Musiikintekijät -logo

Hittitehtaan työntekijän on painettava pitkää päivää

Hittitehtaan työntekijän on painettava pitkää päivää

Suomalaisuus oli este, kun Patric Sarin pyrki eteenpäin popin kovassa maailmassa.

Äidinkieli ja ruotsalainen nimi toki auttoivat ja tarvittaessa kustantaja saattoi markkinoida Patricia ”oikeana ruotsalaisena”. Listasijoituksia ja platinalevyjä on jo kertynyt useista maista, mutta tavoiteltavaa vielä riittää. Tuore ELVI Sin jäsen on myös innokas parantamaan muidenkin tekijöiden asemaa.

Patric Sarin syntyi Helsingissä 1973, mutta varttui mm. Ranskassa ja Kirkkonummella. Hän valmistui kuusi vuotta sitten Svenska Handelshögskolanista pääaineenaan laskentatoimi ja sivuaineena rahoitus. Valmistumisen jälkeen tarjolla olisi ollut työpaikka pankkiiriliikkeessä, mutta lauluntekeminen kiinnosti enemmän, varsinkin kun ruotsalainen kustantaja Tom Bone Music tarjosi sopimusta.

Patric on muusikkona melkoisen itseoppinut: kaapista löytyi äidin akustinen kitara, joka alkoi vähitellen kiinnostaa. Poika kävi yhdellä kitaratunnilla kyselemässä tabulatuuopetteli soittamaan itsekseen. Lukioaikana kaverilta lainattu neliraituri oli mullistava kokemus ja demoja alkoi syntyä.

Ensimmäiset kouluvuodet vierähtivät Ranskassa, joten suomen kielen oppiminen oli tavallista vaikeampaa.

– Suomi sujuu nyt paremmin, koska olen viime aikoina tehnyt paljon tiimityötä Jukka Immosen kanssa, meidät on molemmat ”sainattu” Chrysalikselle (AIR Chrysalis Scandinavia). Jukka tekee enemmän tuotantopuolta ja mä kirjoitan noi melodiat eli ”toplainaan” ja teen tekstejä riippuen tilanteesta: jos tarvitaan ”Britneylle trendienglantia”, niin sitten tekee joku natiivi.

– Varsinaista bänditouhua mulla ei niinkään nuorempana ollut, mutta jo vuosia meillä on ollut kyllä cover-bändi Pate Ekmanin ja Macke Granbergin kanssa. Tehtiin me omaakin musaa ja lähetettiin demo Ruotsiin. Ruotsalaiset pitivät kuulemastaan ja lensivät katsomaan meitä. Sitten ne katsoivat minua ja sanoivat: ”Mut sähän oot ihan normaali”. Niin, aika tavallisen näköinen tyyppi ja hiuksetkin jo vähän lähtee…

Et oo niin kuin staran näköinen?

– No, en ollenkaan! Ja sanoin, että itse asiassa mä tiedän sen. Kyllä mä tiedän osaavani laulaa, mutta esiintyminen on aina hermostuttanut.

Koska sulla oli eka keikka?

– Taisi olla vasta Kauppakorkeakoulussa Paten ja Macken kanssa, oisko ollut ravintola El Grecon kellarissa, Ville Pusakin oli mukana. Ja olin aika hermostunut. Sen jälkeen keikkoja on ollut varmaan 300, mutta vieläkin keikat stressaavat minua ja se ei ole oikein. Sitä alkaa miettiä, että miksi teen tätä.

Kyllähän monet patologisen esiintymiskammoiset ryhtyvät näyttelijöiksikin ja ennen ensi-iltoja monet näyttelijät voivat pahoin. Pelon voittaminen ja keikasta selviäminen on se tyydytystä tuova juttu.

– Ja kyllähän sopiva jännitys parantaa tulkintaa. Aluksi kyse oli myös toimeentulosta: kun olin päättänyt keskittyä biisintekemiseen ja teostokorvaukset eivät todellakaan riittäneet elättämään, niin keikkaa piti tehdä.

– Kun korvauksia alkoi tulla paremmin, vähensin keikkailua ja oli se muutenkin pakko kun tajusin, että tää bisnes on niin kovaa. Varsinkin jos haluaa pois Suomesta, pitää keskittyä täysillä.

Miten läpimurto ulkomaille tapahtui?

– No, se tapahtui ennen kuin Suomessa! Oltiinhan me tehty biisejä, mutta Suomessa oli melko nihkeää. Täällä levy-yhtiöiden A&R:t sanoivat: ”Ei kiinnosta, tää on aivan liian ruotsalaista”.

– Me tehtiin paljon biisejä ja demoja ja luultiin, että kyllä ne menevät. Sitten kun kuultiin muiden biisinkirjoittajien demoja, tajusimme että tämä ei toimi, demomme eivät ole tarpeeksi hyviä. Nykyäänhän demothan ovat aivan julkaisuvalmiita ja usein demon laulaja on parempi kuin se lopullinen artisti.

– Mä en silloin edes vielä tiennyt mitä ovat kompressori ja EQ (ekvalisaattori), mä vaan halusin kirjoittaa biisejä.

Eli et ollut mitenkään tekniikkaorientoitunut?

– No, en. Eka demo, joka meni läpi oli Niklas Nylundin tuottama. Se oli latvialainen artisti Ladybird ja lopulta sinkku julkaistiin 17 maassa. Sama kappale meni vielä japanilaiselle Nana Kataselle (japaniksi Galaxy), sinkkulistan top-kymppiin, ja mandariiniksi sen levytti Joey Yung (Dun dun dun).

Tuleeko Kiinasta muka rahaa?

– Saa sillä ehkä McFeast-aterian… Vaikka biisi oli sentään listoilla Kiinassa, montaa kymppiä en ole nähnyt, mutta minkäs minä sille voin, kun ei kustantajakaan voi. Mutta Japanistahan tulee. Nana Katase myi yli 200.000, ei mitenkään huikeasti, mutta ihan hyvin. Ladybird oli MTV:llä, Turkin radiotopkympissä ja monessa muussakin “itäblokin” maassa jne.

Miksei tosta biisistä Dangerous to me tiedetä Suomessa mitään?

– Kyllä se julkaistiin, mutta ei sitä kukaan promotoinut.

Tyypillinen asenneongelma: ”Ei me mitään Latviaa…”

– Sepä se. Täytyy todella nostaa peukaloita noille itä-eurooppalaisille, koska noissa maissa on meininkiä. Onhan se nähty euroviisuissakin. Ne haluu onnistua ja todella satsaavat vaikkapa viemällä artistin Lontooseen rohkeasti näytille. Harry Monk, joka on tehnyt mm. Robbie Williamsin videoita teki Ladybirdin videon. Halvalla, mutta kuitenkin hyvin.

– Ja meni se listoille Espanjassakin. Vaikkapa Espanjasta voi tulla tonni vuodessa, mutta kun vastaavia menestyksiä on enemmän tai useammassa maassa, niin kyllähän noilla tekijänkorvauksilla voi jo elääkin.

Oliko se kokonaan sun biisi?

– Ei kun Marcus Granbergin kanssa tehty. Me teimme paljon yhdessä, mutta sitten Tom Bonen toimitusjohtaja siirtyi Chrysalikselle ja vei viisi säveltäjää mukanaan, minä yhtenä, ja yhteistyökuvioni laajenivat.

Oliko tämä yhdestä biisistä kiinni?

– Tää alahan on niin ”pokemainen” kuin vain voi olla. Jos olisin tiennyt, kuinka vähän rahaa tulee per biisi, en olisi lähtenyt alalle. En ole lainkaan riskinottajatyyppi, mutta nythän olen keskellä suurinta riskiä. Aika kauheaa.

– Joo, Ladybirdin jälkeen biisejämme alettiin kuunnella ja kustantajakin uskalsi lähettää biisejämme paremmin, mutta meillähän oli myös tämä demojen taso-ongelma…

Mitenkäs se korjaantui?

– Aloimme saada co-writereita. Ruotsissahan tehdään yhdessä jonkun tuottajan kanssa, joka ei välttämättä paljon sävellä tai sanoita, mutta ottaa kolmasosan. Nykyään levy-yhtiöiden A&R -tyypit haluavat tuotteen mahdollisimman valmiina, niin että oikestaan tarvitsee vaihtaa vain laulaja. Jos et osaa tuottaa, sulla ei ole tuotetta.

– Aloimme siis tehdä yhteistyötä tuottajien kanssa ja Englannista saatiin tekstitysapua, jotta biisejä voitiin tarjota myös sinne. Use your imagination menikin heti Jamelialle ”on hold” ja siitä piti tulla sinkku, mutta sitten ne skippasivatkin biisin pois koko albumilta. Mutta näitä pettymyksiähän tulee.

Demojen tasokaan ei vielä auttanut asiaa niin paljon kuin Patric olisi toivonut. Muutama vuosi sitten suomalaisuus oli selvästi este: tunnetummat tekijät eivät olleet kiinnostuneita yhteistyöstä, kun Suomea ei ollut olemassa musiikkimaailmassa.

– Olen sittemmin tentannut näitä tekijöitä ja asia oli juuri näin. Ne ajattelivat, etteivät suomalaiset osaa mitään. Monet tyypit, jotka silloin kieltäytyivät yhteistyöstä, pyytävät nyt minua kirjoittamaan. Esimerkiksi Peter Månsson, jonka kanssa nykyään teen paljonkin duunia, sanoi että oli valehdellut olevansa kiireinen, vaikka olikin lomalla.

– Referenssit ovat kaikki kaikessa. Olin hiljattain esim. Paul Reinin kanssa, joka on ollut kirjoittamassa Christina Aguileiran Come on over -laulua. Ei mikään kultasormi, mutta kontaktit ja referenssit ovat vakuuttavia.

Tämä alahan on pelkkää suhdetoimintaa ja juridiikkaa.

– Biisien ja demojen täytyy kuitenkin olla tarpeeksi hyviä. Jos lähettää johonkin huonon biisin ja huonon demon, se ovi sulkeutuu eli kerralla voi mokata paljon.

Missä vaiheessa lopetit suomalaisten firmojen ovien kolkuttamisen?

– No, kun ei saatu edes palautetta, niin siihen se into tyssäsi.

Veemäisintä on se, että täällä ei edes vaivauduta vastaamaan ”Thanks, but no thanks”.

– Niinpä. Ulkomailla on se hyvä, että siellä edes sanotaan suoraan päin naamaa ”I can’t feel this”… Mutta Suomessa mumistaan ”Ihan hyvä, mutta” ja sitten se jää siihen. Eikä tekijä ymmärrä, onko tuotos ihan surkea, aika hyvä tai mistä kiikastaa.

Palautteenantokulttuuri on Suomessa yleensäkin aika… ”haastavaa”. Ei osata antaa eikä vastaanottaa palautetta.

– Varsinkin huono palaute on tärkeää, turpiin pitää ottaa kymmeniä kertoja, muuten ei kehity. Tuleva vaimoni on kiinnostunut musasta ja paras ja rehellisin huono palaute tulee häneltä. Kavereille ei kannata demoja soittaa, ne vain kehuvat kaikkea.

Ura urkeni kuitenkin Suomessakin…

– 2003 meillä oli Macken kanssa semmoinen biisi kuin All the woman you need, jonka levytti Kreikan eka Popstars-yhtye Hi- 5. Se myi triplaplatinaa ja oli sinkkulistan ykkönen. Siitä oli Ilta-Sanomissa juttukin, mutta Suomessa ei vain mennyt mitään läpi.

– Sitten Ville Pusa soitti ja kertoi että BMG etsii Suomen Idolseille biisiä. Ennen sovittua sessiota Villellä venähti juhliminen vähän pitkäksi. Tein siinä Villeä odotellessa pohjat, melodian ja tekstin englanniksi We made it, here we are. Ville teki sitten tekstin Tuulet puhaltaa ja se sitten kelpasikin, radiolistan ykkönen 7-8 viikkoa… Sen ansiosta pääsin tekemään Hanna Pakarista ja Antti Tuiskua. Olen kuitenkin päättänyt satsata enemmän ulkomaille.

Mitä nyt on meneillään?

– USAssa on tulossa ulos biisit Jai Rodriguezille, paikallinen FabFive -jätkä, ja meksikolaiselle poikabändi REIKille – niiden edellinen levy myi jotain puoli miljoonaa. Biisejä on myös varattuna Saksassa, Ranskassa, Englannissa ja Australiassa. Olen mukana myös ruotsalaisen Idols-tähden Darinin tulevalla levyllä.

– Pikkuhiljaa tässä kivutaan portaita ylöspäin, mutta joka askelmalla peli kovenee ja pitää olla varovainen. Onneksi olen aika diplomaattinen tyyppi.

Patricin mukaan yhtiöt usein ”pitchaavat” (urheiluverbistä ”syöttää”) lähettäen biisintekijöille meilejä, joissa kerrotaan kuka etsii biisejä tai esitetään vielä tarkempia toiveita eli sanotaan, mitkä kaksi biisiä pitäisi sekoittaa toisiinsa.

Patricille mieluisampaa on päästä tekemään tiettyä projektia ja tekemään lauluja artistin kanssa, niin kuin nyt tapahtuu norjalaisen Margaret Bergerin kanssa. Idolsista ponnahtaneen Margaretin toista albumia äänitetään Lontoossa ja Helsingissä Jukka Immosen studiolla.

Mikä on tahti vuodessa nykyään?

– Nyt ehkä entistä enemmän, kun olen alkanut tehdä pelkkiä melodioita valmiisiin dance-taustoihin… Ehkä 20-25 biisiä vuodessa, mutta paljon menee myös roskiin. Pitäjänmäellä mulla on pieni paja, jossa mä sävellän.

Saatko palautetta musiikinkuluttajilta?

– Mä olen varmaan aika friikki, kun iltaisin ja öisin mä luen netistä, mitä jengi on kirjoittanut, ja niistä mielipiteistä oppii paljon. Fanit voivat vaikka moittia jonkun biisin C-osaa. Jos useampi on samaa mieltä, he ovat oikeassa.

Sulle nämä Idolsit ja Popstarsit ovat tuoneet leipää? Onko kykyjenetsintäformaatti jo mennyt överiksi?

– On, mutta jos se on ainoa tapa myydä levyjä niin… Levyjen myynnin lasku on säveltäjienkin kannalta huono homma. Antti Tuisku möi vain 70.000 uskomattomasta suosiosta huolimatta, viisi vuotta sitten määrä olisi varmaan ollut 150.000.

Useimmat Suomen vanhat kultalevyt (1975-1994 raja oli 25.000 kpl) olisivat nykyään platinalevyjä (30.000). Järkytyin tuossa hiljattain kun huomasin, että Italiassakin kultalevyraja on laskettu 40.000 kappaleeseen. Ei missään suhteessa mihinkään!

– Ranskan ensimmäisen Popstars-yhtyeen L5:n sinkku myi kuitenkin 1,7 miljoonaa ja albumikin 1,2 miljoonaa. Peter Månsson teki biisin Une étincelle, joka oli toka sinkku. Toi formaatti kuitenkin myy ja tulee paljon halvemmaksi kuin uuden artistin lanseeraaminen maksetulla mainonnalla.

Tuotteella pitää olla joku tarina ja näillä ohjelmilla rakennetaan tunnesuhdetta esittäjän ja yleisön välillä. Toimii paremmin kuin tuntematon brändätty barbie kolmen minuutin musiikkivideolla.

– Mä pelkään kuitenkin, että levy-yhtiöt ottavat tän homman vähän liian selvänä nakkina, eivätkä satsaa muuhun promootioon. Esimerkiksi Norjassa mielenkiinto alkaa hiipua…

Tänä keväänä Norjan Idols-finaalia katsoi 700.000 ja seuraavana iltana euroviisufinaalia lähes tuplasti enemmän.

– Hyvä puoli on se, että näistä ohjelmista on löytynyt oikeasti todella lahjakkaita artisteja, kuten ruotsalainen Darin tai norjalainen Margaret, joiden kanssa saan tehdä töitä. Jos esittäjä, biisit ja tuotanto ovat hyviä ja menestystä tulee, ei sillä ole enää väliä miten artisti on löytynyt.

– En haluaisi olla niin kriittinen Suomea kohtaan, mutta täytyy kyllä sanoa, että Suomessa ei ole niin tasokasta. Meillä 12 parhaan joukkoon on päässyt ihan suihkulaulajia, mutta tämä lie kulttuurikysymys… Ei munkaan vanhempani oikein ymmärtäneet musiikkia miksikään ammatiksi, vaan toivoivat minusta kirurgia.

Joo, tästä asenteesta voisi jokainen Suomen viihdealan ammattilainen kertoa, mutta jotain on muutenkin muuttunut: kauneimmat ja lahjakkaimmat mimmit eivät halua enää misseiksi tai laulajiksi vaan näyttelijöiksi.

– Jonkunlainen musabuumi on kuitenkin meneillään, studioita syntyy kuin sieniä sateella.

Kyllä, ja musiikkiteatteribuumi.

– Mutta ehkä luonnonlahjakkuuksia ei sittenkään ole niin paljon tai niitä ei ole saatu tällä konstilla löydettyä. Toi Idols-formaattikin on aika pelottava, en itse uskaltaisi mitenkään lähteä moiseen.

Vaikka Suomessa on vankka musiikkikoulutus, niin reipasta solistista asennetta ehkä puuttuu…

– Kyllä tää ala kehittyy, pitää vain olla kärsivällinen. Pitäisi saada suomalaisia maailmanhittejä… Billboardin ja Euroopan listamenestyksiä. Bändit ovat pärjänneet, mutta pop-puolella ei niinkään menestystä vielä ole tullut.

Ehkä Hard Rock Hallelujan liikevaihto lopulta ylittää Letkisin…

– Bändit tekevät useimmiten musansa itse, mutta pop-menestykseen tarvitaan säveltäjiä ja sanoittajia.

– Ruisrockin yhteydessä minulla ja muutamalla kollegalla oli tilaisuus puhua Musexin ja ministeriöiden edustajien kanssa Suomen musiikin tulevaisuudesta. Puhuin lähinnä verotuksen epäkohdista, koska se kismittää niin paljon. Mua otti myös todella päähän, kun kuulin että bändeihin aiotaan sijoittaa paljon enemmän kuin säveltäjiin.

Ja se ei todellakaan tarkoita poppisäveltäjiä.

– Mulla esimerkiksi menee 15.000 cowrite -matkoihin vuodessa. Omista kertaalleen verotetuista tuloista. Ihan tuplaverotusta.

– Ja mä sanoin, että jos musiikkivientiin halutaan satsata, niin on syytä tiedostaa, että Ruotsin musiikkivientituloista leijonanosa tulee säveltäjiltä ja sanoittajilta. Niillä on biisejä Britneyllä ja Céline Dionilla, Madonnalla jne. Yksi esitetyimpiä ruotsalaisteoksia viime vuonna tosin oli ”bändin biisi” eli ABBAn Dancing Queen, Mamma mia -musikaalin ansiosta, mutta valtaosa kärjestä hittejä kansainvälisille artisteille.

– Säveltäjä on parempi sijoituskohde kuin yksittäinen bändi tai artisti, sillä säveltäjä voi kirjoittaa usealle eri artistille ja onnistumisen mahdollisuus on paljon parempi. Ihan sama kuin osakesijoittamisessa, Suomi Oy:n sijoitukset pitäisi hajauttaa ja satsata tekijöihin, jos halutaan popmenestystä.

Patricin mielestä Suomen mainetta pop-maana pitää kärsivällisesti ja määrätietoisesti kasvattaa .

– Kun KTM:n tyypit kysyivät mitä pitäisi tehdä, että pääsisimme Ruotsin tasolle ensi vuonna. Sanoin, että se ei ole mahdollista. Suhteiden luominen ei käy niin nopeasti. Mikään biisinkirjoitusleiri ei ole ratkaisu, sillä toistaiseksi ulkomaiset huippunimet eivät ole kiinnostuneita yhteistyöstä suomalaisten kanssa.

Mitä pitäisi korjata, että saataisiin ruotsalaisia kiinni? Eivätkö suomalaiset osaa verkostoitua?

– Pahinta oli, että joku vuosi sitten ei edes uskallettu ottaa luuria käteen ja puhua englantia tai ruotsia. Ruotsi on ihan lähellä, mutta henkinen välimatka tuntuu olevan joskus todella pitkä.

– Ihan jees, että kustantajat yrittävät hitaasti täältä muualle, mutta pitää saada todellisia onnistumisia Ruotsin, Englannin tai USAn kautta.

Pitäisikö saada rahoitusta tasokkaampaan demotuotantoon?

– Se olisi varmasti tarpeen.

– Olen todella kiitollinen saamastani Svenska Kulturfondetin työskentelystipendistä. Pitää satsata kunnolla ja se ei ole mahdollista, jos tekee kahta muuta työtä samaan aikaan.

– Teen pitkiä päiviä studiolla ja kotona surffailen ja pidän yhteyttä A&R -tyyppeihin ja co-writereihin. Mä olen nyt tehnyt tätä 5 vuotta täysillä. Pitää laskea sen varaan, että vaikka olisi lahjakaskin, niin menee pari vuotta ennen kuin tapahtuu mitään. Läpimurtoon ei riitä parin viikon satsaus.

Mitä musaa itse kuuntelet?

– Viimeisin levyhankinta taitaa olla Dixie Chicks, diggaan kantrista paljon. ”Joudun” kuuntelemaan, mähän diggaan popmusasta, suurimpien maiden topkympit ja lataan ne iTunesista iPodiin, jotta tajuisin mikä menee… Joka maassa on tosin paikalliset erikoisuutensa, jotka pitää skipata, mutta World Chart -artistit ovat kaikkialla. Kuuntelen toki monenlaista. Jukka Immosen kanssa on tullut kuunneltua hiphoppiakin.

– Kotimaisista Egotripillä on hyvä meininki. Eppu Normaali ja muu suomirock tietysti.

Siitä verotuksesta piti vielä puhua…

– Sehän on ihan selvä, että tekijänoikeustulojen jaksottaminen on pakko saada aikaan, jos halutaan tekijöiden pysyvän Suomessa. Toimitusjohtajat saavat jaksottaa kultaiset kädenpuristuksensa, mutta tekijänoikeustuloja ei ja se on aivan väärin.

– Tekijänoikeustulot pitäisi myös voida laskuttaa, jotta saisi kohdennettua todelliset kulut. Tekijä on aivan selvästi firma. Ei ole oikeudenmukaista, että tekijä joutuu investoimaan teoksiinsa verotetuilla tuloilla ja maksamaan kulut alveineen. Samalla tavalla on myös aivan väärin, että basisti saa gramexia ja ostaa verotetuilla tekijänoikeustuloilla uuden basson. Sehän on tuplaverotusta!

Voihan sitä kustantaa omat teoksensa ja saada siten jonkun osan firmana, mutta se ei tietty ole monestikaan mahdollista…

– Ja silti vain osan. Edelleen on epäoikeudenmukaista, että Suomessa tekijänoikeustulot ovat henkilökohtaista ansiotuloa.

Kyllä Suomessa verottaja on tappanut monta taiteilijaa.

– Ja tappaa koko ajan.

Minusta ainoa oikeudenmukainen on tasaverotus ja sama veroprosentti ihan kaikille tulomuodoille. Poistuisi kaikenlainen spekulointi ja keinottelu.

– Siltikin jaksottaminen olisi tärkeää, kun tämä on niin projektiluontoista. On ihan kamalaa, että jos tulee suuri hitti, niin kaikki verotetaan yhden vuoden tulona. Voihan sitä vaikka tulla burnout eikä pysty vuosiin tekemään mitään. Tai toisaalta pitäisi saada jaksottaa myös taannehtivasti, sillä ennen menestystä on voinut mennä vuosia hyvin pienten tulojen tai jopa lainan varassa.

– Vähitellen tuntuu, että ministeriötasolla aletaan ymmärtää, että musiikki on bisnestä, mutta nämä verotuksen epäkohdat on pakko korjata.

Nythän ollaan menossa vielä huonompaan suuntaan, kun halutaan että apurahoista pitää maksaa eläkemaksuja.

– Jos mä saan yhden ison hitin, eikä Suomen verotusta ole sitä ennen korjattu, vaihdan ihan varmasti kansalaisuutta. Nykytilanne on niin epäoikeudenmukainen.

Mitä olet ajatellut?

– Sveitsi olisi mahdollinen. Ihan sama, tätä työtähän voi tehdä mistä käsin tahansa. Enkä ole ainoa, joka ajattelee näin.

Missä näet itsesi 10 vuoden päästä?

– Haluan säveltää niin kauan kuin mahdollista ja yrittää pysyä ajatuksiltani nuorekkaana. Toivottavasti tavoitteet päästä top-10 -listoille ovat toteutuneet.

– Sitten kun kontaktit huipulle olisivat kunnossa, perustaisin musiikkikustantamon Suomeen, mutta henkilökohtaiset kontaktit edellyttävät niitä Euroopan tai USA:n isoja menestyksiä.

– Nyt olen päässyt jo tuottamaan norjalaisia ja ruotsalaisia artisteja, mutta kun kontaktit olisivat samat suuremmissa maissa, niin sitten olisi mahdollista toimia suoraan Suomesta käsin. Upeinta olisi saada luoda suurelle levy-yhtiölle, kansainväliseen julkaisuun, jollekin uudelle ja lahjakkaalle artistille oma tyyli ja tuote.


Margaret Berger (Norja)
Samantha (Sarin, Immonen, Berger)
Will you remember me tomorrow (Sarin, Immonen, Berger) sinkku
Robot (Sarin, Immonen, Berger)
Get physical (Sarin, Immonen, Berger)
Darin (Ruotsi)
Insanity (Sarin, Månsson, Darin)
Desire (Sarin, Månsson, Darin)
Jai Rodriguez (USA)
When love turns to pain (Sarin, Månsson)
Lola Ponce (Italia)
Use your imagination (Sarin, Granberg, Greene)
Anders Johansson (Ruotsi)
When I become me (Sarin)
REIK (USA)
I can´t believe she´s gone (Sarin, Ekman)
Hi-5 (Kreikka)
All the woman you need (Sarin, Granberg, Greene)
Twill (Japani)
Impossible (Sarin, Granberg, Dupont)
Paul Jackson (UK)
The only one (Sarin, Masterson)
Ladybird (Latvia)
Dangerous to me (Sarin, Granberg)
Satisfied (Sarin, Granberg, Copland)
Ari Borovoy (Meksiko)
Tu (Sarin, Borovoy)
Exstasis (Sarin, Ernerot, Borovoy)
Dons (Latvia)
When love turns to pain (Sarin, Månsson)
Nana Katase (Japani)
Galaxy (Sarin, Granberg)
IDOLS (Suomi)
Tuulet puhaltaa (säv. Sarin san. Pusa)
 
Krediittejä suomalaisartisteille myös mm:
 
Antti Tuisku
Hanna Pakarinen
Petri Munck
Kristiina Wheeler
Katri Ylander
Mikko Leppilampi
Ninja
Roni
Illi
Laura
Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/2006

Selaa lehden artikkeleita