Musiikintekijät -logo

"Sovittajat" plagioivat sovittajia

”Sovittajat” plagioivat sovittajia

Loukataankohan minkään taiteilijaryhmän tekijänoikeuksia niin rankasti kuin sovittajien? Alkuperäisten sovitusten plagioiminen on ollut maan tapa. Näin se käy:

Säveltäjä Sulo Sointu kävelee keväisessä lehdossa ja saa satakieleltä innoituksen. Syntyy melodia (ja sanatkin) tulevaan hittiin Satakielimaa. Kotiin päästyään Sointu hyräilee laulun 80-luvulla hankkimansa radiomankan c-kasetille ja postittaa sen levy-yhtiöön.

Vuoden kuluttua Satakielimaa edustaa Suomea Euroviisujen loppukilpailussa. Se sijoittuu häntäpäähän (pisteitä tulee vain Virosta sekä Ruotsista, jossa ruotsinsuomalaisten puhelinäänet riittävät kakkostilaan eli kymmeneen pisteeseen). Kansainvälistä menestystä biisistä ei siis tule, mutta kotimainen ikivihreä kyllä.

Mutta ennen kuin sävellys oli esityskunnossa, se täytyi sovittaa. Tämän teki sovittaja Taito Tuomenlehvä. Ja verratonta luomistyötä tekikin. Alan ammattipiireissäkin se herätti huomiota. Kun levy-yhtiössä verrattiin valmista kappaletta Soinnun demohyräilyyn, tuntui kuin koko melodiakin olisi muuttunut. Todellisuudessa melodiakulku vastasi alkuperäistä, mutta nerokkaan soinnutuksen ansiosta se oli noussut aivan uusiin sfääreihin. Ja olihan Tuomenlehvä tehnyt myös sykähdyttävät alku-ja välisoitot. Kuvaavaa on, että kun biisistä tehtiin soittoääni, kännyköissä soi nimenomaan intro.

Tämän prosessin aikana tapahtui merkittäviä asioita myös byrokratian puolella. Sulo Sointu kuuluu niihin lauluntekijöihin, jotka tekevät biisistä teosilmoituksen heti, kun se on syntynyt. Ja jo tällöin hänellä on tapana tehdä teokseen rahanarvoinen ruksi kohtaan kantaversio.

Kun Satakielimaa oli saanut ensimmäisen esityksensä Suomen viisukarsinnoissa, ryhtyi Taito Tuomenlehvä hoitamaan omaa osuuttaan byrokratiasta. Hän lähetti esitäytetyn teoskortin Soinnulle liittäen mukaan pyynnön, että Sointu toimittaisi sen allekirjoituksellaan varustettuna Teostoon. Kantaversioasian pohtiminen ei kuulunut hänen tapoihinsa. Hän piti luonnollisena sitä, että saa normaalit sovittajaosuudet eli tässä tapauksessa 16,67 %, koska biisiä ei ollut kustannettu. Näin hän oli tässäkin tapauksessa puhelimessa Soinnun kanssa sopinut jo ennen kuin ryhtyi duuniin.

Tuomenlehvä liitti mukaan myös postimerkillä ja Teoston osoitteella varustetun kirjekuoren. Hänellä kun oli huonoja kokemuksia siitä, että jotkut säveltäjät olivat tuskastuttavan hitaita kirjeenvaihdossaan.

Kolme versiota Teoston Top40:ssä

Mikä sitten oli mennyt pieleen? Ehkä ei vielä mikään muu kuin se, että tätä Tuomenlehvän sovitusta ei merkitty kantaversioksi. Eikä sitä enää olisi voitukaan merkitä, koska Sointu oli jo ruksannut sovituksettoman teoksensa kantaversioksi. Eikä Teoston nykyinen jakosääntö salli sitä, että myöhemmin jokin toinen versio muutetaan kantaversioksi. Sen sijaan Tuomenlehvä olisi kyllä voinut lähteä siitä, että hänen luomistyönsä jälkeen on syntynyt ihan uusi sävellys, jonka säveltäjiä ovat Sointu ja Tuomenlehvä yhdessä. Mutta näin ei tehty, koska sellainen ei ole Suomessa tapana.

Mitä tästä vuosien vieriessä seurasi. Satakielimaa jäi soimaan ja parhaimmillaan se nousi Teoston esitetyimpien listalla sijalle 19. Ja kuinka ollakaan, se oli samana vuonna tämän lisäksi myös sijalla 26 sekä sijalla 39.

Kuinka tämä oli mahdollista?

Täydennetäänpä sijoitukset tekijätiedoilla:

19. Satakielimaa, säv&san Sulo Sointu, sov Heino Huuhka

26. Satakielimaa, säv&san Sulo Sointu

39. Satakielimaa, säv & san Sulo Sointu, sov Taito Tuomenlehvä

Maan tavan mukaan tästä hitistä oli ehditty tehdä jo kymmeniä uusia sovituksia. Kaikkiin niihin sovittajat olivat hakeneet säveltäjä Soinnulta sovitusluvat ja niiden yhteydessä he olivat saaneet myös normaalit sovittajaosuudet eli 16,67 %. Teoskortit oli täytetty ja Teostoon lähetetty eli oliko tässä nyt kellään nokankoputtamista.

Yksi näistä uusista sovituksista oli Heino Huuhkan tekemä. Tai siis merkitty hänen nimiinsä. Kyse oli uudesta levytyksestä, joka kymmenen vuotta ensimmäisen levytyksen jälkeen nousi soittolistoilla vielä korkeammalle kuin mikään aikaisemmista. Tähän varmaan vaikutti se, että levyttäjä oli Seinäjoen tangofinaalin kautta ryminällä suureen suosioon noussut 16-vuotias kuningatar.

Paras sijoitus Teoston listalla oli siis tuona vuonna versio Huuhka, toisena versio ilman sovitusta ja vasta kolmantena se alkuperäinen versio Tuomenlehvä. Ja jos Teoston lista olisi julkaistu riittävän pitkänä, olisi kauempaa löytynyt myös muita versioita. Esitysilmoituksia kertyi Top40-versioiden lisäksi vuosittain erityisesti niille ”sovituksille”, joiden ”sovittajat” kuuluivat vakioilmoitusmenettelyn piiriin kuuluviin orkestereihin. Oma lukunsa olivat ne ”sovitukset”, jotka rekisteröitiin kulloisenkin kapellimestarin nimiin, kun Satakielimaa esitettiin televisioidussa konsertissa ja ennen esitystä oli bändin kanssa pariin kertaan treenattu ja sovittu, kuka aloittaa.

Teoston tilityksissä tämä merkitsi sitä, että aina kun biisi soi ja siitä esitysilmoitus Teostoon tehtiin, sai säveltäjä Sointu 83,33 % korvauksista. Tai aika usein hän sai täydet 100 %. Sellaiset orkesterit, joilla ei ollut ”omaa sovittajaa ojassa”, unohtivat usein täyttää esitysilmoituksessa sovittajaa koskevan kohdan. Ja valitettavan usein myös paikallisradioiden raportointi oli sen verran puutteellista, että sovittajaa ei oltu merkitty vaikka se äänitteen etiketissä ihan selvästi olikin präntättynä. Näissä tapauksessa kaikki tilitykset kohdistettiin kantaversiolle. Niin kuin lisätilityksetkin.

Sovittaja Taito Tuomenlehvä sai oman 16,67 % osuutensa keskimäärin joka viidennestä esityksestä. So what?

Suomen tekijänoikeuslain mukaan sovittaja Tuomenlehvälle olisivat kuitenkin kuuluneet niin moraaliset kuin taloudellisetkin tekijänoikeudet ihan jokaikiseen esitettyyn teoksen versioon. Jokainen uusi ”sovitus” oli kopio hänen alkuperäisestä sovituksestaan. Pieniä muutoksia ja lisäyksiä olivat jotkut ”sovittajat” tehneet, mutta tavoite oli aina sama: Satakielimaan piti kuulostaa mahdollisimman aidolta ja alkuperäiseltä, juuri sellaiselta mihin kuuntelijat olivat tottuneet.

Ryhtiliikettä tarvitaan

Mitä plagiaattisovitusten perkaamiseksi pitäisi tehdä. Seuraavassa muutamia keinoja:

Säveltäjät merkitsevät kantaversioksi alkuperäisen sovituksen (jolloin tämä sovittaja saa osuutensa silloinkin, kun sovittajaa ei ole esitysilmoitukseen merkitty).

Teosto muuttaa jakosääntöä niin, että alkuperäisen sovituksen voi muuttaa kantaversioksi, vaikka säveltäjä jo aikaisemmin olisikin rekisteröinyt sovituksettoman sävellyksensä kantaversioksi. Halutessaan oikeat sovittajat voisivat asettaa tämän ehdoksi ennen kuin luomistyöhön ryhtyvät. Kantaversioksi rekisteröity sovitus saa tilitykset myös niistä esitysilmoituksista, joissa sovitukseksi ilmoitettua versiota ei ole Teostoon rekisteröity.

Teosto muuttaa jakosääntöään niin, että kun tietty sovitus on säveltäjän ja sovittajan yhteisellä sopimuksella merkitty kantaversioksi, tarvitaan uuden sovituksen rekisteröimiseen sekä säveltäjän että kantaversion sovittajan lupa. Säveltäjän lupa riittää yksinään vain silloin, jos ohjelmistotoimikunta toteaa, että uusi sovitus ei plagioi kantaversion sovitusta.

Säveltäjä myöntää sovituslupia vain todellisille sovituksille ja valvoo samalla, että ne eivät plagioi alkuperäistä sovitusta.

Säveltäjä on delegoinut sovituslupien myöntämisen kustantajalle, joka valvoo edellisen kohdan toteutumista.

Säveltäjä lähettää uuden sovituksen alkuperäiselle sovittajalle tarkistettavaksi (että se ei ole plagiaatti) ennen uusien sovitusosuuksien myöntämistä.

Oikeat sovittajat aloittavat oman ryhtiliikkeensä eivätkä enää itse plagioi toisiaan. -Oikeat sovittajat ryhtyvät peräämään oikeuksiaan, tarvittaessa tuomioistuimesta. Heidän vaatimuksestaan plagiaatit muutetaan Teoston rekisterissä heidän nimiinsä.

-Kun todellisuudessa syntyy uusi teos ja sovittaja onkin toinen säveltäjä, teos myös rekisteröidään tämän mukaisesti. Sovittaja onkin k-säveltäjä.

Keinoja on varmaan monia muitakin. Teoston kannalta plagiaattisovituksissa on sekin huono puoli, että ne työllistävät Teoston hallintoa monta kertaa enemmän kuin missään muualla maailmassa. Se taas on vastoin kaikkien Teoston asiakkaiden etuja. Entä mikä on oikea sovitus?

Yksi vastaus on, että se on sellainen, jota mikään tietokoneohjelma ei pysty tekemään. Sen on siis ylitettävä teoskynnys eli oltava luova ja omaperäinen. Tarkempi (sivun mittainen) määritelmä löytyy Teoston tilitys-ja jakosäännöstä.

Martti Heikkilä

PS. Seitsemän vuotta Elvis-byroossa on hujahtanut, ja meikäläisellä on edessään sapattivuosi. Sorvin ääressä on tarkoitus olla taas syyskauden 2003 alkaessa. Nissilän Pekalle ja kaikille muille Hyviä Elvistelyjä!

Kommentti:

Luin Martin kirjoituksen (luemme lähes aina toistemme kirjoitukset). Sitä pulmaa, että säveltäjä ilmoittaa sovittamattoman sävellyksen kantaversioksi, ei pitäisi olla olemassakaan. Mielestäni tämä on taas tyypillinen tapaus, jossa Teoston toimisto ei ole ymmärtänyt, mistä johtokunnan päätöksessä oli kyse. Kun teosilmoituslomaketta aikoinaan uusittiin, tuli esille se tosiasia, että hyvin usein vasta sovittaja tekee kappaleesta soitettavan. Raimo Henrikssonin hyvä idea oli, että ensimmäisestä (useimmiten äänilevyversiosta) ilmoitetaan säveltäjä ja sanoittaja ja kantaversio (koko nimike keksittiin vasta silloin), mikä takaa, että sovittaja otetaan huomioon mm. lisätilityksessä ja partituuritukitilityksessä. Jos tämän jälkeen tehdään jatkosovituksia, jotka perustuvat ensimmäiseen sovitukseen (eli siis kantaversioon) otetaan alkuperäissovittaja huomioon ikäänkuin toisena säveltäjänä. Pulma on hyvin yksikertaisesti ratkaistavissa sillä, että pelkkää sävellystä ilman toista sovittajaa ei rekisteröidä kantaversioksi. Kuten jo sanoin: kantaversio on tarkoitettu ainoastaan säveltäjän ja sovittajan yhdessä rekisteröitäväksi.

Toinen mielenkiintoinen kohta Martin kirjoituksessa on se, että tekijä voi delegoida kustantajalle oikeuden antaa sovituslupia. Tämä on varmaankin käytännöllistä. Mutta silloin korvaukset tulee jakaa tasaavan muuntelujaon mukaan. Eihän voi olla niin, että kustantaja määrää toisten rahanjakoa mitenkään itse osallistumatta siihen.

Toteaa Arthur Fuhrmann


teksti: Martti Heikkilä

-Nuotin vierestä


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 2/2002

Selaa lehden artikkeleita