Suomalainen musiikki - Valtava kasvun mahdollisuus

Suomalainen musiikki – Valtava kasvun mahdollisuus

SUOMALAINEN MUSIIKKI – VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS

Suomalainen musiikki on ekologista, aina tuoretta, se on laadukasta lähituotantoa, sitä on jokaiseen makuun, se on ehtymätön luonnonvara ja se on tutkitusti terveysvaikutteinen. Mutta sen ammattimaiseen tekemiseen liittyy ongelmia.

Musiikintekijöiden etujärjestö Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry tuo esiin tämän hetken keskeisimmät ammattimaiseen musiikintekemiseen vaikuttavat ongelmakohdat. 

Lataa esitteeen sähköinen versio!

 

Yhdenvertainen sosiaaliturva

Ongelmat

Ratkaisut
  • Tekijänoikeustuloa verotetaan ansiotuloverotuksen mukaisesti, mutta se ei kerrytä äitiyspäivärahaa tai muitakaan sairasvakuutuslain mukaisia etuisuuksia. 
  • Samaan aikaan tekijänoikeustulo vaikuttaa negatiivisesti moniin etuuksiin; vuosia aiemmin tehdystä työstä saatu tekijänoikeuskorvaus leikkaa työttömyyspäivärahaa, asumistukia ym.
  • Tekijänoikeustulot eivät kerrytä tekijän eläkettä. Yrittäjäeläke on monille pienituloisille tekijöille liian kallis. 
  • Itsensätyöllistävien tekijöiden sosiaali- ja eläketurva on saatava yhdenvertaiseksi muun yhteiskunnan kanssa. 
  • Tekijänoikeuskorvaukset tulee jättää huomioimatta työttömyyspäivärahan sovittelussa siltä osin, kuin niitä maksetaan ennen työttömyyttä tehdyistä teoksista. 
  • MYEL-vakuutuksen mukainen yhteen sovitettu malli poistaisi eläkeloukun. Itsensätyöllistävien tekijöiden ja taiteilijoiden työeläketurva on järjestettävä niin, että se kannustaa oman eläkkeen kerryttämiseen. 

Musiikintekijöiden oikeudet turvattava

Ongelmat  Ratkaisut
  • Musiikintekijä on neuvotteluissa aina heikommassa
    asemassa. Hän joutuu tekemään sopimukset yleensä yksin suurten kansainvälisten yritysten kanssa ilman kollektiivisen tuen ja tiedon mahdollisuutta.
  • Hyvitysmaksujärjestelmä on luotu korvaamaan laillisen yksityisen kopioinnin aiheuttamaa tulonmenetystä kopioitavan aineiston tekijälle. 
    Hyvitysmaksutuloilla tuetaan suomalaisen musiikin ja kulttuurin elinvoimaisuutta mm. apurahojen kautta.
  • Uusi budjettirahoitteinen hyvitysmaksumalli on
    kannatettava. Musiikintekijöiden huoli kuitenkin on, pysyykö maksu riittävällä tasolla ja erillään muusta kulttuurin tukemisesta.
  • Kohtuullisen korvauksen määritelmän tarkentaminen tekijänoikeuslakiin:
  1. Mahdollisuus kohtuuttomien sopimusten purkamiseen, tarvittaessa ilman oikeudenkäyntimenettelyä.
  2. Mahdollisuus sopimusten kollektiiviseen sopimiseen tekijöiden etujärjestöjen tuella.
  • Nyt voimaan astuva hyvitysmaksukäytäntö- ja taso turvataan koko seuraavaksi hallituskaudeksi.
  • Hyvitysmaksukorvaukset eivät saa olla pois muusta kulttuurin tukemisesta. 
  • Hyvitysmaksujärjestelmää pyritään jatkossakin kehittämään siten, että se takaa EU-direktiivin edellyttämän kohtuullisen hyvityksen.
   

Valtava kasvun mahdollisuus

Ongelmat Ratkaisut
  • Suomen verolain mukaan tekijänoikeustulot ovat henkilökohtaista tuloa, eikä niitä voida osoittaa tekijän yhtiölle.
  • Tekijän kynnys siirtää toimintansa esim. Ruotsiin alenee, koska siellä tämä on mahdollista.
  • Musiikintekeminen ei näyttäydy mahdollisena urapolkuna nuorille.
  • Musiikkivienin julkista tukea pitää lisätä. 
  • Myös Tekes mukaan musiikkiviennin rahoittamiseen.
  • Teoston ja sen jäsenjärjestöjen yhdessä valmistelema veroaloite.
  • Musiikin luova tekeminen vuonna 2016 voimaan tuleviin koulujen opetussuunnitelmiin.
  • Tekijänoikeudet korkeakoulujen opetussuunnitelmiin. 
  •