Koneen Säätiön apurahat

Koneen Säätiön apurahat

Apurahan hakuajat:

1.9.2017 – 15.9.2017

1.9.2018 – 15.9.2018

Koneen Säätiön vuosittainen apurahojen hakuaika alkaa 1.9. ja päättyy 15.9. klo 16 Suomen aikaa. Apurahaa haetaan apurahahakemusten verkkopalvelussa. Näissä ohjeissa kerromme käytännön ohjeita hakemisesta.

https://www.koneensaatio.fi/apurahat/apurahan-hakijalle/

MIHIN APURAHAA VOI HAKEA?

Koneen Säätiö tukee tieteen ja taiteen rohkeita avauksia.

Apurahaa voi hakea:

  • tieteelliseen ja/tai taiteelliseen työskentelyyn
  • tieteellisen ja/tai taiteellisen työn edistämiseen (esimerkiksi alaa kehittävä hanke)
  • tieteelliseen tutkimukseen ja/tai taiteellisen työhön pohjautuvaan työhön (esimerkiksi tieteen ja taiteen saattaminen erilaisille yleisöille)
  • muuhun kulttuurityöhön.

Etusijalla ovat alat ja -aiheet, jotka ovat monialaisia, uusia, marginaalisia tai valtavirran ulkopuolisia. Kannustamme monialaisiin tiedettä ja taidetta yhdistäviin hankkeisiin ja toimittajien ja tutkijoiden yhteistyöhön. Etusijalla ovat hankkeet, joissa tieteellä ja taiteella on itseisarvoinen asema; erilaiset luovan talouden tai soveltavan tieteen tai taiteen hankkeet eivät ole ensisijaisia. Vuosina 2016–2020 päätöksissä otetaan huomioon myös SUOMEN MUUTTUVAT NAAPURUUDET -OHJELMAN painotukset.

Tuettava tutkimus voi olla humanistista, taiteellista, yhteiskuntatieteellistä tai ympäristöntutkimusta tai monialaista tutkimusta. Taiteellisella tutkimuksella tarkoitamme tutkimusta, jossa taiteellinen ja tutkimuksellinen työ ovat vuorovaikutuksessa, ja jota tavallisesti tehdään taidekorkeakouluissa. Tutkimuksen kohteena voi olla tutkija-taiteilijan oma taiteellinen työ.

Yleensä apurahoja ei myönnetä kasvatustieteelliseen, psykologiseen, teologiseen, oikeustieteelliseen eikä kauppatieteelliseen tutkimukseen ilman tieteidenvälistä ulottuvuutta. Painotamme tieteen yksilöapurahavalinnoissa sekä vastaväitelleiden post doc -tutkimusta että tutkijanurallaan pidemmälle ehtineiden tutkijoiden työtä.

Suosimme kansainvälisyyttä eli esimerkiksi ulkomailla työskenteleviä suomalaisia hakijoita ja Suomessa työskenteleviä ulkomaisia hakijoita. Maantieteellisesti painopisteenä on Itämeren piiri.

Koneen Säätiö haluaa edistää suomenkielistä tieteellistä kirjoittamista ja tieteen tulosten saavutettavuutta. Tämän vuoksi painotamme tukipäätöksissämme muun muassa suomenkielisen tietokirjallisuuden kirjoittamista.

Myönnämme rahoitusta etenkin tieteelliseen ja taiteelliseen työskentelyyn ja tarvittaessa myös muihin kuluihin.

Musiikintekijöiden rahasto

Apurahan hakuajat:

1.2.2018 – 28.2.2018

1.8.2018 – 31.8.2018

Musiikintekijöiden rahasto

Edistää ja tukee suomalaisten musiikintekijöiden toimintaa ja työtä jakamalla stipendejä. Rahastoon siirrettävät varat ovat peräisin Kopiosto ry:n Suomen Musiikintekijät ry:lle vuosittain tilittämistä kevyen musiikin teosten valokopiointikorvauksista.

Stipendejä haetaan ja myönnetyt stipendit julkaistaan sivulla Klaavi.fi


Stipendihaku kahdesti vuodessa

1. hakukierros 1.-28.2. (29.päivä karkausvuonna)

2. hakukierros 1.-31.8.


Yleistä

  • Haku tapahtuu sivustolla www.klaavi.fi.
  • Stipendityyppejä on neljä.
  • Voit hakea useampaa stipendityyppiä samalla hakukierroksella.
  • Stipendit ovat henkilökohtaisia. Jos kyseessä on työryhmä (esim. bändi), hakee jokainen ryhmän jäsen itse.
  • Stipendiä ei myönnetä hakijalle, jolla on vuoden tai yli vuoden mittainen taiteilija- tai työskentelyapuraha, tai hakija on saanut Erityisstipendin tästä rahastosta kuluvana tai edellisenä vuonna.
  • Stipendin käytöstä on raportoitava myöntövuotta seuraavan vuoden loppuun mennessä.
  • Hakijan ei tarvitse olla Suomen Musiikintekijät ry:n jäsen.
  • Stipendien saajat julkaistaan Klaavi.fi:ssä noin kahden kuukauden sisällä hakuajan päättymisen jälkeen. Päätöksiä ei kommentoida.

Suomen kulttuurirahasto maakuntarahastot – tammikuun haku

Maakuntarahastojen yhtenäinen hakuaika on tammikuussa. Apurahoja haetaan Apurahanhakijan verkkopalvelussa. Apurahat jaetaan kunkin maakuntarahaston omassa vuosijuhlassa keväällä.

Etusijalla ovat maakunnassa syntyneet hakijat, maakunnassa suoritettava tai siihen kohdistuva työ sekä maakunnallisesti erityisen merkittävät kulttuuri- ja kehittämishankkeet.

Taidetta hoitolaitoksiin

Maakuntarahastot jakavat myös Taidetta hoitolaitoksiin -apurahoja. Tukimuodon tavoitteena on edistää kulttuuristen oikeuksien yhdenvertaista toteutumista ja parantaa erityistä tukea tai hoitoa tarvitsevien ihmisten elämänlaatua taiteen keinoin.

Uutena hakualana ovat pelit

Apurahaa voi hakea pelien taiteelliseen suunnitteluun (kuten käsikirjoitukseen tai muuhun sisällölliseen suunnitteluun, sävellystyöhön tai visuaaliseen suunnitteluun) tai toteuttamiseen. Hakemuksen kohteena olevalla pelillä tulee olla taiteellisia, kulttuurisia tai yhteiskunnallisia tavoitteita. Pelin muotoa tai toimintaympäristöä ei ole rajoitettu.

Tutustu maakuntarahastojen apurahojen erityispiirteisiin alla olevien linkkien kautta. Sieltä löydät myös rahastojen yhteystiedot.

Etelä-Karjalan rahasto
Etelä-Pohjanmaan rahasto
Etelä-Savon rahasto
Hämeen rahasto
Kainuun rahasto
Keski-Pohjanmaan rahasto
Keski-Suomen rahasto
Kymenlaakson rahasto
Lapin rahasto
Pirkanmaan rahasto
Pohjois-Karjalan rahasto
Pohjois-Pohjanmaan rahasto
Pohjois-Savon rahasto
Päijät-Hämeen rahasto
Satakunnan rahasto
Uudenmaan rahasto
Varsinais-Suomen rahasto

Worldwide competition for the creators of new opera and music theatre

Music Theatre NOW

The Music Theatre NOW Network of the International Theatre Institute (ITI) in cooperation with the German Centre of the ITI invites artists to make submissions to their worldwide competition for the creators of new opera and music theatre. First productions of new works, which have been staged professionally anywhere in the world since July 2015, are eligible for submission.

We are looking forward to groundbreaking works from all forms of professional opera and music theatre. The jury welcomes submissions that demonstrate dynamism textually, in genre, score, or staging. We welcome works made by opera and theatre institutions, works created by festivals, or works created by individuals: the jury will appreciate a broad range of submissions that demonstrate new developments and dynamism.

Special attention will be given to works, whose musical and theatrical vocabulary originates from outside of the Western European tradition. As a guideline for regions where music theatre or opera are not well defined: we encourage interdisciplinary submissions, where music plays a dominant role.

Prizewinners will be invited to the international meeting of Music Theater NOW in May 2019, which will be held at the Operadagen, an annual international performing arts festival in Rotterdam (The Netherlands). Practitioners and presenters from all over the world will attend the convention. Music Theatre NOW award winners will present their work in short lectures to an invited group of performing arts festival directors and presenters from across the globe – giving the winners a unique opportunity to introduce themselves to important professionals in the field.

Prizewinners will also qualify for an additional prize: invitations to perform at prestigious partner venues across the world. For the upcoming round several festivals have declared their intent to invite winning productions to perform in the near future. Operadagen Rotterdam have committed to stage at least one production during 2019. Additionally festivals such as Prototype Festival (New York), NOA Festival (Vilnius) and Beijing Music Festival have all expressed serious interest in staging productions.

A five-member internationally renowned jury will select a total of 10 prizewinning works that are exemplary in terms of the contemporary developments in music theatre. Jury members are: Krystian Lada (dramaturg / Brussels), Neo Muyanga (composer and musician / Cape Town), Shoshana Polanco (creative producer / Mexico City), Liu Sola (composer, vocalist and author / Beijing) and Limor Tomer (general manager of concerts and lectures Metropolitan Museum of Art / New York).

Music Theatre NOW offers a unique opportunity in this area of the performing arts.
Since 2008 more than 1000 world premieres of new opera and music theatre have been entered into this prestigious competition, bringing together practitioners and presenters. Former winners have performed at festivals around the world. Music Theatre NOW has been the launch pad for many successful international careers.

The deadline for submissions is June 30th 2018.

More information, application form and FAQ online: 13.2.2018 – 30.6.2018

www.mtnow.org

Press Area: www.mtnow.org/about/press-area

Contact:
Christian Grammel (Coordinating Director) mtnow@iti-germany.de

Inspiraationa Juice -sävellys- ja sanoituskilpailu

Kilpailulla kunnioitetaan kansantaiteilijaksi ja verbaaliälyköksi nimitettyä henkilöä Pauli Matti Juhani Leskinen, jonka me kaikki tunsimme paremmin nimellä Juice.

Kilpailu korostaa erikoislaatuisesta tyylistään kuulun muusikon herättämää taiteellista inspiraatiota aikalaistensa ja jälkipolvien parissa. Niin ilmiöiden kuvaajana kuin ”juicemaisesta” huumorista tunnettuna kommentoijana, mutta ennen kaikkea oivaltavilla riimeillään – ah – niin monien meidän sydämiin jääneenä lauluntekijänä.

Juice eli vain kielessä ja kielestä. – Harri Rinne

Tämän henkisen kulttuuriperinnön säilyttäminen lyyrillisessä ilmaisussa ja säveltaiteessa ovat kilpailuun osallistuvien kappaleiden arvioinnissa kaikkein tärkeimmät kriteerit.

1. BIISIKISAN KISABIISIN LYHYT OPPIMÄÄRÄ: TEE KAPPALE KAUNEINTA JUICEA

Kilpailuaika on 6.4.–6.7.2018.
Tee Eino Leinon päivään 6. heinäkuuta mennessä enintään viisi minuuttia kestävä musiikkikappale, jossa yleinen järjenjuoksu huipentuu taiteilija Leskisen viitoittamille sanaleikittelyn ja -taituroinnin tantereille.
Kappaleen (sävellys ja sanoitus) tulee olla uusi ja ennen julkaisematon.
Emme etsi covereita tai imitaatioita.
Kilpailuun osallistuvaa kappaletta ei saa esittää julkisesti ennen 15.8.2018.
Kilpailun järjestäjä korvaa finaalikonserttiin kutsuttavien tekijöiden ja heidän valitsemiensa esittäjien matkakulut (max. 3 henkilön kulut), joten olethan kilpailubiisiä lähettäessäsi henkisesti valmis matkustamaan Savon pääkaupunkiin Kuopioon elokuun viidestoista päivä.
Kilpailun järjestäjä ja Yellow Films & TV varaavat itselleen oikeuden liittää voittajakappale Juicen elämään pohjautuvaan elokuvaan erikseen sovittavaa maksua vastaan. Tämä oikeus ei kata teoksen esittämisen tallentamista.
Kilpailu on avoin kaikille. Tuomariston jäsenet eivät voi osallistua kilpailuun.

Kilpailukappaleiden genre on vapaa ja toteutusta arvioidaan Juicen hengessä, joten elämän katveisillekin pientareille sijoittuva riimillinen filosofointi on sangen tervetullutta.

Kilpailuun sopivien kappaleiden kirjo on siten tyyliltään täsmälleen niin laaja kuin osallistujien luova rohkeus, joten performatiivinen, yllätyksellinen ja kokeilullinen ote on sekin aineistossa sangen tervetullutta. Ja eipä Juice varmaan pistäisi yhtään pahaksi, jos biisi olisi imenyt sopivassa määrin vaikutteita Bob Dylanilta.

Taiteilija Leskisen tuotannossa lähes hengellistä musiikkia muistuttavat, hitaasti rakentuvat balladit asettuvat toiselle laidalle. Toisella voisivat olla vaikkapa aikansa yhteiskuntaa kritisoiva, sähkökitaralla Maamme-laulun stemmoilla ratsastava protestihenkinen rap-kappale Siniristiloppumme tai hieman eri lajin sanaleikiksi kääntyvä Haitaribussi, jonka soljuvasta poljennosta on muodostunut iloinen koko kansan ralli.

2. AINEISTON LÄHETTÄMINEN

Kilpailuun voi osallistua niin monella biisillä kuin kukin suinkin osaa, pystyy ja kehtaa. Samoja tekijöitä voi osallistua useammankin kilpailuteoksen toteuttamiseen – vain lopputulos ratkaisee.

Kilpailumateriaali on toimitettava sähköisessä muodossa 6.7.2018 mennessä osoitteeseen juicelle@pohjois-savo.fi

Ohjeet:

Lähetä valmis tallenne määräaikaan mennessä tiedostomuotona, joka avautuu kuunneltavaksi yleisimmillä soittimilla ja toisto-ohjelmilla (mp3, mp4, wav).
Videotiedostoja, linkkejä suoratoistopalveluihin tai muuta vastaavaa ei kelpuuteta sellaisenaan kilpailuaineistoksi.
Mikäli em. ehdot täyttyvät, voit lähettää kappaleeseen tehdyn musiikkivideon esittelytarkoituksessa. Se on täysin vapaaehtoinen eikä näin ollen vaikuta kilpailukappaleen arviointiin.
Tekijätietoja ei saa olla näkyvillä kilpailumateriaalissa, joten älä liitä siihen  nimeäsi tai muita tietoja, vaan toimita ne sähköpostissa tekijöiden esittelyn ja yhteystietojesi kanssa (ks. alla).
Lähetä sanoitus sähköpostitse erillisenä doc- tai pdf-tiedostona (käytä tiedoston nimenä kilpailuun osallistuvan kappaleen nimeä).
Jos osallistut useammalla kappaleella, tee kaikista erilliset tiedostot nimineen.
Väärässä muodossa lähetetty materiaali ei suoraan johda hylkäämiseen.
Tiedot sähköpostissa:

Esittele tekijät ja esittäjät
Kerro lyhyesti, millainen vaikutus Juicella on ollut kilpailukappaleen syntyyn ja sinuun/teihin musiikintekijöinä
Onko jokin tietty Juicen kappale tehnyt suuren vaikutuksen?

3. TUOMAROINTI

Arvovaltainen tuomaristo huomioi painotuksissaan kiinteästi yleisön suosikit sekä valmistelee loppulausunnokseen perustelut siitä, mikä ja mistä syistä finaalikonsertissa esitettävistä kilpailukappaleista on ”kappale kauneinta Juicea” tai erityisen ansiokkaasti tuo muulla tavoin esiin hänen vaikutuksensa.

Kilpailun henkeen kuuluu luontevasti sekin, että huomiota tullaan kiinnittämään tasavertaisesti myös teoksiin, jotka erityisen merkittävin tyylillisin ansioin asettuvat Juicen tuotannosta poispäin ja rohkenevat silti tulla esiin kilpailutyön statuksella.

4. PALKINNOT

Voittajakappaleen tekijät (säveltäjä ja sanoittaja) saavat 3 000 euron rahapalkinnon.

Hopea- ja pronssisijoille sijoittuvien kappaleiden tekijät saavat Kuopiosta kotiinviemisiksi Amphion Loudspeakersin ja IDA Audion tavara- ja palvelupalkinnot. Kaikkien musan- ja äänentekijöiden korvia hivelevien palkintojen yhteisarvo on 6 400 euroa.

Lisäksi osallistuville teoksille voidaan poikkeuksellisen hyvän sanomisen johdosta jakaa erityisiä huomionosoituksia ja koska aihetta varmasti kisan myötä syntyy, tullaan tilaisuuden ohjelmaan sisällyttämään Erityisillä huomioilla muistettavien teosten esitykset ennen lopullisen voittajan julkistamista.

5. FINAALIKONSERTTI, KORVAUKSET JA OIKEUDET

Tuomariston valitsemat 4–5 parasta kappaletta esitetään finaalikonsertissa (15.8.) livenä. Jos tekijä ei itse esitä kappaletta, hänen tulee järjestää esittäjä/esittäjät finaalikonserttiin. Vastuu esittämisestä on tekijällä.

Esiintymisestä maksetaan Muusikkojen liiton liksalistan mukainen minimipalkka (ravintolakeikkojen vähimmäistariffi, sopimuksen mukaan, riippuen esittäjien määrästä/kappale). Järjestäjä sopii esitykseen liittyvät järjestelyt.

Kilpailun järjestäjä korvaa finaalikonserttiin 15.8. kutsuttavien tekijöiden ja kappaleiden esittäjien matkakulut (max. 3 henkilön kulut/kappale) Suomen sisällä. Esittäjien määrää ei ole rajattu.

Kilpailun järjestäjä ja Yellow Films & TV varaavat itselleen oikeuden liittää (synkronoida) pääpalkinnolla palkittava teos Juicen elämään pohjautuvaan elokuvaan erikseen sovittavaa synkronointimaksua vastaan. Tämä oikeus ei kata teoksen esittämisen tallentamista.

Lisäksi kilpailun järjestäjä varaa itselleen oikeuden neuvotella finaalikonserttiin valittujen sävellysten ja sanoitusten kustannusoikeuksista 31.12.2018 mennessä.

Huom! Muutokset sääntöihin ovat mahdollisia. Sääntöjä muokattu viimeksi 9.4.2018.

https://inspiraationajuice.fi/saannot/

Markku Johansson sävellys- ja sovituskilpailu

Vantaan Viihdeorkesterin juhlavuosilanseeraus:

MARKKU JOHANSSON SÄVELLYS- JA SOVITUSKILPAILU

Vantaan Viihdeorkesteri täyttää ensi vuonna 70 vuotta. Osana juhlavuoden ohjelmaa järjestetään Markku Johanssonin nimeä kantava sävellys- ja sovituskilpailu, jonka tuomaristo – Hans Ek (SWE), Markku Johansson, Jaakko Kuusisto ja Antti Rissanen – edustaa alansa parasta osaamista.

Suomen pitkäikäisin viihdeorkesteri juhlii täysiä vuosikymmeniään erilaisilla  konserteilla ja tapahtumilla. Yksi merkittävä avaus on orkesterin pitkäaikaisen kapellimestarin nimeä kantava sävellys- ja sovituskilpailu, jonka tavoitteena on löytää yli 50 muusikon sinfoniaorkesterille kirjoitettua uutta viihdemusiikkia.

”Markku Johanssonin ansiosta alkuperäisestä Vantaan orkesterista on kehittynyt nykyisenlainen viihdeorkesteri: hänen oivalluksensa oli ratkaiseva orkesterin tulevaisuuden kannalta. Nimikkokilpailu on kiitos tästä, mutta myös siitä merkittävästä työstä, jonka kunniakapellimestarimme on tehnyt suomalaisen viihdemusiikin eteen”, Vantaan Viihdeorkesterin toiminnanjohtaja Janne Rönnbäck toteaa.

Ensimmäistä kertaa järjestettävää kilpailua voi hyvällä syyllä kutsua harvinaisuudeksi.

Janne Rönnbäck, Markku Johansson ja Jussi Lampela

 

”Mitään vastaavaa ei ole Suomessa juurikaan nähty, etenkään kevyen musiikin saralla. Kiinnostavaksi kilpailun tekee kaksi sarjaa sekä mahdollisuus päästä kokeilemaan ideoitaan isolla kokoonpanolla, ilman ulkopuolelta tulevia rajoitteita”, kilpailun sihteerinä toimiva sovittaja-säveltäjä-kitaristi Jussi Lampela toteaa.

Markku Johansson kertoo olevansa iloinen ja hämmentynyt saamastaan huomionosoituksesta. Osallistujilta hän odottaa rohkeutta ja kunnianhimoa.
”Toivon, että sekä sävellykset että sovitukset ovat tarttuvaa ja isolle orkesterille luontevaa soitettavaa. Sellaista rehellistä populäärimusiikkia, jonka yleisö tunnistaa ja jonka myös muut orkesterit haluavat ohjelmistoonsa.”

Vantaan Viihdeorkesteri on Suomen pitkäikäisin täysimittaisella sinfoniaorkesterikokoonpanolla esiintyvä viihdeorkesteri. Sen soittajat ovat rockin, klassisen musiikin ja jazzin huippuosaajia. Orkesterin ylikapellimestari Nick Davies on johtanut lukuisia nimekkäitä sinfoniaorkestereita eri puolilla maailmaa ja vastannut useiden klassikkomusikaalien uudesta tulemisesta mm. Lontoon West Endissä.

» Kilpailun säännöt

Lisätiedot:
toiminnanjohtaja Janne Rönnbäck
janne.ronnback@viihdeorkesteri.fi, 0400 780 770
kilpailun sihteeri Jussi Lampela
jussi@jussilampela.com, 050 558 03 86

Taiken liikkuvuusapurahoja jaettiin esiintymiseen ja residenssityöskentelyyn ulkomailla

Tiedote. Julkaistu: 14.05.2018, 09:37

Taiteen edistämiskeskus (Taike)

 

Taiteen moninaisuuden ja liikkuvuuden toimikunta on jakanut liikkuvuusapurahoja yhteensä 156 000 euroa.

 
Liikkuvuusapurahat on tarkoitettu Suomessa asuvien taiteilijoiden ja taiteen asiantuntijoiden kansainvälisen liikkuvuuden ja verkostoitumisen edistämiseen. Liikkuvuusapurahaa voi saada ulkomaanmatkojen kuluihin. Matkan tulee liittyä taiteellisesti tai taiteenalan kannalta merkittävään projektiin, jonka yhteydessä hakija esiintyy tai esittää taidettaan Suomen ulkopuolella. Liikkuvuusapurahaa voi saada myös taiteilijaresidenssissä työskentelyyn.
 
Liikkuvuusapurahan sai 106 taiteilijaa, taiteen asiantuntijaa tai työryhmää. Hakijoita oli 410. Apurahat maksetaan Veikkauksen tuotosta.
 
Liikkuvuusapurahoilla on jatkuva haku, mutta hakemus pitää lähettää ennen matkan alkua. Apurahoista päätetään kolme kertaa vuodessa.
 
Taiteen moninaisuuden ja liikkuvuuden toimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää monitaiteen, kulttuurisen moninaisuuden ja liikkuvuuden apurahoista sekä monitaiteen valtionpalkinnosta. Taike kuulee toimikuntaa monitaiteen yhteisöavustusten ja festivaaliavustusten osalta.
 
Lisätietoja: Kirsi Väkiparta, erityisasiantuntija, kirsi.vakiparta@taike.fi, p. 0295 330 724
 
Liikkuvuusapurahat (helmikuussa 2018 päättynyt haku), yhteensä 156 000 euroa
 
Ahonen Aunis, Helsinki, 2 000 €
Työryhmälle matkakuluihin residenssiin Uuteen-Seelantiin marraskuussa 2018
 
Alkula Eva, Tampere, 1 000 €
Matka- ja majoituskuluihin Japaniin lokakuussa 2018
 
Allonen Päivi, Vantaa, 1 700 €
Residenssityöskentelyyn Budapestissa Unkarissa toukokuussa 2018
 
Andersson Jan-Erik, Åbo, 1 500 €
Matkakuluihin installaation tekemiseen Currents New Media -festivaalissa Santa Fessä USAssa 2018
 
Blomberg Wilhelm, Helsinki, 1 000 €
Työryhmälle matkakuluihin paikkasidonnaisen esityksen toteuttamiseen osaksi Göteborg Dans- och teater -festivaalia elokuussa 2018
 
Candolin Christine, Helsinki, 750 €
Matkakuluihin Saksan Paderbrorniin Vesi-installaation toteuttamiseen 2018
 
Condit Outi, Helsinki, 1 500 €
Työryhmälle matka- ja majoituskuluihin esiintymään Lontoon Goldsmithin yliopiston Centre for Feminist Research -laitoksen tapahtumassa toukokuussa 2018
 
Crisologo Roxana, Helsinki, 3 000 €
Työryhmälle matka- ja majoituskuluihin esiintymismatkaan Peruun ja Meksikoon 2018
 
Czyzyk Monika, Helsinki, 1 750 €
Matka- ja majoituskuluihin African Artist Foundationin residenssissä touko-kesäkuussa 2018
 
Eränen Maija, Helsinki, 3 600 €
Työryhmälle matkakuluihin residenssiin Tasmaniaan kesäkuussa 2018
 
Fagerlund-Sippoin Henrica, Vantaa, 1 000 €
Matka- ja majoituskuluihin konserttiin kontrabassokonferenssissa Italian Luccassa 1.8.-5.8.2018
 
Falke Israel, Turku, 1 000 €
Työryhmälle matkakuluihin esityskiertueeseen Puolassa ja Ranskassa touko-kesäkuussa 2018
 
Geagea Noora, Helsinki, 1 500 €
Työryhmälle matkakuluihin osallistumiseen Cannesin elokuvajuhliin toukokuussa 2018
 
Ginman Karolina, Helsingfors, 1 100 €
För resekostnader för residens med koreografen Deborah Hay i Austin Texas april-maj 2018
 
Gorkun-Silen Iryna, Espoo, 1 000 €
För residenshyra i Cité Paris i mai-juni 2018
 
Haapala Lilli, Turku, 2 000 €
Työryhmälle matkakuluihin Zarya A.i.r. residenssiin Vladivostokiin Venäjälle touko- kesäkuussa 2018
 
Haapamäki Sampo, Helsinki, 500 €
Matkakuluihin Heritage-teoksen Saksan kantaesitykseen Kölnissä kesäkuussa 2018
 
Haaranen Mika, Helsinki, 800 €
Matka- ja majoituskuluihin näyttelyyn osallistumiseen Pariisissa toukokuussa 2018
 
Hedberg Sini-Meri, Turku, 600 €
Matkakuluihin ja residenssivuokraan Marbellassa Espanjassa huhtikuussa 2018
 
Heikinheimo Ismo-Pekka, Helsinki, 1 700 €
Residenssityöskentelyyn Citéssä Pariisissa toukokuussa 2018
 
Heikkilä Jaakko, Tornio, 700 €
Matkakuluihin näyttelyyn STILL Gallery, Milano, Italia 17.4.-20.5.2018
 
Hirvanen Maija, Helsinki, 1 200 €
Työryhmälle matkakuluihin teosvierailuun Tanz Im August -festivaalilla Berliinissä 2018
 
Hurskainen Wilma, Helsinki, 500 €
Matkakuluihin pitämään näyttely Reimsissä toukokuussa 2018
 
Hyytinen Johanna (Johanna Eränkö), Lohja, 1 600 €
Työryhmälle matkakuluihin residenssiin Isafjödurissa, Islannissa kesä-heinäkuussa 2018
 
Hyytiäinen Miika, Helsinki, 1 000 €
Matkakuluihin ja majoitukseen Darmstadtin Kesäakatemian virallisen ohjelman osana 2018
 
Häkkinen Aapo, Helsinki, 500 €
Matkakuluihin konserttimatkaan Korkyran barokkifestivaalille Kroatiassa syyskuussa 2018
 
Ilonen Pia, Helsinki, 2 500 €
Työryhmälle matka- ja majoituskuluihin Venetsian biennaalin kansainväliseen kutsunäyttelyyn 2018
 
Indrén Sampsa, Porvoo, 750 €
Matkakuluihin pitämään näyttely Berliinissä huhtikuussa 2018
 
Juutinen Jari, Helsinki, 2 000 €
Työryhmälle matka- ja majoituskuluihin osallistumaan festivaalille OFF d’Avignon Ranskassa kesällä 2018
 
Kahilaniemi Jaakko, Helsinki, 600 €
Matkakuluihin Hyéres Photofestival 2018
 
Kallio Taru, Pieksämäki, 750 €
Majoituskuluihin ryhmänäyttelyyn osallistumiseen After the Butcher- galleriassa Berliinissä 2018
 
Kantonen Pekka, Mäntsälä, 1 400 €
Työryhmälle matkakuluihin esiintymään Palestine Performance -symposiumissa Ramallahissa ja Beetlehemissä toukokuussa 2018
 
Kastinen Arja, Pöytyä, 1 200 €
Matkakuluihin konsertoimaan Kanadassa Ben Grossmanin ja Alison Melvillen kanssa marraskuussa 2018
 
Kilpiö Lauri, Helsinki, 500 €
Matkakuluihin BBC:n sinfoniaorkesterin konsertissa tapahtuvan pianokonserttoni esityksen seuraamiseen Lontoossa toukokuussa 2018
 
Koitela Jussi, Helsinki, 1 700 €
Residenssityöskentelyyn Deltaworkers-residenssissä toukokuussa 2018
 
Koivisto Meritta, Helsinki, 600 €
Matka- ja majoituskuluihin Ateenan residenssiin 2018
 
Korolainen Hanna-Kaisa, Helsinki, 2 000 €
Työryhmälle matkoihin ja majoitukseen Milanon Design viikoilla 2018
 
Koskinen Anne, Helsinki, 1 550 €
Matkakuluihin ja residenssivuokraan New Yorkissa maalis-huhtikuussa 2018
 
Koss Carolin, Helsinki, 600 €
För resekostnader till Future Now symposium och utställning, York Art Gallery, maj 2018
 
Kristinsson Magnus, Helsinki, 900 €
För resekostnader till Kina och Island 2018
 
Kuisma Milla, Helsinki, 1 500 €
Työryhmälle matkakuluihin ja residenssivuokraan Budapestissä heinäkuussa 2018
 
Kulju Veera, Helsinki, 550 €
Matkakuluihin DesignMarch 2018 tapahtumaan Islantiin 2018
 
Kulmala Juha, Turku, 500 €
Matkakuluihin osallistumaan Danube Day Festival -kirjallisuusfestivaaliin Romanian Galatissa 28.-30.6.2018 ja kirjailijatapaamisen Sulinassa 1.-3.7.2018
 
Laamanen Pekka, Turku, 3 500 €
Työryhmälle Romanian sirkuskiertueen matkakuluihin kesä-heinäkuussa 2018
 
Laitinen Tuomas Aleksander, Helsinki, 1 900 €
Yksityisnäyttelyn matkakuluihin, Amado Art Space, Korea, Soul 2018
 
Lapitskaya Vera, Helsinki, 600 €
Työryhmälle matkakuluihin esiintymään Body Word -festivaalilla Pietarissa, Venäjällä 4.-10.5.2018
 
Leppänen Jonna, Tampere, 850 €
Työryhmälle Silence Satellite -pilottitapahtuman järjestämiseen Lontoossa elokuussa 2018
 
Lerche Pauliina, Kauniainen, 1 000 €
Työryhmälle Mimmit-duo matkakuluihin Keski-Euroopan minikiertueeseen syksyllä 2018
 
Leskinen Kira, Helsinki, 1 000 €
Residenssityöskentelyyn Mazzano Romanossa maaliskuussa 2018
 
Levlin Marjo, Helsinki, 6 300 €
Työryhmälle näyttelymatkan lentolippuihin New Yorkiin 2018
 
Lindahl Mimosa, Helsinki, 4 000 €
Työryhmän matkakuluihin Makedonian Kansallisteatteriin syyskuussa 2018
 
Lindqvist Hinriikka, Helsinki, 2 000 €
Työryhmälle matkakuluihin toteuttamaan esitys Istanbulissa 28.-30.5.2018
 
Logrén Kaisa-Liisa, Helsinki, 2 000 €
Työryhmälle Susisafari-esityksen toteuttamiseen Brighton Fringe -festivaaleilla 2018
 
Louhivuori Olavi, Vantaa, 1 000 €
Matkakuluihin Norhtbound-yhtyeen esiintymiseen New Yorkissa ja Washingtonissa kesäkuussa 2018
 
Luhtasela Salla, Helsinki, 3 400 €
Työryhmälle kuukauden residenssityöskentelyyn Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin residenssissä 2018
 
Luolajan-Mikkola Markku, Helsinki, 3 000 €
Matkakuluihin Phantasm-yhtyeen konsertointiin ulkomailla vuonna 2018
 
Lütjohann Jan, Helsinki, 2 500 €
Työryhmälle matkakuluihin AIR Taipei: Treasure Hill Artist Village -residenssiin Taiwanissa heinä-syyskuussa 2018
 
Lyytinen Pauli, Helsinki, 2 000 €
Työryhmälle matka- ja majoituskuluihin esiintymään musiikkifestivaaleilla Saksassa, Italiassa ja Sloveniassa kesä-heinäkuussa 2018
 
Löppönen Ville, Joensuu, 1 000 €
Matkakuluihin ja residenssivuokraan Grassinan ateljeetalossa Italiassa kesäkuussa 2018
 
Matikainen Tiia, Helsinki, 500 €
Matkakuluihin näyttelyyn osallistumiseen Hollannissa maaliskuussa 2018
 
Meresmaa Jenni Susanna, Tampere, 800 €
Matka- ja majoituskuluihin Amiensissa Ranskassa heinäkuussa 2018
 
Merimaa Arttu, Helsinki, 1 800 €
Työryhmälle matkakuluihin residenssiin Citéssä Pariisissa huhti-toukokuussa 2018
 
Mikkonen Samuli, Helsinki, 1 000 €
Matkakuluihin esiintymään Japaniin 2018
 
Nauha Tero, Helsinki, 600 €
Matkakuluihin esiintymään festivaalilla Oxford Brookes Universityssä toukokuussa 2018
 
Naukkarinen Katri, Helsinki, 2 000 €
Työskentelyyn SIM-residenssissä Reykjavikissa huhti-toukokuussa 2018
 
Naukkarinen Laura (Lau Nau), Kemiönsaari, 1 000 €
Matkakuluihin ja majoitukseen residenssityöskentelyä varten Tukholman EMS -studiolla 2018
 
Nieminen Mia, Turku, 3 000 €
Työryhmälle matkakuluihin näyttelyn pitämiseen Íslensk Gráfik -galleriassa Reykjavíkissa 2018
 
Niittyvirta Pekka, Helsinki, 500 €
Matkakuluihin ympäristöteoksen toteuttamista varten Skotlantiin 2018
 
Nummela Jonna, Helsinki, 1 200 €
Työryhmälle matka- ja majoituskuluihin esiintymään Lontoossa Wandsworth Arts Fringe -festivaaleille toukokuussa 2018
 
Nurmi Aura, Helsinki, 1 000 €
Matka- ja majoituskuluihin esiintymään Argentiinassa järjestettäville kansainvälisille kirjallisuusfestivaaleille kesäkuussa 2018
 
Närhi Kati, Helsinki, 500 €
Matkakuluihin Prahan kirjamessuilla esiintymiseen toukokuussa 2018
 
Närhinen Tuula, Helsinki, 700 €
Matkakuluihin yhteisnäyttelyyn ja Maritime Poetics -konferenssiin Zürichissä toukokuussa 2018
 
Olkkonen Satu, Multia, 3 400 €
Residenssityöskentelyyn Brasiliassa 2018
 
Palosaari Sari, Helsinki, 1 000 €
Työryhmälle matkakuluihin residenssiin Sfakiotes, Lefkas, Kreikka 2018
 
Pasanen Jesse, Vantaa, 2 400 €
Työryhmälle Seinähullu Vantaa matkakuluihin yhteistyöprojektiin Street Art Todayn katutaidemuseon kanssa Amsterdamissa 2018
 
Pirinen Elina, Helsinki, 2 600 €
Työryhmälle matkakuluihin Helleraun residenssiin Dresdeniin 28.5.-10.6.2018
 
Pluciennik Marek Waldemar, Helsinki, 1 000 €
Matkakuluihin osallistumaan Starting from Scratch -projektiin, Reykjavik, Islanti 2018
 
Raekallio Raisa, Kittilä, 700 €
Työryhmälle matkakuluihin näyttelyyn, Espacio Marzana, Bilbao, Espanja, kesäkuu 2018
 
Raekallio Valtteri, Helsinki, 3 000 €
Työryhmälle matkakuluihin Shawbrook-taiteilijaresidenssiin Irlannissa 2018
 
Rajakangas Janina, Helsinki, 3 000 €
Kanarialintu-työryhmän matkakuluihin Choreodrome-residenssiin Lontoossa syyskuussa 2018
 
Rauhala Anja, Helsinki, 1 000 €
Matkakuluihin esittämään teoksia Meksikoon 2018
 
Razavi Bita, Helsinki, 750 €
Matka- ja majoituskuluihin yksityisnäyttelyyn Valga-museon galleriaan 2018
 
Rossi Essi, Helsinki, 2 500 €
Työryhmälle esitysmatkan matka- ja majoituskuluihin Itävaltaan syksyllä 2018
 
Rutanen Jenni, Turku, 800 €
Työryhmälle matkakuluihin Il Roccolo -taiteilijaresidenssiin Ghiffaan Italiaan toukokuussa 2018
 
Råst Hanna, Helsinki, 1 200 €
Matka- ja majoituskuluihin valokuvafestivaaliin Montpellieriin, Ranskaan toukokuussa 2018 ja residenssiin Arenys de Marissa, Espanjassa marraskuussa 2018
 
Räbinä Paavo, Helsinki, 1 800 €
Matka- ja majoituskuluihin Espanjan Marbellaan heinäkuussa 2018
 
Salmela Alexandra, Tampere, 1 000 €
Matkakuluihin ja majoitukseen Kistrech International Poetry Festival -tapahtumaan Keniaan lokakuussa 2018
 
Salonlahti Outi, Jyväskylä, 900 €
Työryhmälle matkakuluihin Unlimited-symposiumiin ja -festivaalille Lontoossa syyskuussa 2018
 
Sartori Do Vale Luis, Helsinki, 1 800 €
Työryhmälle matkakuluihin esiintymään Nordic Spring Festival -tapahtumaan Montrealiin huhtikuussa 2018
 
Savolainen Maija, Helsinki, 550 €
Matka- ja majoituskuluihin näyttelyn rakentamiseen, Riika, Latvia, syyskuussa 2018
 
Suhonen Tessa (Tessa Astre), Liminka, 1 000 €
Työryhmälle matkakuluihin osallistumaan Ekliptika-näyttelyyn Petroskoissa 2018
 
Svinhufvud Leena, Helsinki, 1 900 €
Matka- ja majoituskuluihin konferensseihin New Yorkissa syyskuussa 2018
 
Thuring Anna, Helsinki, 1 000 €
Matka- ja majoituskuluihin International Federation of Theatre Research-järjestön konferenssiin Belgradissa heinäkuussa 2018
 
Tikkanen Riina, Helsinki, 800 €
Residenssityöskentelyyn Eibaun kirjastoresidenssissä huhtikuussa 2018
 
Toukkari Milla, Helsinki, 1 700 €
Residenssityöskentelyyn Kaunaksessa Liettuassa 2018
 
Törmä Ilkka, Helsinki, 550 €
Matka- ja majoituskuluihin kaupunkihistorian ja -uudistumisen konferenssiin Roomaan elokuussa 2018
 
Vainio Johanna, Helsinki, 950 €
Residenssin vuokraan ja matkakuluihin Citéssä Pariisissa maaliskuussa 2018
 
Vasquez Gomez Juan Carlos, Espoo, 550 €
Matkakuluihin teoksen ensi-iltaan, Sonorities Festival Belfast 2018
 
Viita Jenni, Järvenpää, 500 €
Matka- ja residenssikuluihin Tarttossa toukokuussa 2018
 
Viita Milja, Kulloonkylä, 1 200 e
Matkakuluihin osallistumaan elokuvaretriittiin Kanadassa heinäkuussa 2017
 
Wilkman Sofia, Helsinki, 1 700 €
Matka- ja majoituskuluihin osallistumaan Osaka intern Arts Festivaaliin toukokuussa 2018
 
Virtanen Sini, Espoo, 1 000 €
Matkakuluihin konserttimatkaan University of South Floridan uuden musiikin festivaalille maalis-huhtikuussa 2018
 
Vuorenmaa Camilla, Helsinki, 1 100 €
Työryhmälle matkakuluihin näyttelyyn Susanne Pettersson -galleriassa Tukholmassa 2018
 
Väyrynen Mirimari, Helsinki, 3 400 €
Residenssityöskentelyyn La Térmicassa Málagassa 2018
 
Väätänen Heidi, Helsinki, 3 500 €
Työryhmälle matkakuluihin esiintymään PACT Zollvereinissa Essenissä huhtikuussa 2018
 
Yli-Annala Kari, Helsinki, 1 000 €
Matka- ja majoituskuluihin osallistumaan Recall-Reflect-Return -symposiumiin ja taideprojektiin Palestiinassa 5.-15.5.2018

Biisileiri-pyöräretki Saaristossa 2-8.7.2018

BIISILEIRI-PYÖRÄRETKI SAARISTOSSA 

Maailman ainut ja uniikki elämys biisintekijöille!

 
Etsitään omia aiheita luonnosta ja ihmisluonnosta
 
ma 2.7 – su 8.7.2018 
 
Lähtö maanantaina klo 10 Kaarinasta Hovirinnan rannasta, paluu sunnuntai illalla
 
Saariston Rengastiellä; Kaarina-Kuusisto-Parainen-Nauvo-Korppoo-Kökare
 
275€, sisältää: opetus, ennakkotehtävät, ohjelma, aamupala, lounas ja iltapala
 
Ohjaaja: Lauluntekijä Neiti Ö Nina Erjossaari, Laulusaari
 
Sisältö:
Tehdään biisejä kimpassa ja yksin. Löydetään biisien aiheita ja koukkuja. 
Tämä biisileiri sopii niin lauluntekijöille kuin biisinteosta unelmoiville; sanoittajille, säveltäjille, kimppabiisintekijöille. Hengitetään ja inspiroidutaan; 
havaintoja, tunteita, meri, liike, saariston ihmiset… 
Hyvässä porukassa ja pyöräillessä poistuu tyhjän-paperin-kammo ja turha kritiikki. Seuraavaan saareen siirrytään kun biisi on valmis 😉 
Telttailu! Iltanuotiot! Aamu-uinnit! Venyttelyt! Elämysbiisintekoa!
 
Ennakkotehtävät: (lähempänä lisää ennakkotehtäviä) 
Lue tai kertaa Heikki Salon kirja biisintekemisestä: Kahlekuningaslaji. 
Huolla polkupyörä ja tsekkaa pyöräretkivarusteet kuntoon. 
Kirjoita itsellesi: 1) Miksi kirjoitat biisejä? 2) Jos tekisit elämässäsi vain yhden biisin, mikä sen nimi olisi? 3) Minkälaisen olon toivoisit biisisi antavan biisin kuulijalle?
 
Ilmoittautumiset ja lisätiedot: 
ykkosryhma.varaukset@gmail.com tai 040 771 7715 1R Saija 
Kysy lisää sisällöstä: 040 559 2216 nina.erjossaari@gmail.com
 
Osta leiripaikkasi suoraan verkkokaupasta: holvi.com/shop/1kauppa 
Muistathan silti ilmoittautua s-postiin tai numeroon. 
 
Tehdäänkö yhdessä uniikki kesämuisto ja biisinteko-akkujenlataus 
Tule ihmeessä mukaan! Tuulettaa Neiti Ö Laulusaari 
 
 

Astrid Swanin From the Bed and Beyond ja Joona Toivanen Trion XX saivat Teosto-palkinnon

Vuoden 2018 Teosto-palkinnon saivat Astrid Joutseno sävellyksistä, sanoituksista ja sovituksista Astrid Swanin levyllä From the Bed and Beyond sekä Joona Toivanen, Tapani Toivanen ja Olavi Louhivuori sävellyksistä ja sovituksista Joona Toivanen Trion levyllä XX.

15. kerran jaettu Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja. Kun voittajia on kaksi, kummankin voittajan palkintosumma on 20 000 euroa.

Palkinnon saajat valitsi kolmihenkinen tuomaristo esiraadin asettamien viiden ehdokkaan joukosta. Tuomariston puheenjohtajana toimi europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri ja jäseninä Tavastian toimitusjohtaja Juhani Merimaa sekä viime vuonna Teosto-palkinnolla Amen 1 ja 2 -levyjen teoksista palkittu Mikko Joensuu.   

”Esiraati oli valinnut monipuolisen ja keskenään hyvin erilaisista teoksista koostuvan ehdokaslistan, mikä antoi meidän työhömme haastetta. Intensiivisten kuuntelukierrosten ja hyvien yhteisten keskustelujen jälkeen ratkaisumme oli kuitenkin selkeä”, totesi raadin puheenjohtaja Kumpula-Natri.

Tuomaristo luonnehti palkitsemiaan teoksia seuraavasti: 

From the Bed and Beyond

”Monipuoliset ilmaisukeinot avaavat uusia tasoja kappaleisiin, jotka liikkuvat sujuvasti eri pop-genrejen välillä. Koskettava, rehellinen ja elämänmakuinen kokonaisuus, johon on ammennettu tunteiden koko kirjo.”

XX

”Pienillä liikkeillä etenevä sävelteos on sulavaa lyyristä ilottelua. Hallitun minimalistisesta kudoksesta muodostuu kypsä ja yhteen soiva kokonaisuus.”

Ehdokkaina kaikkiaan viisi teosta tai teoskokonaisuutta

Musiikkialan ammattilaisista koostunut esiraati oli valinnut tänä vuonna palkintoehdokkaiksi viisi teosta tai teoskokonaisuutta. Yllämainittujen voittajien lisäksi ehdokkaina olivat (aakkosjärjestyksessä teoksen nimen mukaan):

Metsänpeitto – Meriheini Luoto

Meriheini Luodon sävellykset levyllä Metsänpeitto.

Reflection – Hyväluoma Group

Tero Hyväluoman sävellykset levyllä Reflection.

Uniin asti – Lotta Wennäkoski

Lotta Wennäkosken sävellys Olli Heikkosen, Saila Susiluodon, Nils-Aslak Valkeapään, Claes

Anderssonin ja Kantelettaren teksteihin teoksessa Uniin asti.

Teosto-palkintoehdokkaita vuosien varrella yli 100, voittajia 27

”Teosto-palkinto perustettiin 15 vuotta sitten edistämään kotimaista rohkeaa, omaperäistä ja innovatiivista säveltaidetta. Tämä vuosi mukaan lukien ehdolla on ollut kaikkiaan 109 teosta tai teoskokonaisuutta, joista 27 on palkittu. Niiden kautta tulee näkyväksi se, kuinka elävä ja monimuotoinen musiikkikulttuuri meillä Suomessa on”, sanoo Teoston hallituksen puheenjohtaja Kim Kuusi.  

 

Musiikintekijöiden ja -kustantajien rahoittama palkintosumma on enintään 40 000 euroa ja se jaetaan 1–4 teokselle tai teoskokonaisuudelle.  Jos palkinnon saa vain yksi teos tai teoskokonaisuus, palkinto on 25 000 euroa. Teokset voivat edustaa mitä tahansa musiikin lajia, ja niiden pitää olla edellisen palkintokauden jälkeistä tuotantoa. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2003.

Vuoden 2018 palkintoehdokkaat valitsi esiraati, johon kuuluivat Turun filharmonisen orkesterin intendentti Maati Rehor (esiraadin pj), muusikko-musiikkitoimittajat Arttu Tolonen ja Amanda Kauranne, Pori Jazzin taiteellinen johtaja Mikkomatti Aro, musiikkitoimittajat Wilhelm Kvist ja Tuuli Saksala sekä muusikko Pekka Kuorikoski.

Lisätietoa Teosto-palkinnosta ja edellisten vuosien voittajista löydät Teoston nettisivuilta www.teosto.fi/teosto/teosto-palkinto.

Kaikkien palkintoehdokkaina olleiden haastattelut ovat luettavissa Teostory-verkkolehdessä https://www.teosto.fi/teostory/blogin-tagit/teosto-palkinto

Kuva: AJ Savolainen

 

Biisileiri Vamos Pro Kreetalla

Vamos Pro Kreetalla 16-23.9.2018

 
Kiinnostaisiko biisileiri hyvällä porukalla Kreetan lämmössä? Jo seitsemättä kertaa järjestettävä Vamos pro on elämyksellinen laulunkirjoitustapahtuma, jossa osallistujat auttavat toisiaan tekemään lauluistaan entistä parempia. Kirjoittaminen on vapaamuotoista: voit osallistua kimppoihin tai työskennellä yksin – pääasia että lauluja syntyy.
 
Kirjoittamisen ohessa retkeillään saarella, soitellaan paikallisten muusikoiden kanssa, opetellaan kreetalaisen ruoan valmistusta jne. Mukana menossa on legendaarinen Merja Tuominen-Gialitaki. Myös avecit ovat tervetulleita!
 
Lisäinfoa hinnoista ja leirin sisällöstä yms.: https://kreetanmaku.fi/vamos-pro/
 
Lisätiedustelut: vamos@heikkisalo.com