Bluespiirit tuntevat Leppäsen nimellä Lefty – tuo Micke Björklöfin sidekick ja taiturimainen kitaristi. Jotkut voivat muistaa hänet myös Keystone Copsin hauskana showmiehenä, joka kiersi kitara & läskibasso -duonsa kanssa Suomen baarit moneen kertaan. Lapset tietävät hänet Takuumiesten kitaristina. Yhä useampi tuntee Leppäsen myös Southpaw Steel ’n’ Twang –yhtyeestä (SST), jonka soundi rakentuu pitkälti Leppäsen taidokkaasta steel-kitaristoinnista.

Erikoinen ilmestys

Pääkaupunkiseudulla ikänsä asunut, helmikuussa 50 vuotta täyttänyt Leppänen on perinnetietoinen countrybluesin taitaja. Hänen musiikissaan on kuultavissa kuitenkin poikkeuksellisen paljon iloa ja hauskuutta. Mitä ihmettä, bluesia elämänilolla? Yhtälö, johon ei ainakaan täällä tuhansien järvien maassa juuri törmää. Liian usein blues on vesitettyä keskikaljatuoppiin itkemistä ja kliseisiä venytyksiä vailla alkuvoimaa. Mutta Leppänen on muutenkin vähän erikoinen ilmestys.

Livenä huomio kiinnittyy ensimmäisenä siihen, että Leppänen soittaa kitaraa vasurilla, siis ”väärällä” puolen, kuten taiteilijanimi sanookin. Jos Leppänen ei seiso Stratocasterin varressa, hän soittaa istualtaan lap steelia tai pedal steelia. Erityinen on myös Leppäsen falsetti, tai ylipäätään korkea ääniala, josta voi tunnistaa Hank Williamsin perimän. Mutta vaikka Leppänen on toiminut pystysolistinakin vaihtoehtorockia soittaneen Retro Unit -yhtyeen albumilla, on hän ennen kaikkea blueskitaristi ja biisintekijä. 

Micke Bjorklof & Blue Strip

Virtuoosimainen slide-putken hallinta kuuluu soitossa. Taitojaan Lefty on päässyt esittelemään Micke Björklöfin rinnalla aina Memphisiä myöten. Micke & Lefty feat. Chef -yhtye oli edustamassa Suomea International Blues Challenge -kilpailussa vuonna 2012. Viime vuonna Micke Bjorklof & Blue Strip edusti Suomea European Blues Challengen -kilpailussa Brysselissä.

”Kilpailu taiteessa on ristiriitaista, on se sitten Sibelius- tai blues-kilpailu. Memphisissä oli kuitenkin hyvä yhteishenki, että me ollaan kaikki samasta ”blueslandiasta” kotoisin. Oli nasta jutella samanhenkisten ihmisten kanssa, jotka olivat Alabamasta, San Franciscosta tai jostain.”

Blue Strip levytti viimeisimmän pitkäsoittonsa (It Ain’t Bad Yet) Englannissa Grammy-palkitun tuottajan John Porterin ohjauksessa. Aikamoisia meriittejä suomalaiselle bluesbändille. Finnish Blues Awards valitsikin BlueStripin viime vuoden yhtyeeksi ja Leppäsen biisi, Last Train to Memphis, äänestettiin vuoden blueskappaleeksi.

Menestys ei Leppäsen elämässä ole näkynyt rahavirtoina tai julkisuuspaineina, mutta keikkoja bändi on saanut tehdä tasaiseen tahtiin aina Eurooppaa myöten. Rapakon takaiset juurimusiikkiradiot ovat napanneet Blue Stripin soittolistoilleen, mikä lienee tietynlainen läpimurto.

”Sekä Blue Stripin että SST:n levyt ovat soineet jenkkiradioissa. Harmi ettei siellä makseta Gramex-korvauksia. Toki tärkeintä olisi saada sen verran kiinnostusta, että voisi tehdä Amerikan-rundin.”

Southpaw Steel ’n’ Twang

Tuorein ja rakkain luomus on kuuden vuoden ikäinen Southpaw Steel ’n’ Twang, joka keskittyy pääasiassa instrumentaalimusiikkiin. Siinä Leppänen päästää itsensä irti tyylikahleista.

”Olen aina tehnyt laulettua musaa ja halusin soittaa pedal steeliin keskittyvää instrumentaalimusiikkia. Tykkään laulamisesta, mutta haasteena on kertoa tarina soittamalla. SST on tietyntyyppistä sekametelisoppaa, että siellä on kaikenlaista tyyliä jazzista progeen ilman genrerajoituksia. Steel-kitaran soundi kuitenkin tekee jo sen vaikutelman, että alkaa heinä kasvaa. Minulla tulee olemaan bluessoittajan poltinmerkki otsassa aina. En häpeile sitä, olenhan itselleni sen vääntänyt. On kuitenkin nastaa lisätä siihen soppaan kaikkea muutakin.”

SST sai alkunsa, kun vuosia lap steelia soittanut Leppänen tilasi Jenkeistä pedal steelin. Se on omilla jaloillaan seisova, sylissä soitettavaa lap steelia isompi hökötys, jossa on jalat ja pedaalit. Countryrockbändi Commotion tarjosi hyvät puitteet soittimen sisäänajoon, ja samassa bändissä soittaneet rumpali Tero Mikkonen ja basisti JP Mönkkönen olivat juuri oikeat miehet Leppäsen visioon.

SST:n ensimmäinen levy, Hale’s Pleasure Highway (2014), sai paljon hyvää palautetta ympäri maailmaa aina Australiaa myöten. Levy päätyi myös St. Louisissa toimivan Steel Radion toimitukseen. Siellä ihmeteltiin suomalaisten pelimannien versiota americanasta ja eipä aikaakaan, kun STT kutsuttiin soittamaan vuosittaiseen steelkitaristien kokoontumiseen St. Louisiin. Jo 44 kertaa järjestetty International Steel Guitar Convention on tärkeä kokoontuminen, jossa parhaat stilikkataiturit konsertoivat – siis nimenomaan yhdysvaltalaiset. Mainoksen esipuheessa mainittiin erikseen että: ”This year, we are hosting a band from Finland”. SST oli ainoa ulkomaalainen artisti ja siksi erikoisuus. Bändin persoonallinen keitos puri yhdysvaltalaisyleisöön, ja tavoitti nettiradio Steelradio.comin kautta puoli miljoonaa aficionadoa ympäri maailman.

”Festarin musiikillinen anti oli pääsääntöisesti countryshufflen, kaksitahticountryn ja countryballadien katkeamatonta virtaa, jossa lukuisat toinen toistaan taitavammat solistit sukkuloivat. Settimme aikana hiipi muutaman kerran mieleen, että aika tavalla kuvatusta tyylistä poikkeava musisointimme saattaa kaataa vanhoja raja-aitoja tai sitten tulee turpiin. Loppuaplodit olivat kuitenkin oikein mukavat ja myyntipöydän ääreen tuli reilusti porukkaa kiittelemään mielenkiintoisesta ja tuoreesta musiikista.”

SST:n t-paitoja ja levyjä kylvettiin siemeniksi tuleville keikoille. Levy-yhtiö Bafe’s Factory halusi hyödyntää matkan kaikin tavoin, ja heti keikkojen jälkeen purkitettiin toinen levy St. Louisin kosteassa kuumuudessa. Stat(u)e of Mind ilmestyi joulukuussa. Matka huipentui kahteen New Yorkin keikkaan.  Leppänen on reissuun enemmän kuin tyytyväinen. Triosta on hitsautunut saumaton ryhmä.

”SST on kollektiivinen ryhmä, meillä on sama ajatus mihin ollaan menossa. Luovaa panosta tulee komppiryhmältäkin. Sovitamme biisit yhdessä ja molemmat sävelsivät uudelle levylle yhden biisin.”

Keystone Cops

Ensimmäinen Leppäsen oma levy, Keystone Copsin vuonna -92 ilmestynyt Slide and Smile, on lähes tyylipuhdas pastissi. Country-pikkauksen, resonaattorikitaran ja slide-putken muodostama pyhä kolminaisuus luo yhdessä Hank Williams -tyylisen laulun kanssa täydellisen illuusion amerikkalaisesta honky tonk -artistista. Hämmästys onkin suuri kun takakansi kertoo Leppäsen vastaavan biiseistä, yhtä lainaa lukuun ottamatta.

”Se oli keitos sitä tyyliä ja levy dokumentti tuosta ajasta. Kuuntelin siihen lähestulkoon ainoastaan havaijilaista steel-kitaramusiikkia – levyjen piti rohista! Levyn toka biisi on Blue Van Blues. Romutin ensimmäisen keikka-autoni koska en ollut lisännyt ajoissa öljyä ja kone leikkasi kiinni. Kiroilin tien poskessa kunnes tajusin, että ”jes, koen tätä juttua nyt itse. Teen siitä biisin!” Nuorena kundina oli iso oivallus, että voin kirjoittaa omasta elämästä, kuten uskoin bluesmiestenkin tekevän. Myöhemmin teksteistäni on tullut yleispätevämpiä.”

30 vuotta marginaalissa

Marginaalissa muusikkona jo 30 vuotta toiminut Leppänen on ensimmäisensä jälkeen tehnyt parikymmentä erityylistä levyä. Suomenkieliselle levylle tarjoutui tilaisuus vuonna 2000. Vahvasti J. Karjalaisen kanssa samoja polkuja kulkeva Hullu rakkaus jäi kuitenkin vähäisen markkinoinnin vuoksi katveeseen, eikä juuri perheen perustanut Leppänenkään löytänyt aikaa promoamiseen. Leppänen elättelee vielä toiveita suomenkielisen levyn jatko-osalle, vaikka myöntääkin ajankäytön realiteetit.

”En pidä poissuljettuna suomenkielistä levyä – enkä myöskään sitä, että joku muu laulaisi pöytälaatikkoon kertyneitä laulujani. Tähänastinen tekemiseni on kuitenkin pääasiassa ollut sitä, että teen biisit ja esitän ne itse, tai kuten Blue Stripissä, jossa Micke laulaa.”

Tekstejä pitää hioa

Tekijän pöytälaatikko on pullollaan valmiita ja puolivalmiita biisejä, niin englanniksi kuin suomeksikin. Tekstejään Leppänen hioo usein pitkään.

”Jotkut sanovat että pystyvät tekemään tekstin kymmenessä minuutissa ja se on siinä. Minun täytyy yleensä sulatella ja hioa tekstejä aika pitkään ennen kuin ne tuntuvat valmiilta.”

Duona aloittanut ja trioksi muotoutunut Keystone Cops tahkosi parhaimmillaan toista sataa keikkaa vuodessa – ja aktivoituu edelleenkin ajoittain keikoille – eikä Leppäsen kone ole osoittanut hyytymisen merkkejä vuosien kuluessa. Varsinkin Blue Strip keikkailee ahkerasti. Samaan aikaan Leppäsen kynästä on syntynyt noin kaksi sataa julkaistua biisiä omille bändeille.

Lastenlauluyhtye Takuumiehet on tehnyt kaksi levyä. Siinä biisit syntyvät puoliksi bändiliideri Pablo Salmesin kanssa. Jatkuva keikkailu, opetustyö Vantaalla sijaitsevassa musiikkiopisto BBG:ssä sekä perhe-elämä asettaa tiettyjä haasteita luovan ajan löytämiselle.

”Kun reissussa tulee ajatuksia, yritän kirjoittaa ne heti nuoteiksi tai laulaa ja soittaa ne sanelukoneeseen. Aika suuri osa musiikista on syntynyt keikkamatkalla, kun on aikaa pyöritellä ideoita.”

Musiikki on elämäntapa

Aina yhtä positiivisen oloinen Leppänen on ahkera lukija, joka ammentaa aiheita niin kirjoista kuin ympäristöstään. Kuten niin monet muutkin biisinikkarit, uskoo Leppänenkin jatkuvaan työstämiseen.

”Musiikki on työni, mutta ennen kaikkea rakas harrastus ja elämäntapa. Kuulen mielessäni melodioita ja rytmisiä juttuja jatkuvasti, minulla on kova tekemisen tarve. Kirjoittelen kaiken aikaa ylös ajatuksia, lauleskelen ideoita puhelimeen. Kun on hetki aikaa niin pyrin tekemään biisin valmiiksi. Jostain se muutama tunti on aina revittävä ja perhekin sen onneksi ymmärtää.”

Otsassa bluesmiehen leima

Bluesmiehen leima otsassa on pitänyt monipuolisen soittajan alan pienen piirin helmenä, vaikka rahkeita populaarimmankin yhtyeen kitaristiksi olisi. Toisaalta Leppänen ei ole vakansseja aktiivisesti hakenutkaan, studiosessioita lukuun ottamatta. Omat projektit ovat vieneet kaiken ajan.

”Aika suuri osa musiikista, mitä olen tehnyt, on ollut tietyn asian jäljittelyä. Bluesin myötä mulla oli hirveä intohimo olla kuin Robert Johnson. Luin levyn takakannesta, että ’Robert Johnson oli kuin yksinäinen sanomalehden pala, joka viipotti pitkin Memphisin katuja’. Se vetosi runollisella paatoksellaan minuun. On hyvä, että on sellainen vaihe, että intohimoisesti uppoutuu johonkin asiaan – kunhan se ei kestä liian kauaa aikaa. Muotokielenä yritin omaksua kokonaisvaltaisesti sen tyylin, kun en kuunnellut mitään muuta musaa. Onneksi tuli muutakin. Ei ole hirveän hyvä jämähtää vain yhteen juttuun. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin se hetki, että tämä on katsottu, ja se voi luovan tekemisen kannalta olla umpikuja. Laput silmillä meneminen ei johda mihinkään, paitsi siihen että loppuiän tekee pastisseja, jossa kaikki tekeminen on alisteista sille tietylle muodolle. Olen tosi tyytyväinen, että musiikissani kuuluu nykyään muutakin.”

Esiintyminen on välittämistä

Esiintyminen on Leppäselle välittämistä ja jakamista. On helppo ymmärtää lavalta huokuva positiivisuus kun tajuaa juttelevansa miehen kanssa, joka on saanut tehdä kutsumustyötä.

”Näitä asioita tehdessäni koen olevani siellä, missä minun on tarkoituskin olla. Uskon että tästä kumpuaa kaikki se positiivisuus ja hyvä meininki josta ihmiset usein ilokseni tulevat kiittelemään; tällöin koen onnistuneeni, musiikin elämää suuremman, voimaannuttavan ilosanoman välittäminen on minulle tärkeää.”

Bändit

(säveltäjä, sanoittaja, soittaja)
Southpaw Steel ’n’ Twang
Keystone Cops
Micke Bjorklof & BlueStrip
Micke & Lefty feat. Chef.

Sävellyksiä ja sanoituksia myös yhtyeille Takuumiehet, Retro Unit ja Acorn

Levytyssessioita ja keikkailua: Eero Raittinen, Samuli Putro, CMX, Heikki Lund, Jussu Pöyhönen, Viktor Klimenko, Pepe Ahlqvist ja Dave Lindholm