Laulaja-lauluntekijä, muusikko, freelancer-toimittaja Markus Nordenstreng, 41, valittiin 14. huhtikuuta Elvis ry:n hallituksen uudeksi varapuheenjohtajaksi. Ennen Nordenstrengiä varapuheenjohtajana miltei yhtäjaksoisesti vuodesta 1991 toiminut Eero Lupari ei enää asettunut viime hallitusvaalissa ehdokkaaksi jättäytyen siten pois hallitustyöskentelystä.
Tekijä: Nina Lith
Hae Aurinkolaakson residenssiin
Musiikintekijät, tervetuloa Aurinkolaakson residenssiin Áloran kylään Malagan kupeeseen Andalusiaan!
Vuokrattavana on erilaisia huoneita ja työtiloja, kuten päätalosta erillinen musiikkistudio, Portinvartijan talo. Studiossa on mm. backline (rummut, kitara- ja bassovahvistimia) ja äänityslaitteistona Pro Tools HD3 Accel – ja tietenkin äänitys- ja muita palveluita saa toivomusten mukaan. Talolla on juhlasali, ateljee ja tyhjä uima-allas esimerkiksi harjoitteluun, ja jopa pieni esiintymiskoroke patiolla talon pihabaarin vieressä.
Rauhallinen Aurinkolaakson residenssi laajoine pihoineen ja hedelmätarhoineen sopii myös isommalle porukalle työskentely- ja majoitustilaksi. Residenssi on ympäri vuoden käytössä eikä sinne ole erillistä hakua. Talon omistaja Maija Tuurna on kuvataiteilija, joka on loihtinut Aurinkolaaksosta viehättävän ja inspiroivan paikan tehdä työtä ja virkistäytyä. Jukka Puurula ja Kari Reini huolehtivat studion osalta asioista.
Majoitustiedustelut: Maija Tuurna / info.aurinkolaakso(@)gmail.com / +34 654 032 100
Studiotiedustelut: Jukka Puurula / jukka.puurula(@)gmail.com / +358 41 444 3663
Soitinvuokrausten tiedustelut: Kari Reini / kari(@)backline.fi / +358 50 517 1392 / +34 694 401 159
***
Muutama pikavinkkaus (varsinkin esiintyville musiikintekijöille):
Malagan lentokentältä pääsee junalla hyvin helposti, edullisesti (2,60 e) ja nopeasti (46 min, yksi vaihto) Áloraan. Pyhinä junat eivät liiku kovin varhain eikä myöhään, jotenka lentoa varatessa kannattaa huomioida aikataulut. Talolle on asemalta vain puoli kilometriä vilkasta maantietä ylämäkeä: ensi kerran ota taksi (noin 3,50 – 5 e), jos on kantamuksia tai lonkkavika vaivaa. Taksi Malagan kentän ja Aurinkolaakson välillä maksaa alkaen 50 e riippuen ajasta sekä kyydittävien ja laukkujen määrästä. Malagan ytimeen pääsee junalla suoraan (40 min). Malagan kentältä saa myös vuokra-autoja ja erilaisia tilauskuljetuksia saa mm. Retu Kuljetuksesta.
Paikallisjunan aikataulut (myös Fuengirolan junayhteydet): https://www.renfe.com/viajeros/cercanias/malaga/index.html
Edullisimpia suoria lentoja Suomesta on ollut viime aikoina Norwegianilla ja Finnairilla. Vueling on hyvä, jos lentää muualta Espanjasta. Malagaan pääsee mm. Madridista nopealla junalla ja monista paikoista hitaammilla.
Fuengirolan Los Bolichesin kylässä, joka on noin tunnin ja vartin junamatkan päässä Álorasta, on paljon suomalaisyleisön suosimia esiintymispaikkoja: muiden muassa ”Costan Tavastia” eli Iskelmä Baari Fuengirola, monipuolinen esiintymispaikka Ravintola Kukko saunoineen, yökerhomainen Mai Thai, Teatteriravintola Mask, intiimi Yano´s, jatsistakin tunnettu Refla, eri kirkkoja, opistoja, kouluja ja saleja – ja paljon muita. Ventojen Kirjakauppa Hemingwayssa on järjestetty suosittuja taiteilijaesittelyjä. Sofiaopistossa voi järjestää erilaisia kursseja sopimuksen mukaan. Aurinkolaakson residenssi sopii mainiosti kurssipaikaksi myös.
Koko Aurinkorannikolla (Costa del Sol) asuu 30 000 suomalaista: unohtamatta tietenkään paikallisia ihmisiä, muiden kansallisuuksien vakiasukkaita ja turisteja… valkoisia vuoristokyliä, lähikaupunkeja, kulttuuritarjontaa, Malagan museoita, yöeloa ja kauppahallia, merkillistä Alhambraa, Gibraltaria, jätti-inspiroivaa luontoa aina luola- ja rotkokaupungeista kivimetsiin, fosforijärviin, lintusuistoihin, villieläimiin, kansallispuistoihin ja sienimetsiin. Ja päälle muutama tapas ja grillatut sardiinit meren äärellä.
Paikallisia suomalaismedioita ovat esimerkiksi SE (Suomalainen Espanjassa), Radio Finlandia, Fuengirola-lehti, OLÉ-lehti ja Espanjan Sanomat.
Teosto-palkinto Mikko Hassiselle levystä Elektro GT
Röyhkeä ja anteeksipyytelemätön teos vangitsee kuulijansa – Kahdettatoista kertaa tänä vuonna jaetun Teosto-palkinnon sai Mikko Hassinen teoksistaan levyllä Elektro GT. Tunnustuspalkinnon voittaja palkittiin 25 000 eurolla.
Teosto-palkinnon voittaja julkistettiin Musiikkitalossa torstaina 9. huhtikuuta.
”Tekemisen ja sanomisen tarve on Mikko Hassisen levyllä vahvasti läsnä. Monipuolinen teos on täynnä rikkaita musiikillisia ideoita, joita virtuoosimaiset soittajat ovat päässeet toteuttamaan. Elektro GT on röyhkeä, anteeksipyytelemätön ja kuulijansa vangitseva kokonaisuus”, palkintoraati totesi perusteluissaan.
Palkinnon saajan valitsi ehdokkaiden joukosta kolmihenkinen raati, johon kuuluivat Suomen Kansallisoopperan pääjohtaja Päivi Kärkkäinen, RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möller ja viime vuonna Teosto-palkinnolla palkittu Risto Ylihärsilä.
Palkintoraadin puheenjohtaja Päivi Kärkkäinen luonnehti tehtävää antoisaksi.
”Esiraati oli tehnyt erinomaista työtä ja valinnut mielenkiintoisen ja monipuolisen ehdokaslistan. Samalla esiraati tosin teki meidän työmme kovin hankalaksi”, totesi raadin puheenjohtaja Päivi Kärkkäinen.
”Raati oli yksimielinen. Erityistä painoa halusimme antaa Teosto-palkinnon kriteereille; rohkeudelle, omaperäisyydelle ja innovatiivisuudelle.”
Hassisen mukaan jo pelkkä ehdokkuus tuntui palkinnolta.
”Moni aiemmista ehdokkaista ja palkituista on ollut itselleni inspiraation lähde ja on tähänastisen urani huippuhetkiä päästä tähän joukkoon mukaan”, sanoi Hassinen.
”Levyä tehdessäni kehittelin itselleni erilaisia tekotapaa muuttavia ajatusleikkejä tai ”pelejä”, joiden avulla toivoin välttäväni pahimmat sähköiseen jazziin liittyvät kliseet. On vaikea kuulostaa omaperäiseltä tai tehdä musiikkia muista poikkeavasti, mutta tarkoitus oli tehdä levy niin, että ainakin omiin korviin se kuulostaisi uudelta tai peräti aiemmin kuulemattomalta.”
Palkintoehdokkaina kuusi teosta tai teoskokonaisuutta
Musiikkialan ammattilaisista koostuva esiraati oli valinnut tänä vuonna loppukilpailuun kuusi teosta tai teoskokonaisuutta. Palkintoehdokkaat olivat:
Perttu Haapanen: Compulsion Island
Perttu Haapasen (s. 1972) sävellys teoksella Compulsion Island
Matti Mikkola: Pepe & Saimaa
Matti Mikkolan (s. 1976) sävellykset ja sovitukset levyllä Pepe & Saimaa
Olavi Uusivirta: Ikuiset lapset
Olavi Uusivirran (s. 1983) sävellykset ja sanoitukset sekä Timo Kämäräisen, Jaakko Kämäräisen ja Olli Krogeruksen sovitukset levyllä Ikuiset lapset
Mikko Hassinen: Elektro GT
Mikko Hassisen (s. 1971) teokset levyllä Elektro GT
Tuomas Logrén: Yövesi
Tuomas Logrénin (s. 1976) sävellykset ja sovitukset levyllä Yövesi
Antti Paalanen: Meluta
Antti Paalasen (s. 1977) teokset levyllä Meluta
Teosto-palkinnolla palkitaan rohkeita, omaperäisiä ja innovatiivisia teoksia
Teosto-palkinnolla musiikintekijät ja -kustantajat ovat nostaneet esiin rohkeita, omaperäisiä ja innovatiivisia kotimaisia sävelteoksia. Tänä vuonna tunnustuspalkinto jaettiin 12. kerran.
Palkinto jaetaan 1–4 teokselle tai teoskokonaisuudelle, ja palkintosumma on enintään 40 000 euroa. Jos palkinnon saa vain yksi teos tai teoskokonaisuus, palkinto on 25 000 euroa. Teokset voivat edustaa mitä tahansa musiikin lajia, ja niiden pitää olla edellisen palkintokauden jälkeistä tuotantoa.
Palkintoehdokkaat valitsi esiraati, johon kuuluivat tänä vuonna Uuden musiikin orkesteri UMOn vs. toimitusjohtaja Jutta Jaakkola, toimituspäällikkö Heta Hyttinen, toimittaja Mari Koppinen, toimittaja Pekka Laine, Suomen Kansallisoopperan yleisö- ja yhteiskuntavastuupäällikkö Lauri Pokkinen, toimittaja Kare Eskola sekä musiikintekijä Vilma Timonen.

Elvis ry:lle kaksi uutta kunniajäsentä
Elvisin kevätkokouksen yhteydessä 30.3.2015 nimettiin kaksi uutta kunniajäsentä: Eero Lupari ja Janne Louhivuori.
Eero Lupari on pitkän uran tehnyt säveltäjä, sanoittaja, sovittaja, muusikko ja tuottaja. Elvisin hallitukseen Lupari tuli vuonna 1988 ja hän toimi hallituksen varapuheenjohtajana vuosina 1991 – 2005 ja uudelleen vuodesta 2008 lähtien aina vuoteen 2015 saakka, jolloin hän ei enää asettunut hallitusvaaliehdokkaaksi.
Janne Louhivuori on puolestaan niin ikään pitkän uran tehnyt säveltäjä, sovittaja, muusikko ja tuottaja. Elvisin hallituksessa hän työskenteli vuosina 1988 – 2003 ja varapuheenjohtajana vuoden 2007. Louhivuori toimi hallituksen puheenjohtajana vuodet 2008 – 2012.
Edellisen kerran kunniajäseneksi nimitettiin Martti Heikkilä vuonna 2010. Kunniajäsenyys on huomionosoitus. Lisäksi kunniajäsenen ei edellytetä maksavan jäsenmaksua.
Kuva: Nina Lith
Kaksi uutta jäsentä Elvis ry:n hallitukseen
Elvis ry:n kevätkokous ja hallitusvaali järjestettiin maanantaina 30.3.2015 Helsingissä. Hallitusvaalissa erovuoroisia olivat Eero Lupari, Markus Nordenstreng ja Juha Tikka. Heistä Eero Lupari ei enää asettunut ehdolle.
Erovuoroisista tehtävissään jatkamaan valittiin Markus Nordenstreng ja uusina jäseninä hallitukseen äänestettiin Virpi Eroma ja Anni Mattila.
Elvisin uusi hallitus kokonaisuudessaan: Puheenjohtaja: Kaija Kärkinen. Jäsenet: Heikki Elo, Virpi Eroma, Anni Mattila, Esa Nieminen, Markus Nordenstreng ja Olavi Uusivirta. Hallitus valitsee varapuheenjohtajan keskuudestaan järjestäytymiskokouksessaan huhtikuussa.
Kuva: Aku Toivonen
Haitko Circolo Scandinavon Rooman residenssiin? Lue tämä!
ATTENTION!
Tuubillinen tuhannesosia
Kaija Kärkinen
Elvis ry:n hallituksen puheenjohtaja
Tänään se sitten tapahtui: ensimmäinen Suomen YouTube-tilitys on juuri maksettu. Kukaan ei varmasti olettanut huuhtovansa vaskooliaan täyteen, mutta kultahippusten pienuus on yllätti silti. Itse valitsin satunnaisen biisin omasta listastani ja totesin, että olen sanoittajana tienannut yhdestä YouTube-streamauksesta n. 0,0004€. Eikä näyttänyt olevan edes halvimmasta päästä…
Korvaukset perustuvat Teoston tekemän sopimuksen mukaiseen prosenttiosuuteen teokseen palveluun myydystä mainonnasta. Yksittäisen streamauksen keskimääräistä hintaa on hankala laskea – se kun riippuu täysin siitä, minkä hintaista mainontaa sen yhteydessä on tarjottu.
Samansuuntaista viestiä kuuluu myös esimerkiksi Tanskasta, jossa tekijänoikeusjärjestö Kodan mukaan 3660 musiikintekijälle jaettiin YouTube-korvauksia yhteensä alle 12 500 euroa ja vain 17 musiikintekijälle kilahti tilille yli 130 euroa.
Vaikka Teoston mukaan toinen, suunnilleen samansuuruinen summa on tulossa vielä kesäkuun tilityksessä, ei tieto juuri nyt lämmitä. Eikä sekään, että ulkomaiset YouTube-streamaukset tilitetään niiden ulkomaantilitysten yhteydessä.
Laillisten palveluiden ja niiden käytön lisääntyminen tuo positiivista rahavirtojen kasvua, siitä lienemme yhtä mieltä. Mutta jos korvausten taso pysyy tällaisena, on kehitys tuskallisen hidasta, eikä sitä välttämättä pienellä kieli- ja kulttuurialueella edes tapahdu siinä määrin, että se näkyisi pankkitilillä muina kuin nöyryyttävinä pennosina.
YouTube tekee, kuten liikemaailmassa tapana on, sopimuksia vain sillä ehdolla, että ne ovat ehdottoman kahdenvälisiä ja salassa pidettäviä. Nämä ns. NDA-sopimukset torppaavat keskustelun siitä, miten rahat jakautuvat Googlen, levy-yhtiöiden, kustantajien ja musiikintekijöiden kesken. Ja varsinkin siitä, miten niiden pitäisi jakautua. Yksittäiset tekijät ja tekijäjärjestöt, samoin kuin pienet tekijänoikeusjärjestötkin, ovat varsin heikossa neuvotteluasemassa näiden jättiläisten kanssa niin kauan kun rahan jakautumisesta on mahdotonta keskustella. On toki kaksi mahdollisuutta: tehdä sopimus, tai jättää se tekemättä.
Vaikka vaalien alla sääntelyn purkamisesta on tullut muodikas tavoite, uskallan silti väittää, että ilman EU-tason lainsäädännöllisiä ärähdyksiä asiat eivät selkene. Elvis ry:n eurooppalainen kattojärjestö ECSA on ottanut tärkeimmäksi EU-tason lobbausaiheekseen juuri sopimusten läpinäkyvyyden, korvausten oikeudenmukaisen jakautumisen ja tekijätietojen saamisen digitaalisiin palveluihin. Myös maailmanlaajuinen ”sateenvarjojärjestömme” CIAM ja kansainvälinen musiikkineuvosto ICM ovat sitoutuneet ajamaan asiaa.
Ja niin olemme mekin. Jatketaan keskustelua mm. kevätkokouksen digimusiikkiseminaarissa maanantaina 30.3. Arvaan, että tämä päivä herättää aiheesta muutaman kiperän kysymyksen.
Lue lisää: Teoston Usein kysytytyt kysymykset ja vastaukset -opas YouTubesta.
Kuva: Aku Toivonen
Maaliskuun tilitys maksettu
Maaliskuun tilityksessä Teoston tekijä- ja kustantaja-asiakkaille on maksettu 52 000 euroa lainauskorvauksia vuoden 2014 nuottijulkaisuista. Lisäksi tilityksessä on maksettu 246 000 euroa NCB:n online-korvauksia.
NCB:n online-tilityksessä on mukana korvauksia musiikin käytöstä YouTubessa 1.10.2013 – 31.6.2014 väliseltä ajalta. Samalta aikajaksolta maksetaan lisää YouTube-korvauksia vielä seuraavan NCB-tilityksen yhteydessä. Lisätietoa YouTube-tilityksestä löytyy täältä.
Tilitystä saaneet tekijät ja kustantajat löytävät tarkemmat tiedot omasta tilityksestään Teoston verkkopalvelusta.
Miksi suomalaisessa musiikissa on nyt #valtavakasvumahdollisuus?
Elvis ry:n hallituksen puheenjohtaja Kaija Kärkinen kertoo!
#musiikintekijöiden #hallitusohjelmatavoitteet #yhdenvertaisuus
Taike: Muutoksia hakemuksen jättämiseen huhtikuussa
Huhtikuusta lähtien hakemusten tulee olla Taikessa perillä viimeisenä hakupäivänä kello 16.00 mennessä. Enää viimeisen hakupäivän postileima ei riitä. Uusi käytäntö koskee jo huhtikuun matka-apurahojen hakua. Hakua varten avataan verkkopalvelu. Myös verkossa hakuaika päättyy kello 16.00.
Taiteen edistämiskeskus (Taike) tarkentaa hakuaikojaan. Jatkossa hakemusten tulee olla perillä viimeisenä hakupäivänä kello 16.00 mennessä. Taiken uusi käytäntö alkaa matka-apurahoista, joiden hakuaika on 1.-30.4. 2015. Myös hakua varten avattavassa verkkopalvelussa hakuaika päättyy kello 16.00.
Tähän saakka viimeisen hakupäivän postileima on riittänyt. Hakijan kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä riippumatta siitä, lähettääkö hakemuksen verkossa tai jättääkö hakemuksen postin kuljetettavaksi. Vain määräajassa saapuneet hakemukset huomioidaan.
”Hakuajan muutos liittyy sähköisen hakujärjestelmän pilotointiin ja käyttöönottoon. Tavoitteenamme on, että huhtikuun pilotin jälkeen esimerkiksi kohdeapurahoja voisi syksyllä hakea sähköisesti”, toteaa Taiken johtaja Minna Sirnö.
“Hakijamme ovat jo kovasti odottaneet sähköistä hakua. Samoin vertaisarvioijamme haluaisivat perehtyä hakemuksiin verkossa”, Sirnö jatkaa.
Aluksi voidaan vastata yksittäisten apurahanhakijoiden ja työryhmien odotuksiin. Taiken verkkoasioinnissa hakijan on mahdollista täyttää ja lähettää hakemus, täydentää hakemusta, vastaanottaa päätös, hakea siihen muutosta ja pyytää saamansa apuraha maksuun.
Yhteisöhakijoiden osalta järjestelmävaatimukset ovat erilaiset ja vaativat vielä lisätyötä. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, asiointipalvelu on myös yhteisöhakijoiden käytössä vielä tämän vuoden aikana.
Taike tiedottaa asiasta tarkemmin hyvissä ajoin ennen syksyn hakuja.
Hakuajan päättymistä koskeva muutos ei koske vielä maaliskuun taiteilija-apurahojen hakua. 1.-31.3.2015 haussa olevissa taiteilija-apurahahakemuksissa riittää viimeisen päivän postileima.