Vexi Salmi tekijäillassa

Vexi Salmi tekijäillassa

(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Tusinan verran tekijöitä saapui kuuntelemaan, kun Vexi Salmi kertoi urastaan ja kokemuksistaan sanoittajana. Tämä tapahtui Elviksen tekijäillassa 14. toukokuuta Ravintola Hullun Kukon biljardisalissa Helsingissä. Tähänastiset tekijäillathan ovat osoittaneet, että niillä on muualla Suomessa paljon suurempi kysyntä kuin Helsingissä. Ennätyshän on toistaiseksi Turussa; yli 80 osanottajaa.

Ne jotka jäivät 14.5. seuramaan Kanada-Ruotsi loppuottelua tv:stä, saavat syyttää itseään. Kaksijapuolituntinen Vexin seurassa luisti taatusti liukkaammin. Tässä muutamia väläyksiä illan kimarasta:

Levytettyjä tekstejä Vexillä on noin 1900. Kaikki alkoi siitä, kun kaikki kaverit Hämeenlinnassa soittivat ja lauloivat bändeissä. Vexillä kun ei ollut soittotaitoa eikä edes nuottikorvaa, hänen piti ryhtyä tekstejä tekemään, ensin englanniksi ja sitten suomeksi. Ura urkeni Irwinin kanssa tehdyillä iskelmien parodioilla.

Toivo Kärjen koulussa hän sai viiden vuoden ankaran opin. Topin ensimmäinen kysymys nuorelle miehelle oli: ”Osaatko riimit? Jos olisin Veikko Salmi, opettelisin runousopin. ”Vexi lähti heti viikoksi Hämeenlinnaan lukemaan 30-luvulla painettua Aristoteleen Runousoppia. Viikon kuluttua hän palasi ja sanoi Topille: ”Hallussa on. ” Topi esitti myös kysymyksen: ”Osaatko nuotit? ” Eihän siinäkään auttanut muuta kuin opetella.

”Työmiehen lauantai ” sensuroitiin Ylessä siten, että nauhalta leikattiin ”t ” pois, jolloin siitä tuli ”Yömiehen lauantai ”. Alkuperäinen muoto kuulemma pilkkasi suomalaista työläistä. Saksiminen saattoi olla syynä laulun läpimurtoon, kun kuuntelijoita alkoi kummeksuttaa, mistä oikein on kysymys.

– Ideoita voidaan muhia pitkään, mutta työhön ryhdyttyä monet tekstit syntyvät nopeasti. Silloin paikkana on työhuone. ”Rentun ruusu ” syntyi Flamingossa parissakymmenessä minuutissa, kun Kassu Halonen oli        tullut sisään valmiin melodian kanssa. ”Rentun ruusu”, ”Surun pyyhit silmistäin” ja ”Sydämeeni joulun teen” syntyivät kaikki vuonna 1988.

– Suomessa toimii yksi aktiivinen musiikkikustantamo (Warner Chappell, toim.huom.).

– Romaanien kirjoittamiset ovat terapiaa.

– Mitä on inspiraatio? Jos haluaa tehdä jotain, keskittyy siihen ja eläytyy mukaan.

– Nykyihmiseltä ovat illuusiot kuolleet ja siksi tarinoita syntyy vähemmän.

– Yle palvelee hittitehtailua, mutta näin ei pitäisi olla.

– Iskelmästä ei voi tulla korkeakulttuuria. Se on myös eri asia kuin romaani.

– Riimi: Jos nokkeluus on itsetarkoitus, siinä ei ole mitään järkeä vaan se osoittaa mauttomuutta.

– 75-80 prosenttia tuloista tulee tällä hetkellä Teoston kautta. Eniten tuo Niittykukkia -teksti (sävel Matti Siitonen).

– Vapaa-aikana kuuntelen klassista musiikkia. Oikeastaan sanat pilaa musiikin.

”Jokainen päivä on liikaa” syntyi siten, että Junnu teki tuon alun (kuvasi kai hänen tuntojaan työaamuina siihen aikaan 70-luvun alussa) ja Vexi teki loppuun, kun teksti oli saatava äkkiä valmiiksi. Teostossa teksti on merkitty salanimille Mirja Lähde ja Irja Tähde.

Vexi on mystikko, joka uskoo jumaluuteen vankemmin kuin Jumalaan. Tässä siis vain lyhyitä välähdyksiä illan annista. Olisipa ollut nauhuri mukana.

 

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/1997

Selaa lehden artikkeleita