Vaalit meni, mutta Hanget soi

Vaalit meni, mutta Hanget soi

Voi varmasti sanoa, että Elvis ry:llä oli pitkästä aikaa todella mielenkiintoinen kahden kokouksen rypäs, josta ei edes dramatiikkaa puuttunut. Tehtävänsä jättäneen puheenjohtajan tilalle valittin vuodeksi yllättäen Teoston kunniapuheenjohtaja Otto Donner, jos kohta allekirjoittaneelle tuo valinta ei ollut yllätys. Johtokuntakin vaihtui reippaanlaisesti. Donnerin lisäksi muutamat vanhat toimijat tekivät paluun. Toki uuttakin verta saatiin. Kaiken kaikkiaan, monella taholla varmasti tuumaillaan mistä loppujen lopuksi oli kysymys. Kysymys oli vain järjestödemokratiasta. Vaalilippuja täytetään. Ja hallituksia tulee, hallituksia menee. Ei siinä sen kummempaa.

* * * * *

Elvisin kokousta edeltävänä iltana seurattiin niin ikään vaalia. Valtakunnallista. Senkin lopputulos yllätti monet. Vaikka keskustapuolue säilytti niukasti johtoasemansa, oli todellinen voittaja kokoomus, jonka noin yli 90 000 uudesta äänestäjästä yli 60 000 uusmaalaista luotti yhteen mieheen, Sauli Niinistöön. Huikea suoritus niin Saulilta kuin Suomen kansalta. Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg jäi yli 7000 äänellään rannalle, vaikka keräsi Pohjois-Karjalasta toiseksi eniten kansalaisten luottamusta. Vasemmisto-oikeisto -tasapaino koki kolauksen: vasemmistopuolueille jäi uuteen eduskuntaan vain vajaan yhdenkolmasosan kannatus. Mielenkiintoinen ilmiö tuokin. Kuten äänestysprosenttikin, joka jälleen laski edellisistä vaaleista. Tulipa tuossa mieleen: muutamissa tekijöiden asioissa saattaa joutua aloittamaan uuden lobbauskierroksen.

* * * * *

Mikkelissä kuullaan 28.-31. maaliskuuta suomalaista musiikkia. Uuden Hanget soi -festivaalin eräs yhteistyökumppani on Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry. Talvisen musiikkijuhlan kantava teema on elokuvamusiikki. Mielenkiintoista nähdä miten uusi hanke saa tuulta siipiensä alle. Toivottavasti hyvin.

* * * * *

Allekirjoittaneen osalta Elvis ry:n puheenjohtajuus päättyi maaliskuun 19. päivänä. Ei tosin yllättäen. Haluan vielä näin Selvis-lehden välityksellä kiittää jäsenistöämme kaikenlaisista hetkistä, joita on yhdessä eletty. Samalla toivon uudelle, kaikkien tuntemalle puheenjohtaja Otolle voimia ja onnea myös valitulle johtokunnalle. Eläköön Elvis!

Mahdollisesti jo seuraavassa Selvis-lehdessä lisää…

Jani Uhlenius


-Janitsaari


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2007

Selaa lehden artikkeleita