Kun järvenpääläinen musiikintekijä Aku Rannila lähtee töihin, hän kävelee pari kilometriä. Reitillä on asutusta ja peltoa, ja välillä hän kiertää metsän kautta.
Kävellessään hän on vielä vapaalla. Usein hän kuuntelee kirjaa tai juuri kolahtanutta jonkun toisen biisiä.
Perillä odottaa mummonmökki, jonka Rannila on isänsä ja appiukkonsa kanssa remontoinut. Vähän yli vuosi sitten työt ja studio siirtyivät kotoa sinne. Ennen kuin mökki tuli myyntiin, siinä asui satavuotias mummo. Nyt punainen tupa ja puutarha on luovan työn paratiisi.
Päivän duunit alkavat usein vapaalla musisoinnilla.
”Soittelu ilman päämäärää rentouttaa, ja jos sävelet lipsahtaa kivaan järkkään, se innostaa eteenpäin. Niistä tunneista jää usein jotain, mihin tartun myöhemmin”, Rannila kertoo.
Normipäivään voi kuulua myös se, että puoliso, sanoittaja Saara Törmä tulee studiolle. Aku on voinut tehdä jostain ideasta demon, joka nyt yhdessä kuunnellaan.
”Jos Saara pitää siitä, se pääsee jatkotyöstöön. Meidän demokansiossa on A-laari ja B-laari. Välillä A-laari on tyhjänä, mutta nyt siellä on taas jotain. Sinne pääsee vain hyvät. Karvamittarin pitää värähtää tai silmäkulman kostua.”
Toisinaan työpäivä alkaa heti sillä, että Rannila ja Törmä työstävät kahdestaan jotkut ideat tai kesken jääneet jutut valmiiksi.
”Silloin yleensä Saara viimeistelee tekstiä ja mä soittelen ja teen tuotantoa. Kumpikin saa tekemisilleen nopeasti palautteen.”
Rannilan mukaan on vahvuus, kun voidaan tehokkaasti työstää ideat maaliin.
”Meillä on sama maku, eikä tarvitse huolehtia ylimääräisten egoista tai siitä, että kuka keksi ja mitä.”
Kun Törmä ryhtyy sanoittamaan Rannilan valmiiksi säveltämää melodiaa, hän saa demon, jossa säveltäjä rallattelee englantia muistuttavilla höpösanoilla.
”Saara on todella hyvä ratkomaan niitä ongelmia, miten mun apinaenglanti versus suomenkieli laulautuu. Tarvittaessa voin toki myös hiukan muokata melodiaa. Kummallekaan ei ole väliä, joustaako sävellys vai teksti, kunhan tulee hyvä.”
”Tuotanto on tärkeää, mutta ilman hyvää melodiaa ja hyviä sanoja kukaan ei kuuntele julkaisua puolen vuoden päästä.”
Yksin tai kaksin työskentelyn lisäksi on usein päiviä, jolloin mukana on myös muita.
”Parhaimmillaan ne sessiot on leikkimistä, jossa muu unohtuu. Hyvä järjestys on se, että tehdään ensin itse biisi ilman tuotantoa. Usein päivän päätteeksi on vain pianodemo tai akkaridemo”, Rannila kertoo.
”Tuotanto on tärkeää, mutta ilman hyvää melodiaa ja hyviä sanoja kukaan ei kuuntele julkaisua puolen vuoden päästä. En ole koskaan osannut innostua pelkästään tuotannoista. Ja jos tulollaan olevassa biisissä jokin innostaa mua, se on melodia.”
Kun säveltäjiä on työryhmässä useampi, Rannilan rooli keskittyy melodiaan.
”Useimmiten en tee sitä silloin yksin. Kuuntelen esimerkiksi, mitä muut laulelee ja soittaa. Kun joku sävelkulku inspiroi, niin otan kopin ja sitten työstetään sitä. Tärkeintä on, että sessio etenee.”
“Ajattelen myös, että hyvää voi aika usein parantaa. Jos joku ei toimi, voi aina palata taaksepäin. Jos jossain sisällä on pienikin epäilys, että kaikki ei ole kunnossa, kannattaa luottaa siihen tunteeseen ja korjata.”
Aku Rannila on asunut melkein koko ikänsä Järvenpäässä. Polku biisintekijäksi kulki monelle tuttuja uria.
”Ensin vähän pianoa, yläasteella kiraransoittoa ja sitten tuli bändit; heviä, progea, punkkia, bluesia, rokkia.”
Lukion jälkeen Rannila päätyi Helsingin yliopistoon lukemaan kemiaa. Hän oli lähinnä vain kirjoilla.
”Enemmän istuin treeniksellä, soittelin, tein musiikkia ja kävin kemian sijasta musiikkitieteen luennoilla.”
”Vuonna 2002 pääsin vastaperustettuun Orimattila-instituuttiin opiskelemaan musiikkiteknologiaa kolmen ja puolen vuoden kurssille. Saarankin muutettua Orimattilaan asuimme siellä vuoteen 2009 asti”, Rannila kertoo.
”Opiskelu mahdollisti kunnon demojen tekemisen hyvässä studiossa. Biisejä tein englanniksi ja Saarakin tuli mukaan tekstittämään.”
Yhteisen tekemisen seuraava vaihe oli Unta, johon Törmä teki ensimmäisen suomenkielisen tekstinsä. Se oli mukana neljän laulun paketissa, jonka Rannila alkuvuodesta 2007 lähetti sähköpostilla levy-yhtiöihin ja pariin kustantamoon.
Yksi vastauskin tuli. Sony BMG:llä Janne Halmkrona oli Katri Ylanderin A&R.
”Janne kirjoitti meilissään, että biisit ovat hyviä, laitoin ne eteenpäin ja palataan pian asiaan. Kohta Katrin toista levyä tuottamassa ollut Riku Mattila soitti. Seuraavana kesänä Unta soi tiuhaan radioissa”, kertaa Rannila uran virstanpylväitä.
Samassa neljän laulun paketissa oli alku myös toiselle käyntikortille Hyökyaalto. Sanat olivat silloin englanniksi. Rannilan ja Törmän muokkaamana se sai uuden kertsin ja uuden suomenkielisen tekstin. Päävastuu tuotannosta oli Mikko Tammisella. Se julkaistiin Antti Tuiskun seitsemännellä albumilla lokakuussa 2010.
Jo Unta-biisin läpimeno avasi uuden näkymän: tämä voisi olla ammatti. Vuonna 2009 Rannila pääsi tutustumaan alaan myös Sibelius-Akatemian Hittitehdas-kurssilla.
Yksi muutos vuosien aikana on ollut se, että tekijöiden määrä biiseissä on kasvanut. Mieluiten Rannila keskittyy kimppatekemiseenkin Järvenpäässä.
”Joskus biisejä toki vetäydytään kirjoittamaan myös uusiin maisemiin”, hän kertoo.
Yksi muualla pidetty biisileiri oli pari vuotta sitten Espanjassa, jossa tehtiin kaksi viikkoa Antti Tuiskun Valittu kansa -albumin lauluja. Helmikuussa 2020 julkaistun levyn yhdestätoista kappaleesta Rannila ja Törmä ovat mukana kahdeksassa.
”Ihmettelen, miten kukaan uusi yrittäjä voi enää päästä alalle niin, että pelkällä biisintekemisellä tulee toimeen.”
Vaikka päätoiminen musiikintekeminen on ollut Aku Rannilalle kymmenen vuotta mahdollista, alkutuottajan asema on nykyisessä musiikin ansaintaketjussa kaikkea muuta kuin turvattu.
”Säveltäjien ja sanoittajien tilanteessa on paljon samaa kuin maanviljelijöiden tilanteessa. Alkutuottajan siivu vain kapenee, kun jatkojalostuksen, tukkuportaan ja kaupan osuus kasvaa”, Rannila kuvaa alan muuttumista.
”Ihmettelen, miten kukaan uusi yrittäjä voi enää päästä alalle niin, että pelkällä biisintekemisellä tulee toimeen. Esimerkiksi jonkin ison hitin miljoonastriimaukset voivat antaa alkutuottajille vain parin päivän ruokarahat.”
Kustannusoikeuksissa Rannilan ja Törmän periaatteena on alusta asti ollut, että ne pidetään mahdollisimman pitkälti omassa hallussa. Heillä on oma firma, jonka yritysmuotona on osakeyhtiö.
”En ole nähnyt Suomessa tarvetta ulkopuoliselle kustantajalle. Kansainvälisesti suunnattua musaa tehtäessä on sen sijaan välttämätöntä etsiä joku, joka jeesaa sessioiden saamisessa ja jolla on kontakteja.”
2010-luvun alussa myös Rannila oli mukana myös joissakin ulkomailla julkaisuissa biiseissä.
”Mutta kun Suomessa alkoi hommat toimia eikä pienten lastenkaan takia reissuelämä houkutellut, päätettiin keskittyä kotimaahan.”
Kauaksi kotoa ei tarvitse nytkään lähteä, kun Aku Rannila aamuisin lähtee kulkemaan elämänsä ensimmäistä säännöllistä työmatkaa.
5 x SET UP
Aku Rannilan mieluisimmat työvälineet
Vuoden 1969 Fender Champ -putkivahvistin on suosikkivahvistimeni.
Hellas-piano lapsuudenkodista on tärkeä soitin. Se ei ole ollenkaan hyvä piano, mutta kiva sillä on pimputella ja se äänittyy kivasti kaikkine kolinoineen ja kitinöineen.
Juno-106 vuodelta 1984 on hyvä syntikka. Tykkään syntikoista.
Savagearin jigi on hyvä ahvenelle ja kuhalle. Pää nollautuu, kun pääsen kalaan, ja perhe on iloinen, kun taas kerran syödään kalaruokaa.
Ajattelen kliseisesti, että jokaisessa kitarassa on rajallinen määrä lauluja ja siksi niitä on kertynyt kotiin useita. Eri kitarat saa soittamaan aina eri tavalla ja se voi johtaa uuteen lauluun. Tämä on lomalla kirpputorilta ostettu Suzuki-kitara.
