Haku

Yhteistyö on musiikkia – Elvis Pariisiin?

…Kaukainen planeetta Heikki Elo, Sinulle käteni annan Veikko Huuskonen, Vuodenkierto Jorma Härkönen, Sarja suomalaista tanssimusiikkia Pasi-Heikki Mikkola ja Rondoco Mika Siekkinen. Tasavahvuutta todistaa, että ennen ratkaisua orkesteri joutui käymään kaksi…

NPU ja NKR koolla Helsingissä

…tilanne, joka tuo monenlaisia muutospaineita tekijänoikeusseurojen toimintaan. Yhteiskokouksessa hyväksyttiin myös julkilausuma, joka osoitettiin Pohjoismaiden ja Baltian tekijänoikeusseurojen sekä NCB:n hallituksille. Tekijät toivovat seuroilta mahdollisimman pikaista toimintojen yhteensovittamista online-alueella, jotta musiikin…

Timo Mäenpää

…kuin minun mielestäni pitää. Rupesin tutkimaan Reino Helismaan tuotantoa, ja sielläkin oli kaikki tehty niin kuin pitää. Sitten tutkin Saukin – joka oli tehnyt vielä enemmän tanssimusiikkia – ja sielläkin…

Heikki Salo ja ”Kahlekuningaslaji”

…aika paljon, ja siellä tulee paljon sellaista mitä kirjaan on laitettu. Aluksi tein viikonloppukursseja, ja siinä tuli eteen vaihe, jossa piti alkaa keräämään enemmän materiaalia. Tein Sibelius-Akatemiassa 90-luvun lopulla kahden…

Kustantajat kilpailuttavat tekijänoikeusseuroja

EU:n komission sisämarkkinaosasto antoi viime lokakuussa suosituksen, joka käytännössä avasi Teoston ja muiden tekijänoikeusseurojen toiminnan kilpailulle. Suositus koski oikeuksien hallinnointia online-ympäristössä kuten internetissä. Suosituksen mukaan tekijän ja kustantajan täytyy voida…

Mennään valssia, tangoa, jatsia tai foxia.

…vaikka kahden viikon kiertue edessä. – Koska tein talvisin ravintolakeikkaa, oli asuttava siellä missä oli hommissa. 1977 sitten alkoivat rakennustyöt Lopella, ja kiersin samalla viiden kuukauden kiertuetta Junkkarisen kanssa. Rakentaminen…

Rauno Lehtinen 1932-2006

…pelkkä siemen. Tässä yksi niistä: Joskus 90-luvun lopulla Rane osallistui joulun alla Warner/Chappellin glögitilaisuuteen. Vieressä sattui seisoskelemaan nuoremman polven edustaja, joka ei mestaria tunnistanut. Nuorukainen aloitti sitten keskustelun ja sen…