EN | SVE
Yhteystiedot Contact
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Kahdeksalla eurolla kaikki musiikki

Tekijä: Nina Lith

Kahdeksalla eurolla kaikki musiikki

Julkaistu
Sähköposti tuo Elvis ry:n toimistoon nykyisin runsaasti viestejä, joissa annetaan sapiskaa Teostolle ja tekijöiden ahneudelle. Jos viesteissä on kysymyksiä, pyrimme niihin myös vastaamaan. Seuraavassa yksi tällainen viesti sekä siihen lähettämäni vastaus.

***

Hannu Jurvasta Hei!

Kirjoitukset teostomaksujen puolesta ja vastaan herättävät kansalaisen mielenkiinnon asiaa kohtaan. Perimmäinen ajatus toimissanne alkaa olla kateissa, RAHAN himon kasvaessa.

Näyttää naapurin muusikolla olevan enemmän kotityökiireitä, kun teostomaksut on niin pieniä.

Kysynkin kuka/kenen tilille menevät J.C.Bach. urkukoraalista teostomaksut, kun alkuperäinen äänitys on tehty yli 75 vuotta sitten, kun urkuri ja säveltäjä ovat kuolleet ja historian kirjat kertovat loput, ja digitaalimuotoon tämä äänite on saatettu muutama vuosi sitten.

Omistaako tekijänoikeudet kuka? Jos ei ole perikuntaa/sukua hoitamassa asiaa. Kuka sitten on tämä ”asianhoitaja” joka ottaa rahat talteen.

Järjestelmässä on korjaamisen varaa, kun virsistä jotka ovat 200 (kaksisataa) vuotta vanhoja, peritään ”teosto”maksua!

Eniten olisin huolissani MUSIIKIN jakelukanavista, kuinka jokin ”kyläbändi” ja hyvä sellainen saa asiansa esille, kun ei pääse levy-yhtiöön ja musaa on varastossa. Netti antaa vastauksen, miljoonat musan kuuntelijat tavoittavat peräkylän bändin ja maine/kysyntä kasvaa, kenties keikkatilauksia, ilman levyfirmaa ja Teoston kalliita jäsenmaksuja, joiden hinnalla saa kotisivut nettiin.

Teillä tulee ongelma, jos RAHAN himonne ei lopu.

Hannu Kankaanpää

opiskelija/musiikin kuuntelija

Hei! Ja sori, että ehdin nyt kommentoida vain lyhyesti.

Bachin sävellykset ovat tekijänoikeuslain mukaan vapaita (koska tekijän kuolemasta on yli 70 vuotta, Elvis ry:n mielestä tämän suoja-ajan pitäisi olla lyhyempi).

Siitä ei siis kenenkään tarvitse eikä pidä maksaa minkäänlaisia teostomaksuja. (Tilanne on eri, jos joku on tehnyt Bachin sävellyksestä sovituksen ja saanut sen suojatuksi, mutta kenenkäänhän ei ole pakko tällaisia sovituksia käyttää.) Myös 200 vuotta vanhat virret ovat täysin vapaita. (Siis jos myös tekstit ovat 200 vuoden takaa eivätkä äskettäin uudelleen muokattuja, jolloin niihin tekstin osalta voi liittyä muokkaajan ja kirkon hallussa olevia tekijänoikeuksia.)

Jos Bachia tai virsiä julkaistaan äänitteellä, on äänitteen esiintyjillä ja tuottajalla omat tekijänoikeutensa, joita esitysten osalta hallinnoi Gramex. Mutten puutu nyt niihin, koska sinäkin kirjoitit vain teostomaksuista.

Mitä nettiin tulee, niin bändi ja solisti voi toki sen ansiosta saada tuloja (esimerkiksi keikoista) ilman Teostoa ja Gramexiakin, mutta mistä saa tuloja sellainen tekijä, joka pelkästään säveltää ja sanoittaa eikä esitä ollenkaan? Teoston asiakasmaksu on muuten 100 euroa ja se ”kirpaisee” vain kerran.

Mitä ahneuteen tulee, niin Teoston kaikesta musiikin esittämisestä ja tallentamisesta perimät maksut ovat tällä hetkellä noin 40 miljoonaa euroa vuodessa. Se on alle kahdeksan euroa yhtä suomalaista kohden. Siis kaikesta musiikista, mikä vuoden aikana soi tai levyillä myydään korvauksena tekijöille ja kustantajille. Saahan sillä vaikkapa pari tuoppia olutta. Esimerkiksi suomalaisia esiintyjiä välittävien ohjelmatoimistojen liikevaihto on vuodessa moninkertainen näihin teostomaksuihin verrattuna.

Elvis ry:n jäsenten keskitulo Teostosta on 15.000 mk vuodessa ja verovähennysten jälkeen 12.000 mk. Jos sitten kerran elämässä jonkun kohdalle osuu muutama kaupallisen menestyksen vuosi, vie verottaja ison osan eikä minkäänlaista sosiaaliturvaa tai eläkettä kerry huonompien vuosien varalle.

terv. Martti Heikkilä, Elvis

Teksti: Martti Heikkilä

piirros: Vesa Huhtala

”Älä varasta – yhtä tikkaria enempää”

Julkaistu

Mitäpä jos lapselle opetettaisiin, että vähän saa kaupasta karkkeja varastaa, vaikkapa yhden tikkarin kerrallaan. Tai että vähän saa pienempäänsä motata, kunhan ei tule mustelmaa.

Seitsemän viisasta miestä on tehnyt esityksen Suomen tekijänoikeuslain muutoksiksi. Tai tarkkaan ottaen neljä miestä ja kolme naista. Viisaudesta todistavat ainakin tittelit (professori, lainsäädäntöneuvos, viestintäneuvos ja vanhempi hallitussihteeri ym).

Tekijänoikeustoimikunta puursi Jukka Liedeksen johdolla puolisen vuotta ja toukokuun alussa mietintö oli valmis luovutettavaksi kulttuuriministeri Suvi Lindénille. Liedes on viralliselta titteliltään neuvotteleva virkamies opetusministeriöstä, mutta lyhyemmin häntä voi tituleerata ”Mr Tekijänoikeus”. Hänhän edustaa kansainvälisestikin alan asiantuntemuksen huippua.

Ihan ilman sarvia ja hampaita tätä Liedeksen johtaman toimikunnan ehdotusta voi pitää pääosin laadukkaana. Lähtökohtahan on ollut se, että Suomen tekijänoikeuslakiin on tehtävä vuosi sitten hyväksytyn EU-direktiivin mukaiset muutokset. Ja paljon on sellaista, missä ei mitään kansallista liikkumavaraa enää olekaan. On hyvä, että tämä asiantuntijoista koostuva toimikunta on hoitanut nämä pakolliset muutokset ”alta pois”. Näihin itsestäänselviin muutoksiin voi lukea senkin, että jumalanpalveluksia ja hyväntekeväisyyspippaloita koskevat tekijänoikeuden rajoitukset nyt jäävät meilläkin historiaan.

Hallitus ja eduskunta voivat nyt rauhassa keskittyä olennaiseen. Ja heittää takaisin jorpakkoon sen varsinaisen sammakon, joka toimikunnan esitykseen on luiskahtanut. Viisaus on nimittäin tyystin loppunut piraattiäänitteiden maahantuonnin kohdalla. Toimikunta ehdottaa, että vasta yli kymmenen piraattiäänitteen maahantuonti on tekijänoikeusrikkomus, josta tuomitaan sakkoon. Perusteluissa sanotaan, että ”hallituksen esityksen jatkovalmistelussa on syytä tarkastella, onko … kymmenen samaa tai eri nimikettä olevan laittomasti valmistetun tallenteen määrä kohtuullinen yksittäisten matkailijoiden kannalta.”

HALOO! Mihin yhteiskunta on menossa, jos ryhdytään arvioimaan kohtuullisuutta VARASTAJAN kannalta? Eihän Lutherkaan käskyä ”Älä varasta” näin ole selittänyt. Yhtä hyvin voisi kysyä, onko lapsen kannalta kohtuullista, että kymmenen karamellipussia saa vapaasti varastaa.

Piraattiäänitteen ostaja varastaa musiikin tekijöiltä ja esittäjiltä, tuottajilta ja kustantajilta sekä valtiolta. Samalla hän rahoittaa järjestäytynyttä rikollisuutta.

Eihän piraattiäänitteille voi asettaa kiintiöitä niin kuin alkoholille tai tupakalle. Ainoa oikea viesti lainsäätäjältä suomalaisille on se, että yhdenkin piraattilevyn tuominen on vastoin lakia ja että tulli sen takavarikoi. Ehkä kovien rapsujen antaminen parin äänitteen tuomisesta voi olla liioiteltu rangaistus, mutta varkaus mikä varkaus. Rangaistuksissa pitäisi siis olla samat periaatteet kuin muidenkin varkauksien kohdalla.

Joku voi kysyä, mistä sen tietää, että kyseessä on piraattiäänite. Tähän toimikunnalla on ihan kelvollinen vastaus: Tuotteen hinta ja ostopaikka sekä kuitti ovat arviointiperusteita. Ja näkeehän sen useimmiten päältäkin.

Toinen tärkeä viesti uudessa laissa olkoon se, että kaikenlaisten teknisten suojausten purkaminen ja kiertäminen on kiellettyä. Kun esimerkiksi Shakiran uutta levyä ei enää voi soittaa eikä kopioida tietokoneella, ei kenenkään pidä ryhtyä tätä suojausta peukaloimaan. Toimikunta ehdottaa, että joka ”tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta” murtaa suojauksen, tuomitaan vähintään sakkoon. Suojauksen purkamista voi verrata näyteikkunan rikkomiseen, joten rangaistus on paikallaan.

Kaikkien yhteinen etu on, että piratismi saadaan kuriin niin toreilla kuin tietoverkoissa. Ja että musiikkiteokset saadaan suojattua luvattomalta kopioinnilta yhtä hyvin kuin muukin omaisuus. Ja mitä vähemmän ilmaiskopioita, sitä vähemmän on tarvetta tyhjäkasettimaksuillekaan.

Toimikunnan esitys on nyt lausuntokierroksella ja Elvis ry muiden mukana antaa kommenttinsa 14.6. mennessä. Hallituksen esitystä odotetaan kesälomien jälkeen ja eduskunnan on saatettava uusi tekijänoikeuslaki voimaan 21.12. mennessä.

Teksti: Martti Heikkilä

piirros: Vesa Huhtala

Ei tekijänoikeuksia työnantajalle ilman sopimusta

Julkaistu

Opetusministeriö on ryhtynyt selvittämään, pitäisikö Suomen tekijänoikeuslakiin ottaa uusia määräyksiä työsuhdetekijänoikeudesta. Aloite tästä on tullut suurilta mediayhtiöiltä. Asia on ovelasti tuotu esille, kun tekijänoikeuslakiamme ollaan uudistamassa EU:n uuden direktiivin mukaiseksi. Kuitenkaan tämä verkkomaailmaa säätelevä direktiivi ei mitenkään liity työsuhdetekijänoikeuteen. Asian selvittäminen on pelkkää voimavarojen haaskaamista. Direktiivi on tuonut jo itsessäänkin lainsäätäjälle ylenmäärin urakkaa.

Suuret mediayhtiöt haluaisivat, että työnantaja saa automaattisesti haltuunsa kaikki ne tekijänoikeudet, jotka syntyvät työntekijän ollessa työnantajan palveluksessa. Tämä koskisi myös free lance -työsuhteisia. Näin esimerkiksi Elvis ry:kin saisi automaattisesti tekijänoikeudet kaikkiin niihin Selvis-lehdessä julkaistuihin juttuihin ja valokuviin, joista palkkio työnantajamaksuineen on maksettu. Sen jälkeen Elvis voisi vapaasti myydä haastatteluja ja kuvia muihin lehtiin. Kiitos ei!

Nykyisinkin tällainen tekijänoikeuden siirtyminen voidaan sopia työnantajan ja työntekijän välisellä sopimuksella. Siirtyminen ei kuitenkaan ole automaatio. Näin tulee olla jatkossakin. Tekijänoikeuden perimmäinen tarkoitus on luovan toiminnan edellytysten turvaaminen. Mitä lujemmin oikeudet pysyvät alkuperäisellä tekijällä, sitä paremmmin tämä tarkoitus toteutuu.

Säveltäjät, sanoittajat ja sovittajat ovat harvoin työsuhteessa eikä lainmuutos siten välittömästi juurikaan koskisi meitä. Muusikoiden asemaa lainmuutos heikentäisi jo tuntuvammin kuten muidenkin esittävien taiteilijoiden. Ja välillisesti muutos olisi selvä heikennys myös tekijöille. Todettakoon, että suomalaiset musiikkikustantajat ja äänitetuottajat eivät mitenkään ole mediayhtiöiden hankkeessa mukana.

Tietokoneohjelmille ja tietokannoille laki on jo määrännyt automaattisen työsuhdetekijänoikeuden. Taiteen alueelta tällainen automaattisuus on pidettävä visusti poissa. Tekijänoikeuden suoja edellyttää luovuutta ja omaperäisyyttä. Ja mitä enemmän teoksessa ja esityksessä on luovuutta, sitä vähemmän kenelläkään muulla kuin taiteilijalla on siihen osaa tai arpaa.

Martti Heikkilä

SUOMALAISEN MUSIIKIN PÄIVÄ

Julkaistu

Se on tietysti ja toivottavasti joka päivä, mutta erityisesti olemme useiden musiikkialan järjestöjen yhteisellä 1.9.1997 päivätyllä esityksellä halunneet Suomalaisen Musiikin Päivää vietettäväksi Helsingin Musiikkiopiston, nykyisen Sibelius-Akatemian, perustamispäivänä 11. maaliskuuta. Tänä vuonna tuosta perustamisesta tulee kuluneeksi 120 vuotta (11.3.1882). Pitäisikö päivän sitten olla liputuspäivä? Se voi olla, taikka sitten ei, aivan kuinka hyvänsä. Tärkeintä on, että suomalainen musiikki on esillä, niin kevyt kuin vakava, luova ja esittävä, ja että erityisesti sähköiset viestimet sen korostetusti huomioivat.

Juhani Leinonen

Suomalaisen musiikin päivää ei tulisi sitoa kehenkään henkilöön, sillä sen tulisi kattaa koko musiikin alue henkilöön, aikakauteen, tai tyylilajiin sitoutumatta. Tuolloiset esityksen tekijät eivät suinkaan halunneet syrjiä Sibeliusta, vaikka niin jossakin väitettiin, sillä samassa esityksessä ehdotettiin Jean Sibeliuksen syntymäpäivä 8.12. nimettäväksi liputuspäiväksi. Sibeliuksen syntymäpäivä ei ajankohdan ja henkilösidonnaisuuden vuoksi ole soveltuva kaiken kattavaksi juhlapäiväksi. Samaan joulukuiseen kauteen sisältyy jo mm itsenäisyyspäivä, jolloin myös Sibeliuksen musiikki on vahvasti esillä. Ehkäpä vielä joskus kuulemme itsenäisyyspäivän tanssiaisissa suomalaisen aloitusvalssinkin. Maaliskuu on ajankohdalta oikein sopiva suomalaisen musiikin juhlapäiväksi ja nykyisen Sibelius-Akatemian perustamispäivä sopii siihen erityisen hyvin, sillä onhan suuri osa merkittävistä suomalaisista säveltaiteilijoista saaneet siellä oppinsa.

Olisikohan nyt muutaman vuoden kuluttua jälleen aika ryhtyä kaikkien alan järjestöjen yhteiseen ponnistukseen Suomalaisen Musiikin Päivän nimeämiseksi ja viettämiseksi? Aloitteen ja muun ”paperisodan” tukemiseksi voisimme ehkä jokainen tahollamme tavalla taikka toisella ryhtyä itse viettämään omaa juhlapäiväämme.

Kiitän ELVISin jäseniä ja kaikkia yhteistyötahoja kahdeksanvuotisella puheenjohtajakaudellani saamastani tuesta, vaikutteista ja elämyksistä. Toivotan yhdistyksemme uudelle puheenjohtajalle Jani Uhleniukselle ja johtokunnalle, sekä meille kaikille menestystä parempaan tulevaisuuteen tähtäävissä toimissa.

JUSSI

Onko kevyt jo tarpeeksi painavaa?

Julkaistu

”Kotimainen kevyt musiikki on painavaa suomalaista kulttuuria!” Näin sanotaan julisteessa, joka on ripustettu seinälle neuvotteluhuoneeseen yhdistyksemme toimistossa. Juliste ei ole enää ihan uusi.

Kuten tunnettua, Elvikselle tulee parin vuoden kuluttua viisikymppiä mittariin. Menneiden vuosikymmenien aikana tärkeimpiä yhdistyksen tehtäviä on ollut suomalaisen kevyen musiikin edistäminen. Lukemattomissa eri paikoissa on ponnisteltu sen eteen, että kevyt musiikki saisi sille kuuluvan arvostuksen. Usein kevyen musiikin aseman parantamiseen on pyritty suhteessa vakavaan musiikkiin.

Elvis ry:n tarkoitus on yhdistyksen sääntöjen mukaan ”suomalaisen kevyen musiikin edistäminen, jäsenkuntansa yhdistäminen sekä pitäminen kotimaassa ja ulkomailla tapahtuvan kehityksen tasalla, jäsenistön taloudellisten etujen valvominen sekä suomalaisen kevyen musiikin ja sen sanoituksen taiteellisen tason ylläpitäminen ja kehittäminen.”

Mutta ovatkohan säännöt tältä osin jo vanhentuneet? Vieläkö ”suomalaisen kevyen musiikin edistäminen” tuntuu alta kolmekymppisistä musiikintekijöistä niin tärkeältä, että sen on oltava säännöissä ensimmäisenä?

Toimintasuunnitelmassa uusia tuulia

Elvis ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2002 hyväksyttiin vuosikokouksessa 25. helmikuuta. Aikaisempiin toimintasuunnitelmiin verrattuna se on laajempi ja sisältää entistä enemmän niitä tavoitteita, joita yhdistys ajaa. Sitä voitaisiin siis kutsua myös tavoiteohjelmaksi.

Toimintasuunnitelman aluksi todetaan, että yhdistyksen toiminnan tärkein alue on musiikintekijöiden edunvalvonta ja että siinä keskeisimmällä sijalla on musiikintekijöiden tekijänoikeuksien puolustaminen ja edistäminen. Tässä yhteydessä viitataan niihin ”EU:n tietoyhteiskuntadirektiivin edellyttämiin muutoksiin, joita Suomen tekijänoikeuslakiin ollaan parhaillaan tekemässä. Yhdistyksen kantana on, että tekijänoikeuslaissa tulee olla mahdollisimman vähän tekijänoikeutta koskevia rajoituksia. Kiireellisimmin tulisi poistaa musiikin jumalanpalveluskäyttöä ja opetuskäyttöä koskevat rajoitukset.”

Kevyen musiikin aseman parantaminen suhteessa vakavaan musiikkiin nousee esiin toimintasuunnitelman toisessa kohdassa, jossa käsitellään Teostoa. Ensimmäiseksi korostetaan kuitenkin Teoston avoimuutta ja läpinäkyvyyttä:

”Tekijänoikeusseurojen toiminnan tulee olla mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää sekä täyttää kilpailulainsäädännön vaatimukset myös suhteessa oikeudenhaltija-asiakkaisiin.”

Sitten määritellään Elvis ry:n tavoitteet Teoston tilitysjärjestelmän kehittämisessä.

”ELVISin tavoitteena on, että Teoston perintä ja tilitys olisivat mahdollisimman tarkoin toisiaan vastaavia. Käytännöistä, joissa varsinaisessa tilityksessä suositaan joitakin musiikinlajeja, tulee kokonaan luopua. Varsinaisessa tilityksessä teosten tulee siis olla tasa-arvoisia eikä esimerkiksi sillä saa olla merkitystä, onko teoksen tekijä kotimainen vai ulkomainen.”

Toimintasuunnitelmassa korostetaan siis kaikkien teosten tasa-arvoisuutta. Kevyestä ja vakavasta musiikista ei erikseen puhuta. Käytännössähän tasa-arvoisuus tarkoittaa Teoston tilityksissä sitä, että kaikessa noudatetaan markkinatalouden lakeja niin tarkoin kuin mahdollista. Eikä kulttuuripolitiikkaa tai sosiaalipolitiikkaa.

Näitä kahta viimeksi mainittua voidaan sen sijaan toimintasuunnitelman mukaan harjoittaa niin sanottujen kansallisten varojen puitteissa. Näiden tukitoimien tulee kuitenkin olla Teoston jäsen- ja asiakaskunnan kannalta hyväksyttäviä.

Tässä kohtaa puhutaan toimintasuunnitelmassa ensimmäistä kertaa vakavasta musiikista:

”Tämä tuki tulee kohdistaa eläville tekijöille ja heidän kustantajilleen. Tuesta kohtuullinen osa voi kohdentua eläville vakavan musiikin säveltäjille ja heidän kustantajilleen.”

Verotuksen epäkohtiin yhä suurempi huomio

Toimintasuunnitelmassa on nyt ensimmäistä kertaa omalla otsikollaan luku ”Tekijänoikeustulojen verotus ja sosiaaliturva”. Tämä aiheen tärkeys toiminnassamme tuntuukin vuosi vuodelta korostuvan. Olisiko monen mielestä tässä jopa tärkein lähivuosien työsarkamme:

”Suuri epäkohta tällä hetkellä on se, että elävien tekijöiden tekijänoikeustuloja verotetaan ansiotulona mutta ne eivät kuitenkaan kerrytä sosiaaliturvaa kuten työsuhteessa maksettavat palkkatulot. Moniin sosiaaliturvan etuihin tekijänoikeustulot vaikuttavat vähentävästi. Tekijänoikeustulojen suuret vuosittaiset vaihtelut saavat lisäksi aikaan sen, että keskimääräinen verotus on selvästi ankarampaa kuin palkansaajilla yleensä. Erilaisista verotukseen liittyvistä käytännöistä johtuen tekijänoikeustulojen verotus on Suomessa selvästi ankarampaa kuin muissa pohjoismaissa. Näiden epäkohtien korjaamiseksi tulisi verotusta muuttaa siten, että tekijänoikeustuloja aina verotettaisiin pääomatulona tai vaihtoehtoisesti tulisi kehittää uusia käytäntöjä, jotta tekijöillä olisi verotuksessa ja sosiaaliturvassa tasavertainen asema muihin kansalaisiin verrattuna.”

”Perinteinen jako kevyen ja vakavan musiikin välillä on jo vanhentunut”

Toimintasuunnitelmassa käsitellään myös Suomalaisen Musiikin Tiedotuskeskusta. Vielä viime vuoden toimintasuunnitelmassa sanottiin, että ”kevyen musiikin on saatava vähitellen tiedotuskeskuksen toiminnassa vastaava asema , mikä vakavalla musiikilla on.” Nyt tämä kohta on poistettu.

Sen sijaan kevyestä ja vakavasta musiikista puhutaan kohdassa ”Valtio, kunnat ja Yleisradio”:

”ELVIS pyrkii vaikuttamaan valtion ja kuntien harjoittamaan kulttuuripolitiikkaan sekä Yleisradion toimintaan siten, että ne tehtäviensä mukaisesti toimisivat monipuolisen kotimaisen musiikkikulttuurin edistämiseksi. Perinteinen jako kevyen ja vakavan musiikin välillä on jo vanhentunut ja kevyen musiikin arvostus on yhteiskunnassa jatkuvasti noussut, minkä kehityssuunnan voidaan olettaa luonnostaankin jatkuvan. Tästä syystä ELVIS keskittyy yhteiskuntaan vaikuttamisessa entistä enemmän myös muihin haasteisiin kuin kevyen musiikin aseman parantamiseen suhteessa vakavaan musiikkiin.”

Olisikohan tällainen muotoilu ollut Elvis ry:n toimintasuunnitelmassa mahdollinen vielä kymmenen vuotta sitten? Mutta maailma muuttuu ja sen mukana on tietysti muututtava myös musiikintekijöiden yhdistyksen. Alkaisiko vähitellen olla myös sääntöjen uudistamisen aika?

Toimintasuunnitelma 2002 löytyy kokonaisuudessaan tästä.

Martti Heikkilä

Vuosikokous teki valintansa

Julkaistu
Tommi Läntinen ja Arto Tamminen uusina johtokuntaan,

Jani Uhlenius ELVIS ry:n puheenjohtajaksi

ELVIS ry:n vuosikokouksessa 25. helmikuuta tehtiin historiaa. Koskaan aikaisemmin ei puheenjohtajasta ole äänestetty, mutta nyt niin tehtiin.

Äänestys oli tiedossa jo etukäteen, sillä vaalivaliokunta oli asettanut Jani Uhleniuksen vastaehdokkaaksi Juhani Leinoselle. Tämä oli ilmoitettu jäsenille jo kokouskutsun mukana.

Johtokunnan viime syksynä asettamaan vaalivaliokuntaan kuuluivat Markku Johansson, Kikka Laitinen, Mikko Perkoila ja Jorma Toiviainen. Vaalivaliokunta siis päätyi siihen, että demokratian pelisääntöjen mukaisesti myös puheenjohtajan kohdalla oli äänestys paikallaan.

Sen suurempaa dramatiikkaa äänestykseen ei sisältynyt. Kun äänestysliput oli pöytiin jaettu, kuului sieltä täältä muminaa, että vaikea tässä on valita kahden hyvän ehdokkaan välillä.

Äänet jakautuivat: Jani Uhlenius 44, Juhani Leinonen 24, tyhjiä 2.

Elvis oli näin saanut viidennen puheenjohtajansa. Ensimmäinen oli Harry Bergström 1954-66, toinen Arthur Fuhrmann 1966-86, kolmas Otto Donner 1986-1994 ja neljäs Juhani Leinonen 1994-2002.

Sanoittaja ilman äänestystä

Muiden johtokunnan jäsenten osalta vaalivaliokunnan ehdotus oli myös lähetetty etukäteen ja äänestys oli odotettavissa.

Vaalivaliokunnan esityksestä poiketen vuosikokous päätti Arthur Fuhrmannin esityksestä valita Jori Nummelinin ilman vastaehdokasta jatkamaan sanoittajana johtokunnassa. Tällainen vaalijärjestys hyväksyttiin siis yksimielisesti.

Muiden johtokunnan jäsenten paikoista kisasi lopulta kahdeksan ehdokasta. Vaalivaliokunnan asettamien ehdokkaiden lisäksi mukaan tuli Petri Kaivanto (Harri Saksalan esittämänä) ja puheenjohtajaäänestyksen hävinnyt Juhani Leinonen (Pia Perkiön esittämänä). Paikkoja oli neljä sen jälkeen, kun Jani Uhleniukselta oli vapautunut vuoden pesti hänen tultuaan valituksi puheenjohtajan paikalle. Ennen äänestystä päätettiin, että neljänneksi eniten ääniä saava tulee tälle vuoden paikalle.

Äänestyksen tulos oli seuraava:

Kirsi Snellman 55, Tommi Läntinen 41, Arto Tamminen 41, Janne Louhivuori 35, Tommi Lindell 31, Juhani Leinonen 20, Matti Kontio 15 ja Petri Kaivanto 12.

Kolme ensimmäistä valittiin siis johtokuntaan kahdeksi vuodeksi ja Janne Louhivuori yhdeksi vuodeksi. Tommi Läntinen ja Arto Tamminen ovat johtokunnassa uusia. Juhani Leinosen lisäksi Matti Kontio jäi pois johtokunnasta. Jälkimmäinen muutti viime kesänä perheineen vuodeksi Saksaan, mikä varmaankin heijastui myös vaalitulokseen. Todettakoon muuten, että Arto Tamminen oli ehdolla jo muutama vuosi sitten, mutta sai silloin ainoastaan viisi ääntä.

Johtokunnan kokoonpano on nyt kokonaisuudessaan seuraava (suluissa ikä):

Puheenjohtaja Jani Uhlenius (56), varapuheenjohtaja Eero Lupari (52), Timo Forsström (40), Jari Knuutinen (44), Janne Louhivuori (47), Tommi Läntinen (42), Jori Nummelin (49), Kirsi Snellman (37) ja Arto Tamminen (39).

Sinikka Svärd Malmstén-hallitukseen

Myös Malmstén-säätiön hallituksesta äänestettiin. Säätiön sääntöjen mukaan sen hallituksen valitsee Elvis ry:n vuosikokous, jolle esityksen tekee Elvis ry:n johtokunta. Tämän esitys oli sellainen, että kaikki erovuorossa olleet olisivat jatkaneet. Vuosikokous päätyi kuitenkin lopulta äänestykseen, jossa äänet jakautuivat seuraavasti: Sinikka Svärd 51, Kirsi Snellman 48, Jorma Toiviainen 44 ja Otto Donner 25. Kokousväellä oli tiedossa, että Otto mielellään jo luovuttaisi paikkansa nuoremmalle, ja näin kävikin kun Sinikka valittiin hänen tilalleen.

Näiden äänestysten lisäksi kokouksessa käytiin vuoden 2002 talousarvion yhteydessä keskustelua mm. siitä, maksetaanko puheenjohtajan lisäksi myös varapuheenjohtajalle kuukausipalkkaa. Vaalivaliokunta oli esittänyt, että varapuheenjohtajan kohdalla siirryttäisiin tehtäväkohtaiseen korvaukseen ajankäytön mukaan. Johtokunta esitti entistä käytäntöä. Keskustelun jälkeen johtokunnan esitys hyväksyttiin sillä evästyksellä, että asia tuodaan uudelleen valmisteltuna vuoden 2003 vuosikokoukseen.

Vuosikokous päätti johtokunnan esityksen mukaisesti korottaa jäsenmaksua 70 euroon (416,20 mk). Aiempi jäsenmaksu on 1990-luvun alusta lähtien ollut 400 markkaa, joten yli kymmenen vuoden jaksolla ei voida puhua edes inflaatiotarkistuksesta.

Toimintakertomus ja tilinpäätös siunattiin ilman pidempiä keskusteluja. Vuoden 2002 toimintasuunnitelman tehtiin pari tarkennusta ja keskustelun aikana johtokunta sai runsaasti evästyksiä ja toivomuksia jäsenten tärkeinä pitämistä asioista. Toimintakertomus lähetetään jäsenille postitse ja toimintasuunnitelma löytyy lopullisessa muodossaan tästä

Vuosikokouksen virallinen osuus kesti äänestyksineen ja äänten laskemisineen kolme tuntia. Eräät jäsenet eivät valitettavasti aina uskoneet puheenjohtajaa ja pysyneet ytimekkäästi esityslistan mukaisessa asiassa.

Vuosikokouksen puheenjohtajana ensimmäistä kertaa toiminut Heikki Elo selvisi urakasta erinomaisesti ja sai lopuksi raikuvat taputukset. Hänen lisäkseen kiitokset kuuluvat myös ääntenlaskijoille Taimi Kyyrölle ja Marja Mattlarille, jotka saivat hikoilla lippujen kanssa, kun muut olivat kahvitauolla.

Lämpimät kiitokset kahdeksan vuoden urakasta annettiin kokouksen lopuksi myös Juhani Leinoselle niin jäsenistön kuin toimiston puolesta. Tähän kiitokseen varmaan koko jäsenistö yhtyy. Samalla olemme iloisia siitä, että Jussin lupauksen mukaisesti hänen kokemuksensa ja asiantuntemuksensa on edelleen käytettävissämme.

Teksti & kuvat: Martti Heikkilä

Jälkimietteitä ja niistä eteenpäin

Julkaistu

Menneiden muistelija varokoon silmiään, sillä kansanviisauden mukaan niihin sohaistaan tikulla. Teatteri Avoimissa Ovissa tapahtui kuitenkin helmikuun viimeisenä maanantai-iltana Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry:n historiassa sen verran uusi asia, että on pakko ainakin vähän vanhoja muistella: Sopuisa järjestö nimittäin valitsi ensimmäisen kerran historiansa aikana puheenjohtajansa äänestämällä. Kun nyt satun olemaan toinen ehdokkaista ja se valituksi tullut, kääntyvät ajatukseni väkisin tähän asiaan.

En tiedä minkälaisia intohimoja vaalia edeltäneeseen aikaan mahdollisesti sisältyi. Minulle jäi asiasta kuitenkin seuraava kuva: Vaikka peli ei ollutkaan raakaa, se oli silti reilua. Ymmärtääkseni olemme Leinosen Jussin kanssa tapahtuneesta samaa mieltä. Paiskasimme Avoimissa Ovissa reilusti kättä ja totesimme että tästä eteenpäin. Toivoakseni muutkin elvisläiset voivat ajatella ratkaisusta samalla tavoin.

Haluan kiittää Juhani Leinosta jäsenkuntamme eteen tehdystä työstä ja uskon että yhteisiä puuhia vielä löytyy. Ja  edelleen ELVIS ry:n parhaaksi.

Tätä kirjoitusta aloittaessani Helsingin kaupunginvaltuusto istui ja mietti Töölönlahden kaavaa, jonka keskeinen toteutuksen osa on uusi musiikkitalo. Kirjoitukseni tässä vaiheessa on kuitenkin jo selvinnyt, että kaavaesitys meni läpi. Optimistit jo näkevät silmissään musiikkitalon peruskiven muurauksen, mutta löytyy myös väkeä, jotka toppuuttelevat innokkaita: Ei tämän tarvitse merkitä vielä yhtään mitään.

No kunnallisissa kiemuroissa kaikki on mahdollista. Kaavan läpi meneminen kuitenkin takaa sen, että keskustelu ja kiivaan puoleinen taistelukin jatkuu. Minullehan ei järvenpääläisenä kuulu Helsingin asiat pätkän vertaa. Mielipiteeni kertoessani sekaannun pääkaupungin asukkaiden ja päättäjien hiekkalaatikkoleikkiin. Mutta silläkin uhalla. Kun kyseessä on sentään maamme pääkaupunki ja musiikkitalon mahdollisessa toteutuksessa tulee olemaan mukana myös valtio, paljastan etten kuulu talon vastustajiin. Mutta tästäkin asiasta tullaan vielä puhumaan paljon. Kuten monesta muustakin.

Toivon kaikille Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry:n jäsenille hyvää kevättä. Ja kiitokset luottamuksesta.

teksti: Jani Uhlenius

Georg Malmstèn ­ stadin kundi 100 vuotta

Julkaistu

Kesäkuun 27. päivänä tänä vuonna 2002 tulee kuluneeksi 100 vuotta monipuolisen muusikon Molli – Joriksi ja Sörkan Sibeliukseksikin nimitetyn Georg Malmstènin (k. 25.5.1981) syntymästä. Parhaiten Georg Malmstèn tunnetaan iskelmälaulajana, mutta hän oli myös kornetisti ja apulaiskapellimestari Laivaston soittokunnassa, oopperalaulaja, elokuvanäyttelijä, Helsingin Poliisisoittokunnan pitkäaikainen kapellimestari ja ennen kaikkea säveltäjä, sekä myös sanoittaja

Oman kertomansa mukaan Jori sai ensimmäiset vaikutteet musiikkiin ja nimenomaisesti puhallinmusiikkiin lapsuuskotinsa naapurissa harjoitelleelta ja esiintyneeltä Pelastusarmeijan soittokunnalta. Hän pääsi sittemmin Aleksei Apostolin johtaman Helsingin Torvisoittokunnan soitto-oppilaaksi es-kornetistina ja osallistui siinä myös soittajana 16.5.1918 Helsingissä pidettyyn voitonparaatiin. Helsingin Torvisoittokuntahan jatkoi Suomen Sotaväen lakkauttamisen johdosta toimintansa päättäneen Suomen Valkoisen Kaartin Soittokunnan perinteitä ja tuo soittokunta jatkoi itsenäisessä Suomessa jälleen toimintaansa sotilassoittokuntana ollen nykyisin Kaartin Soittokunta.

Itsenäisen Suomen Puolustusvoimien kokoonpanon vakiintuessa Georg Malmstèn pestautui soittajaksi tuolloin Helsingin Katajanokalla majailleeseen Laivaston Soittokuntaan. Laivastossa hän teki kymmenisen vuotta kestäneen uran soittajana ja apulaiskapellimestarina, yleten ensin Suomen nuorimmaksi soittokunnan pursimieheksi 19-vuotiaana ja eroten palveluksesta vuonna 1928 sotilasmestarina. Soittokunnan Bb-kornetistina palveli jonkin aikaa myös hänen nuorempi veljensä Eugen, joka sittemmin loi uran jazzmuusikkona ja laulajana. Soittokuntauransa aikana Georg Malmstèn opiskeli monipuolisesti musiikkia saaden myös Helsingin Konservatorion (nykyisin Sibelius – Akatemia) lausunnon sotilaskapellimestarin pätevyydestä.

Taidelaulajana Georg Malmstènin opinnot ja ura huipentuivat vuonna 1930 pääosaan Georg Friedrich Händelin oopperassa Julius Caesar, Jussin osaan Aino Actèn järjestämien Savonlinnan Oopperajuhlien Leevi Madetojan säveltämässä oopperassa Pohjalaisia, sekä ensikonserttiin joulukuussa Helsingissä.

Jo vuonna 1929 aloitettu schlager ­ levylaulajan ura vei kuitenkin nuoren muusikon mukanaan sekä kiinnostavuudellaan, että myös paremmalla palkkauksellaan. Jori huomasi suomalaisten tarpeen omaan viihde- ja tanssimusiikkiin, ryhtyen säveltämään ja myös levyttämään omia sävelmiään. Ensimmäinen menestyslevytys oli Särkynyt onni, jota myytiin tuolloin hämmästyttävät 17000 levyä. Malmstèn sai sanoittajakumppanikseen juuri perustetun Yleisradion kamreerin, laulua harrastaneen Roine Richard Ryynäsen. Ryynänen osin käänsi suomeksi Jorin äidinkielellään ruotsilla sanoittamia tekstejä ja osin teki omia sanoituksia melodioihin. Myöhemmin Jori sanoitti myös suoraan suomeksi. Tämä parivaljakko keksi myös schlagerin sijaan suomenkielisen käsitteen; ensiksi iskusävelmän, joka sittemmin muuntui iskelmäksi.

Koko 1930-luvun oli Jori Malmstèn Suomen ehdoton iskelmäkuningas niin äänilevylaulajana, kuin estradiesiintyjänäkin. Kesät 1935 ja 1936 Jori kiersi Suomea suosikkiorkesterin Dallapèn kapellimestarina ja solistina. Kiertueiden jälkeen Malmstèn keskittyi Helsingin Kansannäyttämölle Serp´in tekstiin tilattujen viihteellisten ilottelujen Lennokin ja Vetoketjun säveltämiseen. Tuolla vuosikymmenellä syntyivät myös, omalle Ole – pojalle tehtyinä, ensimmäiset hänen lastenlauluistaan, Mikkihiiri merihädässä ja Sairas karhunpoika. Nykyiset suuret ikäluokat muistavat Georg Malmstènin usein juuri hänen lastenlauluistaan, joissa oli huikeaa jännitystä, opettavainen tarina ja aina onnellinen loppu.

Sotavuosina Georg Malmstén puki jälleen yllensä Merivoimien virkapuvun, nyt musiikkiluutnanttina, esiintyen viihdytystehtävissä milloin Laivaston viihdeorkesterin kapellimestarina ja solistina, milloin hanuristin säestämänä Karjalassa, sekä välillä levytysstudiossa ja suurissa asemiesilloissa Messuhallissa ja Helsingin Työväentalolla.

Sodan jälkeen Jori joutui monen muun rintamaviihdyttäjän tapaan syrjään viihteen etulinjasta, saaden sopivasti kiinnityksen vuonna 1948 pari vuotta aiemmin perustetun Helsingin Poliisisoittokunnan kapellimestariksi. Poliisisoittokunnan aurinkoisesti hymyilevänä kapellimestarina Georg Malmstén muistetaan, varsinkin Helsingissä, marssimassa Aleksanterinkadulla joulukadun avajaisissa ja johtamassa soittokuntaa Poliisilaitoksen järjestämissä suhdetoimintatilaisuuksissa.

Televisio toi 1960-luvulla jälleen Jori Malmsténin, nyt tyttärensä Ragnin kanssa, koko kansan tietoisuuteen ja suosikiksi heidän isännöimissään ja emännöimissään viihdeohjelmissa. Viimeinen Georg Malmsténin suuri julkinen esiintyminen oli hänen 70 v-päivänsä kunniaksi järjestetyssä televisioidussa konsertissa Finlandia-talossa vuonna 1972. Konsertissa esiintyivät solisteina myös hänen nuorempi veljensä Eugen ja tyttärensä Ragni, jotka olivat luoneet oman uransa esiintyvinä taiteilijoina ja kansan suosikkeina.

Georg Malmstén on jättänyt merkittävän ja pysyvän jäljen viihteemme historiaan. Häntä voidaan hyvällä syyllä pitää kevyen musiikin luovan säveltaiteen suomalaisen perinteen perustajana ja edelleenkin hän on eniten levylle taltioinut laulaja yhteensä 861 sävelmällä. Hyväksyttäköön nimike ”Molli-Jori”, vaikkakin se on epäoikeudenmukainen aina hymyilevälle miehelle, jonka sävellyksistä suuri osa on kirjoitettu duurisävellajeihin ja jonka sävelmät mollissakin soivat useimmiten duurin iloisuudella. Jori havaitsi jo nuorena Laivaston soittokunnan soittajana Suomen kansan kaipuun omien tunteidensa tulkitsemiseen musiikin keinoin ja hän otti sen elämäntehtäväkseen. Meidän tehtävämme on vaalia ja kehittää tuota Georg Malmsténin viitoittamaa perinnettä.

Teksti: Juhani Leinonen

Vuosikertakatsaus – SIVUJEN SANOMAA

Julkaistu

Viisitoista vuotta sitten annettiin ELVIS ry:n jäsentiedotteelle nimeksi SELVIS. Neljä A4-sivua piti sisällään puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan kirjoituksia yhdistyksestä ja sen toimialan aiheista. Tiedottamisen lisäksi mielipidekirjoittelu oli ”lehden” sisältöä aivan alusta asti.

Sivuille alkoi ilmestyä kokousraportteja, sekä taustaa niissä esitetyille (tai esitettäviksi aiotuille) esityksille. Erityisesti tietenkin Teoston vuosikokous on saanut aina paljon palstatilaa. Ja kun yhdistyksen jäsentiedotteesta on kyse, puitiin sen sivuilla luonnollisesti kaikkia yhdistyksen omiakin asioita, voimakkaitakaan sävyjä kaihtamatta. Valmisteilla olevat niteet ELVISin historiasta kertaavat kaikkea tätä seikkaperäisesti, joten en tässä mene yksityiskohtiin.

SELVISin sivumäärä alkoi kasvaa, valokuvia oli mukana säännöllisesti, ja kirjoittajiakin ilmaantui lisää. Silloin tällöin myös rivijäsenistön piiristä lohkesi kirjoituksia lehden sivuille. Kymmenen vuoden jälkeen toukokuussa 1997 sivumäärä oli jo kuusitoista, ja puheenjohtaja Leinosen (”pääkirjoitus”), toiminnanjohtaja Heikkilän (useita artikkeleita) ja asiamies Fuhrmannin (nekrologi) kirjoitusten lisäksi mukana sivuilla olivat Anne Koivunen (Teoston kokous) sekä Pekka Tegelman (raportit tekijäillasta Turusta ja musiikkijournalismipaneelista Helsingistä). Vakiopalstana oli jo musiikkikustantajien kontaktitiedot. Jäsenpostina julkaistiin liuskan mittainen Mikko Alatalon kysymys ”Keitä varten ESEK on olemassa?”.

TIEDOTTEESTA LEHDEKSI

ESEKin pääsihteeri Leena Hirvonen pääsi vastaamaan Alatalolle vuoden 1997 kolmannessa SELVIS-numerossa, joka olikin jo ihan oikea lehti, kansikuvassaan Petri Laaksonen pienenä poikana. Säveltäjät ja sanoittajat ELVIS ry:n jäsenlehden päätoimittajana oli Martti Heikkilä, ja toimitusneuvoston muodostivat Otto A., Jussi Asu, Vesa Huhtala, Pia Perkiö sekä Heikki Salo.

Sisältöä oli runsaasti: suomalaisen musiikin päivä, tradmelodioiden sovittaminen, ja sovittaminen muutenkin, kotimainen puhallinmusiikki, Teoston tilityksen ”musiikkipolitiikka”, Teoston jakosäännön muuttaminen, oikeudenkäynnit kustantajia vastaan, Arkiviisut-kuplettitapahtuma, sekä kansikuvapoika Laaksosen haastattelu. Lisäksi löytyivät Saksittua-palsta, Kontakti-palsta, Onnittelut-palsta, tapahtumakalenteri, posti ja nippu ilmoituksia, sekä Vitsi-palsta. Eli ihan oikea lehtihän se oli. Ulkoasusta vastasi Illuusio Suunnittelu Oy.

”Samassa yhteydessä tämä oikea lehti alkoi ilmestyä myös täällä ELVISin kotisivuilla!”, webmaster huomauttaa 😉

Puheenjohtaja Juhani Leinonen aloitti Jussin jupinat -kolumninsa seuraavassa numerossa, ja tenttaus myös oman jäsenistön suhteen alkoi. Syyspaneelin yhteydessä kysyttiin Marjatta Meritähdeltä, Jaana Rinteeltä, Chrisse Johanssonilta, Janne Louhivuorelta, Jussi Sydänmäeltä ja Jari Knuutiselta kustantajan, sovittajan, kääntäjän, säveltäjän ja sanoittajan osuuksista.

Kikka Laitinen ilmestyi lehden toimitusneuvostoon vuoden 1998 alusta, ja hänen kynänjälkensä alkoi myös näkyä mittavasti lehden sivuilla. Kikan tekemiä haastatteluja on SELVISissä julkaistu runsaasti, Heikki Silvennoisesta aloitettiin. SELVISin kaltaisen jäsenlehden yksi etu on siinä, että on oikeutus ja mahdollisuus esitellä henkilöitä valtavirran ulkopuolelta. Itselleni ensimmäinen tällainen tulee vuosikertoja selaillessa vastaan numerossa 2/98. Kyseessä on hengellisen musiikin puolella mittavasti tekstejä kirjoittanut Anna-Mari Kaskinen, haastattelun on tehnyt Pia Perkiö.

Henkilöhaastattelujen määrä lisääntyi lehdessä nopeasti, se lienee ollut yksi tärkeistä lehden tarkoituksistakin. Anna-Mari Kaskisen lisäksi vuoden 1998 toisessa numerossa haastateltiin Jan Noposta, Otto Donneria ja Juice Leskistä. Kikka Laitinen työsti kehittämäänsä kysymyskaavaa, Perkiö ja Tegelman kirjoittivat vapaamuotoisemman keskustelun pohjalta.

Hara Laukkanen ilmaantuu kolumnistiksi numerossa 3/98, otsikolla Haran horinat. Hän aloitti mielenkiintoisella ”Saiskos luvan?”-selvityksellä kokemuksistaan luvanhankitareissuilla orkesterinsa Turo´s Hevi Gee ohjelmiston kokoamisessa. Samassa numerossa Martti Heikkilä esittelee ELVISin upouudet kotisivut, ja surffailee samantien muillakin suositeltavilla sivuilla.

LUONTEVAA KEHITYSTÄ

Toimitusneuvosto täydentyi vuoden 1999 keväällä Kirsi Snellmanilla ja Jussi Sydänmäellä, Pia Perkiön astuessa sivuun (Pia valittiin silloin yhdistyksen johtokuntaan, periaateena on ollut, ettei toimituskunnassa ole johtokunnan jäseniä). Ensinmainittu debytoi myös kirjoittajana numerossa 2/99. Haastattelun kohteena on elektronisen musiikin parista Ines Reingold. Samassa numerossa on Kikka Laitisen mielenkiintoinen Ilkka Talasranta -haastattelu (Lemmenlähde-musikaalin säveltäjä), ja myös Kikan tekemät Toni Lähteenmäki- ja Jukka Virtanen – haastattelut, jotka on jo taitettu melko isosti. Lehden jutut saattavat olla jo varsin pitkiäkin, kuten edelleen samassa numerossa julkaistu Kari Tuomisaaren ansiokas katsaus sanoitustariffin historiaan.

Alaan liittyvää infoa sekä uutisointia on lisätty, eikä jäsententtaus ole laantunut hetkeksikään. Numerossa 3/99 Teoston kulttuuripoliittisista kompensaatioista kysellään peräti yhdeksän kysymyksen voimin Tuomo Hämäläiseltä, Aarno Alikoskelta, Samuli Laiholta, Kikke Heikkiseltä, Pentti Lasaselta ja Matti Kontiolta. Jorma Toiviainen aloittaa kolumnin Terveisiä Teoston johtokunnasta!. Kirsi Snellmanin tekemän Johnny Lee Michaels -haastattelun yhteydessä julkaistaan luettelo hänen tuotannostaan – erinomainen idea, jota aletaan noudattaa lehdessä jatkossakin.

Vakion ”oman” porukan lisäksi sivuilla vilahtelevat kirjoittajina Jussi Collin ja Merja Salonen. Myös toimitusneuvoston jäsen Sydänmäki debytoi lehden kirjoittajana. Haastattelut saattavat olla jo yli kaksi aukeamaa, ja myös asia-artikkelitkin. Esimerkiksi Tuomo Hämäläisen esitysraportointia tutkiva journalismi taittuu kolmelle sivulle numerossa 1/00. Samoihin aikoihin Kirsi Snellman vetäytyy toimitusneuvostosta (tultuaan valituksi johtokuntaan), mutta jatkaa kirjoittamista toki.

Vuoden 2000 kolmannesta numerosta ilmaantuu taittajaksi Riemukaari Oy, ja nimi ”Koivu” on myös esillä ensimmäistä kertaa. Tosin Matti Koivu oli jo pitkään ollut taittajana, aiemman yhtiönimen suojissa.

Pale Saarinen ja Juha Kaarsalo ilmaantuvat kirjoittajien joukkoon. Palen Erik Lindström -haastattelu mahtuu neljälle sivulle, mutta Kirsi Snellmanin tekemä Pekka Ruuska -haastattelu vie yhden enemmän. Kontaktipalsta on jo kaksi sivua, Arthurland-kolumni edelleen aukeama, Heikkilän Nuotin vierestä -kolumnin koko hieman vaihtelee. Jussin jupinat jatkuvat edelleen, ja Tegelman sekä Sydänmäki pakinoitsevat silloin tällöin. Juha Kaarsalon Turkka Mali -haastattelu vie seitsemän sivua numerossa 4/00, lehti sinällään on jo 40-sivuinen lukupaketti.

MENO JATKUU

Vuoden 2001 ensimmäisessä numerossa täräyttää Otto A. neljän sivun verran Tommi Lindell -haastattelulla, ja Pale Saarinen julkaisee edellisen vuoden lopulla edesmenneen Seppo Rannikon koostehaastattelun. Vuoden toisessa numerossa Arthurlandiassa on asiaa neljän sivun verran, ja Otto Donner vierailee Teoston johtokuntapalstalla. Allekirjoittanut debytoi SELVIS-kirjoittajana Hector-haastattelun muodossa.

Pia Perkiö palaa toimitusneuvostoon loppuvuodesta, ja viisisivuinen Marjatta Pokela -haastattelu ilmestyy vuoden viimeisessä numerossa. Ainakin Rumbasta tuttu Tero Valkonen debytoi SELVISin sivulla M. A. Numminen -haastattelullaan (kansikuvajuttu), ja Pekka Tegelman filosofoi Pekka Hedkrokin kanssa seitsemän sivun verran.

Yhdistyksen satsaus on viiden vuoden kuluessa tuottanut mainion musiikkilehden. SELVIS on aina täynnä asiaa, niin infona kuin mielipiteinäkin. Jäsenistö on varmasti voinut tutustua kollegoihinsa lehden sivuilla aiempaa paremmin, eiväthän kaikki pääse kokouksiin ja illanviettoihin tai seminaareihin.

Lehti on monelle konkreettisin side järjestöönsä, ja se on myös ehdottomasti aina käyntikortti ulospäinkin. Erilaisella yhteisö/laitosjakelulla on lehden kautta saatu varmasti kentälle tietoa ja viihdykettäkin, onhan musiikki mukava asia.

Teksti: Pekka Nissilä

Lämpöinen lauluntekijä

Julkaistu

Laulaminen yhdisti

Muistan itse hyvinkin Katriinan levyt 1990-luvun alkupuolelta (Uni 1990, Hiljainen talo 1991, Matka-arkku 1993, Murtuisko siivet 1995 ja Marseillen Saippuaa 1997). Tuolloin kriitikot vertasivat Katriinaa lauluntekijänä Hectoriin. Jotakin herkän folkmaista Katriinan tuotannosta voi löytääkin ­ ihmisistä ja ympäröivästä maailmasta kertovat laulut tulevat lähelle, lempeästi ja lämpöisesti, kuitenkin ripsakasti angloamerikkalaista singer/songwriter-perinnettä kunnioittaen.

Itseäni viehättää erityisesti Katriinan tapa laulaa; eipä tarvitse levylautaselta kuunnella pihinää, honotusta tahi taiteellista kiekunaa, Katriinan ääni kun rosoisen lempeästi hivelee sydäntä ja korvaa.

Kuinka musiikki tuli elämääsi? Kiinnostuit pop-musasta ilmeisesti jo varhain? Mitkä bändit/artistit kolisivat?

Mun popmusiikki-innostukseni syttyi jo ihan skidinä: mulla oli 10 vuotta vanhempi veli, joka kuunteli kotona innokkaasti Beatlesia. Lopullisen beatles-pistoksen sain, kun vuonna 1974 kotiin ostettiin Hey Jude/Revolution ­single divarista; olen siitä lähtien ollut aivan myyty Beatles-musiikille, ja pitänyt heidän musiikkiaan ja biisejään ylittämättöminä pop-musiikin saralla.

Millaisia olivat ensimmäiset bändikuviot?

Mä liityin vuonna 1976 nuorisoteatteriin (mun vanhemmathan on myös näyttelijöitä …että kai tässä sen tyyppisiä geenejä kannetaan). Ko. teatterin pojat olivat panneet bändin pystyyn ja etsivät siihen laulusolistia … He pyysivät mua mukaan ­ ja minä tietenkin lähdin. Olin aivan otettu tilaisuudesta! Me vedettiin sen ajan miehistä rokkia: Led Zeppelinin, Sladen ja Creedencen biisejä ja harjoiteltiin meidän autotallissa. Jouduttiin sittemmin vaihtamaan treenipaikkaa, kun oikea rumpali saatiin bändiin … Myöhemmin innostuin mm. Joni Mitchellin musiikista, ja olenhan minä elättänyt itseäni ihan katusoittajanakin yhden kesän, esittäen Helsingin Perunatorilla mm. jazzia ja Mitchelliä.

Luin, että olet opiskellut pianonsoittoa ja ollut musiikkiopistossa … perinteinen tyttöjen pianonpimputus alkoi kuitenkin siis jossain vaiheessa ärsyttää?

Niin…tai oikeastaan klassisen musiikin opiskelu ei vastannut ollenkaan sitä, mitä mä musiikilta hain: luovuutta, iloa, mahdollisuuksia. Mulla oli kuitenkin kova halu oppia musiikin perusteet ja soittamaan pianoa kunnolla, joten opiskelin sinnikkäästi. Ennen pitkää pianoläksyt alkoivat tuntua jokseenkin ahdistavilta; halusin jo tuolloin luoda jotakin omaa. Mulla kävi onneksi kuitenkin hyvä onni laulunopettajan suhteen: muistan kuinka opettajani Aila Itäkylä kehuskeli joskus, kuinka mulla oli tunnilla ääni hyvin auki, ja kerrottuani hänelle olleeni edellisenä iltana rokkikeikalla, hän totesi siihen aivan ihastuksissaan: ”…Ai kun hyvä !”.

Mitä tuumit tuolloin 90-luvun taitteessa, kun julkaisit ensimmäisiä omia laulujasi? Oliko kynnys korkealla lähteä tekemään omia biisejä? Tyrkyttivätkö tuottajat ensin omia biisejään naisartistille esitettäväksi perinteiseen tapaan?

Tästä Beatles-syndroomasta johtuen mulla oli alussa todella korkea kynnys tehdä omia biisejä ­ kaikki hyvät biisithän oli jo tehty! Mua ei kuitenkaan koskaan ole millään lailla ohjattu muitten tekemien laulujen pariin, vaan omat biisit on otettu hyvin vastaan levy-yhtiöiden puolelta. Ekan singleni tein Megamanialle, kunnes sitten Janne Louhivuoren avustuksella siirryin levyttämään Fazerille. Jannehan on ollut alusta lähtien mulle erittäin tärkeä lenkki: hän on myös tuottanut kolme ekaa levyäni. Ja tällä uusimmallakin hän on mukana ­ soittamassa hienosti kitaraa…

Uusi levysi on juurevaa, lämminhenkistä, hyvin tehtyä musiikkia. Kuinka pitkään näitä lauluja synnytit?

Tämän levyn biisit ovat syntyneet noin neljän vuoden aikana, edellinen levynihän (Marseillen saippuaa) ilmestyi vuonna 1997.

Uudella levylläsi ”Valo lentää” soittavat/laulavat alan huippumuusikot Janne Louhivuoresta Kepa Kettusen kautta Maarit Hurmerintaan. Olet kuitenkin (sävellysten ja sanoitusten lisäksi) ollut mukana sekä sovittamassa että tuottamassa levyä ­ kuinka yhteistyö muusikoiden ja maanmainion äänittäjä/miksaaja Dan Tigerstedtin kanssa sujui?

Olen aina digannut sellaista rapakontakaista meininkiä, että muusikot tekevät yllätysvierailuja toistensa levyille: esimerkiksi Jackson Brownen levyllä saattaa kuulla Bonnie Raittin laulavan jne. Useiden uuden levyni muusikoiden kanssa mulla on pitkä historia: Ilkan (Ilkka Tenhunen) kanssahan mä olen tehnyt musiikkia ja soittanut jo 20 vuotta, Maaritin ja Samin kanssa ollaan vanhat tutut, Janne Louhivuoren ja siippansa Piian olen myös tuntenut kauan. Heillehän tuli tehtyä häälaulukin, kappale ”Silta”, joka päätyi sittemmin levyllekin … (ja josta tuli ykköshitti, toim.huom). Näiden ammattimuusikoiden kanssa on tietenkin helppoa ja mukavaa tehdä yhteistyötä: usein sovitukset syntyvät treenikämpällä. Ilkan kanssa olemme tietenkin keskustelleet yleiset suuntaviivat jo etukäteen hyvin selviksi, mutta annamme tilaa hyville soittajille: hehän osaavat hommansa, joten heidän taitojaan haluamme ilolla hyödyntää. Mitä tulee Danuun, ei nyt tule mieleen yhtäkään negatiivista adjektiivia ­ hänhän on aivan mahtava: studiotyöskentely muusikoiden kanssa ei ole pelkästään nappuloiden vääntelyä, vaan sisältää monia henkisiä ja psykologisia vivahteita, jotka Danu on pitkän uransa aikana syvästi oivaltanut.

Itse pidän erityisesti lauluista Vuokralainen ja Jos tuntisin sinut. Pakko kysyä (ei ole pakko vastata) kuka on tämä Tiia, jolle olet tuon Vuokralaisen omistanut? Liittyykö tähän jokin tarina? Ja lisäksi, mistä sait idean laulaa yhdessä Maaritin kanssa ­ ”Jos tuntisin sinut” kuulostaa todella upeelta …

”Vuokralainen” on biisi, jonka tein Hotelli Sointuun. Sain aiheeksi ”Vuokralainen” sekä lauseeksi ”Sanat ovat aseita”, joka piti mahduttaa laulutekstiin. Tuo lause vei ajatukset Helsingin huonosta asuntotilanteesta ihmissuhdepuolelle. Siinä tilanteessa mieleeni assosioitui siskoni Tiian senhetkinen vaikea elämäntilanne: takana oli pitkä ihmissuhde, jonka jälkeen ihminen tuntee olleensa vain vuokralaisena toisen sydämessä. Tästä tarinasta sitten syntyi tuo laulu.

Maarit taas on vanha tuttuni; ja halusin tähän ”Jos tuntisin sinut” ­biisiin Maaritin tunnistettavan soundin. Hänen äänensähän on kuin jokin soitin, isntrumentti… Hänhän ei paljon suostu tekemään tällaista yhteistyötä, joten olin iloinen, kun hän lähti tähän mukaan.

Mikä on omasta mielestäsi paras biisisi?

Jaa ­ se kyllä vaihtelee … joskus tuntuu yksi paremmalta, toisinaan taas joku muu … Mainitaan nyt vaikka Vieläkö valvot, Siljan talossa, Äiti meni rikki, Kääpiö ja parrakas nainen, Valkoinen valssi ja Tuhkimo, jos nyt joitakin pitäis mainita. Tämän uuden levyn tiimoilta keikkailevan bändini soundi on toisaalta myös niin messevä (tarvittaessa), että heidän kanssaan on mukava soittaa keikalla vähän tuhdimpaakin tavaraa… (Katriinan bändissä soittavat Ilkka Tenhunen, Kepa Kettunen ja Tuure Koski Katriina lisäksi).

Kuinka laulusi syntyvät? Intuitiota vai työtä?

Sekä että. Lähtökohdaksi tarvitsen inspiraation, laulun loppuunsaattamiseen tarvitsen työtä. Jotakin biisiä saatan hieroa kuukausitolkulla, ja jokin biisi on ikään kuin heti valmis, tai ainakin tuntuu valmiilta, ja saatan jättää sen sellaisekseen virheineen päivineen.

Olet saanut v. 1994 Vuoden laulelmantekijä ­palkinnon. Onko kohdallesi osunut muita julkisia tunnustuksia? (oliko tämä se Tapsan Tahdit v. 1994 ? ­ televisioitu keikka ­ kuulosti muuten todella hyvältä …)

Joo. Sain tuon palkinnon Tapsan Tahdeissa, ja muistan itsekin, että se keikka oli hyvä… Palkintotilaisuushan oli kuitenkin aika pienimuotoinen ja vaatimaton tilaisuus. Toisaalta mä ajattelen niin, että parhaat tunnustukset olen saanut toisella tapaa. Muistan esimerkiksi, kun olimme ihan yleisönä Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla vuonna 1995 ja hipsimme jengin mukana iltanuotioden seassa … yhtäkkiä huomasin valtavan leirinuotion ja tajusin, että iso lauma ihmisiä soittaa siellä minun biisejäni … Olin aivan ihmeissäni: he muistivat kaikki laulujeni sanat (paremmin kuin minä itse!) ja olivat aivan innoissaan. Sellaisina hetkinä tuntuu, etteivät ne laulut ole menneet hukkaan … Voi, mä elin pitkään tuosta hetkestä!

Mitkä lauluistasi on yleisö parhaiten ottanut omikseen ­ onko sinulla sellaisia biisejä, joita ”kansa” ehdottomasti keikalla vaatii?

Kyllä kaiketi ”Silta” lienee sellainen biisi. Monet muistavat sen vieläkin, ja on ollut kiva huomata, että sitä soitetaan vieläkin radiossa …

Olet myös ollut perustamassa ryhmää Teatteriviritys vuonna 1999. Siinä ovat mukana lisäksesi näyttelijä Meri Nenonen, dramaturgi-ohjaaja Titta Halinen sekä muusikko Ilkka Tenhunen. Olette esittäneet mm. hyvät arvostelut saanutta ”Perhosten talo” ­näytelmää. Lisäksi, esitys Pornolauluja ja Naisvoimistelua kuulostaa mielenkiintoiselta … Mitä muuta ja milloin on Teatterivirityksen osalta odotettavissa?

Tämän Pornolauluja ja Naisvoimistelua ­esityksen voi seuraavan kerran käydä katsomassa ravintola Nyyrikissä ainakin 21. ja 23.3.2002. Tässähän on ideana seuraava: kaksi asialleen innostutta naista Titta ja Titta ovat lyöttäytyneet yhteen ja perustaneet valistusryhmän Titat. Naiset ovat vakuuttuneita siitä, että Suomen ahdaslantioinen ja ­mielinen kansa saadaan vapautumaan seksuaalikielteisestä maailmankuvastaan naisvoimistelun ja raikkaiden pornolaulujen avulla. Bändinä toimii entinen ”Alistajat”, nykyisin ”Valistajat” (= Tenhunen, Kettunen, Koski). Suosittelen lämpimästi!

Jos voisit kritisoida jotakin suomalaisessa musiikkielämässä, mihin suuntaan sanan miekka lennähtäisi?

No ehkä jokin pakonomainen genrettäminen joskus ihmetyttää: kun ihminen kertoo olevansa singer/songwriter, pitääkö siihen Suomessa välttämättä liittää joitakin rajaavia lisämääreitä mukaan, esimerkiksi laulelma-pop. Eihän Bryan Adamsinkaan hitaammat biisit ole ”laulelmaa”. Ehkä mä tämän jutun muuttaisin jos voisin …

Lähitulevaisuuden suunnitelmasi?

Teen ensi kesäksi Nurmijärven harrastajateatterille koostetta Aleksis Kiven näytelmistä, ikäänkuin näytelmää näytelmistä. Olen tehnyt A.Kiven runoihin sävellyksiä sekä esitykseen tanssimusiikkia. Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosaston opiskelijat sovittavat tekemäni musiikin Heikki Valpolan johdolla. Tämä projekti on nyt vienyt kovasti aikaani ja energiaani, mutta luulisin, että vuoden vaihteen jälkeen alkavat omatkin laulut jälleen pyöriä päässä. Mulla on muuten hyvä niksi, kuinka muistaa yhtäkkiä mieleen tulleet hyvät ideat: mä soitan omaan puhelinvastaajaani ja rallattelen sinne idean menemään…

Kertoo hyväntuulinen Katriina ja muiskaisee minulle luuriin extrana vielä pari säettä Pornolauluja ja Naisvoimistelua ­esityksen tiimoilta (huh huh!). Mutta kun tämä Selvis on perhelehti, niin ehkä aikuisten Selvis-lukijoiden on parempi käydä tsekkaamassa esitys paikan päällä – ettei nuoriso opi tuhmia sanoja ainakaan tämän lehden sivuilta. Muuten, haastattelun tekoaikaan Katriinan siippa Ilkka Tenhunen oli kadottanut pari varvastaan kitarapedaalilaatikon pudottua hänen jaloilleen; toivottavasti tämäkin häiriö poistuu eli varpaat löytyvät kevään tullen ja laulut sekä pornolaulut raikaavat voimallisesti niin perheen piirissä kuin sen ulkopuolellakin!

VUOKRALAINEN

Säv. & San. Katriina Honkanen

Kun astut sisään tähän huoneeseen

niin tiedän, että mitään elää ei voi uudelleen.

Kun rakkaus loppuu, kun kaikki ohi on,

silloin muistot on turhaa, silloin mentävä vain on.

Et sisälles päästää mua voinut silloinkaan,

kun mä annoin kaiken, paljastin kaiken.

Vaikka omistaa tahdoin yhden huoneen sun sydämen,

minä olla sain vain vuokralainen.

Lausees julmat ja kovat mieleen painuneet on.

Sanat aseita ovat. Minä eessäs oon aseeton.

Silti jostakin palaa kuvat mieleeni taas.

Kuvat hetkistä niistä, jotka saa sua kaipaamaan.

Et sisälles päästää mua voinut silloinkaan,

kun mä annoin kaiken, paljastin kaiken.

Vaikka omistaa tahdoin yhden huoneen sun sydämen,

minä olla sain vain vuokralainen.

En koeta väittää, että helppoa ois

hetkessä pestä näitä vuosia muistoista pois.

Mutta vielä mä nousen, kävelen elämään.

Ehkä myös pienen hetken sitä joskus jään miettimään, 

mikset sisälles päästää mua voinut silloinkaan,

kun mä annoin kaiken, paljastin kaiken.

Vaikka omistaa tahdoin yhden huoneen sun sydämen,

minä olla sain vain vuokralainen.

Vain vuokralainen …

Julkaistu tekijän luvalla