EN | SVE
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Laastaria turhaumiin

Tekijä: Sanna Korkee

Laastaria turhaumiin

Julkaistu

Yritimme kaikki olla turhautumatta ja kestää, jotta tilanne menisi nopeammin ohi. Pitkään me kestimmekin. Mutta sitten alkoi tämä pitkän pimeän aika, täällä etelässä ainakin. Pimeyttä lisäsi Covid-tartuntalukujen yltyminen uuteen nousuun, ja kaikki se, mitä siitä sitten seurasi.

Pikkujoulut! Voi kuinka mielelläni olisin ilakoinut kanssanne, laulanut jo perinteisen joululaulumme Ilta Skanssissa, onnitellut apurahansaajia ja muita onnekkaita ja lahjakkaita! Ja puhunut asiaa, höpöttänyt  ja halannut ja… No, ensi vuonna, sovitaanko näin? Ja jaetaan tämän vuoden tarjoilut tulevan vuoden stipendeinä Musiikintekijöiden Rahastosta.

Rajoitukset! Voi kuinka mielelläni olisin käynyt konserteissa ja teatterissa, niissä kun ei syksyn aikana  todettu yleisön saaneen tartuntoja, ja altistumisiakin vain muutama (HS 27.11.20) Esittävän kulttuurin elinkeinovapautta on rajoitettu, mikä vaikuttaa suoraan myös tekijöiden mahdollisuuteen saada työstään korvausta.

Jotain oli tehtävä, ymmärrämme kaikki sen, mutta syyn turhautumiseen kiteytti toimittaja Juuso Määttänen (HS 28.11.20): ”Uudellamaalla yleisötilaisuudet kielletään, ja kulttuuritilat menevät kiinni. Sen sijaan Black Friday -alennuksia saa jonottaa ruuhkassa ja karaokebaarissa huutaa iltaan asti. Jos samassa baarissa esiintyisi oikea artisti, tilaisuus kiellettäisiin.”

Yritetään silti jaksaa omalta osaltamme estää pahan eteneminen ja keskittyä hyvään. Monet ovatkin jopa luoneet uutta musiikkia näinä aikoina, siitä kiitän!

Taloudellinen jaksaminen! Voi kuinka mielelläni olisin jo nähnyt konkreettisen askeleen työttömyysturvahankkeemme toteutumiseksi. Vaikka tukea ja apurahoja on ollut tarjolla enemmän kuin normaalioloissa, se ei korvaa freelancerin olematonta sosiaali- ja työttömyysturvaa, koska tuen tarvitsijoita on aina enemmän kuin saajia.

No, jatkamme työtä yhdessä Lyhty-projektin kanssa. Meitä on kuultu ja kuunneltu, ja asia etenee. Ensi vuonna kuulemme hyviä uutisia, sovitaanko näin?

Henkinen jaksaminen! Voi kuinka mielelläni olen seurannut lisääntynyttä ja monipuolistunutta keskustelua FB-ryhmässämme! Tärkeitä aiheita, hyviä nostoja, laastaria itse kunkin turhaumille tässä kummallisessa ajassa. Jatketaan sitä!

Lisää laastaria löytyy myös alkavan vuoden toimintasuunnitelmastamme! Vaikka poikkeusaika jatkuisi, toiminta ja jäsenpalvelut eivät ole tauolla.

Omalta Suomen Musiikintekijät -kanavaltamme YouTubesta löytyy vertaistukea ja hienoja tarinoita Pavelta, Vexiltä, Sinikalta ja monelta muulta kollegalta. Live-streamit ajankohtaisista aiheista saavat jatkoa. Ne toimivat ajassa kuin ajassa ja mahdollistavat osallistumisen maan jokaisessa kolkassa.

Villa Vikanista voi hakea inspiraatiota, ja kun live-kohtaamiset taas alkavat, uusi Luova Vikan -konsepti mahdollistaa mielenkiintoisia kohtaamisia, työn iloa ja uusia ajatuksia!

Neuvonnan tarve ei vähene. Ottakaa rohkeasti yhteyttä, jos sopimuksissa, verotuksessa tai tekijänoikeusasioissa on viilaamista.

Etä-äänestysmahdollisuus on nyt olemassa, joten jäsenkokoukset pystytään pitämään ajallaan, näin uskon.

Voi kuinka toivon, että pidettäisiin yhtä ja yhteyttä vuonna 2021. Sovitaanko näin?

Kaija Kärkinen
Suomen Musiikintekijät ry:n hallituksen puheenjohtaja

 

Tutkimusten valoa

Julkaistu

Valtaosa suomalaisista arvostaa luovan alan tekijöitä. Tämä johtopäätös on vedettävissä Tekijänoikeusbarometrista, jonka Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK teetti Taloustutkimuksella lokakuussa 2020.

Kun vastaajia (1282 henkilöä) pyydettiin arvioimaan suhtautumistaan, vain kaksi prosenttia ilmoitti, ettei arvosta luovan alan tekijöitä. Reilusti yli puolet (59%) ilmoitti arvostavansa heitä siinä missä muitakin ammattilaisia. Vastaajista 39 prosenttia arvosti luovan alan tekijöitä erityisen paljon ja ilmoitti olevansa kiitollinen heidän tekemästään työstä. Nuorista, alle 25-vuotiaista, peräti 51 prosenttia ilmaisi erityistä arvostusta ja kiitollisuutta.

Myös mielipidettä tekijänoikeuksista kysyttiin. Vastaajista 63% allekirjoitti täysin väittämän ”tekijänoikeudet ovat tärkeitä”. Noin neljännes (25 %) oli jokseenkin samaa mieltä. Vain kaksi prosenttia piti tekijänoikeuksia turhina, ja 9% ei kallistunut asiassa kumpaankaan suuntaan.

Selkeä enemmistö (78%) koki tekijänoikeusjärjestöt tarpeellisiksi tai melko tarpeellisiksi, samoin tekijänoikeuskorvaukset (84% vastaajista). Vain pari prosenttia koki tekijänoikeudet turhiksi ja oli sitä mieltä, että alan järjestöt ovat väärällä asialla.

Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore toteutti vuosina 2019–2020 tutkimuksen, jossa tarkasteltiin tekijän- oikeusjärjestelmää suuren yleisön näkökulmasta. Painopiste oli verkkoympäristössä ja vastaajia 1005. Tekijänoikeuksien vastustajien määrä oli tässäkin kyselyssä hyvin pieni. 95% yhtyi väittämään ”luovan työn tekijän tulisi saada korvauksia teostensa käytöstä”. Enemmistön (88%) mukaan tekijä tulee myös mainita, kun teoksia jaetaan sosiaalisessa mediassa.

Olisipa ihanaa siirtyä uuteen vuoteen luottavaisin mielin ja todeta, ettei se ainakaan huonompi voi olla kuin 2020. Mutta koronakriisin vaikutukset tuntuvat musiikkialalla vielä määrittelemättömän ajan. Pysytään sitkeinä.

Terveyttä ja rakkautta!

Sanna Korkee
päätoimittaja, Musiikintekijä-lehti

Meedio tässä moi!

Julkaistu

Tarkoitus oli kirjoittaa vuoden ajan Musiikintekijään nimeäni kantavaa kolumnia, jossa käsittelen moninaisia aiheita. Sitten tuli korona, joka peittosi alleen kaiken. Vuosi ei sitten paljon muuta sisältänytkään.

Siksi tartun nyt kristallipalloon ja vilkaisen tulevaa vuotta 2021. Tältä se näyttää:

Bisnes

Pitkän horrostilan jälkeen levy-yhtiöt heräävät elämän kevääseen. Kaikki haluavat vain julkaista uutta musiikkia, paljon, kaikenlaista. Ihanaa että musiikki soi, hei me selvittiin! Digi tuntuu niin pre-korona-aikaiselta, nyt kaikki haluavat vain saada fyysisen levyn käteensä. Painokoneet laulavat, kotimainen levymyynti piristyy. Syntyy uusia genrejä ja koska suuret globaalit mediatalot ovat kaatuneet, uusia yhtiöitä nousee ja kukoistaa.

Tekijät

Levy-yhtiömiehet tajuavat, että myös keski-ikäiset naiset ja äidit kuuntelevat musiikkia. Rosterit ovat rohkeita. Naisartistin ei tarvitse enää olla teksteissään iätön, ajaton kyborgi ilman perhettä tai arkea.

Kyynisenä pidetty 50v levy-yhtiön päällikkö kuuntelee vantaalaisäidin demoja toimistossaan ja kokee valaistumisen, itkee. Hän on ollut kiinnostunut vain parikymppisistä mutta nyt hän kuulee koko elämän tarinan: huiput ja laaksot, spektri on brutaali. Kipu, menettämisen pelko, herranjumala vanhemmuus. Onni. Huh mitkä mahdollisuudet tarinankerrontaan!

Media

Helsingin Sanomien Kaunokirjallisuuden esikoispalkinnon lisäksi rinnalle lanseerataan Vuoden Debyyttialbumin palkinto, joka jaetaan Musiikkitalon lavalla. Vuonna 2021 sen voittaa 55-vuotias ähtäriläinen koneasentaja, jonka pöytälaatikosta nostetut kipeän karut arjen ja yksinäisyyden kuvaukset saavat J. Karjalaisen tunnustamaan myöntöpuheessaan suurta kateutta ilmaisun rohkeudesta.

Vain Elämää -ohjelma lopetetaan kansanäänestyksellä ja tilalle nousee viisikymmentä erilaista musiikin erikoisohjelmaa, jossa esitellään mm. Suomen shoegaze, j-pop-, kantri-, blues- ja barokkiskeneä.

Musiikkiohjelma ”Jyrki” startataan uudelleen prime timessa uudella nimellä ”Ritva” ja se loistaa suuren nostalgia-aallon kantamana.

Ruotsalaiset kadehtivat Suomen rohkeaa musiikkikulttuuria. Kappaleiden tekijätiedot ilmoitetaan televisiossa ja radiossa, aina.

Live

Koronarokotteen tehottua live palaa rytinällä. Festarit rikkovat kävijäennätyksiä ja jostain syystä jokaisen suuren festivaalin rosteri on kesällä 2021 täysin uniikki.

Presidenttipari Niinistö ja Haukio polkaisevat käyntiin Mäntyniemi-rockin, joka esittelee kotimaan salattuja helmiä ulkomaisille agentuureille ja headhuntereille.

Byrokratia

Perustulon tultua voimaan musiikintekijöiden sosiaaliturva paranee. Kela palkkaa ihmisiä, jotka osaavat vastata musiikintekijän kysymyksiin.

Some

Koska Facebook lakkautetaan, ihmisillä on paljon enemmän aikaa musiikin kuuntelemiseen. Uusi kotimainen somealusta kanavoi jokaisella tykkäyksellä 100€ musiikintekijälle lakkautettujen öljy-yhtiöiden kulttuurirahastoista.

Instalivet menevät pois muodista ja nuorison suureksi hitiksi nousevat postitse tilattavat fanipaketit, joissa on mm. uutislehti, tuoksukynttilöitä ja taitettava nelivärijuliste idolin nimikirjoituksella.

Musiikintekijät

Koska edellisvuodesta jäi rahaa säästöön, Suomen Musiikintekijät päättää alkaa juhlia pikkujoulujen lisäksi myös mittumaarina. Koska aurinko ei laske, valomerkkiä ei koskaan tule.

Kiitos rakkaat musiikintekijät, olkoon vuosi 2021 räjähtävästi parempi!

Kanerva
Kirjoittaja on muusikko ja lauluntekijä, joka kirjoittaa rakkauskirjeitä musiikintekijöille.

Valoa näkyvissä – jopa koronatunnelin päässä

Julkaistu

“Vuodesta 2020 tulee paras ikinä!!” (Eräs muusikko bäkkärillä 19.12.2019.)

Muistan, kun kilistelimme Eva + Manu crewn kanssa viime vuoden joulukuussa bändimme vuoden viimeisellä keikalla Savoy-teatterin takahuoneessa. Fiilistelimme upeaa vuotta, ja nostimme maljan vielä upeammalle vuodelle 2020. ”Olkoon se uuden albumin, kiertueen ja onnen vuosi”, huusimme yhteen ääneen. Siltä se vaikuttikin, kunnes täysin pahaa aavistamatta keväällä 2020 alkoi tapahtua.

Aloitin kulttuurituottajan opinnot vuonna 2018, “aikana ennen koronaa”. Ajattelin silloin, että ehkäpä jonain päivänä opiskelu tulee vielä tarpeeseen, jos vaikka kävisi niinkin absurdisti, etten voisi enää tehdä keikkoja tai toteuttaa musiikintekijän työtäni. Ajatus nauratti minua silloin: eihän minulta, asemani vakiinnuttaneelta musiikintekijältä, tule työt noin vain loppumaan – ainakaan täysin varoittamatta. No eipä niin. Kuten voitte kuvitella, ajattelen asiasta nyt hyvin eri lailla.

Sain opiskelukaverini Jenni Korento-Salmen kanssa koulultamme (Humak) toimeksiannon tehdä opinnäytetyön aiheesta, joka kosketti meitä molempia: koronapandemian vaikutukset musiikintekijöihin. Voisiko aihe olla enää täydellisempi! Saimme tehdä tutkimuksen aiheesta, jonka keskiössä itse olemme. Tilaajaksi saimme Music Finlandin.

Halusimme saada mahdollisimman monipuolista tietoa musiikintekijöiden todellisesta tilanteesta, joten kesällä 2020 laitoimme anonyymin kyselyn menemään, ja saimmekin siihen runsaasti vastauksia. Kyselymme pääteemat olivat musiikintekijöiden henkinen hyvinvointi, työmotivaatio, verkostoituminen ja työskentelytavat koronapandemian keskellä.

Aloimme syksyn lopulla perkaamaan tuloksia. Täytyy sanoa, että oli yllättävää ja jopa liikuttavaa lukea kyselyn vastauksia ja todeta, ettei koronapandemia ehkä olekaan ollut ainoastaan järkyttävä kriisi. Se toi mukanaan hyvin monelle musiikintekijälle uusien taitojen oppimista, uusia ideoita ja projekteja sekä pakkopysähdyksen kiireisestä elämästä.

Tutkimusta tehdessä ei ollut lainkaan selvää, onko musiikintekijöiden henkinen hyvinvointi tosiaan ainoastaan kärsinyt, vai oliko totaalinen pysähtyminen jopa tehnyt hyvää. Koska aina on kiva ensin kertoa huonot uutiset, käydään ensin läpi tutkimuksessa ilmenneet koronapandemian aiheuttamat negatiiviset vaikutukset.

Monet freelancerit ovat tipahtaneet työttömyyskorvausten ulkopuolelle silloin kun heidät on katsottu yrittäjiksi.

Ensimmäisenä työttömyys. Ei liene yllätys, että miltei jokaiselle vastanneelle oli aiheutunut koronan vuoksi tulonmenetyksiä. Eniten kärsivät he, joiden tulot riippuivat keikoista ja esiintymisistä. Se oli myös suoraan kytköksissä toiseen nousseeseen pääteemaan eli työmotivaatioon: suurin osa heistä, joilta meni sataprosenttisesti kaikki työt, kärsivät osittain tai totaalisesti työmotivaation puutteesta. Useassa tapauksessa he olivat myös tukien väliinputoajia. Niin kuin mediassakin on jonkin verran puhuttu, monet freelancerit ovat tipahtaneet työttömyyskorvausten ulkopuolelle silloin kun heidät on katsottu yrittäjiksi.

Toisena esille nousi yksinäisyys. Vastaajista 12 prosenttia koki koronapandemia-kriisin keskellä itsensä erittäin yksinäiseksi. Osa koki olonsa hieman yksinäiseksi ja osa ei ollenkaan. Oli mielenkiintoista huomata, että erityisesti yksinäisyyttä kokivat pääkaupunkiseudulla asuvat. Ehkäpä Helsingissä on totuttu jo entuudestaan sosiaaliseen ja aktiiviseen elämään, kun taas pienemmillä paikkakunnilla on totuttu olemaan enemmän omissa oloissa. Musiikintekijät pienemmiltä paikkakunnilta olivat kokeneet paljon positiivista siinä, että piti opetella verkkoalustojen käyttöä ja näin digitaalisuuden myötä välimatkat pienenivät huomattavasti, eivätkä työt olleet enää niin paikkakuntasidonnaisia.

Kolmantena vastauksissa korostui aidon ihmiskontaktin puute. Osa vastaajista oli kuitenkin sitä mieltä, että etätyöskentely oli suhteellisen vaivatonta niiden kanssa, kenet on ainakin jo kerran tavannut “oikeasti”. Työskentely täysin uusien ja vieraiden ihmisten kanssa koettiin siis hankalana juuri sen aidon kontaktin puuttuessa.

Tutkimuksessa korostui edelleen järjestöjen sekä liittojen merkitys musiikintekijöille: esimerkiksi Suomen Musiikintekijöiden järjestämät verkkotapaamiset ovat olleet hyvin tärkeitä niille, joilla ei ole entuudestaan isoja musiikkialan verkostoja ja jotka ovat joutuneet eristyksiin. Vastaajissa oli myös paljon aloittelevia tekijöitä, jotka olivat hyvin yksinäisiä juuri sen takia, etteivät kuuluneet mihinkään liittoon, jonka kautta olisivat saaneet tukea ja kokeneet yhteisöllisyyttä vaikeassa tilanteessa.

Me tarvitsemme äänekkäitä liittoja, jotka ajavat meidän asioitamme esimerkiksi silloin, kun tiukat rajoitukset tuntuvat kohdistuvan erityisesti kulttuuritapahtumiin. “Rajoitusten mukaan kokoontuminen näyttää olevan mahdollista, kunhan siihen ei sisälly taidetta.” (Muusikkojen Liiton kannanotto 21.11.2020)

Kun virus pakotti meidät kaikki pysäyttämään vauhdin ja vain olemaan, nousi pintaan itse asiassa erittäin tärkeitä elämisen peruskysymyksiä kuten: olenko minä onnellinen?

Ja nyt siihen tutkimuksen valoisampaan puoleen: koronapandemian positiiviset vaikutukset!

Voin myös itse kertoa menettäneeni pitkälti kaikki keikat, albuminjulkaisukiertueen ja monet muut työt tänä vuonna. Taloudelliset menetykset ovat nousseet pilviin. Sitä on ollut vaikea hyväksyä erityisesti, kun kulttuuriala on joutunut erityisen syynin keskelle hallituksen tehdessä rajoituksia. Se on tuntunut epäreilulta ja surrealistiselta. Kaiken tämän keskellä on ollut hyvin hankala nähdä mitään positiivista. Oli siis yllättävää ja jollain tavalla lohdullista lukea kyselyn vastauksia, ja todeta, että tästäkin kurakasasta on yritetty löytää jotain hyvää. Ja niitä hyviä asioita on löytynyt.

Erittäin hyvänä asiana nähtiin esimerkiksi digitaalisuuden kehitys. Monet vastaajista olivat sitä mieltä, että esimerkiksi etänä järjestetyt palaverit, co-write sessiot, tapahtumat sekä opetus ovat helpottaneet elämää ja ovat tulleet jäädäkseen osaksi arkea. Tärkeisiin musiikkialan tapahtumiin voi osallistua pieneltäkin paikkakunnalta verkossa, jos vaikkapa ei ole rahaa matkustaa paikan päälle tai muusta syystä mahdollisuutta siihen. He, joilla oli oppilaita, kertoivat oppilaiden määrän moninkertaistuneen etätyöskentelyn ansioista. Latenssissa on vielä parantamisen varaa, mutta opettaminen verkon kautta on täysin mahdollista. Sama koski etänä järjestettyjä co-writeja sekä sessioita.

Hyväksi asiaksi koettiin myös se, että kertaheitolla peruuntuneiden töiden tilalle tuli jotain ihan uutta. Jotain, jota ei olisi välttämättä osannut ajatellakaan muuten. Eräs vastaaja kertoi oppineensa musiikinteko-ohjelmien käyttöä, ja tämän ansioista voi nyt nauhoittaa hyvälaatuisia demoja itse omassa olohuoneessa. Toinen vastaaja oli ottanut videoeditoinnin haltuunsa, ja kolmas kertoi perehtyneensä sosiaalisen median markkinointiin ja oman artistibrändinsä kehittämiseen: “Oih kiitos korona näiden taitojen esiin tuomisesta!”. Oli myös ilo huomata, kuinka monella vastanneista musiikki oli kaiken kurjuuden ja pelon keskellä silti tuonut toivoa. Sitähän se musiikki on. Meidän työ, joka tuo ihmisille toivoa, tunteita ja oivalluksia.

Viimeisimpänä ja ehkä merkittävimpänä positiiviseksi koettu koronan vaikutus: pysähtyminen. Jos koronapandemia on jotain tuonut esiin, niin sen, millaisessa kiireen ja paineiden limbossa me ihmiset elämme.

Kun pikajunan raiteille kaatui jättimäinen kivi, ei se voinut muuta kuin pysähtyä. Kun virus pakotti meidät kaikki pysäyttämään vauhdin ja vain olemaan, nousi pintaan itse asiassa erittäin tärkeitä elämisen peruskysymyksiä kuten: olenko minä onnellinen? On ollut myös “koronaeroja”, eroja, joiden ongelmat ovat varmasti kyteneet pinnan alla jo hyvän aikaa ennen koronaa. Kun ihminen pakotetaan eristyksiin pitkäksi aikaa, nousee mieleen väistämättä ajatuksia omasta elämästä ja hyvinvoinnista.

Vaikka kriisi on todella koetellut meitä musiikintekijöitä ja koko maailmaa, ja sen vaikutukset näkyvät vielä pitkään, on oman itsensä kohtaamisella myös yhtä lailla pitkäaikaiset vaikutukset. Ehkä koko elämänkaarta ajatellen jopa pidemmät: oman todellisen itsensä löytäminen.

Mitä enemmän tutkimme ja opimme itseämme, sitä enemmän voimme tutkia myös musiikin maagista ja ehtymätöntä maailmaa ja välittää sitä yhä edelleen yleisölle. Ehkä näin vuoden loppuun voi siis todeta, että jopa koronatunnelin päässä siintää valo. Ehkä tulevana jouluna uskallamme vielä varovasti kilistellä paremmalle vuodelle 2021.

Eva Louhivuori
musiikintekijä, muusikko, artisti

Säv. & san. – Laulujen syntytarinat tekijöiden kertomina

Julkaistu

Tahdon rakastella sinua
Säv. ja san. Ari Taskinen
Ensilevytys: Pelle Miljoona & 1980 (1979)

Kuuntele Spotifyssa

Kun Ari Taskinen lähti elokuussa 1979 interreilille, yhtenä etappina oli Italian Bologna, jossa Arin fanittamalla punkin pioneerilla Patti Smithillä oli konsertti. Keikan jälkeisistä tunnelmista sai alkunsa laulu, josta tuli kaikki genrerajat ylittänyt kestohitti. Solistina ensilevytyksessä oli Tumppi Varonen. 

 Ari kertoo, mitä Italian yössä 9. syyskuuta 1979 tapahtui.    

 ”Bolognan stadionilla pidetty Patti Smith Groupin keikka oli Euroopankiertueen viimeinen, ennen kuin Smith jäi pitkälle tauolle. Olin ollut jo Kultsan keikalla Helsingissä 1977, jolloin hän ei vielä ollut iso stara. 1978 oli julkaistu Because the night, hänen suuri hittinsä, kimppabiisi Bruce Springsteenin kanssa. 

 Konsertin jälkeen pähkäilin, miten pääsen stadionilta keskustaan. Siinä oli tyttö, jolta osasin kysyä: ”Donde esta centro?”. Hän tarttui kädestä ja lähti viemään. Käveltiin ja jotain kielimuurin yli juteltiinkin. Tultiin tuomiokirkon eteen ja kevyen läksiäissuudelman jälkeen hän lähti. Onpa ihana tyttö, huokasin.

Nukuin reissuilla usein taivasalla ja nytkin jäin yöksi tuomiokirkon rappusille. Rinkassa oli pullo vinkkua. Siinä istuessa se tuli: Tahdon rakastella sinua! Kolme sanaa kumpusi siitä saavuttamattomasta. Sanat vielä säveliä vailla.

Pian keikan jälkeen palasin Suomeen ja tein akkarin kanssa biisin kerralla valmiiksi. Sointupohjan kautta syntyi sävellys ja siihen teksti. En harrastanut riimejä, joten suoraan vaan lauseita tulemaan ja sanoja musiikin rytmiin. Tein siihen aikaan kiipparibiisejä ja skittabiisejä, ja tästä tuli jälkimmäisen tekotavan mukainen. 

Me asuttiin ja treenattiin Herttoniemen vanhassa kansakoulussa. Tumppi oli vakiosolisti mun sanoittamissa biiseissä, mutta tämän esiteltyäni hänen ensireaktionsa oli, että ihan liian lälly. Saatiin hänet kuitenkin ylipuhuttua.

Takomon studiossa oli mahtava flow. Tumppi lauloi biisin hienosti, ja sovitukseen tuli luovia juttuja. Studion flyygeliä soitti Jari Lehtovaara eli Toro. Teemaosuudet vedin midimoogilla ja Rubberduck Jones soitti kitarasoolot. Toinen kitaristi oli Stefan Piesnack, rummuissa Pelleja itse soitin bassot. 

Kaikki studiolla Atte Blomia myöten diggasi biisiä heti. Levy-yhtiö oli Johanna, kun Love Records oli juuri mennyt nurin.

 Julkaisun jälkeen siitä tuli heti iso hitti, ja sen ansiosta keikoille alkoi tulla jonkinlaista teini-ilmiötä. Sellainenkin episodi sattui, että eräillä festareilla keikan jälkeen Juice tuli samaan saunaan. Hän oli pahalla päällä ja kuittaili mulle, että eihän rakastella sinua ole edes suomea.

Biisin versioista yksi on Chantalo Thai Bandin thainkielinen Phom au nit noi. Suora käännös on ‘tahdon sinua pikkuisen’. Tarina kertoo, että Thaimaahan muuttanut suomalainen liikemies oli palkannut paikallisen bändin tämän versioimaan. Saattoi jäädä koelevyn asteelle, mutta Soundcloudista löytyy.

Monesta laulusta löytyy yhteyksiä muihin biiseihin ja tästä niitä löytyy biiseihin Because the night ja Needles and pins. Jälkimmäinen on Jack Nitzschen ja Sonny Bonon 60-luvun alussa kirjoittama.

Tekstissä on sellainenkin yhteys, että Ogelin musiikkiopistossa 70-luvun puolivälissä olin tullut tuntemaan saksalaisen jazziin keskittyvän levy-yhtiön EMC:n sloganin ‘The most beautiful sound next to silence’. Hiljaisuus on kauneinta musiikkia ja hiljaisessa syyskuun yössä syntyi myös tämän laulun voimalause.”

Pidä minusta kiinni
Säv. Jaakko Löytty
San. Anna-Mari Kaskinen
Sov. Sakari Löytty, kuorosov. Jaakko Löytty
Ensilevytys: Pidä minusta kiinni ­– Hiljaisuuden lauluja (1987)

Kuuntele Spotifyssa

Vanha sanonta “lyhyestä virsi kaunis” sopii kuvaamaan Jaakko Löytyn ja Anna-Mari Kaskisen tekemää suomigospelin klassikkoa. Sanoja on yhteensä kolmekymmentä, kun kertaus lasketaan mukaan vain kerran. Levytyksiä laulusta on tehty kymmeniä, ja se on mukana monilla kulta- ja platinalevyillä.

Jaakko Löytty kertoo, että laulu tehtiin tilauksesta keväällä 1986.

”Suomen Lähetysseuran nuorisotyön johtaja Pertti Poutanen oli Anna-Marin kanssa keskusteltuaan päätynyt tilaamaan Pekka Simojoelta, Anna-Marilta ja minulta uusia lauluja Turussa pidettävään Yhteyden salaisuus -tapahtumaan. Yhtenä referenssinä olivat hymnit kuten Taizé-laulut, jotka ovat edelleen elävää hymnien perinnettä. Yhdessä laulaen haetaan kosketusta pyhään.

Tein neljä sävellystä kotona Orivedellä. Muiden tavoin tämäkin syntyi nopeasti. Tarvittiin muutaman nuotin idea, minkä jälkeen oli selvää, miten loput kuljetetaan. Yleensä sävelsin makuulla tai kitaran kanssa, mutta nyt tein pianolla. Tähän saattoi tulla jokin pieni sävelmuisto Stevie Wonderilta, jota päivittäin kuuntelin. Jossain vaiheessa kirjoitin tämän nuotteihin myös ”Pidä minusta kii”.

Nuottikirjoituksen opettelin 16-vuotiaana, kun äidille oli kanttori luvannut, että hän voi katsoa sävellyksiäni – ai katsoa! Viikossa sain nuotit tehtyä ja kanttori antoi hyviä neuvoja. Jos esimerkiksi melodian säkeissä tultiin aina ylhäältä alas, hän vinkkasi menemään välillä alhaalta ylös.

Sitten aloin piirrellä nuotteja myös mielessäni. Saatoin esimerkiksi sijoittaa illalla myöhään sävelmät kuvitelmissani nuoteille, jotka sitten aamulla kaivelin sieltä esiin. Edelleen hahmotan melodioita visuaalisesti.

Kun neljä sävellystä oli valmiina, postitin ne Anna-Marille. Oli kaunis kevätpäivä viedessäni kirjettä postilaatikolle. Takaisin kotiin kävellessä tuli idea muuttaa tämä tasajakoisesta kolmijakoiseksi. Kotiin tultua kirjoitin nuoteille muuten saman melodian, mutta tahtilajissa 3/4. Postitin sen ja kirjoitin viestiksi, että tämä on se parempi versio.”

Anna-Mari Kaskinen sanoitti kaikki neljä sävellystä kotona Helsingin Pajamäessä. 

”Tämän tekemisen aloitin siitä, että muutin sanan ‘kii’ yleiskielen mukaiseksi. Olin saanut virsirunoilija Anna-Maija Raittilalta neuvon kirjoittaa hyvää suomea.

Koska sana piteni yhdellä tavulla, seitsemän tavun ”pidä minusta kiinni” mahtui vain laulun kolmannelle riville. Näin siitä tuli kertauksen aloitus. Vain tällä rivillä melodiassa oli seitsemän säveltä, muilla kuusi.

Nämä kolme sanaa kertoivat myös laulun teeman. Usein meidän nuorten gospel-tekijöiden teksteissä oli huomio laulun minän edistymisessä, mutta tässä oli vain nöyrä rukous, että minusta pidettäisiin kiinni.

Neljännen säkeistön ”kipu sammumaton kerran päättyvä on” tuntui silloin rohkealta, kun nuori ihminen uskalsi ajatella joidenkin haavojen seuraavan koko elämän. Usko ei pyyhkäisekään kaikkia huolia. Haavoista voi löytyä yhteys myös toisiin ihmisiin.

Mutta elämän matkan päätyttyä usko muuttuu näkyväksi. Tästä ajatuksesta tuli ”kunnes kasvosi nään”. Korvalleni ”nään” sopi, vaikka ”kii” ei käynyt.

Teksti tuli melko nopeasti, ja jo tehdessä oli tunne, että tässä laulussa on jotain erityistä. Ensiesitys oli Turun tuomiokirkossa elokuussa ja pian se myös levytettiin. Kuoroa johti Johanna Kallio ja soittajina olivat Sakari Löytty, Harri Taittonen, Harri Rantanen, Jyrki Saarinen ja Raakel Honkanen.

Suomen Lähetysseuralla ja Pertti Poutasella oli tärkeä rooli siinä, että tekijöiltä tilattiin lauluja heti käytettäväksi. Tilausten kohderyhmänä olivat nuoret, mutta myös muut ikäpolvet ovat ottaneet monet silloin syntyneet laulut  omikseen.”

 

 

Ensin soitellaan mitä sattuu

Julkaistu

Kun järvenpääläinen musiikintekijä Aku Rannila lähtee töihin, hän kävelee pari kilometriä. Reitillä on asutusta ja peltoa, ja välillä hän kiertää metsän kautta.

Kävellessään hän on vielä vapaalla. Usein hän kuuntelee kirjaa tai juuri kolahtanutta jonkun toisen biisiä.

Perillä odottaa mummonmökki, jonka Rannila on isänsä ja appiukkonsa kanssa remontoinut. Vähän yli vuosi sitten työt ja studio siirtyivät kotoa sinne. Ennen kuin mökki tuli myyntiin, siinä asui satavuotias mummo. Nyt punainen tupa ja puutarha on luovan työn paratiisi.

Päivän duunit alkavat usein vapaalla musisoinnilla.

”Soittelu ilman päämäärää rentouttaa, ja jos sävelet lipsahtaa kivaan järkkään, se innostaa eteenpäin. Niistä tunneista jää usein jotain, mihin tartun myöhemmin”, Rannila kertoo.

Normipäivään voi kuulua myös se, että puoliso, sanoittaja Saara Törmä tulee studiolle. Aku on voinut tehdä jostain ideasta demon, joka nyt yhdessä kuunnellaan.

”Jos Saara pitää siitä, se pääsee jatkotyöstöön. Meidän demokansiossa on A-laari ja B-laari. Välillä A-laari on tyhjänä, mutta nyt siellä on taas jotain. Sinne pääsee vain hyvät. Karvamittarin pitää värähtää tai silmäkulman kostua.”

Toisinaan työpäivä alkaa heti sillä, että Rannila ja Törmä työstävät kahdestaan jotkut ideat tai kesken jääneet jutut valmiiksi.

”Silloin yleensä Saara viimeistelee tekstiä ja mä soittelen ja teen tuotantoa. Kumpikin saa tekemisilleen nopeasti palautteen.”

Rannilan mukaan on vahvuus, kun voidaan tehokkaasti työstää ideat maaliin.

”Meillä on sama maku, eikä tarvitse huolehtia ylimääräisten egoista tai siitä, että kuka keksi ja mitä.”

Kun Törmä ryhtyy sanoittamaan Rannilan valmiiksi säveltämää melodiaa, hän saa demon, jossa säveltäjä rallattelee englantia muistuttavilla höpösanoilla.

”Saara on todella hyvä ratkomaan niitä ongelmia, miten mun apinaenglanti versus suomenkieli laulautuu. Tarvittaessa voin toki myös hiukan muokata melodiaa. Kummallekaan ei ole väliä, joustaako sävellys vai teksti, kunhan tulee hyvä.”

”Tuotanto on tärkeää, mutta ilman hyvää melodiaa ja hyviä sanoja kukaan ei kuuntele julkaisua puolen vuoden päästä.”

Yksin tai kaksin työskentelyn lisäksi on usein päiviä, jolloin mukana on myös muita.

”Parhaimmillaan ne sessiot on leikkimistä, jossa muu unohtuu. Hyvä järjestys on se, että tehdään ensin itse biisi ilman tuotantoa. Usein päivän päätteeksi on vain pianodemo tai akkaridemo”, Rannila kertoo.

”Tuotanto on tärkeää, mutta ilman hyvää melodiaa ja hyviä sanoja kukaan ei kuuntele julkaisua puolen vuoden päästä. En ole koskaan osannut innostua pelkästään tuotannoista. Ja jos tulollaan olevassa biisissä jokin innostaa mua, se on melodia.”

Kun säveltäjiä on työryhmässä useampi, Rannilan rooli keskittyy melodiaan.

”Useimmiten en tee sitä silloin yksin. Kuuntelen esimerkiksi, mitä muut laulelee ja soittaa. Kun joku sävelkulku inspiroi, niin otan kopin ja sitten työstetään sitä. Tärkeintä on, että sessio etenee.”

“Ajattelen myös, että hyvää voi aika usein parantaa. Jos joku ei toimi, voi aina palata taaksepäin. Jos jossain sisällä on pienikin epäilys, että kaikki ei ole kunnossa, kannattaa luottaa siihen tunteeseen ja korjata.”

Aku Rannila on asunut melkein koko ikänsä Järvenpäässä. Polku biisintekijäksi kulki monelle tuttuja uria.

”Ensin vähän pianoa, yläasteella kiraransoittoa ja sitten tuli bändit; heviä, progea, punkkia, bluesia, rokkia.”

Lukion jälkeen Rannila päätyi Helsingin yliopistoon lukemaan kemiaa. Hän oli lähinnä vain kirjoilla.

”Enemmän istuin treeniksellä, soittelin, tein musiikkia ja kävin kemian sijasta musiikkitieteen luennoilla.”

”Vuonna 2002 pääsin vastaperustettuun Orimattila-instituuttiin opiskelemaan musiikkiteknologiaa kolmen ja puolen vuoden kurssille. Saarankin muutettua Orimattilaan asuimme siellä vuoteen 2009 asti”, Rannila kertoo.

”Opiskelu mahdollisti kunnon demojen tekemisen hyvässä studiossa. Biisejä tein englanniksi ja Saarakin tuli mukaan tekstittämään.”

Yhteisen tekemisen seuraava vaihe oli Unta, johon Törmä teki ensimmäisen suomenkielisen tekstinsä. Se oli mukana neljän laulun paketissa, jonka Rannila alkuvuodesta 2007 lähetti sähköpostilla levy-yhtiöihin ja pariin kustantamoon.

Yksi vastauskin tuli. Sony BMG:llä Janne Halmkrona oli Katri Ylanderin A&R.

”Janne kirjoitti meilissään, että biisit ovat hyviä, laitoin ne eteenpäin ja palataan pian asiaan. Kohta Katrin toista levyä tuottamassa ollut Riku Mattila soitti. Seuraavana kesänä Unta soi tiuhaan radioissa”, kertaa Rannila uran virstanpylväitä.

Samassa neljän laulun paketissa oli alku myös toiselle käyntikortille Hyökyaalto. Sanat olivat silloin englanniksi. Rannilan ja Törmän muokkaamana se sai uuden kertsin ja uuden suomenkielisen tekstin. Päävastuu tuotannosta oli Mikko Tammisella. Se julkaistiin Antti Tuiskun seitsemännellä albumilla lokakuussa 2010.

Jo Unta-biisin läpimeno avasi uuden näkymän: tämä voisi olla ammatti. Vuonna 2009 Rannila pääsi tutustumaan alaan myös Sibelius-Akatemian Hittitehdas-kurssilla.

Yksi muutos vuosien aikana on ollut se, että tekijöiden määrä biiseissä on kasvanut. Mieluiten Rannila keskittyy kimppatekemiseenkin Järvenpäässä.

”Joskus biisejä toki vetäydytään kirjoittamaan myös uusiin maisemiin”, hän kertoo.

Yksi muualla pidetty biisileiri oli pari vuotta sitten Espanjassa, jossa tehtiin kaksi viikkoa Antti Tuiskun Valittu kansa -albumin lauluja. Helmikuussa 2020 julkaistun levyn yhdestätoista kappaleesta Rannila ja Törmä ovat mukana kahdeksassa.

”Ihmettelen, miten kukaan uusi yrittäjä voi enää päästä alalle niin, että pelkällä biisintekemisellä tulee toimeen.”

Vaikka päätoiminen musiikintekeminen on ollut Aku Rannilalle kymmenen vuotta mahdollista, alkutuottajan asema on nykyisessä musiikin ansaintaketjussa kaikkea muuta kuin turvattu.

”Säveltäjien ja sanoittajien tilanteessa on paljon samaa kuin maanviljelijöiden tilanteessa. Alkutuottajan siivu vain kapenee, kun jatkojalostuksen, tukkuportaan ja kaupan osuus kasvaa”, Rannila kuvaa alan muuttumista.

”Ihmettelen, miten kukaan uusi yrittäjä voi enää päästä alalle niin, että pelkällä biisintekemisellä tulee toimeen. Esimerkiksi jonkin ison hitin miljoonastriimaukset voivat antaa alkutuottajille vain parin päivän ruokarahat.”

Kustannusoikeuksissa Rannilan ja Törmän periaatteena on alusta asti ollut, että ne pidetään mahdollisimman pitkälti omassa hallussa. Heillä on oma firma, jonka yritysmuotona on osakeyhtiö.

”En ole nähnyt Suomessa tarvetta ulkopuoliselle kustantajalle. Kansainvälisesti suunnattua musaa tehtäessä on sen sijaan välttämätöntä etsiä joku, joka jeesaa sessioiden saamisessa ja jolla on kontakteja.”

2010-luvun alussa myös Rannila oli mukana myös joissakin ulkomailla julkaisuissa biiseissä.

”Mutta kun Suomessa alkoi hommat toimia eikä pienten lastenkaan takia reissuelämä houkutellut, päätettiin keskittyä kotimaahan.”

Kauaksi kotoa ei tarvitse nytkään lähteä, kun Aku Rannila aamuisin lähtee kulkemaan elämänsä ensimmäistä säännöllistä työmatkaa.

5 x SET UP
Aku Rannilan mieluisimmat työvälineet


Vuoden 1969 Fender Champ -putkivahvistin on suosikkivahvistimeni.

Hellas-piano lapsuudenkodista on tärkeä soitin. Se ei ole ollenkaan hyvä piano, mutta kiva sillä on pimputella ja se äänittyy kivasti kaikkine kolinoineen ja kitinöineen.

Juno-106 vuodelta 1984 on hyvä syntikka. Tykkään syntikoista.

Savagearin jigi on hyvä ahvenelle ja kuhalle. Pää nollautuu, kun pääsen kalaan, ja perhe on iloinen, kun taas kerran syödään kalaruokaa.

Ajattelen kliseisesti, että jokaisessa kitarassa on rajallinen määrä lauluja ja siksi niitä on kertynyt kotiin useita. Eri kitarat saa soittamaan aina eri tavalla ja se voi johtaa uuteen lauluun. Tämä on lomalla kirpputorilta ostettu Suzuki-kitara.

Eeva Kontu haluaa musiikkiteatterista supersuosittua

Julkaistu

Alku

”Olen kotoisin Satakunnasta Eurajoelta. Siellä lapset ja nuoret veivät kunnan musaskeneä eteenpäin. Kuuluin porukkaan, jonka kanssa tehtiin kaikenlaisia produktioita ja huomasin, että kokonaisuuksien hallinta on mun juttu, ei niinkään ”vain” musiikki.

Saksofonin soittoa opiskelin Rauman musiikkiopistossa. Jatkoin musiikin opiskelua Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa ja Tampereen ammattikorkeakoulun teatterimusiikin linjalla. En kuitenkaan ajatellut, että minusta tulee muusikko, tai että minusta on siihen. Kai mulla oli joku tyttökompleksi.

Minulta puuttuu geeni, joka huippusolistiksi tulemiseen tarvitaan. Silti rakastin ja rakastan edelleen soittamista. Jaksan uppoutua jonkin teoksen ääreen vaikka vuodeksi, mutta vuosi on ihan eri asia kuin koko elämän mittainen soittimen treenaaminen.

Minulla ei varsinaisesti ole ollut sellaista heräämistä, että nyt olen muusikko. Mutta teatterimusiikkiin heräämisen olen kokenut.”

Vaikutteet

”Kun asuin maalla lapsena 80-luvulla ja teininä 90-luvulla, olin paljon sen varassa, mitä meidän kunnan kirjastossa oli, tai mitä televisiosta tuli. Musikaaliheräämisen sain, kun katsoin Madonnan Blond Ambition Touria, jossa kaikki tanssivat ja lauloivat, ja jossa oli jonkinlainen dramaturginen viitekehys. Pyöritin ja pyöritin vhs-tallennetta ja ihmettelin, miten ne musiikkinumerot voi mennä niin isosti sisälleni. Se oli ensimmäisiä vau-kokemuksiani musiikkiteatterista kerronnan lajina.

Kulutin ihan kaiken musikaalimateriaalin, mitä sain käsiini: West Side Storyn, Sound of Musicin, Cabarét-leffan. Meidän pienessä lukiossa esitettiin musikaali per vuosi. Rakastuin joko musiikkiteatterin kerrontaan tai sitten siihen ison projektin tekemiseen.

Särkynyt malja oli ensimmäinen sävellystyöni. Se on perheväkivallasta kertova musiikkinäytelmä, joka tehtiin TTT:n Kellariteatteriin vuonna 2008. Tuolloin ajattelin, etten ole vielä valmis säveltämään.

Nyt olen ollut 15 vuotta päivittäin jollakin tapaa tekemisissä musikaalien kanssa. Sitä kautta on alkanut hahmottua, mikä mielestäni on musikaalin rakenteessa tärkeää. Itseäni miellyttää suht vanhanaikainen musikaalidramaturgian kuljettaminen. Ensin on arkipäiväinen tilanne, jota kehitellään dialogilla. Sitten mukaan alkaa vähitellen hiipiä isompia kierroksia, joiden ilmaisemiseksi tarvitaan musiikkia, laulua ja liikettä.”

Luovuus

”Konsteja, joilla saan luovuuden liikkeelle? Ei minulla ole sellaisia. Piano, oma lauluääni ja lyriikka ovat asiat, joita tarvitsen säveltämiseen.

Toimeksiannot, joita saan, voivat olla esimerkiksi musikaalin säveltäminen, muutaman laulun säveltäminen monologiin, kapellimestarointi, jonkin teoksen konsulttina toimiminen. Tekeillä oleva työ on aina maailman paras juttu ja sitä tehdään ihan täysillä.”

Onnistumiset

”Ajattelen, että päätyöni on olla musikaalikapellimestari. Kyllä jokainen esitys, joka menee läpi sillä energialla kuin olen ajatellut sen menevän, on iso jes-elämys.

Jos puhutaan sävellystöistä, niin olen tyytyväinen joihinkin yksittäisiin biiseihin tai kohtauksiin. Tytöt 1918 -musikaali, joka kertoo naiskaartista sisällissodassa, aiheutti paineita suunnitteluvaiheessa: Miten saan uskottavaksi musanumeroksi kohtauksen, jossa tulee vallankumous ja ihmiset lähtevät kaduille? Itse en ole mitenkään vallankumouksellinen vaan aika easy going -tyyppi, enkä mikään barrikadeille lähtijä.

Heikki Salon lyriikkaa oli valmiina, mutta kaikki, mitä yritin siihen säveltää, tuntui kornilta. Kyseinen numero Kumoon kääntyi lopulta humpan, huudon, spoken wordin ja jonkinlaisen räpin yhdistelmäksi. Se on varmaankin paras kohtaus, jonka olen säveltänyt. Olen siihen hyvin tyytyväinen edelleen.”

Haasteet

”Ei varmaan ole yllätys, että isoin haasteeni on ajan riittävyys. Jos haluaisin tarpeeksi aikaa säveltämiseen, minun pitäisi jäädä joksikin aikaa pois ensisijaisesta ammatistani kapellimestarina. Niin rohkea en ole. Ajattelen, että joku nuorempi tulee ja vie duunini. Haluaisin päästä irti tällaisesta tyttömäisestä ajattelusta.

Totta kai itse säveltämistyössäkin tulee haasteita vastaan; sitä valkoisen paperin problematiikkaa. Koen kuitenkin, että säveltäminen on helpompaa kuin sovittaminen tai orkestrointi. Säveltämisessä kun ei ole mitään rajoja – paitsi toki raamit, joita dramaturgia asettaa. Kun teen sovituksia ja orkestrointeja, ajattelen, että teosta pitää kohdella silkkihansikkain – vaikka tekisikin siitä tosi omanlaisen näkemyksen.”

Juuri nyt

”Minun tapauksessani musikaalisäveltäjän työhön kuuluu usein myös dramaturgin ja kirjoittajan tehtäviä. Ensin kirjoitetaan työryhmän kanssa rakennetta; mietitään missä kohtaa teosta tulee biisejä ja miksi. Tampereen Työväen Teatteriin vuonna 2022 tuleva musikaali on juuri nyt tässä työvaiheessa. Siinä tulee olemaan jälleen nimi ja vuosiluku, ja tekijöinä ovat kanssani Sirkku Peltola ja Heikki Salo.

Sen lisäksi minulla on muun muassa kapellimestariduuneja eri produktioissa. Maisteriopintoni Lontoossa, Royal Academy of Musicissa, olen saanut valmiiksi, mutta valmistuminen venyy ensi kesään koronan takia.”

Tavoitteet

”Haluan säveltää enemmän ja yhtä juttua kerrallaan. Tavoitteeni on myös vähän myrskyttää teatteriorkesterin kokoonpanoa. Edellä mainitsemani musikaali kirjoitetaan 25 näyttelijälle, jousikvartetille ja kahdelle dj:lle.

Haaveeni on tutkiskella yhtenä työkaluna myös isompaa, tuhdimpaa ja romanttisempaa orkestraatiota. Mitäs vielä? Haluaisin välillä johtaa myös isoa orkesteria.”

5 vuoden päästä

”Puolitoista vuotta sitten laitettiin kollegani Joonas Mikkilän kanssa firmat yhteen. Meidän MD Company Oy tuottaa kokonaisvaltaisia musiikkipalveluita teattereille. Me koetaan, että teattereissa on tällaiselle tarvetta.

Tahtotilani on se, että musiikkiteatteri on viiden vuoden päästä Suomessa isompi juttu kuin nyt. Stand up -komiikka oli 90-luvulla sellaista, että joku jutteli jotain tyyliin kapakan nurkassa. Nyt laji on kasvanut niin, että sillä on tv-formaatteja, stadionkeikkoja ja niin edelleen. Haluan, että musiikkiteatteri kasvaa samalla tapaa.

Musiikkiteatteri on vaikuttava ja paljon katsottu esittävän taiteen muoto. Sitä kohti mennään, että se tulee olemaan Suomessa vielä ammattitaitoisempaa ja vielä isompaa. Ehkä meillä on viiden vuoden päästä jättimusikaaleille tarkoitettu areena, jossa on musiikkiteatterin vaatima tekniikka valmiina?”

Terveiset

”Jos haluaa musikaalisäveltäjäksi, on lajin repertoaarin tunteminen tosi tärkeää. Pelkästään angloamerikkalaisessa musiikkiteatterissa on ihan hirveän paljon tyylilajeja.

Rakettitiedettä tämä ei ole, mutta Sir Elton Johnin sanoin: Music theatre is all about collaboration. Musikaalin sävellysprosessissa on hyväksyttävä se, että kyse on aina ihmisten ja tekijöiden yhteistyöstä ja kahden taiteenlajin, teatterin ja musiikin, hybridistä. Tämä ajatus saattaa olla monelle taiteilijamielelle uusi. Kun musiikkiteatteria tehdään, ei yhden taiteilijan tai taiteenlajin kukkoiluun ole varaa.”

Motto

”Optimismi kannattaa. Pessimismistä saa syövän.”

Jotain hyvää maailmaan

Julkaistu

Hotelli Jollaksessa on hiljaista. Pitkän käytävän valot eivät toimi. Tunnelma on vähän kuin Hohto-elokuvasta.

Muusikko Samae Koskisen työhuoneen oveen on teipattu valkoinen lappu. Siinä lukee ”Vitt brus”. Se on hänen nuoruudenyhtyeensä Sister Flon tunnetuimman laulun nimi – White Noise.

Työhuoneen ikkunasta näkyy merelle. Koskinen ihastelee, että kesällä aurinko paistaa hotellin sisäpihalle melkein koko päivän. Nyt tosin on marraskuu ja sataa vettä.

Samae Koskinen saapuu työhuoneelleen melkein joka päivä. Silti hän ei ole varma, onko se paras ja sopivin tapa tehdä lauluja.

”Olen tullut siihen tulokseen, että laulunteko ei katso aikaa eikä paikkaa. Alitajunta tai joku muu työstää lauluja koko ajan, kun olen vaikka koiran kanssa ulkona tai teen perheelle ruokaa”, hän pohtii.

”Musta tuntuu, että työhuoneella syntyy enemmän sellaisia teoreettisia lauluja. Parhaat ideat tulevat, kun vaan elää elämää, nappaa asioista kiinni ja rupeaa työstämään niitä mielessään.”

Koskisen mukaan kavereiden ja muiden ihmisten kuunteleminen on ensiarvoisen tärkeää. Joku saattaa kertoa kaljalla tai uimahallin saunassa elämänsä käännekohdasta. Siitä voi hyvän idean lisäksi irrota jopa seuraavan laulun avainlause.

”On tärkeää, että taide kiinnostaa jotain muutakin kuin tekijäänsä.”

Kun 2020 keikat peruuntuivat pandemian takia, Koskinen teki yhdessä rysäyksessä peräti 65 uutta biisiä.

”Osa on tosi hyviä, osa ihan hirveitä. Osasta en tiedä.”

Biisinipusta on tarkoitus kaivaa esille seuraavan albumin runko. Tällä hetkellä näyttää siltä, että levystä tulee ”silkkaa Abbaa”. Ensimmäinen näyte ilmestyy tammikuun lopussa.

Kolme edellistä albumia julkaisi Universal Music. Nyt tuntui sopivalta hetkeltä kokeilla jotain uutta, joten Koskinen päätti vaihtaa levy-yhtiötä. Tulevan levyn julkaisee pitkään Warner Musicin tuotantojohtajana toimineen Pekka Ruuskan perustama Kaiku Recordings.

”Olen joutunut perustelemaan tekemisiäni Pekalle ja mun A&R:lle Heikki Puhakaiselle tosi paljon. Juuri sellaista haastamista olen halunnutkin. Se on hyvä herätys lauluntekijälle”, Koskinen sanoo.

”On tärkeää, että taide kiinnostaa jotain muutakin kuin tekijäänsä. Universalin kanssa mulla oli vähän sellainen olen vastuussa itse -fiilis.”

Kaikesta huolimatta Samae Koskinen ei halua puhua pahaa major-yhtiöiden maailmasta. Sen toimintaperiaatteet ovat selkeät ja usein raadolliset, mutta Koskista kohdeltiin hyvin. Häneen luotettiin.

”Mun annettiin tehdä omaa musaa. Missään vaiheessa ei pyydetty twerkkaamaan tai olemaan instakuvissa ilman paitaa. Olen voinut aina tehdä sellaisia ratkaisuja, joiden kanssa pystyn elämään.”

”Monen mielestä teen ihan vanhan pierun musaa. Mitä muuta voi odottaa, jos on Mojo-lehden kasvattama?”

Suurimpina musiikillisina vaikuttajinaan Samae Koskinen pitää Ray Daviesin, Pete Townshendin ja Brian Wilsonin kaltaisia klassisia lauluntekijöitä, jotka toimivat oman päänsä mukaan.

Koskinen pyrkii tekemään ajatonta musiikkia, mutta haluaa myös musiikkinsa muuttuvan ja levyjensä eroavan toisistaan.

”Ajattelen, että mun musiikki on samaan aikaan tuttua ja kokeilevaa. Mua kiehtoo uusien asioiden löytäminen ja yhdistäminen toisiinsa”, hän sanoo.

”Toisaalta tiedän, että monen mielestä teen ihan vanhan pierun musaa. Varsinkin viime levyllä (Maidstone, 2019) oli hyvin perinteisiä jousisovituksia ja muuta sellaista. Mitä muuta voi odottaa, jos on Mojo-lehden kasvattama?”

Lapsuutensa ja nuoruutensa Samae Koskinen vietti Riihimäellä. Hänen isänsä oli koulun vahtimestari ja perhe asui koulun tiloissa. Sen ansiosta musiikkiluokkaan pääsi kokeilemaan soittimia milloin hyvänsä.

Jo ala-asteella Koskinen kavereineen rupesi soittamaan Slayeria ja muuta heviä omilla suomenkielisillä sanoilla, joissa pilkattiin opettajia.

”Hevin soittaminen oli hyvä pakokeino. Sen ansiosta myös jollain tavalla kuului porukkaan. Tai ainakin sai olla elossa jollain tasolla. Ei ollut jatkuvaa huolta siitä, että tulee kuonoon.”

Yläasteella elämä alkoi muuttua. Taivaalle kerääntyi synkkiä pilviä. Koskinen näki ympärillään näköalattomuutta, päihteitä ja väkivaltaa. Kellään ei tuntunut olevan halua pyrkiä mihinkään parempaan.

Varhaisnuoruutensa Koskinen soitti heviä ja punkia – kovaäänistä ja vihaista musiikkia. Parikymppisenä hän käänsi kelkkansa ja rupesi tekemään kavereidensa kanssa niin kaunista musiikkia kuin mahdollista. Syntyi Sister Flo -yhtye – yksi suomalaisen indiepopin kirkkaimmista helmistä.

”Yhtäkkiä musiikin estetiikka muuttui täysin. Pyrittiin tekemään täysin päinvastaista, mitä nähtiin ympärillämme. Luotiin oma kupla, mikä oli täysin erilainen kuin se, missä me elettiin”, Koskinen muistelee.

”Toisaalta samoja asioita me tehtiin edelleen kuin kaikki muutkin. Oltiin kaksi iltaa yökerhossa joka viikonloppu. Ympäripäissään. Mutta muulloin teeskenneltiin, että ollaan kulturelleja ja yritettiin tehdä jotain nättiä.”

Sana Sister Flon erinomaisuudesta levisi nopeasti. Levy-yhtiöt kiinnostuivat ja rupesivat viemään yhtyettä ulkomaille. Englantilainen manageri otti asioita hoidettavakseen.

Kun yhtyeen pyörittämisestä tuli ammattimaisempaa, siitä katosi suurin palo. Jossain vaiheessa bändin jäsenet huomasivat viettävänsä enemmän aikaa miettimässä bisnesasioita kuin soittamassa. He tajusivat, että nyt yritetään kiivetä perse edellä puuhun.

”Parasta aikaa oli se, kun ihmiset vasta alkoivat kiinnostua meistä. Mentiin Rovaniemelle soittamaan isien autoilla ja peräkärryllä, jonka päälle oli teipattu pressu, että soittokamat pysyy kyydissä. Se oli maailman kivointa parikymppisen elämää”, sanoo Koskinen.

”Kun mentiin isolle keikkamyyjälle, me oltiin soitettu muutaman vuoden ajan melkein joka viikonloppu jossain. Sitten keikkoja ei yhtäkkiä ollutkaan lainkaan. Hommasta piti tulla ammattimaista, mutta oikeasti siitä ei tullut mitään.”

Sister Flo julkaisi viimeisen albuminsa joulukuussa 2010 ja ilmoitti hajoamisestaan tammikuussa 2012.

Oikeasti suurin syy Sister Flon loppumiseen oli Samae Koskisen sooloura. Hetken aikaa ilmestyi vuorotellen soololevy ja Sister Flon albumi. Rinnakkaiselo oli raskasta, mutta kaksi erilaista uraa myös ruokkivat toisiaan.

Koskinen sävelsi ja sanoitti käytännössä kaiken Sister Flon materiaalin.

”Muutaman vuoden ajan tein valtavasti duunia, tosi paljon biisejä. Bändikaverit suhtautuivat mun soolohommiin aika penseästi. Siihen liittyi selkeitä jännitteitä. Muutenkin suurin ilo ja vilpittömyys oli siinä vaiheessa vähän karissut.”

(Jatkuu kuvan jälkeen.)

Suomenkielistä musiikkia Samae Koskinen rupesi tekemään täysin tuottaja Riku Mattilan ansiosta. Mattila tuotti Sister Flon hienon Tragician’s Hat -albumin (2004) ja ehdotti soololevyn tekemistä. Se tuntui mairittelevalta.

”Riku ihastui mun tekemiin demoihin, joilla soitin itse kaikki soittimet. Rikun mielestä ne kuulosti tosi kivoilta ja valmiilta, vaikka olin tehnyt ne neliraiturilla”, kertoo Koskinen.

”Ennen Rikuun tutustumista mulla ei ollut mitään kiinnostusta soololevyn tekemiseen eikä suomenkieliseen musaan muutenkaan. Kuuntelin Kasevaa ja Dave Lindholmia, mutta siinä kaikki.”

Ensimmäiselle soololevylleen (Vol.1, 2006) Samae Koskinen sävelsi kaikki biisit ja soitti kaikki soittimet. Sanoitukset olivat suomalaisten nykykirjailijoiden tekemiä.

Toisen sooloalbumin (Elossa, 2009) sanoitukset hän kirjoitti yhdessä Kauko Röyhkän kanssa. Sekään ei tuntunut toimivalta tavalta.

”Olin jo ekan levyn jälkeen miettinyt lavalla muutaman kerran, että mitäköhän mä tässä lauleskelen. Että mitä yritän sanoa näillä lauluilla. Huomasin, että mulla ei ollut joihinkin sanoituksiin mitään suhdetta.”

Kolmannelle albumille (Kuuluuko, kuuntelen, 2011) Koskinen päätti kirjoittaa sanoitukset itse. Hänen apunaan toimi lauluntekijä Jarkko Martikainen, joka kävi tekstejä läpi kuin opettaja, joskus jopa lause kerrallaan.

”Välillä Jarkko sanoi, että ei ymmärrä, mitä yritän sanoa. Se puski mua, että sano paremmin. Se oli ihan mahtavaa. En mä kuitenkaan mitään hölynpölyä halunnut kirjoittaa”, Koskinen kertoo.

”Tavallaan koen, että mun sooloura alkoi oikeasti vasta kolmannella levyllä. Sen sisältö on semmoinen, mihin itse pystyn samastumaan. Sister Flo oli myös silloin juuri lopettanut.”

Säveltäminen on aina ollut Samae Koskiselle luontevampaa kuin sanoittaminen. Silti hän sanoo keskittyvänsä tällä hetkellä erityisesti tekstien kirjoittamiseen, koska uskoo tavoittavansa kuulijansa paremmin niiden kautta.

(Jatkuu videon jälkeen.)

On vaikea ennustaa, mitä tapahtuu seuraavaksi. Samae Koskinen kertoo esimerkin.

”Mulla on omasta mielestäni ollut monta kappaletta, joiden olisi pitänyt olla älyttömiä radiohittejä. Esimerkiksi Hyvä päivä oli sellainen. Olin ihan varma, että se on niin kova biisi, että musta tulee älytön megastara”, hän sanoo.

”Se ei soinut missään. Siitä tuli mun trademark-kappale vasta sitten, kun se oli Nelosen mainoksessa.”

Samae Koskinen haluaa mahdollisimman monen ihmisen kuulevan omaa musiikkiaan, mutta hänen mukaansa lauluja tehdessä ei kannata laskelmoida. Kun pyritään miellyttämään mahdollisimman suurta porukkaa, usein käy niin, että musiikki ei kosketa ketään. Siitä tulee kuin vedellä laimennettua.

”Mun mielestä maailma ei tarvitse yhtään enempää puolivillaista, vuokrarahat mielessä tehtyä musiikkia. Maailma tarvitsee sydänverellä ja tosissaan tehtyjä lauluja. Lauluja, jotka on ollut pakko tehdä”, Koskinen julistaa.

”Olen tehnyt parhaat juttuni munasilteen jonkun ison asian edessä. Kuten esikoisen syntymän ja omien häiden. Nyt mulla on hirveät paineet siitä, että mun tytär on jo kaksivuotias ja en ole tehnyt hänelle vielä biisiä. Pojalle tein heti ekoina viikkoina.”

Esikoiselle tehdyn kappaleen nimi on Sinä. Sen Koskinen esittää sen jokaisella keikallaan.

Seitsemänvuotiaan pojan kummisetä on Riku Mattila. Fanaattiset musiikkimiehet käyvät toisinaan ”ammatillisessa korvalla” läpi kyseisen hetken kuumimpia radiohittejä. Niistä on helppo löytää yksi yhteinen nimittäjä.

”Fakta on se, että ei siellä huonot laulut soi. Niillä jokaisella on oma ansionsa, minkä takia niistä voidaan todeta, että tässä biisissä on jotain erityistä.”

”Nuoruuden synkkyydestä ja lohduttomuudesta irtautuminen tulee aina näkymään mun tekemisissä.”

Lukioiässä Samae Koskinen kärsi masennuksesta ja paniikkihäiriöstä. Hän vietti kaksi vuotta enimmäkseen omassa huoneessaan. Lukioon palaaminen tapahtui toisessa kaupungissa. Silloin elämässä alkoi tapahtua hyviä asioita.

Koskinen löysi saman henkisiä kavereita ja perusti yhtyeen. Hän rakensi itselleen identiteetin esiintyjänä ja lauluntekijänä. Hän muutti pois Riihimäeltä ja tapasi nykyisen vaimonsa. Hän oppi luottamaan ihmisiin.

”Nuoruuden synkkyydestä ja lohduttomuudesta irtautuminen tulee aina näkymään mun tekemisissä. Juhlin päivittäin sitä, että en ole enää siinä saatanan syvässä ja pimeässä kuopassa. Enää en pelkää tipahtavani sinne uudelleen”, Koskinen sanoo.

”Ehkä juuri synkän henkilöhistorian takia mun musiikkiin kuuluu jonkinlainen toivo. Mun tekemistä värittää se, kuinka paljon paremmassa paikassa olen tällä hetkellä. Ajattelen, että mun tehtävä on tuoda jotain hyvää maailmaan.”

Juuri nyt elämässä on kyse ennen kaikkea rajallisten resurssien hallinnasta. Perheen ja musiikin lisäksi aikaa ja energiaa ei riitä mihinkään muuhun. Jalkapallon ja jääkiekon päivittäinen seuraaminen on jäänyt.

”Vaikka musiikki pelasti mut, kaikkein tärkeintä elämässä on lasten kasvattaminen sellaisiksi ihmisiksi, että he pystyvät pärjäämään tässä maailmassa. Haluan olla hyvä isä ja antaa täyden huomion lapsilleni. Lapsista saan myös valtavasti energiaa, joka auttaa jaksamaan muita asioita.”

Jutussa mainittujen biisien tekijät:
White Noise, säv. ja san. Sister Flo
Hyvä päivä, säv. ja san. Samae Koskinen
Sinä, säv. ja san. Samae Koskinen

Esa Eloranta ja Marko Maunuksela saivat Kullervo Linna -palkinnot

Julkaistu

Palkintoperustelut

Laulaja, lauluntekijä ja kitaristi Esa Elorannalla on taito yhdistää kotimaisen iskelmän kaiho amerikkalaiseen laulaja-lauluntekijäperinteeseen ja luoda kokonaisuudesta itsensä näköinen. Jo vuosien ajan tähän Elorannan luomaan kaavaan ovat luottaneet myös muun muassa Jorma Kääriäinen, Vesa Haaja, Matti Esko, Pate Mustajärvi ja Jani Wickholm. Noin 30 kotimaista artistia on levyttänyt Elorannan kirjoittamiaan lauluja.

Tangokuningas 2010 Marko Maunuksela on monipuolinen artisti sekä innokas perinteisen Suomi-iskelmän ja lavakulttuurin puolestapuhuja. Radio Suomessa kaikkina arkipäivinä kuultava ”Paikka auringossa” -ohjelma Maunukselan juontamana soittaa runsaasti perinteistä iskelmää, jota radioaalloilla kuultaisiin muuten huomattavasti vähemmän.

Kullervo Linna -palkinnon taustaa

Vuonna 1987 kuollut säveltäjä, kapellimestari ja muusikko Kullervo Linna säätiöi tekijänoikeuskorvauksensa jaettavaksi tunnustuspalkintoina ja apurahoina musiikin tekijöille ja muusikoille. Säätiö on myöntänyt palkintoja vuodesta 1988 saakka.

Vuonna 2019 Kullervo Linnan Säätiö sulautui Georg Malmstén -säätiöön. Linna-palkitut vuonna 2020 valitsi Georg Malmstén -säätiön hallitus.

Esa Eloranta: ”Juureni ovat rockissa, mutta olen löytänyt iskelmästä minulle rakkaita puolia”

”Olen tosi yllättynyt ja otettu Kullervo Linna -palkinnosta. En ole mielestäni koskaan ollut perinteisen iskelmämusiikin rautainen ammattilainen. Juureni ovat rockissa, Hurriganesissa ja toisaalta Bob Dylanissa. Laulaja-lauluntekijämusiikin olen kokenut vanhemmiten kaikkein läheisimmäksi. Iskelmä on minulle ollut, varsinkin nuorempana, aika vieras genre.

Olen aina ollut ahkera lauluntekijä ja jossain vaiheessa ajattelin voivani tehdä myös iskelmää. Niinpä tein pitkään ’iskelmällisiä’ lauluja, vaikka en itse edes suuremmin pitänyt niistä. Niinhän siinä kävi, että ne eivät kelvanneet. Kantapään kautta jouduin oppimaan, että asiat täytyy tehdä hyvin ja tosissaan, jos haluaa menestyä. Rupesin etsimään iskelmägenrestä sellaista musiikkia, johon voisin samaistua. Löysinkin sitä yllättävän helposti. Olin jo noin kuusivuotiaana ihastunut äidin Glen Campbell-levyyn ja sen uudelleen kuunteleminen aiheutti minussa heureka-ilmiön. Vuonna 2007 tein Jorma Kääriäiselle Glen Campbell-henkisen laulun Pilvenpiirtäjä ja saman vuonna Tällainen yö – nimisen laulun Kari Tapiolle. Se oli Roy Orbison -henkinen sävellys. Pidin itse kovasti noista lauluista ja sain niiden avulla oman oveni auki iskelmän maailmaan.

Olen ymmärtänyt, että tällä palkinnolla halutaan edistää iskelmämusiikkia. Siinä mielessä palkinto tulee ’oikeaan osoitteeseen’. En edelleenkään pidä suuresta osasta iskelmää (en kyllä suuresta osasta rockiakaan), mutta olen löytänyt siitä puolia, jotka ovat rakkaita minulle. Amerikkalaiset perinteet ovat minulle tärkeitä ja haluan jatkaa countryn, folkin ja kaikenlaisen juurimusiikin sulauttamista iskelmään. Uskon että minulla on vielä paljon annettavaa iskelmälle.”

Marko Maunuksela: ”Palkinnon vastaanottaminen omana juhlavuotena tuntuu todella hyvältä”

”Kullervo Linna -palkinnon vastaanottaminen tuntuu kyllä todella hyvältä. Omana juhlavuotena. Tänä vuonnahan tuli kuluneeksi 10 vuotta omasta voitosta Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Tällaisena poikkeuksellisena vuonna, jolloin kaikki normaali musiikillinen toiminta on tanssi- ja iskelmäkentällä muuttunut.

En osannut kuvitellakaan, että minulle osuisi tällainen palkinto ja tunnustus, joka on suunnattu tanssi- ja iskelmämusiikin luomiseen ja edistämiseen. Kun puhelu palkinnosta tuli, olo oli hetken hyvin häkeltynyt. Mutta asiaa hetken maisteltuani tuli kyllä hyvä mieli. Jotenkin jopa itsekin aloin ajattelemaan, että niin, kyllähän tässä aika vahvasti perinteisen tanssi- ja iskelmämusiikin puolesta tulee töitä tehtyä ihan päivittäin. Ja paljon olen myös julkisuudessa puhunut tämän asian puolesta, joten siinä mielessä voin kyllä ottaa palkinnon hyvillä mielin ja nöyrästi vastaan.

Palkintorahat aion käyttää oman, juuri valmistuneen uuden albumin kustannuksiin. Eli tavallaan palkintoraha menee juuri siihen, mistä palkintokin on myönnetty: tanssi- ja iskelmämusiikin luomiseen ja edistämiseen, esilletuontiin.

Tämä on kyllä kieltämättä hyvä jatkumo Suomen Musiikintekijät ry:n Pro Musiikintekijät -kunniamaininnalle, joka minulle myönnettiin vuonna 2019 kotimaisen musiikin puolesta tehdyn työn ansiosta. Tuo kunniamaininta myönnettiin henkilöille jotka ovat toiminnoillaan edistäneet suomalaisen kevyen musiikin asemaa, ja minä sain kunnian olla yksi heistä.”

Nyt virkamiehet please!

Julkaistu

Epäoikeudenmukaisuus on tämä: Tekijänoikeuskorvaukset eivät lainkaan kerrytä työttömyysturvaa, mutta leikkaavat sitä työttömyyden kohdatessa. Tekijänoikeustulot eivät ole palkkaa vaan käyttökorvausta – usein jo vuosia sitten tehdystä työstä, mutta ne alentavat peruspäivärahaa ja ansiosidonnaista päivärahaa ikuisesti.

Koronakevään työttömyysaalto toi epäkohdan dramaattisesti esiin. Luovan alan järjestöt ja yksittäiset tekijät ovat pitkin vuotta keskustelleet ongelmasta aktiivisesti Arkadianmäen toimijoiden kanssa. Hyvä uutinen on se, että poliittinen tahto vääryyden korjaamiseen on nyt virinnyt kaikissa hallituspuolueissa.

Tekeillä oleva laaja sosiaaliturvauudistus on valmis aikaisintaan vuonna 2027. Työttömyysturva-asiaan tarvitaan pikaisempi ratkaisu! Sosiaaliturvauudistusta valmistelevan komitean vetäjä, tutkimusprofessori Pasi Moisio on sanonut, että jos hallitus haluaa, voidaan taitelijoiden työttömyysturva-asia saada nopeastikin kuntoon. Se vaatisi työttömyysturvalain asetuksen muuttamista.

Lakeja ja asetuksia laativat ministeriöiden virkamiehet. Toivottavasti he ovat oikeudenmukaisia ja toimivat ripeästi, kun asiamme etenee virkamiesvalmisteluun.

Koronakurimuksen vaikutukset Teosto-tilityksiin kestävät pitkään ja konkretisoituvat ensimmäisen kerran joulukuussa 2020. Silloin tilitetään tekijänoikeuskorvaukset viime kesän konserteista, festareista ja tapahtumista – joita ei ollut. Musiikintekijöiden muihin aloihin nähden tasavertainen työttömyysturva on saatava aikaan heti.

Sanna Korkee
päätoimittaja
Musiikintekijä-lehti