EN | SVE
Yhteystiedot Contact
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Mestarikurssin opettajana huipputuottaja Jimmy Douglass - alennus Elvisin jäsenille!

Tekijä: Nina Lith

Mestarikurssin opettajana huipputuottaja Jimmy Douglass – alennus Elvisin jäsenille!

Julkaistu

Musiikin koulutusprojekti Backstage Secrets tuo Suomeen legendaarisen musiikkituottaja Jimmy Douglassin. Mestarikurssit tuottajille ja musiikintekijöille järjestetään yhteistyössä Finnvox studion kanssa ja musiikkiseminaari järjestetään Gloria kulttuuriareenalla 14. huhtikuuta.

Ohjelman Worshop-osuus koostuu äänittämisen ja miksauksen opetuskokonaisuuksista, joissa oppilaat pääsevät kokemaan työskentelyä huipputuottajan kanssa.

Liput kaikkii tapahtumiin ostetaan Lippu.fi:stä. 

Lisätiedot esitteestä

OHJELMATIEDOT

  • Seminaari ”Moderni äänitys ja miksaus” aika: 14. huhtikuuta klo 12.00-15.00. Kulttuuriareena Gloria, Pieni Robertinkatu 12, Helsinki 
  • Mestarikurssi ”Rap&Vocal recording”, 16. huhtikuuta aika: 11.00-14.00 Finnvox studio
  • Mestarikurssi ”Secrets of mixing”, 16. huhtikuuta, aika: 16.00-21.00 Finnvox studio

KURSSILIPUT JA HINNAT

JIMMY DOUGLASS

Jimmy Douglas “The Senator”, on neljä kertaa Grammy-palkittu äänittäjä ja levytuottaja jonka tuottelias ura on kestänyt jo neljä vuosikymmentä.

Jimmyn uralta löytyy vaikuttavia artisteja kuten Aretha Franklin, Roberta Flack, Led Zeppelin, AC / DC, Rolling Stones, Missy Elliott, Ginuwine, Jay Z, Snoop Dogg, Bjork, Rob Thomas, Kayne West, Al Green, John Legend ja Duran Duran. Hän myös tuotti myös Grammy-palkitun albumin Justin Timberlakelle.

MIKSAUSKISA

Jimmy ja Backstage Secrets järjestävät myös tuottajakisan. Voittajat julkistetaan Bassoradiossa viikkoa ennen seminaaria ja voittaja pääsee avustamaan Jimyä henkilökohtaisesti mestarikursseilla.

BACKSTAGE SECRETS

Backstage Secrets tuottaa musiikkituottamisen koulutusta musiikkialan ammattilaisille ja sellaiseksi haluaville. Opettajina toimivat legendaariset musiikkimaailman huipputuottajat. 

Projekti alkoi syksyllä 2015 Helsingissä, Moskovassa ja Pietarissa, jossa järjestettiin seminaareja ja mestariluokkia yhdessä Mark Needhamin, Ben O’Neilin, Hadrien Feraudin ja Brian Virtuen kanssa. Vuoden 2016 suunnitelma on laajentaa toimintaa eri puolille maailmaa.

Lisätiedot: www.backstage-secrets.com

Tiedustelu: cata (@) backstage-secrets.com

Georg Malmstén -säätiön hallitukseen uusia jäseniä

Julkaistu
Kuvassa Georg Malmstén -säätiön hallituksen uudet jäsenet: Sanna Korkee, Topi Salmi ja Laura Sippola. 

 
Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n kevätkokouksessa 30. maaliskuuta valittiin Georg Malmstén -säätiön hallitukseen uusia jäseniä. Hallitukseen äänestettiin lauluntekijä, toimittaja Sanna Korkee, sanoittaja, yrittäjä Topi Salmi sekä pianisti-laulaja-lauluntekijä Laura Sippola.
 

Georg Malmstén -säätiön hallitus 2016

  • Jiri Kuronen, puheenjohtaja
  • Vellu Halkosalmi, varapuheenjohtaja
  • Yatta Malmstén, hallituksen jäsen
  • Jari Eskola, hallituksen jäsen
  • Sanna Korkee, hallituksen jäsen
  • Jan Noponen, hallituksen jäsen
  • Topi Salmi, hallituksen jäsen
  • Laura Sippola, hallituksen jäsen

Lisätietoja musiikintekijat.fi/georg-malmsten-saatio

Elvisin hallitus järjestäytyi – Markus Nordenstreng jatkaa hallituksen varapuheenjohtajana

Julkaistu

Elvis ry:n hallitus. Kuvassa vasemmalta Markus Nordenstreng (hallituksen varapuheenjohtaja), Anni Mattila, Esa Nieminen, Kaija Kärkinen (hallituksen puheenjohtaja), Virpi Eroma, Pessi Levanto ja Riku Mattila. Kuva: Aku Toivonen.

Laulaja-lauluntekijä, muusikko, freelancer-toimittaja Markus Nordenstreng, on valittu jatkamaan Elvis ry:n hallituksen varapuheenjohtajana. Hallitus valitsi varapuheenjohtajan keskuudestaan järjestäytymiskokouksessaan 5. huhtikuuta.

Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n hallitus 2016

  • Kaija Kärkinen, puheenjohtaja
  • Markus Nordenstreng, varapuheenjohtaja
  • Virpi Eroma, hallituksen jäsen
  • Pessi Levanto, hallituksen jäsen
  • Anni Mattila, hallituksen jäsen
  • Riku Mattila, hallituksen jäsen
  • Esa Nieminen, hallituksen jäsen

Kaija Kärkinen jatkaa Elvisin hallituksen puheenjohtajana

Julkaistu

Elvisin hallitukseen valittiin myös kaksi uutta jäsentä: Pessi Levanto ja Riku Mattila.

Elvis ry:n kevätkokous ja hallitusvaali järjestettiin keskiviikkona 30.3.2016 Helsingissä. Hallitusvaalissa erovuoroisia olivat Kaija Kärkinen, Heikki Elo, Esa Nieminen ja Olavi Uusivirta. Heistä Olavi Uusivirta ei enää asettunut ehdolle.

Kaija Kärkinen valittiin yksimielisesti jatkamaan hallituksen puheenjohtajana. Erovuoroisista tehtävässään jatkamaan valittiin Esa Nieminen ja uusina jäseninä hallitukseen äänestettiin Pessi Levanto ja Riku Mattila.

Elvisin uusi hallitus kokonaisuudessaan

Puheenjohtaja: Kaija Kärkinen
Jäsenet: Virpi Eroma, Pessi Levanto, Anni Mattila, Riku Mattila, Markus Nordenstreng ja Esa Nieminen. 

Hallitus valitsee varapuheenjohtajan keskuudestaan järjestäytymiskokouksessaan huhtikuussa.

Hallituksen yhteystiedot

Kuva: Aku Toivonen

Soittolistat – entä jos ne ovatkin mahdollisuus?

Julkaistu

Voi kuulostaa kliseeltä, mutta kolahti omaan päähäni vasta tällä viikolla, ja juuri siksi että nämä mahdollisuudet ovat kovin toisenlaisia kuin monella muulla taiteen alalla.

Kun musiikkia ei enää kuunnella tai tehdä pelkästään älppäreinä, vaan kappale kerrallaan, niin se ei nimittäin ole poistanut tarvetta kytkeä biisi johonkin yhteyteen. Nämä yhteydet ovat juuri näitä soittolistoja – mutta eivät enää radioiden rajoittavia pakkopullia, vaan kunkin tekijän, jalostajan ja kuulijan omia assosiaatioketjuja. Mahdollisuudet ovat rajattomia ja niistä on vasta pieni osa lähtenyt yleistymään: soundtrackit tiettyyn tunnelmaan tai tilaan (lukuisat kirjailijakollegani käyttävät soittolistoja oman kirjoittamisensa taustalle), mutta miksei myös esimerkiksi valaisemaan jonkin biisin juuria ja vaikutteita, tuomaan syvyyttä, kontekstia ja taustaa.

Soittolista kertoo aina myös laatijastaan tai ainakin hänen ajatuksenjuoksustaan ja mielentilastaan listan laatimishetkellä. Mutta jos soittolistoihin yhdistetään jossakin tulevaisuuden softassa – tai ehkä sellainen jo on? – koko joukko biisien ketjutusperusteita, joita pystyy muokkaamaan itse, ollaankin jännän äärellä. ”Maailman parhaat käyrätorviriffit 70-luvun trinidadilaisessa bossassa” -soittolista on vasta alkua. Voisin kuvitella itse inspiroituvani ”Tuli- ja palamisaiheiset metaforat suomalaisten tangojen sanoissa uusina arreina” -tyyppisen filtterikombon käytöstä, yhtä lailla iloksi kuin ammatilliseksi hyödyksi. Ja tästä erikseen lohkottuna täysriimitetyt, puoliriimit ja riimittömät versiot. Mahdollisuuksia on loputtomiin.

Nimittäin muussa kuin musiikissa ei olla läheskään näin pitkällä. Huolimatta automaattisen kuvankäsittelyn ja hahmontunnistuksen kehityksestä kuvapuoli on kaukana jäljessä, teksteistä puhumattakaan. Toivottavasti jonakin päivänä on edessä aika, jolloin runoja voi ostaa  kymmenen euroa kuukausi ja samassa paketissa on suosittelumekanismi: koska pidit näistä Tommy Tabermanneista, tässä sinulle ehdotuksena Lauri Viitaa, Leonard Cohenia ja Shakespearen sonetteja.

Ehkä tämä nykyinen alho, jossa yhdestä kipaleesta kilahtaa häviävän pieni summa rahaa yhtään minnekään, on sittenkin vielä pientä opastusta , ohjausta, niputtelua ja ryhmäyttämistä vailla. Ehkä julkkikset, poliitikot ja artistit itse ryhtyvät jakamaan soittolistojaan, ehkä joka biisiin tulee jatkossa käyttöliittymä, jonka idea on vedota kuulijaan: älä hyvä ihminen jätä kuuntelua nyt, kun olisit seuraavaksi kuulemassa juuri jotakin sellaista, jota haluat kuunnella enemmän kuin itse edes tiedätkään. Koska minä, softa, tiedän ja tunnen makusi ja tarpeesi paremmin kuin sinä itse.

Ehkä kymmenen vuoden päästä tästä keskustellaan jälleen otsikon ”uhka vai mahdollisuus” alla. Että miten saisimme monstorirobotit lopettamaan alituisen biisien pakkotuputtamisen ja ihmisille takaisin päätäntäoikeuden omaan kuunteluunsa, muillekin kuin yöllä roboteilta salaa peiton alla omia suosikkibiisejään kuunteleville teineille – jotka vain tekevät samaa kuin itsekin aikoinaan siinä iässä.

Markus Leikola
Kirjailija, lauluntekijä

Villa Vikanin syyskauden haku käynnissä

Julkaistu

Syyskauden (viikot 27-52) 2016 haku alkaa maanantaina 21.3. ja päättyy maanantaina 4.4. 2016 klo 10.

VUOKRATTAVAT TILAT   Vikanin tilan vuokrattavat tilat ovat järven ympäröimällä niemellä sijaitseva komea päärakennus ja kaksi rannan tuntumassa sijaitsevaa hirsihuvilaa. Kutakin huvilaa voi vuokrata erikseen toisistaan riippumatta, mutta isompi joukko voi vuokrata myös useamman kuin yhden rakennuksen kerrallaan tarpeen mukaan. Päärakennuksen majoituskapasiteetti on 8 henkeä, ja kumpaankin hirsihuvilaan voi majoittua 4 henkeä. Kaikki rakennukset ovat saunallisia. 

Lisätiedot musiikintekijat.fi/villa-vikan

Musiikkia isolla pensselillä

Julkaistu

KAAOSTEORIAN mukaan elämä on monimuotoista ja ennustamatonta. Kähärän (s. 1963) ympärillä tämä tuntuu toteutuvan ihastuttavalla tavalla niin keikoilla, levyillä kuin elämässäkin. Keikkojen välispiikit rönsyilevät kuin käsikirjoittamaton stand-up-improvisaatio, muodostuen odottamattomaksi hetken lauluksi. Levyillä kymmenminuuttiset kappaleet ovat kuin minisinfonioita futuristisesta epookkielokuvasta.
Säveltäjä sukkuloi ympäri Eurooppaa: kuluneena talvena hän on käynyt Malagassa, Lontoossa ja Las Palmasissa. Lontoossa Muusikkojen liiton residenssi tarjosi hyvät puitteet kulttuurimatkailuun, kun taas Espanjasta Kähärä hakee työskentelyrauhaa ja valoa.

”Säveltäminen on minulle kutsumus. Pystyn yleensä säveltämään missä fiiliksessä ja tilassa ja maassa tahansa. Mutta kaamos on se kaveri, jota on juostava karkuun.”

FLOW-TILAN Kähärä on löytänyt yllättävissäkin olosuhteissa, kuten Intiassa pari vuotta sitten.

”Olin Goan Vagator Beachillä kirjoittamassa. Sävelsin hotellihuoneessa Arvo Turtiaisen runoa ja samaan aikaan siinä kukkulalla oli Harley-Davidsonien kokoontumisajot. Meteli oli oli melkoinen ja kuulin siinä päivän aikana ainakin 18 kertaa Born To Be Wildin. Olihan se aika skitsofreenista, mutta on mielenkiintoista, miten täysin erilaisessa ympäristössä pystyin kuitenkin vaivatta löytämään itseni sota-ajan Helsingistä. Ehkäpä juuri tuo etäisyys luo sopivaa välimatkaa ja kirkkautta keskittyä olennaiseen.”

Työn alla oleva musiikkinäytelmä oli Sirpa Kähkösen kirjoittama, jatkosotaan sijoittuva Palava kaupunki, joka pyöri Teatteri Avoimissa ovissa viime keväänä. Osa runoilijoista oli aikalaisrunoilijoita, kuten Turtiainen. Osan runoista kirjoitti Kähkönen itse. Kähärä halusi rakentaa sillan historiasta nykyaikaan.

”Lähdin tekemään vapaata sävellystyötä runoihin, mutta pyrin siihen, että se on omaa uniikkia musiikkia, joka sisältää kaikuja menneestä ajasta.”

TEATTERISÄVELLYSTILAUSTA Kähärä lähestyy käsikirjoituksen kautta. Ensin hän keskustelee käsikirjoittajan ja ohjaajan kanssa.

”Toki puhumme tyylilajista, mutta sen sisällä olen useimmiten saanut säveltää vapaasti. Musiikki sovitetaan tarvittavaan estetiikkaan harjoituksissa. Kun muotoseikat on juteltu, työskentelen intuitiivisesti. Kaikkein ihanteellisin tilanne on se, että voi rönsyillä ja tehdä täysin oman intuition mukaan.”

Helsingin Kaupunginteatterin Pasilan näyttämöllä pyöri syksyllä 2015 Lauri Maijalan ja Sinna Virtasen kirjoittama musikaali Kummitusjuna. Se oli Kähärälle erilainen projekti monellakin tapaa. Läpisävelletty musikaali syntyi yhteistyössä pitkäaikaisen ystävän, säveltäjä Jussi Tuurnan kanssa. Kun näyttämöllä olivat Kaupunginteatterin parhaat laulajat, ei säveltäjienkään tarvinnut pidätellä, vaan he saivat käyttää nuottiviivastoa koko skaalalla.

Lopputulos oli yhtä vuoristorataa tunnelmista toiseen. Välillä vaunu kiiti ilman jarrua ilmassa, eikä katsoja voinut todellakaan tietää mihin musiikki tulisi viemään. Tuurna ja Kähärä olivat käyttäneet palettinsa kaikkia värejä.

”Joskus säveltäjänä joutuu tietenkin miettimään, minkä tasoisia laulajia on. Suunnaton etu teokselle on, että näyttelijällä on hyvä fiilis siitä, että pystyy myös tulkitsemaan sen, mitä säveltäjä on kirjoittanut eikä vain selviydy teknisesti. Sama on kuoromusiikissa. Ainahan sitä haluaisi kirjoittaa vapaasti, ilman rajoituksia. On kuitenkin kaikille osapuolille kurjaa, jos tilaussävellykset sävelletään niin vaikeiksi, että ne jäävät kantaesityksiksi. Kummitusjunassa lähestyimme tekstejä täysin vapaasti ja päätimme, että sidotaan ne sitten sovituksilla yhteen, jos sävelkielemme eroavat liikaa. Teksti oli kuitenkin niin absurdi ja Maijalan ohjaus niin kreisi, että vain kaverit erottivat mikä oli Tuurnaa ja mikä Kähärää.”

Kähärä on kiitollinen Helsingin kaupunginteatterille, että uusi suomalainen musikaali sai syntyä. Hehkutusta tulee myös Kansallisteatterille.

”On kertakaikkisen fantastista että Kansallisteatteri on satsannut uuteen suomalaiseen musiikkiteatteriin. Jussi Tuurnan ja Pirkko Saision yhteistyöstä on syntynyt jo 2 isoa musikaalia: Homo! ja Slava. Kuinka hienosti ne toteutettiinkaan! Oikea kulttuuriteko! Molemmat ovat esimerkkejä siitä, miten mainiosti musiikkiteatteri voi ottaa kantaa, peilata nykyaikaa ja maamme historiaa. Toivoisin kovasti, että suomalaisia musikaaleja ja kantaesityksiä esitetään vastaisuudessakin. Suomessa vieläpä riittää niin paljon upeita säveltäjiä ja hienoja aiheita paikallishistoriasta.”

”Muun muassa suomalaiset suurnaiset ovat melkein käyttämätöntä aiheriistaa – suurmiehethän on jo aikalailla taiteessa käsitelty”, naurahtaa Kähärä.

ELOKUVASÄVELTÄJÄNÄ Kähärän meriittilistalle mahtuu puolisen tusinaa teosta. Ne ovat olleet yhtä mieluisia, joskin teatterisäveltämistä rajatumpia työtehtäviä. Elokuvassa musiikki palvelee yhtenä elementtinä kokonaisuutta, ja sävellys on useimmiten kuvalle alisteista. Se vaatii säveltäjältäkin erilaista kurinalaisuutta.

”Ei elokuvamusiikkia opi tekemään kuin tekemällä. Pitkän elokuvan säveltäminen on yleensä raskas ja työläs prosessi. Noin kymmenesosa on itse säveltämistä. Muu homma on loputonta säätämistä, sovittamista, leikkaamista, miksaamista ja lopuksi monen kompromissin summa. Teatterissa laulun teksti, jos on hyvä kirjoittaja, yleensä jatkaa tarinaa. Elokuvassa musiikki voi alleviivata sitä mitä tapahtuu, ennakoida sitä mitä on tulossa tai jäädä lillumaan edelliseen fiilikseen. Riippuu elokuvasta ja on hirveästi kiinni ohjaajasta, minkälaista tunnelmaa halutaan. Ohjaajalla voi olla todella tarkat speksit sille mitä haetaan, vaikka hän ei välttämättä osaisi sanoa sitä musiikillisen termein.”

”Elokuvamusiikin tekeminen on hienovireisempää ja lopullista verrattuna teatteriin. Kun final cut on tehty niin sen jälkeen ei voi muuttaa enää mitään.”

Elokuvista puhuttaessa Kähärä hehkuttaa jälleen kollegoidensa apua ja avointa ilmapiiriä.

”Soittelen aina kokeneimmille kollegoille, yleensä Timo Hietalalle, jos on jotain kysyttävää esimerkiksi palkkioiden suuruuksista. En missään nimessä haluaisi polkea taksoja sen vuoksi, etten ota selvää. Elokuvien musiikkibudjetti on usein muutenkin kaikista pienin.”

KÄHÄRÄ LÄHESTYY säveltämistä aina teksti edellä. Hänet tunnetaankin tuotteliaana runoilijoiden säveltäjänä; Eeva-Liisa Manner, Mika Waltari, L. Onerva ja Arto Melleri ovat kaikki saaneet omat kokonaisuutensa. Näitä on esitetty muun muassa Kähärää Kapsäkissä -nimisessä konserttisarjassa Musiikkiteatteri Kapsäkissä. Vaikka runosävellyksiä on syntynyt jo useiden levyjen verran, ei Kähärä ole itse halunnut laajentaa spektriään sanoittamiseen.

“Olen tehnyt joitan sanoituksia tilauksesta ja harrastuksena kirjoitan proosaa pöytälaatikkoon. Kun on lukenut kolmekymmentä vuotta runoutta, niin omien tekstien suhteen tulee aika kriittiseksi. Suurin syy on kuitenkin se, että tekstin tekeminen vie aikaa säveltämiseltä ja tuntuu puurtamiselta. Säveltäminen on minulle nopeampaa ja luontevampaa. Kirjoitan kuitenkin usein ulkomailla proosaa ja voi olla, että siitä syntyy joskus laulujakin. Proosan kirjoittaminen on terapiakeino, samoin kuten maalaaminen, harrastus, jolla pääsee eroon arjesta.”

Kähärä manailee nykyajan taiteilijalle luotuja vaatimuksia, jossa taiteilijan odotetaan koko tuotantoprosessin hallitsemisen lisäksi hoitavan esitysten rummuttamisen somessa.

”Se olisi kuitenkin mielestäni enimmäkseen järjestäjän ja ohjelmatoimiston tehtävä, ja näinhän käytäntö oli ennen”, toteaa Kähärä aiheellisesti.

”Haluaisin käyttää kaiken maallisen aikani taiteen tekemiseen ja tuo somehelvetti veisi aivan tuhottomasti aikaa jos sen yrittäisi kaikkineen ottaa haltuun. Onneksi on ystäviä jotka auttavat, kuten Sanni Kahilainen.”

MUTTA PALATKAAMME itse taiteeseen. Viitasaarelta kotoisin oleva Kähärä on kotiseuturakas. Vaikka tie kulkikin pian Kuopion musiikkilukion kautta Helsinkiin, soi kotiseutu vahvasti hänen musiikissaan.

”Olen säveltänyt paljon kuoromusiikkia, ja kansanmusiikkivivahteet kumpuavat sieltä juurilta: Keski-Suomen metsistä ja järvistä. Esimerkiksi Kanteletar on ollut minulle tärkeä. Kai sitä hakee alitajunnassa niitä runoja, mitä haluaisi kirjoittaa, miten oma elämä on mennyt ja mistä kirjoittaisi itse. Sitä löytää ne omat laulut, sieltä runoista.”

”Varsinkin kuolema- ja menetysaiheiset tekstit ovat puhutelleet. Omat vanhempani ovat jo aikaa sitten kuolleet, ja veljenikin varsin nuorena. On ollut niin paljon menetyksiä ympärillä, että kyllähän se vaikuttaa.”

Kähärän kuoromusiikin ovat löytäneet naiskuorot ympäri maailman, Australiasta Kanadaan, ja suomen kieli soi mm. Berliinissä tulevana keväänä.

AIKALAISRUNOILIJOISTA Kähärä on säveltänyt eniten Anna-Leena Härköstä, jonka huumoriin hän samaistuu.

”Anna-Leenan naisironia ja feministinen kieli koskettaa itseäni. En kuitenkaan sävellä sukupuolirunoja – vaikka naisrunoilijoita on ollutkin vähän enemmän. On vain sattunut tulemaan proggiksia naisartistien, muiden muassa Susanna Haaviston kanssa, ja olen tehnyt naiskuorojen kanssa töitä ja olen itse kolmen naisen lauluyhtyeestä. Ovathan kuitenkin Janne Marja-aho ja Marzi Nyman laulaneet tekstejäni, ja olen säveltänyt nuoren Mika Waltarin Aina siellä missä en ole -kokonaisuuden ja Arto Mellerin Romua rakkauden valtatiellä -runokokonaisuuden. Eräs mies kysyikin että enkö voisi tehdä illan missä mieslaulajat tulkitsevat biisejäni. Helvetin hyvä idea!”

Yksi vaikuttavimmista runoilijoista on ollut kuitenkin Eeva-Liisa Manner. Hänen runonsa ovat ”itsessään niin täydellisen kirkkaita ja soivia”, ettei Kähärä ollut kokenut tarvetta niitä säveltää. Marja-Leena Tuurna kuitenkin pyysi säveltämään yhden runon Eeva-Liisa Manner -seuran juhlailtaan. Se aukaisi portin.

”Tuotannosta rupesi löytymään tekstejä, joista löysin kulmaa säveltämiseen. Tulikin neljä biisiä, jotka johtivat lopulta koko levyllisen syntymiseen.”

Levyllä lauluja tulkitsee näyttelijänä ja tanssijana paremmin tunnettu Janne Marja-aho. Myös L. Onervan runoista syntyi levyllinen lauluja, jotka tulkitsi Maria Ylipää. Kun tähän vielä lasketaan yksi How Many Sistersin ja yksi Anna-Mari Kähärä Orchestran levy, Susanna Haaviston levy sekä lastenlevy Yökyöpelit, on Kähärän säveltämiä ja tuottamia levyjä julkaistu kolmen viime vuoden aikana peräti kuusi.

ANNA-MARI KÄHÄRÄ ORCHESTRAN viime vuonna julkaistun Another song -albumin runoilijat ovat englanninkielisiä: Ally Jacoby, James Fenton, Edward Thomas, John Mase eld, Charles Causley ja Mary Elisabeth Frye.

Sävellysten maailma on hyvin visuaalista, suorastaan elokuvallista, eeppistä ja mahtipontista. Kähärä allekirjoittaa väitteen.

”Nämä ovat runoja, joissa pienissä lauseissa on iso, elokuvallinen maailma. Kaikki syntyi kuitenkin luontevasti, eikä elokuvallisuus ollut itsetarkoituksellista. Runot ovat kuin pieniä leffoja kaikki ja sävelsivät ikäänkuin itse itsensä. Levystä tuli myös jostain syystä aika progehenkinen ja sitäkään tuottajana en hakenut mitenkään tietoisesti.”

Kaksitoista vuotta toiminut orkesteri on Kähärälle erittäin rakas ja se on tunnettu erityisesti uskomattomista keikoistaan. Kähärän välispiikit täydentävät sopan ja rönsyilevät minne sattuu. Sama kreisiys kuuluu virtuoosimaisessa soitossa ja moniäänisessä laulussa. Zarkus Poussa, Marzi Nyman ja Jarmo Saari ovat kaikki monitaitureita ja sielukkaita muusikoita, jotka tekevät kunniaa Kähärän sinfonisille teoksille.
”Mahtavinta on se, että kaikki ovat rönsyilleet musiikissa kaikenlaisissa genreissä teatterimusiikista klassiseen musiikkiin. Erikoinen monipuolinen hörhöily tiivistyy kun päästään soittamaan. Sovitukset elävät aina keikoilla. he ovat uskomattomia soittajia ja mahtavia persoonia. On riemullista musisoida heidän kanssaan.”

Jälkikirjoitus
Anna-Mari Kähärä Orchestran keikka Kapsäkissä 3.12.2015 jäi yhtyeen viimeiseksi alkuperäisellä kokoonpanolla. Kvartetin lyömäsoittaja Zarkus Poussa menehtyi  äkillisesti sairaskohtaukseen 24.1.2016. Haastattelu tehtiin 9.1.

Homma haltuun neuvottelupyödässä

Julkaistu

Lottaliina Pokkinen on itsekin muusikko, joten hän on katsellut asiaa monelta kannalta. Hän on kirjoittanut kirjan Muusikon sopimusopas, ja paraikaa on työn alla opas neuvottelemisesta. Neuvottelutilanteet hiertävät monia musiikintekijöitä: ongelma on ilmeisesti aika yleinen luovilla aloilla. Freelancerit suorastaan kammoavat neuvotteluja.

”Musiikkia on harrastettu usein jo lapsena, ja kun harrastuksesta tulee ammatti, niin tilanne jotenkin muuttuu. Harrastajaidentiteetin takia tuntuu väärältä laittaa oman tekemisensä päälle hintalappu. Lisäksi alan oppilaitoksissa ei välttämättä puhuta ollenkaan rahasta, toisin kuin ehkä muualla. Muistan, miten oikeustieteellisessä yksi proffa sanoi, että älä mieti mitä työ maksaa, vaan mitä asiakkaalla on varaa maksaa siitä. Ammatillinen identiteetti on juristeilla vahva. Ajatellaan, että olen tullut opiskeluputken läpi ja minulla on oikeus tiettyyn palkkaan. Sen sijaan luovilla aloilla on hommaa tehty usein pienestä pitäen, eikä tekemistä myöhemmin oikein osata hinnoitella. Toki joillakin on hyvä bisnesvaisto, mutta suurimmalle osalle tekijänoikeusasiat ja hinnan määrittely ovat vaikeita.”

Luovuus unohtuu neuvotteluissa

Freelancereina toimivat taiteilijat joutuvat neuvottelemaan jopa satoja sopimuksia vuodessa. Koska neuvotteleminen on keskustelemista, on neuvottelujen onnistuminen aina kiinni siitä, miten hyvän neuvotteluilmapiirin osapuolet onnistuvat luomaan. Neuvottelu- vahvuus ei tarkoita paksumpaa lompakkoa tai komeampaa titteliä, vaan kykyä viedä keskustelua haluamaansa suuntaan. Tässä jos missä tarvitaan luovuutta.

Pokkisen mukaan luovuudesta on tullut käsite, joka liitetään nykyään melkein mihin tahansa asiaan. Siitä haetaan apua erilaisten ongelmien ratkaisuun, siitä
on kirjoitettu kirjoja ja käyty kursseja. Johtajat ovat luovia ja työhön haetaan sisältöä luovuudesta. Trendikästä.

”Hieman ironisesti ne ihmiset, joille luovuus todella on ammatti, unohtavat luovuutensa neuvottelutilanteessa lähes kokonaan. Hyvistä ihmistuntijoista tulee itseään väheksyviä suolapatsaita, jotka ovat valmiita suostumaan mihin tahansa, jotta tilanne menisi ohi mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti.”

Taiteilija saa puhua rahasta

Vaikeista asioista ei välttämättä uskalleta tai haluta puhua ollenkaan, koska pelätään hankalan tyypin mainetta. Tilannetta vaikeuttaa myös se, että käy- tännössä ammattilaiset kilpailevat usein harrastajien kanssa, koska musiikin har- rastajia on paljon. Neuvotteluihin men- nään varautumatta, eikä omaa ehdotusta osata perustella. Luovilla aloilla ei välttämättä ole mitään määrättyjä tutkintotodistuksia, eivätkä hinnat aina perustu mihinkään konkreettiseen. Kaikkeen työhön ei ole olemassa minimipalkkoja. Asiakas saattaa valittaa, että hänellä ei ole varaa maksaa kovinkaan paljon. Silloin palvelun tarjoaja tulee helposti suostuneeksi annettuun vaihtoehtoon.

”Meillä on valitettavasti edelleen vallalla ajatus pelimannimeiningistä. Kaikki soittavat iloisesti, kunhan annetaan vähän sahtia. Siihen kuvaan ei sovi se, että taiteilija puhuisi rahasta. Jotenkin halutaan ylläpitää myyttiä, että taide on vakavaa ja teen tätä vaikka nälissäni. Uskon, että se on muuttumassa. Meillä on jo paljon ammatillisen koulutuksen saaneita, jotka tuntevat oman arvonsa ja uskaltavat puhua asioista suoraan.”

Kun ala on julkisuudessa, ihmisille muodostuu helposti käsitys, että siinä pyörii suuria summia rahaa. Tilaajan voi olla vaikea uskoa, että hänen keikkansa on esiintyjälle tai tekijälle erittäin tärkeä, jopa viikon tai kuukauden ainoa. Musiikkimaailma muuttuu kovaa vauhtia ja se taas edellyttää perehtymistä asioihin. Jotta osaisi neuvotella, olisi hyvä selvittää itselleen mistä neuvottelee.

Neuvotteleminen on keskustelua

Osaammeko me tuoda esiin tarpeeksi ammatillista osaamistamme? Alalla on paljon toimistoja ja agentteja. On jotenkin helpompi puhua toisen puolesta kuin omasta puolestaan. Alalla on myös paljon kirjoittamattomia sääntöjä, joihin on vaikea puuttua. Luovien ihmisten on otettava itseään niskasta kiinni ja suhtauduttava asiaan luontevasti: neuvotteleminen on keskustelemista, ei riitelemistä. Pokkinen on kuullut monia tarinoita matkan varrella.

”Muusikko oli pyydetty firman keikalle soittamaan haitaria puoleksi tunniksi. Hänellä ei ollut omaa hintapyyntöä mietittynä, joten firma lupasi palata asiaan ja ehdottaa jotain. Muusikko tietysti oletti, että firma maksaa varmaan ihan hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Kun firmasta sitten palattiin asiaan, firman edustajat kertoivat, että täällä käy siivooja joka päivä ja voisimmeko maksaa sen mukaan. Sinulla on puolen tunnin keikka, voisiko palkka olla puolet siivoojan tuntipalkasta? Tämä esimerkki kertoo sen, että alan ulkopuoliset ihmiset eivät aina ymmärrä mistä on kysymys. Se pitää kertoa heille. Ei kukaan ilkeyttään ehdottele tyhmiä ja kummallisia. Tuollaisessa tilanteessa ei saisi jäätyä eikä loukkaantua. Tilaajalle pitää jaksaa kertoa, että muusikon työ eroaa monessa kohdassa siivoojan työstä – lähtien siitä, ettei firmassa varmaankaan ole komeroa, josta muusikko voi hakea lainasoittimen.”

Ensin perustelut, sitten hinta

Pokkinen suosittelee, että neuvottelussa kannattaa ensin kertoa perustelut ja sitten vasta hinta. Se ikään kuin maadoittaa tulevaa, eikä hintapyyntö kuulosta tuulesta temmatulta. Ei kannata korottaa ääntänsä tai ottaa asioita henkilökohtaisesti. Persoonallisuus korostuu neuvottelutilanteissa. Olisi hyvä tunnistaa oma persoonansa, ettei koe olevansa altavastaaja. Toiset ovat hyvin dominoivia, toiset asiakeskeisiä, toiset haluavat asiat nopeasti selviksi ja jotkut haluavat kaikilla olevan mukavaa. Meistä jokainen tarvitsee pelisilmää erilaisten ihmisten kohtaamiseen. Kaikessa on neuvotteluvaraa.

”Standardeissa sopimuspareissa on yleensä maksimit, ja se on tavallaan toisen osapuolen toivelista. Tiukkana ei kannata mennä neuvottelupöytään. Siitä jää helposti paha maku suuhun kaikille. Ei tarvitse olla ärsyttävä saadakseen asiat läpi. Kannattaa erottaa ihmiset ja asiat, ja keskittyä puhumaan asiasta. Tiedän tämän omasta kokemuksesta. Olen vasta viime vuosina alkanut tietoisesti kehittää omia neuvottelutaitojani ja uskon, että kanssani on nykyään miellyttävämpi neuvotella. Lisäksi kannattaa etukäteen miettiä, mitä tekee jos sopimusta ei synnykään. Siitä tulee itselle huomattavasti lisää näkymätöntä neuvotteluvaltaa.”

Kiire on usein taktikointia

Neuvottelutilanteessa kannattaa olla luova, ja pohtia erilaisia vaihtoehtoja sopimuksen lopputulokseksi. Raha ei ole ainoa asia, josta neuvotellaan. Toinen osapuoli saattaa laittaa laittaa sopimuspaperin allekirjoitettavaksi, ja olettaa että se allekirjoitetaan heti. Kannattaa aina lukea se rauhassa myöhemmin ja antaa jonkun muunkin lukea. Mikä voisi olla syy siihen, että se pitää juuri siinä hetkessä allekirjoittaa? Usein kiire on vain taktikointia.

”Meillä on paljon vahvuuksia, joita pitäisi osata hyödyntää. Ammatillisen osaamisen lisäksi meillä on kyky pukea asiat tarinoiksi, ja mielikuvilla on myös neuvottelutilanteessa valtava voima. Neuvottelussa kannattaa myös esittää kysymyksiä ja keskittyä kuuntelemaan, jokainen meistä haluaa tulla kuulluksi. Loppujen lopuksi kysymys on vain uuden kohtaamisesta ja opettelusta. Neuvottelutaito on kansalaistaito, joka kannattaa opetella hyvin. Siinä ei häviä mitään.”

Juurimusiikkia ilolla

Julkaistu

Bluespiirit tuntevat Leppäsen nimellä Lefty – tuo Micke Björklöfin sidekick ja taiturimainen kitaristi. Jotkut voivat muistaa hänet myös Keystone Copsin hauskana showmiehenä, joka kiersi kitara & läskibasso -duonsa kanssa Suomen baarit moneen kertaan. Lapset tietävät hänet Takuumiesten kitaristina. Yhä useampi tuntee Leppäsen myös Southpaw Steel ’n’ Twang –yhtyeestä (SST), jonka soundi rakentuu pitkälti Leppäsen taidokkaasta steel-kitaristoinnista.

Erikoinen ilmestys

Pääkaupunkiseudulla ikänsä asunut, helmikuussa 50 vuotta täyttänyt Leppänen on perinnetietoinen countrybluesin taitaja. Hänen musiikissaan on kuultavissa kuitenkin poikkeuksellisen paljon iloa ja hauskuutta. Mitä ihmettä, bluesia elämänilolla? Yhtälö, johon ei ainakaan täällä tuhansien järvien maassa juuri törmää. Liian usein blues on vesitettyä keskikaljatuoppiin itkemistä ja kliseisiä venytyksiä vailla alkuvoimaa. Mutta Leppänen on muutenkin vähän erikoinen ilmestys.

Livenä huomio kiinnittyy ensimmäisenä siihen, että Leppänen soittaa kitaraa vasurilla, siis ”väärällä” puolen, kuten taiteilijanimi sanookin. Jos Leppänen ei seiso Stratocasterin varressa, hän soittaa istualtaan lap steelia tai pedal steelia. Erityinen on myös Leppäsen falsetti, tai ylipäätään korkea ääniala, josta voi tunnistaa Hank Williamsin perimän. Mutta vaikka Leppänen on toiminut pystysolistinakin vaihtoehtorockia soittaneen Retro Unit -yhtyeen albumilla, on hän ennen kaikkea blueskitaristi ja biisintekijä. 

Micke Bjorklof & Blue Strip

Virtuoosimainen slide-putken hallinta kuuluu soitossa. Taitojaan Lefty on päässyt esittelemään Micke Björklöfin rinnalla aina Memphisiä myöten. Micke & Lefty feat. Chef -yhtye oli edustamassa Suomea International Blues Challenge -kilpailussa vuonna 2012. Viime vuonna Micke Bjorklof & Blue Strip edusti Suomea European Blues Challengen -kilpailussa Brysselissä.

”Kilpailu taiteessa on ristiriitaista, on se sitten Sibelius- tai blues-kilpailu. Memphisissä oli kuitenkin hyvä yhteishenki, että me ollaan kaikki samasta ”blueslandiasta” kotoisin. Oli nasta jutella samanhenkisten ihmisten kanssa, jotka olivat Alabamasta, San Franciscosta tai jostain.”

Blue Strip levytti viimeisimmän pitkäsoittonsa (It Ain’t Bad Yet) Englannissa Grammy-palkitun tuottajan John Porterin ohjauksessa. Aikamoisia meriittejä suomalaiselle bluesbändille. Finnish Blues Awards valitsikin BlueStripin viime vuoden yhtyeeksi ja Leppäsen biisi, Last Train to Memphis, äänestettiin vuoden blueskappaleeksi.

Menestys ei Leppäsen elämässä ole näkynyt rahavirtoina tai julkisuuspaineina, mutta keikkoja bändi on saanut tehdä tasaiseen tahtiin aina Eurooppaa myöten. Rapakon takaiset juurimusiikkiradiot ovat napanneet Blue Stripin soittolistoilleen, mikä lienee tietynlainen läpimurto.

”Sekä Blue Stripin että SST:n levyt ovat soineet jenkkiradioissa. Harmi ettei siellä makseta Gramex-korvauksia. Toki tärkeintä olisi saada sen verran kiinnostusta, että voisi tehdä Amerikan-rundin.”

Southpaw Steel ’n’ Twang

Tuorein ja rakkain luomus on kuuden vuoden ikäinen Southpaw Steel ’n’ Twang, joka keskittyy pääasiassa instrumentaalimusiikkiin. Siinä Leppänen päästää itsensä irti tyylikahleista.

”Olen aina tehnyt laulettua musaa ja halusin soittaa pedal steeliin keskittyvää instrumentaalimusiikkia. Tykkään laulamisesta, mutta haasteena on kertoa tarina soittamalla. SST on tietyntyyppistä sekametelisoppaa, että siellä on kaikenlaista tyyliä jazzista progeen ilman genrerajoituksia. Steel-kitaran soundi kuitenkin tekee jo sen vaikutelman, että alkaa heinä kasvaa. Minulla tulee olemaan bluessoittajan poltinmerkki otsassa aina. En häpeile sitä, olenhan itselleni sen vääntänyt. On kuitenkin nastaa lisätä siihen soppaan kaikkea muutakin.”

SST sai alkunsa, kun vuosia lap steelia soittanut Leppänen tilasi Jenkeistä pedal steelin. Se on omilla jaloillaan seisova, sylissä soitettavaa lap steelia isompi hökötys, jossa on jalat ja pedaalit. Countryrockbändi Commotion tarjosi hyvät puitteet soittimen sisäänajoon, ja samassa bändissä soittaneet rumpali Tero Mikkonen ja basisti JP Mönkkönen olivat juuri oikeat miehet Leppäsen visioon.

SST:n ensimmäinen levy, Hale’s Pleasure Highway (2014), sai paljon hyvää palautetta ympäri maailmaa aina Australiaa myöten. Levy päätyi myös St. Louisissa toimivan Steel Radion toimitukseen. Siellä ihmeteltiin suomalaisten pelimannien versiota americanasta ja eipä aikaakaan, kun STT kutsuttiin soittamaan vuosittaiseen steelkitaristien kokoontumiseen St. Louisiin. Jo 44 kertaa järjestetty International Steel Guitar Convention on tärkeä kokoontuminen, jossa parhaat stilikkataiturit konsertoivat – siis nimenomaan yhdysvaltalaiset. Mainoksen esipuheessa mainittiin erikseen että: ”This year, we are hosting a band from Finland”. SST oli ainoa ulkomaalainen artisti ja siksi erikoisuus. Bändin persoonallinen keitos puri yhdysvaltalaisyleisöön, ja tavoitti nettiradio Steelradio.comin kautta puoli miljoonaa aficionadoa ympäri maailman.

”Festarin musiikillinen anti oli pääsääntöisesti countryshufflen, kaksitahticountryn ja countryballadien katkeamatonta virtaa, jossa lukuisat toinen toistaan taitavammat solistit sukkuloivat. Settimme aikana hiipi muutaman kerran mieleen, että aika tavalla kuvatusta tyylistä poikkeava musisointimme saattaa kaataa vanhoja raja-aitoja tai sitten tulee turpiin. Loppuaplodit olivat kuitenkin oikein mukavat ja myyntipöydän ääreen tuli reilusti porukkaa kiittelemään mielenkiintoisesta ja tuoreesta musiikista.”

SST:n t-paitoja ja levyjä kylvettiin siemeniksi tuleville keikoille. Levy-yhtiö Bafe’s Factory halusi hyödyntää matkan kaikin tavoin, ja heti keikkojen jälkeen purkitettiin toinen levy St. Louisin kosteassa kuumuudessa. Stat(u)e of Mind ilmestyi joulukuussa. Matka huipentui kahteen New Yorkin keikkaan.  Leppänen on reissuun enemmän kuin tyytyväinen. Triosta on hitsautunut saumaton ryhmä.

”SST on kollektiivinen ryhmä, meillä on sama ajatus mihin ollaan menossa. Luovaa panosta tulee komppiryhmältäkin. Sovitamme biisit yhdessä ja molemmat sävelsivät uudelle levylle yhden biisin.”

Keystone Cops

Ensimmäinen Leppäsen oma levy, Keystone Copsin vuonna -92 ilmestynyt Slide and Smile, on lähes tyylipuhdas pastissi. Country-pikkauksen, resonaattorikitaran ja slide-putken muodostama pyhä kolminaisuus luo yhdessä Hank Williams -tyylisen laulun kanssa täydellisen illuusion amerikkalaisesta honky tonk -artistista. Hämmästys onkin suuri kun takakansi kertoo Leppäsen vastaavan biiseistä, yhtä lainaa lukuun ottamatta.

”Se oli keitos sitä tyyliä ja levy dokumentti tuosta ajasta. Kuuntelin siihen lähestulkoon ainoastaan havaijilaista steel-kitaramusiikkia – levyjen piti rohista! Levyn toka biisi on Blue Van Blues. Romutin ensimmäisen keikka-autoni koska en ollut lisännyt ajoissa öljyä ja kone leikkasi kiinni. Kiroilin tien poskessa kunnes tajusin, että ”jes, koen tätä juttua nyt itse. Teen siitä biisin!” Nuorena kundina oli iso oivallus, että voin kirjoittaa omasta elämästä, kuten uskoin bluesmiestenkin tekevän. Myöhemmin teksteistäni on tullut yleispätevämpiä.”

30 vuotta marginaalissa

Marginaalissa muusikkona jo 30 vuotta toiminut Leppänen on ensimmäisensä jälkeen tehnyt parikymmentä erityylistä levyä. Suomenkieliselle levylle tarjoutui tilaisuus vuonna 2000. Vahvasti J. Karjalaisen kanssa samoja polkuja kulkeva Hullu rakkaus jäi kuitenkin vähäisen markkinoinnin vuoksi katveeseen, eikä juuri perheen perustanut Leppänenkään löytänyt aikaa promoamiseen. Leppänen elättelee vielä toiveita suomenkielisen levyn jatko-osalle, vaikka myöntääkin ajankäytön realiteetit.

”En pidä poissuljettuna suomenkielistä levyä – enkä myöskään sitä, että joku muu laulaisi pöytälaatikkoon kertyneitä laulujani. Tähänastinen tekemiseni on kuitenkin pääasiassa ollut sitä, että teen biisit ja esitän ne itse, tai kuten Blue Stripissä, jossa Micke laulaa.”

Tekstejä pitää hioa

Tekijän pöytälaatikko on pullollaan valmiita ja puolivalmiita biisejä, niin englanniksi kuin suomeksikin. Tekstejään Leppänen hioo usein pitkään.

”Jotkut sanovat että pystyvät tekemään tekstin kymmenessä minuutissa ja se on siinä. Minun täytyy yleensä sulatella ja hioa tekstejä aika pitkään ennen kuin ne tuntuvat valmiilta.”

Duona aloittanut ja trioksi muotoutunut Keystone Cops tahkosi parhaimmillaan toista sataa keikkaa vuodessa – ja aktivoituu edelleenkin ajoittain keikoille – eikä Leppäsen kone ole osoittanut hyytymisen merkkejä vuosien kuluessa. Varsinkin Blue Strip keikkailee ahkerasti. Samaan aikaan Leppäsen kynästä on syntynyt noin kaksi sataa julkaistua biisiä omille bändeille.

Lastenlauluyhtye Takuumiehet on tehnyt kaksi levyä. Siinä biisit syntyvät puoliksi bändiliideri Pablo Salmesin kanssa. Jatkuva keikkailu, opetustyö Vantaalla sijaitsevassa musiikkiopisto BBG:ssä sekä perhe-elämä asettaa tiettyjä haasteita luovan ajan löytämiselle.

”Kun reissussa tulee ajatuksia, yritän kirjoittaa ne heti nuoteiksi tai laulaa ja soittaa ne sanelukoneeseen. Aika suuri osa musiikista on syntynyt keikkamatkalla, kun on aikaa pyöritellä ideoita.”

Musiikki on elämäntapa

Aina yhtä positiivisen oloinen Leppänen on ahkera lukija, joka ammentaa aiheita niin kirjoista kuin ympäristöstään. Kuten niin monet muutkin biisinikkarit, uskoo Leppänenkin jatkuvaan työstämiseen.

”Musiikki on työni, mutta ennen kaikkea rakas harrastus ja elämäntapa. Kuulen mielessäni melodioita ja rytmisiä juttuja jatkuvasti, minulla on kova tekemisen tarve. Kirjoittelen kaiken aikaa ylös ajatuksia, lauleskelen ideoita puhelimeen. Kun on hetki aikaa niin pyrin tekemään biisin valmiiksi. Jostain se muutama tunti on aina revittävä ja perhekin sen onneksi ymmärtää.”

Otsassa bluesmiehen leima

Bluesmiehen leima otsassa on pitänyt monipuolisen soittajan alan pienen piirin helmenä, vaikka rahkeita populaarimmankin yhtyeen kitaristiksi olisi. Toisaalta Leppänen ei ole vakansseja aktiivisesti hakenutkaan, studiosessioita lukuun ottamatta. Omat projektit ovat vieneet kaiken ajan.

”Aika suuri osa musiikista, mitä olen tehnyt, on ollut tietyn asian jäljittelyä. Bluesin myötä mulla oli hirveä intohimo olla kuin Robert Johnson. Luin levyn takakannesta, että ’Robert Johnson oli kuin yksinäinen sanomalehden pala, joka viipotti pitkin Memphisin katuja’. Se vetosi runollisella paatoksellaan minuun. On hyvä, että on sellainen vaihe, että intohimoisesti uppoutuu johonkin asiaan – kunhan se ei kestä liian kauaa aikaa. Muotokielenä yritin omaksua kokonaisvaltaisesti sen tyylin, kun en kuunnellut mitään muuta musaa. Onneksi tuli muutakin. Ei ole hirveän hyvä jämähtää vain yhteen juttuun. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin se hetki, että tämä on katsottu, ja se voi luovan tekemisen kannalta olla umpikuja. Laput silmillä meneminen ei johda mihinkään, paitsi siihen että loppuiän tekee pastisseja, jossa kaikki tekeminen on alisteista sille tietylle muodolle. Olen tosi tyytyväinen, että musiikissani kuuluu nykyään muutakin.”

Esiintyminen on välittämistä

Esiintyminen on Leppäselle välittämistä ja jakamista. On helppo ymmärtää lavalta huokuva positiivisuus kun tajuaa juttelevansa miehen kanssa, joka on saanut tehdä kutsumustyötä.

”Näitä asioita tehdessäni koen olevani siellä, missä minun on tarkoituskin olla. Uskon että tästä kumpuaa kaikki se positiivisuus ja hyvä meininki josta ihmiset usein ilokseni tulevat kiittelemään; tällöin koen onnistuneeni, musiikin elämää suuremman, voimaannuttavan ilosanoman välittäminen on minulle tärkeää.”

Idän ja lännen teillä

Julkaistu

Marko Kolehmainen, siis se Aikakoneen Maki, asui lapsuutensa Vantaan Vaaralassa. Hän sai kitaran kymmenvuotiaana ja muusikkona varsin itseoppinut. Hän väittää saaneensa vain yhden kitaraoppitunnin Ilkka Rantamäeltä.

Makin bändiin rumpaliksi tullut Tommi Saarela ehdotti, että tätä voisi alkaa tehdä ammatikseen ja otti yhteyttä Polarartisteihin. Markku Aro tuli katsomaan treenejäkin, mutta ensimmäinen ammattilaiskeikka oli Einin kanssa 1989.

Aikakone syntyy

Omissa bändeissä Maki ei päässyt biisintekijän rooliin. Ensimmäiset julkaistut biisit syntyivät vasta Aikakoneelle.

”Joskus siinä 90-luvun alussa tein yhden kaverin kanssa biisejä, ja sitten kun se yhteistyö päättyi, aloin itse tehdä ja siitä syntyi sitten Aikakone. 1993 oltiin soittamassa silloisen keikkabändin kanssa yhden frendin vaimon 30-vuotisjuhlilla ja siellä oli yksi toinen bändi. Katsoin, että onpa tyylikäs basisti-laulaja, se oli sitten Alex.”

Sama musiikkimaku sai kaverit tekemään demoja yhdessä Kaapelitehtaalla ja toukokuussa syntyi päätös perustaa bändi ja esikuvana oli ruotsalainen Ace of Base.
Erään tanssikeikan jälkeen Vera (Heidi Puurula, os. Vahakallio) tuli itse esittäytymään ja toinen laulaja-
tar, ja myöhemmin myös monien hittien sanoittaja, oli löytynyt.

”Sani (Saija Aartela) tuli oikeastaan monen mutkan kautta mukaan 1994. Me oltiin jo tehty BMG:n kanssa levytysdiili ja ajateltiin, että täydennetään sitä vielä yhdellä taustalaulajattarella. Aika hyvä taustalaulajatar saatiinkin!”

Ruotsi-yhteistyö alkaa

Aikakoneen menestys herätti nopeasti mielenkiintoa Ruotsissa ja Maki sai kustannussopimuksen 1995 Ruotsin BMG:n kanssa. Odota (säv. Maki, san. Sani ja Eero Ainesmaa) räjäytti pankin.
”Silloin oltaisiin varmaan voitu täyttää stadionit.”

Toinen läpimurtohitti oli Samuli Edelmannin ja Sanin duetto Tuhat yötä (san. Sani). Kolmannen albumin jälkeen 90-luvun lopulla Maki aloitti kansainvälisen biisiyhteistyön Ruotsissa mm. Jörgen Elofssonin ja Ace of Basen Jonas Berggrenin kanssa. Elofssonista tuli pian myös yhtiökumppani Helsinki Recordsiin.

”Se oli makea korkeakoulu meikäläiselle, oppi paljon biisinteosta. Sanon leikkisästi, että se tuhosi mun tavan tehdä biisejä, tuli tää tällainen ruotsalainen tapa. Sen kuulee esim. Aikakoneen Aika-levyllä aika hyvin.”

”Silloin mä törmäsin näihin maxmartineihin ja kaikkiin koviin ruotsalaisiin tekijöihin. Muistan, että monet muusi- kot Suomessa sanoivat, että ”miten sä viitit tehdä tollasia diilejä, että sä annat sun tekijänoikeuskorvauksista ison siivun kustantajalle?” ja nyt kaikki tekee sitä ja jopa haluu sitä.”

Päätoimiseksi biisintekijäksi

Biisinkirjoitustyö mahdollisti Makin siirtymisen täyspäiväiseksi ammattilaiseksi. Aikakoneen ohella Makin ensimmäiset tärkeät läpimurtobiisit muille olivat koululaisbändi Tiktakin ensimmäiset sinkut. Lopeta (säv. Maki san. Tracy Lipp ja Niko Toiskallio) voitti Jyrki Hit Challengen 1999. Popstar-bändi Gimmelin debyyttialbumille Maki, Tracy Lipp ja Jonnaemilia Kärkkäinen saivat kaksi raitaa: Roviolla ja Harhaa.
Lopeta aiheutti myös vuosia myöhemmin hämminkiä, kun sen venäläinen cover-versio Samo soboj eksyi vahingossa Venäjän euroviisukarsintaan 2005. Kappaleen esitti Natalia Podolskaya, jonka albumin tuottaminen oli Helsinki Recordsin ensimmäinen avaus Venäjän suuntaan.

Oma levy-yhtiö on mahdollistanut kokeellisemmatkin julkaisut, kuten runoilija Tommy Tabermannin albumi Kiitti vitusti.

Kalifornialaismuusikko Tracy Lipp esittäytyi Makille jo Aikakoneen keikalla 1996, mutta yhteystiedot jäivät vaihtamatta. Toisen kerran jälkeen alkoi pitkä ystävyys ja yhtiökumppanuus. Tracy ei ollut aiemmin juuri sanoittanut englanniksi, mutta pian hän jo käänsi Tiktakin kappaleita ja opetti sen solisti-Petralle laulutekniikkaa. Aikakone alkoi myös tehdä 2001 ilmestynyttä englanninkielistä comebackia yhtyenimellä Aika.

Euroviisut sydäntä lähellä

Euroviisukarsinnassa 2002 Maki Kolehmainen otti tekijänä kolmoisvoiton, 67 % kaikista äänistä. Samana iltana vielä Makin, Tracyn ja Jeanette Olssonin biisi Need a little nothing (es. Gerli Padar) sijoittui Viron karsinnassa kolmanneksi. Suomen karsinnan kolmas oli Geir Rønning ja englanniksi esiintynyt Aikakone jäi kakkoseksi, kun edustajaksi valittiin Laura Voutilainen ja Addicted to you (san. Janina Frostell ja Tracy Lipp).

”Kun tulokset alkoivat selvitä, tiesin että voitin, mutta en vielä, millä biisillä. Risto Asikainen tuli kuudenneksi ja Thomas G:sson tuli neljänneksi ja viidenneksi. Siinä vaiheessa nousin ja kävin onnittelemassa G:ssonia ja sanoin, että ”teet loistavia kappaleita” ja hän käänsi minulle selkänsä!”

Sittemmin Maki on ollut G:ssonin kanssa ihan puhelinyhteydessäkin. Euroviisuista alkanut yhteistyö Lauran kanssa puolestaan on poikinut jo neljä albumia.

”Euroviisut ovat aina olleet mun sydäntä lähellä, sen takia että siinä pystyy rikkomaan rajoja.”

Eräänä päivänä Maki päätti ottaa selvää, olisiko itänaapurissakin jotain musiikkimarkkinoita ja Googlen avulla löytyi Viktor Drobysh, Venäjällä tunnettu tuottaja ja kykykilpailujen tuomari, joka kaiken lisäksi asui tuolloin Suomessa ja oli mm. Radio Sputnikin musiikkipäällikkö.

”Hän avasi Venäjän musiikkimarkkinat mulle.”

Tuhannen ja yhden yön Venäjä

Ruotsin kieltä Maki ymmärtää ja toimiminen Ruotsissa on kotoisaa, mutta Venäjällä meininki on hänen mukaansa kuin Tuhannen ja yhden yön saduista. Makin käsitykset Venäjästä muuttuivat kertaheitolla Moskovan loistossa, jossa vietiin limusiinilla bileisiin jopa Kremliin. Suuressa maassa tasoa riittää, ja Maki ylistää tekijöiden ja esittäjien ammattimaisuutta.

Tekijänoikeussysteemi Venäjällä ei toimi ihan samalla tavalla ja hyvä kustannusyhtiö on välttämätön, jotta korvauksia saataisiin kerättyä. Maki esittelee kännykästä saamaansa tilitysraporttia ja on tyytyväinen tuloihin ja erittelyihin. Asioita helpottaa myös oma firma Venäjällä.

”Yksi kustannusyhtiön johtaja sanoi, että ”Maki, meillä on täällä erilainen todellisuus kuin teillä siellä Suomessa”. Hän kun kävi juuri yhden ison radioase- man päällikön luona ja valitti, etteivät he olleet tilittäneet puoleen vuoteen mitään tekijänoikeuskorvauksia. Radioaseman päällikkö oli vastannut, että ”Mitä v***ua sä tulet tänne kyselemään? Miks mä en maksaisi 5000 dollaria jollekin jätkälle, joka ampuu sut, sen sijaan että mä annan sulle helvetisti rahaa?”

Merkittävimpiä Makin säveliä tulkinneita venäläisartisteja ovat mm. Valeriya, Grigory Leps, Stas Pieha ja Slava. Makin alunperin venäläisille artisteille tehtyjä lauluja on levytetty myös suomeksi.
Venäjää Maki ei ole opetellut kuin muutaman sanan, mutta osaa kuulemma kirota ja tilata vodkaa ja tulee muutenkin hyvin toimeen.

”Paitsi mä en paljon alkoholia juo, mitä ne pitävät tosi outona ja kysyvät, oletko oikeasti suomalainen. Venäjällä tuottajia arvostetaan kuin kuninkaita ja artistit todella tottelevat tuottajia. Tavallinen venäläinen kansa tykkää suomalaisista.”

Miten laulut syntyvät?

Lauluntekijänä Maki lähtee useimmiten melodiasta, mutta on myös säveltänyt tekstejä. Vasta kun sanat ovat valmiit, pannaan kitara syrjään ja aletaan sovitus- ja tuotantotyö. Keikkailu Aikakoneen kanssa on hyvää vastapainoa studiopuurtamiselle.

”Meillä on uusi jäsen Jazu (Jasmin Hertzberg), hän on nyt ollut kaksi vuotta bändissä, kun Vera jäi ’eläkkeelle’.”

Haaveena Makilla on tietysti onnistua tekemään vielä suuri kansainvälinen hitti tunnetulle artistille. Hänellä on Jörgen Elofssonin kanssa vetokin lyötynä siitä, kumpi ensiksi pääsisi britti- ja jenkkilistan ykköseksi, Jörgen onnistui jo jenkkilistalla. Yhden tilaisuuden missaaminen harmittaa:

”Kun mä tein Robinin toista levyä, Jörgen pyysi: Tuu tänne säveltämään yhdelle ruotsalaiselle, vähän vanhemmalle artistille…”
Maki jätti menemättä, kun ei Jörgen ei kertonut, että kyseessä oli ABBAn Agnetha Fältskog. Jörgen sen sijaan kerran sai nolostua, kun Maki vei erään venäläisartistin puhemiehineen Ruotsiin. Itä ja länsi todella kohtasivat.

”Jörgen leikkii suurta läntistä tuottajaa, paukuttelee henkseleitään ja selittää, että ”mä oon kallis jätkä ja tää ei ole mitään halpaa touhua täällä”. Sitten tää eräs oligarkki, en viitsi sanoa nimeä, sanoo vain Jörgenille, että ”mä ostin juuri viime viikolla Aeroflotille 20 Airbusia, 30 miljoonaa dollaria kappale, olen kyllä tottunut tällaisiin isoihin kauppoihin.”

Bisnesmalli on rikki

Maki sanoo olevansa monien tekijöiden lailla hämillään äänitekaupan romahduksesta. Isot levy-yhtiöt ja artistit vielä pärjäävät, mutta tarjonta kapenee. Hänen mukaansa esimerkiksi yli 13 miljoonasta Frontside Ollien Youtube-katselusta on tullut ehkä ”kahvikupposen verran” korvauksia. Leikkimieltä ja intoa Makilla riittäisi, mutta huoli musiikkitulojen kuihtumisesta kalvaa.

”Toi bisnesmalli on täysin rikki musiikissa. Ihmiset on harhautettu uskomaan, että musiikki on ilmaista. CD:n tilalle ei ole tullut sellaista liiketoimintamallia, joka takaisi säveltäjille ja muusikoille edes jonkinlaista liksaa.”