paatoimittaja, Author at Musiikintekijät

Lauri Porran BASSO-teosta valmisteltiin kaksi vuotta

Julkaistu 20.11.2024

BASSO esitettiin Senaatintorilla. Lavalla esiintyi 147 soittajaa, ja yleisöä kerääntyi paikalle 26 000 henkeä.

”Helsingin Juhlaviikkojen taiteellinen johtaja Marko Ahtisaari otti yhteyttä ja pyysi minua toteuttamaan tämän teoksen. Se on osa perinnettä: vuonna 1995 Raoul Björkenheim teki Apocalypso-teoksen 50 kitaristille, ja vuonna 2015 Alexi Laiho järjesti 100 Guitars From Hel -projektin”, Porra kertoo.

Porra halusi luoda suuren kokonaisuuden, jossa olisi mukana basisteja, mutta myös muita instrumentteja ja laulajia. Myös visuaalinen suunnittelu oli tärkeässä roolissa, ja skenografia luotiin yhdessä Joonas Tikkasen kanssa.

ALUSTA alkaen oli selvää, että esitys järjestettäisiin Tuomiokirkon portailla. Juhlaviikkojen antamien raamien sisällä Porra sai toteuttaa oman visionsa vapaasti.

”Oli mukavaa, että minuun luotettiin niin paljon, vaikka käytännössä vain minä ja Joonas tiesimme, millainen lopputuloksesta tulisi”, hän sanoo.

Ylioppilaskunnan Laulajat liittyivät kokoonpanoon keväällä Pasi Hyökin johdolla, ja sähköbasisteille avattiin avoin haku huhtikuussa.

”Aluksi pelkäsin, ettei hakijoita tule tarpeeksi”, hän kertoo.

Huoli oli kuitenkin turha, sillä hakemuksia tuli 200. Porra kuunteli kaikki hakemukset yhdeltä istumalta.

”Tein Excel-taulukon, johon järjestin kaikki hakemukset A-, B- ja C-ryhmiin. Lopulta A-ryhmä oli niin täynnä, että jouduin karsimaan niistäkin”, hän kertoo.

PORRA ei kuitenkaan karsinut soittajia alun perin sovittuun määrään.

”Neuvottelin projektiin vielä kuusi soittajaa lisää. Heidät oli pakko saada mukaan”, hän paljastaa.

Osa soittajista soitti korvakuulolta, osa nuoteista tai tabulatuureista. Porra valmisti erilaisia materiaaleja, kuten videoita, jotta 25-minuuttinen kappale olisi helpompi omaksua. Laulajien ja muiden soittajien kanssa harjoiteltiin jo keväällä, sähköbasistien kanssa lähempänä tapahtumaa. Yhteisharjoitukset järjestettiin Oopperatalolla.

BASSO-TEOSTA valmisteltiin yhteensä kaksi vuotta, ja Porra toteaa: ”Tekninen toteutus vie paljon enemmän aikaa kuin itse sävellystyö.”

BASSO sai paljon positiivista palautetta sekä Suomesta että ulkomailta. Porra sai viestejä kansainvälisiltä sinfoniaorkestereilta ja festivaalijärjestäjiltä, jotka olivat vaikuttuneita teoksesta. Taiteiden yön jälkeen Porra jatkoi suoraan seuraaviin projekteihin, mutta myöntää, että palautuminen kesti.

”Kyseessä oli kuitenkin iso ja itselle todella merkittävä projekti.”

Nyt Porra valmistautuu tulevan vuoden projekteihin, joihin kuuluu tilaustöitä elokuva- ja tv-musiikista sekä tehtävät Turun musiikkijuhlien ja Vantaan viihdeorkesterin taiteellisena johtajana.

”Minua ja vaimoani yhdistää se, että molemmilla on kova työmoraali ja into tehdä kaikenlaisia erilaisia projekteja”, Porra kertoo.

Hänen vaimonsa on kapellimestari Dalia Statevska. Muusikkopariskunnan arkea piristää yhteinen lapsi, joka on nuoresta iästään huolimatta osoittanut olevansa vanhempiensa tavoin reipas maailmanmatkaaja.

Sinikka Svärd: Ura yhtä tähtihetkeä

Julkaistu 20.11.2024

PILVIPEITTOINEN alkusyksyn päivä vuonna 2007, sanoittaja Sinikka Svärd kävelee hautausmaalla katsellen vanhoja sukuhautoja, hautakiviä ja kiviin kaiverrettuja nimiä. Niin hän tekee toisinaan; hautausmaalla on rauha ja läsnä elämän lyhyys: ”Nuorena on kuolematon, mitä vanhemmaksi tulee, sen kuolevaisemmaksi muuttuu.”

Hän pysähtyy sankarihaudoille ja miettii, miten ihana lahja elämä meille on, iso paketti vuorottelevaa iloa ja surua. Syvä kiitollisuus nousee hänen sisältään, myös aavistus tekstistä, joka alkaisi sanoilla: ”Minä rakastan hautausmaita, mullan tuoksuista hämärää.”

ELÄMÄN lyhyys muistuttaa meitä Svärdin mukaan siitä, että olisi mietittävä, miten ja mihin sen käytämme. Hän onkin käyttänyt oman elämänsä ainakin ammatillisesti itselleen merkityksellisiin asioihin.

”Koko 30 vuotta kestänyt urani on oikeastaan ollut yhtä tähtihetkeä. Tämä on unelmatyö, jossa olen saanut yhdistää kaksi itselleni rakasta asiaa: kirjoittamisen ja musiikin. Olen myös saanut tutustua uskomattoman taitaviin ja ihaniin ihmisiin ja kuulla sanoittamaani musiikkia monenlaisissa yhteyksissä. En mä tätä mihinkään vaihtaisi.”

Lapsena Svärdillä oli kaksi haaveammattia: lankakaupan myyjä ja kirjailija. Sanoittajan ammatti ei kuulunut suunnitelmiin.

”Olen miettinyt, miten tässä kävi näin, mutta olen aina ollut sellanen ’antaa virran viedä -tyyppi’ ja ajatellut, että se tapahtuu, mikä on tapahtuakseen.”

Palon kirjoittamiseen Svärd kertoo olleen polttava jo nuorena. Hän ahmi isänsä innoittamana kirjoja ja aloitti kymmenvuotiaana suureellisin aikein itsekin seikkailukirjojen kirjoittamisen, vaikka paria sivua pidemmälle ne eivät koskaan edenneet. Isä istutti tyttäreensä myös rakkauden musiikkiin. Suurimmat idolit nuoruudessa olivat Edith Piaf, Beatles ja Leonard Cohen.

”Lauloin jo pikkutyttönä kirkkokuorossa ja koulussakin aina, etenkin käsityötunnilla. Ihmettelen, ettei kukaan opettaja koskaan sanonut, että ooppa nyt hiljaa siinä. Vanhempani olivat köyhiä, köyhien lapsilla ei ollut mitään asiaa soittotunneille. Laulaminen ei onneksi maksanut mitään.”

Teininä syttyi kiinnostus runoihin, joita Svärd alkoi itsekin kirjoittaa. Niihin aikoihin hän myös kirjoitti äidilleen kirjeitä, joissa avasi tunteitaan ja tuntemuksiaan.

”Mun oli usein äärettömän vaikea puhua äidin kanssa ja kun en pystynyt puhumaan, niin kirjoitin.”

LAULUTEKSTIEN kirjoittamisen Svärd kertoo ujuttautuneen elämäänsä pikkuhiljaa ja hiukan vahingossa. Vähän päälle parikymppisenä Svärd lähetti runojaan ammattilaisten arvosteltavaksi ja sai kuulla, että niissä on laulullisuutta, jota ominaisuutta kehotettiin edelleen kehittämään.

”Oli hienoa, kun joku muu näki sen, mitä en itse vielä siinä kohdassa tajunnut. Kun sitten abivuonna teimme opettajista vitsikkäitä tekstejä olemassa oleviin lauluihin, tajusin sen olevan itselleni jotenkin helppoa ja luontevaa.”

Kolmikymppisenä runojen rinnalle rynnistivät laulutekstit ja Svärd vakuutti yllättävänkin pian taidoillaan Esa Niemisen, joka oli tuolloin monen eturivin artistin luottotuottaja ja -säveltäjä. Niemisen merkitystä uralleen Svärd kuvaa valtavaksi.

”Sain heti kärkeen työpariksi oikean ihmisen ja ison hitin, Vie minut, josta alkoi tiivis ja hedelmällinen yhteistyö. Lähetin vuosikaudet kaikki kirjoittamani tekstit Esalle, ja hän plokkasi sitten ne, joista syttyi. Kyllähän hän tarjosi mulle mielettömän mahdollisuuden päästä eteenpäin.”

”Esalla oli tuhat rautaa ja artistia tulessa, ja useimmiten en tiennyt tekstiä tehdessäni, kenelle se on menossa enkä kuullut sävellystäkään ennen julkaisua. Olin niin kokematon ja epävarma tekijyydestäni, etten saanut sanottua haluavani kuulla biisin, ennen kuin se on levyllä.”

”Esa oli tarkka teksteistä, mutta aika vähän hän pyysi muutoksia, nekin vähät tulivat useimmiten artisteilta. Muistan kyllä yhden kiivaan keskustelun jostain ilmaisusta, joka oli Esan mielestä vanhanaikainen ja sanoin, että hän on ihan out siitä, miten tavalliset ihmiset kyseisen asian sanoo. Uskalsin jo puolustaa omia mielipiteitäni.”

VUONNA 1995 Svärd lähti opiskelemaan sosiaaliohjaajaksi, vaikka suuren hitin jälkeen intohimo kirjoittamiseen roihusikin täysin lieskoin vieden kaiken muulta elämältä liikenevän ajan.

”Kun valmistuttuani menin töihin, ajattelin jääväni päätoimiseksi sanoittajaksi sitten, kun tienaan teksteillä enemmän kuin päivätyössä, mutta ei se niin yksinkertaista ole, kun sulla on neljä lasta, valtava talovelka ja siihen päälle tulee lamavuodet. Itkin silloin kyllä hirvittävästi raha-asioiden vuoksi, kun miehen työt vielä loppuivat kuin seinään.”

Päätoimiseksi Svärd olisi voinut tienestiensä puolesta jäädä jo aikaisemmin, mutta ei silloisessa tilanteessa uskaltanut, kunnes hän vuonna 2004 sai Taiken puolivuotisen työskentelyapurahan. Se oli ensimmäinen kevyen musiikin sanoittajalle koskaan myönnetty.

”Se oli aivan ihanaa, vein lapset päiväkotiin ja kouluun ja sitten sain kirjoittaa, vaikka en koskaan mikään kahdeksasta neljään kirjoittaja olekaan ollut.”

Päätoimiseksi sanoittajaksi jäätyään Svärd asetti tavoitteekseen saada viiden vuoden sisällä arvostetun Junnu Vainio -palkinnon. Se myönnettiinkin hänelle vuonna 2008. Myös Kullervo Linna -palkinto (v. 2017) sekä Teoston Vuoden musiikintekijä -palkinto (v. 2020) lämmittivät nekin kovasti sanoittajan sydäntä.

URAN ainoa kriisi iski vuoden 2010 paikkeilla musiikin suoratoistopalvelujen romahdutettua suurelta osin levymyynnin ja suomenkielisen rap-musiikin vallattua radioiden soittolistat.

”Iskelmähommat vähenivät ja muutuin näkymättömäksi. Vaikka tilitykset edellisvuosien töistä olivat vielä hyvät, takaraivossa pyöri koko ajan, että kohta tästä ei tuu yhtään mitään, pian en pysty tällä enää leipääni tienaamaan. Sitä kesti vuoden, kunnes Riku Mattila soitti ja sanoi tuottavansa Lauri Tähkän ensimmäisen soololevyn ja kysyi, kiinnostaisko mua olla mukana. Sit me treffattiin ja siitä lähti yhteistyö, jolla oli mulle valtava merkitys. Kun Polte-biisistämme tuli suuri hitti, alkoi taas tulla muitakin kyselyitä, kuten aina kaikkien isojen biisien jälkeen.”

TÄHTIHETKIEN valossa ammattiin kuuluu myös varjoja. Svärdiä harmittaa omasta ja kollegojen puolesta se, että vaikka syntyisi hieno biisi, josta on valtavan ylpeä, ei ole mitään takeita sen soimisesta koskaan missään. Radioiden ylivalta on suhteettoman suuri. Muutenkin kyseessä on epävarma ala. Lupauksiin ei voi luottaa, ennen kuin biisi on levyllä, eivätkä ihmiset nykyisin oikein vastaa viesteihin ja puheluihin; ketään ei saa kiinni.

”Mua ärsyttää se, kun levy-yhtiöstä tai kustantajalta otetaan yhteyttä, ja sitä kokee olevansa tärkeä osanen, kunnes tekstin tehtyäsi lakkaatkin olemasta. Kukaan ei ole kiinnostunut sen vertaa, että sua biisin ilmestymisen myötä edes mainittais missään. En kaipaa ylenmääräistä hehkutusta, mutta kyllä tekijän kuuluu tulla mainituksi. Alan ihmisten pitäs pitää toistensa puolia.”

Vähättelyä Svärd ei ole kokenut siksi, että olisi nainen. Myöskään ikärasismia hän ei ole kokenut tai omien sanojensa mukaan ainakaan ymmärtänyt kokeneensa.

”Yhteistyötä yli ikärajojen vois kyllä olla enemmän, nuoret säveltäjät vois olla rohkeempia ja pyytää tekstejä vanhemmiltakin sanoittajilta. Ajattelen, että meikäläiselläkin voisi olla nuoremmille jotain annettavaa.”

Biisileireillä Svärd ei kuitenkaan itseään näe, sillä vaikka hän on muuten sosiaalinen, niin tekstin kanssa yksin nysvääminen on hänen juttunsa.

”En kestäis, että olis monta ihmistä, joista jokainen heittäis tekstiin tärkeän mielipiteensä, ja mun pitäs ottaa kaikki huomioon. Oon myös älyttömän hidas kirjoittaja, ja teksti saattaa mennä uusiksi moneen kertaan, ei kukaan jaksais mun kanssa tehdä. Oon myös niin mustasukkaisen omistava, että haluan tehdä tekstin yksin, en voi sietää, että joku tulee siihen sörkkimään. Tottakai teen korjauksia, jos säveltäjä tai artisti pyytää, mutta haluan tehdä nekin itse. On siinä vielä sekin, että jos biisissä on monta tekijää, niin aika vähän jää pätäkkää.”

OMAA ääntää kirjoittajana Svärdin on vaikea kuvailla.

”Ako Kiiski sanoi vuosia sitten, että tunnistaa aina mun tekstit. Se oli mielestäni hieno kohteliaisuus ja osoitus siitä, että mulla on tunnistettava tyyli ja tapa kirjoittaa, vaikka en sitä itse oikein tajua.”

Tekniikka ja puhdas riimittely ovat Svärdille tärkeitä, mutta tunne on tärkein. Tunteita hän ajatteleekin ilmaisevansa vahvasti. Vaikutteita hän ammentaa usein luonnonilmiöistä sekä hengellisestä sanastosta, jossa on kaunista kieltä ja rikkaita ilmaisuja. Pyrkimys on löytää ilmaisuja, jotka eivät ole aivan peruskauraa.

Svärd uskoo tulleensa vuosien myötä rohkeammaksi sekä aiheiden että ilmaisunsa suhteen. Hän kirjoittaa kuitenkin tekstejä, jotka puhuvat samaa kieltä hänen arvomaailmansa kanssa. Hän ei voisi kirjoittaa esimerkiksi tekstiä, joka houkuttelisi tekemään jotain pahaa itselle tai toisille ihmisille, ei myöskään pilkkalaulua kenenkään uskonnosta. Iskelmägenressä, jossa Svärd toimii, aihevalikoima on suppeampi kuin muissa genreissä.

”Rakkaus on aiheista suurin, joten ei mulla ole mitään sitä vastaan, että kirjoitan pääosin siitä. Vaikka kirjoittaisin tuhat laulua rakkaudesta, jokaisessa on eri vivahteita, kuten elämässäkin. Olen hyvin intuitiivinen kirjoittaja ja toivon, että tekstieni sanoma välittyy lauluun, vaikka tehdessäni en sitä tietoisesti ajattele.”

Svärd on toiminut myös uusien tulokkaiden kouluttajana ja heille hän antaa saman neuvon kuin maalauskurssin opettaja oppilailleen: harjoittele.

”Mua tökkii, että menestyksen pitäs tulla heti ja myös se, että eteenpäin laitetaan täysin keskeneräisiä tekstejä, jotka lähtis mulla vasta työstöön. Pitäis olla malttia tehdä, tehdä myös ne virheet ja kehittyä paremmaksi eikä odottaa, että ala elättäis heti, koska sitä se ei tee, jos et onnistu tekemään maailmanhittiä. Kaikesta palautteesta ei pitäs myöskään loukkaantua. Jos joku sanoo, että teksti on ihan paska, pitää pyytää palautteen antajaa kertomaan, mikä siinä on paskaa ja mitä vois tehdä paremmin. Oon minäkin lähtenyt itkien pois ja ajatellut, etten tee enää ikinä mitään, saadessani ensimmäiset negatiiviset palautteet. Mutta kun tunnekuohu on mennyt ohi, oon pysähtynyt katsomaan, olisko tekstissä sittenkin korjattavaa. Jos et pysty ottamaan kritiikkiä vastaan, oot väärällä alalla.”

30-VUOTISTA uraansa Svärd juhlii vuonna 2025 – mutta miten, se jää vielä arvoitukseksi. Kirjoittaa hän aikoo niin kauan kuin pää toimii. Tulevaisuuden tärkeä tavoite on tekemisen monipuolisuus.

”Oon ihan hulluna jonkun erilaisen tekemiseen, laidasta laitaan virsiä ja muuta. Jos joku kysyisi, lähtisinkö tekemään oopperaa, niin se olis aivan ihanaa. Musikaaliin (Äidinmaa) oon jo saanutkin lauluja tehdä. Oon innostunut yrittämään ja ylittämään omia rajojani.”

HAUTAUSMAALLA mieleen noussut lauseenpätkä jatkojalostui myöhemmin tekstiksi Minä rakastan elämää, joka julkaistiin 2008 Tomi Aholaisen säveltämänä ja Johanna Kurkelan esittämänä. Se on Svärdin lempiteksti omasta tuotannosta.

Minä rakastan elämää!

Minä rakastan hautausmaita,
mullan tuoksuista hämärää,
sadepäiviä joutilaita,
heinäsirkkojen sirinää.

Minä tahdon syntyä sylissäs
ja kuolla kuiskien sulle
pieniä sanoja sydämen,
runoja rakastetulle.

Minä rakastan tätä elämää,
elämää kaikkineen!
Pimeitä polkuja, aurinkoteitä,
raakoja omppuja, rinkeleitä,
iloa, surua, ikävää.

Minä rakastan elämää!
Minä rakastan käkkyräpuita,
kesän lämmintä huminaa
pikkuvauvojen naurusuita,
talven laulua valkeaa.

Tahdon antaa itseni sinulle
ja olla täydemmin tässä,
tanssia nauraen kanssasi
kasteessa kimmeltävässä.

Sinikka Svärd

Kuuntele Spotifyssa

Sade

Julkaistu 20.11.2024

Kuuntele Spotifyssa

MAALIS-HUHTIKUUN vaihteessa 1994 järjestettiin Rukalla lasketteluun liittynyt pr-tapahtuma, johon kutsuttujen joukossa oli Ile Kallio. Tällä matkalla lähti lentoon laulu, josta tuli kestohitti ja nimikappale platinamyyntiin yltäneelle albumille.

ILE Kallio kertoo hetkestä, jolloin hän alkoi syödä aamiaista yksin mökissään:

”Hanget hohtivat auringossa ja oli mielettömän kirkasta. Jo vuoden alussa olin tehnyt Sateen tekstin raakaversion ja myös melodian, mutta ihan toisenlaisella kompilla ja sointukierrolla. Se ei toiminut ja jäi hyllylle.

Siinä aamiaisella tuli äkillinen leimaus, että yhdessä varastossa olleessa kitarariffissä on juuri oikea komppi, svengi ja sointumaailma tähän tekstiin ja melodiaan. Näin se riffi ja muu biisi löysivät toisensa. Kitara käteen, kynä ja paperia, ja biisi oli lähes valmis. Se oli hieno hetki, jollaisia tulee harvoin.

Kaunis kevätaamu Kuusamossa ja pling, tulee laulu sateesta. Vastavoimat tekivät taikojaan.”

KAIJA Kärkinen kertoo, että Ilen luvalla hän muokkasi tekstiä omaan suuhunsa sopivaksi:

”Laulettavuus, soivuus ja rytmi olivat mulle jo silloin teksteissä tosi tärkeitä; se että teksti soi ja svengaa osana musiikkia. Perussisältöä en muuttanut vaan sanajärjestystä, riimittelyä ja rytmitystä, korvasin joitakin sanoja toisilla ja muuta vastaavaa.

Sade-albumia tehtäessä en vielä rohjennut tarjota omia tekstejäni. Viidessä biisissä olin mukana toisena sanoittajana.

Teatterikorkeakoulussa 80-luvulla olin kyllä tehnyt tekstejä, muun muassa Cyrano de Bergerac -esitykseen, mutta levyllä ensimmäiset julkaistiin vasta vuoden 1996 Lupaus-albumilla. Silloin Ilen kannustamana olin saanut rohkeutta jo niin, että levylle tuli viisi kokonaan omaa tekstiäni. Näin pitkän tien kautta minusta tuli duomme pääsanoittaja.

Nuorena Sodankylässä en osannut ajatellakaan kirjoittavani laulutekstejä, vaikka kirjoitin paljon, ihan hyviä aineitakin. Enkä edes kavereille kehdannut kertoa haaveistani näyttelijäksi. Laulamisesta asenne oli, että kiva kun harrastelet, mutta oikea ammattikin pitää löytyä.”

ILE Kallio kertoo, että ennen Sade-biisiä oli vaihe, jolloin hän sai pakit kaikissa kiertämissään levy-yhtiöissä.

”Demossa oli jo muut albumin biisit paitsi Sade. Kierroksen päätteeksi kysyin ison yhtiön edustajalta, mihin vielä voisin tarjota. Hän vastasi, että älä ainakaan Audiovoxille, se on pulju, joka pian häviää.

Niinpä menin Audiovoxiin Ilkka Vainion luo. Sovittiin, että tulen heti huomenna ja jutellaan, jos on jotain juteltavaa. Kun menin, Ile ja Klaus Weiner kertoivat olevansa aivan fiilareissa ja sanoivat, että olisi tosi hienoa, jos saataisiin olla mukana tässä.

Tämä oli ennen Rukan maagista aamua. Kun levy alkoi studiossa valmistua, kutsuin Ile Vainion, soitin muutaman näytteen ja sanoin, että ois vielä yksi bonus, joka ei ollut demolla. Laitoin Sateen soimaan, ja Ile oli aivan myyty. Biisi julkaistiin sinkkuna loppuvuodesta 1994 ja albumi 1995.

Albumin myytyä platinaa, Ile Vainio kysyi kerran erään ison levy-yhtiön edustajalta, miksi te ette sitä ottaneet: ‘No, kun siinä demolla ei ollut Sadetta.’ Ile vastasi, ettei ollut meilläkään.

Kun alkaa filosofoimaan, niin sateessa on kaksi hienoa asiaa. Tullessaan sade muuttaa maailman tunnelman ihan omanlaisekseen. Kun se loppuu, tulee sateen jälkeinen valo, jolloin maailma on aivan erityinen.”

Hyvästi yö

Julkaistu 20.11.2024

INTERVISION laulukilpailun 1980 voittanut Hyvästi yö oli Esko Björkmanin eli Esko Koivumiehen ensimmäinen hitti. Hän kertoo, että melodia syntyi lokakuussa 1979.

”Otin työhuoneessani pianosta c-mollin ja aloin laulaa remuitaliaa. Melodia syntyi ihan itsestään, en vaikuttanut sen tuloon mitenkään. Kassu Halosta lainaten: me säveltäjät olemme antenneja, jotka otamme melodioita vastaan. En minä tätä luonut, se tuli täysin ilmaiseksi.

Jotkut säveltäjät laulavat remuenglantia, mutta minä rallattelin italiaa muistuttavaa mongerrusta.

Pari päivää myöhemmin syntyi teksti oikeilla sanoilla. Ne pulppusivat melodiasta, kertosäe tietenkin ensin, sitten ei tarvinnut kuin keksiä juoni. Eli jostain taivaasta sekin tuli.

HÄMÄRÄSTI muistelen, että yksityiselämässä olisi ollut jokin hankalampi vaihe ja nyt näkyi valoa. Ehkä siitä tuli se hyvästi yö.

Tunsin Finnlevyltä Esa Niemisen ja Kim Kuusen saatuani artistiensa Tapani Viljan ja Olli Junttilan sinkuille biisejäni. Finnlevyllä oli tiivis yhteistyö saman yhtiön eli Musiikki Fazerin iskelmäkustantamon kanssa. Sitä veti Arto Alaspää.

Tehtyäni neljän laulun demokasetin Hyvästi yö päätyi Arton kautta EMI:lle Marion Rungin levytettäväksi, sovittajana Antti Hyvärinen. EMI:llä päättivät tarjota sitä interviisukarsintoihin. Antti nosti sen ison orkesterin sovituksellaan kansainväliselle tasolle. Ja Marion teki siitä esityksellään hitin.

Katsoin kotona karsinnat, jotka pidettiin yhdessä euroviisukarsintojen kanssa. Meillä oli vieraita ja lähdimme ravintola Kappeliin juhlimaan. Tarjoilija onnitteli sanoen, että ravintola tarjoaa ensimmäiset!

SOPOTISSA elokuussa 1980 pidetyssä finaalissa olin mukana. Gdanskin telakan kapina oli juuri alkanut ja kisapaikka oli lähellä sitä. Kadulla tuli konepistoolimiehiä huutaen, että poistukaa. Seuran toimittaja ehti ottaa kuvia, ja minä salakuljetin ne Suomeen. Seura järjesti niin, että sotilasattasea Suomen suurlähestystöstä saattoi minut kaikkien tarkastusten ohi lentokoneeseen.

Voiton jälkeen minut kutsuttiin heti Fazerille. Kustantamoa veti nyt EMI:ltä tullut Raimo Henriksson. Rami esitteli työhuoneessaan istuneen Chrisse Johanssonin: ”saanko esitellä, tässä on tuleva yhteistyökumppanisi.”

Olihan se aivan uskomatonta, itse Chrisse Johansson! Niin me tehtiin Taivaan lahja, De va kukku de ja monta muuta. Ramin neuvo oli, että jos saatte Metsäradioon soimaan yhdenkin biisin, se on varma hitti, sitä ohjelmaa kuuntelee puolet kansasta. No, saatiinhan me sinne esimerkiksi Maritta Tammenojan levyttämä Sattuman sanelema juttu.

Humppakansa oli haltioissaan.

Chrissen myötä alkoi mullakin säteillä se ammattimainen biisintekeminen. Että nyt tehdään hittejä työksemme.

YLE Areenasta löytyy dokumentti Intervisio, iskelmät ja kylmä sota. Siinä Lech Walesalta kysytään, oliko sattumaa, että kilpailun voitti juuri tämä laulu. Hän vastaa ajattelevansa, että maailmaa sittenkin ohjailee jokin korkeampi voima.

Yksi laulujen hienous on, että niissä voi kuulla viestejä, joiden ääneen lausuminen on sillä hetkellä kiellettyä: hyvästi yö, hyvästi kommunismi! Niissä viimeisiksi jääneissä interviisuissa esiintyi muuten vierailevana tähtiartistina Gloria Gaynor laulaen silloin jo superhitiksi nousseen I will survive.”

Laulun I will survive ovat säveltäneet ja sanoittaneet Freddie Perren ja Dino Fekaris.

Elokuvien säveltäjät

Julkaistu 20.11.2024

SALLA LUHTALA: ”Olen alun perin klassinen lyömäsoittaja. Opiskelin Sibelius-Akatemiassa ja Malmön musiikkikorkeakoulussa. Työtapaturman seurauksena sain käteeni hermovamman ja jouduin lopettamaan lyömäsoittimien soittamisen. Päätin ottaa eron musiikista ja menin opiskelemaan ravitsemustiedettä Helsingin yliopistolle. Valmistuin ja menin töihin, mutta lakkasin nukkumasta, koska koin elämäni valuvan hukkaan.

Halusin päästä tekemään musiikkia. Se oli suorastaan pakko. Aloin säveltämään. Olen soittanut myös aika paljon poppia ja kansanmusaa erilaisissa bändeissä ja opiskellut jazzin teoriaa ja sävellystä Sibelius-Akatemiassa. Kymmenen vuotta sitten sävelsin ensimmäisen elokuva-scoreni.”

PANU AALTIO: ”Aloin nelivuotiaana soittamaan selloa. Jossain kohtaa sain tietokoneen ja aloin tekemään sillä omaa musiikkia. Sellonharjoittelu jäi aika äkkiä taka-alalle. Kiinnostuin elokuvamusiikista lukioaikana. Pääsin opiskelemaan Sibelius-Akatemiassa musiikkiteknologiaa. Reilu parikymmentä vuotta sitten Suomesta ei löytynyt varsinaista leffasävellyskoulutusta.

Sibiksen jälkeen lähdin opiskelemaan elokuvamusiikkia Los Angelesiin. Olin siellä vuoden. Sitä seurasi työharjoittelujakso. Kun Yhdysvalloissa tekee tutkinnon, sen päälle pääsee vuodeksi töihin. Tein siellä monenlaisia assistentin hommia muun muassa Spider-Man 3 -elokuvassa ja tv-sarjassa Lost. Sen jälkeen pääsin säveltämään Dome Karukosken Tummien perhosten koti -elokuvaa Suomessa.”

ROLF GUSTAVSON: ”Aloitin vanhempieni kannustamana trumpetinsoiton 8-vuotiaana. Vuonna 2006 perustin ensimmäisen bändini. Olin herännyt musiikkiin skidinä, kun olin kuullut punkbändi Green Dayn American Idiot -albumin. Lukioikäisenä aloin kiinnostua lapsena nähtyjen Disney-leffojen musiikista. Ne olivat pääasiassa musikaalibiisejä, joissa oli bändi mutta myös paljon orkesterisoittimia. Aloin herkistymään kaikelle tälle. Halusin ymmärtää ja oppia tuota maailmaa.

Naapurissani asui säveltäjä Timo Laiho. Päädyin hänen oppiinsa lukioikäisenä. Silloin aloin opiskelemaan myös nuottien kirjoittamista ja musiikin teoriaa Porvoon musiikkiopistossa. Kristallinkirkas tavoitteeni oli päästä Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan sävellystä. Halusin oppia, miten musiikkia tehdään oikein, koska pelkkä soittelu bändin kanssa treenikämpällä on aika hähmäistä. Lähdin Sibelius-Akatemiaan melko avoimin mielin, valmistuin sieltä kaksi vuotta sitten.”

Salla Luhtala ja Panu Aaltio pääsivät elokuvamusiikin pariin tekemällä musiikkia Taideteollisen korkeakoulun eli nykyisen Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitoksen sekä alan ulkomaisten opinahjojen kautta.

SALLA LUHTALA: ”Aloin todella aktiivisesti etsimään elokuvasävellystöitä. Olin kouluihin yhteydessä ja kyselin löytyisikö projekteja, joihin tarvitsisi säveltäjää. Näin sain ensimmäisiä töitäni. Vuonna 2014 tein ensimmäisen lyhytelokuvamusiikkini Lontoon Filmschooliin. Elokuvan nimi oli Inner life of Veronica. Se oli mustavalkoinen kauhulyhäri. Musiikki syöksyi ulos minusta. Minulla oli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että ymmärsin aina nähneeni musiikin väreinä. En ollut aikaisemmin tajunnut sitä. Kun katsoin mustavalkoista elokuvaa, mieleeni tuli minkä väristä musiikki olisi.”

PANU AALTIO: ”Ensimmäinen elokuvamusiikin mentorini Tuomas Kantelinen neuvoi minua ottamaan yhteyttä Taikin elokuvataiteen laitokseen ja kysymään oppilastöitä. Näin päädyin säveltämään ensimmäisen elokuvamusiikkini Mari Mantelan lyhytelokuvaan Operaatio vieras äly. Se oli taiteellisesti kunnianhimoinen leffa, jonka musiikkia mietin todella paljon. Työ tuntui alkuun aika vaikealta. Säveltäminen itsessään ei ollut vaikeaa, mutta haimme pitkään oikeaa tyylilajia. En hahmottanut heti myöskään mistä musiikki alkaa ja mihin se loppuu. Nykyään tuollainen on minulle intuitiivista. Voin katsoa jonkin elokuvan ilman ääntä ja kertoa missä musiikkipaikat suurin piirtein ovat. Dramaturgiset kaaret ovat yleensä melko ilmeisiä.”

Rolf Gustavsonin polku elokuvien pariin on hieman toisenlainen:

”Vuonna 2018 pianisti-säveltäjä Pessi Levanto lähetti minulle viestin ja pyysi jeesaamaan nuottienkirjoittamisessa. Kyseessä oli esiorkestrointi ja midisiivous Markku Pölösen Oma maa -leffaan, jonka musiikki äänitettiin Tapiola Sinfoniettan kanssa. Se oli ensimmäinen kunnollinen elokuvaduunini. Sille polulle minä sitten jäin. Levanto lähetti minut myös Itävaltaan opiskelemaan elokuvamusiikkia Conrad Popen kanssa. Silloin asiat alkoivat konkretisoitua; elokuvat, musiikki, säveltäminen sekä myös sovittaminen ja orkestrointi. On ollut mielenkiintoista olla osa tiimiä ja tehdä musiikkia.”

Elokuvan tekeminen on ryhmätyötä, mutta elokuva on aina ohjaajansa taideteos. Hän vastaa teoksensa kokonaisuudesta, ja kaikki elokuvassa on alisteista ohjaajan taiteelliselle visiolle – olipa kyse sitten näyttelemisestä, lavastuksesta, valoista tai musiikista. Elokuvaohjaajat eivät ole saaneet välttämättä musiikillista koulutusta, niinpä elokuvasäveltäjän on kommunikoitava heidän kanssaan toisin kuin muusikoiden kanssa.

SALLA LUHTALA: ”Koen, että elokuvamusiikin säveltäminen on kykyä inspiroitua siitä, mitä näkee. Sitten se tulkkautuu ajatukseksi musiikista, jota voi ehdottaa ohjaajalle. Musiikin voi tehdä kuunneltavaan muotoon ja sitä voi sitten soittaa ohjaajalle. Säveltäminen ja musikaalisuus on yksi osa työtä, sen lisäksi on pystyttävä kommunikoimaan ohjaajan kanssa. Monesti ohjaajat saattavat olla epävarmoja siitä, osaavatko he puhua musiikista. Säveltäjän ja ohjaajan kohtaaminen on aina oppimistilanne. Tilanne muistuttaa sitä, että opeteltaisiin yhdessä uusi kieli. Toisten ohjaajien kanssa se on helpompaa ja toisten kanssa taas vaikeampaa. Psykologinen taso ja kommunikaation haasteet ovat iso asia, josta tässä työssä on hyvä koko ajan oppia lisää.”

PANU AALTIO: ”Minulle on jäänyt mieleen ohje ’älä puhu ohjaajan kanssa musiikista, vaan puhu elokuvasta’. Se on kieltä, jonka ohjaajat osaavat todella hyvin. Olen yrittänyt pitää tuon mielessä. Heti kun keskustelu menee vaikkapa siihen, että ’pitäisikö tuossa olla oboe’, mennään harhaan. Ennemmin kannattaa kysyä ohjaajalta, mitä hän haluaa sanoa tässä kohtauksessa, mitä nämä hahmot ajattelevat ja miten ohjaaja haluaisi katsojan tulkitsevan kohtauksen. Kun pääset tuohon keskusteluun, musiikilliset termit unohtuvat aika nopeasti. Ammattiohjaajat osaavat tämän. Sen sijaan opiskelijatasolla, kun asiat olivat uusia, tästä seurasi helposti mikromanagerointia. Sen jälkeen ei nähdä enää metsää puilta.”

ROLF GUSTAVSON: ”Hyvä elokuvasäveltäjä kokee olevansa elokuvantekijä, hänen erikoisosaamisalueensa vain sattuu olemaan musiikki. Tärkeintä on, että tähtäin on tehdä hyvää leffaa. Minulla ei ole paljoa kokemusta ohjaajista. Minusta on aina ollut vaikeaa löytää se yhteinen kieli. Olen pyrkinyt muusikkojen seuraan. Silloin yhteinen kieli on tullut tietysti annettuna. Näin orkestroijan näkökulmasta on tärkeää ymmärtää, mihin elokuvalla pyritään ja mitä siinä halutaan sanoa. Se on oltava koko ajan keskiössä omassa tekemisessä. Yksityiskohdat eivät ole välttämättä tärkeitä.”

Orkestraatio eli soitinnus nousee esiin, kun puhutaan elokuvamusiikista. Sillä tarkoitetaan klassisesti äänten jakamista eri soittimille.

SALLA LUHTALA: ”Olen nähnyt joskus hauskan meemin, jossa kerrottiin säveltämisen olevan sitä, että luututaan lattiaa isolla luutulla. Sovittaminen on sitä, että siivotaan lattia porstalla. Orkestroinnissa taas siivoaminen tapahtuu hammasharjalla.”

ROLF GUSTAVSON: ”Sovittamiseen liittyy amerikkalainen termi reimagine eli musiikin uudelleen kuvitteleminen. Sovittaminen voi todellakin olla sitä. Aluksi on olemassa minimaalinen musiikillinen informaatio eli melodia ja soinnut. Siitä voi sovittamalla tehdä periaatteessa mitä vaan. Orkestraatio on taas tarkoittanut teknisesti, että sävellyksen luonnoksesta kirjoitetaan jokainen soitin auki partituuriin. Tämä on orkestraation alkuperäinen merkitys.”

Kun kolmikolta kysyy heidän omasta mielestään merkittävimpiä töitään elokuvamusiikin saralla, seuraa aluksi diplomaattinen hiljaisuus. Pienen tuumaustauon jälkeen kohokohdat hahmottuvat kuitenkin helposti.

SALLA LUHTALA: ”Parhaissa töissä työskentely on ollut inspiroivaa, mukavaa ja mukaansatempaavaa. Tällainen työ oli muun muassa Charlotte Airaksen dokumentti Valonsieppaaja (2021). Siitä tuli kokonaisuutena todella hieno. Olen tyytyväinen myös musiikkiin.”

PANU AALTIO: ”Minulle henkilökohtaisesti tärkeitä ovat säveltämäni Marko Röhrin luontodokumentit Metsän tarina (2012), Järven tarina (2016) ja Tunturin tarina (2021). Olen itse eläinoikeus- ja luonnonsuojeluihminen. Tuottaja-ohjaaja Marko Röhrin kanssa on ollut hienoa työskennellä. Hänestä huokuu, miten tärkeä aihe luonto on hänelle itselleen. Toisaalta myös Joona Tenan Supermarsu-elokuvia on ollut todella kiva tehdä. AJ Annilan ohjaama tv-sarja Nyrkki oli myös erittäin hauska duuni. Ohjaaja kutsui sitä korkeaoktaaniseksi humpuukiksi.”

ROLF GUSTAVSON: ”Olin mukana Supermarsun orkestroinnissa. Musiikkia äänitettiin Tampereella ja oli huikeaa, kun samassa salissa oli sata tyyppiä touhuamassa. Koskaan en ole tehnyt niin kovaa duunia, mutta kuitenkin niin että samaan aikaan oli todella hauskaa. Minulle high light on ollut myös Juha Wuolijoen ohjaama Vinski ja näkymättömyyspulveri (2021). Musiikin olivat tehneet Lasse Enersen ja Leri Leskinen, ja pääsin orkestroimaan sitä yhdessä Tuomas Nikkisen kanssa. Olen myös säveltänyt musiikin Emilia Hernesniemen ohjaamaan lyhytelokuvaan Hei, hei Tornio, joka voitti lyhytelokuvien Jussi-palkinnon vuonna 2022.”

Voikaa hyvin ja pitäkää huolta

Julkaistu 26.6.2024

Olen pysytellyt uutispimennossa maailman tapahtumilta, hengitellyt maaseudun rauhaa ja ihaillut kevään vihreyden heräämistä.

Onkohan huomiokykyni valikoiva vai mistä johtuu, että olen viime aikoina pannut merkille erityisen paljon haastatteluja ja somepostauksia, joissa musiikintekijät ja artistit kertovat jaksamisongelmistaan? Uran lopettamispäätöksistä lukiessa tekisi mieli parahtaa, että ”älä nyt hyvä ihminen hullujas puhu, upeeta musiikkia teet”!

Mutta alan realiteetteja tuntien ymmärrän toki. Monet sanovat, että itse musiikin tekeminen, se luova työ, on mahtavinta ikinä, mutta useat ammattiin liittyvät haasteet kuormittavat. Eivätkä vähiten huoli toimeentulosta ja muu ikuinen epävarmuus. Musiikintekijöiden uusi puheenjohtaja Pauliina Lerche on työllistänyt itsensä marginaalimusiikilla jo 30 vuotta. Musiikintekijän haastattelussa hän mainitsee alalla pärjäämisen edellytyksiksi muun muassa periksiantamattomuuden sekä sen, ettei murehdi takaiskuja. Ei-vastauksia tulee aina enemmän kuin onnistumisia, eikä niitä kannata ottaa henkilökohtaisesti.

Samaan aikaa toisaalla: Musiikintekijöiden kampanja ”Sano edes ei – jokainen ihminen on vastauksen arvoinen” muistuttaa alan toimijoita siitä, että vastaamattomuuden kulttuuri lisää turhautumista, laskee motivaatiota ja nakertaa koko alan kestävyyttä, uskottavuutta ja yhteishenkeä.

Professori, musiikintekijä ja terapeutti Sauli Vuoti kirjoittaa blogissaan: ”Jos vastaukseksi saa ei, tietää ainakin, että voi hyvillä mielin liikkua eteenpäin ja yrittää tehdä asioita eri tavalla tai paremmin, tai tarjota teostaan jollekulle toiselle. Jos ei saa minkäänlaista vastausta, jää teoksensa ja suunnitelmiensa kanssa välitilaan, jossa ei oikein tiedä mitä tekisi.”

Työterveyspsykologi, ratkaisukeskeinen valmentaja ja lauluntekijä Hanna Kivistö pohtii Ajassa-kolumnissaan intohimoammatissa jaksamista: ”Työuupumus heikentää luovuutta ja vaikeuttaa itsensä johtamista. Omaan hyvinvointiin panostaminen on siis aina myös musiikintekijän tärkeimpien työvälineiden terävänä pitämistä.”

Intohimoammatissa jaksaminen oli aiheena myös viime kevään Musiikintekijöiden päivässä. Seminaarin yleisöpuheenvuorossa tuli esiin idea, joka on mielestäni pohtimisen arvoinen: Voisiko Suomen Musiikintekijät nostaa keskusteluun myös intohimoammatista luopumisen?

Luopuminen voi tuntua haastavalta ja surulliseltakin, johtuipa se eläkkeelle jäämisestä, uupumuksesta tai mistä tahansa muusta syystä.

Sanna Korkee
päätoimittaja
Musiikintekijä-lehti

Musiikintekijä-lehden tavoite on olla kollegiaalisesti voimauttava lukupaketti ja välittää yleisesti tietoa musiikintekijöiden ammatin riemuista ja realiteeteista. Miten olemme onnistuneet? Laita palautetta toimitukselle lehti(at)musiikintekijat.fi

Jokainen euro tililläsi on sopimuksen tulosta

Julkaistu 26.6.2024

Erilaisia sopimustyyppejä ja niiden vaikutuksia ymmärtämällä voit varmistaa, että ansaintasi ei ole ainakaan epäsopivasta tai muutoin huonosta sopimuksesta kiinni.

Aloitetaan musiikkikustannussopimuksista, joissa on kyse sävellysten ja sanoitusten tekijänoikeuksista ja niiden hallinnoinnista. Sopimuksen osapuolet, kustantaja ja tekijä, sopivat ensisijaisesti oikeuksien luovutuksista ja niistä kertyvien korvausten jakosuhteista. Tekijän odotus on, että kustantajalle luovutetut oikeudet ja korvaukset nostavat tekijän osuuden arvoa. Tämän voi siis katsoa myös sijoitukseksi: paljonko kustantajalle luovutetut oikeudet ja korvaukset nostavat oman osuuteni arvoa?

House writer -sopimus sisältää edellä kuvatun lisäksi usein myös kuvauksen tekijän ja kustantajan yhteistyöstä sekä kustantajan tekijälle lupaamista palveluksista, ja toisaalta myös tekijän velvollisuuksista.

Musiikintekijälle saattaa tulla euroja myös esiintymisistä. Näistä sovitaan esiintymissopimuksilla, joiden luonne on erilainen kuin kustannussopimuksen: sitoudut olemaan tietyssä paikassa tiettyyn aikaan ja tekemään tiettyjä asioita. Sopimuksen yksityiskohdat ovat merkityksellisiä, koska ne vaikuttavat sovittuun työmäärään ja sen suhteeseen menetetystä vapaa-ajasta.

Jos omistat äänitteen masterista osuuksia, olet todennäköisesti sopinut rojaltiosuuksista joko levy-yhtiön tai aggregaattorin kanssa. Olet myös todennäköisesti tehnyt asiakassopimuksen Teoston kanssa, ja luovuttanut siinä Teostolle oikeuden lisensioida teoksiasi musiikin käyttäjille. Näistä saat kassavirtaa musiikistasi, mutta lopulta sopimusten määrittelemänä.

”Meille toimistossa useimmat sopimustyypit ovat tuttuja, joten kysy meiltä neuvoja.”

Sopimus on neuvottelun tulos. Sillä on kaksi osapuolta, ja sen pitäisi tyydyttää molempia. Kun luovutat osuuden tuloistasi, se on sijoitus tulevaisuuteen. Mieti tarkkaan, mitä odotat saavasi vastineeksi, ja neuvottele ehdot, jotka tuottavat sinulle parhaan tuloksen. Ole tarkkana siinä, että sopimuksessa mainitaan ne tärkeänä pitämäsi asiat, joista olette puhuneet.

Sopimusten kesto on myös olennainen tekijä. Pitkät sopimukset voivat sitoa sinut epäsuotuisin ehdoin pitkäksi aikaa. Toisen osapuolen kiinnostus voi hiipua ajan myötä, joten varmista, että voit saada oikeutesi takaisin tarvittaessa.

On myös tärkeää vertailla erilaisia sopimuskumppaneita ennen sopimuksen tekemistä. Vertaile kustannuksia, tarjottavia palveluja ja sopimusehtoja sekä sopimusten luonteita huolellisesti, jotta saat sopimuksen, joka todella palvelee etujasi.

Tekoälyn käyttö musiikin tekemisessä tuo uusia haasteita. Lue tarkkaan tekoälyjen käyttäjäehdot, jotta tiedät, mihin sitoudut kutakin työkalua käyttäessäsi. Sitoudutko mahdollisesti siihen, että tekoäly omistaa osan sen tuotoksesta ja siitä syntyvästä tulosta? Tämäkin voi vaikuttaa oikeuksiisi ja kassavirtaasi tulevaisuudessa.

Meille toimistossa useimmat sopimustyypit ovat tuttuja, joten kysy meiltä neuvoja. Autamme mielellämme tulkitsemaan sopimusten sisältöjä.

Aku Toivonen
toiminnanjohtaja
Suomen Musiikintekijät

Intohimoammatissa jaksaminen

Julkaistu 26.6.2024

Välillä musiikin tekeminen muistuttaa riippuvuutta – sitä on vaikea lopettaa tai edes tauottaa, ja kuten paatunein alkoholisti, tulen kärttyisäksi ja poissaolevaksi, jos en saa väkertää luomusteni parissa. Toisinaan tekeminen on kevyttä, jopa elvyttävää.

Kuinka paljon meillä on uskomuksia, jotka ylläpitävät kuvaa musiikintekijästä, jonka on annettava kaikkensa taiteelle? Jos ei yömyöhään rustaile tekstejä tai hio melodiakulkuja, onko taiteilija ensinkään?

Kulttuurissamme elää myös käsitys, että taiteilijan täytyy olla hieman ryytynyt tai kovia kokenut, jotta voi synnyttää mestariteoksia. Ajatuksessa saattaa olla jotakin perää. Ainakin useimmat tuntemani laulunkirjoittajat ovat kokeneet omassa elämässään jotakin vaikeaa tai pysäyttävää. Toisaalta, ehkä useimmat ihmiset ovat. Eräs biisintekijä sanoi, ettei usko pystyvänsä tekemään hyvää musiikkia onnellisena, joten välttelee siksi tasapainoa. Kuitenkin uskon, että hyviä biisejä voi tehdä myös elämäänsä tyytyväisenä.

Luovuuden aikatauluttamista voidaan pitää huonona ajatuksena, eikä sitä täysin voikaan hallita. Entä jos asian kääntää niin päin, että aikatauluttaa omaa palautumistaan ja työnteosta irrottautumistaan?

Millainen tekemisen rytmi tukee sitä, että saa nukuttua riittävän pitkät yöunet? Tauottaminen tutkitusti lisää tehokkuutta. Miten pitkiä taukoja pitäisi ja milloin? Puhelimeen voi säätää hälytyksen muistuttamaan pausseista. Mahdollisimman tarkka ja realistinen kalenterointi voi auttaa hallitsemaan omaa työtilannetta. Entä mikä auttaisi parhaiten irrottautumaan? Se voi olla esimerkiksi läheisten kanssa vietetty aika, sulkapallomatsi, palapelin kokoaminen, avantouinti, kokkailua tai hyvän sarjan katselemista.

”Intohimoammatissa jaksaminen on taitolaji, ja vaikka ei pitäisi kynttilää vakan alla, on sen liekkiä mahdollista hieman säädellä.”

Työuupumus heikentää luovuutta ja vaikeuttaa itsensä johtamista. Omaan hyvinvointiin panostaminen on siis aina myös musiikintekijän tärkeimpien työvälineiden terävänä pitämistä. Pienillä muutoksilla on isoja vaikutuksia. Musiikki on vienyt omassa elämässäni aikaa liikunnalta. Nyt olen ottanut tavoitteeksi käydä joka päivä edes pienellä kävelyllä, ilman kuulokkeita. Se on ihanaa.

Musiikintekijät ovat usein yksinyrittäjiä. Vaade oman työn johtamisesta on suuri, sillä se ei ole helppoa. Mietin, voisiko aihetta sparrailla toisen samassa tilanteessa olevan kanssa tai pienessä ryhmässä. Toisten kanssa voisi jakaa hyvin toimineita keinoja. Itsensä johtamista on mahdollista harjoitella ja aiheesta on tarjolla kirjallisuutta sekä erilaisia opintoja.

Musiikintekijän työkenttä on täynnä muutoksia ja yllätyksiä. Suunnitelmallisuuden ja vahvan itsensä johtamisen lisäksi tarvitaan myös joustavuutta, sinnikkyyttä ja kykyä sietää epävarmuutta. Ala on monella tapaa vaativa, joskin parhaimmillaan myös hyvin antoisa. Monet lauluntekijät jongleeraavat useilla erilaisilla musiikkialan ulkopuolisilla työtehtävillä, jotta saavat elantonsa hankittua. On arvostettavaa, että pystyy luovimaan tämän kaiken keskellä ja ymmärrettävää, jos ei aina pysty.

Intohimoammatissa jaksaminen on taitolaji, ja vaikka ei pitäisi kynttilää vakan alla, on sen liekkiä mahdollista hieman säädellä. Oma keho ja mieli onneksi yleensä kertovat, mikä voisi olla hyväksi juuri nyt.

Hanna Kivistö
Kirjoittaja on työterveyspsykologi, ratkaisukeskeinen valmentaja ja lauluntekijä. Hän toimii Musiikintekijöiden jäsenten häirintäyhteyshenkilönä.

Sid Hille: Tärkeintä on läsnäolo tässä ja nyt

Julkaistu 26.6.2024

1. Alku

”Odotin 14-vuotiaana pianotunnin alkua Donaueschingenin pikkukaupungissa Saksassa. Olin jälleen kerran harjoitellut vastentahtoisesti Mozartini ja Beethovenini Jugendmusikschulessa. Kuulin oven takaa, että edellinen oppilas soitti boogie woogieta. Silloin tajusin, ettei minunkaan tarvitse soittaa pelkkää klassista. Astuin ovesta sisään ja sanoin opettajalleni, että haluan soittaa samanlaista musiikkia kuin edellinen oppilas. Boogie woogien kautta pääsin aika nopeasti sisälle myös jazziin.”

2. Keith Jarrett

”Paras inspiraation lähteeni nuorena olivat pianisti Keith Jarrettin soololevyt erityisesti Solo Concerts Bremen Lausanne vuodelta 1973. Jarrett meni lavalle ilman minkäänlaista suunnitelmaa ja alkoi improvisoida. Sitten hän soitti puolitoista tuntia. Tätä nykyä teen juuri tätä samaa. Olen soittanut yli 640 improvisaatiokonserttia Temppeliaukion kirkossa Helsingissä.”

3. Kaaos ja järjestys

”Luovuus on minulle kaiken ydin. Aivoissa on kaksi eri puolta. Luova puoli on kaoottinen. Se imee kaikkea mukaansa ja suoltaa sitä ulos. Se, mitä Sibelius-Akatemiassa opetetaan, ruokkii aivojen toista, rationaalista puolta. Akatemiassa opetellaan reitit, kaavat ja säännöt, joita musiikissa on. Kun osaat kaiken tuon hyvin, sinulla on akateeminen koulutus. Mutta aivojen toista kaoottista puoliskoa, pitää oppia myös kuuntelemaan. Pitää osata kuunnella itseään ja omia musiikillisia ajatuksiaan. Aluksi pitää vain olla hiljaa. Omaan ilmaisuun voi päästä vaikkapa laulamisen kautta. Kun laulaa itse, on kyse kehon tuottamasta alkuperäisestä äänestä. Esimerkiksi sitä kautta voi löytää tien luovuuteen.”

4. Vesinokkaeläin

”Platypus Ensemble -bändin koen suureksi onnistumiseksi. Siinä soittivat lisäkseni saksofonisti Manuel Dunkel, basisti Ari-Pekka Anttila ja rumpali Teppo Mäkynen. Yhtyeen toinen albumi Gestalt vuodelta 2003 on erittäin hyvä. Keikkailimme paljon Keski-Euroopassa sekä Pohjoismaissa. Platypus Ensemble oli tosi aktiivinen bändi. Soitimme säveltämääni musiikkia – eurooppalaista jazzia. Bändi toimi vuosina 1998–2008. Loppuaikoina mukaan tuli vahvasti myös klassisen musiikin puoleni. Otin mukaan jousikvartetin. Lopulta bändin musiikista tuli liian rajoittunutta. Olin maalannut itseni nurkkaan.

Platypus tarkoittaa vesinokkaeläintä. Se on outo otus. Nisäkäs, joka munii. Sillä on räpyläjalat, linnunnokka ja majavan häntä. Koin itseni samanlaiseksi oudoksi eläimeksi, koska en ollut oikein jazzari mutta en klassinenkaan muusikko. Päädyin väliinputoajaksi – siis jonkinlaiseksi vesinokkaeläimeksi.”

5. Läsnäolo

”Se, ettei aina oikein irtoa, on tietenkin turhauttavaa. Istuin kuitenkin aina pianon ääreen ja improvisaatiokonserttini kestää tunnin. Joskus ei tule mieleen mitään raikasta taikka tuoretta. Se, mikä minulle on kaikkein tärkeintä, on läsnä oleminen hetkessä. Tunne siitä, että olen tässä nyt, voi syntyä yhdellä nuotilla – yhdellä kosketuksella. Kosketus ja kontakti soittimeen on suora ja vahva.

Kaikki mitä tulee mieleen synnyttää heti musiikkia. Jonain päivänä se ei ole niin hyvää, mutta tätä nykyä se ei ole koskaan enää huonoa. Minulla on nykyään sellainen fiilis, että tämä kyllä kelpaa. Tämä on tarpeeksi hyvää. Välillä on sellaisia päiviä, jolloin tuntuu, etten saa ihan otetta soittimeen taikka omiin ideoihini. Silloin turvaudun peruskuvioihin, joista yleensä pidän. Aika usein tapahtuu kuitenkin jotain kiinnostavaa.”

6. Tango Mòrbido Y Cìnico

”Kirjoitin vuonna 2002 sävellyksen big bandille. Työskentelin silloin Kokkolan konservatoriossa jazz-linjan johtajana, mutta sain apurahan big band -teoksen kirjottamiseen. Sävelsin sarjan big bandille ja pasuunalle. Sarjan neljäs osa on Tango Mòrbido Y Cìnico. Lähetin sen vuonna 2008 Italian Sardiniassa järjestettävään Scrivere in Jazz -kilpailuun ja kappale voitti sen.

Tango Mòrbido Y Cìnico pohjautuu vasemman käden ostinato-kuvioon, jonka olin tehnyt jo 19-vuotiaana. Kuvio palautui mieleeni säveltäessäni big bandille. Kappaleessa on kromaattinen melodia, joka soitetaan big band -versiossa viidessä eri sävellajissa.

Omassa päääni Tango Mòrbido Y Cìnico yhdistää nuoruuteni ja aikuisuuteni. Kappale kulkee ¾-tahtilajissa. Tätä kilpailun tuomaristo piti outona. Tangoahan on tapana soittaa 4/4-osa rytmissä. Vaikka kyseessä on valssi, Tango Mòrbido Y Cìnicossa on kuitenkin tangon tunnelma.”

7. Tämä hetki

”Tällä hetkellä soitan improvisaatiokonsertteja. Minulla on kaksi sarjaa Temppeliaukion kirkossa. Soolosarjassa soitan yksin ja duo-sarjassa nimeltä Two Moons Chamber Concerts kutsun mukaan vieraan. Pyrin kutsumaan paikalle muusikoita, joiden kanssa en ole vielä koskaan soittanut.

Myös nykymusiikista ja jazzista ammentava F# trio on tällä hetkellä aktiivinen. Siinä soittavat basisti Jori Huhtala, rumpali Markus Ketola ja itse soitan pianoa, sähköpianoa ja syntetisaattoreita.

Lisäksi elektronisia äänimaisemia, jazzia ja modernia konserttimusiikkia yhdistelevä Sid Hille Contemporary Collective julkaisi keväällä uuden Light Years Ahead -albumin. Se on super space, aivan ufoa meininkiä. Yhtyeessä soittavat lisäkseni kitaristi Teemu Viinikainen, sellisti Markus Hohti ja bassoklarinetisti Heikki Nikula.”

8. Tulevaisuus

”Haluaisin toteuttaa kaksi asiaa: Säveltää ison teoksen sinfoniaorkesterille ja sen vastakohdaksi haluaisin tehdä blues-levyn, jossa myös laulaisin itse. Siitä voisi tulla hieman Tom Waits -tyylinen. Kirjoittaisin itse tekstitkin, en tosin vielä tiedä millä kielellä – saksaksi vaiko englanniksi.”

9. Terveiset kollegoille

”On mahtavaa, että Musiikintekijöistä löytyy laajalla skaalalla erilaisia luovia ihmisiä. Pidän siitä, että ihmisillä on erilaisia näkökulmia musiikin tekemiseen. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin samasta asiasta. Se kiehtoo minua. Kollegoiden kanssa on aina mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia. Olen tällä hetkellä myös Suomen Säveltäjien johtokunnassa. Olen istunut paljon pohtimassa yhteisiä asioitamme Aku Toivosen ja Kaija Kärkisen kanssa ja jatkossa tulen tekemään sitä Pauliina Lerchen kanssa.”

10. Motto

”Musiikki tapahtuu tässä ja nyt.”

Ufo Mustonen: Musiikkia ei pääse pakoon

Julkaistu 26.6.2024

Itäisessä Helsingissä sijaitsevan Puotilan kartanon pihamaa kylpee keväisessä valossa. Vielä on viileää, mutta kohta nurmikko vahvistuu ja on valmiina ottamaan vastaan suurta suosiota saaneen Ufon Laulukerhon, joka on kesäisin työllistänyt esiintyjiä jo useamman vuoden. Laulukerho työllistää myös klubin isää, laulaja ja lauluntekijä Ufo Mustosta, joka istuu pöydässä säätämässä esiintyjälistaa.

”Viitisen sataa on ollut jo pari kesää kävijämäärän keskiarvo. Ja jengiä tulee jo muualtakin”, Ufo toteaa.

Ufo Mustosen tutut tietävät, että ennen kuin päästään puhumaan työasioista, saa kuulla siitä, mitä liikuntaa Ufo on sinä päivänä harrastanut. Nykyään kyse on useimmiten tenniksestä tai lenkkeilystä.

”Skidinä riehuin urheilun parissa ihan joka paikassa ja tosiaan aika paljon nykyäänkin. Oli tennistä, uimahyppyjä ja futista monen muun lajin lisäksi. Viulunsoitto alkoi kuitenkin viedä huomiota nopeasti. Se oli kokonaisvaltaista teorioineen ja orkestereineen, joten suhde musiikkiin syveni vauhdilla. Musanumero nousi ja liikuntanumero laski. Olinkin varma tulevasta muusikkoudestani jo teininä.”

”Vankkaa kulttisuosiota edelleen nauttivassa Hearthillissa viulu näyttelee vahvaa roolia sähkökitaran kanssa.”

Tie musiikkialalle kulki koulun musiikkiluokan ja Oulunkylän Pop & Jazz Konservatorion kautta äänityssessioihin, ja sitä kautta ensin Hearthillin sekä Riki Sorsan Leirinuotio-orkesterin viulustiksi.

”Hearthill breikkasi pian, mikä johti osaltani Ogelin ja intin skippaamiseen. Kiersimme viitisen vuotta, ja kun olimme jäämässä tauolle palattuamme Euroopan kiertueelta, Riki pyysi mua bändiin vierailtuani soittamassa Joki-biisiä hänen laivakeikallaan. Näin kiertue-elämä sai jatkoa.”

Vankkaa kulttisuosiota edelleen nauttivassa Hearthillissa viulu näyttelee vahvaa roolia sähkökitaran kanssa, kertoo Ufo.

”Jussi Sydänmäki on laulajana oikeutetusti front man, ja mä ja Samuli Laiho vähän niin kuin laitahyökkääjät. Viulu ei ollut bändissä mikään kuriositeetti, vaan iso osa sointia. Se oli mukavaa ja oltiinkin tasavahva joukkue ja perhe. Vaikka välillä isot persoonat vähän kolahtelikin, tähdättiin kuitenkin samaan maaliin.”

”Soitin aikoinaan niin monta tuntia päivässä, että soittaminen tuli uniin.”

Musiikkia ei Ufon mukaan koskaan pääse pakoon. Koko ajan soi jotain päässä ja ideoita tulvahtelee mieleen jatkuvasti.

”Musa on ollut aina mulle tosi kokonaisvaltainen juttu. Soitin aikoinaan niin monta tuntia päivässä, että soittaminen tuli uniin. Oltiin junnuina Iiro Rantalan kanssa musaleirillä kämppiksiä, ja kerran yöllä huomasin, että Iiro ynisi kädet vispaten ilmassa nähdessään unta soittamisesta. Luulen että mulla on ollut samanlaisia hetkiä. Musa täyttää koko ukon.”

Miten biisisi syntyvät?

”Yleensä aloitan päivän sohvalla kitara sylissä ja soittelen niitä näitä. Ennen pitkää joku sointukulku tai riffi alkaa elämään ja vie jonnekin, ehkä aiheeseen, mikä voi johtaa sanoihin. Sitten pitääkin pusertaa persettä penkkiin ja alkaa tuottamaan lyriikkaa.

Teen yleensä tekstin muutamaan kertaan, kunnes se on järkevä. Tämä on kin se työläin ja aikaa vievin osuus; saa da teksti ja biisin tunnelma osumaan ja koko juttu maaliin.”

Ufo vie bändilleen melko valmiita biisejä, ainakin tekstien osalta. Sitten sovi tusta mietitään yhdessä pitkäaikaisen soittokaverin ja kitaristin Peter Engbergin kanssa.

”Vältän liikaa etukäteen koneella sovittamista, koska se on turhaa. Yleensä biisi on joko kantri-, americana- tai vaikka bossapohjainen, ja siitä sovituksen voi sitten viedä mihin vaan”, Ufo hymyilee.

”Yhdessä sovittaminen on ihanaa. Viimeistely tehdään sitten tuottaja Janne Oinaksen kanssa. Hänellä on hyviä ja vahvoja ideoita siitä, miten biisi viedään loppuun.”

Ufon musiikissa kuulee usein vaikutteita Brasiliasta.

”Tän hetkisen kokoonpanon syntyessä mulla oli tosi paljon brasilialaishenkistä matskua. Peter ja Marko Timonen (rummut ja perkussio) ovat perehtyneet brasilialaiseen musiikkiin perinpohjaisesti. Lattarimusiikin osaaja on myös basisti Jarno Karjalainen, ja kosketinsoittaja Seppo Kantonenkin on brassimusassa kuin kala vedessä. Ajatus oli joskus, että ollaan brasilialaisia maahanmuuttajia, jotka yrittää päästä Suomen radioon. Kerran Peten ja Markon kanssa osuimme samalle työväenopiston portugalin kurssille, toisistamme tietämättä!”

Kuinka paljon mietit etukäteen, soiko uusi biisi radiossa vai ei?

”Mä mietin sitä vähän ja tuottaja Janne Oinas miettii sitä paljon. Alkuvaiheessa en miettinyt ollenkaan, mutta kyllä mä kellotan biisejä sitten, kun vien niitä bändille. Ja ahdan niitä tiettyihin raameihin sovituksellisesti, mutta muuten muotoa en niin paljon funtsi. Biisi voi olla omassa mielessäni tietyn kuuloinen ja tuottajan mielessä jotain ihan muuta. Rokkibiisistä voi tulla bossaa ja päinvastoin.”

Suomen kieli on Ufolle tärkeä ja kirjoittaminen on aina ollut lähellä sydäntä. Hän kuunteli nuorena vain suomalaisia biisintekstejä.

”Tuomari Nurmio, Dave Lindholm, J. Karjalainen ja Kauko Röyhkä, ehkä myös Juice Leskinen olivat sellaisia, joita kuuntelin tekstien vuoksi. Pidän vahvoista laulunteksteistä, jotka toimisivat jopa runoina.”

”Muualla vietetty aika on tärkeää luovuuden kannalta.”

Pandemian jälkeen Ufo luopui vanhasta työhuoneestaan ja palasi juurilleen, eli vanhempiensa rintamamiestalon kellariin.

”Se on toimiva työhuoneena ja siellä olen nuorena viettänyt lukemattomat tunnit viulun kanssa. Haaveilin siellä ammattilaisuudesta ja mietin, mitä muusikkous voisi olla. En ole siis päässyt puusta pitkään! Bonuksena on toki se, että voin jeesata vanhempiani monissa asioissa ja syömme usein lounasta yhdessä. Win-win.”

Ufo on tehnyt monta kirjoitusreissua maisemiin, joista inspiroituu.

”Oon ollut muun muassa Portugalissa ja Ranskan Normandiassa kirjoittamassa biisejä. Etenkin Turun saaristo on ollut pitkään henkinen tukikohta, joka ruokkii mua. Kalastus saattaa tosin joskus viedä työltä voiton”, Ufo hekottaa.

”Itse reissussa ei aina välttämättä synny valmiita biisejä, vaan päädyn ulkomailla kirjoittamaan vaikka Kontulasta, ja kotona palaan taas ulkomailla tulleisiin ideoihin ja reissun tunnelmiin. Muualla vietetty aika on tärkeää luovuuden kannalta.”

Niin on myös Puotilan kartano, missä Ufon Laulukerho soi koko kesän.