Teoston Vuoden musiikintekijä -palkinto sanoittaja Saara Törmälle

Teoston Vuoden musiikintekijä -palkinto sanoittaja Saara Törmälle

Teoston Vuoden musiikintekijä -tunnustuspalkinto myönnettiin sanoittaja Saara Törmälle Iskelmä Gaalassa 17.2. Törmä on Suomen tunnetuimpia sanoittajia, joka on vuosien varrella tehnyt kappaleita useille menestyneille iskelmäartisteille. Häntä on kiitelty erityisesti kyvystä asettua laulun kertojan asemaan ja sanoittaa hyvin moninaisia tunteita.

Teosto jakaa vuosittaisen Vuoden musiikintekijä -palkinnon tunnustuksena erityisistä ansioista monipuolisen iskelmämusiikin saralla. Palkinnolla huomioidaan kevyen musiikin pitkäjänteisiä säveltäjiä ja sanoittajia, joiden tekemiä kappaleita on päätynyt kestosuosikin asemaan.

Saara Törmän tekstit ovat iskeneet suomalaisten tunteisiin jo lähes parinkymmenen vuoden ajan. Törmä on tehnyt tekstit esimerkiksi lukuisiin Antti Tuiskun hitteihin kuten Peto on irti, Rahan takii, Mä hiihdän ja Hyökyaalto. Myös kestosuosikkeina soivat Lauri Tähkän Morsian sekä Kaija Koon Kaunis, Rietas, Onnellinen ovat Törmän sanoittamia.

Järvenpäässä asuvan sanoittajamestarin ensimmäinen läpimurto oli Katri Ylanderille vuonna 2007 tehty kappale Unta ja vuosien varrella Törmän sanoituksia ovat saaneet tulkita myös Jesse Kaikuranta, Johanna Kurkela ja viime vuosina muun muassa Irina. Kynä on pysynyt vuosien varrella terävänä ja taidot hioutuneet huippuunsa.

”Yhteen lauseeseen upotettuna tuhat tunnetta”

”Saara Törmällä on ainutlaatuinen kyky mennä kappaleen päähenkilön nahkoihin ja tulkita heidän syvimpiä tuntojaan, olivatpa ne sitten synkkiä tai iloisia. Hänellä on tänä päivänä myös yhä harvinaisempi pelkistämisen taito: yhteen lauseeseen voi olla upotettuna tuhat tunnetta”, sanoo Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen palkintopuheessa.

Törmä on palkittu vuonna 2022 Juha Vainio -palkinnolla, joka myönnetään vuosittain merkittävälle suomalaiselle sanoittajalle. Toimittajataustaisen Törmä sanoo olevansa intuitiivinen tunnekirjoittaja, joka hioo tekstejään pitkään. Hän kirjoittaa kuitenkin aina musiikki edellä.

”Mitään en olisi saanut aikaiseksi yksin”

Haluan omistaa tämän palkinnon kaikille niille musiikintekijöille, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä vuosien varrella. Mitään en olisi saanut aikaiseksi yksin. Kiitos melodioista, kiitos musasta”, kiitti Törmä palkintopuheessaan.

Iskelmä Gaalassa jaettavaTeoston Vuoden musiikintekijä -tunnustuspalkinto jaettiin nyt kuudetta kertaa. Aiemmin palkittuja ovat Petri Somer (2018), Timo Kiiskinen (2019), Sinikka Svärd ja Juha Tapio (2020), Janne Rintala (2021) sekä Tiina Vainikainen (2022). Palkinnon saajista päättää Teoston palkintoraati.

Saara Törmän sanoituksia

Kaunis, rietas, onnellinen
Säv & san. Aku Rannila, Saara Törmä
Sov. Jukka Immonen
Kust. Sepon Huone Oy
Esittäjä: Kaija Koo

Morsian
Säv. Aku Rannila, Matti Mikkola, Milla Viljamaa, Lauri Tähkä
San. Saara Törmä, Lauri Tähkä
Kust. HMC Publishing, Raikuli Productions Oy, Sepon Huone Oy
Esittäjä: Lauri Tähkä

Mä hiihdän
Säv. Aku Rannila, Jurek Reunamäki, Kalle Lindroth
San. Saara Törmä
Kust. HMC Publishing, Sepon Huone Oy, Kaiku Entertainment Oy
Esittäjä: Antti Tuisku

Hyökyaalto
Säv & san. Aku Rannila, Saara Törmä, Mikko Tamminen
Sov. Kalle Lindroth, Antti Riihimäki, Samuli Sirviö
Kust. Sony/ATV Music Publishing Scandinavia, Elements Music Oy, Sepon Huone Oy, Tamun Musiikki Oy
Esittäjä: Antti Tuisku

Rahan takii
Säv. Jurek Reunamäki, Aku Rannila, Saara Törmä, Antti Tuisku
San. Jurek Reunamäki, Saara Törmä, Antti Tuisku
Kust. Pe-To Entertainment Oy, Sepon Huone Oy, Kaiku Entertainment Oy
Esittäjä: Antti Tuisku

Peto on irti
Säv: Antti Tuisku, Saara Törmä, Simo Reunamäki, Aku Rannila, Kalle Lindroth
San: Saara Törmä, Simo Reunamäki, Aku Rannila, Kalle Lindroth
Kust: Pe-To Entertainment Oy, HMC Publishing, Kaiku Entertainment Oy, Sepon Huone Oy
Esittäjä: Antti Tuisku

Unta
Säv: Aku Rannila
San: Saara Törmä
Sov: Aku Rannila, Riku Mattila
Kust: Sepon Huone Oy
Esittäjä: Katri Ylander

Haluun olla yksin
Säv. Christian
San. Saara Törmä, Irina Lahtinen
Sov. Miika Colliander, Antti Pitkäjärvi, Janne Kasurinen, Mikko Pöyhönen, Jussi Saxlin, Irina Lahtinen
Kust. Chic Music, Sepon Huone Oy
Esittäjä: Irina

Rikoskumppani
Säv. Aku Rannila, Juho Kola
San. Saara Törmä
Sov. Miika Colliander, Antti Pitkäjärvi, Janne Kasurinen, Jussi Saxlin, Mikko Pöyhönen, Irina Lahtinen
Kust. Sepon Huone Oy
Esittäjä: Irina

Vie mut kotiin (vuoden iskelmä 2013)
Säv. Eppu Kosonen
San. Saara Törmä
Sov. Eppu Kosonen, Matti Mikkola
Kust. Warner Chappell Music Finland Oy, Kaiku Entertainment Oy, Sepon Huone Oy
Esittäjä: Jesse Kaikuranta

Kuolevainen
Säv. Aku Rannila, Jurek Reunamäki
San. Saara Törmä
Kust. Kaiku Entertainment Oy, Sepon Huone Oy
Esittäjä: Johanna Kurkela