Tuumasta sanoittajan toimeen

Kati Valjus Haastattelu

Tuumasta sanoittajan toimeen

Mistä haaveilet? Ystäväporukassa esitetty kysymys muistutti toimittaja Kati Valjusta siitä, että laulujen kirjoittaminen on vielä kokematta.

”Oon ollut klassinen runotyttö; kirjoittanut aina runoja, novelleja ja omia heppakirjoja. Ala-asteikäisenä ajattelin, että musta tulee kirjailija”, Valjus kertoo.

Ei tullut heppakirjailijaa, mutta ammattikirjoittaja kuitenkin. Valjus on toimittaja, blogisti, kolumnisti ja kriitikko. Sanojen rakastaja. Musiikissakin, jota hän lapsena kuunteli radiosta ja c-kaseteilta, huomion kiinnittivät nimenomaan tekstit.

Gösta Sundqvistin sanankäyttö jäi erityisesti mieleen, vaikka lapsena en tietenkään ymmärtänyt hänen tarinoidensa kaikkia vivahteita. Myöhemmin Maija Vilkkumaan Pitkä ihana leikki -levy vuonna 1999 oli mulle aivan käänteentekevä. Mietin, että ai näinkin voi sanoittaa.”

Laululyriikan tekeminen sai kuitenkin odottaa, lukuun ottamatta yksittäistä, ihan ”hullun mielenkiintoista” kokeilua eräällä Oriveden opiston kirjoittajakurssilla. Se muistui mieleen, kun ystävien syksyisellä mökkireissulla keskusteltiin toteuttamattomista unelmista.

”Mä sanoin, että haluaisin alkaa kirjoittaa laulutekstejä”, Valjus kertoo.

”Olin alusta asti mukana sillä asenteella, että sanoittamisesta tulee osa mun työtä.”

Ja niin kuin elämässä joskus käy, alkoi ääneen sanotusta ajatuksesta tulla totta. Alkuvuodesta 2013 Valjuksen silmiin osui lehti-ilmoitus ammattiopisto Lappian lauluntekijälinjasta. Ystävät tietenkin kannustivat hakemaan.

Oli yksi mutta: Hakemukseen pyydettyä biisidemoa ei löytynyt, koska Valjus ei ollut vielä tehnyt sanoituksia. Hän soitti koulutuksen vetäjälle ja alkoi vakuutella.

Kiimalaisen Artsi sitten tuumi, että olisihan se hyvä jos linjalla olisi yksi sanoittamiseenkin erikoistunut opiskelija. Mä olin vaan että niin todellakin olisi! Sain sitten jonkun kirjoitustehtävän ja pääsin mukaan.”

Koulutuksessa Valjus parkkeerasi itsensä aina etupulpettiin ja toimittajatyyliin kyseli kaikkea mahdollista musiikkialasta.

”Olin alusta asti mukana sillä asenteella, että sanoittamisesta tulee osa mun työtä. Toinen vaihtoehto olisi ollut lähteä kouluun harrasteleminen mielessä. Sekin toki olisi ollut ihan hyvä linjaus.”

Ensimmäinen teksti, joka Valjus sai julkaisuun, oli Suvi Teräsniskan esittämä Joulun henki (WMF 2014, säv. Nalle Ahlstedt).

”Heti ison yhtiön isolle artistille. Tuntui kuitenkin, että tietynlainen seinä siellä on vastassa sellaisille, jotka eivät ole tallikirjoittajia, tai sanoita tallikirjoittajien sävellyksiä”, kertoo Valjus.

Hän päätti väistää esteen ja ryhtyi tekemään yhteistyötä myös omakustanneartistien kanssa. Julkaistuja tekstejä on tällä hetkellä nelisenkymmentä. Genrevalikoimasta löytyy kaikenlaista: lastenlauluja, iskelmää, tanssimusiikkia ja räppikertsejä.

Monista yhteistyökumppaneistaan Valjus mainitsee säveltäjät Maki Kolehmaisen, Jussi Rasinkankaan ja Erkki Koiviston sekä oululaiset artistit Tuohimaan ja Suvi Hiltusen.

Toimittajataustasta on ollut Valjukselle hyötyä lyriikon hommissa. Etenkin elokuvakritiikkien ja laulutekstien kirjoittamisessa jotain samaa.

”Molemmissa tuodaan esiin omaa fiilistä omalla äänellä. Nyt korona-aikana, kun elokuvakritiikkien teko oli tauolla, huomasin kaipaavani sitä kirjoittamisen muotoa ihan hirveästi.”

Ylipäätään se, että kirjoittaa paljon ja monenlaista tekstiä, pitää sanoituskynänkin hereillä. Valjus on toimittajana tottunut kirjoittamaan eri medioihin ja erilaisille yleisöille. Myös laulutekstit syntyvät yleisölähtöisesti.

”Kun lähden tekemään laulutekstiä, mietin aina artistin yleisöä ja keikkapaikkoja. Pohdin, mikä olisi hyvä aihe ja näkökulma, ja miten se tehdään tarinaksi.”

Hän lähestyy laulujen aiheita mieluusti yhteiskunnallisesta näkökulmasta.

”Vaikka tuttua ja turvallista usein toivotaan, haluaisin kirjoittaa vaikeistakin aiheista. Olen kirjoittanut esimerkiksi superihmisyyteen pyrkimisestä, mikä on yleistä meidän ajassa. Ja perheväkivallasta.”

Valjuksen motto sanoittajana kuitenkin on: ei sitten tehdä mitään ruikutusbiisejä.

”Mun elämänasenteeseen ylipäätäänkään ei sovi uhriutuminen ja ruikutus.”

”Sanoittaminen on vaativaa. Se vie enemmän aivokapasiteettia kuin muu kirjoittaminen.”

Valmiita tai viimeistelyä vaille timmejä lauluja jää syystä tai toisesta aina pyörimään pöytälaatikkoon. Silloin helpottaa ajatus, että samasta asiasta voi kirjoittaa useammankin tekstin.

”Hyvä aihe ei kulu kirjoittamalla. Tämä on ollut mulle iso oivallus sanoittajana”,  Valjus miettii.

”Sanoittaminen on vaativaa. Se vie enemmän aivokapasiteettia kuin muu kirjoittaminen.”

Lyriikan kirjoittaminen jää helposti sivuun, kun työpöydällä on kirjoitustöitä, joissa on deadline ja joista saa taatusti liksan. Valjus ei ole kysellyt kirjoituspalkkioiden perään silloinkaan, kun tekee tekstejä omakustanteille. Teosto-tuloja tulee jos on tullakseen.

”Samaan hengenvetoon on myös todettava, ettei mikään muu kirjoittamisen laji ole niin palkitsevaa kuin sanoittaminen. Valmiiseen biisiin on vain niin paljon matkaa… perslihaksia vaatii tämä homma, kuten tiedämme.”

Co-writesessiot ovat Valjukselle mieluinen työskentelytapa. Ne laittavat tekemään. Korona-aikana hänellä on ollut säännöllisesti Zoom-kirjoitustapaamisia erään toisen sanoittajan kanssa.

”Mulla on kirjoittajatreffejä myös yhden käsikirjoittajan kanssa. Vaikka me kirjoitetaan eri tyylilajeja, niin häneltä saan ikään kuin vähän valveutuneemman lukijan palautetta teksteistäni. Tällaisia tekstipajoja saisi olla enemmänkin.”

”Kun tekee teksti edellä, on ihanaa yllättyä siitä, miltä sanoitus kuulostaa sävellettynä.”

Valjus kirjoittaa sanoituksia sekä valmiisiin melodioihin että ilman niitä. Molemmissa tavoissa on puolensa.

”Valmis melodia yleensä viestittää mulle, mistä biisi kertoo. Hyvään melodiaan on tosi kiva kirjoittaa.

Mukavaa on myös se, että biisi on ikään kuin valmis, kun olen tehnyt työni”, hän pohtii.

”Toisaalta, kun tekee teksti edellä, on ihanaa yllättyä siitä, miltä sanoitus kuulostaa sävellettynä.”

Valjus on huomannut, että parhaiten lyriikan kirjoittaminen onnistuu silloin, kun vaihtaa maisemaa ja irtoaa rutiineista.

”Kuulostaa ihan naurettavalta ja tosi kermaperseeltä, ettei muka voi kirjoittaa kuin jossain tyyliin merimaisemassa. Mutta mulle sanoittaminen vaan on joku semmonen ei-arkinen mielentila.”

Musiikintekijöiden jäseneksi Valjus liittyi vuonna 2015. Yhdistyksen kautta verkostoituminen säveltäjien ja muiden sanoittajien kanssa on onnistunut mutkattomasti.

”Musiikintekijöiden tapahtumat on ihan ykkösjuttu. Mutta jokaisessa tapahtumassa saan ainakin kerran kuulla ihmettelyä, että ihanko Oulusta asti tulit tänne tätä varten. Se alkaa jo vähän ärsyttää”, Valjus nauraa.

”Kun siis totta kai mä tulen. Ja nimenomaan ’vain’ tätä varten. Enhän mä verkostoidu ihmisten kanssa ellen tule. Vaivaa pitää olla valmis näkemään jos haluaa tutustua ihmisiin ja saada asioita aikaan. Kukaan ei tule kotoa hakemaan.”

5 x set up
Teksti: Kati Valjus
Kuvat: Valjuksen arkisto


Sanoitustyö vaatii tilaa ajatuksille. Olen oivaltanut, että minun pitää luoda sitä itsekkäästi itse itselleni. (Kuva:  Mikko Törmänen)


Harrastan remontointia ja olen Airbnb-host. Ajatus oli, että voisin vetäytyä Airbnb-kämppään kirjoittamaan, mutta sen varauskalenteri on ollut yllättävän täynnä.


Olen saanut kuulla, että olen helppo kirjoituskaveri. En silti päästä tekstejä helpolla. Tässä kirjoitamme Tanja Vähäsarjan kanssa.


Normaalioloissa reissaan Oulusta Helsinkiin noin joka toinen kuukausi. Nautin, kun saan tuijottaa lakeuksia liikkuvan junan ikkunasta. Junamatkustaminen on mulle omaa aikaa.


”Kirjoitan biisintekstit tietokoneen muistiinpanoihin, jolloin ne kulkevat aina mukana, sekä koneella että puhelimella. En osaa kirjoittaa käsin, kynä ei pysy ajatusten perässä.

 

SANOITUKSIA
(Valjuksen omat valinnat)

Kati Valjus haluaa modernisoida joululaulujen sisältöä, koska hengellisyys näyttelee yhä pienempää osaa ihmisten jouluissa. Joululla on silti tärkeä merkitys pysähtymisen ja itsetutkiskelun paikkana.

Suvi Teräsniska: Joulun henki
Säv. Nalle Ahlstedt, san. KV

Sani: Joulun teen sydämeen
Säv. Maki Kolehmainen, san. KV

Saija Tuupanen: Joulu puhuu
Säv. Jussi Rasinkangas, san. KV

Tommi Soidinmäki: Ihmeellinen joulu
Säv. Maki Kolehmainen, san. KV

Tuija Rantalainen ja Vahtikoira Veikko: Joulutäpinä
Säv. Tuija Rantalainen, san. Tuija Rantalainen ja KV


Kati Valjus (s. 1976) on oululainen sanoittaja, vapaa toimittaja ja sisällöntuottaja. Hän on opiskellut Torniossa ammattiopisto Lappiassa lauluntekijäksi ja suorittanut rytmimusiikin ammattitutkinnon. Julkaistuja tekstejä on nelisenkymmentä.

kativaljus.fi

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 4/2021

Selaa lehden artikkeleita