EN | SVE
Yhteystiedot Contact
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Jan Noposen elo ei ole pelkkää paistetta

Tekijä: Nina Lith

Jan Noposen elo ei ole pelkkää paistetta

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1998)

Jan Noponen on pitkän linjan miehiä. Miehellä on niinsanotusti rock-taustaa -80 luvulta, lavat on kierretty Mistakesin ja Lapinlahden lintujen ynnä muiden kanssa, sekaannuttu teatteriproggiksiin aluksi soittajana ja sittemmin myös säveltäjänä, radioteatteri ja erilaiset TV-ohjelmien väännöt ovat seuranneet alati kumuloituvasti.

Tekevälle riittää työtä, varsinkin jos sen tekee hyvin ja huolella ja hyvällä mielellä. Mutta kuinka ihmeessä mies, joka aloittaa uransa ”rumpalina”, voi laajentaa osaamisalueitaan näinkin inhimillistä kirjoa kattavasti?

Jan vastaa: ”Kaikki perustuu siihen että ei tiedä sitä että ei osaa..” Metodi on lapsellinen mutta looginen; tekemällä oppii tekemään, epäröimällä epäröimään.

Sävellyksiä näyttämöteoksiin: Suomen Kansallisteatteri, Tampereen Työväenteatteri, Tampereen Teatteri, Lahden Kaupunginteatteri, NeonTeatteri, Kokkolan Teatteri, Teatterikorkeakoulun produktioita jne. Televisiossa Akkulatureita, Kaken Pesulaa, Rillumarei ja reipasta menoa, Veturi, Venäläinen ystävä ja muita lukuisia ohjelmia ja sarjoja. Radioonkin on tullut väännettyä yhden oman kuunnelman lisäksi musiikkia erilaisiin sarjoihin. Eli voidaan puhua tekijämiehestä.

Mikä ajoi Elvikseen?

Mikä sitten on ajanut tai saattanut säveltäjän Elvikseen? Olisi tietenkin mukava kuulla jotain henkevää ja ylevää mutta raadollinen ja maanläheinen vastaus on:”Pikkujoulut.”

No, niinkuin sanotaan, leikki sikseen ja sävellys pois tyynyltä. Jan oli 80-luvulla toki kuullut yhdistyksestä mutta nimen perusteella (muinainen elokuva -ja viihdesäveltäjät) ei heti olettanut kuuluvansa henkisesti tähän yhteisöön. Kun oma sävellystuotanto alkoi saavuttaa suurempaa mittasuhdetta, tuli myös tiedonsaanti alan ”diileistä” ajankohtaiseksi. Kuinka välttyä perinteisten ”oppirahojen” obligatoorisesta suorittamisesta? Mitä voi laskuttaa? Olenko ahne vai hölmö?

Kysymyksiä joihin ei löydä helposti vastausta kotona yksin miettimällä eikä varsinkaan tilaajalta kysymällä. Erilaiset perustariffit olivat tällöin hyvänä ohjenuorana, niihin oli hyvä tukeutua, kun ne oli kerran neuvoteltu.

”Ongelma oli monesti se, että tuottajapuolella ei välttämättä ollut näkemystä siitä, mikä on alan yleinen sopimustaso. Silloin oli helppo ottaa tariffi esiin ja näyttää, että vähintään näin se menee, ja siitä on sovittu että ikävä kyllä tämän alle en voi mennä vaikka haluaisin, paitsi että en halua.”

Juuri tämän takia ei Jan ole tarvinnut Elvisin lakiapua, jäsenpalvelu jota ikävä kyllä joudutaan käyttämään juuri silloin, kun on tehty töitä ilman tietoa.

”Paljon puhuttu kustannussopimushässäkkä, josta peistä on väännetty puolin ja toisin, on myös Elvisin informaation ansiosta ollut selkeä kuvio. Määräaikaisuus on valttia, se on molemminpuolisen luottamuksen merkki ja tuottaa varmasti parhaan tuloksen, ainakin minun mielestäni. Kun asioiden tila sovituin välein tarkastetaan, voidaan selkeästi määritellä, onko syytä jatka yhteistyötä.Vähän niinkuin ihmissuhteissa…”

Nimi ruudussa sai puhelimen pirisemään

Elvisin rummuttama isyysoikeus on herättänyt monenlaisia tunteita. Jotkut tekijämiehet, nimekkäätkin, ovat jopa julkisesti epäilleet sen merkitystä ja tarkoitusta. Noponen on toista mieltä.

”Jos joku häpeää tuotoksiaan niin paljon, ettei kestä nimeään mainittavan tai näytettävän viestimissä, niin voi aina turvautua vaikka pseudonyymiin. Ei tarvitse sukulaisten kärsiä. Itse kuitenkin pyrin tekemään ainoastaan sellaista kamaa, jonka takana voin seistä ja olla ylpeä siitä. Nimittäin, rahalla on sellainen ominaisuus – vaikka se mukava kaveri onkin – että se joskus loppuu ja sen jälkeen joudut elämään teoksesi kanssa. Ellei kykene sitä universaalisti makuloimaan.”

Konkreettisesti Noppa-Jani on huomannut tekijätietojen ilmineerauksen hyödyllisyyden uusina työtilaisuuksina. Kun nimi näkyi ohjelman lopputeksteissä, pirahti puhelin seuraavana päivänä. Ohjaaja oli pitänyt musiikista ja halusi seuraavaan ohjaukseensa musiikkia. Ällistyttävää mutta yksinkertaista, salapoliisiin uuvuttava ja monesti tekemättä jäävä työ ohitettiin sujuvasti ja kaikki olivat tyytyväisiä!

”Vaikuttaminen asioihin on aina mahdollista. Tosin jos ei käy paikan päällä silloin kun sen aika on, niin se on huomattavasti vaikeampaa. Olen kyllä huomannut, että kokouksissa puheenvuoron ottaminen on joskus, tai itse asiassa monesti vaikea kynnys ylittää. Ihmisille tulee niin sanottuja ”porrashuoneajatuksia”, eli jälkeenpäin mietitään:¹olisi pitänyt sanoa…¹. Sen takia onkin hyvä, että nykyjään on vapaamuotoisempia jäseniltoja, joissa voi revitellä ikään kuin rennommassa seurassa. Virallisten kokouksien jälkeiset jorinat ovat myös merkittäviä infon ja kokemuksien vaihdon mahdollisuus. Niissä yleensä puidaan kokouksien herättämiä ajatuksia ja joskus jopa tullaan vähän viisaammiksi. Mutta niinkuin sanoin, se edellyttää, että on fyysisesti paikalla.”

”Joskus myös ihmisiltä helposti unohtuu se asia, että kaikki mitä tekijänoikeusrintamalla on nyt olemassa, ei ole suinkaan aina ollut olemassa. Yksittäiset ihmiset eivät olisi saaneet aikaan sitä mikä on yhteistyöllä – en sano voitettu, koska en pidä kinaamisesta – mutta kehitetty.”

Tariffit hyviä referenssejä

Laittamattomasti sanottu mutta hyvinkin lähellä totuutta. Musiikin tekeminen on vuosien varrella muuttunut ja tulee muuttumaan. Ennen oli selkeästi säveltäjä, sanoittaja, soittaja, tuottaja ja jopa äänittäjä. Nykyteknologia on sekoittanut pakkaa sen verran radikaalisti että vastuu-ja ansioalueiden hahmottaminen on alati enenevän vaikeata. Yksi ihminen voi periaatteessa tehdä tai ainakin puuttua kaikkeen edellämainittuun.

”Tarvitaan varmasti työryhmiä, jotka karttottaisivat uudempia tuotantomuotoja ja loisivat tai informoisivat alan ”bottne”-käytännöstä. Se helpottaisi kaikkia sopimusosapuolia. Nykyiset tariffit ovat hyviä referenssejä, niiden avulla voi operoida kimuranteissa tilanteissa. Mutta mitä selkeämpiä perustietoja, sitä vähemmän epäselvyyksiä. Ja silloin voi keskittyä siihen, mikä on tärkeintä, eli musiikin tekemiseen.”

Niinkuin aikaisemmin todettiin, ei ole välttämätöntä tehdä nuorena kaikkia ”lakisääteisiä” virheitä.

”Järjestäytymisen ei pitäisi olla nuoremmallekaan jengille mikään peikko. Vaikka maailma onkin viidakko ja siellä on viidakon lait, niin ei ole haitaksi, jos on mukana vähän valoa ja kenties kompassikin, jos nimittäin sattuu yllättäen tulemaan pimeä ja äitiä ikävä.”

Sanoo säveltäjä-soittaja Jan Noponen ja poistuu neuvottelemaan lastenlevyn kustannussopimuksista. Nimenomaan ”neuvottelemaan”, koska se on perinteisesti ollut ihmisten ja sitä suurempien yhteisöjen sivistynyt tapa hoitaa keskinäisiä asioita ja niihin vaikuttavia taloussuhteita. Ja tärkeintähän on tietää mistä keskustellaan. Ja olla aito.

Juice Leskinen

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1998)

Istun Elvis-toimistossa kädet täristen Teoston vuosikokouksen ansiosta ja päätän kokeilla, suostuisiko mies haastatteluun. Ja, This is my lucky Day, pian kuulenkin kännykästä tutunoloisen pehmeän äänen. Ja miehellä on vieläpä aikaa juttutuokioon.

Minkälaisten töiden parissa puuhaat tällä hetkellä ja mitä kuuluu?

No, ihan hyvää. Olen tehnyt muun muassa juhlarunon ”Mikä se Suomi on”, joka tilattiin uuteen Pekka Kostiaisen säveltämään kantaattiin. Teos kantaesitetään 10.5.1998 Maamme-laulun 150-vuotisjuhlakonsertissa Helsingissä, Hartwall-Areenalla. Edellinenhän vastaava runo tilattiin muuten V.A.Koskenniemeltä Maamme-laulun 100-vuotisjuhlia varten!

Ja muutoin, tällä hetkellä teen koulutustani vastaavaa työtä, heh heh, eli käännän. Mulla on työn alla Steven Sondheimin kamariooppera ”A little nightmusic”. Teos menee Kansallisoopperaan, ja työ on sanalla sanoen mielenkiintoista. Nimittäin, oopperassa on kaikkiaan kolmisenkymmentä kappaletta, ja ne kaikki ovat kolmijakoisia! On valssia, masurkkaa ja poloneesia ja mitä kaikkia … Ja täytyy myöntää, että kääntäjälle tämä on aikamoinen haaste. Itse asiassa helvetin hankalaa hommaa, mutta kyllä minä tämän klaaraan. ”A little Nightmusic” on mielenkiintoinen siinäkin mielessä, että se on toisaalta samppanjankeveä, toisaalta älyttömän traaginen surullisine ihmiskohtaloineen. Teosta päästään esittämään Kansallisoopperassa aikaisintaan vuonna 2000, joten siihen on vielä aikaa.

Näyttää muuten siltä, että mä olen Valtakunnan Virallinen Sondheim-kääntäjä, teinhän äskettäin juuri ”Sweeney Toddin” käännöksen Kansallisoopperaan. Ja aika hauska juttu oli, kun Jussi Raiskinen hakiessaan sopivaa kääntäjää Sondheim-tuotannolle oli päättänyt, että kääntäjällä pitää olla kolme ominaisuutta:

  • hänen pitää osata hyvin suomea
  • hänen pitää tietää musiikista
  • ja hänen pitää olla Tampereelta, niin

olin kuulemma siinä tullut sitten jotenkin Jussin mieleen…

Onko muita tulevaisuuden työsuunitelmia?

Omia lauluja pyörii mielessä koko ajan … eihän niistä pääse irti. Mutta katsotaan nyt, mitä tuleman pitää.

Mikä on paras ja/tai rakkain työsi?

No se vaihtelee mielentilan mukaan. Joskus on kiva kuunnella yhtä ja sitten taas toista. Mutta usein on myös kiva kuunnella ei mitään.

Ikimuistoisin hetkesi muusikko/lauluntekijä-urallasi?

Voi kun niitä on niin paljon, ettei niitä mitenkään voi laittaa järjestykseen! Kaikki huonotkin hetket ovat tavallaan olleet tärkeitä, koska niistähän sitä polttoainetta on sitten saanut niihin biiseihin …

Millainen olit nuorena?

No mä en oo koskaan ollut mikään riitelijä tai tiuskija. Mä olen kai aina ollut sellainen iloluontoinen kaveri, jonka sisällä asuu kuitenkin se vakavampi lauluntekijä-minä. Mutta helvetin ujohan mä olin, silloin parikymppisenä, kun keikoille lähdettiin. Ja sittenhän mä rupesin juttelemaan yleisölle mukavia, kun olin niin hermostuksissani. Ja siitähän tuli sitten mun tavaramerkki. Ihmiset tykkäsivät ja tykkäävät siitä vieläkin, kun heille jutellaan.

Mikä saa sinut pysymään alalla, musiikin ja tekstien parissa?

Koska en osaa mitään muuta, heh heh! Ja mulla vain kertakaikkisesti on verbaali tapa järjestää maailmaa, ihmisiä ja tapahtumia. Mullahan ei ole ollenkaan matemaattista havainnointikykyä. Enkä mä osaa piirtää tai maalata, edes kameralla.

Mutta kirjoittaa mä kyllä osaan, ja siinä mä olen aika hyvä.

Langan päästä alkaa kuulua hiljaisuutta. Katson ulos. Aurinko paistaa melkein satuttavasti silmiin. Kiitän haastattelusta, yhdyn mielessäni Juicen viimeiseen lauseeseen ja jään odottamaan hienoja käännöksiä ja, kieltämättä, niitä uusia laulujakin.

ELVIS onnittelee

Julkaistu

Onnittelemme ELVISin jäsenten menestystä

1/99

Seppo Hovi on saanut Muusikkojen Liiton vuoden 1998 tunnustuspalkinnon 10.000 mk.

4/98

Pirjo Bergström on saanut Helsingin kaupungin 37. kulttuuripalkinnon 50.000 mk.

Rauno Lehtinen on saanut tämän vuoden Kullervo Linnan säätiön tunnustuspalkinnon 40.000 mk.

Jaakko Salolle on myönnetty Pro Finlandia -mitali. Aiemmin palkitut säveltäjät ovat Ahti Sonninen, Heikki Aaltoila, George de Godzinsky, Jorma Panula, Ilkka Kuusisto, Harry Bergström, Kaj Chydenius ja Toivo Kärki.

Kikka Laitinen on saanut Jyväskylän maalaiskunnan taidepalkinnon 15.000 mk.

Jussi Rasinkankaan säveltämä ja Matti Laasosen sanoittama Tyttö Lapinmaan on voittanut Vuoden uusi lastenlaulu -kilpailun. Toiseksi kilpailussa tuli Matti Porolan säveltämä ja sanoittama Yksinäinen mörkö

Syksyn Sävel 1998 -kilpailun on voittanut Kari Litmasen säveltämä ja Jiri Nikkisen sanoittama André

3/98

Prix Italia-festivaalin erikoismaininnan sai Timo Hietalan säveltämä Kidstone calling.

Tero Vaara on saanut työstään lauluntekijänä Juha Vainio -rahaston tämänvuotisen tunnustuspalkinnon, 30 000 mk. ELVIS on rahaston perustajajäsen.

Kotkan Meripäivät on palkinnut Timo Mäenpään säveltämän ja sanoittaman Kaksi kapteenia sekä Eero Hulkon säveltämän ja Marjo Kotirannan sanoittaman Meren sydän Port of Kotka -palkinnoilla. Meren Sydän oli myös radioyleisön ykkössuosikki.

Kotkan Meripäivät on luovuttanut toisen Harmonia-palkinnon kaksikolle Jaakko Salo-Jukka Virtanen työstä kotkalaisen viihdemusiikin hyväksi. Ensimmäisen Harmonia-palkinnon sai vuonna 1978 Harmony Sisters.

Nokialaisen Tapsan Tahdit -musiikkitapahtuman raati on valinnut Mikko Alatalon ja Harri Rinteen Vuoden laulelmantekijöiksi 1998.

Pekka Simojoki on saanut tämänvuotisen Golden Gospel -palkinnon.

Tangomarkkinoiden tangon sävellys- ja sanoituskilpailun ykkössija jaettiin kahden tangon kesken. Voittajat olivat Kalevi Puonnin sanoittama ja Jarmo Tinkalan säveltämä Suudelmia ja shampanjaa sekä Jukka Koiviston säveltämä ja Jorma Toiviaisen sanoittama Syttyi rakkaus.

Arkiviisujen järjestämän Uuden Kupletin SM-98 kilpailun voitti Pekka Hartosen säveltämä ja Jorma Toiviaisen sanoittama Kahden kesken. Toiseksi tuli Jussi Asun säveltämä ja sanoittama Keuruun aseman rappusilla ja kolmanneksi Esko Larkaksen säveltämä ja sanoittama Minä ja mun kännykkäni. Yleisön ykkössuosikki oli Toivo Honkosen säveltämä ja sanoittama Kerrostalo. Suomen Kuplettimestariksi 1998 nimettiin Esko Larkas säveltämällään ja sanoittamallaan kupletilla Naisen haku Keravalta. Toiseksi tuli Rauno Tuuna sanoittamallaan Mamsell Caroliinalla ja kolmanneksi Jukka Heino säveltämällään kupletilla Litsin Lätsin. Arkiviisujen vuosittaisen tunnustuspalkinnon sai Jussi Asu.

Veikko Juntusen säveltämä ja Pauli Ylitalon sanoittama Kun kulta kutsuu sijoittui toiseksi ja Jouni Hagströmin sanoittama Kaksi kullankaivajaa kolmanneksi Kultamuseon järjestämässä kulta-aiheisessa sävellys- ja sanoituskilpailussa.

2/98

Saukista kunniajäsen, Jussille ansiomerkki

ELVISin säännöissä sanotaan, että johtokunnalla on oikeus nimittää ansioituneita henkilöitä yhdistyksen kunniajäseniksi sekä jakaa kunniamerkkejä. Kovin usein johtokunta ei ole tätä oikeuttaan käyttänyt, mutta nyt se on pitkästä aikaa niin tehnyt.

Johtokunta on nimennyt Saukin eli Sauvo Puhtilan Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry:n kunniajäseneksi. Muut yhdistyksemme kunniajäsenet ovat tällä hetkellä Kai Brunila, Arthur Fuhrmann ja Jaakko Salo.

Saukin tuotannosta ja elämäntyöstä useimmat tietävät jotain. Vähemmän tunnettua lienee kaikki se, mitä hän on kirjoittanut 2500 Teostoon rekisteröidyn sanoituksen ja käännöksen lisäksi. Ja kuinka moni tietää, että Saukki on aikoinaan hyväksytty Teoston jäseneksi säveltäjänä, kun sanoittajajäsenyys ei vielä ollut mahdollista.

Puheenjohtajamme Juhani Leinonen puolestaan on saanut yhdistyksen hopeisen ansiomerkin. Se luovutettiin Jussille hänen 50-vuotiskonserttinsa yhteydessä Haminassa huhtikuussa.

Onnea Saukille ja Jussille!

1/98

Uudenmaan läänin taidetoimikunta on myöntänyt Marjatta Pokelalle Artium Cultori -mitalin ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta työstä kansanmusiikin parissa.

Kari Rydmanille on myönnetty Pro Finlandia -mitali

Asko Vilén on saanut Hämeen läänin taidetoimikunnan myöntämän Hämeen tanssiva ilves -veistoksen ansioistaan musiikkipedagogina ja säveltäjänä.

4/97

Reino Markkulan säveltämä ja Kari Tuomisaaren sanoittama ”Vähemmän kiirettä, enemmän aikaa” voitti Syksyn Sävel 1997 -kilpailun.

3/97

Kotkan Merimieslaulufestivaaleilla Jussi Rasinkankaan säveltämä ja Kyösti Timosen sanoittama ”Meistä jokainen on merimies” voitti vuoden 1997 merilaulukilpailussa Port of Kotka-palkinnon. Merilaulukilpailussa palkittiin myös Matti Porolan säveltämä ja sanoittama ”Sinä olet meri” ja Lasse Wikmanin sanoittama ”Purjeitani itse ohjaan”. Rauni Rokka on voittanut Kotkan Merimieslaulufestivaalien solistisarjan omilla sävellyksillään ”Lähtevä laiva” ja ”Tuuli”.

Pertti Reunanen on voittanut sanoittamallaan kappaleella ”Haaveiden yö” Forssan tähtifestareiden sävellys- ja sanoituskilpailun.

Jukka Heinon säveltämä ja Kyösti Timonen sanoittama ”Vittumainen mies” on voittanut ja Jussi Asun ”Naapurin Kaisa” on sijoittunut toiseksi uusien kuplettien Arkiviisu-kilpailussa. Esityskilpailun voitti Esko Larkaksen kupletti ”Riivatun huonoa tuuria”.

Martti Syrjä on saanut Juha Vainio -rahaston tämän vuoden tunnustuspalkinnon 30.000 mk, työstään laulujen sanoittajana. Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry on vuonna 1990 perustetun Juha Vainio -rahaston perustajajäsen. Jaakko Salo ja Jukka Virtanen toimivat ELVISin edustajina rahaston hallituksessa.

Martti Heikkilä voitti yhdessä Jussi Rasinkankaan kanssa Salossa Vuoden Lastenlaulu 1997 sävellys- ja sanoituskilpailun ensimmäisen palkinnon kappaleella ”Meidän kissa”. Matti Porolan säveltämä ja sanoittama ”Kaikenlaista olevaista” sijoittui kolmanneksi.

Pää pystyyn tekijät!

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1998)

Petri Laaksonen kertoi Elviksen vuosikokouksessa levy-yhtiö/kustantamon edustajasta, joka oli soittanut ja kysynyt, mihin osoitteeseen hän voisi lähettää kustannussopimuksen. Petrin säveltämä kappale oli jo purkitettu ja julkaistu erään artistin laulamana. Tähän mennessä Petri oli mielestään asioinut vain artistin ja levy-yhtiön kanssa eikä kustannussopimuksesta ollut ollut mitään puhetta.

Petri oli kysynyt, mitä soittajalla oli tarjota kustannussopimuksen vastineeksi. Kun Petri ei vakuuttunut vastineen riittävyydestä, hän ilmoitti ettei näillä ehdoilla allekirjoita sopimusta. Silloin levy-yhtiö/kustantamon edustaja menetti malttinsa ja ilmoitti, ettei hänellä ole aikaa kuunnella sellaisia biisejä, joihin hän ei saa kustannussopimuksia. Petri oli vastannut, ettei hänelläkään ole aikaa lähettää töitään niille yhtiöille, jotka olettavat tekijän tekevän kustannussopimuksia ilman riittävää vastinetta (varsinkaan kun hänen kyseisen yhtiön kanssa aiemmin kustannuttamistaan sävellyksistä ei ole ilmestynyt nuotin nuottia).

Yleisesti on tiedossa, että isommista levy-yhtiöistä muutamat pyrkivät edelleen asettamaan levytyksen ehdoksi kustannussopimuksen. Onneksi tilanne on tässä suhteessa viime vuosina kehittynyt huomattavasti terveempään suuntaan. Petri kuluu niihin tekijöihin, joiden tuotantoa monet eri artistit esittävät ja levyttävät. Hänen asenteellaan ala tervehtyy edelleen, kun hän ei nöyrästi allekirjoita jokaista tarjottua kustannussopimusta.

Selviksen edellisessä numerossa haastateltiin suomalaisten levy-yhtiöiden edustajia. Vastausten perusteella kansainvälisistä levy-yhtiöistä pitää kustannussopimuksista tiukahkosti kiinni enää vain Polygram. Senkin toimitusjohtaja Gugi Kokljuschkin sanoo, että uniikkikappale tehdään hinnalla millä hyvänsä (siis myös ilman kustannussopimusta). Mutta jos on kyse ”täytekappaleista” ja ”tuntemattomien tekijöiden kappaleista”, niin Polygram pyrkii hänen mukaansa saamaan sopimuksen.

Kotimaisen Audiovox Recordsin ja Bahama Musicin Ilkka Vainio vastaa jonkin verran tiukemmin: ”Me mielellämme kustannamme ja sopimuksiin on aina päästy.” Bluebirdin Niklas Nordström korostaa, että heillä kustannustoiminta (LeBaron Music) ja musiikkituotanto (Bluebird Music) on pyritty eriyttämään. Lisäksi hän korostaa, että heillä iskelmämusiikki nuotinnetaan ja se menee tanssibändeille. MTV Musiikin Ari Oinonen sanoo, että kustantaminen tietysti kiinnostaa, mutta ”jos biisi on hyvä ja se halutaan välttämättä pitää kustantamattomana, niin kyllä se meille sopii.” Viestit kertovat, että Bahama Music, Le Baron ja MTV Musiikki ovat uudella yhteisellä hittiboxilla markkinoimassa teoksia esimerkiksi tanssibändeille tavalla, joka antaa todellista vastinetta kustannussopimuksille.

Nykyisin on siis jo aivan luonnollista neuvotella siitä, tehdäänkö kustannussopimus vai pidetäänkö teos manuksena. Ja jos jonkin levy-yhtiön tai kustantamon edustaja tällaisista neuvotteluista yhä hikeentyy, tekijöiden olisi syytä seurata Laaksosen Petrin esimerkkiä ja ilmoittaa, ettei ole aikaa asioida sellaisten yhtiöiden kanssa, jotka olettavat saavansa sopimuksia ilman kunnon vastinetta.

SELVIS haastatteli kuutta nuoremman polven tekijää (haastattelu vain painetussa lehdessä, toim.huom.). Heistä peräti neljä on pitänyt ainakin uusimman tuotantonsa manuksena. Yhdellä on ihan hyviä kokemuksia kustannuttamisesta, yksi on kustannuttanut sen vuoksi, että ulkomailla alikustantaja valvoisi tekijän etuja.

Haastateltujen ikä (samoin kuin Laaksosen Petrin ikä 35 vuotta) viittaa siihen, että joskus 60-luvun lopulta lähtien suomalaisessa koulussa alkoi oppia muutakin kuin nöyrää tottelemista. Taitaa olla niin, että vasta peruskoulun myötä uusi musiikintekijöiden sukupolvi on oppinut pitämään puoliaan.

Luettu ja ehkä (väärin)ymmärrettykin

Julkaistu

Ei ole mikään niin helppoa kuin arvostella jälkikäteen jotain sanottua tai kirjoitettua. Kun olen joutunut tekemään usein vaikeita asioita; miksi en tekisi joskus jotain helppoakin. Olen lukenut viimeisimmän Selvis-läpykänkin kannesta kanteen kuin piru raamattua ja ihmetellyt joitakin asioita, joita nyt siis kommentoin. Pääkirjoituksessa kirjoitettiin paljon itsenäisten ja epäitsenäisten kustantajien asemasta Ruotsissa ja Suomessa. Olen liian paljon kokenut ollakseni niin sinisilmäinen, että uskoisin heti sen mitä ruotsalaiset kustantajat kertoivat, kun he kävivät täällä Suomessa. Sama Stefan Egmar, joka täällä väitti, että Ruotsissa ne ajat olisivat ohi, jolloin kustantajat ja äänitetuottajat olivat samoja tai ainakin sisaryhtiöitä, kävi vuoden 1997 alussa Riihimäen käräjäoikeudessa todistamassa, että kun Kari Kuuvan tapauksessa EMI oli tuottanut esim. vuonna 1972 äänitteen, se oli täyttänyt kustantajan velvollisuudet ja kustannussopimuksen olisi oltava voimassa vielä 70 vuotta Kari Kuuvan (toivottavasti hyvin myöhäisen) kuoleman jälkeen. Egmarin porukka oli täällä kuulemani mukaan ihmetellyt kuinka kansallisoopperan hallintojohtaja, joka käyttää Teoston jäsenkokouksissa äänitetuottajayhtiö Bluebirdin valtakirjaa, voi olla kustantajien edustaja Teoston johtokunnassa. Siinä olemme tietenkin samaa mieltä: Sitä mekin ihmettelemme.

Mitä taas tulee siihen, että Warner (o.s. Fazer) olisi nyt se mallikustantaja. Näkemykseni eivät ole siinäkään suhteessa niin ruusuisia. Kaikki, jotka vuonna 1996 olivat Teoston vuosikokouksessa muistavat, että Raimo Henriksson sanoi keskellä salia seisten: ”Totta kai suosittelemme uutta mallikustannussopimusta ja totta kai tulemme käyttämään sitä.” Kun sitten vähän myöhemmin selvisi, että Warner tarjosi edelleen tekijöille (niin vakavan kuin kevyenkin puolilla) ikiomia kustannussopimuslomakkeita, joissa oli kohtia, joista neuvotteluissa nimenomaan oli sovittu toisin, häneltä kysyttiin, kuinka se on mahdollista. Hän vastasi: ”Me tarjoamme sellaisia sopimuksia kuin haluamme. Tekijät ratkaisevat itse suostuvatko niihin.” Tämä on minusta aika kaksinaamaista peliä, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että Warnerin johtaja on samalla kustantajien yhdistyksen puheenjohtaja. Ihmettelen myös sitä, että Pekka Ruuska, joka on Warnerin äänitepuolen tuottaja sanoo: ”Meillä kustantaminen ja levynteko on eriytetty.” Ja ”Uusilla levyillä reilu 50% on meidän kustantamaamme, lopuista 90% manuksia.” Kuinka niin meidän, jos kustantaminen ja levynteko on eriytetty?

Seuraava asia, josta syytän Fazeria (nyk Warner) on asia, jota kutsumme ”Itkevän huilun jälkihoidoksi”. Tämä on monimutkainen asia, jolla taitaa olla Teostossa ikäviä seurauksia. Kyse on siitä, että kustantajat, etunenässä Fazer/Warner ovat vuosikymmeniä saaneet sanoittajienkin kustantajaosuuksia, vaikka heillä ei ole ollut sanoittajien kanssa kustannussopimuksia. Tässä asiassa on ollut liikkeellä ensisijaisesti Warner eikä Suomen Musiikkikustantajat ry. Kirjeet, jotka Henriksson on lähettänyt tästä asiasta Teostolle, ovat Warner/Chappell Music Finland Oy:n paperilla, eikä suinkaan Suomen Musiikkikustantajat ry:n. 1.12.97 Teoston vuosikokouksen jatkokokouksessa kävi ilmi, ettei Henriksson ole aina samaa mieltä Suomen Musiikkikustantajat ry:n kanssa. Jakosääntöuudistuksen käsittelyssä kävi ilmi, että ELVIS oli suurelta osin tyytyväinen Teoston johtokunnan esitykseen. Poikkeus oli siinä, että ELVIS oli ja on sitä mieltä, että jos kustantajan osuus voi olla tietyissä tapauksissa korkeampi kuin 33,33% sen pitää voida olla myös tietyissä tapauksissa pienempi kuin 33,33%. Sen kamppailun ELVIS hävisi; ainakin toistaiseksi. Merkittävää kuitenkin oli, että Henriksson ilmoitti, että Suomen Musiikkikustantajat ry oli hyväksynyt Teoston johtokunnan esityksen, vaikka hän henkilökohtaisesti oli toista mieltä. Siis hänen mielipiteensä ei ollutkaan Suomen Musiikkikustantajat ry:n mielipide, vaan nimenomaan Warnerin johtajan. Joten se olettamus, että Henriksson olisi Suomen Musiikkikustantajat ry:n ”panttivanki”, ei pidä paikkaansa.

Mitä tulee siihen asetelmaan, että kustantaja ei olekaan sidottu johonkin äänitetuottajaan ja on parempi kustantaja kuin sellainen, joka pakottaa tekemään kustannussopimuksen levytyksen takia, on todettava seuraavaa: On tekijän kannalta ihan samantekevää, onko kustantaja ”riippumaton” vai ”sidottu”, jos ainoa konkreettinen toimenpide on se, että saadaan aikaan äänite. (Tietenkään ”riippumaton” kustantaja ei voi kiristää tekijää tekemään sopimuksia ehtona äänitteen aikaansaamiseksi.) Eikä auta paljon sekään, jos sen rinnalla tehdään promootionuotti. Sopimukset ovat yleensä voimassa koko suoja-ajan, eli vielä 70 vuotta tekijän kuolinvuodesta. Hyvässä lykyssä sopimus on siis voimassa 120 vuotta. Äänite elää pop/iskelmässä ehkä vuoden pari ja niitä yksinkertaisesti tehtyjä nuottejakaan ei ole saatavana kovin kauan. Mielestäni tässä auttavat ainoastaan määräaikaiset sopimukset tai sopimuksen ehto, että sopimus on voimassa ainoastaan niin kauan kuin kustantaja tekee aktiivista työtä teoksen hyväksi. Minulle on kerrottu, että Warnerilla on vastattu, kun tekijä on ehdottanut määräaikaista sopimusta: ”Siihen minulla ei ole valtuuksia.”

Pelkään, että teema ”kustannussopimukset” tulee olemaan niin ELVISin kuin Teoston ja tietenkin myös kustantajien esityslistoilla vielä kauan aikaa.

Arthur Fuhrmann

PS. Minua häiritsee tällä hetkellä kovasti se yleinen näkemys siitä, että kaiken a ja o on äänitteen aikaansaaminen. Olen useasti huomauttanut, että on olemassa suuri määrä sellaista musiikkia, jota ei ole edes ajateltu äänitteitä varten ja että on kulttuuripoliittisesti hyvinkin kyseenalaista, jos koko ”luomisprosessi” on suuntautunut siihen, että kirjoitetaan sellaista musiikkia, joka varmuudella mekanisoidaan ja että äänitteitä myydään mahdollisimman paljon. Silloin musiikin tarjonta kapeutuu ja köyhtyy entisestään ja se ei voi olla tarkoitus.

Teoston ”Kustannetyöryhmä”

Julkaistu

Teoston jatkettu vuosikokous 1.12.1997 asetti neuvotteluryhmän valmistelemaan esitystä Teoston johtokunnalle koskien jatketun vuosikokouksen asialistan kohtia 3 (kustantajien ilmoitukset) ja 4 (jäsenaloite toimikunnan asettamisesta). Neuvotteluryhmä kokoontui tammi-maaliskuussa kuusi kertaa jäseninään Henrik Otto Donner (pj/Teosto), Juhani Leinonen ja Janne Louhivuori (ELVIS), Hannu Pohjannoro ja Jarmo Sermilä (Suomen Säveltäjät), Raimo Henriksson ja Pekka Sipilä (Suomen Musiikkikustantajat) sekä Jaakko Fredman ja sihteerinä Jaakko Eskola (Teosto).

Lähtötilanteessa kustantajaosapuoli edusti kantaa, jossa Teosto ei millään tavoin saa valvoa ja tarkastaan kustannussopimusten muotoa ja sisältöä. ELVIS oli tyytyväinen nykyiseen käytäntöön, jossa Teosto tarkistaa sopimusten muodon ja sisällön, eikä rekisteröi sopimusta jossa mainitaan, ettei nuottia paineta. ELVISin edustajat olivat valmiit keskustelemaan sopimukseen edellytettävistä kustannustoimista (muu kuin nuotti). Suomen Säveltäjät olivat enimmäkseen kuuntelulla ja Teoston toimisto ja puheenjohtaja ilmoittivat ainoaksi ehdoksi sen, ettei Teosto joudu suorittamaan tilityksiä vastikkeettomien sopimusten perusteella. Teoston toimitusjohtajan mielestä nykyinen käytäntö ei ole aiheuttanut merkittäviä ongelmia.

Neuvotteluryhmässä toistettiin jo rutinoidusti monissa aiemmissa suunnittelu- ja neuvotteluryhmissä käsitellyt epäkohdat, epäilykset ja vastaväittämät. Aivan uutena tuli esiin Suomen Musiikkikustantajien esittämä epäilys Teoston asiakasoppaan pätevyydestä ja sitovuudesta. Juuri asiakasoppaaseenhan on kirjattuna neuvotteluryhmän käsittelemä ”kustantajien ilmoitukset”. Keskustelu asiakasoppaasta päätyi yksimieliseen ehdotukseen oppaan uudeksi muodoksi, jossa eritellään tilitys- ja jakosääntö omaksi Teoston vuosikokouksessa erikseen vahvistettavaksi osakseen. Lisäksi päätettiin esittää tilitystyöryhmän ja jakosääntötoimikunnan yhdistämistä yhdeksi työryhmäksi tehtävänään tilitys- ja jakosääntöjen ajantasalla pitäminen.

Ryhmä keskusteli useiden puheenjohtajansa tekemien ehdotusten pohjalta mm kustannussopimusten mahdollisesti tapahtuvasta purkamisesta taikka kohtuullistamisesta ja siinä käytettävistä menettelytavoista. Välillä oli esillä mahdollisesti sopimusten kohtuullistamista tutkivat toimielimen perustaminen ja sen kustannusten korvaaminen. Aluksi kohtuullistamisella tarkoitettiin sopimusta kokonaisuudessaan kaikkine kustannustoimineen mutta myöhemmin kustantajaosapuoli halusi rajata sen koskemaan vain pyydettäessä painettavaa nuottia. Toisaalta todettiin kohtuullistamismenettelyn olevan mahdollista jo nykyisen yleisen sopimuslainsäädännön perusteella.

Aiempi ajatus kustantajafoorumista oli esillä moneen kertaan ja se saikin kannatusta. Kaikki osapuolet olivat halukkaita kehittämään suhteita toimivammiksi ja keskustelemaan avoimesti epäkohdista ja niiden ratkaisumahdollisuuksista. Jo esillä ollut uhka kilpailuviranomaisten sotkemisesta tapaukseen ei ollut enää esillä viimeisissä kokouksissa ja neuvotteluilmapiiri kehittyi koko ajan myönteisemmäksi.

Kokouksessa 26. helmikuuta neuvotteluryhmä kaikki vanhat väittämät toistettuaan päätyi varsin hyvässä ilmapiirissä lähes kilvan esittämään seuraavaa:

  • yhdistykset keskustelevat ja neuvottelevat vilpittömästi keskenään kustannustoiminnan sisällöstä ja sopivat siitä mitä on hyvä kustannustoiminta
  • yhdistysten neuvotteluille varataan aikaa enintään yksi vuosi
  • neuvottelujen aikana noudatetaan Teostossa käytäntöä, jonka mukaan kustannussopimusten rekisteröinnin edellytyksenä on kustannustoimen mainitseminen sopimuksessa
  • yhdistysten aloittaessa neuvottelut jäsenaloite toimikunnan asettamisesta peruutetaan
  • Teoston toimisto valmistelee vuosikokoukselle 1999 päätettäväksi asiakasoppaan uuden rakenteen ja työryhmäuudistus (tilitys- ja jakosääntö) pannaan käyntiin

Neuvotteluryhmän viimeiseen kokoukseen 3. maaliskuuta en sairastamani nuhakuumeen vuoksi voinut osallistua, mutta saamieni tietojen mukaan edellä kuvatun mukaiset päätökset ja esitykset tarkennettuina ”ratifioitiin” ja ne tullaan esittämään tarkemmin muotoiltuinaTeoston johtokunnalle.

Subjektiivinen käsitykseni kokousilmapiiristä on myönteinen ja olen toiveikas tekijä- ja kustantajaosapuolten suhteiden kehitykseen sekä sitä kautta tämän ikuisuuskysymyksen edes tilapäiseen ratkaisuun. Käsitykseni on ollut tosin aiemminkin saman kaltainen ja asioiden todellinen kehityssuunta on osoittanut aivan muuta. Toivokaamme kuitenkin, että olisin oikeassa, vaikka joillekin saattaisinkin olla mukava jälkeen päin kysyä, että ”Mitä minä sanoin?”.

Tässä vaiheessa neuvotteluihin, neuvottelijoihin ja asian kehitykseen tyytyväisenä.

Teos: ”Paeta jos voisin” Osa 1

Julkaistu

Rytmikäs olo, komppia, svengiä, eli rummutusta sämplerillä ja kahdella rumpukoneella. Tietokoneella ohjaten, tunteella muokaten. Kitaratyylistä riffiä syntikasta, mattoa toisesta elektronisesta soittimesta. Pehmeän pyöreätä bassoa sopivasti kaiken alle. Säkeistöä, kertosäettä, introa, jne.., vielä kun keksisi laulajalle melodiaa.

Teoksen eri osia yhdistellen syntyy teoksen ensimmäinen versio. Parin päivän työn jälkeen demoversio kasetille ja sanoittajalle, viikon päästä sanat on paperilla, vielä viikko ja laulu on kevalevyllä laulettuna. Demolaulujen jälkeen sovitusta hiotaan vielä vähän. Ihmeellisen valaistuksen jälkeen teokseen ilmestyy rumpuvälikohta, kuinka näin pääsi käymään on hämärän peitossa, mutta lopputulos on onneksi toimiva. Päivän verran miksausta ja teos alkaa muotoutua esitettävään kuntoon. Levy-yhtiön hyväksynnän jälkeen musiikki miksataan lopulliseen muotoonsa datille. Laulut äänitetään ja miksataan eri studiossa. Teoksesta tehdään vielä kaksi muuta erityylistä sovitusta/versiota, toinen levy-yhtiön pyynnöstä ja toinen artistin. Versioihin käytetään alkuperäisen version miksattuja lauluja, joten musiikillinen sovitus ja tunnelta on eri, mutta laulu sama. Hyväksyntä levy-yhtiöltä ja vuorossa onkin jo masterointia, valokuvia, logoja, kansisuunnitelmia, yms… Näin on syntynyt teos: ”Paeta jos voisin”.

Vuoden aikana syntyy muutama kymmenen teosta, mutta aina eri tavalla. Teoksen lähtökohtana voi olla esim. riffi, sämple, sanat tai vaikkapa tv-ohjelma. Tietokoneella työskentely on siitä erikoista ja luovaa, kun kaikki mitä luot ja olet koskaan luonut, on koko ajan olemassa ja muokattavissa. Editoidessa pientä yksityiskohtaa voi laajempi kokonaisuus soida taustalla ja muutos kuuluu heti. Valmiin teoksen voi sovittaa kokonaan uudestaan tai teoksen voi yhdistää toiseen teokseen. Erikoista on myös se, että tietokonestudiossa voi halutessa tehdä kaiken ensimmäisestä sävelestä valmiiseen CD-masteriin, joten myös äänittäminen ja mksaaminen voivat olla osa säveltämistä.

Luovan ja antoisen teosvuoden jälkeen saapuu tammikuu – IIK! Alkaa paniikki, pitäisi tehdä teosilmoituksia, mutta ei ole teosilmoituslappuja. Viimeisimmästä Teostorystä löytyy Teoston asiakaspalvelun numero (09-681011).

– Teoston asiakaspalvelu, hyvää päivää, vastaa Nina, ja lupaa laittaa teosilmoituslappuja tulemaan.

Koska teoksilla on useimmiten enemmän kuin yksi tekijä, allekirjoitukset teettävät jonkin verran töitä, mutta ehdottomasti vaikeinta on muistaa kaikki vuoden aikana syntyneet teokset, niiden nimet ja varsinkin mihin tarkoitukseen ne käytettiin. Kopiokone auttaa muistamaan jo tehdyt ilmoitukset, joten kopioin kaikki ennenkuin laitan ne kirjekuoreen. Otan ylimääräiset kopiot niistä teoksista, joissa on muitakin tekijöitä ja toimitan kopiot heille. Teoston osoite kuoreen ja postiin.

Seuraavana päivänä Teostoon saapuu laatikkokaupalla postia, koska (melkein) kaikki muutkin teoksenilmoittajat ovat heränneet. Kirjeitä vastaanottaa ja aukaisee asiakaspalvelun Nina, joka ensitöikseen leimaa teosilmoituksen ylänurkkaan saapumispäivämäärän. Jos ilmoituksesta puuttuu jotain, esim. allekirjoitus, ottaa Nina ilmoituksesta kopion ja palauttaa alkuperäisen korjauspyynnön kera paluupostissa.

Kun teosilmoitukset on leimattu ja tarkastettu, vie Nina ne Tapiolle, joka on ohjelmistoasiamies. Tapion tehtäviin kuuluu luokitella teokset ja päättää vapaiden teosten sovitusten osuuksista. Vaikeissa tapauksissa päätöksenteko siirtyy kuuden henkilön ohjelmistotoimikunnalle, jolle Tapio tekee alustavat ehdotukset. Tapiolta teosilmoitukset siirtyvät Hellulle, Raijalle ja Anulle. He tallentavat kaiken teosilmoituksessa olevan tiedon tietokoneelle. Jos ilmoituksessa on täytetty ”lisätietoja” kohtaan esim. ”Teos esitetty TV2:ssa kesällä Paavo Nurmi -ohjelmassa”, tallennetaan tämäkin tieto tietokoneelle, koska tietoa voidaan tarvita, kun yritetään yhdistää teos ja esitys joilla on hieman eri tiedot. Myös teoksen mahdolliset eri nimet tallennetaan samasta syystä.

Teosilmoituslapun viimeinen tehtävä on odottaa mapissa arkistohuoneen hyllyllä, ei tosin yksin, sillä on satojatuhansia kavereita ja koko ajan tulee lisää. Teoston rekisterissä on tällä hetkellä 785.424 (aktiivista) teosta, niistä arviolta 250.000 kotimaisia. Viime vuonna niitä rekisteröitiin noin 58.000, mistä kotimaisia oli noin 25.000. Teokseksi lasketaan tällöin myös eri sovitukset.

Heikki Silvennoinen: Muusikko ja ihminen, hyvä molemmissa

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1998)

Tavoitin kiireisen miehen puhelimitse yhtenä kauniina kevääntuntuisena helmikuun päivänä ja kyselin, mitä juuri nyt puuhastelee tämä musiikin ja viihteen monitoimimies. Seuraavassa tiivistelmä juttutuokiostamme.

Mitä teet tällä hetkellä?

Keikkailen orkesterini RESTin kanssa. Bändihän perustettiin jo vuonna 1991, ja olemme keikkailleet koko ajan. Viime vuosi me rundattiin ahkerasti BOBCAT-levyn tiimoilta, ja tämä homma jatkuu nyt keväällä aina huhtikuun loppuun asti. RESTin muusikkokaartiin kuuluu itseni lisäksi Anssi Nykänen (dr), Harri Rantanen (b) sekä Jarmo Nikku (gt). Lisäksi olen ollut mukana säveltäjänä Kummeli-produktiossa, niin leffa- kuin teatterimusiikinkin osalta. Lähinnä minä ja Kahilaisen Timo löytyvät päävastaavina säveltäjäpuolelta. Tällä hetkellä Tampereen Teatterissa pyörii Kummeli-revyy, jossa myös olemme bändin kanssa mukana, ja leffateattereissa menee Kummeli Kultakuume. Kuitenkin tuntuu aika hullulta, kaikkien näiden vuosien jälkeen muusikkona ja musiikintekijänä, että parhaimmat teostotuloni olen saanut Matti Näsän esittämästä kappaleesta ”Jumankauta juu nääs päivää”, joka on sävelletty, sanoitettu, sovitettu ja varmaan äänitettykin 20 minuutissa! Tämä kuvastanee hyvin musiikkibisneksen syvintä olemusta… Luurista kuuluu tuttua törähtelyä.

Mitä näkyy tulevaisuudessa?

Uuden levyn tekoa. Täytyyhän ne kitarakamat ja bändikin taas roudata sinne studioon ja aloittaa se hirvittävä näprääminen! Tarkoitus on olla hieman nopeampi kuin edellisen levyn julkaisun kanssa, mikä kaikkineen vei neljä vuotta. Toivoisin, että syksyllä olisi jo jotakin valmiina. Uuden levyn puurtamisen aloitan joka tapauksessa kesäkuun alussa.

Paras musiikillinen saavutuksesi?

Musiikki ei ole mulle urheilua. Jokainen levy kuvastaa sen herkistä aitoa tilaa, jossa muusikkoina ja ihmisinä olemme olleet. Niitä on mahdoton laittaa järjestykseen. Jokainen levy lienee kuitenkin hiukan parempi kuin edellinen. Niin kuin ihminenkin kehittyy, kehittynee muusikkokin… Luurista pari nauruntörähdystä.

Ikimuistoisin hetkesi muusikko/säveltäjän uraltasi?

Kaikki hetket ovat muistamisen arvoisia, kaikessa karuudessaankin. Mulle on aina kuitenkin ollut tärkeätä, että oma soitto kulkee. Vaikka olisin tuhansien ihmisten edessä stadionympäristössä soittamassa ja jostain syystä bändi ei tai minä itse en toimi, jää siitä puolinainen fiilis. Tahdon tarjota yleisölle parasta mahdollista soittoa. Siitä se fiilis lähtee, eikä mistään rekvisiitasta. Eli joku Pellon keikka 40 katsojalle, jos olen soittajana lähtenyt lentoon, saattaa olla itselle ikimuistoinen. Mikään ei ole parempaa kuin hyvin soitettu keikka!

Vahvoja hetkiä mulle ovat lisäksi olleet, kun näin Eric Claptonin keikalle Helsingissä 80-luvun alussa. Hän oli kaikkea sitä, mitä olin aina ajatellutkin, niin muusikkona kuin ihmisenäkin. Samoin, kun mulla oli mahdollisuus nähdä 80-luvun alussa Stevie Ray Vaughan keikalla Tampereen Tekulla ja vielä tavata se mies henkilökohtaisesti, oli mielissäni. Nimittäin huomasin, että kaveri oli ihan tavallinen jätkä, nöyrä kitaristi, ilman mitään diivan ja starban elkeitä. Se hetki jäi sydämeen. Ja ohjenuoraksi.

Millainen olit nuorena?

Ujo, sisäänpäinkääntynytkin. Kova jännittäjä. Keikat pelottivat ja niin edelleen. Mulla oli kuitenkin kova tarve ilmaista itseäni, ja jostain se kitara sitten tuli käteen kaveriksi, jäädäkseen. Mustahan tuli ammattilainen tavallaan puolivahingossa, Tabula Rasan ensimmäisen levynjulkaisun aikoihin. Olin parikymppinen ja päässä kolahti, että musiikki taitaa sittenkin olla se mun juttu. Nyt sitä muistelee haikeana, siitähän on jo tovi aikaa, mutta onneksi soittajana ei koskaan tuu valmiiksi, aina voi petrata… toivottavasti tässä on vielä vuosia aikaa kehittyä…

Sanoo tämä upea suomalainen melodiatajuinen rhytm’n’blues kitaristi ja säveltäjä. Kiitän haastattelusta. Ja hiljaa mielessäni toivon niitä vuosia Hessulle musiikin parissa vielä monta, monta.

Yle, Nova ja Eduskunta: keskustelu musiikkijournalismista jatkuu

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Kansanedustaja, psykologi, lauluntekijä, muusikko (ja Elviksen 400:s jäsen) Pertti Veltto Virtanen viritti eduskunnan puhumaan Yleisradion ohjelmapolitiikasta. Tämä ajankohtaiskeskustelu käytiin 16. lokakuuta ja se televisoitiin suorana lähetyksenä.

Velton kyselyssä ja avauspuheenvuorossa keskityttiin erityisesti Ylen musiikkipolitiikkaan. Kritiikin kärki hänellä oli Radiomafian ja Radio Suomen musiikissa. ”Levy-yhtiöiden tekstejä luetaan suoraan. Kansanmusiikki on ahdettu Ylen Ykköseen, jonne se ei kuulu. Joka tuutista tulee samaa kamaa. Missä on Ylen vaihtoehtoinen ohjelmapolitiikka?”, kyseli Veltto.

Pari tuntia kestänyt keskustelu sisälsi sekä oikeaa että muunneltua totuutta ja lisäksi kosolti tyhjiä fraaseja. Lukija itse arvioikoon, mikä näistä muistiinpanojeni mukaisista kommenteista kuuluvan mihinkin sarjaan. Olen listannut vain sellaiset kommentit, jotka ainakin välillisesti liittyvät musiikkiin. Ellei erikseen ole mainittu, puhujat ovat olleet kansanedustajia.

Claes Andersson (kulttuuriministeri, vas):

– Eduskunnan alaan kuuluu keskustella Ylestä. Kanavakilpailun vaikutukset ovat olleet hyviä ja huonoja. Radiomusiikin kotimaisuusaste on korkea. Täyden palvelun musiikkitarjontaan sisältyy myös kaikkein populaarein.

Antero Kekkonen (sd):

– Suurten lukujen terrori ei saa johtaa laadun heikkenemiseen.

Kaisa-Maria Aula (kesk, Ylen hallintoneuvosto):

– Ylen kevyt musiikki on joutunut kohtuuttoman kritiikin kohteeksi. Radiomafia on hyvä osoitus monipuolisuudesta. Ohjelmaa ei voi tehdä yksinomaan pienryhmille, vaan myös valtavirta pitää olla mukana. Kohderyhmäajattelussa Yle on oppinut myös kaupallisilta yhtiöiltä.

Markku Markkula (kok, Ylen hallintoneuvosto):

– Kansalaisilla on oikeus saada haluamiaan ohjelmia vastineena lupamaksuille. Yleisradion nykyistä tarjontaa ei uusien haasteiden edessä pidä romuttaa. TV tai radio ei ole vain musta laatikko vaan sen ääressä istuvaa kuningaskuluttajaa palveleva uutisikkuna tai pressiklubi. Jos akuutti tai mafia yllättää, on Yleisradion tarjonta kuin Reinikainen tänään iltapäivällä: elävä ooppera ja kotimaan katsaus.

Irina Krohn (vihr):

– Yle on tuttu ja rakas laiva myrskyävällä merellä. Sillä on monta kapteenia. Yksi niistä on kaupallisuus. Väärään suuntaan mennään silloin, jos musiikkitoimittajat korvataan atk:lla ja selektorilla ja radiosta tulee pelkkä soittorasia. Mainosradiossa ohjelmat ovat mainosten kylkiäisiä; Ylen mainosvapaa ympäristö on toisenlainen, sinne ei kuulu musakki.

Paula Kokkonen (kok, Ylen hallintoneuvosto):

– Yle soittaa musiikkia paljon, noin viisi vuotta vuodessa. Joukkoon mahtuu runsaasti kotimaista musikkia, myös jazzia, kansanmusiikkia, hengellistä.

Raimo Holopainen (sd):

– Radio Suomen maakuntaradiot ovat joutuneet markkinavoimien armoille. Tämä on ollut tietoinen linja. Samalla on toimittajat ajettu loppuun, kun työmäärää on koko ajan lisätty.

Suvi Lindén (kok):

– Radiomafia on täysin verrattavissa kaupallisiin radioihin. Se pitäisi myydä eniten tarjoavalle.

Sinikka Hurskainen (sd, Ylen hallintoneuvosto):

– Radiomafian musiikkipolitiikka täyttää hyvin julkisen palvelun tehtävän. Se ottaa riskit uusien kotimaisten ja ulkomaisten artistien esittelystä. Radio Suomi soittaa suuren yleisön kotimaista musiikkia. Ylen Ykkönen hoitaa klassisen, jazzin ja kansanmusiikin.

Claes Andersson:

– Kansallisoopperan esitykset pitäisi saada televisioon.

Klaus Bremer (ruots):

– Ylen linja on täysin väärä, jos se kilpailee katsojaluvuista samoilla perusteilla kuin kaupalliset kanavat.

Reino Laine (vas):

– Jazzin asema on huono, etenkin nyt kun soitetaan pelkästään levyjä. UMOn Yle on pettänyt.

Risto Kuisma (nuors):

Yle pitää lakkauttaa. Eihän maassa tarvita virallista sanomalehteä, miksi sitten tv:tä tai radiota.

Annika Lapintie (vas):

Ylen aamu-tv on osoitus aivan turhasta kilpailusta kaupallisen kanavan kanssa. Katsojaluvut ovat alhaisia ja maksaa kymmeniä miljoonia. Silkkaa tuhlausta.

Kotimaiset saundit Novalle liian halpoja

Tämän eduskunnan Yle-keskustelun jälkeen heti seuraavana viikonloppuna Radio Novan Mikael Hästbacka kertoi Musiikki ja Median paneelissa, millä aseilla tämä valtakunnallinen mainosradio on nykyisin Ylen kanavia suositumpi ikäryhmässä 25-44-vuotiaat. (Lisää aiheesta sekä eduskunnan Yle-teemasta Rytmi 8/97 Elvis-palstalla)

Ja jälleen siitä seuraavana viikonloppuna järjesti Elvis Helsingissä Music Non Stop -messujen yhteydessä seminaarin laulutekstien formatoinnista. Heikki Salon vetämän parintuntisen asiantuntijoina olivat musiikkipäällikkö Arto Vilkko Radio Novasta ja ohjelmajohtaja Jukka Haarma Radiomafiasta.

Vilkko vahvisti seminaarissa todeksi sen, minkä Hästbacka oli kertonut Tampereella. Nova soittaa niin vähän kotimaista (kaksi kappaletta tunnissa) sen vuoksi, että aseman linjaan ja kuuntelijoiden makuun sopivaa musiikkia on niin niukasti tarjolla. Syy ei Vilkon mukaan ole sanoissa eikä sävelissä, vaan siinä, että kotimaisen musiikin ”saundimaailma on halvalla tuotetun kuuloinen”.

Tässä sanoittajille tarkoitetussa seminaarissa keskustelu rönsyili tekstien ulkopuolelle, vaikka Heikki Salo ansiokkaasti palauttelikin parikymmenpäistä osanottajajoukkoa aiheeseen. Sanoittajien kannalta anti taisi olla se, että hyville tai ainakin mestarillisille sanoituksille on aina kysyntää (jos ei heti radioissa, niin jossain joskus kuitenkin). Arto Vilkko tiesi, että suomalaisten lauluntekijäesittäjien (Juicen, Hectorin Karjalaisen, Kuustosen) musiikki on tutkitusti eniten toivottua kotimaista. Jukka Haarma kaipasi tekstipuolelle uutta Eppu Normaalia ja kertoi yhden ikimuistoisimmista elämyksistään olleen Eppujen konsertin Tavastialla, kun yleisö lauloi sanoja ulkoa ja kovaan ääneen.

Kauniimmin puhui seminaarin päätteeksi jäsenemme Kirsti Puhtila, joka sanoi, että tärkeintä musiikissa ja sen sanoissa on ”tunne elämän merkityksestä”. Kirsti kertoi kuuntelevansa Radiomafiaa (jotta pysyy elossa), Radio Novaa (viihtyäkseen) ja Ylen Ykköstä (saadakseen elämyksiä).

Sumu puolustamaan musiikkijournalismia

Myöhemmin samana päivänä perustettiin samassa paikassa eli Helsingin Messukeskuksen Auditoriossa Suomen Musiikkitoimittajien yhdistys (Sumu). Sen tarkoituksena on perustamiskokouksessa hyväksyttyjen sääntöjen mukaan ”suomalaisen musiikkijournalismin edistäminen ja kehittäminen”.

Ylen kanavien musiikkilinjasta ja formatoinnin autuaallisuudesta voi tietysti sanoa sitä ja tätä. Koska makuasioista on turha kiistellä, kaivataan keskusteluun lisää tosiasioita ja myös syvempää tutkimustietoa siitä, mitä Yle soittaa ja miten sitä kuunnellaan. Yksi tosiasia on kuitenkin kiistaton: Suomalaiset tarvitsevat Ylen musiikin ja Ylen musiikki tarvitsee musiikkitoimittajia.

Mikä se sellainen kustanne oikein on?

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja kustantajien ammattikielenkäyttöön on tullut jos ei ihan uusi, kuitenkin harvoin käytetty nimike: kustanne. Tähän saakka olemme puhuneet ainoastaan kustannusobjektista. Tarkkaan ottaen se on kuitenkin harhaanjohtava. Sopimuksessa kustannusobjekti on tietenkin teos, josta sopimus solmitaan. Se minkä kustantaja sitten aikaansaa, on kustanne. Teoston asiakasoppaaseen pitää siis muuttaa (joidenkin muiden asioiden lisäksi) se kohta, jossa sanotaan: Kustantaja on asiakassopimuksella sitoutunut:…toimittamaan Teostolle vaadittaessa kappaleen kustannusobjektista. Siellä pitäisi siis lukea: …kappaleen kustanteesta.

Tähän asti tästä ei ole ollut haittaa. Teosto ei ole tietääkseni koskaan vaatinut kustantajalta todistusta siitä, että sopimuksen mukainen kustanne on todellakin olemassa. Kustantajat väittävät alituisenaan, ettei tämä kuulu Teoston tehtäviin. Olen tästä tietenkin täysin vastakkaista mieltä.

Teosto on säveltäjäin tekijänoikeustoimisto. Hyväksyn tietenkin sen, että Teosto toimii myös sanoittajien, sovittajien ja kustantajien tekijänoikeustoimistona. Teostolla on Suomessa monopoliasema. Tämä tarkoittaa myös, että Teosto tekee käyttäjäasiakkaiden kanssa sopimuksia, joissa se vakuuttaa, että se jakaa korvauksia mahdollisimman tarkkaan niille, joille korvaukset kuuluu. Jos kustantajat nyt solmivat sopimuksia, joissa ei ole määritelty vastiketta, joiden ainoa tarkoitus on ottaa osa tekijöiden korvauksista itselleen, on sellainen toiminta rinnastettava mafian suojelurahatoimintaan. Kun mafia sanoo pitävänsä huolen siitä, että yrittäjä voi rauhassa hoitaa liiketoimintaansa pelkäämättä sitä, että häntä häiritään, se on täsmälleen sama asia, kun kustantaja sanoo tekijälle, että teoksesi pääsy äänitteelle estetään, jos et solmi kustannussopimusta, etkä anna kustantajalle osaa tekijänoikeuskorvauksistasi.

Tämä asia on hyvin tiedossa kaikilla, jotka alallamme liikkuvat. Jos Teosto ei nyt asetakaan mitään ehtoja korvausten maksamiselle kustantajalle, vaikka Teosto tietää, että usein on kyseessä vastikkeeton sopimus, Teosto on samassa asemassa kuin pankki, joka toimii rahanpesulaitoksena. Ja tätä Teoston maine korvausten jakajana niihin oikeutetuille, ei mielestäni kestä. Teosten käyttäjät varmaan maksavat, jos eivät mielellään niin kuitenkin sopimusten perusteella, tekijänoikeuskorvauksia tekijöille. Jos syntyy mielikuva, etteivät korvaukset menekään aina tekijöille, vaan siihen liittyy enemmän tai vähemmän epätervettä liiketoimintaa, tämä maksuhalukkuus varmasti heikkenee huomattavasti. Ja se ei ole hyväksi Teostolle, tekijöille eikä niille kustantajille, jotka harjoittavat aitoa kustannustoimintaa ja hoitavat asioitansa moitteettomasti.

PS. Skisma, joka tällä hetkellä vallitsee tekijöiden ja kustantajien välillä, on oikeastaan hyvin ymmärrettävä. Eivät säveltäjät ja sanoittajat eivätkä sovittajatkaan luo teoksia ensisijaisesti rahan himossa, vaan usein luomisen pakosta tai sen takia, että he hyödyntävät heille annettua lahjakkuutta. Kustantaminen sen sijaan on liiketoimintaa, jonka päämäärä on voiton maksimointi.

Jos sitten otetaan huomioon vielä se, että koko toiminnassa törmää yhteen tekijänoikeus- ja sopimuslainsäädäntö, moraali ja kohtuus ja tekijöiden ja kustantajien keskinäiset valta-asetelmat, on ihan varma, ettei pienellä tekijällä ole paljon mahdollisuuksia saada ääntään kuuluviin, vaan hänelle usein sanellaan ehdot, joilla kustantaja on valmis tekemään jotakin teoksen hyväksi. Kun sen lisäksi hyvin usein kustantajat ovat ainoastaan äänitetuottajien bulvaaneja ja kun kaiken kukkuraksi radio- ja televisioyritykset ovat ääniteteollisuuden talutusnuorassa, on pienellä tekijällä miltei olemattomat mahdollisuudet luoda sellaista musiikkia, jota hän haluaa. Kaupallisuus ylikansallisine yrityksineen muodostuu rajoittavaksi tekijäksi luovalle toiminnalle, joka tarvitsee vapautta. Mihin olemme menossa?