Musiikintekijät -logo

Musiikki & Media Tampereella

Musiikki & Media Tampereella

(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Tampereella vietettiin 17.-19.10. Musiikki & Media paneeli- ja workshop-tapahtuma. Tarkoitettu viihteen rautaisille ammattilaisille. Massiivinen aloitus, vaan oli tilaisuuskin sellainen. Allekirjoittanut ei tähän perinteiseen pippaloon ollut aikaisemmin osallistunut, joten tilanne oli luonnollisesti varsin uusi, ellei peräti outo. Elviksen edustajana Ilveksessä, siinäpä hilpeä sanaleikki. Tilaisuudet kuitenkin tosiaan ottivat paikkansa Hotelli Ilveksen arvokkaissa tiloissa.

Lukijaa detaljivyöryllä rasittamatta raportoin ensikertalaisen vaikutelmia tästä viihteen ja oheistoimintojen ja hyödyntäjien vuotuisesta happeningistä. Mieleen tulee: Jos on liikaa paneelia niin tuleeko elämästä puisevaa? Ei välttämättä, joten ensimmäisenä päivänä syöksyttiin välittömästi ajankohtaisen aiheen, yllätys yllätys, internetin kimppuun.

Pääosiltaan keskustelu käsitteli netin tulevaa ja mahdollista käyttöä musiikin jakelijana, eli ”music on demand”. Levykauppareissu jää väliin tuotteen saapuessa kuluttajalle digitaalimuodossa. Asiassa on olemassa selvästi ns. vanhauskoisia ja sitten uusiuskoisia.

Koska aihe oli ”music on demand – nujertaako netti perinteiset levykaupat”, kiehui problematiikka lihallisen ostosuorituksen tai sitten koneella, kotona tapahtuvan ”tavaranvaihdon” tiimoilla.

Osa raadista (en rasita tässä ketään nimillä) oli sitä mieltä, että perinteinen levykauppa tulee katoamaan, osa taas sitä mieltä, että jo pelkästään ostotapahtuma tuo inhimilliseen elämään sisältöä, ei pelkästään ostetun tuotteen ”substanssi”. Eli on mukavaa kävellä kauppaan, tavata ihmisiä ja samalla selailla levyjä ja katsella niiden kansia ja kenties saada niistäkin virikkeitä ostotapahtumaan. Sitähän varten muuten kansitaide itse asiassa on kehitetty, tai kehittynyt.

Tietysti on sellaisia yhteiskunnan osa-alueita kuten liikuntarajoitteiset, kiireiset tai muut joille demand-palvelu tietenkin avaa mahdollisuuden ostotapahtumaan sen muuten ollessa estetyn. Veikkaisin kuitenkin itse, että (voin tietenkin olla väärässä) jonkin näköinen formaatti, jota fyysisesti voi käydä ostamassa, tulee säilymään. Olisi aika irvokasta, jos ihmiset esimerkiksi lähettelisivät toisilleen joululahjoja ”on demand”-välityksellä.

”Media tähtien tekijä vai tähdillä elävä?”. Mielenkiintoinen kysymys. Joskus tuntuu, että median ja yleensä bisneksessä elävien ja siitä leipänsä tienaavien ihmisten lantussa on tietynlainen ajatusharha. Ääni-kuva- ja printtimedia ei todellakaan elätä artistia vaan artisti elättää heidät. (Ja teos artistin, noin tarkkaan ottaen.) Otsikko oli sinänsä haastava ja se käsitti asian molemmat puolet, mutta vieläkin kuulsi läpi asenne, että media tekee tähden. No, onneksi tästäkin asiasta oli eriäviä mielipiteitä, totuushan on se, että tekohengitystä voidaan antaa tai kytkeä koneeseen, mutta kun se sammutetaan, niin toiminta loppuu, jollei potilas itse elä.

Samankaltaista problematiikkaa, tällä kertaa teoksiin kohdistuvaa, käsiteltiin ”Internet ja tekijänoikeudet”-nimikkeen alla. Vallalla oli ikävä kyllä ajatus, että ns. promootio on ikäänkuin hyväntekeväisyyttä oikeudenomistajia kohtaan (tällä kertaa kohdistuen säveltäjään ja sanoittajaan), eikä silloin tulisi puhua korvauksista. Yritetään yhdessä vielä sanoo laulukin, ja niin tietysti pitääkin. Urheilussa käytetään usein sanontaa: ”Voitto on valmentajan ansiota ja häviö pelaajan syy.”

Musiikilla on tietysti erittäin kehittävä ja yleissivistävä vaikutus. Ihminen ikäänkuin henkistyy ja kohoaa arjen yläpuolelle nauttiessaan hyvästä taiteesta (onko olemassa pahaa taidetta) ja parhaimmillaan hänestä tulee enemmän ihminen. Tämä on tietysti oikein ja toivottavaa, tapahtui se sitten elävän musiikin, perinteisten välittimien tai internetin kautta nautittujen taidepläjäysten ansiosta. Kannattaa vain muistaa, että kaikki tämä on taloudellista toimintaa, josta kuuluu korvaus kaikille siihen osallistuneille.Tai ainakin pitäisi.

Tässä paneelissa Teoston edustaja selvitti osallistujille tekijänoikeuksien perusteita, jotka eivät ihme kyllä kaikille osallistujille, vaikkakin ammattimaisesti alalla toimivat, olleet lainkaan vielä selkiytyneet.

Musiikkikustannus on asia, josta Selvisin lukijat ovat saaneet kuulla silloin tällöin. ”Musiikkikustantaminen eilen, tänään ja huomenna”. Otsikko joka sai hien nousemaan otsalle, nimittäin tuskanhien. Tarvitaanko nuottia, mikä on kustanne, mikä teoksen edistämistä?

Ainakin selvisi se, että paneelissa oli artisti, joka oli selvästi tyytyväinen kustantajansa toimintaan. Siihen perinteiseen, nuottien levittämiseen sellaisesta teoksesta, joka oli kymmeniä vuosia vanha mutta tuottaa erilaisten nuottien johdosta esityksiä ja näin ollen esityskorvauksia edelleen. Oli myös artisti, joka toi ilmoille tyytyväisyytensä pidettyään hengentuotteensa manuksena. Tämä on kai asia, jonka jokainen joutuu itse itseksensä päättämään. Tärkeintä on kai se, että tietää mitä sopimisesta tai sopimatta jättämisestä seuraa.

Julki tuotiin myös (yleiskeskustelussa) ”fiktiivinen” esimerkki elinikäisen sopimuksen tehneestä taiteilijasta, joka äänitteen elinkaaren uuvuttua vielä lopun ikänsä keikoilla käydessään ja omaa ohjelmistoa esittäessään tienaa rahaa toisen pussiin. Ja hänen lopulta nyykähdettyään Lallintalon portaille (nyt tuli nimi) teoksensa jyvittävät kustantajaa vielä 70 vuotta sen jälkeen. Siitähän ei taiteilija mitään enää tiedä. Vaan olisi pitänyt tietää.

”Hannele Lauri ja media” oli erittäin kiinnostava ja merkittävä media-aihetilaisuus, josta poistuin välittömästi.

Kun yleisotsikko oli ”Musiikki & Media”, oli sangen mielenkiintoista havaita ”Miten maa tanssii”-teemaa käsiteltäessä, että ns. suuret mediat ja toisaalta maakunnan todellisuus ja sen pienemmät viestintäyksiköt puhuvat sangen eri kieltä. Se musiikki, jota ”käytetään” eikä pelkästään kuunnella, ts. tanssipaikoissa, ravintoloissa ja klubeilla, sen musiikin suhde koti/ulkomainen musiikki on hyvin erilainen. Eräs radio käyttää suuria summia rahaa tutkiakseen, mikä musiikki ei ole ”liian ärsyttävää” ja soittaa kotimaista selkeästi pienemmällä suhdeluvulla kuin ulkomaista. Yhden tunnin biiseistä kaksi kotimaista, kymmenen ulkomaista. Keskisuomalainen paikallisradio ilmaisi suhteen about toisinpäin. Pitäisikö median viestiä todellisuutta vai rakentaa sitä? Miksi musiikki ei saa ärsyttää? Eli pitääkö sen vain rauhoittaa? Diapamia korvan kautta, ilmeisesti. Provosoiva kysymys yleisöstä: minkälaista musiikkia pitäisi tehdä päästäkseen aalloille? Itseäni musiikin tekijänä tämän kaltainen, lähes orwellilainen absurdius olisi naurattanut, jos se ei olisi kauhistuttanut. Tanssitaito kunniaan!

Yksi asia, mikä myös mietitytti, oli se että varsinkin radiomedian puolella puhuttiin kauttaaltaan kuin se olisi pelkän mekaanisen musiikin välittäjä. Näinhän ei saisi olla, vaikka siihen pyritään. Erikoisesti Ylen tulisi tässä suhteessa näyttää mallia. Myös käsite, jota varsinkin toimittajat viljelevät ”Me soitamme”, kannattaisi tarkentaa. Ei radio tai edes internet mitään soita, se ainoastaan välittää.

Välillä jaettiin kovasti palkintoja ja hurrattiin ja jaettiin lisää palkintoja ja taas hurrattiin. Tiskeillä ja käytävillä vaihdettiin kuulumisia ja tietoja, missä keskinäisessä suhteessa, siitä ei ole tarkempaa tietoa. Sunnuntaina lähti junia etelään, noin tunnin välein. Lähetys päättyy tähän.

Teksti: Pekka Tegelman

Tässä Pekan pakinatyyliseen juttuun vielä muutama kohta meikäläisen muistiinpanoista. Musiikkikustantamista käsitelleessä mielenkiintoisessa paneelissa edustivat tekijöitä jäsenemme Jukka Kuoppamäki ja Mikko Kuustonen. Ohjelmavihkoseen heidän tittelikseen oli jostain syystä painettu harhauttavasti ”artisti”.

Kustantajia edustivat Tom Frisk (Warner/Chappell) ja Kari Epe Helenius (Poplandia Music Oy). He edustivat siis kahta kustantamisen ääripäätä: edellinen sitä toimintaa, jossa ponnistellaan biisin saamiseksi eri levy-yhtiöiden levylle; jälkimmäinen toimintaa, jossa on vaikea nähdä eroa kustantajan ja levy-yhtiön välillä.

Jukka edusti tekijää, joka kustannuttaa teoksensa, ja joka vakuuttaa olevansa tyytyväinen nykyiseen kustantajaansa Warner/Chappelliin. Mikko puolestaan edusti niitä tekijöitä, jotka nykyisin pitävät suurimman osan teoksistaan manuksena. Paneelin aluksi saksalainen musiikkikustantaja Walter Holtzbaur (Wintrup Musik) kertoi toiminnastaan. Kysymys tuntui olevan samanlaisesta todellisesta kustannustoiminnasta kuin Warner Chappelillakin.

Jukan ja Mikon ansiokkaat puheenvuorot sisälsivät useimmille Elviksen jäsenille tuttuja elementtejä. Puhetta johtanut Jari Muikku (Mic) piti huolta siitä, että tekijöiden ja kustantajien vastakkainasettelua ja siihen liittyviä järjestövääntöjä vältettiin. Paneelin pienoinen jännite syntyikin Tom Friskin ja Epe Heleniuksen välille.

Kun Jari kysyi Tomilta, mitä eroja suomalaisissa levy-yhtiöissä on suhtautumisessa Warner Chappellin palveluihin, Tom vastasi jotenkin tähän tapaan: ”Monikansallisille levy-yhtiöille ristiinkytkentä on tätä päivää. Ne voivat ottaa levyille hyviä biisejä miltä kustantamolta tahansa. Sen sijaan kotimaisten levy-yhtiöiden joukosta löytyy protektionismia.” Tähän Jukka lisäsi, että on ”pari tahoa, jotka eivät tahdo ottaa hänen biisejään ilman kustannusoikeuksia”.

Tomin luonnehdintaa protektionistisuudesta Epe kommentoi vakuuttamalla, että jos joku kustantaja haluaa tarjota hänen levy-yhtiönsä (Poko Recordsin) edustamille Eppu Normaalille tai Ismo Alangolle biiejä, niin ”siitä vaan”. Paneelin lopuksi Epe sanoi, ettei ole oikein, jos ja kun hänen kustantamonsa saa vuosien kuluttua kustantajaosuudet silloinkin, kun artisti itse esittää keikoilla omia biisejään. ”Jos tämän voisi irrottaa kustannussopimuksesta, niin tekisin niin”, hän lupasi. Tässä siis yhteinen tavoite alan järjestöille ja Teostolle: Tehdään tällaiset kustannussopimukset mahdollisiksi.

Teksti: Martti Heikkilä


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 4/1997

Selaa lehden artikkeleita