puhuimme soittimista ja musiikin historiasta. Illalla esiinnyttiin aikuisille.”

Yhdistystoimintaa

Lupari ei ole kokenut olleensa poliittisesti aktiivinen henkilö, yhteiskunnallisesti kylläkin. Se vei miehen aikoinaan myös järjestötoimintaan. Hän toimi Elvisin hallituksen varapuheenjohtajana vuodesta 1991 vuoteen 2015, joitakin taukovuosia lukuunottamatta yhtäjaksoisesti. Hänelle myönnettiinkin Elvisin kunniajäsenyys pitkästä ja ansiokkaasta toiminnasta yhdistyksessä.

”Kaikki alkoi Popmuusikot ry:stä, kun mua pyydettiin ihan noviisina toimintaan mukaan. Sain sieltä ajatusmallin siihen, miten yhteisiä asioita voisi hoitaa. En ollut siellä kauan, mutta kipinä jäi elämään. Paroni Paakkunainen aikanaan ehdotti itseäni tilalleen Elvisin johtokuntaan. Olin tietysti siitä aika otettu. Huomasin, että siellä on paljon mielenkiintoisia asioita, joihin minullakin olisi jotain annettavaa. Vuosien aikana yhdistyksen perusidea ja pyrkimykset eivät ole muuttuneet, mutta maailma ja teknologia ovat jatkuvasti pakottaneet päivittämään omaa osaamista.”

Luovuuden lähde pulppuaa yhä ja Lupari on tekemisen iloa täynnä. Hänellä on julkaisemattomia kappaleita, jotka odottavat työstämistä. Alan tulevaisuuteen hän haluaa katsoa luottavaisena ja uskoo, että asiat selkiytyvät ja musiikin tekemisestä tulee taas kannattavaa.

”Koitan pitää itseni tolkun ihmisenä, tehdä jonkin verran lauluja ja keikkoja. Elvis Presley sanoi joskus, että mikäs tässä ollessa, tiet ovat parantuneet, soittajat ovat parantuneetja laulut ovat aina olleet hyviä. Aina kun tiet ovat parantuneet, niin musiikki on löytänyt paikalle. Täytyy nostaa hattua Severi Suhoselle, Rautavaaralle ja Helismaalle. He kiersivät tämän maan jokaisen kolkan.”