EN | SVE
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Norjassa oikeus purki kustannussopimuksia

Tekijä: Mysteerio

Norjassa oikeus purki kustannussopimuksia

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Norjalaisten tekijöiden oma ”Kari Kuuva-tapaus” on läpäissyt käräjäoikeuden voitollisesti. Kuten täälläkin, on myös Norjassa käräjäoikeus tuominnut kustannussopimukset purettaviksi siitä päivästä lähtien, jolloin tekijä on purkua vaatinut. Perusteena on ennen muuta se, ettei alkuaikojen jälkeen ole näyttöä kustantajan todellisesta aktiviteetista, vaan ainoa toiminta on tapahtunut äänitetuottajien toimesta. Ikuisia sopimuksia oikeus on pitänyt kohtuuttomana.

Oikeudenkäynnissä olivat vastakkain norjalainen lauluntekijä Henning Kvitnes ja tanskalainen musiikkikustantaja Warner Chappell Music Denmark AS. Oikeudenkäynti käytiin Norjassa, koska oikeus katsoi sopimuksissa olevan kyse ennen muuta Norjassa tapahtuvasta toiminnasta ja koska säveltäjän kotimaa on Norja.

Purkuvaatimus koski tarkkaan ottaen vain yhtä sopimusta. Se oli solmittu vuoden 1992 alussa. Kyseessä oli niin sanottu tallisopimus, jolla tekijä luovutti kaikki aikaisemmin tekemänsä teokset sekä seuraavan viiden vuoden aikana syntyvät teokset kustannettaviksi. Ulkopuolelle jäivät vain ne vanhat teokset, joista tekijällä oli kustannussopimus jonkin muun kustantajan kanssa. Tulevien teosten osalta kustantajalla oli optio, jonka mukaan sopimusta voitaisiin tulevien teosten osalta jatkaa viiden vuoden välein. Kustannettavien teosten osalta sopimus oli tehty koko suoja-ajaksi, joka Norjassa on 50 vuotta tekijän kuolemasta.

Luovuttaessaan näin kustannusoikeudet kerralla kaikista teoksistaan (myös seuraavan viiden vuoden aikana syntyvistä) sai Kvitnes korvaukseksi ennakkona 200.000 Tanskan kruunua. Mutta tämä oli vain ennakkoa; sopimuksen mukaan kustantaja sai tämän jälkeen kerätä 100 prosenttia tekijän Tonosta (Norjan Teostosta) saamista korvauksista. Varsinainen kustantajan oma osuus oli normaali 33,33 prosenttia ja alikustannustapauksissa puolet.

Henning Kvitnes on Norjassa tunnettu lauluntekijä, rock-artisti ja muusikko. Oma yksityiskohtansa tallisopimuksen synnyssä oli se, että sopimuksen solmimisen aikaan hänellä oli tuntuvia alkoholiongelmia sekä ongelmia yksityiselämässä, joten hän oli helpommin painostettavissa sopimukseen.

Kvitnes vaati tallisopimuksen purettavaksi kirjeellään 18.3. 1996. Hän vaati myös takautuvasti kaikkia niitä korvauksia, jotka kustantaja oli hänen mielestään aiheettomasti saanut.

Haldenin käräjäoikeus antoi tuomionsa kesäkuun lopussa. Oikeus tuomitsi tallisopimuksen purettavaksi 18.3. 1996 lähtien. Se purkautui samalla kaikkien yksittäisten teosten osalta eli kustannusoikeudet palautuivat Kvitnesille. Kustantaja tuomittiin maksamaan tekijän oikeudenkäyntikuluja 118.050 Norjan kruunua. Tekijän vaatimus takautuvista korvauksista hylättiin ja tältä osin tekijä tuomittiin maksamaan kustantajan oikeudenkäyntikuluja 10.000 kruunua.

Oikeus katsoi, että sopimuksen alkuaikana tekijä oli saanut tiettyä vastinetta sopimukselleen. Sen vuoksi oli perusteltua, että kustantaja sai pitää sen kolmasosan Tonon kautta tulleista korvauksista, joka sille sopimusaikana kuului eli 18.3. 1996 asti.

Kustantajan aktiviteetti oli oikeuden näkemyksen mukaan myöhempinä vuosina hiipunut olemattomiin. Nuotteja teoksista ei oltu julkaistu. Tekijälle ei siis ollut kustannussopimuksesta enää hyötyä, joten oikeuden näkemyksen mukaan sopimuksen purkaminen oli oikein ja kohtuullista.

Kustantaja on valittanut päätöksestä hovioikeuteen kuten Suomessakin vastaavassa tapauksessa, jossa vastapuolina ovat Elviksen jäsen Kari Kuuva ja kustantaja EMI Finland Oy. Odoteltaessa hovioikeuksien vastaavia päätöksiä todettakoon, että jos nämä käräjäoikeuksien linjaukset muodostuisivat yleisemmäksi oikeuskäytännöksi Pohjoismaissa, varsin suuri osa kustannussopimuksista saattaisi olla oikeusteitse purettavissa. Todettakoon kuitenkin myös, että Tanskassa on viime kesänä annettu käräjäoikeuden tuomio, jossa tekijä ei saanut sopimuksiaan puretuiksi. Tämän tapauksen yksityiskohtia meillä ei vielä ole tiedossa.

teksti:Martti Heikkilä

ELVIS vetosi Ylen hallintoneuvostoon

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

ELVISin johtokunta päätti kokouksessaan 2.9.1997 lähettää seuraavan vetoomuksen Yleisradion hallintoneuvostolle:

TV1 suunnittelee tiettävästi itsetuotettujen musiikkiohjelmien korvaamista halvoilla ulkomaisilla ostoilla, jopa niin, että Radion sinfoniaorkesterin käyttöä vähennettäisiin. Tämä on järjetöntä ja Yleisradion toimiluvan vastaista. Yleisradion toiminta rahoitetaan mm. lupamaksuilla ja julkisen palvelun maksuilla. Yleisradiolla ei siis ole tarvetta kilpailla kaupallisten radio- ja televisioyritysten kanssa. Mainosrahoitteisuus pakottaa ne ihan toisenlaiseen taloudelliseen ajatteluun, jossa mainostajien tarpeet sekä kuuntelija- ja katsojalukujen maksimointi ovat etusijalla.

Yleisradion tehtävät ovat sen sijaan aivan toiset. Sen ohjelmapolitiikan tärkeimpiä tehtäviä on toisten lähettäjäyritysten jättämien aukkojen täyttäminen ja ennen kaikkea suomalaisen kulttuurin äänitorvena toimiminen. Tämän tehtävän Yleisradio on kevyen musiikin osalta miltei tyystin laiminlyönyt. Hyvin tuotetut tämän alan tapahtumat ovat Yleisradion televisiotoiminnassa erittäin harvinaisia ja radion puolella Yleisradio toimii nykyisin lähes pelkästään ääniteteollisuuden etäispäätteenä ja musiikin tasapäistäjänä. Yleisradion pitäisi olla mukana laajentamassa ja monipuolistamassa suomalaista musiikkikulttuuria eikä kaventamassa sitä. Yksi räikeimpiä esimerkkejä tästä kaventamisesta on lasten musiikin asema nykyisillä radiokanavilla.

Odotamme, että Yleisradion hallintoneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin Yleisradion musiikkiohjelmapolitiikan oikaisemiseksi niin, että se vastaa Yleisradiolle annettua tehtävää suomalaisena kulttuurilaitoksena.

Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry

Myös Suomen Säveltäjät ry on lähettänyt vastaavan vetoomuksen.

Vexi Salmi tekijäillassa

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Tusinan verran tekijöitä saapui kuuntelemaan, kun Vexi Salmi kertoi urastaan ja kokemuksistaan sanoittajana. Tämä tapahtui Elviksen tekijäillassa 14. toukokuuta Ravintola Hullun Kukon biljardisalissa Helsingissä. Tähänastiset tekijäillathan ovat osoittaneet, että niillä on muualla Suomessa paljon suurempi kysyntä kuin Helsingissä. Ennätyshän on toistaiseksi Turussa; yli 80 osanottajaa.

Ne jotka jäivät 14.5. seuramaan Kanada-Ruotsi loppuottelua tv:stä, saavat syyttää itseään. Kaksijapuolituntinen Vexin seurassa luisti taatusti liukkaammin. Tässä muutamia väläyksiä illan kimarasta:

Levytettyjä tekstejä Vexillä on noin 1900. Kaikki alkoi siitä, kun kaikki kaverit Hämeenlinnassa soittivat ja lauloivat bändeissä. Vexillä kun ei ollut soittotaitoa eikä edes nuottikorvaa, hänen piti ryhtyä tekstejä tekemään, ensin englanniksi ja sitten suomeksi. Ura urkeni Irwinin kanssa tehdyillä iskelmien parodioilla.

Toivo Kärjen koulussa hän sai viiden vuoden ankaran opin. Topin ensimmäinen kysymys nuorelle miehelle oli: ”Osaatko riimit? Jos olisin Veikko Salmi, opettelisin runousopin. ”Vexi lähti heti viikoksi Hämeenlinnaan lukemaan 30-luvulla painettua Aristoteleen Runousoppia. Viikon kuluttua hän palasi ja sanoi Topille: ”Hallussa on. ” Topi esitti myös kysymyksen: ”Osaatko nuotit? ” Eihän siinäkään auttanut muuta kuin opetella.

”Työmiehen lauantai ” sensuroitiin Ylessä siten, että nauhalta leikattiin ”t ” pois, jolloin siitä tuli ”Yömiehen lauantai ”. Alkuperäinen muoto kuulemma pilkkasi suomalaista työläistä. Saksiminen saattoi olla syynä laulun läpimurtoon, kun kuuntelijoita alkoi kummeksuttaa, mistä oikein on kysymys.

– Ideoita voidaan muhia pitkään, mutta työhön ryhdyttyä monet tekstit syntyvät nopeasti. Silloin paikkana on työhuone. ”Rentun ruusu ” syntyi Flamingossa parissakymmenessä minuutissa, kun Kassu Halonen oli        tullut sisään valmiin melodian kanssa. ”Rentun ruusu”, ”Surun pyyhit silmistäin” ja ”Sydämeeni joulun teen” syntyivät kaikki vuonna 1988.

– Suomessa toimii yksi aktiivinen musiikkikustantamo (Warner Chappell, toim.huom.).

– Romaanien kirjoittamiset ovat terapiaa.

– Mitä on inspiraatio? Jos haluaa tehdä jotain, keskittyy siihen ja eläytyy mukaan.

– Nykyihmiseltä ovat illuusiot kuolleet ja siksi tarinoita syntyy vähemmän.

– Yle palvelee hittitehtailua, mutta näin ei pitäisi olla.

– Iskelmästä ei voi tulla korkeakulttuuria. Se on myös eri asia kuin romaani.

– Riimi: Jos nokkeluus on itsetarkoitus, siinä ei ole mitään järkeä vaan se osoittaa mauttomuutta.

– 75-80 prosenttia tuloista tulee tällä hetkellä Teoston kautta. Eniten tuo Niittykukkia -teksti (sävel Matti Siitonen).

– Vapaa-aikana kuuntelen klassista musiikkia. Oikeastaan sanat pilaa musiikin.

”Jokainen päivä on liikaa” syntyi siten, että Junnu teki tuon alun (kuvasi kai hänen tuntojaan työaamuina siihen aikaan 70-luvun alussa) ja Vexi teki loppuun, kun teksti oli saatava äkkiä valmiiksi. Teostossa teksti on merkitty salanimille Mirja Lähde ja Irja Tähde.

Vexi on mystikko, joka uskoo jumaluuteen vankemmin kuin Jumalaan. Tässä siis vain lyhyitä välähdyksiä illan annista. Olisipa ollut nauhuri mukana.

 

Elvis sai kiitosta NPU:ssa

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Elviksen kahden vuoden urakka NPU:n isäntänä päättyi toukokuun lopussa pidettyyn kongressiin. Helsinkiin saapui 14 kokousedustajaa ja muutama seuralainen viikonlopuksi 24. – 25.5.1997.

Grand Marina -hotellissa pidetyssä kokouksessa käytettiin eniten aikaa kysymyksiin, jotka liittyivät tekijöiden ja kustantajien välisiin suhteisiin. Muiden maiden edustajat olivat erittäin kiinnostuneita kuulemaan, mitä Suomessa on tapahtunut. Sekä Riihimäen käräjäoikeuden päätös Kari Kuuvan tapauksessa sekä kilpailuviraston päätös Elviksen tutkimuspyyntöön nähtiin rohkaisevina todisteina siitä, että tekijöiden vaatimukset alkavat saada vastakaikua.

Elviksen toiminta tällä alueella sai sisarjärjestöiltä varauksettoman tuen ja kiitoksen. Norjalaiset ja tanskalaiset kertoivat, että heillä on vireillä vastaavanlaiset oikeustapaukset kuin Kari Kuuvan tapaus, jossa käräjäoikeus viime keväänä tuomitsi sopimukset purettaviksi. Samansuuntainen tuomio Norjassa annettiin sitten kesäkuun lopussa, mistä pidempi selostus toisaalla tässä lehdessä.

Genret kilpailuvirastoon?

NPU:n kongressissa keskusteltiin myös mm. jakosäännöstä ja tilityssäännöistä. Ruotsalaisten ja norjalaisten murheena on edelleen genrejako, josta näiden maiden vakavat säveltäjät eivät tietenkään halua luopua. Me elvisläiset väläyttelimme kollegoillemme kääntymistä paikallisen kilpailuviraston puoleen. Kevyiden tekijöiden joukkovoima ei Norjassa ja Ruotsissa ole yhtä tehokas kuin mitä se on ollut Suomessa johtuen NOPA:n ja STIM:n erilaisista säännöistä, joiden mukaan esimerkiksi STIM:ssä on kaikki olennaiset päätökset tehtävä yksimielisesti.

Vilkasta keskustelua käytiin myös musiikkijournalismista (ja sen puuttumisesta) tämän päivän radioasemilla. Nämäkin murheet tuntuivat olevan kaikilla yhteisiä. Yleisradion tapaan on julkisen palvelun rooli muuallakin hämärtynyt ja mainosradioiden formatointityyli levinnyt kaikkialle. Elviksen edustajat kertoivat huhtikuussa pidetystä musiikkijournalismiseminaarista sekä musiikkitoimittajien yhdistyksen puuhaamisesta. Tanskalaiset puolestaan kertoivat kuuntelijatutkimuksesta, josta lisää täällä.

NPU-palkinto Rauno Lehtiselle

NPU-kongressin yhteydessä luovutettiin tämän vuoden NPU-palkinto Rauno Lehtiselle. Kyseinen palkinto jaetaan kahden vuoden välein pidettävän kongressin isäntämaan ansioituneelle henkilölle.

Esittäessään Raunoa palkinnon saajaksi Elvis esitti perusteluissa mm., että hän on harvinaisen monipuolinen musiikin tekijä, joka toimii säveltäjänä, sanoittajana, sovittajana, kapellimestarina, soittajana ja jopa laulajanakin. Ulkomailla hänen Letkiksensä on Sibeliuksen sävellysten jälkeen varmaankin tunnetuin suomalainen sävellys. Hän on ollut aktiivinen myös järjestöelämässä, niin Elviksen ja Teoston johtokunnassa kuin NPU:ssakin.

Palkinto luovutettiin sunnuntai-iltana Suomenlinnassa pidetyillä NPU-illallisilla. Palkinnon konkreettisena olomuotona oli jouhikko. Rane totesikin kiitospuheessaan, että tällaista soitinta hän ei vielä hallitsekaan. Hän myös riemastutti pohjoismaisia ystäviä muistelemalla niitä NPU:n kokouksia, joissa hän itse on ollut mukana, sekä määrittelemällä kunkin maan kansalliset ominaispiirteet. Meille nuoremmille hän näytti esimerkkiä sujuvalla tanskankielellään, joka on perua hänen Tanskaan tekemiltä muusikkokiertueilta. Illan ohjelmaan kuului tietysti myös Letkiksen tahdissa tanssittu letkajenkka, jonka Leinosen Jussi hanurillaan säesti.

Suomalaisista NPU-palkinnon ovat aikaisemmin saaneet Georg Malmstén, Harry Bergström ja George de Godzinsky.

NPU-kongressi päättyi, kun kaksi vuotta presidenttinä toiminut Juhani Leinonen luovutti tehtävän Tanskan DPA:n Hans Dahlille. Suomeen kongressi on luvassa seuraavan kerran vuonna 2007. Uskaltaiskohan ennustaa, että maailma on musiikintekijöiden edunvalvonnan vinkkelistä silloin aika toisenlainen.

Eläköön elämä!

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Petri Kari Olavi Laaksonen syntyi perheen esikoisena Sauvossa Lahjan päivänä, elokuun seitsemäntenä, 1962 ja debytoi laulajana Sauvon kirkossa pyhäkoulujuhlassa nelivuotiaana. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie vei suoraan kuulijoiden sydämiin, ja Petrin tulevaisuus oli sinetöity. ”Pikkuveljeni Mika ja minä esiinnyttiin aina yhdessä. Laulettiin a cappella, oltiin Sauvon sen ajan tenavatähtiä: Petri ja Mika Laaksonen.”

Petrin ensimmäinen soitin oli pyhäkoulunopettajan tyttären melodica, jonka hän onnekseen sai, kun muut eivät siitä välittäneet.

Ekalla luokalla Petri katseli lumoutuneena, kun opettaja soitti koulun harmoonia. ”Kyllä mä ymmärrän, mitä sä teet tolla oikealla kädellä, mutta mitä sä teet vasemmalla kädellä?” Petri ihmetteli. Opettaja Pirkko Hongisto kertoi soinnuista, ja pian ekaluokkalainen hallitsi C-duurin ja G-duurin, soitteli Ukko Nooaa kahdella kädellä.

Samoihin aikoihin tämä kirkkaalla äänellä ja kovaa laulava nuorimies vietiin laulutunneille operetti- ja iskelmälaulaja Pirkko-Liisa Jaakkolan luo Turkuun. Ja kun perhe muutti Paimioon, laulunopettaja Heimo Heimola sai 8-vuotiaan oppilaan. Hänen luonaan musiikkiopistossa Petri kävi koko kouluajan ja muistelee kiitollisena Heimolaa, joka kannusti häntä, teki sovituksia, kokosi sikermiä esityksiä varten.

Toisella kymmenellä Petri aloitti pianotunnit, opetteli itsekseen kitaransoittoa ja perusti 16-vuotiaana oman bändin Kimi and the Geysir. ”Mua oli koulussa lauluharrastuksen takia haukuttu Kimi Kultakurkuksi. Mä päätin kääntää haukkumisen voitokseni, ja pian olin valovoimainen laulusolisti. Me soitettiin poppia ja rokkia.”

Niillä main oli muitakin yhtyeitä. Vanhempien poikien bändi oli kyllästynyt poppiin ja ruvennut soittamaan tanssimusaa. ”Niiden laulusolisti lähti armeijaan, ja mua pyydettiin tilalle. Se oli komeeta. Tädit tykkäs ja toi suklaata!”

Petri jatkoi klassisen laulun opiskelua Turun konservatoriossa, valmistui opettajaksi ja erikoistui musiikkiin, lauloi parina kesänä Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa … ”Mutta ooppera ei ollu mun juttu. Se vaatii pitkäjännitteisyyttä, ja mulle sopii paremmin lyhyet välähdykset.”


Euroviisukarsinta 1985 on juuri voitettu. ELÄKÖÖN ELÄMÄ, riemuitsevat sovittaja Bruno Korpela, säveltäjä Petri Laaksonen, laulaja Sonja Lumme ja sanoittaja V-P Lehto.

Opettajakoulutuksen alkuvaiheessa Petri innostui säveltämisestä. ”Pekka Viljasen teettämästä harjoitustyöstä se alkoi. Hän kannusti mua. Muille en asiasta hiiskunut.”

Vuonna 1985 se kuitenkin paljastui kerralla, kun Petrin säveltämä Eläköön elämä valittiin Suomen Euroviisuksi. Säveltäjän itseluottamus vahvistui, tietoisuus oikealla tiellä olemisesta lujittui.

Petri halusi musiikin lähteille ja muutti Helsinkiin, meni opiskelemaan Konservatorioon laulua ja Oulunkylän Pop & Jazz Konservatorioon sovitusta. ”Ogelissa olin vain vuoden. Mulla ei riittäny kärsivällisyyttä. Ensin olis pitäny olla 3-4 vuotta peruskursseilla, vasta sitten olis päässyt opiskelemaan sovitusta.” Sittemmin Petri on opiskellut laulua Sibelius-akatemiassa Kimmo Lappalaisen oppilaana.

Vuonna 1987 Petri näytti taas taitonsa: Sata salamaa valittiin Suomen Euroviisuksi. Hän meni Laajasalon yläasteen ja lukion musiikinopettajaksi ja perusti koulun kuoron ja orkesterin, joista tuli massiivisten ja huikean suosion saavuttaneiden viihdekonserttiensa ansiosta käsite helsinkiläisessä koulumaailmassa. ”Kerran itsenäisyyspäiväjuhlaan koottiin kuoron pojista kvartetti. Se laajeni pian 16 hengen nuorukaiskuoroksi. Niin syntyi lauluyhtye Könsikkäät, joka esiintyy yhä, usein myös mun konserteissa.”

Vuonna 1994 ilmestyi Täällä Pohjantähden alla. ”Oma soololevy oli unelmien täyttymys!”

Petri jäi keväällä 1994 koulusta opintovapaalle aikomuksenaan suorittaa musiikkiaineen opettajan tutkinto Sibelius- akatemiassa. Se saikin jäädä odottamaan. Sävellystyö ja esiintymiset veivät miehen kokonaan. ”Lauluni ovat pop-iskelmiä, jotkut laulelmia, jotkut gospelia. En pidä siitä, että lauluja määritellään ja luokitellaan. Ne pitää vain kuunnella ja elää!”

Petrin esiintymisiäkään ei voi luokitella. Ne vaihtelevat ravintola- ja tanssilavakeikoista kirkkokonsertteihin. Viime kesänä keikkakalenteri oli täynnä: ”Köyhän ralli” – laulelmakonsertteja kesäjuhlilla, ”Kesäyön lempeä tuuli” – kirkkokonsertteja yhden tai kahden säestäjän kanssa, ulkoilmakonsertteja Pohjantähti-orkesterin kanssa, tanssikeikkoja lavoilla ja ravintoloissa … ”Haluan säilyttää laaja-alaisuuden. Olis puuduttavaa tehdä vain yhdenlaisia keikkoja. Kyllästyisin nopeesti.”

Viihdepuoli vetää. Petri haluaisi säveltää nykyistä enemmän myös muille kuin itselleen, mutta aika ei riitä. ”Tekstit on mun lauluissa tärkeitä. Haluan, että tekstissä on särmää, jännitettä, ja sävellän vain tekstejä, joista tykkään. Kun saan sävellysidean, mietin samanatien, kuka tekis siihen sanoituksen. Itse en tee valmiita tekstejä, en liioin sävellyksiä pöytälaatikkoon.”


Tässä skoolataan SATA SALAMAA Virve Rostin kanssa Brysselin Euroviisuissa 1987

Säveltäminen ja sanoittaminen on yksinäistä puuhaa, yhteys toisiin yksinäisiin tärkeää. ”Olin kuullut Elviksestä ja menin pikkujouluun joskus vuonna 87-88. Viehättävä ihminen, Taimi Kyyrö, otti minut vastaan sellaisella lämmöllä, jollaista vain harvoin tapaa. Koin siellä kaipaamaani kollegiaalista yhteyttä. Tuntui hyvältä huomata, että muutkin painivat samanlaisten kysymysten ja tuntojen kanssa kuin minä, nekin, jotka olivat säveltäneet jo pitkään.” ”Nyt oon hallituksessa ja, pakko tunnustaa, vielä kuunteluoppilaana. Mutta yritän parhaani mukaan paneutua asioihin.”

”On tärkeetä, että säveltäjät ja sanoittajat saavat töitään julkisuuteen. Myös nuoret, joilla ei vielä ole suhteita eikä yhteistyöverkostoa eikä näyttöä. Kysymys onkin, miten laaja tarjonta kohtaa tarpeen eli miten oikeat biisit ja demot saadaan oikeille tuottajille ja ehkä jo olemassaolevat hyvät laulut äänitteille.”

”Levytysvaiheessa tuottajat tyytyy tavanomaisiin ja turvallisiin ratkaisuihin. Kaiken pohjana on kaupallisuus. Tarvitaan raikkaita ideoita ja uskallusta toteuttaa ne. Miks kaikkien pitäis laulaa tanssi- ja iskelmämusaa? Miks ei uskalleta tehdä erilaisia levyjä? Mun lyhyt laulajanurani osoittaa sen, että valtaväylästä poikkeavalla musiikillakin voi menestyä – esimerkiks Täällä Pohjantähden alla -levyä on myyty jo yli 30 000.”

”Tulevaisuus? Mua huolestuttaa tekijän aseman mahdollinen muuttuminen, kun kansainvälistyminen ja kaupallistuminen kiihtyy. Että mitä se kaikki tarkoittaa suomalaisen tekijän kannalta: mikä on suomalaisen tekijän asema tässä kiihtyvällä vauhdilla kasvavassa viihteen ja kaupallisuuden musiikkimassassa? Jääkö hyvälle suomalaiselle musiikille, hyville suomalaisille lauluille, tilaa? Onko kansainvälistyminen kaksisuuntaista? Avautuuko muu maailma meillekin, meidän lauluille? Onko meillä kanavia ja mahdollisuuksia viedä meidän musiikkia vai ollaanko me vain tuontimaa?”

 

Jakosäännön H-HETKI lähestyy

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Teoston jakosääntöuudistus on loppusuoralla. Maanantaina 1.joulukuuta Teoston vuosikokouksen jatkokokous päättää isoista asioista.

Tämä Teoston kokous alkaa Hotelli Inter-Continentalissa 1.12. kello 16. Samassa paikassa jo kello 14 alkaa elvisläisten Teoston jäsenten oma kokous, jossa valmistaudutaan pari tuntia myöhemmin alkavaan Teoston kokoukseen sekä jaetaan toimistoon lähetetyt avoimet valtakirjat.

Sen kuinka tärkeää mahdollisimman monen elvisläisen osallistuminen joulukuun kokoukseen on, osoittaa jo se, että jakosäännön muutoksista näyttää olevan mahdotonta saavuttaa laajaa yksimielisyyttä. Teoston uusi jakosääntötoimikunta on kyllä lukemattomien istuntojen jälkeen päässyt yksimielisyyteen periaatteista, ja ne on lähetetty lausunnolle jäsenjärjestöille. Toimikunnan esitys on kuitenkin jo tähän mennessä saanut eri tahoilta runsaasti kritiikkiä.

Ohessa pääkohdittain lyhyt tiivistelmä nykyisestä jakosäännöstä, jakosääntötoimikunnan esityksestä sekä elvisläisten viimekeväisestä aloitteesta, joka sekin siirrettiin joulukuun kokoukseen. Tämän aloitteen periaatteita myös Elviksen johtokunta pitää edelleen parhaina lausunnossa, jonka se antoi syyskuussa. Kaikki ovat yhtä mieltä ainakin siitä, että esityskorvausten ja tallennuskorvausten jako tulee olemaan uudessa jakosäännössä sama lukuunottamatta vapaita teoksia. (lisäsi PK)

Säveltäjän ja sanoittajan suhde

1.Nykyinen jakosääntö: Useita tilanteita, joissa säveltäjä saa perusjaossa enemmän kuin sanoittaja. Sanoittajalle ei voida sopia enempää kuin säveltäjälle.

2.Jakosääntötoimikunta: Perusjaossa tasasuhde. Vakava vokaalimusiikki poikkeus, jossa ei perusjakoa ollenkaan, vaan jaosta on aina sovittava erikseen. Jaosta voi sopia kaikissa tapauksissa ja sanoittaja voi saada myös enemmän kuin säveltäjä.

3.Elvisläisten aloite: Perusjaossa tasasuhde. Ei vakavan vokaalimusiikin poikkeusta. Jaosta voi sopia kaikissa tapauksissa ja sanoittaja voi saada myös enemmän kuin säveltäjä.

A  Säveltäjä  Sanoittaja

1.    58,34    41,66

2.    50,00    50,00

3.    50,00    50,00

Kustantajan osuudet

1.Nykyinen jakosääntö: Kustantajan osuus aina 33,33% (kun sävel ja sanat on molemmat kustannettu)

2.Jakosääntötoimikunta: Kustantajan perusosuus on 33,33%. Jos kustannussopimus on kestoltaan enintään viisi vuotta ja sopimus edellyttää kustantajalta poikkeuksellisen suurta panostusta teokseen, kustantajan osuus voi olla enintään 50,00%. Kustantajan osuus voi olla pienempi kuin 33,33% silloin, kun kustantaja osallistuu muuntelijoiden osuuksiin tasaavan muuntelujaon mukaisesti (kts.taulukko C)

3.Elvisläisten aloite:Kustantajan perusosuus on 33,33%. Se voi olla myös pienempi, mutta ei suurempi.

B   Tekijät                 Kustantaja

1.  66,67                   33,33

2.  66,67 – 50,00      33,33 – 50,00

3.  66,67 – 100,00    0 – 33,33

Muuntelijoiden osuudet ja keneltä ne otetaan

C                                           Säveltäjä    Sanoittaja       Sovittaja              Kustantaja

1.esityskorvaukset                 66,67        33,33             33,33                  33,33

1.tallennuskorvaukset            66,67        33,33             33,33                  33,33

2.oletusjako                           2.              2.                   66,67 – 50,00     33,33 – 50,00

2.tasaava muuntelujako         2.              2.                   66,67 – 50,00     33,33 – 50,00

3.                                           3.              3.                   66,67 – 100,00   0 – 33,33

1.Nykyinen jakosääntö: Sovittajan perusosuus ja maksimiosuus on esityskorvauksissa aina 16,67% riippumatta siitä, onko teos kustannettu vai ei. Tallentamiskorvauksissa sovittajan osuus pienenee, kun teos kustannetaan. Sovittajan osuudet otetaan esityskorvauksissa säveltäjältä ja sanoittajalta (nykyään ilman sanoittajan lupaa) ja tallennuskorvauksissa säveltäjältä. Kääntäjän osuus otetaan aina sanoittajalta.

2.Jakosääntötoimikunta: Sovittajan perusosuus ja maksimiosuus on manuksessa 16,67% ja kustannetussa 11,11%. Sovittajan osuudet otetaan säveltäjältä, ellei muuta ole sovittu (ns.oletusjako). Sopimusjaon ensimmäisenä vaihtoehtona on ns.tasaava muuntelujako, jossa sovittajan osuudet otetaan säveltäjältä, sanoittajalta ja kustantajalta. Tämä edellyttää kaikkien lupaa. Kääntäjän osuuksissa vastaavat periaatteet.

3.Elvisläisten aloite: Sovittajan perusosuus ja maksimiosuus on manuksessa 16,66% ja kustannetussa 11,76%. Sovittajan osuus otetaan säveltäjältä, sanoittajalta ja kustantajalta. Tämä edellyttää kaikkien lupaa. Kustantajan on aina pakko osallistua, jos sovittaja saa osuuksia (tämä seuraa siitä, että kustantajan osuus voi olla enintään puolet säveltäjän ja sanoittajan yhteenlasketusta osuudesta). Kääntäjän osuuksissa vastaavat periaatteet.

teksti: Martti Heikkilä
hieman lyhentänyt ja päivittänyt: Petri Kaivanto

Laulaja/säveltäjä Pepe Willberg etenee rauhallisesti päivä kerrallaan

Julkaistu


””Nauravat silmät muistetaan” -biisissä mä ajattelin tätä Abban Waterloota,
että jes, semmonen biisi pitää tehdä. Vähän samansorttinen siitä tulikin.
Sitten Kassu Halonen sitä vähän peukaloi, ja siitä tuli vähän omituisempi.”

Synnyit pienenä Turussa, siirryit Helsinkiin, ja ilmaannuit 1960-luvun alussa rautalanka/popbändien mukana kuvioihin. Helsingin Lauttasaaressa aloitti The Islanders, ja kun siihen tuli nuori herra Lipsanen solistiksi, ottaen taiteilijanimekseen Danny, niin sitten lähti.

– Näin lähti. Kappale oli East Virginia, joka levytettiin Scandian studiossa, Kulttuuritalon kellarissa maaliskuussa vuonna 1964. Siihen meni noin kolme minuuttia! Eli kerralla sisään.

Muistatko mitään erityistä sysäystä, mikä sai Sinut kitaraan tarttumaan jä lähtemään poppibändiin?

– Kyllä se musahomma oli jotenkin geeneissä. Ennenkuin mä sain minkään näköistä instrumenttia, niin mun harrastuksiin kuului Elvis-imitointi. Sen verran olin jossain leffassa nähnyt sen jalkojen pyörittelyä, mutta mä en saanut sitä menemään kuin hetekan päällä.

Olet myös kertonut, että vähän puoliväkisin Sinut laitettiin bändissä laulamaan.

– Joo. Se ei ole ollut tavoite, koska mä olen kuulemma aina ollut kauhean ujo. Mutta näinhän siinä kävi – koska mä soitin komppikitaraa, mulle kaatui se lauluhomma, siis ennen kuin Danny tuli kuvioihin mukaan. Se oli vähän ajan henki, soolokitaristi ei ehtinyt laulamaan.

Ja suosiota oli heti. Muistatko, miten villiä se saattoi olla?

– No se oli tietenkin niin uutta ja villiä, ne ensimmäiset laulut mitä mä lauloin oli Beatles-musiikkia. Twist and shout oli eka biisi, ja kun me se jossain koulubailuissa soitettiin, niin me sitten soitettiin sitä koko ilta. Tuntuu aika uskomattomalta, mutta näin kävi.

1960-luvulla tapahtui maailmassa valtavasti, ja populaarimusiikissa erityisesti. Beatles tuli ja mullisti kaikkein eniten monen elämää. Mullistiko se Sinun elämäsi?

– Kyllä se mullisti. Siksi mä siellä lavan puolella olen.

Huomasitko jo siinä vaiheessa, että musiikki on Sinun juttusi, Sinun ammattisi?

– En, enkä mä oikeastaan ole sitä huomannut vieläkään. Päivä kerrallaan tässä mennään ja katsotaan, että selviydytäänkö vai ei.

Seuraava merkittävä bändisi oli Jormas, joka olikin 60-luvun kovimpia suomalaisia juttuja. Se levytti jo paljon, omaakin materiaalia, ja niihin aikoihin aloit levyttää jo omallakin nimelläsi.

– Varsinaisen Jormaksen ihan viimeisiä levyjä ennenkuin armeija kutsui, oli tämä ”Saat miehen kyyneliin”, se tavallaan lasketaan mun ensimmäiseksi soololevytyksekseni. Siitä mä sain P. J. Probyn levytyksen, joka oli täkäläisellä levy-yhtiöllä niinkuin promokappaleena. Tuottaja sanoi, että ”kuunteles tuota”, ja seuraava vaihe oli, että ”tehdään levy”. Mä apinoin sen Probyn version niin tarkasti kuin ikinä pystyin. Kyllä se aika karulta nykyään kuulostaa, mutta 19 v. ja sillälailla, kyllä sen jotenkin aikakautta ajatellen pystyy hyväksymään. Mutta sattuneesta syystä tein sen sitten myöhemmin uudestaan [1976].

Jormas-aikoina alkoi olla jo Suosikissa kansikuvia. Koitko missään vaiheessa olevasi minkäänlainen nuoriso- tai teinitähti?

– Ei sitä sillälailla koskaan ajateltu, se oli enemmänkin vaan harrastus. Tänäänhän se on toisin, pyritään olemaan nimenomaan tähtiä.

Jormas keikkaili jo aika paljon, varmaan jo ammattimaisin ottein. Teillä oli esimerkiksi Ruotsissa ihan oikeaa suosiota.

– Joo, Pohjoismaita kierrettiin, käytiin jopa Saksassa kerran. Huonolla menestyksellä – ei muuten, mutta rahat jäi saamatta.

Jormas voi tänääkin ilmaantua keikalle, eikö niin?

– Joo, ehkä taajuudella noin kerran kuukaudessa. Alkuperäisistä on itseni ohella mukana basisti Kicke Bergholm ja laulaja Ralle Wikström – My only one -kappaleen tekijä, muuten.

1970-luvulla olit jo kovasti ammattilainen, vaikket siis ehkä itse huomannutkaan sitä. Teit paljon tällaista tavallaan kasvotonta rivimiesduunia, eli lauloit studiossa taustakuoroissa, mutta teit myös paljon erityisprojekteja televisioon ja radioon etenkin. Miten ajauduit niihin hommiin?

– Se tuli sitä kautta, kun Johanssonin Markku alkoi tehdä levysovituksia. Me oltiin Paradisen treeneissä opeteltu nuoteista laulamaan moniäänisesti, niin se oli helppo nakki Markulle ottaa [Pave] Maijanen, minä ja Fältin Kalle kokeilemaan kykyjämme. Kun se sujui ensimmäisillä kerroilla ihan kohtuuajassa, niin siitä se jatkui luontevasti, ja sitten alkoi muutkin sovittaja/kapellimestarit käyttää. Soundihan oli hyvä!

Nimenomaan! Paradise on monessakin mielessä kuuluisa bändi, eikä vähiten laulusoundistaan. Paradisen suhteen yksi legendaarisimmista saavutuksistanne on äänite ”Niin vähän on aikaa”, Henrik Otto Donnerin säveltämä kokoelma lauluja 70-luvun alusta. Teksteinä sen ajan modernia lyriikkaa [Rossi, Kivikk´aho, Meriluoto, Holappa, Kaasalainen]. Olet aika paljon laulanut sen kaltaista lyriikkaa, joka onkin hyvin erilaista laulaa, eikö?

– No on se tietysti. Mutta mulla on ilmeisesti käynyt hyvä tsägä, olen ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Niissä on hyvin erilainen poljento kuin jossain tasajakoisemmassa iskelmälyriikassa, niitähän ei kaikkia ole alunperin lauluiksi ajateltukaan. Oletko jazzia kuunnellut tai laulanut, kun sellaisesta olisi tuonkaltaisessa touhussa apua?

– Mutsilla oli kolme albumia: Glenn Miller, Mario Lanza ja kolmas oli Nat King Cole, ne on ne mitä mä olen pienenä kuunnellut.

No viimemainittuhan on parhainta kuuntelumateriaalia laulunopiskeluun mitä kuvitella saattaa. YLElle teit paljon jazzillista materiaalia, oli esimerkiksi lauluyhtye Fyrkka.

– Se oli me Paradise-laulajat vahvistettuna Seija Simolalla. Tehtiin kantanauhojakin, joita saattaa radiosta kuulla edelleen.

Olet jossain vaiheessa alkanut itse tekemään musiikkia, ja meriittejä löytyy, kärkisijoituksia Syksyn Sävelessä, Euroviisuissa, ja Seinäjoen tangoissa. Muistaakseni ”Aamu” on niitä ihan ensimmäisiä tuotteitasi.

– Kyllä. Syksyn Sävel -kilpailu oli se syykin tehdä. Mietittiin kundien kanssa, että pitäisi jotain tehdä, ja sitten keksittiin, että tehdään biisi Syksyn Säveleeseen. En ole mitenkään merkittäviä määriä kuitenkaan tehnyt.

Kummanlainen säveltäjä olet, ne ikäänkuin tulee jostain, vai istutko alas ja teet?

– No oikeastaan vähän sekä että. Pakko on paras muusa kyllä tässäkin tapauksessa. Kun aikaa rupeaa olemaan tosi vähän, niin silloin tapahtuu. Silloin tavallaan ohittaa ne omat ongelmansa ja tekee suoraviivaisesti ja päämäärätietoisesti duunia. Jos aikaa on paljon, se menee haihatteluksi ja kahvinjuomiseksi. Sävelen teen aina ensin.

Onko Euroviisuissa sama lähtökohta, että kun on tämmöinen kisa, niin tehdään biisi?

– Joo, nimenomaan. ”Nauravat silmät muistetaan” -biisissä mä ajattelin tätä Abban Waterloota, että jes, semmonen biisi pitää tehdä. Vähän samansorttinen siitä tulikin. Sitten Kassu Halonen sitä vähän peukaloi, ja siitä tuli vähän omituisempi.

Sinulle ovat tekstejä – käännöksiä ja alkuperäisiä – tehneet maan johtavasta kaartista Jyrki Lindström, Pertti Reponen, ja etenkin Juha Vainio sekä Vexi Salmi. Myös Hectorilta on jonkin verran, ja hänen kanssaan tienne yhtyivät enemmänkin muutama vuosi sitten, ja silloin tärähtikin oikein kunnolla. Eipä ollut ennen Mestareita kukaan suominimi tehnyt omalla nimellä stadionkeikkaa. Jännittikö?

– Se oli aika erikoinen fiilis, että ei oikeastaan jännittänyt. Se meni jotenkin niin isoksi se homma, että sitä ei edes huomannut olevansa stadionilla, se meni ihan ohi.

Jos katsot mittavaa uraasi taaksepäin, ja vähän eteenkin päin, niin minkälaisessa tilanteessa urallasi ajattelet itsesi nyt laulajana olevasi?

– No jossain kohtuullisen keskivaiheilla ehkä. Onhan selvä asia, että laulaminen ja ajatus laulamisesta kypsyy siinä laulamisen myötä. Kyllä tulee tosi hiki, kun kuuntelee niitä ensimmäisiä levytyksiä!

Aika usein on niin, että siinä viisissäkymmenissä on äänellisesti parhaimmillaan. Huollatko ääntäsi jotenkin erityisesti, onko jotain tietyn minttuteen reseptejä tms.?

– Ei – pari konjakkia riittää (naurua)! Mutta tottapuhuen – tarpeeksi unta, se on tärkeintä. Olen mä joskus menettänyt äänen, ja kortisoni on silloin nopein apu. Nyt kun olen ollut yli vuoden tupakoimatta, niin sen tietysti huomaa. Aluksi oli kontrolli kateissa, mutta sitten alkoi toimia toiseen malliin. Nyt olen innostunut sauvakävelystä, ja teen lenkin periaatteessa päivittäin. Sain sen avulla käteni kuntoon jokin aika sitten, ja jatkoin harrastamista. Muutenkin harrastan liikuntaa, ja hankin loma-osakkeenkin täältä Ylläkseltä vähän siihen liittyen. En mä kuitenkaan erityisen urheilumiehiä ole, mutta jotenkin on lipsahtanut…

Suomalaiselle musiikille oma juhlapäivä

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

ELVIS, Suomen Säveltäjät, Muusikkojen liitto ja Sibelius-Akatemia ovat esittäneet Suomalaisuuden Liitolle, että tämä ryhtyisi toimenpiteisiin maaliskuun 11. päivän nimeämiseksi Suomalaisen Musiikin Päiväksi ja samalla liputuspäiväksi.

Suomessa on moniin muihin maihin verrattuna vähän liputuspäiviä. Kulttuuriin viittaavat juhlapäivät liittyvät tavalla tai toisella kirjallisuuteen; on Runebergin päivä, Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivä, Agricolan ja suomen kielen päivä, Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä ja nyttemmin myös Eino Leinon päivä.

Jo on siis aika saada suomalaiselle musiikillekin oma juhlapäivä ja liputuspäivä. Alan järjestöjen ja Sibelius-Akatemian esityksessä on päädytty ehdottamaan maaliskuun 11. päivää sillä perusteella, että sitä voidaan pitää Sibelius-Akatemian perustamispäivänä. Tuona päivänä vuonna 1882 perustettiin näet Helsingfors Musikförening, jonka tärkeimpänä tarkoituksena oli perustaa musiikkiopisto ja ylläpitää sitä. Helsingin musiikkiopisto eli nykyinen Sibelius-Akatemia on sittemmin ollut monen suomalaisen säveltaiteilijan opinahjo Sibeliuksesta Malmsténin veljeksiin ja vaikkapa Esa-Pekka Salosesta Eero Koivistoiseen.

Tässä esityksessä ehdotetaan lisäksi, että Jean Sibeliuksen syntymäpäivä 8.12. nimetään liputuspäiväksi, jotta hän saa samanlaisen kunnianosoituksen kuin esimerkiksi J.L. Runeberg ja A. Kivi.

Paatoksen puolesta

Julkaistu

CMX aloitti julkaisutaipaleensa 1980-luvun lopulla. Sittemmin useita radiohittejäkin tehnyt yhtye oli alkuaikoinaan ärhäkkä hardcoreryhmä. Kiukkuisen punkbändin sanoitukset herättivät huomiota oppineisuudellaan ja uskonnollisella kuvastollaan. Debyytti-EP Johannes Kastaja alkoi A.W. Yrjänän vaatimattomalla toiveella: ”haluan että maailmankaikkeutta ei koskaan olisi ollutkaan”.

CMX perustettiin vuonna 1985, mutta olit jo sitä ennen lähettänyt levy-yhtiöille musiikkia ja saanut nuivaa palautetta. Minkälaista se musiikki oli?

– Tämän päivän perspektiivistä voisi sanoa, että musiikki oli sellaista, jota CMX on soittanut suurimman osan ajasta. Jotakuinkin senhenkistä tavaraa, johon CMX päätyi Aurinko-levyn myötä [vuonna 1992].

Levy-yhtiöiden nihkeän palautteen jälkeen päätitte soittaa pelkästään punkkia. Miksi juuri sitä?

– Siihen oli muutama yksinkertainen syy. Mehän oltiin noin 18-vuotiaita ja ajateltiin, ettei me oltu tarpeeksi hyviä tekemään sellaista vetelää poppia, joka menisi läpi. Ja meidän porukassamme kaikki olivat kuitenkin lähdössä opiskelemaan. Ajateltiin siis, että ei yritetä mitään ihmeempää vaan soitetaan punkkia, koska se on hauskaa. Ajatuksena oli myös, että voidaan soittaa nopeammin ja vaikeampia biisejä kuin Terveet Kädet. Niin tehtiin, ja homma lähti käsistä.

Pidän täysin mahdollisena, että CMX-musiikin ajoittainen kovaäänisyys on karkottanut ihmisiä, jotka olisivat hyvinkin voineet löytää teksteistäsi itselleen läheisiä asioita. Onko tämä sinulle relevantti ongelma tai edes kysymys?

– Ensinnäkin se varmaan pitää paikkansa. Mehän tosin olemme yrittäneet lähestyä tätä ongelmaa julkaisemalla varsin rauhallisia singlejä. Ja kyllähän meidän tuotannosta voisi työstää parikin kokoelmaa, jotka kuulostaisivat enemmän Pekka Strengiltä kuin heviltä. Mutta niin, ajattelin kyllä varsinkin yhtyeen alkuaikoina, että metelöiminen on ikään kuin eksistentiaalisesti ainoa rehellinen suhtautumistapa musiikin tekemiseen. Kaikki muu on kaunosieluista velttoutta ja yleisönkosiskelua.

Miksi juuri metelöinti?

– No, kokemusta oli tietysti siihen aikaan vähän vähemmän… Taustalla oli ainakin zenbuddhalaisuutta länsimaille esitelleen Alan Wattsin tuotantoon tutustuminen. Kirjoitin jopa ylioppilaskirjoitusten preliminäärivaiheessa esseen, jossa perustelin, että sietämättömän epäesteettisen musiikin tekeminen on ikään kuin zenbuddhalaisten koania vastaava teko. [toimittajan huom.: Koan on zenbuddhalaisuudessa kysymys tai teko, johon perinteinen logiikka ei päde. Yksi tunnetuimmista koan-kysymyksistä kuuluu: ”Kahdesta kädestä lähtee taputuksen ääni. Mikä on yhden käden ääni?”]

Millä mielellä suhtaudut tällä hetkellä alkuaikojen CMX-paahtoon ja niiden biisien tekijään, nuoreen itseesi?

– No, minähän tiedän että meillä oli tavattoman hauskaa sitä musiikkia tehdessä. Musiikin äärimmäinen vakavuus ja kiihkeä apokalyptinen paatos lähtivät siitä, että me pidettiin sitä myös täysin järjettömänä touhuna. Monet niistä teksteistä syntyivät kyllä aidosta nuoren taiteilijan ahdistuksesta maailman puristuksessa… [nauraa] Minusta siellä on ihan virkistäviä tiivistelmiä eri asioista. Onhan se kaikki tietysti tehty huokeasti. Kun levy-yhtiön vaihduttua isompaan saatiin Aurinko-levylle enemmän resursseja, soundimaailmasta tuli luonnollisesti heti rikkaampi.

Kriittinen progemies

Varhaisessa CMX:ssä yhdistyivät punk ja – yllättävää kyllä – proge, koska kappaleet olivat hardcore-henkisyydestään huolimatta aika monimutkaisia. Oliko tämä aivan tietoinen veto?

– Vaikea sanoa, mikä se tietoisuuden aste oli. En ole juuri koskaan kuunnellut punkkia, lukuun ottamatta Terveitä Käsiä ja Dischargea. Mutta olen kuunnellut 14- vuotiaasta lähtien aika paljon progea – Yesiä, Genesistä, King Crimsonia, Jethro Tullia, Pink Floydia. Mutta voit kuvitella, että 1980-luvun puolivälissä oli turha lähettää levy-yhtiöihin demoja, joissa on kaksikymmentäminuuttisia kappaleita.

CMX:ssä kuulee punkin ja progen ohella myös jonkinlaisia iskelmävaikutteita, ainakin singlekappaleiden melodioissa. Mistä nämä juonteet ovat peräisin?

– Iskelmää tuli varmaan radiosta paljon, kun olin pieni. En kuuntele sitä nykyään, ja koko siinä musiikinlajissa on jotain kiusallista. Sitä on vaikea määritellä, mutta minulle vaikutelma on usein se, että iskelmässä ihmiset, jotka eivät pidä laulamisesta, esittävät sellaisten ihmisten kappaleita, jotka eivät halua tehdä musiikkia. Minusta ne meidän ”iskelmät” ovat enemmän vain laulelmia. Toinen juonne on sitten se, että hevibändeillähän on aina myös niitä hiljaisia balladeja [nauraa]. Niitä missä kitaristi osoittaa osaavansa myös näppäillä.

Kahden edellisen CMX-albumin tekstit ovat olleet korostetun yhteiskunnallisia. On ollut erittäin mielenkiintoista, että tätä ei ole nostettu kritiikeissä lainkaan esiin. Mitä ajattelet siitä?

– Itse asiassa koko tekstilliseen sisältöön ei ole puututtu viime levyn kritiikissä juuri millään tavalla, lukuun ottamatta Pohjolan Sanomia, jossa puhuttiin ainoastaan teksteistä. Toimittaja oli löytänyt kyllä sen yhteiskunnallisenkin juonteen.

Halusin kysyä tätä siksi, että tuntuu kuin rockmusiikin yhteiskunnallisuus olisi lähes kadonnut. Tai sitten käy niin, että kun rock on yhteiskunnallista, sitä ei huomata.

– Niin, rock on nykyään semmoista kivaa vain. Tai parhaimmillaan valtiovallan tunnustamaa liiketoimintaa. Ja tunnetusti liiketoiminnan yhteiskunnalliset ulottuvuudet ovat enemmän taloudellisia kuin kulttuurisia. Kriittisyys on kauppatavarana hankala.

Kuuletko sinä yhteiskunnallisuutta tämän päivän rockissa tai ylipäänsä kevyessä musiikissa?

– Sitähän esiintyy jonkin verran rapmusiikin puolella. Olen kuunnellut rappia lähinnä radion välityksellä, mutta sisältö tuntuu olevan usein aika lähellä tätä kunniakasta ”yhteiskunta haisee”- ja ”kytät on natsisikoja”-linjaa. Sitä samaa, joka oli olemassa jo punkin aikaan ja josta esimerkiksi CMX nimenomaan halusi sanoutua irti. Mutta toisaalta, mikä on sisältövaatimus, jos ajatellaan laulua esimerkiksi osana radiotoimintaa. Haluavatko ihmiset kuulla alle neljässä minuutissa esitettyjä vaihtoehtoisia yhteiskuntamalleja? Minä haluaisin kyllä.

Turhauttaako nykytilanne? Kaksikymmentä vuotta sitten rock oli yhteiskunnassa vähemmän esillä, ja sen piirissä ainakin ajateltiin voitavan esittää uusia ideoita. Nykyään se soi joka paikassa, mutta samalla sen sisällöllinen merkitys tuntuu kadonneen.

– En tiedä, onko tämä sukupolvikysymys. Tuntuu että 60/70-lukujen vaihteessa syntyneet ihmiset mieltävät usein maailman paikaksi, jota pitää muuttaa. Mutta nuoremman sukupolven kohdalla tuntuu, että on pieni joukko hyvin radikaalia väkeä ja sitten aika paljon porukkaa, joka katsoo maailmaa niin, että se olisi ikään kuin valmis. Että huvipuisto on valmis, nyt pidetään vaan kivaa. Minusta se on vähän sellaista eloi-mentaliteettia, jos H.G. Wellsin ajatuksia lainataan. Voi muuten olla, että omiin lauluihin on tullut enemmän yhteiskunnallisia painotuksia juuri tämän takia.

Lehdistö ottaa nykyään kantaa aika yllättäviin asioihin. Esimerkiksi Rumban päätoimittaja esitti ilmeisen tosissaan, että CMX:n ei pitäisi seuraavalla kerralla olla mukana Rumban vuosiäänestyksessä. Mitä ajattelet toisaalta yhtyeesi asemasta ja toisaalta tämäntyyppisistä reaktioista?

– Niin, sehän oli meidän kymmenes voittomme tuossa äänestyksessä… Toisaalta meillä ei ole yhtään jättimenestyslevyä. Jokainen EMI:n julkaisema levy on myynyt noin kaksikymmentätuhatta kappaletta. Joskus on kyllä tullut toivottua, että voisi astua syrjään siitä tutkimusmatkailijan asemasta. Viimeksi kun oltiin studiossa, puhuttiin uusista suomalaisista yhtyeistä. Keskustelun sävy oli se, että suurin piirtein polvillamme anottiin, että ”Yllättäkää meidät! Lyökää meidät laudalta!” Aikanaan kun Kotiteollisuus teki parhaan levynsä Kuolleen kukan nimi, tuntui pitkästä aikaa helvetin hyvältä. Että kollegoillakin on paatosta.

Muistin varassa

Yrjänä ei ole CMX:n ainoa biisintekijä, vaan myös kitaristit Janne Halmkrona ja Timo Rasio säveltävät. Yrjänä on kuitenkin tehnyt selvästi yli puolet yhtyeen sävellyksistä, minkä lisäksi hän vastaa kaikista sanoituksista.

Soitat CMX:ssä bassoa. Ymmärtääkseni kuitenkin sävellät akustisella kitaralla, vai miten?

– Akustisella tai sähkökitaralla. Sähkökitaralla syntyy helpommin riffejä, akustisella menee enemmän soinnuttelun kautta. Bassolla syntyy aika harvoin kappaleita. Ihan pari kappaletta olen tehnyt joillain kosketinsoittimilla, joita en siis osaa varsinaisesti soittaa, mutta aina sitä nyt sen verran.

Miten vapaa ympäristö CMX sinulle on? Kyseessä on kuitenkin bändi eikä henkilökohtainen projektisi.

– Teenpä minkälaisen kappaleen tahansa, muut bändin jäsenet eivät luultavasti pidä siitä. Että sillä tavalla voi tehdä mitä vain. Harvoin on tullut mistään kappaleesta heti sellaista palautetta, että onpa hyvä biisi. Ja kyllähän tietysti toivon, että myös kitaristit tekisivät kappaleita mahdollisimman paljon.

Minkälaisessa muodossa tarjoat biisit bändille?

– Olen aika monesti sanonut työryhmälle sovitustyön alussa, että minä olen tähän mennessä ainoa, joka on kuullut levyn valmiina. Eli mielessä on kyllä käsitys orkestraatiosta ja soundeista. Tietenkin se elää siinä projektin aikana, mutta jos soitan akustisella kitaralla biisiä ja känisen siihen päälle jotain, niin kuulen kyllä koko bändin päässäni jo silloin. Ja enkelikuorot ja kirkonkellot…

Mutta tarjoat käytännössä vain sen akustisen demon?

– Kyllä. Yksi ryhmässä työskentelemisen motivaatioista on siinä, että vie bändille kappaleen aihion ja katsoo, mitä toiset siihen tekevät. Meillä on ollut pitkään sama työryhmä, joten osaan yleensä kuvitella, minkälaisia ratkaisuja toiset saattavat tehdä. Usein he tekevät mielenkiintoisempia ratkaisuja kuin kuvittelin.

Te olette jo muutaman vuoden ajan tehneet kaikki singlejen b-puolet yhdessä päivässä. Minkälaisia näkökulmia se on tuonut säveltämiseen?

– Toiminta on mielenkiintoisessa suhteessa siihen tunteeseen tai haaveeseen, joka oli joskus 16-vuotiaana: että jos pääsisi joskus tekemään levyä. Kun on sen yhden päivän siellä studiossa, nousee ajatus: mitä tahansa nyt tehdään, se julkaistaan. Yleensä se on erittäin tervehdyttävä kokemus. Ammattimainen levyntekeminen menee joskus aika vakavaksi, mutta bonusraitojen tekeminen palaa siihen, mistä kaikki on lähtenytkin, eli täyteen leikkimiseen.

Teetkö biisejä koko ajan vai periodeittain?

– Minulla on aina muutama laulu kesken. Juuri nyt näyttää siltä, että me olemme menossa joulukuussa studioon. Olen vähitellen alkanut työstää materiaalia sitä varten, eli tehnyt säännöllisesti laulujen parissa töitä muutaman tunnin päivässä. Ei oikeastaan ole ollut sellaisia kausia, että lauluja ei olisi syntynyt.

Mistä prosessi lähtee käyntiin?

– Tarvitsen ainakin laulun nimen ennen kuin pääsen alkuun. En voi säveltää kirjoittamatta. En muista kappaletta, jos siitä ei ole jonkinlaista tekstihahmotelmaa. En käytä sävellystyössä nauhuria yleensä ollenkaan. Kappaleet ovat vain ruutuvihkossa ja päässä. Olen siis toiminut aina niin, että jos en seuraavana päivänä muista jotain kappaletta, sitä ei ole enää olemassa.

Osaatko arvioida, kuinka monta kappaletta on kadonnut tämän takia?

– Minulla on sellainen teoria, että ei yhtäkään muistamisenarvoista.

Tanskalaiset eivät tiedä että kone valitsee musiikin

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Tanskalaiset haluavat kuulla radiosta enemmän tanskalaista musiikkia. Tällainen tulos saatiin tutkimuksesta, jonka Elviksen sisarjärjestö DJBFA teetti viime keväänä. Tutkimuksen teki ensin AIM -niminen tutkimuslaitos, joka kuitenkin sittemmin hyllytti tulokset muka epätieteellisinä. Tämä tutkimuslaitos on Tanskan radion (DR) suuri asiakas, millä hyvinkin oli osuutta hyllytykseen.

DJBFA teetti vastaavan kyselyn tämän jälkeen Tanskan Gallupilla. Kysymykset esitettiin lähes tuhannelle yli 15-vuotiaalle tanskalaiselle.

Tanskan yleisradion kanavilla soitetaan Kodan (Tanskan Teoston) tilastojen mukaan 20-25 % tanskalaista musiikkia. Tanskalaisena pidetään silloin musiikkia, jonka sävelen tai tekstin on tehnyt tanskalainen.

Vastaajista 64 % katsoo, että lupamaksuilla toimivalla Tanskan radiolla on velvollisuus soittaa tanskalaisten tekemää ja esittämää musiikkia ja siten tukea tanskalaista kulttuuria. 40-50% vastaajista katsoo, että Tanskan radion soittamasta musiikista yli puolet on oltava tanskalaista.

Vastaajista 56% halusi, että ohjelmista vastaavat henkilöt valitsevat itse esitettävän musiikin. Vain 5% ilmoitti tietävänsä, että keskitetysti ohjattava tietokone tekee musiikkivalinnat. Lähes kukaan kyselyyn vastanneista ei tiennyt sitä, että kyselyn aikaan syyskuussa 1996 Tanskan radiossa esitetty musiikki tuli tietokoneen muistissa olevien viidentuhannen kappaleen joukosta.

Sopivan tanskalaista musiikki oli 57%:n mielestä, 25% halusi lisää tanskalaista ja liikaa tanskalaista oli parin prosentin mielestä. 40%:n mielestä puolet soitettavasta musiikista tulisi olla tanskalaista ja 10%:n mielestä yli puolet. Peräti 29% vastaajista oli kuitenkin sitä mieltä, että tanskalaista musiikkia pitäisi soittaa vähemmän kuin mitä syyskuussa 1996 Tanskan radiossa soitettiin.

Toukokuussa Helsingissä Elviksen isännöimässä NPU-kokouksessa keskusteltiin vilkkaasti tästä Tanskan tutkimustuloksesta ja muusta radioiden soittopolitiikkaan liittyvästä. Esillä oli myös ajatus vastaavan tutkimuksen teettämisestä kaikissa pohjoismaissa.