EN | SVE
Yhteystiedot Contact
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Terveisiä Euroviisuista

Tekijä: Nina Lith

Terveisiä Euroviisuista

Julkaistu

45. Eurovision laulukilpailu järjestettiin toukokuun toisella viikolla Tukholman Globenissa. Järjestelyt ja show olivat kerrassaan mainiot, loppukilpailun tunnelma aivan uskomattoman hieno, ainoastaan orkesterin puuttuminen otti ja ottaa yhä päähän. Karaoke mikä karaoke. Ja pääsyliput vielä 580 kruunua.

Saatuani päätyöni, juorupalstan Radio Ainoon, tehtyä oli aika keskittyä ”harrastukseeni” eli euroviisuadressiin, jossa siis vaadittiin mm. orkesterin palauttamista. EBU:n apulaistiedotuspäällikkö ja lehdistöattasea David Lewis otti asiani vakavissaan ja soitti oitis EBU:n TV-toimialan fiktio- ja viihdeohjelmien päällikkö Anna Vasovalle. Pian jo tapasimmekin Globenin Quality-hotellin aulassa.

Vähemmälläkin selittelyllä olisin ymmärtänyt, että EBU ei halua tällaisena juhlahetkenä mitään kyseenalaista julkisuutta. David kuitenkin yllätyksekseni piti puoltani aika voimallisesti ja yritti vakuuttaa Annaa, että tässä on kyse ihan hyvästä asiasta.

Anna totesi, että kaiken maailman viisufanit kirjoittelevat ikäviä mielipiteitään netissä ja EBU:lle. Saimme kuitenkin vakuutettua Annan siitä, että tässä on kyse vähän painavammasta paperista kuin yhden ihmisen mielipiteestä, ovathan allekirjoittajina mm. Suomen ja Hollannin kevyen musiikin tekijöiden järjestöt. Painotin, että kyseessä on vain ulkopuolinen piristysruiske tuleviin sääntökeskusteluihin. Kuitenkin asia jäi perjantaina auki ja lauantaina sain vihdoin lopullisen vastauksen, että mikään lehdistölle etukäteen ilmoitettava luovutushetki ei tulisi kyseeseen.

Raakel Lignell ja muu Suomen joukkue (oikealta siis Raakel, Ralph van Manen, Nina Åström, Danielle Ewert van Es ja Kaarle Mannila, kuvasta puuttuu säveltäjä Luca Genta) hurmasivat soitto- ja laulutaidoillaan viisuviikolla, mutta itse kilpailussa livesoitto oli kielletty.

Joka tapauksessa keskustelumme oli ihan valaiseva. Sain kuulla muun muassa, että Euroviisujen säännöt vahvistaa heinä-elokuussa kokoonpano, johon kuuluu edustus edellisen ja kyseisen vuoden kisat järjestäneistä yhtiöistä sekä tulevan vuoden isännöivästä yhtiöstä. Kaksi vuotta sitten käsittääkseni tällainen ryhmä päätti antaa järjestävän yhtiön valita, onko orkesteria vai ei. Tähän päätökseen vaikuttivat muka kustannuskysymykset, jota minä en hyväksy miksikään selitykseksi, ja se, että vuonna 1998 niin harva maa enää halusi käyttää pelkkää orkesteria.

Toki mielipiteiden vaihtoa on kaikkien muidenkin viisuista kiinnostuneiden yhtiöiden välillä ja varsinkin suurten maiden sana painaa, koska niiden maksuosuuskin on suurin. Isäntämaan on maksettava puolet kuluista, loput budjetista tulee televisiointioikeuksina muilta mailta. Itse asiassa EBU ei siis aktiivisesti päätä mitään, vaan sen jäsenyhtiöt.

Siitä rahapuolesta on ihan pakko sanoa se, että nämä Euroviisut suurine yleisöineen ja franchising-tuotteineen olivat ihan toista kokoluokkaa kuin ne skabat, joissa kävin 1989-91. Sitäpaitsi nykyään Euroviisuihin on rakennettu kaksi mainoskatkon paikkaa, jotta ne valtion kanavat, jotka haluavat, voivat jopa näyttää mainoksia. Se, mistä Olof Qvickströmille varsinaisesti suutuin toukokuisessa tiedotustilaisuudessa oli kun hän kertoi, että Globenin viisuissa työskentelee yli 3000 henkeä, mutta että 120 hengen orkesteri on liian kallis. Kuinka himpskutissa siihen on sitten aina ennen ollut varaa? Minusta kyse on a) mielikuvituksen puutteesta rahanhankinnassa, sehän voisi olla vaikka Cola-Cola Eurovision Song Contest ja b) arvojen vinksahtamisesta: viisuja on mielestäni kehitetty yksipuolisen kaupallisen näkemyksen mukaisesti.

Anna Vasovan mukaan oikea osoite vetoomukselleni olisi Christine Marchal-Ortiz, joka ainoana tietää Euroviisuista kaiken, on äänestyksen virallinen valvoja ja koordinoi muutenkin koko hommaa. Ennennäkemätön kevennys ohjelmaan oli muuten se, että Euroopan yleisradioliiton edustaja eli hän mainosti ennen äänestyksen alkamista BMG:n tuottamaa kokoomalevyä: toki onhan se historiallista, että ensi kertaa on saatu aikaiseksi levy, jossa ovat mukana kaikki kilpailukappaleet alkuperäisversioina. Marchal-Ortiz oli kaiken keskipisteenä siis varsin kiireinen, myös koska Hollanti ja Israel uhkasivat vetäytyä kesken kisan, ja kaiken lisäksi seitsemännellä kuulla raskaana.

En tahtonut olla ilonpilaaja, joten loppujen lopuksi jaoin vain lehdistötiedotteen, jossa ilmoitin luovuttaneeni vetoomuksen EBU:lle ja että minulta saa kysellä lisää ja tarvittaessa valokuvata vaikka Davidin kanssa loppubileissä (joihin en kyllä edes mennyt). Todellisuudessa päätin postittaa sen Marchal-Ortizille niin kuin olen nyt tehnytkin. Tiesin jo hommaan ryhtyessäni, että se ei ehkä tuota mitään tulosta, mutta raportoin luonnollisesti SELVISiin, kuinka EBU vastaa, jos vastaa.

Summa summarum: painostus sen puolesta, että orkesteri saataisiin takaisin ja kaikki halukkaat maat mukaan joka vuosi tulisi kohdistaa riittävän suurille päälliköille osallistuvissa TV-yhtiöissä. Hyvä alku on se, että Euroviisut YLElle tuottanut Olof Qvickström kallistui lopulta täysin minun kannalleni, vaikka Ilta-Sanomien juttu syntyi keskinäisestä sanailustamme. Myös Eesti Televisioonin Juuhan Paadam oli voimallisesti orkesterin puolesta, samoin Saksaa edustanut huumorimies Stefan Raab. Jos Raabin biisin pointti ei teille auennut, niin hän protestoi biisillään ”Wadde hadde dudde da” ainakin Euroviisujen ulkomusiikillisen puolen liiallisuutta sekä kielisäännön poistamista vastaan. 

Olof Qvickströmiäkin aloin ymmärtää. Hän sanoi että, Euroviisukarsintaa varten osoitettiin hänelle tänä vuonna miljoona markkaa vähemmän kuin kaksi vuotta sitten. Eipä ihme, että se oli sitten niin onneton TV-ohjelma kuin se oli. Kuitenkin YLE panosti loppukilpailuun tänä vuonna ennennäkemättömällä tavalla: kommentaattoreita oli paikalla Tukholmassa kaiken kaikkiaan seitsemän (TV1, Radio Suomi, Radio Extrem ja Radio Vega). Minä muuten maksoin matkani itse.

Meidän suomalaisten tekijöiden tulisi ottaa kohteeksemme Olofin esimiestahot, ylenevässä järjestyksessä: Kari Kyrönseppä, Astrid Gartz, Heikki Lehmusto, Arne Wessberg, YLEn hallintoneuvosto, Eduskunta. Tämä koko euroviisujuttu on vain jäävuoren huippu keskusteltaessa kotimaisen kevyen musiikin asemasta YLEssä. Veltto Virtanen sohaisi joitakin vuosia sitten ansiokkaasti siihen suuntaan, mutta parlamentaarinen koneistohan vesitti keskustelun jo ennen kuin se ehti alkaa (kts.https://www.musicfinland.com/elvis/497/yle.html).

Petri Kaivanto

PS. Olen muuten sitä mieltä, että Euroviisuihin pitäisi suhtautua ehdottomasti vain hyvänä freak show’na tai laulunäyttelynä eikä kilpailuna laisinkaan. Viisujen hienous on siinä, että tekijät ja esittäjät Euroopan pienistä maista voivat tavata toisiaan tällaisessa ainutlaatuisessa yhteydessä. Siksi kaikkien halukkaiden maiden (n.35) pitäisi päästä mukaan joka vuosi panemaan parastaan, mutta vailla sijoittumispaineita.

  

Raakel Lignell ja muu Suomen joukkue (oikealta siis Raakel, Ralph van Manen, Nina Åström, Danielle Ewert van Es ja Kaarle Mannila, kuvasta puuttuu säveltäjä Luca Genta) hurmasivat soitto- ja laulutaidoillaan viisuviikolla, mutta itse kilpailussa livesoitto oli kielletty.

Teksti & kuvat: Petri Kaivanto

Näkökulma

Julkaistu

Puheenjohtajan asemassa joutuu Teoston toimintaa miltei päivittäin punnitsemaan kokonaisuuden näkökulmasta. Kyseessä on siis vastuu ja huoli Teoston asemasta ja kokonaisedusta. Teosto on tällöin yhtä kuin me kaikki, me jotka teemme musiikkia ja julkistamme sitä.

Kysymykset kuuluvat:

  • Mikä on Teoston asema kansainvälisten tekijänoikeushallintoseurojen kentässä?
  • Kestääkö kahdenkeskisiin vastavuoroisiin sopimuksiin perustuva järjestelmä?
  • Ovatko CISAC ja CIAM paperitiikereitä?
  • Onko kansainvälinen yhteistoiminta kestävällä pohjalla?
  • Mitä uusia haasteita sähköisen kaupan globalisoituminen tai Euroopan seurojen välinen kiristyvä kilpailu tuo mukanaan?
  • Ovatko megakustantajat liittolaisiamme vai vastustjiamme?
  • Vielä tänään kun tekijänoikeus perustuu territorialisuuteen ovatko suhteemme valtiovaltaan, lainsäätäjiin ja käyttäjäasiakkaihimme hyvin hoidetut, voitaisiinko jotakin tehdä paremmin?
  • Onko ylläpitämämme toimiston toiminta riittävän tehokasta, miten selviämme yhä kasvavista tapahtumamääristä?
  • Onko ATK-valmiutemme ajan tasalla nyt? … ja myös kolmen vuoden perästä?
  • Palvelemmeko oikealla tavalla tekijäasiakkaitamme? Onko yhä eriytyneempi asiakaskuntamme kaikilta osin tyytyväistä?
  • Edistämmekö suomalaista luovaa toimintaa oikealla tavalla?
  • Mitä uusia toimintamuotoja meiltä edellytetään kilpailuoikeudellisesti yhä tiukemmin säännellyssä ympäristössa?
  • Onko yhdistyksemme vireessä joka vastaa ajan vaatimuksia, pitäisikö sääntöjä muuttaa?
  • Onko Internet esittämistä vai mekanisointia?
  • Miten mekaanisten oikeuksien hallintoa tulisi kehittää?

Tässä vain pieni joukko asioita, tuoreimmat päänvaivat ovat ensinnä Deloitte-Touchen tekemä selvitys EU:n komissiolle jossa m.m. kosketellaan tekijänoikeus-seurojen välistä kilpailua, seurojen de facto monopoliasemaa, edustettujen teoskategorioiden jakamista, lisensiointia muullekin kuin seuran omalle territoriolle sekä nk. kansallisia varoja ja niiden käyttöä. Toinen tällä viikkolla esille tullut kysymys on suomalaisten käyttäjäasiakkaiden organisoituminen ja esimarssi jossa vaaditaan valtiovaltaa kohtuullistamaan tekijänoikeusmaksuja.

Ei minulla ole läheskään kaikkiin esitettyihin kysymyksiin vastausta, useimmista minulla on mielipide. Teoston johtokunnan työ on sitä että asioihin perehtyen, ympäröivää maailmaa tarkkaillen ja alati esitettyjä argumentteja uudelleen punniten, keskustelun kautta, edetään yhteisiin päätöksiin.

Pohdittavaa riittää !

Teksti: Henrik Otto Donner

Ei kohtaloaan paeta voi

Julkaistu

Sen olen joutunut toteamaan kun luulin, että pääsisin karkuun 70-vuotissyntymäpäivääni. Lähdin kuten usein aikaisemminkin kuudeksi viikoksi Madeiralle ja sanoin syyksi, että lähdin pakoon karkauspäivää ja mahdollisia hamekankaan ostamisia. Varasin vanhan hotellini, mutten onnistunut saamaan vanhaa huonetta 151, mitä pidän hävyttömänä. Helsingin Sanomat julkaisi haastatteluni ja siinä kävi ilmi, että olin kriittisenä päivänä Madeiralla. (Se oli haastattelussa niitä asioita, jotka pitivät paikkansa.) Sen kautta yksi ja toinen pystyi jäljittämään minut ja kun en salannut Elvisin toimistoltakaan olinpaikkaani, sain sinne postia ja puhelinsoittoja, jotka tietenkin tavallaan ilahduttivat minua pakoyrityksestä huolimatta.

Yritin olla toisia fiksumpi (eräs ärsyttävistä luonteenpiirteistäni) ja lähdin Madeiraltakin pakoon naapurisaareen Porto Santoon. Ihana pieni rauhallinen paikka, 7 km:n hiekkaranta ihan tasokkaan hotellin yhteydessä ja vastakohtana Funchaliin, joka on mielestäni nykyään kovin meluinen paikka. Huoneeni parvekkeella kuului ainoastaan meren kohina, palmujen havina, lintujen laulu ja heinäsirkkojen sirinä. Ja tämänkin kuulin, vaikka poliisilääkäri jo 10 vuotta sitten huomautti minulle, että minun iässäni ei kuulu kuulla heinäsirkkoja. No, ehkä Atlantin heinäsirkat ovat kovaäänisempiä kuin poliisilääkäri luulee.

Syntymäpäiväni iltana menin ravintolaan illalliselle ja tilasin itselleni oikein kuohuviiniä nauttien siitä, ettei kukaan tietäisi miksi juon juhlajuomaa. Mutta se oli tietysti väärä arviointi. Kun sikäläinen kansanmusiikki- ja tanssiryhmä oli esiintymässä, valot sammuivat ja sali tummui ja sisälle tuotiin suuri kermakakku, jossa oli (onneksi vain yksi) palava kynttilä. Kansanlaulajat lauloivat portugaliksi Happy Birthdayn, mihin koko yleisö yhtyi. Otin pienen palan kakkua ja pyysin tarjoilemaan sitä toisille illallisvieraille (heitä oli vähemmän kuin soittajia ja tanssijoita). Seurauksena tästä koko illallisporukka tuli henkilökohtaisesti kädestä pitäen onnittelemaan. Se siitä pakenemisesta.

En kyllä yhtään ymmärrä, että ihmistä onnitellaan, kun hän tulee vanhaksi. Se ei nimittäin ole välttämättä kovin hauskaa. Mutta minun täytyy myöntää, että minua lämmittivät jotkin huomionosoitukset. Pidän suurena kunniana, että ELVISin johtokunta oli päättänyt perustaa nimeäni kantavan rahaston ja siirtää sen ”pesämunaksi” varat, jotka saatiin kahden puhelinosakkeen myynnistä. Kun osakkeet kaiken lisäksi myytiin edullisena aikana, alkupääoma oli heti reilut 90.000 mk. Minua lämmitti myös, että jotkut elvisläiset lähettivät onnittelun sijasta rahaa tähän rahastoon. Valitettavasti minulla ei ole lupaa mainita kaikkia lahjoittajia, joten en mainitse ketään, en edes Helsingin Poliisisoittokuntaa.

Suurena ja mieluisena yllätyksenä tuli minulle myös se, että ystäväni Hillel Tokazier oli istuttanut Israelin Sibelius-metsään minulle nimikkopuun. Eli siellä on nyt ainakin Sibeliuksen, Georg Malmsténin ja Arthur Fuhrmannin ikiomat puut. Olen siis hyvässä seurassa. (Elin aikoinaan samassa taloudessa Hannu Oraviston kanssa. Hän kävi silloin koulua ja kun musiikinopettaja tivasi kuka tuntee suomalaisia säveltäjiä, Hannu ilmoitti tuntevansa kaksi: Sibeliuksen ja Fuhrmannin. Tämähän piti täysin paikkansa vieläpä niin, että Hannu tunsi minut paljon paremmin kuin Sibeliuksen. Mutta olisi hänen pitänyt muistaa Malmsténkin.)

Kun Ragni Malmstén vielä ennakoi asiaa siten, että hän maalasi vuonna 1997 muotokuvani, joka on Elvisin toimiston seinällä huohottamassa Martin niskaan, tunnen itseni jo melko kuolemattomaksi.

Minua tietenkin lämmitti myös, että jotkut elvisläiset kirjoittivat tapauskohtaisesti muistellen, kuinka olin joskus neuvoilla tai jopa toimenpiteillä osannut auttaa hankalissa asioissa. Tämä kaikki saa minut melkein uskomaan, että olen ehkä sittenkin voinut olla enemmän hyödyksi kuin haitaksi, vaikka aika moni kokee minut parantumattomaksi häiriköksi.

Yllämainittua rahastoa tulee hallinnoimaan ELVISin johtokunta ja minuakin kuulemma kuunnellaan. Meillä ei ole vielä kuvaa siitä, mitä rahaston toiminta tulee olemaan. Omassa päässä olen kuitenkin pyörittänyt sellaisia ajatuksia, että siitä annettaisiin jonkinlaisia stipendejä tai palkintoja, jotka eivät ehkä olisi anottavissa, vaan saajat haettaisiin johtokunnan yleisen tietämyksen mukaan. Ja ehdoton ajatukseni on, ettei palkintoa annettaisi sellaisille, joilla menee muutenkin hyvin. Voisin kuvitella, että saajaksi etsitään niitä, jotka aikoinaan tekivät paljon hyvää työtä, mutta jotka ovat nykyään jääneet unhoon. Mutta tämä kaikki selviää lähiaikoina.

Kartuttaakseni rahaston varoja, olen päättänyt, että kahden teokseni teostokorvaukset menevät 100%:sesti rahaston hyväksi. Teostossa tutkitaan parhaillaan kuinka tämän voi tehdä. Ennakkotapauksena minulla on marssi Kunnianosoitus U.K.K:lle, jonka teostokorvaukset menevät kokonaan UKK-säätiölle. Nyt teokset ovat 1. marssi, jonka olen joskus säveltänyt Radion puhallinorkesterille. Tämä osallistui johonkin kansainväliseen kilpailuun. Voittoa ei tullut, vaikka teoksella on erittäin hyvä nimi: Fight for the Copyright. Toinen teos, joka testamentoin, on kappale baritonitorvelle ja puhallinorkesterille, joka ei ole edes ihan valmis. Sen nimi on Concertino im alten Stil. Nimensä mukaan se onkin hyvin vanhanaikainen, mutta sillä on se hyvä ominaisuus, että sitä voi soittaa vaikkapa soittokunnan puistosoittotilaisuudessa. Se on siis käyttömusiikkia (eikä kertakäyttömusiikkia).

Siis, se joka haluaa kannattaa nimikkorahastoani, ei tarvitse tehdä muuta kuin soittaa jomman kumman (tai molemmat) yllämainitut kappaleet. (Nuotit saa pian joko minulta tai ELVISiltä.) Silloin rahat kirstuun kilahtaa. Ja taas kerran kiitos, tästäkin!

Arthur Fuhrmann

PS. Lahden Sibeliustalo avattiin 10.3. Lahden kaupunginorkesterin avajaiskonsertilla. Orkesterihan on tunnettu Sibeliuksen musiikin loistavana tulkitsijana Osmo Vänskän johtajanaan. Mielestäni oli upeaa, että avajaiskonsertissa kuitenkin soitettiin Sibeliuksen Luonnottaren lisäksi Klamin Lemminkäisen seikkailut, Kokkosen Interludeja ja Ahon 11. sinfonia kantaesityksenä. Kun sitten seuraavana päivänä Vänskä johti LKO:ta Rauno Lehtisen musiikin merkeissä, olen vakuuttunut, että ainakin Lahdessa tiedetään ja koetaan, että suomalainen musiikki ei lopukaan Sibeliukseen, vaan suomalaiseen musiikkielämään kuuluu muidenkin säveltäjien luomuksia ns. kevyttä musiikkia myöten. Hassu sattuma on tietenkin se, että Lehtisen konsertti oli 11.3. eli juuri sinä päivänä, jonka laajat musiikkipiirit ovat katsoneet sopivaksi Suomalaisen Musiikin Päiväksi. Ja tämä ei ole kannanotto Sibeliusta vastaan, vaan kaiken muun musiikin puolesta. AF

Missä rock luuraa?

Julkaistu

Kulttuuriministeri Suvi Lindén sanoo tämän lehden haastattelussa vierastavansa genreajattelua. Uskotaan. Mutta valitettavasti hänen tontilleen kuuluvassa valtion kulttuuripolitiikassa on genreajattelua yhä yllin kyllin. Yksi esimerkki tästä ovat ne musiikkifestivaalien ja -tapahtumien tukimarkat, joita valtio viime vuonna jakoi yli kymmenen miljoonaa markkaa.

Tästä kakusta vakavan musiikin tapahtumat saivat yli 7 miljoonaa. Kansanmusiikki sai runsaan miljoonan ja jazz vajaan miljoonan, joten nekin pärjäsivät kohtuullisesti. Muu kevyt musiikki sai vielä puoli miljoonaa, mutta miten kävi rockin: vaivaiset 20.000 markkaa Down by the Laituri -festarille. Paremmin ei käynyt myöskään lastenmusiikille; Kotkan Meripäivät sai ainoana 30.000 markkaa Lasten Meripäivien järjestämiseen.

Ministeri Lindén perustelee rockin pientä osuutta sillä, että menestyvät rocktapahtumat pystyvät kustantamaan itsensä. Tällainen perustelu on juuri sitä genreajattelua, jonka mukaan musiikin laji ratkaisee musiikin taiteellisen laadun ja kaupallisen menestyksen. Oletus lähtee siitä, että klassinen ja vakava musiikki on korkeatasoista taidetta ja jonkinlaiseen laatuluokkaan on viime aikoina hyväksytty myös jazz ja kansanmusiikki. Sen sijaan sellaiset populaarimusiikin lajit kuin rock, pop ja iskelmä edustavat kaupallisesti menestyvää musiikkia, joka ei yhteiskunnan kulttuuritukea tarvitse. Tarkkaan ottaen Suvi Lindén sanoo kyllä arvostavansa näitäkin musiikin lajeja. Hänen genreajattelunsa on sitä, että hän olettaa kaiken rockin, popin ja iskelmän käyvän hyvin kaupaksi, vaikka todellisuus on paljon monivivahteisempi.

Ja kyllä Savonlinnan Oopperajuhlat, Pori Jazz ja Kaustisen Kansanmusiikkijuhlat ovat nekin nykyisin melkoisen menestyviä tilaisuuksia ainakin yleisömäärillä mitattuna. Ja erilaisia tähtiä hankitaan yleisön houkuttimeksi niin näissä kuin monissa muissakin tukea saaneissa tapahtumissa. Toisaalta taas kaupallisiksi luokiteltujen musiikkitapahtumien joukosta löytyy paljon sellaisia, jotka eivät suinkaan ole mitään yleisömenestyksiä.

Yksi toimiva resepti taitaakin tänä päivänä olla se, että tapahtuma syntyy ”oikean” musiikinlajin ympärille, mutta sitä laajennetaan ”kaupalliselle” puolelle. Näin saadaan sekä hyvät lipputulot että valtion tuki.

Valtion kulttuuripolitiikka kuuluu tässä maailmassa niihin laivoihin, jotka kääntyvät hitaasti. Yhden ministerin aikana ei paljon ehdi tapahtua. Mutta toivoa sopii, että Suvi Lindénin aikana tuulet puhaltavat ihan oikeasti siihen suuntaan, että musiikin genreajattelu jää historiaan. Musiikin taiteellista laatua ei ratkaise se, mitä musiikin lajia se edustaa. Eikä jonkin musiikkiteoksen tai esityksen saama suosio automaattisesti todista, että se on taiteellisesti huonoa. Kansan maku voi olla myös oikeassa.

Martti Heikkilä

Tekijänoikeustuloista pääomaveroa?

Julkaistu

Lähes ikuisuuskysymyksenä ollut tekijänoikeustulojen verotuskäytäntö on aiheellisesti noussut jälleen keskusteluun. Asiaa on käsitelty niin ELVISin kuin Teostonkin keskuudessa. Nythän on niin, että tekijänoikeustuloja käsitellään verotuksessa elävän tekijän kohdalla henkilökohtaisina palkkatuloina ja kuolinpesän osalta pääomatuloina. Ainakin omissa verotusasiakirjoissani tekijänoikeustulon nimikkeenä on ”käyttökorvaus”. Tekijänoikeustulo (sisältää alamme osalta Teosto- ja Gramexkorvaukset) ei kerrytä sosiaalisia etuisuuksia kuten eläkettä, sairausajan palkkaa, jne, vaikka sitä palkkatulon omaisesti verotetaankin. Päinvastoin, se on perusteena mm työttömyysturvan eväämiseen. Tekijänoikeustulot lasketaan yhteen muiden palkkatulojen kanssa, jonka loppusumman mukaisesti määräytyy progressiivisen verotuksen veroaste.

Mikä sitten voisi olla vaihtoehtona? Omasta mielestäni oikeudenmukaisempi verotuskäytäntö olisi pääomaverotus. Pääomaverotuksessa on selkeä kiinteä veroprosentti (nyt 29 %) joka on täysin irrallaan palkkaverotuksesta. Pääomatulojen ei odotetakaan tuottavan sosiaalisia etuisuuksia, mutta ei se myöskään niitä torju. Käsittääkseni tässä on kysymys myös ja nimenomaisesti tasa-arvoisesta, yhdenmukaisesta sekä oikeudenmukaisesta menettelystä kansalaisten kesken veromenettelyssä.

Laskennallisesti voidaan määritellä yhteensä 110.000 mk:n ylittävillä tuloilla olevan edullista siirtyä pääomatulon piiriin. Tähän laskelmaan vaikuttavat tietenkin henkilökohtaiset verotukseen tehtävät vähennykset. Mainittu summa ei tarkoita vain tekijänoikeuskorvausten yhteismäärää, vaan henkilön kaikkien palkkatulojen yhteenlaskettua määrää. Näin voidaan suoraan määritellä esimerkiksi henkilölle joka saa palkkatuloa 108.000 mk ja tekijänoikeuskorvauksia 3000 mk (kaikki suoritettujen vähennysten jälkeen) edulliseksi päästä tekijänoikeuskorvauksissa pääomaverotuksen piiriin. Tällaisissa raja-arvoissa ei verotuskäytännöllä tietenkään ole suurta merkitystä. Mitä suuremmaksi kokonaisansiot nousevat ja mitä suurempi osuus niistä on tekijänoikeuskorvauksia, sitä suurempi merkitys on mahdollisella verotuskäytännön muutoksella. Ja kaikki tämä edunsaajan kukkaroon. On tietenkin selvää, että joissakin yksittäistapauksissa mahdollinen sirrtyminen pääomaverotukseen kasvattaisi verotusta. Tällaisissa tapauksissa markkamääräiset tappiot olisivat varsin merkityksettömiä ja kuitenkin kokonaissiirtymä verottajalta tekijänoikeuskorvausten saajille olisi huomattava. Toisaalta me, eli yhteiskunta olemme juuri se verottaja, joka kuitenkin verotulonsa jostakin ottaa. Korostan kuitenkin edelleen oikeudenmukaisuuden tärkeyttä myös verotuskäytännössä.

Esittämäni asiat ja päätelmät ovat tässä vaiheessa vielä yksityisajattelua ja pienten piirien pohdintaa. Mahdollisesti asian saattamiseksi eteenpäin tulee menettelyjä tutkia ja selvittää haluammeko tällaista muutosta. Sen jälkeen tulee verottaja saada vakuuttuneeksi mahdollisen muutoksen oikeutuksesta ja vasta sen jälkeen pitkän prosessin kautta voidaan ehkä lainsäädäntöä ja sen tulkintaa saada muutetuksi. Tässä kaikessa tarvitaan yhteistyötä eri osallisten kesken.

Kuten lehdessämme toisaalla kerrotaan, on yhdistyksemme johtokunnan kokoonpanossa tapahtunut muutoksia. Kiitän Pekka Tegelmania ja Mikko Perkoilaa heidän työstään johtokunnan jäseninä ja toivotan Costi Snellmanin ja Timo Kososen tervetulleeksi edunvalvonnan etulinjaan. Ymmärtääkseni Pekka ja Mikko ovat edelleen käytettävissä asiantuntijatehtävissä ja ehkä tulevaisuudessa vielä hallintovastuussakin.

Kaksi yhdistyksemme kunniajäsentä on täyttänyt 70 vuotta, Jaakko Salo 22.2. ja Arthur Fuhrmann 11.3. Molempien ansiot yhdistyksemme toiminnassa ja suomalaisen kevyen musiikin hyväksi ovat vertaansa vailla. Lämpimät onnittelut molemmille!

Arthurin merkkipäivän kunniaksi ELVISin johtokunta on perustanut Arthur Fuhrmann -rahaston, jonka alkupääomaksi on siirretty yhdistyksen omistamista HPY:n osakkeista saadut myyntitulot, yhteensä runsaat 90.000 markkaa. Rahastoa hallinnoi ELVISin johtokunta yhdessä Arthurin kanssa.

Menestystä kansakuntamme 11. presidentin tasavallassa niin vuosia täyttäneille kunniajäsenillemme kuin kaikille ELVISin jäsenille ja muille lehtemme lukijoille toivottaen

Jussi

Ruusuja ja risuja

Julkaistu

Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus on avannut suomenkieliset kevyen musiikin sivut internetissä. MIC on siis ulkomaille tiedottamisen rinnalla lisäämässä tietopalvelua myös kotimaahan, mistä elvisläiset ovat kovasti iloisia. Ja kätevin tietopalvelun muotohan nykyisin on internet.

Perinteisesti MIC:n tiedottamisen kohderyhmänä ovat olleet musiikin ammattilaiset kuten musiikkitoimittajat. Ja näillä ammattilaisilla on nykyisin jo lähes poikkeuksetta internet työkalunaan. Mutta nettisivulla tieto on ammattilaisten lisäksi tarjolla myös muille sitä kaipaaville. Näin kohderyhmä laajenee ”samalla rahalla”.

MIC on tehnyt yhteistyötä Elviksen kanssa näiden suomenkielisten sivujen suunnittelussa. Tarkoitus on jakaa sivut musiikinlajeittain ja niin, että ne yleisartikkeleiden lisäksi sisältävät eri tekijöiden esittelyjä. Tiedonhakijoita palvelee myös aakkosellinen hakemisto kaikistä niistä tekijöistä, joista tietoa löytyy.

Vaikka sivut ovat vasta alkumetreillä, niitä kelpaa jo lähteä selaamaan. Ensimmäisinä esiteltävinä on joukko lastenmusiikin ja laulelman tekijöitä. Mukana ovat mm. Mats Lillrank, Mikko Perkoila, Jussi Rasinkangas, Pentti Rasinkangas, Jukka Salminen, Jussi Asu, Åke Grandell, Barbara Helsingius, Sirkka-Liisa Krapinoja-Sass ja Marja Mattlar.

Otsikon ”Jazziskelmä” alta löytyvät puolestaan Veikko Huuskonen, Rauno Lehtinen, Erik Lindström, Ossi Malinen ja Lasse Mårtenson. Seuraavaksi luvassa on iskelmän ja elokuvamusiikin tekijöiden esittelyjä.

Tällaisen tietopalvelun kehittämisessä mahdollisuudet ovat melkein rajattomat. Jossain tulevaisuudessa odottaa toivottavasti vielä sekin, että Teoston teosrekisteri tavalla tai toisella kytketään näihin sivuihin. Silloin teoksen nimen perusteella voisi etsiä tietoa sen tekijöistä, teoksen syntyhistoriasta, eri levytyksistä ja vaikkapa teoksen suosion kehityksestä. Ja tietysti nuottia tai laulutekstiä tarvitsevalle löytyisi linkki kustantajan tai manustekijän sivulle, josta sen voisi tilata.

ÄKT tyri jälleen, kun Emmat viime vuoden ansioista jaettiin. Vuoden biisi oli tv-lähetyksen ja lehtien mukaan Bomfunk MC’s -yhtyeen Freestyler. Vaikka ÄKT:n toiminnanjohtaja Arto Alaspää on Teoston jäsen ja ÄKT:n hallituksessa on monta henkilöä, jotka levy-yhtiön lisäksi johtavat myös Teoston kustantajajäseniin kuuluvaa yhtiötä, niin silti ÄKT:ssä ei tunnuta tiedettävän, että Teoston rekisterissä biisien tekijöitä ovat henkilöt eivätkä yhtyeet.

Olivatko vuoden biisin tekijät sitten kyseisen yhtyeen jäseniä? Sanoittaja on mutta säveltäjä ei. Emman kävivät pokkaamassa Raymond Ebanks ja Ismo Lappalainen, joista jälkimmäinen ei kuulu Freestyler -teoksen tekijöihin vaikka hän onkin yhtyeen esittäjiä. Sen sijaan vuoden biisin säveltäjä Jaakko Salovaara ei tätä Emmaa tv-lähetyksessä saanut, vaikka sitä ennen olikin kyllä saanut Emman vuoden tuottajana.

Tämä tyyli on jatkunut vuodesta toiseen, vaikka Elviksen tekemien muistutusten jälkeen pientä korjausta on aina välillä tapahtunut. Vuosi sitten käsi niin, että Jonna Tervomaan lisäksi vuoden biisin toinen tekijä Tuure Kilpeläinen kävi kyllä hänkin Emman noutamassa. Kukaan vain ei tv-lähetyksessä kertonut, kuka hän oli. Puhuttiin vain Jonnasta. Silloin Arton selitys oli, että vika oli TV 1:n käsikirjoituksessa, johon ÄKT ei voinut vaikuttaa. Kumma kyllä myös Gramex-lehdessä Emmoista uutisoitaessa oli Tuure Kilpeläisen nimi myös ”pudonnut pois”.

Mikähän on Arton selitys tällä kertaa?

Martti Heikkilä

Costi ja Timo johtokuntaan

Julkaistu

Kirsi ”Costi” Snellman ja Timo Kosonen valittiin uusina Elviksen johtokuntaan 28.2. pidetyssä vuosikokouksessa. Juhani Leinonen jatkaa puheenjohtajana. Muista erovuoroisista valittiin uudelleen Jori Nummelin ja Matti Kontio.

Jussi on ollut Elviksen puheenjohtaja vuodesta 1994. Hänen valintansa taas kahdeksi vuodeksi eteenpäin oli tälläkin kertaa yksimielinen.

Muille paikoille johtokunnan asettama vaalivaliokunta (Timo Forsström, Mikko Perkoila ja Jussi Sydänmäki) oli asettanut useita ehdokkaita. Mikko itse oli jo aikaisemmin ilmoittanut antavansa viiden vuoden jälkeen oman paikkansa johtokunnassa ”kiertoon”. Muita kuin vaalivaliokunnan asettamia ehdokkaita ei kokouksessa kukaan esittänyt.

Sanoittajapaikalle ehdokkaita oli kaksi: Jori Nummelin ja Timo Kosonen. Äänestyksessä Jori sai 40 ääntä ja Timo 10 ääntä (tyhjiä ääniä oli 2 ja hylättyjä 1).

Sen jälkeen olivat Matti Kontio, Kirsi Snellman, Pekka Tegelman ja Jukka Viitasaari sekä sanoittajavaalissa toiseksi jäänyt Timo Kosonen ehdolla niille kolmelle johtokuntapaikalle, jotka vielä olivat jäljellä. Äänestyksen tulos oli seuraava: Kirsi Snellman 30, Matti Kontio 27, Timo Kosonen 27, Jukka Viitasaari 23 ja Pekka Tegelman 20. Näin Kirsi, Matti ja Timo tulivat valituiksi.

Timo Kosonen on ollut ehdolla jo kahtena edellisenä vuotena jääden kuitenkin rannalle (kaksi vuotta sitten hän sai 5 ääntä ja viime vuonna 14). Pekka Tegelman puolestaan ehti puurtaa johtokunnassa kunniakkaat 10 vuotta. Todettakoon, että kaksi vuotta sitten Pekka pudotti yhdellä äänellä Esa Niemisen, joka puolestaan viime vuonna tuli valituksi.

Johtokunnan kokoonpano on nyt seuraava (suluissa ikä): puheenjohtaja Juhani Leinonen (51), varapuheenjohtaja Eero Lupari (50), Matti Kontio (51), Timo Kosonen (51), Janne Louhivuori (45), Esa Nieminen (47), Jori Nummelin (47), Pia Perkiö (55) ja Kirsi Snellman (35).

Vuosikokous pidettiin Ravintola Tekniskassa ja siihen osallistui 47 jäsentä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Jani Uhlenius, joka istunnon päätteeksi sai kunnon taputukset sutjakkaasta ja asiallisesta nuijan heiluttamisesta (olisi ansainnut ne myös siitä, että täytti samana päivänä 55 vuotta).

Yhdistyksen jäsenmaksu on tänäkin vuonna 400 markkaa eikä liittymismaksua peritä. Puheenjohtajan palkkioksi hyväksyttiin 3.350 mk/kk (entinen 3.200 mk/kk) ja varapuheenjohtajan 1.150 mk/kk (entinen 1.100 mk/kk). Johtokunnan jäsenten palkkio pysyi ennallaan (400 mk/kokous), samoin työryhmäpalkko (250 mk/kokous). Vuoden 2000 talousarvion loppusumma on runsaat 1,3 miljoonaa.

Vuoden 2000 toimintasuunnitelma hyväksyttiin johtokunnan esittämässä muodossa. Teostossa ovat elvisläisten edunvalvonnassa etusijalla tilitysuudistuksen jatkotoimet. Pitkällä tähtäimellä tavoitteena on, että Teoston tilitysjärjestelmä ja hallinto saatetaan olemassaolevia voimasuhteita vastaavaksi. Viime vuoden toimintakertomukseen (joka postitetaan kaikille jäsenille samassa kirjeessä kuin tämä Selvis) on kirjattuna pitkä litania viime vuoden tapahtumia. Yksi menneen vuoden merkittävimpiä ponnistuksia oli juhlavalssiprojekti, joka jatkuu myös tänä vuonna.

Näin siis olivat näreet vuosikokouksessa. Todettakoon vielä, että Georg Malmstén -säätiön hallitukseen valittiin paikastaan luopuneen Kikka Laitisen tilalle Kirsi Snellman.

Jani Uhlenius johti kokousta

Johtokunnan uudet jäsenet Kirsi Snellman…

… ja Timo Kosonen.

Teksti: Martti Heikkilä

KULTTUURIMINISTERI SUVI LINDÉN VIERASTAA GENREAJATTELUA

Julkaistu

Suvi Lindén uskoo, ettei valtion kulttuuritukijärjestelmää luotaessa ole tehty mitään syvällisempää linjanvetoa jonkin tietyn taidemuodon tukemisesta. Tärkeintä on ollut se, että tuki siivilöityy tasokkaisiin kohteisiin. Genreajattelua ei siis Lindénin mukaan kulttuuriministeriössä tunneta, vaan kaikkia musiikin lajeja pidetään kulttuurin kannalta yhtä arvokkaina.

Siksi onkin pakko ääneen äimistellä nykyistä festivaalituen jakokäytäntöä, joka suosii voimakkaasti erästä genreä ja kysyä miksi suuria massoja liikuttavat, laadukkaat rocktapahtumat ovat yhä tukipaitsiossa.

Suomi on festivaalien ja musiikkitapahtumien luvattu maa. Ja mikäs täällä on kekrejä järjestäessä? On romanttisia riippakoivuja, kimmeltäviä längelmävesiä, valoa ympäri vuorokauden ja valtion festivaalitukijärjestelmä, joka siivilöi rahaa korkeatasoisille tapahtumille.

Tänä vuonna valtion budjetissa on osoitettu 16 miljoonaa markkaa kulttuuritapahtumille. Summa on sama kuin viime vuonna, jolloin tukea myönnettiin kaiken kaikkiaan 99:lle kulttuuritapahtumalle. Leijonan osa (11,2 miljoonaa markkaa) tästä vuoden 1999 tukikakusta annettiin musiikkitapahtumille. Suurin tukisiivu (3,5 miljoonaa markkaa) leikattiin Savonlinnan Oopperajuhlien lautaselle ja pienimmät viipaleet olivat 10-20 tuhatta markkaa. Budjetissa määritellyn varannon loppuessa kulttuuriministerillä on vielä jääkaapissaan käyttövarat, mistä voidaan lohkaista harkinnanvaraisia tukia tapahtumille. Näiden kekrien arvioinnissa käytetään Taiteen Keskustoimikunnan asiantuntemusta.

Substralia kaikille kukille

Kulttuuriministerin mielestä on tärkeää antaa substralia kaikille kukille ja myöntää festivaalitukea aina mahdollisuuden tullen myös uusille tapahtumille. Osa valtion kulttuurirahasta on kuitenkin sidottu jo etukäteen ja painotukset kulttuurivarojen jaossa ovat pysyneet viime vuosina suunnilleen samoina. ” Tietyt vakiintuneet ja taiteellisesti korkeatasoiset tapahtumat, kuten Savonlinnan Oopperajuhlat, Kuhmon Kamarimusiikkitapahtuma ja Porin Jazz, saavat joka vuosi aika isoja summia. Lisäksi on joitakin tapahtumia, mitä tuetaan kertaluonteisesti joinakin vuosina. Tuki ei ole säännön mukainen, mutta esimerkiksi Savonlinna on saanut vuotuisen n. 3,5 miljoonaa markkaa jo useamman vuoden ajan ” paljastaa Lindén.

Kylmiltään valtio ei lähde tukemaan mitä tahansa Päläsnotkon pillipiipariviikkoa. Ei siis riitä, että joku loihtii hienon suunnitelman ja pyytää valtiolta 200.000 markkaa sen toteuttamiseen. Tapahtuma pitää ensin saada kerran tai kaksi järjestettyä omin voimin ennen kuin valtion kukkaron nyörit aukeavat. ”Ja pysyvästi listoille pääsevät vain ne tapahtumat, joilla on sekä valtakunnallista että alueellista merkitystä. Ja silloin vaaditaan näyttöjä ” painottaa Lindén.

Kesätapahtumien luvattu maa

Viime kesänä suomalaisia ja Suomessa kävijöitä hemmoteltiin yli tuhannella kesätapahtumalla. Tapahtumien kirjo oli valtaisa ja listalta löytyi valtion tukemia tapahtumaherkkuja monenlaiseen festivaalinälkään. Viime vuonna tukea saivat mm. Avantin Suvisoitto Porvoossa, Barokkiviikko Vantaalla, Nainen ja Musiikki-festivaali Hartolassa, Kyläsepät-tapahtuma Sirniössä, Täydenkuun tanssit Pyhäsalmella, Kansanmusiikkifestivaali Kihaus Rääkkylässä, Kansainvälisen mustalaismusiikin festivaali Porvoossa, Jazzpäivät Kainuussa ja 27. Jutajaiset Rovaniemellä.

Kulttuuriministeri Lindén iloitsee siitä, että yhä useammat paikkakunnat haluavat tuoda itsensä kartalle jonkinlaisen kulttuuritapahtuman kautta. ”Suomessa on paljon paikkakuntia, jotka tunnetaan jonkin isomman valtakunnallisen tapahtuman ansiosta. Kuhmo tunnetaan kamarimusiikkitapahtumastaan, Savonlinna Oopperajuhlistaan, Pori Jazzistaan ja Seinäjoki Tangomarkkinoistaan. ”

”Nykyään kunnat satsaavat kulttuuriin huomattavasti enemmän kuin valtio. Jokainen kunta haluaa oman kesätapahtuman ja onhan se kunnalle eduksi, kun elinkeinotoiminta vilkastuu ja turistivirta paisuu. Ja silloin kun kunta tukee tapahtumaa, ei järjestäjien tarvitse ensimmäisenä tulla hakemaan sitä rahaa täältä” napauttaa Lindén.

Kaksi malliesimerkkiä

Seinäjoen Tangomarkkinat on Suvi Lindénin mielestä malliesimerkiksi kasvuhakuisesta ja korkeatasoisesta tapahtumasta, joka pärjää hyvin omillaan eikä ruinaa rahaa valtion kassasta. ”Tangomarkkinat on upea tapahtuma ja tangohan on populaarikulttuuria, mitä en millään tavalla väheksy, vaan asetan samalle rimalle korkeakulttuurin kanssa. Mutta usein populaarikulttuuritapahtumat ovat massatapahtumia, eikä niillä ole samanlaisia ongelmia saada sitä yleisöä. Kun taas joku kokeilevampi taidemuoto tai ooppera, maksaa niin paljon, ettei esityksiä pystytä järjestämään ilman sitä julkista rahaa.”

Savonlinnalla menee putkeen sekä taloudellisesti että taiteellisesti. Lindén arvostaa sitä, että Savonlinna tuottaa joka vuosi uusia kantaesityksiä ja pitää huolen siitä, ettei ohjelmistossa ole pelkkää Taikahuilua joka kesä. Viime kesänä Savonlinnan Oopperajuhlien myynnissä olleista oopperalipuista myytiin 95% ja Olavinlinnan 2233-paikkainen katsomo oli lähes täynnä jokaisena 23 oopperailtana.

”Valtion tuki on monelle se pesämuna, mutta esimerkiksi Savonlinna on kasvanut jo niin valtaisaksi tapahtumaksi,että sen liikevaihto liikkuu ihan eri sfääreissä kuin valtion sille myöntämä 3,5 miljoonan tuki”. Enemmän Savonlinna nettosi yksityiseltä sektorilta. Oopperajuhlien viime vuoden tuloista tuli noin 4,2 miljoonaa markkaa yhteistyöyrityksiltä: mm. Finnairilta, Nokialta, Soneralta, SOK:lta, Peugeotilta ja Vattenfall Oy:ltä, jonka tuella mahdollistui Opera national du Rhinin vierailu Strasbourgista.

Ikuisuuskeskustelua tuen jakoperusteista

Kulttuuriministerin mielestä on erittäin tärkeää, että kaikkialla Suomessa tarjottaisiin kulttuuritapahtumia. Mutta uusien pienten ja paikallisten tapahtumien on melkein mahdotonta saada sponsorirahaa eli yksityistä rahaa ja silloin valtion panos on hyvin tärkeä tapahtuman onnistumisen kannalta. ” Valtio haluaa, että sillä rahalla tehdään kulttuuria ja että sillä on taiteellinen aspekti. Välillä on haluttu ottaa erikoisolosuhteita huomioon ja tuettu esimerkiksi Lapin tapahtumia, joilla on ollut taloudellisia vaikeuksia. Lapissa sponsorirahan saaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin Etelä-Suomessa. ”

Festivaalituen jakoperusteiden määrittäminen on vaikeaa ja asiasta käydään ikuisuuskeskustelua. Lindén aprikoikin: ”Pitäisikö valtion panostaa yhä enemmän todella laadukkaisiin tapahtumiin ja jättää kymppitonnin tilpehöörit pois vai onko niin, että sillä kymppitonnilla jollakin pienellä paikkakunnalla tapahtuma syntyy ja silloin sillä tuetaan paikallista kulttuuritoimintaa? Toisaalta voidaan myös kysyä, että pitäisikö yhteiskunnan tuen olla vähän pienempi silloin, kun kyseessä on maineeltaan vakiintunut ja korkeatasoinen tapahtuma, joka saa helposti sponsorirahaa yrityksiltä ?”.

Rocktapahtumat ovat tukipaitsiossa

Yhtään rockfestivaalia ei ole vielä kelpuutettu joka vuosi tuettavien tapahtumien kastiin. Kylillä liikkuu huhu, jonka mukaan valtion 16 miljoonan avustuspotista olisi korvamerkitty rocktapahtumille muutama kymmenen tuhatta ja että tästä tuesta kilpailisi koko joukko rockfestivaaleja, mm. Down by the Laituri, Ruisrock, Ilosaarirock ja Provinssirock. Esimerkiksi vuonna 1998 festivaalimomentilta kertaluonteista tukea (20 000 markkaa) sai jostain erityisestä syystä Provinssirock. Samana vuonna Seinäjoen kaupunki tuki tapahtumaa 200 000 markalla.

Suuria massoja liikuttavat rocktapahtumat ovat käytännössä tätä nykyä vielä tukipaitsiossa. Ainoa ”rokimpi”tapahtuma, joka vuonna 1999 sai valtion festivaalitukea oli Down by the Laituri. Summa oli tälläkin kerralla 20.000 markkaa. ”Menestyvät rocktapahtumat on katsottu taloudelliselta toiminnaltaan sellaisiksi, jotka pystyvät kustantamaan itsensä. Hyvinä vuosinaan ne pystyvät keräämään taloudellista puskuria myös huonoille vuosille” perustelee Lindén.

Mitään tappiontakuu-ajatustakaan ei rocktapahtumille olla vielä keksitty. Kulttuuriministeri myöntää, että huonoina vuosina rockfestivaalien taloushuolet kaatuvat paikallisten päättäjien niskaan. ”Esimerkiksi Provinssirockin tapauksessa tappion vuosina Seinäjoen kaupunki on tullut vastaan. Kyllä kunnan isätkin ymmärtävät, että Provinssi tuo lisäarvoa paikkakunnalle” .

Kulttuurien rajat häilyviä

Populaarikulttuurin ja korkean kulttuurin raja on nykyään häilyvä. Ja sivistyssanakirjan määritelmä, minkä mukaan korkeakulttuuria olisi vain klassinen musiikki, ooppera ja teatteri on Suvi Lindéninkin mielestä aikansa elänyt. ”Säveltäjän työ on luovaa työtä, riippumatta siitä säveltääkö hän sitten sinfonioita tai iskelmiä . Mutta eri ihmiset arvostavat musiikkia vähän eri näkökulmista ja eri tyyppisillä ihmisillä on omat musiikkimakunsa. ” toteaa moniarvoisuuden tärkeyttä korostava Lindén.

Eri taiteiden väliset kokeilut ja populaarikulttuurin puolelta kumpuavat korkeatasoiset hankkeet saattavat olla kulttuurin uusiutumisen kannalta jopa merkityksellisempiä kuin perinteisemmät korkeakulttuurin muodot. Riemulla tehty musiikkiin, energisiin loikkiin ja hulvattomaan designiin perustuva Ismo Alangon ja Stefan Lindforsin Labra-teos Kaapelitehtaalla on ajankohtainen esimerkki laadukkaasta populaarikulttuurista.

Vastikään Suomessa vieraillut populaarikulttuurin visionääri, englantilainen ambient-musiikin keksijä Brian Eno pitää tärkeimpänä saavutuksenaan sitä, että nykyään maailmalla on jo soveliasta puhua populaarimusiikista. Yksi hänen missioistaan on ollut kyseenalaistaa korkeakulttuurin ja populaarikulttuurin välinen ero. Sommitellessaan roikkuvista cd-soittimista, leijoista ja kivistä Kiasman Kontti-galleriaan ”Kite Stories” teosta hän halusi kysyä, mikä tekee Leijatarinoista korkeakulttuuria? Sekö, että se on pystytetty Modernin Taiteen Museoon eikä esimerkiksi Rautatieaseman metrolaiturille?

Musiikin koulutusjärjestelmä ­ yksi maailman parhaista

Kulttuuriministeri Suvi Lindénin mielestä valtion tehtävänä on luoda otollisia työskentelypuitteita lahjakkaille nuorille musiikintekijöille. Hän kehuu maamme nykyistä musiikkikoulutusjärjestelmää yhdeksi maailman parhaista ja sanoo, että kaikki ne, joilla on musiikin lahja pystyvät siihen junaan hyppäämään. ”Kaikkein syrjäisimpiä kolkkia lukuunottamatta kaikilla nuorilla on mahdollisuus harrastaa musiikkia ja saada musiikkipainotteista opetusta joko peruskoulussa, musiikkiopistossa tai konservatoriossa.”

Ministeri Lindén pitää maamme oopperalaulun korkeaa tasoa osoituksena toimivasta koulutusjärjestelmästä ja siitä, että lahjakkuudet ovat nuorempana päässeet jalostamaan kykyjään. ”Esimerkiksi Saksan oopperalavoilla on tätä nykyä 55 suomalaista oopperalaulajaa. Mutta kansainvälinen menestys ei ole mahdollista ilman taloudellisia resursseja ja kovaa työtä. Ja jos taas puhutaan pop-akteista, tuntematta tarkkaan kevyen musiikin koulutusjärjestelmää Ruotsissa olettaisin kuitenkin, ettei ero kansainvälisessä menestyksessä johdu niinkään paljon musiikkikoulutuksen eroista vaan elinkeinopoliittisista toimenpiteistä ” arvioi Lindén.

Suomen Abbaa odotellessa

Kulttuuriministeri Lindén arvostaa myös populaarikulttuuria ja sanoo, että valtio taputtaisi iloisesti käsiään mikäli Suomikin saisi oman Abbansa. Pop-musiikki on nykyään Ruotsin toiseksi merkittävin vientiartikkeli.

”Naapurimaamme levyteollisuudessa pyörivät isot rahat ja näitä maailmalla tunnettuja ruotsalaisia pop-tähtiä syttyy solkenaan. Ruotsissa on ilmeisesti investoitu meitä tuntuvasti enemmän populaarimusiikin tuottamiseen ja vientiponnisteluihin. Nämä ovat sitä osaa sisältöjen tuottamisesta, joihin meilläkin pitäisi löytää rahoitusratkaisuja muualta kuin taiteenedistämisvaroista.Nyttemmin on meillekin syntymässä ei vaan abba vaan abboja. Tällä hetkellä on suomalaisia yhtyeitä listoilla niin Pohjoismaissa kuin Keski-Euroopassakin. ”

Suvi Lindén on ylpeä nuorista suomalaisvesoista, jotka luonnostaan tekevät kansainvälisiä makuhermoja kutkuttavaa musiikkia. Androgyynin Ville Valon luotsaama helsinkiläinen Him-yhtye on tehnyt historiaa nousemalla ”Razorblade Romance” levyllään Saksan listojen ykköseksi. Huonosti ei mene Bomfunk Mc:lläkään, jonka Freestyler komeilee Ruotsin singlelistan ykkösenä jo kolmatta viikkoa. ”Bomfunk Mc ja Him ovat suomalaisen nuorison ykkösiä tällä hetkellä, ja onhan se hienoa, että he tekevät semmoista musiikkia, mikä miellyttää muitakin kuin suomalaisia. Karismakin on tärkeä, menestyjät jäävät ihmisten mieleen ja silloin siinä on siinä olemuksessa jotakin. Pelkkä taide ei sitä tee” sanoo Lindén.

Kulturelleja piristysruiskeita tarvitaan

Ilman valtion tukea moni hyvä idea jäisi toteuttamatta. Ja Helsingin Kulttuurikaupunkihankkeen tapaisia kulturelleja piristysruiskeita tarvitaan. Yksi näyttävimpiä tapahtumia Helsingissä tulee olemaan ensi kesänä kansanmusiikkipainotteiset Tanssi- ja Laulupidot, missä esiintyvät mm. Värttinä, Pispalan Sottiisi ja Kuoppamäet. Ministeri Lindén on tyytyväinen kaupungin panostukseen ja siihen, että myös yksityistä rahaa on löytynyt yli odotusten Helsinki 2000 tapahtumille. ”Valtio on myöntänyt Helsingin Kulttuurikaupunkisäätiölle 50 miljoonaa. Iso kysymys on se, että mikä on sitten se jatko. Tottakai tätä työtä halutaan jatkaa, muttei ehkä ihan tässä laajuudessa.”

Ministeri Lindénin mielestä yhteiskunnan tehtävänä on luoda olosuhteet monenlaisen taiteen tekemiselle, mutta tukipakan kortit on vaikea sekoittaa uudestaan. ”Olemassa oleva establishment ei välttämättä uutta verta hurjan mielellään ota joukkoonsa. Ja se on varmaan ihan samanlaista kaikkialla. Mutta siinä vaiheessa, kun määrärahoja tulee lisää, on aika tutkia avoimin silmin ja korvin minkälaisia uusia tarpeita on syntynyt” lupaa Lindén.

Tärkeintä on, että korkeatasoinen elävä musiikki soi, eri musiikin lajit heilimöivät ja uutta laadukasta musiikkia syntyy. Mutta vähintään yhtä tärkeää on se, että tulevaisuudessa muutkin musiikin lajit kuin ooppera, klassinen ja jazz löytävät valtion kanssa yhteisiä, pitkäkestoisia tavoitteita. Luovassa ja kannustavassa ilmapiirissä syntyy menestystarinoita.

VALTION FESTIVAALITUKI 1999 (Musiikinlajeittain)

KLASSINEN MUSIIKKI (VAKAVA MUSIIKKI)

Hakijan nimi, Käyttötarkoitus, Myönnetty summa

Crusell-seura, 1999 toimintaan, 120 000

Helsinki-viikon säätiö/, Musica nova tapahtumaan, 35 000

Hetan musiikkipäivät ry, 1999 toimintaan, 60 000

Ilmajoen musiikkijuhlat ry, 1999 toimintaan, 430 000

Järvenpään Sibeliusviikot ry, 1999 toimintaan, 30 000

Kamariorkesteri Avantin Kannattajayhdistys ry, Avanti:n Suvisoitto -tapahtumaan 1.-4.7.1999, 120 000

Kangasniemen Musiikinystävät ry, 1999 toimintaan, 75 000

Kaustisen Kamarimusiikki-Yhdistys ry, 1999 toimintaa,n 20 000

Kuhmon Musiikkiyhdistys ry, 1999 toimintaan, 870 000

Lahden Kansainvälinen Urkuviikko ry, 1999 toimintaa,n 220 000

Mikkelin Musiikkijuhlien Kannatusyhdistys ry, 1999 toimiintaan, 100 000

Musiikkiseura Organa Wandaensis ry, Vantaan Barokkiviikon järjestämiseen 7.-15.8.1999, 20 000

Naantalin Musiikkijuhlasäätiö ry, 1999 toimintaan, 310 000

Oulun Musiikkijuhlasäätiö ry, 1999 toimintaan, 30 000

Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ry, 1999 toimintaan, 3 500 000

Tampereen kaupunki/Kulttuurilautakunta, Tampereen Sävel Tampere Choir Festivalin järjestämisee,n 60 000

Turun Musiikkijuhlasäätiö, Turun Musiikkijuhlat 1999 tapahtumaan, 290 000

Understödsforeningen för Musikfestspelen i Korsholm rf, 1999 toimintaan, 420 000

Viitasaaren kesäakatemia ry, 1999 toimintaan, 420 000

Käyttövaroista myönnetyt:

Joroisten Musiikkiyhdistys ry, Joroisten musiikkipäivät, 45 000

Särestön kamarikonserttiyhdistys ry, Särestön kamarikonsertit, 70 000

klassinen yhteensä 7.245.000 mk

JAZZ:

Hakijan nimi, Käyttötarkoitus, Myönnetty summa

Espoo Big Band ry, April Jazz Espoo ­99 Festivaalin järjestämiseen, 60 000

Imatra Big Band Festival ry, 1999 toimintaan, 45 000

Jyzz ry, 1999 toimintaan ja Jyväskylä Summer Jazzfestivaalin järjestämiseen, 40 000

Kerava Jazz ry, 1999 Kerava Jazz festivaalin järjestämiseen, 20 000

Pori Jazz 66 ry, 34. Kansainvälinen Pori Jazz Festivaalin järjestämiseen 10.-18.7.1999, 450 000

RuskaSwing ry, Kemijärven Ruskaswing tapahtumaan 10. ­ 12.9.1999, 30 000

Suomen Jazzliitto ry, Valtakunnalliset Jazzpäivät Tapahtumaan, 30 000

Tampereen kaupunki/, Tampere Jazz Happening 1999 järjestämiseen, 90 000

Tornion kaupunki/, Kalott Jazz & Blues Festival tapahtumaan 1999, 30 000

Turku Jazz ry, 1999 toimintaan, 40 000

Käyttövaroista myönnetyt:

Kajaanin Jazzmusiikin Ystävät, Kainuun Jazzpäivät, 50 000

Äänekoski Jazz ry, Keitelejazz 99, 20 000

jazz yhteensä 905.000 mk

KANSANMUSIIKKI

Hakijan nimi, Käyttötarkoitus, Myönnetty summa

Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys ry, 1999 toimintaan, 50 000

Finlands svenska spelmans-Förbund rf, för Finlandsvensk riksspelmans-stämma 1999, 40 000

Haapaveden Folk-musiikin yhdistys ry, 1999 Haapavesi Folk-festivaalin järjestämiseen, 60 000

Kaustisen Kansanmusiikkijuhlien Kannatusyhdistys ry, 1999 toimintaan, 740 000

Maailman musiikin keskus ry, Etnosoi! 1999-festivaalin järjestämiseen, 45 000

Rääkkylän kansanmusiikkiyhdistys ry, 1999 toimintaan ja kansanmusiikkifestivaali Kihauksen järjestämiseen v.1999, 150 000

Suomen Kansanmusiikkiliitto ry, 28. Samuelin Poloneesi tapahtumaan, 30 000

kansanmusiikki yhteensä 1.115.000 mk

KEVYT MUSIIKKI (muu kuin jazz, kansanmusiikki tai rock)

Sata-Häme Soi ry, 1999 toimintaan, 310 000

Työväen musiikkitapahtuma ry, 1999 toimintaan, 210 000

Ylläs Soikoon ry, Ylläs Soikoon ­tapahtuman 1999 järjestämiseen, 30 000

muu kevyt yhteensä 550.000 mk

ROCK/POP

Pro Laituri ry, Down by the Laituri-festivaalin järjestämiseen, 20 000

rock/pop yhteensä 20.000 mk

MUITA MUSIIKKITAPAHTUMIA:

Lieksan Vaskiviikon Kannatusyhdistys ry, 1999 toimintaan, 180 000

Nainen ja Musiikki ry, Ooppera Xerxes:n esittämiseen ja Nainen ja Musiikki -festivaalin järjestämiseen Hartolassa, 25 000

Nordisk Gitarrfestival rf, 1999 toimintaan, 35 000

Käyttövaroista myönnetyt:

Velho-ooppera ry, Oopperatrilogian 3. Osa Käärme, 200 000

muut musiikkitapahtumat yhteensä 440.000 mk

MUUT TAPAHTUMAT (joissa musiikkia mukana):

Helsinki-viikon säätiö, Helsingin juhlaviikot Helsingin juhlaviikkojen 1999 järjestämiseen, 450 000

Kajaanin kaupunki/kulttuuritoimi, Kajaanin Runoviikko Sana ja Sävel-tapahtumaan 6.-11.7.1999, 320 000

Kotkan Meripäivät Oy, Lasten Merimiespäivien järjestämiseen vuonna 1999, 30 000

Kuopio Tanssii ja Soi – Kuopio Dance and Music festival ry, 1999 toimintaan, 770 000

Pyhäsalmen Tanssi ry/Täydenkuun tanssit työryhmä, Täydenkuun tanssit-festivaalin toteuttamiseen 1999, 150 000

Romanitaiteen Keskus ry, Kansainvälinen mustalaismusiikin festivaali Porvoossa 1999, 20 000

Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry, SNL Tanssimania/ Pispalan Sottiisi- tapahtuman järjestämiseen Tampereella 30.9.-3.10.1999, 120 000

Käyttövaroista myönnetyt:

Suomen Kurkkulaulajat ry, Kieku-tapahtuma, 15 000

muut tapahtumat yhteensä 1.875.000 mk

Teksti: Kirsi Snellman

kuva: opetusministeriö

JUHLAVALSSIKILPAILU 2000

Julkaistu

Kirsti Puhtilan jo aiemmin tekemän aloitteen pohjalta vuoden 1999 vuosikokous päätti ottaa lisäyksenä johtokunnan valmistelemaan toimintasuunnitelmaan juhlavalssin sävellyskilpailun, joka nyt on saatu kunniakkaaseen päätökseen.

Tuomaristo kokoonpanossa Juhani Leinonen (pj), Raine Ampuja, Raimo Henriksson ja Jaakko Salo kokoontui kaksi kertaa; maanantaina 4.10.1999 ja keskiviikkona 20.10.1999. Ensimmäisessä kokouksessa käytiin läpi kaikki 68 määräaikaan mennessä saapunutta kilpailusävelmää ja valittiin niistä 18 parasta jatkokäsittelyyn.

Toisessa kokouksessa valitut 18 sävelmää käytiin läpi, jolloin joukosta erottui muita paremmin kilpailun voittajasävelmän vaatimukset täyttäviksi ja tarkempaan tutkintaan kaksi kilpailusävelmää; nimimerkki Pluppen ”Juhlavalssi 2000” ja nimimerkki Blue Noten ”Tähtiä ja timantteja”.

Tuomariston yksimielisellä päätöksellä valittiin kilpailun voittajaksi valssi ”Tähtiä ja timantteja”, sekä päätettiin antaa tunnustuspalkinto valssille ”Juhlavalssi 2000”. Palkintosumma päätettiin jakaa 15 000 mk/5 000 mk palkittujen kesken. Lopuksi avattiin nimimerkkien henkilöllisyydet sisältävät kirjekuoret, joista paljastui voittajavalssin säveltäjänimimerkin ”Blue Note” takaa Markku Johansson ja palkitun säveltäjänimimerkin ”Pluppe” takaa Pentti Lasanen.

Tuomariston työskentelyilmapiiri oli erittäin myönteinen ja kaikissa menetelytapoja ja valintoja koskevissa ratkaisuissa päädyttiin täydelliseen yksimielisyyteen. Palkittujen lisäksi tuomaristo havaitsi kilpailusävelmien joukossa monia laadukkaita ja mielenkiintoisia teoksia, joilla saattaa olla loistava tulevaisuus, mutta jotka eivät täyttäneet kilpailun voittajalle asetettuja määreitä.

Voittajasävelmän tultua valituksi alkoi kiireinen työskentely kustannus- ja julkaisutoiminnassa, jonka suurimman paineen kantoi kustannuspäällikkö Arthur Fuhrmann. Teos haluttiin julkaista nuotteina mahdollisimman monelle kokoonpanolle, sekä tuottaa äänitteenä. Äänitteellä päätettiin samalla julkaista toinen palkittu valssi ja ikäänkuin nykyisin muodissa olevana ”boonuksena” aiemmin ELVISin kustantama Timo Forsströmin puhallinorkesteriteos ”Waiting for spring”. Markku ja Pena viimeistelivät omat sävellyksensä äänitys- ja nuottijulkaisukuntoon ja Veikko Huuskonen sovitti Timon beatin viihdeorkesterille. Niin Vantaan viihdeorkesteri ryhtyi töihin. Samalla Arthur Fuhrmann ahkeroi eri puhallinkokoonpanojen sovitusten parissa, Olli Heikkilä teki pianosovituksen ja Pentti Lasanen hioi Tähdet ja timantit bigbandille.

Vuoden vaihtuessa nuotit ja äänite olivat valmiit ja teos sai kantaesityksensä MTV:n uudenvuodenyön ohjelmassa. Kävipä yhdistyksen puheenjohtaja heti alkuvuodesta MTV:n aamuohjelmassa valssin tanssimassakin Pirkko Arstilan kanssa. Oli siinä ohjelmassa asiaakin, eli Markun haastattelu. Nyt nuotit ja äänite on toimitettu myös Tasavallan Presidentille tarjolle esitettäväksi ja tanssittavaksi Linnan juhlissa.

Kiitän kilpailuun osallistuneita säveltäjiä ja tuomaristoa suurenmoisesta työstä suomalaisen juhlavalssin löytämiseksi juhliin ja tanssiaisiin, sekä onnittelen palkittuja. Kiitän myös kustannus- ja julkaisutoiminnassa ahertaneita tuloksen saattamiseksi soitettavaan ja kuultavaan muotoon. Kilpailun tulokset jäävät yleisön lopullisesti päätettäväksi

Teksti: Juhani Leinonen

Kuttuurivaikuttaja ja ideageneraattori

Julkaistu

Samalla kun he loihtivat viisiportaista herkkuateriaa, he paimentavat lapsia, syöttävät kissaa, ompelevat nappia isännän pyhätakkiin ja kaatavat kahvia satunnaiselle vieraalle. Loimuhiuksisessa Kikke Heikkisessä, kolmivuotiaan osuuskunta Lilithin kantavassa voimassa, on samaa monitaiturin vikaa.

Kikke on tehnyt arvokasta työtä suomalaisen kulttuurielämän moninaisuuden eteen. Hän on organisoinut ja puhaltanut henkiin Maritta Kuulan ja muutaman muun kanssa taloudellisesti pikkuhiljaa kannattavan tuotantoyhtiön – ja siinä sivussa on työllistetty pari bussillista kulttuuriväkeä. Viime vuonna Lilithin listoilla oli nelisenkymmentä palkkionsaajaa ja parisataa alihankkijaa. Lilith on paisunut kolmessa vuodessa niin mouhevaan kuntoon, että toimintaa halutaan tänä vuonna supistaa.

Tähän mennessä Lilith on julkaissut viisi albumia, useita singlejä ja seitsemän musiikkivideota. Lilith on myös keikkamyynti- ja managementtitoimisto sekä tapahtumajärjestäjä (mm. riemukkaat varjoeuroviisut yhteistyössä Vanhan kanssa). Ohessa on järjestynyt koulutusta ja konsultaatiota bänditoimintaan ja kulttuuriyrittämiseen liittyen. Lisäksi jotkut osuuskunnan jäsenet ovat yhdessä tehneet ohjelmia YLE:n Radioateljeelle.

Kikke epäilee, että hän on perinyt arkkitehti-isältään yrittäjägeenin. ”Yrityksen pyörittäminen yhdessä vaatii kaikilta paljon. Sitkeää ja kärsivällistä työtä, riskinottokykyä, pilkun viilausta, kokonaisuuksien hallintaa eikä mitään yliolkaisuutta ja paljon, paljon iloa, että jaksaa. ”

Kaksi äitiä ja yksi hengenheimolainen

Lilith sai alkunsa niin kuin rakkaudella tehdyt lapset yleensä. Paitsi, että Lilithin perhe on kaukana perinteisestä isä, äiti ja kaksi lasta -standardista. ”Ystävien kanssa mietittiin, miten voitaisiin yhdessä tehdä hauskasti ja laadukkaasti sitä, mitä haluaa. Lilithillä on kaksi äitiä. Maritta Kuula ja minä. Vuonna 1996 Marittalta oli tulossa levy ja meidän bändi Little Mary Mixup suunnitteli studioon menemistä. Silloin päätettiin, että laitetaan tästä joku yhtiö pystyyn. Mukaan tulivat myös Kauko Röyhkä, Aki Yrjänä, Little Mary Mixupin jäseniä, Heikki Tikka, Mara Salminen, Nora ja kirjapitäjä Liisa Norrlin. L. Onervan runoihin pohjautuva Etsijä -kiertue tehtiin aikanaan melkein samalla miehistöllä ja Lilith syntyi aika pitkälle sen kokemuksen pohjalta.”

Taiteilija- ja yrittäjägeenien löytyminen samasta henkilöstä on aika harvinaista, mutta esimerkiksi amerikkalainen laulaja/lauluntekijä Ani DiFranco ei ole suostunut menemään minkään ylikansallisen levy-yhtiön leipiin, vaan pitää ohjia omissa käsissään. Eikä DiFrancon levybisnes suinkaan ole mitään nappikauppaa. Hänen levyjään myydään miljoonia. Vastikään hän kävi keikalla Suomessakin ja on ollut aiemmin mm. Bob Dylanin kiertueen lämmittelijänä. ”En voi sanoa, ett Ani olisi mulle varsinaisesti idoli, mutta kai me ollaan hengenheimolaisia. Mua viehättää Anissa se, että sillä on samat syyt olla antamatta välikäsille ohjaksia oman taiteellisen tuotantonsa suhteen. Ympäri maailmaa on muutenkin vallalla trendi, että muusikot perustavat omia levymerkkejään ja studioitaan. Toinen trendi on se, että isot yhtyvät kuten tää EMI:n ja Warnerin tapaus.”

Uudenlainen toimintafilosofia

Lilithin filosofiaa ei voi selittää yhdellä lauseella. Se on yhtä monimuotoinen ja persoonallinen kuin sen jäsenetkin. Lilith ei ole halunnut rajata itseään tai toimintaansa mihinkään pikku häkkiin. Oivaltavassa organisaatiossa ei ole haikuja perinteisestä yrityshierarkiasta, vaan se muistuttaa hengeltään enemmänkin taiteellista yhteisöä.

Kikke määrittelee Lilithin kulttuurituotanto-osuuskunnaksi, joka on keskittynyt musiikkiin. Sen toiminta-ajatuksena on julkaista taiteellisesti laadukasta, monipuolista tuotantoa ja järjestää erilaisia happeninkeja. ”Tapahtumajärjestäminen on aina ollut mulle rakas alue. Olen hyvin onnellinen, jos tapahtumassa on ollut henki, ja siitä ei ole tullut takkiin järjestäjille.” Mutta vähintään yhtä tärkeä osa toimintaa on jäsenistön ja muiden tekijöiden taloudellisen selustan parantaminen.

On mielenkiintoista spekuloida, olisiko naisvetoinen yritys jotenkin erilainen kuin miesten. Kauneinta jälkeä syntyy varmaan silloin, kun maskuliiniset ja feminiiniset voimat ovat keskenään tasapainossa. Ehkä machovetoisissa organisaatioissa korostetaan enemmän tekniikan tuntemusta ja taloudellista menestystä, kun taas naisilla on tendenssi antaa projektien tai yritysten kasvaa sellaisiksi kuin ne luonnostaan kasvavat. Tarja Halosen presidentinvaalin voiton selvittyä haastateltiin vaalivalvojaisissa erästä Halosen tukirinkiin kuulunutta taideorganisaation johtajatarta. Hänen mielestään naisen tavassa johtaa ja hoitaa asioita on jotain hyvin orgaanista. ”Ja ehkä miehet ovat sotaisempia” hän totesi.

Osuuskunnan tärkein voimavara on tietenkin oma väki ja siitä Kikke puhuu lämmöllä: ”Meidän kaikissa tekemisissä on tietynlainen henki. Hienointa ovat juuri nämä kaikki ihmeelliset persoonallisuudet – ja että kaikki jutut, mitä on tehty, ovat loppujen lopuksi onnistuneet ­ kaikenmaailman vastoinkäymisistä ja riidoistakin huolimatta.”

Levymerkin kiinnitykset

Lilith noudattaa itsensä näköistä julkaisupolitiikkaa ja katalogi koostuu lähinnä osuuskunnan jäsenten bändien julkaisuista. Maritta Kuulan raikas levy Valo ota vastaan oli Lilithin ensimmäinen albumijulkaisu. ”Marittaa oli siihen asti pidetty vaikeasti ymmärrettävänä taiteilijana, mutta me tehtiin hänestä enemmän pop-artisti. Radiohitti Mä en tarvii äitii auttoi siinä merkittävästi. Valo on aivan loistava levy, suorastaan klassikko. Marittan uusi levy Jeesus Hollywoodissa julkaistiin viime vuoden lopussa.”

Levymerkillä ovat julkaisseet myös Pohjannaula, Bird In the Bush ja Little Mary Mixup, jossa Kikke soittaa itse kitaraa ja laulaa taustoja. ”Me ollaan tehty esimerkiksi todella paljon töitä Pohjannaulan kanssa ja nyt se alkaa kantaa hedelmää. On ollut ilo seurata bändin nousukaarta ja menestymistä. Tosin nyt myymme bändin EMI:lle, koska keskitymme kuluvana vuonna vain omiin projekteihimme – ja lisäksi se on bändille parempi vaihtoehto tässä kokonaistilanteessa.”

Lilith julkaisee levyjä silloin kun huvittaa. Välillä myös singlejä. Viime kesänä se päätti julkaista kesän kunniaksi häävalssin. Ismo Alangon tulkitsemaa ja Aki Yrjänän säveltämää valssia säesti Osuuskuntaorkesteri.

Originelli osuuskunta

Kikke määrittelee osuuskunnan päätavoitteeksi sen jäsenten talouden ja hyvinvoinnin tukemisen, mikä on aika originellia. Harvoin nimittäin kuulee yrityksestä, jonka tavoitteena olisi jokin muu kuin voiton maksimointi.

Lilithistä ei tullut osuuskuntaa sattumalta. Yhtiömuoto valittiin, koska se on monin tavoin joustavampi kuin muut muodot. Juridisesti ja verotuksellisesti osuuskuntaa kohdellaan samoin kuin osakeyhtiötä, mutta alkupääomaa ei välttämättä tarvita niin paljon. Demokraattisuutta Kikke pitää myös tärkeänä: ”Kukaan ei voi omistaa enempää kuin toinen, osuuskuntaa ei siis voi kaapata, ja kaikilla on tasan yksi ääni päätöksenteossa. Osuuskunnan korkein päättävä elin on osuuskunnan kokous. Hallitus toimitusjohtajineen huolehtii toimeenpanosta.”

Tällä hetkellä Lilithiin kuuluu kolmetoista jäsentä. ”Mutta ihmisten elämäntilanteista ei tiedä etukäteen. Voi tulla eteen tilanne, että osuuskunta halutaan purkaa, joko kassan kuivahdettua tai päinvastoin. Osuuskunta on myös helposti muutettavissa osakeyhtiöksi. Lisäksi, mikäli jäsen ei omista yli 14,7 prosenttia yrityksestä, hänellä ei ole yrittäjästatusta. Käytännössä se tarkoittaa mm. sitä, ettei menetä oikeuttaan työttömyyskorvaukseen, jos töitä ei ole.”

Kolme epäkohtaa

Kikke on yllättynyt siitä, miten vähän muusikot ja tekijät tietävät tekijänoikeuksistaan ja talousasioista.

”Taiteilijoiden olisi hyvä oppia tiedostamaan niitä ja pitämään huolta itsestään, koska silloin myös tekemisen mahdollisuudet kasvavat. Olemme opastaneet esimerkiksi Pohjannaulan poikia, että liittykää Teostoon ja Elvikseen, hakekaa apurahoja, pitäkää puolenne alusta lähtien jne. Eikä vanhemmillakaan tekijöillä ihan selvät pasmat näytä olevan.”

Lilithissä ei olla tyytyväisiä olemassa oleviin kustannus- ja levytyssopimusmalleihin. ”Olemme parhaillaan laatimassa meille sopivia malleja, jolla haluamme myös uudistaa vallitsevaa sopimuskäytäntöä. Sitä paitsi monet sopimukset eivät edes ”kestä” oikeudessa!”

Kikke on syvästi huolissaan elävän musiikin tilasta ja on sitä mieltä, ettei pikkubändeillä ole tarpeeksi esiintymistilaisuuksia. Hänen mielestään ilmapiirin kannalta olisi tärkeää, että alueellista vaihtoa tapahtuisi ja että Etelä-Suomen bändit keikkailisivat myös Pohjoisilla Lakeuksilla ja päinvastoin. Mutta tänä päivänä esimerkiksi kymmenhenkisen orkesterin ja PA-laitteiden kuskaaminen kyläjuhliin Muonioon maksaa maltaita.

”Laman aikana livemusan kysyntä romahti ja elävän musiikin yhdistykset kuolivat. Nyt ihmiset kyllä arvostaisivat livemusaa, mutta kulut ovat nousseet niin tajuttomasti. Nyt nousi just TaEl-prosentti, mikä heti lohkaisee liksasta osan. Lisäksi, Juhani Merimaan kanssa puhuttiin, etteivät lippujen hinnat ole lähimainkaan nousseet samaan tahtiin kuin esim. kirjojen, levyjen tai elokuvalippujen. Eli keikkaliksat ovat todella romahtaneet. Eräs jazzmuusikkokin kertoi, että keikkatulot ovat pudonneet puoleen siitä, mitä ne olivat vielä kaksi vuotta sitten.” Kikke hekumoi mielessään uutta ravintoloitsijoille suunnattua tukimuotoa: Teoston kansallisista varoista voitaisiin osoittaa tukea sellaisille maakuntien klubijärjestäjille, jotka tarjoavat tiettyjä keikkamahdollisuuksia.

Pieni on kaunista

Lilithissä ei suunnitella mitään monimutkaisia nettistrategioita, eikä havitella isoja rahavuoria tai rahanpesutiliä Caymansaarilta. Ainakaan vielä. ”Tänä vuonna Lilith supistaa toimintaa, koska viime vuonna liikevaihto ja toiminta ainakin nelinkertaistuivat edellisvuoteen nähden. On reagoitava, jos yrityksen kasvu on liian nopeaa. Tänä vuonna muutamat projektit lähtevät tuotantoon, mutta ne julkaistaan vasta sitten, kun ovat tarpeeksi kypsiä tullakseen ulos. ”

”Äsken kantautui just aika huvittava tieto korviimme. Ranskan ”Radiomafiassa” on ollut heavy rotation -soitossa Little Mary Mixupin Basement People. Ei tiedetä, miten levy on sinne joutunut ja miksi juuri se biisi! Vienti on muutenkin se alue, jonka kanssa seuraavaksi aletaan painia.”

Tulevaisuuteen Kikke suhtautuu hyssytellen ja realistisesti. ”Toivon, että olisimme olemassa vielä kymmenen vuoden päästä ja että olisi yhtä hyvä meininki kuin nyt. Toivon, että muusikot ja luovat tekijät, jotka silloin kuuluvat Lilithiin, olisivat tietoisempia asemastaan ja oikeuksistaan ja että heille jäisi yhä enemmän rahaa käteen työstään.”

Ideageneraattorilta eivät hyvät, toteuttamiskelpoiset ideat lopu. Tällä hetkellä Kikke sommittelee mielessään mm. Vaihtoehtoemmoja ja radiodokumenttia suomalaisista lauluntekijöistä.