EN | SVE
Yhteystiedot Contact
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Valaiseva tuttavuus

Tekijä: Nina Lith

Valaiseva tuttavuus

Julkaistu
– Levy tehtiin ihan ammattimuusikkoporukalla ja sitä pusattiin pitkään ja hartaasti. Kahdesta kolmeen vuotta siihen meni kaikkiaan.

Ristimänimeltään Liisa on Anita Seppä. Hän on julkaissut sekä toimittajana että kirjoittajana teoksia estetiikan ja etiikan aloilta. Päivätyöpaikka on yliopistolla ja suunnitelmiin kuuluu isoja projekteja.

– Olen aika paljon opiskellut viime vuosina. Parhaillaan teen väitöskirjaa. Olen taiteen tutkija estetiikan laitoksella, esteetikko varsinaiselta päivätyöltäni. Taidefilosofiaa kelailen paljon päivisin. Musiikki on ollut enemmänkin harrastus.


– Sain tietysti ihan vapaat kädet tehdä levyä, mutta
pienemmissä levy-yhtiöissä on varjopuolena se
levittäminen ja mainostaminen, koska on niin
vähän paukkuja. Levyn teko oli kuitenkin
mukavaa Texicallin kanssa.

LEVY-YHTIÖ LÖYTYI KUIN LUONNOSTAAN

Miten debyyttilevyn teko lähti alkuun?

– Olin aikoinani Terra Verde -nimisessä folk-bändissä solistina. Tehtiin Martsalle (Martti Heikkinen) joskus CD-sinkku. Tunsin Martsan jo jostain 10 vuoden takaa. Parista varhaisesta biisistä – joista ei tosin tälle levylle tullut mitään olin tehnyt demon ja vuonna 2000 lähetin demon Martsalle samana päivänä kun läksin Pariisiin, minne mulla oli vuoden apuraha. Hän lähetti sitten sähköpostia perään ja sanoi, että katotaan mitä näistä tulee. Hän tarttui siihen matskuun heti. Kevään mittaan tehtiin lisää matskua hän sanoi, että tee levy. Pitkälti vuoden 2000 aikana tein ne biisit. Viime vuoden kesänä levytettiin ja vuodenvaihteessa se oli valmis.

Liisa löysi oman tallinsa luontevasti, ”päätä seinään” -poljentoa ei hän levyyhtiöitä etsiessään onneksi ole joutunut harrastamaan.

– En ole koskaan sillä lailla lähetellyt demoja. Texicallin kanssa natsasi aika hyvin ehkä osin just siksi, että olin Martsan kanssa työskennellyt aikaisemmin. Ehkä mulla oli myös sellainen idea tuon levyn kanssa, että halusin tehdä sen niin, ettei kukaan tule puuttumaan siihen musiikilliseen puoleen.

– Sain tietysti ihan vapaat kädet tehdä levyä, mutta pienemmissä levy-yhtiöissä on varjopuolena se levittäminen ja mainostaminen, koska on niin vähän paukkuja. Levyn teko oli kuitenkin mukavaa Texicallin kanssa.

FIILISPOHJALTA, MUTTA ANALYYSISTÄKIN ON HYÖTYÄ

Millainen tyyppi on Liisa Lux?

– Kysymys on varsin haasteellinen! Laulaja, lauluntekijä: teen suomenkielisiä biisejä, mutta tyylisuuntaa en osaa rajata. Olen aika hyvin ryvettynyt populaarimusiikin kentässä ­ kuten suurin osa meistä. Ehkä semmoinen pop-folk ­linja on mulle läheisin. Tyypillisestä rokistakin tykkään ja kaikkea kuuntelen klassisesta jazziin. Se mikä tällä levyllä kuuluu, lienee pop-folk -osastoa, ja ehkä bluesahtavia elementtejä on parissa biisissä.

– Olen aina harrastanut musiikkia, lähinnä laulanut pop- ja rock- sekä angloamerikkalaista folk-musaa. Tämä levy on kuitenkin ensimmäinen, jolla on mun omaa tuotantoa.

Liisa ei kirjoita nuotteja, vaan tekee lauluista demoja nauhalle.

– Teen biisit enimmäkseen kitaralla, mutta joitakin biisejä myös koskettimilla. Ne on mun soittimet, puoliakustinen kitara ja sähköpiano. Teen ”musta tuntuu hyvältä” ­pohjalta. Työstän biisejä; raakaversioita voi olla kymmenenkin.

– Hankin juuri kasettipohjaisen superneliraiturin, mutta tähän asti olen tehnyt vanhanaikaisella mankalla. Se puoli tulee kyllä kehittymään.

Takaminessa on normaaliviritys, mutta joskus Liisa laskee avoimeen E:hen.

– Myös avoimia sointuja käytän, duuri tai mollipohjaisia.

Levyn on tuottanut Eeva Koivusalo, joka on myös sovittanut biisit – osan yhdessä Liisan kanssa. Omia tekstejäkin Liisalta saattaa syntyä tulevaisuudessa.

– Tämä oli aika projektiluontoinen levy. Saa nähdä teenkö itse jatkossa tekstejä; nyt oli kuitenkin hienoa saada ammatti-ihminen tekemään niitä. Yliopistotyö ja taiteellinen luominen ovat helposti miellettävissä jopa vastakohdikseen. Toisaalta ne voivat myös täydentää toisiaan?

– Kun tekee työkseen esteettistä analyysiä, eli joutuu esim. tutkimaan teosten rakenteita, niin kyllä siitä on hyötyä. Se kehittää ajattelukykyä jossain mielessä. Onhan ne eri maailmoita; akateeminen maailma on hyvin järkikeskeinen maailma ja musiikki toimii aika pitkälle fiilisten pohjalta, millaiset tunnelmat jutuista välittyy. Ne rekisterit on aika erilaisia. Mutta jos on teorian kautta jotenkin asioista tietoinen, niin ei se biisin tekoakaan ainakaan pahenna. Joskaan se ei siihen riitäkään.

KEIKKOJA TIEDOSSA SYKSYLLÄ

Liisaa ei esiintymiskuume vaivaa, eikä toisaalta keikalle ole turha kiire.

– Levynjulkkarikeikka heitettiin ja Juhlaviikoilla on tiedossa jotain, mutta tämä kesä on aika matalaa profiilia. Väikkäri tarttis saada valmiiksi; täytyy karsia kaikki muut työt… Ei ole mitään keikkaputkea tiedossa. Myöhemmin ihan mielellään tekisin keikkaakin, kunhan sen puolen saisi paremmin pyörimään.

– Syksyllä varmaan tulee jokunen keikka heitettyä. Uusia biisejäkin on työn alla jonkun verran, ideoita on… Tämä on klassinen syndrooma varmaan, että kun pääsee jostain pitkästä projektista ja ajattelee, ettei ikinä enää, niin sitten ei mene kovinkaan kauaa kun huomaa taas jotain kelaavansa. Olen mietiskellyt uudempaa matskuakin, mutta hyvin varovaisesti. Täysipainoisemmin paneudun siihen joskus ensi talvena.

Liisa asuu Helsingissä, mutta on Lahdesta kotoisin ja asunut opiskelukaupungissaan Jyväskylässäkin kuusi vuotta. ELVIS ry:hyn hän liittyi levyn valmistumisen myötä tämän vuoden alkutietämissä. Muutaman kuukauden ikäisellä jäsenellä on jo kokemuksia yhdistyksestä.

– Pari kertaa olen soittanut sinne jo ennen kuin liityinkään. Se oli tosi hienoa: tuli samanlainen fiilis kuin tulee kirjastossa joskus, että se on harvoja paikkoja missä saa oikeesti palvelua.

Jäsenyyteen liittyykin positiivisia odotuksia.

– Olen ajatellut aktiivisemmin ruveta käymään vuosittaisissa kokoontumisissa ja tapahtumissa. Olen sen verran ummikko monen käytännön asian suhteen, että mulla on mielessä montakin asiaa, mitä pitäisi sieltä tämän vuoden aikanakin vielä kysyä. Uskon, että se tulee olemaan tosi tarpeellinen.

Mutta mistä sai alkunsa suussa sulavasti soljuva taiteilijanimesi?

– Kai siinä oli vaan hyvä klangi… Se oli alun perin Liisa Luxembourg, mutta se tuntui vähän pitkältä ja siinä oli liikaa vaikeita epäsuomalaisia kirjaimia. On kiva ristiä itsensä aikuisena kerran uudelleen. Saa itse valita.

Musiikkia vaistolla ja tunteella

Julkaistu

Bändikeikkailun huipennuttua Juice Leskisen Grand Slam -yhtyeeseen 1980-luvun puolivälissä, on kasassa ollut Filmorchestra, johtajansa säveltämään elokuvamusiikkiin erikoistunut 10-miehinen orkesteri. Myös useamman teatterikappaleen musiikki- ja äänimaailma on tullut tehdyksi, ja kotinsa työhuoneelta Tampereen Härmälästä mies löytyi kirjoittamass stemmoja seuraavaan kantaesitykseensä, musikaaliin ”Täällä Pohjantähden alla”.

ONKO JOTAIN ERITYISTÄ TAPAHTUMAA TAI SELKEÄÄ HETKEÄ, JOLLOIN TAJUSIT, ETTÄ OLET TIELLÄ MUSIIKKIIN?

– En minä sitä oikeastaan tajunnut kuin vasta lähtiessäni pyrkimään Sibelius- Akatemiaan, ja kun pääsin sinne. Siihen saakka olin vaan soittanut, ja olin toki hirveän kiinnostunut musiikista. Kaikki sisarukseni soittivat pianoa, ja alle kouluikäisenä minäkin jo soittelin kovasti. Kuusi vuotta vanhempi veljeni oli merkittävä vaikuttaja. Hän tiesi enemmän musiikista ja osasi soittaa, ja ennen kaikkea osasi rakentaa sähkökitarat meille!

ONKO OLLUT MITÄÄN MUUTA VAIHTOEHTOA?

– No ei varsinaisesti. Tai ehkä maanviljely silloin lapsena, kun kotini Haapajärvellä oli maatila. Mutta meillä kävi niin, että pellot jäi Kalajoen säännöstelyyn tarkoitetun tekojärven alle, ja se maanviljely loppui siihen. Minulla oli kotipaikkakunnallani umpimaalainen lapsuus, normaalit pikkupoikien leikit, jutut ja maatilan työt. Ja isän mukana kuljettiin metsissä, kun hän oli maanviljelyn ohella metsätyönjohtaja, ja kävi puita leimaamassa. Olihan se ihan selvää siihen aikaan, että poika jatkaa isänsä työtä, muistan sen kansakouluajoilta suorastaan itsestään selvyytenä. Samaan aikaan tuli kuitenkin nämä Beatlesit ja Rolling Stonesit Stonesit, jotka vaikutti valtavasti meikäläiseenkin. Eikä se Haapajärvi niin metsässä kuitenkaan ollut, etteikö Suosikki olisi sielläkin ilmestynyt ja radio kuulunut. Televisiokin meille tuli heti 60-luvun alusta, että ilman muuta elettiin nykyaikaa.

SOITIT SIIS ALUKSI KITARAA BÄNDIJUTUISSA?

– Ihan aluksi, kyllä. Sitten sain ruinattua 12-13-vuotiaana sähköurut, olinhan jo monta vuotta soittanut pianoa kylän kanttorin opastuksella, ja koskettimet alkoi tuntua yhä kiinnostavammalta. Ja on myönnettävä, ettei se veljen tekemä kitara niin mukavalta käteen tuntunut, emmekä tienneet jostain kielten vaihdostakaan mitään. Vaikka punos alkoi luovuttaa, me vaan jatkettiin sormet verillä niin kauan kunnes kieli lopulta meni poikki.

OLIKO URKUJEN SUHTEEN JOKU STARTTISYKÄYS?

– Oli nämä kuuluisat urkukappaleet tietenkin, The Animalsin The House of the rising sun, Procol Harumin A Whiter shade of pale, ja etenkin Eero Raittisen laulama Holvikirkko, sitähän oli soitettava oikein urakalla. Ajalta ennen omia urkuja muistan kylällä käyneen sähköurkunäyttelyn – siellä istuin koko päivän koulun juhlasalissa soittamassa niitä eri malleja. En minä juurikaan jostain Bachista ja muista klassikoista aluksi paljon tiennyt, ja se pianonsoiton edistyminenkin oli ollut todella hidasta. Sitten kun aloin käydä Nivalassa musiikkiopistossa tunneilla, niin edistyin jo nopeammin. Minua kuitenkin pyydettiin mukaan tanssiyhtye Guapitaan, joten viikonloppuun sijoittuneet soittotunnit saivat lopulta jäädä.

TEKEMISEN PARIIN

MISSÄ VAIHEESSA ALOIT SÄVELTÄÄ?

– Ei se vielä tuolloin kouluaikoina ollut ihmeemmin kuvioissa, vaikka ensimmäinen ylösmerkitty oma sävellys syntyikin jo kahdeksanvuotiaana… ja kuinka ollakaan, sen on nyt Hämeenlinnaan tulevan Pohjantähti -musikaalin ohjaaja Hannu Tyhtilä aikoinaan kuullut! Sen on oikeastaan kuullut vain kaksi ihmistä, eli veljeni, ja tämä hänen luokkakaverinsa Tyhtilä. Tosiaan, kirjoitin sen oikein nuoteille, mutta se on ajat sitten kadonnut. Tanssiyhtye ei tietenkään soittanut omia biisejä, vaan sen ajan tanssimusiikkia – humppaa, tangoa jne., mutta sitten lukioaikana perustamamme rokkibändi Luftwaffe kyllä soitti minun kappaleitani. Osallistuttiin rockbändien SM-skabaan, ja siihen aikaan alkoi olla jo se meininki, että omaa matskua piti bändien soittaa. Niin sitten pikkuhiljaa rupesin minäkin tekemään omia kappaleita. Täytyy muuten näin 30 vuotta jälkikäteen kiitellä SM-kisojen tuomareina olleita Raittisen Jussia ja Luparin Eeroa heidän antamastaan hyvästä palautteesta ja kannustuksesta. Tietenkin me soitimme myös covereita ja kaikenlaisia omia sovituksiamme. Nice ja Ekseption [brittiläinen ja hollantilainen rock-bändi, molemmat tunnettuja klassikkojen rock-sovituksista] olivat kova sana, ja myös me teimme omia versioitamme joistain klassikoista. Muistan itse tehneeni esimerkiksi [Pjotr] Tsaikovskin Joutsenlammesta sovituksen. Aloin kiinnostua enemmän klassisesta musiikista nimenomaan näiden 1960-70 -luvun rockbändiversioiden kautta, aloin hankkia alkuperäisiä versioita ja kuunnella ja tutkia niitä. Itse säveltäminen oli sellaista harrastelua siinä soittamisen ohessa, eihän sitä tosissaan ottanut ollenkaan. Se ikäänkuin kuului vaan asiaan bändikuvioissa. Opiskeluaikanakaan ei tullut koskaan mieleen, että olisin nimenomaan ryhtynyt opiskelemaan säveltämistä, ei edes orkesterointia älynnyt ottaa oppiaineekseen, ja se tietenkin on jälkeenpäin vähän kaduttanutkin, sillä ei oppi ojaan kaada. Teoriaa kuitenkin opiskelin mielelläni, ja selvästi enemmän kuin pakolliset kurssit.

OLIKO KOULUMUSIIKKIOSASTO SELVÄ VALINTA VAI ”VAHINKO”? OLITKO OLLENKAAN MENOSSA SOLISTISELLE OSASTOLLE?

– Kun yo-kirjoitusten jälkeen mietin vaihtoehtoja, niin yksi oli että lähtisin historiaa lukemaan, mutta jotenkin tuntui paremmalta ajatukselta, että pitäisi kuitenkin tätä musiikkia mennä kokeilemaan. Luftwaffe teki aika paljon paljon keikkoja, olen jostain sen ajan kalenterista katsonut, että esimerkiksi vuosina ´73 ja ´74 tehtiin jopa 80 keikkaa. Se alkoi siis olla jo aika voimakasta suuntautumista musiikkiin. Kun tajusin, että Risto Lauriala, joka on saman kylän poikia, opiskeli Sibiksessä ja oli aivan ylivertainen pianisti, niin enhän minä solistista osastoa uskaltanut ajatellakaan. Yksi toinen tuttu puolestaan oli pyrkinyt musiikkikasvatukselle, ja siitä rohkaistuneena kokeilin itsekin, ja kuinka ollakaan, pääsin. Viihdyin siellä hyvin – tein varmaan ensimmäisten joukossa erikoistumisopinnot popmusiikissa, soitin paljon kansanmusiikkia Martti Pokelan ryhmissä ja niin edelleen.

ENTÄ JAZZ?

– Se on kyllä jäänyt kohdallani jotenkin lapsipuolen asemaan, siihen ei ole ollut varsinaista mahdollisuuttakaan. Siinä tuollaisen maalaispaikkakunnan rajat tuli vastaan, siellä ei jazzia päässyt kuulemaan, edes radiostakaan en muista sitä niihin aikoihin juurikaan kuulleeni.

RONDON ONDON HAASTATTELUSSA (3/82) PUHUT IMPROVISAATIOSTA JA SEN ”MUSIIKIN OPISKELUUN PALAUTTAMISEN TÄRKEYDESTÄ”.

– Se on enemmän ollut viittaus rockiin kuuluvaan ”soolon soittoon” ja jammailuun. Jazziin tutustuminen minulla alkoi vasta siinä Sibikseen pääsyn yhteydessä, ja se oli kyllä auttamatta liian myöhäistä, en ole koskaan päässyt siitä kunnolla jyvälle. Tottakai joitain kaikuja musiikissani jazzistakin löytyy, mutta ei kovin paljon. Jazzpianisteja aikoinaan kuuntelin enemmänkin, ja kuuntelen vieläkin, jos kohdalle sattuu. Kyllä minä käyn esimerkiksi Tampere Jazz Happeningissä aika ajoin kuuntelemassa missä mennään. Pyrin kuuntelemaan kaikkea avoimin mielin.

LÄHDETKÖ SÄVELTÄMISESSÄSI KOSKAAN IMPROVISOINNISTA?

– Kyllä sitäkin tapahtuu paljon. On tapauksia, että improvisoinnista lähtenyt juttu on pienillä korjauksilla sitten ollutkin se lopullinen versio. No, eräänlaista improvisointiahan säveltäminen loppujen lopuksi aina on.

MISTÄ LÄHDET LIIKKEELLE?

– Kyllä se melodia on, sitä kautta se yleensä lähtee. Minulle se on ainainen haaste, että ”vieläkö löytyy?”, että pystyykö sitä vielä löytämään uuden melodian, joka kuulostaa omalta, eikä tosiaan ole joku jo olemassa oleva juttu. Kun en niitä melodioita edes tekemällä tee, ne vaan tuppaa tulemaan. Törmäsin kerran tähän [George] de Godzinskyn lausahdukseen, että ”olemme riippuvaisia siitä, mitä ylhäältä saamme”, ja olen kyllä samaa mieltä.

KEITH JARRETT PUHUU SAMASTA, ETENKIN IMPROVISAATIOIDENSA YHTEYDESSÄ, ETTÄ HÄN ON VAIN VÄLIKAPPALE, MUSIIKKI TULEE JOSTAKIN…

– Usein on ollut niin, että kun tulen tähän [kääntyy pianoonsa päin] ja laitan sormet koskettimille, ja ryhdyn kuulostelemaan, niin yhtäkkiä tulee hirveä kiire, että ehtii kirjoittaa kaiken ylös, mitä sormiin tulee.


– Kun yo-kirjoitusten jälkeen mietin vaihtoehtoja, niin
yksi oli että lähtisin historiaa lukemaan, mutta jotenkin
tuntui paremmalta ajatukselta, että pitäisi kuitenkin
tätä musiikkia mennä kokeilemaan.

 

MUSIIKKIA ELÄVIIN KUVIIN

OVATKO TILAUSTYÖT RAJOITTANEET LUOVUUTTASI?

– En tunne niitä rajoituksena, vaan enemmänkin haasteina. Etenkin elokuvatyön parissa täytyy olla kiinnostunut monenlaisesta musiikista. Ja minua kiinnostaa kaikenlainen musiikki. Olen jossain määrin profiloitunut ”elokuvasäveltäjäksi” nimenomaan Kaurismäen mäen veljesten kautta – ja onhan niitä aika monta elokuvaa veljesten kanssa tehtykin. Ajatusmaailmamme elokuva- ja teatteriohjaajien kanssa ovat olleet hyvin samalla ”taajuudella”. Ehkä on ollut onneakin, mutta minulla on vain ihan muutamia tapauksia, missä jotain on pitänyt muuttaa, ja vain yksi isompi ristiriitatapaus.

Leonard Bernstein TEKI VAIN YHDEN ELOKUVAMUSIIKIN ( On the Waterfront / Alaston satama), JA KIELTÄYTYI SEURAAVISTA. SYYNÄ OLI SE, ETTÄ HÄN EI KATSONUT PYSTYVÄNSÄ SÄVELTÄJÄNÄ TYÖSKENTELEMÄÄN SELLAISISSA OLOSUHTEISSA SUHTEISSA, JOISSA LEIKKAUSPÖYDÄLLÄ VIIMEISTELTIIN KUVAUS JA SAMALLA HÄNEN MUSIIKKINSA, JOKA KUITENKIN HÄNELTÄ OLI TULLUT VIIMEISTELTYNÄ… ELI JOS JOTAIN KOHTAUSTA PITI LYHENTÄÄ VIISI SEKUNTIA, NIIN HÄN OLI KUITENKIN TEHNYT KYSEISEN KOHDAN MUSIIKIN SEN VIISI SEKUNTIA PITEMPÄNÄ. OLETKO TÖRMÄNNYT TÄLLAISEEN?

– Tässäkin suhteessa on käynyt aika onnellisesti, ei taida olla kuin yksi kohtaus, jota lyhennettiin 17 sekuntia, ja just siinä kohtaa oli Nordlundin Juuson hieno bassosoolo. Loppujen lopuksi teimme sen bassojutun Juuson kanssa sitten uudelleen, ja saimme lopulliseen, lyhennettyynkin versioon mukaan kaiken sen, mitä halusimme.

– Olen aina lähtenut tekemään musiikkia jo ennenkuin leikkausta on tehty, usein jopa ennenkuin on kuvattu ruutuakaan. Juhan musiikkiakin tein pitkät pätkät Akin [Kaurismäki] antamien muutamien ajatusten – siis aivan kirjaimellisesti muutaman sanan evästyksellä, ennen kuin sain kuvaa nähtäväkseni. Sävellystyön viimeistelin toki valmiiksi leikatun kopion mukaan. Aki puolestaan käytti tekemiäni demonauhoja leikatessaan. Väljä aikataulu, joka yleensä on harvinaista herkkua, antoi sillä kertaa mahdollisuuden oikeaan ”vuoropuheluun”.

JOHN BARRY PUOLESTAAN ON TODENNUT, ETTÄ ON AIVAN TURHAA YRITTÄÄ DEMOTA MUSIIKKIA OHJAAJALLE PELKÄLLÄ PIANOLLA, KUN HEISTÄ HYVIN HARVA ON SILLÄ TASOLLA MUSIIKILLISESTI, ETTÄ OSAISI KUULLA SIITÄ ESIMERKIKSI ORKESTEROINNIN TUOMAT SÄVYT…

– Minäkin demoan nykyään jo melko pitkälle simuloidulla konemaailmalla. Monen muun ohjaajan tavoin Akikin pystyy vasta kuultuaan valmiimpaa jälkeä sanomaan siitä jotakin, ja jollain alitajuisella vaistolla hän sitten ottaa kantaa, jos joku kohta musassa ei olekaan sopiva, tai sopii hyvin. Ja joitain pieniä ”vaihtoja” musiikkien suhteen on sitten siellä täällä tapahtunut.

OLET KAIT MELKO POIKKEUKSELLINEN NYKYTEKIJÖISTÄ SIINÄ SIINÄ, ETTÄ ALOITIT SUORAAN TÄYSPITKÄLLÄ ELOKUVALLA (Arvottomat 1982). FILMIHULLUN HAASTATTELUSSA (4/98) MAINITSET SUOSIKKISI [NINO] ROTAN JA [ENNIO] MORRICONEN, JA ETTÄ OLIT HEIDÄN TÖIHINSÄ KIINNITTÄNYT KYLLÄ HUOMIOTA. ONKO MATKAN VARRELLA TULLUT MUITA SUOSIKKEJA?

– Eipä oikeastaan, olen ollut uskollinen ensirakkauksilleni. Pitää myös edelleen paikkansa, että pidän enemmän eurooppalaisesta kuin amerikkalaisesta elokuvamusiikkimaailmasta. Tässä yhteydessä on mainittava yksi juhlahetki, joka tapahtui ollessamme Filmiorkan kanssa Bonnissa esittämässä ”Juhaa”. Morricone oli paikalla, menin rohkeasti juttusille, ja sainkin puolen tunnin audienssin [ottaa kehystetyn kuvan ja nuottikäsikirjoituksen esille]. Kerroin auliisti ihailuni ja kuinka hän on osasyyllinen siihen, että ajauduin aikoinani elokuvamusiikin pariin. Keskustelutuokion lopuksi hän raapusti hetken nuotteja paperille, näytti sen minulle kysyen ”mikäs tämä on?”, johon minä, että ”vielä kysyt!” paperilla oli Hyvät, pahat ja rumat pääteema, omistuskirjoituksella varustettuna. Morricone on säilynyt kaikki vuodet voimakkaana vaikuttajana minulle. Ja vasta vuosia sen jälkeen, kun olimme alkaneet yhteistyömme Kaurismäen Mikan kanssa, selvisi, että myös Mika on Morriconen suuri ihailija.

KEVYEN MUSIIKIN YLEISMARKKINOLLA ET OLE JUURIKAAN LIIKKUNUT, YKSI SYKSYN SÄVEL -MENESTYS LÖYTYY (”KIUTAKÖNGÄS ”/7. SIJA 1978). OLETKO OSALLISTUNUT USEAMMIN?

– En. Eikä minulta ole biisejä niin pyydettykään, enkä toisaalta ole osannut tyrkyttää. Ihan vasta muutaman viime vuoden aikana on ollut puhetta joidenkin sanoittajien kanssa mahdollisesta yhteistyöstä. Toisaalta olen ollut paljon kiinni näissä isoissa kokonaisuuksissa. Mutta olen kyllä vuosi vuodelta iän myötä yrittänyt myös löytää muita ”väyliä” itsestäni

TYYLISI ON KUITENKIN LAULAVAN MELODISTA …

– Kyllä kyllä, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, että tekisin biisejä periaatteessa vaikka kenelle. Ja onhan asiassa tietenkin taloudellinen puolensa, kyllä sitä leipää yrittää aina leventää. Instrumentaalimusiikin tekijänähän olen selvässä marginaalissa. Ja vaikka sävellystöitä on koko ajan ollut, niin oman musiikin esittäminen – keikkailu – on aika vaikeata. Konkreettisesti huomasin sen taas äskettäin, kun sovin muutamia keikkoja Sakari Kuosmasen kanssa. Olen joskus yrittänyt tarjota orkesteriani keikoille esimerkiksi konserttitaloihin, mutta ajatus instrumentaalimusaa soittavasta bändistä ei näinä aikoina ole oikein herättänyt keikkajärjestäjien mielenkiintoa, sitä kun kaikki lasketaan niin tarkkaan rahassa – se tulosvastuullisuus! Nyt kun sovin Kuosmasen kanssa, että hän lähtee mukaan solistiksi, niin sillä paketilla asiat tuntuvat sujuvan huomattavasti helpommin.

– En ole vielä päässyt siihen, että olisin niputtanut sävellyksiäni demoiksi tuottajille ja sitten lähetellyt niitä, vaikka toki tiedän, että niinhän se asia menee. Levytkin olen tehnyt omalla firmallani, maksanut itse viuluni, eli olen oma levytuottajani. Alikustannussopimus minulla on Love Kustannuksen kanssa.

HULLUN HOMMAA, MUTTA TUNTEELLA

MONI LUOVAN TYÖN TEKIJÄ SANOO, ETTÄ SE ON ENEMMÄN VAAN SILKKAA TYÖTÄ, TYYLIIN 10% LUOVUUTTA JA 90% TYÖTÄ. MITEN SUHDE SINULLA JAKAUTUU?

– Aloitan edelleen lyijykynällä ja nuottipaperilla, tällaisia ne on [näyttää pianon päältä pientä nuottilappua, jossa on muutamalla rivillä muutamia tahteja] – tässäkin on yksi kappale, kyllä minä sen tästä kokonaan muistan. Ja niinkuin jo sanoin, ei tuommoiseen voi kauaa aikaa mennä. Mutta johonkin lopulliseen käyttömuotoon sen saattaminen voi viedä paljonkin aikaa, ja se on vaan sitä työstämistä, raakaa työtä ja tekemistä.

– Tuo [lappu] voi olla tuossa vuodenkin, ennenkuin sille löytyy käyttöä. Perinteiselle pop-levylle produsoitui materiaalia kymmenenkin vuoden takaa, esimerkiksi. Ja on Pohjantähdessäkin paria vanhempaa aihelmaa käytetty. Kyllä sellaisen aihelman työstämiseen – soinnutukseen ja rakenteen viimeistelyyn – menee paljon aikaa, puhumattakaan sitten orkesterisovituksesta, puhumattakaan siitä jos tekee tallenteen, ja puhumattakaan siitä jos on itse sen tuottajana …sieltä ei kaiken sen palkanlaskennan ja -maksun ja sen sellaisen takaa löydä sitä taiteen tekemisen romantiikkaa enää lainkaan!

– Pyrin varaamaan töitteni tekoon aina riittävästi aikaa. T äällä Pohjantähden alla -musikaalilla on ensi-ilta nyt ensi syyskuussa, ja Riku Suokas soitti siitä viime vuoden keväällä. Aloin heti miettimään sitä, ja varsinaisesti sävelsin sen loppukesän ja syksyn aikana. Jukka Virtanen teki laulujen sanat vasta sen jälkeen – halusin edetä näin päin – ja orkesterisovitus ja demo minulla oli valmiina helmikuun lopulla. Keväällä olen vielä hionut sitä, ja nyt teen stemmoja, kymmenen hengen bändille ja kolmenkymmenen hengen kuorolle, siinä on lähes viisikymmentä laulua ja vähän muuta musiikkia päälle.

– Juhaa tein kaiken kaikkiaan 18 kuukautta, ensimmäisistä sävellysideoista elokuvaversion miksaukseen. Hoidin koko musiikkikakun itse alusta loppuun, kaikki ne 50 muusikkoa olivat minulla töissä, studiot vuokrattu firmani kautta ja niin edelleen. Miksausvaiheessa käytännöllisesti katsoen asuin Finnvoxin studiolla noin viisi viikkoa, tein niin pitkiä päiviä kuin jaksoin, ja välillä nukuin Warnerin karaokenauhavarastossa telttavuoteella muutaman tunnin ja sitten taas töihin.

– Hullun hommaa semmonen tietenkin on, mutta sillä tavoin myös pysyi kokonaisuus hanskassani, ja voin olla varma, että se meni niinkuin halusin. Siis ainakin siihen asti, kun minä saatoin vaikuttaa asiaan. Olihan se siihen mennessä monessa mielessä päätyöni.

TYÖSTÄTKÖ AIHEITASI TOISEEN TAI USEAMPAAN KERTAAN? MONIHAN TEKEE NIIN, EIKÄ SE OLE HÄPEÄ…

– Eipä ole ollut juurikaan tarvetta. En varsinaisesti sillä lailla ole työstänyt, kuin mitä tarkoitat, mutta on minulla sen suuntaisia juttuja toki. Esimerkiksi Vanhat valokuvat -levyllä on Hautalan Arvin jenkka, ja Pizzalla on puolestaan Pikku-Arvin Erikoinen. Se ei ole sama teema, mutta tavallaan samaan muottiin tehty kappale. Ja joitain pieniä lainoja itseltä siellä täällä on.

ELOKUVAMUSIIKIN HISTORIASTA LÖYTYY MAININTOJA ”PELASTAMISESTA” – ESIMERKIKSI [SERGEI] PROKOFJEVIN KOHDALLA, JOKA [SERGEI] EISENSTEININ OHJAAMAN ALEKSANTERI NEVSKIN 1938) MUSIIKISTA MUOKKASI KANTAATIN… LEFFAHAN ON NS. ARKISTOKAMAA, EI PYÖRI OHJELMISTOISSA EDES (VARSINKAAN!) TELEVISIOSSA, ONKOHAN VIDEOLLAKAAN, ELI KO. MUSIIKKIA EI JUURIKAAN PÄÄSE (ENÄÄ) KUULEMAAN, MUTTA EHKÄ TOISEN TEOKSEN KAUTTA NYKYKUULIJA SAATTAA PÄÄSTÄKIN…

– En ole tainnut tuonkaltaista ”pelastamista” harrastaa, olen vain työstänyt konsertti- ja äänitekäyttöön sitä materiaalia hieman toiseen malliin.

OVATKO ELOKUVASI VIDEOLLA?

– Nämä tekemäni kuusi mykkäklassikkoa eivät minun musiikillani ole, mutta originaaliyhteistyöt eli uudet elokuvat taitavat kaikki olla, en tarkkaan tiedä ovatko ne ihan myyntikasetteina, mahdollisesti osa on. Kirjailija Tauno Kaukosen kosen poika on tekemässä syksyksi Klaanista kirja plus elokuva -pakettia, varmaankin DVD:tä.

– En ole osannut koskaan olla itse huolissani siitä miten musiikilleni käy, kun minulla on sentään partituurit, ja niissähän se musiikki on. Eihän se tietenkään tavallista kuluttajaa paljoa auta. Mutta joitakin sävellyskonsertteja on teoksistani ollut, ja olen huolehtinut osasta kappaleita painetun materiaalikin. Olen myös sovittanut eri versioita, jotta runko-orkesteritkin pystyisivät niitä soittamaan. Kustantajakumppanini markkinoi niitä omilla kanavillaan, mutta se ei oikein vielä riitä, pitäisi varmaan olla vielä joku manageri lisäksi. Täytyy toivoa tästä lisääntyneestä markkinointi- ja art management -koulutuksesta parannusta tilanteeseen!

MITÄ SÄVELTÄMINEN SINULLE MERKITSEE?

– Pahan laitoit lopuksi! [miettii] … Onhan se sellaista erilaista ja vaihtelevaa elämää musiikin parissa ollut. Kaikki lähti alunperin harrastuksesta, muuttui sitten intohimoiseksi harrastamiseksi, ja opiskelun jälkeen työksi, ja nyt voi jo todeta, että lopulta musiikista ja sen tekemisestä on tullut elämäntapa, ja että se on vähän niinkuin kutsumustyö.

– Säveltäminen merkitsee minulle uteliaisuutta ja jatkuvaa opiskelua, halua oppia ja kehittyä. Ja se merkitsee intuitiota, elämyksiä ja innostumista. Ja aina se into on säilynyt, vaikka välillä joskus usko meinaa horjuakin, kun on sitä monenlaista kamppailua, esimerkiksi jokapäiväisestä leivästä. Ja marginaalimusiikin sektorilla se kamppailu nostattaa joskus suorastaan tuskan hien otsalle, että pitääkö tässä vielä vaihtaa alaa… Mutta ainahan tuota on selvitty.

– Kun sitä on alun alkaenkin ryhtynyt vähän niinkuin vahingossa musiikin tekijäksi, oma musiikki on vaan alkanut itää ja syntynyt minulle hyvin luonnollisella tavalla, niin olen halunnut edelleenkin säilyttää säveltämisessäni sellaisen harrastajamaisen otteen. Silloin sitä voi antaa itselleen luvan tehdä vähän niinkuin mitä lystää, ja sitä kautta musiikissani toivon mukaan säilyisi kenties jonkinlaista aitoa tunnetta. Säveltäminen on minulle myös kommunikointiväline. Sanallinen, suullinen ilmaisu on minulla usein niin kamalan sekavaa, ja oikeitten sanojen löytäminen ajatusten tulkiksi on joskus – kuten esimerkiksi nyt – niin tuskallisen vaikeaa ja vaivalloista …niin välillä tuntuu siltä, että sävelet löytyvät helpommin, ja osuvat luontevammin kohdalleen.

Jos on iloja niin on surujakin

Julkaistu


Ragni Teoston kevätkokouksessa 25.4.2002

Georg Malmstén 100 v. -juhlavuosi on jo puolessa välissä ja tuntuu siltä, että se on ottanut tuulta oikein hyvin. Saamme päivittäin kuulla tilaisuuksista, joita järjestetään näissä merkeissä. Olemme monessa asiassa kovasti mukana. Mainittakoon tässä, että 27.6. eli Jorin syntymäpäivänä on tarkoitus antaa Georg Malmstén-palkinto. Näissä merkeissä säätiön hallitus kokoontui 23.5. ELVISin toimistoon pohtimaan kuka saisi tämänkertaisen palkinnon. Meillä jokaisella oli ehdokkaita ja keskustelimme aika pitkään ja perusteellisesti ja tulimme eräästä nimestä yksimielisyyteen. Nyt jälkeenpäin ajatellen oli hienoa, että tämä oli nimenomaan Ragnin ehdokas.

Meidän kokouksissa on aina ollut hyvin vapautunut tunnelma ja myös nyt kerrottiin vitsejä ja naurettiin yhdessä ihan kuin aina Ragnin kanssa jutellessa. Sitä suurempi oli järkytys, kun meille tuli tieto, että Ragni Malmsténin maallinen elämä oli päättynyt kaksi päivää yhdessäolomme jälkeen. Ja ihmeellisintä on, että Ragni kuoli täsmälleen samana päivänä kuin isänsä Georg 21 vuotta sitten 25.5. Toinen asia, joka tekee mietteliääksi on se, että olimme juuri saaneet Georg Malmstén -säätiön onnittelu- ja suruadressit. Ensimmäiset osanottoadressit lähetimme Ragnin omaisille. Me kaikki muistamme Ragnin isänsä kaltaisena valoisana ihmisenä. Hän oli aina hyväntuulinen ja empaattinen, siitä huolimatta, että hän oli joskus hyvinkin sairas, ihan kuten isänsäkin. Eräs asia, jota usein ihmeteltiin oli Georgin ja Ragnin ja myös Eugenin äänissä oleva erikoinen väri. Kuuli aina, että nyt lauloi Malmstén.

ELVISillä on ollut paljon yhteyttä perheen kanssa. Georg toi aikoinaan pohjoismaista idean siitä, että Suomessa tarvitaan yhdistys ajamaan elokuvasäveltäjien asioita. Ragni tuli ELVISiin, ei ainoastaan isänsä perinteitä vaalimaan, vaan hän oli myös säveltäjä. Hänen Tuulimyllyänsä soitetaan monessa soittokunnassa. Kaiken lisäksi Ragnin aviomies Erkki Karjalainen oli aktiivinen sovittaja ja siinä ominaisuudessa ELVISin jäsen.

Suremme koko sydämestä Ragni Malmsténin poismenoa. Tulemme muistamaan häntä ihan kuin muistamme Georginkin. Henkilökohtaisesti suren hyvän ystävän kuolemaa ja olen ylpeä siitä, että voin sanoa, että olin sekä Georgin että Ragnin ystävä.

Arthur Fuhrmann


Marjatta työhuoneessaan marraskuussa 2001

Kiitos Marjatasta

Marjatta Pokelan koko elämä oli laulun siivittämä. Laulujen tie vei hänet lapsuuden koulujuhlaesiintymisten ja nuoruuden yhteislauluhetkien kautta koko kansan rakastamaksi laulajaksi ja laulujen luojaksi. Suosiostaan, saavutuksistaan ja monista saamistaan arvostetuista tunnustuksista huolimatta hän oli vaatimaton ja sydämellinen – nöyryys on ominaista suurille taiteilijoille.

Hänen huomaavaisuutensa ja ystävällisyytensä saivat vähemmän tunnetun lauluntekijänkin kokemaan itsensä tasavertaiseksi kollegaksi hänen kanssaan. Aina hänellä oli sanottavana hyviä ja kannustavia sanoja. Viime syksyn Selviksessä Marjatta kertoi keskeneräisestä suuresta lasten musiikkiteatterityöstään. Vakava sairaus vei voimat, työ jäi valmistumatta. Ehkä suuret taiteilijat lähtevätkin aina näin: jotain jää kesken. ELVIS:n jäsen Marjatta ehti olla 20 vuotta. Hän poismenonsa jätti täyttymättömän paikan yhdistykseen ja elvisläisten sydämiin. Muistamme häntä kaivaten, kiitollisina.

Pia Perkiö

Nissilällekin työ syntyy arjesta

Julkaistu


– Kaikki lähtee tekijästä, mikä usein edelleenkin unohtuu joka paikassa.
Helposti ajatellaan, että äänilevy on kaiken alku! Minä uskon perinteiseen
järjestötoimintaan demokratiassa. Ja mitä yhtenäisempi, toisia hyväksyvä
ja arvostava tekijöiden kenttä on, sen paremmin se pystyy ajamaan
musiikin asiaa, toteaa Pekka Nissilä, joka on ELVIS ry:n toiminnanjohtajana
Martti Heikkilän sapattivuoden ajan 1.7.2002 – 30.6.2003.

Vs. toiminnanjohtaja tavattavissa

Työ syntyy arjesta

Sävelradio oli tullut 60-luvun alussa. Yhdeksänvuotiaana kuulin radiosta ensimmäisen kerran Beatlesia, ja sillä tiellä ollaan; rock- ja Beatles-kauden miehiä olen viimeiseen asti. Kitarakin minulla on ollut niiltä ajoilta asti, mutta en ole koskaan innostunut siitä niin, että olisin ruvennut kunnolla harjoittelemaan.

– Haeskelin soitinta ja sitten innostuin huiluun ”progen” (60-luvun loppupuolella startannut progressiivinen rockmusiikki, monitahoinen, kekseliäs ja taitoa vaativa tyylilaji) myötä, innoittajina Jethro Tull, Ian Anderson, ja etenkin Tasavallan Presidentti, missä Juhani Aaltonen soitti huilua ja saksofonia. Aloin kinuta huilua, se ostettiin 1970, muistaakseni maksoin itse siitä puolet säästöilläni.

– Koulunkäynnin lopetin keskikouluun ja aloin täysillä opiskella musiikkia 1972 Oulunkylässä, yhtenä sen ensimmäisistä oppilaista. Olen siis näitä niin sanottuja Ogelin käyneitä. Ostelin pikkuhiljaa saksofoneja, ensin sopraanon, senkin Aaltosen Junnun kautta. Minulla oli ilo ja kunnia olla hänen oppilaanaan. Käyn yhä hänen ”tunneillaan”, mutta nyt vain menen kuuntelemaan, kun Junnu soittaa.

– Nykyään soitan aika vähän. Se menee vähän sykleissäkin. Kun 90-luvun alussa oli ankara lama, pikkujoulukeikat ja kaikki muutkin keikat loppuivat suunnilleen samaan syssyyn. Tuntui luontevalta miettiä muuta sellaista tekemistä, mikä tuntuu kivalta. Musiikissahan tärkeintä on se, mitä soitetaan ja miksi ja kenelle. Jos ei mielekästä soittamista, olen mieluummin soittamatta.

Open laaja kenttä

Moniosaajalle ei kiinnostavista musiikin alueista ollut pulaa Yksi nousi ylitse muiden: koulutus. – Olen tehnyt sitä koko ammattiurani ajan soittamisen ja kaiken muun ohella, Pekka täsmentää. – Pidän opettamisesta ja olen satsannut siihen paljon; kyllä mä ope olen.

– Olen Oulunkylässä opettanut omien soittimieni soittamista ja ohjannut bändejä, opettanut erilaisia teoriajuttuja, sovitusta, improvisointia, historiaa. Pekka on ollut pitkään opettajana myös Sibelius-Akatemiassa, jo entisessä koulumusiikkiosastossa, nykyisellä musiikkikasvatuksen osastolla.

– Kun eteen tuli mielenkiintoisia projekteja – musiikkitiedon, musiikin historian ja nykyisyyden eri alueita – luovuin omien soittimien opettamisesta, jatkoin vain bänditouhuja enkä ole palannut soitinopettajaksi. Tällä hetkellä minulla on vain ryhmiä, ei yksityisoppilaita lainkaan. Pekan musiikillinen ansiolista on kunnioitettavan laaja.

– Mutta säveltänyt en juurikaan ole, hän sanoo. – Varmaan yhden käden sormet riittää loppuun asti tehtyihin lauluihin. Säveltäminen ei jotenkin tunnu mun jutulta. Jonkun TV-tunnarin olen tehnyt ja sovituksiin joskus alkusoittoja. Yhteen vaalikiertueeseen tehtiin kerran tilaustyönä nippu lyhyitä lauluja erilaisista ihmisiä koskettavista aiheista. Timo Turpeinen ja Anita Pajunen olivat laulamassa.

– Vaimoni on taitoluisteluvalmentaja, ja kerran tein jääshow-musiikin hänen ja hänen tiiminsä alkuperäisidean mukaan. Se on ainoa iso sävellykseni, äärettömän mielenkiintoinen ja hauska työ. Teemana oli ”Matka Kuuhun”. Tein sen syntetisaattorilla, Lindellin Tommi avusti vähän editissä. Lähdin siitä, että eihän Kuussa ole musiikkia. Ääni oli melodioita tärkeämpi. Rytmiä piti kuitenkin olla, että pienimmätkin pystyivät luistelemaan sen.

– Yritän aina tehdä sitä, mikä on kiinnostavaa ja mihin on tarvetta ­ ja mistä saa elantoakin, tietysti. Sovittaminen, tulkinta, on aina kiinnostanut minua. Ehkä enemmän juuri tulkinta kuin luominen. Olen sitä mieltä, että hyvä vieras biisi on parempi kuin oma huono.

Pekka sanoo olevansa kiinnostunut vähän kaikesta, myös kirjoittamisesta. Parhaillaan hän kokoaa ja kirjoittaa Sauvo Puhtilan elämänkertaa.

– Kirjoittaminen tuntuu omalta. Olen kirjoittanut paljon ja mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän olen kiinnostunut esimerkiksi lauluteksteistä. Olen tutkinut ja tutkin niitä paljon, olen ruvennut jopa lukemaan jonkun verran runoutta.

Eläköön elävä musiikki

Uransa aikana Pekka Nissilä on nähnyt kevyen musiikin kehityksen. Kohti pelkkää hyvää?

– On siinä sellainen paradoksi, että kun toisaalta kevyen musiikin koulutus on laajentunut, niin toisaalta musiikin tyylimaailman tarjonta on supistunut, varsinkin radio- ja tallennepuolella, hän sanoo. – Myös elävän musiikin asema on huonontunut. Live-puolella ei haluta maksaa esityksistä; paras bändi on halvin bändi.

– Ruohonjuuritasolla kyllä tapahtuu ja musiikin tekemisen kirjo on laajentunut. Mitä ihmeellisimpiä musiikin eri kulttuureita voi kuulla livenä Helsingissä ja muuallakin Suomessa, kunhan näkee vaivaa. Ne pitää vain löytää. Alakulttuurien ei kannata mainostaa kovin näkyvästi, koska siitä ei ole vastaavaa hyötyä. Omakustannemaailma ja klubit ja muu sellainen, on viidakkorummun varassa. Sillä ei ole varaa markkinointiin.

– Musiikin isoin ympyrä on yksipuolista ja kapeaa, mikä on erittäin surullista. Vaikka tekijöitä ja esittäjiä tulee lisää koko ajan, se ei isosti näy. Tämä johtuu siitä, että isoimmat levyyhtiöt ja monet kaupalliset radiot ovat ulkomaisessa omistuksessa. Ne ovat liikeyrityksiä, jotka pyrkivät tuottamaan voittoa. Ja sitä tulee sellaisesta, joka tavoittaa paljon ihmisiä, ei marginaalista.

– Aikamme ilmiö on se, että yritykset karsivat kannattamattomia ja liian huonosti kannattavia tuotantoja. Vaikka meillä joku kansallisessa menestyksessä myy 10 000 levyä ja saa siitä kultalevyn, se ei ole kansainvälisessä levityksessä yhtään mitään. Sitten kun alkaa mennä liki sataan tuhanteen, niin aletaan kiinnostua, että tuollahan on jotain. Meillä myy hyvin harva artisti sellaisia määriä tai pystyy keikkailemaan ympäri vuoden isolla bändillä. Suomi on suuri ja maantieteellisesti hankala maa. Vaikka täällä sinänsä pärjäisi alle sadan ihmisen yleisöillä, niin kiinteät kulut ovat valtavat, ei kannata. Ja reuna- alueet kärsivät. Helsingissä on mieletön tarjonta, mutta Keski-Suomessa tai jossakin reuna-alueella tuskin pystyy elämään kovin rikkaassa musiikkikulttuurissa.

– Toisaalta meillä kotimainen on aina pärjännyt. Meillä on vahva kotimaisuus- osuus kaikessa musiikissa. Ja aika hyvä julkisen tuen systeemi ja myös erittäin mittava yksityinen tukijärjestelmä, siis LUSES, ESEK ja osa rahastoista ja säätiöistä, jotka antavat tukea anomuksesta. Kyllä meillä mahdollisuuksia on. Mutta meitä vain on aika vähän. Ja tästä päästään jo varhaiskasvatukseen ja lukioiden tuntikehyksiin, kun kysytään, mistä johtuu, että meillä musiikinkulutus on aika vähäistä verrattuna esimerkiksi Ruotsiin.

Tasa-arvoisuus kunniaan

Monessa mukana olevana Pekka Nissilällä on perusteltu käsityksensä siitä, mihin suuntaan musiikin kehitystä pitäisi ohjata.

– Minä yrittäisin taata reuna-alueille jonkinlaisia elinolosuhteita ja saada kevyen musiikin myös valtion hallinnossa klassisen kanssa nykyistä tasavertaisempaan asemaan. Meillä on hienot näytöt ja kansainvälistä huomiota, arvostusta ja kiinnostusta, ja silti ollaan vielä aika eriarvoisessa asemassa. Pyrkisin vaikuttamaan siihen, että oltaisiin samalla viivalla, että olosuhteet olisivat samanarvoiset. Kuinka kummallekin käy, on tietysti kiinni itse musiikista; jos se ihmisiä kiinnostaa, se pärjää, jos ei kiinnosta, se ei pärjää. Julkisen hallinnon piirissä sitten harkittaisiin, harkittaisiin, mitä ylläpidetään siitä huolimatta, että kukaan ei halua kuunnella sitä. Näen taiteen tekemisen tärkeänä – ei kaiken tarvitsekaan kiinnostaa niin, että se kannattaisi itsensä.

– Varmaan kehittäisin valtakunnan tasa-arvoisuutta siinäkin mielessä, että nykyistä tasavertaisemmin olisi saatavissa ja tarjolla elävän musiikin tilaisuuksia ja kaikkea, mitä musiikkiin yleensä liittyy, koulutuksesta alkaen. Olisi myös saatavissa tukea suuriin kiinteisiin kuluihin, niin että voitaisiin järjestää konsertteja ympäri valtakuntaa. Ja jos jossain kylässä on viisitoista kuulijaa, niin sitten siellä on, mutta sinne vain mentäisiin tekemään se.

Arjen pitää toimia

Pekka Nissilä sanoo kokeneensa freelance- elämän vaihtelevuuden, myös huonot ajat. Siinä moni elämän keskeinen asia terävöityy.

– On tärkeää tehdä asioita, joista tykkää, kaiken uhallakin. Se on ehkä se kaikkein tärkein asia, Pekka sanoo. – Elämä ei saa valua hukkaan, on saatava jotain aikaiseksi. On sitten eri asia, millä ja miten se ”jotain” mitataan. On tärkeää tuntea vastuunsa yhteiskunnassa, ettei mene vain jonon mukana.

– Kettusen Edu, joka on suuria sankareitani, on todennut, että arjen pitää toimia. Työ syntyy arjesta. Musiikkimaailmassa arki ja juhla eivät niin erotu toisistaan, eivät edes arki ja viikonloppu. Kun arki toimii, niin asiat on hyvin. Tietysti se edellyttää, että ulkoiset olosuhteet on kondiksessa: terveys ja jonkinlainen siedettävä taloudellinen tilanne. Monipuolisen vs. toiminnanjohtajan harrastuksia ovat oleilu, historia ja elokuvat.

– Oleilu on tärkeää, hän sanoo. – Jos ei tarvitse tehdä mitään, niin sitten en tee. Claes Andersson toteaa ministerikauden päiväkirjassaan, että joutilasta aikaa on oltava. Se on lataamista ja alitajuista kehittelyä.

– Historiasta olen aina pitänyt, kiitos koulun loistavan opettajan. Ja elokuva kiinnostaa taiteena, ilmaisuna. En niinkään käy elokuvateatterissa, olen videon suurkuluttaja.

– Olen myös hyvin kiinnostunut musiikkiteatterista. Ja oopperaan olen yrittänyt viimeiset vuodet tutustua oikein urakalla, kuuntelemalla ja lukemalla. En ole edelleenkään erityinen oopperafani, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen taidemuoto se on.

Yhteinen juttu

Pekka Nissilän päivittäinen työ Martti Heikkilän sijaisena, ELVISin toiminnanjohtajana, on paljolti asiakasneuvontaa, jäsenneuvontaa, kokouksia ja niiden valmistelua ja raportointia sekä yleistä alan seurantaa. Yhdistyksen 50-vuotisjuhlien valmistelujakaan unohtamatta.

– Tämä on kuitenkin vain toimisto, joka hoitaa asioita, Pekka muistuttaa.

– ELVIS on jäsenistönsä. On jotain merkitystä sillä, kun moni ainakin jollain tasolla samalla lailla ajatteleva yrittää vaikuttaa yhdessä, eikä kaikki huuda erikseen. Valtion laiva on hidas kääntymään, mutta kyllä siihen pystyy vaikuttamaan. Ja onhan siitäkin näyttöjä. Esimerkiksi kirjastokorvausapurahakuvio, joka tuli musiikille muutama vuosi sitten. ELVIS oli siinä ratkaisevassa asemassa; tekijät alkoivat toimia ja alkoi tapahtua.

Malmstén juhlavuodessa

Julkaistu

Georg Malmstén 100 v -näyttely avattiin ja aallokko kutsui

Georg Malmsténin 100v juhlavuoden näyttely avattiin Forum Marinumissa Turussa 16. toukokuuta. Samassa yhteydessä paljastettiin taiteilija Raimo Keskisen maalaama muotokuva Jorista, sekä julkistettiin Laivaston Soittokun- Soittokunnan nan uusin äänite Meripojan preivi.

Näyttely esittelee Georg Malmsténin vaiheita kuvin ja esinein, jotka on ryhmitetty ajallisten jaksojen mukaisesti. Turun kaupungin näyttelytoimisto on toteuttanut ammattitaitoisen esillepanon. Näyttely on avoinna heinäkuun loppuun ja sitten Hamina Tattoon aikana 4.-11. elokuuta Haminassa sekä syyskuun alussa Jugendsalissa Helsingissä.

Aallokko kutsuu on jo perinteeksi muodostunut Sinitakkien marssi ry:n Aurajoen rannalla järjestämä kesän ja purjehduskauden aloittava tapahtuma. Tänä vuonna purjehduskausi julistettiin avatuksi Forum Marinumin ulkoalueella välittömästi Malmstén-näyttelyn avauksen jälkeen ja näin paikalle saapuneelle runsaalle yleisölle oli tarjolla samana kauniina keväisenä iltana monipuolista nähtävää ja kuultavaa.

Tapahtuman musiikista huolehti tietenkin Laivaston Soittokunta. Mukana oli myös Georg Malmsténin musiikkia yhteislauluina, jota säesti Laivaston pukuihin sonnustautunut reserviläisseitsikko.

Käväiskääpä tutustumassa näyttelyyn Turun linnan läheisyydessä ja samalla koko Forum Marinum -merikeskukseen! Suosittelen!

Juhani Leinonen

Malmstén 100 – juhlavuoden tapahtumia

4. kesäkuuta Radio Ylen Ykkösessä alkaa ohjelmasarja Päivän Malmstén. Läpi kesän kuullaan aina tiistaista perjantaihin yksi Malmstén-kappale päivässä (klo 17.00 tai 17.05). Sarjassa keskitytään nimenomaan Malmsténin omiin sävellyksiin hänen itsensä esittämänä.

TV1 esittää Molli-Jorin kunniaksi kolmelle vuosikymmenelle ulottuvan kuuden elokuvan sarjan. Niissä hänet nähdään sekä suuremmissa että pienemmissä rooleissa ja ennen kaikkea kuullaan hänen rakastettuja sävellyksiään kuten Stadin kundi ja Pot, pot, pot, pot potkut sain.

su 9.6. Meidän poikamme merellä

su 16.6. Voi meitä! Anoppi tulee

su 23.6. Herrat täysihoidossa

su 30.6. SF-paraati

su 7.7. Iskelmäketju

su 14.7. Jees, olympialaiset, sanoi Ryhmy

Malmsténin juhlavuoden tapahtumakalenteri osoitteessa: https://www.malmsten.lasipalatsi.fi/

Yleisnäkymää Malmstén 100-vuotisnäyttelystä Turussa

Vilkaise myös Malmsténin juhlavuoden tapahtumakalenteri osoitteessa https://www.malmsten.lasipalatsi.fi/

Nyt on saatavilla Georg Malmstén -säätiön adresseja

joita voi käyttää sekä onnittelu- että suruadresseina.

Adressin on suunnitellut Lasse Räsänen. Adresseja saa ELVISin toimistosta 10 euron hintaan. ELVISin jäsenille hinta on 5 euroa. Tämä käytetään lyhentämättömänä Georg Malmstén -säätiön apurahoihin.

Tilaukset: p. 09-407 991 tai maunula@elvissm.pp.fi Georg Malmstén-säätiö, Runeberginkatu 15 A 11,00100 HELSINKI

Kuinka kuluu Elvisläisen kesä – seitsemän jäsenen kesäsuuunnitelmat

Julkaistu

HILLEL TOKAZIER jammailee ja kalastaa

Hommia on koko ajan. Valmistelen uutta projektia, jota pitää miettiä rauhassa. Se on levytysprojekti, joka pitäisi saada alulle heti syyskuun alussa. Kesäkuussa on keikkaa, muutamia esiintymisiä. Teen enimmäkseen soolokeikkaa pianisti-laulajana. Tyrvään jossain jazz-tapahtumassa olen Vammalassa.

– On bändikeikkaakin: Storyvillessä meillä on Matti Oilingin ja Jussi Rait- Raittisen tisen kanssa bändi Jump’n Jive, joka soittaa Louis Prima ­tyylistä musaa.

– Kesäkuun olen näissä hommissa täällä kaupungissa, ja teen kotosalla biisejä. Heinäkuussa lähden saareen mun vaimon kanssa pitämään lomaa, jos pystyn sen kuukauden pitämään. Riippuu siitä kuinka pitkä tienesti on. Hiittisissä istun ja luen kirjoja ja kalastelen. Täytyy latautua välillä.

– Elokuussa käyn Ruotsin puolella, siellä siskon mies täyttää 60 vuotta. Varmaan joudun jammailemaan siellä.

VEIKKO HUUSKONEN pelaa golfia jos ei sada

– Pientä kirjoittelua teen, mitään esiintymisiä tai johtamisia ei ole. Toivon mukaan syntyy uusia sävellyksiä. Myöskin sovitustyötä teen; sitähän olen tehnyt aina. Niissä ne ajatukset pyörii eniten kesälläkin.

– Aion pelata golfia tänä kesänä oikein paljon. Se on mieliharrastukseni tällä kertaa. Kun olen tämmöinen vanha mies, niin täytyy pitää itsensä fyysillisesti hyvässä kunnossa. Talvisin pelaan tennistä, kesällä golfia. Täällä Kirkkonummella mulla on 10 minuutin matka golf-kentälle; tänään kävin viimeksi pelaamassa. Kun on kaunis ilma, käyn pelaamassa. Jos on sateista tai kylmää, niin silloin teen musiikkia.

– En lähtisi kesällä ulkomaille millään. Suomi on kesällä niin valoisa ja ihana maa, ettei se juolahdakaan mieleen. Talvella käyn ulkomailla ”lämmittelemässä”.

– Olen tällainen eläkeläismuusikko, vietän hiljais-mukavuuseloa.

MIKKO PERKOILA aloittelee kahta uutta levyä

– Ei ole kauheesti suunnitelmia. Jonkun verran teen keikkaa, ainakin Kaustisella, ja pikku vetoja siellä sun täällä. Kotia pitäisi saada kuntoon; ollaan just muutettu uuteen paikkaan täällä Järvenpään sisällä, missä olen ennenkin asunut ­ mutta nyt lähempänä keskustaa. Se vie varmaan aika paljon huomiota. Kaikki romut täytyy järjestää uuteen uskoon. Ehkä mökilläkin ehtii olla vähäsen.

– Varmaan aloittelen levyn tekoa: tässä ehkä kesäkuun puolella rupean pusaamaan levyjä. En tiedä kumpaa nyt ensin, aikuisten- vai lastenlevyä ­ ehkä molempia yhtä aikaa. Molemmilla sektoreilla täytyisi pistää tapahtumaan.

PEKKA HARTONEN ja Solistiyhtye Suomi koluavat tanssilavat

– Tämä kesä menee aika lailla keikkojen parissa. Kesäkuussa pidetään pari viikon pätkää lomaa ennen juhannusta; meidän normaali keikkatahtihan on keskimäärin 10 keikkaa. Heinäkuussa ja elokuussa tehdään aika paljon enemmän kuin normaalisti ja elo-syyskuun vaihteessa taas pari viikkoa lomaa.

– Laulunteko on myös mielessä. Saatiin just uusi levy julkaistua, ja pikkasen on sellaista poltetta, kun en ole pitkään aikaan rakennellut kovinkaan montaa biisiä. Tarkoituksena olisi kesän aikana paneutua siihenkin hommaan.

– Meidän homman paras puoli ovat kesäiset tanssilavat. Vastajulkaistu levy on saanut hyvän vastaanoton. Me soitetaan perinteistä tanssimusiikkia, johon olennaisena osana kuuluu myös huumori ­ ja yleisön kanssa on viihdytty hyvin. Toiviaisen Jormalle terveisiä, että tekstintekijällä on ollut kynä hallussaan.

JUSSI ASU pyöräilee myötätuuleen

– Kesällä mulla on 2 valokuvanäyttelyä, musiikkiaiheisia molemmat. Toinen on Kaikenkarvaisia musiikkiystäviäni, joka avataan Lapualla Ison Prässin kahvilassa 2. heinäkuuta. Toinen on Pelimannikuvia, joka ilmeisesti tulee Ylistaron Kriikun myllyyn. Molemmat näyttelyt jatkuvat koko kesän.

– Olen lehtikuvaaja ammatiltani ja tarkoituksena on kiertää kesän musiikkitapahtumia musiikkitoimittajana. Ainakin Kaustisella tulen olemaan toimittajana, Ilmajoen musiikkijuhlilla ehkä kuvaajana. Provinssirock on vielä auki. Sitten on muutamia keikkoja kesän aikana: joku tanssikeikka, jazz-keikka… Yöauringon maa ­festivaaleille Lappiin pitäisi lähteä. Siellä pitäisi vissiin soittaa ja laulaa.

– Sitten kun on pari viikon jaksoa, kun ei ole mitään sovittu, niin toteutan sellaista jokavuotista hommaa, että lähden myötätuuleen pyöräilemään. Ajan niin kauan kuin on aikaa, niin pitkään kuin maata riittää, ja tulen junalla takaisin. Ei tartte tietää mistä päin tuulee, mä menen aina myötätuuleen.

– Kun tulee maan raja tai muu raja vastaan, ajan lähimmälle rautatieasemalle, hyppään junaan ja juna tuo mut tänne Seinäjoelle, joka on risteysasema. Pääsen joka kautta tänne Seinäjoelle! Kymmenkunta vuotta olen tehnyt tätä, ja tämä on kesän suositeltavin urheilumuoto ja lomanviettomuoto.

– Loppukesällä on joitakin keikkoja; seniorifestivaaleilla olen jossain tuttujuttu- leikissä pianistina. Joku trubaduurikeikka on tiedossa, Partasen Matin kanssa esiinnytään, Korhosen Junnun kanssa on muutamia keikkoja, laulelmahommelia. Levyprojekteja olen tekemässä myös, pariakin projektia päällekkäin. En itse ole esittäjänä niissä, vaan lauluntekijänä. Naantalissa Muumimaassa on jo kymmenettä vuotta Markku Anttilan ja mun musiikkiin perustuva show, sinne on kirjoitettu aina uudet jutut. Siitä projektista pukkaa justiin levyäkin pihalle.

– Kesä on yleensä hyvin kiireistä aikaa; olen hyvin tyytyväinen jos saan sen myötätuulipyöräilyn tehtyä kunnialla.

ESA ELORANTA nauttii kesästä etenkin Oulussa

– Kesä tulee olemaan vähän samanlainen kuin joka kesä: keikkoja tehdään. Olen Kultakurkut-systeemissä mukana ja kesätapahtumia tehdään pitkin kesää ympäri maata, pientä festaria ja semmosta. Valkeakosken työväentapahtuma, Kiuruveden Vihreät niityt; Karjalohjalla on uusi Karjalohja Roots -festivaali. Tampereella Hämeensilta-ohjelmaa, Alahärmässä Tractor Pulling…

– Mulla on oma trio, jolla teen pienimuotoisempia keikkoja, ohjelmistossa CCR, Springsteeniä, J. Karjalaista ja muuta. Joka kesä tulee yhdet tai kahdet häät: sen aina tietää, että keväällä rupee puhelin soimaan. Niitä on hyvä tehdä triolla.

– Juhannuksena on sellainen keikka, että täytyy käydä hyvän ystävän mökillä Mäntässä. Se keikka on joka juhannus.

– Meidän perheohjelmistoon kuuluu ehdottomasti aina käynti Oulussa heinäkuussa, sinne mennään ainakin viikoksi, koska Oulu on valtavan hieno kesäkaupunki. Heinäkuussa siellä tapahtuu: arkipäivänäkin voi mennä ulos ja aina on jotain actionia jossakin. Mun vaimo on syntyperäinen helsinkiläinen ja hän on aivan ihastunut Ouluun ­ koska on käynyt siellä ainoastaan heinäkuussa! Se ei ole kokenut näitä tammikuun kamalia pakkasia.

– Tykkään keikkailla kesällä niin paljon kuin mahdollista. Se on puolet leppoisampaa kuin tammikuun pakkasilla. Ihmisiä on enemmän liikenteessäkin; tammikuussa on ihan kauheeta tehdä keikkaa, kun ei kukaan jaksa uuden vuoden jälkeen mihinkään mennä. Kestää kauan ennen kuin ihmiset syttyy kevätmeininkiin.

-Tärkeintä mulle ja perheelle on olla kesällä Suomessa. Ei ole haluakaan lähteä ulkomaille. Talvella sitten mennään viikoksi jonnekin. Suomen kesä on niin hieno ja lyhyt, että se on vietettävä täällä.

PIA PERKIöN kesä on urbaani

– Isompia juttuja mulla on isäni 85- vuotispäivät kesäkuussa. Se on sikäli spesiaali asia, että olen saanut isäni takaisin 34 vuoden jälkeen, eli en ole hänen juhliansa saanut viettää niin pitkään aikaan. Äitini 81-vuotissynttärit ovat myös ihan kohta ja niitä minun täytyy vähän hoitaa. Sitten meitä on 3 eukkoa jotka silloin tällöin tavataan, mennään yhden mökille ja räpätetään siellä pari-kolme päivää. Se on ihanaa.

– Juhannuksena menen mieheni kanssa käymään Tukholmassa ­ se on meidän etelänloma. Me ei olla mitään etelänkävijoitä; joko hyvä metropolikohde jossain tai sitten maksetaan itsemme kipeiksi, matkustetaan kunnon hytissä ja vietetään päivä niin kuin ei oltaisi köyhiä ja kipeitä. Pari kolme kertaa vuodessa tehdään se.

– Töitä teen koko kesän, kirjoitustöitä, lauluja tietysti aika lailla. Kaskisen Anna-Marin kanssa mennään viikoksi vetämään kirjoittajatyöpajaa heinä- elokuun taitteessa nuorten taidekesään Ryttylään.

– Muuta tarkempaa ei sitten olekaan. Osaan nautiskella elämästä aina kun on mahdollista. Meillä ei ole mitään mökkiä eikä venettä; ollaan kauheen urbaaneja ja tykätään Helsingistä kesäkaupunkina. Täällä on kiva tavata ystäviä, mennä kahville ja istua iltaa, nauttia vähän viiniä ja semmosta. Vanhempia pitää tietysti hoitaa; kumpikaan ei asu Helsingissä ja asuvat vielä eri osoitteissa. Se kuuluu tähän ikään että höösää niiden kanssa.

Teksti: Juha Kaarsalo

piirros: Rauli Nordberg

kuvat: Martti Heikkilä

Listojen alla kuplii

Julkaistu

TV:n musiikkitarjonta kaipaa vaihtoehtoja

Taiteilijajärjestöjen yhteistyöjärjestö Forum Artis järjesti 15.4. yhdessä TV1:n kulttuuritoimituksen kanssa keskustelutilaisuuden, jonka tarkoituksena oli kartoittaa eri taiteenalojen tarpeita, uusia tv-formaatteja ja ohjelmia suunniteltaessa.

Taiteen edustajille vakuutettiin, että tilaisuuden luonne ei ole pelkästään kohteliaan muodollinen kuuleminen, vaan tarkoitus olisi tosissaan pyrkiä tulokselliseen yhteistyöhön. Elvisiä tilaisuudessa edustivat Janne Louhivuori ja Mikko Kuustonen.

Monimuotoisen ja uudistuvan kulttuuriyhteiskunnan elinehtona on laadukkaan, omaehtoisen taiteellisen tuotannon kannustaminen ja esiintuominen. Etenkin musiikin suhteen Yleisradio on tässä tehtävässä avainasemassa.

Musiikillahan menee näennäisesti hyvin verrattuna monen muun taiteenalan esilläoloon tv-ohjelman varsinaisena kohteena. Lähempi tarkastelu paljastaa kuitenkin, että viihdeohjelmien musiikkitarjonta on loppujen lopuksi hyvin kapeaa korreloiden melko tarkkaan radioiden hittihenkistä soittolistaajattelua. Varsinaisia musiikkiohjelmiahan ei pakollisen iskelmätarjonnan lisäksi Ylen suomenkielisellä puolella enää ole.

Kaupallisten kanavien viihteellinen kulttuurianti degeneroituu vaihe vaiheelta. Nyt on trendikkäintä tuottaa ns. törkyohjelmia, joissa esitetty musiikki perustuu listojen niukkaan kärkeen tai julkkisartisteihin, joiden jotkin muut kuin musiikilliset ominaisuudet stimuloivat puberteettisia juontajia. Onkin käsittämätöntä, että tv:n on sallittu tulla pikkupoikien temmellyskentäksi, jolla ei ole enää mitään tekemistä journalismin tai oikean ajattelun kanssa.

Entä sitten viihdekonsertit ja lavatanssit? Ne panostavat vuodesta toiseen tangokuninkaallisiin ja muihin tuttuihin sekä turvallisiin esiintyjiin, joiden ohjelmistossa eivät yllärit mellasta. Tällä alueella hurjinta lienee se, kun iskelmäartisti heittäytyy oikein ”pahaksi”, pistää nahkarotsin päälle ja laulaa rokkikappaleen.

Eikö viihteen ja iskelmän esittämiseen löydy muita ratkaisuja kuin edellä mainitut konsertit tai syksynsävelet? Sitä paitsi saamme nähdä joka kesä saman tanssilavakimaran matalaotsaisine artistihaastatteluineen. Masentavaa.

Ymmärrettävistä syistä kaupalliset tv-kanavat haluavat pitää peruskatsojat kanavillaan keinolla millä hyvänsä. Mainoskanavien kilpailun kiristyessä sisältöön pyritään kehittämään yhä rankempia shokkielementtejä. Mitä mahtaakaan löytyä ääripäästä?

Tämän kehityksen vastapainoksi tarvitaan älyä aliarvioimatonta, tyylillä tuotettua musiikkiohjelmaa. Yleisradion on tosissaan tarjottava vaihtoehto eikä olla vaan huolissaan pienistä katsojaluvuista. Keskustelutilaisuudessa kysyttiinkin, onko jonkin tv-konsertin katsojamäärä pieni, jos se on vaikkapa 50.000? Sehän on konserttiyleisömääräksi valtava!

Tarjotaan ohjelmaideoita

Myynti- ja soittolistojen katveeseen jää paljon toimivaa, laadukkaasti ja sydämellä tehtyä musiikkia. Syystä tai toisesta tämä musiikki ei helposti läpäise portinvartijoiden seulaa, eikä näin ollen pääse suuremman yleisön tai edes oman kohderyhmänsä tietoisuuteen. Onko syy siis nykynormien mukaisen mediaseksikkyyden puute vai eikö tuotetta ole puleerattu menestyshakuisesti?

Jotta keskustelutilaisuudesta olisi jäänyt tv-väelle jotain konkreettisempaakin kuin vain hajanaiset ”olisi kivaa, jos telkkarista tulis semmosta ja semmosta ohjelmaa” ­kannanotot, esitti Elvis-delegaatio vaihtoehtoisille musiikkivalinnoille perustuvan ohjelmaformaatti- idean. Seuraavassa tämä idea siten kuin se TV1:n kulttuuritoimitukselle tarjottiin.

Kuplintaa (”bubbling under”)

Ohjelmasarja musiikin tekijöistä, joilla on näyttöä lahjakkuudestaan, muttei vielä jalansijaa musiikkibisneksessä. He ovat oman tiensä kulkijoita, jotka voivat olla huomisen tiennäyttäjiä.

Musiikillisesti asiantunteva(t) juontaja( t) ja pari taiteilijaa tai ryhmää saisivat saisivat vapaasti arvioida toistensa musiikkia. Tarkastelun kohteena voisivat olla myös taustailmiöt, populaarimusiikin syklisyys (kierrätys), studiosessiot ym. Esittelyssä voisivat olla myös puitteet (työhuoneet, kotipajat), joissa luova prosessi tapahtuu. Tarkoituksena olisi siis pureutua tavallista syvemmälle ja näin valottaa musiikintekoprosessin monimuotoisuutta. Musiikkianti voisi perustua esim. unplugged-meininkiin, mutta myös äänitteisiin (ei kuitenkaan musiikkivideoihin). Mukana voisi olla myös taustavaikuttajia, kuten tuottajia ja äänittäjiä tai vaikkapa äänitteellä soittavia studiomuusikoita.

Varsinaisten musiikinharrastajien lisäksi kohderyhmän ydintä olisivat 20- 50 vuotiaat ennakkoluulottomat peruskuluttajat, jotka kaipaavat syventävää tietoa niin kuuntelemastaan musiikista kuin muistakin elämän ilmiöistä.

Ohjelman tekijöillä on mahdollisuus kerätä vierailija- sekä aiheideoita mm. Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksesta, missä seurataan aitiopaikalta lahjakkaiden musiikintekijöiden edesottamuksia sekä Elvis ry:stä, jonka jäsenistöön kuuluu valtaosa maamme huomattavista lauluntekijöistä. Näillä tahoilla on myös luonteva kosketuspinta levy-yhtiöihin ja muihin alan toimijoihin.

Tärkeintä sarjan onnistumisen kannalta ovat sen juontaja(t). Vastapainoksi törkytrendille tarvitaan luonnollisesti käyttäytyvä ja silti kiinnostava persoona, jonka takia ei tarvitse kokea jatkuvaa vaivautuneisuutta. Olisi myös hyvä, jos henkilö olisi jo jotenkin tunnustettu musiikin alalla. Tiedossa olisi ainakin yksi nimi, joka luontevan joviaalin käytöksensä ja katu-uskottavuutensa lisäksi omaa hyvän yleissivistyksen sekä hyvin kypsyneen huumorintajun.

Koska ohjelman substanssi on ammattikeskeinen, on tärkeää, ettei siinä lämmetä sisäänpäin, vaan nähdään asioiden kiinnostavuus aina kuluttajan näkökulmasta. Voidaankin olettaa, että syväsukellus taiteentekijän maailmaan voisi parhaimmillaan olla mitä kiinnostavinta ja mukaansatempaavinta luontodokumenttia.

Mietintämyssyn alla

Edellisen lisäksi Elvisin piirissä on kehitelty Lauluntekijä-klubia, jota voisi hyödyntää myös tv-toteutuksena. Kyseessä on lauluntekijäfoorumi ­tyyppinen klubi-ilta, josta voisi saada livetaltiointisarjan kevyin tuotantokustannuksin. Tämän tyyppinen sarja voisi olla myös mainio kaapeli-tv-formaatti. Idea-asteella on myös studiolive -tyyppinen videosarja kotimaisten lauluntekijöiden tuotannosta. Sarja sisältäisi eri taiteilijoiden esityksiä askeettisin, mutta tyylikkäin puittein. Musiikki esitettäisiin pienellä kokoonpanolla livenä ja kuvallinen ilmaisu loisi jatkumon esityksen ollessa pääosassa. Tätä voisi verrata hiljattain esitettyyn jazzvideosarjaan.

Kulttuuritarjontaa pannaan uusiksi

TV1:n kulttuuritoimituksen selkeä viesti tekijöille oli se, että ideoita otetaan vastaan. Näin tehdään varsinkin nyt, kun digitalisoinnin myötä kulttuuriohjelmat tulevat ilmeisesti saamaan enemmän ja parempaa katseluaikaa. Jos siis jollakulla muhii jotain mullistavaa, kannattaa se jalostaa jonkinasteiseksi ohjelmasynopsikseksi, jossa on mietitty valmiiksi mahdollisimman moni ohjelman tekoon vaikuttava seikka (puitteet, tekotapa, kohderyhmä ym.).

Tekijöiden taholta (Kuustonen) esitettiin myös ajatus Ylen, ulkopuolisten TV-tuottajien ja taiteilijoiden yhteisestä ohjelmahautomosta. Tällä vältettäisiin ainakin osa kalliista pilottihankkeista, jotka eivät läheskään aina johda laajempaan tuotantoon. Tämä sai selvästi positiivisen vastaanoton.

Lisäksi tehtiin päätös yhteistyön jatkumisesta. Viimeistään vuoden kuluttua pidetään seuraava tilaisuus, jossa voidaan arvioida miten taiteilijoiden ääni on kuulunut. Nähtäväksi siis jää, kuinka rohkeasti ja ennakkoluulottomasti TV1:n kulttuurivastaavat lopulta suhtautuvat uusiin ideoihin vai jääkö tämä sittenkin vain taiteilijoita tyynnytteleväksi kohteliaisuudeksi.

Teksti: Janne Louhivuori

Kustannussopimuksista edelleen kopio Teostoon

Julkaistu
Teoston kevätkokous pidettiin 25.4. Hotelli Hesperiassa Helsingissä. Paikalla oli 138 Teoston jäsentä, minkä lisäksi valtakirjoja oli 95. Elvisläisillä näytti olevan kokouksessa jo perinteeksi muodostunut selvä enemmistö.

Kokouksessa suoritettiin yksi koeäänestys. Se koski kustantajien velvollisuutta toimittaa kustannussopimuksesta kopio Teostoon. Kustantajat olisivat halunneet, että tästä luovuttaisiin silloin, kun sopimus rekisteröidään internetin välityksellä. Tällöin tulisi kustantajien mielestä riittää muutamien perustietojen ilmoittaminen, kun taas paperikopioiden lähettäminen on heistä turhaa työtä.

Asiaa oli valmisteltu työryhmässä, joka ei kuitenkaan saavuttanut yksimielisyyttä. Sen lisäksi kevätkokoukselle esitettiin luonnos verkkopalvelusopimuksen ehdoista kustannussopimusten osalta. Näitä ehtoja ei kuitenkaan ollut hyväksytty Teoston johtokunnassa tai muussakaan toimielimessä. Jo elvisläisten esikokous ennen kevätkokousta oli sitä mieltä, ettei tältä pohjalta voida vielä tehdä muutoksia.

Itse kevätkokouksessa Teoston johtokunnan puheenjohtaja Otto Donner asettui samalle kannalle. Hänen ehdotuksensa sai koeäänestyksessä selvän enemmistön taakseen ja näin kopioiden lähettämisvelvollisuus säilytettiin.

Esityskorvauksissa hyvä kasvu

Käsiteltäessä vuoden 2001 toimintakertomusta voitiin todeta, että taloudellisesti vuosi sujui erinomaisesti. Kotimaasta perittyjen esityskorvausten jako oli 25 miljoonaa euroa eli 7,2 prosenttia edellisvuotta suurempi. Ulkomailta saatiin esityskorvauksia 2,5 miljoonaa euroa eli 36,7 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Kokoukselle esitettiin myös NCB:n toimintakertomus suomeksi käännettynä. Sekin huokui positiivisuutta, sillä näyttää, että tappiokierre on rajujen rationalisointien ansiosta saatu katkaistuksi. Toimintakertomuksen yhteydessä toimitusjohtaja Katri Sipilä esitteli myös tilastoja esitysraportoinnin kattavuudesta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tällaisia tilastoja jäsenistölle esitettiin. Tilastot olivat vielä sikäli puutteelliset, että ne kertoivat raportoinnin kokonaismääristä eri alueilla, mutta eivät siitä, kuinka suuresta osasta eri tilaisuuksia on saatu raportit. Jatkossa tämä kattavuus tulisikin esittää ennen muuta prosenttilukuina.

Kevätkokous hyväksyi tässä yhteydessä yksimielisesti elvisläisten esittämän ponnen siitä, että raportoinnin kattavuudesta esitetään kevätkokouksessa vuosittain erillinen selvitys. Jo vuosi sitten oli päätetty, että tällainen selvitys esitetään itse vuosikertomuksessa, mutta koska sittemmin oli todettu, että ainakin toistaiseksi kattavuudesta voidaan esittää lähinnä arvioita eikä tarkkaa faktaa, niin tällaiset arviot eivät oikein ”istu” painettuun vuosikertomukseen.

Donner ja Lupari jatkavat

Otto Donner valittiin yksimielisesti jatkamaan johtokunnan puheenjohtajana. Myös toinen kevyen musiikin säveltäjien edustaja Eero Lupari valittiin jatkamaan ilman muita ehdokkaita. Todettakoon, että Elviksen valmistelevassa kokouksessa huhtikuun alussa Donner lupasi jatkaa vielä ainakin tämän seuraavan kaksivuotiskauden ja Lupari puolestaan ilmoitti olevansa käytettävissä vielä neljä vuotta.

Ilman äänestyksiä sujuivat odotetusti myös muut valinnat. Tapio Tuomela jatkaa vakavana säveltäjänä ja Sini Perho kustantajana.

Yksimielisyys vallitsi myös siitä, että johtokunnan jäsenten palkkioita tuli korottaa. Uudet vuosipalkkiot ovat: puheenjohtaja 20.000 euroa ja jäsenet 6.000 euroa. Edelliset neljä vuotta palkkiot ovat olleet puheenjohtajalla 100.000 markkaa ja muilla 30.000 markkaa eli korotusta tuli parisenkymmentä prosenttia. Kaikki nämä palkkiot ovat bruttosummia Tel-kuluineen.

Tukisiirrot romukoppaan

Teoston tilitysjärjestelmään tehtiin kevätkokouksessa useita muutoksia, jotka entisestään parantavat perinnän ja tilityksen vastaavuutta (”euro sisään – euro ulos” -periaate). Varmaan merkittävin oli Elviksen pitkään ajama tukisiirroista luopuminen. Aikaisemmin tiettyä osaa Teoston laskuttamista korvauksista on tilitetty ”kulttuuripoliittisin perustein”.

Tätä rahaa on peritty niiltä alueilta, joilta ei ole saatu esitysilmoituksia. Nyt tehdyn päätöksen mukaan ”Tavoitteena on, että tilitys vastaa kyseisillä alueilla tapahtunutta teosten käyttöä niin hyvin kuin se käytettävissä olevien tietojen ja arviointiperusteiden mukaan on mahdollista.” Tarveharkinnasta on täten luovuttava. Kesäkuussa tapahtuvassa tilityksessä sitten konkreettisesti nähdään, miten tilitys eri alueilla tämän jälkeen muuttuu.

Näitä raportoimattomia alueita ovat esimerkiksi myymälät, parturikampaamot, ravintoloiden mekaaninen musiikki, hotellit, työpaikat, linja-autot, messut, liikuntapaikat ja puhelinjonotusmusiikki. Näistä kolmen ensimmäisen osalta on musiikin käyttölähteitä selvitetty uudella tutkimuksella. Sen mukaan ylivoimaisesti eniten näissä paikoissa musiikki kuuluu radioista.

Selvästi suosituimmat radiokanavat ovat Radio Nova ja yksityiset paikallisradiot. Muutokset tilitysjärjestelmässä merkitsevät täten väistämättä sitä, että hyötyjiä ovat sellaiset teokset, joita soitetaan ahkerasti Novassa ja paikallisradoissa.

Jotkut ovat pelänneet tämän laskevan Teoston tilitysten kotimaisuusastetta. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei Teoston tilitysjärjestelmässä enää tänä päivänä voi olla kotiinpäinvetämistä niin kuin ei mihinkään muuallekaan päin vetämistä. Sitäpaitsi kotimainen musiikki tuntuu soivan yhä enemmän kaupallisilla kanavilla, kun taas Yleisradiossa asuunta on valitettavasti ollut päinvastainen.

Suurimmat paikallisradiot pois otannasta

Suurimmat yksityiset paikallisradiot (Kiss FM, SuomiPop, Suomen Sävelradio, Radio City, Radio Sata, Radio 957, NRJ/SBC, NRJ/Energy) tilitetään jatkossa radiokohtaisesti ja samalla luovutaan otannasta. Radiokohtaisuus merkitsee osaltaan sitä, että tilitys tulee näiltä alueilta huomattavasti lisääntymään.

Huvi- ja ravintolaalue yhteen

Huvitariffilla ja ravintolatariffilla perityt elävän musiikin tilaisuudet tilitetään jatkossa yhtenä alueena. Huvitilaisuudet, joissa laskutus on yli 170 euroa (lähinnä suurimmat tanssit), tilitetään jatkossa kertoimella 6, jolloin niiden tilitys on kuusinkertainen muihin alueen esityksiin verrattuna.

Tilaisuuskohtaisesti ilmoitettujen pääsymaksuttomien tanssien, ravintolatanssien sekä yhteislaulutilaisuuksien kohdalla siirrytään 20 prosentin otantaan. Kevätkokouksessa käydyssä keskustelussa tämä kohta sai myös kritiikkiä.

Yksi huomio oli se, että kun lähiaikoina esitysilmoituksia ryhdytään lähettämään myös internetin kautta, nämä kaikki ilmoitukset pitäisi ottaa mukaan tilitykseen. Tämä näkökanta on varsin perusteltu, sillä internetraportointi aiheuttaa Teostolle kustannuksia huomattavasti vähemmän kuin perinteinen paperilla tapahtuva.

Lisätilitys palkinnoiksi?

Lisätilitysten osalta päätettiin, että kuntien ja seurakuntien ilmaiskonsertit otetaan pois lisätilitysten piiristä. (Sittemmin on käynyt ilmi, että teknisten syiden vuoksi tämä muutos voidaan ensi kesänä toteuttaa vain kuntien osalta).

Todettakoon, että uusi kirkkomusiikin säveltäjien yhdistys on jo ehtinyt paheksua muutosta seurakuntien ilmaiskonserttien osalta, mitä yhdistys pitää tietyn musiikinlajin sorsimisena. Tietääköhän yhdistys, että järjestelmä on alusta asti vielä paljon enemmän sorsinut esimerkiksi tanssimusiikkia, sillä huvi- ja ravintola-alue ei koskaan ole ollut lisätiltyksen piirissä.

On myös hyvä muistaa, että seurakuntienkin osalta kaikki ne teokset saavat jatkossakin täyden lisätilityksen, joita vuosien aikana esitetään muissa kuin ilmaiskonserteissa kymmenen kertaa.

Periaatteellisesti iso muutos oli se, että lisätilityksen rahoitus siirrettiin kansllisiin varoihin, kun varat aikaisemmin oli otettu niin sanoituilta villeiltä eli Teostoon kuulumattomilta.

Esitys isommasta järjestelmän remontista siirrettiin kevätkokoukselle 2003. Elvisläisten keskuudessa alkaa koko ajan vankistua se kanta, että koko järjestelmästä on syytä luopua. Se on keinotekoinen, Teoston hallintoa työllistävä ja siitä hyötyvät vain ne tekijät, joiden musiikkia esitetään lähinnä alhaisen perinnän alueilla (kuten pienimuotoisissa konserteissa) sekä ne, jotka ovat erityisen tuotteliaita.

Kevätkokouksessa käytetyissä elvisläisten puheenvuoroissa kannatettiinkin sitä, että lisätilitysten sijaan Teoston tulisi ryhtyä jakamaan vuosittaisia palkintoja niille, jotka edellisenä vuonna ovat erityisen ansiokkaasti luoneet uutta musiikkia. Tällainen ”Teosto Awards” -järjestelmä on useissa muissa maissa. ÄKT:n emmoille saataisiin näin vastineeksi luovan puolen oma palkintogaala, jossa pyttyjen lisäksi voitaisiin jakaa myös riihikuivaa. Rahapalkinnot voisivat olla verottomia. Oma pulmansa on tietysti kysymys siitä, millainen raati palkinnoista päättäisi.

Fuhrmann ja Kaivanto jäivät vaille kannatusta

Kysymys siitä, mitä seurauksia asiakkaalle on teosilmoituksen myöhästymisestä, oli ollut esillä jo kahdessa Teoston jäsenkokouksessa. Teoston johtokunta esitti nyt, että johtokunnan päätöksellä voidaan suorittaa myös (takautuva) tilitys, ”mikäli tekijä pystyy uskottavasti osoittamaan, että teoksen ilmoittamatta jättäminen on johtunut toisen tekijän laiminlyönnistä tai ulkopuolisesta tekijästä.”

ELVISin johtokunta kannatti tätä esitystä, mutta jäsenkokouksessa huhtikuun alussa se oli saanut myös runsaasti kritiikkiä. Kevätkokouksessa tällä esityksellä oli kaksi pontevaa vastustajaa: Arthur Fuhrmann ja Petri Kaivanto. Fuhrmann esitti muutosta, jonka mukaan (takautuva) tilitys on suoritettava ”niin pian kuin se on teknisesti mahdollista”. Kaivanto esitti, että koko asia on edelleen palautettava valmisteltavaksi.

Myös Suomen Säveltäjien Tapio Tuomela teki tässä kohtaa esityksen, mutta kukaan ei sitä kannattanut. Myöskään Kaivannon ja Fuhrmannin esitystä ei kukaan kannattanut, Kaivanto veti ensin oman esityksensä pois ja kannatti Fuhrmannia. Kevätkokouksen puheenjohtajaksi valittu Jani Uhlenius oli jo julistamassa koeäänestystä alkavaksi, kun Kaivanto yllättäen ilmoittikin vetävänsä kannatuksensa pois. Uhlenius saattoi näin todeta, että kannatettuja esityksiä ei ole, joten johtokunnan esitys tuli hyväksytyksi.

Raportointityöryhmä jatkaa selvitystyötä

Kevätkokouksen asialistalla oli myös selvitys raportointiasiamiehen palkkaamisesta. Elvisläisethän ovat tällaisen asiamiehen palkkaamista esittäneet, jotta resusseja esitysraportoinnin kattavuudesta huolehtimiseen näin lisättäisiin. Elviksen aloitteesta Teostoon on myös perustettu raportointityöryhmä, jonka puheenjohtaja on kustantajien Hanna Nuortila. Kevyen musiikin tekijöitä edustaa Timo Forsström ja vakavan musiikin säveltäjiä Tommi Kärkkäinen.

Tämä työryhmä on saanut selvitettäväkseen myös kysymyksen raportointiasiamiehen tarpeellisuudesta. Työryhmä oli pyytänyt tältä osin vielä lisäaikaa, jota johtokunta oli myös myöntänyt saaden siihen kevätkokoukselta siunauksen.

Kaiken kaikkiaan kevätkokous sujui siis varsin yksituumaisesti, vaikka muutamia soraääniäkin kuultiin.

Martti Heikkilä

Terveisiä Teoston johtokunnasta

Julkaistu
Tervetuloa mukaan EAÜ, LATGA-A ja AKKA-LAA!

Eilen (30.5.) palasin NCB:n vuosikokouksesta Kööpenhaminasta. Jo Teoston kevätkokouksessa saatoimme kertoa, että NCB:ssä suoritetut saneeraustoimenpiteet ovat tuottaneet hyviä tuloksia.

Tällä kertaa suurin asia oli sääntömuutos, jolla Baltian maat: Viron, Latvian ja Liettuan tekijänoikeusorganisaatiot tulivat mukaan NCB:n hallintoon. Aluksi tämä tapahtuu liitännäisjäsenyyden muodossa, aika näyttää miten yhteistyö kehittyy. NCB:n ja Baltian maiden mekanisointikorvauksia koskeva yhteistyö on toki toiminut sopimuspohjaisesti jo vuodesta 1995 ja tulokset paranevat jatkuvasti. Silti tämä oli suuri ja tärkeä askel.

Itse olen ollut sitä mieltä, että olisi voinut mennä vielä pidemmälle, ovathan eteläiset naapurimme itsenäisissä valtioissa toimivia organisaatioita, maat hakevat kaikki EU jäsenyyttä. Tasavertainen yhteistyö on päämäärä, johon tulisi pyrkiä mahdollisimman pian. Tämä ajankohtaistaa koko joukon kysymyksiä alkaen työkielestä. NCB:n hallitus on jo nykykokoonpanossa aika raskas koneisto, kolmen maan lisäys ajankohtaistaa keskustelun hallituksen koostumuksesta ja työskentelymuodoista. Ehkä kuitenkin on hyvä että etenemme askeleen kerrallaan. Tervetuloa yhteistyöhön EAÜ, LATGA-A ja AKKA-LAA !

Tärkeä keskustelunaihe vuosikokousta edeltäneessä NCB:n johtokunnan kokouksessa oli ajatusten vaihto pohjoismaisen yhteistyön kehittämisestä. Asia jäi pöydälle lisäselvityksiä varten syyskuun kokoukseen. Arvaan että siitä käydään vielä montakin keskustelua tulevaisuudessa. Pohjoismainen yhteistyö on tuottanut hienon tuloksen: dokumentaatiotietokannan, joka kulkee nimellä NORDOC. Sen perusajatuksena on, että pohjoismainen teos rekisteröidään vain kerran (aikaisemman viiden kerran sijaan) jonka jälkeen teostiedot ovat reaaliaikaisesti kaikkien viiden seuran käytössä. Tunnuslauseena on ollut ”Do it once, do it right”. Jo nyt voimme nähdä, että tästä työstä on saavutettavissa huomattavia synergiaetuja.

Itse asiassa NORDOC on ainoa useamman seuran ylläpitämä toimiva yhteinen teosrekisteri. Se ei syntynyt aivan helpolla. Vaikka ehkä aluksi kuviteltiin, että käytännöt pohjoismaisissa seuroissa ovat hyvinkin samanlaiset, vastaan tuli kuitenkin erot sekä toimintakulttuureissa että käytännön työskentelyssä. Samat vaikeudet ovat edessä, jos muitakin työkaluja aletaan kehittää yhdessä. Mutta onhan hassua ja taloudellisesti tyhmääkin, että sinänsä samanlaista toimintaa, korvausten keruuta ja tilittämistä oikeudenhaltijaasiakkaille harjoittavat seurat kukin omalla tahollaan ja tekevät viisinkertaisesti (Baltian maat mukaan lukien, kahdeksankertaisesti) samojen työvälineiden kehitystyön.

Tätä kirjoittaessa kuulen että tilitys on valmistumassa ajallaan. Jos tämä pitää eikä eteen tule mitään ylimääräisiä vaikeuksia, korvaukset ovat tileillänne ennen juhannusta.

Hyvää kesää kaikille!!

Teksti: Henrik Otto Donner

Paras johtokunta kautta aikojen!

Julkaistu

Otsikon mukaisesti olen muutaman kerran kuullut Otto Donnerin toteavan Teoston johtokunnasta puhuttaessa. Kriittisenä ihmisenä mietin tietenkin, mihin tämä lausunto perustuu. Otto sanoi vielä, että kaikista asioista ollaan aina ihan yksimielisiä. Ensimmäinen ajatus: koko porukka pelkkiä jees-miehiä. Toinen: kotiläksyjä ei tehdä eikä asioihin perehdytä kunnolla. Kolmas ajatus: jatkuva yksimielisyys ei pidä paikkaansa.

Luettuani edellisestä Teostorystä Jorma Toiviaisen artikkelin, tulin vakuuttuneeksi siitä, etteivät (ainakaan kaikki) toiset Teoston johtokunnan jäsenet ole Jorman kanssa samaa mieltä. Kun kaiken lisäksi olen saanut tietää, että aina silloin tällöin Jorma sanelee pöytäkirjaan eriäviä mielipiteitä, olen vakuuttunut, että häntä pidetään jonkinlaisena häirikkönä (samalla tavalla kuin aikoinaan minua). Eriävä mielipide on paikallaan esimerkiksi silloin kun johtokunta päättää mennä edustamaan Teostoa ulkomaille (mielestäni liian) suurella kokoonpanolla, vaimot mukanaan. Jorma on samaa mieltä kuin ELVIS on aina ollut: tekijöiden rahoilla ei oteta seuralaisia huvittelumatkoille.

Siihen aikaan kun Otto Donner oli vielä ELVISin puheenjohtaja, hänkin oli sitä mieltä, että kun mentiin Argentiinaan ja kaikki muut ottivat vaimonsa mukaan, Oton seuralainen oli Jaakko aakko Salo Salo. Tästä oli varmasti enemmän hyötyä Teostolle. Ihmettelen, ettei näillä matkoilla tarvitse säästää, kun taas NCB:n vuosikokouksessa Otto Donner käyttää Teoston Teoston valtakirjaa ja näin ollen antaa itselleen (hallituksen jäsenenä) vastuuvapauden. Tätä perustellaan kustannussyillä; olisi kuulemma liian kallista kustantaa Teoston edustaja NCB:n kokoukseen Kööpenhaminaan. Asia on antanut aihetta ärtymykseen, ei ainoastaan meillä, vaan myös toisissa pohjoismaissa. Mutta paras johtokunta kautta aikojen on aina jättänyt vastalauseet huomioimatta ja siunannut menetelmän, jota voisi nimittää laittomaksi.

Mistä minulle syntyi ajatus, ettei kotiläksyjä tehdä? Se surullisenkuuluisa asia, joka koskee teosilmoituksen jättämisajankohtaa, jouduttiin käsittelemään kolmessa peräkkäisessä kokouksessa ennen kuin tehtiin (mielestäni väärä) päätös. Ensimmäisessä kokouksessa esitettiin sanamuotoa, jonka mukaan teos ei saa tilitystä, jos kustannussopimusta ei ole toimitettu Teostoon ajoissa. Huomautin ennen kokousta johtokunnalle tästä mokasta, mutta kokoukseen tuotiin ko. sanamuoto, kylläkin tunnustaen, että kyseessä oli lapsus. Kun sitten mietittiin kuinka käsitellään kustannussopimuksia, jotka olivat myöhästyneet, kokouksessa oli ainakin kolme erilaista näkemystä asiasta. Asiaa ei siis oltu pohdittu kunnolla.

Vielä nytkin jätettiin lause joka on epäselvä: ”Määräajan 31.3. jälkeen tulleet teosilmoitukset huomioidaan vasta seuraavan vuoden tilityksessä.” Olen monta kertaa huomauttanut, että lauseesta voi saada sen käsityksen, että teosten tilitykset suoritetaan taannehtivasti. Ihmettelen aina vaan, onko kyse hutiloinnista vai onko se tietoista harhauttamista. Ei ehkä haluta sanoa suoraan, ettei tekijä saa tilityksiä, jotka Teosto on tekijän valtakirjalla laskuttanut tekijän teosten esityksistä. Nimitän tätä kavallukseksi.

En myöskään voi ymmärtää, että Teoston johtokunta (paras tai vähän huonompi) päästää läpi sen, että jäsenistölle lähetetään (vieläpä aika myöhään ennen kokousta) ehdotus uudeksi tilitys- ja jakosäännöksi, merkitsemättä millä tavalla se eroaa entisestä. Sääntöihin tehtiin stilistisiä muutoksia, kappaleet joutuivat eri järjestykseen, minkä lisäksi asioita muutettiin.

Otin esille tähän asti voimassa olleen asiakasoppaan ja yritin vertailla muutoksia. Melkein tunnin urakan jälkeen luovuin luottaen siihen, että kokouksessa kaikki selviäisi. Ihmettelen kuitenkin, oliko vakaa tarkoitus taas kerran tiedottaa niin epäselvästi, ettei kukaan voi saada tolkkua asioista.

Kokouksessa sitten asiat esitettiin hyvin seikkaperäisesti ja sekä Katrilla, Otolla, Reijo Saarella ja Pekka Sipilällä oli hyvät kalvot, joista asiat selvisivät. (Pekka Sipilästä kyllä huomasin, että hän on kuoro- eikä mikrofonilaulaja; puhe oli niin hiljaista ja mikrofonitekniikka niin heikko, ettei puheesta meinannut saada selvää.)

Kohdassa ”Kustannussopimuksia koskevat ilmoitukset” keskusteltiin pitkään, suoritettiin koeäänestys ja oltiin viittä vaille äänestääkin. Mutta Otto vielä lisäsi johtokunnan esitykseen yhden lauseen, joten kohta voitiin hyväksyä. Eikö paras johtokunta kautta aikojen olisi voinut ajatella tätäkin loppuun asti ennen kokousta.

Vuosikertomuksen yhteydessä tuli hämmennystä aiheuttava tilanne. Olimme kaikki jo hyvissä ajoin saaneet kauniin painetun toimintakertomuksen, mutta vähän ennen kokousta saimme paperin, jossa otsikkona luki: ”Huom! Painetussa vuosikertomuksessa on virhe sivulla 8 vuoden 2000 luvuissa. Ohessa korjattu sivu.” Kyseessä oli MICin kohdalla oleva yhteenlaskuvirhe, joka (kuten Katri Sipilä kokouksessa mainitsi) ei vaikuttanut toimintavuoden laskelmiin. Tästä huolimatta ihmettelen taas, kuinka sellainen on voinut mennä läpi ja mitä se kertoo Teoston luotettavuudesta. Mielenkiintoista on tietenkin nähdä tuleeko se korjatuksi, kun Teostoryn yhteydessä lähetetään toimintakertomus. Tuleeko se painettuna korjauksena vai tuleeko silloinkin lisälappu mukaan. Jos se tulee painetuksi (mitä tietenkin toivon) herää kysymys, mitä se maksaa.

Minua tietenkin häiritsi kokouksessa, ettei menty asioita läpi yksi kerrallaan, vaan toimintakertomus tileineen yhtenä kappaleena. Samoin tilitys- ja jakosääntö kokonaisuudessaan. Sitä oli aika vaikea hahmottaa. Kerroin kokouksessa, että olen huolestunut muistini huonontumisesta. Pelkään, että pian muistini on yhtä huono kuin teidän. Sain kuitenkin jotakin sanotuksi, josta sain jälkeenpäin paljon olantaputuksia: ”Hyvin puhuttu!” Mitä hiton järkeä siinä on, että minulle kerrotaan olevan samaa mieltä kanssani, mutta kokouksessa ollaan kusi sukassa. Jos kerran ollaan samaa mieltä kanssani, ehkä asioita voitaisiin muuttaa kertomalla kokoukselle, ettei puheeni ole pelkkää palturia, vaan on olemassa muitakin, jotka ajattelevat samalla tavalla. Nyt jää se vaikutelma, että olen jonkinlainen hovinarri, joka puhuu ainoastaan, koska rakastaa omaa ääntään.

Aika uskomatonta oli myös se, että paras johtokunta kautta aikojen toi kokoukseen esityksen: ”Yhdistyksen kevätkokous valtuuttaa johtokunnan tekemään päätöksen mahdollisesta raportointiasiamiehen palkkaamisesta syksyllä 2002 työryhmän esityksen pohjalta, kun työryhmä on saanut tehtyä tarvitsemansa selvitykset.” Totesin sen olevan ”chuzpea”. (Chuzpe on jiddishiä ja sen voi selittää parhaiten esimerkillä: Juutalaispoika oli tappanut isänsä ja äitinsä, mutta vetosi oikeudessa lieventäviin asianhaaroihin; hän on sentään orpo!) Totesin, ettei yhdistyksen kokouksissa ole koskaan puhuttu henkilökunnan palkkaamisesta – ei silloin, kun joku on savustettu ulos, tai silloin, kun joku on palkattu tilalle. Henkilökunnan palkkaa toimitusjohtaja ja usein ihan johtokunnan tietämättä. Mielestäni tämä esitys oli tyypillinen todistus siitä, kuinka yhdistyksen kokouksessa sumutetaan asioita.

Illallinen oli maistuva ja silloin oli myös hauskaa. Pidettiin myös puheita, joita en voi olla kommentoimatta. Puheenjohtajamme Donner kiitti taas kerran henkilökuntaa ”kun se on ollut aina tapana”. Minä olisin kiittänyt henkilökuntaa, vaikka se ei olisi ollut tapana, vaan ihan sen takia, että se todellakin (taas) oli tehnyt loistavaa työtä. Raimo Henriksson piti puheen ”naisten yllyttämänä”. Joku on kuullut tässä puheessa shovinistisia sävyjä. Kiitos meni toimitusjohtaja Katri Sipilälle ja joku oli kuulevinaan, että Katri Sipilä olisi hyvä toimitusjohtaja, vaikka onkin nainen. Olen samaa mieltä: Katri Sipilä on hyvä toimitusjohtaja, ihan riippumatta sukupuolesta.

Hämmästyttävin puhe oli kuitenkin Rauno Lehtisen. Hän lupasi meille, että se olisi hänen viimeinen puheensa. Puheen sisältö oli uskomaton. Hän kehui taidesäveltäjien osaamista ja väitti, että hänkin voisi raapustaa jonkun melodiapätkän klubiaskin kanteen, muttei pystyisi kirjoittamaan minkäänlaista partituuria. Jos joku muu olisi sanonut näin, olisin suuttunut kovasti ja ruvennut riitelemään. Olen monta kertaa sanonut (ehkä lievästi liioitellen), että Rauno Lehtinen osaa mitä vaan. (Minua ilahdutti kovasti, että Pentti Lasanen sanoi Raunoa käsittelevässä dokumentissa tv:ssä, että ollessaan eri työnantajien palveluksessa Rauno on aina ottanut huomioon työnantajan edun lisäksi myös muusikoiden intressit.) Otavan Musiikkitieto-kirjassa sanotaan, että Lehtisen myös ulkomainen menestys perustuu ”erit. orkesterin sävellystekn. ja ilmaisullisten mahdollisuuksien vankkaan hallintaan sekä lauluäänen vankkaan hallintaan”. Ja juuri näin on asia. Ilman tätä erinomaista ammattitaitoa Rauno ei olisi säveltänyt sellaisia teoksia kuin Kun maailma paloi ja tv-balettimusiikkia Vincent van Gogh. Se joka ei usko tätä, kuunnelkoot vaikkapa Rauno Lehtisen säveltämän Barbarius suurelle sinfoniaorkesterille. Se on se kappale, jota ihailen eniten monen muun Ranen sävellyksen ohella. Rauno Lehtinen on loistava muusikko ja säveltäjä, sanoittaja ja sovittaja, mutta hänen puheensa oli täyttä puppua.

Tällaisia ajatuksia tuli mieleeni Teoston kevätkokouksen yhteydessä. Mutta sehän on vain minun tavallista marmatustani, jolle ei tarvitse antaa paljoakaan arvoa.

toteaa

Arthur Fuhrmann

PS. Kun kokouksessa valittiin ääntenlaskijat, jäi vaivaamaan, olivatko he transponointitaitoisia. Kalle Jämsenhän selviäisi siitä jo pelkällä capotastolla, mutta kuinkahan mahtaa olla Petri Kausteen laita?