Musiikintekijät -logo

Terveisiä Euroviisuista

Terveisiä Euroviisuista

45. Eurovision laulukilpailu järjestettiin toukokuun toisella viikolla Tukholman Globenissa. Järjestelyt ja show olivat kerrassaan mainiot, loppukilpailun tunnelma aivan uskomattoman hieno, ainoastaan orkesterin puuttuminen otti ja ottaa yhä päähän. Karaoke mikä karaoke. Ja pääsyliput vielä 580 kruunua.

Saatuani päätyöni, juorupalstan Radio Ainoon, tehtyä oli aika keskittyä ”harrastukseeni” eli euroviisuadressiin, jossa siis vaadittiin mm. orkesterin palauttamista. EBU:n apulaistiedotuspäällikkö ja lehdistöattasea David Lewis otti asiani vakavissaan ja soitti oitis EBU:n TV-toimialan fiktio- ja viihdeohjelmien päällikkö Anna Vasovalle. Pian jo tapasimmekin Globenin Quality-hotellin aulassa.

Vähemmälläkin selittelyllä olisin ymmärtänyt, että EBU ei halua tällaisena juhlahetkenä mitään kyseenalaista julkisuutta. David kuitenkin yllätyksekseni piti puoltani aika voimallisesti ja yritti vakuuttaa Annaa, että tässä on kyse ihan hyvästä asiasta.

Anna totesi, että kaiken maailman viisufanit kirjoittelevat ikäviä mielipiteitään netissä ja EBU:lle. Saimme kuitenkin vakuutettua Annan siitä, että tässä on kyse vähän painavammasta paperista kuin yhden ihmisen mielipiteestä, ovathan allekirjoittajina mm. Suomen ja Hollannin kevyen musiikin tekijöiden järjestöt. Painotin, että kyseessä on vain ulkopuolinen piristysruiske tuleviin sääntökeskusteluihin. Kuitenkin asia jäi perjantaina auki ja lauantaina sain vihdoin lopullisen vastauksen, että mikään lehdistölle etukäteen ilmoitettava luovutushetki ei tulisi kyseeseen.

Raakel Lignell ja muu Suomen joukkue (oikealta siis Raakel, Ralph van Manen, Nina Åström, Danielle Ewert van Es ja Kaarle Mannila, kuvasta puuttuu säveltäjä Luca Genta) hurmasivat soitto- ja laulutaidoillaan viisuviikolla, mutta itse kilpailussa livesoitto oli kielletty.

Joka tapauksessa keskustelumme oli ihan valaiseva. Sain kuulla muun muassa, että Euroviisujen säännöt vahvistaa heinä-elokuussa kokoonpano, johon kuuluu edustus edellisen ja kyseisen vuoden kisat järjestäneistä yhtiöistä sekä tulevan vuoden isännöivästä yhtiöstä. Kaksi vuotta sitten käsittääkseni tällainen ryhmä päätti antaa järjestävän yhtiön valita, onko orkesteria vai ei. Tähän päätökseen vaikuttivat muka kustannuskysymykset, jota minä en hyväksy miksikään selitykseksi, ja se, että vuonna 1998 niin harva maa enää halusi käyttää pelkkää orkesteria.

Toki mielipiteiden vaihtoa on kaikkien muidenkin viisuista kiinnostuneiden yhtiöiden välillä ja varsinkin suurten maiden sana painaa, koska niiden maksuosuuskin on suurin. Isäntämaan on maksettava puolet kuluista, loput budjetista tulee televisiointioikeuksina muilta mailta. Itse asiassa EBU ei siis aktiivisesti päätä mitään, vaan sen jäsenyhtiöt.

Siitä rahapuolesta on ihan pakko sanoa se, että nämä Euroviisut suurine yleisöineen ja franchising-tuotteineen olivat ihan toista kokoluokkaa kuin ne skabat, joissa kävin 1989-91. Sitäpaitsi nykyään Euroviisuihin on rakennettu kaksi mainoskatkon paikkaa, jotta ne valtion kanavat, jotka haluavat, voivat jopa näyttää mainoksia. Se, mistä Olof Qvickströmille varsinaisesti suutuin toukokuisessa tiedotustilaisuudessa oli kun hän kertoi, että Globenin viisuissa työskentelee yli 3000 henkeä, mutta että 120 hengen orkesteri on liian kallis. Kuinka himpskutissa siihen on sitten aina ennen ollut varaa? Minusta kyse on a) mielikuvituksen puutteesta rahanhankinnassa, sehän voisi olla vaikka Cola-Cola Eurovision Song Contest ja b) arvojen vinksahtamisesta: viisuja on mielestäni kehitetty yksipuolisen kaupallisen näkemyksen mukaisesti.

Anna Vasovan mukaan oikea osoite vetoomukselleni olisi Christine Marchal-Ortiz, joka ainoana tietää Euroviisuista kaiken, on äänestyksen virallinen valvoja ja koordinoi muutenkin koko hommaa. Ennennäkemätön kevennys ohjelmaan oli muuten se, että Euroopan yleisradioliiton edustaja eli hän mainosti ennen äänestyksen alkamista BMG:n tuottamaa kokoomalevyä: toki onhan se historiallista, että ensi kertaa on saatu aikaiseksi levy, jossa ovat mukana kaikki kilpailukappaleet alkuperäisversioina. Marchal-Ortiz oli kaiken keskipisteenä siis varsin kiireinen, myös koska Hollanti ja Israel uhkasivat vetäytyä kesken kisan, ja kaiken lisäksi seitsemännellä kuulla raskaana.

En tahtonut olla ilonpilaaja, joten loppujen lopuksi jaoin vain lehdistötiedotteen, jossa ilmoitin luovuttaneeni vetoomuksen EBU:lle ja että minulta saa kysellä lisää ja tarvittaessa valokuvata vaikka Davidin kanssa loppubileissä (joihin en kyllä edes mennyt). Todellisuudessa päätin postittaa sen Marchal-Ortizille niin kuin olen nyt tehnytkin. Tiesin jo hommaan ryhtyessäni, että se ei ehkä tuota mitään tulosta, mutta raportoin luonnollisesti SELVISiin, kuinka EBU vastaa, jos vastaa.

Summa summarum: painostus sen puolesta, että orkesteri saataisiin takaisin ja kaikki halukkaat maat mukaan joka vuosi tulisi kohdistaa riittävän suurille päälliköille osallistuvissa TV-yhtiöissä. Hyvä alku on se, että Euroviisut YLElle tuottanut Olof Qvickström kallistui lopulta täysin minun kannalleni, vaikka Ilta-Sanomien juttu syntyi keskinäisestä sanailustamme. Myös Eesti Televisioonin Juuhan Paadam oli voimallisesti orkesterin puolesta, samoin Saksaa edustanut huumorimies Stefan Raab. Jos Raabin biisin pointti ei teille auennut, niin hän protestoi biisillään ”Wadde hadde dudde da” ainakin Euroviisujen ulkomusiikillisen puolen liiallisuutta sekä kielisäännön poistamista vastaan. 

Olof Qvickströmiäkin aloin ymmärtää. Hän sanoi että, Euroviisukarsintaa varten osoitettiin hänelle tänä vuonna miljoona markkaa vähemmän kuin kaksi vuotta sitten. Eipä ihme, että se oli sitten niin onneton TV-ohjelma kuin se oli. Kuitenkin YLE panosti loppukilpailuun tänä vuonna ennennäkemättömällä tavalla: kommentaattoreita oli paikalla Tukholmassa kaiken kaikkiaan seitsemän (TV1, Radio Suomi, Radio Extrem ja Radio Vega). Minä muuten maksoin matkani itse.

Meidän suomalaisten tekijöiden tulisi ottaa kohteeksemme Olofin esimiestahot, ylenevässä järjestyksessä: Kari Kyrönseppä, Astrid Gartz, Heikki Lehmusto, Arne Wessberg, YLEn hallintoneuvosto, Eduskunta. Tämä koko euroviisujuttu on vain jäävuoren huippu keskusteltaessa kotimaisen kevyen musiikin asemasta YLEssä. Veltto Virtanen sohaisi joitakin vuosia sitten ansiokkaasti siihen suuntaan, mutta parlamentaarinen koneistohan vesitti keskustelun jo ennen kuin se ehti alkaa (kts.http://www.musicfinland.com/elvis/497/yle.html).

Petri Kaivanto

PS. Olen muuten sitä mieltä, että Euroviisuihin pitäisi suhtautua ehdottomasti vain hyvänä freak show’na tai laulunäyttelynä eikä kilpailuna laisinkaan. Viisujen hienous on siinä, että tekijät ja esittäjät Euroopan pienistä maista voivat tavata toisiaan tällaisessa ainutlaatuisessa yhteydessä. Siksi kaikkien halukkaiden maiden (n.35) pitäisi päästä mukaan joka vuosi panemaan parastaan, mutta vailla sijoittumispaineita.

  

Raakel Lignell ja muu Suomen joukkue (oikealta siis Raakel, Ralph van Manen, Nina Åström, Danielle Ewert van Es ja Kaarle Mannila, kuvasta puuttuu säveltäjä Luca Genta) hurmasivat soitto- ja laulutaidoillaan viisuviikolla, mutta itse kilpailussa livesoitto oli kielletty.

Teksti & kuvat: Petri Kaivanto

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 2/2000

Selaa lehden artikkeleita