Kallion juurelta alkaa pikkukaupunki. Lapset potkivat palloa koulun pihassa. Autot matelevat risteyksestä toiseen. Mustiin pukeutunut Herra Ylppö (s. 1973) lampsii edestakaisin ja yrittää napata ajatuksesta kiinni.
”En oikein muista… Elämä oli silloin erilaista… En koskaan kuuntele vanhoja levyjäni. Kuuntelen vain sitä, mikä on sillä hetkellä tekeillä.”
Ylppö väittää, että häneltä ei ole koskaan ennen kysytty, miten hänestä tuli sanoittaja. Eikä Ylppö ole sitä muutenkaan pahemmin miettinyt.
”Tietenkin mun sanoitukset on erilaisia kuin parikymppisenä”, hän toteaa.
”Olen muuttunut ihmisenä. Mun elämä on muuttunut. Olisi helvetin surullista, jos mun sanoitukset eivät muuttuisi myös.”
1990-luvun alussa Herra Ylppö ja Häiriö Piirinen ”säkittivät paskaa” Kemiran puutarhalannoitetehtaalla Harjavallassa. Siellä he tajusivat, että tilanteelle on pakko tehdä jotain. He perustivat bändin.
Maij’ Karman Kauniit Kuvat, Maj Karman Kauniit Kuvat, Maj Karma – jo yhtyeen nimestä saattoi päätellä nuorten miesten vakavat taiteelliset pyrkimykset.
Häiriö oli taitava kitaristi, mutta Ylpöllä ei ollut pienintäkään hajua, miten oikeasti lauletaan. Hänen aiemmat yhtyeensä olivat soittaneet punkia ja örinämetallia.
”En pysynyt äänessä. En edes tiennyt, että laulajan olisi hyvä pysyä jossain äänessä”, Ylppö naurahtaa.
Ylppö ei ollut lainkaan musikaalinen, mutta musiikki kiinnosti valtavasti. Aluksi sanoitusten kirjoittaminen oli tärkeämpää kuin laulaminen.
Kun kaksikko rupesi tekemään biisejä, Ylppö kirjoitti sanoitukset, joita halusi esittää.
”Löin ne Häiriön eteen ja sanoin, että mulla on tämmöisiä. Sitä ei koskaan kyseenalaistettu millään tavalla. Se oli aina mun tontti”, Ylppö sanoo.
”Sain täydellisen vapauden. Sain tehdä, kuten tykkäsin. Ei siinä bändissä ikinä kukaan sanonut mitään. Olisi voinut olla antoisaa, jos sanoituksista olisi joskus keskusteltu.”
Ylppö aloitti sanoittamisen ”ihan nollasta”. Hän kertoo olleensa entinen tarkkiskundi, jota runokirjat ottivat päähän. Myöhemmin Ylppö on saanut niistä paljonkin inspiraatiota – muun muassa Arto Melleriltä, Dan Fantelta sekä Allen Ginsbergiltä ja muilta beat-sukupolven runoilijoilta.
”Ajattelin pitkään, että runot eivät sano mitään mun elämästä. Vitutti, kun niissä kuvailtiin, että taivas on sees ja tuuli puhaltaa surun pois. Ajattelin, että ainakaan mitään tuollaista en halua tehdä”, hän muistelee.
”Semmoista sievistelyä ja söpöilyä olen aina inhonnut. Se ei kiinnosta mua vieläkään. Vasta myöhemmin tajusin, että runouttakin on monenlaista.”
”Sääntöjä noudattamalla ei tule persoonallista jälkeä. Eikä se ole hauskaa.”
Ylpön mukaan hänessä on yhä jonkin verran sitä ylivilkasta kakaraa, joka ajattelee voivansa tehdä, mitä huvittaa. Että säännöt ja kirjoitettu teoria eivät ole häntä varten. Eivätkä rokkibiisien tekemistä varten.
”Sääntöjä noudattamalla ei tule persoonallista jälkeä. Eikä se ole hauskaa.”
Dave Lindholm, Bob Dylan, Morrissey, Jim Morrison, Lou Reed – Herra Ylpöllä on monta suosikkia, mutta ei yhtään varsinaista esikuvaa.
”Nämä miehet ovat vanhoja partoja, mutta he eivät olleet vanhoja silloin, kun kirjoittivat ne jutut, joista heidät muistetaan. He tekivät aikaansa nähden rohkeaa taidetta. He eivät miettineet, että soiko tämä biisi radioissa. Tai mitä siinä voi sanoa”, pohtii Ylppö.
”Ehkä he myös lauloivat semmoisista asioista, joista ei ollut paljon laulettu. Ainakaan samalla tavalla. Kun Lou Reed rupesi kirjoittamaan huumeiden käytöstä, ei semmoista oltu hirveän paljon ennen tehty. Enkä usko, että Jim Morrisonilla oli paljon esikuvia rockin puolella. Mun mielestä on aina kiinnostavaa, kun ihminen luo juttunsa itse.
Toisinaan Ylppö kuulee uudessa musiikissa enemmän levy-yhtiön iltapäiväpalaverin kuin omia tuntojaan julki tuovan tekijän. Hänen mielestä rockiin kuuluu se, että musiikki on itse tehtyä.
Laskelmoitu ja suunnitelmallinen tekeminen kammoksuttaa Ylppöä. Sellainen, että musiikki on vain pakollinen paha.
”Kyllä mä ymmärrän, että nykyinen ilmapiiri ja tavoitteet on erilaisia kuin 70-luvulla. Tai edes meidän aloittaessa”, hän sanoo.
”Mun mielestä on mukavampi kuunnella Dave Lindholmia kuin jotain uutta, ironista radiohittiä. Dave kuulostaa usein siltä, että se on vaan vetäissyt jotain paperille. Siellä on välissä typeriä lauseita ja sitten on tosi hienoja lauseita ja yhdessä niistä tulee fiilis, että tämä jätkä kertoo tätä stooria just mulle. Ne biisit ei tyhjene koskaan.”
Kun Maj Karma oli kiertänyt ja julkaissut levyjä noin 15 vuoden ajan, se rupesi kyllästyttämään Ylppöä. Niinpä hän perusti uuden bändin.
Herra Ylppö & Ihmiset -yhtyeen yhteydessä lanseerattiin uusi termi: reality rock. Se tarkoitti, että kaikki sanoitukset olivat suoraan Ylpön omasta elämästä, siis totta.
”Musta vaan tuntui siltä, että halusin tehdä jotain muuta. Että haluan tehdä toisella tavalla kuin Karma teki”, hän sanoo.
”Siihen juttuun kuului uusi bändi, uusi musiikki ja uudenlaiset sanat. Tuntui älyttömältä ajatus, että perustan bändin ja teen sitten samaa juttua sen kanssa. Kaiken piti olla erilaista. Jos musa ja miehet muuttuu, niin sanoitustenkin pitää muuttua.”
Herra Ylppö on aina kirjoittanut yksilön näkökulmasta. Poikkeuksena on Maj Karman yhteiskunnallinen Salama-levy (2009), jonka sanoituksia Ylppö pitää epäonnistuneina.
”Siellä on muutama hieno biisi, mutta pääsääntöisesti se on vähän väkinäinen. Mulla ei ollut yhteiskunnallisesti mullistavaa sanottavaa tai tarpeeksi omaperäistä näkökulmaa maailman tilaan. Yksityiselämäkin oli sillä hetkellä jotenkin laimeaa.”
Myös Maj Karmalle tehdyt sanoitukset olivat alusta asti henkilökohtaisia, mutta ne olivat kryptisempiä. Niissä asioita ei sanottu suoraan.
Ylppö myöntää pelänneensä nuorempana, että tulee kertoneeksi liikaa ja liian selkeästi. Hän ei halunnut sanoitusten olevan liian paljastavia. Parissa vanhassa sanoituksessa hän on käyttänyt siksi cut up -tekniikkaa eli sotkenut rivit uuteen järjestykseen.
Tyhjän paperin kammoa Ylpöllä ei ole ollut koskaan. Hän on aina tarvittaessa pystynyt kirjoittamaan jotain.
”Sellaisia oloja on hetkellisesti ollut, että en enää keksi mitään uutta sanottavaa tai että mulla ei ole enää mitään sanottavaa. Sitten elämässä tapahtuu jotain ja taas on materiaalia”, hän sanoo.
”Nuorempana olen jopa käyttäytynyt tarkoituksellisesti niin, että saan kirjoitettavaa biiseihin. Kaikesta sen takia tekemästäni en ole ylpeä.”
Maj Karman biisit syntyvät pääsääntöisesti Häiriön riffeistä, joita yhtye sovittaa kimpassa. Laulumelodiat ovat lähes poikkeuksetta Ylpön. Soolobändeissään Ylppö on aina yksi säveltäjistä.
Millainen on hyvä sanoitus? Tekniikan ja muodon kanssa sillä on Herra Ylpön mukaan vain vähän tekemistä.
”Hyvä tunnelma on varma merkki. Periaatteessa on aika sama, mitä sanoja käytetään, mutta jos tunnelma vie sut mukanaan, niin silloin sanoitus on täyttänyt tarkoituksensa”, hän sanoo.
”Kauko Röyhkä on siinä mestari. Sen sanoissa ei ole usein mitään muuta kuin joku pieni tapahtuma tai fiilis. Niihin pääsee heti sisään ja ne tuntuu hyvältä.”
Kirjoittaja tietää harvoin etukäteen, millaisen reaktion laulu aiheuttaa yleisössä. Siksi kaikkea ei kannata edes yrittää miettiä tarkkaan. On parempi luottaa vaistoon.
”Olen minäkin joskus miettinyt, että miten se tunnelma oikein luodaan. Onko jotain tiettyjä sanoja? Pitääkö kuvata sitä miljöötä? Milloin pitää siirtyä seuraavaan aiheeseen? Ja niin edelleen”, Ylppö kertoo.
”Sillä tavalla kirjoittamisesta ei tule yhtään mitään. Mun mielestä on pöhkö ajatus, että sanoitusten tekemisen voisi oppia kirjoista tai oppitunneilla. Enemmänkin ajattelen, että opettelemalla siitä katoaa jotain.”
Herra Ylppö ei koskaan kaiva sanoituksia pöytälaatikosta, muistiinpanoista tai mistään muualtakaan. Hän tekee ne nopeasti, tilanteen mukaan.
”Nykyään mun sanoitukset on tosi niukkoja. Ne on aika helppo muistaa.”
Nykyään Ylppö ei edes kirjoita sanoituksia muistiin, vaan laulaa ne suoraan demolle, pätkä kerrallaan.
”En siis tee niitä kirjoittamalla, vaan sanat on ikään kuin riffejä, joita kokeilen. Haen sanoituksen suoraan laulamalla. Mahdollisimman nopeasti vaan. Jos sinne jää löysiä rivejä, se ei haittaa. Tykkään niistä. Ne hengittää”, hän kertoo.
”Se on täysin poikkeuksellinen tapa. Ehkä tästä syystä olen jättänyt sanoitukset pois myös levyn kansista. Ei ne oikein toimi luettuna, koska niitä ei ole koskaan kirjoitettukaan siihen muotoon.”
Ylppö kirjaa sanoitukset ylös vain, jos äänittäjä tai tuottaja haluaa ne eteensä. Joskus hän saattaa tehdä lapun avuksi itselleen, kun laulaa lopullisia raitoja levylle.
”Nykyään mun sanoitukset on tosi niukkoja. Ne on aika helppo muistaa.”
Kaksi vuotta sitten Ylppö erosi. Helmikuussa ilmestynyt Lovi-levy kertoo hänen avioeronsa tarinan – tai Ylpön version siitä.
Koska erokonsepti ei Ylpön mielestä sopinut Maj Karmalle, hän perusti taas uuden bändin. Herra Ylppö & EX -yhtyeeseen kuuluvat hänen lisäkseen myös Ihmisisssä soittanut kitaristi Hamid Moeini sekä tuottaja-muusikko Joel Attila.
Albumi tehtiin Joel Attilan omassa studiossa. Kolmikko kokoontui sinne joka keskiviikko.
”Jos maanantaina ahdisti aivan helvetisti, niin tieto keskiviikosta ja jätkien tapaamisesta helpotti pikkuisen. Tätä levyä tehdessä tuli pitkästä aikaa olo, että rokkibändissä on parasta se, kun pääsee treenikämpälle juomaan kaljaa. Aluksihan se oli siisteintä ikinä.”
Ylppö potkii käpyjä ja jatkaa.
”Sitten kaikki kyllästyy ja perustaa perheen.”
Avioeron jälkeen Ylppö masentui vakavasti. Vasta nyt hän tuntee olevansa kunnossa. Nukahtamislääkkeistä pitäisi vielä päästä eroon.
Koska kevään ja kesän keikat peruuntuivat pandemian takia, Ylppö, Hamid ja Joel palasivat studioon. Uudet biisit eivät piehtaroi menneessä, vaan katsovat eteenpäin.
”Pohdin niissä muun muassa sitä, että haluanko ja pystynkö vielä ihmissuhteisiin. Nyt eroasiat ovat tasautuneet ja elämä vakiintunut edes vähän. Alussa on se isoin show, kun on tunteet pinnassa ja kaikki jaetaan ja mietitään, että miten kukakin pärjää”, Ylppö pohtii.
”Ja kyllä mä olen kirjoittanut tästä korona-ajastakin, vaikka se kuulostaisi miten kliseiseltä. On tämä kuitenkin helvetin iso asia maailmanhistoriassa. Tietysti olen kirjoittanut vain omasta näkökulmastani, yksilön tunnoista.”
Ylpön mukaan hänen elämässään ei ole tabuja, sellaisia asioita, joista hän ei pystyisi tekemään biisejä. Tavallaan kaikki on mahdollista materiaalia.
Lovi-levyltä hän jätti pois pari biisiä, jotka eivät pahimman vaiheen jälkeen tuntuneet soveliailta.
”Sellaista erovihaa en halunnut levylle. Kirjoitin pari sellaista sanoitusta, mutta en halunnut tallentaa niitä tunteita jälkipolville. Erosin kuitenkin mun lasten äidistä. En halunnut, että mun levylle on tallennettu se, kun sanon hänestä rumia asioita”, Ylppö sanoo.
”Eroon kuuluu se, että purkaudutaan ja vituttaa ja tuntuu pahalta ja vihataan. En halunnut, että se jää tavallaan ikuisesti päälle. Eikä henkilökohtainen viha yleensä toimi muidenkaan levyillä.”
