Flow-festivaalien päälava, 15-henkinen bändi, 20-henkinen kuoro, kaksi rumpusettiä. Ja solistin kirkkaanpunainen mekko, jonka voi tulkita viestivän voimaa ja vapautumista. Siinä elementtejä Emma Salokosken (s. 1976) uusimman albumin Kiellettyjä asioita julkistamiskeikalta.
Riemukas ja häpeilemätön, sekä irti päästämisen että kiinni tarttumisen teemoja käsittelevä pop-albumi on jotain muuta, mitä Salokoskelta on totuttu kuulemaan. Moni on rakentanut mielikuvan artistista ennen kaikkea hänen sielukkaimpien tulkintojensa kautta. Hän on kuulunut vuosia nu-soulia esittävään Quintessenceen, ja levyttänyt jazzia Ilmiliekki Quartetin kanssa. Emma Salokoski Trion ja sitä seuranneen Emma Salokoski Ensemblen kanssa hän on julkaissut yhteensä neljä bossanova-vaikutteista levyä.
”Tunsin juuttuneeni vanhaan kaavaan”, kertoo Salokoski.
”Oman leimansa vangiksi voi helposti jäädä. Seison kyllä tekemisteni takana, siitä ei ole kyse. Pyrkimys on aina ollut aito. Nyt oli kuitenkin irtioton aika.”
Kiellettyjä asioita vaati kipeitäkin ratkaisuja kuten vanhan bändin hajottamisen. Mutta uusia visioita ei voinut toteuttaa vanhoin keinoin. Albumi on myös ensimmäinen, jonka sanoituksista ja sävellyksistä Salokoski vastaa pääasiassa itse.
”Vei aikaa luottaa omaan osaamiseensa. Ympärilläni on koko ajan ollut loistavia biisintekijöitä, ja itsekritiikki on ollut kova. Mutta päätin vain opetella ja löytää oman tapani tehdä musiikkia.”
Uusi levy sai alkunsa tavallaan jo edellisen levyn aikoihin, kolmisen vuotta sitten. Aiemmin Salokoski oli tehnyt omia kappaleita vain satunnaisesti, mutta Valoa pimeään -albumia kasatessa materiaalia alkoi syntyä enemmän.
”Ja mitä enemmän biisejä teki, sitä tärkeämmältä asia alkoi tuntua.”
Salokoski syventyi säveltämiseen uudella tavalla. Hän mm. opetteli soittamaan pianoa.
”Bändin kanssa säveltämiseni oli ollut sitä, että pojat jamittelivat ja minä hyräilin päälle melodiaa, johon sitten tein sanat. Sointukierrot olivat siis jo olemassa. Nyt minun piti keksiä ne itse.”
Helppoa luominen ei ollut.
”Kaikki ideat tuntuivat varastetuilta tai muuten vain korneilta. Mutta projekti ruokkii itseään. Kun sanoo yhdelle idealle kyllä, ideoita tulee lisää.”
Impulsseihin luottamiseen Salokoski kertoo saaneensa mallia teatteri-improvisaatiosta. Hän on tehnyt musiikkiteatteria itsekin, ja on oppinut paljon näyttelijöiden välisestä kommunikaatiosta.
”Improvisaatiossa jokaiselle idealle on sanottava kyllä. Jos joku heittää pallon, se on otettava vastaan ja lähdettävä kehittelemään ideaa eteenpäin.”
Yhtä lailla omille ideoilleen on oltava avoin ja uskallettava luottaa siihen, että ne kantavat. Toinen biisintekoon liittyvä tärkeä oivallus on ollut se, ettei asioiden tarvitse olla monimutkaisia.
”Tajusin väheksyneeni yksinkertaisuutta. Monimutkaisuus ei ole itseisarvo. Neljällä soinnulla voi sanoa vaikka mitä.”
Kiinnostus yksinkertaisempaan popmusiikkiin aiheutti sen, että näkemykset eivät enää kohdanneet vanhan bändin kanssa.
”Ylipäätään tuntui hölmöltä, että olisi lähtenyt uusien biisien kanssa vanhaan suuntaan. Kaipasin tuoreita näkökulmia ja halusin tehdä musiikkia tuottajalähtöisemmin.”
Sopivaa tuottajaa hakiessa kului puolitoista vuotta. Salokoski kokeili yhteistyötä useiden alansa huippujen kanssa, mutta vasta Julius Maurasen kanssa asiat loksahtivat kohdalleen.
”Ensimmäinen biisi, jota kokeilimme, oli Ennen kuolemaa. Se oli herkkä, kaunis biisi, joka olisi ollut helppo toteuttaa söpösti. Mutta herkkyyttä alleviivatessa lopputulos on helposti äkkimakea.”
Kappaleesta tulikin suuri, jopa humoristinen, ja tavoiteltu suunta tuntui olevan lähempänä.
”Sovituksessa oli kaipaamaani leikkisyyttä. Siitä välittyi se ajatus, ettei ota itseään liian vakavasti. Se on oleellista.”
Seuraavaksi työn alle otettiin Kiellettyjä asioita. Kappaleen aihio oli ollut olemassa jo kauan, mutta muoto ei ollut vielä löytynyt.
”Juliuksen version jälkeen riemastuin. Sitten iski epäilys, viimeisenä varmuus: todellakin! Sovitus oli juuri oikealla tavalla härski. Siinä oli tahallisesti törkeitä ratkaisuja, kasarisoundeja, neljäsosatanssilattiapoljentoja. Mutta ei liian coolilla vaan aidolla tavalla.”
Ennen irtiottoaan Salokoski oli tehnyt musiikissaan paljon hillittyjä ja tyylikkäitä ratkaisuja. Hän koki kyllästyneensä hempeilyyn ja kaipasi aggressiivisempaa menoa, ainakin ilmaisukanavaa aggressioilleen.
”Olen usein vitsaillut olleeni salonkihuora, joka kävi rikkaiden juhlissa esittämässä kolme bossanovaa.”
Uusissa biiseissään Salokoski huutaa, nauraa, tanssii ja kaataa vuosikertaviskit viemäriin.
”Muutos ei kuitenkaan saa lähteä todistelun tarpeesta vaan vilpittömästä halusta tehdä toisin.”
Entä sitten Salokosken toistaiseksi suurin hitti, v. 2008 julkaistu Veden alla?
”Se on sellainen tosi-tv-tähti”, Salokoski heittää.
Eero Heinosen säveltämä ja Salokosken itsensä sanoittama balladi eli julkaisunsa jälkeen hiljaiseloa pari vuotta, kunnes nousi suuren yleisön tietoisuuteen ensin Dance-ohjelman ja lopullisesti Kuorosodan myötä.
”Yhtäkkiä biisi oli hitti, vaikkei ollut soinut radiossa juuri lainkaan. Keikoilla ihmiset hurrasivat sen kuullessaan. Kaduilla tultiin kertomaan, miten tärkeä kappale on. Sain kuulla todella koskettaviakin tarinoita siihen liittyen”
Välillä kyyneleitä oli vaikea pidätellä.
”En voi kuvitella biisille hienompaa kohtaloa ja parempaa palautetta.”
Kuorosota kokemuksena oli Salokoskelle muutenkin mieluinen, vaikka konsepti aluksi epäilyttikin.
”Mietin, olisiko se yhtään oma juttu, mutta sehän olikin sairaan hauskaa. Minä myös liidasin ja treenautin kuoron oikeasti, en ollut sen johtaja vain nimellisesti.”
Mahdollisuus oli tupsahtanut eteen kuin tilauksesta. Salokoski oli vähän aiemmin johtanut nuorisokuoroa ja miettinyt, mistä löytäisi itselleen uuden kuoron. Sitten häntä pyydettiin Kuorosotaan.
”Meillä oli niin kivaa, että päätimme jatkaa yhteistyötä ohjelman jälkeenkin.”
Emma Salokoski Voices on osallistunut johtajansa kanssa mm. Sara Mellerin ohjaamaan poikkitaiteelliseen Plastic Bride -kabareehen, jota esitettiin toukokuussa Musiikkiteatteri Kapsäkissä. Ryhmä oli myös itseoikeutetusti mukana Salokosken levynjulkaisukeikalla.
”En olisi etukäteen uskonut, mitä kaikkea ohjelmaan osallistuminen poikisi.”
Oman kuoron lisäksi ohjelma toi Emma Salokoskelle muutakin, nimittäin kaksi yhteydenottoa isoista levy-yhtiöistä.
”Olin levyttänyt kymmenen vuotta Texicallille, jossa kaikki oli mennyt hyvin. Ihmiset ja toimintatavat olivat tulleet tutuiksi. Olin kuitenkin miettinyt muutosta silläkin saralla.”
Warnerilla A&R:nä työskentelevä Lasse Kurki vakuutti Emma Salokosken, ja yhteistyö uuden levyn tiimoilta uuden yhtiön kanssa alkoi.
”Lasse heitti alkuun kommentin, joka sekä huvitti että pysäytti. Kuulemma heillä oli sellainen mielikuva, ettei minua edes kiinnosta menestyä. Niinhän asia ei ollut. En vain halunnut antaa menestyksenhalun sanella sitä, mitä teen. ”
Pitkä matka on siis kuljettu ensimmäisestä keikasta, jota ei itse asiassa edes ollut. Sen kyllä piti olla Tavastialla Kolmannen Naisen lämmittelijänä. Tai niin ainakin oli kertonut Salokosken bändikaverin isä.
Bändi oli Salokosken pikkuveljen progebändi, jonka riveissä hän ensimmäisiä kertoja esiintyi laulajan ominaisuudessa. 11-vuotiaana viulunsoiton aloittaneelle, kurinalaiselle klasarimuusikolle bänditouhut ylipäätään olivat eksoottisia.
”Ja sitten ensimmäinen keikka ei enempää eikä vähempää kuin Tavastialla!”
Bändi oli ehtinyt jo soundcheckiin asti, kun puuhat tultiin keskeyttämään.
”Ketä te olette, ei teitä tänne ole tilattu. Siinä sitten roudattiin kamat takaisin ulos. Muistan kuinka istuin Urho Kekkosen kadulla styrkkareiden ja sähköpianoiden keskellä ja olin helpottunut.”
Keikka järjestyi Semifinaliin, jossa oli tilaa tuntemattomalle lämmittelijälle.
”Muistan lähinnä huojennuksen. Olisihan se Tavastia ollut vähän liikaa.”
Sittemmin Tavastiankin lava on tullut tutuksi.
Mitä jatkossa, sitä Salokoski ei vielä tiedä.
”Keskityn nyt täysillä tähän, mitä on. Ensimmäiset keikat on buukattu, ja enää pitäisi päättää sellainen pikku juttu, että millä kokoonpanolla lähdemme kiertämään.”
Ja vaikka uuden levyn tiimoilta sillat saattoivat kärytä, ovat välit entisiin bändikavereihin kunnossa. Esimerkiksi Tuomo Prättälän materiaalia löytyy levyltä edelleen, ja Helsingin Juhlaviikoilla Salokoski esiintyi Ilmiliekki Quartetin kanssa Sibelius-aiheisessa ulkoilmakonsertissa.
Musiikin tekemiseen liittyviä paineita Salokoski purkaa mm. balettisalilla.
”Tanssitreeneissä tulee usein tosi onnellinen olo.”
Onnelliseksi tekee myös luonto, ja kalliolla meren katselu saa mielen liikkeelle.
”Tosin juuri nyt huvittaa vastata, että kyllä minä taidan olla onnellisimmillani rommibaarissa kello kolme.”
