Musiikintekijät -logo

Karjalan kunnailta Afrikan kuumuuteen

Karjalan kunnailta Afrikan kuumuuteen

Vuonna 1946 syntynyt Koivistoinen toimii tällä hetkellä pitkän apurahan turvin. Sen vuoksi mm. opetushommia on vain rajoitetusti: virkaa ei saa pitää.

Sävellyspuolella oli jokin aika sitten hieman hiljaisempaa, mutta tulevaisuus näyttää siltä osin vilkkaammalta. Koska haastattelupäivä oli kaunis, päätimme lähteä hahmottamaan jazzmiehen toimenkuvaa hänen asunnoltaan läheisen puiston penkille. Emmekä suotta. ”Tuollahan on nättejä tyttöjäkin”, Koivistoinen totesi.


Suomen arvostetuimpiin jazzmuusikoihin lukeutuva Eero
Koivistoinen on pysynyt ahkerana. Hän säveltää, opettaa,
tekee keikkoja ja nyttemmin myös tuottaa levyjä.
Tänä vuonna hän on hakenut musiikillisia elämyksiä
sekä Afrikasta että kotimaisten kansansävelmien parista.

KUINKA TULIT ALUN PERIN VALINNEEKSI JUURI JAZZIN?

– Olin aloittanut klassisen musiikin puolella viulistina. Soittelin noin 11- vuotiaana sellaista helppoa kamarimusiikkia. Siihen aikaan LP-levyjä ei vielä ollut kovin runsaasti saatavilla. Veljeni oli merillä, ja hän toi sieltä jazzia. Se kolahti. Yksinkertaisesti.

ENTÄ MITEN VALITSIT UUDEN SOITTIMESI SAKSOFONIN?

– Viulu tuntui hankalalta jazziin sovitettavaksi, enkä ollut siinä vaiheessa edes erityisen hyvä. Sain isän houkuteltua ostamaan fonin, siinä oli oma viehätyksensä ja se oli hyvin tyypillinen soitin jazzissa. Näin jälkeenpäin ajatellen olisin voinut valita myös vaikkapa pianon, jos meillä olisi ollut sellainen kotona.

MITÄ LUULET , ONKO KLASSINEN TAUSTA KUULUNUT SÄVELLYKSISSÄSI JA SOITOSSASI?

– Säveltämispuolessa se on kuulunut jollain tavalla. Olin kuitenkin perehtynyt simppelimpään barokkimusiikkiin, soittelin jotain helppoja sonatiineja ja tällaista. Olin myös mukana musiikkiopiston kokoonpanossa viulistina, ja on sieltä jotain jälkiä varmasti jäänyt säveltämiseen. En osaa sanoa soittopuolesta.

MINKÄLAISENA SÄVELTÄJÄNÄ ITSEÄSI PIDÄT? VASTAUSTA HAHMOTELLESSASI VOIT AJATELLA VAIKKA VASTAKKAINASETTELUJA SPONTAANI/HARKITSEVA, HIDAS/NOPEA , TUOTTELIAS/VÄHEMMÄN TUOTTELIAS…

– Suhteellisen tuottelias ainakin olen, muuta ei voi päätellä sävellysten määrästä. Toki monet ovat tehneet paljon enemmänkin. Harkintaa ja spontaaniutta on aina vaikea karsinoida: tietyt melodiset aiheet voivat syntyä hyvinkin nopeasti, mutta eivät ne ole vielä valmiita sävellyksiä.

MINKÄLAINEN MERKITYS AULIS SALLISEN ALAISUUDESSA OPISKELULLA ON OLLUT?

– Hän oli ensimmäinen tärkeä opettaja, jolta opin tietyt nyrkkisäännöt ekonomiasta, motiivin työstöstä ja tällaisesta. Ne pätevät kaikkeen. Kaksitoistasäveljärjestelmääkin tuli vähän opiskeltua hänen kanssaan. Häneltä sain siis tietyt rakennuspalikat käyttöön.

SEN EN JÄLKEEN OPISKELIT BERKLEESSÄ. OLIKO TÄMÄ SITTEN TOINEN TÄRKEÄ KOULU?

– Kyllä. Siellä oli toinen tärkeä opettaja Herb Pomeroy, joka keskittyi nimenomaan jazzpuoleen. Se koulu oli varmaan minulle kaikkein tärkein, koska opin sekä soittopuolta että mm. isolle kokoonpanolle säveltämistä. Mistään en ole kuitenkaan valmistunut.

MUTTA EI KAI MUUSIKKO PAPEREILLA HIRVEÄSTI TEE .. .

– Sukulaisillehan niitä on hieno näyttää, mutta ei niillä oikein töitä saa. Ellei sitten halua ryhtyä itse opettajaksi.

MONI KOULUJA KÄYNYT MUUSIKKO ON PUHUNUT KAMPPAILUSTA , JONKA JOUTUU KÄYMÄÄN VAHVOJEN TEORIAOPINTOJEN JÄLKEEN. ON TAISTELTAVA EROON OPPIMASTAAN , JOTTA VOI LÖYTÄÄ OMAN ÄÄNENSÄ. ONKO SINULLA OLLUT MITÄÄN TÄMÄNTYYPPISTÄ?

– Tunnen ilmiön. Berkleestä jäi lievä vamma muutamiksi vuosiksi, täytyy tunnustaa. Jouduin opiskelemaan aivan kykyjeni äärirajoilla – ja vielä vieraalla kielellä – minkä seurauksena sävelsin aika koulumaista materiaalia, kunnes älysin ruveta rikkomaan oppimiani sääntöjä. Mitään lopullista vammaa en ole saanut, vaikka niinkin varmaan voisi käydä.

OPETAT MYÖS ITSE. MILLÄ TAVOIN LUOKSESI TULEVAT NYKYHETKEN NUORET SOITTAJAT POIKKEAVAT NUORESTA EERO KOIVISTOISESTA?

– Soittamisvalmiudet ovat kasvaneet huimasti. Kun minä aloitin, soittaminen oli vähän kuin salatiedettä, oppimateriaalia oli niukalti saatavilla. Lähinnä sitä sai vanhemmilta muusikoilta tai levyiltä, jos oli hyvä korva. Nykyään on valtava määrä kirjallisuutta, ja kaikki on olemassa valmiina. Nuorilla riittää soittotaitoa, mutta sävellys- ja sovituspuoli ovat edelleen vaikeita, kuten silloinkin. Soittaminenhan on kivaa, noita muita joutuu opiskelemaan paljon kivuliaammin.

Kansansävelmien saloja

Koivistoisen tuorein julkaisu on vanhoja suomalaisia kansansävelmiä sisältävä Utu. Karjalan kunnailla, Läksin minä kesäyönä käymään ja yhdeksän muuta tuttua melodiaa on sovitettu jazzkvartetille. Koivistoinen on harmonisoinut alun perin vain melodialinjoina ylös kirjoitetut sävellykset tavalla, joka kuulostaa sekä perinnettä kunnioittavalta että elävältä.

SANOT LEVYN KANNEN KIRJOITUKSESSASI, ETTÄ KANSANLAULUJEN MELODIAT OVAT KESTÄNEET AIKAA. OLEN TÄSTÄ SAMAA MIELTÄ. MUTTA OSAATKO SANOA, MIKSI NE OVAT KESTÄNEET AIKAA?

– Tätä ovat varmaan monet pohtineet. Koska kyseessä ovat kansanlaulut, ne ovat voineet elää pitkälle pelkästään todella vahvan tekstin ansiosta. Veikkaan kuitenkin, että syy löytyy melodisista aineksista. Sävelmät ovat omaleimaisia, vaikka ovatkin hyvin yksinkertaisia. Joku poikkeama normaalista niissä aina on.

MITEN ARVELET NÄIDEN TRAD-MELODIOIDEN LOPULTA SYNTYNEEN SYNTYNEEN? NEHÄN OVAT KULKENEET KANSAN SUUSSA JA VARMASTI MUUTTUNEET MATKALLA. VOISIKO NIITÄ SIIS PITÄÄ KANSAN KOLLEKTIIVISEN KAUNEUSKÄSITYKSEN TUOTTEINA?

– Tätä kysymystä tuli kyllä mietittyä. Sehän ei voi olla niin, että kymmenen ihmistä on keksinyt yhtäkkiä saman idean. Jonkun on täytynyt antaa se alkusysäys. Joku on ehkä parannellut sitä, ja siitä on tullut kylän sisäinen ”hitti”. Joku matkalainen on vienyt sen toiseen kylään, jossa sitä on ehkä paranneltu – tai huononnettu. Joku keräilijä on lopulta napannut mielestään parhaan version ja pannut kirjoihin.

PYSTYYKÖ IKIVIHREÄN SÄVELMÄN TUNNISTAMAAN? VOIKO TÄSSÄ HETKESSÄ MITENKÄÄN SANOA, MIKÄ TULEE KESTÄMÄÄN, VAI ONKO AIKA AINOA, JOKA SEN NÄYTTÄÄ?

– Enpä usko että sitä voi tunnistaa. Varsinkin säveltäjät ovat näille asioille sokeita, koska he kuuntelevat niin eri tavalla. Joku ulkopuolinen voisi olla parempi vainuamaan näitä juttuja.

MINKÄLAISIA LÄHTÖAJATUKSIA SINULLA OLI UTU- LEVYN KANSSA?

– En välttämättä olisi lähtenyt viemään koko projektia eteenpäin, ellei vanha soittokaveri Ron McClure olisi tullut vierailulle Amerikasta. Ajateltiin tehdä jotain, meillä oli sentään studio käytössä. Olin tehnyt kansanlaulujen kanssa työtä ennenkin, mutta tällainen iso paketti oli jäänyt tekemättä. Lähdin etsimään materiaalia, jota löytyikin helposti kirjastoista. Sitä oli hauska vääntää kokoon – eikä kovinkaan työlästä.

Äiti Afrikka

2002 on Koivistoiselle paitsi kansansävelmien, myös Afrikan vuosi. Hän on käynyt siellä jo kerran, mutta matkat eivät jää siihen. Hän on myös laajentanut viime aikoina toimenkuvaansa ja tuottanut afrikkalaista timbilamusiikkia. Timbila on marimban kaltainen soitin, ja Koivistoisen timbila-tuotoksia on kuultavissa kahdella Naxos-julkaisulla.

MISTÄ AFRIKKA-INNOSTUS ALUN PERIN LÄHTI?

– Afrikkalaisessa ja latinalaisessa musiikissa on samaa rytmiikkaa kuin jazzissa. Siitä se kiinnostus syntyi. Tein täällä Suomessa töitä senegalilaisten soittajien kanssa, ja siinä tuli löydetyksi kaikenlaista jännittävää. Afrikka-yhteydet ovat sittemmin olleen vahvat. Olin tässä ennen pääsiäistä Johannesburgissa tekemässä levyä kuoron kanssa.

KUN NYT MAINITSIT JOHANNESBURGIN, NIIN ON PAKKO KYSYÄ Paul Simonin KUULUISASTA Graceland-ALBUMISTA ALBUMISTA. MITEN ONNISTUNEENA VALKOISEN MIEHEN AFRIKAN-MATKANA SINÄ SITÄ PIDÄT?

– Sehän oli apartheid-aikaa ja kinkkinen juttu tehdä. Simonilla oli hyvä tarkoitus, ja minusta hän hoiti sen ihan puhtain paperein. Graceland on hieno levy. Simon tonki paikallisesta musiikista yhtä sun toista, ja olen kyllä kuullut vähän juttujakin studiohommista. Kyllä oli jopa Paul Simon joutunut kysymään afrikkalaismuusikoilta, missä on ykkönen!

MITEN OLET ITSE PÄRJÄNNYT AFRIKKALAISRYTMIEN KANSSA?

– Olen joutunut kysymään ihan samaa! Ei se mitään uutta ole. Jotkut Olin vuodenvaihteessa Senegalissa kuuntelemassa muutamia orkestereita, ja kyllä ne jutut olivat välillä todella hämmentäviä. Varmaan suurin osa eurooppalaisista kuulee ne väärin päin.

SIIS OLIKO SIINÄ KYSE OUDOSTI RAKENNETUSTA NELIJAKOISUUDESTA VAI JOSTAIN AIVAN MUUSTA?

– Kyllä se on paljolti nelijakoista tavaraa. Tai useimmiten siinä on 6 vastaan 4, tai jotain 12/8-pohjaista. Suosituimmat tanssirytmit menevät sielläkin neljään.

PYSTYTKÖ JO SANOMAAN, MITEN AFRIKKAKONTAKTIT OVAT MUUTTANEET SINUA SÄVELTÄJÄNÄ?

– Kaikenlaista sieltä on hiipinyt omiin juttuihin. Olen itsekin ihmetellyt pari kertaa, että mitäs täältä nyt tulee. Ehkä vaikutus tuntuu juuri rytmiasioissa. Utu-levyn biisi On neidolla punapaula on tavallaan aika eteläafrikkalainen veto, se sointujatkumo on siellä päin tyypillinen.

SEURAAVA AFRIKAN KOHDE ON ENSI SYKSYNÄ VILLA KARO BENINISSÄ, JONNE STIPENDI MAHDOLLISTAA KUUKAUDEN MATKAN…

Jazzmiehenä Suomessa

Eppu Normaalilla on laulu nimeltä Kun jatsia kuunneltiin, jonka jazzia ja romantiikkaa yhdistelevä tarina päättyy hieman haikeasti. Rakkaus kyllä jatkuu, mutta jatsi, pelkään pahoin / elää enää apurahoin”.

MINKÄLAISENA JAZZMAANA PIDÄT TÄMÄN HETKEN SUOMEA?

– Kulttuuri on vahvaa ainakin siinä mielessä, että jälkipolvea riittää. Kärki oli hyvin kapea silloin, kun minä aloitin. Festivaaleja ja tällaista on paljon, ja kai ne työtilaisuudetkin pikkuhiljaa lisääntyvät, vaikka sillä puolella onkin ongelmia. Kaikelle taidolle ei tunnu löytyvän käyttöä.

OLENKIN AJATELLUT NÄITTEN SINÄNSÄ KIINNOSTAVIEN ”UMO PLAYS ZAPPA” -PROJEKTIEN YHTEYDESSÄ, ETTÄ PALJASTUUKO NIIDEN TAKAA UUDEN MATERIAALIN VÄHYYS…

– Kyllä paljastuu, ja se on todella valitettava puute. Big bandille säveltäminen, sovittaminen ja nuottien aikaansaaminen on aikamoinen duuni. Ei ole oikein ketään, joka tilaisi keneltäkään tällaisia töitä. On aikamoinen kynnys ryhtyä väsäämään sitä omillaan, varsinkin kun se ei ole edes erityisen halpaa duunia. Joitakin vuosia sitten radio vielä panosti tähän, mutta nyt se on hiipunut.

MEILLÄ OLI TAANNOIN KULTTUURIMINISTERINÄ JAZZPIANISTI. MITÄ AJATTELET Anderssonin KAUDESTA?

– Claes on hyvä tyyppi ja varmaan fiksuimpia kulttuuriministereitä tässä maassa kautta aikojen. Musiikissa ei menty taaksepäin – varmaan voi sanoa, että vähän mentiin eteenpäin. Elokuvahan sai kyllä hyviä tukia. Varmaan Andersson vähän varoi, kun hänen taustansa tiedettiin. Nykyään Claes muuten soittaa paljon enemmän kuin ministeriaikoina, ja mies on vanhoilla päivillään vielä kehittynyt!

ENTÄS SUOMALAISEN JAZZMAAILMAN KEIKKAPUOLI? JAZZ ON KUITENKIN ERITTÄIN VAHVASTI YLEISÖN EDESSÄ SOITETTAVAA MUSIIKKIA…

– Poriin sitä yleisöä kyllä saadaan, mutta ei välttämättä muille keikoille. Eikä se yleisö oikein osta levyjä. Tosin nyttemmin on tullut myös jazzin puolelle myyntimenestyksiä, ja se on uutta. Lenni-Kalle Taipalehan myi huikeasti – vaikka se on toki ihan viihteeksi tehtyä. Myös UMOn ensimmäinen Naxos-julkaisu on myynyt maailmalla ihan hyvin, ja se taas on todella haastavaa musiikkia.

PALATAAN VIELÄ HETKEKSI MENNEISYYTEEN. SYY ON SE, ETTÄ VANHOJA LOVE-ALBUMEITASI ON JULKAISTU UUDELLEEN. ETENKIN THE FRONT IS BREAKING KUULOSTI ERITTÄIN PIRTEÄLTÄ MATERIAALILTA. MITÄ ITSE AJATTELET NÄIDEN AIKOJEN EERO KOIVISTOISESTA NYT?

– Olin tehnyt jonkin verran hieman fuusiotyyppistä materiaalia. Meillä oli hyvä soittoporukka, jossa oli Pohjolaa, Ahvenlahtea ja Tolosta. Soittamisen halu oli kova. Se ryhmä oli koossa ainakin vuoden. Mukavaa puuhaahan se oli. Sain säveltää nimenomaan tuolle bändille sen kyvyt tietäen. Siellähän on aika vaikeaa bassostemmaa ja tällaista.

KOLLEGASI TAPANI RINNE SANOI ÄSKETTÄIN IMAGE-LEHDESSÄ, ETTÄ HÄNELLÄ ON KYLLÄ LEVYHYLLY PUOLILLAAN JAZZIA, MUTTA SUHDE SIIHEN ON MUUTTUNUT MUUTTUNUT, KOSKA JAZZ ON MENETTÄNYT INNOVATIIVISUUTENSA, KUTEN ROKKIKIN… MITEN KOMMENTOIT TÄTÄ?

– Ensin täytyy selvittää, miten jazzin määrittelee. Se ei ole kiinnostavaa, kun nykyään soitetaan vanhaa jazzia uudelleen paremmalla äänitystekniikalla. Ihan perinteisimmässä, tiukasti määritellyssä jazzissa ei varmaan ole ihmeempiä enää tapahtunut. Minä haluaisin nähdä jazzin vähän laajemmin, ja siellä vaikeasti määriteltävillä reuna-alueilla kyllä tapahtuu. Useinhan rajatapaukset ovat kiinnostavimpia.


Ansioita:
Yrjö/Suomen Jazzliitto -67
Montreaux Jazz Festival Yhtyekilpailun voitto (EBU) -69
Uudenmaan läänin taidepalkinto -70
Nordring kilpailun (EBU) sovituspalkinto Jerseyssä -81
Big Band sävellyskilpailun (MIC) voitto sävellyksellä Kukonpesä -87
Zone ry puheenjohtaja
UMO:n taiteellinen johtaja 96-98
 
Sävellyksiä:
Äiti Maa/baletti/Helsingin Kaupunginteatteri -79
Ultima Thule, konserttiversio edellisestä -81
Suomi maailman majakka/radiofoninen teos
Radioteatteri/Yle -96
 
Big band:
El Viejo Almacen, Arctic blues, Hallanvaara, What is this?, Teranga, 2000.fi
 
Valitut levyt:
Valtakunta -68/95, Wahoo! -73/2000, Front is breaking -76/2001, Labyrinth -77/2002, Picture in three colours -84/88, Altered Things -92, Senegalese Drums -99, Helium 2001, UTU 2002
Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 2/2002

Selaa lehden artikkeleita