EN | SVE
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Freelancer vanhempainvapaalla

Tekijä: Sanna Korkee

Freelancer vanhempainvapaalla

Julkaistu

Kiitos Musiikintekijän lukijoille kuluneesta vuodesta. Tämä on viimeinen kolumnini teille. Kirjoitan sen sovitusti ja oikein mielelläni, vaikka olenkin nyt vauvan kanssa kotona. Vapaan toimittajan töitä on mahdollista tehdä omaan tahtiin pyhätöinä. Opettamistakin jatkan, kun se tuntuu hyvältä. Esiintymään minulla ei ole kiire.

Kiitos kysymästä, vauva-arki on lähtenyt käyntiin mukavasti. Olemme avopuolisoni kanssa väsyneet ja onnelliset, ylpeät vanhemmat. Luonnollista, normaalia, ymmärrettävää. Kaikki on siis kotona hyvin, mutta työelämässä olenkin kuopassa. Tilanteeni ja asemani on sama, jos ei jopa heikompi, kuin perheettömänä.

Naureskelin viimeksi toissa päivänä, ettei kukaan ota minua ainakaan kokoaikatöihin, koska olen pienen lapsen äiti. Samalla tunsin piston sydämessäni – jatkuuko epävarma työelämä koko loppuelämäni? Ennen kaikkea hirvittää, miten hulluksi tämä meno vielä äityykään.

”Onneksi nyt olemme tilanteessa, jossa sosiaaliturvan uudistaminen on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Asioiden täytyy vihdoinkin muuttua!”

Minulta on kysytty, miksi ihmeessä teen mitään töitä vanhempainvapaani aikana. ”Nauti vauvavuodesta! Keskity vain vauvailuun, se aika menee niin nopeasti. Älä tee mitään muuta!” No, vanhempainpäivärahani määräytyy korona-aikaisten tulojeni mukaan. Tekijänoikeuskorvaukset eivät kerryttäneet etuutta, koska käyttökorvaus ei kerrytä sosiaaliturvaa. Kelasta kerrottiin, ettei Teosto-korvausten saaminen vanhempainpäivärahakaudella kuitenkaan vaikuta maksussa olevaan etuuteen.

Onneksi nyt olemme tilanteessa, jossa sosiaaliturvan uudistaminen on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Asioiden täytyy vihdoinkin muuttua! Pakkoyrittäjäksi sysääminen on monelle pirullinen pelko. Nyt kun yrittäjiäkin on korona-aikana tuettu, millä verukkeella nämä tuet otetaan pois? Emme voi suostua siihen, että ihmiset hiljennetään takaisin lainsuojattomiksi.

Freelancerin työelämä ei mene niin, että voisi vain heittäytyä haamuksi. Jos minä en tee, joku muu kyllä tekee. Työntekijänä olen korvattavissa, äitinä en. Astuin jo varhain pois vauvakuplasta, jos siellä olen kunnolla ollutkaan. Yritän kuitenkin uskoa, että jaksan painaa töitä seitenkymppiseksi, vähintään lapseni vuoksi.

Jukka Takalo on kirjoittanut tähän liittyen Horjumaton-lauluunsa:

Mä työtäni teen,
sinun vuoksi vaan.
Kai olen yksi heistä,
jotka rakensi tään maan.

Mun aikani vain
ei ole loputon,
mutt’ aikaa se vain
ja sitä sulla on.

Siks koita poika elää ihmisiks,
koita poika elää…

Viime viikot olen laatinut apurahahakemuksia, päivittänyt ansioluetteloa ja hahmotellut tulevaisuutta. Kävin ostamassa vuoden 2022 kalenterin, johon aloin suunnitella toisen levyni julkaisuaikataulua. Miksaukset alkoivat marraskuussa, masteroinnilla ei ole vielä kiirettä. Toivon saavani apurahan kattamaan kansitaiteilijan ja taittajan palkkioita. Olen kiitollinen, että albumiprojekti on aiemmin saanut pieniä tukia eri tahoilta.

Nyt kun olen vanhempi, olen myös herkempi ja vahvempi – taistelenhan myös jälkikasvuni tulevaisuuden puolesta. Ja eihän sitä koskaan tiedä, vaikka lapsenikin tekisi taidetta jossakin muodossa. Niin tai näin, toivottavasti hänen sosiaaliturvansa tulee aikanaan olemaan paremmalla tolalla, kuin monen meidän tällä hetkellä.

Kaikkea hyvää, parempaa tulevaisuutta!

Dimi Salo
Kirjoittaja on suomalais-kreikkalainen laulaja-lauluntekijä, muusikko ja musiikkipedagogi. Hän asuu Oulussa.

Horjumaton
säv. & san. Jukka Takalo
Lupa lyriikan julkaisuun saatu tekijältä.

Muutoksen merkkejä musiikkialalla

Julkaistu

Muusikkojen liiton, Suomen Musiikintekijöiden ja Autiosaaren Vastuullinen musiikkiala -hanke herättelee ja käy keskustelua ekologisesta kestävyydestä ja sosiaalisesta yhdenvertaisuudesta. Verkkotapahtumissa sekä Musiikki & Median pyöreän pöydän ääressä on tuotu yhteen musiikin ammattilaisia, vastuullisuusasiantuntijoita ja muita aiheesta kiinnostuneita.

Projektipäällikön roolissa olen ilokseni saanut huomata, että todella paljon hyvää tapahtuu jo. Maineikkaat yhtyeet ja artistit eivät epäile käyttää vaikutusvaltaansa ja ottaa kantaa luonnon monimuotoisuuden puolesta erilaisissa julkisissa kampanjoissa. Musiikintekijät ja muusikot pohtivat kestävyyttä soitin- ja laitehankinnoissaan sekä matkustustapojen vaihtoehdoissa co-writing-sessioihin ja keikoille suunnatessaan. Kiertueproduktioita skaalataan ja logistiikkaratkaisuja optimoidaan yhdessä kansainvälisten kumppaneiden kanssa.

Sosiaaliseen vastuullisuuteenkin liittyviä kysymyksiä hahmotetaan yhä paremmin. Ovatko kaikki tervetulleita musiikintekotilanteisiin? Tehdäänkö kaikille tilaa? Musiikkialan tulee tarkastella kriittisesti rakenteiden nykytilaa ja valta-asetelmia, ja tehdä korjaavia toimenpiteitä.

Levy-yhtiöissä ja keikkapaikoilla onkin laadittu yhdenvertaisuusstrategioita, perustettu moninaisuutta edistäviä työryhmiä sekä järjestetty koulutuksia. Kesällä #metoo:n hengessä virinnyt keskustelu on osaltaan vauhdittanut muutosta sekä kirkastanut tavoitetilaa, jossa jokaisella on oltava yhtäläiset mahdollisuudet toteuttaa ja ilmaista itseään sekä edetä urallaan. Tai ihan vain olla sellainen kuin on. Musiikin kenttä vain rikastuu, kun saamme erilaiset äänet kuuluviin.

Paljon on silti yhä tehtävää. Tiedämme, että kokeiluihin ja kehittämiseen kaivataan apua: relevanttia tutkimustietoa kestävistä ratkaisuista sekä vilkasta keskustelukulttuuria. Alan toimijat kehittävät ja päivittävätkin parhaillaan monenlaisia työkaluja muutoksen rakentamiseen.

Vastuullinen musiikkiala -hankkeessa muun muassa valmistelemme keväälle laajaa kyselytutkimusta yhdenvertaisuudesta musiikkialalla. Keskeisenä tavoitteena on muotoilla ja tuoda esiin konkreettisia toimenpiteitä, joita jokainen voi jatkossa hyödyntää työskentelynsä tukena ja turvana – omassa ammatissaan, yhteisellä musiikkialalla.

Murroskohdissa olo voi tuntua hankalalta, kun uudet tavat toimia ja ajatella eivät vielä ole juurtuneet osaksi arkea. Tärkeintä on aloittaa jostakin, tehdä ensin vähän ja sitten vähän enemmän.

Ajattelen, että kuten musiikin tekemisessä, myös vastuullisen elämäntyylin haltuunotossa pääsee hyvin alkuun, kun yksinkertaisesti pysähtyy kuuntelemaan toisia ihmisiä ja ympäröivän maailman ilmiöitä. Sitten voi miettiä, miten tässä tilanteessa tuntuisi oikealta toimia. Kyllä se voi olla niinkin yksinkertaista.

Helmi Saksala

Kirjoittaja on Vastuullinen musiikkiala -hankkeen projektipäällikkö, Autiosaari Oy:n toimitusjohtaja, viestinnän valmentaja ja kirjoittaja, tapahtuma-alan ja luovien alojen osaaja sekä musatyyppi. Hän auttaa yrityksiä ja tekijöitä innostumaan kestävistä toimintatavoista ja tunnistamaan oman tarinansa.

Vastuullinen musiikkiala -keskustelutilaisuuksien tallenteet ja lisää hankkeesta: vastuullinenmusiikkiala.com

Luovuus on irti raamien sisällä

Julkaistu

Säveltäjä Levannon työpäivä alkaa tyypillisesti viimeistään aamuyhdeksältä. Hänen työhuoneensa sijaitsee Helsingin kantakaupungissa tunnelmallisessa kivitalossa, joka on rakennettu viime vuosisadan alussa. Janne Riionheimo on suunnitellut kellutetun studion katutason entiseen liiketilaan.

Työhuoneelta löytyy Yamaha C3 -flyygeli, joka on ollut Levannon läheinen työpari jo pitkään. Työasemana on Cubase (täydennettynä hirveällä määrällä plugareita) ja nuotinnusohjelmana Dorico. Työhuoneessa on laulukoppi ja tilaa äänittää vierailevia soittajia. Säveltäjä itse soittaa demomielessä myös kitaraa, bassoa ja vähän viulua.

Tänään Levanto on viettänyt aamupäivän kuunnellen Bela Bartókin Konserttoa Orkesterille ja tutkinut sen partituuria viikonlopun kapellimestarikurssia silmälläpitäen.

”Uuden oppiminen ja säveltäjänä kehittyminen on mulle tosi tärkeää. Voisi melkein jopa sanoa, että työt on siinä ympärillä nimenomaan palvelemassa tätä tarkoitusta”, Levanto pohtii.

”Aina kun on aikaa, mä opiskelen. Luen partituureja ja tutkin erilaista musiikkia tai opettelen jotain uutta softaa.”

”Ei ole järkeä käyttää yhteen ideaan viikkokausia, vaan kannattaa ensin tehdä niitä pätkiä ennemminkin kvantiteetti kuin kvaliteetti edellä.”

Nyt työn alla on yksi norjalainen ja yksi tanskalainen elokuva. Niistä ei vielä puhuta sen enempää.

Tammikuussa Suomen ensi-iltaan on tulossa The Innocents. Se on norjalainen yliluonnollinen trilleri, joka on voittanut useita kansainvälisiä palkintoja ja esitettiin Cannesin elokuvajuhlien Un Certain Regard -kilpasarjassa viime kesänä.

Levanto on filmistä innoissaan.

”Työ oli taiteellisesti tosi palkitseva. Uskon tähän leffaan vahvasti.”

The Innocentsin tekoprosessi oli säveltäjän näkökulmasta mieluisa. Levanto pääsi hommaan mukaan aivan alusta saakka, siis jo ennen elokuvan kuvausten alkamista.

”Esituotantovaiheessa ohjaajalla on aikaa ja energiaa keskustella musiikista. Mitä lähempänä kuvauksia ollaan, sitä enemmän ohjaajalla on muuta säätöä. Ei ohjaajaa enää kuvauksia edeltävällä viikolla saa keskittymään jälkityövaiheen asioihin, kuten musiikkiin.”

Levanto ja ohjaaja-käsikirjoittaja Eskil Vogt tapasivat kerran ja skypettivät paljon. Vogt lähetti Levannolle Spotify-listan, jota oli kuunnellut The Innocentsin käsikirjoitusta tehdessään. Levanto täydensi listaa referenssiehdotuksillaan.”Kävi pian selväksi, että nyt ei haluta mitään kuningasmelodioita tai harmonisesti monimutkaista musiikkia. Lähdin kehittelemään saundimaailmoita siltä pohjalta”, Levanto kertoo.

”Yleensä teen sämpleillä demoja ja jos ne miellyttävät ohjaajaa, ne orkestroidaan, äänitetään ja miksataan. Nyt teinkin niin päin, että ensin äänitettiin pieni jousiorkesterisessio, jota sitten leikkelin ja prosessoin. Eksperimentoin saundinmuokkaustekniikoilla, joita en ollut ennen kokeillut. Käytin fyysistä nauhaa ja c-kasetteja.”

Levanto toimitti elokuvan leikkaamoon viisi tuntia demoja – yli sata erilaista pätkää, jotka hän oli tehnyt melko nopeasti.

”Ei ole järkeä käyttää yhteen ideaan viikkokausia, vaan kannattaa ensin tehdä niitä pätkiä ennemminkin kvantiteetti kuin kvaliteetti edellä. On hyvä tiedostaa, että kaikkea ei tulla käyttämään.”

Kun elokuvan leikkaus oli pitkällä, Levanto työsti valitut aihiot valmiiksi ja ajasti ne leikkaukseen. Tämä on elokuvasäveltäjälle se työvaihe, jossa päivät venyvät helposti 14-tuntisiksi.

The Innocentsin musiikin making of -video löytyy Levannon YouTube-kanavalta.

”Ohjaajahan on usein miettinyt leffaa vuosikausia, ehkä jopa itse käsikirjoittanut sen. Tietenkin hänellä on siitä selkeämpi näkemys kuin minulla, joka hyppään mukaan muutamaksi kuukaudeksi.”

Jännittävää ja kiehtovaa elokuvamaailmassa on se, että joka projektissa voi luoda nahkaansa säveltäjänä. Saa olla myös monipuolinen. Levannon isoin elokuvamusiikkituotanto on tehty 80 hengen orkesterilla. Pienimmän tuotannon hän on tehnyt yksin.

”Voi yrittää luoda uuden saundin tai musiikillisen idean, joka on vain sen kyseisen projektin juttu ja toivottavasti erilainen kuin aiemmat, joita on tehnyt”, Levanto sanoo.

”Ensi viikolla esimerkiksi äänitetään yhteen projektiin barokkiviulua, joka on viritetty epätavalliseen vireeseen. Voihan se olla ihan paska idea. Kiva kokeilla kuitenkin.”

Elokuvan ohjaaja on projektissa aina pomo, jonka taiteelliset näkemykset ajavat säveltäjän ideoiden edelle. Levanto on huomannut, että ohjaajan kommentit vievät musiikkia monesti aivan oikeaan suuntaan.

”Ohjaajahan on usein miettinyt leffaa vuosikausia, ehkä jopa itse käsikirjoittanut sen. Tietenkin hänellä on siitä selkeämpi näkemys kuin minulla, joka hyppään mukaan muutamaksi kuukaudeksi.”

Työskentely ohjaajan kanssa on hienovaraista. Ohjaaja osaa vain harvoin ilmaista musiikillisin termein sen, mitä haluaa. Säveltäjän on pystyttävä viestimään ohjaajalle, että se ei haittaa.

”Se, että sama ohjaaja ja säveltäjä tekevät leffan toisensa jälkeen yhdessä, ei johdu musiikista vaan siitä, että vuorovaikutus toimii”, Levanto kertoo.

Hän viihtyy hyvin ohjaajien antamissa raameissa. Ne helpottavat työhön ryhtymistä.

”Leffamusiikkihan ole mikään tietty genre. Se voi olla punkia, syntikka-ambientia, intialaista taidemusiikkia tai ihan mitä tahansa. Että sikäli on hyväkin rajata vähän”, hän pohtii.

”Usein ajatellaan, että raamit ovat kahlitsevia. Jos näin todella on, sitten kannattaa keskittyä konserttimusan säveltämiseen.”

Onnistunut leffamusa palvelee kokonaisuutta ja tuo siihen jonkin koherentin, uniikin saundin. Musiikin ei tarvitse olla arvokasta yksinään.

”Jos sitä joku haluaa kuunnella leffasta irrotettuna, niin se on sitten vain ihan kiva bonus”, Levanto toteaa.

”Konserttimusiikissa säveltäjä voi olla juuri niin nokkela ja oivallinen kuin haluaa, ja äänten informaation määrä saa olla paljon suurempi kuin mitä leffamusiikissa. Jos elokuvamusiikissa on liikaa tavaraa, katsoja ei ehdi prosessoida kaikkea aistimaansa.”

Jos säveltäjä haluaa tehdä leffamusiikkia saadakseen kuulijoita ja näkyvyyttä, hän on Levannon mielestä liikkeellä vääristä lähtökohdista.

”Motiivin pitäisi olla se, että elokuvasta tulee mahdollisimman hyvä. Väärät motiivit  tulevat kyllä ohjaajalle hyvin pian selviksi. Säveltäjän on ennen kaikkea oltava kiinnostunut kokonaisuudesta, eli siitä leffasta.”

Katsojilta tulee säveltäjälle tosi harvoin palautetta, ja se on Levannolle ihan ok.

”Jos katsojalla on kauheasti aikaa kiinnittää huomiota musiikkiin, on leffa ehkä epäkiinnostava. Kun katsoja tempautuu juonen vietäväksi eikä oikeastaan huomaa musiikkia, silloin on onnistuttu. Toki leffassa voi olla kohtia, joissa musiikilla on isompi rooli. Mutta en itsekään, ainakaan ensimmäisellä katsomiskerralla, useinkaan pysty keskittymään musiikkiin jos leffa on hyvä.

Myös raha on väärä motiivi ja mielikuva, että leffapuolella sitä liikkuisi paljon, on virheellinen.

”Vaikka jonkun leffan kokonaisbudjetti olisi kuinka kova, ei leffamusiikkiin missään päin maailmaa laiteta satoja tuhansia – kaikkein isompia Hollywood-tuotantoja lukuunottamatta. Työn määrään verrattuna liksat per leffa ei todellakaan ole kaksisia”, Levanto sanoo.

”Toki, jos leffa saa paljon katsojia teattereissa, siitä tulee sitten Teosto-tuloja. Jos leffa menee vain suoratoistopalveluihin, jäävät tekijänoikeuskorvaukset vähäisiksi.”

Jos haluaa elokuvasäveltäjäksi, on varauduttava siihen, että kilpailua on. Ennen kuin edes alkaa esitellä itseään alan toimijoille, on tehtävä päräyttävä showreel.

”Se ei mene niin, että antakaa mulle mahdollisuus niin sitten mä näytän. On osattava ohjelmoida timanttisen kuuloisia sämpledemoja. General MIDI -bounce ei riitä. Softien opettelu on vain käytännön asia, jonka voi oppia ihan kuka vain”, Levanto toteaa.

Alkuvaiheessa harvoin pääsee projekteihin, joissa liikkuu rahaa. Levanto aloitti tekemällä musiikkia muun muassa Dome Karukosken ja Lauri Nurksen opiskeluajan leffoihin. Kun Nurkse sitten ohjasi ensimmäisen pitkän elokuvansa Sooloilua (2007), Levanto oli mukana säveltäjänä – niin ikään ekakertalaisena.

Sitten, jos rahahommien syrjään pääsee kiinni, on yleisin toimintatapa mallia avaimet käteen. Eli tuotantoyhtiölle yksi lasku musiikista. Alalla pidetään ihmisistä, joista on mahdollisimman vähän vaivaa.

 Levanto on tyytyväinen siitä, että on saanut sävellettäväkseen monen genren leffoja. Se pitää työn mielekkäänä ja mielenkiintoisena.

”Vähän käy sääliksikin, ei toki taloudellisesti mutta taiteellisesti, sellaisia säveltäjiä, jotka ovat onnistuneet tekemään hitin. Esimerkiksi Thomas Newman, joka sävelsi American Beautyn, on tehnyt seuraavat leffamusiikkinsa samalla tyylillä. Ehkä tilaaja on sanonut, että tee sitä hyvää marimbaa vaan.”
Mitä isomman budjetin elokuva on kyseessä, sitä riskittömämmin se tehdään. Ajattelu ulottuu myös musiikkiin. Halutaan tuttuja elementtejä, joita katsoja lukee tietyn sanaston kautta. Toisaalta yritetään saada tekemiseen uutta twistiä.

”Paljon ja kaikilla on projekteja, joiden suunnitteluvaiheessa elvistellään, että nyt tehdään jotain uutta ja erilaista. Askel askeleelta rohkeus vesittyy ja lopputulos on geneeristä tavaraa, jolla saadaan sama yleisöreaktio kuin aiemminkin. Usein ei ehkä haluta ottaa riskiä kun on huomattu, että yleensä tietyn tyylisissä leffoissa toimii tietynlainen musiikki.”

Draamat ovat Levannon ominta alaa. Ovet ovat jo avautuneet Pohjoismaiden leffamaailmaan, ja tulevaisuuden toiveet suuntautuvat Eurooppaan laajemminkin.

”Mun tyyli musiikillisesti, tai ihmisenäkään, ei ole suuntautunut massiiviseen epic-musan tekemiseen. Hienovireisemmät draamat kiinnostavat enemmän kuin Marvel-supersankarileffat.”

Leffat, joihin Levanto on säveltänyt, ovat olleet kokonaisbudjetiltaan 1–4 miljoonaa euroa. Hän toivoo joskus pääsevänsä mukaan isompiin, 15–20 miljoonan euron projekteihin.

”Sellaisissa musabudjetti on sitä luokkaa, että mulla olisi varaa pitää pientä työryhmää. Itse voisin keskittyä säveltämiseen. Ja äänityksiä voisi tehdä joissain kivoissa mestoissa.”

”Tärkeintä on pitää innostunut ja raikas olo omassa tekemisessä. Sen enempää ei voi itseltään vaatia.”

Miten syntyy säveltäjän oma, tunnistettava tyyli?

”Kun tutkii, opettelee ja kuuntelee mahdollisimman paljon erilaista musiikkia, tulee omasta vaikutteiden kirjosta monivivahteinen”, Levanto tuumii.

Omaa tyyliään säveltäjänä hän ei lähde analysoimaan.

”En tietoisesti ajattele, mikä on mun tyyli. Luulen, että oma maku tai tyyli kehittyy, kun vain tekee ja tekee. Jos laittaa musiikkiinsa jotain kurkkulaulua ja kotiloita siksi, ettei kukaan muu niitä käytä, se ei ole enää rehellistä. Se on kikkailua”, Levanto sanoo.

”Ja jos olettaa, että jokainen biisi jonka tekee, on täysin uraauurtava ja ennen kuulematon, ei saa mitään valmiiksi. Tärkeintä on pitää innostunut ja raikas olo omassa tekemisessä. Sen enempää ei voi itseltään vaatia.”

Musiikkia elokuviin (Levannon omat valinnat)
The Innocents, 2021, ohjaus ja käsikirjoitus Eskil Vogt
Pala sydämestä (Ylen tv-sarja, 2021), ohjaus Hanna Maylett, käsikirjoitus Anna Lappalainen ja Aino Lappalainen
Psychosia, 2019, ohjaus ja käsikirjoitus Marie Grahtø Sørensen
Oma maa, 2018, ohjaus Markku Pölönen, käsikirjoitus Markku Pölönen ja Antti Heikkinen
Kätilö, 2015, ohjaus Antti J. Jokinen, käsikirjoitus Katja Kettu & Antti J. Jokinen

Tunnelin päässä aina valoa

Julkaistu

Alku

”Lukion jälkeen menin oikeustieteen valmennuskurssille ja tajusin pian, ettei se todellakaan ollut mun juttu. Keskeytin isän maksaman kurssin ja pääsin avustajaksi Gorkin puisto -elokuvan kuvauksiin.

Sen jälkeen sain työpaikan Taloudellisesta Tiedotustoimistosta koulutiedottajana ja av-asiamiehenä. Työn ohessa luin tiedottajan ja mainostoimittajan tutkinnot ja kävin videotyön kursseja. Myös käsikirjoittamiseen aloin perehtyä.

Rinnalla kulki ajatus, että olisi kiva tehdä lauluja. Radiota kuunnellessa uskoin pystyväni samaan. Ekat biisini tein vähän yli parikymppisenä kaverini Jukka Koskelin kanssa.”

Mentorit ja verkostot

”Jaakko Salo oli vanhempien perhetuttu. Lähetimme hänelle kaverini kanssa c-kasetin. Jakke kertoi, mikä niissä kolmessa tekstissä mätti. Työn puolesta tunsin Harri Rinteen ja lähetin myös hänelle muutaman tekstin. Harri kommentoi, että Lasse hyvä, älä ole niin synkkä. Teksteissä on hyvä olla aina valoa tunnelin päässä. Ensimmäinen säveltäjä, jonka kanssa yhteistyö johti tekstini levytykseen, oli Reijo Anttila. Seuraava oli Roni Kamras.

Kaksi Reijon kanssa tehdyistä eteni Anna Erikssonille. Toinen niistä oli Lähden lentoon. Se oli mukana Syksyn Sävelessä vuonna 1996, ja alkoi sitten soida radioissa.

Vuonna 1995 liityin Elvikseen (nykyinen Suomen Musiikintekijät). Kävin kaikissa tilaisuuksissa ja aluksi tunsin vain Sarin [Maunula] ja Martin [Heikkilä]. Sitten tutustuin Jorma Toiviaiseen ja vähitellen oli jo useita, joiden kanssa jutella.

Kun hain Teoston jäseneksi, tilaisuuksien määrä vain kasvoi. Aloin myös osallistua muihin musiikkialan tapahtumiin.”

Säveltäjäystävät

”Eniten olen tehnyt Charles Plogmanin ja Petri Somerin kanssa. Kun Elvis 90-luvun lopulla alkoi julkaista tekijähakemistoa, Charles poimi vihkosesta viisitoista sanoittajaa ja lähetti kaikille kirjeen ehdottaen yhteistyötä. Kolme meistä vastasi.

Aluksi kyse oli ruotsinkielisen tanssimusan sanoittamisesta suomeksi. Charles sai niitä kustantajana menemään artisteille. Sitten aloimme tehdä yhdessä uusia suomenkielisiä lauluja, ja Charles lähti soolouralle. Vuoden 2000 Syksyn Sävelessä tuli toinen sija laululla Vain vähän aikaa.

Petriin tutustuin, kun etsin tyttärilleni pianonsoiton opettajaa. Kymmenen ensimmäistä biisiämme menivät kaikki levylle. Petri tuumi, että pidetään jatkossakin prosentit sadassa.

Paljon tekstejäni ovat säveltäneet myös Pertti Haverinen, Kai Jämsä, Pertti Jalonen ja Nalle Ahlstedt. Yhdessä Jore Marjarannan kanssa olemme tehneet tekstejä hänen soololevyilleen.

Laulunteossa parasta mulle on se, että säveltäjistä on tullut ystäviä. Vaikka biisinteossa välillä olisi taukoa, ystävyys säilyy.

Uudempia tuttavuuksia säveltäjistä ovat Juri Lindeman, Timi Järvivuori, Jari Latomaa ja Juha Avoketo, joiden kanssa ollaan myös jo jotain tehty ja meillä selvästi synkkaa.”

Mitta

”Kun aloittelijana tutustuin Timo Turpeiseen, sain vastauksen moneen metriikan kysymykseen. Timo oli jo perehtynyt perimään, Helismaihin ja muihin.

Melkein aina teen pelkkää tekstiä myöhemmin sävellettäväksi. Luen lauseita ääneen ja tunnustelen, rytmittyvätkö tavut hyvin. Ääneen lukeminen on mun apumelodia.

Ensimmäiset rivit ratkaisee mitan. Tavumäärät laitan samoille melodianpaikoille aina samat, ja pelaan sanojen tavumäärillä. Kun paljon tekee, harjaantuu hahmottamaan, mitkä sanojen tavumäärät ja niiden yhdistelmät vastaavat toisiaan. Heittelen legopalikoita puolelta toiselle, kunnes kuulostaa hyvältä. Kun tavut täsmäävät, säveltäjän ei tarvitse jammailla sen kanssa.

Ääneen lukiessa olen hahmottanut senkin, että rivin lopussa pitkä tavu saundaa usein paremmalta kuin lyhyt.

Kun käyn HEO:ssa ja muualla kouluttamassa uusia tekijöitä. Ohjeeni on, että tavuissa kannattaa ensin keskittyä rivien alkuun ja loppuun, ja siitä voi edetä hifistelyyn rivien keskelle.

Riimeistä huomasin jossain vaiheessa, että aloittelijoilla riimikaava saattoi aina olla aabb. Aloin suosia sitä, että joka toinen rivi rimmaa eli nelirivisessä säkeistössä abab. Kaavani voi olla myös esimerkiksi ababx, jossa viides rivi on riimitön, mikä antaa säveltäjälle pelivaraa.

Usein ajatellaan, että säännöt kahlitsevat. Mutta jos haet vaikka kolmitavuista sanaa ja vielä sellaista, joka päättyy pitkään tavuun kuten parempaa, niin on vapauttavaa, kun ei tarvitse umpimähkään hakea mitä tahansa sanaa.”

Kielen tyylit

”Ennenkin hyväksyin oon, ja nykyisin käy jopa parempii ja kaa. Vanha Lasse olisi niille nyrpistänyt. Mutta niit ja meit ei vieläkään kovin helposti käy. Maallikkoa varmaan naurattaa, että me mietitään tällaisia.

Yleiskieltä ja puhekieltä voin sekoittaa samassakin tekstissä, kuten vaikka tulen ja tuun. Niinhän ihmiset nykyään puhuu, vaihdellen eri muotoja, joten se on luonnollista kieltä myös lauluissa.”

Hento kuiskaus

”Olin kuullut radiosta joulun tienoilla Hei mummon ja ihastunut heti laulajan ääneen. Hieno oli biisikin. Lähetin tuottajalle tekstarin ja kysyin, onko Suvi Teräsniska sun artisteja. Hän vastasi, että on, ja yksi hitti vielä levylle ehtii.

Ennen tätä olin ollut Teneriffalla kirjoittamassa lauluja. Näillä reissuillani pyrin tekemään tekstin päivässä, kun ei tarvitse miettiä muuta. Nyt istuin terassilla ja katselin Atlanttia. Oli alkuilta, ja etelän hämärä oli laskeutunut nopeasti. Jostain altaalta kantautui vienoja säveliä, kun kitaralla soitettiin Careless Whisper. Kirjoitin vihkoon Hento kuiskaus. Siinä voisi olla hyvä titteli.

Teksti syntyi samana iltana. Näin kaksi ihmistä kuvina. Usein mun jutut on tällaisia tuokiokuvia, joissa kuvittelen hahmot ja heidän keskinäisen suhteensa ja tilanteensa.

Petrin sävellettyä ja demotettua biisin meillä oli heti se fiilis, että tää toimii aika hyvin. Mutta ei me itsekään tajuttu, mitä tapahtui, kun yhtäkkiä se oli kaikkien huulilla.”

Iskelmäsanoittaja ennen ja nyt

”Joskus ehdotettiin, että mun pitäisi tehdä salanimellä popimmat biisit, ikään kuin mun oikealla nimellä olisi iskelmän painolasti. Ajattelin, että ei tää ole mun ongelma vaan portinvartijoiden.

Jos titteliksi laitetaan iskelmäsanoittaja, olen siitä ylpeä. Usein liikun jossain laulelman ja popiskelmän välimaastossa. Tosin biisin genren ratkaisee yleensä musiikin tyyli ja esittäjän imago, ei niinkään sanat.

Muille artisteille kirjoittava sanoittaja on yleensä näkymätön, eikä tavallinen kaduntallaaja tunne syntymekanismeja. Ei se haavaa mun sieluun tee, mutta joskus vähän harmittaa.

Nykyään sanoittajissakin on aina kerrallaan muutama tähti, joista media kiinnostuu, mikä on meidän kaikkien kannalta hienoa.

Junnun ja Vexin julkaisujen määriin tai edes mun määriin on uusien sukupolvien lähes mahdoton päästä. Tekijöitä on yhä enemmän ja aika muutenkin toinen. Aina kovempi haaste on myös siinä, että kaikki on jo käsitelty ja parhaat sanonnat käytetty. Vanhat mestarit olivat myös siinä hyvässä asemassa, että tilauksia tuli joka päivälle ja levytys oli odottamassa.”

Tarina ja kosketuspinta

”Ensin suunnittelen dramaturgian, lyhyen tarinan kaaren. Kaikki voi lähteä myös voimalainista, jonka ympärille mietin, mitä tapahtuu ennen kertsiä ja mitä kertsin jälkeen.

Sanoittajalla on hyvä olla isot korvat kuulemaan, mitä ihmiset puhuvat ja tuntevat. Sitten asetut itse kertomaan heidän tarinaansa. En kuitenkaan kirjoita muiden kokemuksista tunnistettavasti vaan sekoittaen.

Biisinteko on niiden kokemusten ja elämysten siirtämistä, jotka eniten koskettavat. Kun liikutun ja koen vahvasti jotain, kirjoitan tekstin sillä ajatuksella, että valmista laulua kuunnellessa joku kokisi samoin. Jos löytyy yhteinen kosketuspinta, sanoittaja ja säveltäjä ovat onnistuneet.

Alkuperäinen sysäys voi olla omassa elämässä koettua tai muita tarkkaillessa koettua. Usein sille tunteelle ei ole edes nimeä.

Tämän voimakkaan kokemuksen pyrin sijoittamaan kuvittelemaani tarinaan. Siinä en niinkään kuvaa itse tunnetta, vaan kerron, mitä on tapahtunut ja mikä on aiheuttanut sen tunteen. Säveltäminen on suorempaa tunteensiirtoa, mutta sanoittaja tarvitsee tarinan.

Usein se nimetön tunne liittyy jotenkin kaipuuseen. Toisinaan se on kaipuuta siihen, kun ei kaipaa mitään.”

Rahapurot

”Maallikoille on usein ylläri, miten pienistä puroista tekijän tulo kertyy, ja miten pitkällä viiveellä.

Tuloni sanoittajana perustuvat tekijänoikeuksiin. Kuten kaikissa innovaatiossa, vain riittävä oikeuksien suoja antaa toiminnalle taloudellisen pohjan.

Spotifyn korvaukset ovat lähes kaikilla kiusallisen matalia. Tekijöiden pitäisi saada kakusta isompi siivu, ja jyvityksen tulisi perustua kunkin maksajan omaan kuunteluun eikä tähän pesukonemalliin.”

Motto

”Tehään pois kuleksimasta!”

…

Jutussa mainittujen laulujen säveltäjät:
Lähden lentoon: Reijo Anttila
Vain vähän aikaa: Charles Plogman
Hento kuiskaus: Petri Somer
Hei mummo: säv. Jussi Rasinkangas, san. Veikko Salmi
Careless Whisper: säv ja san. Andrew Ridgeley ja George Michael

Tuumasta sanoittajan toimeen

Julkaistu

”Oon ollut klassinen runotyttö; kirjoittanut aina runoja, novelleja ja omia heppakirjoja. Ala-asteikäisenä ajattelin, että musta tulee kirjailija”, Valjus kertoo.

Ei tullut heppakirjailijaa, mutta ammattikirjoittaja kuitenkin. Valjus on toimittaja, blogisti, kolumnisti ja kriitikko. Sanojen rakastaja. Musiikissakin, jota hän lapsena kuunteli radiosta ja c-kaseteilta, huomion kiinnittivät nimenomaan tekstit.

”Gösta Sundqvistin sanankäyttö jäi erityisesti mieleen, vaikka lapsena en tietenkään ymmärtänyt hänen tarinoidensa kaikkia vivahteita. Myöhemmin Maija Vilkkumaan Pitkä ihana leikki -levy vuonna 1999 oli mulle aivan käänteentekevä. Mietin, että ai näinkin voi sanoittaa.”

Laululyriikan tekeminen sai kuitenkin odottaa, lukuun ottamatta yksittäistä, ihan ”hullun mielenkiintoista” kokeilua eräällä Oriveden opiston kirjoittajakurssilla. Se muistui mieleen, kun ystävien syksyisellä mökkireissulla keskusteltiin toteuttamattomista unelmista.

”Mä sanoin, että haluaisin alkaa kirjoittaa laulutekstejä”, Valjus kertoo.

”Olin alusta asti mukana sillä asenteella, että sanoittamisesta tulee osa mun työtä.”

Ja niin kuin elämässä joskus käy, alkoi ääneen sanotusta ajatuksesta tulla totta. Alkuvuodesta 2013 Valjuksen silmiin osui lehti-ilmoitus ammattiopisto Lappian lauluntekijälinjasta. Ystävät tietenkin kannustivat hakemaan.

Oli yksi mutta: Hakemukseen pyydettyä biisidemoa ei löytynyt, koska Valjus ei ollut vielä tehnyt sanoituksia. Hän soitti koulutuksen vetäjälle ja alkoi vakuutella.

”Kiimalaisen Artsi sitten tuumi, että olisihan se hyvä jos linjalla olisi yksi sanoittamiseenkin erikoistunut opiskelija. Mä olin vaan että niin todellakin olisi! Sain sitten jonkun kirjoitustehtävän ja pääsin mukaan.”

Koulutuksessa Valjus parkkeerasi itsensä aina etupulpettiin ja toimittajatyyliin kyseli kaikkea mahdollista musiikkialasta.

”Olin alusta asti mukana sillä asenteella, että sanoittamisesta tulee osa mun työtä. Toinen vaihtoehto olisi ollut lähteä kouluun harrasteleminen mielessä. Sekin toki olisi ollut ihan hyvä linjaus.”

Ensimmäinen teksti, joka Valjus sai julkaisuun, oli Suvi Teräsniskan esittämä Joulun henki (WMF 2014, säv. Nalle Ahlstedt).

”Heti ison yhtiön isolle artistille. Tuntui kuitenkin, että tietynlainen seinä siellä on vastassa sellaisille, jotka eivät ole tallikirjoittajia, tai sanoita tallikirjoittajien sävellyksiä”, kertoo Valjus.

Hän päätti väistää esteen ja ryhtyi tekemään yhteistyötä myös omakustanneartistien kanssa. Julkaistuja tekstejä on tällä hetkellä nelisenkymmentä. Genrevalikoimasta löytyy kaikenlaista: lastenlauluja, iskelmää, tanssimusiikkia ja räppikertsejä.

Monista yhteistyökumppaneistaan Valjus mainitsee säveltäjät Maki Kolehmaisen, Jussi Rasinkankaan ja Erkki Koiviston sekä oululaiset artistit Tuohimaan ja Suvi Hiltusen.

Toimittajataustasta on ollut Valjukselle hyötyä lyriikon hommissa. Etenkin elokuvakritiikkien ja laulutekstien kirjoittamisessa jotain samaa.

”Molemmissa tuodaan esiin omaa fiilistä omalla äänellä. Nyt korona-aikana, kun elokuvakritiikkien teko oli tauolla, huomasin kaipaavani sitä kirjoittamisen muotoa ihan hirveästi.”

Ylipäätään se, että kirjoittaa paljon ja monenlaista tekstiä, pitää sanoituskynänkin hereillä. Valjus on toimittajana tottunut kirjoittamaan eri medioihin ja erilaisille yleisöille. Myös laulutekstit syntyvät yleisölähtöisesti.

”Kun lähden tekemään laulutekstiä, mietin aina artistin yleisöä ja keikkapaikkoja. Pohdin, mikä olisi hyvä aihe ja näkökulma, ja miten se tehdään tarinaksi.”

Hän lähestyy laulujen aiheita mieluusti yhteiskunnallisesta näkökulmasta.

”Vaikka tuttua ja turvallista usein toivotaan, haluaisin kirjoittaa vaikeistakin aiheista. Olen kirjoittanut esimerkiksi superihmisyyteen pyrkimisestä, mikä on yleistä meidän ajassa. Ja perheväkivallasta.”

Valjuksen motto sanoittajana kuitenkin on: ei sitten tehdä mitään ruikutusbiisejä.

”Mun elämänasenteeseen ylipäätäänkään ei sovi uhriutuminen ja ruikutus.”

”Sanoittaminen on vaativaa. Se vie enemmän aivokapasiteettia kuin muu kirjoittaminen.”

Valmiita tai viimeistelyä vaille timmejä lauluja jää syystä tai toisesta aina pyörimään pöytälaatikkoon. Silloin helpottaa ajatus, että samasta asiasta voi kirjoittaa useammankin tekstin.

”Hyvä aihe ei kulu kirjoittamalla. Tämä on ollut mulle iso oivallus sanoittajana”,  Valjus miettii.

”Sanoittaminen on vaativaa. Se vie enemmän aivokapasiteettia kuin muu kirjoittaminen.”

Lyriikan kirjoittaminen jää helposti sivuun, kun työpöydällä on kirjoitustöitä, joissa on deadline ja joista saa taatusti liksan. Valjus ei ole kysellyt kirjoituspalkkioiden perään silloinkaan, kun tekee tekstejä omakustanteille. Teosto-tuloja tulee jos on tullakseen.

”Samaan hengenvetoon on myös todettava, ettei mikään muu kirjoittamisen laji ole niin palkitsevaa kuin sanoittaminen. Valmiiseen biisiin on vain niin paljon matkaa… perslihaksia vaatii tämä homma, kuten tiedämme.”

Co-writesessiot ovat Valjukselle mieluinen työskentelytapa. Ne laittavat tekemään. Korona-aikana hänellä on ollut säännöllisesti Zoom-kirjoitustapaamisia erään toisen sanoittajan kanssa.

”Mulla on kirjoittajatreffejä myös yhden käsikirjoittajan kanssa. Vaikka me kirjoitetaan eri tyylilajeja, niin häneltä saan ikään kuin vähän valveutuneemman lukijan palautetta teksteistäni. Tällaisia tekstipajoja saisi olla enemmänkin.”

”Kun tekee teksti edellä, on ihanaa yllättyä siitä, miltä sanoitus kuulostaa sävellettynä.”

Valjus kirjoittaa sanoituksia sekä valmiisiin melodioihin että ilman niitä. Molemmissa tavoissa on puolensa.

”Valmis melodia yleensä viestittää mulle, mistä biisi kertoo. Hyvään melodiaan on tosi kiva kirjoittaa.

Mukavaa on myös se, että biisi on ikään kuin valmis, kun olen tehnyt työni”, hän pohtii.

”Toisaalta, kun tekee teksti edellä, on ihanaa yllättyä siitä, miltä sanoitus kuulostaa sävellettynä.”

Valjus on huomannut, että parhaiten lyriikan kirjoittaminen onnistuu silloin, kun vaihtaa maisemaa ja irtoaa rutiineista.

”Kuulostaa ihan naurettavalta ja tosi kermaperseeltä, ettei muka voi kirjoittaa kuin jossain tyyliin merimaisemassa. Mutta mulle sanoittaminen vaan on joku semmonen ei-arkinen mielentila.”

Musiikintekijöiden jäseneksi Valjus liittyi vuonna 2015. Yhdistyksen kautta verkostoituminen säveltäjien ja muiden sanoittajien kanssa on onnistunut mutkattomasti.

”Musiikintekijöiden tapahtumat on ihan ykkösjuttu. Mutta jokaisessa tapahtumassa saan ainakin kerran kuulla ihmettelyä, että ihanko Oulusta asti tulit tänne tätä varten. Se alkaa jo vähän ärsyttää”, Valjus nauraa.

”Kun siis totta kai mä tulen. Ja nimenomaan ’vain’ tätä varten. Enhän mä verkostoidu ihmisten kanssa ellen tule. Vaivaa pitää olla valmis näkemään jos haluaa tutustua ihmisiin ja saada asioita aikaan. Kukaan ei tule kotoa hakemaan.”

5 x set up
Teksti: Kati Valjus
Kuvat: Valjuksen arkisto


Sanoitustyö vaatii tilaa ajatuksille. Olen oivaltanut, että minun pitää luoda sitä itsekkäästi itse itselleni. (Kuva:  Mikko Törmänen)


Harrastan remontointia ja olen Airbnb-host. Ajatus oli, että voisin vetäytyä Airbnb-kämppään kirjoittamaan, mutta sen varauskalenteri on ollut yllättävän täynnä.


Olen saanut kuulla, että olen helppo kirjoituskaveri. En silti päästä tekstejä helpolla. Tässä kirjoitamme Tanja Vähäsarjan kanssa.


Normaalioloissa reissaan Oulusta Helsinkiin noin joka toinen kuukausi. Nautin, kun saan tuijottaa lakeuksia liikkuvan junan ikkunasta. Junamatkustaminen on mulle omaa aikaa.


”Kirjoitan biisintekstit tietokoneen muistiinpanoihin, jolloin ne kulkevat aina mukana, sekä koneella että puhelimella. En osaa kirjoittaa käsin, kynä ei pysy ajatusten perässä.

 

SANOITUKSIA
(Valjuksen omat valinnat)

Kati Valjus haluaa modernisoida joululaulujen sisältöä, koska hengellisyys näyttelee yhä pienempää osaa ihmisten jouluissa. Joululla on silti tärkeä merkitys pysähtymisen ja itsetutkiskelun paikkana.

Suvi Teräsniska: Joulun henki
Säv. Nalle Ahlstedt, san. KV

Sani: Joulun teen sydämeen
Säv. Maki Kolehmainen, san. KV

Saija Tuupanen: Joulu puhuu
Säv. Jussi Rasinkangas, san. KV

Tommi Soidinmäki: Ihmeellinen joulu
Säv. Maki Kolehmainen, san. KV

Tuija Rantalainen ja Vahtikoira Veikko: Joulutäpinä
Säv. Tuija Rantalainen, san. Tuija Rantalainen ja KV

Mä annan sut pois / Jumppalaulu

Julkaistu

Mä annan sut pois
Säv. Lasse Kurki
San. Laura Närhi
Ensilevytys: Laura Närhi (2010)

Oliko tontuilla vai pelkillä sattumilla osuutensa yhden 2010-luvun suosituimman suomihitin syntymiseen?

Lasse Kurki kertoo, että melodia tuli kuin lahjana joskus vuoden 2005 aikoihin.

”Heräsin aamulla ja otin käteeni Lassi Nurmen tekemän akustisen kitaran. Sen kanssa useimmat biisini ovat syntyneet. Istuin sängyllä ja aloin jammailla. Melodiaan tuli chanson-fiilistä ehkä siitä, että olen ranskalaisen musiikin ystävä. Muutenkin se taitaa muistuttaa enemmän klassista kuorolaulumelodiaa kuin tyypillistä popmelodiaa.

Nykyään ajattelen, että tällaiset viidentoista minuutin biisit on palkintoja laulunkirjoittajatontuilta. Kun olet ollut oikein ahkera ja virittänyt tekemisen herkälle taajuudelle, tontut palkitsee sinut jollain erityisellä ja helposti syntyvällä.

Tämä tuntui niin hyvältä, että halusin tehdä sen heti valmiiksi enkä vain tallentaa varastoon c-kasettien uumeniin. Englanninkielistä tekstiä alkoi tulla sen hetken ihmissuhdekriiseistä. Se oli vielä Lemonator-aikaa ja bändi kaikessa ykkönen, joten tein demon bändiä ajatellen. Mutta se ei löytänytkään kotia meidän repertuaarissa.

Lopullinen levytys kertoo yhteistyön voimasta. Laura toi siihen uskomattoman hienon tekstin ja oman äänensä. Matti Mikkola sovitti käsittämättömän näkemyksellisesti ja pelottomasti.

Me kutsutaan sitä Lauran kanssa meidän biisiksi. Moni on toivonut, että säveltäisin uuden vastaavan. Luoja tietää, että olen yrittänyt. Mutta kopio on kopio vaikka itseään kopioisi.”

Pari vuotta sävellyksen syntymisen jälkeen Laura Närhi soitti Lasse Kurjelle. Laura suunnitteli soolouraa ja halusi tehdä demon näytteeksi levy-yhtiöön.

”Tunsin Lassen ja kysyin, löytyisikö häneltä ylijäämiä, joihin voisin kokeilla sanoittamista.

Jo hiukan aikaisemmin olin kirjoittanut punaiseen luonnosvihkoon ensimmäisen varsinaisen laulutekstini. Kun sain Lasselta demon, huomasin sanojen istuvan tähän sävellykseen ihan täydellisesti.

Tekstin syntyessä mulla oli mielessä yhden ystäväpariskunnan tilanne. Pelkästään heistä en kirjoittanut vaan siihen sekoittui paljon muutakin, myös omia kokemuksia.

Lassen demolla kertsi alkoi because I want you, because I want you to be happy. Mun teksti istui tavuineen siihen täysin: mä annan sut pois, mä päästän sut pois, vaikka sattuu. Lasse oli venyttänyt sanan happy toista tavua, joten itsekin venytin sattuu-uu ja tottuu-uu.

Lassen työhuoneella teimme demon, minkä jälkeen kirjoitin vielä kakkosversen uusiksi. Kävin myös Markus Koskisen luona saadakseni konsultaatiota. Tämän jälkeen vaihdoin kertsin jatkoon minä-muodon sijasta sä annat mut pois.

Albumi tehtiin pääosin Matti Mikkolan kotona. Laulut äänitettiin työhuoneen viereisessä makuuhuonessa. Musassa oli silloin shuffle-poljento, joka myöhemmin vaihtui. Varmaan siksi laulussa on paikoin jännää epätaimia, jonka päätimme jättää.

Tuotantoa hiottiin pitkään ja myös karsittiin raita kerrallaan. Soittajina olivat Matti Mikkola (koskettimet), Petri Kautto (akustinen kitara), Tommi Suutarisen johtama jousikvartetti Lumos: Anette Grevberg, Sirkku Hilanko, Esa Korja ja Annukka Nevalainen; Toni Kulku (perkussiot), (huilu ja oboe) sekä Erno Tiittanen (pasuunasoolo).

Tämä on mun kaikista levytyksistä se, josta on tullut ylivoimaisesti eniten palautetta. Moni on avoimesti kertonut omia tarinoitaan. Paljon on tullut kuolemaan ja hautajaisiin liittyviä viestejä. Tehdessäni ajattelin muuta, mutta kun annoin tekstin pois käsistäni, päätösvalta tulkinnoista siirtyi kuulijoille. Ja niin sen pitää ollakin.”

 

Jumppalaulu
Säv. trad.
San. Mats Lillrank
Ensilevytys: Fröbelin Palikat (1991)

“Pää, olkapäät, peppu, polvet, varpaat …”. Suomen tunnetuimman lastenmusiikkiyhtyeen suosittu leikkilaulu syntyi pian bändin perustamisen jälkeen. Laulun esikuva löytyi Ruotsista.

Mats Lillrank kertoo:

”Äidinkieleni on ruotsi. 1980-luvun puolivälissä löysin sukulaistytön kautta ruotsalaisen Mora Träskin, joka esitti lastenlauluja rokkiversioina.

Fröbelin Palikat perustettiin 1987, ja pian me neljä lastentarhanopettajaa huomasimme päiväkotikeikoilla toiminnallisuuden tärkeyden. Näin leikkilauluista tuli olennainen osa ohjelmistoamme.

Mora Träsk oli levyttänyt laulun Huvud, axlar, knän och tår. Se oli heillä kansanlaulu. Siitä on suunnilleen samalla melodialla ja hiukan vaihtelevin sanoin trad-versioita eri kielillä. Mora Träskin rokkiversiossa yksi idea on, että tempo kiihtyy säkeistö kerrallaan.

Kun aloin sovitella samaan melodiapohjaan suomenkielisiä sanoja, tein sisältöön jonkin verran muutoksia. Uusina ruumiinosina otin mukaan pepun ja vatsan. Peppu toi huumoria ja rokkihenkeen sopivaa kapinaa. Vatsa toi esimerkiksi sen, että lapsia on vuosien myötä yhä enemmän naurattanut, kun bändin ukot keikoilla taputtavat keskivartaloaan.

Kotona kitaraa rämpytellessä istutin tavut kohdilleen. Tiettyjen äänteiden kuten p:n suosimisella tuli mukavaa rytmiikkaa. Äänneleikittelyä en tosin vielä silloin osannut sanallistaa. Noudatin vain sitä periaatetta, että laulun teksteineen pitää kuulostaa hyvältä, sen pitää saundata ja istua suuhun niin, että se on helppo laulaa.

Kun aloimme 1990 äänittää ensimmäistä levyämme, soitin ennen teoskorttien täyttämistä Teostoon. Saamani ohjeen mukaisesti rekisteröin sanoituksen omakseni. Tekijänoikeushan suojaa teoksen persoonallista ilmaisumuotoa, mutta ei pelkkiä ideoita kuten sitä, että luetellaan ruumiinosia. Suojattua sanoitusta ei voi ilman tekijän lupaa liittää esimerkiksi mainoksiin. Yhden kerran olen luvan tämän mainoskäyttöön antanut.

Sovittajina on koko bändi eli Ari Bergström, Hannu Mäkelä, Timo Nuutinen ja minä. Mora Träskin version tavoin meilläkin tempo kiihtyy säkeistöittäin. Laulun nimeä miettiessä todettiin, että täähän on pelkkää jumppaa.

Ensimmäisen levyn teimme Base Beatille. Kun myöhemmin MTV-musiikille siirtymisen jälkeen levytimme Jumppalaulusta uuden version, sain studiossa äänittäjä Harri Sutiselta hänen Kreikasta ostamansa busukin. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun olen busukia soittanut.

Vuonna 1991 esiinnyimme Ylellä, ja jo siinä taltioinnissa rumpali Hannulta niksahtaa selkä kesken tv-konsertin. Pienen hämmingin jälkeen me Jumppalaululla vetristämme hänen selkänsä. Tämä ohjelmanumero on kulkenut mukana alkuajoista lähtien. Nykyään se on myös ikääntyneiden soittajien lakisääteistä taukojumppaa.

Suomalaiseen kansanlauluun Pää, olka, polvi, varvas tällä ei ole muuta yhtäläisyyttä kuin idea ruumiinosien luettelemisesta loogisessa järjestyksessä. Melodia on siinä ihan eri ja muutenkin se on kaukana meidän rallista.

Tämä oli ensimmäisiä sanoituksiani. Lastenlauluja olin kuunnellut jo paljon. Osassa häiritsi liiallinen opettavaisuus tai tekstin huono istuvuus melodiaan. Otin tavoitteeksi, että lastenlaulussa tulee olla hyvää ja soljuvaa suomen kieltä, jota on helppo laulaa ja josta saa hyvin selvää.

Jumppalaulusta on tullut esimerkiksi se palaute, että lapset ja myös maahanmuuttajataustaiset ovat tämän kanssa oppineet nimeämään ruumiinosia. Vanhusten palvelutaloissakin sen tahdissa jumpataan. Maikkarille tehty versio on Spotifyssa meidän kolmanneksi suosituin. Helposti opittavassa leikkilaulugenressä se on selvä ykkönen.”

Anna Kokkonen ja Saija Tuupanen saivat Kullervo Linna -palkinnot

Julkaistu

Vuosittain Linnan syntymäpäivänä 24.11. julkistettavat palkinnot (2000€) myönnetään tunnustuksina ansioista kotimaisessa viihde- ja tanssimusiikissa.

Palkintoperustelut

Anna Kokkosen musiikki virtaa sydämiin ja valloittaa kuulijoita. Kokkonen on laajentanut omaehtoisella työllään suomenkielisen iskelmän kuulijakuntaa. Hän on luonut tinkimätöntä musiikkia iskelmäperinteestä käsin rikastaen sitä keltti- ja rock- ja folkvaikuttein. Studiopöydän takanakin viihtyvä Kokkonen vastaa pitkälti itse levyjensä taiteellisesta tuotannosta ja pitää langat käsissään laulujen synnystä julkaisuun asti.

Saija Tuupanen on monipuolinen laulaja ja ahkera keikkailija, jonka korkea työmoraali ja ammattimainen ote muusikon työhön on poikinut Teoston merkittävän Vuoden Raportoija -palkinnon. Uupumattoman keikkailun lisäksi Tuupanen on ulottanut osaamisensa myös teatterilavoille. Hän on kantanut upeasti tangokuningattaren kruunua tullen valituksi myös Vuoden tanssittajaksi.

Anna Kokkonen: Riskejä on otettava

”Liikutuin kyyneliin uutisen kuultuani, se oli niin valtava yllätys”, sanoo Anna Kokkonen.

”Olen todella kiitollinen, että tekemääni musiikkia arvostetaan näin paljon. Tunnustus on minulle hyvin merkityksellinen, sillä valitsemani polku on vaatinut suurta rohkeutta ja kärsivällisyyttä. Kun paljastaa oman sydämensä ja pysyy aitona itsenään, se sisältää haavoittumisen riskin. Mutta se riski on otettava, jotta voi aidosti tavoittaa toisten sydämet.”

Saija Tuupanen: Ilman kuuntelijoitani en olisi tässä

”On upeaa, että on tahoja, jotka haluavat antaa nimenomaan iskelmä- ja tanssimusiikin eteen töitä tekeville tunnustuksia”, sanoo Saija Tuupanen.

”Olen todella otettu ja äärimmäisen kiitollinen tästä huomionosoituksesta. Olen sydämestäni tehnyt tätä työtä ja tuntuu todella ihanalle, että tekemäni vuosien työ tanssimusiikin eteen tällä tavalla huomioidaan ja palkitaan. Lämmin ja iso kiitos siis Georg Malmstén -säätiön hallitukselle ja tietenkin yleisölleni ja kuuntelijoille: ilman heitä en olisi tässä.”

Kullervo Linna -palkinnon taustaa

Vuonna 1987 kuollut säveltäjä, kapellimestari ja muusikko Kullervo Linna säätiöi tekijänoikeuskorvauksensa jaettavaksi tunnustuspalkintoina ja apurahoina musiikin tekijöille ja muusikoille. Säätiö perustettiin vuonna 1988.

Vuonna 2019 Kullervo Linnan Säätiö sulautui Georg Malmstén -säätiöön. Linna-palkitut on vuodesta 2020 asti valinnut Georg Malmstén -säätiön hallitus.

Palkitut kautta aikain

1989 Esa Pulliainen, Matti ja Teppo Ruohonen
1990 Reijo Taipale
1991 Pauli Granfelt, Jukka Koivisto
1992 Kaija Pohjola
1993 Jukka Kuoppamäki, Erkki ”Eki” Jantunen ja Mutkattomat
1994 Jori Sivonen, Finlanders
1995 Souvarit
1996 Markku Johansson, Timo Turpeinen
1997 Kalervo ”Kassu” Halonen, Yölintu
1998 Rauno Lehtinen & Savannah
1999 Veikko Juntunen, Kari Tapio
2000 Turkka Mali, Martti Metsäketo
2001 Pekka Hartonen, Kari Litmanen
2002 Berit, Jorma Toiviainen
2003 Arja Koriseva, Tanssiorkesteri Petoman
2004 Anna Eriksson, Vexi Salmi
2005 Anne Mattila, Ilkka Vainio
2006 Katri Helena, Erik Lindström
2007 Marion Rung, Veikko Samuli
2008 Matti Esko, Mika Toivanen
2009 Lea Laven, Ossi Runne
2010 Maria Lund, Kari Tuomisaari
2011 Anneli Saaristo, Timo Kiiskinen
2012 Paula Koivuniemi, Pepe Kovanen & Korsuorkesteri
2013 Sauvo Puhtila, Suvi Teräsniska
2014 Tuure Kilpeläinen, Vieno Kekkonen
2015 Eija Kantola, Esa Nieminen
2016 Marita Taavitsainen, Markus Allan
2017 Eino Grön, Sinikka Svärd
2018 Antti Ketonen, Juha Hostikka
2019 Eini, tanssiorkesteri Neitoset, Tino Ahlgren
2020 Esa Eloranta, Marko Maunuksela
2021 Anna Kokkonen, Saija Tuupanen

Ootko jo lakanoissa?

Julkaistu

Mitä viestin lähettäjä halusi viestillään ilmaista? Oliko kyseessä viaton kysymys, vai oliko mukana myös jotain muuta: kiinnostuksen ilmaisua, vallan osoittamista? Viestin lähettäjällä ja sen saajalla on vain ammatillinen yhteys.

Musiikkialalla eteneminen on monin tavoin riippuvainen portinvartijoista ja valtaapitävistä – jotka ovat useimmiten miehiä.

Suomen rikoslaki ei kriminalisoi seksuaalista häirintää, joksi erilaiset vihjailut ja kaksimieliset heitot luetaan. Rikoslaissa kiellettyä on seksuaalinen ahdistelu. Seksuaaliseen häirintään voidaan kuitenkin puuttua tasa-arvolain, työturvallisuuslain ja yhdenvertaisuuslain nojalla.

Yhdenvertaisuuslaki asettaa työnantajalle velvollisuuden edistää yhdenvertaisuutta työpaikalla, ja työturvallisuuslaki asettaa työnantajalle velvollisuuden ryhtyä toimiin työpaikalla ilmenevän häirinnän poistamiseksi.

Kuka tai mikä on musiikintekijän turva ja keskustelukumppani, kun työsuhdetta ja työnantajaa ei ole?

Käsittelimme syyskuun hallituksen kokouksessamme yhdenvertaisuuteen ja seksuaaliseen häirintään liittyviä kysymyksiä kahdesta näkökulmasta: järjestämämme tilaisuudet ja jäsenpalvelut, musiikkiala yleensä. Ja näihin tartuimme kysymyksellä ”mitä voimme tehdä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden lisäämiseksi sekä seksuaalisen häirinnän poistamiseksi?”.

Voimme tehdä paljonkin, ja sen myös teemme. Kirjaamme hyvän käyttäytymisen ja turvallisen tapahtuman pelisäännöt – Musiikintekijöiden teesit, joihin tulee sitoutua tapahtumailmoittautumisen yhteydessä. Sitoutamme myös mentorimme ja muut yhteistyökumppanimme sopimusvaiheessa näihin pelisääntöihin.

Nimeämme yhteyshenkilön, jolle voi luottamuksellisesti ilmoittaa, jos tapahtumissamme tai musiikkialalla yleensä ilmenee häirintää tai ahdistelua. Hankimme myös tarvittaessa avuksemme asiantuntija-apua.

Huomioimme myös tilanteet, joissa on kyse mahdollisesta kunnianloukkauksesta vaikkapa somessa, jossa asioita on saattanut tulla käsitellyksi julkisesti antamalla vihjailevia tuntomerkkejä tarpeettoman laajasta henkilöjoukosta. Syyttömän suoja on myös tärkeää.

Yhdenvertaisuus tarkoittaa vielä paljon muutakin. Sitouduimme muutama vuosi sitten Yhdenvertainen musiikkiala -teeseihin. Teeseissä on kuusi pääkohtaa, joista kirjasimme oman toimintasuunnitelmamme. Olemme edistäneet viestinnässämme tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, olemme toteuttaneet päätöksenteossa tasa-arvoa, monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta.

Päivitämme edellä mainitun toimintasuunnitelman. Jotain on tehtävä lisää, jotta vihjailevat viestit ja niiden takana oleva aukikirjoittamaton painostus ja vallan osoitus loppuvat.

Seksuaalinen häirintä ja epäasiallinen käytös on kitkettävä pois musiikkialalta.

Aku Toivonen
toiminnanjohtaja
Suomen Musiikintekijät

Pöydällä kissa ja korvamerkityt ylijäämäbiisit

Julkaistu

Joskus oli tavallista, että A&R-henkilöt tilasivat säveltäjiltä ja sanoittajilta lauluja levy-yhtiöidensä artisteille. Ammattilaiset tekivät työn pitkälti omissa oloissaan. Jos biisi ei päätynyt julkaistavaksi, tekijä saattoi tarjota sitä jollekin toiselle artistille sellaisenaan tai muokattuna. Työ ei ollut turhaa ja laulu jäi tekijänsä hyödynnettäväksi.

Tätä päivää on se, että levy-yhtiöiden A&R-henkilöt kannustavat artisteja hakeutumaan ammattitekijöiden co-write-sessioihin säveltäjinä ja / tai sanoittajina. Artisti saattaa osallistua moniin kirjoitussessioihin useiden eri tekijöiden kanssa. Ajatellaan, että näin syntyy lauluja, jotka artisti tuntee heti omikseen. Varmaan niin käykin.

Artistin nimi tekijätiedoissa kuitenkin korvamerkitsee laulun. Jos se jää häneltä käyttämättä, se on ylijäämäbiisi, joka ei kelvannut. Tällaisella statuksella varustettua laulua on todella hankala tarjota toisaalle. Ammattitekijöiden työ menee kerralla hukkaan. Artistin levy-yhtiö ei korvaa menetettyä aikaa ja tehtyä työtä. Olisiko syytä korvata?

Musiikintekijöiden aikaa ja osaamista on totuttu musabisneksessä pitämään ilmaisena itsestäänselvyytenä. Tällaiset sessiot ovat siitä yksi esimerkki.

Yhtään väheksymättä artisteja on muistutettava, että laulujen kirjoittaminen on oma taiteenlajinsa, jonka oppiminen vie vuosia. Joskus artistista saattaa olla kirjoitussessioissa oikeasti hyötyä, joskus ei. Joskus artisti saattaa vain jarruttaa ammattitekijöiden luovaa prosessia. Joka tapauksessa hän saa tekijänoikeuksista usein saman osuuden kuin muutkin – osuuksien tasajaon kyseenalaistaminen kun ei kuulu co-write-kulttuuriin. Ehkä sen pitäisi kuulua?

On huolestuttavaa ja surullista, jos tulevaisuuden tekijät saavat jalkaa musabisneksen ovien väliin vain jakamalla auliisti kallisarvoista osaamistaan esimerkiksi näissä artisteille korvamerkittyjen laulujen kirjoitussessioissa. Moni saattaa jo ennen ensimmäistäkään julkaisua kuluttaa loppuun ideansa, itsensä, säästönsä ja unelmansa.

Jotta musiikintekijyys olisi houkutteleva tulevaisuuden uravaihtoehto, on alan toimintakulttuurista karsittava ainakin kaksi vinksahtanutta käytäntöä: ilmaisen työn teettäminen ja ilmaisen työn tekeminen.

Sanna Korkee
Päätoimittaja
Musiikintekijä-lehti

Toiveikkaan murmelin turinoita

Julkaistu

Eduskunta, OKM ja valtiovarainvaliokunta linjasivat kaksi vuotta sitten, että yksityisen kopioinnin hyvityksen taso pidetään nykyisellään (11 milj.€) siihen asti, kunnes koko järjestelmä saadaan uudistetuksi, kuten hallitusohjelmaan on kirjattu. No, onneksi leikkaus nyt peruttiin ja siten turvattiin mm. MESin kautta jaettavat apurahat.

Toivon murmelipäivien olevan pian takanapäin, että voisin pian ilahduttaa musiikintekijöitä vaikkapa uutisilla alamme työttömyys- ja sosiaaliturvaan liittyvien ongelmien ratkaisuista.  Yli puoluerajojen on eduskunnasta sekä sivistys- ja valtiovarainvaliokunnasta viestitty hallitukselle, että tekijänoikeustulot eivät saa leikata työttömyysturvaa, ja keskenään ristiriitaiset asetukset on korjattava. Korona-aikana työ on ollut katkolla, mutta jatkuu (toivottavasti) helmikuussa 2022.

Koronarajoituksiin liittyviä lausuntopyyntöjä on tipahdellut sähköpostiin tiuhaan. Otimme kantaa mm. tartuntatautilakiin liitettäväksi suunniteltuun riskipotentiaalin arviointimalliin, joka kansan suussa sai selkokielisen kutsumanimen: räkäindeksi. Hämmentävän epämääräisesti siinä arvioitiin, että esimerkiksi istumapaikattomat konsertit ja kuorolaulu olisivat vaarallisempaa toimintaa kuin yhteisliikunta… Alueellisilla viranomaisilla olisi valta ja vastuu tulkita tuota listaa ja rajoittaa tapahtumia, vaikka kunnollisia perusteita luokittelulle ei ole esitetty. Reilua?

Näyttää siltä, ettei arviointitaulukkoa sittenkään oteta käyttöön. Toivottavasti. Seuraava lausuntopyyntö koskikin digitaalista koronatodistusta. Musiikkialan yhteisessä lausunnossa kannatimme koronapassin käyttöönottoa, kunhan se korvaisi kohtuuttomat rajoitukset, ja tietysti tuon riskipisteytyksen.

Ihmetystä herättää toki se, että koronapassin käyttöönottoa valmistellaan vasta nyt, vaikka valmiudet siihen olisivat olleet jo kesällä.

Olemme kaikki tilanteeseen väsyneitä ja vihaisiakin. Toivon silti, että jaksaisimme tukea kaikkia pyrkimyksiä tämän kohtuuttoman tilanteen korjaamiseksi, yhteiskunnan avaamiseksi ja työnteon mahdollistamiseksi.

Keväällä koin jonkinlaisen ”some-burnoutin”, enkä taida olla ainoa. Minun on edelleen vaikea osallistua tärkeäänkin keskusteluun, jos väärinymmärtäminen tuntuu tahalliselta. ”Jos et ole puolellamme olet meitä vastaan” ei ole koskaan ollut lempilainejani.

Olen yhdeltä ammatiltani näyttelijä, ja haluan avoimesti riemuita siitä, että lokakuusta alkaen katsomot saavat täyttyä, ja yleisö saa lääkettä elämysten, kulttuurin ja kohtaamisten nälkäänsä. Olen myös klubeilla ja ravintolan nurkassa omia tekstejäni esittävä laulaja, osanen sitä turhautunutta joukkoa, jonka toimeentuloa uhkasivat vielä syyskuun lopun tietojen mukaan  jatkuvat, epäoikeudenmukaiset ravintolarajoitukset. Nämä asiat eivät millään tasolla taistele keskenään, joten pysytään samalla puolella, jooko? Kohdataan toisemme, somessakin!

Kaija Kärkinen
Kirjoittaja on Suomen Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtaja sekä laulaja, sanoittaja ja näyttelijä.